Jenni Suitiala. Terävyysalueen käyttö elokuvassa
|
|
- Riitta Marika Mäki
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Jenni Suitiala Terävyysalueen käyttö elokuvassa Metropolia Ammattikorkeakoulu Medianomi (AMK) Elokuva ja televisio Opinnäytetyö
2 Tiivistelmä Tekijä(t) Otsikko Sivumäärä Aika Tutkinto Jenni Suitiala Terävyysalueen käyttö elokuvassa 27 sivua Medianomi (AMK) Koulutusohjelma Elokuva ja televisio Suuntautumisvaihtoehto Kuvaus Ohjaaja(t) Kuvauksen tuntiopettaja Maiju Leppänen Lehtori Antti Pönni Opinnäytetyöni kirjallinen osio käsittelee terävyysaluetta sekä tekniseltä, käytännölliseltä että kerronnalliselta kannalta. Tarkastelen millä keinoin terävyysalueeseen pystyy vaikuttamaan ja mitä teknisiä ratkaisuja on kehitetty sen kontrolloimiseen. Halusin tutkia mihin kaikkeen muuhunkin terävyysaluetta voi käyttää kuin luomaan kaunista kuvaa ja visuaalisia efektejä, johon olin aikaisemmin tottunut. Kapealla ja laajalla terävyysalueella pystyy kertomaan tarinasta ja sen henkiloista sekä tunnelmasta erilaisia asioita ja halusin perehtyä tarkemmin näihin tehokeinoihin. Tutkin myös sitä, miten elokuvan historiassa erilaisten terävyysalueiden suosiminen on vaihdellut sekä trendien että myös tekniikan kehityksen myötä. Erilaiset keksinnöt ovat vuorotellen pakottaneet tietynlaiseen kuvaukseen tai antaneet mahdollisuuden kokeilla ja leikitellä terävyysalueella, itselläni taas on enemmän kokemusta nykyajan käytännöistä. Lopuksi käyn läpi opinnäytteen teososaa lyhytelokuva Hypnosta ja sitä, miten siinä käytettiin hyödyksi nimenomaan kapeaa terävyysaluetta. Lähtökohta kapean terävyysalueen käytölle oli nimenomaan visuaalinen, mutta prosessissa sille löytyi myös muita käyttötarkoituksia ja se näin ollen tukee elokuvan tarinaa. Avainsanat Kuvaus, terävyysalue, syväterävyys
3 Abstract Author(s) Title Number of Pages Date Degree Jenni Suitiala The Use of Depth of Field in Film 27 pages 23 May 2011 Bachelor of Art Degree Programme Film and Television Specialisation option Cinematography Instructor(s) Maiju Leppänen, Lecturer/Cinematography Antti Pönni, Senior Lecturer In my Bachelor's thesis Terävyysalueen käyttö elokuvassa (The Use of Depth of Field in Film) I review the subject in terms of technical, practical and narrative aspects. I examine by what means one can affect depth of field and what kind of technical solutions have been developed to control it. I wanted to look at what else depth of field can be used for other than just to create beautiful images and visual effects of which I was accustomed to. Shallow and deep focus can also help tell the story, introduce the characters and create a mood in different ways and I wanted to take a closer look at how these devices are being used. I also researched how in the history of cinema the popularity of different kinds of depth of field has varied as a result of the impact of not just trends but also the development of technology. Various inventions have in their turn forced the filmmakers to do certain kinds of cinematography or given them an opportunity to experiment and have a play with the depth of field whereas I am more familiar with contemporary practices. Finally, I examine the practical part of the Bachelor's thesis, short film Hypnos, and in particular how shallow focus was used in it. Originally, the use of shallow focus was intended to be just a visual feature but throughout the process it turned out to be a useful tool that contributed to the storytelling. Keywords Cinematography, depth of field, deep focus, shallow focus
4 Sisällys 1 Johdanto 1 2 Määritelmä Kapea ja laaja terävyysalue Mitkä asiat vaikuttavat terävyysalueeseen Videon ja filmin vertailua Adapterit ja diopterit 7 3 Historiaa 8 4 Terävyysalueen käyttö kerronnan keinona Kapea terävyysalue Laaja terävyysalue Mise-en-scene Citizen Kane 16 5 Omat kokemukseni terävyysalueen käytöstä 18 6 Yhteenveto 22 Lähteet 24
5 1 1 Johdanto Haluan kirjallisessa lopputyössäni tutkia terävyysaluetta ja sen käyttämistä sekä visuaalisena että draamallisena keinona. Käyn läpi oman opinnäytetyöni teososaa sekä esimerkkielokuvia ja pyrin hahmottamaan mihin kaikkeen terävyysalueen vaihteluita pystyy käyttämään. Terävyysalue ei ole pelkkä tekninen, optiikan lakeihin perustuva kuvan osa-alue, vaan tärkeä kerronnallinen elementti, joka usein jää hyvin vähälle huomiolle. Usein terävyysaluetta, varsinkaan aloittelevan elokuvantekijän ollessa kyseessä, ei edes välttämättä mielletä kerronnalliseksi vaan visuaaliseksi seikaksi. Haluan myös tutkia, millä keinoin terävyysalueeseen pystyy vaikuttamaan. Terävyysalue vaihtelee luonnollisesti optiikan lakien mukaan ja siihen pystyy vaikuttamaan tekniikan eri keinoin jotta saa aikaiseksi haluamansa efektin. Käyn läpi erilaisten kameroiden, teknisten apuvälineiden ja kuvausolosuhteiden eroja terävyysalueeseen. Käyn opinnäytetyössäni aihetta läpi oman kokemukseni, kirjallisten lähteiden sekä elokuvaohjaaja Mark Hermanin haastattelun avulla. Elokuvista tutkin Citizen Kanea, joka oli aikoinaan pioneeri syväterävän kuvan käytössä sekä Hermanin Brassed Offelokuvaa, joka on tyypillinen esimerkki siitä, miten nykyaikana käytetään eri terävyysalueita hyväksi. Tietynlaisen terävyysalueen suosiminen on muuttunut paitsi eri tyylisuuntausten mukaan mutta myös tekniikan kehityksen myötä. Joissain elokuvissa ei ole sen suurempaa merkitystä, millainen terävyysalue kuvassa on, mutta toiset pyrkivät nimenomaan sillä vaikuttamaan siihen, miten katsoja näkee elokuvan ja kokee tarinan. Kapea terävyysalue antaa kuvalle aivan toisenlaisia merkityksiä kuin koko syvyydessään terävänä näyttäytyvä kuva. Katsoja voidaan,
6 2 muiden elokuvan keinojen ohella, myös terävyysaluetta manipuloimalla joko vetää mukaan tarinaan tai vieraannuttaa siitä. 2 Määritelmä Terävyysalueella (depth of field) tarkoitetaan aluetta, joka näyttäytyy kuvan syvyysulottuvuudessa terävänä. Kamera-assistentti, kameraoperoija tai kuvaaja tarkentaa kuvan kameran linssissä olevan tarkennusrenkaan avulla tiettyyn pisteeseen, esimerkiksi kohtauksen päähenkilöön. Todellisuudessa ainoastaan ne asiat, mitkä ovat täsmälleen samalla etäisyydellä kamerasta tämän pisteen kanssa ovat terävänä (Monaco 2009, s.97), mutta käytännössä tietty alue kohteen ympärillä, edessä ja takana näyttää myös tarkalta ihmissilmälle. Terävyysalueen syvyyttä voidaan mitata erilaisilla kaavoilla, mutta tyypillisesti tarkennettaessa johonkin kohteeseen 1/3 alueesta kohteen edessä (front depth of field) ja 2/3 kohteen takana (rear depth of field) näkyy myös terävänä (kuvio 1) Kuvio 1. Terävyysalue (depth of field) 2.1 Kapea ja laaja terävyysalue Kun puhutaan kapeasta terävyysalueesta, tarkoitetaan kuvaa, jossa esimerkiksi etuala näyttäytyy terävänä kun taas tausta on epäterävänä tai päinvastoin. Ei ole tarkkaa määritelmää missä kapea terävyysalue muuttuu syväteräväksi kuvaksi, mutta periaatteessa jos kuvassa on elementtejä epätarkkoina, silloin puhutaan kapeasta terävyysalueesta.
7 3 Kapea terävyysalue antaa elokuvantekijälle paremman kontrollin kuva-alaan (Monaco 2009, 223). Epämieluisat tai -esteettiset asiat voidaan jättää epäteräviksi, samoin asiat, joilla ei ole tarinallista merkitystä mutta joihin katsojan katse saattaisi harhautua jos ne olisivat tarkkoja. Toiminnan jatkuvuus ei myöskään ole yhtä suuri ongelma (Katz 1991, 237), sillä telelinsseillä kuvakulma on voi olla hyvinkin kapea ja taustan ollessa epätarkkana huomio ei kiinnity koreografian ja liikkeen jatkuvuuteen samalla lailla kuin laajemmassa otoksessa. Laajalla terävyysalueella taas tarkoitetaan tilannetta, jolloin mahdollisimman iso osa kuva-alasta näyttäytyy terävänä, aina kameran edestä jopa äärettömyyteen asti. Tästä käytetään myös nimitystä syväterävyys. Laaja terävyysalue vaatii sommittelulta ja koreografialta enemmän, mutta antaa elokuvantekijälle paremman mahdollisuuden rakentaa kuva ja kohtaus pala palalta. Kuvan pitäminen tarkkana, erityisesti liikkeen mukana, on sitä helpompaa mitä laajempi terävyysalue kuvassa on. Kuvattaessa erityisesti kapeammalla terävyysalueella tarvitaan usein myös tarkennuksen korjaamista tai vaihtamista eli skarppaamista oton aikana (esimerkiksi liikkuvan kohteen mukana), ellei kuvassa ole niin laaja terävyysalue, että se ulottuu lähes koko kuva-alalle. Pienemmissä kuvausryhmissä kameraoperoija tai kuvaaja huolehtii tarkennuksesta, isommissa kamera-assistentti. Tarkennusta voidaan vaihtaa kahdella eri tavalla; seuraamalla tarkennuksella esimerkiksi liikkuvaa henkilöä (englanniksi follow focus) tai vaihtamalla tarkennus kohteesta toiseen (rack focus) (Monaco 2009, 98-99). Tarkennuksen vaihto kohteesta toiseen on ennemminkin tehokeino, visuaalinen tai tarinankerronnallinen. Sillä voidaan myös luoda jännitettä eri hahmojen välille. Liikkuvan kohteen seuraaminen taas hyvin tärkeää jatkuvuuden kannalta. Laaja ja kapea terävyysalue asettavat omat vaatimuksensa myös valaisulle. Esimerkiksi ylivalottunut ikkuna, joka on epäterävänä, ei ole lainkaan yhtä häiritsevä elementti kuin jos se olisi tarkkana. Taustassa olevat valopisteet saavat aikaan mielenkiintoisia efektejä, kun tarkennus on kuvan etualassa; olen jopa asettanut lamppuja kuva-alaan esimerkiksi yöllisissä kaupunkikohtauksissa, sillä ne eivät erotu muista kaupungin valoista ja katsoja olettaa niiden olevan katulamppuja. Olen huomannut kuvatessani
8 4 että syväterävässä kuvassa valaisua ja eri alueiden välisiä kontrasteja joutuu pohtimaan tarkemmin, sillä valaisun virheitä ei saa samalla lailla piiloon kuin kapeaa terävyysaluetta käytettäessä. 2.2 Mitkä asiat vaikuttavat syväterävyyteen? Syväterävyyteen vaikuttavat pääasiassa kolme asiaa; objektiivin polttoväli, käytetyn aukon suuruus ja kameran etäisyys tarkennettavasta kohteesta (Korvenoja 2004, 95). Laajakulmaobjektiivilla ja pienellä aukolla kuvatessa saavutetaan laaja syväterävyys; kaikki kuvassa etualalta äärettömyyteen on tarkkaa. Teleobjektiivilla ja suurella aukolla taas kutistetaan terävyyden alue jopa muutamaan millimetriin. Jos etualalla oleva kohde on hyvin kaukana, isompi alue kuvasta vaikuttaa olevan tarkkana; kohteen ollessa lähellä isompi osa kuva-alasta jää epäteräväksi. Kuvio 2. Kameran aukon ja linssin polttovälin vaikutus terävyysalueen laajuuteen Haluttaessa saavuttaa laaja terävyysalue, etenkin teleobjektiiveilla, tarvitaan suuri määrä valoa jotta kameran aukko voidaan säätää hyvin pieneksi. Jos taas halutaan kapea terävyysalue, voidaan joko kuvata vähemmässä valossa tai käyttää erityistä ND (neutral density)-filtteriä joka vähentää kameraan kennolle tulevan valon määrää vaikuttamatta kuvan värimaailmaan tai ulkonäköön. Tällöin aukkoa voidaan avata isommaksi kuin vallitsevan valon määrä muuten sallisi. Myös elokuvan formaatti ja projisointitapa vaikuttavat siihen, mikä vaikuttaa olevaan tarkkaa kuvassa. 35 mm:n filmikameroiden terävyysalue on huomattavasti kapeampi
