Suomen metsät ja metsäsektori vähähiilisessä tulevaisuudessa

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomen metsät ja metsäsektori vähähiilisessä tulevaisuudessa"

Transkriptio

1 Suomen metsät ja metsäsektori vähähiilisessä tulevaisuudessa Tuloksia hankkeesta Low Carbon Finland 25 -platform Maarit Kallio ja Olli Salminen Metsäntutkimuslaitos

2 Metsät ja metsäsektori vaikuttavat Suomen kasvihuonekaasupäästöjen taseesen monin tavoin METSÄTEOLLISUUS VAIKUTTAA KHK-TASEESEEN SUORAAN JA VÄLILLISESTI Metsäteollisuus sekä tuottaa että kuluttaa paljon energiaa Hakkuutähteiden ja kantojen energiapuuksi korjattavissa oleva määrää riippuu erityisesti metsäteollisuuden tukkipuun kysynnästä PUU ON ENERGIAN LÄHDE MUUALLAKIN KUIN METSÄTEOLLISUUDESSA Puubiomassalla voidaan korvata fossiilisia polttoaineita energiantuotannossa. SUOMESSA METSÄT SITOVAT HIILTÄ ELI OVAT HIILEN NIELU Puubiomassan korjuu pois metsästä pienentää metsien nieluja, jotka ovat silti suuret ja kasvussa Metsät ovat sitoneet vuosittain hiilidioksidia määrän, joka on toisinaan ollut jopa 5 % muiden sektoreiden kasvihuonekaasupäästöistä

3 Metsäteollisuuden kehitys matalahiiliskenaarioissa: taustaa

4 Eräiden metsäteollisuuden tuoteryhmien globaali kysyntäkehitys Painopaperien kysynnän kasvu pysähtynyt nyt laskua Lähde: RISI Havusahatavara ylitti viime vuonna vuoden 21 tason - tulevaisuus? Milj. m3 Lähde: Faostat Sanomalehtipaperi Aikakauslehtipaperi Hienopaperi Havusahatavara

5 Eräiden metsäteollisuuden tuoteryhmien globaali kysyntäkehitys Pakkaus- ja pehmopaperit jatkavat kasvuaan 25 2 Milj. tonnia Lähde: RISI Lehtisellun kulutus kasvanut, havusellun ei (vielä?) niinkään Milj. tonnia Pakkauspaperi ja -kartonki Pehmopaperit Lähde: RISI Valkaistu havusellu Valkaistu lehtisellu

6 Eräiden metsäteollisuuden tuoteryhmien globaali kysyntäkehitys: toiveet Uusia bio- ja puutuotteita kehitetään ja niille on markkinoita 25 2 Tunnetut uutuudet jatkavat kasvuaan, esim. liukosellu ja fluff 6 5 Milj. tonnia Lähde: Faostat ?? Jotain uutta Jotain vielä uudempaa Liukosellu

7 Skenaarioita Suomen metsäteollisuustuotannolle

8 Metsäteollisuus uudistuu, ja koko sektorin liikevaihto kasvaa uusien tuotteiden ja biojalosteiden myötä Mekaanisen metsäteollisuuden tuotanto, 225 Mekaanisen metsäteollisuuden tuotanto, Mm3 16 Mm Base8 Jatkuva Säästö Pysähdys Muutos kasvu Sahatavara Vaneri ja levyt Uudet tuotteet Base8 Jatkuva Säästö Pysähdys Muutos kasvu Sahatavara Vaneri ja levyt Uudet tuotteet

9 Metsäteollisuus uudistuu, ja koko sektorin liikevaihto kasvaa uusien tuotteiden ja biojalosteiden myötä Massan ja paperin myyntituotanto, 225 Massan ja paperin myyntituotanto, milj. t. 16 milj. t Uudet paperit, kartongit ja massat Perinteiset massat, vienti Kartonki Muut paperit 4 2 Paino- ja kirjoituspaperi Base8 jatkuva kasvu Säästö Pysähdys Muutos

10 Metsäenergian käyttö kasvaa ja vähitellen biopolttoaineiden tuotannon osuus energiapuunkäytöstä kasvaa Energiapuun käyttö ilman kotitalouksien polttopuuta, 225 Energiapuun käyttö ilman kotitalouksien polttopuuta, Milj. m3 Sähkö- ja lämpövoimalaitokset Nestemäisten polttoaineiden valmistus Milj. m Base8 Jatkuva kasvu Säästö Pysähdys Muutos

11

12 Kotimaisen puun käyttö kasvaa, mutta on ainakin aluksi pienempi kuin laskennallinen taloudellisesti ja puuntuotannollisesti kestävä hakkuumahdollisuus Kotimaisen puun käyttö 225, milj. m3 Kotimaisen puun käyttö 25, milj. m Base Jatkuva kasvu Säästö Pysähdys Teollisuus: tukkipuu Teollisuus: kuitupuu Energiapuu Muutos Taloudellise sti kestävä, 22-luku 1 5 Teollisuus: tukkipuu Teollisuus: kuitupuu Energiapuu

13 Metsissä on jatkossakin puuta enemmän kuin koskaan, koska hakkuumahdollisuuksia ei hyödynnetty täysimääräisesti ja koska ilmaston lämpeneminen lisää puiden kasvua. Miljoonaa m³ 38 Runkopuun tilavuus puuntuotannon mailla Base Base8 Jatkuva kasvu Muutos Säästö Pysähdys Taloudellisesti kestävä Laskettu MELA-mallilla

14 Myös kuitupuun varanto kasvaa. milj m³ Kuitupuun tilavuus puuntuotannon maalla Base Base8 Jatkuva kasvu Muutos Säästö Pysähdys Laskettu MELA-mallilla

15 Metsät sitovat vuosittain yhä enemmän hiiltä ts. metsien hiilinielu kasvaa. Jakson loppupuolella metsien nielu voi olla suurempi kuin Suomen khk-päästöt vuonna 199. Mt/v, CO 2 1 Elävän puuston hiilinielu 8 Base Base8 6 Jatkuva kasvu Muutos 4 Säästö Pysähdys Suurin kestävä Laskettu MELA-mallilla

16 Lopuksi Runsaat metsävarat tarjoavat mahdollisuuden lisätä puun käyttöä eri tarkoituksiin huomattavasti, jos vaan puu tulee metsästä markkinoille Tulevaisuus ei ole metsissä vähähiilinen. Metsät sitovat ilman lisätoimia huomattavia määriä uutta hiilidioksidia vuosittain, vaikka hakkuita lisättäisiinkin.

