PERUSTELUOSA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE YLEISTÄ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PERUSTELUOSA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE YLEISTÄ"

Transkriptio

1 PERUSTELUOSA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE YLEISTÄ 1.1 Talousarvion ja taloussuunnitelman lainsäädännölliset perusteet Kuntalain 65 :n mukaan kunnanvaltuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio. Sen hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma. Kuntalaissa säädetään, että valtuuston on talousarvion hyväksymisen yhteydessä päätettävä toimenpiteistä, joilla edellisen vuoden taseen osoittama alijäämä tai talousarvion laatimisvuonna kertyväksi arvioitu alijäämä suunnittelukaudella katetaan. Kuntalain voimaan tulleen muutoksen mukaan kunnan on laadittava tasapainossa oleva tai ylijäämäinen taloussuunnitelma enintään neljän vuoden pituisena suunnittelukautena. Mikäli taseen alijäämää ei saada katettua taloussuunnitelmassa, on kunnalla velvollisuus laatia yksilöity toimenpideohjelma alijäämän kattamiseksi. Valtuusto päättää toimenpideohjelman kestosta ja kunnanhallituksen tulee toimintakertomuksessa antaa selvitys tasapainotuksen toteutumisesta. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet. Kuntalain mukaan talousarvio on laadittava siten, että edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Taloussuunnitelman avulla pyritään saamaan kunnan talous vertailukelpoiseksi muun yhteiskunnan talousyksiköiden kanssa. Kuntalain 65 säännöksissä korostetaan toiminnallisten tavoitteiden merkitystä sekä sitä, että toiminnalliset tavoitteet ja määrärahat ovat oikeudellisesti yhtä sitovia ja että niiden toteutumisesta on vastattava valtuustolle. 1

2 1.2 Talousarvion ja -suunnitelman rakenne Vuoden 2015 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma laaditaan yhtenä kokonaisuutena ja yhdistetään samaan asiakirjaan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa kunnanvaltuusto asettaa toimialueittain toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet sekä osoittaa tavoitteiden saavuttamiseen käytettävissä olevat resurssit määrärahoineen ja tuloarvioineen. Talousarvioon otetaan toiminnallisten tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Määräraha ja tuloarvio voidaan ottaa brutto- tai nettomääräisenä. Talousarviossa on käyttötalous- ja tuloslaskelmaosa sekä investointi- ja rahoitusosa. 2 TALOUSARVION JA -SUUNNITELMAN TOIMINTA-AJATUS Ruoveden kunta päivittää kuntastrategian vuoden 2015 ensimmäisien kuukausien aikana. Strategiatyön kannalta keskeistä pohjatyötä on tehty jo kunnan talouden tasapainottamissuunnitelmaa laadittaessa vuonna Kunnan talouden tasapainottamissuunnitelman toimeenpanon edetessä kunnan strateginen liikkumavara kasvaa. 3. TALOUSARVION LAADINTAAN VAIKUTTANUT TALOUDELLINEN TILANNE JA KEHITYSNÄKYMÄT 3.1 Yleinen taloudellinen kehitys Kansantalouden pitkittynyt hidas kehitys ei näytä paranemisen merkkejä. Valtiovarainministeriö ei syksyllä 2014 ilmestyneessä talouskatsauksessaan ennakoi vuoden 2014 bruttokansantuotteen kasvavan lainkaan. Suomen talous on supistunut kaksi vuotta peräkkäin. Samanaikaisesti on jatkunut teollisuuden ja koko talouden rakennemuutos, mikä on vaikuttanut myös talouden pidemmän ajan kasvunäkymiin. Myönteinen seikka on, että nettovienti on kääntynyt selvästi positiiviseksi. Työmarkkinoiden tilanteen ennakoidaan kansallisesti heikkenevän edelleen. Yleisen inflaation odotetaan olevan 1,1 %:n luokkaa. Vuoden 2015 bruttokansantuotteen kasvuksi ennakoidaan 1,2 %. Viennin kasvun enna- 2

3 koidaan kuitenkin jäävän maailmantalouden kasvua hitaammaksi, mikä tarkoittaa suomalaisten vientialojen markkinaosuuksien heikkenemistä. Yksityisen kulutuksen ennakoidaan kääntyvän kasvuun ja inflaation nopeutuvan 1,5 %:n. Vuonna 2016 bruttokansantuotteen kasvun ennakoidaan hieman nopeutuvan, 1,4 %:n. Tämä on kuitenkin edelleen kaukana lukujen nopean kasvun vuosien lukemista. Kansallisella tasolla julkinen talous on pysynyt alijäämäisenä pitkään jatkuneen heikon suhdannetilanteen vuoksi, mutta sopeutustoimet ovat osaltaan hillinneet alijäämän kasvua. Julkisyhteisöjen rahoitusasemaa rasittavat lisäksi väestön ikääntymisestä aiheutuvat menot. Julkisen talouden sektoreista valtion rahoitusasema joustaa selvästi eniten suhdannevaihtelun mukaan etenkin verotulojen suuren suhdanneherkkyyden vuoksi. Valtiontalous on siten edelleen syvästi alijäämäinen. 3.2 Kuntatalouden kehitys Kuntataloutta heikentävät ennustejaksolla vaimea verotulojen kehitys, valtionosuusleikkaukset sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden kysynnän kasvu. Valtiovarainministeiö arvioi kuntatalouden pysyvän lähivuosina alijäämäisenä. Tulot ja menot eivät ole tasapainossa ja kuntatalouteen syntyy jatkuvasti lisää velkaa. Valtion talousarvioesityksen laskelmien mukaan kuntien yhteenlaskettu velka vastaa jo 8 %:a bruttokansantuotteesta. Kuntien toimintamenot kasvavat tasaisesti väestön määrän ja ikärakenteen muutoksen lisätessä palvelutarvetta. Valtiovarainministeriö ennakoi kuntien kustannustason nousun pysyvän maltillisena. Valtion toimenpiteisiin ensi vuodelle sisältyy niin kuntien menoja lisääviä kuin niitä vähentäviä toimia, mutta koko kuntatalouden tasolla toimilla ei yhteenlaskettuna juuri ole vaikutusta kuntatalouden menotasoon. Huomionarvoista on, että valtionavustukset vähenevät vuonna 2015 mm. peruspalvelujen valtionosuuden leikkaamisen johdosta. Kuntien palkkauskustannukset kasvavat aikaisempiin vuosiin nähden varsin maltillisesti. Kuntatyönantajan sosiaalivakuutusmaksut alenevat sekä tänä että ensi vuonna. Kuluvana vuonna maksukevennys on voimakkaampaa, sillä sekä työttömyysvakuutusmaksu että eläkemaksu laskevat. Toisaalta kuntatyönantajan sairausvakuutusmaksu nousee. Kunta-alan 3

4 kustannustason ennakoidaan kokonaisuutena pysyvän vuonna 2015 edellisen vuoden tasolla. Valtio on tehnyt syksyn 2014 budjettiriihessä, kevään 2014 kehysriihessä ja aiemmin päätöksiä veroperustemuutoksista, jotka vaikuttavat kuntien verotuloihin vuonna Muutoksia on tehty niin kunnallisverotuksen veroperusteisiin kuin yhteisöverotukseen ja kiinteistöverotukseenkin vuodesta 2014 alkaen. Lisäksi joitain aiemmin päätettyjä veromuutoksia on peruttu ja yhteisöveron jako-osuutta esitetty korotettavaksi varojen osoittamiseksi kunnille pitkäaikaistyöttömyyden hoitoon. Hallitusohjelman mukaan kuntien veroperusteisiin tehtävien veroperustemuutosten aiheuttamat muutokset kuntien verotuloihin kompensoidaan täysimääräisesti. Ansiotuloverotuksen veroperustemuutokset on esitetty kompensoitavaksi lisäten tai vähentäen kuntien valtionosuuksia riippuen muutoksen luonteesta. Aiemmasta käytännöstä poiketen hallitus on esittänyt, että myös kiinteistöverotukseen tehtyjen muutoksien aiheuttamat verotulojen laskennalliset lisäykset peritään kunnilta valtiolle ja otetaan huomioon kuntakohtaisissa kompensaatiolaskelmissa. Yhteisöverotuksen muutokset kompensoidaan kuntien jako-osuutta muuttamalla. Ansiotuloverotuksen perusteisiin päätettiin vuodelle 2015 tehdä sekä verotuloja lisääviä, että vähentäviä muutoksia. Kehysriihessä, minihallitusneuvotteluissa sekä budjettiriihessä linjatut veroperustemuutokset vähentävät kunnallisveron tuottoa nettona noin -156 miljoonaa euroa. Kun huomioidaan lisäksi aiemmin tehtyjen, vuonna 2015 voimaan tulevien, muutosten vaikutus, niin kunnallisveron tuotto vähenee arviolta miljoonaa euroa. Ansiotuloverotuksen progressiota jyrkennetään alentamalla verotusta matalimmilla tulotasoilla ja korottamalla ylimmillä tulotasoilla. Muutokset toteutetaan muuttamalla valtionverotuksen asteikon progressiivisuutta ja kasvattamalla erityisesti kunnallisverotuksessa tehtävien vähennysten määrää. Budjettiriihessä päätettiin kunnallisveron tuottoa vähentävistä muutoksista perusvähennykseen, työtulovähennykseen, kunnallisverotuksen eläketulovähennykseen sekä uuden lapsivähennyksen käyttöön otosta. (Kuntatalous 3/2014; Valtiovarainministeriön taloudellinen katsaus syksy/2014; Valtion talousarvioesitys) 4

5 3.3 Talouden kehitys Ruoveden kunnan osalta suunnitelmakaudella Ruoveden kunnan tilinpäätös vuodelta 2012 oli euroa alijäämäinen ja vuodelta euroa alijäämäinen. Kaikkiaan taseeseen kertynyttä alijäämä edellisiltä tilikausilta euroa. Kun taseeseen on kertynyt kattamatonta alijäämää, tulee kattamistoimenpiteet joiden avulla päästään ylijäämäisiin tilikauden tuloksiin osoittaa erikseen taloussuunnitelmassa. Elokuun 2014 osavuosikatsauksessa vuoden 2014 lopun arvioitu alijäämä oli noin euroa. Tilanteen voidaan ennakoida toteutuvan hieman tätä parempana, mutta arviointiin liittyy vielä tiettyjä, erityisesti erikoissairaanhoidon toteutuviin kuluihin liittyviä epävarmuustekijöitä. Vuoden 2014 talousarviossa ennakoitu alijäämä oli euroa. Kunnassa vuosina tehdyt alijäämän kattamiseen tähtäävät toimenpiteet alkavat näiden lukujen valossa tuottaa tulosta, mutta katettavaa alijäämää on edelleen runsaasti. Kunnan talouden poikkeuksellisen nopea heikkeneminen vuoden 2008 jälkeen johti kunnan talouden mittavaan sopeuttamistarpeeseen. Sote-yhteistyö Virtain ja Ruoveden välillä alkaen näyttää toistaiseksi vaikuttaneen positiivisesti kunnan taloudelliseen tilanteeseen. Ruoveden kunnanvaltuusto on talouden tasapainottamisen varmistamiseksi laatinut vaikuttavuudeltaan mittavan talouden tasapainottamisohjelman, joka hyväksyttiin kunnanvaltuustossa ja uudelleenkäsittelyn jälkeen Käyttötalousmenot ja tulot Valtuusto on päättänyt vuoden 2015 kunnallisveroprosentin nostosta 22,25 prosenttiin. Kunnallisveroja arvioidaan kertyvän 14,0 miljoonaa euroa, osuutta yhteisöveron tuotosta 1,1 miljoonaa euroa ja kiinteistöveroja 1,5 miljoonaa euroa. Veroprosentin nosto 0,75 prosenttiyksiköllä kasvattaa verotuloja ensi vuonna noin euroa. Laskelmassa on huomioitu veropohjan jatkuva heikkeneminen. Yhteensä verotulojen arvioidaan olevan vuonna ,5 miljoonaa euroa. Seuraavassa kuviossa on esitetty verotulojen kehitys vuodesta 2008 taloussuunnitelmavuoteen 2017 asti. 5

