Opinto-opas Oulun yliopisto Taloustieteiden tiedekunta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Opinto-opas Oulun yliopisto Taloustieteiden tiedekunta"

Transkriptio

1 Opinto-opas Oulun yliopisto Taloustieteiden tiedekunta

2 Toimittajat: Sauli Sohlo, Merja Inget ja Vuokko Iinatti Kannen suunnittelu: Petri Ovaskainen ISSN OULUN YLIOPISTOPAINO Oulu 2009

3 Opinto-opas Hyvä lukija Toivotamme sinut tervetulleeksi opiskelemaan taloustieteiden tiedekuntaan ja tuomaan oman panoksesi tiedekuntamme ja yliopistomme toimintaan. Kädessäsi on taloustieteiden tiedekunnan opinto-opas. Tutustu oppaaseen ja hanki kokonaiskuva kauppatieteiden kandidaatin, maisterin ja tohtorin tutkinnosta, opintojen rakenteista ja sisällöistä. Perehdy oppaan avulla tiedekuntamme pääaineisiin sekä monipuoliseen sivuainetarjontaamme. Omia opintoja suunnitellessasi ota huomioon myös yliopistomme muiden viiden tiedekunnan opintotarjonta. Tutustu oman opinto-oppaamme ohella myös Oulun yliopiston yleisoppaaseen. Sieltä löytyy hyödyllistä tietoa esimerkiksi kirjastojen, opiskelijapalveluiden, ohjaus- ja työelämäpalveluiden, kansainvälisten asioiden yksikön ja muiden yliopiston palveluyksiköiden toiminnasta. Yleisoppaasta löydät tietoa myös opintososiaalisista palveluista, kuten opiskelijaruokailusta, opintotuesta ja terveydenhoitopalveluista. Oulun yliopiston ( ja taloustieteiden tiedekunnan ( verkkosivuilta löydät lisää tärkeää ja mielenkiintoista tietoa opiskelusta ja muista yliopisto-opiskelijalle läheisistä asioista, kuten opintojaksojen ajoituksesta, opintomateriaaleista, tenttipäivistä ja opiskelijajärjestömme Finanssi ry:n toiminnasta. Pienryhmäohjaajat, tiedekunnan kummiopettajat ja opintoneuvojat, opintotoimiston henkilökunta, opintoasiainpäällikkö, suunnittelijat ja tiedekunnan muu henkilökunta toivottavat sinut lämpimästi tervetulleeksi. Meiltä saat tarvittaessa lisätietoa ja ohjausta. Menestystä opintoihin! Oulussa, kesäkuun 1. päivänä 2009 Sauli Sohlo Opintoasiainpäällikkö Merja Inget Suunnittelija Vuokko Iinatti Suunnittelija

4

5 Opinto-opas Sisällys Hyvä lukija Sisällys Oulun yliopisto ja taloustieteiden tiedekunta Tutkinnot ja pääaineet Tiedekunnan hallinto ja henkilökunta Tiedekunnan hallinto Opintoneuvonta KTK- ja KTM-tutkintojen rakenne KTK- ja KTM-tutkinnon kokonaisrakenne (ylioppilas tai vastaava pohjakoulutus) Opintojen sisältö KTK-tutkinnossa Opintojen sisältö KTM-tutkinnossa (pohjakoulutus KTK-tutkinto) KTM-tutkinnon rakenne (maisteritason erillisvalinnassa valitut opiskelijat) Oppiaineiden rakenteet Pääaineiden opintokokonaisuuksien rakenne Johtaminen ja organisaatio Kansainvälinen liiketoiminta Kansantaloustiede Laskentatoimi Logistiikka Markkinointi Rahoitus Sivuaineopintokokonaisuuksien rakenne Taloustiede Johtaminen ja organisaatio Kansainvälinen liiketoiminta Soveltava kansantaloustiede Laskentatoimi Logistiikka Markkinointi Rahoitus Tietoteollinen liiketoiminta Yritysjuridiikka Ympäristöalan opinnot Muita sivuaineopintokokonaisuuksia Sivuaineopintoihin hyväksyttävien opiskelijoiden jonotussääntö Opintojen suunnittelu Kieliopinnot Suomen kieli ja viestintä (5 op) Kotimaiset kielet Vieraat kielet, 16 op Taloustieteiden tiedekunnan KIEKUVI-opintokokonaisuus Menetelmäopinnot Pääaineiden opinnot Johtaminen ja organisaatio Kansainvälinen liiketoiminta (International Business) Kansantaloustiede Laskentatoimi Logistiikka Markkinointi Rahoitus

6 6 Opinto-opas Sivuaineiden opinnot Tietoteollinen liiketoiminta Yritysjuridiikka Opetuksen ajoitus, tentit, ilmoittautuminen ja palautteenanto, opintojen arvostelu, hyväksilukeminen ja tutkielmat Opetuksen ajoitus Tentit WebOodi: Ilmoittautuminen opintojaksoille ja opetuksen palaute Opintojen arvostelu ja arvosanat KTK- ja KTM-tutkintotodistuksessa Opintojen hyväksilukeminen KTK- ja KTM-tutkintoihin Pro gradu -tutkielman arvostelu ja kypsyysnäyte Kandidaatin tutkielman arvostelu ja kypsyysnäyte Laskentatoimen ammattitutkintoihin liittyvät vaatimukset Keskuskauppakamarin hyväksymä tilintarkastaja (KHT) ja kauppakamarin hyväksymä tilintarkastaja (HTM), uusi asetus Tilintarkastuksen ja laskentatoimen opinnot Oikeustieteen opinnot Muut opinnot Keskuskauppakamarin hyväksymä tilintarkastaja (KHT), vanha asetus Laskentatoimen opinnot Oikeustieteen opinnot Muut opinnot Kauppakamarin hyväksymä tilintarkastaja (HTM), vanha asetus Laskentatoimen opinnot Oikeustieteen opinnot Muut opinnot Julkishallinnon ja -talouden tilintarkastajista (JHTT) Kirjanpidon ja laskentatoimen tutkinto (KLT) Tieteellinen jatkokoulutus Jatkokoulutuksen tavoitteet Jatkotutkinnot Jatkotutkinnon suoritusoikeus Jatkotutkinnon suoritusoikeuden hakeminen Yleiset jatkotutkintovaatimukset Pääaineittain tarkennetut jatkotutkintovaatimukset Kansantaloustiede jatkotutkinnon pääaineena Laskentatoimi jatkotutkinnon pääaineena Markkinointi jatkotutkinnon pääaineena Johtaminen ja organisaatio jatkotutkinnon pääaineena Rahoitus jatkotutkinnon pääaineena Logistiikka jatkotutkinnon pääaineena Kansainvälinen liiketoiminta (IB) jatkotutkinnon pääaineena Väitöskirjan ja lisensiaatintutkimuksen tarkastus ja arvostelu Tutkintotodistuksen myöntäminen FINANSSI ry - Oulun yliopiston kauppatieteiden opiskelijain yhdistys Liite 1: UUSI ASETUS (794/2004)

7 Opinto-opas Oulun yliopisto ja taloustieteiden tiedekunta Oulun yliopisto perustettiin vuonna 1958 ja ensimmäiset opiskelijat kirjoittautuivat yliopistoon syyskuussa Ensimmäisenä lukuvuotena opiskelijoita oli yhteensä 412. Nykyisin yliopistossa opiskelee opiskelijaa. Yliopisto onkin noussut useiden kriteerien mukaan tarkasteltuna yhdeksi maamme suurimmista. Oulun yliopisto on suomalaisittain tarkasteltuna myös poikkeuksellisen laaja-alainen. Yliopiston kuudessa tiedekunnassa (humanistinen, kasvatustieteiden, luonnontieteellinen, lääketieteellinen, taloustieteiden ja teknillinen) voi suorittaa tutkintoja yli neljässäkymmenessä eri koulutusohjelmassa. Monialaisuus tarjoaa mahdollisuuden myös monipuolisten sivuaineopintojen ja monialaisten tutkimushankkeiden toteuttamiseen. Taloustieteet ovat olleet edustettuna Oulun yliopistossa lähes sen perustamisesta lähtien. Vuonna 1959 yliopistoon, sen silloiseen filosofiseen tiedekuntaan, perustettiin kansantaloustieteen professuuri. Kansantaloustieteen opetus aloitettiin kaksi vuotta myöhemmin ja vuodesta 1965 lähtien kansantaloustiedettä on voinut opiskella pääaineena. Vuonna 1972 filosofinen tiedekunta jakaantui humanistiseksi ja luonnontieteiden tiedekunnaksi, jolloin silloinen kansantaloustieteen laitos siirtyi osaksi humanistista tiedekuntaa. Vuonna 1988 kansantaloustieteen koulutusohjelma muutettiin taloustieteen koulutusohjelmaksi ja siirrettiin humanistisesta teknilliseen tiedekuntaan. Taloustieteen laitoksesta tuli taloustieteen osasto. Ekonomikoulutus aloitettiin syksyllä 1991 kansantaloustieteen ja yrityksen taloustieteen koulutusohjelmissa. Nykyinen taloustieteiden tiedekunta on perustettu vuoden 2000 alussa. Tiedekunnassa opiskelee noin 1200 opiskelijaa. Pääaineiden lukumäärä on kasvanut seitsemään. Tiedekunnan nykyinen koulutustarjonta kauppatieteiden kandidaatista maisteriin ja tohtoriin saakka esitellään opinto-oppaan seuraavilla sivuilla. 1. Oulun yliopisto ja taloustieteiden tiedekunta

8

9 Opinto-opas Tutkinnot ja pääaineet Taloustieteiden tiedekunnassa on mahdollista suorittaa alempana korkeakoulututkintona kauppatieteiden kandidaatin tutkinto (ohjeellinen suoritusaika kolme vuotta), ylempänä korkeakoulututkintona kauppatieteiden maisterin tutkinto (ohjeellinen suoritusaika kandidaatin tutkinnon pohjalta kaksi vuotta), sekä jatkotutkintoina kauppatieteiden lisensiaatin ja tohtorin tutkinnot. Kauppatieteiden kandidaatin tutkinnossa pääainevaihtoehtoja ovat: johtaminen ja organisaatio, kansainvälinen liiketoiminta, kansantaloustiede, laskentatoimi, markkinointi rahoitus. Kauppatieteiden maisterin tutkinnossa pääainevaihtoehtona on edellisten lisäksi logistiikka. Kauppatieteiden maisterin tutkinnon suorittaneelle myönnetään samalla ekonomin arvonimi. Tiedekunnassa opetusta annetaan myös kolmessa kansainvälisessä maisteriohjelmassa: Master s Programme in Financial and Management Accounting (FMA), Master s Programme in Finance and Economics (FE) ja Master s Programme in International Business (IB). Lisäksi tiedekunta tarjoaa Master of Business Administration (MBA) koulutusohjelman. Pääaineet Johtaminen ja organisaatio Johtaminen ja organisaatio on liiketaloustieteen alue, joka tutkii työn ja liiketoiminnan organisoimista ja siihen liittyvää johtamistyötä. Aineen opetuksen painopisteen muodostavat organisaation johtamisen keskeiset kysymykset, joita ovat muun muassa organisaation oppiminen, henkilöstön osaamisen kehittäminen ja johtajuus. Opinnoissa käsitellään myös muita organisointiin liittyviä ajankohtaisia teemoja kuten moninaisuuden johtamista, tietämyksen hallintaa ja tiimien dynamiikkaa. Lisäksi pääaineopintoja voi syventää oman kiinnostuksensa mukaisesti liiketoiminnan etiikan tai naisjohtajuuden kaltaisten yhteiskunnallisten aiheiden suuntaan. Johtamisen ja organisaation opetuksen ammatillisena tavoitteena on kouluttaa erilaisiin henkilöstöjohtamisen ja organisaation kehittämisen asiantuntijatehtäviin. Aine lähestyy liikkeenjohtamista kokonaisvaltaisesta näkökulmasta käsin ja tarjoaa laadukasta akateemista osaamista myös yleisjohdon tehtäviin tähtäävälle. Aineen opetuksessa ja tutkimuksessa painopisteenä on organisaatiokäyttäytyminen ja organisaatioteoria. Ammatillisen osaamisen ohella johtamisen ja organisaation koulutuksellisena tavoitteena on antaa riittävät perusvalmiudet alan tieteellisiin jatko-opintoihin sekä tutkimuksellisen otteen käyttämi- 2. Tutkinnot ja pääaineet 9

