Talousarvioesitys Kuntien tukeminen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Talousarvioesitys Kuntien tukeminen"

Transkriptio

1 90. Kuntien tukeminen S e l v i t y s o s a : Kunnan peruspalvelujen valtionosuudella ja verotuloihin perustuvalla valtionosuuden tasauksella pyritään turvaamaan kuntien mahdollisuudet pitää yllä riittävät peruspalvelut eri osissa maata ja tasapainottamaan kuntien lakisääteisiä tehtäviä ja niiden kokonaisrahoitusta alueittain ja kuntaryhmittäin. Valtionosuuden perusteena olevat laskennalliset kustannukset perustuvat keskeisesti ikäryhmittäisiin kustannuksiin ja sairastavuuteen. Sairastavuuskertoimen osatekijöitä ovat terveyden-, vanhusten- ja sosiaalihuolto. Muita laskennallisten kustannusten määräytymistekijöitä ovat työttömyyskerroin, vieraskielisyyskerroin, kaksikielisyys, saaristoisuus, asukastiheyskerroin ja koulutustaustakerroin. Kriteerien toinen osa muodostuu lisäosista, jotka ovat saamelaisten kotiseutualueen kunnan, syrjäisyyden ja työpaikkaomavaraisuuden lisäosat. Kuntien yhdistymisavustuksilla edistetään vapaaehtoiselta pohjalta kuntien yhdistymisiä sekä muita sellaisia kuntaja seuturakenteen muutoksia, jotka edesauttavat laadukkaiden ja tasavertaisten kunnallisten peruspalvelujen tuottamista taloudellisemmin. Keskeiset uudistukset Hallitusohjelman mukaisesti omais- ja perhehoidon kehittämiseen osoitetaan lisärahoitusta. Vanhuspalvelujen henkilöstömitoitusta tarkistetaan tavoitteena kuntien kustannusten vähentäminen. Vanhuspalvelulaista poistetaan eräitä osatehtäviä. Iäkkäiden kotihoidon palveluvalikoimaa laajennetaan. Erikoissairaanhoidon järjestämistä tehostetaan muun muassa uudistamalla terveydenhuollon päivystystoimintaa, keskittämällä perustason kiireellistä ilta- ja viikonloppuvastaanottoa, vähentämällä erikoissairaanhoidon vuodeosastohoitoa ja uudistamalla ensihoitoa. Vuonna 2017 perustoimeentulotuen laskenta ja maksatus siirretään Kansaneläkelaitokselle. Maakuntien perustamisen valmistelu käynnistetään. Vaikuttavuustavoitteet Ehkäisevän toiminnan tavoitteena on terveyttä, sosiaalista turvallisuutta, elämänhallintaa ja itsenäistä selviytymistä tukevien olosuhteiden ja ympäristön luominen, ihmisten työ- ja toimintakyvyn edistäminen, elämänlaadun parantaminen, sosiaalisten ja terveydellisten ongelmien ennaltaehkäisy, väestöryhmien välisten terveyserojen vähentäminen sekä ympäristöterveydenhuollon toimintaedellytysten parantaminen. Tavoitteisiin pyritään johtamista ja rakenteita kehittämällä sekä tuottamalla ja levittämällä työvälineitä ja hyvän toiminnan malleja kuntien käyttöön. Vaikuttavuustavoitteita kuvataan tarkemmin sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan pääluokkaan kuuluvassa luvussa Sosiaali- ja terveyspalvelujen tavoitteena on julkisen vallan järjestämisvastuulla olevien, pääosin verovaroin kustannettavien sosiaali- ja terveyspalvelujen toimivuuden, saatavuuden ja kattavuuden sekä perustoimeentulon turvaaminen koko maassa. Peruspalveluja vahvistetaan ja uudistetaan, ikäihmisille turvataan ihmisarvoinen vanhuus sekä panostetaan mielenterveys- ja päihdepalveluihin. Kuntien järjestämän esi- ja perusopetuksen sekä yleisten kirjastojen ja kulttuuritoimen lähtökohtana on koulutuksen perusturvan sekä kirjasto- ja kulttuuripalvelujen takaaminen ja vahvistaminen kaikille asuinpaikasta, kielestä ja taloudellisesta asemasta riippumatta koko maan kattavasti. Kunnille myönnettävän rahoituksen keskeisiä tavoitteita ovat sivistyksellisten perusoikeuksien turvaaminen jokaiselle oppilaalle ja opiskelijalle hänen kykyjensä ja erityisten tarpeidensa mukaan sekä osana kansalaisten sivistyksellisiä oikeuksia turvata jokaiselle mahdollisuus kehittää itseään koko maan kattavilla kirjasto-, tieto- ja kulttuuripalveluilla sekä varmistaa väestön tasavertainen tiedon ja kulttuurin saatavuus. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 1

2 Taiteen perusopetuksen tavoitteena on tarjota kunnan asukkaille mahdollisuus osallistua taiteen perusopetukseen sekä harrastusta tukevaan opetukseen taiteen eri aloilla. Laskennallisten kustannusten laskennassa käytettäviä tietoja 2016 arvio 2017 arvio Laskennalliset kustannukset 0 5-vuotiaat euroa/asukas 8 675, ,32 6-vuotiaat euroa/asukas 9 196, , vuotiaat euroa/asukas 7 543, , vuotiaat euroa/asukas , , vuotiaat euroa/asukas 4 129, , vuotiaat euroa/asukas 1 063, , vuotiaat euroa/asukas 2 183, , vuotiaat euroa/asukas 5 905, ,22 85-vuotiaat ja vanhemmat euroa/asukas , ,73 Sairastavuuden mukaan 1 167, ,94 Työttömyysasteen mukaan euroa/asukas 90,73 91,53 Kaksikielisyyden mukaan euroa/asukas 279,77 282,23 Vieraskielisyyden mukaan euroa/asukas 1 965, ,39 Asukastiheyden mukaan euroa/asukas 39,54 39,88 Saaristoisuuden mukaan euroa/asukas 385,06 388,44 Koulutustaustan mukaan euroa/asukas 425,26 428,99 Lisäosat Syrjäisyys euroa/asukas 208,16 210,03 Saamelaisten kotiseutualueen kunnat euroa/asukas 2 643, ,63 Työpaikkaomavaraisuus euroa/asukas 63,17 63, Valtion ja kuntien yhteiset tietojärjestelmähankkeet (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) kuntien informaatioteknologiaan kohdennettuihin, kuntien tietovarantojen hyväksikäytön edellytyksiä parantaviin kehittämishankkeisiin sekä tietoteknisten palvelujen järjestämiseen ja jo toteutettujen ratkaisuiden käyttöönoton tukemiseen 2) harkinnanvaraisiin valtionavustuksiin sekä EU:n hyväksymien ja rahoittamien hankkeiden maksamiseen 3) muuhun yhteiseen julkisen tietohallinnon kehittämiseen 4) enintään viittä henkilötyövuotta vastaavan määräaikaisen henkilöstön palkkaamiseen kuntien talous- ja toimintatietojen, tilastoinnin ja tietohuollon kehittämisohjelmaan, kuntien tehtävien digitalisoinnin edistämiseen sekä maakuntahallinnon ja hallinto- ja palvelurakenteiden tieto- ja viestintätekniikkaan liittyvään kehittämiseen ja kehittämishankkeisiin 5) maakuntahallinnon perustamisen valmistelun aiheuttamiin hallinto- ja palvelurakenteiden tieto- ja viestintätekniikkaan liittyvään kehittämiseen ja kehittämishankkeisiin Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 2

