Sensomoottori. Kehitystä edistävä sensomotorinen harjoitusohjelma
|
|
- Hanna-Mari Mäkinen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Sensomoottori Kehitystä edistävä sensomotorinen harjoitusohjelma Ohjelman kehittäjä ja kouluttaja: Veli Laurinsalo Puh Lyhennelmä: Anni Kuivinen, fysioterapian opisk. Kurikan kaupungin Hienomoottori-hanke 2011
2 Sensomoottori -ohjelman kehittely Veli on pohjakoulutukseltaan BBA (Bachelor of Business Administration), vaimo Nina Alopaeus-Laurinsalo on lastentarhanopettaja, musiikki- ja psykoterapeutti Molemmilla paljon lisäkoulutusta Koulutus sensomotoriseen terapiaan alkoi 1990-luvulla Ruotsissa, Englannissa, Tanskassa ja USA:ssa
3 Sensomoottorin idea: Oppimisvaikeudet, motoriset tai sosiaaliset ongelmat johtuvat monilla vauvaiän kehitysvaiheiden epätäydellisestä läpikäymisestä ja/tai aistien heikosta kehittymisestä ja integroitumisesta Toistamalla vauvaiän refleksimallien omaisia liikkeitä voidaan refleksien jäänteet sulattaa ja aisteja ja niiden yhteistoimintaa voidaan parantaa määrätietoisella harjoittelulla
4 Miksi refleksijääteitä jää? Mahdollisia syitä: Synnytyskomplikaatiot, happivaje Perinnöllinen taipumus herkistää Vauvojen pumpulissa kasvattaminen : vähäiset aistiärsykkeet, vähäinen/yksipuolinen liike Vähäinen tai yksipuolinen liikkuminen lapsena: turhat kiellot, ylivarovaisuus, omaehtoisen liikkeen puute
5 Sensomoottori -ohjelman tavoite: Hyvin toimivat aivot ja koko hermosto Aivopuoliskojen yhteistoiminta Aistitiedon sujuva hyödyntäminen Sujuva karkea- ja hienomotoriikka
6 Lapsilla, joilla on aistitiedon käsittelyn vaikeuksia tai joilla kehittymätön refleksijärjestelmä aiheuttaa aivoissa motorista ristiriitaa, on jatkuvasti korkea aivojen sisäinen stressitila (neuraali stressi koholla). Tavoitteena on saada tätä perus-stressitasoa alemmas, jolloin stressinsietokyky haastavissa tilanteissa kasvaa (esim. haasteelliset sosiaaliset tilanteet kaveripiirissä tai vaikeat kotitehtävät)
7 Sensomoottorissa harjoiteltavat asiat: Tasapainokyky Varhaisen refleksikehityksen varmistaminen Eri aivopuoliskojen samanaikainen käyttö Silmä-käsi-yhteistoiminta, silmälihasten hallinta Jalkojen ja käsien hermoston harjoittaminen Tuntoaisti, kuuloaisti Kehonhahmotus, raajojen käytön koordinointi Avaruudellinen hahmottaminen Aikakäsitteen harjoittelu Looginen ajattelu
8 Harjoitteiden järjestys on tärkeä! Refleksiliikkeiden matkiminen luonnollisessa järjestyksessä, OIKEALLA LIIKEMALLILLA ja riittävän pitkään harjoiteltuina Kehittyy hermostollinen valmius omaksua seuraavaksi opeteltavat asiat!! Lapset, joilla on edelleen vaikeuksia 1-3 vuoden sensomotorisen harjoittelun jälkeen, tarvitsevat yksilöllistä terapiaa!! Opettaja/Lastentarhanopettaja ei ole terapeutti
9 Vauvan kehityksen pikakelaus Täysiaikaisena syntynyt vauva on valmis vuorovaikutukseen Varhainen vuorovaikutus itsetunto Aistiärsykkeet, liikekokemukset aistikanavien avautuminen Kiinnostus ympäristöön herää aktiivinen liike Kannustus/kiellot ohjaavat aistikokemusten keruuta Virikkeitä tasapuolisesti kaikille aisteille?
10 TLR = Tooninen LabyrinttiRefleksi Leuka rintaan raajat kippuraan Niskan ojennus raajat suoriksi Kuuluisi vaimentua n. 4 kk iässä Ellei vaimene tasapainovaikeuksia, motorista epävarmuutta, estää ehkä ristikkäisliikkeitä; kouluiässä näkyy sikiöasentona vaikeaa tehtävää tehdessä
11 MORO: pelästymisrefleksi Pään hallinnan menetys kädet lennähtävät sivuille, vartalon ojennus automaattinen paluu nopeasti sikiöasentoon Kuuluisi vaimentua 2-4 kk iässä Ellei vaimene arkuus erityisesti muutostilanteissa, aistien yli- tai aliherkkyys, kuulonerottelun vaikeus, korkea stressitaso, voimakkaat tunnereaktiot, fobiat
12 Landau-reaktio Pään nosto vatsamakuulla symmetrinen selän ojennus ( lentokone -liike) Ei varsinainen varhaisrefleksi, vaan välivaihe, jolla ilmeisesti sulatetaan TLR:n vaikutusta kehosta Ellei vaimene tasapaino- ja motoriikkaongelmat
13 Spinal Gallant Sively selkärangan vierestä yläselästä lantiota kohti (vauvaa kannatellaan vatsamakuulla aikuisen kämmenen päällä) lantion liike Refleksi auttaa luultavasti vauvaa eteenpäin synnytyskanavassa Kuuluisi vaimentua 3-9 kk iässä Ellei vaimene vääntelehtiminen istuessa (tuolin selkänoja osuu selkään sopivasti), toispuoleisena voi aiheuttaa skolioosia lihasjännityksen vuoksi, yökastelu
14 ATNR = Asymmetrinen Tooninen NiskaRefleksi Pään kääntäminen selinmakuulla katseen puoleiset raajat ojentuvat, vastakkaiset koukkuun Esille MORO:n vaimentuessa. Ellei vaimene kääntymään oppimisen ja suojaheijasteiden kehittymisen estyminen, päätä vaikea kääntää koukistetun käden puoleen, puristava kynäote, silmien väsyminen, onnettomuusalttius, suunnistusongelmat Ellei voimistu riittävästi Ei opi ryömimään, tai ryömii poikkeavasti, esim. vain toinen jalka ponnistaen