10 10 Opinto-opas seen johtamisen kehittämisessä ja muuttamisessa. Kansainvälinen liiketoiminta Kansainvälisen liiketoiminnan pääaine pyrkii vastaamaan globalisoituvan talouselämän haasteisiin kouluttamalla kansainvälisiä liiketoiminnan osaajia. Oppiaineena kansainvälinen liiketoiminta luo valmiuksia ja osaamista kansainvälisen liiketoiminnan osaamisen hyödyntämiseksi yrityksissä ja organisaatioissa. Opetuksen ja tutkimuksen keskeisinä painopistealueita ovat kansainväliset liiketoimintastrategiat ja liiketoimintaprosessit, liiketoimintojen johtaminen monikulttuurisessa ympäristössä, kansainvälisen liiketoiminnan kehittäminen sekä kansainvälisen organisaation kehittäminen. Opinnoissa keskitytään tulevaisuuden toimialojen, kuten ympäristö-, bio, peli- ja ict-teknologioihin liittyvien liiketoimintojen erityispiirteisiin. Opetuksen tavoitteena on yhtäältä, että opiskelija omaksuu eri toimialojen kansainvälistä liiketoimintalogiikkaa käytännössä ja toisaalta, että hän kykenee toimimaan kansainvälisten organisaatioiden asiantuntija- ja johtotehtävissä. Ammatillisen osaamisen ohella kansainvälisen liiketoiminnan koulutuksellisena tavoitteena on antaa riittävät perusvalmiudet alan tieteellisiin jatko-opintoihin sekä tieteellisen tutkimuksen tuottaman tiedon soveltamiseen yritysten kansainvälistymisiin liittyvissä kysymyksissä. Kansantaloustiede Kansantaloustieteessä tutkitaan taloudellisia ilmiöitä, niiden säännönmukaisuuksia ja riippuvuussuhteita useista eri näkökulmista. Mikrotalousteoriassa tutkitaan kotitalouksien ja yritysten taloudellista käyttäytymistä sekä erityyppisten markkinoiden toimintaa. Makrotalousteoriassa kiinnostuksen kohteina ovat kokonaistaloudelliset riippuvuudet esimerkiksi kulutuksen, investointien, työttömyyden, inflaation ja vaihtotaseen välillä. Oppihistoriassa ja metodologiassa tutkitaan taloustieteessä käytettäviä eri lähestymistapoja, koulukuntia ja niiden historiallista kehitystä. Ekonometriassa selitetään ja ennustetaan taloudellisia ilmiöitä matemaattis-tilastollisin menetelmin. Kansantaloustieteen opintojen tavoitteena on kouluttaa päteviä ammattiekonomisteja, joilla on valmiudet toimia monenlaisissa käytännön tehtävissä yksityisellä ja julkisella sektorilla sekä myös vaativissa kansainvälisissä tehtävissä. Hyvin suoritettu maisterin tutkinto antaa myös riittävät perusvalmiudet oppiaineen jatko-opintoihin ja tieteelliseen tutkimustyöhön. Laskentatoimi Laskentatoimi on liiketaloustieteen alue, joka jakaantuu ulkoiseen ja sisäiseen laskentatoimeen. Ulkoinen laskentatoimi (financial accounting) tutkii mm. yrityksen tuloslaskentaa, tilinpäätösinformaation käyttöä päätöksenteossa, johdon kannustin- ja palkitsemisjärjestelmiä, tilintarkastusta ja yrityksen arvonmääräytymistä. Sisäinen laskentatoimi (management accounting) tutkii yrityksen kustannuslaskentaa, budjetointia, investointien suunnittelua ja yleistä taloushallintoa. Laskentatoimen aineopinnot antavat hyvän perustan laskentatoimen eri osa-alueiden hallinnalle. Syventävissä opinnoissa Oulussa erikoistutaan 2. Tutkinnot ja pääaineet

11 Opinto-opas usein yrityksen tuloslaskentaan, kustannuslaskentaan ja tilintarkastukseen. Laskentatoimen laitoksen pro gradu -tutkielmat tehdään usein yhteistyössä talousalueen yritysten kanssa. Laskentatoimen oppiaineen toiminta-ajatuksena on tehdä kansainvälisen tason tieteellistä tutkimusta ja antaa siihen perustuvaa ylintä opetusta laskentatoimen eri alueilta. Laitoksen vahvuuksia on tunnustettu tutkimuksen korkea taso ja läheiset yhteistyösuhteet yrityselämään. Yhteistyö yritysten kanssa tapahtuu monella eri tasolla. Logistiikka Logistiikassa tutkitaan yrityksen materiaalivirtojen sekä niihin liittyvien tieto- ja pääomavirtojen hallintaa raaka-ainelähteeltä loppuasiakkaalle. Erityisesti tarkastellaan logististen toimintojen kuten kuljetusten, varastoinnin ja tilaustenkäsittelyn sekä logistisen palvelutason ja kustannusten välisiä keskinäisiä riippuvuuksia. Nykyaikaisen logistiikan johtamisessa korostuvat kokonaisvaltainen toimitusketjujen ja verkostojen hallinta sekä logististen palvelujen tehokas tuottaminen. Tieteenalana logistiikka on perinteisesti rakentunut operaatiotutkimuksen ja optimoinnin menetelmien pohjalle. Nykyisin logistiikassa tehdään kuitenkin hyvin monitieteistä ja laaja-alaisesti eri menetelmiä hyödyntävää tutkimusta. Logistiikkaan voidaan liittää myös laajempi yhteiskunnallinen näkökulma esimerkiksi liikennetaloudellisten ja infrastruktuurin kehitykseen liittyvien kysymysten osalta. Logistiikan opetuksen ammatillisena tavoitteena on luoda riittävät valmiudet yritysten ja julkishallinnollisten organisaatioiden logististen, materiaalihallinnollisten, ostotoimintojen ja toimitusketjujen hallintaan liittyvien tehtävien hoitamiseksi. Logistiikan opinnot luovat pohjan myös tieteellisen tutkimuksen ja alan jatko-opintojen suorittamiseksi. Markkinointi Markkinointi on liiketaloustieteen alue, joka tutkii asiakassuhteiden kehittymistä ja niihin vaikuttavia tekijöitä. Markkinointi voidaan jakaa kuluttajamarkkinointiin ja business-to-business -markkinointiin, tai vaihtoehtoisesti tuotteiden, palvelujen ja järjestelmien markkinointiin. Strategista näkemystä korostavan luonteensa vuoksi markkinoinnin koulutus antaa hyvät valmiudet myös yrityksen yleisjohdollisiin tehtäviin. Markkinoinnin opetuksen ammatillisena tavoitteena on kouluttaa verkostosuhteiden, erityisesti asiakassuhteiden hallinnan osaajia. Markkinoinnin opetuksen ja tutkimuksen painopisteenä ovat teollisten yritysten väliset liiketoimintasuhteet ja niistä muodostuvat verkostot. Ammatillisen osaamisen ohella markkinoinnin koulutuksellisena tavoitteena on antaa riittävät perusvalmiudet alan jatko-opintoihin sekä tieteellisen tutkimuksen tuottaman tiedon soveltamiseen yrityksen markkinoinnin johtamisessa ja asiakas- ja verkostosuhteiden hallinnassa. Rahoitus Rahoituksen opinnoissa keskitytään rahoitusmarkkinoiden sekä yrityksen investointien ja rahoituksen suunnittelun erityiskysymyksiin. Opetuksen ja 2. Tutkinnot ja pääaineet

12 12 Opinto-opas tutkimuksen keskeisiä alueita ovat osake-, joukkovelkakirja- ja johdannaismarkkinoiden toimintamekanismit ja sijoittajien käyttäytymismallit. Yritysrahoituksen alueella tarkasteltavia kysymyksiä ovat investointien kannattavuusanalyysit sekä investointien rahoitusvaihtoehtojen valintaan vaikuttavien tekijöiden analysointi. Rahoituksen opetuksen ammatillisena tavoitteena on kouluttaa rahoituksen alueen erityisosaajia, joilla on vahva ymmärrys rahoitusmarkkinoiden toimintaperiaatteista sekä rahoitettavan yrityksen että sijoittajan näkökulmasta. Riskien analysoinnin ja hallinnan kysymykset ovat keskeinen osa rahoitusekonomin ammatillista osaamista. Ammatillisen osaamisen ohella rahoituksen koulutuksellisena tavoitteena on antaa riittävät perusvalmiudet alan jatko-opintoihin sekä erityisesti empiiristen tutkimusmenetelmien käyttöön rahoituksen alueella. 2. Tutkinnot ja pääaineet

13 Opinto-opas Tiedekunnan hallinto ja henkilökunta 3.1 Tiedekunnan hallinto Tämän oppaan mennessä painoon Suomen eduskunta ei ole vielä hyväksynyt uutta yliopistolakia. Jos eduskunta hyväksyy kesällä 2009 uuden yliopistolain, se vaikuttanee tiedekunnan johtosääntöön ja hallintoon. Alla on kuvattu vuoden 2009 loppuun asti voimassa oleva tiedekunnan hallintomalli. Tiedekunnan hallinnosta vastaavat tiedekuntaneuvosto sekä dekaani ja varadekaani. Tiedekuntaneuvoston jäsenistä kuusi professoria ja neljä muuta henkilökunnan edustajaa valitaan vaaleilla kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Tiedekuntaneuvostoon kuuluvat neljä opiskelijaa valitaan kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Opiskelijaedustajien valinnoista huolehtii Oulun yliopiston ylioppilaskunta. Nykyinen tiedekuntaneuvosto on aloittanut toimintansa vuoden 2006 alusta. Tiedekuntaneuvoston tehtävänä on opintoasioissa muun muassa kehittää opetus- ja tutkimustoimintaa, hyväksyä opetussuunnitelmat, päättää opiskelijavalintaperusteista ja arvostella opintoihin liittyvät tutkielmat. Tiedekuntaneuvosto valitsee keskuudestaan kolmen vuoden toimikaudeksi dekaanin ja varadekaanin. Dekaani toimii tiedekuntaneuvoston puheenjohtajana. Dekaanin tehtävänä on muun muassa johtaa tiedekunnan strategista suunnittelua, jakaa tiedekunnalle osoitetut määrärahat tiedekuntaneuvoston päättämien periaatteiden mukaisesti, hyväksyä uudet opiskelijat ja antaa todistukset tiedekunnassa suoritetuista tutkinnoista ja erillisistä opinnoista. Opintoasioiden esittelijänä tiedekuntaneuvostossa toimii opintoasiainpäällikkö. TIEDEKUNNAN HENKILÖ- KUNTA Dekaani: ALAJOUTSIJÄRVI, Kimmo, KTT Varadekaani: KALLUNKI, Juha-Pekka, prof., KTT Hallintopäällikkö: MAAMÄKI, Jukka, YTM Opintoasiainpäällikkö: SOHLO, Sauli, KM Suunnittelija: IINATTI, Vuokko, KTM INGET, Merja, KTM ATK-suunnittelijat: HURSKAINEN, Seija, LuK ILAMA, Jari Opintoasiainsihteerit: HANNULA, Katja HOLMBERG, Marketta HORSMA, Sirkku Henkilöstösihteeri: VIRTA, Virpi Osastosihteeri: NYLUND, Päivi Professorit: AHOKANGAS, Petri, KTT, kv-liiketoiminta ALAJOUTSIJÄRVI, Kimmo, KTT, markkinointi BUNZEL. Dirk, Dr., johtaminen ja organisaatio 3. Tiedekunnan hallinto ja henkilökunta

14 14 Opinto-opas HURMELINNA-LAUKKANEN, Pia, KTT, kv-markkinointi JUGA, Jari, KTT, logistiikka JUNTTILA, Juha, KTT, kansantaloustiede JÄRVINEN, Janne, KTT, johdon laskentatoimi KALLUNKI, Juha-Pekka, KTT, liiketaloustiede, laskentatoimi KARJALAINEN, Pasi, KTT, laskentatoimi N.N., markkinointi, liiketoiminnan digitalisoituminen N.N., johtaminen ja organisaatio PERTTUNEN, Jukka, FT, rahoitus PUHAKKA, Mikko, Ph.D., kansantaloustiede PUHAKKA, Vesa, KTT, pk-yritysten johtaminen ja yrittäjyys SAHLSTRÖM, Petri, KTT, laskentatoimi SVENTO, Rauli, FT, kansantaloustiede TÄHTINEN, Jaana, KTT, markkinointi Yliopistolehtorit: ERIKSSON, Seppo, KTT, taloustiede KAHRA, Hannu, FT, rahoitus NÄTTI, Satu, KTT, markkinointi SIMONEN, Jaakko, KTT, kansantaloustiede Lehtorit: N.N., johtaminen ja organisaatio PAAKKOLANVAARA, Pertti, DI, markkinointi Yliopisto-opettaja: HAAPANEN, Lauri, YTM, kv-liiketoiminta HUIKARI, Juha, YTM, laskentatoimi PULKKINEN, Markku, OTK, yritysjuridiikka Yliopistotutkija: PEKKARINEN, Saara, KTT, logistiikka Yliassistentit: KOPSAKANGAS-SAVOLAINEN, Maria, KTT, kansantaloustiede LEHTINEN, Ulla, TkT, logistiikka MÄNTYMAA, Erkki, KTT, ympäristötaloustiede RISTOLA, Annu, KTM, markkinointi ULKUNIEMI, Pauliina, KTT, markkinointi Tutkijatohtori: JUUTINEN, Artti, KTT, kansantaloustiede KYRÖLÄINEN, Petri, KTT, rahoitus LEHENKARI, Mirjam, KTT, rahoitus LEPPÄNIEMI, Matti, KTT, markkinointi MAINELA, Tuija, KTT, kv-liiketoiminta MOILANEN, Sinikka, KTT, ulkoinen laskentatoimi Assistentit ja tohtorikoulutettavat: BAGAEVA, Alexandra, KTM, laskentatoimi BLOMSTER, Miikka, KTM, tietoteollinen liiketoiminta ELSILÄ, Anna, BSc., laskentatoimi HAAPALAINEN, Tuomo, KTM, rahoitus HENTTU-AHO, Tiina, KTM, laskentatoimi HÄRKÖNEN, Kai, KTM, markkinointi JARVA, Henry, KTM, laskentatoimi JOENVÄÄRÄ, Juha, KTM, rahoitus JUHO, Anita, KTM, markkinointi JUNTUNEN, Jouni, KTM, logistiikka JUNTUNEN, Mari, KTM, markkinointi KANTOLA, Hannele, KTM, laskentatoimi KAUPPINEN, Antti, KTM, johtaminen ja organisaatio KETTUNEN, Kerttu, KTK, markkinointi 3. Tiedekunnan hallinto ja henkilökunta