3 6) käyttöönottoihin ja palvelujen kehittämisen aikaiseen ylläpitoon. S e l v i t y s o s a : Määrärahalla tuetaan maakuntahallinnon perustamisen valmistelua ja väliaikaishallinnon ICT-muutostuen valmistelua sekä tuetaan ja nopeutetaan kuntien tietohallintokehitystä tavoitteena parantaa tuottavuutta sekä edistää kuntien ja julkishallinnon yhteisiä informaatioteknologian kehittämishankkeita sekä sähköisten toimintatapojen käyttöönottoa. Määrärahaa käytetään Julkisen hallinnon suositusten ja lakiin julkisen hallinnon tietohallinnon ohjauksesta (634/2011) perustuvien standardien laadintaan sekä muuhun yhteiseen julkisen hallinnon tietohallinnon kehittämistoimintaan. Määrärahalla voidaan tukea ja edistää julkisen hallinnon tietohallinnon ohjauksesta annetun lain mukaisen julkisen hallinnon kokonaisarkkitehtuurityön käynnistystä, arkkitehtuurikuvausten toteutusta, työvälineiden käyttöönottoa sekä toteutettujen tulosten julkaisua arkkitehtuurityölle asetettujen tavoitteiden ja hyötyjen aikaansaamiseksi. Hankkeiden erittely ja määrärahan arvioitu käyttö (euroa) Kuntien informaatioteknologian kehittämishankkeet Maakuntien perustamisen ICT-muutostuki Muu julkisen hallinnon tietohallintoyhteistyö Yhteensä Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa) Valtakunnallinen ICT-muutosohjelma Väliaikaishallinnon resurssit ICT-muutoksen valmisteluun Yhteensä talousarvio II lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös Maakuntien sekä hallinto- ja palvelurakenteiden kehittäminen ja tukeminen (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) maakuntauudistuksen valmistelusta ja toteuttamisesta aiheutuvien menojen maksamiseen, harkinnanvaraisiin valtionavustuksiin sekä hallinto- ja palvelurakenteiden kehittämiseen ja niihin liittyviin hankkeisiin 2) enintään yhdeksää henkilötyövuotta vastaavan määräaikaisen henkilöstön palkkaamiseen maakuntauudistuksen toimeenpanoon ja muiden hallinto- ja palvelurakennemuutosten ohjaus-, asiantuntija- ja hanketehtäviin. Nämä voidaan toteuttaa henkilötyövuositavoitteiden ulkopuolella. S e l v i t y s o s a : Määrärahalla toteutetaan hallitusohjelman perusteella valmisteltavien uusien maakuntien sekä hallinto- ja palvelurakenteiden kehittämistyötä. Määrärahaa voidaan käyttää myös kunnille jäävien tehtävien osalta hallinnon ja talouden uudistamiseen liittyviin hankkeisiin. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 3

4 Määrärahan arvioitu käyttö (1 000 euroa) Palvelukeskusten perustamisen valmistelu Uusien maakuntien perustamisen esivalmistelu Väliaikaisten valmisteluelinten määrärahantarve Muutostuki- ja kehittämishankkeet 400 Viestintä ja kenttätyö alueilla 100 Yhteensä Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa) Muutostuki- ja kehittämishankkeet 100 Palvelukeskusten perustamisen valmistelu Uusien maakuntien perustamisen esivalmistelu Väliaikaisten valmisteluelinten määrärahantarve Yhteensä Momentin nimike on muutettu talousarvio talousarvio tilinpäätös Valtionosuus kunnille peruspalvelujen järjestämiseen (arviomääräraha) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain (1704/2009) mukaisen valtionosuuden maksamiseen 2) verotuloihin perustuvan valtionosuuksien tasauksen maksamiseen 3) enintään euroa opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettujen lakien (635/1998 ja 1705/2009) mukaisten ennen vuotta 2017 oppilaitosten perustamishankkeisiin myönnettyjen valtionosuuksien ja -avustusten maksamiseen 4) enintään euroa opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettujen lakien (635/1998 ja 1705/2009) mukaisten ennen vuotta 2017 yleisten kirjastojen perustamishankkeisiin myönnettyjen valtionosuuksien ja -avustusten maksamiseen. S e l v i t y s o s a : Määrärahan arvioitu käyttö (1 000 euroa) Kunnan peruspalvelujen valtionosuus Laskennalliset kustannukset ikärakenne sairastavuus työttömyys kaksikielisyys Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 4

5 vieraskielisyys asukastiheys saaristoisuus koulutustausta Kuntien rahoitusosuus Valtionosuus Lisäosat Verotuloihin perustuva valtionosuuksien tasaus V järjestelmämuutoksen tasaus Valtionosuusjärjestelmän uudistamiseen liittyvä kotikuntakorvausten siirtymäjärjestely 382 Kotikuntaa vailla olevien 6 15 v. kotikuntakorvaukset (valtio korvaa) Yksityisten opetuksen järjestäjien ja yliopistojen arvonlisävero Valtionosuuteen tehtävät lisäykset ja vähennykset Yhteensä Kuntien peruspalvelujen valtionosuusprosentti on 25,24. Valtionosuuksien määräytymisen perusteena oleva vuodenvaihteen 2015/2016 asukasluku on Määrärahan mitoitukseen liittyvät hallituksen esitykset ja muut toimenpiteet Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain (1704/2009) muuttamisesta siten, että kuntien peruspalvelujen valtionosuusprosentti muuttuu 25,61 prosentista 25,24 prosenttiin vuonna Valtionosuusprosentin muutoksessa on otettu huomioon vähennyksenä 0,46 prosenttiyksikköä liittyen valtionosuuden euron leikkaukseen ja indeksisidonnaisten menojen säästöön liittyvään euron leikkaukseen sekä 0,06 prosenttiyksikköä liittyen kuntien hallintomenojen vähenemiseen kun perustoimeentulotuen laskenta ja maksatus siirretään Kansaneläkelaitoksen hoidettavaksi. Muutoksessa on otettu huomioon lisäyksenä 0,13 prosenttiyksikköä liittyen hallitusohjelman mukaiseen lisäykseen omais- ja perhehoidon kehittämiseen sekä vanhuspalvelujen ja veteraanien kotiin vietävien palvelujen kehittämiseen siten, että valtionosuusprosentti on 100, sekä 0,02 prosenttiyksikköä liittyen valtion ja kuntien väliseen kustannustenjaon tarkistukseen. Kustannustenjaon tarkistus vuoden 2014 toteutuneiden tietojen perusteella lisää kuntien peruspalvelujen valtionosuutta eurolla. Omaishoidon tuesta annettua lakia ja sosiaalihuoltolakia koskevat muutokset ovat tulleet voimaan alkaen. Muutoksella turvataan omaishoitajien oikeus kolmeen vapaapäivään kalenterikuukautta kohti ja velvoitetaan kunta järjestämään tarvittaessa omaishoitajille valmennusta sekä hyvinvointi- ja terveystarkastuksia. Kunnan tulisi järjestää omaishoitajan vapaan aikainen sijaishoito. Perhehoitolakia koskevat muutokset ovat tulleet voimaan alkaen. Muutoksella toimeksiantosuhteisten perhehoitajien vähimmäispalkkiota korotetaan 775 euroon kuukaudessa ja perhehoitajien oikeutta vapaaseen lisätään. Omais- ja perhehoidon kehittämistä varten valtionosuuksiin lisätään euroa vuonna Toisaalta toimenpiteet aiheuttavat kunnille säästöjä kalliimman laitoshoidon tarpeen vähenemisen kautta. Määrärahan mitoituksessa on huomioitu nettolisäyksenä euroa muutosten johdosta. Vanhusten kotihoitoon ja sotaveteraanien kotiin vietäviin palveluihin osoitetaan hallitusohjelman mukaisesti yhteensä euron lisäys, josta tämän määrärahan mitoituksessa on lisäyksenä huomioitu euroa. Lisäys Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 5

