10 Metsäteollisuus. Metsäteollisuuden rakenne, tuotanto ja investoinnit

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "10 Metsäteollisuus. Metsäteollisuuden rakenne, tuotanto ja investoinnit"

Transkriptio

1 Metsäteollisuus Talouden taantuma jatkui metsäteollisuuden päämarkkina-alueella Euroopassa vuonna Useimmat toimialaa kuvaavista mittareista kääntyivät kuitenkin nousuun edellisvuoden pohjalukemista. Sahatavaran tuotanto lisääntyi 11 prosentilla,4 miljoonaan kuutiometriin, vaikka sahatavaran kotimainen kulutus polki paikallaan. Massa- ja paperiteollisuudessa paras markkinatilanne oli sellulla ja kartongilla, kun sitä vastoin paino- ja kirjoituspapereiden kysyntä jatkoi laskuaan. Paperia ja kartonkia valmistettiin vuonna 2013 kaikkiaan,6 miljoonaa tonnia, mikä oli prosentin vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Paino- ja kirjoituspapereiden tuotantomäärä 6,3 miljoonaa tonnia väheni 5 prosentilla. Sellua valmistettiin 7,1 miljoonaa tonnia (+4 % edellisvuodesta) ja kartonkia 2,9 miljoonaa tonnia (+7 %). Metsäteollisuuden kapasiteetin käyttöaste oli edellisvuoden tapaan 84 prosenttia. Metsäteollisuuden investoinnit kotimaahan kasvoivat neljättä vuotta peräkkäin. Kokonaisinvestoinneista 0,76 miljardia euroa massa- ja paperiteollisuuden osuus oli neljä viidesosaa. Metsäteollisuuden investoinnit vuonna 2013 jäivät silti reaalisesti neljänneksen pienemmiksi kuin edeltäneellä kymmenvuotiskaudella keskimäärin. Vuonna 2013 puutuoteteollisuuden kannattavuus koheni sekä käyttökatteella että kokonaistuloksella mitattuna. Käyttökatetta puutuoteteollisuudessa syntyi 0,25 miljardia euroa eli 4 prosenttia liikevaihdosta. Vastaava ennakkoarvio massa- ja paperiteollisuuden käyttökatteeksi oli 7 prosenttia. Puutuoteteollisuudessa kokonaisvelat laskivat 49 prosenttiin liikevaihdosta, jota alemmalla tasolla oltiin viimeksi vuonna Tässä vuosikirjan luvussa esitetään metsäteollisuuden tuotantoa, investointeja, liikevaihtoa ja kannattavuutta käsitteleviä tilastoja. Metsäteollisuus jaetaan useimmissa tilastoissa puutuoteteollisuuteen (TOL 2008: 16) sekä massa- ja paperiteollisuuteen (17). Tilastokeskuksen yritystilastoissa tehdyt luokittelumuutokset vaikeuttavat massa- ja paperiteollisuuden liikevaihdon, kannattavuuden ja rahoitusaseman seurantaa. Luvun lopussa käsitellään myös toimialan ympäristövaikutuksia. Metsäteollisuuden rakenne, tuotanto ja investoinnit Metsäteollisuuden tuotanto on Suomessa vahvasti keskittynyttä. Massa- ja paperiteollisuus on suurimittakaavaista prosessiteollisuutta, jossa pienet ja keskisuuret (PK) yritykset edustivat vain 3 prosenttia alan kotimaisesta liikevaihdosta vuonna Puutuoteteollisuudessa pienyrityksiä on selvästi enemmän: PK-yritysten osuus oli liikevaihdolla mitaten 38 prosenttia. Koko tehdasteollisuudessa osuus oli keskimäärin 18 prosenttia. Tilastokeskuksen ennakkoarvio metsäteollisuuden liikevaihdoksi vuonna 2013 on 25,7 miljardia euroa (taulukko.). Yritystilastojen laatimisessa tehtyjen muutosten takia luku ei ole vertailukelpoinen aikaisemmin julkaistuihin tilastoihin. Muutokset koskettavat lähinnä massa- ja paperiteollisuutta. Metlan korjaama arvio vertailukelpoiseksi liikevaihdoksi on 20,3 miljardia euroa (kuva.8). Metsäteollisuuden reaalinen liikevaihto säilyi siten vuonna 2013 suunnilleen edellisvuoden tasolla. Parantunut vientikysyntä Euroopan ulkopuolisilla markkinoilla veti sahatavaran tuotannon rivakkaan nousuun vuonna Tuotanto nousi edellisvuodesta 11 prosentilla,4 miljoonaan kuutiometriin, mikä oli suurin määrä sitten vuoden Mänty- ja kuusisahatavaraa tuotettiin molempia 5,2 miljoonaa kuutiometriä. Metsätilastollinen vuosikirja

2 Forest industries Rakennustoiminnan lama piti sahatavaran kotimaan kulutuksen edellisvuoden tasolla eli 3,6 miljoonassa kuutiometrissä (0,67 m³ asukasta kohden). Korkeimmillaan 1,06 kuutiometriä henkilöä kohden sahatavaran kulutus oli vuonna Vaneria valmistettiin 1,1 miljoonaa kuutiometriä (+7 % edellisvuodesta). Havuvanerin osuus on vakiintunut 70 prosenttiin kokonaistuotannosta. Massa- ja paperiteollisuuden markkinatilanne oli vuonna 2013 kaksijakoinen: paino- ja kirjoituspapereiden kysyntä jatkoi laskuaan, kun taas sellun ja kartongin tuotanto oli kasvussa kahden aikaisemman vuoden tapaan. Paperia ja kartonkia tuotettiin kaikkiaan,6 miljoonaa tonnia, mikä oli prosentin edellisvuotta vähemmän. Paino- ja kirjoituspapereiden tuotantomäärä 6,3 miljoonaa tonnia väheni 5 prosentilla. Vuonna 2013 niiden osuus kokonaistuotannosta oli 60 prosenttia, mutta mm. tuotantokapasiteetin leikkausten takia graafisten papereiden merkitys on tasaisesti vähentynyt 2000-luvulla. Pääosin pakkauksiin käytettävää kartonkia tuotettiin 2,9 miljoonaa tonnia (+7 %). Sellun tuotanto kasvoi 4 prosentilla 7,1 miljoonaan tonniin. Metsäteollisuuden tuotannon bruttoarvo oli vuonna 2013 Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan 19,8 miljardia euroa. Vähentämällä bruttoarvosta toiminnan kustannukset päästään tuotannon jalostusarvoon, jota metsäteollisuudessa kertyi 3,8 miljardia euroa. Tilastokeskuksen yritystilastoissa tehtyjen luokitusmuutosten takia nämä luvut eivät kuitenkaan ole vertailukelpoisia aikaisempiin vuosiin. Yli 30 prosenttia massa- ja paperiteollisuuden bruttoarvosta syntyy Kaakkois-Suomen alueella. Puutuoteteollisuus jakautuu tasaisemmin maan eri osiin: vuonna 2012 merkittävin oli Häme-Uusimaan alue (15 prosenttia bruttoarvosta). Metsäteollisuuden investointien tilastoinnissa on siirretty käyttämään kansantalouden tilinpitoa. Vuonna 2013 koko tehdasteollisuuden investoinnit vähenivät reaalisesti 7 prosentilla 6,5 miljardiin euroon. Metsäteollisuuden investoinnit kasvoivat 12 prosentilla edellisvuodesta mutta jäivät edelleen neljänneksen edeltäneen kymmenvuotiskauden tason alapuolelle. Vuonna 2013 tehdyistä metsäteollisuuden 0,76 miljardin euron investoinneista massa- ja paperiteollisuuden osuus oli neljä viidesosaa. Metsäteollisuuden investointiaste (investointien arvo suhteessa toimialan arvonlisäykseen) nousi 20 prosenttiin, kun koko tehdasteollisuuden keskiarvo oli 22 prosenttia. Vuonna 2013 metsäteollisuuden investoinnit edustivat 12 prosenttia tehdasteollisuudesta, mikä vastasi pitkän jakson keskiarvoa. Kannattavuus Tilastointimuutokset vaikeuttavat myös massa- ja paperiteollisuuden kannattavuuden ja rahoitusaseman kehityksestä tehtäviä johtopäätöksiä. Siksi tässä rajoitutaan lähinnä puutuoteteollisuuden arviointiin. Vuonna 2013 puutuoteteollisuuden kannattavuus koheni edellisvuosista sekä käyttökatteella että kokonaistuloksella mitattuna. Toimialan kannattavuus ennen poistoja ja rahoituseriä (=käyttökate) nousi 4,0 prosenttiin liikevaihdosta (+1,1 %-yks. edellisvuodesta). Keskeisiä syitä olivat sahatavaran ja vanerin vientimäärien kasvu sekä viennin positiivinen hintakehitys. Toisaalta vilkkaana säilynyt puun tarjonta hillitsi raaka-ainekustannusten nousua. Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan käyttökatetta syntyi puutuoteteollisuudessa 0,25 miljardia euroa. Massa- ja paperiteollisuuden käyttökatteeksi vuonna 2013 arvioitiin 6,9 prosenttia liikevaihdosta. Kokonaistuloksella arvioituna puutuoteteollisuuden kannattavuus parani 0,4 prosenttiyksiköllä 1,2 prosenttiin liikevaihdosta. Massa- ja paperiteollisuuden negatiivinen tulos painoi kuitenkin koko metsäteollisuuden kokonaistuloksen nollan tuntumaan. Metsäteollisuus on muuta tehdasteollisuutta velkaisempaa, mutta sen omavaraisuusaste on korkeampi. Vuonna 2013 puutuoteteollisuuden kokonaisvelat laskivat 49 prosenttiin liikevaihdosta, jota alemmalla tasolla oltiin viimeksi vuonna Puutuoteteollisuuden omavaraisuusaste, joka kuvaa oman pääoman osuutta koko toimintaan sitoutuneesta pääomasta, oli 46 prosenttia. Kasvihuonekaasupäästöt Metsäteollisuuden käyttämien fossiilisten polttoaineiden ja turpeen hiilidioksidi-, metaani- ja dityppioksidipäästöt raportoidaan kasvihuonekaasuinventaariossa (KHK) energiasektorilla, joka on yksi kuudesta raportointisektorista. Uusiutuvien biopolttoaineiden, mukaan lukien puuperäiset polttoaineet, CO 2 -päästöjä ei lasketa mukaan KHK-päästöjen kokonaismäärään, vaan ne raportoidaan erillistietoina. Sitä vastoin biopolttoaineiden metaani- ja dityppioksidipäästöt (CH 4 ja N 2 O) raportoidaan osana energiasektorin KHK-päästöjä. Vuonna 2012 Suomen kasvihuonekaasupäästöt vastasivat 61,0 miljoonaa hiilidioksiditonnia (CO 2 -ekvivalenttia). Päästöt laskivat edellisvuodesta 9 prosenttia ja alittivat 13 prosentilla vuodelle 1990 kiinnitetyn Kioton pöytäkirjan tavoitetason. Tilastokeskuksen toukokuussa 2014 julkaisema ennakkoarvio vuoden Finnish Statistical Yearbook of Forestry 2014

