Tavoitteena nykyistä lapsi- ja perhelähtöisemmät, ennaltaehkäisevät ja vaikuttavat palvelut

Save this PDF as:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tavoitteena nykyistä lapsi- ja perhelähtöisemmät, ennaltaehkäisevät ja vaikuttavat palvelut"

Transkriptio

1 Tavoitteena nykyistä lapsi- ja perhelähtöisemmät, ennaltaehkäisevät ja vaikuttavat palvelut

2 Hankekokonaisuuden neljä osiota 1. Toimintakulttuurin muutos 2. Perhekeskustoimintamalli 3. Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena 4. Erityis- ja vaativan tason palvelujen kehittäminen 2 projektipäällikkö Katja Bergbacka OKM

3 Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena

4 Toiminnan lähtökohtana on lapsi- ja oppijalähtöisyys Vahvistetaan osallistavaa ja yhteisöllistä toimintakulttuuria varhaiskasvatuksessa, kouluissa ja oppilaitoksissa. Jokaisen lapsen ja nuoren oppimista, kasvua ja kehitystä tuetaan tiiviissä monialaisessa yhteistyössä. Lapsille ja nuorille rakennetaan yksilöllisiä opintopolkuja, joihin sisältyy myös ohjausta ja tukea. Edistetään tasa-arvoa ja turvataan kaikille mahdollisuudet itsensä toteuttamiseen. Vahvistetaan ammattilaisten osaamista ja vertaistukea. 4 projektipäällikkö Katja Bergbacka OKM

5 Yhteys OKM:n muuhun kehittämistyöhön Lasten ja nuorten sekä perheiden hyvinvointi Uusi peruskoulu ohjelmassa lapsi-, nuori- ja perhelähtöisyys yksilölliset, oikea-aikaisesti tuetut oppimispolut yhteisöllisyys tutkimustiedon hyödyntäminen oppimisen edistämisessä ja hyvinvoinnin vahvistamisessa osaavat, hyvinvoivat lapset ja nuoret 5

6 Yhteys OKM:n muuhun kehittämistyöhön Opiskelijoiden hyvinvointi Uusi lukio ohjelmassa oma opintosuunnitelma jokaiselle oikeus erityisopetukseen ja muuhun henkilökohtaisten tarpeiden mukaiseen oppimisen tukeen nykyistä henkilökohtaisempaa opinto-ohjausta jälkiohjausvelvoite entisistä opiskelijoista opiskelijaa tulee suojata kiusaamiselta, väkivallalta, häirinnältä, rasismilta ylioppilastutkinnon kokeiden uusimiskertojen lisääminen 6

7 Tavoitteet Varhaiskasvatus-, koulu-, oppilaitosympäristöt ja -yhteisöt ovat hyvinvointia vahvistavia ja yhteisöllinen työ on suunnitelmallista ja tavoitteellista. Vahvistetaan yhteisöllisyyttä ja osallisuutta varhaiskasvatuksessa, koulussa ja oppilaitoksissa. Tuetaan tunne- ja vuorovaikutustaitoja ja kaverisuhteita. Edistetään hyvinvointia tukevaa vapaa-ajan toimintaa ja tasapuolisia harrastusmahdollisuuksia. 7 projektipäällikkö Katja Bergbacka OKM

8 Tavoitteet Hyvinvointia vahvistetaan yksilöllisesti lapsen tai nuoren tarpeisiin räätälöidyn työn ja palvelujen avulla. Kehitetään opiskeluhuollon uusia toimintamalleja tulevaisuuden kunnan ja maakunnan toimintaympäristöön. Kehitetään koulu- ja opiskeluterveydenhuoltoa sekä psykologi- ja kuraattoripalveluja lapsi- ja nuorisolähtöisesti. Erityis- ja vaativan tason sote-palvelujen tukea ja hoitoa tarjotaan varhaiskasvatukseen, esiopetukseen, kouluun ja oppilaitoksiin jalkautuvina palveluina ja perustason toimijoita tuetaan konsultaatioilla. 8 projektipäällikkö Katja Bergbacka OKM

9 Toimenpiteet kevät 2018

10 Toimenpiteet kevät 2018 Opiskeluhuollon valtakunnallinen koulutuskierros Opiskeluhuoltoryhmän valtakunnallinen mallinnus Lapsi- ja nuorilähtöiset opiskeluhuoltopalvelut Kiusaamisen ehkäisyn ja koulurauhan työryhmän ehdotukset Vaativan erityisen tuen loppuraportin kehittämisehdotukset Kehittämis- ja yhteistyöverkostojen ohjausryhmä asetettu 10 projektipäällikkö Katja Bergbacka OKM

11 Tulokset Varhaiskasvatus-, koulu- ja oppilaitosympäristöt ja - yhteisöt ovat hyvinvointia vahvistavia ja yhteisöllinen työ on suunnitelmallista ja tavoitteellista. Opiskeluhuolto ja varhaiskasvatuksen hyvinvointityö on yhdenmukaista eri puolilla maata. Työ on tavoitteellista ja sitä tehdään suunnitelmallisesti ja tilannetta välillä arvioiden. Työn pohjana on tieto lasten ja nuoren hyvinvoinnista, tarpeista, ympäristöstä ja yhteisöstä. Esiopetuksen, koulun ja oppilaitosten monialaiset opiskeluhuoltoryhmät työskentelevät tavoitteellisesti ja pitkäjänteisesti ja oppilaat, opiskelijat ja vanhemmat osallistuvat yhteisöllisen työn suunnitteluun ja toteuttamiseen. Lasten ja nuorten sosiaaliset taidot ovat hyvät ja kiusaaminen on harvinaista. 11 projektipäällikkö Katja Bergbacka OKM

12 Ajankohtaista Lape - muutosohjelmassa

13 Lape-muutosohjelma Yhdyspintaselvitystyön suositusten julkistus 7.2. Monitoimijaisen arvioinnin toimintamallin kehittäminen kevään 2018 aikana Lape päivät , , , Lape-konferenssit ja projektipäällikkö Katja Bergbacka OKM

14 Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena KATJA BERGBACKA #lapemuutos

Luomme edellytyksiä tulevaisuuden oppimiselle ja hyvinvoinnille

Luomme edellytyksiä tulevaisuuden oppimiselle ja hyvinvoinnille Luomme edellytyksiä tulevaisuuden oppimiselle ja hyvinvoinnille Ajankohtaista Lape - muutosohjelmassa Lape-muutosohjelma Yhdyspintaselvitystyön suositusten julkistus 7.2. Monitoimijaisen arvioinnin toimintamallin