6 kohdennetaan kuntien peruspalvelujen valtionosuuteen vanhusten kotihoitoon. Määrärahalla kehitetään iäkkäiden ihmisten kotihoidon palveluvalikoimaa kunnissa sosiaali- ja terveysministeriön tuella. Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista annetun lain (980/2012) muuttamisesta siten, että laista poistetaan eräitä osatehtäviä. Määrärahan mitoituksessa on otettu vähennyksenä huomioon euroa lain muutoksen johdosta. Hallitus antaa eduskunnalle talousarvioesitykseen liittyvän esityksen terveydenhuoltolain ja sosiaalihuoltolain sekä niihin liittyvien asetusten muuttamisesta siten, että terveyden- ja sosiaalihuollon päivystystä sekä erikoissairaanhoitoa keskitetään viiteen yliopistolliseen sairaalaan ja seitsemään muuhun päivystyspalvelun sairaalaan. Määrärahan mitoituksessa on otettu vähennyksenä huomioon euroa muutoksen johdosta. Sosiaali- ja terveysministeriön ja Kuntaliiton laatusuositusta hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi tarkistetaan alkaen. Hoitotyöntekijöiden vähimmäismäärä hoidettavaa kohti olisi jatkossa 0,40 0,50 aiemman 0,50:n sijasta vanhainkotihoidossa ja tehostetussa palveluasumisessa. Määrärahan mitoituksessa on otettu vähennyksenä huomioon euroa muutoksen johdosta. Valtionosuus kunnille peruspalvelujen järjestämiseen, laskentaperusteet (1 000 euroa) Perushinta Laskennallinen kustannus Ikärakenteen mukaan 0 5-vuotiaat (8 516,30 euroa/as) vuotiaat (9 028,68 euroa/as) vuotiaat (7 565,50 euroa/as) vuotiaat (12 988,38 euroa/as) vuotiaat (4 141,13 euroa/as) vuotiaat (1 065,26 euroa/as) vuotiaat (2 153,77 euroa/as) vuotiaat (5 829,35 euroa/as) vuotiaat ja vanhemmat (19 617,84 euroa/as) Sairastavuuden mukaan (1 177,94 euroa/as) Työttömyyden mukaan (91,53 euroa/as) Kaksikielisyyden mukaan (282,23 euroa/as) Vieraskielisyyden mukaan (1 982,39 euroa/as) Asukastiheyden mukaan (39,88 euroa/as) Saaristoisuuden mukaan (388,44 euroa/as) Koulutustaustan mukaan (428,99 euroa/as) Yhteensä Kuntien rahoitusosuus Asukasluku Rahoitusosuus, euroa/as 3 674,34 Rahoitusosuus, euroa Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 6

7 Syrjäisyyden, työpaikkaomavaraisuuden sekä saamelaisten kotiseutualueen kunnan lisäosat (1 000 euroa) Perushinta Syrjäisyyden mukaan (210,03 euroa/as) Työpaikkaomavaraisuuden mukaan (63,74 euroa/as) Saamelaisten kotiseutualueen kunnan mukaan (2 667,63 euroa/as) Yhteensä Verotuloihin perustuva valtionosuuksien tasaus (1 000 euroa) Lisäykset Vähennykset Netto V järjestelmämuutoksen tasaus (1 000 euroa) Lisäykset Vähennykset Netto Valtionosuusjärjestelmän uudistamiseen liittyvä kotikuntakorvauksen siirtymäjärjestely 382 Muut valtionosuuteen tehtävät vähennykset ja lisäykset (1 000 euroa) Valtionosuuden vähennykset vakiomuotoisten tietoluovutusten hinnoittelumuutos verotulotasauksen muutoksen neutralisointi valtion ja kuntien yhteisten tietojärjestelmähankkeiden rahoitus -569 siirto momentille järjestelmämuutoksen kustannusneutraalisuuteen liittyvä vähennys indeksikorotuksen jäädytys, vuosi indeksikorotuksen jäädytys, vuosi kuntien rahoitusosuus perustoimeentulotuesta valtionosuusuudistukseen liittyvä yksityisten opetuksenjärjestäjien kotikuntakorvausten tasausjärjestelmän rahoitus -382 kilpailukykysopimukseen liittyvä vähennys Vähennykset yhteensä Valtionosuuden lisäykset työmarkkinatukeen liittyvä korjauserä v järjestelmämuutoksen tasaus 497 v verotulomenetysten kompensaatio v verotulomenetysten kompensaatio v verotulomenetysten kompensaatio v verotulomenetysten kompensaatio v verotulomenetysten kompensaatio v verotulomenetysten kompensaatio v verotulomenetysten kompensaatio Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 7

8 v verotulomenetysten kompensaatio maakuntien liittojen tehtäviin liittyvä lisäys 488 oppilaitosten perustamiskustannusten valtionavustusten siirto kirjastojen perustamiskustannusten valtionavustusten siirto Lisäykset yhteensä Muu rahoitus (1 000 euroa) Kotikuntaa vailla olevien 6 15 v. kotikuntakorvaukset Yksityisen opetuksen järjestäjien ja yliopistojen arvonlisävero Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa) Aikuisten hammashuollon säästö Alueellisen erikoissairaanhoidon järjestämisen tehostaminen Asukasluvun ja laskentatekijöiden muutos Edellisellä hallituskaudella päätetty valtionosuuden leikkaus Indeksisidonnaisten menojen säästöön liittyvä leikkaus Kilpailukykysopimuksen vaikutus valtionosuuteen (Kiky) Kuluttajaturvallisuusvalvonta (siirto momentille ) -433 Kuntien maksuosuus perustoimeentulotukimenoista Lääkärihelikopteritoiminnan rahoitus Muut muutokset Omaishoidon kehittäminen Opiskelijavalintapalvelut (siirron palautus momentilta ) 174 Oppilaitosten perustamishankkeet Perhehoidon kehittäminen Perustoimeentulotuen laskennan ja maksatuksen Kela-siirtoon liittyvä kuntien hallintomenojen vähennys Päivystysjärjestelmän uudistaminen SADe-rahoituksen palautus Subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden muutokseen liittyvä yksityisen hoidon tuen muutos -147 Subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden muutos Säästö omais- ja perhehoidon kehittämisen johdosta Valtion ja kuntien välinen kustannustenjaon tarkistus Vanhuspalvelujen henkilöstömitoituksen tarkistaminen Vanhuspalvelulain eräiden tehtävien poistaminen Vanhusten kotihoito ja veteraanien kotiin vietävät palvelut Veroperustemuutosten kompensaatio Verotulotasauksen muutos Yli 3-vuotiaiden lasten ja kasvattajien määrän suhteen muutos Yhteensä Määräraha on osittain kehyksen ulkopuolinen Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 8

