Espoon kaupunki Pöytäkirja 60
|
|
- Emma Honkanen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Sivu 1 / / / Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman hyväksyminen (kh/kv) Valmistelijat / lisätiedot: Päivi Petrelius, puh. (09) Riikka Puusniekka, puh. (09) etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Perusturvajohtaja Juha Metso hyväksyy lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman ja siihen liittyvät tavoitteet ja toimenpiteet liitteen mukaisesti ja esittää sitä kaupunginhallituksen ja edelleen kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi. Käsittely Puheenjohtaja Niemen kannattamana ehdotti seuraavaa lisäystä päätösehdotukseen: Lisäksi lautakunta pitää tärkeänä, että myös erityisesti liikunta-, nuoriso- ja kulttuuripalveluissa osallistutaan lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaan ja siihen liittyviin tavoitteisiin ja toimenpiteisiin. hyväksyi puheenjohtajan ehdotuksen yksimielisesti. Esittelijän tekemät muutokset liitteenä olevaan lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaan on huomioitu pöytäkirjassa. Päätös hyväksyi lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman ja siihen liittyvät tavoitteet ja toimenpiteet liitteen mukaisesti ja esittää sitä kaupunginhallituksen ja edelleen kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi. Lisäksi lautakunta piti tärkeänä, että erityisesti liikunta-, nuoriso- ja kulttuuripalveluissa osallistutaan lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaan ja siihen liittyviin tavoitteisiin ja toimenpiteisiin. Liite Oheismateriaali 1 Lastensuojelun kehittämissuunnitelma 2 Tiivistelmä toimintaohjelmasta 3 Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma - Espoon vammaisneuvoston lausunto Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmasta
2 Sivu 2 / 2 Selostus Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmasta tuli lakisääteinen asiakirja lastensuojelulain uusimisen myötä vuonna Sitä ennen Espoossa oli tehty Lapsi- ja perhepoliittinen ohjelma (2003), jonka ensimmäinen hyvinvointisuunnitelma ( ) sittemmin korvasi. Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma on valtuuston vähintään kerran neljässä vuodessa hyväksymä strateginen ja konkreettinen toimenpideohjelma. Sen avulla ohjataan, johdetaan ja kehitetään lasten ja nuorten hyvinvointityötä Espoossa. Hyvinvointisuunnitelma sisältää erillisinä liitteinä lastensuojelun kehittämissuunnitelman ja toimintaohjelman neuvolatoiminnalle, koulu- ja opiskeluterveydenhuollolle sekä ehkäisevälle suun terveydenhuollolle. Molemmat ovat lakisääteisiä (lastensuojelulaki 417/2007, asetus 338/2011) asiakirjoja, jotka tulee ottaa huomioon laadittaessa laajempaa kunnan toiminta- ja taloussuunnitelmaa. Hyvinvointisuunnitelma kattaa laajasti eri toimialojen lasten ja nuorten kasvuoloihin ja hyvinvointiin liittyvän toiminnan ja palvelut. Tässä, järjestyksessään toisessa suunnitelmassa kuvataan espoolaisten lasten ja nuorten kasvuolosuhteita ja hyvinvoinnin tilaa sekä palvelujärjestelmään liittyviä haasteita vuonna 2012, ja esitetään niistä johdettuja tavoitteita ja toimenpiteitä vuosille Uusi lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma vuosille on valmisteltu sivistys- ja sosiaali- ja terveystoimen tiiviissä yhteistyössä ja se lähtee ennaltaehkäisevästä ja lasten, nuorten ja perheiden omia voimavaroja korostavasta näkökulmasta. Suunnitelma varmistaa, että lasten hyvinvointiin liittyvä toiminta on kunnassa tavoitteellista, suunnitelmallista ja pitkäjänteistä ja että se perustuu yhteistoimintaan ja kumppanuuteen. Espoon sivistystoimen ja sosiaali- ja terveystoimen lautakunnissa suunnitelma käsitellään kesäkuussa ja kaupunginvaltuustossa elokuussa terveyspalvelujen jaosto kävi lähetekeskustelun suunnitelmasta sen valmisteluvaiheessa. Lapsi- ja perhekohtaisen lastensuojelun kehittämissuunnitelma sisältyy hyvinvointisuunnitelmaan erillisenä liitteenä. Lisäksi suunnitelman liitteenä on toimintaohjelma neuvolatoiminnalle, koulu- ja opiskeluterveydenhuollolle sekä ehkäisevälle suun terveydenhuollolle. Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma sisältää kuvauksen lasten ja nuorten hyvinvoinnin tilasta Espoossa. Siinä selostetaan myös keskeiset palvelujen kehittämishaasteet. Suunnitelmassa määritellään lisäksi lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin edistämisen periaatteet. Hyvinvointitiedon, palveluja koskevan tiedon ja periaatteiden pohjalta ehdotetaan keskeiset hyvinvointityön kehittämistä ohjaavat tavoitteet ja toimenpiteet tuleville vuosille.