15 Opinto-opas KOIVURANTA, Matti, KTM, laskentatoimi KOMULAINEN, Hanna, KTM, markkinointi LANTTO Anna-Maija, KTM, laskentatoimi NUUTILAINEN, Riikka, KTM, kansantaloustiede OJANSUU, Ilkka, KTM, markkinointi ORJASNIEMI, Seppo, FM, KTM, kansantaloustiede PALO, Teea, KTM, markkinointi PERNU, Elina, KTM, markkinointi PIRNESKOSKI, Mika, KTM, rahoitus PYYKKÖ, Elina, KTM, laskentatoimi SINISALO, Jaakko, KTM, markkinointi TOLONEN, Pekka, KTM, rahoitus UUSITALO, Marjut, M.Ed., kv-liiketoiminta VILMI, Lauri, KTM, kansantaloustiede VÄHÄKANGAS, Antti, KTM, johtaminen ja organisaatio ZERNI, Mikko, KTM, laskentatoimi Dosentit: HILMOLA, Olli-Pekka, KTT, logistiikka, erityisesti logistiikan kavantitatiivinen mallinnus JOHNSTON, Wesley J., Ph.D., teollinen markkinointi ja myyntitoiminta KELEMEN, Mihaela, Ph.D., johtaminen ja organisaatio, erityisesti laatu ja organisaatio KOIVUKANGAS, Pirjo, KTT, terveystaloustiede KOSKELA, Erkki, VTT, kansantaloustiede KOSKI, Heli, KTT, kansantaloustiede LILJEBLOM, Eva, KTT, rahoitus LUOMA, Esko, FT, yrittäjyysk. MÄENPÄÄ, Ilmo, FT, kansantaloustiede, erityisesti yhteiskuntataloudellinen vaikutusarviointi NENONEN, Tuomo, FT, kansantaloustiede OHINMAA, Arto, KTT, terveystaloustiede PANULA, Juha, KTT, markkinointi, opetusalana erityisesti viestintä ja sen tutkimus SAVOLAINEN, Taina, KTT, laatujohtaminen TAALAS, Saara, KTT, johtaminen ja organisaatio, erityisesti luovan liiketoiminnan johtaminen ja kulttuurinen yrittäjyys TAHVONEN, Olli, KTT, kansantaloustiede, erityisesti resurssi- ja ympäristötaloustiede TAKALO, Tuomas, VTT, kansantaloustiede, erityisesti toimialan taloustiede VIERU, Markku, KTT, laskentatoimi, erityisesti rahoituksen laskentatoimi Projektihenkilöstö: KALLIOPUSKA, Raimo, projektipäällikkö, PROeNET PAJARI, Sauli, ekon., projektipäällikkö, yrittäjyys PALONIEMI, Kaarlo, KM, yrittäjyys Tutkijat ja projektitutkijat: PELTONIEMI, Janne, KTT, rahoitus SARANIEMI, Saila, KTM, markkinointi SIPOLA, Sakari, FM, pk-yritysten johtaminen ja yrittäjyys 3. Tiedekunnan hallinto ja henkilökunta

16

17 Opinto-opas Opintoneuvonta Kaikille opiskelijoille tarkoitettuja yleisiä opiskeluun liittyviä tietoja on saatavana taloustieteiden tiedekunnan opinto-oppaasta, muiden tiedekuntien ja kielikeskuksen opinto-oppaista, Oulun yliopiston yleisoppaasta sekä yliopiston ja sen eri yksiköiden Internet-sivuilta (ks. Uusien opiskelijoiden informaatiotilaisuuksissa torstaina ja perjantaina sekä "Opiskelu ja sen suunnittelu" -opintojaksolla annetaan tietoja kaikista opiskeluun liittyvistä asioista. Pienryhmäohjaus Kaikille uusille opiskelijoille nimetään opintojen alussa ryhmäkohtainen (n. 10 opiskelijaa / ryhmä) pienryhmäohjaaja. Pienryhmäohjaajat ovat tiedekunnan ylempien vuosikurssien opiskelijoita. Pienryhmäohjaajien tehtäviä: opintojen alkuvaiheen ohjaaminen käytäntöihin tutustuttaminen paikkoihin tutustuttaminen palveluihin tutustuttaminen ainejärjestön ja muuhun vapaa-ajan toimintaan tutustuttaminen Opiskelijat jaetaan pienryhmiin uusille opiskelijoille tarkoitetun vastaanottoja informaatiotilaisuuden yhteydessä ( ). Kummiopettajat Uusille opiskelijoille nimetään opintojen alussa pienryhmäohjaajien lisäksi henkilökohtaiset kummiopettajat. Kummiopettajatoiminnan tarkoituksena on, että jokaisella uudella opiskelijalla olisi opintojen alusta lähtien ainakin yksi tuttu ihminen tiedekunnan henkilökunnan keskuudessa. Kummiopettajan tehtäviin kuuluu: henkilökohtaisten opintosuunnitelmien (HOPS) laadinnan ohjaaminen opintojen ohjaaminen (esimerkiksi sivuaineiden ja kieliopintojen valinta) erityisesti opintojen alkuvaiheessa Oppiainekohtaiset opintoneuvojat Oppiainekohtaiset opintoneuvojat ohjaavat kaikkien pääaineiden opiskelijoita. Heidän tehtäviinsä kuuluu: edustamansa oppiaineen sisältöihin ja rakenteisiin liittyvissä kysymyksissä ohjaaminen sivuainevalinnoissa ohjaaminen Riikka Nuutilainen (kansantaloustiede) Pasi Karjalainen (laskentatoimi) Jaakko Sinisalo (markkinointi) Jukka Ruopsa (johtaminen ja organisaatio) Jukka Perttunen (rahoitus) Jouni Juntunen (logistiikka) Oppiainekohtaista opintoneuvontaa saa myös eri aineiden opettajilta heidän vastaanottoaikoinaan (ajat ilmoitustaululla ja työhuoneiden ovissa) sekä opetustilaisuuksien jälkeen. Muu ohjaus tiedekunnassa opintotoimisto (opintosuoritusrekistereihin, tenttijärjestelyihin, tutkintotodistuksiin, lukujärjestyksiin ja opintomateriaaleihin liittyvät asiat) suunnittelijat (yleinen opintoneuvonta, pienryhmäohjaukseen ja kummiopettajatoimintaan liittyvät asiat, hyväksilukeminen, harjoittelu, men- 4. Opintoneuvonta

18 18 Opinto-opas torointi ja kansainvälinen opiskelijavaihto) opintoasiainpäällikkö (opetussuunnitelmaan, tutkintojen rakenteisiin ja opiskelijan oikeusturvaan liittyvät asiat) Muu ohjaus yliopistolla yliopiston opiskelijapalvelut (yleinen opiskeluun ja opintotukeen liittyvä ohjaus ja neuvonta) kansainvälisten asioiden yksikkö (opiskeluvaihtoon liittyvät asiat) YTHS (fyysiseen ja henkiseen hyvinvointiin liittyvä ohjaus ja neuvonta) ohjaus- ja työelämäpalvelut (aiemmin työllistymispalvelut) (uraohjaus, opintojen suunnittelu, sivuainevalinnat ja työllistymiseen liittyvät asiat) kirjastopalvelut (tiedonhankinta, kurssikirjallisuus) Syksyllä 2009 opintonsa aloittavien opiskelijoiden pienryhmäohjaajat ja kummiopettajat pääaineittain: Kansantaloustiede: Pienryhmäohjaaja Kummiopettaja Antti Nuotio Matti Koivuranta anttinuo(at)paju.oulu.fi matti.koivuranta(at)oulu.fi Ville Suvanto Erkki Mäntymaa villesuv(at)paju.oulu.fi erkki.mantymaa(at)oulu.fi Antti Savikuja asavikuj(at)paju.oulu.fi Kansainvälinen liiketoiminta: Pienryhmäohjaaja Jiri Majanen jirimaja(at)paju.oulu.fi Joni Vatjus-Anttila jonivatj(at)paju.oulu.fi Laskentatoimi: Pienryhmäohjaaja Anne Harjulahti harjanne(at)paju.oulu.fi Martti Kultalahti marttiku(at)paju.oulu.fi Hanna Hauta hannahau(at)paju.oulu.fi Elisa Nurmi nurmieli(at)paju.oulu.fi Mikko Huotari mikkohuo(at)paju.oulu.fi Rahoitus: Pienryhmäohjaaja Niko Huusko nikohuus(at)paju.oulu.fi Hanna Halonen hannamhalonen(at)gmail.com Maria Kopsakangas-Savolainen maria.kopsakangas(at)oulu.fi Kummiopettaja Lauri Haapanen lauri.haapanen(at)oulu.fi Marjut Uusitalo marjut.uusitalo(at)oulu.fi Kummiopettaja Henry Jarva henry.jarva(at)oulu.fi Sinikka Moilanen sinikka.moilanen(at)oulu.fi Hannele Kantola hannele.kantola(at)oulu.fi Elina Pyykkö elina.pyykko(at)oulu.fi N.N. Kummiopettaja Pekka Tolonen pekka.tolonen(at)oulu.fi Pekka Tolonen pekka.tolonen(at)oulu.fi 4. Opintoneuvonta

19 Opinto-opas Markkinointi: Pienryhmäohjaaja Saara Satokangas saarasat(at)paju.oulu.fi Veli-Pekka Rönty ronty(at)paju.oulu.fi Anssi Kiviniemi anssikiv(at)paju.oulu.fi Teemu Kaasinen kaasitee(at)paju.oulu.fi Marika Tenhunen piiatenh(at)paju.oulu.fi Johtaminen ja organisaatio: Pienryhmäohjaaja Kauko Keskisärkkä kaukokes(at)paju.oulu.fi Mika Harju mikaharj(at)paju.oulu.fi Ari Koivisto arikoivi(at)paju.oulu.fi Kummiopettaja Jaana Tähtinen jaana.tahtinen(at)oulu.fi Anita Juho anita.juho(at)oulu.fi Ilkka Ojansivu ilkka.ojansivu(at)oulu.fi Teea Palo teea.palo(at)oulu.fi Hanna Komulainen hanna.komulainen(at)oulu.fi Kummiopettaja Antti Kauppinen Antti Vähäkangas antti.vahakangas(at)oulu.fi Jukka Ruopsa jukka.ruopsa(at)oulu.fi Maisteritason erillisvalinnassa valittujen, syksyllä 2009 opintonsa aloittavien opiskelijoiden kummiopettajat: Kansantaloustiede Matti Koivuranta matti.koivuranta(at)oulu.fi Laskentatoimi Petri Sahlström petri.sahlstrom(at)oulu.fi Markkinointi Annu Ristola annu.ristola(at)oulu.fi Johtaminen ja organisaatio Tuija Lämsä tuija.lamsa(at)oulu.fi Rahoitus Juha Joenväärä juha.joenvaara(at)oulu.fi Logistiikka Jouni Juntunen jouni.t.juntunen(at)oulu.fi Kansainvälinen liiketoiminta Marjut Uusitalo marjut.uusitalo(at)oulu.fi Kansainvälisten ohjelmien koordinaattorit ja pienryhmäohjaajat 2009 International Business Pienryhmäohjaaja Finance and Economics Pienryhmäohjaaja Financial and Management Accounting Pienryhmäohjaaja Master of Business Administration (MBA) Marjut Uusitalo Fan Wang Mika Pirneskoski Markku Viitanen Alexandra Bagaeva Yingying Huan Kerttu Kettunen marjut.uusitalo(at)oulu.fi mika.pirneskoski(at)oulu.fi alexandra.bagaeva(at)oulu.fi kerttu.kettunen(at)oulu.fi 4. Opintoneuvonta