Lisätiedot

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE)

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) 40 M LAPE MUUTOSOHJELMA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi

Lisätiedot

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE)

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) 40 M LAPE MUUTOSOHJELMA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi

Lisätiedot

Lyhyesti LAPEsta ja tehtävästämme. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Opiskeluhuoltoryhmän mallinnos verkosto

Lyhyesti LAPEsta ja tehtävästämme. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Opiskeluhuoltoryhmän mallinnos verkosto Lyhyesti LAPEsta ja tehtävästämme Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Opiskeluhuoltoryhmän mallinnos verkosto 22.1.2018 Maakunnalliset kehittämiskokonaisuudet Toimintakulttuurin muutos 11 maakuntaa Matalan

Lisätiedot

LAPE- päivät Kansallinen ja maakunnallinen kehittämistyö varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos kokonaisuudessa

LAPE- päivät Kansallinen ja maakunnallinen kehittämistyö varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos kokonaisuudessa LAPE- päivät 30.5.2017 Kansallinen ja maakunnallinen kehittämistyö varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos kokonaisuudessa Kehittämistyön suuntaviivat Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten

Lisätiedot

LAPE- muutosagenttien ja projektinjohtajien tapaaminen Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena

LAPE- muutosagenttien ja projektinjohtajien tapaaminen Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena LAPE- muutosagenttien ja projektinjohtajien tapaaminen Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Kehittämistyön suuntaviivat Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten

Lisätiedot

Reseptit lapsen arjessa tehtävään työhön - Varhaiskasvatus, koulu, oppilaitos ja vapaaaika. Susanna Raivio, projektikoordinaattori, LAPE Pirkanmaa

Reseptit lapsen arjessa tehtävään työhön - Varhaiskasvatus, koulu, oppilaitos ja vapaaaika. Susanna Raivio, projektikoordinaattori, LAPE Pirkanmaa Reseptit lapsen arjessa tehtävään työhön - Varhaiskasvatus, koulu, oppilaitos ja vapaaaika Susanna Raivio, projektikoordinaattori, LAPE Pirkanmaa Varhaiskasvatus ja koulu osana perhekeskusverkostoa 2 Tärkein

Lisätiedot

KP LAPE Keski-Pohjanmaa lapsi- ja perhepalvelumaakunnaksi. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE / STM ja OKM

KP LAPE Keski-Pohjanmaa lapsi- ja perhepalvelumaakunnaksi. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE / STM ja OKM Keski-Pohjanmaa lapsi- ja perhepalvelumaakunnaksi Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE / STM ja OKM 2017-2018 1 12.9.2017 Lapsi ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPSI- JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMA

Lisätiedot

Valtakunnallinen koulutuskierros Lahti Huomisen hyvinvointia lapsille ja perheille Päijät-Hämeessä Anne-Marie Haavisto

Valtakunnallinen koulutuskierros Lahti Huomisen hyvinvointia lapsille ja perheille Päijät-Hämeessä Anne-Marie Haavisto Valtakunnallinen koulutuskierros Lahti 29.11.2017 Huomisen hyvinvointia lapsille ja perheille Päijät-Hämeessä Anne-Marie Haavisto 1 5.12.2017 anne-marie.haavisto@phhyky.fi 044 729 7993 Matalan kynnyksen

Lisätiedot

LAPE-teesien taustamateriaali yhdyspintatyön varmistamiseksi. Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena

LAPE-teesien taustamateriaali yhdyspintatyön varmistamiseksi. Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena LAPE-teesien taustamateriaali yhdyspintatyön varmistamiseksi Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Sivistystoimi kunta-maakunta -yhteistyössä Kunnat vastaavat jatkossakin

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Oppilas- ja opiskelijahuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto Helsinki 27.2.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden

Lisätiedot

Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto. Leena Nousiainen / Rondo Training Oy Pori

Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto. Leena Nousiainen / Rondo Training Oy Pori Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto Leena Nousiainen / Rondo Training Oy 11.1.2013 Pori Keskeisiä linjauksia Uuteen lakiin ehdotetaan koottavaksi lainsäädännössä nyt hajallaan olevat oppilas-

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Opiskeluhuoltoryhmän työskentelymallin laadinta Autio Eva

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Opiskeluhuoltoryhmän työskentelymallin laadinta Autio Eva Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Opiskeluhuoltoryhmän työskentelymallin laadinta 22.9.2017 Autio Eva Opiskeluhuolto sisältää koulutuksen järjestäjän hyväksymän opetussuunnitelman mukaisen opiskeluhuollon

Lisätiedot

Opiskeluhuollon asiakaspalautekysely (esiopetus, perusopetus, toisen asteen ammatillinen koulutus, lukio)

Opiskeluhuollon asiakaspalautekysely (esiopetus, perusopetus, toisen asteen ammatillinen koulutus, lukio) Opiskeluhuollon asiakaspalautekysely (esiopetus, perusopetus, toisen asteen ammatillinen koulutus, lukio) - Opiskeluhuollon asiakaspalautekyselyllä kerätään asiakaspalautetta yhteisöllisestä ja yksilökohtaisesta

Lisätiedot

Lape uuteen vaiheeseen: Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia! Maria Kaisa Aula, Lape ohjausryhmän puheenjohtaja 26.1.

