Jyhkeä, yllättävä. Apreamare12. matkavene. Kippari esittelee

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Jyhkeä, yllättävä. Apreamare12. matkavene. Kippari esittelee"

Transkriptio

1 Jyhkeä, yllättävä matkavene Kippari esittelee Apreamare12 L aiturilta katsottuna Apreamare vaikuttaa massiiviselta ja jyhkeältä. Lähes 4,5 metriä leveä perä kertoo, että kyseessä on suuri vene. Pyöreät Jo laiturissa italialainen Apreamare 12 on vaikuttava näky. Se on muhkean kokoinen ja oloinen. Samalla se on tyylikäs ja upeasti viimeistelty vene. Lisäksi se on näköistään nopeampi, jyhkeä matkavene, joita ei Suomenlahdella kovin usein tule vastaan. T EKSTI V ESA L EPPÄ K UVAT P ASI N UUTINEN 70 Kippari 10/2005

2 vän nopea Apreamaren huippunopeudeksi mitattiin 29,6 solmua. Mukava matkavauhti oli noin 23 solmua. Melkoisia saavutuksia kokonaispainoltaan noin 20 tonnin veneelle! perän muodot antavat myös olettaa, että kyseessä olisi hitaaseen matkantekoon tarkoitettu, uppoumarunkoinen vene. Siitä ei kuitenkaan Apreamaren kohdalla ole kyse. Ulkonäkö pettää ja vesilinjan alla piileksiikin liukuvan veneen pohjamuoto kauas perän taakse ulottuvine jatkeineen. Apreamaren rungon perusmalli pohjautuu italialaiseen gozzo-venetyyppiin, joka vastaa meidän fiskariamme. Meillä meriläismallisten uppoumarunkoisten veneiden malli vaihteli huomattavastikin eri valmistusalueiden mukaan. Samoin on ollut italiassa ja gozzot ovat poikenneet toisistaan niin malliltaan kuin rakennustavaltaankin. Uusien aikojen koittaessa, konetehojen noustessa ja asiakkaiden halutessa suurempia no- Kippari 10/

3 Apreamare12 kin monista suuremmista veneistä tuttua niin sanottua lankonkia. Se on sähköhydraulinen ja sitä voidaan säätää ja käännellä tarpeen ja laiturin tai rannan muodon mukaan. Veneeseen pääsee myös todella suurelta ja laajalta uimatasolta, josta avotilaan johtavat tikkaat. Tason koko on sellainen, että sinne sopisi vaikkapa lepotuoli. Avotila on tasainen ja tilaa on todellakin riittävästi veneen leveydestä johtuen. Takaosassa on kiinteä penkki, jonka alta paljastuu erittäin tilava säilytystila. Se voidaan sisustaa vaikkapa miehistökajuutaksi tai mukavaksi nukkumalokeroksi lapsille. Kun tarvetta tällaiselle ei ole ollut, se tässä yksilössä toimii todella tilavana säilytyspaikkana. Siellä on myös helppo säilyttää avotilan kalusteita, pöytää ja muutamaa tuolia, joiden avulla taakse muodostuu mukava oleskeluryhmä. Lisää mukavuutta tuovat ajohytin katon alle jäävät, taaksepäin antavat kaapit, joissa on mm. pesuallas, jääkaappi ja muuta tarpeellista takana oleskelevien viihtyvyyden varmistamiseksi. Kansitilat ovat muutoinkin kiitettävän tilavat. Liikkuminen sivukansilla on helppoa ja turvallista, koska kannet ovat leveät ja kaiteista saa hyvän tuen. Keulakansikin on niin laaja, että sinne saisi oleskeluryhmän. Mukavin paikka silti lienee kajuutan katto, jossa on lekottelupatja ja tilaa useallekin auringonpalvojalle. Muuta oleskelua varten kajuutan katon etureunaan on muotoiltu hyvä penkki. Kolme, neljä henkeä mahtuu siihen istuskelemaan hyvin. Penkki on oiva osoitus mielikuvituksen tehokkaasta käytöstä. Keulan kautta on hankala kulkea maihin sen suuren korkeuden takia. Lisähaittana on ankkuri. Toisaalta köysille on saatu mahtumaan suuri kotelo edessä ja samaan tilaan mahtuu myös ankkurivinssi ja -ketju. Muhkeaa perää hallitsee leveä ja pitkä uimataso. Laskusilta on kätevä lisävaruste. peuksia, veneiden pohjia jouduttiin muuttamaan niihin sopivammiksi. Veneiden ulkonäkö haluttiin silti pitää entisenlaisena. Näin on syntynyt kokonaan uusi gozzojen sukupolvi, joissa käytetään konetehosta riippuen hyvinkin erilaisia pohjamuotoja. Vanhasta puurakenteesta gozzoissa on usein muistuttamassa limisaumaista puuvenettä muistuttavat muodot kyljissä ja tasasaumaisen puuveneen lautojen liitoskohtia jäljittelevät urat, jolloin kyljestä on tullut elävän näköinen. Yksi uusien gozzojen tunnusmerkeistä löytyy myös rungon materiaaleista. Alaosa on lujitemuovia, mutta yläosassa on käytetty aitoa puuta, useimmiten mahonkia 2 3 laudan leveyden verran. Meillä harvinaisia Apreamaret ovat ehkäpä kaikkein tunnetuimpia nopeiden gozzojen edustajia maailmalla. Tehdas on vanha ja kuuluu hyvin menestyvään Ferretti-yhtymään yhtenä sen noin kymmenestä venemerkistä. Apreamaret ovat eteläisessä Euroopassa melko yleisiä veneitä, mutta meillä harvinaisia. Ne edustavat gozzojen sorrentolaista tyylisuuntausta ja tehdas on valmistanut veneitä jo vuodesta 1820 alkaen. Aiemmin Suomeen on tuotu vain yksi Apreamare kymmenisen vuotta sitten. Nyt ajettu vene on siis vasta toinen merkkinsä edustaja Suomen vesillä. Sen omistaja kertoo etsineensä tukevaa ja jykevää matkavenettä, jolla kulku olisi turvallista ja mukavaa. Suuria huippunopeuksia hän ei etsinyt, veneilyyn hänelle riittää reilun 20 solmun matkavauhti. Kun hän vielä halusi veneeseen hyvät tilat, joissa on helppo liikkua, tyylikkään ulkomuodon ja laadukkaan työnjäljen, valinta oli helppo kohdistaa Apreamareen. Malliksi tuli 12 Comfort. Vene on pituudeltaan 12,08 metriä ja leveyttä sillä on huikeat 4,48 metriä. Alus painaa ilman polttoainetta ja vesitankit tyhjinä jo peräti 16,4 tonnia, joten ulkomuodon jyhkeys ei ole vain silmänlumetta. Huikeat kansitilat Laiturissa seistessään veneen laita on korkealla. Siihen ei siis nousta totuttuun tapaan, koska avotilaan johtavia porttejakaan laidassa ei ole. Koko venettä kiertää vielä sangen tukeva kaide, joka kaikkialla veneessä lisää turvallisuuden tuntua. Porttien sijaan Apreamareen käydään pit- 72 Kippari 10/2005

4 Ohjaamossa on kaikki muu paikoillaan, paitsi ratti, joka on liian alhaalla istuma-asennossa ajettaessa. Matkustamossa on tilaa neljälle hengelle. Kajuuttojen tunnelma on kuin purjeveneestä, koska runko on korkea. Oikealla oleva pentteri on tilava ja hyvin varustettu. Kippari 10/

