AIKUISTEN OHJAUKSEN SUUNNITELMA KOULUTUSKESKUS TAVASTIAAN. Ohjaussuunnitelman kehittäminen
|
|
- Aurora Saaristo
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 AIKUISTEN OHJAUKSEN SUUNNITELMA KOULUTUSKESKUS TAVASTIAAN Ohjaussuunnitelman kehittäminen Riikka Vanninen
2 Sisältö 1. TIIVISTELMÄ JOHDANTO KOULUTUSKESKUS TAVASTIA TEOREETTISET LÄHTÖKOHDAT KEHITTÄMISTYÖN TOTEUTTAMINEN TULOKSET JA POHDINTA LÄHTEET LIITTEET
3 ERKKERI Aikuisten ohjaus- ja neuvontatyö -koulutuksen kehittämistyö Riikka Vanninen, HAMK/AOKK, TIIVISTELMÄ Kehittämistyön lähtökohtana oli, että Koulutuskeskus Tavastiassa ei ollut koko aikuiskoulutusta koskevaa ohjauksen suunnitelmaa. Oppilaitoksessa on viime vuosina panostettu mm. aikuisten ohjauksen kehittämiseen, jolloin tarve koko aikuiskoulutusta koskevalle yhtenäiselle ohjaussuunnitelmalle todettiin. Kehittämistyön tekijä rajasi aihetta kehittämistyötä varten siten, että tässä työssä oli tavoitteena saada aikuisten ohjauksen suunnitelmatyö oppilaitoksessa käynnistymään ja tehdä taulukkomuotoinen luonnos aikuisten ohjauksesta opintojen eri vaiheissa. Kehittämistyö aloitettiin selvittämällä Koulutuskeskus Tavastiassa olemassa olevat ohjausta koskevat ohjeet ja suunnitelmat sekä tarkastelemalla muissa oppilaitoksissa tehtyjä ohjaussuunnitelmia. Tämän jälkeen määriteltiin kehittämistyön teoreettisessa osuudessa esitellyt aikuiskoulutusta ja aikuisten ohjausta koskevat käsitteet: ammatillinen aikuiskoulutus, tietopalvelut, neuvonta ja ohjaus. Lisäksi määriteltiin, mitä ohjaus ammatillisessa aikuiskoulutuksessa tarkoittaa ja mitä ohjauksen suunnittelutyö pitää sisällään. Tämän pohjalta tehtiin alustava ehdotus suunnitelman rakenteesta. Aikuisohjaustoimijat kommentoivat ehdotusta eri palavereissa ja suunnitelmaa tarkennettiin ja muokattiin kommenttien pohjalta. Kehittämistyölle asetetut tavoitteet saavutettiin, sillä kehittämistyön aikana aikuisten ohjauksen suunnittelutyö on käynnistynyt ja aikuisten ohjauksen suunnitelmalle on tehty taulukkomuotoinen runko tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluista opintojen eri vaiheissa. Kehittämistyön kannalta olennai- 2
4 sia toimijoita saatiin sitoutettua aikuisten ohjauksen suunnitelman kommentointiin ja ideointiin. Koulutuskeskus Tavastian aikuisten ohjauksen suunnitelman tekeminen jatkuu tämän kehittämistyön pohjalta. Seuraava vaihe on opintojen eri vaiheissa tapahtuvan ohjauksen sisältöjen tarkempi pohtiminen, jolloin esille nousee myös maahanmuuttajaopiskelijoiden ohjauksen erityiskysymysten sekä erityistä tukea tarvitsevien aikuisten ohjauksen kuvaaminen. 2. JOHDANTO Koulutuskeskus Tavastia on toisen asteen ammatillinen oppilaitos, jota ylläpitää Hämeenlinnan seudun koulutuskuntayhtymä. Oppilaitoksessa annetaan sekä nuorten että aikuisten ammatillista koulutusta. Oppilaitoksessa on viime vuosina panostettu mm. aikuisten ohjauksen kehittämiseen. Tähän kehittämistyöhön tuli kesällä 2009 mukaan ESR-rahoitteinen Opin Ovi Osaamiseen -projekti, jossa tämän kehittämistyön tekijä työskentelee Hämeenlinnan seudun aluekoordinaattorina. Opin Ovi Osaamiseen on osa valtakunnallista Opin Ovi -hankeperhettä, jonka alueellisten Opin Ovi - projektien tavoitteena on aikuiskoulutuksen tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen kehittäminen. Kehittämistyön lähtökohtana oli, että Koulutuskeskus Tavastiassa ei ollut yhtä koko aikuiskoulutusta koskevaa ohjauksen suunnitelmaa. Aikuisten ohjausta koskevaa tietoa oli sisällytetty erilaisiin ohjeisiin ja oppaisiin ja lisäksi olemassa oli aiemmin tehtyjä, suhteellisen lyhyitä suunnitelmia joidenkin tiettyjen koulutusten ohjauksesta. Koko aikuiskoulutusta koskevalle yhtenäiselle ohjaussuunnitelmalle koettiin olevan tarve, joten aikuisten ohjauksen suunnitelman tekeminen Koulutuskeskus Tavastiaan valikoitui kehittämistyön aiheeksi. Kehittämistyön aihe liittyy myös Opin Ovi Osaami- 3
5 seen -projektissa tavoitteena olevaan ohjauspalvelujen mallintamiseen ja aikuisohjaajien ohjausosaamisen kehittämiseen. Koulutuskeskus Tavastian aikuisten ohjauksen suunnitelman toivottiin sisältävän aikuisten opintojen ohjaamisen opintojen eri vaiheissa sekä ohjeita opettajille maahanmuuttajien ohjaamiseen ja opiskelijoiden erityisen tuen tarpeisiin liittyen. Aikuisten ohjaus- ja neuvontatyö -koulutukseen liittyen kehittämistyön tekijä rajasi edellä mainitun tehtävänannon siten, että tässä kehittämistyössä oli tavoitteena saada aikuisten ohjauksen suunnitelmatyö oppilaitoksessa käynnistymään ja tehdä luonnos aikuisten ohjauksen suunnitelmasta taulukkomuotoon siten, että siinä näkyy aikuisten ohjaus opintojen eri vaiheissa (ennen opintojen alkua, opintojen alussa, opintojen aikana ja opintojen päättyessä). 3. KOULUTUSKESKUS TAVASTIA Kehittämishanke toteutettiin Koulutuskeskus Tavastiassa. Kehittämistyön taustalla vaikuttaa myös valtakunnalliseen Opin Ovi -hankeperheeseen kuuluva Opin Ovi Osaamiseen -projekti, jonka tavoitteena on mm. kehittää ohjaustoimijoiden osaamista ja mallintaa alueen ohjauspalveluja. 2.1 Koulutuskeskus Tavastia Koulutuskeskus Tavastia on Hämeenlinnan seudun koulutuskuntayhtymän ylläpitämä toisen asteen ammatillinen oppilaitos. Oppilaitoksessa järjestetään sekä nuorten että aikuisten ammatillista koulutusta. Aikuiskoulutuksessa opiskelee vuosittain yli 3000 aikuista eripituisissa koulutuksissa ja näyttötutkintoja järjestetään kaikilla oppilaitoksen koulutusaloilla. Tutkintotavoitteisen ammatillisen koulutuksen lisäksi Koulutuskeskus Tavastiassa järjestetään työvoimapoliittista koulutusta, yhteishankintakoulutuksia, 4
6 osaksi valtionosuusrahoitteista henkilöstökoulutusta ja yritysten kokonaan maksamaa koulutusta, kuten hygieniaosaamistestejä sekä lääkehoidon täydennyskoulutuksia. Koulutuskeskus Tavastiassa työskentelee aikuiskoulutuksen parissa yli 50 toimijaa, joista suurin osa toimii opetustehtävissä. 2.2 Opin Ovi Osaamiseen -projekti Opin Ovi Osaamiseen -projekti on kesällä 2009 alkanut kolmivuotinen hanke, joka kuuluu valtakunnalliseen Osuvuutta ja kysyntälähtöisyyttä aikuiskoulutuksen tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen (TNO-palvelut) kehittämisohjelmaan ja siinä osaohjelmaan numero 2: Aikuisohjaus työelämän voimavarana. Aikuiskoulutuksen kysyntälähtöisyyttä, työelämän yhteistyötä ja osaamisen tunnustamista edistävä ohjauksen ja neuvonnan kehittämisohjelma. Projektin hallinnoija on Koulutuskeskus Tavastia ja projektipartnereina toimivat Hyria koulutus Oy ja Faktia Koulutus Oy. Projekti on verkostohanke, joka tähtää aikuiskoulutuksen TNO-palvelujen saatavuuden turvaamiseen Kanta-Hämeen ja Pohjois-Uudenmaan alueella. Opin Ovi Osaamiseen -projektin tavoitteena on kehittää aikuiskoulutuksen tuottajien ja koulutuksen tilaajien verkostoitumista toimivien aikuisopintojen TNO-palvelujen kehittämiseksi, luoda ohjauspalvelumalli, joka kuvaa alueellisesti aikuisopintojen neuvonta- ja ohjauspalvelujen toimintaa ja työnjakoa sekä helpottaa aikuisten opintoihin hakeutumista. Tavoitteena on kehittää neuvonta- ja ohjaustyötä tekevien henkilöiden osaamista oppilaitoksissa ja kehittää menetelmiä yritysten koulutustarpeiden kartoittamiseksi ja kysyntälähtöisten koulutustuotteiden tuottamiseksi. Projektin kohderyhmä on alueen aikuiskoulutuksen ohjauksen ja neuvonnan toteuttajat aikuiskoulutusorganisaatioissa, alueen oppisopimustoimistojen henkilöstö ja alueen työelämätoimijat: yrittäjät, työnantajat ja työntekijät. 5
