ASEMAOHJELMA 1. Ohjelman liikkeet Huomio, esimerkki, kuva Kuvio. 1-2 paikallaan, katse kaveriin. 3-4 jalan ojennus aukikierrossa lattiaa pitkin
|
|
- Aila Pääkkönen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 ASEMAOHJELMA 1 Ohjelma on asemaohjelma, jonka tavoitteena on harjoituttaa joukkuevoimistelun avainliikkeitä. Ohjelma vapaasti muokattavissa. Voit noudattaa ohjeita ja video mallia tai sommitella musiikkiin ryhmällesi sopivia liikkeitä ja/tai kuvioita. Ohjelman liikkeet Huomio, esimerkki, kuva Kuvio 1-2 paikallaan, katse kaveriin 3-4 jalan ojennus aukikierrossa lattiaa pitkin 5-6 plie, polvien koukistus (polvet ulospäin) 7-8 käynti varpailla 4 x varpailla kävely suorin polvin 4 x korkeilla päkiöillä passeaskelta uusi kuvio Ohjelman aloitus pareittain nurkista ja kädet ristiotteessa. Vatsat kohti maton keskustaan. 1-4 aalto pareittain taakse (vartalo taipuu eteen), 5-6 tiukka syöksy, ote kaverista irtoaa 7-8 takaisin paino suoralle jalalle, jalat yhteen ja käsien vauhtiheitto ympäri vartalon edessä (polvet koukistuvat)
2 1-2 pari menee kyykkyyn varpailla 3-7 kaveri juoksee kyykyssä olevan ympäri 7 kyykyssä oleva voimistelija nousee 8 molemmilla ojennus 1 etulaukka (kädet sivuille), 2 hypähdys (kädet alakautta eteen), 3 etulaukka (kädet sivuille), 4-6 juoksu (kädet ympäri), 7 ojennushyppy ja 8 x- hyppy (kädet sivuille) Voit sommitella myös oman askel- /hyppysarjan liikkumisen tilalle liikutaan 4 hengen ryhmissä kohti etunurkkaa 4 x passe-hypyt, ristikäsi eteen ja toinen taakse, pää myötäilee liikettä 8 x tanajuoksua (kädet vyötäröllä) Yhdistä askelsarjaan käsiliikkeitä ja pyri sommittelemaan niin, että askel-sarjan sisällä vaihtuu rytmi ja/tai suunta 2 x juoksua + jalan ojennus X 2 4 x varpailla kävely eteen, kädet aukeavat ja 5-8 laskuilla polvilleen laskeutuminen (kippuraan) Passe-hypyillä ja tanajuoksuilla piiri ja seuraavilla askelilla alla olevaan kuvioon 1-6 kippurasta sivutaivutus nojaan liike päättyy takaisin kippuraan, mutta suunta vaihtuu oikealle
3 1-6 aalto: pyöreänä kippurasta nousu, ison taivutuksen kautta takaisin pyöreäksi 7-8 vartalon kierto polviseisonnassa 1-4 kissatyönnön kautta linnunpönttö asentoon, 5 polvet koukkuun, 6 asennon näyttö, 7-8 suoristus 1-2 kissalla pois kippuraan, 3-4 pyörähdys takaseinään jalkojen avauksella, 5-6 kippuran kautta, 7-8 täysi-istuntaan 1-4 täysi-istunnasta niskaseisontaan, 5-6 alas ja 7-8 taputus täysi-istunnassa (kuulet rytmin musiikista). 1-2 käännös toiseen sivusuuntaan, 3-4 kissanhäntä ojennus