20

21 Opinto-opas KTK- ja KTM-tutkintojen rakenne Tutkintoasetus sekä tutkintojen ja oppiaineiden rakenne Yliopistojen tutkinnoista annettu uusi asetus (794/2005) on tullut voimaan Edellinen, kauppatieteellisistä tutkinnoista annettu asetus (139/ 1995) oli voimassa vuosina Tutkintoasetuksen muutoksen ja taloustieteiden tiedekunnan opetussuunnitelmaan tehtyjen muutosten vuoksi opiskelijan tulee ottaa omien opintojensa suunnittelussa huomioon erityisesti seuraavat seikat: Vanhan tutkintoasetuksen mukaan ei voi enää suorittaa opintojaan Minkä kokonaisrakenteen (tutkinnon kokonaisrakenteiden vaihtoehdot on kuvattu alla) mukaan opiskelija suorittaa opintojaan. Yksittäisten oppiaineiden rakenteissa tapahtuneet muutokset (perus-, aine- ja syventävien opintojen opintojaksovalikoima, pakolliset ja vaihtoehtoiset jaksot) Tutkinnon kokonaisrakenteen osalta opiskelijalla on käytettävissään erilaisia vaihtoehtoja, riippuen aiemmasta koulutuksesta. Oppiaineiden rakenteen osalta peruslähtökohta on, että kaikki opiskelijat jatkavat aina opintojaan uusimman rakenteen (so. kyseisen lukuvuoden opinto-oppaassa kuvattu rakenne) mukaisesti. Aiemmin suoritetut opintojaksot ovat voimassa, ja opintokokonaisuudesta mahdollisesti puuttuvat opintojaksot valitaan kyseisen oppiaineen uusimman rakenteen pohjalta. Tiedekunnan opinto-ohjaajat avustavat tarvittaessa opintojaksojen valinnassa (esimerkiksi jonkin jakson pakollisuus, tai käytettävissä olevat vaihtoehdot). Opintopiste määritellään siten, että 60 opintopistettä vastaa 1600 tunnin työmäärää, joka on yhden lukuvuoden kokopäiväisen opiskelun työmäärä. Opintojen suorittaminen; opiskelijan vaihtoehdot 1. Opintonsa vuonna 2005 tai myöhemmin aloittaneet opiskelijat (ylioppilas tai vastaava pohjakoulutus) suorittavat tutkintonsa uuden asetuksen mukaisesti. Opintonsa vuonna 2004 tai sitä aikaisemmin aloittaneet opiskelijat (ylioppilas tai vastaava pohjakoulutus) siirtyivät uuden tutkintoasetuksen piiriin. Tutkintoa ei voi enää suorittaa loppuun vanhan asetuksen eikä vanhojen opetussuunnitelmien mukaisesti. Uuteen asetukseen automaattisesti siirrettyjä opiskelijoita kehotetaan ottamaan yhteyttä tiedekunnan opintotoimistoon henkilökohtaisen opintosuunnitelman päivitystä varten. Ohjeita opintojen suunnitteluun löytyy myös tiedekunnan nettisivuilta. Uuden asetuksen mukaisten tutkintojen rakenne on kuvattu kohdassa Ne tiedekunnan perustutkinto-opiskelijat, jotka ovat aikaisemmin suorittaneet vähintään alemman korkeakoulututkinnon tai tradenomin tutkinnon, voivat halutessaan siirtyä suorittamaan pelkän uuden asetuksen mukaisen KTM-tutkinnon. Tiedekunnan verkkosivuilla on ohjeet siirtymisestä. 5. KTK- ja KTM-tutkintojen rakenne

22 22 Opinto-opas Maisteritason erillisvalinnassa 2004 tai myöhemmin valitut opiskelijat (pohjakoulutuksena vähintään alempi korkeakoulututkinto tai tradenomin tutkinto) suorittavat pelkän uuden asetuksen mukaisen KTM-tutkinnon. Tiedekunnan verkkosivuilla on ohjeet henkilökohtaisen opintosuunnitelman laatimisesta ja hyväksyttämisestä. 5.1 KTK- ja KTM-tutkinnon kokonaisrakenne (ylioppilas tai vastaava pohjakoulutus) alkaen kaikki taloustieteiden tiedekunnan opiskelijat suorittavat tutkintonsa uuden tutkintoasetuksen (794/2005) mukaisesti. Kauppatieteiden kandidaatin tutkintoon (KTK, 180 opintopistettä) kuuluu kaikille opiskelijoille yhteiset opinnot, pääaineen opinnot, sekä sivuaineiden opinnot. Opinnot on kuvattu tarkemmin alla. Kauppatieteiden maisterin tutkintoon (KTM, 120 opintopistettä) kuuluu pääaineen opinnot, sekä sivuaine- ja muita opintoja. Lisäksi on tarvittaessa suoritettava täydentäviä opintoja. Opintojen tarkempi sisältö riippuu opiskelijan suorittaman kandidaatin tutkinnon sisällöstä. Opinnot on kuvattu alla. Kauppatieteiden maisterin tutkinnon suorittaneelle myönnetään oikeus käyttää ekonomin arvoa Opintojen sisältö KTK-tutkinnossa a) Yhteiset opinnot, 61/57 op Opiskelu ja sen suunnittelu 1 Sopimus- ja yhteisöoikeus 7 Taloustieteiden tilastolliset perusmenetelmät* 5 Laadulliset tutkimusmenetelmät/johtamisen laadulliset tutkimusmenetelmät** 5 Matematiikan perusteet taloustieteilijöille I 7 Matematiikan perusteet taloustieteilijöille II* 7 Talousmatematiikka** 3 Tilastotieteen perusmenetelmät I 9 Kirjallinen ja suullinen viestintä 5 Ruotsin kieli 4 Yhden tai kahden vieraan kielen opintoja yht. 16 Yhteensä 61/57 op * Pakollinen kansantaloustieteen, laskentatoimen ja rahoituksen pääaineiden opiskelijoille. ** Pakollinen markkinoinnin, johtamisen ja organisaation sekä kansainvälisen liiketoiminnan pääaineiden opiskelijoille b) Pääaineen opinnot, 60 op (johtaminen ja organisaatio, kansainvälinen liiketoiminta, kansantaloustiede, laskentatoimi, markkinointi, rahoitus) c) Sivuaineopinnot, op kaksi perusopintokokonaisuutta, tai yksi aineopintokokonaisuus Sivuaineiden tulee olla taloustieteiden tiedekunnassa opetettavia tai muita kauppatieteellisen alan oppiaineita. d) Muita yliopistotasoisia opintoja tarvittaessa siten, että KTK-tutkinnon laajuudeksi tulee 180 opintopistettä. 5. KTK- ja KTM-tutkintojen rakenne

23 Opinto-opas Opintojen sisältö KTM-tutkinnossa (pohjakoulutus KTK-tutkinto) a) Pääaineen opinnot, op (johtaminen ja organisaatio, kansainvälinen liiketoiminta, kansantaloustiede, laskentatoimi, logistiikka, markkinointi, rahoitus) Pääaineesta suoritetaan syventävät opinnot (60 op, sis. pro gradu -tutkielman). Lisäksi suoritetaan pääaineen perus- ja/tai aineopinnot, mikäli niitä ei ole suoritettu aiemmin (esimerkiksi tapauksessa, jossa KTM-tutkinnon pääaine on eri kuin KTK-tutkinnossa). b) Sivuaineopinnot Suoritettaessa KTM-tutkinto KTK -tutkinnon pohjalta sivuaineet ovat vapaasti valittavissa. Mikäli opiskelijan pääaine on sama kuin KTK-tutkinnossa, suoritetaan sivuaineopintoja op seuraavasti: kaksi perusopintokokonaisuutta, tai yksi aineopintokokonaisuus Huom: perusopintokokonaisuuden sijaan opiskelija voi suorittaa vaihtoehtoisesti myös: pääaineen aine- ja/tai syventäviä opintoja 25 opintopistettä yli vähimmäislaajuuden (ns. superpääaine; tällöin perus-, aine- ja syventävien opintojen kokonaislaajuudeksi KTK- ja KTM-tutkinnoissa muodostuu yhteensä vähintään 145 opintopistettä) 25 opintopisteen laajuiset KIEKUVI -kieli- ja viestintäopinnot sellaisen oppiaineen aineopinnot, jonka perusopintokokonaisuus on suoritettu KTK-tutkinnon sivuaineena (esim. opiskelija on suorittanut markkinoinnin perusopintokokonaisuuden 25 op KTK-tutkinnossaan ja suorittaa KTM-tutkinnossaan lisäksi markkinoinnin aineopintoja 35 op) Mikäli opiskelijan pääaine on eri kuin KTK-tutkinnossa*, suoritetaan sivuaineopintoja seuraavasti: Ennen sivuaineopintojen valintaa tulee KTM-tutkinnon pääaineen perus- ja/tai aineopintoja täydentää tarvittaessa siten, että aineopintokokonaisuuteen kuuluvat opinnot tulevat suoritetuksi (yhteensä 60 opintopisteen kokonaisuus). Pääaineen opintojen em. täydennyksen sekä pääaineen syventävien opintojen (sis. pro gradu -tutkielma) jälkeen loput tutkintoon kuuluvat opinnot valitaan seuraavista: jonkin oppiaineen yksi (mikäli pääaineen perus- ja/tai aineopintoja täydennettävä KTM-tutkinnossa) tai kaksi perusopintokokonaisuutta, tai jonkin oppiaineen aineopintokokonaisuus Huom: perusopintokokonaisuuden sijaan opiskelija voi suorittaa vaihtoehtoisesti myös: pääaineen aine- ja/tai syventäviä opintoja 25 opintopistettä yli vähimmäislaajuuden (ns. superpääaine; tällöin perus-, aine- ja syventävien opintojen kokonaislaajuudeksi KTK- ja KTM-tutkinnoissa muodostuu yhteensä vähintään 145 opintopistettä), tai 25 opintopisteen laajuiset KIEKUVI -kieli- ja viestintäopinnot *Pääaineen vaihtamisen kriteereistä, menettelytavoista ja aikataulusta tiedotetaan erikseen tiedekunnan verkkosivuilla. 5. KTK- ja KTM-tutkintojen rakenne

24 24 Opinto-opas c) Muita yliopistotasoisia opintoja tarvittaessa siten, että KTM-tutkinnon laajuudeksi tulee 120 opintopistettä. Opintojen suositeltava ajoitus: 1. vuosikurssin syksyllä suoritettavaksi suositellut opintojaksot: op Y Opiskelu ja sen suunnittelu P Matematiikan perusteet taloustieteilijöille I P Kansantaloustieteen perusteet P Materiaalihallinnon perusteet P Johdatus markkinointiin P Johtamisen perusteet 5 Näiden lisäksi oman opintosuunnitelman mukaisesti pääaineen, sivuaineiden ja kieli- ja viestintäopintojen opintojaksoja (ks. lukujärjestys tiedekunnan verkkosivuilta). Yhteensä: n vuosikurssin keväällä suoritettavaksi suositellut opintojaksot: P Matematiikan perusteet taloustieteilijöille II 7 tai P Talousmatematiikka Y Talouselämän viestintä P Johdon laskentatoimi 5 Näiden lisäksi oman opintosuunnitelman mukaisesti pääaineen, sivuaineiden ja kieli- ja viestintäopintojen opintojaksoja (ks. lukujärjestys tiedekunnan verkkosivuilta). Yhteensä: n vuosikurssilla yhteensä noin opintopistettä. 2. vuosikurssin syksyllä suoritettavaksi suositellut opintojaksot: Y Svenska för ekonomer (tai keväällä) P Tilastotieteen perusmenetelmät I 9 Näiden lisäksi oman opintosuunnitelman mukaisesti pääaineen, sivuaineiden ja kieli- ja viestintäopintojen opintojaksoja (ks. lukujärjestys tiedekunnan verkkosivuilta). Yhteensä: n vuosikurssin keväällä suoritettavaksi suositellut opintojaksot: A Sopimus- ja yhteisöoikeus 7 Lisäksi oman valinnan mukaan pääaineen, sivuaineiden ja kieli- ja viestintäopintojen opintojaksoja (ks. lukujärjestys tiedekunnan verkkosivuilta). Yhteensä: n vuosikurssilla yhteensä noin opintopistettä. 3. vuosikurssilla suoritettavaksi suositellut opintojaksot: 721xxxA Pääaineen kandidaatin tutkielma A Taloustieteen tutkimusviestintä A Taloustieteiden tilastolliset perusmenetelmät 5 tai A Laadulliset tutkimusmenetelmät 5 tai A Johtamisen ja organisaation laadulliset tutkimusmenetelmät Lisäksi oman opintosuunnitelman mukaisesti pääaineen, sivuaineiden ja kieli- ja viestintäopintojen opintojaksoja (ks. lukujärjestys tiedekunnan verkkosivuilta). 3. vuosikurssilla yhteensä noin opintopistettä. KTK-tutkinto (3 vuotta) yhteensä 180 opintopistettä. 5. KTK- ja KTM-tutkintojen rakenne