5 Ulkoruokailua varten avotilassa on pesuallas ja ovien takana jääkaappi. Apreamare on paikoillaan sangen tukevan tuntuinen. Se ei kallistele, paikat eivät nitise tai pauku. Sama jykevyyden tuntu on veneessä myös ajossa. Koeajove- Keulakannella on hieno aurinkotaso patjoineen. Kansi on päällystetty hienolla tiikillä. Väritykset sekä puun hienostunut käyttö antavat tyylikkään leiman veneelle. Työn jälki on kaikkialla kiitettävää ja jokainen yksityiskohtakin tuntuu erittäin jykevältä ja vahvalta. Materiaalivahvuuksissa ei ole säästetty ja siitäpä suurin osa painostakin tulee. Tilaa matkustaa Apreamaren ajohytti on suuri ja takaa avoin. Takaseinän paikalle saa kuitenkin kätevästi kuomun, joka on käyttövalmiina kajuutan kattoon kiinnitettynä. Lisää avaruuden tunnetta ja valoa tulee suuresta kattoluukusta, joka toimii sähköllä. Luukku sinänsä on kuomukangasta, mutta vaikuttaa sangen tiiviiltä ja muutenkin mukavalta ratkaisulta. Matkustamossa on tilaa reilusti. Kuskin paikalle mahtuu pari henkeä hyvin ja toiselle puolelle matkustamoa sopii neljäkin henkeä siistin pöydän ääreen. Näin suurempikin porukka tai koko perhe sopii matkustamoon yhtä aikaa. Kuskilla on edessään kaikki tarpeellinen. Muut hallintalaitteet rattia lukuunottamatta ovat oikeilla paikoillaan. Ratti on jostain syystä asennettu alas ja vielä pystysuoraan. Istualtaan ohjaaminen on hankalaa, mutta tilanne paranee, jos kuski asettuu seisomaan. Kuskin jaloille on hyvä tukiputki. Ohjauspulpetissa on tilaa kaikille tarvittaville laitteille ja karttaplotteri istuu pulpettiin hyvin. Lisänäyttöjäkin kuskin eteen on helppo asentaa, jos niitä vielä jo olemassa olevan hyvän varustuksen lisäksi kaipaisi. Vain takasohva on vakiovaruste, muut kalusteet ovat irrallisia ja voidaan sijoittaa sohvan alla olevaan suureen varastotilaan. Näkyvyys kuskinpaikalta kaikkialle on hyvä. Vain liukuun lähdössä keula voi hetkeksi nousta estämään näkyvyyttä, jos kuski ajaa istualtaan. Sitäkin tilannetta helpottaa, jos osaa säätää trimmitasot jo ennakolta oikein. Avarat sisätilat Jos on veneessä isot ulkotilat, niin samaa voi sanoa myös sisältä. 4,5 metrin leveys antaa mahdollisuuden toteuttaa tilaratkaisut mainiosti. Veneen oleskelu- ja makuukajuutat ovat kanteen verrattuna huomattavan alhaalla. Kun portaita laskeutuu salonkiin, tunnelma on kuin purjeveneeseen mennessä. Luonnonvaloa tulee vain ylärakenteiden sivuikkunoista, muuten tilat jäävät kansitason alapuolelle. Portaiden vasemmalla puolella on erinomaisesti varustettu keittiö, jossa on tilaa mainiosti kaikkiin tarkoituksiin. Myös säilytystilaa tuntuu olevan hyvin niin ruokatarpeille kuin astioillekin. Keittiön etupuolella on suuri sohvaryhmä ja pöytä, jonka ympärille mahtuu mukavasti 4 5 henkilöä. Periaatteessa koko perhe mahtuu ruokailemaan sisällä huonon sään yllättäessä. Oleskelukajuutassa on muutenkin yllin kyllin tilaa liikkua. Sisustus on aistikas sekoitus Keulakajuutassa on kaksoisvuode. Valoa tulee runkoja kattoikkunoista. puuta, keinonahkaa katossa ja nahkaa penkeissä. Työn jälki on täälläkin hienoa ja tyylikästä. Pieni kauneusvirhe oli hieman irti oleva kattopaneeli, joten liimaa oli säästetty vähän väärässä paikassa. Kaksi vessaa ja kajuuttaa Apreamaren tässä mallissa on kaksi nukkumakajuuttaa. Niissäkin on tilaa riittämiin, ahtauden tuntua ei tule missään osassa venettä. Vieras- tai lastenkajuutta sijaitsee oleskelukajuutan oikealla puolella ja siinäkin on seisomakorkeus. Kaksi erillistä makuupaikkaa ovat täyspitkiä ja kajuutan etuosassa on vielä vaatekaappi. Tämän kajuutan käyttöön tarkoitettu vessa sijaitsee kajuutan etupuolella. Sinne pääsee niin makuukajuutasta kuin oleskeluhytinkin kautta. Veneen omistajanhytti sijaitsee keulassa. Siellä on tilava parivuode, jonka alla on säilytystilaa. Kaappeja on muutenkin riittävästi, esimerkiksi kunnollinen vaatekaappi kajuutan oikealla laidalla. Kajuuttaan tulee valoa runkoikkunoista ja kattoikkunasta. Veneen toinen vessa on tarkoitettu vain omistajan käyttöön, sillä sinne pääsee vain tämän hytin kautta. Vessassa on myös mainio suihkumahdollisuus, jollainen toisestakin vessasta löytyy. Jyhkeä ajettava 74 Kippari 10/2005

6 neessämme oli todella tuhdit Volvo Pentan 575-hevosvoimaiset dieselit kaksin kappalein siis. Tehoa oli riittävästi nostamaan näinkin painavan veneen liukuun suhteellisen helposti. Vain vähäksi aikaa keula nousee horisontin yläpuolelle liukukynnyksellä, mutta veneen kulkuasentoon voi vaikuttaa helposti trimmeillä. Liu ussa vene kulkee tukevasti ja järkkymättä. Pieniä laineita tämä vene ei tunne lainkaan ja suuremmat se ottaa vastaan tyynen rauhallisesti, vain hieman tössähtäen. Veneen trimmauksessa saa kuitenkin olla melko tarkkana. Voimakkaat trimmit toimivat nopeasti ja tehokkaasti, ja niiden käsittely vaatii hieman totuttelua. Akselivetoisena veneellä on vauhdissa hyvin suuri kääntösäde. Sitä voi hieman pienentää löysäämällä sisäkurvin puoleisen moottorin tehoa, mutta ratkaisevaa vaikutusta tälläkään ei Rakenne Runko Sisustus Heloitus Vakiovarustus Tilat Kansitilat Avotilat Moottoritila Matkustamo Makuutilat Pentteri Ohjaamo ole. Toisaalta silloin, kun näin suuren veneen nostaa liukuun, ei edessä ja odotettavissa ole syytäkään olla sokkeloisia paikkoja, joissa tarvittaisiin ketteryyttä. Hiljaa ajettaessa vene kääntyy nöyrästi juuri sinne minne pitää. Kaksimoottorisena se on ahtaissa paikoissa jopa kätevä käsitellä, etenkin kun apuna on vielä keulapotkuri. Saavutimme veneellä 29,6 solmun huippunopeuden, mutta mukana oli lastiakin melkoisesti. Tyhjänä 30 solmun raja varmasti rikkoutuisi. Mukava matkanopeus löytyi noin kierroksella minuutissa. Silloin vauhtia oli 23,3 solmua. Veneen melutaso oli turhan korkea, mutta äänieritys oli jäänyt tehtaalla keskeneräiseksi toimitusaikataulun kiireessä. Myöhemmin omistaja kertoi tilanteen muuttuneen ratkaisevasti, kun eristys saatiin viimeisteltyä kuntoon. Säilytystilat Wc-tilat Konehuoneessa on tilaa kahdelle suurelle dieselille ja lisälaitteille. Huoltokohteet ovat hyvin esillä. Apreamare 12 Yhteenveto = Huono = Välttävä = Tyydyttävä = Hyvä = Erinomainen Ajettavuus Vasta-aallokko Myötäaallokko Sivuaallokko Kaarreajo Käsiteltävyys Muut ominaisuudet Suorituskyky Äänitaso Taloudellisuus Kiinnittyminen Mittaustulokset Apreamare x Volvo Penta 575 Kierrosluku r/min Nopeus solmua Äänitaso db(a) 600 4, , , , , , , ,6 88 Oikeastaan ainoa heikko kohta Apreamaressa oli veden reipas roiskuminen tuulilasille. Etenkin myötäisessä ja sivumyötäisessä sekä sivuvastaisessa vettä tuli lasille todella häiritsevän paljon. Tuohon roiskumiseen tarvittiin kylläkin lähes metrin korkuista aallokkoa, mutta sellainen keli vallitsee avomerellä usein. Polttoaineenkulutusta emme tästä veneestä mitanneet. Käytännössä vene kuitenkin kuluttaa huippunopeudellaan noin 300 litraa dieseliä tunnissa. Matkavauhdilla päästään noin litran tuntikulutukseen. Taas kerran on todettava, että hieno ja hyvin tehty vene, mutta ikävä kyllä niin, niin kallis. Vene Mittaukset tehty neljän hengen kuormalla tankkien ollessa noin puolillaan. maksaa vakiovarustein euroa. Lisää rahaa palaa mm. navigointivarustuksen, television ynnä muun varustuksen hankintaan, eikä tuo ajaminenkaan ihan halpaa ole. Varakkaalle venettä havittelevalle Apreamare on kuitenkin erilainen, tyylikäs ja omaperäinen vaihtoehto. Tekniset tiedot Pituus 12,08 m Leveys 4,48 m Paino kg Valmistusmateriaali lujitemuovi Moottorisuositus 2 x 500 hv Koeajomoottori 2 x Volvo Penta 575 hv Vakiomoottori 2 xvolvo Penta D9 Polttoainesäiliö litraa Vesisäiliö 450 litraa Makuupaikat Vakiovarusteet mm. 2 x wc, 2 x suihku, liesi, mikroaalto-uuni, 2 x jääkaappi, pesualtaat, mittarivarustus, kompassi, akkurivinssi, tuulilasinpyyhkijät, mittaristot, maasähköjärjestelmä, hydrauliohjaus, 3 kw generaattori Lisävarusteet mm. navigointivarusteet, jääpalakone, televisiot, laskusilta Suunnittelukategoria B Hinta ilman lisävarusteita euroa Valmistusmaa Italia Valmistaja Apreamare S.p.A, Sorrento, Italia, internet: (sivut keskeneräiset) Maahantuoja Ariboats Ab, Saltsjöbaden, Ruotsi, internet: Myynti Tota Cavonius, Espoo, puh tota@ariboats.fi Kippari 10/

