Tehkää ERIKOIS. matka HELSINKI. Järjestäjä AERO OY MATKA ERIKOISESTI YHDELLE JA KAHDELLE HENGELLE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tehkää ERIKOIS. matka HELSINKI. Järjestäjä AERO OY MATKA ERIKOISESTI YHDELLE JA KAHDELLE HENGELLE"

Transkriptio

1 ' Tehkää ERIKOIS matka HELSINKI Järjestäjä AERO OY MATKA ERIKOISESTI YHDELLE JA KAHDELLE HENGELLE

2 Klo Mitä ovat erikoismatkat? Matkoja, jotka ovat ajaltaan rajoitettuja, mutta suunniteltuja siten, että oleskelu perillä muodostuu mahdollisimman pitkäaikaiseksi. Matkoja, joille voimme lähteä milloin haluamme joko yksin tai sevrassa ja, joiden kuluessa voimme käyttää aikamme haluamaamme tapaan. Matkoja, joiden hintaan sisältyy asunto, kahviaamiainen ja ateria ensiluokkaisessa hotellissa. Varmuutta lisää se, että todella tiedämme saavamme huoneen: kahden aterian sisältyessä lipun hintaan voimme ennen matkaamme helposti arvioida lopulliset matkakustannukset. Sitäpaitsi on meillä mahdollisuus tehdä pari kiertomatkaa. Kuten näemme, eivät "erikoismatkat" rajoita persoonallista vapauttamme, vaan helpottavat päinvastoin vaikeuksiamme. Aeron "erikoismatkat" Parisiin ja Cannesiin ovat seuraavanlaatuisia. "ERIKOISMATKA" HELSINKI PARIS Smk : -. Matkoihin 3 päivää. Parisissa oleskeluun 5 päivää, Hintaan sisältyy: Lentomatka Helsinki Königsberg Helsinki; Junamatka toisessa luokassa Königsberg Paris Königsberg (osittain makuuvaunu). 5 yötä ja 5 kahviaamiaista palvelusrahoineen Grand Hotellissa S lounasta tai päivällistä palvelusrahoineen Grand Hotellissa. 1 kiertomatka Parisissa päiväsaikaan. 1 kiertomatka Parisissa yöllä tai käynti Versaillessa. Päiväjärjestys on seuraava Ensimmäisenä päivänä klo 8.40 ajamme "bussilla" lentokentälle Aeron Matkatoimiston edustalta P. Espl. 2. Klo 9.10 karistamme Helsingin pölyt jälkeemme ja alamme jännittävän matkamme ensimmäisen osan päämääränämme Königsberg, jonne saavumme klo käväistyämme jo kolmessa eri maassa koneen tehdessä välilaskun Tallinnassa, Rigassa ja Kaunaksessa lähdemme Königsbergistä edelleen, tällä kertaa kuitenkin junaa käyttäen, joka kiidättää meidät Berliniin Friedrich-Strassen asemalle. Vaihdamme pikaisesti samaa kulkuneuvoa ja matkaamme makuuvaunussa aina Kölniin saakka. Kölnissä meidän kuitenkin tulee olla aamun virkku sillätoisena matkapäivänämme olemme jo klo 7.55 löytäneet taas uudesta junasta itsellemme paikan ja lähdemme mieli täynnä odotuksia lopullista päämääräämme Parisia kohden. Sinne saavumme klo , siis kaikkiaan 1 1 /., vuorokautta kestäneen matkan jälkeen. Nyt voimme mukavasti levähtää hienossa Grand Hotellissa ja aterioida sen suositussa ruokasalissa, jotta saisimme voimia viettääksemme ensimäistä iltaa Parisissa, ilojen kaupungissa. Kolmas päivä. Kahviaamiaisen jälkeen teemme pienen kävelyretken aivan lähellä sijaitsevaan Franco-Fennian toimistoon sopiaksemme kiertokäynneistä, minkä jälkeen voimme valita joko lounaan tai päivällisen hotellissamme. Neljäs päivä alkaa tavanmukaisella kahviaamiaisella. Sitten seuraa ohjelmassa lounas tai päivällinen, mutta muuten vietämme aikamme mielemme mukaan. Viides ja kuudes päivä kuluvat samaan mieluisaan tapaan. Seitsemäs päivä. Viimeinen kahviaamiainen javiimeinen tilaisuus nauttia Parisin huumaavasta ilmasta. Sitten onkin jo aika koota laukut ja vaikutelmat, sillä klo 9.05 alkaa paluumatka Kölnin ja Berlinin kautta Königsbergiin. Kahdeksantena päivänä klo noustaan ilmaan ja klo on meillä jälleen Suomen turvallinen kamara jalkojemme alla. Olemme kotona, mutta virkistyneinä ja mieli täynnä kokemiamme alämyksiä.

3 "ERIKOISMATKA" HELSINKI-PARIS-CANNES Smk : -. Matkoihin 3 päivää, Oleskeluun Parisissa 5 Cannesissa 7 päivää, ja Hintaan sisältyy: Lentomatka Helsinki Kö nigsberg Helsinki. Junamatka II luokassa Königsberg Paris Königsberg (osittain makuuvaunu). Lentomatka Paris -Cannes Paris. 5 yötä ja kahviaamiaista Grand Hotellissa palvelu rahoineen. 5 lounasta tai päivällistä Grand Hotellissa palvelu rahoineen. 1 kiertokäynti kaupungilla päiväsaikaan. 1 kiertokäynti yöllä tai käynti Versaillessa. 7 yötä ja 7 kahviaamiaista Hotel Martinezissa Can nesissa palvelurahoineen. 7 lounasta tai 7 päivällistä Hotel Martinezissa Can nesissa palvelurahoineen. Päiväjärjestys: Ensimmäisestä viidenteen päivään samoin kuin Parisin matkalla. Kuudes päivä aloitetaan vahvistavalla kahviaamiaisella ennen lentomatkaa. Viiden tunnin lennon jälkeen saavutaan Välimeren rannalle ja Cannesiin. Hotelli Martinezissa tarjotaan tämän jälkeen päivällinen ja siirrymmekin Seitsemänteen päivään, joka alkaa tavanmukaisella kahviaamiaisella. Myöhemmin voimme jakaa aikamme kävelyretkien, lounaan tai päivällisen ja valitsemiemme huvitusten kesken. Ja niin kuluvat päivät Neljänteentoista päivään saakka, jolloin lentokone lähtee takaisin Parisiin heti aamulla ja keskipäivällä saavumme jälleen Seinen kaupunkiin. Päivällisen jälkeen Grand Hotellissa vietämme illan täydentäen aikaisempia elämyksiämme. Viidestoista päivä Parisissa on yhtä lyhyt kuin kahviaamiainenkin, sillä jo klo 9.0Salkaa paluumatka rautateitse Kölnin ja Berlinin kautta Königsbergiin, ja Kuudentenatoista päivänä klo lähtee kone Helsinkiin, jonne saavumme klo täynnä mannermaisia muistoja ja kokemuksia. Suom.Klrj. Seuran KirjapainonOy.