Lape uuteen vaiheeseen: Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia! Maria Kaisa Aula, Lape ohjausryhmän puheenjohtaja 26.1. Lape uuteen vaiheeseen: Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia! Maria Kaisa Aula, Lape ohjausryhmän puheenjohtaja 26.1.2017 1 27.1.2017 Etunimi Sukunimi Hajanaisista palveluista lapsi-

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Oppilas- ja opiskelijahuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto Seinäjoki 5.3.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden

Lisätiedot

Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia

Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia LAPE-päivät 29.-30.5.2017 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) 1 29.5.2017 Hanne Kalmari hankepäällikkö LAPEn tavoitteisiin ja sisältöön

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma. Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma. Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 27.1.2017 LAPE muutostyöhön tukea Tuumasta toimeen Lape maakunnallinen

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Opiskeluhuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto - Ajankohtaista Kuopio 26.3.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies, STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden

Lisätiedot

Yhteisöllinen opiskeluhuolto hyvinvointia oppilaalle, opiskelijalle ja koko yhteisölle

Yhteisöllinen opiskeluhuolto hyvinvointia oppilaalle, opiskelijalle ja koko yhteisölle Yhteisöllinen opiskeluhuolto hyvinvointia oppilaalle, opiskelijalle ja koko yhteisölle Marke Hietanen-Peltola, LT, ylilääkäri Kokkola 20.9.2018 Opiskeluhuoltoa toteutetaan Ensisijaisesti ennaltaehkäisevänä

Lisätiedot

Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit

Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit Osaava, Lempäälä 15.4.2014 Lounais-Suomen aluehallintovirasto, Esko Lukkarinen, Opetus- ja kulttuuritoimi-vastuualue 17.4.2014 1 Opiskeluhuollon prosessit ja toimijat

Lisätiedot

Opiskeluhuollon palvelut. Marke Hietanen-Peltola, LT, ylilääkäri Oikeus oppimiseen

Opiskeluhuollon palvelut. Marke Hietanen-Peltola, LT, ylilääkäri Oikeus oppimiseen Opiskeluhuollon palvelut Marke Hietanen-Peltola, LT, ylilääkäri Oikeus oppimiseen 24.3.2015 Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (1287/2013) tuli voimaan 1.8.2014, mikä muuttui? Opiskeluhuollon suunnittelu

Lisätiedot

LAPE Etelä-Savo. Miten opiskeluhuolto nivoutuu uuteen SOTEmaakuntahallintoon?

LAPE Etelä-Savo. Miten opiskeluhuolto nivoutuu uuteen SOTEmaakuntahallintoon? LAPE Etelä-Savo Miten opiskeluhuolto nivoutuu uuteen SOTEmaakuntahallintoon? Mikä nivoutuu mihin? Mitä nivoutumista pitäisi tapahtua hallinnon tasolla, mitä palveluiden tasolla, mitä kuntalaisen elämässä?

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan opiskeluhuollon strategia

Kirkkonummen kunnan opiskeluhuollon strategia Kirkkonummen kunnan opiskeluhuollon strategia 1 Esipuhe Kirkkonummen kunnan opiskeluhuollon strategia perustuu Oppilas- ja opiskelijahuoltolakiin(1287/2013), joka astui voimaan 1.8.2014. Strategian tavoitteena

Lisätiedot

Seksuaali- ja lisääntymisterveyden. edistämisen toimintaympäristö muuttuu

Seksuaali- ja lisääntymisterveyden. edistämisen toimintaympäristö muuttuu Seksuaali- ja lisääntymisterveyden edistämisen toimintaympäristö muuttuu 21.9.2016 Edistä, ehkäise, vaikuta Seksuaali- ja lisääntymisterveyden toimintaohjelma käytäntöön Joensuu 21.9.2016 Marjaana Pelkonen,

Lisätiedot

Invalidiliiton Järvenpään koulutuskeskus

Invalidiliiton Järvenpään koulutuskeskus 1 Alueellisen työskentelyn nostamat keskeiset kehittämisalueet 1. Oppilaitoskohtaisen opiskeluhuollon suunnitelman laatiminen 2. Yhteys lastensuojelulain mukaiseen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaan

Lisätiedot

LAPE -HENGESSÄ VUOTEEN 2025

LAPE -HENGESSÄ VUOTEEN 2025 Lasten hyvinvoinnin, terveyden ja oppimisen yhdenvertaisuuden asialla LAPE -HENGESSÄ VUOTEEN 2025 Maria Kaisa Aula 22042018 Hankejohtaja, LAPE ohjausryhmän puheenjohtaja (STM), @AulaMK #lapemuutos 1 24.4.2018

Lisätiedot

Yhteiset työvälineemme. Esityksen toimittajat: * opetusneuvos Elise Virnes, OKM * verkostokoordinaattori Ville Virtanen, SAKU ry

Yhteiset työvälineemme. Esityksen toimittajat: * opetusneuvos Elise Virnes, OKM * verkostokoordinaattori Ville Virtanen, SAKU ry Yhteiset työvälineemme Esityksen toimittajat: * opetusneuvos Elise Virnes, OKM * verkostokoordinaattori Ville Virtanen, SAKU ry Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Uusi laki kokoaa yhteen lainsäädännössä

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Satakunnassa

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Satakunnassa Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Satakunnassa SATULA-hanke Pomarkku 4.12.2017 Tiina Tenho ja Mirja Isoviita Mikä on lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma? Kärkihanke, jonka vastuuministeriöinä

Lisätiedot

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Piirros Iita Ulmanen Oppilashuolto Oppilashuollolla tarkoitetaan huolenpitoa oppilaiden oppimisesta ja psyykkisestä, fyysisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista.

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (Lape): Kohti lapsille ja nuorille parempia maakuntia ja kuntia

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (Lape): Kohti lapsille ja nuorille parempia maakuntia ja kuntia Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (Lape): Kohti lapsille ja nuorille parempia maakuntia ja kuntia Hanne Kalmari/STM hankepäällikkö 1 5.4.2017 Hanne Kalmari Lasten, nuorten ja perheiden palveluissa

Lisätiedot

Paltamon kunta. Paltamon lukio. [LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS] 4.3 Opiskelijahuolto

Paltamon kunta. Paltamon lukio. [LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS] 4.3 Opiskelijahuolto 2014 Paltamon kunta Paltamon lukio [LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS] 4.3 Opiskelijahuolto PALTAMON KUNNAN NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (Lape): Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (Lape): Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (Lape): Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia Hanne Kalmari/STM hankepäällikkö 1 Lapsen paras - yhdessä enemmän 12.5.2017 Hanne Kalmari 2 15.5.2017

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE lyhyesti

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE lyhyesti LAPSEN HYVINVOINNIN JA OPPIMISEN ASIALLA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE lyhyesti Maria Kaisa Aula Eduskunnan tarkastusvaliokunta Hankejohtaja, (STM), @AulaMK #lapemuutos 1 Miksi LAPE 2015

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Marjaana Pelkonen, STM

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Marjaana Pelkonen, STM Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Marjaana Pelkonen, STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden Opiskeluhuollolla tarkoitetaan hyvän oppimisen, hyvän fyysisen ja psyykkisen terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin

Lisätiedot

Yhteiset työvälineemme. opetusneuvos Elise Virnes, OKM verkostokoordinaattori Ville Virtanen, SAKU ry

Yhteiset työvälineemme. opetusneuvos Elise Virnes, OKM verkostokoordinaattori Ville Virtanen, SAKU ry Yhteiset työvälineemme opetusneuvos Elise Virnes, OKM verkostokoordinaattori Ville Virtanen, SAKU ry HE oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi Hallituksen esitys oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi annettiin

Lisätiedot

Terveellisyyden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin tarkastaminen oppilaitoksissa. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Lahti

Terveellisyyden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin tarkastaminen oppilaitoksissa. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Lahti Terveellisyyden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin tarkastaminen oppilaitoksissa Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Lahti 29.11.2017 Oppilaitokset tarkastetaan säännöllisesti ja monialaisesti, koska lapsilla

Lisätiedot

Kehittyvä opiskeluhuolto Lasten suojelun kesäpäivät 9.6.2015 Lastensuojelun haasteet 2015 - kehittämistyöllä tuloksiin

Kehittyvä opiskeluhuolto Lasten suojelun kesäpäivät 9.6.2015 Lastensuojelun haasteet 2015 - kehittämistyöllä tuloksiin Kehittyvä opiskeluhuolto Lasten suojelun kesäpäivät 9.6.2015 Lastensuojelun haasteet 2015 - kehittämistyöllä tuloksiin Marjaana Pelkonen Neuvotteleva virkamies, STM Sisällys Uuden lain tausta ja tarkoitus

Lisätiedot

Maakunnan LAPE ryhmä klo Pirkanmaan liitto. Koordinaattorit Maria Antikainen ja Susanna Raivio

Maakunnan LAPE ryhmä klo Pirkanmaan liitto. Koordinaattorit Maria Antikainen ja Susanna Raivio Maakunnan LAPE ryhmä 16.4.2018 klo 9.00 11.00 Pirkanmaan liitto Koordinaattorit Maria Antikainen ja Susanna Raivio VARHAISKASVATUS, PERUSOPETUS, TOINEN ASTE JA VAPAA-AIKA Millä tasoilla työskennellään?

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki yhden lainsäädännön piirissä nyt hajallaan olevat oppilas- ja opiskelijahuoltoa, henkilötietojen käsittelyä, kirjaamista, rekisteröimistä

Lisätiedot

Terveellisyyden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin tarkastaminen oppilaitoksissa. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Helsinki

Terveellisyyden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin tarkastaminen oppilaitoksissa. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Helsinki Terveellisyyden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin tarkastaminen oppilaitoksissa Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Helsinki 25.10.2017 Oppilaitokset tarkastetaan säännöllisesti ja monialaisesti, koska lapsilla

Lisätiedot

LAPE KYMENLAAKSO Yhdessä kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita

LAPE KYMENLAAKSO Yhdessä kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita LAPE KYMENLAAKSO Yhdessä kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita Hallituksen kärkihanke, valtakunnallinen toimeenpano-ohjelma Projektihenkilöstö Tarja Tammekas, Projektipäällikkö Hankeaika 2017-2018

Lisätiedot

LAPE ei lopu vaan muuttaa muotoaan

LAPE ei lopu vaan muuttaa muotoaan ,, LAPSEN HYVINVOINNIN JA OPPIMISEN ASIALLA LAPE ei lopu vaan muuttaa muotoaan Maria Kaisa Aula, Hankejohtaja, STM LAPE päivät 30.8.2018 1 30.8.2018 LAPSI JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMAN KOKONAISUUS

Lisätiedot

Ville Järvi

Ville Järvi LSSAVI Lastensuojelukoulutus Ville Järvi 21.2.2017 Näkökulma päivän aiheeseen Millaisia oppilaan kasvua ja oppimista ja arjen hallintaa tukevia toimenpiteitä varhaiskasvatuksessa ja koulussa tehdään ennen

Lisätiedot

Miten uudet oh-lain vaatimukset pystytään täyttämään ja millaisia eroja eri kouluasteilla toteutuksessa

Miten uudet oh-lain vaatimukset pystytään täyttämään ja millaisia eroja eri kouluasteilla toteutuksessa Miten uudet oh-lain vaatimukset pystytään täyttämään ja millaisia eroja eri kouluasteilla toteutuksessa Pori 30.10.2014 Opiskelijapalvelupäällikkö Fia Heino Länsirannikon koulutus Oy, WinNova Opiskeluhuollon

Lisätiedot

(Lähteet: Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013, Uusi soveltamisohje oppilas- ja opiskelijahuoltolainsäädännön toteuttamisen tueksi 13a/2015 STM)

(Lähteet: Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013, Uusi soveltamisohje oppilas- ja opiskelijahuoltolainsäädännön toteuttamisen tueksi 13a/2015 STM) (Lähteet: Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013, Uusi soveltamisohje oppilas- ja opiskelijahuoltolainsäädännön toteuttamisen tueksi 13a/2015 STM) Päivitetty 8.8.2018 opiskelijan hyvän oppimisen, hyvän

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki ja opiskeluterveydenhuolto

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki ja opiskeluterveydenhuolto Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki ja opiskeluterveydenhuolto Opiskeluterveydenhuollon toimivuus - Opiskelijan terveys, hyvinvointi ja opiskelukyky -seminaari 29.4.2015, Oulu Marjaana Pelkonen Neuvotteleva

Lisätiedot

Monialaiset verkostot lasten ja nuorten hyvinvointia takaamassa

Monialaiset verkostot lasten ja nuorten hyvinvointia takaamassa Monialaiset verkostot lasten ja nuorten hyvinvointia takaamassa 25.9.2015 Tampere Käytännön kokemuksia yhteistyöstä Hanna Gråsten-Salonen Vastaava koulukuraattori Varhaiskasvatus ja perusopetus Tampere

Lisätiedot

LAPSEN OIKEUKSIIN JA TIETOON PERUSTUVA TOIMINTAKULTTUURIN MUUTOS LAPSI- JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMASSA

LAPSEN OIKEUKSIIN JA TIETOON PERUSTUVA TOIMINTAKULTTUURIN MUUTOS LAPSI- JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMASSA LAPSEN OIKEUKSIIN JA TIETOON PERUSTUVA TOIMINTAKULTTUURIN MUUTOS LAPSI- JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMASSA Lapsen oikeuksien ajankohtaispäivä 14.11.2017 Projektipäällikkö Kati Honkanen, THL Hankepäällikkö