HINNASTO FLIPPER. Suositushinta EUR sis.alv 24%

HINNASTO FLIPPER. Suositushinta EUR sis.alv 24% FLIPPER 600 SC 6,05 m x 2,22 m, 800 kg+m. 80-150 hv/l Vakiovene ilman moottoria 23 800 Flipper 600 SC + MERCURY F100 L CT 34 600 Flipper 600 SC + MERCURY F115 L CT 35 500 Flipper 600 SC + MERCURY F150

Lisätiedot

FLIPPER - HINNASTO. Voimassa alkaen. FLIPPER 600 SC 6,05 m x 2,22 m, 800 kg+m hv/l

FLIPPER - HINNASTO. Voimassa alkaen. FLIPPER 600 SC 6,05 m x 2,22 m, 800 kg+m hv/l FLIPPER 600 SC 6,05 m x 2,22 m, 800 kg+m. 80-150 hv/l 23 800 Kaiteet ja helat, haponkestävää terästä Kiintotankki, 130 l Offshore-istuimet, korkeussäädettävä jalka Ohjauspulpetin suojahuppu Paikka karttaplotterille

Lisätiedot

39 CA T E K N I S E T T I E D O T

39 CA T E K N I S E T T I E D O T 39 CA 39 CA Grandezza 39 CA on todellinen merten kaunotar ylväs ja sulavalinjainen, ja sen luonteessa on ripaus modernia kulmikkuutta. Se on suunniteltu pienintä yksityiskohtaa myöten täyttämään kaikki

Lisätiedot

www.flipperboats.fi SPORT CONSOLE BOATS DAY CRUISER BOATS SPORT TOP BOATS Flipper 600 SC... 4 Flipper 640 SC... 6

www.flipperboats.fi SPORT CONSOLE BOATS DAY CRUISER BOATS SPORT TOP BOATS Flipper 600 SC... 4 Flipper 640 SC... 6 1 PRICE LIST 2015 2 Sisältö SPORT CONSOLE BOATS Flipper 600 SC... 4 Flipper 640 SC... 6 DAY CRUISER BOATS Flipper 600 DC... 8 Flipper 640 DC...10 Flipper 670 DC...12 Flipper 760 DC...14 SPORT TOP BOATS

Lisätiedot

Untitled , 16:33:03

Untitled , 16:33:03 Untitled-1 1 19.9.2002, 16:33:03 Kari Hermola 2 Koeajaa Timo Utter xlady Cruiser 9000 Hidas vai nopea? Peräkansi on korkealla ja suojaton. T Runko toimii hyvin perinteisistä uppoumanopeuksista aina liukurajalle

Lisätiedot

MALLISTO 2017 Hinnasto voimassa lukien.

MALLISTO 2017 Hinnasto voimassa lukien. MALLISTO 2017 Hinnasto voimassa 1.1.2017 lukien. 1 Horisontti on täynnä tuntemattomia salaisuuksia. Kaikki on mahdollista. Valloita yksi saari. Ja sitten vielä yksi lahti. Sukella pois kannelta tyyneen

Lisätiedot

BELLA - HINNASTO Voimassa alkaen.

BELLA - HINNASTO Voimassa alkaen. Bella 485 R 4,90 m x 2,00 m, n. 470 kg + moott. 50-60 hv. L-riki. 12 060 Vakiovarusteet: Ankkuri- ja köysiboksi keulassa Erillisistuin, leveä monitoiminen Mukitelineet NFB-kaapeliohjaus Paikka karttaplotterille,

Lisätiedot

MALLISTO 2018 Hinnasto voimassa lukien.

MALLISTO 2018 Hinnasto voimassa lukien. MALLISTO 2018 Hinnasto voimassa 1.1.2018 lukien. 1 SC SPORT CONSOLE FLIPPER 600 SC...3 FLIPPER 640 SC...4 DC DAY CRUISER FLIPPER 600 DC... 5 FLIPPER 640 DC... 6 FLIPPER 670 DC...7 FLIPPER 760 DC... 8 ST

Lisätiedot

Vakiovene ilman moottoria Bella 485 R + MERCURY F50 ELPT EFI Bella 485 R + MERCURY F60 ELPT EFI

Vakiovene ilman moottoria Bella 485 R + MERCURY F50 ELPT EFI Bella 485 R + MERCURY F60 ELPT EFI Bella 485 R 4,90 m x 2,00 m, n. 470 kg + moott. 50-60 hv. L-riki. Vakiovene ilman moottoria 12 060 Bella 485 R + MERCURY F50 ELPT EFI 17 700 Bella 485 R + MERCURY F60 ELPT EFI 18 800 Ankkuri- ja köysiboksi

Lisätiedot

SC SPORT CONSOLE DC DAY CRUISER ST SPORT TOP

SC SPORT CONSOLE DC DAY CRUISER ST SPORT TOP MALLISTO 2016 1 Horisontti on täynnä tuntemattomia salaisuuksia. Kaikki on mahdollista. Valloita yksi saari. Ja sitten vielä yksi lahti. Sukella pois kannelta tyyneen veteen. Jahtaa toista saarta ja näe

Lisätiedot

Venehinnasto 2016 SIS. ALV 24%

Venehinnasto 2016 SIS. ALV 24% Venehinnasto 2016 SIS. ALV 24% 555 Pilothouse 16 400 Bimini 955 Värirunko 530 Kuomu 1 840 Apumoottoriteline 235 Aurinkomarkiisi 615 SMART PACK 3 250 CABIN COMFORT PACK 2 145 Keulapunkan tyynysarja, verhot,

Lisätiedot

Evoluutiota. piikkiöläisittäin. Albatross 35 Aves T e k s t i V e s a L e p p ä L K u v a t S e p p o E v i n s a l o

Evoluutiota. piikkiöläisittäin. Albatross 35 Aves T e k s t i V e s a L e p p ä L K u v a t S e p p o E v i n s a l o 706 Albatross 35 Aves T e k s t i V e s a L e p p ä L K u v a t S e p p o E v i n s a l o Evoluutiota piikkiöläisittäin Pitäisikö suutarin pysyä lestissään, vai pyrkiä kehittymään ajan mukana silti perinteitä

Lisätiedot

MALLISTO Hinnasto voimassa lukien.

MALLISTO Hinnasto voimassa lukien. MALLISTO 2019 Hinnasto voimassa 1.1.2019 lukien. Horisontti on täynnä tuntemattomia salaisuuksia. Kaikki on mahdollista. Valloita yksi saari. Ja sitten vielä yksi lahti. Sukella pois kannelta tyyneen veteen.

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Tervetuloa hyvään seuraan! www.bellaboats.fi

Sisällysluettelo. Tervetuloa hyvään seuraan! www.bellaboats.fi 1 Hinnasto 213 Sisällysluettelo Cabin Cruisers Bella 9... 3 Bella 8... 4 Falcon Fantino 26... 6 Bella 73... 8 Bella 7 Sunmar... 9 Bella 7 Patrol...1 Bella 8 C...12 Hardtop Boats Bella 6 HT...14 Bella 3

Lisätiedot

pikkumaisterit Pulpettiveneiden uu Finnmaster 52 SC testi 560 Kipparin

pikkumaisterit Pulpettiveneiden uu Finnmaster 52 SC testi 560 Kipparin Kipparin testi 560 Pulpettiveneiden uu pikkumaisterit Enää ei riitä, että pieni yleiskäyttöinen pulpettivene täyttää tehtävänsä. Sen on myös oltava trendikkäästi tyylitelty, muttei yliampuvasti. Moottorisuositukset

Lisätiedot

H I N N A S T O

H I N N A S T O HINNASTO 2018 ENJOYING FREEDOM EVERY AQUADOR is a powerful testimony of our dedication to excellence in creating elegant, yet pragmatic boats that feature innovative hi-tech solutions and the dynamic performance