17 Kiitos

Metsien käytön kehitys. Maarit Kallio, Metla Low Carbon Finland 2050 platform Sidosryhmätilaisuus 2.12.2013

Metsien käytön kehitys. Maarit Kallio, Metla Low Carbon Finland 2050 platform Sidosryhmätilaisuus 2.12.2013 Metsien käytön kehitys Maarit Kallio, Metla Low Carbon Finland 2050 platform Sidosryhmätilaisuus 2.12.2013 Skenaariot Baseline Baseline80 Jatkuva kasvu Säästö Muutos Pysähdys Baseline ja Baseline80 Miten

Lisätiedot

TŠEKKI. Keski- ja Itä-Euroopan metsätietopalvelu METSÄVARAT. Puulajien osuus puuston tilavuudesta.

TŠEKKI. Keski- ja Itä-Euroopan metsätietopalvelu  METSÄVARAT. Puulajien osuus puuston tilavuudesta. METSÄVARAT Metsänomistus Puulajien osuus puuston tilavuudesta yksityishenk ilöt 19% kunnat 17% yritykset 3% yhteisöt 1% valtio 6% Lähde:Information on forests and forestry in the Czech Republic by 1 pyökki

Lisätiedot

Keski- ja Itä-Euroopan metsätietopalvelu

Keski- ja Itä-Euroopan metsätietopalvelu METSÄVARAT Metsänomistus v. 7 1 Puulajien osuus puuston tilavuudesta v. Yhteisöt Kirkko Tuntematon Valtio 41 % Valkopyökki 4 % Saksanpihta Männyt Muut puulajit 7 % Kuusi 34 % Tammet 1 Yksityinen 14 % Kunnat

Lisätiedot

Teema 1: Globaali todellisuus. 1. Maailman metsävarat ja niiden käyttö 2. Metsäteollisuus maailmalla ja Suomessa

Teema 1: Globaali todellisuus. 1. Maailman metsävarat ja niiden käyttö 2. Metsäteollisuus maailmalla ja Suomessa Teema 1: Globaali todellisuus 1. Maailman metsävarat ja niiden käyttö 2. Metsäteollisuus maailmalla ja Suomessa Maailman metsät ja kasvillisuusvyöhykkeet Metsistä boreaalisella vyöhykkeellä on 1/3. Ne

Lisätiedot

Keski- ja Itä-Euroopan metsätietopalvelu

Keski- ja Itä-Euroopan metsätietopalvelu METSÄVARAT Metsänomistus v. 1 Puulajien osuus puuston tilavuudesta v. Kunnat 1 % Yksityinen 17 % Koivu, valeakaasia % Jalot lehtipuut 1 % Leppä % Muut puulajit 3 % Valtio 8 % Kuusi 7 % Mänty, lehtikuusi

Lisätiedot

CROSS CLUSTER 2030 Metsä- ja energiateollisuuden Skenaariot Jaakko Jokinen, Pöyry Management Consulting Oy 8.10.2014

CROSS CLUSTER 2030 Metsä- ja energiateollisuuden Skenaariot Jaakko Jokinen, Pöyry Management Consulting Oy 8.10.2014 CROSS CLUSTER 23 Metsä- ja energiateollisuuden Skenaariot Jaakko Jokinen, Pöyry Management Consulting Oy 8.1.214 MIHIN UUSIA BIOTUOTTEITA TARVITAAN? ÖLJYTUOTTEIDEN NETTOTUONTI Öljyn hinnan nopea nousu

Lisätiedot

PUUNJALOSTUS, PUUTAVARALAJIT, MITTA JA LAATUVAATIMUKSET OSIO 6

PUUNJALOSTUS, PUUTAVARALAJIT, MITTA JA LAATUVAATIMUKSET OSIO 6 PUUNJALOSTUS, PUUTAVARALAJIT, MITTA JA LAATUVAATIMUKSET OSIO 6 Suomen puunjalostus ja sen merkitys eri puutavaralajit ja niiden laadun vaikutus puunjalostukseen puunjalostusmuodot 1 Puu on ekologinen materiaali

Lisätiedot

Keski- ja Itä-Euroopan metsätietopalvelu

Keski- ja Itä-Euroopan metsätietopalvelu METSÄVARAT Metsänomistus v. 7 1 Puulajien osuus puuston tilavuudesta v. Yksityistämisen alla oleva maa 1 % Lepät 1 % Haapa 3 % Muut puulajit 5 % Yksityinen 35 % Valtio 9 % Rauduskoivu 18 % Mänty 1 % Kuusi

Lisätiedot

vuoden kaikkien kuukausien keskiarvoa. Tuonti Nettotuonti Vienti 11 98/1 99/1

vuoden kaikkien kuukausien keskiarvoa. Tuonti Nettotuonti Vienti 11 98/1 99/1 Metsäsektorin ulkomaankauppa elokuu 1 Toimittajat: Aarre Peltola Kimmo Sareva 1..1 0 Puuta virtasi vuolaasti maahamme elokuussa Raaka- ja jätepuu Elokuussa Suomeen tuotiin runsaasti raaka- ja jätepuuta.