6 1 000 eur Verotulot TA 2014 TA 2015 TS 2016 TS 2017 Kuvio 1. Verotulot kunnallisvero yhteisövero kiinteistövero Valtionosuusjärjestelmä uudistuu vuoden 2015 alusta alkaen. Uudistuksella yksinkertaistetaan ja selkeytetään nykyistä valtionosuusjärjestelmää. Laskentakriteerejä vähennetään ja niistä poistetaan päällekkäisyyksiä. Nykyjärjestelmässä kriteereitä on lähes 50, kun uudessa niitä on 11. Kunnan valtionosuusrahoitus muodostuu kahdesta osasta: valtiovarainministeriön hallinnoimasta kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta ja opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain mukaisesta valtionosuusrahoituksesta, jota hallinnoi opetus- ja kulttuuriministeriö. 1. Kunnan peruspalvelujen valtionosuutta (1704/2009) myönnetään mm. seuraaviin kuntien tehtäviin: terveydenhuolto ja erikoissairaanhoito (ml. oppilas- ja opiskelijahuolto), vanhustenhoito, vammaistenhoito, lastensuojelu, mielenterveys- ja päihdehuolto ja muu sosiaalihuolto, lasten päivähoito, esiopetus ja perusopetus, kirjastot, kuntien kulttuuritoiminta ja taiteen perusopetus. 6

7 Kunnan peruspalvelujen valtionosuuden laskennallinen peruste muodostuu ikärakenteen, sairastavuuden ja muiden laskennallisten kustannusten määräytymistekijöiden perusteella. Myös verotuloihin perustuva valtionosuuden tasaus on osa kunnan peruspalvelujen valtionosuutta. Lisäksi kunnan peruspalvelujen valtionosuuteen sisältyvät syrjäisyyden, työpaikkaomavaraisuuden ja saamelaisten kotiseutualueen kunnan lisäosat, vuoden 2015 järjestelmämuutoksen tasaus (niin kutsuttu siirtymätasaus) ja valtionosuudessa huomioon otettavat lisäykset ja vähennykset, mm. veromenetysten kompensaatiot. 2. Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituslain mukaisen valtionosuusrahoituksen (1705/2009) euromääräisesti merkittävin osa on koulutuksen ylläpitäjille myönnettävä yksikköhintarahoitus lukiokoulutukseen ja ammatilliseen koulutukseen. Lisäksi opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää perusopetukseen oppilaskohtaista lisärahoitusta (pidennetty oppivelvollisuus, lisäopetus, maahanmuuttajien perusopetukseen valmistava opetus jne.) ja rahoituksen muuhun opetus- ja kulttuuritoimintaan (kansalaisopistot, museot, teatterit, orkesterit, nuorisotyö jne.). Ruoveden kunta saa vuonna 2015 Kuntaliiton alustavien laskelmien mukaisesti peruspalvelujen valtionosuutta Tämä on merkittävästi enemmän kuin Kuntaliiton keväällä 2014 antama alkuperäinen arvio Opetus- ja kulttuuriministeriön valtionosuuden ennakoidaan jäävän vuonna :n. Valtionosuuksien nettomääräksi muodotuisi näin arviolta Käyttötalouden toimintakate vuoden 2015 talousarviossa on euroa/asukas, kun vuoden 2014 talousarviossa toimintakate oli euroa/asukas. Suositusten mukaan terveen talouden tunnuslukujen mukaan vuosikate on riittävä silloin, kun se kattaa vähintään käyttöomaisuudesta aiheutuvien poistojen määrän. Käyttöomaisuuden poistojen määrä joka samalla muodostaa Ruoveden kunnan osalta riittävän toimintakatteen tason on vähintään euroa vuonna

8 Käyttötalousosassa on valtuustoon nähden esitetty kahdenlaisia tavoitteita, näistä valtuustoon nähden sitovia ovat ne, jotka on otsikoitu sitovat tavoitteet, muut tavoitteet ovat toimintaa tukevaa yleisperusteluja. Määrärahat ovat valtuustoon nähden sitovia osastoittain seuraavasti: - hallinto- ja talousosasto - sosiaali- ja terveysosasto - sivistysosasto - tekninen osasto Vuoden 2013 alusta alkaen Virtain kaupunki tuottaa Ruoveden kunnalle sosiaali- ja terveydenhoitopalvelut ympäristöterveydenhuoltoa lukuun ottamatta, joka tilataan Keuruun ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueelta. Kunnan talousarviossa ja kirjanpidossa nämä sosiaali- ja terveydenhuollon tilausten kustannukset kirjataan kustannuspaikoittain osastolle sosiaali- ja terveysosasto, joka lisäksi sisältää tiettyjä Kuel-maksuja Taloussuunnitelmavuodet Taloussuunnitelmavuodet on laadittu siten, että kunnan omien toimintojen toimintakate pysyisi vuoden 2014 tasolla ennen kunnan talouden tasapainottamisohjelmassa määriteltyjä toimenpiteitä. Suunnitelmavuosien osalta kyse on tavoitteellisista ennakkotiedoista, eikä talousarviokäsittely sisällä päätöstä mainittujen vuosien sopeutustoimenpiteistä. Ennusteisiin perustuva verotulo- ja valtionosuuskehitys, sekä investoinneista aiheutuvat poistot on huomioitu. Näillä tiedoilla vuoden 2016 olisi euroa ylijäämäinen ja vuonna 2017 talous olisi euroa ylijäämäinen Investointisuunnitelma Talousarvioon sisältyy vuonna 2015 netto investointeja yhteensä euroa. Suurimpia vuoden 2015 investointeja ovat Terveyskeskuksen Osasto 2:n Tyynelän peruskunnostus, euroa, sekä Visuveden kanavan eteläpuolisen alueen viemäröintityö, euroa, sekä Laivarannan investoinnit, Vuonna 2016 investoinnit ovat nettona euroa. Vuoden 2016 suurimpia investointeja ovat Visuveden Niemi-Jarkon kaava-alueen kadunrakennus, , Temisevän alueen 8

9 vesihuolto ja viemäröinti, , sekä Jäminkipohjan teiden peruskunnostus, johon on varattu Vuonna 2017 investoinnit ovat yhteensä Suurimman yksittäisen investointihankkeen muodostavat Poliklinikan muutostyöt, Seuraavaksi suurimmat investoinnit ovat suunnitelmassa Vesilaitoksen investointi Ruhalan, Vilppulantien alueella, sekä Parosperän viemäröinti Lisäksi talouden tasapainottamisohjelman mukainen investointivaraus mahdollistaa tarvittaessa lisäinvestointien suunnittelun suunnitelmavuosille, mutta niitä ei ole vuoden 2015 talousarvion yhteydessä kohdistettu. Investointiosan menot ovat sitovia kustannuspaikoittain, pienet talonrakennuskohteet ovat sitovia niiden kustannuspaikat yhteenlaskettuna Rahoituslaskelma Rahoituslaskelman sitovat erät ovat: - varsinaisen toiminnan ja investointien nettokassavirta, - pitkäaikaisten lainojen lisäys, - rahoitustoiminnan nettokassavirta sekä - vaikutus maksuvalmiuteen. Rahoituslaskelman tulorahoitus koostuu vuosikatteesta, joka on vuonna 2015 positiivinen. Tästä johtuen nettoinvestointeja ei viime vuosista poiketen tarvitse rahoittaa kokonaisuudessaan lainarahalla. Kunta pyrkii vallitsevassa rahoitustilanteessa hyödyntämään lyhytaikaisten lainojen edullista korkotasoa ja korvaa näin korkean korkotason oloissa otettuja pitkäaikaisia lainoja. Uusien pitkäaikaisten lainojen hankkimista on tarpeen tarkastella uudelleen tulevina vuosina, mutta vuonna 2015 esitetään otettavaksi ainoastaan lyhytaikaista lainaa. 9

10 Lainakanta eur / asukas euroa TA 2014 TA 2015 TS 2016 TS 2017 Kuvio 2. Lainakannan kehitys euroa/asukas investointiohjelman täydellisen toteutumisen mukaan. 3.4 Kuntastrategian mukaiset tasapainoisen talouden arviointikriteerit ja tavoitteet Kuntatalouden tasapaino on koko kunnan kehittämisen peruslähtökohta. Kuntastrategian laatimistyö käynnistetään heti vuoden 2015 alussa talousarvioprosessin valmistuttua. Kuntastrategian kannalta keskeinen asiakirja on vuosien raamin asettava kunnan talouden tasapainottamisohjelma. Aiempi kuntastrategia on laadittu vuosille ja myös strategian vuonna 2009 asetettu lisäosa on hyväksytty kuluvalle valtuustokaudelle. Lisäosassa painotetaan kolmea strategista päämäärää: 1. Ruovesi tarjoaa hyvät ja oikein kohdennetut palvelut. 2. Palveluja tuotetaan kustannustehokkaalla palveluverkolla sekä hyödyntämällä aktiivisesti seutuyhteistyötä ja erilaisia palvelujen tuottamistapoja. 3. Kuntatalous on tasapainossa. 10

11 Päämäärien saavuttamisessa onnistumiseksi on määritelty arviointikohteet ja osoitettu näille tavoitteet erikseen vuodelle Vuosikate Vuosikate kattaa poistot vuonna 2015 ja suunnitelmavuosina Lainakanta/asukas Tavoite 2015: lainakanta alenee vuoden 2014 tilinpäätöksen tasosta Omistusten tarpeellisuus Tavoite 2015: Jatketaan kunnan kannalta tarpeettomasta omaisuudesta luopumista. Toteutetaan vähintään talouden tasapainottamisohjelman mukaiset tavoitteet : kunnan kannalta tarpeettomasta omaisuudesta on luovuttu. Tilojen tehokas käyttö Tavoite 2015: Toteutetaan suunnitelma tilojen tehokkaammasta käytöstä 3.5 Alijäämän kattaminen Kuntalain 65 :n 2 momentin mukaan talousarviossa ja -suunnitelmassa tai niiden hyväksymisen yhteydessä on päätettävä toimenpiteistä, joille edellisen vuoden taseen osoittama alijäämä ja talousarvion laatimisvuonna kertyväksi arvioitu alijäämä suunnittelukaudella (taloussuunnitelmaan otettuina vuosina) katetaan. Alijäämän kattamistoimenpiteistä päättää valtuusto. Päätös tulee tehdä talousarviossa ja -suunnitelmassa tai niiden hyväksymisen yhteydessä. Kun kunnalla on merkittävän suuret katettavat alijäämät, tulee kattamistoimenpiteet joilla päästään ylijäämäisiin tilikauden tuloksiin osoittaa erikseen taloussuunnitelmassa, jotta niiden toteutumista voidaan seurata. Toimenpiteitä ovat mm. menojen karsinta, tulojen korotukset sekä käyttöomaisuuden ja sijoitusten realisointi myyntivoittoa tuottaen. Tasapainottamisohjelmaa tai säästösuunnitelmaa, jonka vaikutuksia ei ole otettu huomioon talousarviossa ja - suunnitelmassa, ei voida pitää lain tarkoittamana tasapainottamistoimenpiteenä. 11