3 Metsäteollisuus KHK-päästöistä oli 60,6 miljoonaa hiilidioksiditonnia. Kasvihuonekaasupäästöjä ja hiilitasetta käsitellään yksityiskohtaisesti luvussa 9 (Energia). Vuonna 2012 metsäteollisuuden polttoaineperäiset KHK-päästöt olivat 3,7 miljoonaa tonnia, eli liki 40 prosenttia pienemmät kuin Kioton perusvuonna Metsäteollisuuden osuus on laskenut tasaisesti 1990-luvun puolivälistä lähtien nykyiseen 6 prosenttiin Suomen kokonaispäästöistä. Koko tehdasteollisuudesta metsäteollisuuden osuus oli vajaa kolmannes, kun vuonna 1990 vastaava osuus oli 40 prosenttia. Laskuun ovat vaikuttaneet muun muassa metsäteollisuuden kapasiteetin leikkaukset, investoinnit energiatehokkuuteen ja bioenergian käytön lisääminen. Metsäteollisuudesta raportoidaan polttoaineiden käytöstä aiheutuneet kasvihuonekaasupäästöt. Lukuihin sisältyvät omissa voimalaitoksissa, kattiloissa ja tuotantoprosesseissa käytetyt polttoaineet sekä teollisuuslaitosten yhteydessä sijaitsevien vierivoimalaitosten polttoaineet. Puunkorjuusta sekä puun ja metsäteollisuustuotteiden kuljetuksista aiheutuvat päästöt eivät kuitenkaan sisälly taulukoissa esitettyihin lukuihin. Muut päästöt ilmaan ja vesistöihin Myös rikki- ja typpipäästöt ilmaan selvitetään KHKinventaarion yhteydessä, vaikka ne eivät kuulukaan kasvihuonekaasuihin. Puolet Suomen rikkidioksidipäästöistä (52 0 t vuonna 2012) aiheutui energiantuotannosta ja 14 prosenttia teollisuudesta. Metsäteollisuuden rikkidioksidipäästöt olivat tonnia eli 11 prosenttia vuoden 2012 kokonaispäästöistä. Päästöjä on pienennetty mm. siirtymällä vähärikkisten, puuperäisten polttoaineiden käyttöön ja kehittämällä savukaasujen rikinpoistojärjestelmiä. Vuonna 2012 typen oksidien päästöt ilmaan olivat tonnia, josta liikenteen osuus oli vajaat puolet. Metsäteollisuudesta typen oksidien päästöjä tuli tonnia, mikä vastasi 14 prosenttia kokonaispäästöistä. Metsäteollisuus on vähentänyt typpipäästöjä mm. energiankäyttöä tehostamalla. Tässä ilmoitettuihin metsäteollisuuden typpi- ja rikkipäästöihin kuuluvat sekä prosessiperäiset että energiantuotannosta aiheutuneet päästöt, mutta eivät esimerkiksi kuljetusten ja työkoneiden päästöt. Vesien ravinnekuormitusta mitataan typen ja fosforin määrillä. Lisäksi vesistöjen rehevöitymistä kiihdyttää orgaaninen aines, jonka määrää kuvataan biologisella hapenkulutuksella (BHK 7 ). Vuonna 2013 fosforin kokonaispäästöt vesistöihin olivat tonnia ja typpipäästöt tonnia. Valtaosa vesistöjä kuormittavista ravinnepäästöistä on peräisin maataloudesta. Metsäteollisuuden osuus Suomen fosforipäästöistä oli 4,5 prosenttia ja typpipäästöistä tätäkin vähemmän: 3,9 prosenttia. Metsäteollisuuden typpipäästöjä vesistöihin on vähennetty merkittävästi mm. puhdistamoinvestointien ja tehostuneen prosessinohjauksen ansiosta. Metsäteollisuuden tilastointi Tiedot metsäteollisuuden tuotannosta perustuvat Metsäteollisuus ry:n ja Tilastokeskuksen tietoihin. Massa-, paperi- ja kartonkiteollisuuden yritykset ovat kaikki Metsäteollisuus ry:n jäseniä. Lukumääräisesti eniten yrityksiä jää järjestön ulkopuolelle sahateollisuudessa. Valtaosa sahoista on ns. piensahoja, joiden vuotuinen puunkäyttö on enintään 000 kuutiometriä. Niiden sahatavaratuotanto (noin 0,3 milj. m³/v) edustaa kuitenkin vain 3 prosenttia sahateollisuuden koko tuotannosta. Tietosuojasyyt asettavat rajoituksensa metsäteollisuuden tuotantotilastojen yksityiskohtaisuudelle. Esimerkiksi lastulevyä ja kuitulevyä valmistavia tuotantolaitoksia on molempia maassamme vain yksi. Vuoden 2012 tiedoista lähtien sellun tuotanto on jaettu havuselluun ja muuhun selluun. Paperituotteissa alajako on paino- ja kirjoituspaperi ja muu paperi. Tarkempia tietoja edeltäviltä vuosilta on saatavissa vanhemmista Metsätilastollisesta vuosikirjoista. Kuukausittain laskettavalla kapasiteetin käyttöasteella tarkoitetaan sitä, kuinka paljon kyseisen kuukauden tuotanto oli keskimäärin toimialan kokonaiskapasiteetista. Lähteenä on Tilastokeskuksen teollisuustuotannon volyymi-indeksi, jonka kattavuus vaihtelee toimialoittain: massa- ja paperiteollisuudessa aineisto kattaa yli 90 prosenttia bruttoarvosta, mutta puutuoteteollisuudessa peittävyys jää vajaaseen 50 prosenttiin. Arviot havusahatavaran sekä paperin ja kartongin kotimaisesta kulutuksesta ja talteenotosta tuottaa Metsäteollisuus ry (taulukot.3.4). Paperilla ja kartongilla suora näennäiskulutus (tuotanto + tuonti vienti) ei ole paras laskentatapa. Se johtaisi kotimaan kulutuksen yliarvioon, sillä laskelmassa ei otettaisi riittävästi huomioon painotuotteiden nettovientiä, vientituotteiden pakkauksia ym. Muiden tuotteiden kotimainen kulutus on laskettu suoraan näennäiskulutuksena (taulukko.0). Valtaosa metsäteollisuutta koskevista tiedoista perustuu Tilastokeskuksen aineistoihin. Vuotta 2013 koskevat luvut ovat pääosin ennakkotietoja syyskuussa 2014 Metsätilastollinen vuosikirja

4 Forest industries julkaistuista tilastoista. Useimmissa taulukoissa metsäteollisuutta verrataan koko tehdasteollisuuden tietoihin. Metsäteollisuus jaetaan TOL toimialaluokituksessa puutuoteteollisuuteen (TOL 2008: 16) sekä massa- ja paperiteollisuuteen (17). Tilastokeskus on uudistanut yritystilastojärjestelmäänsä siten, että yritystilastojen tuotannossa hyödynnetään entistä enemmän Tilastokeskuksen yritysrekisteriä. Uudistuksessa on yhtenäistetty eri tilastoissa käytettyjä luokituksia (mm. toimiala ja liikevaihto) ja yksikkörakenteita (mm. yritykset ja toimipaikat). Uudistuksella pyritään entistä yhdenmukaisempaan tilastotuotantoon, mutta yksittäisten tilastojen tasolle vietynä muutokset näyttävät aiheuttavan epäjatkuvuuskohtia aikasarjoihin. Metsäteollisuudessa ongelmia on lähinnä yritysten rakenne- ja tilinpäätöstilastossa (aikaisemmin teollisuuden tilinpäätöstilasto), johon perustuvat tiedot metsäteollisuuden liikevaihdosta, kannattavuudesta ja rahoitusasemasta (taulukot..12). Toimialamuutokset koskevat etenkin massa- ja paperiteollisuutta, sitä vastoin puutuoteteollisuutta koskevat luvut ovat paremmin vertailukelpoisia. Tässä vuosikirjassa on käytetty Tilastokeskuksen viimeksi julkaisemia tietoja, joita tarvittaessa on selitetty alaviitteissä. Tiedot metsäteollisuuden tuotannon arvosta saadaan Tilastokeskuksen alueellisesta yritystoimintatilastosta (aikaisemmin teollisuuden alue- ja toimialatilasto). Tuotannon bruttoarvo mittaa toimipaikkojen todellista tuotantoa, johon lasketaan mukaan kaikki tuotantoon liittyvät tuotot, myös valmistus omaan käyttöön ja yrityksen muille toimipaikoille. Tuotannon jalostusarvo lasketaan tuotantotoiminnasta saatujen tuottojen ja toiminnasta aiheutuneiden kustannusten erotuksena. Kustannuksiin ei kuitenkaan sisällytetä työvoimasta aiheutuvia kustannuksia. Tilastointiyksikkönä on yrityksen toimipaikka. Metsäteollisuuden investointien tilastoinnissa on tässä vuosikirjassa siirrytty kansantalouden tilinpidon aineistojen käyttöön (taulukko.6). Aikaisemmin investoinnit perustuivat teollisuuden alue- ja toimialatilastoon. Keskeisenä syynä muutokseen on kattavuuden parantaminen: kansantalouden tilinpitoon sisältyvät aineellisten hyödykkeiden lisäksi myös aineettomat investoinnit, joita tehdään mm. tutkimus- ja kehittämistoimintaan ja IT-ohjelmistoihin. Investointiaste lasketaan suhteuttamalla investointien arvo toimialan arvonlisäykseen. T&k-investoinnit esitetään lisäksi erillisenä taulukkona. T&k-toiminnalla tarkoitetaan systemaattista toimintaa tiedon lisäämiseksi ja tiedon käyttämistä uusien sovellutusten löytämiseksi (taulukko.7). Tiedot metsäteollisuuden energiakulutuksesta (taulukot.8.9) perustuvat Tilastokeskuksen Teollisuuden energiankäyttö -tilastoon, joka kuvaa teollisuuden energiankäyttöä energialähteittäin, toimialoittain ja alueittain. Tilasto kattaa tehdaspolttoaineiden lisäksi myös tiedot laitosten ulkopuolisesta sähkön ja lämmön hankinnasta. Metsäteollisuuden kustannusrakennetta, liikevaihtoa sekä kannattavuutta ja rahoitusasemaa koskevat tiedot perustuvat uudistettuun yritysten rakenne- ja tilinpäätöstilastoon (Tilastokeskus). Se on yritysten tuloslaskelmaja tasetietoihin perustuva toimialoittainen vuositilasto, joka laaditaan kaikista Suomessa tilinpäätöksensä tekevistä itsenäisistä yrityksistä. Tilastointiyksikkönä on yksittäinen yritys, joten yrityksen koko toiminta tilastoidaan sen päätoimialan mukaan. Tilinpäätöstilastosta on erikseen saatavissa pieniä ja keskisuuria yrityksiä (PK) koskevia tunnuslukuja. EU-komission määritelmän mukaan PK-yritykset ovat yrityksiä, joiden palveluksessa on vähemmän kuin 250 työntekijää. Niiden vuosiliikevaihto on enintään 50 miljoonaa euroa tai taseen loppusumma enintään 43 miljoonaa euroa. Rakenne- ja tilinpäätöstilaston kannattavuutta kuvaavia tunnuslukuja on syytä käyttää yhdessä, jotta saadaan kokonaiskuva toiminnan tuloksesta. Yleisimpiin kannattavuuden mittareihin kuuluvat käyttökate ja kokonaistulos. Käyttökate saadaan, kun liiketoiminnan tuotoista vähennetään toimintakulut, kuten aine- ja tarvikekäyttö, henkilöstökulut, ulkopuoliset palvelut yms. Käyttökate kuvaa siten yrityksen tulosta ennen poistoja, rahoituseriä, satunnaisia eriä ja veroja. Kun nämä erät otetaan tuloslaskelmassa huomioon, päästään kokonaistulokseen. Tässä vuosikirjassa näitä mittareita verrataan liikevaihtoon (käyttökate- ja kokonaistuloprosentit). Metsäteollisuuden rahoitusasemaa kuvataan omavaraisuusasteella ja kokonaisvelkojen osuudella liikevaihdosta. Omavaraisuusaste lasketaan oman pääoman osuutena toimialan taseesta. Yritystilastojärjestelmän uudistukset on otettava huomioon massa- ja paperiteollisuuden tietoja arvioitaessa. Vuoden 2013 ennakkoluvut eivät ole vertailukelpoisia aikaisempien vuosien kanssa. Taulukoissa esitetään metsäteollisuutta koskevia päätuloksia kansallisesta kasvihuonekaasuinventaariosta, jonka vastuuyksikkönä Suomessa toimii Tilastokeskus. Tässä luvussa esitetään metsäteollisuuden polttoaineperäisiä kasvihuonekaasupäästöjä toimialoittain (TOL 2008). Rajaus merkitsee sitä, että lukuihin sisältyvät vain tehtailla tapahtuvasta energiantuotannosta ja tuotantoprosesseissa käytettävistä polttoaineista aiheutuneet päästöt. Esimerkiksi puun korjuusta sekä puun 292 Finnish Statistical Yearbook of Forestry 2014