Lisätiedot

OHJAUSPULPETTIVENEET KALASTUSVENEET MÖKKIVENEET SOUTUVENEET

OHJAUSPULPETTIVENEET KALASTUSVENEET MÖKKIVENEET SOUTUVENEET OHJAUSPULPETTIVENEET KALASTUSVENEET MÖKKIVENEET SOUTUVENEET 2007 SADEVESITYHJENEVÄT OHJAUSPULPETTIVENEET 50 HV 32 s 31 s 30 HV 25 s 24 s 4,86 m LEVEYS 1,96 280 kg KANTAVUUS 5 MOOTTORISUOSITUS 30-50 hv

Lisätiedot

t t t.,, "-.*-*- a'i .tt te # ,fi hh-*" * " *.t *

t t t.,, -.*-*- a'i .tt te # ,fi hh-* *  *.t * u J t a ( ' { l t t t. U ^ f "-.*-*- r a'i.tt te # fi hh-*" * " *.t * n > ++35 H-35 on onnistuneen suunnittelunsaansiosta yhdistettykilpa- ja matkavene.se on nopea ja tilava vene vaativalle kipparilletai

Lisätiedot

Laatua ja perinteitä

Laatua ja perinteitä Laatua ja perinteitä Sisällysluettelo Soutuveneet 4 Moottoriveneet 5 Pulpettiveneet 6 Matkaveneet 8 Laatua ja perinteitä vaalien 10 Yhteystiedot 11 Nauti jokaisesta hetkestä Mikä onkaan rentouttavampaa

Lisätiedot

HINNASTO 2015. www.aquadorboats.fi

HINNASTO 2015. www.aquadorboats.fi HINNASTO 2015 S C A N D I N A V I A N H E R I T A G E www.aquadorboats.fi 21 WALKAROUND evolution... 3 22 WALKAROUND...4-5 25 WALKAROUND... 6 23 DAYCRUISER... 7 27 DAYCRUISER...8-9 30 DAYCRUISER... 10

Lisätiedot

Parin viime vuoden aikana Finnmasterin uutuudet kevään vene-

Parin viime vuoden aikana Finnmasterin uutuudet kevään vene- Ympäri k KFinnmaster 290 6800 Walkar o IPPARIN T E S I T Parin viime vuoden aikana Finnmasterin uutuudet kevään venemessuilla ovat olleet ympärikäveltäviä eli walkaround-veneitä. Vuosi sitten esiteltiin

Lisätiedot

TERVETULOA HYVÄÄN SEURAAN!

TERVETULOA HYVÄÄN SEURAAN! / Hinnasto 2015 Kauden 2015 Bellauutuudet ovat norjalaisen venesuunnittelija Espen Thorupin käsialaa. Ne tarjoavat innovatiivisia, käytännöllisiä ja edullisia vaihtoehtoja Sinulle, joka arvostat helppoa

Lisätiedot

Yamarin Cross on jo vuosien ajan ollut arvostettu venemerkki, jonka tuotteissa yhdistyvät niin luotettavuus, mukavuus, kuin myös ajaton tyylikkyys.

Yamarin Cross on jo vuosien ajan ollut arvostettu venemerkki, jonka tuotteissa yhdistyvät niin luotettavuus, mukavuus, kuin myös ajaton tyylikkyys. HINNASTO 2019 Yamarin Cross on jo vuosien ajan ollut arvostettu venemerkki, jonka tuotteissa yhdistyvät niin luotettavuus, mukavuus, kuin myös ajaton tyylikkyys. Sen laatu yhdistetään myös vahvasti Yamahaan,

Lisätiedot

ENJOYING FREEDOM. 35 AQ ST HT HT HT DC DC DC WAe... 11

ENJOYING FREEDOM. 35 AQ ST HT HT HT DC DC DC WAe... 11 HINNASTO 2019 ENJOYING FREEDOM EVERY AQUADOR is a powerful testimony of our dedication to excellence in creating elegant, yet pragmatic boats that feature innovative hi-tech solutions and the dynamic performance

Lisätiedot

Veneilyn innostava aloituspaketti

Veneilyn innostava aloituspaketti 700 Bayliner Element T e k s t i K a r e l K a k k o L K u v a t S e p p o E v i n s a l o Veneilyn innostava aloituspaketti Helppous, huokeus ja kaiken kattava yksinkertaisuus ovat ominaisuuksia, joita

Lisätiedot

OSA 2: YLEISTIEDOT 1(5) Laiva on alun perin Neuvostoliiton puolustusvoimien sukeltajien entinen alus ja sen rakennusvuosi on 1952.

OSA 2: YLEISTIEDOT 1(5) Laiva on alun perin Neuvostoliiton puolustusvoimien sukeltajien entinen alus ja sen rakennusvuosi on 1952. OSA 2: YLEISTIEDOT 1(5) 2.1. Historiaa Moottorialus Marie Antoinette hankittiin Kuopion Urheilusukeltajien käyttöön vuonna 2007 Lahdesta. Laiva on alun perin Neuvostoliiton puolustusvoimien sukeltajien

Lisätiedot

Flipper 640 DC ja ST. Pätevät pikkusiskot

Flipper 640 DC ja ST. Pätevät pikkusiskot 674 Flipper 640 DC ja ST T e k s t i K a r e l K a k k o Pätevät pikkusiskot Uuden sukupolven Flipperit ovat saaneet nauttia kiitoksista ja kehuista alan lehdissä, ja ansaitusti. Uudet 640-sarjan Flipperit

Lisätiedot

U usi Buster yllyttää. Uusi Buster XL. testi 614. Kipparin

U usi Buster yllyttää. Uusi Buster XL. testi 614. Kipparin Kipparin testi 614 Uusi Buster XL Tämän testin otsikkona voisi aivan hyvin olla Imperiumin vastaisku, Paras Buster kautta aikojen tai Osataan sitä Busterillakin. Kaikki vaihtoehdot kävisivät, sillä uuteen

Lisätiedot

OHJAUSPULPETTIVENEET KALASTUSVENEET MÖKKIVENEET SOUTUVENEET

OHJAUSPULPETTIVENEET KALASTUSVENEET MÖKKIVENEET SOUTUVENEET OHJAUSPULPETTIVENEET KALASTUSVENEET MÖKKIVENEET SOUTUVENEET SADEVESITYHJENEVÄT OHJAUSPULPETTIVENEET 50 HV 32 s 31 s 30 HV 25 s 24 s 4,86 m LEVEYS 1,96 280 kg KANTAVUUS 5 MOOTTORISUOSITUS 30-50 hv Kahdella

Lisätiedot

Nautintoa ja mahdollisuuksia on runsaasti tarjolla, olitpa sitten kokenut veneilijä tai vasta harkitsemassa ensimmäisen Bellasi hankintaa.

Nautintoa ja mahdollisuuksia on runsaasti tarjolla, olitpa sitten kokenut veneilijä tai vasta harkitsemassa ensimmäisen Bellasi hankintaa. Hinnasto 2017 1 Kauden 2017 Bella-uutuudet ovat norjalaisen venesuunnittelija Espen Thorupin käsialaa. Ne tarjoavat innovatiivisia, käytännöllisiä ja edullisia vaihtoehtoja Sinulle, joka arvostat helppoa

Lisätiedot

Nautintoa ja mahdollisuuksia on runsaasti tarjolla, olitpa sitten kokenut veneilijä tai vasta harkitsemassa ensimmäisen Bellasi hankintaa.

Nautintoa ja mahdollisuuksia on runsaasti tarjolla, olitpa sitten kokenut veneilijä tai vasta harkitsemassa ensimmäisen Bellasi hankintaa. Hinnasto 2017 1 Kauden 2017 Bella-uutuudet ovat norjalaisen venesuunnittelija Espen Thorupin käsialaa. Ne tarjoavat innovatiivisia, käytännöllisiä ja edullisia vaihtoehtoja Sinulle, joka arvostat helppoa

Lisätiedot

Nautintoa ja mahdollisuuksia on runsaasti tarjolla, olitpa sitten kokenut veneilijä tai vasta harkitsemassa ensimmäisen Bellasi hankintaa.

Nautintoa ja mahdollisuuksia on runsaasti tarjolla, olitpa sitten kokenut veneilijä tai vasta harkitsemassa ensimmäisen Bellasi hankintaa. Hinnasto 2018 1 Kauden 2018 Bella-uutuudet ovat norjalaisen venesuunnittelija Espen Thorupin käsialaa. Ne tarjoavat innovatiivisia, käytännöllisiä ja edullisia vaihtoehtoja Sinulle, joka arvostat helppoa

Lisätiedot

Kiinnostus daycruisereihin

Kiinnostus daycruisereihin TEKSTI JAN SJÖLUND KUVAT RICHARD LAX, JAN SJÖLUND pykälää isompi daycruiser Noin kuusimetristen daycruisereiden luokka on rekisteröintitilastojen mukaan vahvasti kotimaisten merkkien hallussa. Pykälää

Lisätiedot

esistöjen Kipparin testi 498

esistöjen Kipparin testi 498 Kipparin testi 498 Linssenin mainoksessa kehotetaan hidastamaan vauhtia ja aloittamaan eläminen. Niinpä. Vesillä on monilla niin kiire, etteivät näe metsää puilta, vai pitäisikö sanoa merta roiskeilta.