12 4. KUNTAKONSERNIA KOSKEVAT TAVOITTEET Kunnanvaltuuston hyväksymän konserniohjeen mukaan valtuusto hyväksyy koko konsernin tavoitteet kerran valtuustokaudella. Jos jonkun tytäryhteisön toiminnassa tai toimialalla tapahtuu sellaisia muutoksia, jotka vaikuttavat merkittävästi asetettujen tavoitteiden sisältöön tai niiden toimivuuteen, tavoitteet esitetään tarkistettavaksi välittömästi. Tytäryhteisöjen toimintaa valvotaan vuotuisten tilinpäätösten ja välitilinpäätösten avulla. Vuoden 2015 alusta Ruoveden kuntakonserniin kuuluu pääosin asunto- ja kiinteistöosakeyhtiöitä, lisäksi kunta oli osakkaana eri kuntayhtymissä (tarkempi erittely osiossa 9.1 Kuntakonserni). Ruoveden Asunnot Oy:n ulkopuolella on kuntakonsernissa vain Kiinteistö Oy Pusunrinne C sekä sellaisia Ruoveden Asunnot Oy:n välivuokrasopimuksella hallinnoimia taloyhtiöomistuksia, joissa kunnan omistusosuus on alle 50 %. Kiinteistö Oy Pusunrinne C:n talouden tervehdyttämisohjelman tavoitteeksi on asetettu yhtiön talouden kohentaminen sellaiselle tasolle, että se voidaan fuusioida osaksi Ruoveden Asunnot Oy:tä. Kuntakonsernin yhtiöille asetetaan seuraavia tavoitteita: Tytäryhtiö Tavoitteet/mittarit Tavoite 2015 Ennakoitu toteutuminen Ruoveden Asunnot Oy - Käyttöaste, % yli 95 % 89 % suoraan sekä välivuokraso- - Vuokralaisten vaihtuvuus % alle 20 % 19 % pimuksella hallinnoitujen - Lainavastuut, euroa/asm 2 alle asuntojen määrä 232 kpl - Luottotappiot % liikevaihdosta alle 0,3 % 0,4 % - Vuokrasaamiset % liikevaihdosta alle 1,0 % 0,9 % - Yhtiö kattaa vuokratuloilla käyttömenot sekä ylläpitoinvestoinnit Kiinteistö Oy Pusunrinne C - Käyttöaste, % yli 75 % 59 % suoraan sekä välivuokraso- - Vuokralaisten vaihtuvuus % alle 20 % 26 % pimuksella hallinnoitujen - Lainavastuut, euroa/asm 2 alle asuntojen määrä 45 kpl - Luottotappiot % liikevaihdosta alle 0,5 % 1,8 % - Vuokrasaamiset % liikevaihdosta alle 2,0 % 1,0 % - Yhtiö kattaa vuokratuloilla käyttömenot sekä ylläpitoinvestoinnit 12

13 Muut kiinteistö- ja asuntoosakeyhtiöt yhtiöiden määrä 9 Muut konserniyhtiöt yhtiöiden määrä 4 - Kunta jatkaa yksittäisistä asunto-omistuksista luopumista 1-2 asunnon vuosivauhtia - Yhtiöt pystyvät kattamaan omasta toiminnasta saatavilla tuotoilla kulunsa ilman konserniemon lisäpanostuksia yhtiön toimintaan. 13

14 TULOSLASKELMAOSA 5. TALOUSARVIO OSASTOITTAIN 5.1 HALLINTO- JA TALOUSOSASTO Tulosyksikkö VAALILAUTAKUNTA Eduskuntavaalit järjestetään vuonna 2015 Toimintatulot ,6 % Toimintamenot ,0 % Toimintakate ,6 % Tilikauden ylij./alij ,6 % Tulosyksikkö TARKASTUSLAUTAKUNTA Tarkastuslautakunnan tehtävänä on hallinnon ja talouden tarkastamisen järjestäminen. Samoin sen tehtäviin kuuluu arvioida ovatko talousarviossa esitetyt taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet toteutuneet valtuuston päättämällä tavalla. Tarkastuslautakunnan alaisiin menoihin kuuluvat lisäksi JHTT-tilintarkastajan ostopalvelukustannukset. Tarkastuslautakunnan työ perustuu ohjeelliseen arviointisuunnitelmaan, joka tarkistetaan vuosittain. Toimintatulot ,0 % 0 0 Toimintamenot ,0 % Toimintakate ,0 % Tilikauden ylij./alij ,0 % Tulosyksikkö LUOTTAMUSHENKILÖHALLINTO Sisältää kustannukset kunnanvaltuuston, -hallituksen ja lautakuntien kokouksista. Toimintatulot ,0 % 0 0 Toimintamenot ,7 % Toimintakate ,7 % Tilikauden ylij./alij ,7 %

15 Tulosyksikkö YLEISHALLINTO Sisältää yleisjohdon, kirjanpito- ja laskentatoimen, tietojenkäsittelyn, arkistonhoidon ja puhelinvaihteen, monistamon, palkanlaskennan, isännöinnin ja yleishallinnon yhteiset menot. Isännöinti siirtyy yleishallintoon teknisistä palveluista vuonna 2015, mistä johtuen vuosien tiedot eivät ole vertailukelpoisia vuosien tietojen kanssa. Toimintatulot % Toimintamenot ,9 % Toimintakate ,5 % Tilikauden ylij./alij ,5 % Tulosyksikkö MUU YLEISHALLINTO Muu yleishallinto koostuu mm. suhdetoiminnasta, verotuksen ja joukkoliikenteen menoista, kuntasuunnittelusta sekä oikeustoimen kustannuksista. Suhdetoiminnan avulla tehdään kuntaa tunnetuksi. Verotuksen kustannuksiin on varattu euroa. Joukkoliikenteen ostamiseen euroa. Joukkoliikenteen ostamisella taataan kuntalaisille kuljetuksia kunnan keskustaajamaan sekä tuetaan seutulippuliikennettä. Kuntasuunnitteluun on varattu euroa. Pääosan menoista muodostaa Pirkanmaan liiton maksuosuus. Muuhun yleishallintoon sisältyvät lisäksi määrärahat kunnan maksamiin yleisavustuksiin euroa. Oikeustoimen kustannuksiin sisältyvät velkaneuvonnan ostopalvelukustannukset Oriveden kaupungilta. Toimintatulot ,7 % Toimintamenot ,5 % Toimintakate ,7 % Tilikauden ylij./alij ,7 %

16 Tulosyksikkö PALO- JA PELASTUSTOIMI Palo- ja pelastustoimen menot ovat ostopalvelukustannuksia Tampereen kaupungin pelastuslaitokselle. Toimintatulot Toimintamenot ,0 % Toimintakate ,0 % Tilikauden ylij./alij ,0 % Tulosyksikkö YHTEINEN HENKILÖSTÖHALLINTO Yhteinen henkilöstöhallinto koostuu yhteistoiminnasta ja työsuojelusta, työpaikkaruokailusta, työkunnon ylläpitämisestä ja henkilöstön virkistyksestä, henkilöstön muistannasta sekä koulutuksesta. Työpaikkaruokailun tukeen on varattu euroa. Tuen tavoitteena on taata työpaikkaruokailun ulkopuolella oleville mahdollisuus lämpimään ateriaan päivittäin. Työkunnon ylläpitämisen ja henkilöstön virkistyksen tavoitteena on henkilökunnan työkyvyn ylläpitäminen ja työkunnon kohottaminen. Fyysisen ja psyykkisen hyvinvoinnin ylläpitämisen kautta pyritään auttamaan työssä jaksamista ja nostamaan työn tehokkuutta. Muut tavoitteet: työpaikkaruokailun tukea maksetaan 1,70 euroa/hlö/kerta, omaehtoisen liikkumisen tukeminen, mm. kuntosalikorttien tukena. Toimintatulot ,3 % Toimintamenot ,9 % Toimintakate ,1 % Tilikauden ylij./alij ,1 %

17 Tulosyksikkö TYÖLLISYYDENHOITO Palkata noin 20 henkilöä läpi vuoden osa-aikaiseen (85 % työajasta) työsuhteeseen 6 kk:n jaksoissa. Työllisyydenhoito koostuu työllistämistuen kuntaosuuteen varatusta määrärahasta, työpajatoiminnasta ja kuntouttavasta työtoiminnasta. Työpajatoiminnassa on eri osa-alueita, joita ovat Työpaja Amanda (esim. ompelutyöt, käsityöt, askartelu, siivoustyöt),työpaja Monttu (esim. puutyöt, metallityöt, ruuankuljetuspalvelut), Mikropaja (tietokonepalvelut) ja Ympäristöpaja (kunnalle tehtävät ympäristönhoitotyöt ja kierrätystoiminta). Työpajatoiminnassa on 2 vakituista työnohjaajaa. Ympäristöpajaan haetaan työllisyyspoliittista avustusta yhdessä Virtain kanssa (hallinnointivastuu Virroilla). Hankkeen nimi: Luonnollisia polkuja työllisyyteen omalta alueelta Hankkeen määrällisenä tavoitteena työllistää n. 20 henkilöä vuodessa (Virrat ja Ruovesi). Kuntouttavassa työtoiminnassa on yksi määräaikainen ohjaaja. Toimijoita n henkilöä/ kk. Tavoitteena on työllisyyden parantaminen, syrjäytymisen ehkäisy ja elämänhallinnan tukeminen. Työllistäminen tapahtuu kunnallisen ja valtiollisen työllistämistuen turvin. Näissä tavoitteissa onnistumiseksi työpajatoiminnan, kuntouttavan työtoiminnan, sosiaalitoimen ja työvoimahallinnon yhteistyötä tiivistetään voimaan tulleen TYP-sopimuksen mukaisesti. Työpajatoiminnan sisältöä ja laajuutta kehitetään vastaamaan paremmin työmarkkinoiden nykyisiä tarpeita. Sitovat tavoitteet: * Työllistää henkilöitä, jotka ovat työttömänä, työttömyysuhan alaisia tai joiden työllistyminen on pitkittynyt tai hän on syrjäytymisvaarassa. Muut tavoitteet: * Työllisyysjakson jälkeen on tavoitteena sijoittua työelämään tai koulutukseen. Työhön ja koulutukseen sijoittumista arvioidaan. Oppisopimuskoulutuksen avulla parannetaan ilman ammatillista koulutusta olevien työttömien ammattitaitoa ja sijoittumista avoimille työmarkkinoille. * Työpaja tuottaa palveluita kuntalaisille ja kunnan organisaatiolle. Toimintatulot ,9 % Toimintamenot ,3 % Toimintakate ,9 % Tilikauden ylij./alij ,9 %

18 Tulosyksikkö ELINKEINOTOIMEN HALLINTO Elinkeinotoimen hallinto sisältää maaseutupalvelujen ja muun elinkeinotoimen hallinnon menot. Toimintatulot Toimintamenot ,6 % Toimintakate ,6 % Tilikauden ylij./alij ,6 % Tulosyksikkö VARSINAINEN ELINKEINOTOIMI Varsinainen elinkeinotoimi sisältää matkailupalvelut ja kuntamarkkinoinnin, alueohjelmat, elinkeinotoiminnan kehittämisen sekä tukemisen (yritysten investointiavustukset). Maaseutuelinkeinojen tukemisen tarkoituksena on saada aikaan kehittämisinvestointeja ja niihin kunnan ulkopuolelta tulevaa rahoitusta. Toimintatulot Toimintamenot ,0 % Toimintakate ,0 % Tilikauden ylij./alij ,0 % Tulosyksikkö RUOKAPALVELUYKSIKKÖ Ruokapalveluyksikkö vastaa kunnan ruokahuoltoon ja ateriapalveluihin liittyvästä toiminnasta. Ruokapalveluyksikön tavoitteena on tuottaa laadukasta, maukasta, asiakaslähtöistä, ravitsemussuositusten mukaista ateriapalvelua kustannustehokkaasti kunnan lapsille, koululaisille, opiskelijoille ja vanhuksille. Vuoden 2015 talousarviossa on huomioitu talouden tasapainotuspaketin määritellyt toimenpiteet ruokapalveluissa. Vuoden 2015 tavoitteena on ruokapalveluiden kokonaisuuden ja kattavuuden kehittäminen. Toimintatulot ,4 % Toimintamenot ,3 % Toimintakate ,0 % Tilikauden ylij./alij ,7 %