Lisätiedot

Arvio Suomen puunjalostuksen tuotannosta ja puunkäytöstä vuoteen 2020

Arvio Suomen puunjalostuksen tuotannosta ja puunkäytöstä vuoteen 2020 Arvio Suomen puunjalostuksen tuotannosta ja puunkäytöstä vuoteen 2020 Lauri Hetemäki & Riitta Hänninen Tiedotustilaisuus 27.5.2009, Helsingin yliopiston päärakennus, Helsinki Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet

Lisätiedot

Bioenergian tulevaisuus Lapissa, avaus Rovaniemi, 9.10.2014

Bioenergian tulevaisuus Lapissa, avaus Rovaniemi, 9.10.2014 13.10.2014 Bioenergian tulevaisuus Lapissa, avaus Rovaniemi, 9.10.2014 Heli Viiri aluejohtaja Suomen metsäkeskus, Lappi Puun käyttö Suomessa 2013 Raakapuun kokonaiskäyttö oli viime vuonna 74 milj. m3,

Lisätiedot

Metsät ja EU:n 2030 ilmasto- ja energiakehys

Metsät ja EU:n 2030 ilmasto- ja energiakehys VTT TECHNICAL RESEARCH CENTRE OF FINLAND LTD Metsät ja EU:n 2030 ilmasto- ja energiakehys ForestEnergy 2020 -seminaari 7.10.2015 Tommi Ekholm, VTT Hanke VNK:n rahoittama, toteuttajina VTT, VATT, Luke ja

Lisätiedot

BIOTUOTTEET VIENNIN, KAUPPATASEEN JA ENERGIAOMAVARAISUUDEN NÄKÖKULMASTA Pöyry Management Consulting Oy, Jaakko Jokinen Kansallisen Metsäneuvoston

BIOTUOTTEET VIENNIN, KAUPPATASEEN JA ENERGIAOMAVARAISUUDEN NÄKÖKULMASTA Pöyry Management Consulting Oy, Jaakko Jokinen Kansallisen Metsäneuvoston BIOTUOTTEET VIENNIN, KAUPPATASEEN JA ENERGIAOMAVARAISUUDEN NÄKÖKULMASTA Pöyry Management Consulting Oy, Jaakko Jokinen Kansallisen Metsäneuvoston kokous 25.11.214 MIHIN UUSIA BIOTUOTTEITA TARVITAAN? ÖLJYTUOTTEIDEN

Lisätiedot

Metsäbiomassa, biotalous ja metsät

Metsäbiomassa, biotalous ja metsät Metsäbiomassa, biotalous ja metsät Jani Laturi, Jussi Lintunen & Jussi Uusivuori CLEANBIO-työpaja 1. kesäkuu 2016 Helsinki 1 1.6.2016 Skenaariot 2 1.6.2016 Metsäsektorin kysyntäkehityksen skenaariot Skenaarioissa

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2014

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2014 Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 1/2015 TILASTO: Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2014 15.1.2015 Aarre Peltola TILASTO Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2014 15.1.2015 Aarre Peltola

Lisätiedot

Keski- ja Itä-Euroopan metsätietopalvelu

Keski- ja Itä-Euroopan metsätietopalvelu METSÄVARAT Metsänomistus v. 1 Puulajien osuus puuston tilavuudesta v. 1 Yksityisyritykset 11 % Yksityistä misen alla oleva maa 15 % Valtion metsähallinto 37 % Muut puulajit Tervaleppä % 5 % Harmaaleppä

Lisätiedot

PÄÄTTÄJIEN METSÄAKATEMIA Jaakko Jokinen 9.9.2015

PÄÄTTÄJIEN METSÄAKATEMIA Jaakko Jokinen 9.9.2015 Jaakko Jokinen 9.9.2015 PUUNJALOSTUKSEN AIKAKAUDET SUOMESSA Viime vuosien murros on vaihtumassa bioteollisuuden aikakauteen 1870 1950 1960 1970 1980 1990 2000 2010 2020 2030 2040 2050 METSÄTEOLLISUUDEN

Lisätiedot

Sahojen merkitys metsäteollisuudelle

Sahojen merkitys metsäteollisuudelle Suomen Sahateollisuusmiesten Yhdistyksen 90-vuotisjuhla Sahojen merkitys metsäteollisuudelle Toimitusjohtaja Ilkka Hämälä, Metsä Fibre 7.4.2017 Metsän ensimmäiset menestystuotteet: terva ja sahatavara

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa joulukuu Puun tuonti päätyi lähes ennätyslukemiin vuonna Metsäteollisuustuotteiden

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa joulukuu Puun tuonti päätyi lähes ennätyslukemiin vuonna Metsäteollisuustuotteiden Metsäteollisuuden ulkomaankauppa joulukuu 2 Toimittaja: Aarre Peltola 1..21 68 Puun tuonti päätyi lähes ennätyslukemiin vuonna 2 Metsäteollisuustuotteiden entinen vientiennätys lyötiin jälleen Raaka- ja

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, heinäkuu 2008

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, heinäkuu 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, heinäkuu 28 38/28 6.1.28 Aarre Peltola Puun tuonti vauhdissa heinäkuussa Puun tuonti Suomeen

Lisätiedot

METSÄTILASTOTIEDOTE. Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, syyskuu Metsäteollisuuden vienti vilkastui jälleen syyskuussa

METSÄTILASTOTIEDOTE. Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, syyskuu Metsäteollisuuden vienti vilkastui jälleen syyskuussa Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, syyskuu 2014 50/2014 4.12.2014 Annu Kaila Metsäteollisuuden vienti vilkastui jälleen syyskuussa

Lisätiedot

Metsäteollisuustuotteita vietiin tammi elokuussa 7,43 miljardin euron arvosta

Metsäteollisuustuotteita vietiin tammi elokuussa 7,43 miljardin euron arvosta Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, elokuu 2014 46/2014 5.11.2014 Annu Kaila Metsäteollisuustuotteita vietiin tammi elokuussa 7,43

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2012

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, lokakuu 2012 3/2013 18.1.2013 Aarre Peltola Puun tuonti nousussa lokakuussa Puun kuukausittainen

Lisätiedot

Keski- ja Itä-Euroopan metsätietopalvelu

Keski- ja Itä-Euroopan metsätietopalvelu METSÄVARAT Metsänomistus v. 1 Puulajien osuus puuston tilavuudesta v. 5 Tervaleppä 8 % Tammi 3 % Haapa % Muut puulajit % Koivu 18 % Mänty 55 % Valtio 1 % Kuusi 1 % 3 1 ha Metsien ikärakenne v. 5 Havupuuvaltainen

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa elokuu Raakapuu. Metsäteollisuustuotteet. Metsäteollisuuden viennin arvo viisi prosenttia.