Lisätiedot

anwb.nl/watersport, de site voor watersporters

anwb.nl/watersport, de site voor watersporters ' 2 Merikelpoinen kölivene Bella 7 0 0 0 Sunmar on akselivetoinen kalastus- ja monikayttövene seka huvi- etta ammattikayttöön. Veneen kajuutassa on kuljettajan ja apukuljettajan istuin. Majoitustilaa on

Lisätiedot

Imagomalli. ja perinteiden jatkaja. Uudet Flipper 670 ST ja. testi 634. Kipparin

Imagomalli. ja perinteiden jatkaja. Uudet Flipper 670 ST ja. testi 634. Kipparin Kipparin testi 634 Uudet Flipper 670 ST ja + K i i t ä m m e : Flipper 670 ST + Ajettavuutta + Esteettisyyttä + Tilankäyttöä + Tukevaa rakennetta M o i t i m m e : Näkyvyyttä varauksin Imagomalli ja perinteiden

Lisätiedot

ACTIV OPEN. Quicksilver ACTIV 455 OPEN. Quicksilver ACTIV 505 OPEN. Quicksilver ACTIV 555 OPEN

ACTIV OPEN. Quicksilver ACTIV 455 OPEN. Quicksilver ACTIV 505 OPEN. Quicksilver ACTIV 555 OPEN Quicksilver ACTIV 455 OPEN ACTIV OPEN Venepaketti F 40 ELPT EFI 4-tahti EFI 14.090 F 50 ELPT EFI 4-tahti EFI 14.640 F 60 ELPT EFI 4-tahti EFI 15.690 F 60 ELPT EFI CT 4-tahti EFI 16.240 Lisävarusteet Keulatyynysarja

Lisätiedot

Oivallusten lippulaiva. Flipper 880 ST

Oivallusten lippulaiva. Flipper 880 ST 678 Flipper 880 ST Oivallusten lippulaiva Harvoin on samaan uutuuteen nivottu yhtä paljon vanhoja ideoita niin ennakkoluulottomalla ja mielenkiintoisella tavalla kuin uudessa Flipper 880 ST:ssä. Vanhasta

Lisätiedot

16 VENE 9/2009. koeajaa Paragon 25. Kuulen meren kutsun

16 VENE 9/2009. koeajaa Paragon 25. Kuulen meren kutsun koeajaa Paragon 25 Ari Inkinen Heikki Juuri-Oja Suuri pieni vene Paragon 25 on ollut keskuudessamme pari vuotta. Vene on herättänyt mielenkiintoa kaikkialla missä se on kulkenut. Se on jälleen yksi lenkki

Lisätiedot

MADE IN THE MIDNIGHT SUN

MADE IN THE MIDNIGHT SUN MADE IN THE MIDNIGHT SUN FINNMASTER SID 4 SMART DESIGN SID 6 CABIN P-SARJA SID 8 DAY CRUISER T-SARJA SID 24 BOW RIDER SARJA SID 44 CONSOLE SARJA SID 52 MODELLPROGRAM SID 60 2 3 MADE IN THE MIDNIGHT SUN

Lisätiedot

Murrosiän kynnyksellä

Murrosiän kynnyksellä 672 Aquador 35 ST T e k s t i K a r e l K a k k o L K u v a t S e p p o E v i n s a l o Murrosiän kynnyksellä Aquador 35 ST:n tilasommittelu on perinteistä, ellei peräti vanhahtavaa, niin hyvässä kuin

Lisätiedot

HINNASTO alkaen

HINNASTO alkaen HINNASTO 12 1.1.12 alkaen 6 OC 6 CC 6 HT 62 DC 6 WA HT 1 Flipper 6 OC Hinnat Vakiovene ilman moottoria... 8 6 OC + Mercury 11 ELPT Optimax... 42 6 OC + Mercury 12 ELPT Optimax...43 6 OC + Mercury 13 ELPT

Lisätiedot

LEHDISTÖTIEDOTE 1. Silver Wolf Vakaa ja Hiljainen Aaltojen Taltuttaja

LEHDISTÖTIEDOTE 1. Silver Wolf Vakaa ja Hiljainen Aaltojen Taltuttaja LEHDISTÖTIEDOTE 1 Rymättylä 9.12.2011 julkaisuvapaa heti Silver Wolf Vakaa ja Hiljainen Aaltojen Taltuttaja TerhiTec Oy:n uusi Silver Wolf 510 mallisto asettaa uudet standardit alumiiniveneiden ajettavuudelle,

Lisätiedot

Tervetuloa hyvään seuraan

Tervetuloa hyvään seuraan TERVETULOA HYVÄÄN SAAN Hinnasto 2019 1 Bellan mallisto kutsuu nauttimaan ja viihtymään. Herkkä sormi suomalaisen veneilijän pulssilla on jo miltei 50 vuoden ajan auttanut meitä kehittämään mallejamme vastaamaan

Lisätiedot

Hollanti tunnetaan teräsveneistään. Linssen Grand Sturdy 30.9 AC. + Laadukasta rakennetta + Asuttavuutta + Ajattomuutta + Alhaista melutasoa

Hollanti tunnetaan teräsveneistään. Linssen Grand Sturdy 30.9 AC. + Laadukasta rakennetta + Asuttavuutta + Ajattomuutta + Alhaista melutasoa 660 Linssen Grand Sturdy 30.9 AC T e k s t i K a r e l K a k k o L K u v a t S e p p o E v i n s a l o + Laadukasta rakennetta + Asuttavuutta + Ajattomuutta + Alhaista melutasoa Heikkoa suuntavakavuutta

Lisätiedot

Harvinaisen. terävä kulkupeli. Kipparin

Harvinaisen. terävä kulkupeli. Kipparin Kipparin testi 658 XO 270 RS Cabin T e k s T i K a r e l K a K K o L k u v a T S e p p o e v i n S a l o j a j u h a v i r t a n e n Harvinaisen XO saapui markkinoille melkoisella rynnäköllä. Ensimmäiset

Lisätiedot

OHJAUSPULPETTIVENEET KALASTUSVENEET MÖKKIVENEET SOUTUVENEET

OHJAUSPULPETTIVENEET KALASTUSVENEET MÖKKIVENEET SOUTUVENEET 2 010 OHJAUSPULPETTIVENEET KALASTUSVENEET MÖKKIVENEET SOUTUVENEET SISÄLTÄÄ HINNASTON SADEVESITYHJENEVÄT OHJAUSPULPETTIVENEET UUTUUS 2010 Kahdella ohjauspulpetilla varustettu yhteys- ja kalavene. Erinomaiset

Lisätiedot

Hinnasto 2012 1.1.2012 alkaen 1

Hinnasto 2012 1.1.2012 alkaen 1 1 Hinnasto 212 1.1.212 alkaen Sisällysluettelo Cabin Cruisers Bella 8... 4 Falcon Fantino 26... 6 Bella 73... 8 Bella 7 Sunmar... 9 Bella 6... Bella 62...12 Bella 8 C...14 Hardtop Boats Bella 6 HT...16

Lisätiedot

M A S T E R B O A T S. F I

M A S T E R B O A T S. F I MASTERBOATS.FI MASTER 651 on vankka vene vakuuttavilla meriominaisuuksilla. 300 hevosvoiman moottorilla saavutetaan yli 55 solmun nopeus. Vakiona olevalla 300 litran polttoainesäiliöllä 651:n toimintasäde

Lisätiedot

Nord Star 26 Patrol. Hyvä yhteysvene! - Hyvä matkavene? koeajaa Heikki Juuri-Oja Seppo Katajisto, tekninen avustus

Nord Star 26 Patrol. Hyvä yhteysvene! - Hyvä matkavene? koeajaa Heikki Juuri-Oja Seppo Katajisto, tekninen avustus koeajaa Heikki Juuri-Oja Seppo Katajisto, tekninen avustus Hyvä yhteysvene! - Hyvä matkavene? Patrolin ja D6:n yhdistelmä on erinomainen, ajotuntumalta lähes täydellinen. Mutta miten käy, jos veneeseen

