Eduskunnan puhemiehelle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Eduskunnan puhemiehelle"

Transkriptio

1 KIRJALLINEN KYSYMYS 864/2012 vp Koulujen eriarvoistuminen Eduskunnan puhemiehelle Suomessa eri koulujen opetus ja oppimistulokset ovat perinteisesti olleet erittäin hyviä. Suomen koulut pärjäävät useimmilla mittareilla tarkasteltuna kansainvälisesti erittäin hyvin. Olemme usein aivan kärkipäässä erilaisissa tutkimuksissa. Nyt kuitenkin ollaan tilanteessa, jossa koulujen väliset erot oppimistuloksissa ovat lähteneet kasvamaan sekä luokkakoot joissa on myös suuria koulukohtaisia eroja. Suomen vahvuus on perinteisesti ollut tasainen ja tasapuolinen koulutus kaikenikäisille oppijoille. Tällaisella kaikille kuuluvalla laadukkaalla koulutuksella olemme mitä parhaiten voineet taistella luokkaerojen syntymistä vastaan. Suomessa on ollut mahdollista katkaista syrjäytyneisyyskierre osittain juuri hyvän koululaitossysteemin ansiosta. Perusopetuksen ja ammatillisen koulutuksen laadun heikentyminen ja kasvava epätasa-arvo johtuu kuntien heikentyneestä taloustilanteesta ja tämä valitettavasti näkyy koululaisten ja opiskelijoiden arjessa. Tuntimääräleikkaukset näkyvät selkeästi opetuksen tasossa, työrauhassa ja kouluviihtyvyydessä. Lähiopetus sopivan kokoisissa ryhmissä on yksi onnistuneen oppimisen kulmakivistä. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Miten hallitus aikoo puuttua koulujen eriarvoistumiseen, ja taata tasaiset oppimistulokset riippumatta opetuksen järjestävästä koulusta? Helsingissä 9 päivänä marraskuuta 2012 Johanna Jurva /ps Versio 2.0

2 Ministerin vastaus Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Johanna Jurvan /ps näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 864/2012 vp: Miten hallitus aikoo puuttua koulujen eriarvoistumiseen, ja taata tasaiset oppimistulokset riippumatta opetuksen järjestävästä koulusta? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Koulutuksellinen tasa-arvo muodostaa perustan suomalaiselle hyvinvoinnille. Koulutuksellisen tasa-arvon toteutumisen kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että jo varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa pystytään varmistamaan hyvät oppimisen edellytykset kaikille lapsille ja nuorille sekä tukemaan monipuolisin toimin eri syistä tukea tarvitsevia ja syrjäytymisvaarassa olevia nuoria. Koulutuksellisia eroja tulee vähentää ja koulutuksen periytyvyyttä tulee ehkäistä myös kaikessa perusopetuksen jälkeisessä koulutuksessa. Hallitus on käynnistänyt laajapohjaiset toimet, joilla sukupuolten välisiä eroja osaamistuloksissa, koulutukseen osallistumisessa ja koulutuksen suorittamisessa kavennetaan ja sosioekonomisen taustan vaikutusta koulutukseen osallistumisessa vähennetään. Opetus- ja kulttuuriministeriö valmistelee Koulutuksen ja tutkimuksen vuosien kehittämissuunnitelman mukaisesti koulutuksellisen tasa-arvon toimenpideohjelman. Tavoitteena on vähentää merkittävästi sukupuolten välisiä osaamis- ja koulutuseroja sekä vähentää sosioekonomisen taustan vaikutusta koulutukseen osallistumiseen ja parantaa heikommassa asemassa olevien ryhmien asemaa. Ohjelma vahvistaa jokaisen yksilön mahdollisuutta oppimiseen sekä luovuuden, osaamisen ja erilaisten lahjakkuuksien kehittämiseen sekä torjuu koulutuksen sukupuolista segregaatiota ja edistää sukupuolisensitiivisyyttä koulutuksessa. Valtioneuvosto hyväksyy koulutuksellisen tasaarvon toimenpideohjelman vuoden 2012 loppuun mennessä. Perusopetuksen osalta tavoitteena on puolittaa koulujen ja alueiden väliset erot, sukupuolten vaikutus sekä sosiaalisen ja etnisen taustan tilastollinen selitysosuus perusopetuksen oppimistuloksista vuoteen 2020 mennessä. Pitkän tähtäimen tavoitteena on poistaa erot kokonaan. Koulutuksen ja tutkimuksen vuosien kehittämissuunnitelman mukaisesti tavoitteena on parantaa peruskoulun edellytyksiä toimia kaikkien lasten oppivelvollisuuskouluna huomioimalla koulujen toimintaympäristö niiden ohjauksessa ja rahoituksessa. Osana valtionosuusjärjestelmän uudistamista selvitetään perusopetuksen valtionosuuden perusteet tavoitteena tasa-arvoisen ja tasalaatuisen perusopetuksen saatavuuden varmistaminen myös jatkossa. Aiheeseen liittyen on laadittu taustaselvitys koulujen toimintaympäristön haasteellisuutta kuvaavista indikaattoreista ja niiden hyödyntämismahdollisuuksista perusopetuksen rahoituksessa (Perusopetuksen aika. Selvitys koulujen toimintaympäristöä kuvaavista indikaattoreista. Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2012:13.) Uudistuksen tavoitteena on, että perusopetuksen rahoitus jatkossa perustuisi nykyistä enemmän perusopetuksen toimintaympäristöä kuvaaviin indikaattoreihin, esimerkiksi kunnan maahanmuuttajien väestöosuuteen, 2