15 STNR = Symmetrinen Tooninen NiskaRefleksi Vatsamakuulla pään nosto käsivarsien suoristus, alaraajojen koukistus (KISSA!) Pään taivutus rintaa kohti käsivarsien koukistus, alaraajojen suoristus Esillä ryömimisen ja konttauksen välillä Ellei vaimene istuma-asento hankala, huono keskittymiskyky, alaraajojen jännittyneisyys/ heiluttelu keskittyessä, puristava kynäote, katseen tarkennus eri etäisyyksille hidasta, motoriset ongelmat (esim. uinnin oppiminen vaikeaa)
16 Ristikkäisryömintä ja konttaus harjoittaa aivopuoliskojen yhtäaikaista, integroitua toimintaa: vastakkaisten kehonpuoliskojen raajat toimivat TÄSMÄLLEEN SAMANAIKAISESTI
17 Vauvan kehitystä ei saa kiirehtiä Ryömimistä ja konttaamista saatava tehdä niin paljon kuin sielu sietää Ei seisottamista tai kävelyttämistä ennen kuin lapsi itsestään nousee tukea vasten ja silloinkin itse nouseminen ja sivuaskelin kävely tärkeintä Hyppykiikut ja kävelytelineet turhia, saattavat jopa estää normaalia kehitystä, jos ryömiminen ja konttaaminen jäävät vähäisiksi!! Kehitysviiveissä neuvolan kautta lääkärin ja/tai fysioterapeutin arvio ja tarvittaessa fysioterapia
18 Harjoittelu Sensomoottori ohjelmassa Päivittäinen harjoittelu paras tulos, koulussa/pk:ssa 5/7 =hyvä, 3/7 ei ehkä tuloksia? Noin 15 min/pvä, hyvä jakaa 2 tuokioon Huom! Usein voitetaan sama aika takaisin, ehkä moninkertaisena, kun lapsiryhmä alkaa rauhoittua. Kurikassa käytettävä ohjelma soveltuu 5-12 vuotiaille, ns. keskiverto-ohjelma (ei yksilöllinen!)
19 Muuta huomioitavaa Harjoittelu ei saa aiheuttaa huonoa oloa (tasapainoharjoitteet) Soveltuu 4-v. alkaen, helpoimmat harjoitteet lk: tekevät mieluummin yksin tai pareittain kuin isossa ryhmässä Arviointi huomattavasti yksinkertaistettu siitä, mitä terapeutti testaisi jos lapsella vakavia ongelmia, lääkärin ja/tai terapeutin arvio ja hoito (=yksilöllinen kuntoutusohjelma ja kehityksen etenemisen seuranta)
20 Harjoittelulla pyritään: korjaamaan varhaiskehityksen mahdollista keskeneräisyyttä harjaannuttamaan aistitoimintaa edistämään aistitoimintojen yhteistyötä harjaannuttamaan yhä monimutkaisempien hermostollisten prosessien toteuttamiseen parempi oppimis- ja keskittymiskyky Samalla motoriikka paranee, mutta harjoittelu ei korvaa arkiliikkumista Oikea tapa, järjestys ja kesto tärkeitä!!
21 Ohjaajalle Jos haluat tuloksia, ole sitkeä ja opeta liikkeet lapsille oikein, riittävän hitaina, teetä niitä päivittäin ja riittävän pitkään Käytä hyväksesi DVD:tä ja muiden kokemusta Lue esim. kiinnostavaa kirjaa lapsille liikkeiden aikana (huomio kiinnittyy tarinaan, ei tylsiin liikkeisiin!) Luota omaan luovuuteesi - ja lasten! Pidä päämäärä mielessä: Lasten rauhoittuminen, parempi vuorovaikutus Lapsen elämän ja koko hänen lähipiirinsä elämän helpottuminen, jos pientäkin edistystä tapahtuu Helpottaa myös opettajan työtä
22 KURIKKA-visio? Kuin Mjölby aikanaan: ei nuorisorikollisuutta, ei luvattomia graffiteja, ei roskaamista = ei syrjäytyneitä nuoria HALUATKO VAIKUTTAA?
VAUVAN MOTORISTA KEHITYSTÄ TUKEVA KÄSITTELY - OHJEET VANHEMMILLE
VAUVAN MOTORISTA KEHITYSTÄ TUKEVA KÄSITTELY - OHJEET VANHEMMILLE Vauvan motorista kehittymistä voidaan edistää kiinnittämällä huomio lapsen asentoon sekä monipuoliseen ja tarkoituksenmukaiseen käsittelyyn.
Miksi lasten vanhemmat tarvitsevat liikuntaa? Fyysisen toimintakyvyn ylläpitämiseksi Psyykkisen terveyden ylläpitämiseksi Sosiaaliset suhteet
Miksi lapset tarvitsevat liikuntaa? Selviytyäkseen jokapäiväisen elämän tarpeista ja vaatimuksista Päivittäisen hyvinvoinnin tueksi Saavuttaakseen uusien asioiden oppimiseen vaadittavia edellytyksiä Terveyden
Rettin oireyhtymä 15.10.2012
Rettin oireyhtymä Harvinainen geneettinen neurologinen oireyhtymä, esiintyy pääasiassa tytöillä Jokaisen tytön kehitys-sekäliikunta ja toiminta hyvin yksilöllistä Varhainen lapsuus ja vauvaikävaikuttaa
ENSIMMÄISEN IKÄVUODEN TYYPILLINEN SENSOMOTORINEN KEHITYS
ENSIMMÄISEN IKÄVUODEN TYYPILLINEN SENSOMOTORINEN KEHITYS Kiitokset toimeksiantajalle yhteistyöstä. Erityiset kiitokset oppaan kuvissa esiintyville lapsille ja heidän vanhemmilleen opinnäyteyöprojektiimme
Lajitekniikka: venyttely
Alaraajat Etureiden lihakset Seiso ryhdikkäästi. Ota yhdellä tai kahdella kädellä kiinni nilkastasi. Pidä jalat samansuuntaisena ja lantio suorassa. Työnnä lantiota hiukan eteenpäin jännittämällä pakaralihakset.