Lisätiedot

Opiskeluhuollon käytännöt Lahden kaupungissa TOP 10. VIP- verkostopäivä Eija Kinnunen& Hannele Tommo

Opiskeluhuollon käytännöt Lahden kaupungissa TOP 10. VIP- verkostopäivä Eija Kinnunen& Hannele Tommo Opiskeluhuollon käytännöt Lahden kaupungissa TOP 10 VIP- verkostopäivä 7.5.2019 Eija Kinnunen& Hannele Tommo 1. Opiskeluhuollon suunnittelun ja arvioinnin yhtenäinen prosessi Oppilashuollon linjauksista

Lisätiedot

Toisen asteen opiskelijoiden kouluhyvinvointi ja osallisuus

Toisen asteen opiskelijoiden kouluhyvinvointi ja osallisuus Toisen asteen opiskelijoiden kouluhyvinvointi ja osallisuus Kouluterveyskysely 2017 18.1.2018 Pk-seudun Kouluterveyskyselyseminaari/Kivimäki THL 1 Esityksen sisältö Yleistä Kouluterveyskyselystä Sähköinen

Lisätiedot

Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus

Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus Maakunnallisten perhekeskushankkeiden vastuuhenkilöt ja muut toimijat 27.3.2017 Marjaana Pelkonen, STM:n vastuuhenkilö 1 15.2.2017 Perhekeskustoimintamalli Lähipalvelujen

Lisätiedot

Koulu, oppilaitos ja vapaa-aika lapsen ja nuoren hyvinvoinnin tukena

Koulu, oppilaitos ja vapaa-aika lapsen ja nuoren hyvinvoinnin tukena Koulu, oppilaitos ja vapaa-aika lapsen ja nuoren hyvinvoinnin tukena Kehittämistyöryhmän tapaaminen 25.10.2017 klo 13.00-16.00 Tampereen virastotalo, neuvotteluhuone 2. 6 krs, 1 Susanna Raivio Tänään 1.

Lisätiedot

Keski-Suomen SOTE hanke. Lasten, nuorten ja perheiden työryhmä

Keski-Suomen SOTE hanke. Lasten, nuorten ja perheiden työryhmä Keski-Suomen SOTE2020 - hanke Lasten, nuorten ja perheiden työryhmä 4.10.2016 Hanketyöntekijä Petri Oinonen 4.10.2016 19.4.2016 ohjelma 12.00-12.30 Kahvia 12.30-13.00 Kokouksen avaus ja läsnäolijoiden

Lisätiedot

Kehittämistiimi: Haavisto, Moisander-Pohjonen, Vesterinen, Åstedt

Kehittämistiimi: Haavisto, Moisander-Pohjonen, Vesterinen, Åstedt Huomisen hyvinvointia lapsille ja perheille Päijät-Hämeessä Kehittämistiimi: Anne Haavisto, Marita Moisander Pohjonen, Elina Vesterinen ja Tuija Åstedt 1 Maakunnallisen LAPE-muutostyön tavoite LAPSET JA

Lisätiedot

Toimiva arki hanke / Pohjois-Pohjanmaa. Hyvinvoiva kasvuyhteisö HYKY

Toimiva arki hanke / Pohjois-Pohjanmaa. Hyvinvoiva kasvuyhteisö HYKY Toimiva arki hanke / Pohjois-Pohjanmaa Hyvinvoiva kasvuyhteisö HYKY Hyvinvointikoulun taustaa / Oulu Sivistys ja kulttuuripalvelut Hyvinvointipalvelut Lapset, nuoret ja lapsiperheet: Lasten tukeminen kasvu-

Lisätiedot

Kuraattori- ja koulupsykologipalvelut Pirkanmaalla

Kuraattori- ja koulupsykologipalvelut Pirkanmaalla Kuraattori- ja koulupsykologipalvelut Pirkanmaalla 6.5.2018 Lähtökohdat Yhteenveto on laadittu LAPE-hankkeen oppilas- ja opiskeluhuollon alatyöryhmässä kunnilta kerättyjen tietojen perusteella Oppilasmäärätiedot

Lisätiedot

Palveluja tarjotaan opiskelijoille siten, että ne ovat helposti saatavilla. Palvelut järjestetään lain edellyttämässä määräajassa.

Palveluja tarjotaan opiskelijoille siten, että ne ovat helposti saatavilla. Palvelut järjestetään lain edellyttämässä määräajassa. Luku 4.3. Opiskeluhuolto Opiskeluhuoltoon sisältyvät koulutuksen järjestäjän hyväksymän opetussuunnitelman mukainen ennaltaehkäisevä ja yhteisöllinen opiskeluhuolto sekä lakisääteinen yksilökohtainen opiskeluhuolto.

Lisätiedot

Yhteiset työvälineemme. Esityksen toimittajat: * opetusneuvos Elise Virnes, OKM * verkostokoordinaattori Ville Virtanen, SAKU ry

Yhteiset työvälineemme. Esityksen toimittajat: * opetusneuvos Elise Virnes, OKM * verkostokoordinaattori Ville Virtanen, SAKU ry Yhteiset työvälineemme Esityksen toimittajat: * opetusneuvos Elise Virnes, OKM * verkostokoordinaattori Ville Virtanen, SAKU ry Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen opiskelijahyvinvoinnin kehittämisessä

Lisätiedot

Hyväksytty 30.12.2013. - lain soveltamisala ja tavoitteet. - yhteisöllinen opiskeluhuolto. Turku 12.3.2014

Hyväksytty 30.12.2013. - lain soveltamisala ja tavoitteet. - yhteisöllinen opiskeluhuolto. Turku 12.3.2014 Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013 Hyväksytty 30.12.2013 - lain soveltamisala ja tavoitteet - opiskeluhuollon kokonaisuus - yhteisöllinen opiskeluhuolto Turku 12.3.2014 Lain soveltamisala Kokoaa

Lisätiedot

Yhdyspinnat lasten, nuorten ja perheiden palveluissa uudistuvassa toimintaympäristössä

Yhdyspinnat lasten, nuorten ja perheiden palveluissa uudistuvassa toimintaympäristössä Yhdyspinnat lasten, nuorten ja perheiden palveluissa uudistuvassa toimintaympäristössä Katsaus selvitystyöhön 24.1.2018 24.1.2018 Lape-yhdyspinnat Maakuntauudistuksen kokonaisuus asukkaat keskiössä Valtio