3 Ministerin vastaus KK 864/2012 vp Johanna Jurva /ps aikuisväestön koulutustasoon sekä työttömyysasteeseen. Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää yhteensä noin 83 miljoonaa euroa valtion erityisavustusta koulujen välisten erojen kaventamiseen sekä perusopetuksen opetusryhmien pienentämiseen: Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää ensimmäistä kertaa noin 23 miljoonaa euroa valtion erityisavustusta toimiin, joilla kavennetaan koulujen välisiä eroja ja tuetaan haasteellisessa toimintaympäristössä toimivia kouluja. Kohdennettavaa valtionavustusta voidaan käyttää koulutuksellista tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin, jotka kohdistuvat koulujen välisten erojen vähentämiseen sekä lähtökohdiltaan muita heikompien koulujen toiminnan ja laadun tukemiseen. Varmistamalla riittävän pienet opetusryhmät voidaan vaikuttaa tehokkaasti opetuksen laatuun ja oppimistuloksiin. Perusopetuksen opetusryhmien pienentämiseen suunnattua avustusta jaetaan yhteensä noin 60 miljoonaa euroa, jos eduskunta hyväksyy talousarvioesitykseen sisältyvän määrärahaesityksen. Summa on kaksinkertainen vuoteen 2011 verrattuna. Opetus- ja kulttuuriministeriö pitää tärkeänä kehittää perusopetusta koko ikäluokalle yhteisenä, tasavertaiset edellytykset turvaavana opetuksena. Koulujen eriytyminen estetään ja jo olemassa olevat ja havaitut erot pyritään tasoittamaan. Helsingissä 3 päivänä joulukuuta 2012 Opetusministeri Jukka Gustafsson 3

4 Ministerns svar Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 864/2012 rd undertecknat av riksdagsledamot Johanna Jurva /saf: På vilket sätt ämnar regeringen ingripa i den differentiering som leder till att skolorna blir ojämlika och garantera jämna inlärningsresultat oberoende av vilken skola som ordnar undervisningen? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: Jämlikhet i utbildningen utgör grunden för den finska välfärden. Med tanke på en jämlik undervisning är det ytterst viktigt att man redan inom småbarnsfostran och grundläggande utbildning kan säkra goda förutsättningar för inlärning för alla barn och unga samt genom mångsidiga åtgärder stödja ungdomar som av olika orsaker behöver särskilt stöd och ungdomar som hotas av utslagning. Skillnader på grund av utbildning bör minskas och tendensen att utbildning går i arv bör förebyggas även i all utbildning efter den grundläggande utbildningen. Regeringen har inlett åtgärder på bred bas med syftet att utjämna skillnaderna mellan könen i fråga om kunskapsresultat, deltagande i utbildning och slutförande av utbildning samt att minska den socioekonomiska bakgrundens inverkan på deltagandet i utbildning. Undervisnings- och kulturministeriet bereder i enlighet med utvecklingsplanen för utbildning och forskning ett åtgärdsprogram för jämlikhet i utbildningen. Målet är att märkbart minska skillnaderna mellan könen i fråga om kunskaper och utbildning samt minska den socioekonomiska bakgrundens inverkan på deltagandet i utbildning och förbättra ställningen för de svagare grupperna. Programmet ska stärka varje individs möjlighet till lärande, utveckling av kreativitet, kunnande och olika slag av begåvningar, avvärja segregation på grund av kön samt främja ett hänsynstagande till jämställdhetsaspekter inom utbildningen. Statsrådet godkänner åtgärdsprogrammet för jämlikhet i utbildningen före slutet av För den grundläggande utbildningens del är målet att före 2020 halvera skillnaderna mellan skolorna och regionerna när det gäller inlärningsresultat, könens inverkan samt den statistiska andel som kan förklaras av social och etnisk bakgrund. På lång sikt är målet att helt eliminera skillnaderna. Ett mål enligt utvecklingsplanen för utbildning och forskning är att förbättra grundskolans förutsättningar att fungera som läropliktsskola för alla barn genom att beakta skolornas verksamhetsmiljö vid styrningen och finansieringen av dem. Som en del av reformen av statsandelssystemet utreds grunderna för statsandelar till den grundläggande utbildningen med avsikten att säkra tillgången till en jämlik och enhetlig grundläggande utbildning även i fortsättningen. I anslutning till ämnet har det gjorts en bakgrundsutredning om indikatorer som beskriver utmaningarna i skolornas verksamhetsmiljö och möjligheterna att utnyttja dem vid finansieringen av den grundläggande utbildningen (Dags för grundläggande utbildning. Utredning om indikatorer som beskriver skolornas verksamhetsmiljö, på finska). Syftet med reformen är att finansieringen av den grundläggande utbildningen i högre grad än för närvarande ska utgå från indikatorer som beskriver verksamhetsmiljön, till exempel andelen invandrare av kommunens befolk- 4