19 Osasto HALLINTO- JA TALOUSOSASTO YHTEENSÄ Toimintatulot ,8 % Toimintamenot ,0 % Toimintakate ,0 % Tilikauden ylij./alij ,0 % Vuosien ja tiedot eivät ole keskenään vertailukelpoisia. Isännöinti siirtyy vuonna 2015 teknisistä palveluista talous- ja hallintopalveluihin. Vaikutus tuloihin ja , menoihin , toimintakatteeseen +101 ja alijäämään

20 5.2 SOSIAALI- JA TERVEYSOSASTO (Virtain ja Ruoveden sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteistoiminta-alue) Tulosyksikkö SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUKIPALVELUT Toiminta Ruovedellä Sosiaali- ja terveyspalvelujen tukipalvelut on eriytetty omaksi talousarviokohdakseen vuoden 2015 talousarvioon. Tiedot eivät ole kaikilta osin vertailukelpoisia. Vuosien tiedot sisältävät talous- ja henkilöstöhallintopalvelujen oston, vuosien tiedot sisältävät näiden lisäksi myös muiden hallinnollisten tukipalvelujen kuten tietotekniikkapalvelujen ostot. Sisäiset palkanlaskentamenot laskutetaan sopimuksen mukaisesti siten, että ne jaetaan henkilöstön lukumäärän suhteessa. Henkilökunnan määrä Virroilla ja Ruovedellä lasketaan vuosittain 1. päivänä tammikuuta ja 1. päivänä heinäkuuta. Lopullinen jakosuhde on laskentapäivien keskiarvo. Kirjanpito ja keskitetty hallinto (henkilöstöhallinto) laskutetaan sisäisenä laskuna sopimuksen mukaisesti talousarvion toimintakulujen suhteessa. Toimintatulot Toimintamenot ,6 % Toimintakate ,6 % Tilikauden ylij./alij ,6 % Tulosyksikkö PERUSTERVEYDENHUOLTO Toiminta Ruovedellä Terveyskeskuksen tilat on vuokrattu Ruoveden kunnalta ja niiden huollosta ja hoidosta vastaa tilakeskus. Myös ruokapalvelut ostetaan Ruoveden kunnalta. Tukitoimista puhtaanapito (laitoshuolto) on entuudestaan jaettu yksiköittäin siten, että henkilöstö on osa hoito-organisaatiota. Varsinaista taloustoimistotoimintaa ei Ruovedellä ole, vaan Virtain terveyskeskuksen taloustoimisto tekee vaativammat tehtävät ja Ruovedellä keskitytään laskujen vastaanottamiseen ja hyväksymiseen sekä potilaslaskutukseen. IT-tuki on järjestetty Virtain tietohallinnosta. Ruoveden ennalta ehkäisevän työn osalta työterveyshuollossa toimii työterveyshoitaja ja lääkäripalveluista vastaa ylilääkäri. Neuvolatoiminnoissa ja kouluterveydenhuollossa toimintoja yhdenmukaistetaan yhteistoiminta-alueella ja lääkäripalvelua kohdennetaan näihin toimintoihin. Terveyskeskuksen toimintaa kehitetään, että väestö saa tarvittavat perusterveydenhuollon palvelut omasta terveyskeskuksesta. Tavoitteena on toiminta virkalääkäriperustaisena. Vuokralääkäritoimintaa jatketaan tarpeen mukaan. Erikoislääkärivastaanotot 20

21 toteutetaan pääosin Virroilla. Virka-ajan ulkopuolinen päivystys on Acutassa Tampereella. Yhteistoiminta-alueen lääkäritoiminnan yhteistyötä selvitetään. Ruovedellä hammashuollon toiminta jatkuu entisellään. Pyritään ostopalveluin turvaamaan riittävä hammaslääkäreiden määrä. Vuosien tiedot sisältävät Kuel-maksuja ja ympäristöterveydenhuollon ostoja Keuruulta, mistä johtuen tiedot eivät ole täysin vertailukelpoiset. Toimintatulot ,0 % 0 0 Toimintamenot ,8 % Toimintakate ,8 % Tilikauden ylij./alij ,8 % Tulosyksikkö ERIKOISSAIRAANHOITO Erikoissairaanhoidon palvelut ostetaan PSHP:lta. Vuosien tiedot on oikaistu vastaamaan vuosien tietoja siirtämällä eläkemenoperusteiset kustannukset kohtaan muut sosiaali- ja terveyspalvelut. Toimintatulot Toimintamenot ,2 % Toimintakate ,2 % Tilikauden ylij./alij ,2 % Tulosyksikkö SOSIAALITYÖ Toiminta Ruovedellä Ruovedellä työntekijöinä ovat kaksi sosiaalityöntekijää, toimistosihteeri ja perhetyöntekijä. Toimintatulot ,0 % 0 0 Toimintamenot ,8 % Toimintakate ,8 % Tilikauden ylij./alij ,8 %

22 Tulosyksikkö Toiminta Ruovedellä KEHITYSVAMMAHUOLTO Ruovedellä kehitysvammaisten päivä- ja työtoiminta ostetaan edelleen Honkalakodilta kuten myös asumisen tukipalvelut keskustassa ja Visuvedellä. Ruhalankodissa toteutetaan autettua asumista ja palveluja myydään edelleen myös vieraskuntalaisille. Toimintatulot Toimintamenot ,9 % Toimintakate ,9 % Tilikauden ylij./alij ,9 % Tulosyksikkö KOTI- JA VANHUSTYÖ Toiminta Ruovedellä Ruovedellä tulosalueeseen kuuluvat kotihoito (kotipalvelu ja kotisairaanhoito yhdistettynä) ja siihen sisältyvät Mäntylän palveluasunnot sekä tukipalveluina ateria-, asiointi-, kylvetys- ja turvapuhelinpalvelua. Lisäksi tulosalue sisältää Kotirannan Koivukodin laitoshoidon sekä Kuusikodin ja Mäntykodin tehostetun palveluasumisen yksiköt, Honkalassa toimivien Kaukokodin ja Majakan muistisairaiden tehostetun palveluasumisen yksiköt sekä Honkalalta ostetun kuntouttavan päivätoiminnan. Osasto 2 remontointi on alkanut ja valmistuu kesällä Pitkäaikaispaikat muutetaan tehostetuksi palveluasumiseksi. Kaukokodin toiminta tehostetun palveluasumisen toimintana lakkaa osasto 2 remontin valmistuttua. Tulosalueeseen kuuluvat myös yli 65-vuotiaiden sekä sotainvalidien omaishoito. Ikäihmisten palveluita annetaan oikea-aikaisesti ja tarkoituksenmukaisesti. Painopisteenä on kotona asumisen tukemisen kehittäminen. Mikäli kotihoidon tukitoimet eivät riitä ikääntyneille, hoito turvataan palveluasumisella ja laitoshoidolla. Ikäihmisten määrän ennustetaan kasvavan suunnitelmakaudella. Yli 65 vuotta täyttäneitä Ruovedellä on väestöennusteen mukaan v , v , v , v ja v Tulevaisuudessa painottuu kotiasumisen ensisijaisuus, mutta myös palveluita on lisättävä ikäihmisten määrän kasvaessa. Lisäksi laitoshoitoa ja tehostettua palveluasumista tarvitaan muistisairaiden, monisairaiden, toimintakyvyltään rajoittuneiden asukkaiden hoitoon. Vanhustyön strategia päivitetään vuonna Toimintatulot Toimintamenot ,4 % Toimintakate ,4 % Tilikauden ylij./alij ,4 %

23 Tulosyksikkö Toiminta Ruovedellä MUU SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLTO Muu sosiaali- ja terveydenhuolto sisältää ympäristöterveydenhuollon ostopalvelut Keuruun kaupungilta sekä sosiaali- ja terveysosaston Kuel-perusteiset maksut. Aiemmin mainitut erät ovat sisältyneet muille osaston alaisille kustannuspaikoille, mutta ne on vertailukelpoisuuden parantamiseksi eriytetty omaksi talousarviokohdakseen. Toimintatulot ,0 % 0 0 Toimintamenot ,3 % Toimintakate ,3 % Tilikauden ylij./alij ,3 % Osasto SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT YHTEENSÄ Toimintatulot ,0 % 0 0 Toimintamenot ,7 % Toimintakate ,7 % Tilikauden ylij./alij ,7 %

24 5.3 SIVISTYSOSASTO Tulosyksikkö OPETUSTOIMINNAN HALLINTO Toiminta-ajatus: Sivistyslautakunnan tehtävänä on koulutuksen peruspalvelujen ja niiden vaatimien tuki- ja elämänlaatupalvelujen järjestäminen kuntalaisille perusopetuksen, keskiasteen, aikuiskoulutuksen sekä päivähoidon tulosalueilla. Palvelujen tuottajina ovat päiväkodit, oppilaitokset ja toimiva hallinto. Toiminnan päätavoitteet: 1. Laadukkaiden opetus- ja koulutuspalvelujen sekä päivähoitopalveluiden järjestäminen. 2. Koulutuksen taloudellinen järjestäminen. Toteutumista mitataan osavuosi- ja tilinpäätöstietojen avulla. 3. Ruoveden opiston ja Autere-opiston yhteistyötä lisätään. Ostopalvelusopimus saakka. 4. Toisen asteen koulutuksen yhteistyön lisääminen alueellisesti. Hallinnon tavoitteet: 1. Suunnitelmakauden aikana arvioidaan opetussuunnitelman toteutumista perusasteella sekä käynnistetään uuden opetussuunnitelman 2016 kehittämisprosessi. Erityisenä keskittymiskohteena uuden oppilas- ja opiskelijahuoltolain asettamat velvoitteet. 2. Oppilaiden ja vanhempien osallistaminen opetussuunnitelmaprosessiin ja oppilashuollon kehittämiseen aloittavan Ruoveden Yhteiskoulu yhtenäiskoulun suunnittelun jatkaminen 4. Perusopetuksen opettajien virkojen tarkastelu oppilasmäärää vastaavaksi; lukumäärä ja rakenne. 5. Kustannusten tarkka suunnittelu ja seuraaminen 6. Erilaisten avustusten ja hankerahoituksien mahdollisuuksien tutkiminen ja hakeminen sivistystoimen tulosalueille. Toimintatulot ,7 % Toimintamenot ,8 % Toimintakate ,1 % Tilikauden ylij./alij ,1 %