Lisätiedot

LAPSI- JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMA

LAPSI- JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMA 2 27.2.2017 Maakunnallisen ja kansallisen muutostyön valmistelu LAPEn hankesuunnitelma > teemakohtaiset toimenpidesuunnitelmat sekä tiivistelmät Valtionavustushakemukset/Ha kujulistus Hakuaika 1.9. 4.11.2016

Lisätiedot

Varhaiskasvatus lapsen hyvinvoinnin tukena - kehittämistyöryhmä. Susanna Raivio ja Maria Antikainen

Varhaiskasvatus lapsen hyvinvoinnin tukena - kehittämistyöryhmä. Susanna Raivio ja Maria Antikainen Varhaiskasvatus lapsen hyvinvoinnin tukena - kehittämistyöryhmä 1 Susanna Raivio ja Maria Antikainen Kehittämisryhmän koostumus Ryhmän koordinaattorit Maria Antikainen ja Susanna Raivio Jäsenkunnat: Kangasala,

Lisätiedot

Opettajille tukea. opettajia tulee tukea heidän työnsä sisällön ja roolin muuttuessa. opettajien ja koulun kehittämissuunnitelmat

Opettajille tukea. opettajia tulee tukea heidän työnsä sisällön ja roolin muuttuessa. opettajien ja koulun kehittämissuunnitelmat tasa-arvoinen maailman paras peruskoulu vaatii toteutuakseen kaikkien toimijoiden samansuuntaisia ja pitkäjänteisiä toimia sekä yhteistä toimintakulttuuria. Koulun arjen ja kansallisten päätösten on kohdattava

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki ja opiskeluterveydenhuolto

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki ja opiskeluterveydenhuolto Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki ja opiskeluterveydenhuolto Opiskeluterveydenhuollon toimivuus - Opiskelijan terveys, hyvinvointi ja opiskelukyky -seminaari 20.4.2015, Vaasa Marjaana Pelkonen Neuvotteleva

Lisätiedot

Arjen arkki/ Invalidiliiton Järvenpään koulutuskeskus

Arjen arkki/ Invalidiliiton Järvenpään koulutuskeskus Arjen arkki/ Invalidiliiton Järvenpään koulutuskeskus Tavoitealueet, IJKK 1. Malli oppilaitosten ja kuntien yhteistyöstä opiskelijahuollon järjestämisessä 2. Oppilaitos hyvinvoivana oppimisympäristönä,

Lisätiedot

Terveellinen, turvallinen ja hyvinvoiva oppilaitos. Neuvotteleva virkamies Vesa Pekkola

Terveellinen, turvallinen ja hyvinvoiva oppilaitos. Neuvotteleva virkamies Vesa Pekkola Terveellinen, turvallinen ja hyvinvoiva oppilaitos Neuvotteleva virkamies Vesa Pekkola Hyvinvoiva opiskeluyhteisö sekä terveellinen ja turvallinen opiskeluympäristö ovat oppilaiden ja opiskelijoiden terveen

Lisätiedot

Vaativa erityinen tuki esi- ja perusopetuksessa kehittämisryhmän loppuraportti Vantaa KT, Opetusneuvos Jussi Pihkala

Vaativa erityinen tuki esi- ja perusopetuksessa kehittämisryhmän loppuraportti Vantaa KT, Opetusneuvos Jussi Pihkala Vaativa erityinen tuki esi- ja perusopetuksessa kehittämisryhmän loppuraportti 7.9.2017 Vantaa 12.10.2019 KT, Opetusneuvos Jussi Pihkala MISTÄ LÖYTYY? Vaativa erityinen tuki esi- ja perusopetuksessa Kehittämisryhmän

Lisätiedot

1. Johdanto 2. Keskeiset käsitteet 3. Opiskeluhuolto Turun ammatti-instituutissa 4. Hyvinvoiva opiskelija TAIssa

1. Johdanto 2. Keskeiset käsitteet 3. Opiskeluhuolto Turun ammatti-instituutissa 4. Hyvinvoiva opiskelija TAIssa Opiskeluhuollon opas 1. Johdanto 2. Keskeiset käsitteet 3. Opiskeluhuolto Turun ammatti-instituutissa 4. Hyvinvoiva opiskelija TAIssa 1. Johdanto Oppilas- ja opiskeluhuoltolaki (1287/2013) tuli voimaan

Lisätiedot

Selvitysluonnoksesta annetut lausunnot

Selvitysluonnoksesta annetut lausunnot Selvitysluonnoksesta annetut lausunnot Lasten mielenterveysongelmien ehkäisy ja hyvinvoinnin tukeminen kouluterveydenhuollossa (3/2017) 318/54/2015 Opetus- ja kulttuuriministeriö, OKM167/050/2017, 6.7.2017.

Lisätiedot

Kouluympäristön monialainen tarkastaminen - malli oppilaitosympäristön ja -yhteisön monialaiseen tarkastamiseen

Kouluympäristön monialainen tarkastaminen - malli oppilaitosympäristön ja -yhteisön monialaiseen tarkastamiseen Kouluympäristön monialainen tarkastaminen - malli oppilaitosympäristön ja -yhteisön monialaiseen tarkastamiseen Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Lounais-Suomen sisäilmapäivä 2016 Miksi oppilaitokset

Lisätiedot

Yhteiset työvälineemme. Esityksen toimittajat: * opetusneuvos Elise Virnes, OKM * verkostokoordinaattori Ville Virtanen, SAKU ry

Yhteiset työvälineemme. Esityksen toimittajat: * opetusneuvos Elise Virnes, OKM * verkostokoordinaattori Ville Virtanen, SAKU ry Yhteiset työvälineemme Esityksen toimittajat: * opetusneuvos Elise Virnes, OKM * verkostokoordinaattori Ville Virtanen, SAKU ry Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen opiskelijahyvinvoinnin kehittämisessä

Lisätiedot

LAPE-päivät Helsingissä Miten teemme ja juurrutamme muutosta LAPE -viestinnällä? Ydinviestit vaikuttamisen välineinä.