3 Sivu 3 / 3 Hyvinvointisuunnitelman toimenpiteissä tullaan selvittämään ruotsinkielisen varhaiskasvatuksen mahdollisuudet järjestää avoimen varhaiskasvatuksen palveluja sekä ruotsinkielisen opetuksen yhteistyörakenteet vastaavalla tavalla kuin suomenkielisellä puolella. Lasten ja nuorten hyvinvoinnin tila Lasten ja nuorten hyvinvointia on tarkasteltu lapsen oikeuksien määrittelemien periaatteiden ja niistä johdettujen hyvinvoinnin osatekijöiden kautta: miten Espoossa toteutuu lasten ja nuorten oikeus yhdenvertaisuuteen, hoivaan ja huolenpitoon, osallisuuteen, terveyteen, turvallisuuteen, oppimiseen ja onnistumiseen sekä liikuntaan ja harrastuksiin. Näiden hyvinvoinnin osatekijöiden toteutumista on tarkasteltu laajan tietoaineiston valossa. Tietolähteinä ovat olleet mm. kouluterveyskysely, vanhemmuuskysely, asiakastietojärjestelmien tuottama tieto, erilaisissa työpajoissa, hanke- ja kehittämistyössä koottu tieto sekä eri toiminnoista työntekijöiltä koottu tieto. Yhteenvetona hyvinvoinnin tilasta voidaan todeta, että valtaosa espoolaisista lapsista ja nuorista voi hyvin, elää hyvää kasvua ja kehitystä turvaavassa perheessä ja saa riittävästi hoivaa ja huolenpitoa vanhemmiltaan. Hyvinvoinnin kannalta keskeisiä huolia ovat tiedonkeruun perusteella seuraavat: Yhdenvertaisuus - Lapsiköyhyyden kasvu - Taloudellisten vaikeuksien kasautuminen maahanmuuttajille, yksinhuoltaja-perheille ja pienten lasten perheille - Nuorten jääminen koulutuksen ulkopuolelle - Kasvava nuoriso-työttömyys Hoiva ja huolenpito - Vanhempien kiire, työn ja perheen yhteensovittaminen - Vanhempien uupuminen pikkulapsiperheissä - Pitkittyneet parisuhderistiriidat ja kriisiytyneet erotilanteet lapsiperheissä - Riittävää huolenpitoa ja hoivaa vaille jäävät lapset ja nuoret - Nuorten kiireellisten sijoitusten määrän kasvu Osallisuus - Lapsiperheiden yhteisöllisyyden puute - Nuorten kokemukset kuulluksi tulemisen ja vaikuttamismahdollisuuksien puuttumisesta - Nuorten yksinäisyys
4 Sivu 4 / 4 Terveys - Odottavien äitien ja lapsiperheiden vanhempien päihteidenkäyttö - Nuorten psykofyysinen oireilu ja masentuneisuus - Nuorten tupakointi, nuuskaaminen ja päihteiden-käyttö - Lasten ja nuorten ylipaino Turvallisuus - Lähisuhde- ja perheväkivalta lapsiperheissä - Lasten ja nuorten aggressiivinen käyttäytyminen - Kiusaaminen - Nuorten fyysisen uhan ja seksuaalisen häirinnän ja väkivallan kokemukset Oppiminen ja onnistuminen - Lasten keskittymis-vaikeudet ja levottomuus - Nuorten kokemukset koulutyön kuormittavuudesta - Nuorten koulu-uupumus - Nuorten kokema avun puute koulunkäyntiin ja opiskeluun liittyvissä vaikeuksissa - Koulupoissaolot Liikunta ja harrastukset - Lasten ja nuorten runsas ruutuaika ja vähäinen liikunnan harrastaminen - Perheiden taloudelliset ongelmat vaikeuttavat lasten ja nuorten harrastamista Erityistä huolta on siitä, että lapsiperheet kokevat yhteisöllisyyden puutetta ja jäävät usein yksin ongelmiensa kanssa. Sosiaaliset verkostot ovat heikkoja ja sukulaiset ovat kaukana, mikä aiheuttaa juurettomuutta ja käytännön haasteita lapsiperheillä, joilla on vaikea löytää lastenhoitoapua lähipiiristä. Huolta aiheuttaa myös se, että lapsiköyhyys on lisääntynyt viime vuosina. Espoon lapsiköyhyysaste on nyt noin 10 prosenttia lapsiväestöstä, mikä tarkoittaa, että lähes lasta elää pienituloisessa perheessä. Ulkomaalaistaustaisista Espoossa asuvista lapsista puolet on ollut toimeentulotuen piirissä viime vuosina. Myös nuorten mielenterveys-ongelmat ja päihteidenkäyttö herättävät huolta: Kouluterveyskyselyn mukaan yläluokkalaisista, lukiolaisista ja ammattiin opiskelevista useampi kuin joka kymmenes kokee keskivaikeaa tai vaikeaa masentuneisuutta eli on selvässä riskissä masentua. Lähes joka kolmas lukiolainen ja reilusti yli kolmannes ammattiin opiskelevista juo itsensä tosihumalaan vähintään kerran kuukaudessa. Nuorten ongelmat näkyvät vuotiaiden kiireellisten sijoitusten merkittävänä kasvuna. Kiireellisten sijoitusten suurimmat syyt ovat vanhempien ja lapsen oma päihteidenkäyttö. Palvelujen kehittämishaasteet
5 Sivu 5 / 5 Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen vahvuutena Espoossa on palvelujen monipuolisuus ja hyvä laatu. Lapsiperheillä on palvelujen valinnanmahdollisuuksia. Henkilöstö on ammattitaitoista ja haluaa kehittää työtään ja palveluja. Palvelujen kehittämishaasteita ovat: - Perheille suunnattua varhaista tukea eri-ikäisille lapsille ja perheille on vahvistettava. Peruspalveluissa tulisi olla tarjolla perhe- ja sosiaaliohjausta kaikenikäisille lapsille ja nuorille sekä heidän perheilleen vuotiaiden nuorten mielenterveys- ja päihdepalvelut koetaan toimimattomiksi ja hajanaisiksi. Niiden osalta on mm. selkiytettävä hoitopolkuja ja perus- ja erityistason työnjakoa ja yhteistyötä. - Aikuisten palvelujen ja lasten palvelujen väliltä puuttuu toimivia yhteistyökäytäntöjä. Aikuisten mielenterveys- ja päihdepalvelut sekä aikuissosiaalityö ovat keskeisiä toimijoita asiakkaanaan olevien lasten tuen tarpeen tunnistajina. - Ylisukupolviseen huono-osaisuuteen vaikuttaminen ei ole