25 Tulosyksikkö PÄIVÄHOITO Sitovat tavoitteet: PÄIVÄHOITO JA VARHAISKASVATUS Päivähoito, esiopetus (osittain) ja koululaisten iltapäivähoito (osittain) on ollut vuodesta 2010 lähtien sivistysosaston alaisuudessa. Esiopetuksen opetussuunnitelman toteuttaminen. Erityislastentarhanopettajan palvelut ostopalveluna käytössä. Tarvetta vastaava henkilöstön määrä. Tarvittaessa liikutellaan henkilöstöä eri päivähoitoyksiköiden välillä (esim. sijaisuudet) Luodaan toimivat suhteet lasten vanhempien kanssa ja pidetään yhteisiä tilaisuuksia Vanhempien kanssa laaditaan yhteisesti lapsen VASU (varhaiskasvatussuunnitelma) Kunnan uuden vuonna 2013 päivitetyn VASUN jalkauttaminen päivähoitoyksiköihin. Yksikkökohtaiset vasut käytössä. Turvataan päivähoito kunnassa esiintyvän tarpeen mukaisesti ja toteutetaan lähipalveluperiaatteella - varaudutaan päivähoidon tarpeen muutoksiin, koska lapset tulevat hoitoon yhä nuorempina; paineita tulee olemaan kirkonkylän alueella. Oikea-aikaisten palvelujen saatavuus - säilytetään 30%, 60% ja 80%:n palvelu Tavoitteiden, toiminnan ja talouden tasapaino -käyttösuunnitelma toteutuu 100%:sti Henkilöstö ja osaaminen 1. pysyvän työvoiman saatavuus; mitataan ammattitaitoi sen henkilöstön pysyvyydellä 2. toteutetaan täydennyskoulutusta 3. muu seudullinen yhteistyö (Ylä-Pirkanmaa ) 4. tiivis yhteistyö kunnan eri sektoreiden kanssa esim. kulttuuri, vapaa-aika, liikuntatoimi. 5. osallistutaan kunnan Laku-ryhmään (lasten kulttuuri ) 6. kehityskeskustelut 7. TVA prosessi käytynä koko päivähoidossa Suoritetaan päivähoidon vaihtoehtona lastenhoidon tukea 40 ruovesiläiselle lapselle Pidetään tiivistä yhteyttä sosiaalitoimeen ja lastenneuvolaan ja kouluterveydenhoitoon sekä kasvatus- ja perheneuvolaan. 25

26 Toimintatulot ,6 % Toimintamenot ,6 % Toimintakate ,6 % Tilikauden ylij./alij ,6 % Tulosyksikkö PERUSOPETUKSEN 0-6 LUOKAT Varmistetaan, että ryhmäkoot kouluilla ovat pedagogisesti ja taloudellisesti kestävällä pohjalla. Opetusryhmän koko luokilla 1-2 pääsääntöisesti enintään 20, luokilla 3-6 pääsääntöisesti enintään 30. Kolmiportaisen tuen käytänteiden edelleen kehittäminen kouluilla. Oppilas- ja opiskelijahuoltolain toimeenpanoon liittyviä tehtäviä; oppilashuoltosuunnitelma ja kuraattoripalvelut. Koulujen liikunnallisuuden lisääminen; osallistuminen Koulupäivä liikkuvaksi-hankkeeseen. Kodin ja koulun yhteistyön kehittäminen, esim. vanhempaintoimikuntien toiminnan tukeminen. Kodin ja koulun välisen viestinnän kehittäminen (Wilma). Yhteistyön edelleen kehittäminen varhaiskasvatuksen ja koulutoimen välillä (esim. henkilöstön käyttö, iltapäivätoiminta jne.). Varmistetaan riittävät koulunkäynninohjaajien resurssit kaikille kouluille. Esiopetusjärjestelyt sivukylien kouluilla laaditaan tarkastellen alkuopetuksen ryhmäkoot. Esi- ja alkuopetusryhmien opetuksen ja oppimisen turvaaminen yhdysluokkaopetuksessa erilaisin opetusratkaisuin. Erityisopetuksen tarkoituksenmukainen järjestäminen koko perusasteella. Varmistetaan erityisopetuksen riittävä saatavuus myös sivukylien kouluilla. Varataan tunteja tukiopetukseen kaikille kouluille Kehitetään nykyisiä erityisopetuksen resursseja vastaamaan nykyistä tarvetta. Järjestetään iltapäivätoimintaa tarkoituksenmukaisimmalla tavalla Kirkonkylän, Pekkalan ja Visuveden kouluilla. Järjestetään kerhotoimintaa kouluilla Opetushallituksen avustuksen turvin Käynnistetään opetussuunnitelman (2016) uudistamispro- 26

27 sessi. Varmistetaan laadukas opetus oppilaiden ja vanhempien kanssa käytävät keskustelut ja arviointikyselyt arviointityön kehittäminen toiminnan laadun seuranta, perusopetuksen laatukriteerien pohjalta vuosittainen arviointi opetus- ja ohjaushenkilöstön osaamisen ylläpitäminen ja kehittäminen (kehityskeskustelut, täydennyskoulutus) työyhteisöjen työhyvinvoinnin ylläpito ja kehittäminen Toimintatulot ,0 % Toimintamenot ,2 % Toimintakate ,3 % Tilikauden ylij./alij ,0 % Tulosyksikkö RUOVEDEN YHTEISKOULU Perusopetus 7 9 luokat: opetuksen laadun ylläpitäminen, arviointi, seuranta ja kehittäminen taloudellisesti kestävällä perustalla oleva opetusryhmien koko arviointikeskustelut luokanvalvojien, huoltajien ja oppilaiden kanssa kolmiportaisen tukijärjestelmän edelleen kehittäminen kouluviihtyvyyteen ja turvalliseen oppimisympäristöön panostaminen (mm. liikkuva koulu hanke) kansainvälisen oppilasvaihtotoiminnan jatkaminen koulun omana toimintana sekä EU-rahoituksen puitteissa tieto- ja viestintätekniikan opetussovellusten kehittäminen perusopetuksessa opettajien täydennyskoulutus Lukio-opetus: opetuksen hyvän laadun säilyttäminen, seuranta ja edelleen kehittäminen opettajien täydennyskoulutus erityisesti tieto- ja viestintätekniikan opetussovellusten alueella arviointi- ja kehityskeskustelut taloudellisesti kestävällä pohjalla oleva opetusryhmien koko - riittävän opiskelijahuollon turvaaminen turvalliseen ja viihtyisään opiskeluympäristöön panostaminen 27

28 Toimintatulot ,9 % Toimintamenot ,4 % Toimintakate ,9 % Tilikauden ylij./alij ,1 % Tulosyksikkö KESKIASTE - Osuus Merikanto-opiston kustannuksista - Yhteisten opintotilaisuuksien/ kurssien/ osakurssien järjestäminen lukioiden kanssa seutukunnan alueella Toimintatulot ,0 % 0 0 Toimintamenot ,5 % Toimintakate ,5 % Tilikauden ylij./alij ,5 % Tulosyksikkö RUOVEDEN OPISTO Aikuiskoulutus/Ruoveden Opisto: - Opiston opetustuntimäärän säilyttäminen 2800 tunnin tasolla - Opiston toiminnassa yhteistyön jatkaminen Mänttä- Vilppulan Autere-opiston kanssa (ostopalvelusopimus vuodelle 2015) Toimintatulot ,6 % Toimintamenot ,1 % Toimintakate ,9 % Tilikauden ylij./alij ,9 %

29 Tulosyksikkö KIRJASTOPALVELUT Kirjasto on sivistyksen ja kulttuurin peruspalvelua, joka edistää alueensa asukkaiden yhtäläisiä mahdollisuuksia elämyksiin, tietojen ja taitojen hankintaan, kansalaisvalmiuksien kehittämiseen, kansainvälistymiseen sekä elinikäiseen oppimiseen. Toiminnan tavoitteena on edistää myös virtuaalisten ja vuorovaikutteisten verkkopalvelujen ja niiden sisältöjen kehittymistä. (Kirjastolaki 2 ). Kirjastopalveluilla tuotetaan hyvinvointia, iloa, elämyksiä ja tietoja kaikenikäisille kuntalaisille. Niillä myös ennalta ehkäistään tiedollista ja muuta syrjäytymistä. Sitovat tavoitteet: Palvelujen aktiivinen käyttö sekä fyysisissä toimipisteissä että verkon välityksellä: tavoitteena lainaa ja käyntiä Riittävät aukioloajat ja saavutettavuus: pääkirjasto 36 h/vko talvikausi ja 32 h/vko kesäkausi; kirjastoautossa kattavan reitistön ja palvelupisteiden määrän ylläpito, n. 40 pysäkkiä / aikataulujakso. Muut tavoitteet: Kokoelman kehittäminen ja aineistokierron tehostaminen : riittävät hankinnat ja poistot (suositus 8% kokoelmasta). Tiivis PIKI-yhteistyö yhteistoimintasopimuksen ja toimintaohjelman mukaan. Lasten ja nuorten oppimisen ja hyvinvoinnin tukeminen: tiedonhaun ja kirjastonkäytön opastus, mediakasvatus, kirjavinkkaus, satutunnit, lastentapahtumat. Yhteistyö koulun, päivähoidon ja lastenkulttuurityöryhmän kanssa. Osallistuminen opetussuunnitelman uudistustyöhön. Seniorityön kehittäminen. Kirjastoautotoiminta Ruovedellä 40 vuotta - juhlavuoden tapahtumat. Osaltaan olla mukana järjestämässä kunnan juhlavuoden tapahtumia. Osaamisen kehittäminen hanke yhdessä seitsemän pirkanmaalaisen kunnan kanssa: tavoitteena osaamiskartoituksen tekeminen. Hanke saanut valtionavustusta ja kestää vuoden 2015 loppuun. Arviointiyhteistyön jatkaminen Avin aloittaman verkoston puitteissa: tavoitteena laatumallin laatiminen. Hankkeeseen haetaan valtionavustusta. Mukana viisi kuntaa. Toimintatulot ,3 % Toimintamenot ,8 % Toimintakate ,7 % Tilikauden ylij./alij ,3 %

30 Tulosyksikkö LIIKUNTAPALVELUT JA RAITTIUSTYÖ Tavoitteenamme luoda edellytyksiä kuntalaisten liikunnalle kehittämällä paikallisia ja alueellista yhteistyötä sekä terveyttä edistävää liikuntaa, tukemalla kansalaistoimintaa, tarjoamalla liikuntapaikkoja sekä järjestämällä liikuntaa ottaen huomioon myös erityisryhmät. Liikunta on kunnallinen peruspalvelu, jonka tavoitteena on edistää kuntalaisten hyvinvointia ja terveyttä, fyysistä aktiivisuutta, liikuntaharrastusta sekä vahvistaa liikunnan kansalaistoiminnan elinvoimaisuutta paikallistasolla. Muita tavoitteita: Luoda ja kehittää erilaisia matalan kynnyksen liikuntamahdollisuuksia kunnassa. Kuntalaisten omaehtoista liikkumista tuetaan ja kannustetaan eri teemoin ja tapahtumin. Kunnan ja seuraväen sekä alueellisten toimijoiden yhteistyö liikuntapalveluiden järjestämisessä. Seura-avustusten säilyttäminen nykyisellä tasolla. Aktivoinnin painopisteet: Työ- ja ikäihmisten terveysliikuntaan sekä liikkumattomien lasten ja nuorten saaminen liikuntaharrastusten pariin. Liikuntatoimi huolehtii Urheilukeskuksen ja siihen liittyvien liikuntapaikkojen kunnossapidosta ja kunnostuksesta. Ylläpidetään lähiliikuntapaikka jokaisen kyläkoulun yhteydessä. Toimintatulot ,2 % Toimintamenot ,0 % Toimintakate ,5 % Tilikauden ylij./alij ,5 %

31 Tulosyksikkö NUORISOTYÖ Nuorisotoimen tavoitteena on edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta ja nuorten sosiaalista vahvistumista sekä tukea nuorten itsenäistymistä. Työtä tehdään nuorisolain hengessä, jossa lähtökohtana on mm. yhteisöllisyys, yhteisvastuu, ihmisoikeuksien kunnioittaminen ja tasa-arvo, sekä nuorten kasvun tukeminen ja elinolojen parantaminen. Työmuotojamme ovat järjestöjen tukeminen, toimintaryhmien ohjaaminen, leiritoiminta, retket, kulttuuri- ym. tapahtumat, nuorisotila Vintin toiminta. Nuorten kasvun tukemiseksi toimimme yhteistyössä vanhempien, koulujen, seurakunnan, järjestöjen sekä muiden nuorisotyötä tekevien tahojen kanssa. Muut tavoitteet: Nuorten palveluverkoston toiminnan koordinointi. Aktiivinen yhteistyö nuorisovaltuuston kanssa. Nuorisotila Vintin toiminta. Avointa ja ohjattua toimintaa arki-iltoina. Perjantain PP -illat yhteistyössä seurakunnan kanssa. Vintin tilojen vuokraaminen järjestöille ja yhteisöille. Nuorisoteatteri NuHan ja ilmaisutaitokerho PikkuNuHan toiminnan ohjaaminen. Leiritoiminta yhteistyössä seurakunnan kanssa, retket ja nuorisokulttuuritapahtumat. KultTour-yhteistyöverkostossa toimiminen. Tuuhosen leirikeskuksen vuokraaminen yhdistyksille, yrityksille ja yksityisille. Toimintatulot ,1 % Toimintamenot ,0 % Toimintakate ,4 % Tilikauden ylij./alij ,4 %

HALLINTO- JA TALOUSOSASTO

HALLINTO- JA TALOUSOSASTO HALLINTO- JA TALOUSOSASTO VAALILAUTAKUNTA Eduskuntavaalit järjestetään vuonna 2015. Tavoite toteutui suunnitellusti. Toimintatulot +7 956 +7 900 0 +7 900 0 0 Toimintamenot -12 174-12 000 0-12 000-3 993-4

Lisätiedot

SIVISTYSOSASTO. Toteutuminen:

SIVISTYSOSASTO. Toteutuminen: SIVISTYSOSASTO OPETUSTOIMINNAN HALLINTO Toiminta-ajatus: Sivistyslautakunnan tehtävänä on koulutuksen peruspalvelujen ja niiden vaatimien tuki- ja elämänlaatupalvelujen järjestäminen kuntalaisille perusopetuksen,

Lisätiedot

Toteutuminen: Toteutunut suunnitelmien mukaan.