25 Opinto-opas ja 5. vuosikurssilla suoritettavat opintojaksot: 721xxxS Pro gradu -tutkielmatyöskentely 30 Lisäksi oman opintosuunnitelman mukaisesti pääaineen, sivuaineiden ja kieli- ja viestintäopintojen opintojaksoja (ks. lukujärjestys tiedekunnan verkkosivuilta). 4. ja 5. vuosikurssilla yhteensä: KTM-tutkinto (2 vuotta) yhteensä 120 opintopistettä. 5.2 KTM-tutkinnon rakenne (maisteritason erillisvalinnassa valitut opiskelijat) Jokainen koulutukseen valittu laatii ohjaajien opastuksella henkilökohtaisen opintosuunnitelman, jossa määritellään yksityiskohtaisesti tutkintoa varten suoritettavat opinnot sekä opintojen suoritusaikataulu. Opintosuunnitelma laaditaan ottaen huomioon opiskelijan aikaisemmat opintosuoritukset, opintomenestys ja urasuunnitelmat. Huomio: Jokainen koulutukseen valittu suorittaa koulutuksen aikana kaikki tutkintoon vaadittavat 120 opintopistettä (vastaa kahden vuoden päätoimista opiskelua), sekä lisäksi enintään 30 opintopistettä täydentäviä opintoja. Henkilökohtainen opintosuunnitelma ja täydentävät opinnot HOPS tehdään aluksi itsenäisesti alla olevien ohjeiden ja opinto-oppaan avulla. Virallisesti HOPSin hyväksyy taloustieteiden tiedekunta. Tutkinnon laajuus on 120 opintopistettä (op). a) Pääaine: perusopinnot (25 opintopistettä) aineopinnot (perusopintojen lisäksi 35 opintopistettä; sisältää kandidaatin tutkielman tai sitä vastaavat opinnot, 10 opintopistettä) syventävät opinnot (60 opintopistettä; sisältää pro gradu -tutkielman, 30 opintopistettä) b) Lisäksi voidaan vaatia täydentäviä opintoja opiskelijan aikaisemmasta koulutuksesta ja nykyisestä pääaineesta riippuen enintään 30 opintopistettä. Seuraavan sivun taulukossa on esitetty ne opintojaksot, jotka kyseisen pääaineen opiskelijan tulee suorittaa mikäli: opiskelija ei ole aiemmin suorittanut kyseisiä opintojaksoja tai opiskelija ei ole aiemmin suorittanut kyseisiä opintojaksoja vastaavia opintoja tai opiskelija ei ole muulla tavalla hankkinut kyseisiä opintojaksoja vastaavia tietoja ja taitoja. Täydentävien opintojen vastaavuuksista päättää ensisijaisesti kyseessä olevan opintojakson vastuuhenkilö. Aiempien opintojen vastaavuus todetaan erillisellä lomakkeella ( Täydentävät opinnot ), joka on saatavilla tiedekunnan verkkosivuilta (Opiskelu > Opiskeluinfoa ja lomakkeita). Opiskelijan tulee liittää kyseinen lomake täytettynä HOPSiinsa. Tarkemmat HOPS-ohjeet osoitteessa: kelijavalinta/+2-hops-2009.doc 5. KTK- ja KTM-tutkintojen rakenne

26 Opinto-opas Täydentävien opintojen vaatimukset pääaineittain Opintojakso Johtaminen ja organisaatio Kansainvälinen liiketoiminta Markkinointi Logistiikka Kansantaloustiede Laskentatoimi Rahoitus Tilastotieteen perusmenetelmät 1 X X X X X X X Taloustieteen tilastolliset perusmenetelmät X X¹ X (Johtamisen ja organisaation) Laadulliset tutkimusmenetelmät X X X X X¹ Matematiikan perusteet taloustieteilijöille 1 X X X X X X X Matematiikan perusteet taloustieteilijöille 2 X X² X Talousmatematiikka X X X X X² Ekonometrian perusteet X Kirjanpito ja tuloslaskenta X X X X Sopimus- ja yhteisöoikeus (X) (X) (X) (X) (X) (X) (X) Kielitaito Kielilain mukainen toisen kotimaisen kielen taito X X X X X X X Vähintään 1 vieraan kielen B2-taso X X X X X X X x = vaaditaan (x) = suositellaan x* = vaihtoehtoisesti jompikumpi riippuen opiskelijan aikaisemmasta tutkinnosta ja/tai pro gradu -tutkielman aihealueesta

27 Opinto-opas Oppiaineiden rakenteet 6.1 Pääaineiden opintokokonaisuuksien rakenne Pääaineen opinnot koostuvat perus-, aine- ja syventävistä opinnoista Johtaminen ja organisaatio Perusopinnot: op P Johtamisen perusteet P Human Resource Management P Johtajuus ja muutos P Oppiva organisaatio P Strategic management...5 Aineopinnot: (Huomautus: Johtamisen ja organisaation aineopintojaksoille voivat osallistua pääsääntöisesti vain KTKja KTM-tutkintoja suorittavat opiskelijat) Perusopintojen lisäksi: A Johtamisen ja organisaation seminaari A Osaamisen ja tiedon johtaminen A Business Ethics A Moninaisuuden johtaminen...5 Sekä vähintään 10 op seuraavista: A Projektien johtaminen A Organisaation kehittäminen A Organising for International Business A Negotiations in Cross-cultural Contexts A Marketing of a High Tech Firm A Työoikeus A Harjoittelu A Muita johtamisen ja organisaation aineopintoja...5 Syventävät opinnot: S Pro gradu -tutkielma S Organisaatioteoria S Current Issues in Management and Organization...6 Lisäksi 18 op seuraavista: S Globalization and International Management S Entrepreneurship Theory S Strategic Human Resource Management S Strategy and Management S Leadership in Cross-cultural Contexts S International Entrepreneurship S Erikoisaihe Oppiaineiden rakenteet

28 28 Opinto-opas Kansainvälinen liiketoiminta Perusopinnot: op P Introduction to International Business P Cross-cultural Business Communication P Industries and International Business Contexts P Legal Issues in International Business..5 Lisäksi vähintään 5 op seuraavista: P Strategic Management P Management Accounting P Business Logistics...5 Aineopinnot: Perusopintojen lisäksi: A Seminar in International Business A Negotiations in Cross-Cultural Contexts A International Business Operations A Organising for International Business A Scenarios in International Business...5 Lisäksi vähintään 5 op seuraavista: A Sales in B-to-B Context A Technology Management A Industrial Sales Management A International Management Accounting and Control A International Procurement and Logistics A Additional Studies in International Business...5 Syventävät opinnot: S Pro Gradu -tutkielma/master s thesis S International Entrepreneurship S Leadership in Cross-cultural Contexts S International Business Theory...6 Lisäksi vähintään 12 op seuraavista: S Special Issues in International Business S Global Growth Strategies S Project Work in International Business S Globalization and International Management S Supply Chain Management Oppiaineiden rakenteet

PL 4600, Oulun yliopisto p HOPS

PL 4600, Oulun yliopisto p HOPS PL 4600, 90014 Oulun yliopisto p. 029 448 2920 http://www.oulu.fi/kauppakorkeakoulu/ HOPS henkilökohtainen opintosuunnitelma Pelkkää KTM-tutkintoa suorittamaan siirtyvät opiskelijat Nimi: Opiskelijanumero:

Lisätiedot

Taloustieteiden tiedekunnan maisteritason erillinen opiskelijavalinta 2014

Taloustieteiden tiedekunnan maisteritason erillinen opiskelijavalinta 2014 1. Maisteriohjelman nimi Taloustieteiden tiedekunnan maisteritason erillinen opiskelijavalinta 2014 Kauppatieteiden maisterin tutkinto Valintaperusteet 2. Maisteriohjelman yleiskuvaus Maisteritason erillisessä

Lisätiedot

Uusien opiskelijoiden OPS-info. 26.8.2014/Satu Nätti

Uusien opiskelijoiden OPS-info. 26.8.2014/Satu Nätti Uusien opiskelijoiden OPS-info 26.8.2014/Satu Nätti Esityksen sisältö Kandidaatin koulutusohjelman sisällöstä ja rakenteesta Apuja HOPSin tekoon Käytännönasioita Opetuksen ajoitus WebOodi Tentit Opintojen

Lisätiedot

Opinto-opas 2010-2011. Oulun yliopisto Taloustieteiden tiedekunta

Opinto-opas 2010-2011. Oulun yliopisto Taloustieteiden tiedekunta Opinto-opas 2010-2011 Oulun yliopisto Taloustieteiden tiedekunta Toimittajat: Vuokko Iinatti ja Merja Inget Kannen suunnittelu: Petri Ovaskainen ISSN: 1457-8506 Otavan kirjapaino Keuruu 2010 Opinto-opas

Lisätiedot

1 Hyväksytty kauppatieteen akateemisen komitean kokouksessa 31.5.2013

1 Hyväksytty kauppatieteen akateemisen komitean kokouksessa 31.5.2013 1 SIIRTYMÄSÄÄNNÖT AALTO-YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULUN KTK- JA KTM-TUTKINTOJA SUORITTAVILLE Nämä siirtymäsäännöt sisältävät periaatteet, joita sovelletaan, kun ennen 1.8.2013 opintooikeuden saanut opiskelija

Lisätiedot

opinto-opas Oulun yliopisto taloustieteiden tiedekunta

opinto-opas Oulun yliopisto taloustieteiden tiedekunta opinto-opas 2012-2013 Oulun yliopisto taloustieteiden tiedekunta Toimittajat: Vuokko Iinatti ja Merja Inget Kannen suunnittelu: Petri Ovaskainen ISSN: 1457-8506 Uniprint Oulu Oulu 2012 Hyvä lukija Toivotamme

Lisätiedot

Matematiikka. Orientoivat opinnot /

Matematiikka. Orientoivat opinnot / Matematiikka Orientoivat opinnot / 30.8.2011 Tutkinnot Kaksi erillistä ja peräkkäistä tutkintoa: LuK + FM Laajuudet 180 op + 120 op = 300 op Ohjeellinen suoritusaika 3 v + 2 v = 5 v Tutkinnot erillisiä

Lisätiedot

KAUPPATIETEELLISEN ALAN TUTKINTOMÄÄRÄYKSET

KAUPPATIETEELLISEN ALAN TUTKINTOMÄÄRÄYKSET KAUPPATIETEELLISEN ALAN TUTKINTOMÄÄRÄYKSET 1.10.2010 Sivu 1 / 7 Kauppatieteellisessä ja teknillisessä tiedekunnassa suoritettavista kauppatieteellisen alan tutkinnoista ja opinnoista sekä opetuksesta ja

Lisätiedot

Ulla Laakkonen. KTK- ja KTM-tutkinnot Pääaineen ja ohjelman valinta Teknillinen tiedekunta

Ulla Laakkonen. KTK- ja KTM-tutkinnot Pääaineen ja ohjelman valinta Teknillinen tiedekunta Ulla Laakkonen KTK- ja KTM-tutkinnot Pääaineen ja ohjelman valinta 5.4.2017 Teknillinen tiedekunta Pääaineinfon ohjelma Pääaineen valintamenettely Ohjelman esittely Tuotantotalouden esittely Tietotekniikkan/tietojärjestelmätieteen

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus Maanpuolustuskorkeakoulusta Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2008 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty puolustusministeriön esittelystä, säädetään Maanpuolustuskorkeakoulusta

Lisätiedot

Hallintotieteiden perustutkintojen määräykset

Hallintotieteiden perustutkintojen määräykset Filosofinen tiedekunta / Hallintotieteet Hallintotieteiden perustutkintojen määräykset Tutkintojen järjestämistä ja suorittamista koskevat määräykset tarkentavat opetusta ja tutkintoja sääteleviä lakeja,

Lisätiedot

Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa.

Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa. Asetus teologisista tutkinnoista 7.4.1995/517 1 LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Koulutusvastuu Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa. 2 Tutkinnot

Lisätiedot

TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 1/2011

TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 1/2011 LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 1/2011 Aika Paikka tiistaina 15.2.2011 klo 13.15 alkaen luonnontieteellisen tiedekunnan kokoushuone YL136-1 Käsiteltävät asiat Hallintopäällikön

Lisätiedot

Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot /

Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot / Matematiikka ja tilastotiede Orientoivat opinnot / 27.8.2013 Tutkinnot Kaksi erillistä ja peräkkäistä tutkintoa: LuK + FM Laajuudet 180 op + 120 op = 300 op Ohjeellinen suoritusaika 3 v + 2 v = 5 v Tutkinnot

Lisätiedot

SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET OPINTO-OPPAIDEN 2012 2015 ja 2008 2012 VÄLILLÄ

SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET OPINTO-OPPAIDEN 2012 2015 ja 2008 2012 VÄLILLÄ 1 (9) JOHTAMISKORKEAKOULU Huom.! Päivitetty 19.12.2013 SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET OPINTO-OPPAIDEN 2012 2015 ja 2008 2012 VÄLILLÄ talousjohtamisen opintosuunta (oppiaineet finanssihallinto ja julkisyhteisöjen laskentatoimi

Lisätiedot

opinto-opas 2013-2014 Oulun yliopisto taloustieteiden tiedekunta

opinto-opas 2013-2014 Oulun yliopisto taloustieteiden tiedekunta opinto-opas 2013-2014 Oulun yliopisto taloustieteiden tiedekunta Toimittajat: Vuokko Iinatti ja Merja Inget Kannen suunnittelu: Petri Ovaskainen ISSN: 1457-8506 Juvenes Print - Suomen Yliopistopaino Oy

Lisätiedot

Opinto-opas Oulun yliopisto Taloustieteiden tiedekunta

Opinto-opas Oulun yliopisto Taloustieteiden tiedekunta Opinto-opas 2010-2011 Oulun yliopisto Taloustieteiden tiedekunta Toimittajat: Vuokko Iinatti ja Merja Inget Kannen suunnittelu: Petri Ovaskainen ISSN: 1457-8506 Otavan kirjapaino Keuruu 2010 Opinto-opas

Lisätiedot

Yliopistojen tutkinnoista annetun valtioneuvoston asetuksen (794/2004) mukaisesti opiskelevat

Yliopistojen tutkinnoista annetun valtioneuvoston asetuksen (794/2004) mukaisesti opiskelevat 14 Yliopistojen tutkinnoista annetun valtioneuvoston asetuksen (794/2004) mukaisesti opiskelevat Opiskelijat, joiden tutkinnonsuoritusoikeus on myönnetty 1.8.2005 jälkeen sekä ne aiemmin aloittaneet opiskelijat,

Lisätiedot

VERO-OIKEUS Tax Law. Ammatillisten ja tieteellisten tavoitteiden saavuttamiseksi opinnoissa tulevat esille erityisesti seuraavat asiat:

VERO-OIKEUS Tax Law. Ammatillisten ja tieteellisten tavoitteiden saavuttamiseksi opinnoissa tulevat esille erityisesti seuraavat asiat: VERO-OIKEUS Tax Law Hallintotieteiden kandidaatin ja maisterin tutkintojen tavoitteet Vero-oikeus pääaineena suoritettavan hallintotieteiden kandidaatin tutkinnon (120 ov) ja maisterin tutkinnon (160 ov)

Lisätiedot

HT- ja KHT-vaatimukset

HT- ja KHT-vaatimukset HT- ja KHT-vaatimukset Tilintarkastajatutkintojärjestelmä uudistui 1.1.2016. Tällä hetkellä tilintarkastajat voivat perustutkinnon (HT-tutkinto) suorittamisen jälkeen erikoistua yleisen edun kannalta merkittävien

Lisätiedot

LEADERSHIP IS NOT ABOUT COMPETITION. FOR US IT MEANS BEING OPEN AND SEIZING OPPORTUNITIES.

LEADERSHIP IS NOT ABOUT COMPETITION. FOR US IT MEANS BEING OPEN AND SEIZING OPPORTUNITIES. LEADERSHIP IS NOT ABOUT COMPETITION. FOR US IT MEANS BEING OPEN AND SEIZING OPPORTUNITIES. Tuotantotalouden ja tietojärjestelmätieteen ohjelma Pääaineinfo 17.4.2018 Tervetuloa! Omaohjaaja Ulla Laakkonen

Lisätiedot

Tervetuloa johtamiskorkeakouluun! Tilaisuus erillisvalinnassa hyväksytyille ma 2.9. kello Opintokoordinaattori Heli Tontti

Tervetuloa johtamiskorkeakouluun! Tilaisuus erillisvalinnassa hyväksytyille ma 2.9. kello Opintokoordinaattori Heli Tontti Tervetuloa johtamiskorkeakouluun! Tilaisuus erillisvalinnassa hyväksytyille ma 2.9. kello 11-12 Opintokoordinaattori Heli Tontti KTM, tutkinnon rakenne laajuus 120 op tutkinnon suorittamisaika tavoiteaika

Lisätiedot

Istu pöytään, jossa on uusia kasvoja

Istu pöytään, jossa on uusia kasvoja Istu pöytään, jossa on uusia kasvoja Opiskelun aloittaminen Salla Mäkinen & Paula Koivukangas Opintotutor-biz@aalto.fi Vastaanotto tiistaisin klo 11.45-13.15 Maanantai 2.9.2019 KTK-TUTKINNON TAVOITTEET

Lisätiedot

Kauppatieteiden kandidaatin (KTK) ja maisterin (KTM) -tutkinnot

Kauppatieteiden kandidaatin (KTK) ja maisterin (KTM) -tutkinnot Kauppatieteiden kandidaatin (KTK) ja maisterin (KTM) -tutkinnot Tuotantotalouden ja tietojärjestelmätieteen ohjelma Teknillinen tiedekunta asiantuntija Ulla Laakkonen Luennon sisältö Kauppatieteiden kandidaatin

Lisätiedot

Perustutkintojen suorittamista koskevat määräykset

Perustutkintojen suorittamista koskevat määräykset 109 Hallintotieteiden tiedekunta Hyväksytty hallintotieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokouksessa 5.6.2007. 1. Tutkintoja ja opiskelua koskevat määräykset Tutkintojen suorittamisessa noudatetaan

Lisätiedot

Sivuainekokonaisuudet Oulun yliopiston kauppakorkeakoulussa. HuTK sivuaineinfo Johtava koulutusasiantuntija Vuokko Iinatti

Sivuainekokonaisuudet Oulun yliopiston kauppakorkeakoulussa. HuTK sivuaineinfo Johtava koulutusasiantuntija Vuokko Iinatti Sivuainekokonaisuudet 2018-2019 n kauppakorkeakoulussa HuTK sivuaineinfo 5.9.2018 Johtava koulutusasiantuntija Vuokko Iinatti Opinto-oikeudet sivuaineisiin - Lv. 2018-2019 sivuaineopetusta järjestetään

Lisätiedot

SIIRTYMÄOHJEET UUSIIN OPETUSSUUNNITELMIIN

SIIRTYMÄOHJEET UUSIIN OPETUSSUUNNITELMIIN SIIRTYMÄOHJEET UUSIIN OPETUSSUUNNITELMIIN Pääaineen opinnot Pääaineen opinnot suoritetaan pääsääntöisesti uusien tutkintorakenteiden mukaisesti. Jo suoritetut pääaineiden opinnot korvaavat uusien tutkintorakenteiden

Lisätiedot

Uusien opiskelijoiden OPS-info /Satu Nätti

Uusien opiskelijoiden OPS-info /Satu Nätti Uusien opiskelijoiden OPS-info 25.8.2015/Satu Nätti Esityksen sisältö Kandidaatin koulutusohjelman sisällöstä ja rakenteesta Apuja HOPSin tekoon Käytännöistä Opetuksen ajoitus WebOodi Tentit Opintojen

Lisätiedot

KOULUTUSOHJELMAUUDISTUS Uuden opetussuunnitelman vaikutukset ennen aloittaneisiin opiskelijoihin

KOULUTUSOHJELMAUUDISTUS Uuden opetussuunnitelman vaikutukset ennen aloittaneisiin opiskelijoihin 1 Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Koulutusdekaani Pauliina Ulkuniemi Päivitetty 14.9.2015 KOULUTUSOHJELMAUUDISTUS Uuden opetussuunnitelman vaikutukset ennen 1.8.2014 aloittaneisiin opiskelijoihin *Muutokset

Lisätiedot

KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Orientoivat opinnot, syksy 2011. Tampereen yliopiston organisaatio

KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Orientoivat opinnot, syksy 2011. Tampereen yliopiston organisaatio 1 Tampereen yliopiston organisaatio 2 Tieteenalayksiköt (9 kpl) Biolääketieteellisen teknologian yksikkö Informaatiotieteiden yksikkö Johtamiskorkeakoulu Kasvatustieteiden yksikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden

Lisätiedot

SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET OPINTO-OPPAIDEN ja VÄLILLÄ

SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET OPINTO-OPPAIDEN ja VÄLILLÄ 1 / 8 JOHTAMISKORKEAKOULU päivitetty 21.8.2013 SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET OPINTO-OPPAIDEN 2012 2015 ja 2008 2012 VÄLILLÄ Siirtymäsäännökset on pääasiassa tarkoitettu vuonna 2008 2011 aloittaneille opiskelijoille.

Lisätiedot

KOULUTUSOHJELMAUUDISTUS Uuden opetussuunnitelman vaikutukset ennen aloittaneisiin opiskelijoihin

KOULUTUSOHJELMAUUDISTUS Uuden opetussuunnitelman vaikutukset ennen aloittaneisiin opiskelijoihin 1 Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Koulutusdekaani Janne Järvinen Päivitetty 1.3.2019 Lukuvuoden 2019-2020 opintotarjonnan mukaan KOULUTUSOHJELMAUUDISTUS Uuden opetussuunnitelman vaikutukset ennen 1.8.2014

Lisätiedot

Viestintätieteiden kandidaattiohjelma

Viestintätieteiden kandidaattiohjelma Viestintätieteiden kandidaattiohjelma - tutkinnon sisältö ja rakenne - 30.8.2018 Hanna Korpela Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi korkeakoulututkinto,

Lisätiedot

Ohjeet tutkinnonuudistuksesta ennen aloittaneille opiskelijoille

Ohjeet tutkinnonuudistuksesta ennen aloittaneille opiskelijoille Ohjeet tutkinnonuudistuksesta ennen 1.8.2005 aloittaneille opiskelijoille Kaikki ennen 1.8.2005 aloittaneet opiskelijat on siirretty uuden tutkintosäännön piiriin. Uuteen tutkintosääntöön siirtyvien opiskelijoiden

Lisätiedot

Kauppatieteiden maisteri (KTM) VAASAN YLIOPISTO TEKNIIKAN JA INNOVAATIOJOHTAMISEN YKSIKKÖ ASIANTUNTIJA AINO PERÄKORPI

Kauppatieteiden maisteri (KTM) VAASAN YLIOPISTO TEKNIIKAN JA INNOVAATIOJOHTAMISEN YKSIKKÖ ASIANTUNTIJA AINO PERÄKORPI Kauppatieteiden maisteri (KTM) 3.9.2018 VAASAN YLIOPISTO TEKNIIKAN JA INNOVAATIOJOHTAMISEN YKSIKKÖ ASIANTUNTIJA AINO PERÄKORPI Orientaatiot ja materiaali Orientaatiot 2 pv + muu aikatauluun merkitty Orientaatiopäivien

Lisätiedot

Kauppatieteiden maisteri KTM. 31.8.2015 Vaasan yliopisto Teknillinen tiedekunta. Kaisu Säilä

Kauppatieteiden maisteri KTM. 31.8.2015 Vaasan yliopisto Teknillinen tiedekunta. Kaisu Säilä Kauppatieteiden maisteri KTM Vaasan yliopisto Teknillinen tiedekunta Kaisu Säilä Luennon sisältö Kauppatieteiden maisterin (KTM) tutkinto tutkinnon rakenne Tutkinto-ohjelman osaamistavoitteet Täydentävät

Lisätiedot

Tärkeää huomioitavaa:

Tärkeää huomioitavaa: Siirtymäohjeistus tuotantotalouden kandidaattivaiheen opiskelijoille 2005 tutkintorakenteesta 2013 Teknistieteellisen kandidaattiohjelman tuotantotalouden pääaineeseen Tärkeää huomioitavaa: Pääsääntöisesti

Lisätiedot

Kauppatieteiden maisteri KTM Vaasan yliopisto Teknillinen tiedekunta. asiantuntija Kaisu Säilä

Kauppatieteiden maisteri KTM Vaasan yliopisto Teknillinen tiedekunta. asiantuntija Kaisu Säilä Kauppatieteiden maisteri KTM 4.9.2017 Vaasan yliopisto Teknillinen tiedekunta asiantuntija Kaisu Säilä Orientaatiot ja materiaali Orientaatiot 2 pv + muu aikatauluun merkitty Orientaatiopäivien materiaalia

Lisätiedot

Kauppatieteiden kandidaatin (KTK) ja maisterin (KTM) -tutkinnot Vaasan yliopisto Teknillinen tiedekunta. Ulla Laakkonen

Kauppatieteiden kandidaatin (KTK) ja maisterin (KTM) -tutkinnot Vaasan yliopisto Teknillinen tiedekunta. Ulla Laakkonen Kauppatieteiden kandidaatin (KTK) ja maisterin (KTM) -tutkinnot 24.8.2016 Vaasan yliopisto Teknillinen tiedekunta Ulla Laakkonen Luennon sisältö Kauppatieteiden kandidaatin (KTK) ja maisterin (KTM) tutkinnot

Lisätiedot

Matematiikka tai tilastotiede sivuaineena

Matematiikka tai tilastotiede sivuaineena Matematiikka tai tilastotiede sivuaineena Matematiikan sivuainekokonaisuudet Matematiikasta voi suorittaa 25, 60 ja 120 opintopisteen opintokokonaisuudet. Matematiikan 25 op:n opintokokonaisuus Pakolliset

Lisätiedot

Kauppatieteiden kandidaatin (KTK) ja maisterin (KTM) -tutkinnot Vaasan yliopisto Teknillinen tiedekunta. Kaisu Säilä

Kauppatieteiden kandidaatin (KTK) ja maisterin (KTM) -tutkinnot Vaasan yliopisto Teknillinen tiedekunta. Kaisu Säilä Kauppatieteiden kandidaatin (KTK) ja maisterin (KTM) -tutkinnot 26.8.2014 Vaasan yliopisto Teknillinen tiedekunta Kaisu Säilä Luennon sisältö Kauppatieteiden kandidaatin (KTK) ja maisterin (KTM) tutkinnot,