7 4. TEOREETTISET LÄHTÖKOHDAT 3.1 Ammatillinen aikuiskoulutus Ammatillisella aikuiskoulutuksella tarkoitetaan ammattitaidon hankkimistavasta riippumattomia, näyttötutkintoina suoritettavia ammatillisia perustutkintoja, ammattitutkintoja ja erikoisammattitutkintoja sekä niihin valmistavaa koulutusta ja muuta kuin näyttötutkintoon valmistavaa ammatillista lisäkoulutusta. Tutkinnoissa ja koulutuksessa tulee ottaa erityisesti huomioon työelämän tarpeet. Näyttötutkintojen suunnitteleminen ja järjestäminen tulee tehdä yhteistyössä elinkeino- ja muun työelämän kanssa. Ammatillista aikuiskoulutusta järjestetään ammatillisissa aikuiskoulutuskeskuksissa, ammatillisissa erikoisoppilaitoksissa ja muissa oppilaitoksissa sekä oppisopimuskoulutuksena. (Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta 631/1998.) Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta (631/1998) säätää, että ammatilliseen aikuiskoulutukseen sovelletaan ammattikoulutuslain (630/1998) 29 :ä opiskelijan oikeudesta saada opetusta ja ohjausta. Asetuksessa ammatillisesta koulutuksesta (811/1998) säädetään, että opiskelijalle annetaan opinto-ohjauksena henkilökohtaista ja muuta tarpeellista opintojen ohjausta. Laissa ammatillisen aikuiskoulutuksen lain muuttamisesta (1013/2005) 8 :n 3:ssa momentissa todetaan, että koulutuksen järjestäjä huolehtii näyttötutkintoon ja siihen valmistavaan koulutukseen hakeutumisen, tutkinnon suorittamisen ja tarvittavan ammattitaidon hankkimisen henkilökohtaistamisesta ja Opetushallitus voi antaa henkilökohtaistamista koskevia tarkempia määräyksiä. Asetus ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun asetuksen (812/1998) muuttamisesta (1202/2005) määrittelee, että näyttötutkintojen järjestämissopimuksessa on sovittava näyttötutkintojen suorittamista ja tutkintotilaisuuksista osallistujalle aiheutuvia kustannuksia koskevan tiedotuksen ja neuvonnan järjestämisestä. 6
8 3.2 Tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelut Tiedon antaminen, neuvonta ja ohjaus ovat ohjaukseen liittyviä ammatillisia toimintatapoja, jotka voidaan erottaa toisistaan käsitteinä mutta käytännössä ne kietoutuvat vahvasti toisiinsa eivätkä niiden väliset rajat ole aina selkeitä. Näistä toiminnoista käytetään nimitystä tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelut (TNO-palvelut) Tietopalvelut Työhallinnon julkaisussa Aikuisopiskelun tietopalvelujen, neuvonnan ja ohjauksen kehittäminen (2006, 6) koulutus- ja ammattitietojen tietopalvelujen nähdään kostuvan kahdesta osasta: internetiin tuotetuista verkkopalveluista ja siitä, että asiakkaalle annetaan hänen tarvitsemiaan tietoja koulutuksesta, tutkinnoista ja urapalveluista. Tietopalvelujen tehtävä on tuottaa yksilöille sellaista tietoa, jonka avulla he pystyvät tekemään itselleen sopivia tutkinto- ja koulutusvalintoja. Tiedon tuottajan tehtävä on huolehtia tietojen oikeellisuudesta ja riittävyydestä. Tiedon jakamisen tarkoituksena on antaa ohjattavalle tietoja, joita hän tarvitsee. Tiedon antaminen tai tiedottaminen on kyseessä esimerkiksi silloin, kun annetaan tietoja opiskelumahdollisuuksista, opintojen sisällöistä tai hakukriteereistä. Onnismaan (2007, 24) mukaan International Association for Educational and Vocational Guidance (IAEVG) määrittelee ammattitaitoiselta ohjaajalta odotetun tiedon hallinnan ja tiedonvälityksen (information management) tarkoittavan koulutusta, opiskelua, eri ammatteja ja työmahdollisuuksia koskevan tiedon kokoamista, organisoimista, päivittämistä ja levittämistä sekä asiakkaiden ohjaamista tiedon tehokkaaseen käyttämiseen. Tiedottaminen ei ole useinkaan riittävä tapa tukea opiskelusta kiinnostuneen yksilön omaa päätöksentekoa. 7
9 3.2.2 Neuvonta Neuvonta on asiantuntijatietoon perustuvaa toimintaa, jossa ohjattavalle neuvotaan sopiva toimintatapa ja ohjattava odottaa saavansa ongelmaansa asiantuntijan apua neuvon muodossa. Neuvonnassa ohjattava on neuvon pyytäjä ja vastaanottaja ja hän päättää itse, noudattaako hän saamaansa neuvoa. Neuvontaa voidaan antaa henkilökohtaisesti kasvokkain, puhelimitse, sähköpostitse tai muuna sähköisenä verkkoneuvontana. Neuvontapalveluja voidaan tuottaa myös ryhmäpalveluina. (Aikuisopiskelun tietopalvelujen, neuvonnan ja ohjauksen kehittäminen 2006, 6.) Ohjaus Ohjaus-käsitteelle ei ole olemassa yhtä vakiintunutta määritelmää. Nummenmaa (2004, 113) toteaa, että British Association of Counsellors kuvaa ohjaustyötä toiminnaksi, josta on kyse silloin, kun ohjaajan roolissa tilapäisesti tai säännöllisesti toimiva henkilö antaa aikaa, huomiota ja kunnioitusta asiakkaan roolissa olevalle. Ohjauksen tehtävänä on antaa ohjattavalle tilaisuus tutkia, keksiä ja selkeyttää tapoja, joilla hän voi elää voimavaraisemmin ja hyvinvoivemmin. Ohjaus voidaan määritellä institutionaaliseksi toiminnaksi, johon liittyy ohjaustyön ammatteja (esim. opinto-ohjaaja). Ohjaus on myös yksi ammatillisen keskustelun muoto, jonka osaaminen on yksi monien ammattien osaamisvaatimuksista (esim. opettaja ja työvoimaneuvoja). Ohjausalan kirjallisuudessa korostetaan joskus tarpeettoman paljon ohjauksen ja opetuksen vastakkaisuutta. Nummenmaa (2004, 114) toteaa, että Peavyn (1992) mukaan opetus on ohjausta ja ohjaus on yksi pedagogisen toiminnan muodoista. Ohjauksellinen opetus ja pedagoginen ohjaus painottavat molemmat oppijan näkökulmaa ja näkevät ohjattavan ainutkertaisena yksilönä. Ohjaus ei siis ole neuvomista mutta se voi sisältää myös neuvojen antamista. Jos ohjattava pyytää ohjaajalta neuvoja, hän näkee ohjaajan 8
10 palveluntarjoajana, joka ratkaisee hänellä eli asiakkaalla olevan ongelman. Ohjauksessa tämä asiantuntijarooli tulee kyseenalaistaa ja pyrkiä siihen, että ohjattava ja ohjaaja ovat tilanteessa tasavertaisia. Tällä tavalla ohjattava pystyy tekemään itse omaa elämäänsä koskevat ratkaisut. Ohjausta voidaan kuvata myös toimintaympäristönä, jolloin sillä tarkoitetaan moniammatillista ohjausympäristöä, joka koostuu erilaisista ohjauksellisista toiminnoista (neuvonnasta, ohjauskeskusteluista, tutoroinnista, työharjoittelusta, toiminnallisista menetelmistä jne.). (Nummenmaa 2004, ; Onnismaa 2007, 25.) Ohjauksen tavoitteena on Aikuisopiskelun tietopalvelujen, neuvonnan ja ohjauksen kehittäminen -raportin (2006, 6) mukaan edistää keskustelun keinoin ohjattavan itsetuntemusta, kykyä parantaa omaa elämäänsä ja tehdä päätöksiä. Ohjattava osallistuu aktiivisesti esille tuomiensa ongelmien ja kysymysten ratkaisemiseen. Työskentelyn lähtökohtana on ohjattavan tavoitteet ja tulkinnat, sillä hän on oman elämänsä asiantuntija. Ohjaus toimintana on kehittymässä sellaiseen suuntaan, ettei ole mielekästä puhua yhdestä käytännöstä, vaan kyseessä on eri ammattikäytäntöjä yhdistelevä toimintatapojen, lähestymistapojen ja työmenetelmien kokonaisuus (Vehviläinen 2001). Ohjaukseksi voidaan tulkita hyvin monenlaiset tilanteet ja toimenpiteet sekä useiden ammattiryhmien edustajien erilainen vuorovaikutus eri instituutioiden asiakkaiden kanssa. Ohjaus on siis kooste erilaisia ja eri tilanteisiin soveltuvia toimenpiteitä. Aikuisten ohjaus voidaankin käsittää esimerkiksi uraohjaukseksi, ammatinvalinnanohjaukseksi ja opintojen ohjaukseksi. Aikuisten uraohjauksen ja ammatinvalinnanohjauksen tavoitteena on tukea opiskelijoita urasuunnittelussa ja ammatinvalinnassa, opintojen ohjaaminen taas keskittyy opiskelun ja oppimisen kysymyksiin. Myös kuntoutuksen ja erityisen tuen kohdalla voidaan käyttää ohjaus-käsitettä, jolloin kyseessä on esimerkiksi asiakkaan kokonaistilanteen kannalta sopivimpien tukimuotojen yhteensovittamiseen liittyvä ohjaus, jossa on kyse palveluohjauksesta. (Rantamäki ym. 2010, 6.) 9