5 Ministerns svar KK 864/2012 vp Johanna Jurva /ps ning, den vuxna befolkningen utbildningsnivå och arbetslöshetsnivån. Undervisnings- och kulturministeriet beviljar sammanlagt cirka 83 miljoner euro i statligt specialunderstöd för att jämna ut skillnader mellan skolorna och för att göra undervisningsgrupperna mindre inom den grundläggande utbildningen: Undervisnings- och kulturministeriet beviljar för första gången cirka 23 miljoner euro i statligt specialunderstöd för åtgärder som jämnar ut skillnader mellan skolorna och stöder skolor som arbetar i en utmanande verksamhetsmiljö. Riktat statsunderstöd kan användas för åtgärder som främjar jämlikhet i utbildningen och som inriktas på att minska skillnaderna mellan skolorna samt att stödja verksamheten och kvaliteten i skolor med svagare utgångsläge än övriga skolor. Genom att säkerställa tillräckligt små undervisningsgrupper kan man effektivt inverka på undervisningens kvalitet och på inlärningsresultaten. Sammanlagt cirka 60 miljoner euro fördelas som riktat understöd för att göra undervisningsgrupperna i den grundläggande utbildningen mindre, om riksdagen godkänner det anslag som ingår i budgetpropositionen. Summan är dubbelt så stor som Undervisnings- och kulturministeriet anser det vara viktigt att utveckla den grundläggande utbildningen som en enhetlig undervisning som tryggar likvärdiga förutsättningar för hela årsklassen. Ojämlikheten mellan skolorna förhindras, och strävan är att jämna ut de skillnader som redan finns och som har observerats. Helsingfors den 3 december 2012 Undervisningsminister Jukka Gustafsson 5

14EL LÖI _ OS 0( 02.

14EL LÖI _ OS 0( 02. NEt.,PFOIN KA"NsiN KIRJAAMO HELSINUFORS PADS REGISTRATORSKONTOR hupunut/inkommit Opetuksen järjestäjät Dnro/Dnr Tehtäväluokka Uppgiftsk:ess 0 4. 10. 2012 14EL LÖI 2 01 3-02_ OS 0( 02. 2.10.2012 Dnr. 384/520/2012

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 85/2011 vp Varhennetun eläkkeen vaikutukset takuueläkkeeseen Eduskunnan puhemiehelle Laki takuueläkkeestä tuli voimaan 1.3.2011, ja sen tarkoituksena on ollut turvata Suomessa asuvan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 345/2013 vp Osasairauspäivärahan maksaminen vuosiloman ajalta Eduskunnan puhemiehelle Sairausvakuutuslain mukaan osasairauspäivärahaa maksetaan vähintään 12 arkipäivän yhtäjaksoiselta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 159/2012 vp Aikuisen ADHD-potilaan metyylifenidaattilääkityksen korvaaminen Eduskunnan puhemiehelle ADHD aiheuttaa keskittymishäiriötä, se myös hankaloittaa ja vaikeuttaa ihmiselämän

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2013 vp Rajatyöntekijöiden oikeus aikuiskoulutustukeen Eduskunnan puhemiehelle Osaamisen kehittäminen ja aikuisopiskelu ovat nykyään arkipäivää. Omaehtoisesti opiskelevat rajatyöntekijät

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 946/2010 vp Adr-ajolupavaatimukset Helsinki-Vantaan lentokentällä Eduskunnan puhemiehelle Autonkuljettajilta vaaditaan adr-ajolupa, mikäli he kuljettavat vaarallisia aineita yli sallittujen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1033/2012 vp Valtakunnallisen tasokokeen käyttöönotto peruskoulun 9. luokalla Eduskunnan puhemiehelle Hallitusohjelmaan sisältyy kirjaus, jonka mukaan maailman parasta peruskoulua vahvistetaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 594/2008 vp Erityisopetuksen laadun parantaminen Eduskunnan puhemiehelle Julkisuudessa valtiosihteeri Raimo Sailaskin on ollut huolissaan niistä nuorista, jotka eivät ole koulu-, sosiaali-