LAPE-päivät Helsingissä Miten teemme ja juurrutamme muutosta LAPE -viestinnällä? Ydinviestit vaikuttamisen välineinä. LAPE-päivät Helsingissä 21.9.2017 Miten teemme ja juurrutamme muutosta LAPE -viestinnällä? Ydinviestit vaikuttamisen välineinä. Hankejohtaja, LAPE ohjausryhmän puheenjohtaja (STM), VTL, YTT (h.c) Maria

Lisätiedot

Perhepalvelut Kotkassa Iloa vanhemmuuteen. Hannele Pajanen

Perhepalvelut Kotkassa Iloa vanhemmuuteen. Hannele Pajanen Perhepalvelut Kotkassa Iloa vanhemmuuteen Hannele Pajanen 17.11.2016 Iloa vanhemmuuteen - hanke jatkaa kehittämistyötä - monessa on mukana oltu Lastentalo- hanke Lapsen paras Lapsen ääni I Lapsen ääni

Lisätiedot

Yhteisöllinen opiskeluhuolto arjessa. Lain hengen toteuttaminen Helsingissä

Yhteisöllinen opiskeluhuolto arjessa. Lain hengen toteuttaminen Helsingissä Uudenmaan liitto 26.4. LAINSÄÄDÄNNÖLLISIÄ NÄKÖKULMIA TOISEN ASTEEN AMMATILLISTEN OPPILAITOSTEN ARJEN TYÖHÖN Yhteisöllinen opiskeluhuolto arjessa. Lain hengen toteuttaminen Helsingissä Crister Nyberg, ohjauspalveluiden

Lisätiedot

Työpajatyöskentelyn ydinviestit

Työpajatyöskentelyn ydinviestit Lapsen paras - yhdessä enemmän, pääkaupunkiseudun LAPE-hanke Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Työpajatyöskentelyn ydinviestit - Rakennetta ja suunnitelmallisuutta

Lisätiedot

KERAVAN LUKION JA AIKUISLUKION NUORTEN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUS- SUUNNITELMAN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO

KERAVAN LUKION JA AIKUISLUKION NUORTEN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUS- SUUNNITELMAN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO KERAVAN LUKION JA AIKUISLUKION NUORTEN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUS- SUUNNITELMAN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO 4.3 Opiskeluhuolto Lukion opiskeluhuollon tavoitteena on edistää opiskelijoiden oppimista, terveyttä

Lisätiedot

LAPE evästykset lapsistrategialle

LAPE evästykset lapsistrategialle LAPSEN HYVINVOINNIN JA OPPIMISEN ASIALLA LAPE evästykset lapsistrategialle Maria Kaisa Aula, Hankejohtaja Lapsistrategian ohjausryhmä 29.8.2018 1 LAPSI JA PERHEPALVELUIDEN MUUTOSOHJELMAN KOKONAISUUS LAPE

Lisätiedot

Lapsille hyvä arki! LAPE alueellamme. VIP Vaativan erityisen tuen ohjaus- ja palveluverkostojen alueellinen Kick off

Lapsille hyvä arki! LAPE alueellamme. VIP Vaativan erityisen tuen ohjaus- ja palveluverkostojen alueellinen Kick off Lapsille hyvä arki! LAPE alueellamme VIP Vaativan erityisen tuen ohjaus- ja palveluverkostojen alueellinen Kick off Itä-Suomen maakuntien LAPE-kehittämiskokonaisuudet Kaikki neljä maakuntaa Perhekeskustoimintamallin

Lisätiedot

Kehittämispäivä Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut

Kehittämispäivä Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut Koulutuksellinen tasa-arvo kehittämishanke 2013-2015 Kehittämispäivä 20.8.2014 Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut Koulutuksellinen tasa-arvo -hankkeessa kehitetään lasten ja nuorten

Lisätiedot

Yhteisestä työstä hyvinvointia -

Yhteisestä työstä hyvinvointia - Yhteisestä työstä hyvinvointia - opiskeluhuoltoryhmä perusopetuksessa Helsinki 31.10.2018 Kristiina Laitinen, Opetusneuvos, Opetushallitus Marke Hietanen-Peltola, Ylilääkäri, Terveyden ja hyvinvoinnin

Lisätiedot

Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita

Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita Sopivaa tukea oikeaan aikaan Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi Juha Sipilän hallituksen 26 kärkihankkeesta. Muutosta tehdään - kohti lapsi-

Lisätiedot

Espoon suomenkielisen lukiokoulutuksen opetussuunnitelman muutos, Luku 3.2 Opiskelijahuolto

Espoon suomenkielisen lukiokoulutuksen opetussuunnitelman muutos, Luku 3.2 Opiskelijahuolto 1 Espoon suomenkielisen lukiokoulutuksen opetussuunnitelman muutos, Luku 3.2 Opiskelijahuolto 3.2 Opiskeluhuolto Opiskeluhuollosta on tullut yhä tärkeämpi osa oppilaitoksen perustoimintaa. Opiskeluhuollon

Lisätiedot

4.3 Opiskeluhuolto. 4.3.1. Opiskeluhuollon keskeiset periaatteet

4.3 Opiskeluhuolto. 4.3.1. Opiskeluhuollon keskeiset periaatteet 1 4.3 Opiskeluhuolto Lukion opiskeluhuollon tavoitteena on edistää opiskelijoiden oppimista, terveyttä ja hyvinvointia ja huolehtia oppilaitosyhteisön hyvinvoinnista sekä opiskeluympäristön terveellisyydestä

Lisätiedot

MONITOIMIJAINEN PERHETYÖ JA PERHEKUNTOUTUS

MONITOIMIJAINEN PERHETYÖ JA PERHEKUNTOUTUS MONITOIMIJAINEN PERHETYÖ JA PERHEKUNTOUTUS 13.12.2017 MISTÄ ON KYSE? LAPE lasten, nuorten ja perheiden palvelujen muutosohjelma, yksi hallituksen kärkihankkeista Pohjois-Savossa muutosta tehdään samaan

Lisätiedot

Projektipäällikkö Olli Vesterinen

Projektipäällikkö Olli Vesterinen Projektipäällikkö Olli Vesterinen OSAAMISEN JA KOULUTUKSEN KÄRKIHANKE 1 Uusi peruskoulu -ohjelma on osa Uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset materiaalit peruskouluihin -kärkihanketta Uudet opetussuunnitelman