5 Metsäteollisuus ja metsäteollisuustuotteiden kuljetuksista aiheutuvat päästöt raportoidaan energiasektorin eri alaryhmissä. Puutuoteteollisuuden (TOL 2008: 16) ja massa- ja paperiteollisuuden (17) lisäksi esitetään toimialalta 35 (sähkö-, kaasu- ja lämpöhuolto) ne voimalaitokset ja höyrykattilat, jotka toimivat metsäteollisuuden yhteydessä ja pääasiallisesti toimittavat höyryä tai sähköä teollisuuden tarpeisiin. Usein nämä ns. vierivoimalaitokset käyttävät polttoaineinaan metsäteollisuuden sivutuotteita, kuten kuorta ja purua, mutta myös turvetta tai maakaasua. Kasvihuonekaasupäästöt esitetään yhteismitallistettuina hiilidioksidiekvivalenttitonneiksi. Se on mittari, jonka avulla voidaan laskea yhteen eri kasvihuonekaasujen päästöjen vaikutus kasvihuoneilmiön voimistumiseen. Myös tiedot metsäteollisuuden rikki- ja typpioksidien päästöistä perustuvat kasvihuonekaasuinventaarion yhteydessä kerättäviin tietoihin. Metsäteollisuuden lukuihin sisältyvät näiden päästöjen osalta sekä prosessiperäiset että polttoaineperäiset päästöt. Eri rikkiyhdisteiden päästöt on yhteismitallistettu rikkidioksidiksi (SO 2 ). Tiedot metsäteollisuuden jätevesipäästöistä tuottaa ympäristöhallinto (taulukko.16). Ympäristölupavelvolliset yritykset toimittavat vuosiraportoinnin tiedot alueellisille elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksille joko kuukausittain tai vuositietoina. Kirjallisuus Literature Alueellinen yritystoimintatilasto, 2013 ennakko [verkkojulkaisu]. SVT Yritykset Tilastokeskus. 8 s. Saatavissa: Kansantalouden tilinpito , taulukot [verkkojulkaisu]. SVT Kansantalous Tilastokeskus. 181 s. Saatavissa: Kasvihuonekaasut 2013, pikaennakko [verkkojulkaisu]. SVT Ympäristö ja luonnonvarat Tilastokeskus. 14 s. Saatavissa: Kasvihuonekaasut 2012 [verkkojulkaisu]. SVT Ympäristö ja luonnonvarat Tilastokeskus. 16 s. Saatavissa: Metsäsektorin suhdannekatsaus [verkkojulkaisu] Metsäntutkimuslaitos. 48 s. Saatavissa: isbn/ /suhdannekatsaus pdf Metsäteollisuuden tuotanto, tammi syyskuu 2014 [verkkojulkaisu]. Metsäteollisuus ry. Saatavissa: Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2013 [verkkojulkaisu]. SVT Maa-, metsä- ja kalatalous Metsätilastotiedote 48/2014. Metsäntutkimuslaitos, metsätilastollinen tietopalvelu. 25 s. Saatavissa: Metsäteollisuuden ympäristötilastot 2013 [verkkojulkaisu]. Metsäteollisuus ry. 20 s. Saatavissa: Teollisuuden energiankäyttö 2013 [verkkojulkaisu]. SVT Energia Tilastokeskus. 14 s. Saatavissa: Teollisuuden tilinpäätöstilasto 2012 [verkkojulkaisu]. SVT Yritykset Tilastokeskus. 15 s. Saatavissa: Teollisuustuotannon volyymi-indeksi 2014, elokuu [verkkojulkaisu]. SVT Teollisuus Tilastokeskus. 16 s. Saatavissa: Tutkimus- ja kehittämistoiminta 2013 [verkkojulkaisu]. SVT Tiede, teknologia ja tietoyhteiskunta Tilastokeskus. 22 s. Saatavissa: Ympäristötilasto, vuosikirja 2014 [verkkojulkaisu]. Tilastokeskus. Ympäristö ja luonnonvarat Saatavissa: pxweb2.stat.fi/sahkoiset_julkaisut/ymparistotilasto2014/alku.htm Yritysten rakenne- ja tilinpäätöstilasto, 2013 ennakko. SVT Yritykset Tilastokeskus. 9 s. Saatavissa: Muut tietolähteet Other sources of information FAOSTAT, FAO, faostat3.fao.org/download/f/*/e Metsäteollisuus ry, Suomen ympäristökeskus (SYKE), Tilastokeskus, Metsätilastollinen vuosikirja

6 Forest industries 160 indeksi index (20=0) Puutuoteteollisuus Wood-products industries Massa- ja paperiteollisuus Pulp and paper industries Tehdasteollisuus Manufacturing Kuva perustuu teollisuustuotannon volyymi-indeksin kausitasoitettuihin kuukausitietoihin. Viimeisin tieto: 8/2014. The figure is based on the seasonally adjusted values of the volume index of industrial output. Latest update: August Lähde: SVT: Tilastokeskus Source: OSF: Statistics Finland Kuva.1 Metsäteollisuuden tuotanto Figure.1 Production of the forest industries, Kapasiteetin käyttöaste Capacity utilisation rates, % Tehdasteollisuus Manufacturing Puutuoteteollisuus Wood-products industries Massa- ja paperiteollisuus Pulp and paper industries * * Ennakkotieto 2014 (lokakuu 2014): keskiarvo jaksolta tammi elokuu Preliminary data for 2014 (October 2014): averages for the period January to August, Lähde: SVT: Tilastokeskus Source: OSF: Statistics Finland Kuva.2 Metsäteollisuuden kapasiteetin käyttöaste Figure.2 Capacity utilisation rates in the forest industries, Finnish Statistical Yearbook of Forestry 2014

7 Metsäteollisuus 8 mrd. vuoden 2013 rahana billion in 2013 monetary value Metsäteollisuus yhteensä Forest industries, total Puutuoteteollisuus Wood-products industries Massa- ja paperiteollisuus Pulp and paper industries * * Ennakkotieto (syyskuu 2014) Preliminary data (September 2014) Rahanarvot on muunnettu tukkuhintaindeksillä (1949=0). Monetary values are deflated using wholesale price index (1949=0). Lähde: SVT: Tilastokeskus Source: OSF: Statistics Finland Kuva.3 Metsäteollisuuden tuotannon reaalinen jalostusarvo Figure.3 Real added value of production generated by the forest industries, milj. m³ mill. m³ Sahatavara Sawn goods Tuotanto Production Mänty Pine Kuusi Spruce Kulutus Consumption 1,6 1,4 1,2 1,0 milj. m³ mill. m³ Vaneri Plywood Tuotanto Production Havu Softwood Lehti Hardwood Yhteensä Total Kulutus Consumption 0,8 6 0,6 3 0,4 0,2 0 0, Lähteet: Metsäteollisuus ry; Metsäntutkimuslaitos Sources: Finnish Forest Industries Federation; Finnish Forest Research Institute Kuva.4 Sahatavaran ja vanerin tuotanto ja kotimainen kulutus Figure.4 Production and domestic consumption of sawn goods and plywood, Metsätilastollinen vuosikirja

8 Forest industries milj. t mill. t Puumassa yhteensä Wood pulp, total Valkaistu havusellu Bleached softwood pulp Mekaaniset massat Mechanical pulp Muu sellu Other pulp milj. t mill. t Paperi ja kartonki yhteensä Paper and paperboard, total Paino- ja kirjoituspaperi Printing and writing paper Muu paperi Other paper Kartonki Paperboard Mekaaniset massat sisältävät myös puolikemiallisen puumassan. Semi-chemical pulp is included under mechanical pulp. Lähde: Metsäteollisuus ry Source: Finnish Forest Industries Federation Kuva.5 Puumassan sekä paperin ja kartongin tuotanto Figure.5 Production of wood pulp, and paper and paperboard, % Puutuoteteollisuus Wood-products industries 6,0 mrd. bill Massa- ja paperiteollisuus Pulp and paper industries 12,9 mrd. bill Puuraaka-aine Wood raw material Muut raaka-aineet ja tarvikkeet Other raw materials and supplies Työvoima Labour force Energia Energy Muut kustannukset Other costs Poistot Depreciations Muut kustannukset koostuvat mm. seuraavista eristä: kuljetus ja varastointi; myynti ja markkinointi; korjaus, kunnossapito ja asennus sekä kauppatavarat. Other costs include, for instance, the following items: transport and storage, sales and marketing, repairs, maintenance and installation, and merchandise. Lähteet: SVT: Tilastokeskus; Metsäntutkimuslaitos Sources: OSF: Statistics Finland; Finnish Forest Research Institute Kuva.6 Metsäteollisuuden kustannusrakenne 2012 Figure.6 Cost structure in the forest industries, Finnish Statistical Yearbook of Forestry 2014