9 5 kuin kuluttajille tarkoitetuissa pienikennoisissa videokameroissa. Pienessä televisioruudussa alue, joka vaikuttaa olevan tarkkana, voi valkokankaalle heijastettaessa näkyä epäterävänä. Usein voi myös vaikuttaa siltä, että terävyysalue vaihtuu laajasta kapeaan otoksen sisällä. Esimerkiksi otoksessa, jossa hahmo kävelee kuvan taustalta etualalle, alussa tausta on terävä, mutta tarkennettaessa henkilön mukana tausta muuttuu sitä epäterävämmäksi mitä lähemmäs kameraa hahmo liikkuu. Tämäkin tosin riippuu myös käytettävästä linssistä; erityisen laajalla linssillä vaikutus voi olla hyvin minimaalinen. Kuvaajalle ja käytännössä erityisesti kamera-assistentille on tärkeä tieto, että mitkä kaikki asiat vaikuttavat terävyysalueeseen. Kamera-assistentin on kuvaa tarkentaessa hyvä tietää, kuinka paljon pelivaraa hänellä on tarkennetun kohteen edessä ja takana jos kohde liikkuu suunnitellusti tai jopa yhtäkkiä, jolloin hän voi korjata tarkennuksen liikkeen mukaisesti. On olemassa erilaisia taulukoita, joiden avulla voidaan lähes tarkkaan laskea eri osatekijöiden vaikutuksen terävyysalueeseen. Yksi hyvä muistisääntö on myös se, että terävyysalue kaksinkertaistuu, kun objektiivia himmennetään kahden aukon verran (Brown 2002, 188). Kuvaajan on taas kuvaa rakentaessaan syytä olla tietoinen eri tekijöistä. Esimerkkinä kuvattaessa kahden henkilön kuvaa, jolloin kummatkin henkilöt ovat eri etäisyydellä kamerasta mutta tarkoitus on pitää kumpikin tarkkana kuva-alassa. Tällöin kuvaaja pystyy valinnoillaan aukon, linssin ja kameran paikan suhteen vaikuttamaan terävyysalueen laajuuteen. TV-kameratyön perusteet-kirja (Korvenoja 2004, 95-96) antaa hyvän esimerkin tilanteesta, jolloin kuvaajan on tarpeen tietää terävyysalueen vaihteluista. Kuvattaessa kuoroa, jossa laulajat ovat neljässä peräkkäisessä rivissä, kuvaaja tietää tarkentaa toiseen riviin, jolloin ensimmäinen rivikin on käytännöllisesti katsoen terävä, samoin myös kolmas ja neljäs rivi. Sääntö kuitenkin pätee ainoastaan tilanteisiin, joissa käytettävä linssi ja aukon koko muodostavat terävyysalueen, joka ulottuu neljän rivin syvyydelle. Kapean terävyysalueen kanssa tulee olla varovainen. Jos terävyysalue jää hyvin pieneksi, esimerkiksi pariin senttimetriin, kamera-assistentin on hyvin vaikea pitää etenkin liikkuva kohde tarkkana. Äärimmillään saattaa käydä niin, että esimerkiksi
10 6 lähikuvassa kohteen toisen silmän ollessa terävä toinen jää epäteräväksi. Juuri tällaisissa tilanteissa kun kuvaaja on tietoinen eri tekijöistä hän pystyy muuttamaan niitä niin, että kummatkin silmät ovat tarkkoina, esimerkiksi sulkemalla kameran aukkoa. Liikkuva kohde on myös hankala pitää tarkkana, jos terävyysalue on kovin pieni. Kamera-assistentti joutuu usein silmämääräisesti arvioimaan henkilön etäisyyden kamerasta, jolloin muutamien senttien eroja on vaikea havainnoida. 2.3 Videon ja filmin vertailua Nykyään videon ollessa hyvin yleinen formaatti, on syntynyt pyrkimys eri tekniikan keinoin aikaansaada pienempi terävyysalue. Videon laajaa terävyysaluetta ei pidetä yhtä kauniina kuin filmin kapeampaa, sillä videolla usein pienimmätkin yksityiskohdat näkyvät melko tarkasti, kun taas filmikuva on hieman pehmeämpi. Kameran terävyysalue johtuu kamerassa käytetyn kennon eli sensorin koosta. Videokameroiden, erityisesti kuluttajille suunnattujen, kennot ovat hyvin pieniä verrattuna 35mm:n filmikameraan. (kuvio 3) Kuvio 3. Eri formaattien kennojen kokoja. Kapean terävyysalueen käyttö on usein esteettinen valinta. Etenkin videokameroita käytettäessä kapeampi syväterävyys luo filmimäisemmän vaikutelman. Digitaalisten videokameroiden pieni kenno saa aikaan sen, että hyvin iso osa kuva-alasta on terävää (Bordwell & Thompson 2008, 174). Kapea terävyysalue saa videon näyttämään kauniimmalta ja pehmeämmältä kuin jos kuvattaisiin laajalla syväterävyydellä, jolloin kaikki on liiankin tarkkaa. Kapea terävyysalue myös saa kuluttaja- tai puoliammattilaistason kameroiden kuvan näyttämään ammattimaisemmalta, edellyttäen toki että kuvan muut elementit on rakennettu huolella. Videokameroihin on
11 7 kehitetty erilaisia adaptereita, joiden avulla pystytään hyödyntämään 35mm:n kameroille sopivia linssejä. Uudemmissa, isoresoluutioista kuvaa kuvaavissa HD (high definition)-videokameroissa (muuan muassa RED one, Arri Alexa, Sony F3) on sisällä lähes tai täysin 35mm:n filmikameraa vastaava kenno, joka saa aikaiseksi samankaltaisen terävyysalueen kuin filmikameroissa. Parina viime vuonna erityisesti pienibudjettisessa elokuvanteossa on yleistynyt järjestelmäkameroiden käyttö. Näiden HD-videokuvaa kuvaavien järjestelmäkameroiden kennot ovat yhtä lähes yhtä suuria (muuan muassa Canon 7D) tai jopa suurempia (muun muassa Canon 5D Mark II) kuin 35mm:n filmikamerassa, näin ollen ne helposti luovat elokuvamaisemman ilmeen ja filmikameroita jäljittelevän syväterävyysalueen kuvaan. Näiden kameroiden linssejä pystyy vaihtamaan helposti (esimerkiksi verrattuna videokameraan), jolloin kuvaaja pystyy kontrolloimaan terävyysaluetta haluamallaan tavalla. Näillä kameroilla tosin pystyy helposti viemään kapean syväterävyyden liiallisuuksiin. Erityisesti telelinsseillä tausta saattaa muuttua todella epäteräväksi mössöksi, josta ei erota yksityiskohtia ja kolmiulotteisuuden vaikutelma muuttuu kaksiulotteisuudeksi. Olen huomannut käyttäessäni järjestelmäkameroita, että valitsen hieman laajemman objektiivin kuin jos käyttäisin esimerkiksi videokameran ja adapterin yhdistelmää. Esimerkiksi 85mm:sen linssin, joka on hyvin perinteinen linssi lähikuviin, sijaan käytän mieluummin noin 70mm:stä linssiä, jotta tausta ei olisi liian epäterävä ja jotta taustan yksityiskohdat myös erottuisivat Adapterit ja diopterit Videon aikakaudella on luotu monia laitteita, joiden avulla pyritään jäljittelemään 35mm:n filmikameran syväterävyysaluetta. Erilaiset kameran ja linssin väliin kiinnitettävät adapterit (muun muassa Pro35, Letus, Sgpro) luovat videokameran kuvaan tietynlaisen elokuvamaisen ilmeen. Ne mahdollistavat sekä elokuva- että järjestelmäkameroiden linssien kiinnittämisen videokameran oman linssin eteen.
12 8 Adapterit toimivat erilaisten peilien ja pyörivän mattalasin avulla. 35mm:n elokuva- tai järjestelmäkameran objektiivin muodostama, perinteisen filmiformaatin (academy format) koossa ja kuvasuhteessa oleva kuva heijastuu pyörivään tai muuten liikkuvaan mattalasiin. Tämä taas heijastaa sen kameran kennolle pienemmässä koossa mutta säilyttäen kuitenkin objektiivin terävyysalueen (P+S Technik). Myös laajan terävyysalueen saavuttamiseksi on kehitetty teknisiä apuvälineitä. Split field diopter- linssit ovat kameran oman objektiivin eteen kiinnitettäviä apuvälineitä, joilla pystytään saamaan kuvan toisessa laidassa ole etuala teräväksi, joka muuten olisi epäterävänä kun tarkennetaan kohteeseen, joka on kuvan taustassa (Katz 1991, 235). Nämä linssit kuitenkin toimivat hyvin ainoastaan staattisten kuvien kanssa ja ne rajoittavat myös henkilöiden liikettä kuvan sisällä. Etu- ja taka-alan väliin jää pieni mutta erottuva epäterävänä oleva viiva, joka on hyvä pystyä piilottamaan kuvan sommittelun avulla (Katz 1991, 236). 3 Terävyysalueen käytön historiaa Vanhemmat kirjat kuvauksesta eivät juurikaan mainitse mitään syväterävyydestä ja tarkennuksesta, sillä ennen 1960-lukua oli hyvin yleistä, että lähes kaikki tärkeä kuvaalassa oli tarkkaa (Brown 2002, 53). Varhaisella mykkäelokuvan kaudella syväterävyyden käyttö oli yleistä, mutta 1920-luvun alussa ja 1930-luvulla pehmeämmästä, kapeamman terävyysalueen kuvaustyylistä tuli suositumpaa. (Williams 1980, 197 & 200). Erityisesti elokuvaaja Gregg Tolandin omaksumalla, tarkoituksellisesti hyvin syväterävällä tyylillä oli suuri vaikutus siihen, että laajaa terävyysaluetta alettiin suosimaan Hollywood-elokuvissa ja -40-luvuilta lähtien. Cinematography-kirjan kirjoittajan Blain Brownin mukaan ajatus, että tärkeät elementit kuvassa voisivat olla epätarkkoja, syntyi vasta 1980-luvulla muotikuvaajien toimesta (2002, 53). Pitkän polttovälin linssien ja tätä myöten kapean terävyysalueen käyttö yleistyi myös dokumentaarisen tyylin vaikutuksesta, jossa käytettiin näitä linssejä jotta päästiin lähikuvaan olematta kuitenkaan liian lähellä kohdetta (Katz 1991, 236) luvulla, kun lokaatioissa kuvaaminen studion sijaan yleistyi, elokuvantekijät ryhtyivät
13 9 käyttämään teleobjektiiveja paljon useammin. Tämän tultua tavallisemmaksi käytännöksi monet ohjaajat alkoivat käyttämään näitä kapeamman terävyysalueen omaavia kuvia yhä taidokkaammin (Bordwell 2005, 168). Laajan ja kapean terävyysalueen käyttö on vaihdellut paitsi trendien myös tekniikan kehityksen myötä. Mykän elokuvan alkuaikoina ulkona päivänvalossa kuvaaminen oli yleistä ja studioissakin käytettiin valolähteinä joko erilaisia kattoikkunoita tai voimakkaita lamppuja, jolloin ei ollut tarvetta erityisen valoherkille objektiiveille, joten saatiin aikaiseksi hyvin terävää kuvaa luvulla kehitettiin valolle herkempiä linssejä, joilla saatiin aikaiseksi kapeampi syväterävyys studio-olosuhteissa vähemmässä valossa kuvatessa. Äänielokuva asetti uusia haasteita myös kuvalle; ensimmäisten äänifilmien aikakaudella elokuvantekijät joutuivat luopumaan perinteisistä, kovaa valoa tuottavista mutta äänekkäistä lampuistaan ja korvaamaan ne pehmeämpää valoa tuottavilla mutta tehottomammilla lampuilla. Edellä mainitut olosuhteet ja tekniikan kehitys lähestulkoon pakottivat kuvaamaan näiden uusien objektiivien aukko täysin auki näin ollen saaden aikaiseksi pehmeämmän ja kapeamman terävyysalueen omaavan kuvan trendin Hollywoodissa (Williams 1980, ). Toinen elokuvan isoista edistysaskeleista äänifilmin tulemisen jälkeen oli värifilmin keksiminen ja se vaikutti myös syväterävän kuvan suosioon. Varhainen Technicolorfilmi vaati suuremman määrän valoa kuin mustavalkoinen, jolloin piti kehittää tehokkaampia lamppuja, jotka olivat kuitenkin tarpeeksi hiljaisia äänifilmille. Objektiivitkin kehittyivät ja pian elokuvantekijöiden oli mahdollista saada jälleen aikaiseksi hyvinkin syväterävää kuvaa äänielokuvassa (Williams 1980, 205, 209). Videon tullessa yleiseksi formaatiksi 1900-luvun loppupuolella syväterävä kuva oli pakostakin hyvin yleistä, sillä videoiden pieni kenno ei mahdollistanut samanlaista terävyysaluetta kuin filmillä on. Vuosituhannen vaihteen jälkeen on kehitetty erilaisia videokameroita, joiden kennot sallivat elokuvantekijälle samanlaisen vapauden valita terävyysalueen kuin filmille kuvatessa. 4 Terävyysalueen käyttö kerronnan keinona