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1286/2010 vp Pornaisten eteläisten kylien koulujen rakennusinvestointien valtionosuudet Eduskunnan puhemiehelle Pornainen on yksi Suomen nopeimmin kasvavia kuntia. Väestönkasvun takia

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 188/2013 vp Erityisopetuksen tarve ja riskitilanteiden kartoitus Eduskunnan puhemiehelle Suomalaisen kattavan ja hyvän neuvolajärjestelmän jatkoksi on esitetty ajatus kahdesta muusta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 55/2003 vp Biologian opetuksen ajanmukaistaminen peruskouluissa Eduskunnan puhemiehelle Kouluissa opetetaan kehitysoppia biologian tunneilla ainoana tieteenä vastauksena kysymykseen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1012/2010 vp Eläkkeiden maksun myöhästymiset Eduskunnan puhemiehelle Eläkkeiden maksuissa on ollut paljon ongelmia tänä vuonna. Osa eläkeläisistä on saanut eläkkeensä tililleen myöhässä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 110/2007 vp Alkoholin liikakäyttöön puuttuminen työpaikoilla Eduskunnan puhemiehelle Suomessa saattaa olla Työterveyslaitoksen selvityksen mukaan jopa 500 000 700 000 alkoholin suurkuluttajaa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 416/2013 vp Kehitysvamma-alan ammattitutkinnon kelpoisuus sosiaali- ja terveysalalla Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvamma-alan ammattitutkintoon valmistavaa koulutusta tarjotaan useissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 863/2010 vp Tukiopetuksen kehittäminen Eduskunnan puhemiehelle Erityisopetuksen tarve kouluissa on lisääntynyt huolestuttavasti. Erityisopetusta tarvitsevat oppilaat pyritään yhä useammin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1278/2010 vp Osa-aikaeläkkeellä olevien sairauspäivärahaan liittyvien ongelmien korjaaminen Eduskunnan puhemiehelle Jos henkilö sairastuu osa-aikaeläkkeelle jäätyään, putoavat hänen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 101/2011 vp TV-kanavien tasapuolinen näkyvyys kaikkialla Suomessa Eduskunnan puhemiehelle Suomessa television käytöstä peritään televisiolupamaksu, jonka varat käytetään pääasiassa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 857/2005 vp Vakuutusmeklaritutkinto Eduskunnan puhemiehelle 1.9.2005 tuli voimaan laki vakuutusedustuksesta (570/2005). Lain 49 :n mukaan siirtymäsäännöksistä säädetään seuraavasti:

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 546/2010 vp Kuljettajantutkintojen kilpailuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi kilpailuttaa kuljettajantutkintojen vastaanottamisen 19 maakunnassa,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 264/2013 vp Eduskunnan suullinen kyselytunti radiossa Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan suullisella kyselytunnilla ministerit vastaavat kansanedustajien kysymyksiin. Kyselytunti mahdollistaa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 777/2008 vp Kelan maksamat matkakorvaukset oman auton käytöstä Eduskunnan puhemiehelle Kela korvaa sairauden ja kuntoutuksen vuoksi tehtyjen matkojen kuluja. Kelan toimistosta voi hakea

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 845/2006 vp Internetin hankkiminen yhteydenpitoon työvoimaviranomaisten kanssa Eduskunnan puhemiehelle Työttömän työnhakijan piti lähettää työvoimaviranomaiselle kuittaus sähköisen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1094/2013 vp Eläkeläisten kireä verotus Eduskunnan puhemiehelle Kun henkilö jää eläkkeelle, hänen tulotasonsa puolittuu, kun sitä verrataan henkilön työelämästä saamaan palkkaan. Eläkeläisten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 986/2009 vp Auton katsastamisen mahdollistaminen Espanjassa Eduskunnan puhemiehelle Huomattava määrä suomalaisia asuu osan vuotta Espanjassa. Monilla on siellä oma Suomessa rekisteröity

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 876/2010 vp Työnantajien Kela-maksun poiston vaikutus työpaikkojen määrään Eduskunnan puhemiehelle Työnantajien Kela-maksu on hallituksen esityksestä poistettu. Hallitus perusteli esityksessään

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 906/2012 vp Hoitajien lääkkeenmääräämiskoulutuksen turvaaminen Eduskunnan puhemiehelle Hoitajien lääkkeenmääräämiskoulutus käynnistettiin Suomessa pari vuotta sitten. Antamalla rajoitettu

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1256/2001 vp Palkansaajan järjestäytymättömyys ammattiliittoihin Eduskunnan puhemiehelle Perustuslaki turvaa oikeuden olla järjestäytymättä ammattiliittoon. Käytännössä valinnanvapautta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 136/2011 vp Takuueläkkeen mukaisen vähimmäiseläkkeen turvaaminen varhennettua eläkettä saaville Eduskunnan puhemiehelle Parhaillaan eduskunnan käsittelyssä oleva takuueläkelain muutos