Lisätiedot

2007

2007 www.marinepower.com 2007 Örnvik on tosiveneilijän valinta Pidätkö kalastuksesta, vesiurheilusta tai perheveneilystä? Örnvik-valikoimasta löydät oikean veneen omiin tarpeisiisi. Laajassa venevalikoimassa

Lisätiedot

OHJAUSPULPETTIVENEET KALASTUSVENEET MÖKKIVENEET SOUTUVENEET

OHJAUSPULPETTIVENEET KALASTUSVENEET MÖKKIVENEET SOUTUVENEET 2011 OHJAUSPULPETTIVENEET KALASTUSVENEET MÖKKIVENEET SOUTUVENEET SISÄLTÄÄ HINNASTON SADEVESITYHJENEVÄT OHJAUSPULPETTIVENEET 5050 SR Duo Kahdella ohjauspulpetilla varustettu yhteys- ja kalavene. Erinomaiset

Lisätiedot

made in the midnight sun

made in the midnight sun made in the midnight sun Finnmaster sivu 4 smart design SIVU 6 CABIN P-sarja sivu 8 DAY CRUISER T-sarja SIVU 24 BOW RIDER R-Sarja SIVU 44 CONSOLE s-sarja SIVU 52 VARUSTEET SIVU 60 2 3 made in the midnight

Lisätiedot

Perinnereseptillä. Havene 760 sai alkunsa kun. tehty tuhti avovene. Havene 760. testi 571. Kipparin

Perinnereseptillä. Havene 760 sai alkunsa kun. tehty tuhti avovene. Havene 760. testi 571. Kipparin Kipparin testi 571 Havene 760 Perinnereseptillä tehty tuhti avovene Haveneellä ei näyttelyissä näy paljon kilpailijoita. Se on erikoista, koska siinä on kaikessa yksinkertaisuudessaan paljon hyvää. Siitä

Lisätiedot

Saare Paat on Suomessa

Saare Paat on Suomessa Kari Wilén Tom Finell Timo Utter esittelee Saare 41 Kilpailija ruotsalaisille Saare 41 valmistetaan Virossa Saarenmaalla, mutta veneellä on vahvat siteet Suomeen. Se on täällä suunniteltu ja venettä markkinoi

Lisätiedot

Grandezza 23 0C. Kipparin testi 444

Grandezza 23 0C. Kipparin testi 444 Kipparin testi 444 Grandezza 23 0C Glamourilla sä Perinteisillä retkiveneillä riittää kysyntää, ja näyttävyyteen panostetaan entistä enemmän. Grandezza 23 OC on esimerkki kummastakin trendistä. Se sopii

Lisätiedot

Drop. D E S I G N P O O L

Drop. D E S I G N P O O L Drop. D E S I G N P O O L MIKÄ ON DROP? Drop on ulkoallas, jonka viimeistellyn kaunis ulkomuoto, ergonomisuus ja helppokäyttöisyys tarjoavat todellista arjen luksusta niin kodin pihamaalle, terassille

Lisätiedot

Tämä kuorma-auto sopii sinulle, jos työtehtäviisi kuuluvat jätehuolto, kunnallistekniset palvelut tai jakelukuljetukset.

Tämä kuorma-auto sopii sinulle, jos työtehtäviisi kuuluvat jätehuolto, kunnallistekniset palvelut tai jakelukuljetukset. VAIN YKSI ASKEL Tämä kuorma-auto sopii sinulle, jos työtehtäviisi kuuluvat jätehuolto, kunnallistekniset palvelut tai jakelukuljetukset. Sinulle, joka poistut ohjaamosta ja kiipeät takaisin monta kertaa

Lisätiedot

Kipparin testi 485 BELLA 765 FALCON 26 FANTINO GRANDEZZA 26 CA MARINO ROCCA SEISKARI 750 LARK YAMARIN 74 CABIN

Kipparin testi 485 BELLA 765 FALCON 26 FANTINO GRANDEZZA 26 CA MARINO ROCCA SEISKARI 750 LARK YAMARIN 74 CABIN Kipparin testi 485 BELLA 765 FALCON 26 FANTINO GRANDEZZA 26 CA MARINO ROCCA SEISKARI 750 LARK YAMARIN 74 CABIN Kun aikoinaan HT-veneilijät alkoivat katsella luokkaa suurempia veneitä, ne olivat metrin

Lisätiedot

MECHRON www.hako.fi. Tekniset tiedot. Malli Mechron 2210 Moottori. 3 syl. nestejäähdytteinen 4-tahti Diesel 16,4 kw (22 hv) Voimansiirto

MECHRON www.hako.fi. Tekniset tiedot. Malli Mechron 2210 Moottori. 3 syl. nestejäähdytteinen 4-tahti Diesel 16,4 kw (22 hv) Voimansiirto Tekniset tiedot Malli Mechron 2210 Moottori malli tyyppi teho iskutilavuus kierrosluku polttoainetankki 3C100LWU 3 syl. nestejäähdytteinen 4-tahti Diesel 16,4 kw (22 hv) 1007 cm³ 2200 rpm 28 litraa Voimansiirto

Lisätiedot

COUPE Uusi Coupe on harvinaisen siro vaunu. Ajajalla ja matkustajalla on runsaasti mukavaa tilaa. Katon ääriviivat tekevät vaunun matalan ja

COUPE Uusi Coupe on harvinaisen siro vaunu. Ajajalla ja matkustajalla on runsaasti mukavaa tilaa. Katon ääriviivat tekevät vaunun matalan ja COUPE Uusi Coupe on harvinaisen siro vaunu. Ajajalla ja matkustajalla on runsaasti mukavaa tilaa. Katon ääriviivat tekevät vaunun matalan ja miellyttävän näköiseksi. Suuri ja pehmeä istuin on siirrettävä.

Lisätiedot

Tuhtia työtä Ukrainasta

Tuhtia työtä Ukrainasta 707 UMS-550 ja -410 Tuhtia työtä Ukrainasta Ukrainalainen UMS tähtää alumiinivenemallistollaan Pohjoismaiden kuumille markkinoille. Otimme ajoon kaksi meikäläistä makua kutittelevaa mallia, joista isompi

Lisätiedot

Modernisti puoliliu VENE KOEAJAA BELLA 9000. Bella 9000 on onnistunut matkavene, jolle sopivin moottoriteho on vielä hieman hakusessa.

Modernisti puoliliu VENE KOEAJAA BELLA 9000. Bella 9000 on onnistunut matkavene, jolle sopivin moottoriteho on vielä hieman hakusessa. VENE KOEAJAA BELLA 9000 Modernisti puoliliu Bella 9000 on onnistunut matkavene, jolle sopivin moottoriteho on vielä hieman hakusessa. TEKSTI HEIKKI JUURI-OJA KUVAT KARI HAUTALA TESTIAVUSTUS ARI INKINEN

Lisätiedot

Puuvene. PV_76_2013_58-65_LAHTI_RIST_Näyrä.indd 58 25.11.2013 18.42

Puuvene. PV_76_2013_58-65_LAHTI_RIST_Näyrä.indd 58 25.11.2013 18.42 58 PV_76_2013_58-65_LAHTI_RIST_Näyrä.indd 58 25.11.2013 18.42 Puuvene-lehti esittelee vene-alan OPPILAITOKSIA LAHDESSA rakennetaan ja korjataan Lahdessa koulutuskeskus Salpauksen veneenrakennuslinjalta

Lisätiedot

OHJAUSPULPETTIVENEET KALASTUSVENEET MÖKKIVENEET SOUTUVENEET

OHJAUSPULPETTIVENEET KALASTUSVENEET MÖKKIVENEET SOUTUVENEET OHJAUSPULPETTIVENEET KALASTUSVENEET MÖKKIVENEET SOUTUVENEET SADEVESITYHJENEVÄT OHJAUSPULPETTIVENEET SUVI 4900 SR DUO 40 HV 31 s 29 s 25 HV 22 s 20 s UUSI KOROTETTU RUNKO Kahdella ohjauspulpetilla varustettu

Lisätiedot

Nimbus on kuulunut 24 VENE

Nimbus on kuulunut 24 VENE NIMBUS W9 UUDEN AJAN NIMBUKSET OVAT AINA OLLEET AIKAKAUTENSA ESIKUVIA. NE OVAT OLLEET SKANDINAAVISEN VENESUUNNITTELUN MALLIESIMERKKEJÄ, EIKÄ NYTKÄÄN OLE TARVETTA OLLA MUUTA MIELTÄ. Teksti ARI INKINEN kuvat