11 3.3 Ohjaus ammatillisessa aikuiskoulutuksessa Aikuisoppilaitosten opinto-ohjauksen tila-arvioinnissa (Numminen (toim.), Yrjölä, Lamminranta & Heikkinen 2004) todetaan, että opinto-ohjaus on aikuisoppilaitoksissa järjestetty hajanaisesti. Ohjaustehtävät jakaantuvat opinto-ohjaajille, opettajille ja muulle henkilöstölle. Ohjauksen saatavuus aikuisoppilaitoksissa vaihtelee ja on enimmäkseen vähäistä. Arvioinnissa todetaan, ettei opinto-ohjauksella ole aikuisoppilaitoksissa sellaista strategista asemaa ja merkitystä, joka takaisi riittävän, monipuolisen ja asiakaslähtöisen tuen aikuisopiskelijoille. Tavallisin ohjauksen työmuoto oli henkilökohtainen ja ryhmämuotoinen, ja ohjaustehtäviä hoitavista alle kymmenesosalla oli opinto-ohjaajan kelpoisuus. Neljällä viidesosalla opintoohjaustehtävissä toimivista ei ollut lainkaan opinto-ohjaukseen liittyviä opintoja. Ammatillista aikuiskoulutusta järjestävien oppilaitosten ohjauspalvelut on järjestetty joko niin, että ohjaus integroidaan opetukseen tai ohjaus hajautetaan ohjaukseen ja opetukseen (Aikuisopiskelun tietopalvelujen, neuvonnan ja ohjauksen kehittäminen 2006, 14). Ammatillisessa aikuiskoulutuksessa toimii vähän opinto-ohjaajia, joten ohjaus on yleensä opettajien vastuulla. Ohjaus muodostuu opiskelun henkilökohtaistamisen ympärille. Henkilökohtaistaminen tarkoittaa opiskelijan omien tavoitteiden, opintosuunnitelman ja hänen tarvitsemansa opetuksen ja ohjauksen yhteensovittamista tavoitetutkinnon näyttösuunnitelman vaatimuksiin. (Onnismaa 2007, 17.) Ammatillisissa aikuiskoulutuskeskuksissa ja ammatillisten oppilaitosten aikuiskoulutuksessa ohjauksen toimintamallina on tavallisimmin vastuuopettajaperustainen järjestelmä eli vastuuopettajien ja pääkouluttajien panos aikuisohjauksen toteuttamisessa on suuri. Ohjauksessa toimii apuna tukihenkilöstöä, kuten koulutussihteerit ja koulutusalan johto. Ammatillisissa oppilaitoksissa aikuisohjaus saa periaatteessa tukea nuorisokoulutuk- 10
12 sen ohjauksen asiantuntijoilta mutta käytännössä nuoriso- ja aikuispuoli eivät toimi kiinteästi ohjauksen yhteistyössä. Ohjauksen osa-alueista painottuvat oppimisen ohjaus käytännön opetustilanteissa ja työssäoppimisen ohjaus. Myös psykososiaalista elämäntilanteisiin liittyvää ohjausta annetaan. Ammatillisessa aikuiskoulutuksessa esiintyy myös harvinaisempana toimintamallina koordinoiviin tai koulutusalakohtaisiin opinto-ohjaajiin perustuvaa toimintamallia. Myös tässä mallissa vastuuopettajien ja pääkouluttajien ohjauspanos on merkittävä mutta he voivat tukeutua opintoohjaajaan esimerkiksi laaja-alaisempien tai monimutkaisempien opiskelutai elämäntilanteiden kysymyksissä. Yleistä on myös, että yksittäisen vastuuopettajan tekemän ohjaustyön tukena toimii opettaja- tai kouluttajatiimi. (Numminen (toim.), Yrjölä, Lamminranta & Heikkinen 2004, 139.) Ammatillista aikuiskoulutusta toteuttavat oppilaitokset on velvoitettu tekemään kaikissa tutkintotavoitteisissa aikuiskoulutuksissa opiskelijalle henkilökohtainen opiskelusuunnitelma. Käytäntö on juurtunut oppilaitoksiin mutta käytännön toteutuksissa on paljon koulutusala- ja opettajakohtaisia eroja. Opiskelijat eivät aina tunnista henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman laatimista osaksi saamaansa opinto-ohjausta. Suunnitelma toimii erityisesti opiskelun alkuvaiheen suunnittelussa, aiemmin hankitun osaamisen tarkastelemisessa ja aiempien opintojen korvaavuuksien käsittelyssä. Opiskelun henkilökohtaistaminen onnistuu ja toteutuu niillä koulutusaloilla, jossa henkilökohtaista opiskeluohjelmaa ja oppimiskokemuksia käsitellään prosessina opintopolun aikana. Joissakin tapauksissa henkilökohtaisesta opiskelusuunnitelmasta on tullut lähinnä symbolinen ja käytännöllinen työkalu, jolla oppimiseen liittyviä moninaisia asioita pyritään saamaan hallintaan institutionaalisesti. Tässä tapauksessa henkilökohtainen opiskelusuunnitelma ei toimi parhaalla mahdollisella tavalla opiskelijan tukena ja hänen omien opiskelukokemustensa merkityksellistäjänä. Ohjauksen toteutumisessa on muutenkin eri koulutusalojen ja opettajien välisiä eroja. Ohjauskulttuuri on vakiintuneempi naisvaltaisilla aloilla, joilla opiskelun ohjausta toteutetaan yleisesti prosessina. Sen sijaan esimerkiksi metallialalla on 11
13 paljon erilaisuutta ja opettajakohtaisia eroja. (Numminen (toim.), Yrjölä, Lamminranta & Heikkinen 2004, ) 3.4 Ohjauksen suunnitteleminen oppilaitoksessa Aikuisten ohjausta kehitettäessä on kiinnitettävä huomiota aikuisopiskelijoiden ohjauksen erityistarpeisiin. Ammatillisessa aikuiskoulutuksessa on kysyntää ja tarvetta myös ennen opiskelun alkua ja opintojen suorittamisen jälkeen tapahtuvalle ohjaukselle. Siirtymät työstä tai työttömyydestä koulutukseen ja koulutuksesta jälleen seuraavaan koulutukseen tai työelämään vaativat ohjausta. Aikuisille tarjolla olevat ohjauspalvelut keskittyvät suurelta osin oppilaitosten yhteyteen ja niissä jo opiskeleville opiskelijoille. Elinikäinen ohjaus kuitenkin korostaa ohjausta sekä talouden että työmarkkinoiden näkökulma huomioon ottaen. Aikuisten ohjaus ei siis voi olla yksin oppilaitosten vastuulla. (Aikuisopiskelun tietopalvelujen, neuvonnan ja ohjauksen kehittäminen 2006, 15; Numminen (toim.), Yrjölä, Lamminranta & Heikkinen 2004, 140.) Oppilaitoksessa ohjausta tulee tarkastella pitkäkestoisena kokonaisuutena ja käytännön toimintana. Ohjauksen kokonaissuunnittelussa tulee ohjausta tarkastella opiskelijan, ohjaajien, oppilaitoksen ja yhteiskunnan näkökulmista. Oppilaitoksen ohjaussuunnitelman tulisi olla osa oppilaitoksen opetuksen suunnitelmia ja sen tulisi sisältää sekä strateginen että toiminnallinen taso. Jos ohjaus nähdään keskeisenä osana oppilaitoksen oppimis- ja työympäristön kehittämistä, tarvitaan yhteistä näkemystä ohjauksessa käytettävistä toimintatavoista, työnjaosta, resursoinnista ja hallinnosta. Ohjauspalveluja tulisi olla tarjolla kaikille. Tämän vuoksi on varmistettava, että sekä opettajilla ja muulla henkilöstöllä että opiskelijoilla on tiedossa, mitä ohjauspalveluja oppilaitoksessa on tarjolla ja kuka mistäkin palvelun osasta vastaa. (Vuorinen & Sampson 2002, ) 12
14 Ohjauksen kokonaissuunnittelussa ja kehittämisessä tarvitaan yhteistä ja tietoista näkemystä tavoitteista. Vuorisen ja Sampsonin (2002, 51) mukaan Tallantyre (1996) näkee ohjauksen kokonaissuunnittelussa yhteisen toimintapolitiikan arvona, että sen avulla oppilaitoksessa voidaan taata tietyt ohjaukselliset palvelut kaikille opiskelijoille. Ohjauksen toimintapolitiikan tulee kuitenkin olla joustava siten, että se pystyy ottamaan huomioon eri opiskelijoiden erilaiset motiivit ja tarpeet, koulutusten erilaiset toteutusmuodot, erilaiset koulutukset sekä kouluttajien ja ohjaajien erilaiset valmiudet ohjaukseen. Ohjauksen kokonaisstrategian hyväksymiseen ja käyttöönottoon vaikuttaa oppilaitoksessa erityisesti se, miten se on muodostettu. Ohjauksen kokonaissuunnittelua ei voi tehdä siten, että siirretään valmis suunnitelma oppilaitoksesta toiseen vaan suunnittelu ja kehittäminen täytyy tehdä vastaamaan kyseessä olevan oppilaitoksen perustehtävää ja toimintakulttuuria. Ohjauksen toimintastrategian kehittämistä voidaan tehdä aluksi työryhmässä, johon olisi hyvä osallistua sekä hallinnon ja ohjauksen toimijoita mutta myös opiskelijoiden edustajia. Strategian käyttöönottoa edesauttaa, jos koko henkilöstöllä on mahdollisuus käydä yhteistä keskustelua, jossa yksilöidään neuvonnan ja ohjauksen lähtökohtia. Tämän jälkeen voidaan kuvata ohjaus- ja neuvontapalvelut opiskelijavalinnasta opintojen päättymiseen saakka. (Vuorinen ja Sampson 2002, ) Vuorinen ja Sampson (2002, 53) toteavat Tarkiaista ja Vuorista (1997) mukaillen, että tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen suunnittelun lähtökohtana voidaan pitää esimerkiksi opiskelijan vaiheittaista oppimispolkua ja niitä ohjauksellisia tarpeita, joita opiskelija eri vaiheissa kohtaa. Tällöin ohjauksen suunnitelma rakentuu tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluista ennen opintojen alkua, opintojen alkuvaiheessa, opintojen aikana ja opintojen päättövaiheessa sekä seurannasta (ohjaukseen liittyvät palaute- ja seurantajärjestelmät). 13