9 2017 talousarvio II lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös Kuntien yhdistymisen taloudellinen tuki (arviomääräraha) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) kuntarakennelain (1698/2009) 43 :n mukaisiin laskennallisiin yhdistymisavustuksiin 2) lain 44 :n mukaisten valtionosuuksien vähenemisen korvaamiseen 3) enintään euroa kuntarakennelain 16 :n mukaisten erityisiin selvityksiin. S e l v i t y s o s a : Kunnille maksetaan kuntarakennelain (1698/2009) 42 :ssä säädettyä yhdistymisavustusta sekä lain 44 :ssä säädettyä yhdistymisen aiheuttamaa valtionosuuden vähenemisen kompensaatiota. Yhdistymisavustus tulee käyttää välttämättömiin kuntien yhdistymisen kustannuksiin, uuden kunnan palvelujärjestelmän kehittämiseen ja palvelujen tuottavuuden parantamiseen tai uuden kunnan talouden vahvistamiseen. Valtionosuuden vähenemisen korvaamisen avulla pyritään puolestaan kompensoimaan yhdistymishankkeessa mukana olevien erilaisten kuntien valtionosuusmenetyksiä, joten kyse ei ole luonteeltaan ylimääräisestä kuntien avustamisesta, vaan vastaava summa tulee valtion hyväksi pienenevinä valtionosuuksina. Määrärahan arvioitu käyttö (1 000 euroa) Yhdistymisavustus vuoden 2017 kuntien yhdistymiset, 2 liitosta vuoden 2016 kuntien yhdistymiset, 4 liitosta vuoden 2015 kuntien yhdistymiset, 3 liitosta Yhteensä, 9 liitosta Valtionosuusmenetysten kompensaatio vuoden 2017 yhdistymiset vuoden 2016 yhdistymiset - vuoden 2015 yhdistymiset 839 vuoden 2014 yhdistymiset - vuoden 2013 yhdistymiset Yhteensä Kuntarakennelain mukaiset selvityskustannukset ja yhdistymisiin liittyviin esiselvityksiin myönnettävä avustus (enintään) 400 Kaikki yhteensä Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 9

10 2015 toteutuma 2016 toteutuma 2017 arvio Kuntien yhdistymisiä Kuntien määrän vähennys Määräraha, milj. 34,2 25,6 27,1 josta ko. vuoden yhdistymisten osuus, milj. 5,7 5,2 3,0 Määrärahan mitoituksessa huomioon otetut muutokset (1 000 euroa) Kuntarakennelain mukaiset selvityskustannukset -600 Valtionosuusmuutosten kompensaatio Yhdistymisavustuksen muutos Yhteensä talousarvio talousarvio tilinpäätös (34.) Paikallisten kuntakokeilujen rahoitus (siirtomääräraha 3 v) S e l v i t y s o s a : Momentti ja sen määräraha ehdotetaan poistettavaksi talousarviosta talousarvio tilinpäätös Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 10

Talousarvioesitys 2017

Talousarvioesitys 2017 30. Valtionosuus kunnille peruspalvelujen järjestämiseen (arviomääräraha) Momentille myönnetään 8 558 543 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain (1704/2009)

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2017

Talousarvioesitys 2017 30. Valtionosuus kunnille peruspalvelujen järjestämiseen (arviomääräraha) Momentille myönnetään 8 542 914 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain (1704/2009)

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016

Talousarvioesitys 2016 30. Valtionosuus kunnille peruspalvelujen järjestämiseen (arviomääräraha) Momentille myönnetään 9 121 792 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain (1704/2009)

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016

Talousarvioesitys 2016 30. Valtionosuus kunnille peruspalvelujen järjestämiseen (arviomääräraha) Momentille myönnetään 9 028 453 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain (1704/2009)

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä Kuntien tukeminen

Asiakirjayhdistelmä Kuntien tukeminen 90. Kuntien tukeminen Talousarvioesitys HE 30/2015 vp (28.9.2015) S e l v i t y s o s a : Kunnan peruspalvelujen valtionosuudella ja verotuloihin perustuvalla valtionosuuden tasauksella pyritään turvaamaan

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2015

Asiakirjayhdistelmä 2015 30. Valtionosuus kunnille peruspalvelujen järjestämiseen (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 131/2014 vp (15.9.2014) Momentille myönnetään 8 441 261 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) kunnan peruspalvelujen

Lisätiedot

Valtionosuudet Miten arviointi on tehty? Keskiössä kuntatalousohjelma ja kehyspäätökset ( )

Valtionosuudet Miten arviointi on tehty? Keskiössä kuntatalousohjelma ja kehyspäätökset ( ) Valtionosuudet 2018 Ennakolliset valtionosuuslaskelmat 11.5.2017 FCG Talous- ja veroennustepäivät 10.-11.5.2017 Sanna Lehtonen kehittämispäällikkö Miten arviointi on tehty? Keskiössä kuntatalousohjelma

Lisätiedot

Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat 2019

Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat 2019 Finlands framgång skapas lokalt Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat 2019 Laskelmapäivitys 14.9.2018 Sanna Lehtonen, Suomen Kuntaliitto 18.9.2018, Kuntaliitto / Sanna Lehtonen KUNNAN VALTIONOSUUSRAHOITUS

Lisätiedot

KUNNAN VALTIONOSUUSRAHOITUS 2015

KUNNAN VALTIONOSUUSRAHOITUS 2015 14.11.2014, Kuntaliitto / SL KUNNAN VALTIONOSUUSRAHOITUS 2015 YHTEENVETO Taulukon tayttoohje: Valitse, sydta tai tarkista sinisten ken ttien tiedot Tiedot siirtyvat automaattisesti tyokirjan muista taulukoista

Lisätiedot

TAE 2017 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33

TAE 2017 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 TAE 2017 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Hallintovaliokunta (HaV) HE 134/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle vuoden 2017 talousarvioksi 7.10.2016 Yleistä Pääluokan loppusumma 14,6 mrd. euroa,

Lisätiedot

Valtion vuoden 2019 budjettiesityksen

Valtion vuoden 2019 budjettiesityksen Onnistuva Suomi tehdään lähellä Valtion vuoden 2019 budjettiesityksen (=kuntatalousohjelman) kuntatalousvaikutukset Reijo Vuorento 20.9.2018 Twitter:@Reijosergio Tiivistelmä 1/2 = osa hallituksen budjettipäätöstä

Lisätiedot

Ajankohtaista sivistystoimen taloudesta

Ajankohtaista sivistystoimen taloudesta Ajankohtaista sivistystoimen taloudesta Kuntaliiton näkökulma Sivistystoimen talouspäälliköt ry Kuntatalo 9.-10.6.2016 Kuntien valtionosuudet osana Suomen valtionapujärjestelmää 11 mrd. (11,7 mrd. v. 2016)

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 30. Valtionosuus ja -avustus yleissivistävän koulutuksen käyttökustannuksiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 844 023 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää:

Lisätiedot

Valtionosuudet Miten arviointi on tehty? Keskiössä kuntatalousohjelma ja kehyspäätökset ( ) Ennakolliset valtionosuuslaskelmat