4 /. Gör en INKLUSIV tripp' HELSINGFORS Arrangör AERO OY SPECIALRESA FÖR EN OCH TVÅ PERSONER (

5 Paris. En "inklusivtripp" är en exklusiv tripp Ni kan företa en "inklusivtripp" när Ni önskar, ensam eller i det sällskap Ni önskar, och disponera tiden som Ni önskar. Trippen är naturligtvis begränsad till tiden, men lagd så, att uppehållet vid målet blir det längsta möjliga. Priset inkluderar logi, kaffefrukost och ytterligare en måltid på ett förstklassigt hotell. Det ger Er säkerhet för att Ni verkligen får ett rum, och genom att därtill två måltider inrymts i priset kan Ni före resan lättare beräkna de totala utgifterna. Om Ni så önskar finns det möjlighet till ett par rundturer. Ni märker således, att en "inklusivtripp" är en fullkomligt privat resa utan andra inskränkningar i Er personliga frihet än sådana som tvärtom bereda Er lättnader. Och nu återstår endast att se huru Aeros "inklusivtripper" till Paris och Cannes te sig. "INKLUSIVTRIPP" HELSINGFORS-PARIS Fmk 6.031: - Resor 3 dagar, uppehåll i Paris 5 dagar. Summan inkluderar Flyg tur-retur Helsingfors Königsberg. Tåg II klass tur-returkönigsberg Paris (dels sovvagn). 5 nätter och 5 kaffefrukostar inkl. betj. på Grand Hotel 5 luncher eller middagar. ~ En rundtur på dagen i Paris. En rundtur om natten eller besök i Versailles. Här ha vi dagordningen: Första dagen. Klo 8.40 avresa med buss från Aeros resebyrå N. Esplanadg. 2 till flygfältet. Kl startar planet och ankommer till Königsberg kl Under denna flygtur ske mellanlandningar i Tallinn, Riga och Kaunas. Inom förloppet av fyra timmar har Ni alltså besökt fem olika länder. Nu bestiger Ni tåget, som avgår till Berlin Friedrich-Strasse, där tågbyte sker. Kl tar man sovvagnen i besittning och kan glädja sig åt en vilsam nattresa till Köln. Andra dagen. Kl tågbyte i Köln, och kl ångar tåget in till det efterlängtade målet Hela resan har räckt endast 1 x / 2 dygn. Nur är det bara att bekvämt installera sig på det förnäma Grand Hotel och efter resan inta en läcker middag i hotellets populära matsal. Och så är Ni klar för en glad kväll i nöjenas stad. Tredje dagen. Efter en välsmakande kaffefrukost tar Ni kanske en liten promenad till den närbelägna Franco-Fennia resebyrån för att överenskomma om eventuella rundturer. Så kan Ni välja mellan lunch eller middag på Ert hotel, och med den saken gör Ni naturligtvis som det passar Er bäst. Fjärde dagen inledes som vanligt med kaffefrukost. Lunch eller middag på hotellet, en rundtur om Ni önskar och resten av dagen är Er helt och hållet. Femte och sjätte dagen äro likaså ägnade Er privata frihet och företagsamhet. Sjunde dagen. Under kaffefrukosten har Ni ännu möjlighet att i fulla drag insupa den berusande parisluften, men sedan är det tid att börja ordna reseintrycken, ty kl äntrades återfärden via Köln och Berlin till Königsberg. Åttonde dagen. Kl startar planet från Königsberg och kl kan Ni, en upplevelse rikare, åter känna Finlands trygga jord under Era fötter.

6 "IN K LUS I VT Rl PP" HELSINGFORS-PARIS- CANNES Fmk :. Resor 3 dagar, Paris 5 dagar och Cannes 7 dagar. Summan inkluderar: Flyg tur-retur Helsingfors Königsberg. Tåg II klass tur-retur Königsberg Paris (dels sovvagn). Flyg tur-retur Paris Cannes. 5 nätter och 5 kaffefr. inkl. betj. på Grand Hotel. 5 luncher eller middagar inkl. betj. på Grand Hotel. En rundtur på dagen i Paris. En rundtur om natten eller besök i Versailles. 7 nätter och 7 kaffefrukostar inkl. betj. på Hotel Martinez i Cannes. 7 luncher eller middagar inkl. betj. på Hotel Martinez i Cannes. Dagordningen Första till femte dagen förflyta på samma sätt som under trippen till Paris. Sjätte dagen inledes med en stärkande kaffefrukost före avresan till Cannes. Efter en femtimmars flygtur landar Ni vid Medelhavet och Cannes. I Hotel Martinez bjuds därefter på en välbehövlig middag. Och så gör vi ett skutt till den Sjunde dagen, som börjar med den sedvanliga kaffefrukosten och fortsätter med promenader, lunch eller middag och fashionabla förströelser efter behag. Sålunda förflyta dagarna under angenäm omväxling mellan mat, dryck, förströelser och rekreation ända till den Fjortonde dagen, då flyget till Paris avgår redan på morgonen. Efter middagen på Grand Hotel har Ni ännu tillfälle att komplettera erfarenheterna i Paris. Femtonde dagen i Paris är lika kort som kaffefrukosten, ty redan kl bär det av med tåget via Köln och Berlin till Königsberg. Och den Sextonde dagen kl startar planet för Helsingfors, och kl kan Ni åter landa i Finland, rik på minnen och mätt på kontinentala erfarenheter.

Ruotsinsuomalainen perheleiri 1-3 elokuuta 2014 Bergslagsgården, Sävsjön, Hällefors

Ruotsinsuomalainen perheleiri 1-3 elokuuta 2014 Bergslagsgården, Sävsjön, Hällefors Ruotsinsuomalainen perheleiri 1-3 elokuuta 2014 Bergslagsgården, Sävsjön, Hällefors Sverigefinskt familjeläger 1-3 augusti 2014 Bergslagsgården, Sävsjön, Hällefors Tervetuloa Örebron läänin ensimmäiselle

Lisätiedot

Tidtabeller - Aikataulut. Från och med/alkaen

Tidtabeller - Aikataulut. Från och med/alkaen Tidtabeller - Aikataulut Från och med/alkaen 12.8.2019 1 Ingå/Inkoo - Helsingfors/Helsinki Helsingfors/Helsinki - Ingå/Inkoo Kyrkslätt Kirkkonummi Kyrkslätt (tåg) Kirkkonummi (juna) Helsingfors Helsinki

Lisätiedot

XIV Korsholmsstafetten

XIV Korsholmsstafetten XIV Korsholmsstafetten 19.5.2013 Huvudklasser Öppen klass: Laget får komponeras fritt. Damklass: Laget ska endast bestå av kvinnliga löpare. Varje lag skall bestå av 6 8 löpare. Två löpare från varje lag

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1012/2010 vp Eläkkeiden maksun myöhästymiset Eduskunnan puhemiehelle Eläkkeiden maksuissa on ollut paljon ongelmia tänä vuonna. Osa eläkeläisistä on saanut eläkkeensä tililleen myöhässä

Lisätiedot

Kuvaile tai piirrä, millainen on sinun kotiovesi. Beskriv eller rita dörren till ditt hem.