Lapsen ensimmäinen elinvuosi on suuren kehityksen aikaa Kehitys etenee yksilöllisesti Lapsen kehityksen kannalta tärkeää on varhainen vuorovaikutus,
Lapsen ensimmäinen elinvuosi on suuren kehityksen aikaa Kehitys etenee yksilöllisesti Lapsen kehityksen kannalta tärkeää on varhainen vuorovaikutus, syli ja aito läsnäolo Tärkeintä lapsen kanssa oloa on
Liikkeet ovat eritasoisia. Aloita A tason liikkeistä ja siirry pelaajien kehittyessä B tason liikkeisiin ja aina E tasolle asti.
POLVIKONTROLLI Ohjelman tarkoitus on ennaltaehkäistä polvivammoja parantamalla polvikontrollia, tasapainoa, keskivartalon hallintaa, alaraajojen lihasvoimaa, nivelliikkuvuutta, koordinaatiota sekä hypyn
Sisällys. I osa Sensorinen integraatio ja aivot
Aistimusten aallokossa Sisällys Alkusanat... 15 Esipuhe... 20 Suomalaisen asiantuntijan puheenvuoro... 22 I osa Sensorinen integraatio ja aivot Luku 1. Mitä on sensorinen integraatio? Johdanto aiheeseen..............................................
LIITE 8 Toiminnan aloittain etenevän opiskelun opetussuunnitelmaan
LIITE 8 Toiminnan aloittain etenevän opiskelun opetussuunnitelmaan 1. Motoriset taidot Kehon hahmotus Kehon hallinta Kokonaismotoriikka Silmän ja jalan liikkeen koordinaatio Hienomotoriikka Silmän ja käden
VAUVAN MOTORIIKKAA OHJAAVAA JA AKTIVOIVAA KÄSITTELYÄ HOITOJEN YHTEYDESSÄ
Fysiatria 2016 VAUVAN MOTORIIKKAA OHJAAVAA JA AKTIVOIVAA KÄSITTELYÄ HOITOJEN YHTEYDESSÄ Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymä Keskussairaalankatu 7, 15850 Lahti Puhelinvaihde 03 819 11 www.phsotey.fi
Iloisia harjoitteluhetkiä!
Tämä opas on tehty tukemaan kotona tapahtuvaa liikuntaharjoittelua. Se sisältää osiot lihaskunto-, liikkuvuus ja tasapainoharjoittelusta. Liikkeet ja harjoitteet on valittu siten, että ne pystytään suorittamaan
iloa yhdessä liikkuen KUMINAUHALLA VOIMAA
iloa yhdessä liikkuen KUMINAUHALLA VOIMAA LIHASVOIMAHARJOITUSTEN LIIKEPANKKI HARTIASEUDUN LIIKKEET VETO LEUKAAN Kohota kyynärpäät ylös ja venytä kuminauhaa leuan alle. HARTIASEUDUN LIIKKEET HARTIOIDEN
Taso 4: Kuntosaliharjoitteet InnoSport
1 / 7 8.10.2009 20:38 Taso 4: Kuntosaliharjoitteet Taso 4: Kuntosaliharjoitteet 4. taso koostuu harjoitteista, jotka tehdään kuntosaliharjoitteluna ja toiminnallisena harjoitteluna. Kuntosaliharjoittelussa
Opinnäytetyö Fysioterapiaopiskelijat Mari Kopra Eija Saarinen. Opinnäytetyö: Mari Kopra ja Eija Saarinen
Opinnäytetyö Fysioterapiaopiskelijat Mari Kopra TASAPAINOHARJOITUKSIA VERTAISOHJAAJIEN KÄYTTÖÖN Tasapainoharjoitukset on suunniteltu vertaisohjaajien työkaluiksi, he voivat hyödyntää näitä kortteja omissa
KUULON HARJOITTELU DYSFASIALAPSELLA, HOIDON SEURANTA HERÄTEVASTETUTKIMUKSIN
KUULON HARJOITTELU DYSFASIALAPSELLA, HOIDON SEURANTA HERÄTEVASTETUTKIMUKSIN Suur-Helsingin Sensomotorinen Keskus Puh: 09-484644 2 TUTKIMUS Esittelemme seuraavassa yhteenvedon tutkimuksesta, joka on tehty
Unified Parkinson's Disease Rating Scale (UPDRS Fin, III) PARKINSON POTILAAN MOTORINEN TUTKIMUS. Pvm ja aika (off vaihe / on vaihe).
Unified Parkinson's Disease Rating Scale (UPDRS Fin, III) PARKINSON POTILAAN MOTORINEN TUTKIMUS ID: Pvm ja aika (off vaihe / on vaihe). Lääke klo Puheen tuotto 0 Normaalia. Puheen ilmeikkyys, ääntäminen
HARJOITUSOHJELMA SENIOR SPORT LAITTEISTOLLE IKÄÄNTYNEIDEN KAATUMISTEN EHKÄISEMISEKSI
HARJOITUSOHJELMA SENIOR SPORT LAITTEISTOLLE IKÄÄNTYNEIDEN KAATUMISTEN EHKÄISEMISEKSI Eeva-Maija Puominen Jonna Sarajärvi Fysioterapeuttiopiskelijat 2014 JOHDANTO Lappset Group Oy:n ikääntyneille suunnattu
TOIMINNALLINEN LIIKKUVUUS
TOIMINNALLINEN LIIKKUVUUS SUOMEN URHEILUOPISTO VALMENNUSKESKUS Pia Pekonen & Annimari Savolainen ASKELKYYKKY KÄDET YLHÄÄLLÄ Polvissa noin 90 asteen kulma Keskivartalossa pito Käsien vienti yhdessä ylös
Prepared by: Tanja Viitamäki Date: :03
TLPT102018 Prepared by: Tanja Viitamäki Date: 13.04.2019 05:03, GPF Alataljasoutu Laite nro1. Hyvässä ryhdissä, olkapäät alhaalla tuo kyynärpäät läheltä kylkiä koukkuun ja rutista lapaluut "yhteen". GPF
Vahva lihas on myös joustava lihas
Terve Urheilija iltaseminaari Vahva lihas on myös joustava lihas koulutuksen käytännön osuus Kouluttajana fysioterapeutti Jarmo Ahonen 10.5.2011 Varalan Urheiluopisto Tekstit Reetta Korkki ja Hannele Hiilloskorpi,
VALMENTAJA 2 AMPUMAHIIHDON LIHASHUOLTO. Markus Suontakanen
VALMENTAJA 2 AMPUMAHIIHDON LIHASHUOLTO Markus Suontakanen LIHASHUOLTO Markus Suontakanen Sisältö Määritelmä Tavoitteet Lihastasapaino venyttely Hieronta Fysikaaliset hoidot Lihashuollon määritelmä Urhelijan
Sisällys. Suomenkielisen käännöksen alkulause... 11 Esipuhe...13 Johdanto...19 Kuinka kirjaa käytetään?...25
Sisällys Suomenkielisen käännöksen alkulause........................ 11 Esipuhe...13 Johdanto...19 Kuinka kirjaa käytetään?...25 OSA I Sensorisen integraation eli aistitiedon käsittelyn häiriön tunnistaminen
Sääriamputoitu: Supista lihaksia niin, että kuvittelet koukistavasi ja ojentavasi nilkkaa.