14 Kapea terävyysalue Etenkin nykyaikana kapeaa terävyysaluetta käytetään aikaansaamaan kaunis ilme kuvaan; tausta on kauniin pehmeä, mahdolliset rumemmat elementit eivät haittaa taustassa vaan ne pystytään häivyttämään. Jotkut käyttävät kapeaa terävyysaluetta myös ikään kuin maalaamaan kuvia valkokankaalle. Ekpressionistiset elokuvantekijät käyttävät kapeaa terävyysaluetta usein tehokeinona kiinnittämään katsojan huomio tiettyihin asioihin (Monaco 2009, 98). Kapea syväterävyys luo myös unenomaisen vaikutelman; kaikki kohteen takana on kuin usvassa ja valot ovat epäteräviä pisteitä. Vaikka iso osa kapean terävyysalueen viehätyksestä onkin esteettistä, on sillä myös muita käyttötarkoituksia, niin käytännöllisiä kuin kerronnallisiakin. Englannin kielessä kuvan terävyydestä puhuttaessa käytettävä termi focus (keskittyminen) viittaa siihen, että katsojan huomio tarkennetaan tiettyyn pisteeseen kuvassa. Joku asia on huomiopisteessä, focused. Tyypillisesti katsojan huomio kiinnitetään päähenkilöön tai -tapahtumaan ja samalla häivytetään epätarkkana olevien alueiden tärkeyttä (Bordwell & Thompson 2008, 173). Huomiopiste on kuvan yksityiskohdista se, joka ensimmäisenä vangitsee katsojan huomion (Korvenoja 2004, 67). Laajaa terävyysaluetta käytettäessä huomiopisteitä on useita ja ellei ole nimenomaan tarkoitus antaa katseen harhailla kaikissa näissä, kapea terävyysalue on helpompi keino keskittää katsojan huomio. Tyypillisimmin katsojan huomiota saatetaan ohjata siirtämällä tarkennus esimerkiksi kuvan etualalta kuvan taka-alalle. Esimerkkinä henkilö katsoo kohdetta taustalla ja tarkennus vaihdetaan hänestä katseen kohteeseen tai päinvastoin. Näin yleisön katse ohjataan juuri oikeassa järjestyksessä kohteesta toiseen ja kiinnitetään heidän huomionsa uuteen kohteeseen ilman, että tarvitsee leikata erillinen kuva väliin (Film Analysis Guide 2002). Tarkennuksen vaihto tuo myös liikettä kuvaan korvaten esimerkiksi panoroinnin, zoomauksen tai kamera-ajon (Monaco 2009, 225). Otoksen sisällä, liikuttamatta kameraa, katsojan huomio siirtyy paikasta toiseen ja tuo liikkeen tuntua kuvaan.
15 11 Pientä syväterävyyttä voidaan käyttää eristämään kuvan kohde ympäröivästä maailmasta (Brown 2002, 49 ). Elokuvassa Brassed Off (Mark Herman 1996) on kohtaus, jossa äiti ja poika käyvät tunteellista keskustelua pienessä karusellissa leikkikentällä (kuva 1). He ovat teräviä, mutta loput ympäristöstä on hyvin epätarkkana. Kapea syväterävyys luo intiimin tilan herkälle kohtaukselle. Katsojan katse ei harhaile turhissa yksityiskohdissa, vaan kohdistuu näihin kahteen hahmoon. Herman kertoo, että kapea syväterävyys on hänelle keino päästä henkilön pään sisään. Lähikuvassa, jonka tausta on epäterävä, huomio kiinnittyy kasvoihin ja henkilön ilmeisiin, jolloin on helpompi samaistua hahmon tunteisiin ja mielentilaan. Kuva 1. Kuvan tausta on lähes täysin yhtenäinen kangas, josta ei erotu mitään yksityiskohtia. Päähenkilöt ovat näin hyvin eristyneinä muusta maailmasta. Brassed Off (1996) Toinen esimerkki samasta elokuvasta on usein toistuva tilanne kahden hahmon välillä; mies tulee kotiin ja samaan aikaan vaimo lähtee kotoa ja toisinpäin, he tapaavat kotinsa pihalla ja tuskin sanovat sanaakaan toisilleen (kuvat 2.1 ja 2.2). Kuvat toistuvat jokseenkin samanlaisina läpi elokuvan. Alussa kuvissa on hyvin laaja syväterävyys, mutta viimeisessä kohtauksessa, vaikka kuvakoko on vain hieman tiiviimpi, tausta on hyvin epäterävä ja kamera keskittyy kahteen kohtauksen päähenkilöön. Herman selittää tämän olleen sen takia, että alussa oli tarpeen näyttää kaupunki, jolla oli hyvin iso osa tämän elokuvan tarinassa. Elokuvan loppupuolella, kun henkilöt vihdoin käyvät keskustelun pihalla toistensa kanssa, hän halusi häivyttää taustan ja nostaa henkilöt esille.
16 12 Kuvat 2.1 ja 2.2. Brassed Off (1996) Myös elokuvan genre voi vaikuttaa siihen, mitä syväterävyydeltä haetaan. Herman kertoo, että esimerkiksi romanttisessa komediassa Hope Springs (2003) ei ollut tarvetta samanlaiseen intiimiyteen päähenkilöiden kanssa eikä katsojan tarvinnut olla samalla lailla tunteella mukana kuin koskettavammissa elokuvissa. Henkilöiden lähikuvissa ei ole samanlaista kapeaa terävyysaluetta kuin esimerkiksi muissa Hermanin elokuvissa. Melodraaman genressä kapea terävyysalue on hyvinkin suosittua, sillä yksilön teot ja ajatukset nousevat kaiken muun yläpuolelle ja näin ollen on tarpeen keskittää huomio kuvan päähenkilöön (Film Analysis Guide 2002). Usein kapealle syväterävyydelle voi olla myös käytännön syy; kuvan taustassa on jotakin, jota ei haluta näyttää liian tarkasti tai joka ei sovi elokuvan maailmaan tai aikakauteen. Herman kertoo, että esimerkiksi elokuvassa Brassed Off näkynyt kaivostorni (kuva 3) pidettiin tarkoituksella epäterävänä, sillä se oli pelkkä kaksiulotteinen lavaste, joka läheltä katsottuna ei näyttänyt aidolta mutta joka oli kuitenkin tärkeä osa elokuvan tarinaa. Poika raidallisessa pyjamassa-elokuvassa (2008) oli taas tarpeen peittää yksityiskohtia, jotka eivät olleet olemassa toisen maailmasodan aikakaudella, johon elokuvan tarina sijoittuu. Taustassa saattaa myös olla jokin häiritsevä elementti, joka terävänä ollessaan kiinnittäisi katsoja huomion siihen päähenkilöiden asemasta, jolloin se on tarpeen häivyttää huomaamattomammaksi.
17 13 Kuva 3. Brassed Off (1996) Siinä missä pienempi syväterävyys tuo kuvaan kolmiulotteisuutta, liian kapea syväterävyys usein palauttaa kuvan kaksiulotteiseksi. Jos tausta on liian epäterävä sieltä ei erotu mikään yksityiskohta eikä synny vaikutelmaa asioiden välisistä etäisyyksistä. Kohde voi hyvin olla aivan taustan edessä tai useiden metrien päässä siitä. Tämä on viime aikoina erityisesti lisääntynyt järjestelmäkameroiden suosion myötä, kun elokuvantekijät ovat innostuneet terävyysalueen visuaalisesta puolesta ja unohtaneet sen, mitä kaikkea kuva-alassa olevilla elementeillä voidaan kertoa. Äärimmilleen viety syväterävyys voi toki toimia efektinä tietyissä tapauksissa, muttei saisi olla liian usein käytetty tehokeino. Vaikka asiat olisivat epätarkkoina, on hyvä silti tunnistaa mitä ne esittävät. Caleb Pike kirjoittaa artikkelissan Using Depth of Field for Storytelling siitä, miten on hyvä miettiä kuinka kapealla terävyysalueella haluaa kuvata. Liian kapea syväterävyys saattaa vieraannuttaa katsojan ja häiritä katselukokemusta, kun kohteen ympärillä olevia muita kohteita tai lokaatiota ei tunnista. Pike myös huomauttaa miten epäluonnolliselta liian kapean terävyysalueen omaava kuva näyttää. Ihmissilmä ei koskaan näe asioita niin epäterävänä, että eri kohteet eivät erottuisi toisistaan. Etualalla tai taustalla oleva henkilö tai esine voi myös antaa tärkeää tietoa päähenkilöstä tai tarinan kulusta. Ne voivat esimerkiksi ennakoida tulevaa käännettä tai symbolisemmalla tasolla kertoa henkilöstä ja tämän mielentilasta viemättä huomiota kuitenkaan liiaksi niihin ennen kuin on tarkoitus. Kapeaa terävyysaluetta käytettäessä asioiden ja kohteiden välistä etäisyyttä on vaikeampi hahmottaa. Tämä johtuu osittain siitä, että teleobjektiivi latistaa
18 14 syvyyssuhteita (Korvenoja 2004, 98) mutta myös siitä, että epäterävinä olevien kohteiden välisiä etäisyyksiä ei erota yhtä helposti. Looking at Movies -kirja (Barsam & Monahan 2010, 229) myös väittää, että pitämällä elokuvan hahmon tarkkana, katsoja tyypillisesti olettaa, että tämä on rehellinen; hahmon jättäminen epäteräväksi taas herättää kysymyksiä katsojan mielessä. Epäterävyys ehkä lisää taustalla olevan hahmon salaperäisyyttä ja pistää katsojan miettimään miksi näin on, mutta ei tarkoita sitä, että terävänä oleva hahmo olisi automaattisesti rehellinen. Terävyysalueella voidaan myös leikitellä myös symbolisemmalla tasolla. Esimerkiksi elokuvassa The Village (M. Night Shyamalan 2004) on kohtaus, jossa sokea tyttö harhailee ulkoata talon sisälle ja törmää lopulta maassa makaavaan mieheen. Kuvassa ei ole aluksi mikään alue terävänä. Tytön liikkuessa kohti etualaa ja lähemmäs etsinnän kohdetta, muuttuu hän yhä terävämmäksi ja lopulta on täysin tarkka törmätessään mieheen ja samalla astuessaan kohtaan, johon kameran objektiivi on tarkennettu. Elokuvan kuvannut Roger Deakins kertoo, että kuva toimii heijastuksena tytön hämmentyneestä mielentilasta (Probst, 2004). Toisaalta pitämällä tarkennuksen etualalla Deakins myös peitti sen tosiasian, että saman kohtauksen ulkokuvissa ilma oli aivan toisenlainen. Pitämällä taustan epäterävänä hän sai sen näyttämään siltä, että ulko- ja sisäkohtaukset eivät klaffaisi eli niiden välinen jatkuvuus ei rikkoontuisi. Kapeaa terävyysaluetta on myös totuttu pitämään tyypillisenä tunnusmerkkinä yökuvaukselle. Esimerkiksi kuvattaessa day for night-kuvia, eli päivällä kuvattu otos pyritään eri keinoin saamaan näyttämään siltä, että kuvassa olisi yö, useat elokuvausta käsittelevät kirjat suosittelevat käyttämään kapeaa terävyysaluetta jotta syntyisi mahdollisimman aito illuusio yöstä. Normaalisti vähässä valossa kuvattaessa joudutaan kuvaamaan objektiivin aukko lähestulkoon kokonaan auki, jolloin terävyysalue on hyvin kapea. Kirkkaassa päivänvalossa sitä vastoin on paljon vaikeampi saavuttaa kapeaa terävyysaluetta vaan kuva on enemmän tai vähemmän syväterävää.