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa elokuu Raakapuu. Metsäteollisuustuotteet. Metsäteollisuuden viennin arvo viisi prosenttia. Metsäteollisuuden ulkomaankauppa elokuu 22 Toimittaja: Jukka Torvelainen 22..22 648 Metsäteollisuuden viennin arvo viisi prosenttia jäljessä viime vuodesta Raakapuu Suomeen tuotiin elokuussa puuta 1, miljoonaa

Lisätiedot

Suomen metsäteollisuuden tuotanto- ja puunkäyttönäkymät vuonna 2020

Suomen metsäteollisuuden tuotanto- ja puunkäyttönäkymät vuonna 2020 Suomen metsäteollisuuden tuotanto- ja puunkäyttönäkymät vuonna 2020 Lauri Hetemäki Metsien käytön tulevaisuus Suomessa -hankeen ohjausryhmän seminaari, Metsämiesten Säätiö, Kerkkä, 12.5.2009 Metsäntutkimuslaitos

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2014

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2014 18/2014 15.5.2014 Aarre Peltola Venäläisen puun osuus tuonnista kasvussa Suomeen

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ja talouden tulevaisuus Suomessa vuoteen 2020

Metsäteollisuuden ja talouden tulevaisuus Suomessa vuoteen 2020 Metsäteollisuuden ja talouden tulevaisuus Suomessa vuoteen 2020 Lauri Hetemäki Puu- ja erityisalojen liitto 110 vuotta juhlaseminaari, 14.5.2009, Sibeliustalo, Lahti Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet

Lisätiedot

Metsästä energiaa. Kestävän kehityksen kuntatilaisuus. Sivu 1

Metsästä energiaa. Kestävän kehityksen kuntatilaisuus. Sivu 1 Metsästä energiaa Kestävän kehityksen kuntatilaisuus Sivu 1 2014 Metsästä energiaa Olli-Pekka Koisti Metsästä energiaa Metsä- ja puuenergia Suomessa Energiapuun korjuukohteet Bioenergia Asikkalassa Energiapuun

Lisätiedot

Metsien potentiaali ja hyödyntämisedellytykset

Metsien potentiaali ja hyödyntämisedellytykset Metsien potentiaali ja hyödyntämisedellytykset Teollisuuden Metsänhoitajat ry:n vuosikokous ja Metsätehon iltapäiväseminaari Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma (MSO)

Lisätiedot

puusta 44 prosenttia oli koivua. Raaka- ja jätepuuta vietiin tammikuussa ulkomaille 0,1 miljoonaa kuutiometriä. Vienti oli pääasiassa havupuuta.

puusta 44 prosenttia oli koivua. Raaka- ja jätepuuta vietiin tammikuussa ulkomaille 0,1 miljoonaa kuutiometriä. Vienti oli pääasiassa havupuuta. Metsäteollisuuden ulkomaankauppa tammikuu 21 Toimittaja: Aarre Peltola 17.4.21 71 Metsäteollisuustuotteiden vienti jatkui tammikuussa viimevuotista vauhtia Raaka- ja jätepuu Tammikuussa ulkomaista raaka-

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2007

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2007 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2007 07/2008 6.3.2008 Aarre Peltola Suomeen tuotiin runsaasti puuta vuonna 2007, määrä

Lisätiedot

Arvioita Suomen puunkäytön kehitysnäkymistä

Arvioita Suomen puunkäytön kehitysnäkymistä Arvioita Suomen puunkäytön kehitysnäkymistä Lauri Hetemäki Metsien käytön tulevaisuus Suomessa -seminaari, Suomenlinna, 25.3.2010, Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research

Lisätiedot

Tiekartan taustaselvitykset. Energia- ja ilmastotiekartta 2050 aloitusseminaari 29.5.2013, Helsinki, Finlandia-talo Tiina Koljonen, VTT

Tiekartan taustaselvitykset. Energia- ja ilmastotiekartta 2050 aloitusseminaari 29.5.2013, Helsinki, Finlandia-talo Tiina Koljonen, VTT Tiekartan taustaselvitykset Energia- ja ilmastotiekartta 2050 aloitusseminaari 29.5.2013, Helsinki, Finlandia-talo Tiina Koljonen, VTT 2 Vähähiiliskenaarioita on laskettu jo pitkään Vähähiilitiekartat

Lisätiedot

metsäteollisuuden tuotantolaitokset Tuotannon supistuminen johtui työkiistan aikaisista seisokeista toisella neljänneksellä.

metsäteollisuuden tuotantolaitokset Tuotannon supistuminen johtui työkiistan aikaisista seisokeista toisella neljänneksellä. Metsäteollisuuden tuotanto Tuotanto Suomessa tammi-syyskuussa 25 Paperia ja Puuta Tuotanto normaalitasolla kolmannella neljänneksellä Kuluvan vuoden heinä-syyskuussa metsäteollisuuden tuotantolaitokset

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2008

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2008 22/2008 9.6.2008 Aarre Peltola Metsäteollisuustuotteiden vienti notkahti maaliskuussa

Lisätiedot

Metsäsektorin avaintilastoja 2016

Metsäsektorin avaintilastoja 2016 18.10.2016 Metsäsektorin avaintilastoja 2016 Luonnonvarakeskus / Tilastopalvelut Yhteystiedot: Jari Viitanen, puh. 029 532 3033, sähköposti: jari.viitanen@luke.fi (vuoden 2016 ennusteet) Martti Aarne,

Lisätiedot

Arvioita Suomen massa- ja paperiteollisuuden tuotannolle ja energiavaikutuksille

Arvioita Suomen massa- ja paperiteollisuuden tuotannolle ja energiavaikutuksille Arvioita Suomen massa- ja paperiteollisuuden tuotannolle ja energiavaikutuksille Lauri Hetemäki Hallituksen ilmasto- ja energiapolitiikan ministerityöryhmän kokous, Valtioneuvoston linna, 30.3.2010 Metsäntutkimuslaitos