Lisätiedot

Lasten ja nuorten hyvinvoinnin, terveyden ja oppimisen asialla - LAPE

Lasten ja nuorten hyvinvoinnin, terveyden ja oppimisen asialla - LAPE Lasten ja nuorten hyvinvoinnin, terveyden ja oppimisen asialla - LAPE KOHTI LAPSIYSTÄVÄLLISTÄ MAAKUNTAA! Maria Kaisa Aula Hankejohtaja, LAPE (STM), @AulaMK #lapemuutos LAPSI - JA PERHELÄHTÖISYYS VALTAVIRTAISTUU

Lisätiedot

LAADUKAS verkostohanke 2015, Sari Heinikoski. LAADUKAS osallistava kehittäminen osaksi ammattiopiston arkea

LAADUKAS verkostohanke 2015, Sari Heinikoski. LAADUKAS osallistava kehittäminen osaksi ammattiopiston arkea LAADUKAS verkostohanke 2015, Sari Heinikoski LAADUKAS osallistava kehittäminen osaksi ammattiopiston arkea LAADUKAS 2015 Hankkeen yhteiset toimenpiteet 1. Vakiinnuttaa oppilaitoksiin jatkuva laadunhallintajärjestelmä

Lisätiedot

Yhteisöllisen opiskeluhuollon toteuttaminen kouluissa ja oppilaitoksissa

Yhteisöllisen opiskeluhuollon toteuttaminen kouluissa ja oppilaitoksissa Yhteisöllisen opiskeluhuollon toteuttaminen kouluissa ja oppilaitoksissa 17.9.2014 Opetushallitus KOULUKOHTAINEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA Oppilashuollon vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA LASTEN

Lisätiedot

Lasten, nuorten ja perheiden tukeminen. Työryhmien seminaari Frami

Lasten, nuorten ja perheiden tukeminen. Työryhmien seminaari Frami Lasten, nuorten ja perheiden tukeminen Työryhmien seminaari 29.4.2016 Frami Lasten, nuorten ja perheiden tukeminen Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma lopullinen hankeohjelma julkaistu 14.4. 2016 Maakuntakohtaiset

Lisätiedot

LAPSI- JA PERHEPALVELUJEN MUUTOSOHJELMA

LAPSI- JA PERHEPALVELUJEN MUUTOSOHJELMA LAPSI- JA PERHEPALVELUJEN MUUTOSOHJELMA 1 Kaisa-Maria Rantajärvi ja Tuula Mäntymäki LAPIN LAPE-HANKE PERHEKESKUSTOIMINTAMALLI LAPPIIN INTEGROIDUT MONITOIMIJAISET PALVELUT PERHEILLE 2 Hankkeen tavoitteet

Lisätiedot

Opiskelijan ja tutkinnon suorittajan hyvinvointi

Opiskelijan ja tutkinnon suorittajan hyvinvointi Opiskelijan ja tutkinnon suorittajan hyvinvointi 29.10.2014 Elise Virnes Mistä hyvinvointi rakentuu? Maslow n mukaan ihmisen tarpeiden hierarkkinen järjestys on: 1. Fysiologiset tarpeet 2. Turvallisuuden

Lisätiedot

EURAN KUNNAN OPISKELUHUOLLON KURAATTORI- JA PSYKOLOGIPALVELUT

EURAN KUNNAN OPISKELUHUOLLON KURAATTORI- JA PSYKOLOGIPALVELUT EURAN KUNNAN OPISKELUHUOLLON KURAATTORI- JA PSYKOLOGIPALVELUT EURAN KUNNAN OPISKELUHUOLLON PSYKOLOGI- JA KURAATTORIPALVELUT Psykologi- ja kuraattoripalveluilla tarkoitetaan opiskeluhuollon psykologin ja

Lisätiedot

LOOK & LAPE Teemme yhdessä lapsille, nuorille ja perheille hyvää arkea! Lähellä.

LOOK & LAPE Teemme yhdessä lapsille, nuorille ja perheille hyvää arkea! Lähellä. LOOK & LAPE Teemme yhdessä lapsille, nuorille ja perheille hyvää arkea! Lähellä. Hankejohtaja, ohjausryhmän pj Lapsi ja perhepalveluiden muutosohjelma Maria Kaisa Aula Avauspuheenvuoro 7.9.2017 Lasten

Lisätiedot

HUOMISEN HYVINVOINTIA LAPSILLE JA PERHEILLE Päijät-Hämeeseen!

HUOMISEN HYVINVOINTIA LAPSILLE JA PERHEILLE Päijät-Hämeeseen! HUOMISEN HYVINVOINTIA LAPSILLE JA PERHEILLE Päijät-Hämeeseen! 31.5.2017 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) 1 29.5.2017 Hanne Kalmari hankepäällikkö 2 22.5.2017 LAPEn tavoitteisiin ja sisältöön

Lisätiedot

NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO

NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO LIITE 6/011/2014 NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO 4.3 Opiskeluhuolto Lukion opiskeluhuollon tavoitteena on edistää opiskelijoiden oppimista,

Lisätiedot

NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO

NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO 1 NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO 4.3 Opiskeluhuolto Lukion opiskeluhuollon tavoitteena on edistää opiskelijoiden oppimista, terveyttä

Lisätiedot

LAPE Etelä-Savo muutosohjelman tulokset

LAPE Etelä-Savo muutosohjelman tulokset LAPE Etelä-Savo muutosohjelman tulokset LAPE Etelä-Savo hankekokonaisuus Muutosagentti 1 LAPE Etelä-Savo muutosohjelma LAPE Etelä-Savo-hanke 1.3.2017-31.12.2018 LAPE muutosagentti 1.11.2016-31.12.2018

Lisätiedot

Hanna Hämäläinen

Hanna Hämäläinen KSLAPE - Keski-Suomen lasten ja perheiden parhaaksi Työryhmä: Raija-Harju Kivinen, Senja Hirsjärvi, Maria Lehtinen, Johanna Liukkonen, Petri Oinonen, Sari Paananen, Päivi Kalilainen & joukko asiantuntijoita

Lisätiedot

Hallituksen esitykset annettu Oppilas- ja opiskelijahuolto

Hallituksen esitykset annettu Oppilas- ja opiskelijahuolto Hallituksen esitykset annettu 6.6.2013 Oppilas- ja opiskelijahuolto Janne Öberg HE oppilas- ja opiskelijahuoltolaiksi Uusi laki kokoaa yhteen lainsäädännössä nyt hajallaan olevat oppilasja opiskelijahuoltoa

Lisätiedot