9 Metsäteollisuus milj. vuoden 2013 rahana mill. in 2013 monetary value % arvonlisäyksestä % of value added 80 Puutuoteteollisuus Puutuoteteollisuus Woodproducts Massa- ja paperiteollisuus Wood-products industries industries Pulp and paper industries Massa- ja paperiteollisuus Pulp and paper industries 60 Tehdasteollisuus Manufacturing * * * Ennakkotieto (syyskuu 2014) Preliminary data (September 2014) Rahanarvot on muunnettu tukkuhintaindeksillä (1949=0). Monetary values are deflated using wholesale price index (1949=0). Tiedot investoinneista perustuvat Tilastokeskuksen laatimaan kansantalouden tilinpitoon. Investointiaste (%) lasketaan suhteuttamalla investointien arvo toimialan arvonlisäykseen. The data on investments are based on the annual national accounts, compiled by Statistics Finland. Investment rate (%): total value of investments as ratio of value added. Lähde: SVT: Tilastokeskus Source: OSF: Statistics Finland Kuva.7 Metsäteollisuuden reaaliset investoinnit ja investointiaste Suomessa Figure.7 Real investments and investments rates of the forest industries in Finland, mrd. vuoden 2013 rahana billion in 2013 monetary value Metsäteollisuus yhteensä Forest industries, total Puutuoteteollisuus Wood-products industries Massa- ja paperiteollisuus Pulp and paper industries * Ennakkotieto (syyskuu 2014) Preliminary data (September 2014) Rahanarvot on muunnettu tukkuhintaindeksillä (1949=0). Monetary values are deflated using wholesale price index (1949=0). Tilastokeskuksen tekemien luokitusmuutosten takia vuoden 2013 tiedot eivät ole vertailukelpoisia aikaisempiin vuosiin. Metla on kuvassa korjannut näitä lukuja vastaamaan aikaisempaa tilastosarjaa. Due to changes in classifications, the 2013 data from Statistics Finland are not comparable with previous years. In this figure, however, Metla has revised the 2013 figures to make them correspond to data for earlier years. Lähteet: SVT: Tilastokeskus; Metsäntutkimuslaitos Sources: OSF: Statistics Finland; Finnish Forest Research Institute 13* Kuva.8 Metsäteollisuuden reaalinen liikevaihto Suomessa Figure.8 Real annual turnover of the forest industries in Finland, Metsätilastollinen vuosikirja

10 Forest industries 25 Käyttökate, % Operating margin, % Tehdasteollisuus Manufacturing Puutuoteteollisuus Wood-products industries Massa- ja paperiteollisuus Pulp and paper industries * * Ennakkotieto (syyskuu 2014) Preliminary data (September 2014) Käyttökate-% = (liikevaihto toimintakulut) / liikevaihto x 0 Operating margin (in %) = (turnover operational costs) / turnover x 0 Lähde: SVT: Tilastokeskus Source: OSF: Statistics Finland Kuva.9 Metsäteollisuuden kannattavuus Suomessa Figure.9 Profitability of the forest industries in Finland, Fosfori Phosphorus t Typpi Nitrogen t Maatalous Agriculture Haja- ja loma-asutus Rural population Metsätalous Forestry Maatalous Agriculture Laskeuma Deposition Yhdyskunnat Municipalities Laskeuma Deposition Yhdyskunnat Municipalities Metsäteollisuus Forest industries Muut päästölähteet Other sources Metsätalous Forestry Haja- ja loma-asutus Rural population Metsäteollisuus Forest industries Muut päästölähteet Other sources Muut päästölähteet: kalankasvatus, turkistarhaus, turvetuotanto ja muu teollisuus. Other emission sources: fish farming, fur farming, peat production and other industries. Lähde: Suomen ympäristökeskus Source: Finnish Environment Institute Kuva. Fosfori- ja typpipäästöt vesistöihin päästölähteen mukaan 2013 Figure. Waste water discharge of phosphorus and nitrogen by emission source, Finnish Statistical Yearbook of Forestry 2014

11 Metsäteollisuus.0 Metsäteollisuustuotteiden tuotanto, ulkomaankauppa ja kulutus 2013 Production, foreign trade and consumption of forest industry products, 2013 Tuote Product Yksikkö Tuotanto Tuonti Vienti Näennäis- Tuotanto- Unit Production Imports Exports kulutus laitosten Apparent lukumäärä consumption Number of production plants yksikköä units Puutuoteteollisuus Wood-products industries Sahatavara Sawn goods m³ Havusahatavara Sawn softwood mäntysahatavara pine sawnwood kuusisahatavara spruce sawnwood Lehtisahatavara Sawn hardwood Puulevyt Wood-based panels Vaneri Plywood havuvaneri softwood plywood lehtivaneri hardwood plywood Lastulevy Particle board Kuitulevy Fibreboard " Massa- ja paperiteollisuus Pulp and paper industries Puumassa Wood pulp t Mekaaniset massat Mechanical pulp Sellu Chemical pulp valkaistu havusellu bleached softwood pulp muu sellu other pulp Paperi ja kartonki Paper and paperboard Paperi Paper paino- ja kirjoituspaperi printing and writing paper muu paperi other paper Kartonki Paperboard Kotimainen kulutus on laskettu suoraan näennäiskulutuksena (tuotanto + tuonti vienti). Varastomuutoksia tai muita mahdollisia korjaustekijöitä ei ole laskelmissa otettu huomioon. Eri tavalla laskettuja kulutuslukuja esitetään taulukossa.3 (havusahatavara) ja.4 (paperi ja kartonki). Tuotantolaitosten lukumäärässä on mukana vuoden 2013 aikana toimineet yritykset. Sahojen lukumäärä sisältää vain suuret ja keskisuuret sahat (puunkäyttö yli 000 m³ vuodessa). Tuotantoluvuissa myös arvio piensahojen tuotannosta on mukana. Mekaaniset massat sisältävät myös puolikemiallisen puumassan. Muu sellu sisältää valkaistun lehtisellun, valkaisemattoman sulfaattisellun, sulfiittisellun ja liukosellun. Muu paperi sisältää pehmo- ja pakkauspaperit sekä erilaiset erikoispaperit. Domestic consumption is reported as direct apparent consumption (production + imports exports). Neither changes in stocks nor other potential revision factors are taken into account. These are included in calculations for consumption of softwood sawn goods (Table.3), and paper and paperboard (Table.4). The number of production plants includes plants operating in The number of sawmills only includes sawmills consuming more than 000 m³ of roundwood annually. With respect to production volumes, small sawmills are also included. Semi-chemical pulp is included under mechanical pulp. The category other pulp consists of bleached hardwood pulp, unbleached sulphate pulp, sulphite pulp and dissolving grades. The category other paper includes tissue and packaging papers, and special paper grades. Lähteet: Metsäteollisuus ry; Metsäntutkimuslaitos Sources: Finnish Forest Industries Federation; Finnish Forest Research Institute Metsätilastollinen vuosikirja

12 Forest industries.1 Sahatavaran ja puulevyjen tuotanto Production of sawn goods and wood-based panels, Vuosi Sahatavara Sawn goods Puulevyt Wood-based panels Year Mänty Kuusi Havupuu Lehtipuu Yhteensä Vaneri Plywood Lastulevy Kuitulevy Fibreboard Yhteensä Pine Spruce yhteensä Hardwood Total Havuvaneri Lehtivaneri Yhteensä Particle Total Softwood Softwood Hardwood Total board total plywood plywood m³ m³ t m³ / Tiedot havusahatavaran ja puulevyjen tuotannosta ovat Metsäteollisuus ry:n arvioita. The data on the production of sawn softwood and wood-based panels are estimates by the Finnish Forest Industries Federation. Lähteet: Metsäteollisuus ry; Metsäntutkimuslaitos; FAOSTAT, FAO Sources: Finnish Forest Industries Federation; Finnish Forest Research Institute; FAOSTAT, FAO 300 Finnish Statistical Yearbook of Forestry 2014

13 Metsäteollisuus.2 Puumassan sekä paperin ja kartongin tuotanto Production of wood pulp, and paper and paperboard, Vuosi Puumassa Wood pulp Kaikkiaan Paperi ja kartonki Paper and paperboard Kartonki Kaikkiaan Year Mekaaniset Sellu Chemical pulp Total Paperi Paper Paperboard Grand total massat Valkaistu Muu sellu Yhteensä Paino- ja Muu paperi Yhteensä Mechanical havusellu Other pulp Total kirjoituspaperi Other paper Total pulp Bleached Printing and softwood pulp writing paper t / Tarkempia tietoja puumassan sekä paperin ja kartongin tuotannosta vuoteen 2011 asti on saatavissa vuosikirjan aikaisemmista painoksista. Mekaaniset massat sisältävät myös puolikemiallisen puumassan. 'Muu sellu' sisältää valkaistun lehtisellun, valkaisemattoman sulfaattisellun ja liukosellun. 'Muu paperi' sisältää pehmo- ja pakkauspaperit sekä erilaiset erikoispaperit. More detailed information on the production of wood pulp, paper and paperboard up to 2011 is available in the previous volumes of the Yearbook. Semi-chemical pulp is included under mechanical pulp. The category 'other pulp' consists of bleached hardwood pulp, unbleached sulphate pulp and dissolving grades. The category 'other paper' includes tissue and packaging papers, and special paper grades. Lähde: Metsäteollisuus ry Source: Finnish Forest Industries Federation Metsätilastollinen vuosikirja

14 Forest industries.3 Sahatavaran kotimainen kulutus Domestic consumption of sawn goods, Vuosi Havusahatavara Lehtisahatavara Yhteensä Asukasta kohti Year Sawn softwood Sawn hardwood Total Per capita m³ m³ , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,67 Havusahatavaran kulutusluvuissa on otettu varastomuutokset huomioon. Lehtisahatavaran kulutus on arvioitu näennäiskulutuksena. For sawn softwood, changes in stocks of sawn goods are taken into account. For sawn hardwood, the figures refer to apparent consumption. Lähteet: Metsäteollisuus ry; Metsäntutkimuslaitos Sources: Finnish Forest Industries Federation; Finnish Forest Research Institute 302 Finnish Statistical Yearbook of Forestry 2014

15 Metsäteollisuus.4 Paperin ja kartongin kotimainen kulutus, talteenotto ja uusiokäyttö Domestic consumption, collection and utilisation of paper and paperboard, Selite Explanation Yksikkö Unit Kotimainen kulutus Domestic consumption t asukasta kohti per capita kg Keräyspaperin ja Collection of recovered t kartongin talteenotto paper and paperboard asukasta kohti per capita kg talteenottoaste collection rate % uusiokäyttö paperi- ja utilisation in paper and t kartonkiteollisuudessa paperboard production käyttöaste utilisation rate % 5,0 5,4 5,1 5,6 5,5 5,3 5,3 4,8 5,2 5,1 5,5 5,1 4,9 5,1 5,3 5,8 Keräyspaperin ja -kartongin vienti Exports of recovered paper t and paperboard Keräyspaperin ja -kartongin tuonti Imports of recovered paper t and paperboard Talteenottoaste: keräyspaperin talteenotto / paperin ja kartongin kulutus; käyttöaste: keräyspaperin käyttö raaka-aineena / paperin ja kartongin tuotanto. Tuotantomäärät Suomessa, katso taulukko.2. Kansainvälisiä tilastoja kierrätyspaperin tuotannosta, katso taulukko Collection rate = collection of recovered paper / consumption of paper and paperboard; utilisation rate = utilisation of recovered paper as rawmaterial / production of paper and paperboard. For production figures in Finland, see Table.2, and for international statistics on the production of recovered paper, see Table Lähteet: Metsäteollisuus ry; SVT: Metsäntutkimuslaitos Sources: Finnish Forest Industries Federation; OSF: Finnish Forest Research Institute Metsätilastollinen vuosikirja