Kuvaile tai piirrä, millainen on sinun kotiovesi. Beskriv eller rita dörren till ditt hem. Yllättävät ympäristökysymykset Överraskande frågor om omgivningen Miltä ympäristösi tuntuu, kuulostaa tai näyttää? Missä viihdyt, mitä jää mieleesi? Tulosta, leikkaa suikaleiksi, valitse parhaat ja pyydä

Lisätiedot

Silva. Malin Sjöholm. Pedagogisk ledare/pedagoginen ohjaaja 13.10.2015

Silva. Malin Sjöholm. Pedagogisk ledare/pedagoginen ohjaaja 13.10.2015 Silva Malin Sjöholm Pedagogisk ledare/pedagoginen ohjaaja 13.10.2015 Fakta Bygget skall vara klart 30.11 Naturen har fungerat som inspiration i processen. Silva- betyder skog på latin Färgskalan inne i

Lisätiedot

Ratatyö Helsingin asemalla aiheuttaa seuraavina ajankohtina muutoksia junien kulkuun välillä Helsinki-Kerava:

Ratatyö Helsingin asemalla aiheuttaa seuraavina ajankohtina muutoksia junien kulkuun välillä Helsinki-Kerava: Hyvät matkustajat! Ratatyö Helsingin asemalla aiheuttaa seuraavina ajankohtina muutoksia junien kulkuun välillä Helsinki-Kerava: su 8.5. klo 10.00 15.30 su 15.5. klo 10.00 15.30 K-junat kulkevat yllä mainittuina

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA PLANEN FÖR SMÅBARNSFOSTRAN

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA PLANEN FÖR SMÅBARNSFOSTRAN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA PLANEN FÖR SMÅBARNSFOSTRAN Hyvä kotiväki Koti ja perhe ovat lapsen tärkein kasvuympäristö ja yhteisö. Kodin ohella päivähoidon on oltava turvallinen paikka, jossa lapsesta sekä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 546/2010 vp Kuljettajantutkintojen kilpailuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi kilpailuttaa kuljettajantutkintojen vastaanottamisen 19 maakunnassa,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 845/2006 vp Internetin hankkiminen yhteydenpitoon työvoimaviranomaisten kanssa Eduskunnan puhemiehelle Työttömän työnhakijan piti lähettää työvoimaviranomaiselle kuittaus sähköisen

Lisätiedot

Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå OMAKOTITONTTIEN LUOVUTUS ÖVERLÅTNING AV EGNAHEMSTOMTER

Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå OMAKOTITONTTIEN LUOVUTUS ÖVERLÅTNING AV EGNAHEMSTOMTER Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå OMAKOTITONTTIEN LUOVUTUS ÖVERLÅTNING AV EGNAHEMSTOMTER PORVOON OMAKOTITONTTIEN LUOVUTUS ÖVERLÅTELSE AV EGNAHEMSTOMTER I BORGÅ Luovutuspäätös 20.10.2014 (kaupunkikehityslautakunta

Lisätiedot

Vähittäismarkkinat hankkeen tilanne. NBS Workshop Antti Paananen

Vähittäismarkkinat hankkeen tilanne. NBS Workshop Antti Paananen Vähittäismarkkinat hankkeen tilanne NBS Workshop Antti Paananen 22.11.2013 Sisältö 1. Mitä tähän mennessä on tehty ja missään ollaan NordREG työssä? 2. Millaista poliittista ohjausta hankkeelle on saatu?

Lisätiedot

104 21.09.2011. Aloite merkittiin tiedoksi. Motionen antecknades för kännedom.

104 21.09.2011. Aloite merkittiin tiedoksi. Motionen antecknades för kännedom. Kaavoitusjaosto/Planläggningssekti onen 104 21.09.2011 Aloite pysyvien päätepysäkkien rakentamisesta Eriksnäsin alueelle/linda Karhinen ym. / Motion om att bygga permanenta ändhållplatser på Eriksnäsområdet/Linda

Lisätiedot

Henkilökohtainen / Personlig *Obligatorisk

Henkilökohtainen / Personlig *Obligatorisk Henkilökohtainen / Personlig *Obligatorisk Osallisuja / Deltagare 1. Yhdistys / Förening * 2. Ryhmä / Grupp 3. Etunimi / Förnamn * 4. Sukunimi / Efternamn * 5. Puhelinnumero /Telefonnummer * 6. Sähköposti

Lisätiedot

1. 3 4 p.: Kansalaisjärjestöjen ja puolueiden ero: edelliset usein kapeammin tiettyyn kysymykseen suuntautuneita, puolueilla laajat tavoiteohjelmat. Puolueilla keskeinen tehtävä edustuksellisessa demokratiassa

Lisätiedot

Matkustaminen Liikkuminen

Matkustaminen Liikkuminen - Sijainti Jag har gått vilse. Et tiedä missä olet. Kan du visa mig var det är på kartan? Tietyn sijainnin kysymistä kartalta Var kan jag hitta? Tietyn rakennuksen / n sijainnin tiedustelu Jag har gått

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 345/2013 vp Osasairauspäivärahan maksaminen vuosiloman ajalta Eduskunnan puhemiehelle Sairausvakuutuslain mukaan osasairauspäivärahaa maksetaan vähintään 12 arkipäivän yhtäjaksoiselta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 767/2001 vp Postinjakelu Kangasalan Kuohenmaalla Eduskunnan puhemiehelle Postin toiminta haja-asutusalueilla on heikentynyt. Postin jakaminen myöhään iltapäivällä ei ole kohtuullista.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1278/2010 vp Osa-aikaeläkkeellä olevien sairauspäivärahaan liittyvien ongelmien korjaaminen Eduskunnan puhemiehelle Jos henkilö sairastuu osa-aikaeläkkeelle jäätyään, putoavat hänen

Lisätiedot

Kaupunkisuunnittelu Länsi-Vantaan asemakaavayksikkö Asia: ASEMAKAAVAMUUTOS NRO , VAPAALA, LUONNOS

Kaupunkisuunnittelu Länsi-Vantaan asemakaavayksikkö Asia: ASEMAKAAVAMUUTOS NRO , VAPAALA, LUONNOS Vantaa Kaupunkisuunnittelu Länsi-Vantaan asemakaavayksikkö 23.9.2011 Maanomistajat, rajanaapurit, viranomaiset ja osalliset Viite: Vuorovaikutus kaavaa valmisteltaessa MRL 62 mukaisesti Asia: ASEMAKAAVAMUUTOS

Lisätiedot

Arkeologian valintakoe 2015

Arkeologian valintakoe 2015 Sukunimi Kaikki etunimet Henkilötunnus Puhelinnumero Valintatoimiston merkintöjä KAR A (C) Sähköpostiosoite Helsingin yliopisto Humanistinen tiedekunta Arkeologian valintakoe 2015 Tarkista sivunumeroiden

Lisätiedot

SAMSTÄMMIGHET/SAMSTEMMIGHET/ SAMSTEMMIGHED/YHTEENSOPIVUUS Passar med andra eller med sig själv. Passer sammen med andre eller seg selv.