15 5. KEHITTÄMISTYÖN TOTEUTTAMINEN 4.1 Kehittämistyön käynnistyminen Kehittämistyön kohteena on Koulutuskeskus Tavastian aikuisten ohjauksen suunnitelman tekeminen. Kehittämistyön alkutilanne oli, että Koulutuskeskus Tavastiassa ei ollut yhtä koko aikuiskoulutusta koskevaa suunnitelmaa. Aikuisten ohjausta koskevaa tietoa oli sisällytetty esimerkiksi aikuiskouluttajan oppaaseen ja lisäksi olemassa oli aiemmin tehtyjä, suhteellisen tiiviitä suunnitelmia joidenkin tiettyjen koulutusten ohjauksesta, kuten oppisopimusopiskelijoiden ohjausta koskeva suunnitelma. Oppilaitoksessa koettiin, että koko aikuiskoulutusta koskevalle yhtenäiselle ohjaussuunnitelmalle on tarvetta, joten suunnitelman tekeminen valikoitui tämän kehittämistyön aiheeksi. Kehittämistyön aihe liittyy myös Opin Ovi Osaamiseen -projektissa tavoitteena olevaan ohjauspalvelujen mallintamiseen ja aikuisohjaajien ohjausosaamisen kehittämiseen. Aikuiskoulutusjohtajan kanssa käytyjen keskustelujen pohjalta tämän kehittämistyön tekijän tehtäväksi tuli tehdä aikuisten ohjauksen suunnitelma, joka sisältää ohjeen opettajille ja muulle henkilöstölle 1. aikuisten opintojen ohjaamisesta - tutkintoon hakeutumisvaiheessa - tutkinnon suorittamisvaiheessa - valmistavassa koulutuksessa - koulutuksen päättyessä tai keskeytyessä 2. maahanmuuttajien ohjaamisesta 3. aikuisten tukemisesta erityisen tuen tarpeissa Aikuisten ohjaus- ja neuvontatyön -opintoihin liittyen edellä mainittua tehtävänantoa rajattiin siten, että tässä kehittämistyössä tavoitteena on saada aikuisten ohjauksen suunnitelmatyö oppilaitoksessa käynnistymään ja teh- 14
16 dä luonnos aikuisten ohjauksen suunnitelmasta taulukkomuotoon siten, että siinä näkyy aikuisten ohjaus opintojen eri vaiheissa (ennen opintojen alkua, opintojen alussa, opintojen aikana ja opintojen päättyessä). 4.2 Suunnitelmatyön aloittaminen Aikuisten ohjaussuunnitelman tekeminen alkoi keväällä 2010 tutustumalla Koulutuskeskus Tavastiassa olemassa oleviin aikuisten ohjausta koskeviin ohjeisiin ja suunnitelmiin sekä oppilaitoksen nuorten koulusta koskevaan Opinto-ohjauksen ja opiskelijahuollon järjestäminen Koulutuskeskus Tavastiassa -suunnitelmaan. Tämän jälkeen kehittämistyön tekijä tarkasteli muissa oppilaitoksissa tehtyjä ohjaussuunnitelmia, joista haettiin ideoita sille, minkälainen Koulutuskeskus Tavastian aikuisten ohjauksen suunnitelmasta voisi tulla. 4.3 Aikuisten ohjauksen suunnitelman kehittäminen Maaliskuussa 2010 kehittämistyön tekijä kertoi aikuisten ohjaussuunnitelman tekemisestä Koulutuskeskus Tavastiassa toimivalle aikuisohjaustiimille, jonka puheenjohtajana kehittämistyön tekijä toimii. Tiimissä ehdotettiin, että aikuisten ohjauksen suunnitelmaa työstetään oppilaitoksessa siten, että kehittämistyön tekijä tekee alustavan ehdotuksen suunnitelman rakenteesta, sitten oppilaitoksessa aikuisopon nimikkeellä osa-aikaisesti ohjauksen tehtäviä hoitavat kaksi opettajaa ja aikuiskoulutuksen koulutussuunnittelija kommentoivat suunnitelmaa, jonka jälkeen sitä tarkastellaan aikuisohjaustiimissä. Aikuiskoulutusjohtaja nimesi aikuisohjaustiimin ehdotuksen mukaisesti aikuisopot ja aikuiskoulutuksen koulutussuunnittelijan toimimaan kehittämistyön tekijän apuna suunnitelmatyön kommentoijina ja päätti, että heidän lisäkseen suunnitelmaa käsitellään aikuisohjaustiimissä. 15
17 Aikuisten ohjauksen suunnitelman rakennetta ideoitiin ja aikuisopojen ja aikuiskoulutuksen koulutussuunnittelijan kanssa. Näiden keskustelujen pohjalta kehittämistyön tekijä teki alustavan hahmotelman aikuisten ohjaussuunnitelman rakenteesta ja sitä käsiteltiin aikuisohjaustiimissä Tässä vaiheessa ohjauksen suunnitelma oli jaettu kuuteen osaan: tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelut ennen varsinaista hakeutumisvaihetta, opintojen hakeutumisvaiheessa, opintojen aloitusvaiheessa, opintojen aikana, opintojen loppuvaiheessa ja opintojen jälkeen siirtymävaiheessa. Palaverissa suunnitelman rakenne todettiin hyväksi ja päätettiin, että kehittämistyön tekijä voi jatkaa suunnitelman työstämistä eteenpäin. Aikuisten ohjauksen suunnitelman luonnosta oli tarkoitus käsitellä aikuisohjaustiimissä jälleen syyskuussa 2010 mutta kokous peruuntui. Kehittämistyön tekijä jatkoi suunnitelman kirjoittamista ja suunnitelmaa käsiteltiin seuraavan kerran aikuisohjaustiimissä Tässä palaverissa aikuisohjaustiimin jäsenet kommentoivat suunnitelmarunkoa ja alustavaa sisältöä. Kehittämistyön tekijä oli pohtinut ennen palaveria, että suunnitelman voisi jakaa viiteen osaan (tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelut opintojen hakeutumisvaiheessa, opintojen aloitusvaiheessa, opintojen aikana, opintojen loppuvaiheessa ja opintojen jälkeen siirtymävaiheessa) edellisessä kokouksessa esitetyn kuuden osan sijasta ja aikuisohjastiimin jäsenet olivat asiasta samaa mieltä. Palaverin jälkeen kehittämistyön tekijä päivitti suunnitelmaa palaverissa saatujen kommenttien pohjalta. Suunnitelman työstäminen jatkuu. 16
18 6. TULOKSET JA POHDINTA Aikuisten ohjauksen suunnitelman tekeminen Koulutuskeskus Tavastiaan käynnistyi odotetulla tavalla. Kehittämistyön käynnistymisvaihe eteni hitaasti, sillä organisaation ohjaustoimijoiden saaminen mukaan kehittämistyön kommentointiin vaati useita neuvotteluja ja keskusteluja organisaation sisällä. Kun tarvittavat henkilöt saatiin valtuutettua ohjaussuunnitelman rakenteen ja sisällön kommentointiin, kehittämistyö pääsi kunnolla käynnistymään. Myös muita kehittämistyön kannalta olennaisia toimijoita saatiin kehittämistyön aikana sitoutettua aikuisten ohjauksen suunnitelman kommentointiin ja ideointiin. Kehittämistyön tekijä on ollut päävastuussa suunnitelman kirjoittamisesta mutta koska kirjoittaja ei itse toimi oppilaitoksessa aikuiskouluttajana, aikuisohjaustoimijoiden kommentit ovat olleet ensiarvoisen tärkeitä suunnitelmatyön etenemisen kannalta. Heidän kommenttinsa ovat olennaisia myös siinä, että ohjaussuunnitelman sisältö saadaan vastaamaan oppilaitoksessa tapahtuvan aikuisten ohjaustoiminnan tarpeisiin. Kehittämishankkeen tavoitteena oli saada aikuisten ohjauksen suunnitelmatyö Koulutuskeskus Tavastiassa käynnistymään ja tehdä luonnos aikuisten ohjauksen suunnitelmasta taulukkomuotoon siten, että siinä näkyy aikuisten ohjaus opintojen eri vaiheissa. Tälle kehittämistyölle asetetut tavoitteet on saavutettu, sillä kehittämistyön aikana aikuisten ohjauksen suunnittelutyö on käynnistynyt ja aikuisten ohjauksen suunnitelmalle on tehty toimivaksi todettu runko taulukkomuotoon. Aikuisten ohjauksen suunnitelma sisältää tällä hetkellä rungon aikuisten tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluista opintojen hakeutumisvaiheessa, opintojen aloitusvaiheessa, opintojen aikana, opintojen loppuvaiheessa ja opintojen jälkeen siirtymävaiheessa. Suunnitelmassa on kuvattu jokaisessa edellä mainitussa vaiheessa ohjauksen tarkoitus, ohjauksen tavoitteet ja 17