Toteutuminen: Toteutunut suunnitelmien mukaan. HALLINTO- JA TALOUSOSASTO VAALILAUTAKUNTA Vaalilautakunta kokoontuu vuonna 2014 Eurovaalien kustannukset kirjautuivat toiselle vuosikolmannekselle, joten elokuun toteuman odotetaan muodostuvan koko vuoden

Lisätiedot

Toteutuminen: Ei kustannuksia.

Toteutuminen: Ei kustannuksia. HALLINTO- JA TALOUSOSASTO VAALILAUTAKUNTA Kunnallisvaalit järjestetään vuonna 2017. Ei kustannuksia. Toimintatulot 8 184 0 0 0 0 Toimintamenot -10 948 0 0 0-2 Toimintakate -2 764 0 0 0-2 Tilikauden ylij./alij.

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUKIPALVELUT

SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUKIPALVELUT SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUKIPALVELUT Sosiaali- ja terveyspalvelujen tukipalvelut on eriytetty omaksi talousarviokohdakseen vuoden 2015 talousarvioon. Tiedot eivät ole

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUKIPALVELUT

SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUKIPALVELUT SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT 1-8 SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUKIPALVELUT Vuosien 2015 2017 tiedot sisältävät taloushallintopalvelujen oston lisäksi myös muiden hallinnollisten tukipalvelujen, kuten

Lisätiedot

Toteutuminen: Ei kustannuksia. Toteutuminen: Tilinp TA 2016 TA muutos TA muut jälk

Toteutuminen: Ei kustannuksia. Toteutuminen: Tilinp TA 2016 TA muutos TA muut jälk HALLINTO- JA TALOUSOSASTO VAALILAUTAKUNTA Kunnallisvaalit järjestetään vuonna 2017. Ei kustannuksia. Toimintatulot 8 184 0 0 0 Toimintamenot -10 948 0 0 0 Toimintakate -2 764 0 0 0 Tilikauden ylij./alij.

Lisätiedot

PERUSTELUOSA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2016 2017 1. YLEISTÄ

PERUSTELUOSA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2016 2017 1. YLEISTÄ PERUSTELUOSA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2016 2017 1. YLEISTÄ 1.1 Talousarvion ja taloussuunnitelman lainsäädännölliset perusteet Kuntalain 65 :n mukaan kunnanvaltuuston on

Lisätiedot

SIVISTYSOSASTO Sivistyslautakunnan alainen toiminta. Tulosyksikkö OPETUSTOIMINNAN HALLINTO

SIVISTYSOSASTO Sivistyslautakunnan alainen toiminta. Tulosyksikkö OPETUSTOIMINNAN HALLINTO SIVISTYSOSASTO Sivistyslautakunnan alainen toiminta OPETUSTOIMINNAN HALLINTO Toiminta-ajatus: Sivistyslautakunnan tehtävänä on kasvatuksen ja koulutuksen peruspalvelujen ja niiden vaatimien tukipalveluiden

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille Kunnanhallitus 140 19.09.2016 Kunnanhallitus 169 31.10.2016 Kunnanhallitus 211 28.11.2016 Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille 2018-2019 240/02.02.00/2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

5.3 SIVISTYSOSASTO. Sivistyslautakunnan alainen toiminta. Talousarvion tavoitteet ja tunnusluvut:

5.3 SIVISTYSOSASTO. Sivistyslautakunnan alainen toiminta. Talousarvion tavoitteet ja tunnusluvut: 5.3 SIVISTYSOSASTO Sivistyslautakunnan alainen toiminta OPETUSTOIMINNAN HALLINTO Sivistyslautakunnan tehtävänä on kasvatuksen ja koulutuksen peruspalvelujen ja niiden vaatimien tukipalveluiden järjestäminen

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Yleistä vuoden 2019 talousarviosta

Yleistä vuoden 2019 talousarviosta EM 30.10.2018 Yleistä vuoden 2019 talousarviosta Pomarkun kunnan vuoden 2019 talousarviota tehdään poikkeuksellisen vaikeassa tilanteessa, joka aiheutuu valtionosuustulojen romahduksesta vuonna 2019. Valtionosuudet

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Yleistä vuoden 2018 talousarviosta

Yleistä vuoden 2018 talousarviosta KH 28.11.2017 Yleistä vuoden 2018 talousarviosta Suomen kuntien taloudellisessa tilanteessa näkyy selvä kahtiajako hyvin toimeentuleviin kuntiin ja vaikeuksissa oleviin kuntiin. Osa kunnista suunnittelee

Lisätiedot

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN 2020-2021 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 1. Yleiset laadintaperusteet SAVUKOSKEN KUNTA Kunnan talousarvio ja taloussuunnitelma laaditaan suunnittelukaudelle 2019-2021.

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta 22 14.05.2012 Kunnanvaltuusto 23 04.06.2012 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta Kunnanhallitus 2.4.2012 68 Kunnan tilinpäätöksen tulee

Lisätiedot

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus Kaupungin talouden ohjaus Luottamushenkilökoulutus 9.8.2017 Talousarvio ja suunnitelma Kuntalaki 110 Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio

Lisätiedot

5.3 SIVISTYSOSASTO. Sivistyslautakunnan alainen toiminta. Talousarvion tavoitteet ja tunnusluvut: Toiminta-ajatus:

5.3 SIVISTYSOSASTO. Sivistyslautakunnan alainen toiminta. Talousarvion tavoitteet ja tunnusluvut: Toiminta-ajatus: 5.3 SIVISTYSOSASTO Sivistyslautakunnan alainen toiminta Tulosyksikkö OPETUSTOIMINNAN HALLINTO Toiminta-ajatus: Sivistyslautakunnan tehtävänä on kasvatuksen ja koulutuksen peruspalvelujen ja niiden vaatimien

Lisätiedot

Kunnan talouden perusteet. Luottamushenkilöiden koulutus Sirkka Lankila

Kunnan talouden perusteet. Luottamushenkilöiden koulutus Sirkka Lankila Kunnan talouden perusteet Luottamushenkilöiden koulutus 11.2.2013 Sirkka Lankila Valtuusto ja kunnan talous Valtuusto päättää kunnan talouden ja rahoituksen perusteista eli valtuusto käyttää kunnassa budjettivaltaa

Lisätiedot

Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös

Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös Talous ja strategiaryhmä 7.1.2009 I 1 Talouden seuranta ja raportointi 7.1.2009 I 2 Tuloslaskelma Kunnassa tuloslaskelman tehtävä on osoittaa, riittääkö tuottoina

Lisätiedot

Ajankohtaista sivistystoimen taloudesta

Ajankohtaista sivistystoimen taloudesta Ajankohtaista sivistystoimen taloudesta Kuntaliiton näkökulma Sivistystoimen talouspäälliköt ry Kuntatalo 9.-10.6.2016 Kuntien valtionosuudet osana Suomen valtionapujärjestelmää 11 mrd. (11,7 mrd. v. 2016)

Lisätiedot

SIVISTYSOSASTO Sivistyslautakunnan alainen toiminta. Tulosyksikkö OPETUSTOIMINNAN HALLINTO

SIVISTYSOSASTO Sivistyslautakunnan alainen toiminta. Tulosyksikkö OPETUSTOIMINNAN HALLINTO SIVISTYSOSASTO Sivistyslautakunnan alainen toiminta OPETUSTOIMINNAN HALLINTO Toiminta-ajatus: Sivistyslautakunnan tehtävänä on kasvatuksen ja koulutuksen peruspalvelujen ja niiden vaatimien tukipalveluiden

Lisätiedot

Uusi liikuntalaki kunta- talouden puristuksessa. Talous Liikuntalain keskeiset kuntapykälät Mikä muuttuu vai muuttuuko?

Uusi liikuntalaki kunta- talouden puristuksessa. Talous Liikuntalain keskeiset kuntapykälät Mikä muuttuu vai muuttuuko? Uusi liikuntalaki kunta- talouden puristuksessa Talous Liikuntalain keskeiset kuntapykälät Mikä muuttuu vai muuttuuko? Kari Sjöholm 26.11.2014 Bruttokansantuote, määrän muutos-% ed. vuodesta Lähde: kansalliset

Lisätiedot

LAPIN LIITTO Hallitus

LAPIN LIITTO Hallitus LAPIN LIITTO Hallitus 29.8.2016 Liite Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2018-2019 taloussuunnitelman laadintaohjeet Lapin liiton hallinnossa ja taloudenhoidossa noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain

Lisätiedot

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely,

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely, SIVISTYSTOIMI Tulosalueet: Hallinto Perusopetus Varhaiskasvatus Opinto- ja vapaa-aika Toiminta-ajatus Sivistystoimen tavoitteena on tuottaa kuntalaisille monipuolisia ja korkealaatuisia palveluja toimialallaan

Lisätiedot

Valtionvarainministeriön lakiin perustuvat kriisikuntakriteerit

Valtionvarainministeriön lakiin perustuvat kriisikuntakriteerit Talouden nykytila Kriteerit Valtionvarainministeriön lakiin perustuvat kriisikuntakriteerit 1. Negatiivinen vuosikate Rovaniemi 2012 2016 186 /asukas Ei täyty? 2. tuloveroprosentti yli 0,5 prosenttiyksikköä

Lisätiedot

Uusi liikuntalaki voimaan 2015 Kunnat uusien haasteiden edessä Muuttuvatko kuntien tehtävät?