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 130/2008 vp Työ- ja työkyvyttömyyseläkkeiden maksupäivä Eduskunnan puhemiehelle Työeläkkeen ja työkyvyttömyyseläkkeen maksupäivä on kuukauden ensimmäinen päivä. Tapauksissa, joissa

Lisätiedot

Koulutuksellisen tasa-arvon toimenpideohjelma. Neuvotteleva virkamies Ville Heinonen

Koulutuksellisen tasa-arvon toimenpideohjelma. Neuvotteleva virkamies Ville Heinonen Koulutuksellisen tasa-arvon toimenpideohjelma Neuvotteleva virkamies Ville Heinonen Taustaa Hallitusohjelma: Sukupuolten välisiä eroja osaamistuloksissa, koulutukseen osallistumisessa ja koulutuksen suorittamisessa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1027/2010 vp Kehäradan Ruskeasannan aseman rakentaminen Eduskunnan puhemiehelle Kehärataa ollaan rakentamassa Vantaalle siten, että radan on tarkoitus valmistua vuonna 2014. Kehärata

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 413/2007 vp Kela-korvattavat lääkkeet ja perhekohtainen omavastuu Eduskunnan puhemiehelle Joissakin sairauksissa on se tilanne, ettei Kelan korvauksen piirissä oleva lääke anna sitä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 400/2004 vp Kurun metsäoppilaitoksen opetusmetsien riittävyys Eduskunnan puhemiehelle Kurun metsäoppilaitoksella on tällä hetkellä käyttöoikeus noin 1 200 metsähehtaariin valtion tai

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 759/2004 vp Liikunnanopettajien pätevöityminen terveystiedon opettajiksi Eduskunnan puhemiehelle Uuden lain myötä aikaisemmin valmistuneet liikunnanopettajat eivät ole päteviä opettamaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 220/2009 vp Perhepäivähoitajien palkkaus Eduskunnan puhemiehelle Perhepäivähoitaja on lapsia omassa kodissaan, ryhmäperhepäivähoidossa tai lapsen kotona hoitava henkilö. Perhepäivähoidossa

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGIN KIRJAAMO HELSINGFORS STADS REGISTRATORSKONTOR Saapunut/Inkommit 26.10.2012 30. 10. 2012

HELSINGIN KAUPUNGIN KIRJAAMO HELSINGFORS STADS REGISTRATORSKONTOR Saapunut/Inkommit 26.10.2012 30. 10. 2012 Opetuksen järjestäjät HELSINGIN KAUPUNGIN KIRJAAMO HELSINGFORS STADS REGISTRATORSKONTOR Saapunut/Inkommit 26.10.2012 Dnro/Dnr 30. 10. 2012 Tehtäväluokka 2_ Uppgiftsklass Dnro Lisäys 11.10.2012 päivättyyn

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 680/2009 vp Nuorten akateemisten työttömyyden vähentäminen Eduskunnan puhemiehelle Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden työttömyys on kasvanut keväällä 2009 erityisesti 25 30-vuotiaiden

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 393/2010 vp Kansaneläkelaitoksen puhelinyhteyden ruuhkaisuuden vähentäminen Eduskunnan puhemiehelle Kansaneläkelaitoksen asiakas yritti hoitaa puhelimitse asiaansa Kansaneläkelaitoksella,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 987/2009 vp 72 tunnin viisumivapaus venäläisille turisteille Eduskunnan puhemiehelle Vuonna 2008 Venäjältä tehtiin 2,3 miljoonaa matkaa Suomeen. Näistä 67 % eli 1,6 miljoonaa oli päivämatkoja.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 427/2010 vp Kotitalousopetuksen arvioinnin ottaminen osaksi perusopetuksen arviointisuunnitelmaa Eduskunnan puhemiehelle Opetusministeriö päätti 20.10.2008 koulutuksen arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 62/2003 vp Pehmytkudosreuman lääkitys Kela-korvauksen piiriin Eduskunnan puhemiehelle Pehmytkudosreuman (fibromyalgian) hoitoon käytettävät lääkkeet eivät kuulu Kelan erityiskorvattavien

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 587/2010 vp Tornion ja Haaparannan kielikoulun valtionavun palauttaminen Eduskunnan puhemiehelle Tornion ja Haaparannan yhteistyö on jatkuvasti tiivistynyt. Yhteistyön laajuus edellyttää

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 910/2012 vp Tarkkaavaisuushäiriöstä kärsivän lääkehoito Eduskunnan puhemiehelle Psykostimulanttien käyttö tarkkaavaisuushäiriön hoidossa on viime vuosina yleistynyt. Esimerkiksi YK:n