3-4 viikkoa amputaatiosta: silikonituppihoito Erityisesti alkuvaiheessa amputoitua raajaa tulisi harjoittaa päivittäin useita kertoja. Amputaatiotynkä tarvitsee aktiivisia lihassupistuksia verenkierron
Lasten fysioterapian ohje vanhemmille Vauvan pään poikkeavan muotoutumisen ehkäisy ja hoito
Lasten fysioterapian ohje vanhemmille Vauvan pään poikkeavan muotoutumisen ehkäisy ja hoito www.eksote.fi Vauvan pään poikkeavan muotoutumisen ehkäisy ja hoito Vauvan pää saattaa muotoutua yksipuolisen
ALKUVERRYTTELY: KÄSIEN PYÖRITTELY, SELKÄRULLAUS JA POLVENNOSTOKÄVELY PAIKALLAAN
KUNTOPIIRI- OHJELMA KUNTOPIIRITYYPPINEN LIHASKUNTOHARJOITUS Treeni 1 Ikäisesi nuoren suositellaan harrastavan vähintään 3 kertaa viikossa lihaskuntoa, liikkuvuutta ja luiden terveyttä edistävää liikuntaa
Lepää liikkeiden välillä noin sekuntia tai kunnes syke on hieman tasaantunut ja tunnet olevasi valmis jatkamaan.
1 Liike Toistot 1. Yleisliike 10 2. Lapapunnerrus 10 3. Kyykkyhyppy 20 4. Lantiosilta marssilla 10/jalka 5. Hiihtotäppäys 20/jalka 6. Jalan ojennus lantiohypyllä 10/jalka Tässä treenissä vuorotellaan sykkeennostoa
1. DIAGNOSOIDUT OPPIMISEN VAIKEUDET PALOKUNTA- NUORELLA AD/HD = TARKKAAVAISUUS- JA YLIVILKKAUSHÄIRIÖ:
PALOTARUS SUURLEIRI 2010 / PADASJOKI MINILUENNOT /Taru Laurén / 5.-9.7.2010 1. DIAGNOSOIDUT OPPIMISEN VAIKEUDET PALOKUNTA- NUORELLA AD/HD = TARKKAAVAISUUS- JA YLIVILKKAUSHÄIRIÖ: A = ATTENTION = HUOMIO
NIVELLIIKKUVUUSHARJOITTEITA
Frisbee vinottain vettä vasten = vastus pienempi kuin edellä. (Kuva 171) Frisbee pystysuoraan vettä vasten = kevyin vastus. (Kuva 172) Frisbeeharjoituksia Useimpia seuraavista frisbee-harjoituksista voi
KOTIVENYTTELYOHJELMA REIDEN TAKAOSAN LIHAKSET REIDEN LÄHENTÄJÄT PAKARALIHAKSET
KOTIVENYTTELYOHJELMA REIDEN TAKAOSAN LIHAKSET Ojenna toinen jalka suoraksi eteen ja pidä toinen jalka koukistettuna vieressä. Nojaa ylävartaloa eteen kohti venytettävää jalkaa. Pidä selkä suorana.tunne
Kuka on erilainen oppija
Kuka on erilainen oppija Oppimisvaikeudet Lukivaikeudet Muut kielelliset erityisvaikeudet Matematiikan erityisvaikeudet Tarkkaavaisuuden ja toiminnan ohjauksen vaikeudet Motoriset vaikeudet Hahmotusvaikeudet
Lisää toiminnallista voimaa
1 Lisää toiminnallista voimaa Käytä näitä liikkeitä itsenäisenä harjoituksena, alkuverryttelynä kuntosalilla tai valmistautuessasi nostotöihin. Voit käyttää kotona painona esimerkiksi kirjaa. Itsenäisenä
LIITE 7 Arviointiperusteet siirryttäessä 2. luokalta 3. luokalle
LIITE 7 Arviointiperusteet siirryttäessä 2. luokalta 3. luokalle Tämä luettelo tarkoitettu opettajan tueksi mahdollisten luki-häiriöiden havaitsemiseksi 2. luokan oppilailla. Lista antaa tietoja siitä,
JES! Virtuaali juoksukoulu - Kuntopiiri
JES! Virtuaali juoksukoulu - Kuntopiiri Lämmittele kuntopiirin ensimmäinen kierros eli tee liikkeet huomattavasti kevyemmin kuin kolme muuta kierrosta. -työ osuus per liike 30sek -Palautus liikkeiden välissä
YLEISURHEILUKOULUTUKSEN PÄÄMÄÄRÄ
YLEISURHEILUKOULUTUKSEN PÄÄMÄÄRÄ Yleisurheilukoulutuksen päämääränä - opettaa koulutettaville liikkumisen perusmuodot - kehittää nopeusvoimaa, nopeutta, reaktio- ja koordinaatiokykyä. Yleisurheiluun sopivana
1 / 12 26.9.2011 9:40 Kahdenjalankyykyn opettaminen keppi pitkittäin [ref# 1592] Pidä katse ylhäällä Kepin tulee koskettaa selkää kolmesta kohtaa (takaraivo, hartiat ja ristiselkä) koko kyykyn ajan Hyvä
LIHASKUNTO-OHJELMA KPV TYTÖT 02
LIHASKUNTO-OHJELMA KPV TYTÖT 02 OHJELMAN TARKOITUS ON PARANTAA: TASAPAINOA POLVIKONTROLLIA KESKIVARTALON HALLINTAA ALARAAJOJEN LIHASVOIMAA NIVELLIIKKUVUUTTA KOORDINAATIOTA HYPYN ALASTULOTEKNIIKKAA SEKÄ
SENSOMOTORINEN KUNTOUTUS
SENSOMOTORINEN KUNTOUTUS Hannu Hätinen Hannu Hätinen Peku Oy 1 20.4.2009 Johdanto MITÄ SENSOMOTORINEN KUNTOUTUS ON Hannu Hätinen Peku Oy 2 20.4.2009 Aikataulu Aistijärjestelmä Motorinen kehitys Refleksijärjestelmä
Stressinhallinta ja aivotutkimus. Tiia Arjanne, Integro Oy 6.11.2012
Stressinhallinta ja aivotutkimus Tiia Arjanne, Integro Oy 6.11.2012 Tausta sensomotorinen traumaterapia aivojen toiminta traumassa aivojen toiminta stressissä 2 Stressi = Ristiriita 1. Vaatimusten ja kapasiteetin
Trimmiä rintalihaksiin Istu tukevasti penkillä, työnnä kahvoista eteenpäin. Liike vaikuttaa rintalihaksiin. Tee toistoa, 2 3 sarjaa.