19 Laaja terävyysalue Laajan terävyysalueen käyttäminen on oma kerronnan keinonsa. Katsojan halutaan näkevän kaikki, mitä kuva-alalla tapahtuu ja usein saman kuvan eri tasoilla saattaa tapahtua asioita, jotka on tarpeellista näyttää katsojalle. Katsojaa ei myöskään johdatella liiallisesti vaan katse saa vapaasti harhailla otoksessa ja jokainen voi tehdä omat huomionsa tilanteesta. Laajasta terävyysalueesta puhuttaessa käytetään usein termiä syväterävyys. Laaja terävyysalue yleisesti yhdistetään realismin kuvaukseen (Monaco 2009, 98). Ihmisen silmä vaikuttaa näkevän kaiken tarkkana, vaikka todellisuudessa pystymmekin tarkentamaan vain yhteen syvyyden alueeseen kerrallaan. Realismin ajatus perustui siihen, että katsoja ikään kuin unohtaa katsovansa kuvaa ja tuntee elävien, hengittävien hahmojen läsnäolon (Williams 1980, 199). Syväterävä kuva antaa samanlaisen illuusion kuin jos katselisimme samaa kohtausta elävässä elämässä. Filmikriitikko André Bazinin mielestä katsoja pääsee jopa lähemmäksi tapahtumia kuin todellisuudessa, mutta tämä myös edellyttää häneltä aktiivisempaa osallistumista (2005, 35-36). Katsojan antaa omilla valinnoillaan merkityksen kuvalle eikä ohjaaja samalla lailla näytä hänelle mitä katsoa ja mitä näkemästään ajatella. Syväterävä kuva useassa tapauksessa eliminoi tarpeen käyttää turhaa leikkausta henkilöiden ja asioiden välillä. Syväterävän kuvan käyttö loitonsi Hollywoodin kauemmaksi venäläisten ohjaajien leikkauskeskeisistä teorioista ja lähensi sitä eurooppalaisten, realismin tyylisuuntaa suosivien ohjaajien kanssa (Barsam & Monahan 2010, 238). Bazin myös kirjoittaa, että leikkaus sulkee pois ilmeiden ja eleiden monimerkityksellisyyden (2005, 36). Näyttelijän ilme ei enää välttämättä reagoikaan siihen, mitä tapahtuu kuvan sisällä vaan leikkaaja voi laittaa väliin minkä tahansa kuvan ja luoda aivan uusia merkityksiä ilmeelle. Syväterävä kuvaus yhdistettynä pitkiin ottoihin antaa ohjaajalle ja näyttelijöille mahdollisuuden keskeytymättömään roolisuoritukseen, jolloin huomio on näyttelemisessä, ei leikkauksessa (Barsam & Monahan 2010, ). Näyttelijät ovat aidossa vuorovaikutuksessa keskenään, toisin kuin tilanteessa, jossa leikataan esimerkiksi lähikuvaan välissä. Tällöin näyttelijä saattaa olla jo eri tunnetilassa ja
20 16 kuvan ulkopuolella oleva toinen näyttelijä ei välttämättä anna parastaan kun kamera ei ole suunnattuna häneen. Hermanin mielestä syväterävän kuvan käyttö on hyvä keino erityisesti esitellessä ympäristö katsojalle. Laajakulmainen linssi sekä etualalta taka-alalle asti tarkkana oleva kuva tarvittaessa auttavat antamaan kaiken tarpeellisen informaation paikasta, jossa kuvan päähenkilöt ovat. Eri henkilöiden fyysiset suhteet toisiinsa paikassa käyvät helpommin ilmi ja katsoja pystyy paremmin sijoittamaan heidät ympäristöön. Pike nostaa Using Depth of Field for Storytelling-artikkelissaan esille mielenkiintoisen esimerkin tilanteista, jossa kannattaa suosia syväterävää kuvaa (kuva 4). Jos kuva on muutenkin vaikeaselkoinen kuvakulmaltaan tai sommittelultaan on turha hämmentää ja vieraannuttaa katsoja lisäämällä kuvaan elementti, joka entisestään vaikeuttaa kuvan hahmottamista. Kuva 4. Pyörivä hotellin käytävä olisi vielä vaikeampi hahmottaa, jos kuva ei olisi syväterävä. Inception (Christopher Nolan 2010). Laajan terävyysalueen käyttö vaatii enemmän aikaa ja resursseja kuvauksissa. Koreografian suunnittelu vie enemmän aikaa sekä hahmot ja esineet on aseteltava kuva-alaan tarkemmin (Barsam & Monahan 2010, 239). Epämiellyttävät elementit ja asiat, joiden ei haluta kiinnittävän katsojan huomiota, on poistettava kuva-alasta, sillä niitä ei pysty häivyttämään samalla lailla kuin jos kuvattaisiin käyttäen kapeaa terävyysaluetta. Laaja terävyysalue, erityisesti filmikameroita käytettäessä, on usein hankala saavuttaa ilman suurta määrää valoa ja todella herkkää filmiä, käytännössä joskus täysin mahdotonta. Elokuvahistoriasta löytyy erilaisia esimerkkejä keinoista, joilla on pyritty saamaan aikaiseksi keinotekoinen syväterävyyden vaikutelma. Kirjassa Shot by Shot (Katz 1991,
21 17 235) kerrotaan esimerkki Alfred Hitchcockin Spellbound-elokuvasta (1945), jossa nähdään mies yrittämässä itsemurhaa POV (point of view)- eli näkökulmakuvan kautta (kuva 5). Hitchcock halusi pitää sekä kameraa kohti lähikuvassa osoittavan aseen että taka-alan terävänä, mutta käytännössä tämä ei ollut mahdollista. Hän rakennutti isokokoisen rekvisiitta-aseen ja -käden, joka pystyttiin pitämään kauempana kameran linssistä ja näin ollen pysyi terävänä taustan kanssa. Kuva 5. Itsensä ampumassa olevan miehen näkökulmakuva elokuvasta Spellbound (1945) Mise-en-scene Laaja terävyysalue on perinteisen mise-en-scenen tunnusmerkkejä (Monaco 2009, 223). Ranskalainen termi tarkoittaa kirjaimellisesti näyttämölle laittamista. Kun käytetään laajoja linssejä ja koko kuva-ala on terävänä, on siihen paljon helpompi istuttaa erilaisia elementtejä kuvan eri syvyyden tasoille. Tyypillisen mise-en-scene-kuvan oletetaan yleisesti olevan laajan terävyysalueen omaava ja kestoltaan pitkä otos (Bordwell 2005, 16). Syvyyssommittelu ja syväterävyys kulkevatkin usein käsi kädessä, vaikka ensin mainittu ei jälkimmäistä aina vaadikaan. Bordwell kirjoittaa, että elokuvallinen sommittelu nojaa tilan perspektiivin näyttämiseen. Syväterävässä kuvassa tilan perspektiivi on paremmin havaittavissa ja sen linjat selkeämpiä kuin kuvassa, jonka tausta on epäterävä ja mahdollinen teleobjektiivi on latistanut asioiden syvyyssuhteita. Mise-en-scene luo vuorovaikutuksen etualan ja taustan välille (Bordwell & Thompson 2008, 148) eikä vie huomiota vain tiettyihin yksityiskohtiin. Syväterävä kuva ei korosta automaattisesti yhtä syvyyden tasoa vaan tasapainottaa eri alueiden suhteita, jolloin elokuvantekijä on vapaa sijoittamaan tärkeitä hahmoja ja elementtejä haluamalleen kohdalle kuvassa.
22 18 Kiinnostavaa on, että varsinkin elokuvan alkuaikoina laajaan terävyysalueeseen ja pitkiin ottoihin nojaava mise-en-scene saattoi olla usein taloudellinen valinta (Bordwell 2005, 81-82). Useisiin eri kuvakulmiin perustuva kuvaus vaati enemmän resursseja sekä esituotannossa, kuvausten aikana että jälkituotannossa. Pitkä, yhden kuvan kohtaus tosin saattaa usein olla riskialttiimpi valinta. Ottoja on pakostakin enemmän ja harjoitteluun kuluva aika on pidempi, sillä jonkun kuvan osion, esimerkiksi näytteleminen tai kameraoperointi, epäonnistuessa ei voi leikata väliin toista kuvaa Citizen Kane Vuonna 1941 valmistunut Citizen Kane-elokuva on kuuluisin ja tutkituin esimerkki laajan syväterävyyden käytöstä draaman keinona. Elokuvan on ohjannut Orson Welles ja kuvannut Gregg Toland. Ohjaaja Welles on useissa kohtauksissa rakentanut miseen-scenen useisiin eri syvyyden tasoihin kuvassa. Monia kohtauksen kannalta tärkeitä asioita tapahtuu samaan aikaan kuva-alassa eri tasoilla ja katsojalle on ollut tarpeellista näyttää nämä kaikki ja antaa hänen tehdä omat huomionsa tilanteesta. Welles halusi välttää kerronnallista leikkaamista kohtauksen sisällä, suosi pitkiä ottoja ja asetteli toiminnan eri syvyyden tasoihin (Brown 2002, 49), joten tarvittiin syväterävä kuva josta katsoja pystyy samanaikaisesti seuraamaan eri kuvan alueilla tapahtuvaa toimintaa. Esimerkiksi kohtaus, jossa vanhemmat päättävät poikansa tulevaisuudesta kuvan etualalla, kuvan taustassa, ikkunan ulkopuolella, hän leikkii autuaan tietämättömänä tästä ratkaisevasta hetkestä (kuva 6). Kummatkin alat kuvassa ovat tarkkana eikä ohjaajan tarvitse leikata erikseen väliin kuvaa leikkivästä pojasta saavuttaakseen saman merkityksen kohtaukselle. Kuva 6. Citizen Kane (1941)
23 19 Citizen Kanen kuvaaja Gregg Toland oli uranuurtaja syväterävän kuvan käytössä. Hän halusi, monien muiden kuvaajien ohella, luoda illuusion kuvan syvyydestä elokuvauksen eikä aiemmin käytettyjen koreografisten keinojen avulla (Barsam & Monahan 2010, 237). Hän yhdisti ja paranteli aiemmin keksittyjä kameratekniikoita saavuttaakseen haluamansa lopputuloksen. Toland käytti nopeaa mustavalkofilmiä, voimakkaita, Technicolor-kuvaukseen tarkoitettuja lamppuja ja käytti tietynlaisilla kemikaaleilla päällystettyjä linssejä, jotta isoista lampuista johtuvat heijastukset vähenisivät. Kiinnostavaa on, että Citizen Kanessa käytettiin myös joissain kohtauksissa erilaisia kikkoja, jotta saavutettaisiin laaja syväterävyys, joka ei ollut mahdollista sen ajan objektiiveilla (Katz 1991, 235). Kamera lukittiin paikalleen, ja filmi valotettiin kahteen kertaan; etuala ja taka-ala erikseen vaihtamalla tarkennusta ottojen välillä. Näin saatiin aikaan esimerkiksi otos, jossa sekä etualan veistokset että pitkä pöytä aivan kuvan taka-alalle asti on terävänä (kuva 7). Kuva 7. Citizen Kane (1941) Hollywoodissa laajan syväterävyysalueen käyttö oli hyvin suosittua ja -50- luvuilla, osin juuri Citizen Kanen vaikutuksesta. Elokuvantekijät ryhtyivät suosimaan nopeampaa filmiä, laajakulmaisempia linssejä ja suurempaa määrää valaisua saavuttaakseen samanlaisen vaikutelman (Bordwell & Thompson 2008, 173). 5 Omat kokemukseni terävyysalueen käytöstä Oma kokemukseni tarkoituksellisesta terävyysalueen käytöstä rajoittuvat lähinnä kapeamman syväterävyyden saavuttamiseen. Olen eri keinoin pyrkinyt saamaan
24 20 videokuvasta elokuvamaisemman näköistä, mutta myös vaikuttamaan siihen, minkälainen tunnelma kuvasta mahdollisesti jää katsojalle. Varsinkin aikaisemmin minulla oli mahdollisuus ainoastaan käyttää erilaisia pienempikennoisia videokameroita, joten jos ei halunnut koko ajan kuvata teleobjektiiveilla kuva oli melko syväterävää lähikuvia lukuun ottamatta. Opinnäytetyöni teososa, lyhytelokuva Hypnos (2010, ohjaus Miikka Niskanen), kertoo poliisimiehestä joka on tullut hypnotisoijan juttusille, koska ei pysty unohtamaan mielenosoitustilanteessa tapahtuneita asioita ja epäilee omaa toimintaansa. Elokuva tapahtuu pääosin hypnotisoijan vastaanotolla, mutta takauman kautta katsoja näkee poliisin silmin, mitä mielenosoitusta seuranneessa pidätystilanteessa kävi. Hypnos kuvattiin Panasonic SPX 800 -videokameralla ja Pro35-adapterilla. Ennen Hypnosta olin kuvannut ainoastaan kiinteillä zoom-objektiiveilla, en ollenkaan kiinteäpolttovälisillä objektiiveilla. Halusin oppia käyttämään kiinteäpolttovälisiä linssejä, jotta hahmottaisin paremmin eri polttovälien erot. Mielestäni zoom-linsseillä polttoväleihin ei kiinnitä samalla lailla huomiota ja aina ei edes tule katsottua, mikä polttoväli on käytössä. Kiinteäpolttovälisillä linsseillä kuvaa ja kameran paikkaa joutuu miettimään tarkemmin, kun polttoväliä ei pysty vaihtamaan hetkessä kuten zoomlinsseillä pystyy. Yksi syy adapterin käyttöön oli puhtaasti esteettinen; halusin häivyttää videomaista ulkonäköä ja saada aikaan elokuvamaisemman, ammattimaisemman ilmeen. Videokuva itsessään, varsinkin päivänvalossa kuvatessa, on usein liiankin tarkkaa eikä lainkaan niin kauniin pehmeää kuin filmikuva. Halusin myös häivyttää kuvien taustoja, sillä tiesin, että pääkuvauspaikan seinät ovat valkoiset eikä ohjaaja halunnut seinille paljoakaan kuvia tai muuta rekvisiittaa. Seinällä oli muutamia julisteita aasialaisista mielipidevangeista mutta emme halunneet kiinnittää liiaksi huomiota näihin vaan ainoastaan sen verran, että katsoja mahdollisesti tunnistaa kuvassa olevan henkilön (kuva 8).