Lisätiedot

OHJAUSPULPETTIVENEET KALASTUSVENEET MÖKKIVENEET SOUTUVENEET

OHJAUSPULPETTIVENEET KALASTUSVENEET MÖKKIVENEET SOUTUVENEET 2012 OHJAUSPULPETTIVENEET KALASTUSVENEET MÖKKIVENEET SOUTUVENEET SISÄLTÄÄ HINNASTON SADEVESITYHJENEVÄT OHJAUSPULPETTIVENEET 5050 SR Duo Kahdella ohjauspulpetilla varustettu yhteys- ja kalavene. Erinomaiset

Lisätiedot

KORJAA HUOLLA TEE-SE-ITSE VENEENKÄSITTELY NAVIGOINTI TURVALLISUUS. Numero 1 Helmikuu 2006 www.venemestari.fi toimitus@venemestari.fi hinta 6,95 euroa

KORJAA HUOLLA TEE-SE-ITSE VENEENKÄSITTELY NAVIGOINTI TURVALLISUUS. Numero 1 Helmikuu 2006 www.venemestari.fi toimitus@venemestari.fi hinta 6,95 euroa KORJAA HUOLLA TEE-SE-ITSE VENEENKÄSITTELY NAVIGOINTI TURVALLISUUS Numero 1 Helmikuu 2006 www.venemestari.fi toimitus@venemestari.fi hinta 6,95 euroa Vertailussa kolme hinnat alkaen -tutkaa: Furuno JRC

Lisätiedot

Auto-instot Tuotanto Oy TURKU P. 02-2423212. Yleisiä käyttöohjeita Casa matkailuautoon

Auto-instot Tuotanto Oy TURKU P. 02-2423212. Yleisiä käyttöohjeita Casa matkailuautoon Auto-instot Tuotanto Oy TURKU P. 02-2423212 Yleisiä käyttöohjeita Casa matkailuautoon 1.1.2008 Yleistä Auto on rekisteröity 4 hengelle. Kuljettajalle ja jokaiselle matkustajalle on kolmipisteturvavyöt.

Lisätiedot

Rhea 28 Timonier. testi 566. Kipparin

Rhea 28 Timonier. testi 566. Kipparin Kipparin testi 566 Rhea 28 Timonier Pêche Promenade on eteläisessä Euroopassa erittäin suosittu venetyyppi, johon kuuluvat virkistyskalastukseen ja päiväretkeilyyn soveltuvat, väljästi kalustetut tilat.

Lisätiedot

Vuode Practico Low 25/80

Vuode Practico Low 25/80 Vuode Practico Low 25/80 225A-X Vuode Practico Low 25/80 Practico hoivavuoteessa yhdistyvät kaikki ominaisuudet, mitä kodinomaiseen ympäristöön tarvittavalta vuoteelta voidaan toivoa. Vuoteessa on tavallista

Lisätiedot

husky r6 sivu 12 husky r7 sivu 18 husky r8 sivu 24

husky r6 sivu 12 husky r7 sivu 18 husky r8 sivu 24 A NEW BREED Finnmaster sivu 4 smart design SIVU 6 husky r6 sivu 12 husky r7 sivu 18 husky r8 sivu 24 VARUSTEET SIVU 30 3 finnmaster made in the midnight sun Tervetuloa keskiyön auringon maahan. Täällä

Lisätiedot

Juhlavuosi. Lisävarusteet 2016

Juhlavuosi. Lisävarusteet 2016 Juhlavuosi Lisävarusteet 2016 ARKIP SPORTSMAN 445 B/M/C SPORTSMAN SPORTSMAN 55 FISHING FISHING INKAS 525 INKAS 495 INKAS 465 INKAS 465L ARKIP sis. Garmin GPS MAP 721 xs 11900 SPORTSMAN sis. 9 ft airot

Lisätiedot

TERVETULOA UUDISTUNEEN YAMARIN-TUOTEPERHEEN PARIIN!

TERVETULOA UUDISTUNEEN YAMARIN-TUOTEPERHEEN PARIIN! 2019 HINNASTO TERVETULOA UUDISTUNEEN YAMARIN-TUOTEPERHEEN PARIIN! Kaudelle 2019 olemme lanseeranneet uusia venemalleja, joiden suunnittelussa on panostettu raikkaaseen muotoiluun. Uusi muotokieli kantaa

Lisätiedot

luettelo kaikki mallit ja uutuudet 2013 Löydä enemmän

luettelo kaikki mallit ja uutuudet 2013 Löydä enemmän luettelo kaikki mallit ja uutuudet 2013 Löydä enemmän m at k a i luau tot Matkailuautolla matkustaminen on kätevä tapa päästä lähelle luontoa. Matkanteko on lisäksi oikein mukavaa, sillä ohjaamon ja asunto-osan

Lisätiedot

FINNMASTER SID 4 SMART DESIGN SID 6 HUSKY R6 SID 12 HUSKY R7 SID 18 HUSKY R8 SID 24 MODELLPROGRAM SID 30

FINNMASTER SID 4 SMART DESIGN SID 6 HUSKY R6 SID 12 HUSKY R7 SID 18 HUSKY R8 SID 24 MODELLPROGRAM SID 30 A NEW BREED FINNMASTER SID 4 SMART DESIGN SID 6 HUSKY R6 SID 12 HUSKY R7 SID 18 HUSKY R8 SID 24 MODELLPROGRAM SID 30 3 FINNMASTER MADE IN THE MIDNIGHT SUN Tervetuloa keskiyön auringon maahan. Täällä Suomen

Lisätiedot

CIBES PARALLEL TYYLIKÄS PORRASHISSI

CIBES PARALLEL TYYLIKÄS PORRASHISSI CIBES PARALLEL TYYLIKÄS PORRASHISSI 2 CIBES PARALLEL Parallel-porrashissi on kehitetty erittäin huolellisesti ja kaikki yksityiskohdat huomioiden, mikä näkyy sen ulkonäössä, toiminnallisessa ergonomiassa

Lisätiedot

Jälleenmyyntikuvasto. Jälleenmyynti TEPE. Paino Puoti. Välitie 4, Merikarvia,

Jälleenmyyntikuvasto. Jälleenmyynti TEPE. Paino Puoti. Välitie 4, Merikarvia, kuvasto Pituus 2,32 m, leveys 1,23 m, paino n.33 kg. Kantavuus 2 henk. /150 kg. Suositellaan vain pienelle sähkömoo orille. Vakiona: törmäyslista, vetokoukku, hankaimet, kond. vesitulppa Lisävarusteet:

Lisätiedot

Juuristaan ylp Painava sisäperämoottori on joissakin veneissä kuin takaveto urheiluautossa, eli monien mielestä se ainoa oikea vaihtoehto.

Juuristaan ylp Painava sisäperämoottori on joissakin veneissä kuin takaveto urheiluautossa, eli monien mielestä se ainoa oikea vaihtoehto. Kipparin testi 765 bayliner Vr5 Karel Kakko Kuvat Arto Wiikari/Otavamedia Juuristaan ylp Painava sisäperämoottori on joissakin veneissä kuin takaveto urheiluautossa, eli monien mielestä se ainoa oikea

Lisätiedot

Napakymppi tähtäimessä

Napakymppi tähtäimessä KOEAJO Grandezza 27 OC JAN SJÖLUND VENEET Napakymppi tähtäimessä Puolivaloilla käyvän venekaupan piristysruiskeeksi tarvitaan puhuttelevia uutuusmalleja, jotka saavat ostajat liikkeelle. Helmikuussa Helsingin

Lisätiedot

Huvitukialus. Kipparin testi 791 XO Cruiser

Huvitukialus. Kipparin testi 791 XO Cruiser Kipparin testi 791 XO Cruiser KAREL KAKKO Kuvat ANTON REENPÄÄ/OTAVAMEDIA Huvitukialus Veistoksellinen ja omavarainen, tarvittaessa myös nopea. XO Cruiser tarjoaa ratkaisun, kun tarvitaan tehokas tukikohta

Lisätiedot

Maukas matkapursi. KOEPURJEHDUS Saare 38. Reilu vuosi sitten esitelty Saare 38 on aito matkavene, jolla tohtii lähteä ihan minne vain.

Maukas matkapursi. KOEPURJEHDUS Saare 38. Reilu vuosi sitten esitelty Saare 38 on aito matkavene, jolla tohtii lähteä ihan minne vain. Teksti Markku Kuronen Kuvat Jan Sjölund, Markku Kuronen Maukas matkapursi Reilu vuosi sitten esitelty Saare 38 on aito matkavene, jolla tohtii lähteä ihan minne vain. Saare 38 on vakaa merellä ja jättää

Lisätiedot

HONDA PELAA VARMASTI.