Valtionosuudet Miten arviointi on tehty? Keskiössä kuntatalousohjelma ja kehyspäätökset ( ) Ennakolliset valtionosuuslaskelmat Valtionosuudet 2018 Ennakolliset valtionosuuslaskelmat - Julkaistu 11.5.2017 - Päivitetty 15.6.2017 Sanna Lehtonen kehittämispäällikkö Miten arviointi on tehty? Keskiössä kuntatalousohjelma ja kehyspäätökset

Lisätiedot

Kuntien valtionosuudet v. 2016

Kuntien valtionosuudet v. 2016 Kuntien valtionosuudet v. 2016 Kuntamarkkinat 9.-10.9.2015 Helsinki Kehittämispäällikkö Sanna Lehtonen Suomen Kuntaliitto Miksi valtionosuus muuttuu vuosittain? Vuosittaiset automaattimuutokset» Määräytymistekijöiden,

Lisätiedot

Valtionosuudet Ennakolliset valtionosuuslaskelmat FCG Talous- ja veroennustepäivät Sanna Lehtonen kehittämispäällikkö

Valtionosuudet Ennakolliset valtionosuuslaskelmat FCG Talous- ja veroennustepäivät Sanna Lehtonen kehittämispäällikkö Valtionosuudet 2018 Ennakolliset valtionosuuslaskelmat 11.5.2017 FCG Talous- ja veroennustepäivät 10.-11.5.2017 Sanna Lehtonen kehittämispäällikkö Miten arviointi on tehty? Keskiössä kuntatalousohjelma

Lisätiedot

TAE 2017 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33

TAE 2017 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 TAE 2017 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Valtiovarainvaliokunta, kunta- ja terveysjaosto (KuTJ) HE 134/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle vuoden 2017 talousarvioksi 26.9.2016 Yleistä Pääluokan

Lisätiedot

Kehykset Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 (kunnat ja kuntatalous)

Kehykset Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 (kunnat ja kuntatalous) Kehykset 2017-2020 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 (kunnat ja kuntatalous) Hallintovaliokunta (HaV) VNS 3/2016 vp Julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2017 2020 Yleistä Pääluokan määrärahataso

Lisätiedot

HE 140/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta

HE 140/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta

Lisätiedot

Vuoden 2017 valtionosuudet

Vuoden 2017 valtionosuudet Vuoden 2017 valtionosuudet 9.11.2016 Kehittämispäällikkö Sanna Lehtonen Sanna.Lehtonen@kuntaliitto.fi p. 050-575 9090 valtionosuus osana kuntien valtionosuusjärjestelmää Kuntien valtionavut ovat 10,3 mrd.

Lisätiedot

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 33 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Sosiaali- ja terveysministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 30 970 000 euroa. Vähennys

Lisätiedot

Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat 2019

Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat 2019 Finlands framgång skapas lokalt Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat 2019 Kuntaliiton arvio Ensimmäinen laskelmapäivitys 2.5.2018 Taloustorstai 3.5.2018 Sanna Lehtonen Valtionosuuslaskenta

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2018 Kuntatalous BO

Talousarvioesitys 2018 Kuntatalous BO Talousarvioesitys 2018 Kuntatalous BO 18.9.2017 Kuntien valtionavut (mom. 28.90.30) Valtionavut kunnille ja kuntayhtymille ovat yhteensä 10,59 mrd. euroa v. 2018, ja ne lisääntyvät edellisestä vuodesta

Lisätiedot

Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat 2019

Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat 2019 Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat 2019 Laskelmapäivitys 14.9.2018 Sanna Lehtonen, Suomen Kuntaliitto Valtionosuusjärjestelmän kaksiosaisuus Kunnan valtionosuus koostuu kahdesta (2) osasta:

Lisätiedot

Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat 2019

Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat 2019 Finlands framgång skapas lokalt Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat 2019 Kuntaliiton arvio Ensimmäinen laskelmapäivitys 2.5.2018 Sanna Lehtonen Valtionosuusjärjestelmän kaksiosaisuus Kunnan

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 111/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

Vuoden 2017 valtionosuudet

Vuoden 2017 valtionosuudet Vuoden 2017 valtionosuudet 14.9.2016 Kehittämispäällikkö Sanna Lehtonen Sanna.Lehtonen@kuntaliitto.fi p. 050-575 9090 Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat 2017 Versio 14.9.2016: Kuntaliiton

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous ja peruspalvelujen valtionosuus

Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous ja peruspalvelujen valtionosuus 1 (5) Kunta- ja aluehallinto-osasto 25.9.2017 Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous ja peruspalvelujen valtionosuus Kuntatalous Kuntatalouden kehitystä on arvioitu talousarvioesityksen yhteydessä

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 26 päivänä elokuuta /2014 Laki. kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 26 päivänä elokuuta /2014 Laki. kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 26 päivänä elokuuta 2014 676/2014 Laki kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 22 päivänä elokuuta 2014 Eduskunnan

Lisätiedot

Valtionosuudet Onnistuva Suomi tehdään lähellä. Det framgångsrika Finland skapas lokalt

Valtionosuudet Onnistuva Suomi tehdään lähellä. Det framgångsrika Finland skapas lokalt Valtionosuudet 2019 1 10.1.2019 VOS / OKM / 2018 VOS / VM KKK / VM VOS / OKM / 2019 Google: vos rap 18.9.2018, Kuntaliitto / Sanna Lehtonen KUNNAN VALTIONOSUUSRAHOITUS 2019 Taulukon täyttöohje: Valitse,

Lisätiedot

Vuoden 2017 valtionosuudet

Vuoden 2017 valtionosuudet Vuoden 2017 valtionosuudet 30.9.2016 Kehittämispäällikkö Sanna Lehtonen Sanna.Lehtonen@kuntaliitto.fi p. 050-575 9090 Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat 2017 Versio 30.9.2016: Kuntaliiton

Lisätiedot

Kehys Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33

Kehys Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Kehys 2017-2020 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta VNS 3/2016 vp Julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2017 2020 20.4.2016 Yleistä Pääluokan määrärahataso nousee

Lisätiedot

Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt. Valtionosuus Taloustorstai Sanna Lehtonen

Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt. Valtionosuus Taloustorstai Sanna Lehtonen Finlands framgång skapas lokalt Valtionosuus 2018 Taloustorstai 14.6.2018 Sanna Lehtonen 2018 I lisätalousarvio 29.5.2018 Finlands framgång skapas lokalt Finlands framgång skapas lokalt Finlands framgång

Lisätiedot

HE 155/2007 vp. tason muutoksen tarkentumisen takia. Sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetussa laissa sää-

HE 155/2007 vp. tason muutoksen tarkentumisen takia. Sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetussa laissa sää- HE 155/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kuntien lain 27 :n, sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain :n sekä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta

Lisätiedot

Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat 2019

Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat 2019 Finlands framgång skapas lokalt Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat 2019 Laskelmapäivitys 14.6.2018 - ensimmäinen laskelma julkaistiin 2.5.2018 Sanna Lehtonen Valtionosuusjärjestelmän kaksiosaisuus

Lisätiedot

Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat vuodelle 2014

Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat vuodelle 2014 Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat vuodelle 2014 Talous- ja veroennustepäivät 25.4.-26.4.2013 Sokos Hotel Presidentti, Helsinki Sanna Lehtonen kehittämispäällikkö Kuntien valtionavut 2014:

Lisätiedot

Kehys Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33

Kehys Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Kehys 2017-2020 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 VaV kunta- ja terveysjaosto (KutJ) VNS 3/2016 vp Julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2017 2020 Yleistä Pääluokan määrärahataso nousee 13,8 mrd.