25 21 Kuva 8. Taustan kuva ei vie liiaksi huomiota itse päähenkilöltä, mutta katsoja saattaa hyvinkin tunnistaa, ketä kuva esittää, jolloin tarina saa uusia merkityksiä. Poliisin lähikuvissa, erityisesti tarinan tiivistyessä ja poliisin ahdistuksen kasvaessa, käytin hyvin kapeaa terävyysaluetta, jotta katsoja huomio on pienissä yksityiskohdissa kuten hikikarpaloissa otsalla (kuva 9) ja elokuvan alkupuolella taas käsissä jotka puristavat kuvitteellista pamppua. Hypnotisoija yrittää istuttaa omien motiivien epäilyksen poliisin mieleen ja elokuvan loppua kohden huomio on enemmän ja enemmän hänen päänsisäisessä maailmassaan. Kuva 9. Takaumakohtauksessa (kuva 10) kapea terävyysalue korostaa takauman luonnetta ja poliisin näkökulmaa. Hän muisti lyhyitä välähdyksiä siitä mitä oli tapahtunut, jolloin oli tarpeen kiinnittää huomio näihin yksityiskohtiin. Lähikuvissa keskitin tarkennuksen vain siihen, mikä oli tärkeää; poliisin kommandopipoinen pää, käsien sitominen nippusiteillä, mellakoitsijan kasvot. Vasta viimeisessä kuvassa, jossa pidätetty mellakoitsija viedään pois, oli tarpeen näyttää enemmän ympäröivästä maailmasta josta muut mellakoitsijat olivat hävinnet. Kapealle terävyysalueelle oli myös käytännön syy; takauman oli tarkoitus kuvata mellakan aikaista pidätystä, mutta ohjaaja ei halunnut avustajia esittämään muita mellakoitsijoita, jolloin kahta päähahmoa ympäröivä maailma oli syytä häivyttää. Jälkikäsittelyssä liioittelin efektiä ja lisäsin kuviin pehmentävän filtterin.
26 22 Kuva 10. Pitkän polttovälinobjektiivilla kuvattu kuva, jonka reunoille on lisätty jälkikäteen sumentava filtteri. Poliisin keskittyessä kuuntelemaan rauhoittavaa musiikkia ja valmistautuessa hypnoosiin näemme yksityiskohtia asioista vastaanotolla (kuva 11). Näissä vein kapean terävyysalueen äärimmilleen, vain muutamaan senttimetriin. Poliisin on keskittänyt huomionsa vain tiettyihin seikkoihin kuten levysoittimeen ja Buddha-patsaaseen ja ainoastaan nämä näkyvät terävinä. Lopulta hänen vajotessaan hypnoosiin käytin efektinä poliisin näkökulmakuvan sumentamista vähitellen, aivan kuin hänen oma katseensa muuttuisin epäterävämmäksi tajunnan sumentuessa. Tämä on hyvin usein käytetty efekti elokuvissa, mutta tunsin, että kliseisyydestään huolimatta se toimisi hyvin tässä tapauksessa. Samoin viimeinen kuva poliisista muuttuu kokonaisuudessaan epäteräväksi, kun hän nukahtaa. Näin saatiin aikaiseksi toimiva siirtymä poliisin hypnoosiunessa näkemiin näkyihin, jotka oli kuvattu 8mm:n filmille aivan toisenlaisessa ympäristössä. Kuva 11. Terävyysalue on vain joitakin senttimetrejä Vaikka terävyysalue on joissain kuvissa vain muutamien senttien syvyinen, se ei kuitenkaan mielestäni ole mennyt liiallisuuksin. Tausta ei ole usein kovinkaan kaukana tarkennetusta kohteesta jolloin se ei näyttäydy liiallisen epäterävänä vaan siitä erottaa edelleen yksityiskohtia. Kapea syväterävyys tukee tarinaa ja loppupuolella äärimmäisen kapean terävyysalueen omaavat kuvat tuovat hyvää vaihtelua alun hyvinkin yksinkertaiseen ja perinteiseen kuvakerrontaan.
27 23 Elokuvan viimeisessä kuvassa (kuva 12) on hyvin kapea terävyysalue sekä tarinan kannalta että käytännön takia. Katsojan huomio on nimenomaan tarkoitus kiinnittää pelkästään tekstiin kirjan kannessa, jotta hän ymmärtäisi aiemmat tapahtumat ja hypnotisoijan mahdolliset motiivit. Kuva kuvattiin varsinaisen kuvausjakson jälkeen aivan toisessa paikassa, joten käytin teleobjektiivia aikaansaamaan taustaltaan epäterävän kuvan, jonka kuvakulma on hyvin kapea. Tarkoituksena oli että kuva näyttäsi uskottavasti siltä, että se on kuvattu samassa kuvauspaikassa ilman että tarvitsi lavastaa ja valaista isoa osaa paikasta uudelleen. Pitämällä taustan epäterävänä valaisun ja lavastuksen jatkuvuus ei ollut yhtä suuri ongelma kuin jos kuva olisi ollut syväterävä. Kuva 12. Tarkennus on kirjan tekstissä, terävyysalue on taas vain parin sentin syvyinen. Jälkeenpäin ajateltuna olisin jättänyt laajan, todella syväterävän yleiskuvan kuvaamatta kokonaan, sillä se ei oikein istu elokuvan muuhun kuvamaailmaan. Se näyttää liiaksi ympäristöä, joka ei ole erityisen tärkeä tarinan kannalta, sillä iso osa tarinasta käsittelee päähenkilön päänsisäisiä traumoja ja ahdistuneisuutta. Olisi ollut parempi kuvata hieman tiiviimpi yleiskuva, jossa ovat vain poliisi ja hypnotisoija eikä isoa osaa vastaanotosta. Vaikka kapean terävyysalueen käytön lähtökohta oli ennemminkin visuaalinen, huomasin käytännössä että se tuki tarinaa hyvin. Katsojan katse ei yleiskuvaa lukuun ottamatta pääse liiaksi harhailemaan yksityiskohdissa, joihin ei ole tarpeen kiinnittää liikaa huomiota.
28 24 6 Yhteenveto Terävyysalueen käytössä on selkeästi eri trendejä eri aikakausilla ja eri tyylisuunnissa. Siinä missä nykyään kuvaajat tai ohjaajat valitsevat usein kapean terävyysalueen esteettisistä syistä, ennen samasta syystä käytettiin laajaa terävyysaluetta. Vaikka terävyysalueen käyttöön ei läheskään aina kiinnitetä huomiota, on mielenkiintoista kuinka iso vaikutus sillä voi olla siihen, miten katsoja kokee tilanteen ja elokuvan henkilöt. Kuvaajalle terävyysalueella ja sen vaihtelulla on sekä draamallista, esteettistä että käytännön merkitystä. Kapean syväterävyyden käyttö on helpompi keino saada aikaiseksi hyvännäköistä kuvaa, mutta syväterävä kuva on kuvaajalle haastavampi työväline. Sekä valaisua että kompositiota joutuu pohtimaan tarkemmin ja sommittelu kuvan rakennuksen tehokeinona on suuremmassa osassa. Mielestäni erityisesti kapean terävyysalueen käyttö ei saisi olla itsetarkoitus vaan sen tulisi korostaa tarinaa eikä ainakaan vieraannuttaa siitä. Parhaimmillaan taidokas terävyysalueen käyttö voi kertoa jotain olennaista tarinasta, sen henkilöistä ja ympäristöstä. Citizen Kane-elokuvassa laaja terävyysalue korosti huolellisesti rakennettua kohtausta mutta ei välttämättä toimi lainkaan jos kuvan sommittelulle ei uhrata aikaa ja huomiota. Laaja terävyysalue antaa katsojalle enemmän tilaisuuksia tulkita itse kuvaa mutta vaatii kuvausvaiheessa ja ennakkosuunnittelussa enemmän aikaa. Jos taas katsoja halutaan vetää mukaan elokuvan henkilöiden maailmaan ja pään sisälle, kapean terävyysalueen käyttö on oivallinen keino häivyttää kaikki ylimääräinen heidän ympäriltään ja antaa katsojan keskittyä olennaiseen; näyttelijän ilmeisiin, silmiin ja pieniin yksityiskohtiin kasvoilla, jotka voivat parhaimmillaan saada katsojan todella samaistumaan elokuvan hahmoon. Kapea terävyysalue on helppo saada aikaiseksi nykyaikana, mutta ei ole yhtä helppoa tehdä se niin, että se tukee tarinaa eikä ole vain visuaalinen elementti. Tutkittuani laajaa ja kapeaa terävyysaluetta tarkemmin olen enemmän tietoinen niiden vaikutuksista katsomiskokemukseen ja siihen, miten katsoja kokee tarinan ja sen henkilöt. Vaikka monet asiat olivatkin, ainakin alitajuisesti, tuttuja ennestään koen että aiheen tutkiminen syvemmin saa minut tulevaisuudessa miettimään asioita tarkemmin.
29 25 Ennen terävyysalue, etenkin kapea, oli minullekin enimmäkseen visuaalinen tehokeino, mutta enemmän kuvattuani ja tutkittuani aihetta olen vakuuttuneempi siitä, että haluan jatkossa käyttää tätä tietoa hyödykseni tarinan kertomisessa kuvauksen avulla. Monet aikaansaamani efektit ovat olleet täysin tahattomia, mutta välillä toimineet tarinan kerrontaa tukevina elementteinä. Toivottavasti tulevaisuudessa pystyn pohtimaan kuvaa rakentaessani sitä, millainen vaikutus teknisillä valinnoillani on myös siihen, miten katsoja kokee kuvan ja sen henkilöt.