16 Forest industries.5 Metsäteollisuuden tuotannon bruttoarvo ja jalostusarvo Gross and added value of production generated by the forest industries, Vuosi ja alue Tuotannon bruttoarvo Tuotannon jalostusarvo Metsäteollisuuden osuus Year and region Gross value of production Added value of production tehdasteollisuudesta Metsäteollisuus Forest industries Koko tehdas- Metsäteollisuus Forest industries Koko tehdas- Proportion of the forest industries Puutuote- Massa- ja Yhteensä teollisuus Puutuote- Massa- ja Yhteensä teollisuus of total manufacturing teollisuus paperiteollisuus Total Manufacturing, teollisuus paperiteollisuus Total Manufacturing, Bruttoarvo Jalostusarvo Wood-products Pulp and paper total Wood-products Pulp and paper total Gross value Added value industries industries industries industries milj. mill. % * Koko maa 5 577, , , , , , , , Whole country 0 Ahvenanmaa 17,6-17,6 207,6 3,9-3,9 65, Rannikko 257, , , ,8 19,9 90,1 1, , Lounais-Suomi 494, , , ,2 84,5 313,3 397, ,6 9 3 Häme-Uusimaa 863, , , ,8 147,4 207,9 355, , Kaakkois-Suomi 364, , , ,3 61,0 800,8 861, , Pirkanmaa 374, , ,6 688,1 73,6 412,0 485, , Etelä-Savo 459,2-459, ,3 6,3-6,3 423, Etelä- ja Keski-Pohjanmaa 481,7 4,3 486, ,4 114,5 1,5 116, , Keski-Suomi 415, , , ,0 80,3 292,4 372, , Pohjois-Savo 524,9 335,9 860, ,8 95,4 9,3 204, , Pohjois-Karjala 350,6 330,4 681, ,3 56,0 38,2 94,2 587, Kainuu 118,6-118,6 378,5 13,1-13,1 111, Pohjois-Pohjanmaa 669,4 736, , ,9 138,8 82,2 220, , Lappi 185, , , ,3 41,4 149,1 190,5 551, * Ennakkotieto (syyskuu 2014) Preliminary data (September 2014) Tiedot metsäteollisuuden alatoimialojen tuotannon arvosta vuonna 2013 ovat saatavissa vuosikirjan verkkoversiosta joulukuussa Tuotannon bruttoarvo mittaa toimipaikkojen tosiasiallista tuotantoa, johon lasketaan mukaan kaikki tuotantoon liittyvät tuotot, myös valmistus omaan käyttöön ja yrityksen muille toimipaikoille. Tuotannon jalostusarvo lasketaan tuotantotoiminnasta saatujen tuottojen ja toiminnasta aiheutuneiden kustannusten erotuksena. Separate figures for production value in the wood-products and pulp and paper industries in 2013 are available in the internet version of this Yearbook. The gross value of production measures the actual production output of an establishment. Operational activities include all production output including own-use production and that for the enterprise s other establishments. The added value of production is calculated by deducting the costs of operational activities from the income from these activities. Lähde: SVT Tilastokeskus Source: OSF: Statistics Finland 304 Finnish Statistical Yearbook of Forestry 2014

17 Metsäteollisuus.6 Metsäteollisuuden investoinnit Suomessa Investments of the forest industries in Finland, Vuosi Investoinnit Investments Investointiaste Investment rate Year Metsäteollisuus Forest industries Koko tehdas- Metsäteollisuus Forest industries Koko tehdas- Puutuote- Massa- ja Yhteensä teollisuus Puutuote- Massa- ja Keskimäärin teollisuus teollisuus paperiteollisuus Total Manufacturing, teollisuus paperiteollisuus Average Manufacturing, Wood-products Pulp and paper total Wood-products Pulp and paper total industries industries industries industries milj. mill. % arvonlisäyksestä % of value added * * * Ennakkotieto (syyskuu 2014) Preliminary data (September 2014) Taulukossa esitettävät investointitiedot perustuvat Tilastokeskuksen laatimaan kansantalouden tilinpitoon. Tilastossa esitetään investoinnit aineelliseen käyttöomaisuuteen ja lisäksi aineettomat investoinnit, kuten investoinnit tutkimus- ja kehitystoimintaan sekä IT-ohjelmistoihin. Hankinnoista vähennetään käyttöomaisuuden myynnit. Investointiaste (%): investointien arvo / toimialan arvonlisäys käypiin hintoihin (molemmat tiedot kansantalouden tilinpidosta) The data in this table are based on the annual national accounts, compiled by Statistics Finland. In addition to investments in tangible fixed assets, intangible fixed assets are also included, such as investments in research and development, and in computer software. The sales of fixed assets are extracted from the acquisitions. Investment rate (%): total value of investments in relation to value added at current prices. Both variables are based on the national accounts. Lähde: SVT: Tilastokeskus Source: OSF: Statistics Finland Metsätilastollinen vuosikirja

10 Metsäteollisuus. Metsäteollisuuden tuotanto ja investoinnit

10 Metsäteollisuus. Metsäteollisuuden tuotanto ja investoinnit Metsäteollisuus Euroalueen talouskriisi heikensi merkittävästi metsäteollisuuden toimintaedellytyksiä vuonna 2012 ja useimmat toimialaa kuvaavista mittareista kääntyivät laskuun. Vuositasolla tarkasteltuna

Lisätiedot

10 Metsäteollisuus. Metsäteollisuuden tuotanto ja investoinnit

10 Metsäteollisuus. Metsäteollisuuden tuotanto ja investoinnit Metsäteollisuus Metsäteollisuuden tuotantomäärät kasvoivat vuoden 2011 alkupuoliskolla, mutta loppuvuotta kohti heikentynyt suhdannetilanne painoi koko vuoden luvut miinukselle. Vuositasolla tarkasteltuna

Lisätiedot

10 Metsäteollisuus. Metsäteollisuuden tuotanto ja investoinnit

10 Metsäteollisuus. Metsäteollisuuden tuotanto ja investoinnit Metsäteollisuus Maailmanlaajuinen taloustaantuma ja tuotantokapasiteetin leikkaukset supistivat vuonna 2009 metsäteollisuuden tuotantoa 19 prosentilla edellisvuodesta. Puutuoteteollisuudessa tuotantomäärät

Lisätiedot

10 METSÄTEOLLISUUS. Metsäteollisuuden tuotanto ja investoinnit

10 METSÄTEOLLISUUS. Metsäteollisuuden tuotanto ja investoinnit 10 METSÄTEOLLISUUS Metsäteollisuuden tuotanto säilyi vuonna 2007 kapasiteetin leikkauksista huolimatta edellisvuoden tasolla. Sahatavaran tuotanto lisääntyi parilla prosentilla 12,5 miljoonaan kuutiometriin,

Lisätiedot

10 Metsäteollisuus. Metsäteollisuuden tuotanto ja investoinnit

10 Metsäteollisuus. Metsäteollisuuden tuotanto ja investoinnit Metsäteollisuus Metsäteollisuuden tuotanto väheni vuonna 2008 11 prosentilla edellisvuodesta. Sahatavaran tuotanto romahti 9,8 miljoonaan kuutiometriin eli viidenneksen pienemmäksi kuin vuotta aiemmin.

Lisätiedot

9 METSÄTEOLLISUUS. Metsäteollisuuden tuotanto

9 METSÄTEOLLISUUS. Metsäteollisuuden tuotanto 9 METSÄTEOLLISUUS Metsäteollisuuden tuotanto kasvoi vuonna 2006 noin 11 prosenttia edellisvuodesta ja useilla metsäteollisuuden toimialoilla saavutettiin tuotantoennätyksiä. Massa- ja paperiteollisuudessa

Lisätiedot

10 Metsäteollisuus. Metsäteollisuuden tuotanto ja investoinnit. Vuonna 2010 metsäteollisuuden tuotanto elpyi

10 Metsäteollisuus. Metsäteollisuuden tuotanto ja investoinnit. Vuonna 2010 metsäteollisuuden tuotanto elpyi Metsäteollisuus Vuonna 20 metsäteollisuuden tuotanto elpyi edellisvuoden aallonpohjasta muuta tehdasteollisuutta nopeammin. Vuositasolla metsäteollisuuden tuotanto kasvoi 12 prosentilla ja lisäystä oli

Lisätiedot

9 METSÄTEOLLISUUS. Tuotanto. Metsäteollisuusyritykset. tilastot käsittelevät kuitenkin vain metsäteollisuusyritysten

9 METSÄTEOLLISUUS. Tuotanto. Metsäteollisuusyritykset. tilastot käsittelevät kuitenkin vain metsäteollisuusyritysten 9 METSÄTEOLLISUUS Metsäteollisuuden tuotannon määrä lisääntyi vuonna 2003 noin kahdella prosentilla edellisvuodesta, mutta liikevaihto aleni jo kolmatta vuotta peräkkäin ennen muuta tuotehintojen laskun

Lisätiedot

10 METSÄTEOLLISUUS. Tuotanto ja kotimainen kulutus. Investoinnit ja kannattavuus

10 METSÄTEOLLISUUS. Tuotanto ja kotimainen kulutus. Investoinnit ja kannattavuus 10 METSÄTEOLLISUUS Metsäteollisuuden keskeisille toimialoille, sahoille ja paperiteollisuudelle, vuodet 1994 95 olivat korkeasuhdanteen aikaa; kuitenkin sahateollisuuden kannattavuus oli huono vuonna 1995.

Lisätiedot

9 METSÄTEOLLISUUS. Tuotanto ja kotimainen kulutus. Investoinnit ja kannattavuus

9 METSÄTEOLLISUUS. Tuotanto ja kotimainen kulutus. Investoinnit ja kannattavuus 9 METSÄTEOLLISUUS Lähes kaikissa metsäteollisuuden tuoteryhmissä vuosi 1998 oli tuotantomääriltään ennätyksellinen. Myös massa- ja paperiteollisuuden kannattavuus parani hieman edellisvuodesta. Vuoden

Lisätiedot

9 METSÄTEOLLISUUS. Tuotanto. Metsäteollisuusyritykset

9 METSÄTEOLLISUUS. Tuotanto. Metsäteollisuusyritykset 9 METSÄTEOLLISUUS Metsäteollisuudessa tuotanto lisääntyi vuonna 2002 noin 4 prosenttia edellisvuodesta, mutta liikevaihto aleni 3 prosenttia ennen kaikkea paperin hinnanlaskun takia. Sanomalehtipaperin

Lisätiedot

10 METSÄTEOLLISUUS. Tuotanto ja kotimainen kulutus. Investoinnit ja kannattavuus

10 METSÄTEOLLISUUS. Tuotanto ja kotimainen kulutus. Investoinnit ja kannattavuus 10 METSÄTEOLLISUUS Metsäteollisuuden keskeisille toimialoille, sahoille ja paperiteollisuudelle, vuosi 1996 merkitsi notkahdusta alaspäin. Metsäteollisuuden kapasiteetin käyntiaste jäi 85 prosentin tasolle.