Lisätiedot

Kehys Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33

Kehys Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Kehys 2017-2020 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Sosiaali- ja terveysvaliokunta (StV) VNS 3/2016 vp Julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2017 2020 18.4.2016 Yleistä Pääluokan määrärahataso nousee

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. (29.01, osa) Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille

Lisätiedot

Valtionosuudet. Syksyn 2019 budjettiriihen päätöksillä vaikutusta kuntien valtionosuuksiin. Budjettiriihi Sanna

Valtionosuudet. Syksyn 2019 budjettiriihen päätöksillä vaikutusta kuntien valtionosuuksiin. Budjettiriihi Sanna Valtionosuudet Budjettiriihi 17.9.2019 Sanna Lehtonen @lehtonenkl 19.9.2019 Syksyn 2019 budjettiriihen päätöksillä vaikutusta kuntien valtionosuuksiin Totta vai tarua? Helpottaako budjettiriihen päätös

Lisätiedot

Valtionosuudet Miten arviointi on tehty? Esitys valtion vuoden 2018 talousarvioksi julkaistu (http://budjetti.vm.

Valtionosuudet Miten arviointi on tehty? Esitys valtion vuoden 2018 talousarvioksi julkaistu (http://budjetti.vm. Valtionosuudet 2018 Ennakolliset valtionosuuslaskelmat - Julkaistu 11.5.2017 - Päivitetty 15.6.2017 - Päivitetty 19.9.2017 Sanna Lehtonen kehittämispäällikkö Miten arviointi on tehty? Esitys valtion vuoden

Lisätiedot

Valtionosuusjärjestelmän uudistaminen

Valtionosuusjärjestelmän uudistaminen Valtionosuusjärjestelmän uudistaminen 21.1.2014 Hallitusohjelma Valtionosuusjärjestelmä uudistetaan osana kuntarakenneuudistusta. Järjestelmää yksinkertaistetaan ja selkeytetään. Järjestelmän kannustavuutta

Lisätiedot

HE 125/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta

HE 125/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2012

Talousarvioesitys 2012 7.6. Kuntien valtionavut v. Kuntien valtionavut ovat pääosin laskennallisia ja yleiskatteisia. Laskennalliset valtionavut muuttuvat automaattisesti asukasluvun ja ikärakenteen sekä kustannustason muutoksen

Lisätiedot

HE 37/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta

HE 37/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta

Lisätiedot

TAE 2018 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33

TAE 2018 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 TAE 2018 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Hallintovaliokunta (HaV) HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle vuoden 2018 talousarvioksi - Kuntatalous ja maakuntauudistuksen valmistelu 28.9.2017

Lisätiedot

Valtionosuuslaskelmat vuodelle 2015

Valtionosuuslaskelmat vuodelle 2015 Valtionosuuslaskelmat vuodelle 2015 Päivitetty Sanna Lehtonen kehittämispäällikkö Valtionosuuspäätökset 2015 Kunnan peruspalvelujen valtionosuus (VM) VM/2633/02.02.06.00/2014, 31.12.2014 Opetus- ja kulttuuritoimen

Lisätiedot

Muutokset sosiaali- ja terveystoimen rahoituksessa

Muutokset sosiaali- ja terveystoimen rahoituksessa Muutokset sosiaali- ja terveystoimen rahoituksessa Ennakolliset valtionosuuslaskelmat vuodelle 2018 Kuntamarkkinat 13.-14.9.2017 Sanna Lehtonen, kehittämispäällikkö Sosiaali- ja terveystoimen rahoitus

Lisätiedot

Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat vuodelle 2014

Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat vuodelle 2014 Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat vuodelle 2014 Julkaistu Päivitetty 19.6.2013 (seuraava päivitys 9/2013) Sanna Lehtonen kehittämispäällikkö Kuntien valtionavut 2014: 8,67 + 0,98 + 0,95

Lisätiedot

Vuoden 2017 valtionosuudet

Vuoden 2017 valtionosuudet Vuoden 2017 valtionosuudet 29.4.2016 Kehittämispäällikkö Sanna Lehtonen Sanna.Lehtonen@kuntaliitto.fi p. 050-575 9090 Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat 2017 Versio 29.4.2016: Kuntaliiton

Lisätiedot

Kunnanjohtajatapaamiseen Keski-Suomen kuntien rahoituspohjasta 2019

Kunnanjohtajatapaamiseen Keski-Suomen kuntien rahoituspohjasta 2019 Kunnanjohtajatapaamiseen Keski-Suomen kuntien rahoituspohjasta 2019 Matti Mäkisen koontia 17.9.2018 valtionosuuksista ja verotuksesta kollegoille ajatuksia herättämään Valtionosuuksien euromuutokset selkeät

Lisätiedot

HE 113/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta

HE 113/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta

Lisätiedot

Kilpailukykysopimuksen ja budjettiriihen vaikutukset kunnan tuloihin ja budjetointiin

Kilpailukykysopimuksen ja budjettiriihen vaikutukset kunnan tuloihin ja budjetointiin Kilpailukykysopimuksen ja budjettiriihen vaikutukset kunnan tuloihin ja budjetointiin 2017 20.9.2016 Kehittämispäällikkö Sanna Lehtonen Sanna.Lehtonen@kuntaliitto.fi p. 050-575 9090 Valtion talousarvioesitys

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. (30.01, osa) Hallinto ja tutkimus 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään

Lisätiedot

HE 89/2016 vp. Esitys liittyy valtion vuoden 2016 toiseen lisätalousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.

HE 89/2016 vp. Esitys liittyy valtion vuoden 2016 toiseen lisätalousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kunnan peruspalvelujen

Lisätiedot

Talousarvioesitys Nuorisotyö

Talousarvioesitys Nuorisotyö 91. Nuorisotyö S e l v i t y s o s a : Opetus- ja kulttuuriministeriö vastaa nuorisotyön ja -politiikan yleisestä kehittämisestä ja nuorisopolitiikan yhteensovittamisesta valtakunnan tasolla. Tukenaan

Lisätiedot

Valtionosuudet. Budjettiriihi Sanna

Valtionosuudet. Budjettiriihi Sanna Valtionosuudet Budjettiriihi 17.9.2019 Sanna Lehtonen @lehtonenkl 18.9.2019 Syksyn 2019 budjettiriihen päätöksillä vaikutusta kuntien valtionosuuksiin Totta vai tarua? Helpottaako budjettiriihen päätös

Lisätiedot

Kehyspäätös Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33

Kehyspäätös Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Kehyspäätös 2018-2021 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Hallintovaliokunta (HaV) VNS 4/2017 vp Julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2018 2021 - Maakunta- ja soteuudistuksen toimeenpano, kuntatalous

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta

Lisätiedot

Kuntatalousohjelma ja valtion TMAE uusi julkisen talouden ohjausjärjestelmä - hallitusohjelman toimeenpano