riittävää. Koko perheen tilanne tulee huomioida niin lasten kuin aikuistenkin palveluissa alkaen neuvolasta. - Lasten, nuorten ja perheiden palveluilta puuttuvat pysyvät yhteen sovittavan johtamisen rakenteet. Yhteen sovittavan johtamisen kehittäminen on lähivuosina keskeinen edellytys palvelujen yhteiskehittämiselle, jota tarvitaan asiakaslähtöisten toimintatapojen rakentamisessa. Suunnitelmassa ehdotetaan, että kaupunkiin luodaan lasten, nuorten ja perheiden palvelujen ohjausryhmä vastaamaan poikkihallinnollista yhteistyötä edellyttävästä kehittämistyöstä lasten, nuorten ja perheiden palveluissa. Tavoitteena on vähentää palvelujen hajanaisuutta ja tuoda yhteen hyvinvointityön keskeiset toimijat. Tavoitteet Suunnitelma sisältää konkreettisia toimenpide-ehdotuksia. Toimenpideehdotukset rakentuvat hyvinvointityötä ohjaaville periaatteille. Keskeisimpänä voimavarana hyvinvoinnin kannalta nähdään lasten, nuorten ja vanhempien oma asiantuntijuus ja aktiivinen toiminta, sekä lähiyhteisöiltä saatu arkinen tuki, apu ja mahdollisuus yhteisöllisyyteen. Kuntalaisten omaa toimijuutta tuetaan riittävällä ja kattavalla hyvinvointia tukevalla tiedolla eri kanavien avulla (esim. internet ja sähköiset palveluportaalit). Vertaistuen ja yhteisöllisyyden merkitys nähdään keskeisenä, ja mahdollisuutta vertaisten löytämiseen vahvistetaan yhteistyössä kumppaneiden, kuten järjestöjen ja seurakuntien kanssa. Silloin kun lapsi tai perhe tarvitsee tukea, ohjausta tai muuta palvelua, keskeistä on palvelujen asiakaslähtöisyyden ja koordinoinnin parantaminen: palveluissa lähdetään liikkeelle asiakkaiden esiin nostamista tavoitteista ja tarpeista ja palvelut sovitetaan yhteen asiakkaiden elämäntilanteisiin sopiviksi kokonaisuuksiksi. Peruspalvelujen saatavuudesta, laadusta ja monipuolisuudesta huolehditaan ja tarvittava tuki tarjotaan erityispalvelujen piiriin lähettämisen sijaan arkiympäristöissä,
6 Sivu 6 / 6 kuten päivähoidossa, koulussa tai kotona jalkautuvan työn ja työpari- ja verkostotyön keinoin. Lastensuojelun osalta keskeisin tavoite on vahvistaa lastensuojelun avohuollon työskentelyedellytyksiä. Vuonna 2008 voimaan tullut lastensuojelulaki on kasvattanut lastensuojelun asiakasmääriä voimakkaasti. Ilmoituskynnys on madaltunut ja asiakasmäärät ovat kasvaneet lain voimaantulon jälkeen jo lähes 40 %. Lain määrittelemiin aikarajoihin pääseminen lastensuojelutarpeen selvityksissä on haasteellista. Suunnitelmallista, kuntouttavaa avohuollon työskentelyä ei ole päästy tekemään eikä kehittämään riittävästi. Avohuollon kehittäminen edellyttää työskentelytapojen ja rakenteiden tarkastelua ja avohuollon voimavarojen saattamista tasolle, joka mahdollistaa osallistavan, oikeaaikaisen ja vaikuttavan avohuollon työskentelyn. Tiedoksi
7 Sivu 7 / 7
Espoon kaupunki Pöytäkirja 120. Valtuusto Sivu 1 / 1
Valtuusto 09.09.2013 Sivu 1 / 1 1682/00.01.02/2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 60 5.6.2013 Kaupunginhallitus 235 26.8.2013 120 Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman hyväksyminen Valmistelijat /
Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Kulttuurilautakunta 11.06.2013 Sivu 1 / 1
Kulttuurilautakunta 11.06.2013 Sivu 1 / 1 1682/00.01.02/2013 46 Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman hyväksyminen (kh/kv) Valmistelijat / lisätiedot: Päivi Petrelius, puh. (09) 816 23472 Helena Värri,
Espoon kaupunki Pöytäkirja 16. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1
Kulttuurilautakunta 24.03.2015 Sivu 1 / 1 1682/00.01.02/2013 16 Väliraportti lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman (2013-16) toimeenpanosta ja suunnitelman täydentäminen oppilashuollon osalta (Kh/Kv)
Espoon kaupunki Pöytäkirja 13
23.04.2015 Sivu 1 / 1 1682/00.01.02/2013 13 Väliraportti lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman (2013-16) toimeenpanosta ja suunnitelman täydentäminen oppilashuollon osalta (Kh/Kv) Valmistelijat / lisätiedot:
Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma
Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 9.4.2013 Miksi lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma tehdään? Kunnan tai useamman kunnan yhdessä on laadittava lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi sekä
Espoon kaupunki Pöytäkirja 97. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1
Kaupunginhallitus 31.03.2014 Sivu 1 / 1 1246/00.01.03/2014 97 Espoon kaupungin vammaisasiamiehen katsaus vuodelta 2013 Valmistelijat / lisätiedot: Sirkku Kiviniitty, puh. 050 344 5190 etunimi.sukunimi@espoo.fi
Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita
Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita Sopivaa tukea oikeaan aikaan Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi Juha Sipilän hallituksen 26 kärkihankkeesta. Muutosta tehdään - kohti lapsi-
Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2013-2016 Espoo
Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2013-2016 Espoo Suomenkielisen varhaiskasvatuksen, perusopetuksen sekä perhe- ja sosiaalipalvelujen johtoryhmien kokous 28.8.2012 Esityksen kuvat: Espoon kuvataidekoulu,