19 sisältö, vastuuhenkilöt, menetelmät ja materiaalit sekä dokumentit ja arviointi. Aikuisten ohjauksen suunnitelmassa on pyritty kuvaamaan myös jokaisessa vaiheessa ohjauksen yhteistyöverkosto. Tämä on koettu tärkeäksi, sillä Aikuisopiskelun tietopalvelujen, neuvonnan ja ohjauksen kehittäminen -raportissa (2006, 25) todetaan, että tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen saatavuuden, riittävyyden ja monipuolisen asiantuntemuksen turvaaminen edellyttää vahvaa verkostoitumista. Liitteellä 1 on suunnitelmaluonnoksen tämänhetkinen vaihe. Koulutuskeskus Tavastian aikuisten ohjauksen suunnitelman tekeminen jatkuu Aikuisten ohjaus- ja neuvontatyö -koulutuksen päätyttyä. Kehittämistyön tekijä työstää suunnitelmaa pidemmälle saatujen kommenttien pohjalta. Seuraava vaihe aikuisten ohjauksen suunnitelman tekemisessä on opintojen eri vaiheissa tapahtuvan ohjauksen sisältöjen tarkempi ja yksityiskohtaisempi pohtiminen. Tässä yhteydessä esille nousee myös maahanmuuttajaopiskelijoiden ohjauksen erityiskysymysten sekä erityistä tukea tarvitsevien aikuisten ohjaustarpeiden selvittäminen. Vuoden 2011 alussa aikuisten ohjauksen suunnitelmaa käsitellään jälleen aikuisopojen, aikuiskoulutuksen koulutussuunnittelijan ja aikuiskoulutusjohtajan kanssa. Suunnitelmaa käsitellään myös aikuisohjaustiimissä tammikuussa ja huhtikuussa 2011 ja Koulutuskeskus Tavastian aikuiskoulutuksen kehittämispäivässä huhtikuun puolivälissä Tavoitteena on, että aikuisten ohjauksen suunnitelma on valmis kesään 2011 mennessä. Tällöin suunnitelma sisältää paitsi tässä kehittämistyössä työstetyn aikuisten ohjauksen suunnitelman taulukkomuodossa myös laajemman kirjallisen osuuden, jossa kuvataan Koulutuskeskus Tavastian aikuisten ohjauksen periaatteet niin opintojen eri vaiheissa kuin myös maahanmuuttajien ohjaus ja erityistä tukea tarvitsevien aikuisten ohjaus. 18
20 Hämeenlinnassa Riikka Vanninen aluekoordinaattori 19
21 LÄHTEET Aikuisopiskelun tietopalvelujen, neuvonnan ja ohjauksen kehittäminen. Opetusministeriön ja työministeriön asettaman valmisteluryhmän ehdotukset toimenpideohjelmaksi. Työhallinnon julkaisu 365. Työministeriö. Saatavissa doc_details&gid=414&itemid=659&lang=fi. Luettu Asetus ammatillisesta koulutuksesta (811/1998) Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta (631/1998) Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta (1013/2005) Laki ammatillisesta koulutuksesta (630/1998) Nummenmaa, A. R Moniammatillisen ohjauskulttuurin kehittäminen. Teoksessa H. Kasurinen (toim.) Ohjausta opintoihin ja elämään opintojen ohjaus oppilaitoksessa. Opetushallitus. Vammala: Vammalan Kirjapaino Oy Numminen, U. (toim.), Yrjölä, P., Lamminranta, T. & Heikkinen, E Opinto-ohjauksen tila aikuisoppilaitoksissa Arviointi 4/2004. Opetushallitus. Helsinki: Yliopistopaino. Saatavissa toksissa.pdf. Luettu Onnismaa, J Ohjaus- ja neuvontatyö. Aikaa, huomiota ja kunnioitusta. Helsinki: Gaudeamus Helsinki University Press. 20
22 Rantamäki, J., Nykänen S., Vuorinen R. & Saukkonen, S Ohjauksen arviointivälineiden kehittämisen tutkimus. I vaiheen loppuraportti. NUOVE neuvonta- ja ohjauspalvelujen kehittämisprojekti (ESR). Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitos. Saatavissa ad&gid=659. Luettu Valtioneuvoston asetus ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun asetuksen (812/1998) muuttamisesta (1202/2005) Vehviläinen, S Ohjaus vuorovaikutuksena. Helsinki: Gaudeamus. Vuorinen, R. & Sampson, J. P Ohjaus opintojen suunnittelun ja arvioinnin tukena strategisia kysymyksiä. Teoksessa J. Onnismaa, H. Pasanen & T. Spangar (toim.) Ohjaus ammattina ja tieteenalana 2. Juva: PSkustannus
23 LIITTEET LIITE 1 Aikuisten ohjauksen suunnitelma/koulutuskeskus Tavastia, Luonnos /Riikka Vanninen 22
24 23
25 24
26 25
TIETO-, NEUVONTA- JA OHJAUSPALVELUT. Anne Leppänen
TIETO-, NEUVONTA- JA OHJAUSPALVELUT Anne Leppänen 21.4.2010 1 1. Aikuisopiskelun tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluiden -kehittämisohjelma 2. TNO-palvelut 3. Kohderyhmät SISÄLLYS 4. Valtakunnalliset ja
Aikuisten ohjauksen suunnitelma Koulutuskeskus Tavastia
Aikuisten ohjauksen suunnitelma Koulutuskeskus Tavastia 25.6.2012 Riikka Vanninen Sisältö 1 Johdanto... 3 2 Tausta ja keskeiset käsitteet... 4 2.1 Ammatillista aikuiskoulutusta ja ohjausta koskeva lainsäädäntö...
Aikuisopiskelun tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelut verkoston tuottamina
AIKUISOHJAUSTA PAIKALLISESTI Aikuisopiskelun tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelut verkoston tuottamina Keski-Suomen Opin oven verkostovalmennus Ääneseudun verkostolle 25.11.2010 klo 13.30-16.00 Pohjoisen
40. valtakunnalliset Kuntoutuspäivät Työtä ja elämää työelämää
40. valtakunnalliset Kuntoutuspäivät Työtä ja elämää työelämää Työryhmä 6. Aikuisohjauksella tukea elinikäiseen opiskeluun ja työurien pidentämiseen 23.3.2012 1 Työryhmän ohjelma 9.00 Avaus 9.10 Opin ovista
HENKILÖKOHTAISTAMINEN JA ARVIOINTI OPPISOPIMUSKOULUTUKSESSA
HENKILÖKOHTAISTAMINEN JA ARVIOINTI OPPISOPIMUSKOULUTUKSESSA 19 20.11.2009 Koulutuspäivien avauspuheenvuoro, Henkilökohtaistaminen säädöksissä Opetusneuvos Lea Lakio Lea Lakio 19.11.2009 www.oph.fi HENKILÖKOHTAISTAMINEN
Julkaistu Helsingissä 6 päivänä lokakuuta /2014 Laki. ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 6 päivänä lokakuuta 2014 788/2014 Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 3 päivänä lokakuuta 2014 Eduskunnan
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN OPISKELIJAHALLINNON KOULUTUSPÄIVÄT
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN OPISKELIJAHALLINNON KOULUTUSPÄIVÄT Ammatillinen lisäkoulutus 3.9.2013 Kuopio 5.9.2013 Tampere 10.9.2013 Helsinki 12.9.2013 Oulu Antti Markkanen Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta
Päivitetty ohjausosaamisen koulutusta ja valmennusta aikuisten ohjaajille sekä tukea alueen ohjauspalvelujen kehittämiseen
Päivitetty 20.5.2009 ohjausosaamisen koulutusta ja valmennusta aikuisten ohjaajille sekä tukea alueen ohjauspalvelujen kehittämiseen Yhteistyössä on voimaa - ERKKERI valmentaa ja verkottaa! Hyvän aikuisten
Aikuisten neuvonta ja ohjaus - nykytila, haasteet ja käsitteet. Taustamateriaalit
Aikuisten neuvonta ja ohjaus - nykytila, haasteet ja käsitteet 4.10.2007/Seppo Piiparinen Avoin yliopisto Taustamateriaalit Ulla Numminen (toim.): Opinto-ohjauksen tila aikuisoppilaitoksissa (OPH Arviointi
Henkilökohtaistamista koskevan asetuksen soveltaminen
Henkilökohtaistamista koskevan asetuksen soveltaminen Ammatillisen aikuiskoulutuksen ja näyttötutkintotoiminnan kehittämisseminaari Maaliskuu 2016 Markku Kokkonen Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus
1. OPISKELIJAHUOLTO KAIKILLE
19.12.2016 Psykologiliiton lausunto koskien asiakirjaa Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ammatillisesta koulutuksesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Psykologiliitossa on tutustuttu hallituksen
EKA Opin Ovi -projekti
EKA Opin Ovi -projekti 1.12.2009 31.12.2011 Projektipäällikkö Minna Miikki Etelä-Karjalan aikuisopisto AKTIVA Puh. 040 741 2273 minna.miikki@ek-aktiva.fi Taustaa EKA Opin Ovi -projektille Valtakunnallinen
Näyttötutkintojen ja tutkintotoimikuntien tilannekatsaus