Uusi liikuntalaki voimaan 2015 Kunnat uusien haasteiden edessä Muuttuvatko kuntien tehtävät? Uusi liikuntalaki voimaan 2015 Kunnat uusien haasteiden edessä Muuttuvatko kuntien tehtävät? Kari Sjöholm 10.9 2014 -200-400 -600-800 -1000-1200 -1400-1600 Hallitusohjelman sekä vuosien 2012-2014 kehysriihien

Lisätiedot

RUOVEDEN KUNTA TALOUSARVIO 2017 TALOUSSUUNNITELMA

RUOVEDEN KUNTA TALOUSARVIO 2017 TALOUSSUUNNITELMA Ku RUOVEDEN KUNTA TALOUSARVIO 2017 TALOUSSUUNNITELMA 2018 2019 SISÄLLYSLUETTELO PERUSTELUOSA... 2 1. YLEISTÄ... 2 1.1 Talousarvion ja taloussuunnitelman lainsäädännölliset perusteet... 2 1.2 Talousarvion

Lisätiedot

RUOVEDEN KUNTA TALOUSARVIO 2016 TALOUSSUUNNITELMA 2017 2018

RUOVEDEN KUNTA TALOUSARVIO 2016 TALOUSSUUNNITELMA 2017 2018 RUOVEDEN KUNTA TALOUSARVIO 2016 TALOUSSUUNNITELMA 2017 2018 SISÄLLYS PERUSTELUOSA... 2 1. YLEISTÄ... 2 1.1 Talousarvion ja taloussuunnitelman lainsäädännölliset perusteet... 2 1.2 Talousarvion ja -suunnitelman

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023 Päivitetty 4.4.2019 Lähde: Kuntaliiton laskelmat, Kevään 2019 kuntatalousohjelma (4.4.2019) Mikko Mehtonen 4.4.2019 Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015 Tilanteessa 31.3.2015 kaupungin tuloslaskelman vuosikate on 1.242.673 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 219.483 euroa ylijäämäinen. Talousarvion 2015

Lisätiedot

RUOVEDEN KUNTA TALOUSARVIO 2017 TALOUSSUUNNITELMA

RUOVEDEN KUNTA TALOUSARVIO 2017 TALOUSSUUNNITELMA Ku RUOVEDEN KUNTA TALOUSARVIO 2017 TALOUSSUUNNITELMA 2018 2019 SISÄLLYSLUETTELO PERUSTELUOSA... 2 1. YLEISTÄ... 2 1.1 Talousarvion ja taloussuunnitelman lainsäädännölliset perusteet... 2 1.2 Talousarvion

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Käyttösuunnitelma 2013 Liite sivistyslautakunta

Sivistyslautakunta Käyttösuunnitelma 2013 Liite sivistyslautakunta 1 SIVISTYSLAUTAKUNTA 24 447 941 MENOT 25 617 800 25 934 500 25 898 100 26 106 631 4,8 % 1,2 % -0,1 % 100,8 % 2 269 241 TULOT 1 962 000 2 125 790 2 125 800 2 347 460-13,5 % 8,3 % 0,0 % 110,4 % 22 178 700

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen Lähde: Peruspalveluohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat

Kuntatalouden kehitys vuoteen Lähde: Peruspalveluohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat Kuntatalouden kehitys vuoteen 2018 Lähde: Peruspalveluohjelma 3.4.2014 sekä Kuntaliiton laskelmat Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset Lähde: Vuodet 2012-2013 Tilastokeskus, vuosien 2014-2018

Lisätiedot

Talousarvio 2019 Valmistelu ja aikataulut. Konsernijaosto

Talousarvio 2019 Valmistelu ja aikataulut. Konsernijaosto Talousarvio 2019 Valmistelu ja aikataulut Konsernijaosto 23.4.2018 Talousarvion 2019 lähetekeskustelu Lähtökohtana uuden kuntastrategian päämäärät 1. Sujuva 2. Hyvinvoiva 3. Vireä Keskeisiä Tuusulan talouden

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous ja peruspalvelujen valtionosuus

Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous ja peruspalvelujen valtionosuus 1 (5) Kunta- ja aluehallinto-osasto 25.9.2017 Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous ja peruspalvelujen valtionosuus Kuntatalous Kuntatalouden kehitystä on arvioitu talousarvioesityksen yhteydessä

Lisätiedot

Kuntatalousohjelma vuosille , Kevät Kunta- ja aluehallinto-osasto

Kuntatalousohjelma vuosille , Kevät Kunta- ja aluehallinto-osasto Kuntatalousohjelma vuosille 2020-2023, Kevät 2019 Kunta- ja aluehallinto-osasto Vaalikauden viimeinen kuntatalousohjelma on tekninen Vaalikauden lopussa laadittava kuntatalousohjelma on julkisen talouden

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013 Tilanteessa 31.3.2013 kirjanpidollinen tuloslaskelman vuosikate on 1.040.476 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 118.034 euroa ylijäämäinen. Kun otetaan

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous

Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous 1 (5) Kunta- ja aluehallinto-osasto 6.11.2017 Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous Kuntatalouden kehitystä on arvioitu talousarvioesityksen yhteydessä valmistellussa kuntatalousohjelmassa vuodelle

Lisätiedot

SONKAJÄRVEN KUNTA 22.9.2014 Kunnanhallitus SONKAJÄRVEN KUNNAN VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTA

SONKAJÄRVEN KUNTA 22.9.2014 Kunnanhallitus SONKAJÄRVEN KUNNAN VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTA SONKAJÄRVEN KUNTA 22.9.2014 Kunnanhallitus Toimielimet SONKAJÄRVEN KUNNAN VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTA Yleinen taloudellinen tilanne Suomen bruttokansantuotteen

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

LAPIN LIITTO Hallitus Liite

LAPIN LIITTO Hallitus Liite LAPIN LIITTO Hallitus 29.8.2016 Liite Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2018 2019 taloussuunnitelman laadintaohjeet Lapin liiton hallinnossa ja taloudenhoidossa noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain

Lisätiedot

LAPIN LIITTO Hallitus 25.8.2015

LAPIN LIITTO Hallitus 25.8.2015 LAPIN LIITTO Hallitus 25.8.2015 Liite Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelman laadintaohjeet Lapin liiton hallinnossa ja taloudenhoidossa noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain

Lisätiedot

SIVISTYSOSASTO. Tulosyksikkö OPETUSTOIMINNAN HALLINTO

SIVISTYSOSASTO. Tulosyksikkö OPETUSTOIMINNAN HALLINTO SIVISTYSOSASTO Tulosyksikkö OPETUSTOIMINNAN HALLINTO Toiminta-ajatus: Sivistyslautakunnan tehtävänä on koulutuksen peruspalvelujen ja niiden vaatimien tuki- ja elämänlaatupalvelujen järjestäminen kuntalaisille

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023 Päivitetty 7.10.2019 Lähde: Kuntaliiton laskelmat, Syksyn 2019 kuntatalousohjelma (7.10.2019) Mikko Mehtonen 7.10.2019 Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset

Lisätiedot

VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Talouspalvelut 1.6.2015 Palvelukeskuksille VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET KÄYTTÖTALOUSOSA Kunnan toimintaa ja taloutta ohjataan vähintään kolmeksi vuodeksi

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 3.4.217 2 SISÄLLYSLUETTELO PYHÄJÄRVEN KAUPUNGIN TALOUSKATSAUS.. Väestö. 3 Työllisyys.. 3 TULOSLASKELMA.. 4 Toimintatuotot. 4 Toimintakulut.. 4 Valtionosuudet.. 4 Vuosikatetavoite

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Talous- ja hallinto-osasto 3.1.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

Talousarvion toteuma kk = 50%

Talousarvion toteuma kk = 50% Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2018 6kk = 50% Verotulojen kertymä Kunnallisverot 3 859 476 3 300 000 3 846 943 58,3 Kiinteistöverot 9 718 367 500 35 134 4,8 Yhteisöverot 533 625 382 500 356 007 46,5 Yhteensä

Lisätiedot

Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014.

Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014. MYNÄMÄEN KUNTA Kh 19.1.2015 1 Vuoden 2015 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Talousarvio Talousarvion käsittelyä, hyväksymistä, velvoittavuutta, sisältöä ja rakennetta sekä talousarvioperiaatteita koskevat

Lisätiedot

Sivistyspalvelut tuottavat laadukkaita ja asiakaslähtöisiä palveluita, jotka lisäävät kuntalaisten hyvinvointia.

Sivistyspalvelut tuottavat laadukkaita ja asiakaslähtöisiä palveluita, jotka lisäävät kuntalaisten hyvinvointia. Outokummun kaupunki Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2019 1 5.6 Tulosalue: Sivistyspalvelut Toimielin: Sivistyslautakunta Vastuuhenkilö: Sivistysjohtaja Toiminta-ajatus: Visio: Toiminta: Strategiset

Lisätiedot

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 40 13.04.2004 VUODEN 2003 TILINPÄÄTÖS 28/04/047/2004 KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain

Lisätiedot

Lemin kunnanhallitus Toukkalantie 2 54710 LEMr leminkunta@lemi.fi 16.5.2019 OIKAISUVAATIMUS Vaadin oikaisua Lemin kunnanhallituksen päätökseen 24.4.2019 48. Kunnanhallitus on päättänyt, että "Hankinta

Lisätiedot

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 82 29.3.2016 Asianro 404/02.02.01/2016 46 Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Lisätiedot

Talousarvion vuodelle 2012 ja taloussuunnitelman vuosille laadinnan lähtökohdat

Talousarvion vuodelle 2012 ja taloussuunnitelman vuosille laadinnan lähtökohdat Talousarvion vuodelle 2012 ja taloussuunnitelman vuosille 2013-2014 laadinnan lähtökohdat Loviisan kaupungin talousnäkymät. Huhtikuun toteumatietojen perusteella tilikaudelle 2011 ennustetaan noin 0,9

Lisätiedot

Talousarvion toteumaraportti..-..

Talousarvion toteumaraportti..-.. Talousarvion toteumaraportti..-.. 4kk = 33,3% Kokonaisuutena huhtikuun lopussa talousarvio on toteutunut taloudellisesti ja toiminnallisesti pitkälti arvion mukaisesti. Viime vuoteen verrattuna vuosikate

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2016

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2016 ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2016 Kunnan tilikauden tuloksen muodostuminen Vuoden 2016 talousarvion kehyksenä ollut 2015 talousarvio ja oletukset heikosta talouskehityksestä. Tilikauden aikana näkymä taloudesta

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

11.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet

11.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet 11. KIRJASTOT 11.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet Yleisten kirjastojen kirjasto- ja tietopalvelujen tavoitteena on edistää väestön yhtäläisiä mahdollisuuksia sivistykseen, kirjallisuuden

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-30.6.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.6.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1-30.6.2017

Lisätiedot

Talousnäkymät maakunta- ja soteuudistuksen Raija Vaniala

Talousnäkymät maakunta- ja soteuudistuksen Raija Vaniala Talousnäkymät maakunta- ja soteuudistuksen jälkeen Sote-uudistuksen verorahoitus koko maassa Yli puolet (17,7 mrd ) kuntien käyttötalouden nettokustannuksista siirtyy maakunnille. Verorahoituksen jakautuminen

Lisätiedot

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen Kunnanhallitus 98 13.04.2015 Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen Khall 13.04.2015 98 Kuntalain (365/1995) 68 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen

Lisätiedot

Tulosyksikkö Prosessi Tavoite Strategianäkökulma A P T H 211 Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen edistäminen

Tulosyksikkö Prosessi Tavoite Strategianäkökulma A P T H 211 Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen edistäminen TOIMIELIN SIVISTYSLAUTAKUNTA SIVISTYSTOIMEN HALLINTO 211Sivistystoimen hallinto Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen Osaamisen, harrastamisen ja kulttuurin Terveyden ja elämänhallinnan Strategianäkökulmat:

Lisätiedot

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma 2015 2016 Kunnanhallitus 11.11. 12.11.2013 Vuosikate, poistot ja nettoinvestoinnit 2006 2016 (1000 euroa) 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0-2 000-4 000 2006

Lisätiedot

Talousarvion toteuma kk = 50%

Talousarvion toteuma kk = 50% Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2019 6kk = 50% Verotulojen kertymä 30.6.2018 Talousarvio 30.6.2019 30.6.2019 Tot. % Kunnallisverot 3 846 943 3 456 000 3 727 292 53,9 Kiinteistöverot 35 134 373 500 8 904