Mikkelin kouluterveys- ja 5. luokkalaisten hyvinvointikyselyjen tulokset 2013
Mikkelin kouluterveys- ja 5. luokkalaisten hyvinvointikyselyjen tulokset 2013 Terveys, hyvinvointi ja tuen tarve sekä avun saaminen ja palvelut kysely (THL) Ensimmäinen kysely 5. luokkalaisten kysely oppilaille
Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä
Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä Auta lasta ajoissa- moniammatillisessa yhteistyössä 14.1.2016 Alkoholi, perhe- ja lähisuhdeväkivalta lapsiperheiden palvelut tunnistamisen ja puuttumisen
Varhaiskasvatuksen ja lastensuojelun yhteistyön haasteita
Varhaiskasvatuksen ja lastensuojelun yhteistyön haasteita Lapsen hyvä arki 2 / Pakaste -hanke Koillismaan I ajankohtaisfoorumi 18.4.2012 Taivalkoski Arja Honkakoski Poske, Pohjois-Pohjanmaan toimintayksikkö
AIKAA LAPSELLE. Keski-Pohjanmaan kuntien ja Kruunupyyn kunnan lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma
AIKAA LAPSELLE Keski-Pohjanmaan kuntien ja Kruunupyyn kunnan lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2020-2024 NYKYTILANNE Nykyinen AIKAA LAPSELLE hyvinvointisuunnitelma on laadittu vuosille 2015-2019
OTE PÖYTÄKIRJASTA. Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman toteutumisen seuranta
1 Sivistyslautakunta 48 27.08.2015 Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman toteutumisen seuranta SIVIS 48 Lastensuojelulaki (417/2007) astui voimaan 1.1.2008. Laissa todetaan, että kunnan tai useamman
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2018 1 (5) 305 Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtaminen ja koordinointi Helsingissä HEL 2018-004236 T 06 01 02 Päätös Käsittely päätti panna asian pöydälle. Pöydällepanoehdotus:
Espoon kaupunki Pöytäkirja 121. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1
Kaupunginhallitus 08.04.2013 Sivu 1 / 1 1381/00.01.03/2013 121 Sosiaali- ja potilasasiamiehen selvitys Espoon kaupunginhallitukselle, toimintavuosi 2012 Valmistelijat / lisätiedot: Unto Ahvensalmi, puh.
Lapsen oikeus palveluihin - yhteistyöryhmä. Lapsi-hankkeiden ohjausryhmä 13.2.2012 Päivi Petrelius
Lapsen oikeus palveluihin - yhteistyöryhmä Lapsi-hankkeiden ohjausryhmä 13.2.2012 Päivi Petrelius NORMATIIVINEN PERUSTA Lapsen oikeus palveluihin -periaatteet Jokaisella lapsella on oikeus hyvään ja turvalliseen
Lyhyesti LAPEsta ja tehtävästämme. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Opiskeluhuoltoryhmän mallinnos verkosto
Lyhyesti LAPEsta ja tehtävästämme Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Opiskeluhuoltoryhmän mallinnos verkosto 22.1.2018 Maakunnalliset kehittämiskokonaisuudet Toimintakulttuurin muutos 11 maakuntaa Matalan
Espoon kaupunki Pöytäkirja Vastaukset vammaisasiamiehen selvityksessä 2015 esitettyihin toimenpide-ehdotuksiin
24.08.2016 Sivu 1 / 1 1206/2016 00.01.03 97 Vastaukset vammaisasiamiehen selvityksessä 2015 esitettyihin toimenpide-ehdotuksiin Valmistelijat / lisätiedot: Nina Hiltunen, puh. 046 877 3466 Eija-Inkeri
Espoon kaupunki Pöytäkirja 107
13.11.2013 Sivu 1 / 1 4794/02.05.00/2013 107 13.11.2013 107 Kuninkaankallion asumispalveluyksikön asiakasmaksun tarkistaminen ja Väinöläkodin asumisyksikön asiakasmaksusta päättäminen Valmistelijat / lisätiedot:
Toimivaa yhteistyötä varhaiskasvatuksen ja soten välillä
Toimivaa yhteistyötä varhaiskasvatuksen ja soten välillä Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma: Vahvistetaan kunnissa varhaiskasvatusta lasten hyvinvoinnin tukena ja huolehditaan sosiaali- ja terveydenhuollon
Espoon kaupunki Pöytäkirja 150
14.12.2016 Sivu 1 / 1 4904/2016 06.01.00 150 Ison Omenan neuvolapoli: Espoon terveydenhoidon neuvolan ja HUS erikoissairaanhoidon Jorvin äitiyspoliklinikan yhteistyön kehittäminen, kokeilu ajalle 2.1.2017-31.12.2018
Tavoitteena nykyistä lapsi- ja perhelähtöisemmät, ennaltaehkäisevät ja vaikuttavat palvelut
Tavoitteena nykyistä lapsi- ja perhelähtöisemmät, ennaltaehkäisevät ja vaikuttavat palvelut Hankekokonaisuuden neljä osiota 1. Toimintakulttuurin muutos 2. Perhekeskustoimintamalli 3. Varhaiskasvatus,
Suuntana lasten ja nuorten mielen hyvinvoinnin lisääntyminen ja päihteidenkäytön väheminen
Suuntana lasten ja nuorten mielen hyvinvoinnin lisääntyminen ja päihteidenkäytön väheminen Päihdeasiain neuvottelukunnan kokous 11.4.2018 Opetustoimen johtaja Kaisu Toivonen Päihdeasiain neuvottelukunta
Ehdotus lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaksi vuosille 2013-2016
Ehdotus lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaksi vuosille 2013-2016 27.5.2013 Ehdotus lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaksi vuosille 2013-2016 Sosiaali- ja terveyslautakunta 5.6.2013 Opetus- ja
Lasten ja nuorten hyvinvoinnista vastaavan toimielimen ja sen jäsenen oma-arvio Kunta Toimielimen nimi Arvioijan nimi Pvm
tilasta 1. Suunnitelma ohjaa konkreettisesti kunnan toimintaa 1.1. Suunnitelman laadinta on yhteistyöprosessi, johon voivat osallistua kaikki joiden toimin lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointiin vaikutetaan.
Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja
Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja 2.4.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen
Espoon kaupunki Pöytäkirja 53. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1
Ympäristölautakunta 19.05.2016 Sivu 1 / 1 4726/2014 00.01.02 53 Suunnitelma Espoon ikääntyneen väestön hyvinvoinnin turvaamiseksi 2016-2021 Valmistelijat / lisätiedot: Maria Rysti, puh. 050 541 8655 etunimi.sukunimi@espoo.fi
THL:n rooli oppilas- ja opiskelijahuollossa Anneli Pouta, osastojohtaja Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät IX 1-2.12.
THL:n rooli oppilas- ja opiskelijahuollossa Anneli Pouta, osastojohtaja Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät IX 1-2.12.2009 1.12.2009 A Pouta 1 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL)
Päijät-Hämeen LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA
Päijät-Hämeen LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA LAPE-päivät 9.10.2018 TAMPERE Hanna Ruokamo Sosiaalialan osaamiskeskus Verso PHHYKY TAUST Kuntien yhteinen toimintaa koskeva suunnitelma lasten ja
Jämsän ja Kuhmoisten elinvoimapaja
Jämsän ja Kuhmoisten elinvoimapaja 12.3.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen fyysisen,
Sosiaali- ja terveyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Paraisten kaupungin hyvinvointikertomus
Sosiaali- ja terveyslautakunta 30 09.03.2017 Kaupunginhallitus 93 24.04.2017 Kaupunginvaltuusto 35 09.05.2017 75/00.04.00/2017, 200/05.07/2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 09.03.2017 30 Valmistelija
Espoon kaupunki Pöytäkirja 147
14.12.2016 Sivu 1 / 1 4020/2016 00.01.01 147 Omaishoidon tuen toimintaohjeen hyväksyminen Valmistelijat / lisätiedot: Päivi Vilkki, puh. 050 544 6737 Anu Autio, puh. 043 825 9890 Hannele Vepsäläinen, puh.
Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta
Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari 28.9.2017 Vuokatti, Katinkulta Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja, sote - ja maakuntauudistuksen valmisteluryhmän varapuheenjohtaja
Kaikki mukaan! Tiedosta toimintaan. Pääkaupunkiseudun kouluterveyskysely- seminaari 2018
Kaikki mukaan! Tiedosta toimintaan. Pääkaupunkiseudun kouluterveyskysely- seminaari 2018 Tervetuloa Espoo Asukasluvultaan Suomen toiseksi suurin kaupunki 278 000 asukasta Kaupunki muodostuu viidestä nopeasti
PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ
PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ TÄMÄN VUOKSI SISOTE 1. Palapeli nimeltä Lapsen elämä: - Lapsi päivähoidossa klo 7-17, missä ja miten klo 17-07? Ja lomat, viikonloput? - Lapsi
Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit
Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit Versio 2.0 Lokakuu 2017 11.10.2017 Esityksen nimi / Tekijä 1 Keskeisiä käsitteitä Palvelutehtäväkohtainen palveluryhmä koostuu joukosta sosiaalipalveluja.
Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin
Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin Valtakunnallinen ja alueellinen näkökulma LAPE muutosohjelman lähtötilanteeseen 17.6.2016 Esityksen nimi / Tekijä 1 Esityksen rakenne Miltä tulevaisuuden
Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia
Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia LAPE-päivät 29.-30.5.2017 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) 1 29.5.2017 Hanne Kalmari hankepäällikkö LAPEn tavoitteisiin ja sisältöön
Nuorisolain uudistaminen koulutoimen näkökulmasta. Oulu
Nuorisolain uudistaminen koulutoimen näkökulmasta Oulu 1.9.2016 1 Nuorisolaki 2 Lain tavoite Tämän lain tavoitteena on: 1) edistää nuorten osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia sekä kykyä ja edellytyksiä
AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET
AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET Etelä-Suomen aluehallintovirasto Marja-Leena Stenroos 17.10.2013 LAKISÄÄTEINEN PERUSTA Lastensuojelulain
Hankasalmi, Konnevesi, Äänekoski elinvoimapaja
Hankasalmi, Konnevesi, Äänekoski elinvoimapaja 4.4.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen
LUONNOS LUONNOS Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma vuosille
Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma vuosille 2013 2016 Sosiaali- ja terveyslautakunta 5.6.2013 Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 12.6.2013 Svenska rum 23.5.2013 1 Sisällysluettelo ESIPUHE... 2
Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3:
Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3: P1: Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointiohjelma P2: Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ohjelma P3: Ikääntyneiden ja vajaakuntoisten hyvinvointiohjelma
Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 104 13.6.2018 Kaupunginhallitus 236 25.6.2018 Asianro 471/05.11.00/2018 104 Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen
Espoon kaupunki Pöytäkirja 65
05.06.2013 Sivu 1 / 1 2572/02.07.02/2013 65 Espoon kaupungille testamentatun omaisuuden käyttäminen Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Norlamo, puh. (09) 816 23053 Maria Rysti, puh. (09) 816 23320 etunimi.sukunimi@espoo.fi
Lasten hyvinvoinnin nykytila ja haasteet Miten lapset voivat?