Näyttötutkintojen ja tutkintotoimikuntien tilannekatsaus Luonnonvara- ja ympäristöalan ammatillisen koulutuksen kehittämispäivä 3.-4.11.2015 Anne Liimatainen Esityksen aiheet Ajankohtaiset säädösmuutokset
OSUVUUTTA JA KYSYNTÄLÄHTÖISYYTTÄ AIKUISOPISKELUUN TIETO-, NEUVONTA- JA OHJAUSPALVELUJEN VALTAKUNNALLISELLA KEHITTÄMISOHJELMALLA
OSUVUUTTA JA KYSYNTÄLÄHTÖISYYTTÄ AIKUISOPISKELUUN TIETO-, NEUVONTA- JA OHJAUSPALVELUJEN VALTAKUNNALLISELLA KEHITTÄMISOHJELMALLA OPIN OVI Lappeenranta 10.5.2012 KAAKKOIS-SUOMEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA
Opintojen yksilöllistäminen ja henkilökohtaistaminen. Verkostoista voimaa -seminaari , Amiedu
Opintojen yksilöllistäminen ja henkilökohtaistaminen Verkostoista voimaa -seminaari 9.10.2017, Amiedu Sisältö Ammatillisen koulutuksen reformin mukainen henkilökohtaistaminen (Laki 531/2017) Pohdinta ryhmissä
TIE NÄYTTÖTUTKINTOON
TIE NÄYTTÖTUTKINTOON Käytännönläheinen opiskelijan opas Porvoon Kauppaoppilaitos Yrityspalvelu Företagsservice Opistokuja 1, 06100 Porvoo www.pkol.fi 019-5740700 yp@ pkol.fi 1 Opas on tarkoitettu opiskelemaan
Ajankohtaista ammatillisessa aikuiskoulutuksessa
Ajankohtaista ammatillisessa aikuiskoulutuksessa Soila Nordström Opetusneuvos / Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Ammatillinen aikuiskoulutus yksikkö 11.2.2015 Näyttötutkinnot: tilastotietoja Vuosina
Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen. (työpaja 4) Oulu Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja
Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen (työpaja 4) Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja Oulu 27.9.2017 Keskeiset käsitteet Henkilökohtaistaminen = toiminta, jossa tunnistetaan ja
Valtioneuvoston asetus
16.11.2017 Asetusluonnos Lausuntoversio Valtioneuvoston asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksia koskevan asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti kumotaan opetustoimen
Aikuis-keke hanke - Aikuiskoulutuksen kestävän kehityksen sisällöt, menetelmät ja kriteerit
Aikuis-keke hanke - Aikuiskoulutuksen kestävän kehityksen sisällöt, menetelmät ja kriteerit E N E M M Ä N O S A A M I S T A 21.11.2012 1 Mihin tarpeeseen hanke vastaa ja miten? Ammatillisella aikuiskoulutuksella
Oppisopimuskoulutuksen laatuhankkeen loppuraportin keskeiset viestit koulutuksen järjestäjille
11.5.2011 Oppisopimuskoulutuksen laatuhankkeen loppuraportin keskeiset viestit koulutuksen järjestäjille Pasi Kankare, Opetushallitus Oppisopimusten määrän kehitys Oppisopimuskoulutuksella koko tutkinnon
Opinto-ohjaussuunnitelma ohjauksen kehittämisen välineenä
Opinto-ohjaussuunnitelma ohjauksen kehittämisen välineenä Satu Hekkala Johdanto Tämä artikkeli kertoo Oulun Diakoniaopiston opinto-ohjaussuunnitelman kehittämistyöstä ja esittelee lyhyesti opinto-ohjaussuunnitelman
Tietoa, neuvontaa ja ohjausta työelämään 26.1.2011 Oulu
Tietoa, neuvontaa ja ohjausta työelämään 26.1.2011 Oulu Kai Koivumäki 1 Osaamistalkoot Valtioneuvoston tulevaisuuskatsaukset pohjana seuraavalle hallitusohjelmalle: TEM Haasteista mahdollisuuksia > työllisyysaste
Opinto-ohjaus ja työelämätaidot
Opinto-ohjaus ja työelämätaidot Aikuisten perusopetus 2018 Lisää ohjausta luku- ja kirjoitustaidon koulutus, aikuisten perusopetukseen valmistava koulutus, nykyinen aikuisten perusopetus yhdistyvät oppivelvollisuusiän
Kestävän kehityksen kriteerit näyttötutkinnon järjestäjille KRITEERIT. 1) Hakeutumisen vaihe
Nämä kriteerit on tuotettu 2011-2012 Hyria koulutuksen koordinoimassa Aikuiskoulutuksen sisällöt, menetelmät ja kriteerit (Aikuis-KEKE) -hankkeessa. Kriteerien suunnittelusta vastasi hankkeen kehittämisryhmä,
Yleistä ajankohtaista ja oppisopimuskoulutus
Yleistä ajankohtaista ja oppisopimuskoulutus Vankilaopetuspäivät 7.-8.10.2015 Tampere Riikka Vacker opetusneuvos Ammatillisen perus- ja aikuiskoulutus yksikkö 1.8.2015 alkaen, työn alla juuri nyt näyttötutkintoihin
Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.
Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Työssäoppiminen laissa (630/1998)ja asetuksessa (811/1998) koulutuksesta
Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma
Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma 19.3.2009 Pirkko Laurila Osaamisen ja sivistyksen asialla Tutkinnon perusteiden ja koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman hierarkia Laki ja asetukset Ammatillisen
AIKUISTEN OHJAUS JA NEUVONTATYÖ, 30 op ESITE
AIKUISTEN OHJAUS JA NEUVONTATYÖ, 30 op ESITE Aikuisten ohjaus ja neuvontatyö, 30 op ERKKERI on aikuisten ohjaus- ja neuvontatyötä tekevän henkilöstön ohjausosaamista sekä moniammatillista verkostotyötä
Tieto Neuvonta Ohjaus. KUUMA OpinOvi
Tieto Neuvonta Ohjaus KUUMA OpinOvi PROJEKTIN TUOTOKSET JA HYVÄT KÄYTÄNTEET 2008-2012 KUUMA OpinOvi KUUMA OpinOvi projekti on alueellinen kehittämishanke, jossa luodaan toiminta- ja yhteistyöverkosto Keski-Uudenmaan
Valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus. Työelämään valmentautuminen ja työllistyminen - yhteistyön kehittäminen työelämän kanssa
Valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus Työelämään valmentautuminen ja työllistyminen - yhteistyön kehittäminen työelämän kanssa Pvm 4.12.2009 Helsinki Opetushallitus 1 Työelämään valmentautuminen ja
Aikuisohjauksen kehittämisen satoa OpinTori-projektinpäätösseminaari Oulu
Aikuisten tieto-, neuvonta-ja ohjauspalvelujen kehittäminen Suomessa Aikuisohjauksen kehittämisen satoa OpinTori-projektinpäätösseminaari 19.3.2013 Oulu Projektipäällikkö Auli Ryhänen Aikuisohjauksen koordinaatioprojekti,
Näyttötutkintojen järjestämisen laadun kehittäminen. Markku Kokkonen Opetushallitus Ammatillinen aikuiskoulutus
Näyttötutkintojen järjestämisen laadun kehittäminen Markku Kokkonen Opetushallitus Ammatillinen aikuiskoulutus Näyttötutkinnot laadunhallintajärjestelmänä Rahoittajat Koulutuksen järjestäjät, yhteisöt
Laki. Lain tarkoitus ja soveltamisala. Rahoituksen periaatteet. Määritelmä. HE 186/1996 vp. EV 207/1996 vp -
EV 207/1996 vp - HE 186/1996 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitusta koskevaksi lainsäädännöksi Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 186/1996 vp ammatillisen
Aikuisohjauksen koordinaatioprojekti
Aikuisohjauksen koordinaatioprojekti Iloa ohjaukseen, voimaa verkostosta -seminaari Lappeenranta 8.6.2010 Projektisuunnittelija Anna-Kaisa Tiihonen Aikuisohjauksen koordinaatioprojekti Jyväskylän ammattikorkeakoulu
Erityisryhmät henkilökohtaistamisessa
Erityisryhmät henkilökohtaistamisessa Näyttötutkintotoiminnan kehittämisseminaari Syksy 2014 Sanna Penttinen Ammatillinen aikuiskoulutus Ohjauksen ja tukitoimien tarve Lähtökohtaisesti kaikki tutkinnon
Elinikäisen ohjauksen strategia Järvenpää
Elinikäisen ohjauksen strategia Järvenpää 13.10.2011 Markku Liljeström SAK 13.10..2011/MLI/SAK 1 Elinikäisen ohjauksen kehittämistarve Elinikäisen oppimisen neuvosto esitti 2010, että TEM ja OKM ryhtyvät
Suositus henkilökohtaistamisen ohjaukseen näyttötutkinnon eri vaiheissa
Suositus henkilökohtaistamisen ohjaukseen näyttötutkinnon eri vaiheissa Ohjauksen palvelutuokiot Satakunnan Opin ovi ja yhteistyötä koulutukseen! Satakunnan Opin ovi ja yhteistyötä koulutukseen! projektit
Valo-valmennus oppilaitosyhteistyön aloittaminen:
1 Valo-valmennus oppilaitosyhteistyön aloittaminen: 1. Kartoitetaan valmennusyksikössä suoritettavat koulutusalat a. Etsitään valmennusyksikön aloja vastaavia koulutusaloja tarjoavat oppilaitokset. i.