SAMSTÄMMIGHET/SAMSTEMMIGHET/ SAMSTEMMIGHED/YHTEENSOPIVUUS Passar med andra eller med sig själv. Passer sammen med andre eller seg selv. SAMSTÄMMIGHET/SAMSTEMMIGHET/ SAMSTEMMIGHED/YHTEENSOPIVUUS Passar med andra eller med sig själv. Passer sammen med andre eller seg selv. Passer sammen med andre eller sig selv. Passaa yhdessä toisten kanssa

Lisätiedot

Hyra och priser Vuokra ja hinnasto. Kronoby kommun Kruunupyyn kunta. f.r.om. 21.9.2015 alkaen

Hyra och priser Vuokra ja hinnasto. Kronoby kommun Kruunupyyn kunta. f.r.om. 21.9.2015 alkaen Kronoby kommun Kruunupyyn kunta e-bokning s-varaus Hyra och priser Vuokra ja hinnasto f.r.om. 21.9.2015 alkaen Med reservation för ändringar Kaikki oikeudet muutoksiin pidätetään Idrottshallen Urheiluhalli

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 71/2004 vp Ulkomailla työskentelyn vaikutukset kansaneläkkeen viivästymiseen Eduskunnan puhemiehelle Ulkomailla työskennelleiden Suomen kansalaisten eläkepäätökset viipyvät usein kuukausikaupalla.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1027/2010 vp Kehäradan Ruskeasannan aseman rakentaminen Eduskunnan puhemiehelle Kehärataa ollaan rakentamassa Vantaalle siten, että radan on tarkoitus valmistua vuonna 2014. Kehärata

Lisätiedot

Henkilötunnus Personbeteckning. Postinumero ja -toimipaikka Postnummer och -anstalt. Ammattinimike Yrkesbeteckning

Henkilötunnus Personbeteckning. Postinumero ja -toimipaikka Postnummer och -anstalt. Ammattinimike Yrkesbeteckning TYÖNANTAJA ABETSGIVAE TYÖTTÖMYYSKASSAN JÄSENEKSI / VALTAKIJA AY-JÄSENMAKSUN PEIMISEKSI / MUUTOSILMOITUS ANSLUTNINGSBLANKETT FÖ MEDLEMSKAP I JYTYS MEDLEMSFÖENING OCH OFFENTLIGA OCH PIVATA SEKTONS FUNKTIONÄES

Lisätiedot

Torgparkeringen är för framtiden men också sammankopplad till HAB. Båda bör byggas samtidigt då man gräver.

Torgparkeringen är för framtiden men också sammankopplad till HAB. Båda bör byggas samtidigt då man gräver. Torgmöte 3½ 3.3 kl. 12:30-14 i Saima, stadshuset Kim Mäenpää presenterade projektet Skede 1 av HAB och torgparkeringen Torgparkeringen är för framtiden men också sammankopplad till HAB. Båda bör byggas

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2001 vp Kunnan oikeus ilman perillisiä kuolleen henkilön kiinteistöön Eduskunnan puhemiehelle Perintökaaren mukaan ilman perillisiä kuolleen henkilön omaisuuden perii valtio. Omaisuus

Lisätiedot

Henkilötunnus Personbeteckning. Postinumero ja -toimipaikka Postnummer och -anstalt. Ammattinimike Yrkesbeteckning

Henkilötunnus Personbeteckning. Postinumero ja -toimipaikka Postnummer och -anstalt. Ammattinimike Yrkesbeteckning TYÖNANTAJA ABETSGIVAE TYÖTTÖMYYSKASSAN JÄSENEKSI / VALTAKIJA AY-JÄSENMAKSUN PEIMISEKSI / MUUTOSILMOITUS ANSLUTNINGSBLANKETT FÖ MEDLEMSKAP I JYTYS MEDLEMSFÖENING OCH OFFENTLIGA OCH PIVATA SEKTONS FUNKTIONÄES

Lisätiedot

Hyra och priser Vuokra ja hinnasto. Kronoby kommun Kruunupyyn kunta. f.r.om. 1.8.2015 alkaen

Hyra och priser Vuokra ja hinnasto. Kronoby kommun Kruunupyyn kunta. f.r.om. 1.8.2015 alkaen Kronoby kommun Kruunupyyn kunta e-bokning s-varaus Hyra och priser Vuokra ja hinnasto f.r.om. 1.8.2015 alkaen Med reservation för ändringar Kaikki oikeudet muutoksiin pidätetään Idrottshallen Urheiluhalli

Lisätiedot

Staden Jakobstad - Pietarsaaren kaupunki

Staden Jakobstad - Pietarsaaren kaupunki Sakägare/ Asianosainen Ärende/ Asia - VALREKLAM INFÖR RIKSDAGSVALET 2015 - VAALIMAI- NONTA ENNEN EDUSKUNTAVAALEJA 2015, TILLÄGG / LISÄYS Det finns tomma reklamplatser kvar i stadens valställningar och

Lisätiedot

JAKOBSTAD PIETARSAARI

JAKOBSTAD PIETARSAARI Hyvää päivähoitoa jo 110 vuotta. 110 år av högklassig dagvård. JAKOBSTAD PIETARSAARI Jakobstad ordnar småbarnspedagogisk verksamhet på svenska och finska. I Jakobstad finns dessutom ett populärt och fungerande

Lisätiedot

Thomas Åman, Metsäkeskus Lars Berggren, Skogsstyrelsen FLISIK-hanke

Thomas Åman, Metsäkeskus Lars Berggren, Skogsstyrelsen FLISIK-hanke Thomas Åman, Metsäkeskus Lars Berggren, Skogsstyrelsen FLISIK-hanke Erilaisia toimintoja Sanasto Opintomatkoja Yhteinen maastoretki (kunnostusojitus) Yleisellä tasolla Seuraava vaihe työharjoittelu (käytännön

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 281/2011 vp Lapsettomien leskien leskeneläkkeen ikärajojen laajentaminen Eduskunnan puhemiehelle Lapsettomien leskien leskeneläkettä saavat tämänhetkisen lainsäädännön mukaan 50 65-

Lisätiedot

BRUKSANVISNING KÄYTTÖOHJE

BRUKSANVISNING KÄYTTÖOHJE BRUKSANVISNING KÄYTTÖOHJE Ver. 003-200311 Nr/Nro: 32-6826 Multiport USB-2.0 för 2,5 HDD USB 2.0 Multiportti 2,5 HDD -asemille Modell/Malli: FT-KUH-K36G SE Beskrivning: Du har nu köpt en produkt som står