Ohjeita ulkokuntoilulaitteiden käyttöön Lämmitä lihaksesi ennen lihaskuntotreeniä. Tee vaikka 5 10 minuutin pyrähdys, että saat lihakset lämpenemään ja veren kiertämään. Muista venytellä lopuksi. Laitteet
1 C : V I N O P E N K K I P U N N E R R U S K Ä S I P A I N O I L L A 2-3 X 5
K O K O VARTALON TEHOTREENI - N. 60MIN - 2-3 X VIIKOSSA Tee tämä harjoitus kolme kertaa viikossa ja lepää vähintään yksi päivä harjoitusten välissä. Voit siis tehdä harjoituksen esimerkiksi maanantaisin,
Pronssimerkin suoritettuaan voimistelija voi aloittaa suorittamaan hopeamerkin liikkeitä.
päivitetty 15.12.2018 PRONSSIMERKKI Yleistä merkkiliikkeistä Merkkiliikkeiden suorittamiselle ei ole ala- eikä yläikärajaa. Merkkiliikesuoritukset voi tehdä kotisalilla oman seuran valmentajan suorittaessa
Liikuntakoneiston huolto
Liikuntakoneiston huolto Lihakset kaipaavat vahvistamisen lisäksi myös huoltoa. Huolla liikuntakoneistoasi säännöllisin venytyksin ja liikkuvuusharjoituksin. Sisällytä huoltoa jokaiseen harjoitukseesi
KUNTOSALILLA TEHTÄVÄ LIHASKUNTOHARJOITUS ENSIMMÄISET 12 VIIKKOA
KUNTOSALI -OHJELMA KUNTOSALILLA TEHTÄVÄ LIHASKUNTOHARJOITUS ENSIMMÄISET 12 VIIKKOA Treeni 1 Ikäisesi nuoren suositellaan harrastavan vähintään 3 kertaa viikossa lihaskuntoa, liikkuvuutta ja luiden terveyttä
LIHASKUNTOTESTIEN SUORITUSOHJEET. 1 Painoindeksi BMI. Painoindeksi lasketaan paino jaettuna pituuden neliöllä (65 kg :1,72 m 2 = 21,9).
LIHASKUNTOTESTIEN SUORITUSOHJEET 1 Painoindeksi BMI Painoindeksi lasketaan paino jaettuna pituuden neliöllä (65 kg :1,72 m 2 = 21,9). Painoindeksi kuvaa painon sopivuutta ja myös rasvakudoksen määrää.
KOROSTETTAVAT YDINKOHDAT KESKEISIMMÄT OPPIMISTAVOITTEET. TEKNISET TAIDOT perusvoimistelu - käynti
32 A KESKEISIMMÄT OPPIMISTAVOITTEET KOROSTETTAVAT YDINKOHDAT TEKNISET TAIDOT perusvoimistelu - käynti - juoksu telinevoimistelu - kuperkeikat - kiepit ja pyörähdykset LAJITAIDOT liikeyhdistelmät telineradat
AKTIVOI KESKIVARTALO. Keskivartalolihasten hallinta ja vahvistaminen Opas yläkouluikäisten tyttöjen lentopallovalmentajille
AKTIVOI KESKIVARTALO Keskivartalolihasten hallinta ja vahvistaminen Opas yläkouluikäisten tyttöjen lentopallovalmentajille VALMENTAJALLE Lentopallo vaatii pelaajalta monipuolista kehonhallintaa ja vakautta.
KESKIVARTALO/KEHONHALLINTAL IIKKEITÄ UINTIIN 3/2017. Prepared by: Mika Martikainen Date: :26
KESKIVARTALO/KEHONHALLINTAL IIKKEITÄ UINTIIN 3/2017 Prepared by: Mika Martikainen Date: 04.04.2017 08:26 MIKA MARTIKAINEN COACHING PL 226 70101, Kuopio 0408295515 mika@murtokohta.fi INFO "keskivartalojumppa"
AIVOJUMPPA BRAIN GYM. 20.8.2014 Eija Määttä ja Lea Torvinen Muistiluotsi Kainuu
AIVOJUMPPA BRAIN GYM 20.8.2014 Eija Määttä ja Lea Torvinen Muistiluotsi Kainuu Mitä aivojumppa on? Menetelmän on kehittänyt kalifornialainen kasvatustieteiden tohtori P.E.Dennison yhdessä vaimonsa Gail
Liike on lääkettä. motoristen taitojen tukeminen kokonaisvaltaisesti
Liike on lääkettä motoristen taitojen tukeminen kokonaisvaltaisesti Hanke on toiminut vuodesta 2013, on STEAn rahoittama ja kuuluu Emma&Elias-avustusohjelmaan. Hankkeen tavoitteena on edistää erityisesti
Lonkan lähennys istuen (reiden lähentäjälihas, hoikkalihas ja harjannelihas)
2-6 kuukautta amputaatiosta: ensiproteesi Tässä vaiheessa on aika aloittaa vaativammat harjoitteet, joilla tähdätään vartalon kokonaisvaltaisempaan vahvistukseen, tasapainon hallitsemiseen seisoma-asennossa
FITLANDIA-TREENIOPAS. - Juoksijan lihaskunto-
FITLANDIA-TREENIOPAS - Juoksijan lihaskunto- ASIANTUNTIJA Sanna Malinen Sanna Malinen on 27-vuotias viittä vaille valmis lääkäri. Sanna on harrastanut liikuntaa pikkutytöstä lähtien, ja urheilulajeista
HANKI KESTÄVÄ KESKIVARTALO SELKÄSI TUEKSI!