Lisätiedot

9 METSÄTEOLLISUUS. Metsäteollisuuden tuotanto

9 METSÄTEOLLISUUS. Metsäteollisuuden tuotanto 9 METSÄTEOLLISUUS Paperiteollisuuden noin seitsemän viikkoa kestänyt työkiista heijastui toimialan tuotannon ja liikevaihdon kehitykseen vuonna 2005. Koko metsäteollisuudessa tuotannon määrä väheni vuositasolla

Lisätiedot

9 METSÄTEOLLISUUS. Tuotanto ja kotimainen kulutus

9 METSÄTEOLLISUUS. Tuotanto ja kotimainen kulutus 9 METSÄTEOLLISUUS Useimmissa metsäteollisuuden tuoteryhmissä vuosi 1999 oli tuotantomääriltään ennätyksellinen. Puutuoteteollisuuden kannattavuus oli kuitenkin edellisvuotta heikompi. Vuoden 2000 alkupuoliskon

Lisätiedot

9 METSÄTEOLLISUUS. Tuotanto. Metsäteollisuusyritykset

9 METSÄTEOLLISUUS. Tuotanto. Metsäteollisuusyritykset 9 METSÄTEOLLISUUS Metsäteollisuuden tuotannon määrä lisääntyi vuonna 2004 noin kuudella prosentilla edellisvuodesta, ja myös toimialan liikevaihto kääntyi kasvuun heikosta vientihintakehityksestä huolimatta.

Lisätiedot

9 METSÄTEOLLISUUS. Metsäteollisuusyritykset

9 METSÄTEOLLISUUS. Metsäteollisuusyritykset 9 METSÄTEOLLISUUS Suomen metsäteollisuus supisti tuotantoaan vuonna 2001 metsäteollisuustuotteiden heikentyneen kysynnän vuoksi. Paperin ja kartongin tuotanto päätyi 13 miljoonaan tonniin jääden 7 prosenttia

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden uudet tilaukset* vuosineljänneksittäin New orders of technology industries* by quarters

Teknologiateollisuuden uudet tilaukset* vuosineljänneksittäin New orders of technology industries* by quarters Teknologiateollisuuden uudet tilaukset* vuosineljänneksittäin New orders of technology industries* by quarters 75 7 65 6 55 5 45 4 35 3 25 2 15 1 5 Milj. euroa, nimellisin hinnoin / Mil. euros, in nominal

Lisätiedot

METSÄTILASTOTIEDOTE. Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, syyskuu Metsäteollisuuden vienti vilkastui jälleen syyskuussa

METSÄTILASTOTIEDOTE. Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, syyskuu Metsäteollisuuden vienti vilkastui jälleen syyskuussa Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, syyskuu 2014 50/2014 4.12.2014 Annu Kaila Metsäteollisuuden vienti vilkastui jälleen syyskuussa

Lisätiedot

Puun käyttö 2013: Metsäteollisuus

Puun käyttö 2013: Metsäteollisuus Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 19/2014 Puun käyttö 2013: Metsäteollisuus 16.5.2014 Jukka Torvelainen Martti Aarne Metsäteollisuuden raakapuun käyttö nousi 64,5

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2014

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2014 Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 1/2015 TILASTO: Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2014 15.1.2015 Aarre Peltola TILASTO Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2014 15.1.2015 Aarre Peltola

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2014

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2014 18/2014 15.5.2014 Aarre Peltola Venäläisen puun osuus tuonnista kasvussa Suomeen

Lisätiedot

Metsäteollisuustuotteita vietiin tammi elokuussa 7,43 miljardin euron arvosta

Metsäteollisuustuotteita vietiin tammi elokuussa 7,43 miljardin euron arvosta Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, elokuu 2014 46/2014 5.11.2014 Annu Kaila Metsäteollisuustuotteita vietiin tammi elokuussa 7,43

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2012

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2012 3/2013 18.1.2013 Aarre Peltola Puun tuonti nousussa lokakuussa Puun kuukausittainen

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2011

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2011 24/2011 10.6.2011 Aarre Peltola Metsäteollisuustuotteiden vienti kasvoi reaalisesti

Lisätiedot

11 METSÄTEOLLISUUDEN ULKOMAANKAUPPA

11 METSÄTEOLLISUUDEN ULKOMAANKAUPPA 11 METSÄTEOLLISUUDEN ULKOMAANKAUPPA Raakapuuta tuotiin Suomeen 8,1 miljoonaa kuutiometriä vuonna 1996. Metsäteollisuustuotteiden viennin arvo väheni edellisvuodesta 8 prosenttia 55 miljardiin markkaan,

Lisätiedot

9 METSÄTEOLLISUUS. Tuotanto ja kotimainen kulutus. Investoinnit ja kannattavuus. kuutiometriä vuonna Lehtisahatavaran kulutus

9 METSÄTEOLLISUUS. Tuotanto ja kotimainen kulutus. Investoinnit ja kannattavuus. kuutiometriä vuonna Lehtisahatavaran kulutus 9 METSÄTEOLLISUUS Useimmissa metsäteollisuuden tuoteryhmissä vuosi 2000 oli tuotantomääriltään ennätyksellinen. Myös puumassa- ja paperiteollisuuden kannattavuus oli poikkeuksellisen hyvä. Vuoden 2001

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2012

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2012 9/2013 8.3.2013 Aarre Peltola Metsäteollisuustuotteiden vienti ja puun tuonti supistuivat

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2012

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2012 33/2012 3.8.2012 Aarre Peltola Suomeen tuotiin tammi toukokuussa 3,8 miljoonaa

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2014

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2014 38/2014 8.9.2014 Annu Kaila Puun tuonti laski 12 prosenttia ensimmäisellä vuosipuoliskolla

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, heinäkuu 2008

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, heinäkuu 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, heinäkuu 28 38/28 6.1.28 Aarre Peltola Puun tuonti vauhdissa heinäkuussa Puun tuonti Suomeen

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa elokuu Raakapuu. Metsäteollisuustuotteet. Metsäteollisuuden viennin arvo viisi prosenttia.

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa elokuu Raakapuu. Metsäteollisuustuotteet. Metsäteollisuuden viennin arvo viisi prosenttia. Metsäteollisuuden ulkomaankauppa elokuu 22 Toimittaja: Jukka Torvelainen 22..22 648 Metsäteollisuuden viennin arvo viisi prosenttia jäljessä viime vuodesta Raakapuu Suomeen tuotiin elokuussa puuta 1, miljoonaa

Lisätiedot

10 METSÄTEOLLISUUDEN ULKOMAANKAUPPA

10 METSÄTEOLLISUUDEN ULKOMAANKAUPPA 1 METSÄTEOLLISUUDEN ULKOMAANKAUPPA Sekä metsäteollisuustuotteiden viennissä että puun tuonnissa lyötiin vanhat ennätykset vuonna 19. Metsäteollisuustuotteiden viennin arvo kasvoi 7 prosenttia edellisvuodesta

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2011

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2011 17/2011 6.5.2011 Aarre Peltola Metsäteollisuustuotteiden viennin arvo jatkoi kasvuaan

Lisätiedot

vuoden kaikkien kuukausien keskiarvoa. Tuonti Nettotuonti Vienti 11 98/1 99/1

vuoden kaikkien kuukausien keskiarvoa. Tuonti Nettotuonti Vienti 11 98/1 99/1 Metsäsektorin ulkomaankauppa elokuu 1 Toimittajat: Aarre Peltola Kimmo Sareva 1..1 0 Puuta virtasi vuolaasti maahamme elokuussa Raaka- ja jätepuu Elokuussa Suomeen tuotiin runsaasti raaka- ja jätepuuta.

Lisätiedot

Keski- ja Itä-Euroopan metsätietopalvelu

Keski- ja Itä-Euroopan metsätietopalvelu METSÄVARAT Metsänomistus v. 1 Puulajien osuus puuston tilavuudesta v. Kunnat 1 % Yksityinen 17 % Koivu, valeakaasia % Jalot lehtipuut 1 % Leppä % Muut puulajit 3 % Valtio 8 % Kuusi 7 % Mänty, lehtikuusi

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa joulukuu Puun tuonti päätyi lähes ennätyslukemiin vuonna Metsäteollisuustuotteiden

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa joulukuu Puun tuonti päätyi lähes ennätyslukemiin vuonna Metsäteollisuustuotteiden Metsäteollisuuden ulkomaankauppa joulukuu 2 Toimittaja: Aarre Peltola 1..21 68 Puun tuonti päätyi lähes ennätyslukemiin vuonna 2 Metsäteollisuustuotteiden entinen vientiennätys lyötiin jälleen Raaka- ja

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2011

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2011 31/2011 3.8.2011 Aarre Peltola Puun tuonti kiihtyi toukokuussa Suomeen tuotiin

Lisätiedot

Teollisuustuotannon kehitys vuosittain

Teollisuustuotannon kehitys vuosittain Teollisuustuotannon kehitys vuosittain Industrial production development by year 38 36 34 32 3 28 26 24 22 2 18 16 14 12 1 8 1998=1 1998 1999 2 21 22 23 24 25 26e 27e 28e Kiina/China Etelä-Korea/Korea

Lisätiedot

Keski- ja Itä-Euroopan metsätietopalvelu

Keski- ja Itä-Euroopan metsätietopalvelu METSÄVARAT Metsänomistus v. 7 1 Puulajien osuus puuston tilavuudesta v. Yhteisöt Kirkko Tuntematon Valtio 41 % Valkopyökki 4 % Saksanpihta Männyt Muut puulajit 7 % Kuusi 34 % Tammet 1 Yksityinen 14 % Kunnat

Lisätiedot

Suomen puunjalostuksen tuotanto ja puunkäyttö 2015-2020

Suomen puunjalostuksen tuotanto ja puunkäyttö 2015-2020 Suomen puunjalostuksen tuotanto ja puunkäyttö 2015-2020 Riitta Hänninen ja Lauri Hetemäki Talouskriisin ja metsäalan murroksen vaikutus KMO 2015 toteutumiseen seminaari, maa- ja metsätalousministeriö 3.11.2009.