30 26 Lähteet Barsam, Richard & Monahan, Dave Looking at Movies. New York: W.W.Norton & Company, Inc. Bazin, André What Is Cinema? Volume 1. Berkeley & Los Angeles: University of California Press. Bordwell, David Figures Traced in Light. Berkeley & Los Angeles: University of California Press. Bordwell, David & Thompson, Kristin Film Art: An Introduction. New York: McGraw-Hill Companies, Inc. Brown, Blain Cinematography: Theory and Practise. Oxford: Focal Press. Film Analysis Guide 2002 [www-artikkeli] (luettu ) Katz, Steven D Film Directing Shot by Shot. Los Angeles: Michael Wiese Productions Korvenoja, Pekka TV-kameratyön perusteet. Helsinki: Helsingin Ammattikorkeakoulu Stadia. Monaco, James How to Read film. New York: Oxford University Press Pike, Caleb. Using Depth of Field for Storytelling [www-artikkeli] (luettu ) Probst, Christopher Unnatural Surroundings. American Cinematographer-lehti. [www-artikkeli] (luettu ) P+S Technik. Pro35 adaptor. (luettu ) Williams, Christopher Realism and the Cinema. Lontoo: Routledge & Kegan Paul Ltd. Haastattelu: Herman, Mark. Ohjaaja Materiaali opinnäytetyön tekijän hallussa.
EDITOINTI ELOKUVAKASVATUS SODANKYLÄSSÄ. Vasantie 11 99600 Sodankylä +358 (0)40 73 511 63. email tommi.nevala@sodankyla.fi
ELOKUVAKASVATUS SODANKYLÄSSÄ 99600 Sodankylä +358 (0)40 73 511 63 tommi.nevala@sodankyla.fi Elokuvakasvatus Sodankylässä projekti Opettajien täydennyskoulutus Oppimateriaalit 8/2005 EDITOINTI 2 Digitaalisen
POWER TO YOUR NEXT STEP Tartu jokaiseen tilaisuuteen
POWER TO YOUR NEXT STEP Tartu jokaiseen tilaisuuteen you can 2 Matkamme alkaa Laineet kutsuvat! Lautailukoulu alkaa Digitaalisen järjestelmäkameran teho Vaihda objektiivia, vaihda näkökulmaa Vaihdettavien
Digitaalisen tarinan koostaminen HTKS Tanja Välisalo
Digitaalisen tarinan koostaminen HTKS152 17.2.2014 Tanja Välisalo Digitaalisen tarinan käytännön toteutus 1. Kuva-, ääni- ja videomateriaalin muokkaaminen 2. Digitaalisen tarinan koostaminen Editointi
TEKSTI // POUL SIERSBÆK. Ohjeet ja tekniikka. Kun eläimiä kuvataan piilokojusta, voi tarkennus lukittua. Digikuva 2015
TEKSTI // POUL SIERSBÆK Kun eläimiä kuvataan piilokojusta, voi tarkennus lukittua esimerkiksi ruohoon. Se vältetään tarkentamalla käsin. Ohjeet ja tekniikka TARKENNA 72 KÄSIN Käsin tarkentamalla pärjäät
I AM YOUR 1 NIKKOR FINDER
I AM YOUR FINDER I AM VISUAL PERFECTION Nikon 1 -järjestelmäkameroilla elämäsi vauhdikkaimpien hetkien ikuistaminen onnistuu kätevästi. Vaihdettavalla objektiivilla varustetut Nikon 1 -kamerat ovat erittäin
Valon määrä ratkaisee Aukko
Valon määrä ratkaisee Aukko syväterävyys Suljinaika ISO liike ja terävyys valoherkkyys ja kohina Valon määrä ratkaisee / ajan esivalinta Bulb käytössä M-tilassa, valottaa niin kauan kuin painetaan laukaisinta
Videoista voimaa! Parempia videoita mobiilisti. Jonne Hirvonen.
Videoista voimaa! Parempia videoita mobiilisti Jonne Hirvonen Miksi video? Herättää huomiota Kertoo tarinoita Synnyttää tunteita Jää mieleen Videoita mobiilisti? Älypuhelin = tietokone + kamera = kaikki
TEKSTI // POUL SIERSBÆK. Opi käyttämään AUKON ESIVALINTAA. ƒ2.8. ƒ1.4 ƒ2. ƒ4 ƒ5.6 ƒ8 ƒ11 ƒ16 ƒ22 ƒ32. Digikuva 2015
TEKSTI // POUL SIERSBÆK Opi käyttämään AUKON ESIVALINTAA ƒ2.8 ƒ1 ƒ1.4 ƒ2 ƒ4 ƒ5.6 ƒ8 ƒ11 ƒ16 ƒ22 ƒ32 36 LUE uudistunut Digikuva Kuvassa käytettiin suurta aukkoa. Näin tausta pehmeni kauniisti ja valokohdat
Kun yritän luoda täydellisen kuvan, käytän aina tarkoin määriteltyjä
Täydellisen kuvan niksit Kun yritän luoda täydellisen kuvan, käytän aina tarkoin määriteltyjä suuntaviivoja. Kutsun niitä 9 elementiksi. Tässä artikkelissa käyn läpi mitä tarvitsen ja mitä otan huomioon
anna minun kertoa let me tell you
anna minun kertoa let me tell you anna minun kertoa I OSA 1. Anna minun kertoa sinulle mitä oli. Tiedän että osaan. Kykenen siihen. Teen nyt niin. Minulla on oikeus. Sanani voivat olla puutteellisia mutta
Seija Pylkkö Valkealan lukio
ELOKUVA ANALYYSIA Seija Pylkkö Valkealan lukio ELOKUVA ANALYYSIA Sukella tarinaan Selvitä, mikä on elokuvan aihe eli mistä se keskeisesti kertoo? Miten tapahtumat etenevät, eli millainen on juoni? Kertooko
Sami Hirvonen. Ulkoasut Media Works sivustolle
Metropolia ammattikorkeakoulu Mediatekniikan koulutusohjelma VBP07S Sami Hirvonen Ulkoasut Media Works sivustolle Loppuraportti 14.10.2010 Visuaalinen suunnittelu 2 Sisällys 1 Johdanto 3 2 Oppimisteknologiat
Valokuvauksen opintopiiri
Valokuvauksen opintopiiri Valokuvaus on maalaamista valolla kameraa käyttäen. (tuntematon ajattelija) Valokuvaus on menetelmä, jossa valokuvia talletetaan valoherkälle materiaalille kameran avulla. Perinteisessä
Anatomisia taitekohtia kannattaa varoa. Anatomisia taitekohtia ovat nilkat, polvet, haarus, kyynärpää ja yleensä vartalon taitekohdat.
1 2 Dokumentin aiheen totuus on usein laajempi kuin mitä videolle on voitu vangita. Siksi dokumentin ennakkotutkimusvaihe on olennainen dokumentin lopullisen totuudellisuuden kannalta. Tässä vaiheessa
Millainen on hyvä kuva? Anna-Kaarina Perko
Millainen on hyvä kuva? Anna-Kaarina Perko MILLAINEN ON HYVÄ KUVA? Oletko usein miettinyt mikä saa kuvan näyttämään hyvältä ja nousemaan esille satojen kuvien joukosta? Miksi joku kuva voittaa kilpailut
RATKAISUT: 16. Peilit ja linssit
Physica 9 1 painos 1(6) : 161 a) Kupera linssi on linssi, jonka on keskeltä paksumpi kuin reunoilta b) Kupera peili on peili, jossa heijastava pinta on kaarevan pinnan ulkopinnalla c) Polttopiste on piste,
VALOKUVAAMINEN PITKÄLLÄ SULJINAJALLA Tomi Mäkelä
VALOKUVAAMINEN PITKÄLLÄ SULJINAJALLA Tomi Mäkelä Opinnäytetyö Jyväskylän ammattiopisto, Tekniikan ja liikenteen yksikkö AV-viestintä Maaliskuu 2015 SISÄLLYSLUETTELO 1 Johdanto 3 2 Välineet 3 3 Kuvaaminen
ARVO - verkkomateriaalien arviointiin
ARVO - verkkomateriaalien arviointiin Arvioitava kohde: Jenni Rikala: Aloittavan yrityksen suunnittelu, Arvioija: Heli Viinikainen, Arviointipäivämäärä: 12.3.2010 Osa-alue 1/8: Informaation esitystapa
Tutustu kameraasi käyttöohjeen avulla, syksy2011 osa 2
Digikamerasta kuvakirjaan Tutustu kameraasi käyttöohjeen avulla, syksy2011 osa 2 Hannu Räisänen 2011 Akun ja kortin poisto Akun ja kortin poisto Sisäinen muisti Kamerassa saattaa olla myös sisäinen muisti
Opetusmateriaalin visuaalinen suunnittelu. Kirsi Nousiainen 27.5.2005
Opetusmateriaalin visuaalinen suunnittelu Kirsi Nousiainen 27.5.2005 Visuaalinen suunnittelu Ei ole koristelua Visuaalinen ilme vaikuttaa vastaanottokykyyn rauhallista jaksaa katsoa pitempään ja keskittyä
Network to Get Work. Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students. www.laurea.fi
Network to Get Work Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students www.laurea.fi Ohje henkilöstölle Instructions for Staff Seuraavassa on esitetty joukko tehtäviä, joista voit valita opiskelijaryhmällesi
Kuvaviestintä. yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Tiedottaja Jenni Tiainen Kimpsu-koulutus
Kuvaviestintä yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa Tiedottaja Jenni Tiainen Kimpsu-koulutus 7.4.2016 Tuensaajan viestintäohjeet Hankerahoitukseen kuuluu, että hankkeista tiedotetaan avoimesti. Hankkeet
MUSEOT KULTTUURIPALVELUINA
Elina Arola MUSEOT KULTTUURIPALVELUINA Tutkimuskohteena Mikkelin museot Opinnäytetyö Kulttuuripalvelujen koulutusohjelma Marraskuu 2005 KUVAILULEHTI Opinnäytetyön päivämäärä 25.11.2005 Tekijä(t) Elina
KÄYTTÖLIITTYMÄT. Visuaalinen suunnittelu
KÄYTTÖLIITTYMÄT Visuaalinen suunnittelu MUISTETTAVA Yksinkertaisuus Selkeys Johdonmukaisuus Sommittelutyyli on säilytettävä samankaltaisen koko sivustossa Sivustolle yhtenäinen ulkoasu Miellyttävä ulkonäkö
Palopaikan dokumentointi. vrk. Tuomas Teräväinen
Palopaikan dokumentointi vrk. Tuomas Teräväinen 27.11.2018 Luennon sisältö Alkuvaiheen kuvat Kalusto Ilmakuvaus Paikkatutkinta Piirrokset Tallenteiden säilyttäminen 2 Alkuvaiheen kuvat Joskus ratkaiseva
Anni sydäntutkimuksissa
Anni sydäntutkimuksissa Tietopaketti vanhemmalle Lapsenne on saanut kutsun lasten sydäntautien poliklinikalle. Käynnille tullessanne lapsella olisi hyvä olla yllään helposti riisuttavat vaatteet niin,
Kuvat ovat tärkeä osa Espoon kaupungin viestintää, ja siksi ne on suunnitellaan ja valitaan huolellisesti.
-verkkosivuston KUVAMAAILMAn ohjeistus JOHDANTO Kuvat ovat tärkeä osa Espoon kaupungin viestintää, ja siksi ne on suunnitellaan ja valitaan huolellisesti. Espoo.fi-sivuston kuvat tukevat kaupungin visuaalista
Päiväkirjamerkintä Koetan edetä vaistolla ja pakottamatta. Koetan lähestyä autenttisuutta luottamalla intuitioon ja siihen, mitä en osaa
1 2 3 Päiväkirjamerkintä 21.1.2014 Koetan edetä vaistolla ja pakottamatta. Koetan lähestyä autenttisuutta luottamalla intuitioon ja siihen, mitä en osaa aina järkeistää, mutta mikä ohjaa valintoja sen
Kuvasommittelun lähtökohta
KUVASOMMITTELU Kuvasommittelun lähtökohta jäsentämisen ja järjestämisen tarve hahmottaa maailmaa, sen yksityiskohtia ja kokonaisuuksia paremmin. Kuvassa jäsentäminen tapahtuu sommittelullisin keinoin.