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 95/2006 vp Saamenkieliset ylioppilaskirjoitukset Eduskunnan puhemiehelle Saamen kielen aseman parantamiseksi Suomessa tuli vuonna 1992 voimaan kielilaki. Vuonna 2004 tuli voimaan saamen

Lisätiedot

SUOMEN KIELEN HALLINTOALUE FINSKT FÖRVALTNINGSOMRÅDE

SUOMEN KIELEN HALLINTOALUE FINSKT FÖRVALTNINGSOMRÅDE SUOMEN KIELEN HALLINTOALUE FINSKT FÖRVALTNINGSOMRÅDE HAE VALTIONTUKEA ANSÖK OM STATSBIDRAG Tukea hakeva organisaatio Sökande organisation Organisaationumero Organisationsnummer Osoite Adress Yhteyshenkilö

Lisätiedot

Hyvät matkustajat! Bästa passagerare! Tikkurila/Dickursby. Korvaava bussi 70X Keravan suuntaan lähtee laiturilta 15.

Hyvät matkustajat! Bästa passagerare! Tikkurila/Dickursby. Korvaava bussi 70X Keravan suuntaan lähtee laiturilta 15. Tikkurila/Dickursby nätter 27-31.7. och 3-4.8.2015 kl. 0.35-5.10. lähtee laiturilta 15. avgår från plattform nr 15. Hiekkaharju/Sandkulla nätter 27-31.7. och 3-4.8.2015 kl. 0.35-5.10. Koivukylä/Björkby

Lisätiedot

Kuntainfo 5/2014: Toimeentulotuki 1.1.2015 lukien - Kommuninfo 5/2014: Utkomststöd från och med 1.1.2015

Kuntainfo 5/2014: Toimeentulotuki 1.1.2015 lukien - Kommuninfo 5/2014: Utkomststöd från och med 1.1.2015 Sosiaali- ja terveyslautakunta 212 16.12.2014 Kuntainfo 5/2014: Toimeentulotuki 1.1.2015 lukien - Kommuninfo 5/2014: Utkomststöd från och med 1.1.2015 1010/05/03/00/2014 SosTe 212 Valmistelija; palvelujohtaja

Lisätiedot

Matkustaminen Liikkuminen

Matkustaminen Liikkuminen - Sijainti Jag har gått vilse. Et tiedä missä olet. Kan du visa mig var det är på kartan? Tietyn sijainnin kysymistä kartalta Var kan jag hitta? Tietyn rakennuksen / n sijainnin tiedustelu... en toalett?...

Lisätiedot

Kommunal verksamhet och service nu på finska! Kunnallista toimintaa ja palveluita nyt myös suomeksi! Trosa kommun del i det finska förvaltningsområdet

Kommunal verksamhet och service nu på finska! Kunnallista toimintaa ja palveluita nyt myös suomeksi! Trosa kommun del i det finska förvaltningsområdet Kommunal verksamhet och service nu på finska! Trosa kommun del i det finska förvaltningsområdet Kunnallista toimintaa ja palveluita nyt myös suomeksi! Trosan kunta osa suomen kielen hallintoaluetta Kommunal

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1254/2001 vp Osa-aikalisän myöntämisen perusteet Eduskunnan puhemiehelle Kun osa-aikalisäjärjestelmä aikoinaan otettiin käyttöön, sen yhtenä perusteena oli lisätä työssä jaksamista

Lisätiedot

TUE VIHREIDEN KAMPANJAA KYMPILLÄ. LÄHETÄ TEKSTIVIESTI TUE10 NUMEROON

TUE VIHREIDEN KAMPANJAA KYMPILLÄ. LÄHETÄ TEKSTIVIESTI TUE10 NUMEROON PUHTAAT JÄRVET PUHDAS ITÄMERI ROHKEA SUVAITSEE Remontoimme terveydenhuollon niin, että hoitoa saa sekä ruumiin että mielen sairauksiin. Investoimme ratoihin, jotta junat saadaan kulkemaan nopeammin, useammin

Lisätiedot

Henkilökohtainen / Personlig *Pakollinen

Henkilökohtainen / Personlig *Pakollinen Henkilökohtainen / Personlig *Pakollinen Osallistuja / Deltagare 1. Yhdistys / Förening * 2. Ryhmä / Grupp 3. Etunimi / Förnamn * 4. Sukunimi / Efternamn * 5. Puhelinnumero /Telefonnummer * 6. Sähköposti

Lisätiedot

Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå OMAKOTITONTTIEN LUOVUTUS ÖVERLÅTNING AV EGNAHEMSTOMTER

Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå OMAKOTITONTTIEN LUOVUTUS ÖVERLÅTNING AV EGNAHEMSTOMTER Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå OMAKOTITONTTIEN LUOVUTUS ÖVERLÅTNING AV EGNAHEMSTOMTER PORVOON OMAKOTITONTTIEN LUOVUTUS ÖVERLÅTELSE AV EGNAHEMSTOMTER I BORGÅ Luovutuspäätös 8.3.2013 (kaupunkikehityslautakunta

Lisätiedot

SYKSYISET KYSYMYKSET HÖSTFRAGOR

SYKSYISET KYSYMYKSET HÖSTFRAGOR SYKSYISET KYSYMYKSET HÖSTFRAGOR Kaksikieliset keskustelukortit syystunnelman herättelyä ja syyskauden suunnittelua varten Kysymykset liittyvät: mielipiteisiin kokemuksiin toiveisiin muistoihin. Tulosta,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 400/2004 vp Kurun metsäoppilaitoksen opetusmetsien riittävyys Eduskunnan puhemiehelle Kurun metsäoppilaitoksella on tällä hetkellä käyttöoikeus noin 1 200 metsähehtaariin valtion tai

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 777/2008 vp Kelan maksamat matkakorvaukset oman auton käytöstä Eduskunnan puhemiehelle Kela korvaa sairauden ja kuntoutuksen vuoksi tehtyjen matkojen kuluja. Kelan toimistosta voi hakea

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 431/2001 vp Yrittäjien asema uudessa aikuiskoulutustuessa Eduskunnan puhemiehelle Työllisyyden hoito on merkittävä osa köyhyyden torjuntaa. Pienyritteliäisyyttä on siten tuettava, jotta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 85/2011 vp Varhennetun eläkkeen vaikutukset takuueläkkeeseen Eduskunnan puhemiehelle Laki takuueläkkeestä tuli voimaan 1.3.2011, ja sen tarkoituksena on ollut turvata Suomessa asuvan

Lisätiedot

Asuntokunnat ja perheet 2007 TIETOISKU 9/2007. Sisällys

Asuntokunnat ja perheet 2007 TIETOISKU 9/2007. Sisällys Asuntokunnat ja perheet 2007 TIETOISKU 9/2007 Sisällys 1 ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 1.1 Asuntokuntien määrä ja koko 2 PERHEET 2.1 Perhetyyppi 2.2 Lapsiperheet 2.3 Perheiden äidinkieli Kuva: Ee-mailin toimitus