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2012

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2012 33/2012 3.8.2012 Aarre Peltola Suomeen tuotiin tammi toukokuussa 3,8 miljoonaa

Lisätiedot

Suomen metsien muuttuvat käyttömuodot. Professori Risto Seppälä Metsäntutkimuslaitos

Suomen metsien muuttuvat käyttömuodot. Professori Risto Seppälä Metsäntutkimuslaitos Suomen metsien muuttuvat käyttömuodot Professori Risto Seppälä Metsäntutkimuslaitos Esityksen jäsentely Suomen metsien käyttömuotojen kehitys Suomen metsien käytön tulevaisuus Loppuhuipennus Metsien käyttö

Lisätiedot

Suomen puunjalostuksen tuotanto ja puunkäyttö 2015-2020

Suomen puunjalostuksen tuotanto ja puunkäyttö 2015-2020 Suomen puunjalostuksen tuotanto ja puunkäyttö 2015-2020 Riitta Hänninen ja Lauri Hetemäki Talouskriisin ja metsäalan murroksen vaikutus KMO 2015 toteutumiseen seminaari, maa- ja metsätalousministeriö 3.11.2009.

Lisätiedot

Metsätilinpito Puuaineksesta yli puolet poltetaan

Metsätilinpito Puuaineksesta yli puolet poltetaan Ympäristö ja luonnonvarat 2014 Metsätilinpito 2013 Puuaineksesta yli puolet poltetaan Suomessa käytetyn puun kokonaismäärästä poltettiin lähes 52 prosenttia vuonna 2013 Osuus on viime vuosina hieman kasvanut

Lisätiedot

Metsien hiilivarastot ja energiapuun korjuun vaikutukset. Jari Liski Suomen ympäristökeskus

Metsien hiilivarastot ja energiapuun korjuun vaikutukset. Jari Liski Suomen ympäristökeskus Metsien hiilivarastot ja energiapuun korjuun vaikutukset Jari Liski Suomen ympäristökeskus Käsitteitä Hiilivarasto Hiilivaraston muutos Hiilinielu = kasvava hiilivarasto Hiililähde = pienenevä hiilivarasto

Lisätiedot

Äänekosken biotuotetehdas

Äänekosken biotuotetehdas Äänekosken biotuotetehdas Äänekosken biotuotetehdas Tiedätkö sinä, mikä biotuotetehdas? Biotuotetehtaan ydin on sellutehdas, mutta biotuotetehdas on paljon muutakin. Mitä biotuotteet ovat? Minkälainen

Lisätiedot

Johdatus työpajaan. Teollisuusneuvos Petteri Kuuva Päättäjien 41. metsäakatemia, Majvik

Johdatus työpajaan. Teollisuusneuvos Petteri Kuuva Päättäjien 41. metsäakatemia, Majvik Johdatus työpajaan Teollisuusneuvos Petteri Kuuva Päättäjien 41. metsäakatemia, Majvik 14.9.2016 Bioenergian osuus Suomen energiantuotannosta 2015 Puupolttoaineiden osuus Suomen energian kokonaiskulutuksesta

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2011

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2011 17/2011 6.5.2011 Aarre Peltola Metsäteollisuustuotteiden viennin arvo jatkoi kasvuaan

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2012

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2012 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2012 9/2013 8.3.2013 Aarre Peltola Metsäteollisuustuotteiden vienti ja puun tuonti supistuivat

Lisätiedot

LAATUPUUN TARVE JA KYSYNTÄNÄKYMÄT

LAATUPUUN TARVE JA KYSYNTÄNÄKYMÄT Itä-Savon laatukasvatuspäivä, Rantasalmi 21.8.2012 Metla, PUU-ohjelma ja Itä-Suomen alueyksikkö LAATUPUUN TARVE JA KYSYNTÄNÄKYMÄT Tukkipuun kysyntä ja merkitys metsätaloudelle Saha- ja vaneriteollisuuden

Lisätiedot

Suomen metsäteollisuus voi menestyä kansainvälisessä kilpailussa

Suomen metsäteollisuus voi menestyä kansainvälisessä kilpailussa Suomen metsäteollisuus voi menestyä kansainvälisessä kilpailussa Matti Kärkkäinen professori Metsäalan tulevaisuusfoorumi 16.3.2005, Sibelius-talo, Lahti Matti Kärkkäinen 1 Sahatavaran kulutus henkeä kohti

Lisätiedot

Suomessa käytetystä puuaineksesta puolet menee polttoon

Suomessa käytetystä puuaineksesta puolet menee polttoon Ympäristö ja luonnonvarat 2011 Metsätilinpito 2010 Suomessa käytetystä puuaineksesta puolet menee polttoon Suomessa käytetyn puun kokonaismäärästä poltettiin puolet vuonna 2010. Paperiin ja kartonkiin

Lisätiedot

Suomessa käytetystä puuaineksesta puolet menee polttoon

Suomessa käytetystä puuaineksesta puolet menee polttoon Ympäristö ja luonnonvarat 2010 Metsätilinpito 2009 Suomessa käytetystä puuaineksesta puolet menee polttoon Suomessa käytetyn puun kokonaismäärästä poltettiin puolet vuonna 2009. Paperiin ja kartonkiin

Lisätiedot

Metsätilinpito Puuaineksesta puolet polttoon

Metsätilinpito Puuaineksesta puolet polttoon Ympäristö ja luonnonvarat 2013 Metsätilinpito 2012 Puuaineksesta puolet polttoon Suomessa käytetyn puun kokonaismäärästä poltettiin puolet vuonna 2012. Paperiin ja kartonkiin sitoutui 20 prosenttia, sahatavaraan

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2011

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2011 24/2011 10.6.2011 Aarre Peltola Metsäteollisuustuotteiden vienti kasvoi reaalisesti