Lisätiedot

Kuntalaki uudistuu - Kunnan ja kuntakonsernin talous

Kuntalaki uudistuu - Kunnan ja kuntakonsernin talous Kuntalaki uudistuu - Kunnan ja kuntakonsernin talous Kuntamarkkinat Helsinki 12.9.2014 Kirsi Mononen, johtava lakimies Kuntatalousohjelma Kuntataloudelle kokonaisuutena oma tasapainotavoite» Menojen ja

Lisätiedot

JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 TARKASTUSLAUTAKUNTA SISÄLLYSLUETTELO

JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 TARKASTUSLAUTAKUNTA SISÄLLYSLUETTELO JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 SISÄLLYSLUETTELO 18 ARVIOINNIN KÄYTÄNNÖN SUORITTAMINEN... 28 19 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TALOUSARVIO JA MENOJEN HYVÄKSYMINEN... 29 20 VIRANHALTIJOIDEN KUULEMINEN... 30 21

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvioesitys

Vuoden 2018 talousarvioesitys Vuoden 2018 talousarvioesitys Valtion toimenpiteiden yhteisvaikutus heikentää kuntataloutta noin 130 miljoonaa euroa. Kilpailukykysopimus ja indeksikorotusleikkaukset leikkaavat valtionosuusrahoitusta

Lisätiedot

Vuoden 2009 talousarvion toteutuma Kaupunginjohtaja Mauri Gardin

Vuoden 2009 talousarvion toteutuma Kaupunginjohtaja Mauri Gardin Vuoden 2009 talousarvion toteutuma 31.8.2009 Kaupunginjohtaja Mauri Gardin Budjettivertailua vuoteen 2008 25.9.2009 Ulkoinen laskelma 2008 2009 Muutos % Tilanne 31.8.2009 8kk 8kk Toimintatuotot 36 536

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 30.9.2016 Talous- ja hallinto-osasto 26.10.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.9.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

TALOUSARVIOKEHYS 2014; SITOVA TASO: NETTOMENOT/-TULOT

TALOUSARVIOKEHYS 2014; SITOVA TASO: NETTOMENOT/-TULOT 1 TALOUSARVIOKEHYS 2014; SITOVA TASO: NETTOMENOT/-TULOT KVTES: Vaalit Tulot 40 592 0 0 20 000 20 000 Menot 60 455 0 0 20 000 20 000 Netto -19 863 0 0 0 0 Tilintarkastus Tulot 0 0 0 0 0 Menot 27 987 31

Lisätiedot

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014 31.3.2015 Minna Uschanoff Tilinpäätös 2014 Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluku nousi hieman. Valkeakoskelaisia oli vuoden 2014 lopussa 21 162 eli 33 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Valkeakosken

Lisätiedot

LAPINLAHDEN KUNTA. Luottamushenkilöorganisaatio 1.1.2015. Viranhaltijaorganisaatio 1.1.2015. Kunnanvaltuusto. Kunnanhallitus. Sivistys- lautakunta

LAPINLAHDEN KUNTA. Luottamushenkilöorganisaatio 1.1.2015. Viranhaltijaorganisaatio 1.1.2015. Kunnanvaltuusto. Kunnanhallitus. Sivistys- lautakunta Khall 8.12.2014 209 liite 5 Valtuusto 16.12.2014 58 liite 5 LAPINLAHDEN KUNTA Luottamushenkilöorganisaatio 1.1.2015 Viranhaltijaorganisaatio 1.1.2015 Luottamushallinnon organisaatio Kunnanvaltuusto Tarkastus

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.5.2016 Talous- ja hallinto-osasto 28.6.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.5.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1. 31.5.2016

Lisätiedot

kk=75%

kk=75% 1 Talousarvion toteutuminen 01.01. - 30.09.2017 9 kk=75% Kokonaisuutena syyskuun lopun toteuma näyttää varsin hyvältä. Viime vuoteen verrattuna vuosikate on toteutunut noin 800 000 euroa paremmin ja tilikauden

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Tuloslaskelma 2012 2011, ulkoinen koko kunta osa I 2012 2011 kasvu % Toimintatuotot Myyntituotot 51 644 46 627 10,8 % Maksutuotot 8 451 8 736-3,3 % Tuet ja avustukset

Lisätiedot

Kuntatalouden ennakointi 2014 tilinpäätöstietojen pohjalta

Kuntatalouden ennakointi 2014 tilinpäätöstietojen pohjalta LIITEOSA (liite 16) Kuntatalouden ennakointi 2014 tilinpäätöstietojen pohjalta Selvitysalue, Keuruu, Multia ja Mänttä-Vilppula Lähde: Miettinen/FCG 5/2015 Lähtötiedot Kuntatalouden trendiennusteen lähtötiedot

Lisätiedot

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 130 25.3.2013 Asianro 313/02.02.01/2013 93 Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Päätöshistoria

Lisätiedot

Reino Hintsa http://www.reinohintsa.com/

Reino Hintsa http://www.reinohintsa.com/ Isonkyrön kunnan talous 2009-2010 tilannekatsaus 24.8.2009 ja 9.9.2009 Reino Hintsa http://www.reinohintsa.com/ www.reinohintsa.com 1 Kuntataloudessa vaikeat ajat Laman johdosta työttömyys lisääntyy Kunnan

Lisätiedot

Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat vuodelle 2014

Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat vuodelle 2014 Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat vuodelle 2014 Julkaistu 25.4.2013 Päivitetty 19.6.2013 Päivitetty 6.9.2013 Päivitetty 10.12.2013 Päivitetty Sanna Lehtonen kehittämispäällikkö Kuntien

Lisätiedot

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI TAMMIKUULTA 2018

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI TAMMIKUULTA 2018 LEMIN KUNTA 8.3.2018 Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI TAMMIKUULTA 2018 Toteutuma tammikuun lopussa Tämä on raportti toteutumasta, joka perustuu kirjanpidon raporttiin tammikuun kirjauksista 8.3.2018. Talousarviomuutoksia

Lisätiedot

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen Tilinpäätös 2010 14.4.2011 Jukka Varonen Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluvun kasvu voimistui: valkeakoskelaisia oli vuoden lopussa 20 844 eli 213 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin Työttömyysaste

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Keskeiset tunnusluvut 2014 TP2013 TP 2014 TA 2015 Tuloveroprosentti 20,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,50 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2013

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2013 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2013 Tilanteessa 30.9.2013 kirjanpidollinen tuloslaskelman vuosikate on 4.047.286 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 1.298.930 euroa ylijäämäinen. Kun otetaan

Lisätiedot

TALOUSLUKUJEN VERTAILUA

TALOUSLUKUJEN VERTAILUA TALOUSLUKUJEN VERTAILUA Keuruu vs. selvitysalue Tero Mäkelä LUVUT ON LASKETTU SEURAAVASTI: Tuloslaskelmista on poistettu kertaluonteiset erät, koska ne eivät ole pysyviä Verotulot on laskettu Keuruun veroprosenteilla,

Lisätiedot

5.3 SIVISTYSOSASTO. Sivistyslautakunnan alainen toiminta. Talousarvion tavoitteet ja tunnusluvut: Toiminnan päätavoitteet:

5.3 SIVISTYSOSASTO. Sivistyslautakunnan alainen toiminta. Talousarvion tavoitteet ja tunnusluvut: Toiminnan päätavoitteet: 5.3 SIVISTYSOSASTO Sivistyslautakunnan alainen toiminta OPETUSTOIMINNAN HALLINTO Toiminnan päätavoitteet: Sivistyslautakunnan tehtävänä on kasvatuksen ja koulutuksen peruspalvelujen ja niiden vaatimien

Lisätiedot

LIPERIN KUNTA VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2015-2017 VALMISTELUOHJEET. Suunnittelun aikataulu

LIPERIN KUNTA VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2015-2017 VALMISTELUOHJEET. Suunnittelun aikataulu LIPERIN KUNTA VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2015-2017 VALMISTELUOHJEET Suunnittelun aikataulu Toimialat jättävät esityksensä kunnanhallitukselle 30.09.2014 mennessä. Sisäiset erät tulee

Lisätiedot

Kunnanhallitus 7.12.2015 Valtuusto 16.12.2015

Kunnanhallitus 7.12.2015 Valtuusto 16.12.2015 Pyhäjoen kunta Talousarvion muutokset 2015 Kunnanhallitus 7.12.2015 Valtuusto 16.12.2015 PYHÄJOEN KUNTA (sitovuus) TALOUSARVION MUUTOKSET VUODELLE 2015 TULOSLASKELMA MUUTOKSET LOPULLINEN (Ulkoinen/Sisäinen)

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.7.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.7.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN LAUTAKUNNAN TALOUSARVION VUODELLE 2016

LASTEN JA NUORTEN LAUTAKUNNAN TALOUSARVION VUODELLE 2016 Lasten ja nuorten lautakunta 88 29.09.2015 LASTEN JA NUORTEN LAUTAKUNNAN TALOUSARVION VUODELLE 2016 Lasten ja nuorten lautakunta 29.09.2015 88 Lasten ja nuorten lautakunnan talousarviota on valmisteltu

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA

ALAVIESKAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA ARVIOINTIKERTOMUS 2015 ALAVIESKAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA Tarkastuslautakunnan keskeisimpänä tehtävänä on arvioida valtuuston asettamien tavoitteiden toteutumista ja kuntalaisten tarvitsemien palveluiden

Lisätiedot

LAPINLAHDEN KUNTA. Luottamushenkilöorganisaatio Viranhaltijaorganisaatio kvalt

LAPINLAHDEN KUNTA. Luottamushenkilöorganisaatio Viranhaltijaorganisaatio kvalt LAPINLAHDEN KUNTA Luottamushenkilöorganisaatio 1.1.2013 Viranhaltijaorganisaatio 1.1.2013 kvalt 18.12.2012 1 Lapinlahden kunta Organisaatiokaaviot, värisymbolit Osasto Tulosalue Tulosalue Tulosyksikkö

Lisätiedot

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI TOUKOKUULTA 2017

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI TOUKOKUULTA 2017 LEMIN KUNTA 19.6.2017 Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI TOUKOKUULTA 2017 Toteutuma toukokuun lopussa Tämä on raportti toteutumasta, joka perustuu kirjanpidon raporttiin toukokuun kirjauksista 19.6.2017.

Lisätiedot

Strategia Koululautakunta

Strategia Koululautakunta Strategia 2016 2020 Koululautakunta Strategiset pääteemat Kasvava, viihtyisä ja vetovoimainen elinympäristö -Houkuttelevat asumisen edellytykset -Monipuoliset, helposti saatavilla olevat ja laadukkaat

Lisätiedot

Lisätalousarvio 2019 ja taloussuunnitelma Maakuntavaltuusto

Lisätalousarvio 2019 ja taloussuunnitelma Maakuntavaltuusto Liite 2 Lisätalousarvio 2019 ja taloussuunnitelma 2019 2021 Maakuntavaltuusto 10.6.2019 1 Sisällysluettelo: 4. Talousarvion ja -suunnitelman rakenne... 2 5. Talousarvion laadinnan yleiset periaatteet...

Lisätiedot

Poikkeama. Kunnallisvero ,5. Yhteisövero ,9

Poikkeama. Kunnallisvero ,5. Yhteisövero ,9 1000 TA Ennuste 07/ Erotus 2015/ Muut. % Kunnallisvero 42.950 43.015 65 20.345 20.450 106 0,5 Yhteisövero 2.000 2.079 79 1.332 1.254-78 -5,9 Kiinteistövero 2.750 2.801 51 36 77 41 114,0 Yhteensä 47.700

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 31.3.2013 131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 28.11.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot

Lisätiedot

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI ELOKUULTA 2018

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI ELOKUULTA 2018 LEMIN KUNTA 21.9.2018 Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI ELOKUULTA 2018 Toteutuma elokuun lopussa Tämä on raportti toteutumasta, joka perustuu kirjanpidon raporttiin elokuun kirjauksista 21.9.2018. Talousarviomuutoksia

Lisätiedot