Lasten hyvinvoinnin nykytila ja haasteet Miten lapset voivat? Maria Kaisa Aula Lapsuuden tutkijoiden ja päättäjien kohtaaminen eduskunnassa 17.10.2007 1 Lapsiasiavaltuutetun tehtävät 1) Lasten ja nuorten
Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista
Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Sisältö 1. Kyselyn taustatietoja THL:n kansallinen Kouluterveyskysely Kouluterveyskyselyyn 2017 vastanneet 2. Kyselyn tuloksia 2.1 Hyvinvointi, osallisuus
Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Valmistelijat / lisätiedot: Sirkku Kiviniitty, puh
17.05.2017 Sivu 1 / 1 1234/2017 00.01.03 103 Espoon kaupungin vammaisasiamiehen selvitys vuodelta 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Sirkku Kiviniitty, puh. 050 344 5190 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus
LAPE-MUUTOSTA JOHTAMASSA
Teemme lasten, nuorten ja perheiden Hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä. LAPE-MUUTOSTA JOHTAMASSA Johtamisen päivä lapsiperhepalvelujen lähiesimiehille Espoo, 19.1.2018 Mitä me tavoittelemme? Lapsen, nuoren
Kainuun sote. Perhekeskus
Kainuun sote Perhekeskus Perheiden hyvinvointi on meille tärkeintä. Neuvolatoiminta Neuvolapalvelut ovat kuntalaisille maksuttomia. Neuvolan laajat terveystarkastukset tarjoavat perheille tilaisuuden keskustella
Rovaniemen lapset ja perheet
Rovaniemen lapset ja perheet Koko väestö 58 825 ( 31.12.2007) Perheet yhteensä 15 810 Lapsiperheet, % perheistä 43,7 Yksinhuoltajaperheet, % lapsiperheistä 23,0 (SOTKAnet) Lapsia 0 6 vuotiaat 4495 ( 2007),
TAVOITE TOIMENPITEET VASTUUTAHO AIKATAULU. kartoitetaan ennaltaehkäisevä työ kaikki ikäryhmät
TOIMENPIDE-EHDOTUKSET 1. ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ 1.1 Tehostetaan ennaltaehkäisevää työtä kartoitetaan ennaltaehkäisevä työ kaikki ikäryhmät Aloitetaan työ 2011 ja päivitetään vuosittain Toimenpiteet jaetaan
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 35/ (6) Kaupunginhallitus Kj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 35/2013 1 (6) 1061 Valtuutettu Sari Näreen toivomusponsi kiertävän neurologin vakanssista HEL 2012-017407 T 00 00 03 Päätös päättää merkitä tiedoksi selvityksen kaupunginvaltuuston
Uusi sosiaalihuoltolaki - lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevät palvelut
Uusi sosiaalihuoltolaki - lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevät palvelut Etelä-Suomen aluehallintoviraston ehkäisevän päihdetyöryhmän maakuntakäynti 29.9.2015 1 Uusi sosiaalihuoltolaki ja lasten
Mitä ja mistä lasten ja nuorten hyvinvointitieto meille kertoo?
LAPE akatemia 15.5.2019, Pohjois-Savo Mitä ja mistä lasten ja nuorten hyvinvointitieto meille kertoo? Tulokset koottu THL:n laatimasta tulospaketista 5/2019 https://stm.fi/lapeakatemia/valmennuksetmaakunnissa
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Opiskeluhuoltoryhmän työskentelymallin laadinta Autio Eva
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Opiskeluhuoltoryhmän työskentelymallin laadinta 22.9.2017 Autio Eva Opiskeluhuolto sisältää koulutuksen järjestäjän hyväksymän opetussuunnitelman mukaisen opiskeluhuollon
KANGASALAN KUNTA PÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Dnro SI 1091/2017. Kunnanjohtaja
Kunnanjohtaja 4.10.2017 1 233 HYVINVOINTITYÖN RAKENTEET KANGASALLA JA TYÖRYHMINEN NIMEÄMINEN Sivistyskeskus, hyvinvointikoordinaattori Maija Mäkinen 3.10.2017 Kuntalain 410/2015 (1 ) mukaan kunta edistää
Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin
Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin Valtakunnallinen ja alueellinen näkökulma LAPE muutosohjelman lähtötilanteeseen 9.6.2016 Esityksen nimi / Tekijä 1 Esityksen rakenne Miltä tulevaisuuden
Kouluterveyskysely Poimintoja Turun tuloksista
Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Sisältö 1. Kyselyn taustatietoja THL:n kansallinen Kouluterveyskysely Kouluterveyskyselyyn 2017 vastanneet 2. Kyselyn tuloksia 2.1 Hyvinvointi, osallisuus
Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit
Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit 6.4.2017 Sosisaalihuollon palvelutehtätäkohtaiset palveluprosessit / Niina Häkälä ja Antero Lehmuskoski 1 Sosiaalihuollon palveluprosessit Yleiset
Lounais-Suomen alueen hyvinvointikertomus 2015 Satakunta ja Varsinais-Suomi -
Lounais-Suomen alueen hyvinvointikertomus 2015 Satakunta ja Varsinais-Suomi - Lisää viraston nimi, tekijän nimi ja osasto 20.4.2015 1 Terveydenhuoltolaki 12 Kunnan on seurattava asukkaittensa terveyttä
Hyvinvoinnin edistäminen monen eri tahon työnä
Hyvinvoinnin edistäminen monen eri tahon työnä Seinäjoki 8.9.2016 Juha Mieskolainen LSSAVI Juha Mieskolainen, Länsi- ja Sisä Suomen aluehallintovirasto 1 LSSAVIn päihdehaittojen ehkäisyn ja terveyden edistämisen
Espoon kaupunki Pöytäkirja 23. Valtuusto Sivu 1 / 1
Valtuusto 27.02.2017 Sivu 1 / 1 607/2017 00.01.02.02 Kaupunginhallitus 41 13.2.2017 23 Valtuustokauden 2013-2017 poikkihallinnollisten kehitysohjelmien päättyminen ja valtuustokauden 2017-2021 poikkihallinnollisten
Lapset puheeksi -menetelmä
Taustaa Työmallia alettiin tutkia ja kehittää osana Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Toimiva lapsi & perhe -hanketta Siirtyi ylläpidettäväksi Suomen Mielenterveysseuralle (lokilistat) Menetelmä on alun