Lisätiedot

Teollisuuspuun hakkuut alueittain 2013

Teollisuuspuun hakkuut alueittain 2013 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Teollisuuspuun hakkuut alueittain 2013 21/2014 23.5.2014 Elina Mäki-Simola Vuoden 2013 teollisuuspuun hakkuut 56,1 miljoonaa kuutiometriä

Lisätiedot

10 METSÄTEOLLISUUDEN ULKOMAANKAUPPA

10 METSÄTEOLLISUUDEN ULKOMAANKAUPPA 1 METSÄTEOLLISUUDEN ULKOMAANKAUPPA Suomen metsäteollisuuden ulkomaankauppa painottuu metsäteollisuustuotteiden vientiin ja raaka-aineena käytettävän puun tuontiin. Puun tuonnissa lyötiin selvästi entinen

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2010

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2010 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2010 37/2010 8.9.2010 Aarre Peltola Puun tuonti on lisääntynyt tasaisesti Puun tuonti

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2008

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2008 22/2008 9.6.2008 Aarre Peltola Metsäteollisuustuotteiden vienti notkahti maaliskuussa

Lisätiedot

Suomen metsät ja metsäsektori vähähiilisessä tulevaisuudessa

Suomen metsät ja metsäsektori vähähiilisessä tulevaisuudessa Suomen metsät ja metsäsektori vähähiilisessä tulevaisuudessa Tuloksia hankkeesta Low Carbon Finland 25 -platform Maarit Kallio ja Olli Salminen Metsäntutkimuslaitos Metsät ja metsäsektori vaikuttavat Suomen

Lisätiedot

PUUNJALOSTUS, PUUTAVARALAJIT, MITTA JA LAATUVAATIMUKSET OSIO 6

PUUNJALOSTUS, PUUTAVARALAJIT, MITTA JA LAATUVAATIMUKSET OSIO 6 PUUNJALOSTUS, PUUTAVARALAJIT, MITTA JA LAATUVAATIMUKSET OSIO 6 Suomen puunjalostus ja sen merkitys eri puutavaralajit ja niiden laadun vaikutus puunjalostukseen puunjalostusmuodot 1 Puu on ekologinen materiaali

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2013

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2013 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2013 9/2014 13.3.2014 Aarre Peltola Puun tuonti ja metsäteollisuustuotteiden vienti

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2008

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2008 7/2009 6.3.2009 Aarre Peltola Puuta tuotiin yli 20 miljoonaa kuutiometriä vuonna

Lisätiedot

puusta 44 prosenttia oli koivua. Raaka- ja jätepuuta vietiin tammikuussa ulkomaille 0,1 miljoonaa kuutiometriä. Vienti oli pääasiassa havupuuta.

puusta 44 prosenttia oli koivua. Raaka- ja jätepuuta vietiin tammikuussa ulkomaille 0,1 miljoonaa kuutiometriä. Vienti oli pääasiassa havupuuta. Metsäteollisuuden ulkomaankauppa tammikuu 21 Toimittaja: Aarre Peltola 17.4.21 71 Metsäteollisuustuotteiden vienti jatkui tammikuussa viimevuotista vauhtia Raaka- ja jätepuu Tammikuussa ulkomaista raaka-

Lisätiedot

8 Puun käyttö. Metsätilastollinen vuosikirja

8 Puun käyttö. Metsätilastollinen vuosikirja 8 Puun käyttö Vuonna 2012 Suomessa käytettiin raakapuuta 70,8 miljoonaa kuutiometriä eli saman verran kuin kahtena aikaisempanakin vuotena. Tästä metsäteollisuuden raaka-aineena kului 61,5 miljoonaa kuutiometriä,

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2007

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2007 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2007 07/2008 6.3.2008 Aarre Peltola Suomeen tuotiin runsaasti puuta vuonna 2007, määrä

Lisätiedot

massateollisuuden hake ja puru mukaan lukien, oli vuoden 2005 lopussa 11,2 miljoonaa kuutiometriä.

massateollisuuden hake ja puru mukaan lukien, oli vuoden 2005 lopussa 11,2 miljoonaa kuutiometriä. A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Metsäteollisuuden puuvarastot 31.12.2005 Toimittaja: Martti Aarne 7.2.2006 805 Mäntykuitupuuta yli 4 miljoonaa

Lisätiedot

8 Puun käyttö. Raakapuu

8 Puun käyttö. Raakapuu 8 Puun käyttö Suomessa käytettiin raakapuuta 73,9 miljoonaa kuutiometriä vuonna 2013, mikä oli 3 miljoonaa kuutiometriä enemmän kuin vuosina 2010 2012. Tästä meni metsäteollisuuden raaka-aineeksi 64,5

Lisätiedot

Puun hinnat metsäkeskuksittain 2008

Puun hinnat metsäkeskuksittain 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 13/2009 Puun hinnat metsäkeskuksittain 2008 24.4.2009 Pekka Ollonqvist Martti Aarne Vuoden 2008 reaalinen kantohintataso 14 prosenttia

Lisätiedot

TŠEKKI. Keski- ja Itä-Euroopan metsätietopalvelu METSÄVARAT. Puulajien osuus puuston tilavuudesta.

TŠEKKI. Keski- ja Itä-Euroopan metsätietopalvelu  METSÄVARAT. Puulajien osuus puuston tilavuudesta. METSÄVARAT Metsänomistus Puulajien osuus puuston tilavuudesta yksityishenk ilöt 19% kunnat 17% yritykset 3% yhteisöt 1% valtio 6% Lähde:Information on forests and forestry in the Czech Republic by 1 pyökki

Lisätiedot

11 Metsäteollisuuden ulkomaankauppa

11 Metsäteollisuuden ulkomaankauppa 11 Metsäteollisuuden ulkomaankauppa Suomeen tuotiin puuta 10,2 miljoonaa kuutiometriä vuonna 2012, ja sillä katettiin 17 prosenttia Suomen metsäteollisuuden puun hankinnasta. Puutavaralajeista eniten tuli

Lisätiedot

Euroalueen teollisuustuotanto on alkanut supistua Industry Production Entering a Decline in Eurozone

Euroalueen teollisuustuotanto on alkanut supistua Industry Production Entering a Decline in Eurozone Euroalueen teollisuustuotanto on alkanut supistua Industry Production Entering a Decline in Eurozone Viimeinen havainto lokakuu 211 / Last observation October 211. Lähde/Source: Markit, Eurostat Euroalueen

Lisätiedot

Yksityismetsätalouden liiketulos 2012

Yksityismetsätalouden liiketulos 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Yksityismetsätalouden liiketulos 2012 27/2013 11.6.2013 Esa Uotila Yksityismetsätalouden liiketulos 80 euroa hehtaarilta Yksityismetsätalouden

Lisätiedot

Keski- ja Itä-Euroopan metsätietopalvelu

Keski- ja Itä-Euroopan metsätietopalvelu METSÄVARAT Metsänomistus v. 1 Puulajien osuus puuston tilavuudesta v. 1 Yksityisyritykset 11 % Yksityistä misen alla oleva maa 15 % Valtion metsähallinto 37 % Muut puulajit Tervaleppä % 5 % Harmaaleppä

Lisätiedot

10 METSÄTEOLLISUUDEN ULKOMAANKAUPPA

10 METSÄTEOLLISUUDEN ULKOMAANKAUPPA 10 METSÄTEOLLISUUDEN ULKOMAANKAUPPA Metsäteollisuustuotteiden viennin kasvu taittui vuonna 2001, ja vienti supistui edellisvuodesta viisi prosenttia 12,5 miljardiin euroon. Tärkeimpiä kauppakumppaneita

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, elokuu 2009

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, elokuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, elokuu 2009 42/2009 10.11.2009 Aarre Peltola Puuta tuotiin Suomeen tammi elokuussa vain 5,8 miljoonaa

Lisätiedot

Keski- ja Itä-Euroopan metsätietopalvelu

Keski- ja Itä-Euroopan metsätietopalvelu METSÄVARAT Metsänomistus v. 7 1 Puulajien osuus puuston tilavuudesta v. Yksityistämisen alla oleva maa 1 % Lepät 1 % Haapa 3 % Muut puulajit 5 % Yksityinen 35 % Valtio 9 % Rauduskoivu 18 % Mänty 1 % Kuusi

Lisätiedot

10 METSÄTEOLLISUUDEN ULKOMAANKAUPPA

10 METSÄTEOLLISUUDEN ULKOMAANKAUPPA 10 METSÄTEOLLISUUDEN ULKOMAANKAUPPA Vuosi 2005 oli viides peräkkäinen puun tuonnin ennätysvuosi. Tuonti kasvoi neljänneksellä edellisvuodesta 21,5 miljoonaan kuutiometriin. Puusta 79 prosenttia oli venäläistä

Lisätiedot

8 Puun käyttö. Metsätilastollinen vuosikirja

8 Puun käyttö. Metsätilastollinen vuosikirja 8 Puun käyttö Suomessa käytettiin vuonna 2011 raakapuuta 70,6 miljoonaa kuutiometriä eli lähes yhtä paljon kuin vuotta aiemmin. Pääosa raakapuusta 61,6 miljoonaa kuutiometriä kului metsäteollisuudessa.

Lisätiedot

11 Metsäteollisuuden ulkomaankauppa

11 Metsäteollisuuden ulkomaankauppa 11 Metsäteollisuuden ulkomaankauppa Suomeen tuotiin vuonna 2010 puuta 12,3 miljoonaa kuutiometriä, mikä oli kolmanneksen enemmän kuin vuotta aiemmin. Tuonnin lisääntymisestä huolimatta määrä oli pienin

Lisätiedot

Teollisuustuotannon kehitys vuosittain Industrial Production Development by Year

Teollisuustuotannon kehitys vuosittain Industrial Production Development by Year Lähde/Source: Consensus Economics R:\kvtalous\jpkv7af.ppt 28.12.29/jp Teollisuustuotannon kehitys vuosittain Industrial Production Development by Year 48 46 44 42 4 38 36 34 32 3 28 26 24 22 2 18 16 14

Lisätiedot

Metsätilinpito Puuaineksesta yli puolet poltetaan

Metsätilinpito Puuaineksesta yli puolet poltetaan Ympäristö ja luonnonvarat 2014 Metsätilinpito 2013 Puuaineksesta yli puolet poltetaan Suomessa käytetyn puun kokonaismäärästä poltettiin lähes 52 prosenttia vuonna 2013 Osuus on viime vuosina hieman kasvanut

Lisätiedot

Suomessa käytetystä puuaineksesta puolet menee polttoon

Suomessa käytetystä puuaineksesta puolet menee polttoon Ympäristö ja luonnonvarat 29 Metsätilinpito 28 Suomessa käytetystä puuaineksesta puolet menee polttoon Suomessa käytetyn puun kokonaismäärästä poltettiin 48 prosenttia vuonna 28. Paperiin ja kartonkiin

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, marraskuu 2008

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, marraskuu 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, marraskuu 2008 5/2009 9.2.2009 Aarre Peltola Puun tuontivauhti hidastui hieman marraskuussa Puun

Lisätiedot

Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source

Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source Sähköntuotannon polttoaineet ja CO2-päästöt 3.6.217 1 (17) Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source 8 7 6 GWh / kk GWh/ Month 5 4 3 2 1 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 1 2 3 4 5 6 7 8