Miesten jumppaopas HANKI KESTÄVÄ KESKIVARTALO SELKÄSI TUEKSI! TÄSMÄLIIKUNTAA KESKIVARTALOON 2-3 kertaa viikossa 15 min. päivässä HARJOITTELE KEHOLLESI HYVÄ PERUSTA rankasi pysyy hyvässä ryhdissä ja löydät
Liikehallintakykytestaus
Liikehallintakykytestaus ketteryys, tasapaino ja liikkuvuus Marjo Rinne TtT, tutkija, ft Liikehallintakyky Liikkeen hallintaan vaikuttavia tekijöitä osa selittyy perintötekijöillä, mutta harjoittelulla
LAPSEN ESIOPETUKSEN JA ESIOPETUSTA TÄYDENTÄVÄN VARHAISKASVATUKSEN SUUNNITELMA
Kasvatuksen ja opetuksen toimiala LAPSEN ESIOPETUKSEN JA ESIOPETUSTA TÄYDENTÄVÄN VARHAISKASVATUKSEN SUUNNITELMA Lapsen esiopetuksen suunnitelma laaditaan yhdessä lapsen, huoltajan ja varhaiskasvatuksen
HARJOITEPANKKI VOIMA
HARJOITEPANKKI VOIMA VOIMAHARJOITTELU / Jalkakyykky Vaihe 1. Avustettu jalkakyykky Pidä katse suoraan eteenpäin. Pidä hyvä ryhti ja selkä suorana. Seiso haara-asennossa jalat hartioiden leveydellä siten,
Potilasohje liike- ja liikuntaharjoitteluun polvi- ja lonkkanivelrikossa
Potilasohje liike- ja liikuntaharjoitteluun polvi- ja lonkkanivelrikossa Hilkka Virtapohja ja Jari Arokoski Lisätietoa 19.2.2007 Nivelrikon seurauksena lihasvoima heikkenee ja nivel jäykistyy. Nivelrikkopotilaiden
AVH potilaan asentohoidot. Tyks Neurologian klinikka Fysioterapia
AVH potilaan asentohoidot Tyks Neurologian klinikka Fysioterapia Tavoitteena on saada luotua potilaan toimintakyvyn itsenäistymiseen tähtäävä yhdenmukainen ohjaustapa, jonka toteuttamiseen osallistuvat
Taso 2: Haastavammat perusharjoitteet InnoSport
1 / 7 8.10.2009 19:29 Taso 2: Haastavammat perusharjoitteet Taso 2: Haastavammat perusharjoitteet 2. taso koostuu lattiatasossa tehtävistä perusharjoitteista. Kaikki harjoitteet tehdään oman kehon painoa
Lajitekniikka: kuntopiiri
www.terveysverkko.fi/tietopankki/tyoikaisille Lihaskuntoharjoittelu on terveyden kannalta tärkeää ja sitä suositellaan tehtävän ainakin kaksi kertaa viikossa. Lihaskuntoharjoittelua voit tehdä kuntosalilla,
Matemaattiset oppimisvaikeudet
Matemaattiset oppimisvaikeudet Matemaattiset taidot Lukumäärien ja suuruusluokkien hahmottaminen synnynnäinen kyky, tarkkuus (erottelukyky) lisääntyy lapsen kasvaessa yksilöllinen tarkkuus vaikuttaa siihen,
LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA
Kasvatuksen ja opetuksen toimiala LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA Lapsen esiopetuksen suunnitelma laaditaan yhdessä lapsen, huoltajan ja esiopetuksesta vastaavan lastentarhanopettajan kanssa. Suunnitelmaan
OHJE / PELIOHJE 1 (5) TUOTE: Tasapainokortit SISÄLTÖ KEHITTÄÄ PELAAMINEN
OHJE / PELIOHJE 1 (5) Pelityyppi: tasapainoharjoitukset Pelaajat: 1+ pelaajaa Ikäsuositus: yli 3-vuotiaille Peliaika: - SISÄLTÖ 8 tasapainokorttia, joissa yksi asento molemmilla puolilla o 2 vihreää (aloittelijataso)
KEPPIJUMPAN PERUSLIIKKEITÄ "Keppijumpan isän" Juhani Salakan ohjeita oikeisiin liikesuorituksiin. Perusohje: Aluksi suurin huomio oikeaan suoritustekniikkaan (opetellaan ensin "uimaan" ja mennään vasta
Laitilan Jyske ry 5.4.15 Toimintakäsikirja
Keskivartalolihaskuntoharjoituksia Seuraavassa on muutamia keskivartalon voimaan ja hallintaan keskittyviä harjoituksia. Aluksi esitetyt määrät voivat tuntua isoilta. Voitkin aluksi aloittaa pienemmistä
HARJOITUSOHJELMA PUOLAPUILLA
HARJOITUSOHJELMA PUOLAPUILLA Istumaan nousu Suora vatsalihas, suora reisilihas, leveä peitinkalvon jännittäjälihas. Suoritus: Laita jalat puolapuun alle ja kädet joko niskaan kevyesti (muista kyynärpäät
Liike Sarjat Toistot. A1 Yhden jalan kyykky A2 Polvenkoukistus, kantapäät pyyhkeellä B1 Punnerrus
1 Liike Sarjat Toistot A1 Yhden jalan kyykky 4 10 12 A2 Polvenkoukistus, kantapäät pyyhkeellä 4 10 12 B1 Punnerrus 4 10 12 B2 Kulmasoutu: kyynär kyljen vierestä ylös, kyynär sivulla alas TAI tarpeeksi
Anna Ryynänen. Gummerus
Anna Ryynänen Gummerus Gummerus Kustannus Oy Teksti Anna Ryynänen 2009 Piirrokset, valokuvat ja graafinen suunnittelu Anna Mattsson 2009 Gummerus Kirjapaino Oy Jyväskylä 2008 ISBN 978-951-20-7939-1 Sisällys
Henkilökohtainen harjoitusohjelma
Henkilökohtainen harjoitusohjelma Fysio-MM Oy - Laadukasta kuntoutusta asiakkaan parhaaksi Kinesiocenter Bomba Laatija Mika Mustonen Asiakas Leppoisasti liikkeelle PHT Tabata-kahvakuulalla 25.7.2012 Tabata-sarja
TOIMINNALLINEN HARJOITTELU LAJIHARJOITTELUN PERUSTANA. Pajulahti, 27.1.2007 Nuorten maajoukkue
TOIMINNALLINEN HARJOITTELU LAJIHARJOITTELUN PERUSTANA Pajulahti, 27.1.2007 Nuorten maajoukkue Toiminnallinen =suunniteltu/kehittynyt/mukautunut tiettyä tarkoitusta varten. Toiminnallisen voimaharjoittelun
Timanttimerkin suorittamisen voi aloittaa aikaisintaan sinä vuonna, jona voimistelija täyttää kahdeksan vuotta (8v.).
päivitetty 15.12.2018 TIMANTTIMERKKI Timanttimerkin suorittamisen voi aloittaa aikaisintaan sinä vuonna, jona voimistelija täyttää kahdeksan vuotta (8v.). Timanttimerkki suoritetaan erillisissä arviointitilaisuuksissa.