Lisätiedot

UPM METSÄENERGIA Puhdasta ja edullista energiaa nyt ja tulevaisuudessa

UPM METSÄENERGIA Puhdasta ja edullista energiaa nyt ja tulevaisuudessa UPM METSÄENERGIA Puhdasta ja edullista energiaa nyt ja tulevaisuudessa METSÄSSÄ KASVAA BIO- POLTTOAINETTA Metsäenergia on uusiutuvaa Energiapuu on puuta, jota käytetään energiantuotantoon voimalaitoksissa

Lisätiedot

Bioenergian kestävä tuotanto ja käyttö maailmanlaajuisesti - Muu biomassa ja globaali potentiaali. 06.03.2009 Sokos Hotel Vantaa Martti Flyktman

Bioenergian kestävä tuotanto ja käyttö maailmanlaajuisesti - Muu biomassa ja globaali potentiaali. 06.03.2009 Sokos Hotel Vantaa Martti Flyktman Bioenergian kestävä tuotanto ja käyttö maailmanlaajuisesti - Muu biomassa ja globaali potentiaali 06.03.2009 Sokos Hotel Vantaa Martti Flyktman FAOSTAT 2006 Puun käyttömäärät ja metsäteollisuuden tuotanto

Lisätiedot

Liite: Iso-Britannian eroprosessi EU:sta Tilannekatsaus

Liite: Iso-Britannian eroprosessi EU:sta Tilannekatsaus Liite: Iso-Britannian eroprosessi EU:sta Tilannekatsaus Metsäteollisuus Riitta Hänninen ja Jari Viitanen Sisältö Britannian metsäteollisuustuotteiden kysynnän kehitys Suomi on suurimpia metsäteollisuustuotteiden

Lisätiedot

Suomessa käytetystä puuaineksesta puolet menee polttoon

Suomessa käytetystä puuaineksesta puolet menee polttoon Ympäristö ja luonnonvarat 29 Metsätilinpito 28 Suomessa käytetystä puuaineksesta puolet menee polttoon Suomessa käytetyn puun kokonaismäärästä poltettiin 48 prosenttia vuonna 28. Paperiin ja kartonkiin

Lisätiedot

Teema 1: Globaali todellisuus

Teema 1: Globaali todellisuus Teema 1: Globaali todellisuus 1. Maailman metsävarat 2. Maailman metsäteollisuus Tavoite: Auttaa asemoimaan Suomi metsämaana maapallon mittakaavassa 1. Maailman metsävarat Maailman metsät ja kasvillisuusvyöhykkeet

Lisätiedot

Puun monipuolinen jalostus on ratkaisu ympäristökysymyksiin

Puun monipuolinen jalostus on ratkaisu ympäristökysymyksiin Puun monipuolinen jalostus on ratkaisu ympäristökysymyksiin Metsätieteen päivät Metsäteollisuus ry 2 Maailman metsät ovat kestävästi hoidettuina ja käytettyinä ehtymätön luonnonvara Metsien peittävyys

Lisätiedot

Tuontipuu energiantuotannossa

Tuontipuu energiantuotannossa Tuontipuu energiantuotannossa Yliaktuaari Esa Ylitalo Luonnonvarakeskus,Tilastopalvelut Koneyrittäjien Energiapäivät 2017 Hotelli Arthur Metsähakkeen käyttö lämpö- ja voimalaitoksissa 2000 2015 milj. m³

Lisätiedot

Uudistuva puuhankinta ja yrittäjyys

Uudistuva puuhankinta ja yrittäjyys Uudistuva puuhankinta ja yrittäjyys Elinvoimaa metsistä seminaari Lahti, Fellmannia, 06.11.2013 Pekka T Rajala, kehitysjohtaja, Stora Enso Metsä 1 Metsäteollisuus käy läpi syvää rakennemuutosta Sahateollisuuden

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2011

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2011 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2011 31/2011 3.8.2011 Aarre Peltola Puun tuonti kiihtyi toukokuussa Suomeen tuotiin

Lisätiedot

Kansallinen energia- ja ilmastostrategia vuoteen Elinkeinoministeri Olli Rehn

Kansallinen energia- ja ilmastostrategia vuoteen Elinkeinoministeri Olli Rehn Kansallinen energia- ja ilmastostrategia vuoteen 2030 Elinkeinoministeri Olli Rehn 24.11.2016 Skenaariotarkastelut strategiassa Perusskenaario Energian käytön, tuotannon ja kasvihuonekaasupäästöjen kokonaisprojektio

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2014

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2014 38/2014 8.9.2014 Annu Kaila Puun tuonti laski 12 prosenttia ensimmäisellä vuosipuoliskolla

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2013

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2013 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2013 9/2014 13.3.2014 Aarre Peltola Puun tuonti ja metsäteollisuustuotteiden vienti

Lisätiedot

METSÄTEOLLISUUDEN AINESPUUN KÄYTÖN SKENAARIOT

METSÄTEOLLISUUDEN AINESPUUN KÄYTÖN SKENAARIOT METSÄTEOLLISUUDEN AINESPUUN KÄYTÖN SKENAARIOT Metsäbiomassa ja metsäteollisuus-asiantuntijaseminaari Pöyry Management Consulting Oy/ Sami Pastila METSÄTEOLLISUUDEN PUUNKÄYTTÖ YLI 70 MILJ. KUUTIOTA Kotimaiset

Lisätiedot

PUUN OSTAJIEN NÄKEMYS. Puuta lisää metsistä -seminaari 15.4.2016 Tomi Salo, metsäjohtaja

PUUN OSTAJIEN NÄKEMYS. Puuta lisää metsistä -seminaari 15.4.2016 Tomi Salo, metsäjohtaja PUUN OSTAJIEN NÄKEMYS Puuta lisää metsistä -seminaari 15.4.2016 Tomi Salo, metsäjohtaja TEOLLISUUS KÄYTTI PUUTA 63,9 MILJOONAA KUUTIOTA VUONNA 2014 Raakapuun lisäksi teollisuus käytti sivutuotteena syntyvää

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2009

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, helmikuu 2009 17/2009 8.5.2009 Aarre Peltola Puun tuontivauhti on puolittunut viime vuodesta

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, elokuu 2009

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, elokuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, elokuu 2009 42/2009 10.11.2009 Aarre Peltola Puuta tuotiin Suomeen tammi elokuussa vain 5,8 miljoonaa