Lyhyen videotyöpajan ohjelma (90 min)
Lyhyen videotyöpajan ohjelma (90 min) Päätarkoitus: - Lyhyiden selitysvideoiden tuotanto (max 3 minuuttia) yksinkertaisin keinoin Selitysvideoiden tuottaminen edistää reflektioprosessia liittyen omaan
Ohjeet lyhytelokuvan tekoon
ELÄVÄÄ KUVAA-PROJEKTI 99600 Sodankylä +358 (0)40 73 511 63 Ohjeet lyhytelokuvan tekoon 1 Sisällys Tarvittavat työvälineet 2 Valmistelut 2 Kuvaaminen 3 Editointi 3 Kohtausten jakaminen osiin 5 Äänten lisääminen
On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)
On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs
Kuvien tarinat -tehtävä ( 30 kpl tehtäväsivuja )
Kuvien tarinat -tehtävä ( 30 kpl tehtäväsivuja ) Harjoitellaan kuvanlukutaitoa, kysymyksiin vastaamista, asioiden kuvailemista ja tarinallista kerrontaa. Tehtävä vahvistaa myös päättelykykyä sekä puhutun
TURVATAITOKOULUTUS 2012-2013 LOPPUTYÖ: Sosiodraama
TURVATAITOKOULUTUS 2012-2013 LOPPUTYÖ: Sosiodraama Tekijät: Auli Siltanen, Vaajakosken päiväkoti, erityislastentarhanopettaja Eva Iisakka, Haapaniemen päiväkoti, lastenhoitaja Sanna Leppänen, Linnan päiväkoti,
Elokuvakerronnan perusteet
Elokuvakerronnan perusteet Kuvaus-osio Vastaava: Toke Lahti toke@iki.fi 041-5222009 1. Sisält ltö Luento 1 Kuvasuunnittelun teoriaa Kalustoesittelyä Kotitehtävän ja harjoitustehtävän anto Kuvan valottamisesta
Akateemiset fraasit Tekstiosa
- Väitteen hyväksyminen Broadly speaking, I agree with because Samaa mieltä jostakin näkökulmasta One is very much inclined to agree with because Samaa mieltä jostakin näkökulmasta Yleisesti ottaen olen
Arvo&Lahja Aktiivinen arki ikäihmisille ja nuorille. Hyvä kuva. Hannu Räisänen Kevät 2017 Osa 1
Arvo&Lahja Aktiivinen arki ikäihmisille ja nuorille Hyvä kuva Hannu Räisänen Kevät 2017 Osa 1 Luentojen sisältö Osa 1 Kuvaajan oikeudet ja velvollisuudet Hyvän kuvan ominaisuudet Valokuvauksen perusteet
SISÄLLYS JOHDANTO 5. KUVAT 1. TUNNUS - SANOMA 6. VERKKOSIVUT 2. TUNNUS - KÄYTTÖ 7. TUOTEKORTIT JA ESITTEET. 2.1 Suoja-alue. 7.
GRAAFINEN OHJEISTO SISÄLLYS JOHDANTO 1. TUNNUS - SANOMA 2. TUNNUS - KÄYTTÖ 2.1 Suoja-alue 2.2 Eri osien käyttö 2.3 Minimikoot 5. KUVAT 6. VERKKOSIVUT 7. TUOTEKORTIT JA ESITTEET 7.1 Tuotekortit 7.2 Esitteet
VALOKUVAUKSEN PERUSTEET
VALOKUVAUKSEN PERUSTEET Sampsa Sulonen sampsa.sulonen@suomenlatu.fi +358408343174 @sampsasulo Kameroiden ominaisuudet Kennon koko ja sen vaikutukset Megapikselimäärät Peilitön tai peilillinen Tarkennuksen
ELÄVÄÄ KUVAA-PROJEKTI
ELÄVÄÄ KUVAA-PROJEKTI 99600 Sodankylä +358 (0)40 73 511 63 ELOKUVAKERRONNAN JA -ILMAISUN KÄSITTEITÄ Kuvakäsikirjoitus eli storyboard = Kuvallinen käsikirjoitus siitä, minkälaisilla kuvilla elokuva aiotaan
Capacity Utilization
Capacity Utilization Tim Schöneberg 28th November Agenda Introduction Fixed and variable input ressources Technical capacity utilization Price based capacity utilization measure Long run and short run
Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Sukupuoli ja ikä Haastattelin Kirjasto 10:ssä 14 henkilöä, joista seitsemän oli naisia (iät 24, 25, 36, 36, 50,
Voiko hiipiminen olla tanssia? - Esiripun noustessa. Ninni Heiniö ja Pia Puustelli
Voiko hiipiminen olla tanssia? - Esiripun noustessa Ninni Heiniö ja Pia Puustelli Esiripun noustessa Sekä esiintyjillä että yleisöllä on aktiivinen rooli esitystapahtumassa -> vuorovaikutus Esitystilanteessa
KÄSIKIRJOITTAMINEN Rinna Härkönen / Yle
KÄSIKIRJOITTAMINEN Rinna Härkönen / Yle Idea ja rakenne Lähde: Jouko Aaltonen: Käsikirjoittajan työkalupakki (1993, Painatuskeskus Oy) 1. Valitse aihe joka todella kiinnostaa sinua. Päätä teema. Mikä on
Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat
Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä
Kuvailulehti. Korkotuki, kannattavuus. Päivämäärä 03.08.2015. Tekijä(t) Rautiainen, Joonas. Julkaisun laji Opinnäytetyö. Julkaisun kieli Suomi
Kuvailulehti Tekijä(t) Rautiainen, Joonas Työn nimi Korkotuetun vuokratalon kannattavuus Ammattilaisten mietteitä Julkaisun laji Opinnäytetyö Sivumäärä 52 Päivämäärä 03.08.2015 Julkaisun kieli Suomi Verkkojulkaisulupa
NEX-3/5/5C/C3 NEX-VG10/VG10E
NEX-3/5/5C/C3 NEX-VG10/VG10E Tämän laiteohjelmapäivityksen uudet toiminnot ja niiden käyttö on kuvattu jäljempänä. Jos haluat lisätietoja, katso kameran/videokameran ja LA-EA2- kiinnityssovittimen mukana
Valaisukurssi. TT-Kamerat, kevät 2010 Jari Huilla. Lisenssi: Creative Commons Nimeä-Epäkaupallinen-Tarttuva 1.0 Suomi
Valaisukurssi TT-Kamerat, kevät 2010 Jari Huilla Lisenssi: Creative Commons Nimeä-Epäkaupallinen-Tarttuva 1.0 Suomi Aikataulusta 12.4.: Salamavalaisun perusasiat ja yhden salaman käyttö potrettivalaisussa
Systemointiosamäärä. Nimi: ********************************************************************************
Systemointiosamäärä SQ Nimi: ******************************************************************************** Lue jokainen väite huolellisesti ja arvioi, miten voimakkaasti olet tai eri sen kanssa. 1.
Malleja ja menetelmiä geometriseen tietokonenäköön
Malleja ja menetelmiä geometriseen tietokonenäköön Juho Kannala 7.5.2010 Johdanto Tietokonenäkö on ala, joka kehittää menetelmiä automaattiseen kuvien sisällön tulkintaan Tietokonenäkö on ajankohtainen
Upeita kuvia heikossakin valossa
Tiedote 6.8.2009 Upeita kuvia heikossakin valossa Uudet TX1 ja WX1 -mallit ovat yhteensopivia oman henkilökohtaisen valokuvaajan, Party-shot IPT-DS1:n kanssa. Sonyn Cyber-shot TX1 ja WX1 -kamerat esittelevät
Maanantai 13.6.2016 klo 9.00 13.00 (F2066 ja F2063) Tehtävä 1 - Audiovisuaalisen mediakulttuurin koulutusohjelma
AUDIOVISUAALISEN MEDIAKULTTUURIN KOULUTUSOHJELMA 2016 Maanantai 13.6.2016 klo 9.00 13.00 (F2066 ja F2063) Tehtävä 1 - Audiovisuaalisen mediakulttuurin koulutusohjelma Tehtävän materiaalit Lyhytelokuva
Julkaisun laji Opinnäytetyö. Sivumäärä 43
OPINNÄYTETYÖN KUVAILULEHTI Tekijä(t) SUKUNIMI, Etunimi ISOVIITA, Ilari LEHTONEN, Joni PELTOKANGAS, Johanna Työn nimi Julkaisun laji Opinnäytetyö Sivumäärä 43 Luottamuksellisuus ( ) saakka Päivämäärä 12.08.2010
EF70-200mm f/4l USM FIN. Käyttöohjeet
EF70-200mm f/4l USM FIN Käyttöohjeet Kiitämme Canon-tuotteen hankinnasta. Canon EF70-200mm f/4l USM -objektiivi on Canon EOS -kameroille kehitetty pienikokoinen, tehokas telezoom-objektiivi. USM on lyhennys
Esitystavat 4K ja 8K. Mitä esitystavat 4K ja 8K ovat, milloin tulevat, vai tulevatko ja miksi. Muutama olettamus miksi. Koonnut Pekka Mielityinen 1
Mitä esitystavat 4K ja 8K ovat, milloin tulevat, vai tulevatko ja miksi. Muutama olettamus miksi. Koonnut Pekka Mielityinen 1 Teräväpiirtotekniikan tarkkuus on 1080 juovaa ja 1920 pistettä juovalla Elämme
Lapset Hittivideon tekijöinä - menetelmä musiikkivideoiden tekemiseen koululuokassa
Lapset Hittivideon tekijöinä - menetelmä musiikkivideoiden tekemiseen koululuokassa Antti Haaranen, Valveen elokuvakoulu 18.11.2010 GRAFIIKKA: HENNA TOPPI Hittivideo lyhyesti - Elokuva- ja mediakasvatuksen
Selkoilmaisun uudet muodot
Selkoilmaisun uudet muodot Viestintäympäristö muuttuu Internetin kehityksen alkuvaiheessa kuvien ja videoitten käyttö oli hankalaa. Nyt yhteydet ovat nopeutuneet, päätelaitteiden teho on kasvanut, ja erilaiset
TEKSTI JA TYPOGRAFIA LEHDESSÄ. Johdanto Arja Karhumaa
TEKSTI JA TYPOGRAFIA LEHDESSÄ Johdanto Arja Karhumaa TYPOGRAFIA LEHDESSÄ Kaikkein tärkein identiteetin, genren ja visuaalisen luonteen ilmaisija Monta tehtävää: 1. Kerronta Typografian tärkein tehtävä:
Vertaispalaute. Vertaispalaute, /9
Vertaispalaute Vertaispalaute, 18.3.2014 1/9 Mistä on kyse? opiskelijat antavat palautetta toistensa töistä palaute ei vaikuta arvosanaan (palautteen antaminen voi vaikuttaa) opiskelija on työskennellyt
9.2.3. Englanti. 3. luokan keskeiset tavoitteet
9.2.3. Englanti Koulussamme aloitetaan A1 kielen (englanti) opiskelu kolmannelta luokalta. Jos oppilas on valinnut omassa koulussaan jonkin toisen kielen, opiskelu tapahtuu oman koulun opetussuunnitelman
EF14mm f/2.8l II USM FIN. Käyttöohjeet
EF14mm f/2.8l II USM FIN Käyttöohjeet Kiitämme Canon-tuotteen hankinnasta. Canon EF14mm f/2,8l II USM-objektiivi on EOS-kameroille kehitetty erittäin suorituskykyinen super laajakulmaobjektiivi. "USM"
Digikuvaus selkokielellä
Petri Ilmonen JA HEIKKI LINDBERG Digikuvaus selkokielellä Sisällysluettelo Saatesanat 3 5 Ohjeita kuvaajalle 34 Johdanto Digitaalisen valokuvaamisen osaamissisällöt 1 Digitaalinen kuva 1.1 Perinteinen
Pyhäjoen kunta ja Raahen kaupunki Maanahkiaisen merituulivoimapuiston osayleiskaava
82127096 Pyhäjoen kunta ja Raahen kaupunki Maanahkiaisen merituulivoimapuiston osayleiskaava Kaavaehdotus 20.11.2012 Tuulivoimalamuodostelmien esteettiset ominaisuudet Tuulivoimaloiden keskittäminen usean
Cover letter and responses to reviewers
Cover letter and responses to reviewers David E. Laaksonen, MD, PhD, MPH Department of Medicine Kuopio University Hospital Kuopio, Finland Luennon sisältö Peer review Vinkit vastineiden kirjoittamista
ELOKUVAKASVATUS SODANKYLÄSSÄ
1 ELOKUVAKASVATUS SODANKYLÄSSÄ Vasantie 11 99600 Sodankylä +358 (0)40 73 511 63 tommi.nevala@sodankyla.fi TARINANKERRONNAN RAKENNE ELOKUVASSA Elokuvakerronnan määrittelyä Elokuvakerronnan kehitys ja muutokset
Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely
Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely TOIMI NÄIN Pysäytä keskustelu hetkeksi ja sanoita havaitsemasi ristiriita. Kysy osallistujilta, mitä he ajattelevat havainnostasi. Sopikaa
ELÄVÄ VEISTOS -TAIDEPAJA OPETTAJAN OPAS
ELÄVÄ VEISTOS -TAIDEPAJA OPETTAJAN OPAS Elävä veistos -taidepaja Elävä veistos -taidepajan teemoina ovat ihmiskeho, liike ja roolit. Työskentelymuodot ovat leikillisiä ja pajan sisältö suhteutetaan lasten
Apuja ohjelmointiin» Yleisiä virheitä
Apuja ohjelmointiin» Yleisiä virheitä Ohjelmaa kirjoittaessasi saattaa Visual Studio ilmoittaa monenlaisista virheistä "punakynällä". Usein tämä johtuu vain siitä, että virheitä näytetään vaikket olisi
Säilytysjärjestelmä kaikkiin tiloihin ja tarkoituksiin
Säilytysjärjestelmä kaikkiin tiloihin ja tarkoituksiin Seisoo omillaan Seinään ei tarvitse porata reikiä ja se on tarpeeksi kestävä kannattelemaan melkein mitä ikinä pitääkin säilyttää. Mahdollisuudet
KÄSIKIRJOITUKSESTA KUVIKSI - Lyhytelokuva Kaverille Kanssa
KÄSIKIRJOITUKSESTA KUVIKSI - Lyhytelokuva Kaverille Kanssa Teemu Salminen Opinnäytetyö Toukokuu 2014 Viestinnän koulutusohjelma Käsikirjoittaminen ja kuvallinen ilmaisu TIIVISTELMÄ Tampereen ammattikorkeakoulu
Digikamera tutuksi 2016/12
Digikamera tutuksi 2016/12 Ohjelma 9-11 teoria ja oman kameran asetukset 11.00 harjoitustehtävät, ryhmäjako opettajien esittely 11-11.30 tauko paikalla eväät tai kahvila 12-n.14 kuvausharjoituksia, puoli
G r a a f i n e n o h j e i s t o
Graafinen ohjeisto S I S Ä L LYS Alustus Puhetapa Värit Logo Typografia Kuvituselementti Kuvamaailma Sovelluksia 03 04 06 08 13 16 19 22 02 ALUSTUS Tämä on Hääyö-tapahtuman brand guide. Löydät ohjeistosta
Nauti muistoista enemmän Sonyn. PlayMemories-sovellusperheellä
osokuna Lehdistötiedote Julkaisuvapaa 29.8.2012 klo 17.45 Nauti muistoista enemmän Sonyn PlayMemories-sovellusperheellä Sonyn PlayMemories-sovellusperhe monipuolistaa kameraan, älypuhelimeen ja tablettiin
Graafiset käyttöliittymät Sivunparantelu
Graafiset käyttöliittymät Sivunparantelu Johdanto Tarkoituksenamme on parantaa Konebox.fi-verkkokaupan nettisivuja. Ensivaikutelman perusteella sivusto tuntuu todella kömpelöltä ja ahdistavalta. Sivu on
Vasteaika. Vasteaikaa koskeva ohje ei ole juuri muuttunut Robert B. Millerin vuonna 1968 pitämästä esityksestä:
Nielsen: "Olen tutkinut Webin käytettävyyttä vuodesta 1994, ja jokaisessa tutkimuksessa esiin on noussut sama asia: käyttäjät haluaisivat sivujen latautuvan nopeammin. Aluksi olin sitä mieltä, että käyttäjät
Miten otan ja poistan valokuvia?