Kuntatalousohjelma ja valtion TMAE uusi julkisen talouden ohjausjärjestelmä - hallitusohjelman toimeenpano Kuntatalousohjelma ja valtion TMAE 2016 - uusi julkisen talouden ohjausjärjestelmä - hallitusohjelman toimeenpano Kuntamarkkinat 9.-10.9.2015 Reijo Vuorento Apulaisjohtaja 18.11.2014 Kuntatalouden uusi

Lisätiedot

Kuntatalouden syyskuulumiset

Kuntatalouden syyskuulumiset Kuntatalouden syyskuulumiset Maakuntaliitot alueellisena, kansallisena ja kansainvälisenä toimijana yhteistyössä kuntien kanssa. Sanna Lehtonen @LehtonenKL 25.9.2019 1 Syksyn 2019 budjettiriihen päätöksillä

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 565

Lisätiedot

Valtionosuudet Kuntamarkkinat Sanna

Valtionosuudet Kuntamarkkinat Sanna Valtionosuudet 2020 Kuntamarkkinat 2019 Sanna Lehtonen @lehtonenkl 11.-12.9.2019 1 Harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta haki määräaikaan mennessä 88 kuntaa vuonna 2019 Hakijoita 88 kpl (30 %) Hakijakunnissa

Lisätiedot

Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto Valtioneuvosto voi myöntää vastavakuutta vaatimatta ja valtioneuvoston tai sen määräämissä rajoissa valtiovarainministeriön muutoin päättämin

Lisätiedot

Talouden reunaehdot ja vuoden 2018 talousarvion laadinta. Lautakuntaseminaari

Talouden reunaehdot ja vuoden 2018 talousarvion laadinta. Lautakuntaseminaari Talouden reunaehdot ja vuoden 2018 talousarvion laadinta Lautakuntaseminaari Talousarviovalmistelun aikataulu syksy 2017 2 Talousarviovalmistelussa esiin nousseita asioita Menojen kasvua on viime vuosina

Lisätiedot

Valtionosuudet v Kaupunginjohtaja Olavi Ruotsalainen, Suonenjoen kaupunki

Valtionosuudet v Kaupunginjohtaja Olavi Ruotsalainen, Suonenjoen kaupunki Valtionosuudet v. 2010-2014 Kaupunginjohtaja Olavi Ruotsalainen, Suonenjoen kaupunki Pohjois-Savon kuntien valtionosuudet yhteensä vuosina 2010-2014 (=peruspalvelujen valtionosuus (ml. valtionosuuden tasaus)

Lisätiedot

3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet

3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet 3. PERUSOPETUS 3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet Kunta on velvollinen järjestämään sen alueella asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta sekä oppivelvollisuuden alkamista

Lisätiedot

Katsaus omais- ja perhehoidon edistämisestä sekä eräistä kärkihankkeista

Katsaus omais- ja perhehoidon edistämisestä sekä eräistä kärkihankkeista Katsaus omais- ja perhehoidon edistämisestä sekä eräistä kärkihankkeista Marjo Lavikainen, Erkki Papunen, Anne-Mari Raassina & Päivi Voutilainen Sosiaali- ja terveysvaliokunta 13.10.2015 Hyvinvointi ja

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö ja opetus- ja kulttuuriministeriö tekivät lopulliset päätökset vuoden 2013 valtionosuuksista

Valtiovarainministeriö ja opetus- ja kulttuuriministeriö tekivät lopulliset päätökset vuoden 2013 valtionosuuksista M Muistio Lehtonen Sanna 4.1.2013 Valtiovarainministeriö ja opetus- ja kulttuuriministeriö tekivät lopulliset päätökset vuoden 2013 valtionosuuksista 28.12.2012. Valtionosuudet 2013 Kuntaliitto julkaisi

Lisätiedot

Valtionosuusjärjestelmän uudistaminen 12.12.2013

Valtionosuusjärjestelmän uudistaminen 12.12.2013 Valtionosuusjärjestelmän uudistaminen 12.12.2013 Hallitusohjelma Valtionosuusjärjestelmä uudistetaan osana kuntarakenneuudistusta. Järjestelmää yksinkertaistetaan ja selkeytetään. Järjestelmän kannustavuutta

Lisätiedot

Lainsäädännölläkö toimivaa arkea ikäihmisille? Ikääntyvän arki / TERVE-SOS Neuvotteleva virkamies Päivi Voutilainen

Lainsäädännölläkö toimivaa arkea ikäihmisille? Ikääntyvän arki / TERVE-SOS Neuvotteleva virkamies Päivi Voutilainen Lainsäädännölläkö toimivaa arkea ikäihmisille? Ikääntyvän arki / TERVE-SOS 2010 20.5.2010 Neuvotteleva virkamies Onko informaatio-ohjauksella tulevaisuutta? Suosituksen tavoitteena on lisätä ikäihmisten

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 02. Opetushallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä

Lisätiedot

Kuntien valtionosuusuudistus: VATT:n tutkijaryhmän ehdotus

Kuntien valtionosuusuudistus: VATT:n tutkijaryhmän ehdotus Kuntien valtionosuusuudistus: VATT:n tutkijaryhmän ehdotus Antti Moisio GOVERNMENT INSTITUTE FOR ECONOMIC RESEARCH (VATT) VM:n työryhmä Tausta: valtionosuusuudistus 2010 Esitys uudesta valtionosuusjärjestelmästä

Lisätiedot

OPPIMISYMPÄRISTÖUUDISTUS TALOUDEN NÄKÖKULMASTA

OPPIMISYMPÄRISTÖUUDISTUS TALOUDEN NÄKÖKULMASTA Salon kaupungin lasten ja nuorten palvelut OPPIMISYMPÄRISTÖUUDISTUS TALOUDEN NÄKÖKULMASTA Heli Antikainen-Pauna 5.3.2018 Kuntatalous keskellä epätietoisuutta Kuntatalouden tila Talouden lyhyen aikavälin

Lisätiedot

Muutokset päivityksessä (1/2)

Muutokset päivityksessä (1/2) Valtionosuudet 2018 Ennakolliset valtionosuuslaskelmat - Julkaistu 11.5.2017 - Päivitetty 15.6.2017 - Päivitetty 19.9.2017 - Päivitetty 6.11.2017 - Päivitetty 16.11.2017 Sanna Lehtonen kehittämispäällikkö

Lisätiedot

Valtionosuusuudistus 2010 perusopetuksen näkökulmasta

Valtionosuusuudistus 2010 perusopetuksen näkökulmasta Valtionosuusuudistus 2010 perusopetuksen näkökulmasta Laki kuntien peruspalvelujen valtionosuudesta 1704/2009 ja asetus 1732/2009 Laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta 1705/2009 ja asetus 1766/2009

Lisätiedot

Kuntien valtionosuusjärjestelmän kehittäminen Paasitorni, Helsinki

Kuntien valtionosuusjärjestelmän kehittäminen Paasitorni, Helsinki Kuntien valtionosuusjärjestelmän kehittäminen 8.11.2018 Paasitorni, Helsinki Kuntien valtionosuusjärjestelmän kehittäminen 8.11. 9.00 Avaus Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen 9.15 Valtionosuusjärjestelmän

Lisätiedot

32. Kuntien järjestämä sosiaali- ja terveydenhuolto

32. Kuntien järjestämä sosiaali- ja terveydenhuolto 32. Kuntien järjestämä sosiaali- ja terveydenhuolto S e l v i t y s o s a : Luvun momentit 30, 31 ja 36 kuuluvat sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain (733/1992,

Lisätiedot

Pääluokka 26 SISÄMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 26 SISÄMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 26 SISÄMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Sisäministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 14 857 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Päätösosa

Lisätiedot

Yleiskatteisen rahoituksen määräytyminen ja sisältö Maakuntatalouden simuloinnin aloitustilaisuus Paasitorni

Yleiskatteisen rahoituksen määräytyminen ja sisältö Maakuntatalouden simuloinnin aloitustilaisuus Paasitorni Yleiskatteisen rahoituksen määräytyminen ja sisältö Maakuntatalouden simuloinnin aloitustilaisuus 7.9.2017 Paasitorni Budjettineuvos Valtiovarainministeriö/budjettiosasto 1 8.9.2017 - Maakuntien rahoitus

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2017

Talousarvioesitys 2017 7. Kuntatalous Kuntatalouden tilaa ja sen näkymiä sekä valtion toimenpiteiden vaikutuksia kuntatalouteen tarkastellaan myös talousarvioesityksen valmistelun yhteydessä laaditussa kuntatalousohjelmassa.