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 964/2010 vp Oppilaitosten työharjoittelujaksot Eduskunnan puhemiehelle Ammattikorkeakoulut järjestävät monimuotoopetusta, jossa yhdistellään eri opetuskeinoja joustavasti keskenään.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 435/2003 vp Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoito Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoidon osalta on ilmennyt ongelmia ympäri Suomea. Monet kunnat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 937/2009 vp Lävistyksiä koskeva valvonta ja ohjeistus Eduskunnan puhemiehelle Lävistykset ovat kasvattaneet suosiotaan koristautumisen muotona. Lävistystä tehtäessä vahingoitetaan aina

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 622/2013 vp Suomalaisen sukututkimuksen asema EU:n tietosuoja-asetuksessa Eduskunnan puhemiehelle Euroopan komissio on esittänyt uutta asetusta henkilötietojen käsittelyyn. Uudella

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 59/2012 vp Ulkomailla äänestämisen helpottaminen Eduskunnan puhemiehelle Ulkomailla äänestäminen on suomalaisissa vaaleissa äänioikeutetulle yhtä tärkeä oikeus kuin kotimaassakin oleskeleville

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 440/2012 vp Taksiautoilijoiden ajoluvan ikäraja Eduskunnan puhemiehelle Taksiautoilijat sekä linja- ja kuorma-auton kuljettajat ovat olennainen osa tieliikennettämme, ja heidän kykynsä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 133/2009 vp Valtion eläkevastuut Eduskunnan puhemiehelle Edellisen hallituksen aikana arvioitiin, että valtionhallinnosta voitaisiin vähentää vuoteen 2011 mennessä 9 650 työpaikkaa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 126/2013 vp Suomi tieteen kielenä Eduskunnan puhemiehelle Suomen kieli sai virallisen aseman 150 vuotta sitten. Samoihin aikoihin, 1800-luvun puolivälin jälkeen, suomi alkoi vähitellen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 590/2013 vp Poliisimiesten sivutyöluvat ja poliisijohdon palkkataso Eduskunnan puhemiehelle Lähes peräkkäisinä päivinä uutisoitiin ensin poliisimiesten sivutöistä ja niiden laillisuudesta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1024/2004 vp Omakotitalojen saaminen energiansäästöavustusten piiriin Eduskunnan puhemiehelle Hyväksytyn ilmastostrategian mukaan Suomi sitoutuu vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 475/2012 vp Ammattikorkeakoulujen turvaaminen aikuiskoulutuksen Eduskunnan puhemiehelle Julkisuuteen tulleen tiedon mukaan ammattikorkeakoulujen rahoitusmallia ollaan uudistamassa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1231/2010 vp Vuosilomapalkkasäännösten saattaminen vastaamaan Euroopan unionin tuomioistuimen tuomiota C-486/08 Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin tuomioistuin (EUT) on jo 22.4.2010

Lisätiedot

Till riksdagens talman

Till riksdagens talman KK 496/2009 vp Mikaela Nylander /r ym. SKRIFTLIGT SPÖRSMÅL 496/2009 rd Publicering av platsannonser också i svenska dagstidningar Till riksdagens talman Enligt språklagen är en tvåspråkig myndighet skyldig

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 281/2011 vp Lapsettomien leskien leskeneläkkeen ikärajojen laajentaminen Eduskunnan puhemiehelle Lapsettomien leskien leskeneläkettä saavat tämänhetkisen lainsäädännön mukaan 50 65-

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 767/2001 vp Postinjakelu Kangasalan Kuohenmaalla Eduskunnan puhemiehelle Postin toiminta haja-asutusalueilla on heikentynyt. Postin jakaminen myöhään iltapäivällä ei ole kohtuullista.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1019/2013 vp Poliisin lupapalveluiden ajanvaraus Eduskunnan puhemiehelle Poliisin lupapalveluita varten pitää jatkossa varata aika Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren poliisilaitoksella.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 242/2007 vp Tupakkalain soveltaminen takseissa Eduskunnan puhemiehelle Tupakkalain 5 luvun 12 :n mukaan tupakointi on kielletty yleisten kulkuneuvojen sisätiloissa eli mm. takseissa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 976/2012 vp Musiikkialan koulutuspaikat Päijät-Hämeessä Eduskunnan puhemiehelle Opetus- ja kulttuuriministeriö on julkaissut esityksensä koulutustarjonnan alueellisiksi tavoitteiksi

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 677/2006 vp Taito- ja taideaineiden asema opetussuunnitelmassa Eduskunnan puhemiehelle Suomi on akateemisesti menestynyt maa. Suuri osa ikäluokasta hakeutuu lukioon ja korkeakouluihin.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 76/2006 vp Kelan järjestämän vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen suunnitelman laatiminen Eduskunnan puhemiehelle Kelalla on lakisääteinen velvollisuus järjestää vajaakuntoisten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 95/2006 vp Saamenkieliset ylioppilaskirjoitukset Eduskunnan puhemiehelle Saamen kielen aseman parantamiseksi Suomessa tuli vuonna 1992 voimaan kielilaki. Vuonna 2004 tuli voimaan saamen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 820/2013 vp Työosuuskunnassa työskentelevän työttömyysturva Eduskunnan puhemiehelle Työosuuskunta on liiketoimintaa harjoittava yritys ja työorganisaatio, joka on perustettu muodostamaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 30/2005 vp Digitaalisiin televisiolähetyksiin siirtyminen Eduskunnan puhemiehelle Analogiset tv-lähetykset loppuvat nykytiedon mukaan 31.8.2007. Kuitenkin useimmat ihmiset ovat ostaneet