Etunoja ja käden ojennus
Ryhtijumppa Tämä jumppa sisältää tehokkaita liikkeitä, jotka kannustavat vahvaan ja ryhdikkääseen vartalon asentoon. Liikkeet kohdistuvat keski- ja ylävartalon lihaksiin. Jumpassa vuorottelevat lihaskuntoliikkeet
ASEMAOHJELMA 1. Ohjelman liikkeet Huomio, esimerkki, kuva Kuvio. 1-2 paikallaan, katse kaveriin. 3-4 jalan ojennus aukikierrossa lattiaa pitkin
ASEMAOHJELMA 1 Ohjelma on asemaohjelma, jonka tavoitteena on harjoituttaa joukkuevoimistelun avainliikkeitä. Ohjelma vapaasti muokattavissa. Voit noudattaa ohjeita ja video mallia tai sommitella musiikkiin
RATSASTAJAN VENYTTELYOHJEET. Riikka Kärsämä & Jonna Haataja Fysioterapian koulutusohjelma / OAMK Elokuu 2013
RATSASTAJAN VENYTTELYOHJEET Riikka Kärsämä & Jonna Haataja Fysioterapian koulutusohjelma / OAMK Elokuu 2013 MITEN VENYTELLÄ? MIKSI VENYTELLÄ? Ennen liikuntasuoritusta/ alkulämmittelyn jälkeen Lyhytkestoiset
Keventäjän kahvakuulatreeni
Keventäjän kahvakuulatreeni Kahvakuulaharjoittelu on saanut paljon viime vuosina suosiota ensin urheilijoiden ja sittemmin kuntoilijoiden keskuudessa. Keventäjälle kahvakuulailu sopii mainiosti, sillä
Taso 3: Liikkeet pienvälineillä InnoSport
1 / 16 8.10.2009 19:41 Taso 3: Liikkeet pienvälineillä Taso 3: Liikkeet pienvälineillä 3. taso sisältää kehonhallinta harjoitteita erilaisia pienvälineitä hyödyntäen. Mukana harjoitteissa käytetään mm.
LENTOPALLON PERUSTEKNIIKOITA
LENTOPALLON PERUSTEKNIIKOITA Sormilyönti (passi) o liike nopeasti pallon alle, lantio pallon alle o juoksuvauhdin pysäytys, tasapainoinen asento, toinen (oikea) jalka hiukan eteen: pienellä askeleella
Prepared by: Tiina Kukonlehto Date: :59
Prepared by: Tiina Kukonlehto Date: 10.05.2017 07:59 OULU-KOILLISMAAN PELASTUSLAITOS, - Istuen/seisten ilman kenkiä - Pyöritä nilkkaa ja vaihda välillä suuntaa - Heilauta rennosti jalkaa suorana eteen
Spiraalistabilaatio. Vakaa asento - Ojennus - Liike! Spiral Stabilization, SPS
Spiraalistabilaatio Spiral Stabilization, SPS Vakaa asento - Ojennus - Liike! Löydät SPS-metodiin kouluttautuneet ohjaajat ja terapeutit Spiraalistabilaatio -sivuilta osoitteessa: www.spiraalistabilaatio.fi
PhysioTools Online - ed set Sivu 1/7
PhysioTools Online - emailed set Sivu 1/7 Harjoitusohjelma FYS PKL SELKÄRYHMÄ 2/15 Keski-Suomen SHP Keski-Suomen keskussairaala Keskussairaalantie 19, 40620 Jyväskylä, Suomi ALKULÄMMITTELY Pyöräilyä. Aika:
ÄIJÄT PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOIVAT ÄIJÄT PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOIVAT ÄIJÄT 11. PÄIJÄT-HÄMEEN PÄIJÄT-HÄMEEN 12. Päijät-Hämeen
Mattoliikkeet Selkälihasharjoite konttaus asennossa Asetu konttausasentoon. Nosta vastakkainen jalka ja käsi suorana ylös vaakatasoon sekä venytä samalla pituutta. 8. Istumaannousu levypainolla Asetu selinmakuulle,
Perhevalmennus. Fysioterapian osuus
Perhevalmennus Fysioterapian osuus Liikunta on tärkeää raskauden aikana Liikunta on osa synnytykseen valmentautumista Hyvä kunto auttaa jaksamaan paremmin raskauden aikana, synnytyksessä sekä synnytyksestä
MITEN AVUSTAN JA SIIRRÄN OMAISTANI
MITEN AVUSTAN JA SIIRRÄN OMAISTANI Koulutuspäivä omaishoitajille 26.3. 2009 OULA / sosiaali- ja terveysalan yksikkö Opettaja Pia Koistinen MITÄ? siirrot terveellisesti ja turvallisesti sekä omaisen toimintakykyä
Keskitason ohjelma. Kotivoimisteluohjelma luustokuntoutujalle. 1. Alkulämmittely hiihtoliike. 2. Viivakävely eteenpäin
LIITE 3 Kotivoimisteluohjelma luustokuntoutujalle Keskitason ohjelma Tee liikkeitä päivittäin. Tee jokaista liikettä aluksi 10 liikkeen sarja. Pidä pieni tauko ja toista samat liikkeet toiset. Muista hyvä
TEHOKAS KOTIJUMPPA JOULUTAUOLLE!