Lisätiedot

SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET OPINTO OPPAIDEN ja VÄLILLÄ

SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET OPINTO OPPAIDEN ja VÄLILLÄ SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET OPINTO OPPAIDEN 2012 2015 ja 2005 2012 VÄLILLÄ Siirtymäsäännökset ovat pääasiassa tarkoitettu vuonna 2005 2011 aloittaneille opiskelijoille. Tätä aiemmin aloittaneita opiskelijoita kehotetaan

Lisätiedot

PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT OHJEET KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA

PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT OHJEET KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT OHJEET KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA LV 2013 2014 1 Sisällysluettelo OPISKELU KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA... 3 KOULUTUSOHJELMAN

Lisätiedot

Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot / 25.8.2015

Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot / 25.8.2015 Matematiikka ja tilastotiede Orientoivat opinnot / 25.8.2015 Tutkinnot Kaksi erillistä ja peräkkäistä tutkintoa: LuK + FM Laajuudet 180 op + 120 op = 300 op Ohjeellinen suoritusaika 3 v + 2 v = 5 v Tutkinnot

Lisätiedot

SIVUAINEOPINNOT OULUN YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULUSSA

SIVUAINEOPINNOT OULUN YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULUSSA SIVUAINEOPINNOT OULUN YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULUSSA HuTK info 26.8.2016 Pia Heikkinen OyKKK:n Sivuainekokonaisuudet 2016-2017 Kauppatiede Perusopinnot 25 op, 200+ paikkaa (kaikille avoin) Aineopinnot

Lisätiedot

Koulutusohjelmauudistus Uuden opetussuunnitelman (2014 2015) vaikutukset ennen 1.8.2014 aloittaneisiin opiskelijoihin

Koulutusohjelmauudistus Uuden opetussuunnitelman (2014 2015) vaikutukset ennen 1.8.2014 aloittaneisiin opiskelijoihin Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Koulutusdekaani Pauliina Ulkuniemi 12.8.2014 Koulutusohjelmauudistus Uuden opetussuunnitelman (2014 2015) vaikutukset ennen 1.8.2014 aloittaneisiin opiskelijoihin *Muutokset

Lisätiedot

Lukijalle. Lukuvuosi Lukuvuosi on jaksotettu viiteen periodiin:

Lukijalle. Lukuvuosi Lukuvuosi on jaksotettu viiteen periodiin: Lukijalle Tämä opinto-opas sisältää hallintotieteiden kandidaatin ja hallintotieteiden maisterin tutkintojen rakenteet, oppiaine-esittelyt sekä keskeiset tiedot opintojen suorittamisesta lukuvuonna 2010

Lisätiedot

Aikaisemmin suoritettujen opintojen hyväksilukeminen ja täydentäminen. 1. Kaikkien opintojen hyväksilukemista koskevat yleiset periaatteet

Aikaisemmin suoritettujen opintojen hyväksilukeminen ja täydentäminen. 1. Kaikkien opintojen hyväksilukemista koskevat yleiset periaatteet 1(7) 2016 Aikaisemmin suoritettujen opintojen hyväksilukeminen ja täydentäminen Mikäli sinut on hyväksytty suorittamaan kandidaatin ja maisterin tutkintoa ja sinulla on aikaisempia korkeakouluopintoja,

Lisätiedot

PERUS- JA AINEOPINTOKOKONASUUKSIEN SUORITTAMINEN 2005 2008 VAATIMUSTEN MUKAISESTI

PERUS- JA AINEOPINTOKOKONASUUKSIEN SUORITTAMINEN 2005 2008 VAATIMUSTEN MUKAISESTI PERUS- JA AINEOPINTOKOKONASUUKSIEN SUORITTAMINEN 2005 2008 VAATIMUSTEN MUKAISESTI Aiempina vuosina opintonsa aloittaneet opiskelijat voivat suorittaa aineopinnot johtamisesta, laskentatoimesta, markkinoinnista

Lisätiedot

14. TIETOJOHTAMINEN. Rakennustekniikka. Tietojohtaminen. 14.1. Tavoitteet. 14.2. Koulutusohjelman yhteiset perusopinnot

14. TIETOJOHTAMINEN. Rakennustekniikka. Tietojohtaminen. 14.1. Tavoitteet. 14.2. Koulutusohjelman yhteiset perusopinnot Rakennustekniikka 14. TIETOJOHTAMINEN 14.1. Tavoitteet 163 on koulutusohjelma, joka on suunniteltu vastaamaan tietoteknisen, taloudellisen sekä viestinnällisen johtamisen haasteisiin. Tietojohtamisen opinnot

Lisätiedot

Infoa voimaan astuneesta uudesta opetussuunnitelmasta, uudistetuista säädöksistä ja opintoja koskevista ohjeista

Infoa voimaan astuneesta uudesta opetussuunnitelmasta, uudistetuista säädöksistä ja opintoja koskevista ohjeista Infoa 1.8.2015 voimaan astuneesta uudesta opetussuunnitelmasta, uudistetuista säädöksistä ja opintoja koskevista ohjeista Kasvatustieteiden yksikkö 10.9.2015 Arja Tahvola PÄÄAINEPOHJAISTEN KOULUTUSTEN

Lisätiedot

Erikoistumisaluevalinta 2015

Erikoistumisaluevalinta 2015 Erikoistumisaluevalinta 2015 Marja Elonheimo marja.elonheimo@aalto.fi 15.4.2015 Esityksen sisältö Erikoistumisaluevalintaprosessi yleisesti, aikataulu Valintaperusteet, lykkäys ja erikoistumisalueiden

Lisätiedot

Kaisu Säilä. KTK- ja KTM-tutkinnot Pääaineen ja ohjelman valinta 13.4.2015. Teknillinen tiedekunta

Kaisu Säilä. KTK- ja KTM-tutkinnot Pääaineen ja ohjelman valinta 13.4.2015. Teknillinen tiedekunta Kaisu Säilä KTK- ja KTM-tutkinnot Pääaineen ja ohjelman valinta 13.4.2015 Teknillinen tiedekunta Ohjelmat ja pääaineet Kauppatieteiden kandidaatti Tietotekniikan ja tuotantotalouden ohjelma Pääaine tietotekniikka

Lisätiedot

Aiemmin tehdyt opinnot Miten eteenpäin?

Aiemmin tehdyt opinnot Miten eteenpäin? Aiemmin tehdyt opinnot Miten eteenpäin? Opintotutorit Marja Elonheimo ja Salla Mäkinen Opintotutor-biz@aalto.fi Vastaanotto tiistaisin klo 12-13 BIZ Opiskelijapalvelut, U-249 Tiistai 6.9.2016 Oletko muistanut

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Kasvatustieteiden tiedekunnan maisteritason erillinen opiskelijavalinta kauppatieteiden kandidaateille kevät 2014 Kasvatustieteiden maisterin tutkinto Valintaperusteet 1. Yleistä Joustava opintopolun kasvatuspsykologian

Lisätiedot

Oppaan käyttäjälle Opintojen suunnittelu, opinto-ohjaus ja opintoneuvonta

Oppaan käyttäjälle Opintojen suunnittelu, opinto-ohjaus ja opintoneuvonta Oppaan käyttäjälle Humanistisen tiedekunnan opinto-opas lukuvuosiksi 2007 2008 ja 2008 2009 sisältää tiedekunnan opetussuunnitelmat, jotka tulevat voimaan 1.8.2007. Opas sisältää perustutkintoja koskevat

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP 1 ERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (EO) (Opetussuunnitelma 2007-2009) KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP I KIELI- JA VIESTINTÄOPINNOT SEKÄ ORIENTOIVAT OPINNOT (20 op) KTKO101 Johdatus yliopisto-opiskeluun

Lisätiedot

B-koulutusohjelma B-koulutusohjelmaan l vuonna 2010 voidaan hyväksyä 30 opiskelijaa Vuonna 2009 kiintiö oli 35, hakijoita oli 122 Maisteriksi valmistu

B-koulutusohjelma B-koulutusohjelmaan l vuonna 2010 voidaan hyväksyä 30 opiskelijaa Vuonna 2009 kiintiö oli 35, hakijoita oli 122 Maisteriksi valmistu Aineenopettajan koulutukseen hakevien infotilaisuus 10.2.2010 Opintoasiainsuunnittelija Sanna Lumikko Teologinen tiedekunta B-koulutusohjelma B-koulutusohjelmaan l vuonna 2010 voidaan hyväksyä 30 opiskelijaa

Lisätiedot

HOPS ja opintojen suunnittelu

HOPS ja opintojen suunnittelu HOPS ja opintojen suunnittelu Hanna-Mari Kivinen, 8.12.2010 Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta, Fysiikan laitos Mikä ihmeen HOPS? HOPS eli Henkilökohtainen OPintoSuunnitelma HOPS kuuluu 1.8.2005

Lisätiedot

AHOT-käytännöt. Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa

AHOT-käytännöt. Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa AHOT-käytännöt Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa 2 Sisältö Reunaehtoja Aiempien tutkintojen hyväksilukeminen Aiempien / muualla suoritettujen opintojen hyväksilukeminen Muun osaamisen tunnustaminen

Lisätiedot

OPINTONSA ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman muutokset näkyvät vahvennetulla fontilla.

OPINTONSA ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman muutokset näkyvät vahvennetulla fontilla. 1 VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO) (Opetussuunnitelma 2009-2010) OPINTONSA 2005-2008 ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET 2009-2010 OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman 2009-2010 muutokset näkyvät vahvennetulla

Lisätiedot

Alkuorientaation tavoitteet

Alkuorientaation tavoitteet Informaatiotieteiden yksikkö School of Information Sciences SIS Alkuorientaatio Orientoivat opinnot 1 2014 Alkuorientaation tavoitteet tutustuttaa yliopisto-opiskeluun tutustuttaa opiskelijoita Tampereen

Lisätiedot

Kandidaatin tutkinnon rakenne

Kandidaatin tutkinnon rakenne Kandidaatin tutkinnon rakenne ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS 2016 2020 KANDIDAATIN TUTKINNON RAKENNE 180 op op Kieli-, viestintä ja orientoivat opinnot 20 Kvo Orientoituminen opintoihin (HOPS) ja opiskelutaitojen

Lisätiedot

KÄYTTÄYTYMISTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN TUTKINTOJA JA OPINTOJA KOSKEVAT PYSYVÄISMÄÄRÄYKSET

KÄYTTÄYTYMISTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN TUTKINTOJA JA OPINTOJA KOSKEVAT PYSYVÄISMÄÄRÄYKSET KÄYTTÄYTYMISTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN TUTKINTOJA JA OPINTOJA KOSKEVAT PYSYVÄISMÄÄRÄYKSET Käyttäytymistieteellisen tiedekunnan tiedekuntaneuvoston 14.6.2005 vahvistama. Näitä pysyväismääräyksiä sovelletaan

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP 1 ERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (EO) (Opetussuunnitelma 2009-2010) OPINTONSA 2005-2008 ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET 2009-2010 OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelma 2009-2010 muutokset näkyvät vahvennetulla

Lisätiedot

Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset

Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Aalto-yliopiston akateemisten asiain komitea 30.8.2011 Alkaneen lukuvuoden aikana suunnitellaan yliopiston perustutkintojen opetussuunnitelmat ja tutkintovaatimukset

Lisätiedot

Alkuorientaatio Orientoivat opinnot Yliopisto, yksikkö, tutkinnot SIS-uuden opiskelijan opas (s. 8-18)

Alkuorientaatio Orientoivat opinnot Yliopisto, yksikkö, tutkinnot SIS-uuden opiskelijan opas (s. 8-18) Alkuorientaatio Orientoivat opinnot 1 24.8.2015 Yliopisto, yksikkö, tutkinnot SIS-uuden opiskelijan opas 2015-2016 (s. 8-18) Informaatiotieteiden yksikkö School of Information Sciences - SIS Opintopäällikkö

Lisätiedot

Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma Kandidatprogrammet för de inhemska språken Filosofinen tiedekunta Hanna Snellman

Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma Kandidatprogrammet för de inhemska språken Filosofinen tiedekunta Hanna Snellman Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma Kandidatprogrammet för de inhemska språken 25.8.2016 Filosofinen tiedekunta Hanna Snellman Koulutusohjelman opinnot Amanuenssi Hanna Snellman (Fabriikki F3428B) puh.