Lisätiedot

SOMMAR- FRÅGOR KESÄISET KYSYMYKSET. Käyttöideoita

SOMMAR- FRÅGOR KESÄISET KYSYMYKSET. Käyttöideoita KESÄISET KYSYMYKSET Keskustelukortit kesätunnelman herättelyä ja kesäkauden suunnittelua varten Kysymykset liittyvät: mielipiteisiin kokemuksiin toiveisiin muistoihin. Tulosta, leikkaa ja osallista. SOMMAR-

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2013 vp Rajatyöntekijöiden oikeus aikuiskoulutustukeen Eduskunnan puhemiehelle Osaamisen kehittäminen ja aikuisopiskelu ovat nykyään arkipäivää. Omaehtoisesti opiskelevat rajatyöntekijät

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 986/2009 vp Auton katsastamisen mahdollistaminen Espanjassa Eduskunnan puhemiehelle Huomattava määrä suomalaisia asuu osan vuotta Espanjassa. Monilla on siellä oma Suomessa rekisteröity

Lisätiedot

TALVISET KYSYMYKSET VINTER- FRÅGOR. Käyttöideoita

TALVISET KYSYMYKSET VINTER- FRÅGOR. Käyttöideoita TALVISET KYSYMYKSET Keskustelukortit talvitunnelman herättelyä ja talvikauden suunnittelua varten Kysymykset liittyvät: mielipiteisiin kokemuksiin toiveisiin muistoihin. Tulosta, leikkaa ja osallista.

Lisätiedot

Adjektiivin vertailu

Adjektiivin vertailu Adjektiivin vertailu Adjektiivin vertailu Adjektiivilla on kolme vertailumuotoa: Positiivi Komparatiivi Superlatiivi fin finare finast hieno hienompi hienoin 1. Säännöllinen vertailu: -are ja -ast Positiivi

Lisätiedot

CW- suotimen asennusohje CW-filtrets monteringsanvisning

CW- suotimen asennusohje CW-filtrets monteringsanvisning CW- suotimen asennusohje CW-filtrets monteringsanvisning Tämä ohje antaa toivottavasti sellaisen kuvan, että jokainen voi asentaa itse CW-suotimen omaan QROlleen. Lähtökohtana on ollut säästää virtaa sekä

Lisätiedot

FOKUS. grammatik. Konjunktiot ja sanajärjestys

FOKUS. grammatik. Konjunktiot ja sanajärjestys FOKUS grammatik Konjunktiot yhdistävät sanoja, lauseenosia ja lauseita. Konjunktiot jaetaan rinnastus- ja alistuskonjunktioihin. Jag och min kompis ska resa till Köpenhamn. Minä ja kaverini matkustamme

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 946/2010 vp Adr-ajolupavaatimukset Helsinki-Vantaan lentokentällä Eduskunnan puhemiehelle Autonkuljettajilta vaaditaan adr-ajolupa, mikäli he kuljettavat vaarallisia aineita yli sallittujen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1355/2001 vp Ulkomaaneläkkeiden sairausvakuutusmaksut Eduskunnan puhemiehelle EU:n tuomioistuimen päätös pakottaa Suomen muuttamaan niiden eläkeläisten verotusta, jotka saavat eläkettä

Lisätiedot

Millainen on kandin hyvä työpaikka? Hurudan är en kandidats bra arbetsplats?

Millainen on kandin hyvä työpaikka? Hurudan är en kandidats bra arbetsplats? Millainen on kandin hyvä työpaikka? Hurudan är en kandidats bra arbetsplats? Maarit Nevalainen, terveyskeskuslääkäri, Mäntsälän terveyskeskus Ei sidonnaisuuksia, inga bindingar (till några firmor förutom

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 391/2001 vp Valtiokonttorin maksamien pienten eläkkeiden maksatuksen järkeistäminen Eduskunnan puhemiehelle Useimpien eläkkeellä olevien ihmisten kokonaiseläke koostuu monien eläkelaitosten

Lisätiedot

PÄÄSIÄIS- AJAN KYSYMYKSET FRÅGOR KRING PÅSKEN. Käyttöideoita

PÄÄSIÄIS- AJAN KYSYMYKSET FRÅGOR KRING PÅSKEN. Käyttöideoita PÄÄSIÄIS- AJAN KYSYMYKSET Kortit juhlatunnelman herättelyä ja juhlan suunnittelua varten Kysymykset liittyvät: mielipiteisiin kokemuksiin toiveisiin muistoihin. FRÅGOR KRING PÅSKEN Diskussionskort för

Lisätiedot

Klassikko jo syntyessään. Klassiker från början.

Klassikko jo syntyessään. Klassiker från början. Klassikko jo syntyessään. Klassiker från början. Materiaalina umpipuu sekä takorautaiset metalliosat. Råmaterial massivt trä och metallbeslag av smidesjärn. Rustiina- tuotesarjassa ruokaryhmät, penkit

Lisätiedot

Deltagande och inflytande Osallistuminen ja vaikuttaminen LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA

Deltagande och inflytande Osallistuminen ja vaikuttaminen LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA Deltagande och inflytande Osallistuminen ja vaikuttaminen LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA Utkast till landskapslag - Maakuntalakiluonnos Landskapets invånare och de som använder

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan kuntalaiskysely / Kyrkslätts kommuns kommuninvånarenkät

Kirkkonummen kunnan kuntalaiskysely / Kyrkslätts kommuns kommuninvånarenkät Kirkkonummen kunnan kuntalaiskysely / Kyrkslätts kommuns kommuninvånarenkät Raportti ajalta 02.03.2017-30.06.2017. Vastauksia annettu yhteensä 580 kpl. Minkä ikäinen olet? / Hur gammal är du? Alle 18 /

Lisätiedot

VIERASKIELISET JA ASUMINEN ESPOOSSA

VIERASKIELISET JA ASUMINEN ESPOOSSA VIERASKIELISET JA ASUMINEN ESPOOSSA Tietoisku 3/2015 Arja Munter Palveluliiketoimi Kaupunkitieto Tilastokeskuksen vieraskielisten asumista koskevat tiedot ovat vuoden 2012 lopun tietoja. Tuolloin Espoossa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 110/2007 vp Alkoholin liikakäyttöön puuttuminen työpaikoilla Eduskunnan puhemiehelle Suomessa saattaa olla Työterveyslaitoksen selvityksen mukaan jopa 500 000 700 000 alkoholin suurkuluttajaa.

Lisätiedot

Angående särskilda anordningar beträffande postbefordringen ä jernvägarne i landet.