Lasten ja nuorten hyvinvoinnin, terveyden ja oppimisen asialla - LAPE
Lasten ja nuorten hyvinvoinnin, terveyden ja oppimisen asialla - LAPE KOHTI LAPSIYSTÄVÄLLISTÄ MAAKUNTAA! Maria Kaisa Aula Hankejohtaja, LAPE (STM), @AulaMK #lapemuutos LAPSI - JA PERHELÄHTÖISYYS VALTAVIRTAISTUU
Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen uudistaminen kokonaisuutena
Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen uudistaminen kokonaisuutena Perusterveydenhuollon hoitotyön johtajien työkokous 10.4.2015 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies, STM Nykyiset palvelut eivät
Lastensuojelun valtakunnalliset linjaukset ja laatusuositukset Laatupäivät Tampere 10.2.2009. 9.2.2009 Hanna Heinonen 1
Lastensuojelun valtakunnalliset linjaukset ja laatusuositukset Laatupäivät Tampere 10.2.2009 9.2.2009 Hanna Heinonen 1 Lastensuojelun kansalliset linjaukset Kansallisten linjausten tavoitteena on ohjata
Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2017
22.03.2017 Sivu 1 / 1 115/2017 00.02.02 41 terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2017 Valmistelijat / lisätiedot: Elina Yli-Koski, puh. 046 877 1962 etunimi.sukunimi@espoo.fi
Espoon kaupunki Pöytäkirja 108
0.09.016 Sivu 1 / 1 3887/016 0.0.00 108 Lausunto Tila- ja asuntojaoston kaupunginhallitukselle esittämästä sosiaali- ja terveystoimen vuosien 017 01 investointiohjelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Riikka
Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 08.06.2016 Sivu 1 / 1 1206/2016 00.01.03 122 Espoon kaupungin vammaisasiamiehen selvitys vuodelta 2015 Valmistelijat / lisätiedot: Sirkku Kiviniitty, puh. 050 344 5190 etunimi.sukunimi@espoo.fi
Kouluterveyskysely 2013 Keski-Pohjanmaa. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely
Kouluterveyskysely 2013 Keski-Pohjanmaa Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Yksilö kasvaa osana yhteisöjä 2 Kouluterveyskysely Valtakunnallisesti kattavin nuorten (14-20 v)
LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ
LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ VIITEKEHYS POHJOIS-POHJANMAALLA Lasten ja perheiden palvelujen kokonaisuudistus Varhaiskasvatus ja koulu keskiössä mutta
Kouluterveyskysely 2013 Kokkola. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely
Kouluterveyskysely 2013 Kokkola Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Yksilö kasvaa osana yhteisöjä 2 Kouluterveyskysely Valtakunnallisesti kattavin nuorten (14-20 v) elinoloja
Espoon kaupunki Kokouskutsu Asia Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2016
31.05.2017 Sivu 1 / 1 307/2016 00.01.01 15 terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Elina Yli-Koski, puh. 046 877 1962 etunimi.sukunimi@espoo.fi
LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKAN KEHITTÄMISOHJELMASTA VUOSILLE 2012 2015
1 (5) 17.10.2011 Opetus- ja kulttuuriministeriölle LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKAN KEHITTÄMISOHJELMASTA VUOSILLE 2012 2015 Suomen Vanhempainliitto esittää kunnioittavasti pyydettynä
Sosiaali- ja terveyslautakunta 78 26.10.2010 Kaupunginhallitus 347 22.11.2010 SoTe -tilaajalautakunta 102 16.12.2010
Sosiaali- ja terveyslautakunta 78 26.10.2010 Kaupunginhallitus 347 22.11.2010 SoTe -tilaajalautakunta 102 16.12.2010 Lastensuojelusuunnitelma vuosille 2010-2012 1580/05.08/2010 Sote 23.2.2010 22 Valmistelija:
Espoon kaupunki Pöytäkirja 85. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Said Aden, puh
Valtuusto 09.06.2014 Sivu 1 / 1 3776/14.07.01/2013 Kaupunginhallitus 153 26.5.2014 85 Valtuustoaloite espoolaisten pitkäaikaistyöttömien työllistämiseksi Valmistelijat / lisätiedot: Said Aden, puh. 043
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (6) Terveyslautakunta Tja/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2012 1 (6) 256 Lausunto Päivi Lipposen kirjeestä kaupunginhallitukselle Helsingin koulu- ja opiskeluterveydenhuollon järjestämisestä yhtenäiskouluissa HEL 2012-012641 T
Kouluterveyskysely 2013 Helsingin tuloksia
Kouluterveyskysely 2013 Helsingin tuloksia 8.11.-13 Harri Taponen 30.10.2013 Mikä on kouluterveyskysely? Kyselyllä selvitettiin helsinkiläisten nuorten hyvinvointia keväällä 2013 Hyvinvoinnin osa-alueita
Monitoimijainen malli yhteistoiminta-alueella. Tiia Krooks, Perusturvajohtaja Kaskisten kaupunki LAPE-Pohjanmaa ohjausryhmän puheenjohtaja
Monitoimijainen malli yhteistoiminta-alueella Tiia Krooks, Perusturvajohtaja Kaskisten kaupunki LAPE-Pohjanmaa ohjausryhmän puheenjohtaja Pohjanmaan alueen erityisyys Kaksikielisyys, monikielisyys (m.m.bosnia,
Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus
Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus Maakunnallisten perhekeskushankkeiden vastuuhenkilöt ja muut toimijat 27.3.2017 Marjaana Pelkonen, STM:n vastuuhenkilö 1 15.2.2017 Perhekeskustoimintamalli Lähipalvelujen
Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin
Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin Valtakunnallinen ja alueellinen näkökulma LAPE muutosohjelman lähtötilanteeseen 9.6.2016 Esityksen nimi / Tekijä 1 Esityksen rakenne Miltä tulevaisuuden
Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman avulla. ohjataan, johdetaan ja kehitetään lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointityötä Kuopiossa
TIIVISTELMÄ SUUNNITELMAN TAVOITE Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman avulla ohjataan, johdetaan ja kehitetään lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointityötä Kuopiossa SUUNNITELMAN TAUSTA Lasten ja
Nuoret tarvitsevat sosiaalista vahvistamista
Nuoret tarvitsevat sosiaalista vahvistamista Keskustan Työelämä- ja tasa-arvoverkosto puheenjohtaja Aila Paloniemi Keskustan vaihtoehto Lasten ja nuorten hyvinvointi syntyy lähiyhteisöissä Valtaosalla
Maakunnallinen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma työkalu yhteiseen työhön
Maakunnallinen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2019 2022 - työkalu yhteiseen työhön Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma kunnan tai useamman kunnan yhteinen lastensuojelulaissa (12 ) määritelty
Näkökulmia Kouluterveyskyselystä
Näkökulmia Kouluterveyskyselystä Yhteiskuntatakuu työryhmän kokous 18.10.2011 18.10.2011 Riikka Puusniekka 1 Kouluterveyskysely 1995 2011 Toteutettu vuosittain, samat kunnat vastausvuorossa aina joka toinen
Lasten ja Nuorten ohjelma
Lasten ja Nuorten ohjelma RVS LASTEN JA NUORTEN KASVUN TUKEMINEN RYHMIEN VÄLISEN SOPIMUKSEN OHJELMALLE ASETTAMAT TAVOITTEET Panostetaan lapsiperheiden koti- ja perhepalveluihin. Tavoitteena on saada lasten
Lapsen oikeus palveluihin -hanke. Monikulttuuriasiain neuvottelukunta , Pasi Sipola, aluepäällikkö, aikuisten sosiaalipalvelut, etelä
Lapsen oikeus palveluihin -hanke Monikulttuuriasiain neuvottelukunta 29.02.2012, Pasi Sipola, aluepäällikkö, aikuisten sosiaalipalvelut, etelä Taustaa Lapsiköyhyys lisääntynyt: lasten pienituloisuusaste
Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma
Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma vuosille 2013-2016 Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma vuosille 2013-2016 Päivitetty keväällä 2015 (lisätty luku 4.5. Oppilas- ja opiskelijahuollon kehittäminen)
Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit
Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta Kuvaus Hyvin järjestetty aamu- ja iltapäivätoiminta tukee koulun perustehtävää
Hyvinvoinnin tilannekatsaus
Hyvinvoinnin tilannekatsaus Hyvinvointikertomus 2014 Tytti Solankallio-Vahteri Hyvinvointikoordinaattori 26.10.2015 26.10.2015 Hyvinvoinnin edistäminen kunnan tehtävänä Kunnan tehtävänä on (Kuntalaki 410/2015)
Espoon kaupunki Pöytäkirja 26. Valmistelijat / lisätiedot: Eva Peltola, puh
9.05.06 Sivu / 05/06 00.0.03 6 Espoon sosiaali- ja potilasasiamiehen selvitys vuodelta 05 Valmistelijat / lisätiedot: Eva Peltola, puh. 09 86 503 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus nuorisopalvelujen
Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman päivittäminen 31.12.2013 mennessä/lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2015-2018 hyväksyminen
Kunnanhallitus 85 23.03.2015 Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman päivittäminen 31.12.2013 mennessä/lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2015-2018 hyväksyminen Siv.ltk 29 Osastopäällikön ehdotus:
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (5) 49 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto toivomusponnesta joustavien ikärajojen ja lähetteettömien palvelujen jatkamisesta nuorten päihdepalveluissa ja -hoidossa
Koppi arjesta ehkäisevä työ lapsiperhepalveluissa Matinkylän projekti. Parisuhteen tukeminen ja eroauttaminen lapsiperheissä -korityöskentely
Koppi arjesta ehkäisevä työ lapsiperhepalveluissa Matinkylän projekti Parisuhteen tukeminen ja eroauttaminen lapsiperheissä -korityöskentely Marjatta Karhuvaara Perheasioiden yksikön esimies Korin koordinaattori
Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma
Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma vuosille 2013-2016 Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma vuosille 2013-2016 Kaupunginhallitus 26.8.2013 Sisällysluettelo ESIPUHE... 2 1. Johdanto... 4 2. Lasten
Kuntien ja itsehallintoalueiden vastuu ja roolit hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä
Kuntien ja itsehallintoalueiden vastuu ja roolit hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 2.-3.2016 Hanna Tainio Varatoimitusjohtaja Kuntaliitto Mitä edistetään?
Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunto kaupunginhallitukselle sosiaali- ja terveystoimen vuosien investointiohjelmasta.
18.09.2013 Sivu 1 / 1 3929/02.02.00/2013 90 Lausunto kaupunginhallitukselle sosiaali- ja terveystoimen vuosien 2014-2018 investointiohjelmasta. Valmistelijat / lisätiedot: Riikka Nikulainen, puh. (09)
Lasten ja nuorten osallisuuden niveltäminen osaksi kaupungin toimintaa
6. TAVOITTEET, TOIMENPITEET JA VASTUUTAHOT 1 Toimenpide-ehdotukset ovat syntyneet jyväskyläläisille lapsille ja nuorille tehtyjen alkukartoitusten, Jyväskylän kaupungin palvelualueille tehtyjen kyselyjen
Valtuustotalo, Vihreiden ryhmätila, Espoonkatu 5, Espoo
Espoon kaupunki terveyslautakunnan sosiaali- ja Pöytäkirja 20.04.2017 Sivu 1 / 10 Kokoustiedot Aika 20.04.2017 torstai klo 17:05-19:25 Paikka Valtuustotalo, Vihreiden ryhmätila, Espoonkatu 5, 02770 Espoo