Osaamisperusteisuus ja henkilökohtaistaminen. Markku Kokkonen Ammatillinen koulutus ajassa seminaari Huhtikuu 2017
Osaamisperusteisuus ja henkilökohtaistaminen Markku Kokkonen Ammatillinen koulutus ajassa seminaari Huhtikuu 2017 Esityksen sisältö Osaamisperusteisuus ammatillisessa koulutuksessa Ammatillisen koulutuksen
Työssäoppimisen toteuttaminen
Työssäoppimisen toteuttaminen 1 Sisällöt Määritelmät Valmistautuminen työssäoppimisen ohjaamiseen Mitä meidän työyhteisössä voi oppia? Yhteistyö oppilaitoksen kanssa Tutkinnon perusteiden merkitys työssäoppimisessa
Ammattistartti osa valmistavien koulutusten palapeliä ohjauksen merkitys opinpolun siirtymissä 12.4.2010
Ammattistartti osa valmistavien koulutusten palapeliä ohjauksen merkitys opinpolun siirtymissä 12.4.2010 Ammattistarttikokeilun päätösseminaari 12.-13.4.2010 Jyväskylä Kirsti Kupiainen Säädökset ja määräykset
Opin ovista ELO-toiminnan hyödyksi
Opin ovista ELO-toiminnan hyödyksi Osuvuutta ja kysyntälähtöisyyttä aikuisopiskeluun tieto-,neuvonta- ja ohjauspalveluiden valtakunnallisella kehittämisohjelmalla kehittämisohjelma (OKATNO) Alueellisten
Valtioneuvoston asetus
Valtioneuvoston asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti kumotaan opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun
Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano
Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano 3. 4.12.2009, Helsinki Liisa Metsola Ammattikoulutuksen kehittäminen-yksikkö Liiisa.metsola@oph.fi Opetussuunnitelman
Kuvasanakirja. näyttötutkinnoista ja henkilökohtaistamisesta
Kuvasanakirja näyttötutkinnoista ja henkilökohtaistamisesta Suomen koulutusjärjestelmä Yliopisto- ja korkeakoulututkinnot Ammattikorkeakoulututkinnot Työelämä Erikoisammattitutkinnot Lukio/ Ylioppilastutkinto
Ajankohtaista ammatillisessa aikuiskoulutuksessa
Ajankohtaista ammatillisessa aikuiskoulutuksessa Soila Nordström Opetusneuvos / Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Ammatillinen aikuiskoulutus yksikkö 16.4.2015 Näyttötutkintojärjestelmä 20 vuotta Historia
Opin ovista eteenpäin aikuisten tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen kehittäminen Suomessa
Opin ovista eteenpäin aikuisten tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen kehittäminen Suomessa Valtakunnalliset Kuntoutuspäivät 22. - 23.3.2012 Scandic Marina Congress Center, Helsinki Projektipäällikkö Auli
Aikuisten tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen kehittäminen Suomessa
Aikuisten tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen kehittäminen Suomessa Riittääkö nopat? Haasteena yliopisto-opintojen napakka eteneminen -seminaari 11.3.2013 Lappeenranta Projektipäällikkö Auli Ryhänen
MATKAILUALAN KOULUTUS- JA TUTKIMUSINSTITUUTIN OPINTO-OHJAUSSUUNNITELMAN TYÖVERSIO Taina Imberg ja Tuija Syväjärvi, huhtikuu 2013
MATKAILUALAN KOULUTUS- JA TUTKIMUSINSTITUUTIN OPINTO-OHJAUSSUUNNITELMAN TYÖVERSIO Taina Imberg ja Tuija Syväjärvi, huhtikuu 2013 Tämän artikkelin tarkoituksena on esitellä Lapin Matkailualan koulutus-
Lainsäädännön muutosten vaikutukset näyttötutkintojen järjestämiseen
Lainsäädännön muutosten vaikutukset näyttötutkintojen järjestämiseen Media-alan koulutuksen kehittämispäivä 22.11.2016 Markku Kokkonen Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Sisältö Yleiset periaatteet
Osaamisperustaisuus todeksi ammatilliset tutkinnot, perusteet, määräykset ja ohjeet uudistuvat
Osaamisperustaisuus todeksi ammatilliset tutkinnot, perusteet, määräykset ja ohjeet uudistuvat Seppo Hyppönen Ammatillinen aikuiskoulutus yksikön päällikkö, opetusneuvos Näyttötutkinnot: tilastotietoja
Uraohjaus2020, hankkeen perustiedot
Uraohjaus2020 Uraohjaus2020, hankkeen perustiedot Euroopan sosiaalirahasto (ESR), Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma, Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Onneksi olkoon Opin Ovi Kymi - te teitte sen! Opin Ovi Kymi -projektin päätöstilaisuus Kotka
Onneksi olkoon Opin Ovi Kymi - te teitte sen! Opin Ovi Kymi -projektin päätöstilaisuus 11.12.2012 Kotka Projektipäällikkö Auli Ryhänen Aikuisohjauksen koordinaatioprojekti, JAMK ammatillinen opettajakorkeakoulu
Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten?
Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten? Taustaksi toisen asteen tutkinto edellytys jatko-opinnoille ja/tai siirtymiselle työelämään tavoite, että kaikki jatkavat peruskoulusta toiselle
Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto
Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015 opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Säädökset Hallitus antoi eduskunnalle 23.10.2014 esityksen ammatillisesta
Keski-Suomen Opin ovi - te teitte sen! Keski-Suomen Opin ovi hankkeen päätösseminaari Jyväskylä
Keski-Suomen Opin ovi - te teitte sen! Keski-Suomen Opin ovi hankkeen päätösseminaari 27.11.2012 Jyväskylä Projektipäällikkö Auli Ryhänen Aikuisohjauksen koordinaatioprojekti, JAMK ammatillinen opettajakorkeakoulu
Laki. ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 160/2005 vp Hallituksen esitys laeiksi ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain sekä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut
Henkilökohtaistamista ja joustavaa oppimista
Henkilökohtaistamista ja joustavaa oppimista Jonna Kokkonen Laatu- ja kehityspäällikkö Itä-Savon koulutuskuntayhtymä/ Savonlinnan ammatti- ja aikuisopisto 1 SAMIedun organisaatio Yhteensä noin 5500 Opiskelijaa
OPPISOPIMUS. www.esedu.fi/oppisopimus oppisopimuspalvelut Tapani Rytkönen
OPPISOPIMUS www.esedu.fi/oppisopimus oppisopimuspalvelut Tapani Rytkönen OPPISOPIMUSKOULUTUS TYÖSSÄ OPPIMINEN TEORIAOPINNOT TUTKINTOTILAISUUDET työpaikalla käytännön työtehtävien yhteydessä järjestettäviä
Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta
Mitä muutoksia on tulossa 2017-2019 http://www.oph.fi/download/171627_toisen_asteen_ammatillisen_koulutuksen_reformi.pdf Ammatillisen koulutuksen reformi on esitelty eduskunnalle ja tulee päätettäväksi
Oppijan verkkopalvelu koulutuksen sähköinen sivistyskeskus Elinikäinen oppiminen Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016
Oppijan verkkopalvelu koulutuksen sähköinen sivistyskeskus Elinikäinen oppiminen Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 Oppijat uratiedon etsijöinä ja rakentajina ohjauksen kehittämisfoorumi
Työelämälähtöinen opetussuunnitelma uraohjauksen tukena
Työelämälähtöinen opetussuunnitelma uraohjauksen tukena Kiinni Työelämässä Mahis työhön projektin väliseminaari 11.11.2009 Liisa Metsola Ammattikoulutuksen kehittäminen - yksikkö Opetushallitus Ammatillisten
Ammatillisen peruskoulutuksen valmentavat koulutukset Eväitä uraohjaukseen 2015 Helsinki
Ammatillisen peruskoulutuksen valmentavat koulutukset Eväitä uraohjaukseen 2015 Helsinki 23.10.2015 opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Säädökset Hallitus antoi eduskunnalle 23.10.2014
Työvaltaisen väylän kehittäminen ammatillisiin opintoihin
Työvaltaisen väylän kehittäminen ammatillisiin opintoihin Opit työssä Projektin kesto 1.1.2015-31.5.2017 Rahoittaja Hämeen ELY-keskus Toteuttajat Etelä-Kymenlaakson ammattiopisto (hallinnoija) Kouvolan
Henkilökohtaistamisen prosessi
Henkilökohtaistamisen prosessi Henkilökohtaistaminen, osaamisen osoittaminen ja osaamisen arviointi ammatillisen koulutuksen reformin mukaisesti Tampere 14-15.11.2017 Henkilökohtaistaminen ennen reformia
Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen
Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Näyttötutkinnon suorittajan arviointi Markku Kokkonen Opetushallitus 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi ASIAKASLÄHTÖINEN NÄYTTÖTUTKINTOTOIMINTA
Ajankohtaista Seppo Hyppönen Ammatillinen aikuiskoulutus -yksikön päällikkö
Ajankohtaista 10.3.2015 Seppo Hyppönen Ammatillinen aikuiskoulutus -yksikön päällikkö Näyttötutkinnot: tilastotietoja Vuosina 1995 2013 suoritettu yhteensä 153 486 ammatillista perustutkintoa 204 341 ammattitutkintoa
Työpaikkaohjaajakoulutus
Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov Ilmoittautuminen: www.osao.fi/koulutuskalenteri Lisätietoja: Anu Hultqvist Koulutuspäällikkö, OSAO anu.hultqvist@osao.fi Koulutuksen toteutus Kontaktiopetuksena: Oppilaitoksella
Et sää mittä ohjaust tarttis? - Ohjausstrategiatyötä Varsinais-Suomessa
Et sää mittä ohjaust tarttis? - Ohjausstrategiatyötä Varsinais-Suomessa Pirkko Kuhmonen / Varsinais-Suomen OpinOvi Tuula Kokkonen / OpinOvi aikuisopiskeluun Varsinais-Suomi Missio? Jottan tarttis tehrä
Oppisopimuskoulutus. Tekemällä oppii
Oppisopimuskoulutus Tekemällä oppii Sopii kuin nakutettu Perustietoa oppisopimuksesta Oppisopimus on käytännöllinen tapa kouluttautua ja kouluttaa yritykseen ammattitaitoista henkilöstöä sekä kehittää
Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.
Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Suunnittelun lähtökohdat Suunnittelun pohjana aina voimassa oleva
AmKesu-aluetilaisuus Helsinki. Minna Bálint Ammatillinen aikuiskoulutus opetusneuvos
AmKesu-aluetilaisuus 26.11.2014 Helsinki Minna Bálint Ammatillinen aikuiskoulutus opetusneuvos Näyttötutkinnon suorittaneet 1995-2013 Ammatillinen perustutkinto Ammattitutkinto Erikoisammattitutkinto Kaikki
Ammatillinen erityisopetus ja sen toteutuminen yleisissä ammatillisissa oppilaitoksissa
Ammatillinen erityisopetus ja sen toteutuminen yleisissä ammatillisissa oppilaitoksissa Kaija Miettinen FT, johtaja Bovallius-ammattiopisto Opetushallitus 17.1.2012 Klo 10.20 11.30 16.1.2012 kaija.miettinen@bovallius.fi
Ohjausta palveleva eurooppalainen verkosto
Euroguidance Ohjausta palveleva eurooppalainen verkosto Euroguidance Eurooppalainen Euroguidance-verkosto tukee ohjausalan ammattilaisia kansainväliseen liikkuvuuteen liittyvissä kysymyksissä ja vahvistaa
Axxell Utbildning Ab. Opiskelu aikuisena
Axxell Utbildning Ab Opiskelu aikuisena 1. YLEISTÄ VALMISTAVASTA KOULUTUKSESTA JA NÄYTTÖTUTKINNOISTA Näyttötutkintojärjestelmä perustuu läheiseen yhteistyöhön työelämän kanssa ja tarjoaa etenkin aikuisille
AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA. Ylijohtaja Mika Tammilehto
AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA Ylijohtaja Mika Tammilehto 5.10.2018 Uusi ammatillinen koulutus 1.1.2018 alkaen Uusia mahdollisuuksia Joustava palvelutarjonta:
Opin ovi hankeperheen tulosten levittäminen hankeverkostossa
Opin ovi hankeperheen tulosten levittäminen hankeverkostossa Unelmia uudesta työstä - työn teettämisen tapojen ja työntekijän aseman muutokset - loppuseminaari 18.3.2013 Helsinki Projektipäällikkö Auli
Aikuisten ammatillisesta peruskoulutuksesta on voimassa, mitä ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissa (630/1998) säädetään.
Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta 21.8.1998/631 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku Soveltamisala ja tarkoitus 1 Määritelmä ja suhde muihin säädöksiin Ammatillisella aikuiskoulutuksella
Uudistuva aikuisten perusopetus. Opetuksen järjestäminen uusien perusteiden mukaan hallinnollisia näkökulmia
Uudistuva aikuisten perusopetus Opetuksen järjestäminen uusien perusteiden mukaan hallinnollisia näkökulmia Leena Nissilä Opetushallitus Teijo Koljonen Opetushallitus Laki- ja asetusmuutokset Laki perusopetuslain
Näyttötutkintoon valmistavan koulutuksen suunnittelu ja organisointi
Näyttötutkintoon valmistavan koulutuksen suunnittelu ja organisointi Luokka Ydinprosessit Prosessin tarkoitus Valmistavan koulutuksen järjestäminen tutkinnon suorittajan ja työelämän tarpeisiin Prosessin
Jyväskylä ammattiopiston opintoohjaussuunnitelma
No. Jyväskylä ammattiopiston opintoohjaussuunnitelma KT Jukka Lerkkanen Jyväskylän ammattikorkeakoulu, ammatillinen opettajakorkeakoulu Julkaistu 10.01.2005 Lerkkanen, Jukka Jyväskylä ammattiopiston opinto-ohjaussuunnitelma
Näkökulmia henkilökohtaistamiseen onnistumisen edellytyksiä ja hyviä käytäntöjä. Markku Kokkonen Ammatillinen aikuiskoulutus Syksy 2014
Näkökulmia henkilökohtaistamiseen onnistumisen edellytyksiä ja hyviä käytäntöjä Markku Kokkonen Ammatillinen aikuiskoulutus Syksy 2014 Oppaan lähtökohdat (1) Mitä henkilökohtaistamismääräyksen jälkeen?
Aikuisohjauksen koordinaatioprojekti
Aikuisohjauksen koordinaatioprojekti ESR TL 3:n kehittämisohjelma: Osuvuutta ja kysyntälähtöisyyttä aikuisopiskeluun tieto, neuvonta- ja ohjauspalveluiden valtakunnallisella kehittämisohjelmalla Projektipäällikkö
Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.
Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille Hyväksytty 1.0/27.8.2009 Johtoryhmä Opetussuunnitelma 2.0/24.06.2010 2 (20) Sisällysluettelo 1 Tietoa Ammattiopisto
Ennakkojaksot ja VALMA 26.3.2015. Virpi Spangar / Oppisopimusyksikkö
Ennakkojaksot ja VALMA 26.3.2015 Virpi Spangar / Oppisopimusyksikkö MITÄ on VALMA? Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus (vakinaistui 2010, perusteet), Ammattistartti Maahanmuuttajien
AMMATILLINEN TUTKINTO JA URASUUNNITTELUN VAIHEET. Eeva-Kaisa Pakkala Opinto-ohjaaja, työelämävalmentaja Ttm
AMMATILLINEN TUTKINTO JA URASUUNNITTELUN VAIHEET Eeva-Kaisa Pakkala Opinto-ohjaaja, työelämävalmentaja Ttm Opintoihin hakeutumisvaihe on tärkeä vaihe opintojen henkilökohtaistamista ja urasuunnitelmaa.
REITTI AMMATTIIN hanke -tuettu oppisopimus 12.7.2010
REITTI AMMATTIIN hanke -tuettu oppisopimus 12.7.2010 Kuntoutuksen mahdollisuudet ja rooli syrjäytymisen ehkäisyssä 17.2.2011 Pirjo Kannisto Opetusministeriön linjauksia tulevaisuuden oppisopimuskoulutukseen
ARVIOIJAKOULUTUS. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja
ARVIOIJAKOULUTUS Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja SISÄLTÖ 1. YLEISTÄ NÄYTTÖTUTKINNOISTA 2. TUTKINTORAKENNE 3. AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN 1. Tutkintotilaisuuden suorittamissuunnitelma
Ajankohtaista ammatillisesta aikuiskoulutuksesta. Näyttötutkinnon suorittajan arviointi Markku Kokkonen Opetushallitus
Ajankohtaista ammatillisesta aikuiskoulutuksesta Näyttötutkinnon suorittajan arviointi Markku Kokkonen Opetushallitus Näyttötutkinnot: tilastotietoja Vuosina 1995 2013 suoritettu yhteensä 153 486 ammatillista
Alueellisen elinikäisen ohjauksen yhteistyöryhmän tehtävät, alueellinen koordinointi ja rahoitus. Salmia 4.-5.11.2013
Alueellisen elinikäisen ohjauksen yhteistyöryhmän tehtävät, alueellinen koordinointi ja rahoitus Salmia 4.-5.11.2013 Elinikäinen ohjaus Elinikäiseen oppimiseen liittyvällä ohjauksella tarkoitetaan erilaisia
Ammattiosaamisen näytöt ja työssäoppiminen
Ammattiosaamisen näytöt ja työssäoppiminen Sisältö 3 Yleistä ammattiosaamisen näytöistä ja työssäoppimisesta 4 Opettajan näyttö- ja työssäoppimistyön korvaaminen 5 Oppilaitoksessa vai työpaikassa? 6 Matkakorvaukset
Opiskelijoidemme näköinen Salpaus
Opiskelijoidemme näköinen Salpaus Oppilaitoksen toimintakulttuurin kehittäminen; osallistavan toimintatutkimuksen tulokset TutkeOpe2015 -hanke 15.9.2016 Pedagogiset huiput seminaari, Levi Merja Tirkkonen,
Ajankohtaista ammatillisessa aikuiskoulutuksessa
Ajankohtaista ammatillisessa aikuiskoulutuksessa Soila Nordström Opetusneuvos / Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Ammatillinen aikuiskoulutus yksikkö 19.3.2015 Näyttötutkinnot: tilastotietoja Vuosina
Paula Kukkonen erityisasiantuntija Bovallius ammattiopisto 14.10.2011. paula.kukkonen@bovallius.fi 1
Paula Kukkonen erityisasiantuntija Bovallius ammattiopisto 14.10.2011 paula.kukkonen@bovallius.fi 1 1) Bovallius - ammattiopiston ja Kuntoutus ORTON in esitys työhön kuntoutuksen ja työelämään valmennuksen
14.10.2013 Päivi Yli-Karro WinNova,
Oppisopimustoiminnan i i i ajankohtaiskatsaus k t 14.10.2013 Päivi Yli-Karro WinNova, Henkilöstö 3 ½ koulutustarkastajaa 4 ½ koulutussihteeriä Toimipisteet Otavankatu 5A, Pori ja Satamakatu 17, Rauma Eniten
Valmentavien ja valmistavien opetussuunnitelmien perusteiden yhteiset. Opetusneuvos Ulla Aunola
Valmentavien ja valmistavien opetussuunnitelmien perusteiden yhteiset piirteet OPS-infot 23.11.2009 2009 Opetusneuvos Ulla Aunola Ammattikoulutuksen kehittäminen L 630/98 3 Vammaisille ill opiskelijoille
Ammatillisesta koulutuksesta sujuvasti ammattikorkeakouluun
Ammatillisesta koulutuksesta sujuvasti ammattikorkeakouluun Tilannekartoitus ammatillisen toisen asteen koulutuksen ja AMK:n välisen siirtymävaiheen opintojen ja ohjauksen toteuttamisesta Sanna Lappalainen,
Oppimisvalmiuksien ja kielitaidon merkitys ammatillisen koulutuksen reformin toteutuksessa
Oppimisvalmiuksien ja kielitaidon merkitys ammatillisen koulutuksen reformin toteutuksessa 23.11.2016 Neuvotteleva virkamies Ulla-Jill Karlsson Ammatillisen koulutuksen osasto Mitä reformissa tavoitellaan?
Miksi aikuisohjauksen kehittämistä tarvitaan?
Miksi aikuisohjauksen kehittämistä tarvitaan? TE-toimiston asiakas/sairauslomalla oleva työkyvytön Työsopimus voimassa, sairauslomalla koska on työkyvytön, ammatinvaihto edessä, KELA hylkäsi kuntoutuksen