Angående särskilda anordningar beträffande postbefordringen ä jernvägarne i landet. ÉitinUt. 1900. Från Poststyrelsen i Finland. N:o XI. 1 8. Angående särskilda anordningar beträffande postbefordringen ä jernvägarne i landet. Från och med den 14 innevarande Oktober tillsvidare komma löljande

Lisätiedot

Grupparbete Ryhmätyö. LAPE-akademi / LAPE-akatemia Tillfälle 1. Tilaisuus

Grupparbete Ryhmätyö. LAPE-akademi / LAPE-akatemia Tillfälle 1. Tilaisuus Grupparbete Ryhmätyö LAPE-akademi / LAPE-akatemia Tillfälle 1. Tilaisuus 1. 9.5.2019 A Miten voidaan varmistaa, ettei suunnitelma jää vain paperiksi? Hur kan vi försäkra oss om att planen inte bara lämnar

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 76/2006 vp Kelan järjestämän vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen suunnitelman laatiminen Eduskunnan puhemiehelle Kelalla on lakisääteinen velvollisuus järjestää vajaakuntoisten

Lisätiedot

SYKSYISET. Käyttöideoita

SYKSYISET. Käyttöideoita SYKSYISET HÖSTKYSYMYKSET FRAGOR Keskustelukortit syystunnelman herättelyä ja syyskauden suunnittelua varten Diskussionskort för att väcka höststämning eller för att planera höstsäsongen Kysymykset liittyvät:

Lisätiedot

TURNERING - TURNAUS JAKOBSTAD 9-10.08.2014 PIETARSAARI

TURNERING - TURNAUS JAKOBSTAD 9-10.08.2014 PIETARSAARI TURNERING - TURNAUS JAKOBSTAD 9-10.08.2014 PIETARSAARI I år ordnar FF Jaro tillsammans med LokaTapiola för 14:e gången sin ALL STARS fotbollsturnering. Sammanlagt 65 lag och ca 750 spelare deltar. Åldersklasserna

Lisätiedot

OMRÅDESEFFEKTIVITET OCH EXPLOATERINGSTALET ALUETEHOKKUUS JA TEHOKKUUSLUKU. k-m² eª = m². m²-vy

OMRÅDESEFFEKTIVITET OCH EXPLOATERINGSTALET ALUETEHOKKUUS JA TEHOKKUUSLUKU. k-m² eª = m². m²-vy ALUETEHOKKUUS JA TEHOKKUUSLUKU OMRÅDESEFFEKTIVITET OCH EXPLOATERINGSTALET Aluetehokkuusluku (eª) ilmaisee rakennusten kokonaispinta-alan suhteessa maa-alueen pinta-alaan. Tehokkuusluku kuvaa siten kaavoitetun

Lisätiedot

Vaalikampanjat/Valkampanjer

Vaalikampanjat/Valkampanjer Vaalikampanjat/Valkampanjer Pohdintatehtävä/Tänkandeuppgift Miettikää ongelmia, asioita jotka häiritsevät tai vaikeuttavat elämääsi. Fundera vilka problem, saker som stör er eller gör besvärlighet till

Lisätiedot

www.rosknroll.fi 0201 558 334

www.rosknroll.fi 0201 558 334 www.rosknroll.fi 0201 558 334 Rollella ei ole peukalo keskellä kämmentä, joten lähes kaikki rikki menneet tavarat Rolle korjaa eikä heitä pois. Etsi kuvista 5 eroavaisuutta! Rolle har inte tummen mitt

Lisätiedot

3 x ja 4. A2. Mikä on sen ympyräsektorin säde, jonka ympärysmitta on 12 ja pinta-ala mahdollisimman

3 x ja 4. A2. Mikä on sen ympyräsektorin säde, jonka ympärysmitta on 12 ja pinta-ala mahdollisimman HTKK, TTKK, LTKK, OY, ÅA/Insinööriosastot alintauulustelujen matematiian oe 900 Sarja A A Lase äyrien y, (Tara vastaus) y, ja rajaaman äärellisen alueen inta-ala A Miä on sen ymyräsetorin säde, jona ymärysmitta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 987/2009 vp 72 tunnin viisumivapaus venäläisille turisteille Eduskunnan puhemiehelle Vuonna 2008 Venäjältä tehtiin 2,3 miljoonaa matkaa Suomeen. Näistä 67 % eli 1,6 miljoonaa oli päivämatkoja.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1256/2001 vp Palkansaajan järjestäytymättömyys ammattiliittoihin Eduskunnan puhemiehelle Perustuslaki turvaa oikeuden olla järjestäytymättä ammattiliittoon. Käytännössä valinnanvapautta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 435/2003 vp Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoito Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoidon osalta on ilmennyt ongelmia ympäri Suomea. Monet kunnat

Lisätiedot

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2008

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2008 ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2008 Tietoisku 13/2008 Sisällys 1. Suur-Matinkylässä eniten yksin eläjiä 2. Lapsettomia pareja entistä enemmän 3. Viidennes lapsiperheistä yksinhuoltajaperheitä 4. Kielikirjo perheissä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 964/2010 vp Oppilaitosten työharjoittelujaksot Eduskunnan puhemiehelle Ammattikorkeakoulut järjestävät monimuotoopetusta, jossa yhdistellään eri opetuskeinoja joustavasti keskenään.

Lisätiedot

www.vikbykennelhotel.fi

www.vikbykennelhotel.fi Puh Tel 050 516 6340 www.vikbykennelhotel.fi YKSILÖLLISTÄ HOITOA KOIRILLE JA KISSOILLE YLI 20 VUODEN KOKEMUKSELLA INDIVIDUELL SKÖTSEL AV HUNDAR OCH KATTER MED 20 ÅRS ERFARENHET HOITOLASSAMME on oma siipi

Lisätiedot

Toimitusnumero/ Förrättningsnummer

Toimitusnumero/ Förrättningsnummer 1(5) Maanmittaustoimitus, kiinteistönmääritys (KML 283 ) Kohde 638-439-876-3 Vattenområde, 638-439-878-1 Venepaikka, 638-439-878-2 Hiekanottopaikka, 638-439-878-3 Båtstrand, 638-439-878-4 Båtplats,638-439-878-5

Lisätiedot

AELN/ATEN/KLN. Bruksanvisning (SV) Käyttöohje (FI)

AELN/ATEN/KLN. Bruksanvisning (SV) Käyttöohje (FI) AELN/ATEN/KLN Bruksanvisning (SV) Käyttöohje (FI) 380169-2 A B C Svenska Suomi A Display Näyttö B Knappar Painikkeet C Personskyddsbrytare (vissa modeller) Henkilösuojakytkin (tietyt mallit) 2 3 BRUKSANVISNING

Lisätiedot

Filmhandledning från Svenska nu för svenskundervisningen Rekommenderas för åk 7-10

Filmhandledning från Svenska nu för svenskundervisningen Rekommenderas för åk 7-10 Medan vi lever Filmhandledning från Svenska nu för svenskundervisningen Rekommenderas för åk 7-10 Till läraren Filmen och övningarna är främst avsedda för eleverna på högstadiet, men övningarna kan också