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, tammikuu 2014

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, tammikuu 2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, tammikuu 2014 13/2014 14.4.2014 Aarre Peltola Metsäteollisuustuotteiden vienti käynnistyi tammikuussa

Lisätiedot

Itä-Suomen syysmetsäpäivä - Metsäsektorin tilanne ja tulevaisuuden näkymät

Itä-Suomen syysmetsäpäivä - Metsäsektorin tilanne ja tulevaisuuden näkymät Itä-Suomen syysmetsäpäivä - Metsäsektorin tilanne ja tulevaisuuden näkymät Kuopiossa 30.10.2010 Strateginen johtaja Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö, Metsäalan strateginen ohjelma Alustuksen

Lisätiedot

Metsäteollisuus ja energia. Energia

Metsäteollisuus ja energia. Energia Metsäteollisuus ja energia Energia 1 Energia on ydinkysymys ENERGIA on metsäteollisuuden tärkeimpiä tuotannontekijöitä puuraaka-aineen ohella. Energia ja puu ovat kehittyvän metsäteollisuuden perusedellytyksiä,

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, tammikuu 2009

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, tammikuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, tammikuu 2009 12/2009 14.4.2009 Aarre Peltola Puun tuonti Suomeen romahti tammikuussa Tammikuussa

Lisätiedot

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 2014. Metsätehon tuloskalvosarja 7a/2015 Markus Strandström Metsäteho Oy

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 2014. Metsätehon tuloskalvosarja 7a/2015 Markus Strandström Metsäteho Oy Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 214 Metsätehon tuloskalvosarja 7a/215 Markus Strandström Metsäteho Oy Tietoa tilastosta Tilasto seuraa kotimaisen raakapuun korjuun ja kaukokuljetuksen määriä ja kustannuksia

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, marraskuu 2008

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, marraskuu 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, marraskuu 2008 5/2009 9.2.2009 Aarre Peltola Puun tuontivauhti hidastui hieman marraskuussa Puun

Lisätiedot

Puu paperiksi ja energiaksi?

Puu paperiksi ja energiaksi? Puu paperiksi ja energiaksi? Lauri Hetemäki FINBIO Kevätpäivä 2009 Helsinki Congress Paasitorni, 22.4.2009 Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2010

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2010 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2010 37/2010 8.9.2010 Aarre Peltola Puun tuonti on lisääntynyt tasaisesti Puun tuonti

Lisätiedot

Metsä ekosysteemipalvelujen tuo3ajana case ilmastonmuutoksen torjunta

Metsä ekosysteemipalvelujen tuo3ajana case ilmastonmuutoksen torjunta Forest Knowledge Knowhow Wellbeing Metsä ekosysteemipalvelujen tuo3ajana case ilmastonmuutoksen torjunta Raisa Mäkipää Metsäntutkimuslaitos Ympäristöakatemia, Metsäluonnon suojelu ja käy3ö miten metsää

Lisätiedot

Suomen metsien kestävä käyttö ja hiilitase

Suomen metsien kestävä käyttö ja hiilitase Suomen metsien kestävä käyttö ja hiilitase Antti Asikainen & Hannu Ilvesniemi, Metla Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari, 31.1.2013 Helsinki Sisällys Biomassat globaalissa energiantuotannossa

Lisätiedot

Metsäbiojalostamoinvestointien kannattavuus eri politiikkavaihtoehdoissa: Alustavia tuloksia

Metsäbiojalostamoinvestointien kannattavuus eri politiikkavaihtoehdoissa: Alustavia tuloksia Metsäbiojalostamoinvestointien kannattavuus eri politiikkavaihtoehdoissa: Alustavia tuloksia Hanna-Liisa Kangas ja Jussi Lintunen, & Pohjola, J., Hetemäki, L. & Uusivuori, J. Metsäenergian kehitysnäkymät

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, syyskuu 2009

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, syyskuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, syyskuu 2009 46/2009 11.12.2009 Aarre Peltola Puun tuontivauhti jäi alle puoleen viime vuodesta

Lisätiedot

Low Carbon Finland 2050 Tulokset. Tiina Koljonen, johtava tutkija VTT

Low Carbon Finland 2050 Tulokset. Tiina Koljonen, johtava tutkija VTT Low Carbon Finland 2050 Tulokset Tiina Koljonen, johtava tutkija VTT 2 Kolme vähähiilistä tulevaisuudenkuvaa Tonni, Inno, Onni Eri lähtökohdat Suomen elinkeino- ja yhdyskuntarakenteen sekä uuden teknologian

Lisätiedot

PTT-ennuste: Metsäsektori

PTT-ennuste: Metsäsektori MSO 17.10.2014 PTT-ennuste: Metsäsektori syksy 2014 Paula Horne Sahatavaran tuotanto jatkunut vientivetoisena Sahatavaran vientihinta Suomesta, 3kk keskiarvo 250 240 230 220 210 200 190 180 Sahatavaran

Lisätiedot

Suomen Sahat Sidosryhmäpäivä 09. Markkinakatsaus Helsinki

Suomen Sahat Sidosryhmäpäivä 09. Markkinakatsaus Helsinki Suomen Sahat Sidosryhmäpäivä 09 Markkinakatsaus 24.11.2009 Helsinki Sahateollisuus on metsäteollisuuden selkäranka Järeän puun hankinta käynnistää kaiken keskeisen toiminnan metsissämme Saha- ja vaneriteollisuus

Lisätiedot

Kierrätämme hiiltä tuottamalla puuta

Kierrätämme hiiltä tuottamalla puuta Kierrätämme hiiltä tuottamalla puuta Ympäristöjohtaja Liisa Pietola, MTK MTK:n METSÄPOLITIIKN AMK-KONFERENSSI 9.3.2016 Miksi hiilenkierrätys merkityksellistä? 1. Ilmasto lämpenee koska hiilidioksidipitoisuus

Lisätiedot

Metsäsektorin tulevaisuus ja Metsäalan strateginen ohjelma

Metsäsektorin tulevaisuus ja Metsäalan strateginen ohjelma Metsäsektorin tulevaisuus ja Metsäalan strateginen ohjelma Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Esityksen sisältö Kolme tulevaisuuden kuvaa 1.