TEHOKAS KOTIJUMPPA JOULUTAUOLLE! Pysy kunnossa Tapiolan Voimistelijoiden ryhmäliikunnan joulutauon aikana. Helpot ja tehokkaat kotijumppaohjeet, ovat tauon aikana motivoimassa sinua liikkumaan. Kotijumppa
AVH-potilaan siirtymisen ohjaaminen. TYKS fysioterapia / os.964
AVH-potilaan siirtymisen ohjaaminen TYKS fysioterapia / os.964 AVH potilaan kuntoutus Ohjataan ja tuetaan potilasta käyttämään voimavarojaan oikein erilaisissa päivittäisissä tilanteissa Tavoitteena on
B-luokka 20.12.2013. Yleistä. Hyppy. Hyppy. Hypyn arvostelu juoksu. Hypyn arvostelu. mattokasa
Yleistä B-luokka Kilpailuihin voi osallistua aikaisintaan sen vuoden syksynä, kun voimistelija täyttää 7 vuotta (lisenssikausi syksy 2013 - kevät 2014 / 2006 syntynyt) B-luokkaan voi siirtyä kilpailemaan,
Ohjeita liikunnanohjaajille. Katri Pöllänen, Projektityöntekijä, Monaliiku ry
Ohjeita liikunnanohjaajille Katri Pöllänen, Projektityöntekijä, Monaliiku ry Ohjeet 1. Suunnittele tunnit hyvin 2. Toteutus: Suunnitelman mukaan, mutta joustavasti 3. Selitä mitä tehdään ja miksi 4. Liikutaan
Dialoginen vauvatanssi varhaisen vuorovaikutuksen tukena. Ohjausmateriaali vanhemmille
Dialoginen vauvatanssi varhaisen vuorovaikutuksen tukena Ohjausmateriaali vanhemmille Hyvä äiti ja isä! Tämän diaesityksen tarkoitus on kertoa sinulle varhaista vuorovaikutusta tukevasta menetelmästä,
Harjoite 3: Piirrä ja kirjoita suoritus osiksi
Harjoite 3: Piirrä ja kirjoita suoritus osiksi Aikaa kuluu yksilöllisesti 10-20 min/suoritus Harjoituslomakkeet ja kynät Tavoitteet: Harjoitus on erittäin tehokas harjoite varmistamaan, että urheilija
ALOITTELIJAN KUNTOSALIOPAS
ALOITTELIJAN KUNTOSALIOPAS JOHDANTO Tämä opas on tarkoitettu sinulle, joka haluat aloittaa kuntosaliharjoittelun. Opas sisältää tietoa, jota tarvitset harjoitellaksesi tehokkaasti, turvallisesti ja tavoitteellisesti.
Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys. Kietaisuristi 2 - trikoisella kantoliinalla
Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys Kietaisuristi 2 - trikoisella kantoliinalla (voit käyttää peiliä apunasi harjoitellessasi sidontaa) 1.
Niskahartiajumppa. Lämmittelyliikkeet:
Niskahartiajumppa Useimmat meistä kärsivät jossain vaiheessa matkan varrella niskahartiaseudun vaivoista. Syitä vaivoihin voi olla useita, huonot tai toispuoleiset työasennot, huono tyyny, huono nukkuma-asento,
REIPPAASTI KOHTI TURVALLISTA TALVEA
REIPPAASTI KOHTI TURVALLISTA TALVEA LIIKU PYSYT PYSTYSSÄ; Kotiharjoittelulla on helppo aloittaa; paranna lihasvoimaa ja tasapainoa Terveysliikuntaa voi harrastaa yksin tai yhdessä HUOMIOI JALKINEET JA
tekonivelellä, johon kuuluu metallinen reisiosa sekä metallinen ja muovinen sääriosa. Polven tekonivel kiinnitetään luuhun
Polven tekonivelleikkauksessa korvataan kuluneet nivelpinnat tekonivelellä, johon kuuluu metallinen reisiosa sekä metallinen ja muovinen sääriosa. Polven tekonivel kiinnitetään luuhun Leikkauksen tarkoituksena
www.gains.fi/kotijumppa 1. Etukyykky 2-4 x 10-20
www.gains.fi/kotijumppa 1. Etukyykky 2-4 x 10-20 Ota isompi vesikanisteri tai vaikka matkalaukku syliin. Jalat hartianlevyiseen haaraasentoon, jalkaterät suoraan eteenpäin. Polven tulee ehdottomasti mennä
F Y S I O T E R A P I A K O U L U I L L A L A P P E E N R A N N A N L I I K K U V A K O U L U T I I M I
F Y S I O T E R A P I A K O U L U I L L A L A P P E E N R A N N A N L I I K K U V A K O U L U T I I M I LIIKKUVA KOULUTIIMI 15 koululiikunnanohjaajaa + 1 fysioterapeutti Koulufysioterapeutin tehtävät:
Turvallisten perusliikemallien havainnointi: HARJOITUSKIRJA. Jaana Suni, dosentti, TtT, ft ja Marjo Rinne, TtT, ft UKK-instituutti
Turvallisten perusliikemallien havainnointi: HARJOITUSKIRJA Jaana Suni, dosentti, TtT, ft ja Marjo Rinne, TtT, ft UKK-instituutti 1 Havainnointiharjoitukset Näiden harjoitusten tarkoitus on ohjata havainnoimaan
Taukojumppa. Kuinka tehostat kehonmuokkausta ja parannat terveyttäsi muutamassa sekunnissa arkipäivän aikana
Taukojumppa Kuinka tehostat kehonmuokkausta ja parannat terveyttäsi muutamassa sekunnissa arkipäivän aikana Olet ehkä huomannut viime vuosina uutisia, joissa kerrotaan istumisen olevan hengenvaarallista.
PARKOUR -LIIKUNTAVÄLINEET MONIPUOLISEEN LIIKKUMISEEN
PARKOUR -LIIKUNTAVÄLINEET MONIPUOLISEEN LIIKKUMISEEN ENNALTAEHKÄISEVÄ LIIKUNTA. Lapsen liikkuvat jokapäiväisessä elämässä entistä vähemmän. Ilman liikuntaa perustaitojen, kuten kiipeily, hyppääminen, tasapainoilu
Sulautuvan opetuksen seminaari, Helsingin yliopisto, Saara Repo, HY, Avoin yliopisto Paavo Pylkkänen, Filosofian laitos, HY ja Skövden
Sulautuvan opetuksen seminaari, Helsingin yliopisto, 8.3.2012 Saara Repo, HY, Avoin yliopisto Paavo Pylkkänen, Filosofian laitos, HY ja Skövden korkeakoulu, Ruotsi Kurssin esittely Opiskelijapalautteen