HONDA PELAA VARMASTI. Lumilingot 2014-2015 HONDA PELAA VARMASTI. Honda-lumilinkojen perusominaisuuksiin kuuluvat varmatoimisuus, suuri suorituskyky ja helppo hallittavuus. Hondan ylistettyjä ominaisuuksia ovat leveä ja korkea

Lisätiedot

Alandian kuntotarkastuspöytäkirja

Alandian kuntotarkastuspöytäkirja Alandian kuntotarkastuspöytäkirja Veneen osto yksityiseltä myyjältä on riskialtista. Vaikka kaikki näyttäisi hyvältä, voi kaupan jälkeen ilmetä vaarallisia vikoja. Tämä pöytäkirja on työkalusi varmempiin

Lisätiedot

301.4C. Minikaivukone

301.4C. Minikaivukone 301.4C Minikaivukone Moottori Nettoteho 13,2 kw 17,7 hp Paino Työpaino turvakaaren kanssa 1 380 kg 3 042 lb Työpaino ohjaamon kanssa 1 470 kg 3 241 lb Monipuolisuus Helppo kuljettaa ja käyttää erilaisilla

Lisätiedot

MADE IN THE MIDNIGHT SUN

MADE IN THE MIDNIGHT SUN MADE IN THE MIDNIGHT SUN FINNMASTER SIVU 4 SMART DESIGN SIVU 6 CABIN P-SARJA SIVU 8 DAY CRUISER T-SARJA SIVU 24 BOW RIDER R-SARJA SIVU 44 CONSOLE S-SARJA SIVU 52 VARUSTEET SIVU 64 2 3 MADE IN THE MIDNIGHT

Lisätiedot

Tyylikästä tilan hallintaa

Tyylikästä tilan hallintaa Tyylikästä tilan hallintaa Säilytysjärjestelmät mittojesi mukaan www.iskukeittiot.fi Modernit tarpeet ja halu uudistaa suomalaista sisustusta. Isku Keittiöissä. Miksi komeron pitäisi näyttää komerolta?

Lisätiedot

Beneteau Oceanis 343 Clipper, vm. 2007, hinta 94.500

Beneteau Oceanis 343 Clipper, vm. 2007, hinta 94.500 Beneteau Oceanis 343 Clipper, vm. 2007, hinta 94.500 Veneen kuvaus Veneen n suunnitellut Berret/Racupeau. Siinä yhdistyy tila, valisuus, surituskyky kaikilla keleillä ja erittäin hyvä sisätilamukavuus.

Lisätiedot

Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys. Kuinka saada lapsi selkään kantorepulla?

Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys. Kuinka saada lapsi selkään kantorepulla? Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys Kuinka saada lapsi selkään kantorepulla? On monia tapoja saada lapsi selkään kantorepulla. Kokeile erilaisia

Lisätiedot

Grandezza 23 DC:n varsinainen KÄYTTÖTESTI. Viime kesän käyttötestin aikana Grandezza 23 DC:n mittariin kertyi kaikkiaan 155 ajotuntia.

Grandezza 23 DC:n varsinainen KÄYTTÖTESTI. Viime kesän käyttötestin aikana Grandezza 23 DC:n mittariin kertyi kaikkiaan 155 ajotuntia. JAN SJÖLUND Taloudellista suorituskykyä Viime kesän käyttötestin aikana Grandezza 23 DC:n mittariin kertyi kaikkiaan 155 ajotuntia. Grandezza 23 DC:n varsinainen koeajoraportti julkaistiin Venemestarin

Lisätiedot

MUSSALO BETONIPONTTONILAITURIT

MUSSALO BETONIPONTTONILAITURIT HINNASTO 1. MUSSALO 6 m x 2,5 m JÄREÄ JA HUOLETON RATKAISU USEIMPIIN LAITURI- TARPEISIIN 2. massiivibetoniponttoni 6000 x 2500 x 400 puukansi sivuverhouksella 6150 x 2650 kansilaudoitus vihreä pk 28 x

Lisätiedot

Honda-takuu neljä vuotta. Takuuehdot kauppiaaltasi.

Honda-takuu neljä vuotta. Takuuehdot kauppiaaltasi. Lumilingot 2015-2016 Honda-takuu neljä vuotta. Takuuehdot kauppiaaltasi. HONDA ON TALTUTTANUT TALVEA JO 35 VUOTTA. Hondan lumilinkoja on valmistettu jo 35 vuotta ja juhlan kunniaksi koko lumilinkomallistomme

Lisätiedot

Liikuntaohjelma: viikot 1-6

Liikuntaohjelma: viikot 1-6 Liikuntaohjelma: viikot 1-6 Tässä on erinomainen koko kehoa hyödyntävä liikuntaohjelma, joka tarkoitettu aloittelijoille. Se sopii täydellisesti normaaliin elämäntyyliin, sillä voit harjoitella koska sinulle

Lisätiedot

Venehinnasto 2016 SIS. ALV 24%

Venehinnasto 2016 SIS. ALV 24% Venehinnasto 2016 SIS. ALV 24% VENEMALLI SIVU Activ 455 Open 2 Activ 505 Open 2 Activ 555 Open 3 Activ 605 Open 3 Activ 675 Open 3 Activ 755 Open 4 805 OPEN 5 805 PRO FISH 6 Activ 605 Sundeck 7 Activ 675

Lisätiedot

SONIC SUPREME 810 SC. Luksusluokan matkailuautojen priimus

SONIC SUPREME 810 SC. Luksusluokan matkailuautojen priimus SONIC SUPREME 810 SC Luksusluokan matkailuautojen priimus Uusi Sonic Supreme 810 SC Luksusluokan matkailuautojen priimus. Integroidut Adria Sonic -matkailuautot. Dynaaminen ja vaikuttava ulkonäkö, new

Lisätiedot

S/Y MIRILYN MITAT. (mukaanlukien uimataso 15.10 m) Uppouma (tankit täynnä) 17.5 t. 20.3 m. 17.9 m. Nukkumapaikat: 9

S/Y MIRILYN MITAT. (mukaanlukien uimataso 15.10 m) Uppouma (tankit täynnä) 17.5 t. 20.3 m. 17.9 m. Nukkumapaikat: 9 S/Y MIRILYN MITAT L.O.A. 14.52 m (mukaanlukien uimataso 15.10 m) L.W.L. 12.22 m Leveys 4.43 m Syväys 2.75 m Uppouma (tankit täynnä) 17.5 t Kölipaino 7.5 t I 20.3 m J 5.8 m P 17.9 m E 5.5 m Nukkumapaikat:

Lisätiedot

KOHTI SEIKKAILUA SUORITUSKYKYÄ JA AJONAUTINTOA POHJOISTA LAATUA POHJOISIIN OLOIHIN TURVALLISUUS UUDET SEIKKAILUT ODOTTAVAT

KOHTI SEIKKAILUA SUORITUSKYKYÄ JA AJONAUTINTOA POHJOISTA LAATUA POHJOISIIN OLOIHIN TURVALLISUUS UUDET SEIKKAILUT ODOTTAVAT SUOMI 2018 KOHTI SEIKKAILUA SUORITUSKYKYÄ JA AJONAUTINTOA Olipa suunnitelmissasi kesäinen retki lasten kanssa läheiseen saareen, vauhdikas vesiurheilupäivä kaveriporukalla tai syksyinen kalaretki, Yamarin

Lisätiedot

Neljäs sukupolvi tuli

Neljäs sukupolvi tuli 15 Neljäs sukupolvi tuli Komatsu Forest AB on ottanut käyttöön työskentelyn japanilaisten laatujärjestelmien mukaisesti. Tämä tarkoittaa, että tehdas, jälleenmyyjät ja asiakkaat varmistavat yhdessä Valmet-tuotteiden

Lisätiedot

Swift Mobil Tilt kallistettava ja korkeussäädettävä pyörällinen suihku- ja wc-tuoli

Swift Mobil Tilt kallistettava ja korkeussäädettävä pyörällinen suihku- ja wc-tuoli www.etac.com Swift Mobil Tilt kallistettava ja korkeussäädettävä pyörällinen suihku- ja wc-tuoli Swift Mobil Tilt kallistettava ja korkeussäädettävä pyörällinen suihku- ja wc-tuoli Swift Mobil Tiltin avulla

Lisätiedot

Katettu, noin 10-metrinen matka vene on Suomen mittakaavassa jo iso moottorivene. Markkinat ovat tässä kokoluokassa rajalliset, mutta

Katettu, noin 10-metrinen matka vene on Suomen mittakaavassa jo iso moottorivene. Markkinat ovat tässä kokoluokassa rajalliset, mutta VERTAILU Aquador 32, Nimbus 335, Rodman 31, Skorgenes 335 Teksti Jan Sjölund Kuvat Jari Lallukka, Jan Sjölund Venemestarin testiryhmä: Jan Sjölund, Markku Kuronen, Kari Lallukka, Petri Hiltunen Perinteisen

Lisätiedot