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 329/2009 vp Kasvirohdosvalmisteiden myyntikanavan määrittely lääkelaissa Eduskunnan puhemiehelle Luontaistuotealan keskusliitto ry ja Fytonomit ry ovat luovuttaneet 16.4.2009 ministeri

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 594/2012 vp Omaishoitajien asema ja verotus Eduskunnan puhemiehelle Omaishoitajat ovat korvaamaton osa vanhus- ja vammaispalveluita. Omaishoito on sekä hoitajalle että varsinkin hoidettavalle

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 843/2013 vp Suomalaisen yksityiskoulun toiminnan jatkuvuus Espanjassa Eduskunnan puhemiehelle Espanjan Aurinkorannikolla on jo parinkymmenen vuoden ajan toiminut yksityinen suomalainen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 99/2012 vp Sydänsairaiden hoito Suomessa Eduskunnan puhemiehelle Tällä hetkellä ympärivuorokautinen kardiologinen päivystys on vain Helsingin, Tampereen ja Oulun yliopistollisissa sairaaloissa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 219/2013 vp Rakennuslain muuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Hallituksella on suunnitteilla rakennuslain muutos, jossa mm. rakentamisen suunnittelua, rakennustyön johtoa ja rakentamisen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 528/2006 vp Talous- ja velkaneuvonnan valtionosuuden kohdentaminen Enon kunnalle Eduskunnan puhemiehelle Valtion talousarviossa on määräraha talous- ja velkaneuvontaan. Lääninhallitusten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 431/2001 vp Yrittäjien asema uudessa aikuiskoulutustuessa Eduskunnan puhemiehelle Työllisyyden hoito on merkittävä osa köyhyyden torjuntaa. Pienyritteliäisyyttä on siten tuettava, jotta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 143/2005 vp Näyttökokeiden resurssien varmistaminen Eduskunnan puhemiehelle Ammatilliset näyttötutkinnot ovat saaneet pysyvän jalansijan suomalaisessa koulutus- ja tutkintojärjestelmässä.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 676/2006 vp Viisivuotiaiden esiopetuksen maksuttomuus Eduskunnan puhemiehelle Perusopetuslain 26 a :n mukaan lapsella on oikeus saada esiopetusta oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 187/2011 vp Aikuiskoulutustilin käyttöönotto Eduskunnan puhemiehelle Yhä harvempi toimii samoissa tehtävissä koko työelämänsä. Suomessa työelämän muutoshaasteeseen on vastaamassa monimuotoinen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1014/2008 vp Yhteiskunnallisen opetuksen lisääminen Eduskunnan puhemiehelle Suomalainen yhteiskunta on monen suuren haasteen edessä. Yhteiskuntamme on muuttunut, se muuttuu ja sen täytyy

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 576/2008 vp Jättiputken hävittäminen luonnosta Eduskunnan puhemiehelle Etelä-Suomeen on levinnyt iholle palovammoja muistuttavat, kivuliaat rakkulat jättäviä jättiputkia. Arvion mukaan

Lisätiedot

KOULUTUSPALVELUJEN PALVELUOHJELMA PÄHKINÄNKUORESSA PROGRAMMET FÖR UTBILDNINGSTJÄNSTERNA I ETT NÖTSKAL

KOULUTUSPALVELUJEN PALVELUOHJELMA PÄHKINÄNKUORESSA PROGRAMMET FÖR UTBILDNINGSTJÄNSTERNA I ETT NÖTSKAL TIINA VÄLIKANGAS Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå KOULUTUSPALVELUJEN PALVELUOHJELMA 2015-2017 PÄHKINÄNKUORESSA PROGRAMMET FÖR UTBILDNINGSTJÄNSTERNA 2015-2017 I ETT NÖTSKAL KOULUTUSPALVELUJEN PALVELUOHJELMAN

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 436/2004 vp Kivunhoitoon erikoistuneen lääkärin saaminen terveysasemille Eduskunnan puhemiehelle Kipupotilasyhdistys on valtakunnallinen, ja sen toiminnan periaatteena on kipupotilaiden

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1058/2004 vp Ulkomailla asuvien henkilöiden Suomesta saatavien tulojen verotus Eduskunnan puhemiehelle Euroopan komissio on viime vuoden lopulla tehdyn päätöksen perusteella kehottanut