Lisätiedot

Laskentatoimen. oppiaineen esittely kevät Sinikka Moilanen. Oulun yliopisto

Laskentatoimen. oppiaineen esittely kevät Sinikka Moilanen. Oulun yliopisto Laskentatoimen oppiaineen esittely kevät 2019 Sinikka Moilanen Laskentatoimi Mitä laskentatoimi on? Liiketaloustieteen alue, joka käsittelee yritystä koskevien arvo- ja määrälukujen tuottamista, analysointia

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO) (Opintonsa 2009-2010 aloittaneet opiskelijat, opetussuunnitelma 2009-2010) 1 KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP I KIELI- JA VIESTINTÄOPINNOT SEKÄ ORIENTOIVAT

Lisätiedot

Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma. sisältö ja rakenne Eija Heinonen-Özdemir

Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma. sisältö ja rakenne Eija Heinonen-Özdemir Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma sisältö ja rakenne 26.8.2016 Eija Heinonen-Özdemir Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi korkeakoulututkinto,

Lisätiedot

LUONNONTIETEIDEN KANDIDAATIN JA FILOSOFIAN MAISTERIN TUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET

LUONNONTIETEIDEN KANDIDAATIN JA FILOSOFIAN MAISTERIN TUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET Johtokunta 7/2013, Asia4 Korjattu liite 1 LUONNONTIETEIDEN KANDIDAATIN JA FILOSOFIAN MAISTERIN TUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET 1. Tutkintojen yleisrakenne, vaadittavat opintosuoritukset ja mitoitus

Lisätiedot

Infotilaisuus koulutusuudistuksen siirtymäajan päättymisestä

Infotilaisuus koulutusuudistuksen siirtymäajan päättymisestä 8.10.2014 Infotilaisuus koulutusuudistuksen siirtymäajan päättymisestä 8.10.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö 2 Koulutusuudistuksen siirtymäaika Tampereen

Lisätiedot

Siirtyminen TS2005:stä TS2013:een

Siirtyminen TS2005:stä TS2013:een Siirtyminen TS2005:stä TS2013:een 1. HENKILÖTIEDOT * Etunimi Sukunimi Opiskelijanumero Sähköposti 2. KOULUTUSOHJELMA JA SEN ERIKOISTUMISALUE * Opiskelija siirtyy aina koulutusohjelmaansa vastaavalle erikoistumisalueelle.

Lisätiedot

Korvataan uuden ohjelman opintojaksolla. Suorittamatta jäänyt YPATperuskurssi. tutkinto-ohjelman peruskurssilla, á 5 op

Korvataan uuden ohjelman opintojaksolla. Suorittamatta jäänyt YPATperuskurssi. tutkinto-ohjelman peruskurssilla, á 5 op Siirtymäsäännökset 2010 YPAT KOULUTUSOHJELMASSA JATKAVILLE (YPATohjelman uusilla YAP-opintosuunnan opintojaksoilla suorittaville) Ohje siitä miten uuden ohjelman opintojaksot korvaavat vanhan koulutusohjelman

Lisätiedot

Yliopisto, tiedekunta, tutkinnot

Yliopisto, tiedekunta, tutkinnot Yliopisto, tiedekunta, tutkinnot Opintokoordinaattori Heli Rikala Luonnontieteiden tiedekunnan alkuorientaatio 28.8.2017 28.8.2017 Luonnontieteiden tiedekunta UTA.FI/LUO 1 Tampereen yliopisto TaY nyt http://www.uta.fi/yliopisto/

Lisätiedot

TEKNILLINEN TIEDEKUNTA KAUPPATIETEEN KANDIDAATIN JA MAISTERIN TUTKINTO Ohjeita teknisen viestinnän opiskelijoille tutkintojen suorittamiseen

TEKNILLINEN TIEDEKUNTA KAUPPATIETEEN KANDIDAATIN JA MAISTERIN TUTKINTO Ohjeita teknisen viestinnän opiskelijoille tutkintojen suorittamiseen 7.3.2014 LL TEKNILLINEN TIEDEKUNTA KAUPPATIETEEN KANDIDAATIN JA MAISTERIN TUTKINTO Ohjeita teknisen viestinnän opiskelijoille tutkintojen suorittamiseen SISÄLTÖ 1. KTK Giga - kandidaatintutkinnon suorittaminen

Lisätiedot

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne - 27.8.2015 Hanna Korpela

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne - 27.8.2015 Hanna Korpela Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma - tutkinnon sisältö ja rakenne - 27.8.2015 Hanna Korpela Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi

Lisätiedot

Syksyllä 2010 opintonsa aloittavat uudet opiskelijat hyväksytään suoraan uuteen oppiaineeseen (tiedekuntaneuvoston päätös ).

Syksyllä 2010 opintonsa aloittavat uudet opiskelijat hyväksytään suoraan uuteen oppiaineeseen (tiedekuntaneuvoston päätös ). INFORMAATIOTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tampereen yliopisto 6.5.2010 Hyväksytty tiedekuntaneuvostossa 12.5.2010. Liite B3/1 Informaatiotutkimuksen oppiainenimen muutoksesta ja uusista informaatiotutkimuksen ja

Lisätiedot

OIKEUSTIETEEN MAISTERIN TUTKINTO

OIKEUSTIETEEN MAISTERIN TUTKINTO OIKEUSTIETEEN MAISTERIN TUTKINTO Osaamistavoitteet Oikeustieteen maisterin tutkinnon (120 op) suorittanut henkilö: - on syventänyt ja laajentanut oikeusnotaarin tutkinnossa hankkimaansa oikeudellista osaamista

Lisätiedot

Taloustieteen opintosuunta JKK, Tampereen yliopisto

Taloustieteen opintosuunta JKK, Tampereen yliopisto Info uusille opiskelijoille 1.10.2012 korjattu versio Taloustieteen opintosuunta JKK, Tampereen yliopisto Lisätietoa: http://www.uta.fi/jkk/kat/opintosuunnat/tal.html Voit myös kysyä taloustieteen opinnoista

Lisätiedot

Sähkötekniikan korkeakoulun tutkintosäännön päätöksentekijät

Sähkötekniikan korkeakoulun tutkintosäännön päätöksentekijät Sähkötekniikan korkeakoulun tutkintosäännön päätöksentekijät Hyväksytty sähkötekniikan akateemisessa komiteassa 7. päivänä kesäkuuta 2011. Niissä kohdissa, joissa päättäjä johtuu jostain muusta säännöstä

Lisätiedot

694661P Lukutaidot erilaisissa informaatioympäristöissä 5 op, periodi 2

694661P Lukutaidot erilaisissa informaatioympäristöissä 5 op, periodi 2 1 TIETOJA AIEMPIEN VUOSIEN OPINTOJAKSOISTA Informaatiotutkimuksen opintojaksot 2015-2016 Opintosuunnitelman uudistuksen myötä erityisesti perus- ja aineopinnot ovat muuttuneet (opintojaksojen nimet ja

Lisätiedot

Vastaavuudet ja siirtymäsäännöt opetussuunnitelmien sekä välillä

Vastaavuudet ja siirtymäsäännöt opetussuunnitelmien sekä välillä Vastaavuudet ja siirtymäsäännöt opetussuunnitelmien 2012 2015 sekä 2015 2018 välillä PERUS- JA AINEOPINNOT Perus- ja aineopintojen suurin muutos on se, että jaksot Suomen kielen ja sen tutkimuksen historia

Lisätiedot

Ohje yleisistä siirtymäsäännösperiaatteista ennen aloittaneille opiskelijoille

Ohje yleisistä siirtymäsäännösperiaatteista ennen aloittaneille opiskelijoille Ohje yleisistä siirtymäsäännösperiaatteista ennen 1.8.2012 aloittaneille opiskelijoille Tampereen yliopiston hallituksen 13.6.2012 hyväksymän ja 1.8.2012 voimaan tulevan tutkintosäännön 33 2 momentin mukaan

Lisätiedot

AINEENOPETTAJANKOULUTUS. historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi

AINEENOPETTAJANKOULUTUS. historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi AINEENOPETTAJANKOULUTUS historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi SOVELTUVUUSKOE - - OPINTOMENESTYS Soveltuvuuskoe Soveltuvuuskokeesta voi saada 15 pistettä; alin hyväksytty

Lisätiedot

Tervetuloa opiskelemaan!

Tervetuloa opiskelemaan! Tervetuloa opiskelemaan! Kandidaatin- ja maisterintutkinnon opiskelijan infopaketti Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkintoohjelma 28.8.2012 Sisältö Opinto-oikeus Onko sinulla aiempi

Lisätiedot

Sinulle avoin yliopisto!

Sinulle avoin yliopisto! Sinulle avoin yliopisto! Itä-Suomen yliopiston Avoimen yliopiston yleinen opintoinfo klo 17.30 keskiviikkona 14.8.2013 Joensuu torstaina 15.8. Kuopio torstaina 22.8. etäyhteydessä Sisältö ja illan tavoitteet:

Lisätiedot

Teknillistieteellisen alan tutkintomääräykset

Teknillistieteellisen alan tutkintomääräykset 1 Teknillistieteellisen alan tutkintomääräykset (jatkotutkintoja koskevat määräykset löytyvät jatkotutkintojen opetussuunnitelmista) Teknillisessä tiedekunnassa suoritettavista tutkinnoista ja opinnoista

Lisätiedot

Erilliset opintokokonaisuudet teologisissa oppiaineissa

Erilliset opintokokonaisuudet teologisissa oppiaineissa Erilliset opintokokonaisuudet teologisissa oppiaineissa Oppiainekohtainen erillinen opintokokonaisuus 25 op Oppiainekohtainen erillinen opintokokonaisuus koostuu oppiaineen perusopinnoista (12 op), oppiaineen

Lisätiedot

1 KAUPPATIETEELLISET TUTKINNOT

1 KAUPPATIETEELLISET TUTKINNOT 1 (12) Tullessaan valituksi ns. perustason opiskelijavalinnassa opiskelija saa oikeuden suorittaa kauppatieteiden kandidaatin tutkinnon (alempi korkeakoulututkinto) ja kauppatieteiden maisterin tutkinnon

Lisätiedot

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne Hanna Korpela

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne Hanna Korpela Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma - tutkinnon sisältö ja rakenne - 25.8.2016 Hanna Korpela Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi

Lisätiedot

V A A S A G A T E W A Y

V A A S A G A T E W A Y V A A S A G A T E W A Y 12.6.2019 Vaasa Gateway 60 op AVOIMEN VÄYLÄ TUTKINTO -OPISKELIJAKSI KAUPPATIETEISSÄ Uusi väylä tutkinto-opintoihin, pilotoidaan lukuvuonna 2019-2020 Väylän kautta avoimen yliopiston

Lisätiedot

Tutkinto: Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto Tutkintonimike: Tradenomi (ylempi AMK), Master of Business Administration

Tutkinto: Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto Tutkintonimike: Tradenomi (ylempi AMK), Master of Business Administration 1 of 5 8.6.2010 12:39 Tutkinto: Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto Tutkintonimike: Tradenomi (ylempi AMK), Master of Business Administration Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma

Lisätiedot

Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma

Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma Tutkinto: Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto Tutkintonimike: Tradenomi (ylempi AMK), Master of Business Administration Yrittäjyyden ja

Lisätiedot

Tieto- ja palvelujohtamisen erikoistumisalue opintojen suunnittelu

Tieto- ja palvelujohtamisen erikoistumisalue opintojen suunnittelu Tieto- ja palvelujohtamisen erikoistumisalue opintojen suunnittelu 2019-2020 Tästä löydät ohjeita opintojen ajoittamiseen ja suunnitteluun kandidaattiopintojen 2. ja 3. lukuvuodelle. Tutkinnon suorittamiseksi

Lisätiedot

Kauppatieteiden kandidaatin tutkinnon muutokseen liittyvät siirtymäsäännökset alkaen.

Kauppatieteiden kandidaatin tutkinnon muutokseen liittyvät siirtymäsäännökset alkaen. Kauppatieteiden kandidaatin tutkinnon muutokseen liittyvät siirtymäsäännökset. Kauppatieteiden kandidaatin tutkintorakenne muuttuu 1.8.2016. Opiskelija voi siirtyä suorittamaan KTK-tutkinnon etussuunnitelmien

Lisätiedot

PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT OHJEET KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA

PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT OHJEET KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT OHJEET KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA LV 2013 2014 1 Sisällysluettelo OPISKELU KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA... 3 KOULUTUSOHJELMAN

Lisätiedot

Siirtymäsäännökset pääaineopiskelijoille Lukuvuosien tutkintovaatimukset

Siirtymäsäännökset pääaineopiskelijoille Lukuvuosien tutkintovaatimukset Helsingin yliopisto / Käyttäytymistieteiden laitos Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) koulutus Siirtymäsäännökset pääaineopiskelijoille Lukuvuosien 2012-2013 - 2014-2015 tutkintovaatimukset

Lisätiedot

Kaukaa viisaaksi! yleistä Itä-Suomen yliopistosta yleistä avoimesta yliopistoopiskelusta. opintojen suunnittelusta ohjaus- ja neuvontapalvelut

Kaukaa viisaaksi! yleistä Itä-Suomen yliopistosta yleistä avoimesta yliopistoopiskelusta. opintojen suunnittelusta ohjaus- ja neuvontapalvelut Kaukaa viisaaksi! yleistä Itä-Suomen yliopistosta yleistä avoimesta yliopistoopiskelusta opintojen suunnittelusta ohjaus- ja neuvontapalvelut ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Monialainen, kansainvälinen tiedeyliopisto

Lisätiedot