Miten otan ja poistan valokuvia? Miten otan valokuvia? 1. Takakamera 2. Etukamera selfie 3. Näyttökuva Mihin kuvat tallentuvat? Miten poistan kuvia? + Kuvausharjoituksia ja vinkkejä valokuvaamiseen Miten
ESSE 1, PUUKAUPUNKISTUDIO 2015
ESSE 1, PUUKAUPUNKISTUDIO 2015 Ida Fraser 2.11.2015 Kurssia aloitettiin pohtimalla annettua teema ryhmässä. Ryhmämme teemana oli identiteetti. Jouduimme aluksi määrittelemään itsellemme mitä identiteetti
Opiskelijat valtaan! TOPIC MASTER menetelmä lukion englannin opetuksessa. Tuija Kae, englannin kielen lehtori Sotungin lukio ja etälukio
Opiskelijat valtaan! TOPIC MASTER menetelmä lukion englannin opetuksessa Tuija Kae, englannin kielen lehtori Sotungin lukio ja etälukio Päättääkö opettaja ohjelmasta? Vai voisivatko opiskelijat itse suunnitella
JUJUPRIX 2015. Kalle Tuominen & Timo Mäkeläinen Markkinointiviestinnän suunnittelutoimisto Mainio Oy. kalle@mainiota.fi timo.makelainen@mainiota.
JUJUPRIX 2015 Kalle Tuominen & Timo Mäkeläinen Markkinointiviestinnän suunnittelutoimisto Mainio Oy kalle@mainiota.fi timo.makelainen@mainiota.fi Tampere matkailukohteena. Tampere on Pohjoismaiden suurin
ohjekortti #1 Tämä on ehto. Kun se täyttyy pelissä, seuraa tämän siirron sääntöjä.
ohjekortti #1 tämä on siirron nimi Tämä on ehto. Kun se täyttyy pelissä, seuraa tämän siirron sääntöjä. Tässä on säännöt, joita siirto noudattaa. Säännöt käydään läpi ylhäältä alaspäin Noppien kohdalla
HENKISTÄ TASAPAINOILUA
HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,
Jussi Klemola 3D- KEITTIÖSUUNNITTELUOHJELMAN KÄYTTÖÖNOTTO
Jussi Klemola 3D- KEITTIÖSUUNNITTELUOHJELMAN KÄYTTÖÖNOTTO Opinnäytetyö KESKI-POHJANMAAN AMMATTIKORKEAKOULU Puutekniikan koulutusohjelma Toukokuu 2009 TIIVISTELMÄ OPINNÄYTETYÖSTÄ Yksikkö Aika Ylivieska
Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan.
KYLLÄ, JA Onnistut yrittämässäsi ja saavutat enemmän kuin odotit, enemmän kuin kukaan osasi odottaa. KYLLÄ, MUTTA Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen asia menee vikaan. EI, MUTTA Et
Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012
Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen Pekka Peura 28.01.2012 MOTIVAATIOTA JA AKTIIVISUUTTA LISÄÄVÄN OPPIMISYMPÄRISTÖN ESITTELY (lisätietoja maot.fi)
TIINA PUPUTTI Y KSINKERTAISUUS. Davide Cerati on Pohjois-Italiassa toimiva ammattivalokuvaaja,
Cerati on innostunut henkilökohtaisesta projektistaan Enkelit. Kuvien ideat syntyvät usein kuvaustilanteessa inspiraatio tulee malleista ja tunnelmasta. TIINA PUPUTTI Davide Cerati on Pohjois-Italiassa
Kombinatorinen optimointi
Kombinatorinen optimointi Sallittujen pisteiden lukumäärä on äärellinen Periaatteessa ratkaisu löydetään käymällä läpi kaikki pisteet Käytännössä lukumäärä on niin suuri, että tämä on mahdotonta Usein
VERKKOSIVUANALYYSI Suomalaisen musiikin tiedotuskeskus FIMIC
Markus Lappalainen KT11/P721KNrB VERKKOSIVUANALYYSI Suomalaisen musiikin tiedotuskeskus FIMIC Oppimistehtävä Kulttuurituotannon ko. Toukokuu 2011 SISÄLTÖ 1 FIMIC... 1 2 VISUAALISET NÄKYMÄT... 1 3 AKTIIVISUUS
Mielipide Telakkarannan asemakaavan muutosluonnoksesta
Mielipide Telakkarannan asemakaavan muutosluonnoksesta Tilakeskuksen näkee rakennukselle 24 suunnitellun kulttuuritoimintojen käyttötarkoituksen aluetta toiminnallisesti ja kaupunkikuvallisesti rikastuttavana.
Vaikeavammaisen asiakkaan kanssa työskentely
Vaikeavammaisen asiakkaan kanssa työskentely Lähtökohtia Tavoitteena asiakkaan osallisuuden lisääminen. Asiakkaan kokemusmaailmaa tulee rikastuttaa tarjoamalla riittävästi elämyksiä ja kokemuksia. Konkreettisten
TAPAA. TARKENTAA Nils Wille Christoffersen
KOLME TAPAA TARKENTAA Nils Wille Christoffersen Uusi hybriditarkennus toimii erittäin nopeasti. Sen ansiosta KUVAAJA PYSYY TAHDISSA NOPEISSAKIN TILANTEISSA. Tässä artikkelissa kerrotaan, miten hybriditarkennus
NEX-3/NEX-5/NEX-5C A-DRJ-100-12(1) 2010 Sony Corporation
NEX-3/NEX-5/NEX-5C Tässä esitteessä on kuvattu tämän laiteohjelmapäivityksen sisältämät 3Dtoiminnot. Lisätietoja on Käyttöoppaassa ja mukana toimitetun CD-ROMlevyn α Käsikirjassa. 2010 Sony Corporation
Puheviestinnän arviointi -tehtävä
Turun yliopisto Taiteiden tutkimuksen laitos Mediatutkimus Puheviestinnän arviointi -tehtävä Puheviestinnän arviointi A4j 30.11.06 Vastaanottaja: Jukka-Pekka Puro Pauli Rekola 70181 pamire@utu.fi Pitäisikö
TIETOKANNAT: MYSQL & POSTGRESQL Seminaarityö
TIETOKANNAT: MYSQL & POSTGRESQL Seminaarityö Tekijät: Eemeli Honkonen Joni Metsälä Työ palautettu: SISÄLLYSLUETTELO: 1 SEMINAARITYÖN KUVAUS... 3 2 TIETOKANTA... 3 2.1 MITÄ TIETOKANNAT SITTEN OVAT?... 3
Esteetön PowerPoint-esitys
ESKEn esteettömyyssuunnistus 4.12.2015 Esteetön PowerPoint-esitys ( SAFA Kirsti Pesola, tekn.lis. (arkkitehti johtaja, Invalidiliiton Esteettömyyskeskus ESKE puh (09) 613 191 tai 050 594 2553 kirsti.pesola@invalidiliitto.fi
Mitä tahansa voi saavuttaa kunhan vain yrittää!
Mitä tahansa voi saavuttaa kunhan vain yrittää! Median matkassa Media on tuotettua todellisuutta. Media tarjoaa informaatiota ja tapoja ymmärtää maailmaa. Suomalaiseksi sanaksi media on päätynyt englannin
S-114.2720 Havaitseminen ja toiminta
S-114.2720 Havaitseminen ja toiminta Heikki Hyyti 60451P Harjoitustyö 2 visuaalinen prosessointi Treismanin FIT Kuva 1. Kuvassa on Treismanin kokeen ensimmäinen osio, jossa piti etsiä vihreätä T kirjainta.
A = a b B = c d. d e f. g h i determinantti on det(c) = a(ei fh) b(di fg) + c(dh eg). Matriisin determinanttia voi merkitä myös pystyviivojen avulla:
11 Determinantti Neliömatriisille voidaan laskea luku, joka kertoo muun muassa, onko matriisi kääntyvä vai ei Tätä lukua kutsutaan matriisin determinantiksi Determinantilla on muitakin sovelluksia, mutta
Uudet ominaisuudet. Versio 4.10
Uudet ominaisuudet Versio 4.10 Tämän tuotteen mukana toimitetun asiakirjan sisältämät kuvaukset eivät enää välttämättä vastaa laiteohjelmistopäivitysten seurauksena lisättyjä tai muutettuja ominaisuuksia.
Matkailupalvelujen tuottaja, matkailu 13 Winnova, Rauma
Matkailupalvelujen tuottaja, matkailu 13 Winnova, Rauma Rauman kaupungin matkailuneuvoja Sanna Rantalan mukaan joulukuussa tapahtuu paljon. Lapset ja lapsenmieliset voivat ihastella Rauman taitoluistelijoiden
Arkkitehtuuritietoisku. eli mitä aina olet halunnut tietää arkkitehtuureista, muttet ole uskaltanut kysyä
Arkkitehtuuritietoisku eli mitä aina olet halunnut tietää arkkitehtuureista, muttet ole uskaltanut kysyä Esikysymys Kuinka moni aikoo suunnitella projektityönsä arkkitehtuurin? Onko tämä arkkitehtuuria?