Lisätiedot

Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source

Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source Sähköntuotannon polttoaineet ja CO2-päästöt 25.9.217 1 (17) Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source 8 7 6 GWh / kk GWh/ Month 5 4 3 2 1 7 8 9 1 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 1 17 2 17

Lisätiedot

Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source

Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source Sähköntuotannon polttoaineet ja CO2-päästöt 31.1.2 1 () Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source 8 7 6 GWh / kk GWh/ Month 5 4 3 2 1 7 8 9 1 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 1 2 3 4 5 6 7

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2009

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2009 36/2009 9.9.2009 Aarre Peltola Polttopuun tuonti on moninkertaistunut edellisvuodesta

Lisätiedot

Arvio Suomen puunjalostuksen tuotannosta ja puunkäytöstä vuoteen 2020

Arvio Suomen puunjalostuksen tuotannosta ja puunkäytöstä vuoteen 2020 Arvio Suomen puunjalostuksen tuotannosta ja puunkäytöstä vuoteen 2020 Lauri Hetemäki & Riitta Hänninen Tiedotustilaisuus 27.5.2009, Helsingin yliopiston päärakennus, Helsinki Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet

Lisätiedot

Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source

Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source Sähköntuotannon polttoaineet ja CO 2 päästöt 12.12.2 1 () Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source 8 7 6 GWh / kk GWh / month 5 4 3 2 1 7 8 9 1 11 12 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12

Lisätiedot

Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source

Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source Sähköntuotannon polttoaineet ja CO 2 päästöt 18.2.219 1 (17) Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source 8 7 6 GWh / kk GWh / month 5 4 3 2 1 1 17 2 17 3 17 4 17 5 17 6 17 7 17

Lisätiedot

Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source

Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source GWh / kk GWh / month Sähköntuotannon polttoaineet ja CO2-päästöt 24.4.219 1 (17) Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source 8 7 6 5 4 3 2 1 1 17 2 17 3 17 4 17 5 17 6 17 7 17 8

Lisätiedot

8 Puun käyttö. Metsätilastollinen vuosikirja

8 Puun käyttö. Metsätilastollinen vuosikirja 8 Puun käyttö Vuonna 2009 Suomessa käytettiin raakapuuta 59,5 miljoonaa kuutiometriä, lähes viidennes vähemmän kuin vuotta aiemmin. Raakapuun kokonaiskäyttö supistui jo kolmatta vuotta peräkkäin johtuen

Lisätiedot

Kiina China. Japani Japan

Kiina China. Japani Japan Maailmantalouden kasvun jakautuminen 212e teknologiateollisuuden vientiosuuksin Breakdown of World Economic Growth in 212e with the Export Shares of Technology Industry 1 9 8 7 6 5 4 3 2 BKT:n kasvu 212

Lisätiedot

Me olemme Metsä Fibre

Me olemme Metsä Fibre Me olemme Metsä Fibre Esityksen sisältö Metsä Fibre Globaalit volyymit Tuotannot / Varastot Pix-hinnat Markkina katsaukset Yhteenveto 2 Metsä Fibre, Saku Pänkäläinen Metsä Fibre: kestävää kasvua uusiutuvasta

Lisätiedot

Puukauppa, elokuu 2009

Puukauppa, elokuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 37/2009 Puukauppa, elokuu 2009 10.9.2009 Martti Aarne Puukaupassa lieviä piristymisen merkkejä elokuussa Teollisuus osti elokuussa

Lisätiedot

Metsätilinpito Puuaineksesta puolet polttoon

Metsätilinpito Puuaineksesta puolet polttoon Ympäristö ja luonnonvarat 2013 Metsätilinpito 2012 Puuaineksesta puolet polttoon Suomessa käytetyn puun kokonaismäärästä poltettiin puolet vuonna 2012. Paperiin ja kartonkiin sitoutui 20 prosenttia, sahatavaraan

Lisätiedot

Puun energiakäyttö 2007

Puun energiakäyttö 2007 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Puun energiakäyttö 2007 15/2008 7.5.2008 Esa Ylitalo Puun energiakäyttö väheni vuonna 2007 myös metsähakkeen käyttö notkahti Lämpö-

Lisätiedot

Puukauppa, tammikuu 2009

Puukauppa, tammikuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 6/2009 Puukauppa, tammikuu 2009 12.2.2009 Martti Aarne Puukauppa vähäistä ja hinnat laskussa tammikuussa Tammikuun puukauppa jäi

Lisätiedot

Suomessa käytetystä puuaineksesta puolet menee polttoon

Suomessa käytetystä puuaineksesta puolet menee polttoon Ympäristö ja luonnonvarat 2012 Metsätilinpito Suomessa käytetystä puuaineksesta puolet menee polttoon Suomessa käytetyn puun kokonaismäärästä poltettiin puolet vuonna. Paperiin ja kartonkiin sitoutui 22

Lisätiedot

Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Varsinais-Suomessa

Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Varsinais-Suomessa Puutuoteteollisuuden vaikutukset Suomessa ja Varsinais-Suomessa Paula Horne, Jyri Hietala, Matleena Kniivilä, Janne Huovari Pellervon taloustutkimus PTT Laskelmat Pellervon taloustutkimus PTT Lähteenä

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, syyskuu 2009

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, syyskuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, syyskuu 2009 46/2009 11.12.2009 Aarre Peltola Puun tuontivauhti jäi alle puoleen viime vuodesta

Lisätiedot

Export Demand for Technology Industry in Finland Will Grow by 2.0% in 2016 GDP growth 2016/2015, %

Export Demand for Technology Industry in Finland Will Grow by 2.0% in 2016 GDP growth 2016/2015, % Russia Rest of Eastern Europe Brazil America Middle East and Africa Export Demand for Technology Industry in Finland Will Grow by 2.% in 216 GDP growth 216/215, % 9 8 7 6 5 4 3 2 1-1 -2-3 -4 Average growth:

Lisätiedot

Puukauppa, helmikuu 2010

Puukauppa, helmikuu 2010 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 8/2010 Puukauppa, helmikuu 2010 11.3.2010 Yrjö Sevola Helmikuun puukauppa vain 1,2 miljoonaa kuutiometriä Puukauppa mataa, vaikka

Lisätiedot

Suomessa käytetystä puuaineksesta puolet menee polttoon

Suomessa käytetystä puuaineksesta puolet menee polttoon Ympäristö ja luonnonvarat 2011 Metsätilinpito 2010 Suomessa käytetystä puuaineksesta puolet menee polttoon Suomessa käytetyn puun kokonaismäärästä poltettiin puolet vuonna 2010. Paperiin ja kartonkiin

Lisätiedot

Suomen metsäteollisuuden tuotanto- ja puunkäyttönäkymät vuonna 2020

Suomen metsäteollisuuden tuotanto- ja puunkäyttönäkymät vuonna 2020 Suomen metsäteollisuuden tuotanto- ja puunkäyttönäkymät vuonna 2020 Lauri Hetemäki Metsien käytön tulevaisuus Suomessa -hankeen ohjausryhmän seminaari, Metsämiesten Säätiö, Kerkkä, 12.5.2009 Metsäntutkimuslaitos

Lisätiedot

Suomessa käytetystä puuaineksesta puolet menee polttoon

Suomessa käytetystä puuaineksesta puolet menee polttoon Ympäristö ja luonnonvarat 2010 Metsätilinpito 2009 Suomessa käytetystä puuaineksesta puolet menee polttoon Suomessa käytetyn puun kokonaismäärästä poltettiin puolet vuonna 2009. Paperiin ja kartonkiin

Lisätiedot

Puukauppa, maaliskuu 2011

Puukauppa, maaliskuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 13/2011 Puukauppa, maaliskuu 2011 8.4.2011 Martti Aarne Maaliskuun puukauppa jäi miljoonaan kuutiometriin Puukaupan hiljaiselo

Lisätiedot

Teollisuuden tilanne on alkanut heikentyä Industry Situation Entering a Decline

Teollisuuden tilanne on alkanut heikentyä Industry Situation Entering a Decline Teollisuuden tilanne on alkanut heikentyä Industry Situation Entering a Decline 1 5-5 -1-15 -2-25 -3-35 -4 USA:n ostopäälliköiden indeksi, oik.ast. / Purchasing managers index in the USA, right scale EU-maiden

Lisätiedot

9 PUUN KÄYTTÖ. Tilastoa puun käytöstä Suomessa jäsentävät jako teolliseen ja ei-teolliseen puun käyttöön, jako kotimaiseen raakapuuhun

9 PUUN KÄYTTÖ. Tilastoa puun käytöstä Suomessa jäsentävät jako teolliseen ja ei-teolliseen puun käyttöön, jako kotimaiseen raakapuuhun 9 PUUN KÄYTTÖ Tilastoa puun käytöstä Suomessa jäsentävät jako teolliseen ja ei-teolliseen puun käyttöön, jako kotimaiseen raakapuuhun ja tuontipuuhun sekä raakapuulajeittaiset tiedot. Metsäteollisuuden

Lisätiedot

Yksityismetsätalouden liiketulos 2010

Yksityismetsätalouden liiketulos 2010 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Yksityismetsätalouden liiketulos 2010 27/2011 22.6.2011 Esa Uotila Yksityismetsätalouden liiketulos 88 euroa hehtaarilta Vuonna

Lisätiedot

Kevään 2017 tiedustelussa kysyttiin yritysten toteutuneita

Kevään 2017 tiedustelussa kysyttiin yritysten toteutuneita EK:n Investointitiedustelun mukaan tehdasteollisuuden kotimaisten arvo oli viime vuonna reilut 3,8 miljardia euroa eli noin 6 prosenttia enemmän kuin vuonna 2015. Kuluvana vuonna investointien kasvu kiihtyisi

Lisätiedot

Puukauppa, kesäkuu 2008

Puukauppa, kesäkuu 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Puukauppa, kesäkuu 2008 25/2008 11.7.2008 Aarre Peltola Alkuvuoden puukauppa vaisua Alkuvuoden tapaan myös kesäkuussa puukauppa

Lisätiedot

10 METSÄTEOLLISUUDEN ULKOMAANKAUPPA

10 METSÄTEOLLISUUDEN ULKOMAANKAUPPA 1 METSÄTEOLLISUUDEN ULKOMAANKAUPPA Vuonna 22 metsäteollisuustuotteita vietiin maastamme 12 miljardin euron arvosta. Suomen koko tavaraviennistä metsäteollisuustuotteet muodostivat neljänneksen. Metsäteollisuustuotteiden

Lisätiedot

metsäteollisuuden tuotantolaitokset Tuotannon supistuminen johtui työkiistan aikaisista seisokeista toisella neljänneksellä.

metsäteollisuuden tuotantolaitokset Tuotannon supistuminen johtui työkiistan aikaisista seisokeista toisella neljänneksellä. Metsäteollisuuden tuotanto Tuotanto Suomessa tammi-syyskuussa 25 Paperia ja Puuta Tuotanto normaalitasolla kolmannella neljänneksellä Kuluvan vuoden heinä-syyskuussa metsäteollisuuden tuotantolaitokset

Lisätiedot