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneet, osuus 15 v täyttäneistä - Personer med examen, andel av 15 år fyllda, LOHJA - LOJO

Tutkinnon suorittaneet, osuus 15 v täyttäneistä - Personer med examen, andel av 15 år fyllda, LOHJA - LOJO Tutkinnon suorittaneet, osuus 15 v täyttäneistä - Personer med examen, andel, 2001 2016 LOHJA - LOJO Vuoden 2017 aluerajat - Områdesindelningen år 2017 40000 35000 32,7 33,3 40,0 39,7 0,9 0,8 26,4 26,1

Lisätiedot

HSP. Stella Polaris seminaari Stella Polaris seminarium. Historiskaföreningen Stella Polaris rf Historiallisyhdistys Stella Polaris ry

HSP. Stella Polaris seminaari Stella Polaris seminarium. Historiskaföreningen Stella Polaris rf Historiallisyhdistys Stella Polaris ry 1 Historiskaföreningen Stella Polaris rf Historiallisyhdistys Stella Polaris ry HSP Stella Polaris seminaari Stella Polaris seminarium Tid/Aika: 22 23.9.2012 Plats/Paikka: Närpes Vuxeninstitut Vasavägen

Lisätiedot

Mitä arvoa luonnolla on ihmiselle? Vilket är naturens värde för människan?

Mitä arvoa luonnolla on ihmiselle? Vilket är naturens värde för människan? Mitä arvoa luonnolla on ihmiselle? Vilket är naturens värde för människan? Lotta Haldin luontoympäristöyksikkö/ naturmiljöenheten AVAJAISTILAISUUS / INVIGNING perjantaina/fredag 9.10. klo/kl. 9 11.30 Vaasan

Lisätiedot

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2014

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2014 ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2014 Tietoisku 8/2014 Sisällys 1. Asuntokuntien keskikoko pysynyt ennallaan 2. Perheiden keskikoko hieman pienentynyt 3. Monilapsisuus yleisintä Pohjois-Espoossa 4. Perheiden kaksikielisyys

Lisätiedot

ANVISNING VID BESTÄLLNING AV ULTRALJUDSUNDERSÖKNING AV NEDRE BUKEN (njurvägar, prostata, abscesser)

ANVISNING VID BESTÄLLNING AV ULTRALJUDSUNDERSÖKNING AV NEDRE BUKEN (njurvägar, prostata, abscesser) OHJE ALAVATSAN ULTRAÄÄNITUTKIMUKSEN TILAAJALLE (virtsatiet, prostata, abscessit) Potilas saa syödä normaalisti. Potilaan oltava virtsaamatta 2-3 tuntia ennen tutkimusta, koska virtsarakon tulee olla täynnä

Lisätiedot

Ilmakiertoinen pellettitakka. Luftburen pelletskamin

Ilmakiertoinen pellettitakka. Luftburen pelletskamin Ilmakiertoinen pellettitakka Luftburen pelletskamin Ilmakiertoisella pellettitakalla voit lämmittää talosi pienellä investoinnilla. Ilmakiertoinen pellettitakka sopii erityisen hyvin sähkölämmitteiseen

Lisätiedot

Missa. Mie käväsin niinku kissa kuumassa uunissa. 1 Harjotus. 2 Harjotus. Kunka Missa ellää S.4. Mikä Missa oon? ... Minkälainen Missa oon? ...

Missa. Mie käväsin niinku kissa kuumassa uunissa. 1 Harjotus. 2 Harjotus. Kunka Missa ellää S.4. Mikä Missa oon? ... Minkälainen Missa oon? ... Missa Mie käväsin niinku kissa kuumassa uunissa Kunka Missa ellää S.4 1 Harjotus Mikä Missa oon?.. Minkälainen Missa oon?.. Miksi Missa hääty olla ykshiin niin ushein?.. Missä Liinan mamma oon töissä?

Lisätiedot

Espoon kaupungin hyväksymät palveluntuottajat henkilökohtaisen avun palvelusetelijärjestelmään.

Espoon kaupungin hyväksymät palveluntuottajat henkilökohtaisen avun palvelusetelijärjestelmään. 1 (13) Espoon kaupungin hyväksymät palveluntuottajat henkilökohtaisen avun palvelusetelijärjestelmään. Serviceproducenter som godkänts av Esbo stad för servicesedelssystemet för personlig assistans. Huom!

Lisätiedot

FÄRJTIDTABELLER FÖR SKÄRGÅRDSVÄGEN SAARISTOTIEN LAUTTA-AIKATAULUT 21.2.2007 31.12.2007

FÄRJTIDTABELLER FÖR SKÄRGÅRDSVÄGEN SAARISTOTIEN LAUTTA-AIKATAULUT 21.2.2007 31.12.2007 FÄRJTIDTABELLER FÖR SKÄRGÅRDSVÄGEN SAARISTOTIEN LAUTTA-AIKATAULUT 21.2.07 31.12.07 ÅBO TURKU ST KARINS KAARINA PARGAS/ PARAINEN NAGU/ HOUTSKÄR HOUTSKARI Olofsnäs Kittuis min. Galtby KORPO min. 7 km ~8

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 876/2010 vp Työnantajien Kela-maksun poiston vaikutus työpaikkojen määrään Eduskunnan puhemiehelle Työnantajien Kela-maksu on hallituksen esityksestä poistettu. Hallitus perusteli esityksessään

Lisätiedot

TJÄNSTEINNEHAVARBESLUT VIRANHALTIJAPÄÄTÖS

TJÄNSTEINNEHAVARBESLUT VIRANHALTIJAPÄÄTÖS 3. 12.2018 Ansökan om avsked från befattning Lundström Pamela Ansökan om avsked från befattning Besluisnr / Päätösnro 63/2018 Pamela Lundström beviljas avsked från sin befattning fr. o. m. 1. 1 2019 enligt

Lisätiedot

ULKOMAALAISTAUSTAISET TYÖMARKKINOILLA

ULKOMAALAISTAUSTAISET TYÖMARKKINOILLA ULKOMAALAISTAUSTAISET TYÖMARKKINOILLA Tietoisku 3/2009 Arja Munter Kesk skushallin ushallinto Kehit ehittämis tämis- - ja tutkimus utkimusyk yksikkö Ulkomaalaistaustaisia henkilöitä oli pääkaupunkiseudulla

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 440/2012 vp Taksiautoilijoiden ajoluvan ikäraja Eduskunnan puhemiehelle Taksiautoilijat sekä linja- ja kuorma-auton kuljettajat ovat olennainen osa tieliikennettämme, ja heidän kykynsä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 220/2009 vp Perhepäivähoitajien palkkaus Eduskunnan puhemiehelle Perhepäivähoitaja on lapsia omassa kodissaan, ryhmäperhepäivähoidossa tai lapsen kotona hoitava henkilö. Perhepäivähoidossa

Lisätiedot