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023 Päivitetty 4.4.2019 Lähde: Kuntaliiton laskelmat, Kevään 2019 kuntatalousohjelma (4.4.2019) Mikko Mehtonen 4.4.2019 Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset

Lisätiedot

Omaishoidon ja perhehoidon lakimuutokset

Omaishoidon ja perhehoidon lakimuutokset Omaishoidon ja perhehoidon lakimuutokset Koulutustilaisuus / Turku, hallitussihteeri STM/STO Kehittämisen tausta ja tavoite Taustalla hallitusohjelman kirjaukset omaishoitajien, vastaavien vapaaehtoishoitajien

Lisätiedot

Laki kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta

Laki kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta Ote hallituksen esityksestä 22.12.2016/tummennukset sank 250117. Laki kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku Yleiset säännökset 1 Soveltamisala LUONNOS

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain 18 ja 45 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

90. Kuntien tukeminen

90. Kuntien tukeminen 90. Kuntien tukeminen S e l v i t y s o s a : Valtiovarainministeriön tehtävänä on valtion kuntapolitiikan osalta huolehtia kunnallisen itsehallinnon kehittämisestä sekä vastata valtion ja kuntien välisestä

Lisätiedot

Rahoitusmuutos. Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansalliset kehittämispäivät. Pasi Rentola 29.4.2014

Rahoitusmuutos. Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansalliset kehittämispäivät. Pasi Rentola 29.4.2014 Rahoitusmuutos Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansalliset kehittämispäivät Pasi Rentola 29.4.2014 - Koulutuksen talous kokonaisuutena - Hallituskaudella päätetyt rahoitustason muutokset - Kehyspäätökset

Lisätiedot

Sairausvakuutuksen rahoitus on jaettu sairaanhoitovakuutukseen ja työtulovakuutukseen toteutunut

Sairausvakuutuksen rahoitus on jaettu sairaanhoitovakuutukseen ja työtulovakuutukseen toteutunut 30. Sairausvakuutus S e l v i t y s o s a : Sairausvakuutus täydentää julkista terveydenhuoltoa korvaamalla väestölle osan avohoidon lääkeja matkakustannuksista sekä turvaamalla väestölle mahdollisuuden

Lisätiedot

Kuntien valtionosuusjärjestelmän kehittäminen - taustamuistio

Kuntien valtionosuusjärjestelmän kehittäminen - taustamuistio 1(5) VM/KAO, 11.1.2019 Kuntien valtionosuusjärjestelmän kehittäminen - taustamuistio Valtionosuusjärjestelmän tavoitteet Kunnan peruspalvelujen valtionosuudella ja verotuloihin perustuvalla valtionosuuden

Lisätiedot

Kuntatalousohjelma vuodelle 2019, syksy Kunta- ja aluehallinto-osasto

Kuntatalousohjelma vuodelle 2019, syksy Kunta- ja aluehallinto-osasto Kuntatalousohjelma vuodelle 2019, syksy 2018 Kunta- ja aluehallinto-osasto Yleistä kuntatalousohjelmasta Syksyn kuntatalousohjelma syventää valtion talousarvioesityksen kuntatalousvaikutusten tarkastelua.

Lisätiedot

HE 85/2016 VP. Omaishoidon kehittäminen - kuuleminen sosiaali- ja terveysvaliokunnassa. Erkki Papunen Anne-Mari Raassina

HE 85/2016 VP. Omaishoidon kehittäminen - kuuleminen sosiaali- ja terveysvaliokunnassa. Erkki Papunen Anne-Mari Raassina HE 85/2016 VP Omaishoidon kehittäminen - kuuleminen sosiaali- ja terveysvaliokunnassa Erkki Papunen Anne-Mari Raassina 25.5.2016 Tausta ja tavoite Taustalla hallitusohjelman kirjaukset omaishoitajien ja

Lisätiedot

Kuntatalouden tila. Hailitusohjelmaneuvottelut kevät Minna s

Kuntatalouden tila. Hailitusohjelmaneuvottelut kevät Minna s Kuntatalouden tila Hailitusohjelmaneuvottelut kevät 2019 Minna Karhunen @MinnaKarhunen 14.5.2019s Kuntatalousohjelman nostot keväällä 2019 Kuntatalous heikkeni selvästi vuonna 2018 Viime vuosina veroprosenttien

Lisätiedot

05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus

05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus 05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus S e l v i t y s o s a : EU:n ohjelmakauden 2000 2006 sekä ohjelmakauden 2007 2013 rakennerahasto-ohjelmia rahoittavan Euroopan sosiaalirahaston toimenpiteillä

Lisätiedot

Talousarvioesitys Nuorisotyö

Talousarvioesitys Nuorisotyö 91. Nuorisotyö S e l v i t y s o s a : Opetus- ja kulttuuriministeriöllä on nuorisolain mukaan vastuu nuorisotyön ja -politiikan yleisestä kehittämisestä. Tavoitteena on edistää nuorisolain kohderyhmään

Lisätiedot

Valtionosuusjärjestelmän uudistaminen 12.12.2013

Valtionosuusjärjestelmän uudistaminen 12.12.2013 Valtionosuusjärjestelmän uudistaminen 12.12.2013 Hallitusohjelma Valtionosuusjärjestelmä uudistetaan osana kuntarakenneuudistusta. Järjestelmää yksinkertaistetaan ja selkeytetään. Järjestelmän kannustavuutta

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous

Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous 1 (5) Kunta- ja aluehallinto-osasto 6.11.2017 Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous Kuntatalouden kehitystä on arvioitu talousarvioesityksen yhteydessä valmistellussa kuntatalousohjelmassa vuodelle

Lisätiedot

Valtionosuusjärjestelmän uudistaminen

Valtionosuusjärjestelmän uudistaminen tulojen KhaIl 14.1.2014 liite nro 1 12.12.2013 1(8) Valtionosuusjärjestelmän uudistaminen Keskeiset pääperiaatteet ja laskentakriteerit: 1. Verotuloihin perustuva valtionosuuksien tasaus tasausraja 100

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 10. Yleissivistävä koulutus 34. Valtionosuus ja -avustus oppilaitosten ja päiväkotien perustamiskustannuksiin (siirtomääräraha 3 v) Momentille

Lisätiedot