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 459/2010 vp Elokuvan ja television koulutusohjelman saaminen Lahden ammattikorkeakouluun Eduskunnan puhemiehelle Ammattikorkeakoululaki määrää ammattikorkeakoulun tehtäväksi ammatillisten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 22/2008 vp Kaivostoiminnan jatkumisen turvaaminen Sodankylässä Eduskunnan puhemiehelle Sodankylän kunta on ollut hitaasti nousemassa 1990-luvun alun syvästä lamasta. Yhtenä merkittävänä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2001 vp Kunnan oikeus ilman perillisiä kuolleen henkilön kiinteistöön Eduskunnan puhemiehelle Perintökaaren mukaan ilman perillisiä kuolleen henkilön omaisuuden perii valtio. Omaisuus

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 751/2004 vp Osa-aikalisän nykyistä joustavampi käyttö hoivatyössä Eduskunnan puhemiehelle Osa-aikalisä antaa työntekijälle mahdollisuuden lyhentää työaikaansa määräaikaisesti. Työnantajan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 505/2006 vp Linja-autoliikenteen polttoainevero Eduskunnan puhemiehelle Hallitus on vähentänyt joukkoliikenteen tukia, mistä on erityisesti kärsinyt harvaan asuttujen seutujen joukkoliikenne.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 447/2013 vp Oppisopimuskoulutuksessa maksettavan koulutuskorvauksen laajentaminen Eduskunnan puhemiehelle Työttömyystilanne oli huhtikuussa 2013 hyvin vaikea, kuten koko kuluneen vuoden

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1333/2010 vp Näkövammaisten kirjaston Celian tulevaisuus Eduskunnan puhemiehelle Celia on näkövammaisten kirjasto, joka on tarkoitettu Suomessa kaikille lukemisesteisille kansalaisille.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 773/2013 vp Lahden alueen äkillisen rakennemuutoksen tukitoimet Eduskunnan puhemiehelle Hallitus nimesi lähes päivälleen vuosi sitten Lahden alueen äkillisen rakennemuutoksen alueeksi.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 648/2002 vp Tupakkalain tulkinta Eduskunnan puhemiehelle Ympäristön tupakansavu luokitellaan syöpävaaralliseksi aineeksi. Tämä merkitsee sitä, että erityisen riskialttiita työntekijöitä,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1376/2010 vp Byetta-lääkkeen korvattavuus tyypin 2 diabetesta sairastaville Eduskunnan puhemiehelle Byettä on pistettävä inkretiini, joka on ollut helmikuun alusta rajoitetusti peruskorvattava

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 165/2004 vp Peruskoulujen alueellinen tasa-arvo kunnissa Eduskunnan puhemiehelle Julkisen vallan tehtävänä on taata jokaiselle kansalaiselle sukupuolesta, asuinpaikasta, iästä, kielestä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 856/2001 vp Sosiaalityöntekijöiden työuupumus ja heikentyneet työolot Eduskunnan puhemiehelle Sosiaalityöntekijöiden työuupumus on kasvaneen työmäärän ja työolojen huononemisen myötä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 804/2012 vp Alkoholin myynti-ikärajoista Eduskunnan puhemiehelle Nuorten päihteiden käyttö ja humalahakuinen juominen toimivat usein nuorten syrjäytymisen ja mielenterveysongelmien

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 160/2006 vp Seksuaaliterveys terveystiedon opetuksessa Eduskunnan puhemiehelle Julkisuudessakin olleiden tetojen perusteella nuorten seksuaaliterveydestä on syytä olla huolissaan: ehkäisyvälineiden

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 612/2003 vp Käsityöläisten arvonlisävero Eduskunnan puhemiehelle Erilaiset maatilatorit toimivat käsityöläisten ja muiden pienten tavarantoimittajien myyntipaikkoina. Nykyinen arvonlisäverojärjestelmä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1059/2005 vp Raskaana olevien päihteidenkäyttäjien pakkohoito Eduskunnan puhemiehelle Suomi on saanut kyseenalaisen kunnian sijoittua maailman kymmenen kärkimaan joukkoon alkoholin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 207/2006 vp IB-lukiolaisten tasavertainen asema haettaessa yliopistoon Eduskunnan puhemiehelle Suomessa toimii 14 IB-lukiota. Diploma Programme ("IB-lukio") on kaksivuotinen opetusohjelma,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 472/2010 vp Reuman sairaalan hoitotoimenpiteiden seuranta Eduskunnan puhemiehelle Reumasäätiön sairaalan lopettamisen yhteydessä hallitus vakuutti, että reumapotilaat kyetään jatkossa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1322/2010 vp Jälkihuollon järjestäminen yksityisesti sijoitetuille lapsille Eduskunnan puhemiehelle Yksityisesti sijoitetuille lapsille on ollut kunnissa käytännössä vaikea saada jälkihuoltoa,

Lisätiedot