Lisätiedot

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Markus Strandström

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Markus Strandström Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 212 Markus Strandström Tilastoinnin tavoite ja julkaisut Tilasto seuraa kotimaisen raakapuun korjuun ja kaukokuljetuksen määriä ja kustannuksia puutavaralajeittain sekä

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2008

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, joulukuu 2008 7/2009 6.3.2009 Aarre Peltola Puuta tuotiin yli 20 miljoonaa kuutiometriä vuonna

Lisätiedot

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Markus Strandström

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Markus Strandström Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 211 Markus Strandström Tilastoinnin tavoite ja julkaisut Tilasto seuraa kotimaisen raakapuun korjuun ja kaukokuljetuksen määriä ja kustannuksia puutavaralajeittain sekä

Lisätiedot

Raaka-ainekatsaus. STMY 90v Jorma Länsitalo, Stora Enso

Raaka-ainekatsaus. STMY 90v Jorma Länsitalo, Stora Enso Raaka-ainekatsaus STMY 90v Jorma Länsitalo, Stora Enso Raaka-ainekatsauksesta vuodelta 1927 Hakkuut 37 milj m3 Teollisuuden raaka -aine n.10 milj m3 Kotitalouksien tarve- ja polttopuu n.15 milj m3 2 Raaka-ainekatsauksesta

Lisätiedot

Aines- ja energiapuun hakkuumahdollisuudet

Aines- ja energiapuun hakkuumahdollisuudet Aines- ja energiapuun hakkuumahdollisuudet Tuula Packalen, Olli Salminen, Hannu Hirvelä, Kari Härkönen, Reetta Lempinen & Aimo Anola-PukkilaA Valtakunnan metsien inventoinnin (VMI11) tulosten julkistamistilaisuus

Lisätiedot

Suomen metsäsektorin tulevaisuuden energiakysymykset

Suomen metsäsektorin tulevaisuuden energiakysymykset Suomen metsäsektorin tulevaisuuden energiakysymykset Lauri Hetemäki Metsäntutkimuslaitos Energiaseminaari Eduskunnan Pikkuparlamentin kansalaisfoorumissa, Eduskunta, 6.2.2008 Esityksen sisältö 1. Taustaa

Lisätiedot

METSÄSEKTORIN SEKTORIN SUHDANNEKATSAUS Metsäntutkimuslaitos Riitta Hänninen* ja Jari Viitanen. *

METSÄSEKTORIN SEKTORIN SUHDANNEKATSAUS Metsäntutkimuslaitos Riitta Hänninen* ja Jari Viitanen. * METSÄSEKTORIN SEKTORIN SUHDANNEKATSAUS 2009 2010 2010 Metsäntutkimuslaitos 30.10.2009 Riitta Hänninen* ja Jari Viitanen * riitta.hanninen@metla.fi Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish

Lisätiedot

Suomen metsien kehitys ja hakkuumahdollisuudet

Suomen metsien kehitys ja hakkuumahdollisuudet Suomen metsien kehitys ja hakkuumahdollisuudet Olli Salminen Metla Metsäenergia nyt ja 2030 - teknologiat, kilpailukyky ja ympäristö ForestEnergy2020 -seminaari 8.-9.10.2014 Jyväskylä Alustuksen sisältö:

Lisätiedot

Teollisuuspuun hakkuut alueittain 2013

Teollisuuspuun hakkuut alueittain 2013 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Teollisuuspuun hakkuut alueittain 2013 21/2014 23.5.2014 Elina Mäki-Simola Vuoden 2013 teollisuuspuun hakkuut 56,1 miljoonaa kuutiometriä

Lisätiedot

ForestEnergy2020-tutkimusohjelman raportti metsäenergian kestävyydestä

ForestEnergy2020-tutkimusohjelman raportti metsäenergian kestävyydestä ForestEnergy2020-tutkimusohjelman raportti metsäenergian kestävyydestä ForestEnergy2020 vuosiseminaari 7.10.2015 Joensuu Kati Koponen, VTT 7.10.2015 1 ForestEnergy2020 julkaisu liittyen metsäenergian kestävyysasioihin

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2009

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2009 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, kesäkuu 2009 36/2009 9.9.2009 Aarre Peltola Polttopuun tuonti on moninkertaistunut edellisvuodesta

Lisätiedot

Pohjois-Savon metsien tilan ja hakkuumahdollisuudet

Pohjois-Savon metsien tilan ja hakkuumahdollisuudet Pohjois-Savon metsien tilan ja hakkuumahdollisuudet Metsävarat: Kari T. Korhonen & Antti Ihalainen Hakkuumahdollisuudet: Tuula Packalen, Olli Salminen, Hannu Hirvelä & Kari Härkönen Kuopio 1 Metsäsuunnittelu

Lisätiedot

Venäjän n raakapuun vienti Pohjois-Eurooppaan

Venäjän n raakapuun vienti Pohjois-Eurooppaan Venäjän n raakapuun vienti Pohjois-Eurooppaan Muuttuva Venäjä -metsäseminaari Joensuu 7.5.21 Jari Viitanen Metla Sisällys Raakapuun vienti Venäjältä 1992 28 Venäläisen raakapuun viennin globaali jakautuminen

Lisätiedot

Metsäteollisuuden globaalit muutosajurit. Päättäjien Metsäakatemia Majvik, 4.5.2011 Rainer Häggblom, Vision Hunters Ltd. Oy

Metsäteollisuuden globaalit muutosajurit. Päättäjien Metsäakatemia Majvik, 4.5.2011 Rainer Häggblom, Vision Hunters Ltd. Oy Metsäteollisuuden globaalit muutosajurit Päättäjien Metsäakatemia Majvik, 4.5.2011 Rainer Häggblom, Vision Hunters Ltd. Oy 1. Metsäteollisuuden maailmankuva on helppo ymmärtää Kilpailevat tuotteet Kasvu

Lisätiedot