4 5-6 kauris istunta (kädet maassa tai sivuilla), 7-8 polviseisontaan meno 1-2 kallistus polviseisonnassa, 3-4 taputus ja katse yleisöön (kuulet rytmin musiikista), 5-6 kallistuksesta poistuminen ja 7-8 kyykkyyn meno 1-2 kuperkeikka jalat yhdessä 3-4 pyöreänä ylösnousu 5-6 ja 7-8 eteentaivutus-liike, jossa kädet heilautetaan taakse ja työnnetään peppua taakse (keikistelyliike). 1 askel oikealla 2-4 vasen jalka 45 astetta ilmaan (tasapaino) HUOM, voit sommitella myös toisen tasapainon (esim. jalka voi olla korkeammallakin) 5-8 passe/kukko tasapaino oikealla jalalla, kädet vyötäröllä 1-2 ojennushyppy 3-4 iso tasahyppy, kädet ojentuvat ylös 5-6 ja 7-8 kanta hypähdykset 1-4 heilurihypyt paikallaan juoksu vasemman kautta maton takaosaan, 3-4 ojennus ja 5-6 passe piruetti 180 astetta ja 7-8 niiaus Portti = yhteisliike, jossa eturivi
5 kävelee 1-2 eteen ja menevät toispolviseisontaan, takarivi hyppää käsien yli varsahypyn 3-4, portti tytöt nousevat ylös ja kävelevät varpailla eteen ja hyppääjät peruuttavat 5-8 porttien ali ja tulevat uudestaan eteen kuperkeikalla, kun porttitytöt menevät uudelleen toispolviseisontaan Kuperkeikan tehneet tytöt menevät sivuspagaatti 5-6 läpimeno vatsalleen ja pysyvät vatsallaan, pää käsien varassa 7-8, työntävät itsensä kippuraan 1-2, kierähtävät pepulla 3-4 ja tekevät loppuasennon, joka voi olla vapaa valintainen. Porttitytöt nousevat kuperkeikan jälkeen ylös perusasentoon ja irrottavat otteensa toisistaan sekä menevät kyykyyn 7-8, hypähtävät sivuspagaattiin/isoon haaraan 1-2 ja vetävät jalat suppuun sekä kierähtävät pepulla 3-4 ja tekevät loppuasennon Portin sijasta voit sommitella oman loppuosan ohjelmaan sekä vapaavalintaisen loppuasennon.
Tanssillinen voimistelu: hopeamerkki
1 Tanssillinen voimistelu: hopeamerkki Tanssillisen voimistelun merkkijärjestelmän taustalla on kehittää voimistelun laatua sekä tarvittavia ominaisuuksia: kehon hallintavoimaa, ryhtiä, liikkuvuutta, koordinaatiota
Joukkuevoimistelun merkkisuoritukset. Nimi Syntymävuosi. Seura
Joukkuevoimistelun merkkisuoritukset Nimi Syntymävuosi Seura Pronssimerkki Pakolliset liikkeet Hyväksytty Pvm Tasapaino: Sivupassé Tukijalan ojennus, tasapainossa tukijalka on hallittu ja suora. Tukijalka
Pronssimerkki ~ 1 ~ REKKI: (1-3: rintakorkeus, 4: heiluntakorkeus)
Pronssimerkki ~ 1 ~ Kevät 2018 REKKI: (1-3: rintakorkeus, 4: heiluntakorkeus) 1. HYPPY OIKONOJAAN - lähtö maasta - liike päättyy siistiin ja tiukkaan oikonojaan - kyynärpäät suorina - polvet ja nilkat
REKKI: (1-3: rintakorkeus, 4: heiluntakorkeus)
Kevät 2018 1 REKKI: (1-3: rintakorkeus, 4: heiluntakorkeus) 1. KIEPPI - lähtö maasta - liike päättyy siistiin ja tiukkaan oikonojaan - polvet ja nilkat ojennettuina vierekkäin, ei ristikkäin 2. OIKONOJASTA
REKKI: (1-3: rintakorkeus, 4: cm)
Kevät 2017 1 REKKI: (1-3: rintakorkeus, 4: 180-210 cm) 1. KIEPPI (ponnistus korokkeella tai ilman) - liike päättyy siistiin ja tiukkaan oikonojaan (nilkat myös ojennettuina vierekkäin, ei ristikkäin) -
~ 1 ~ REKKI: (1-3: rintakorkeus, 4: cm)
~ 1 ~ Kevät 2017 REKKI: (1-3: rintakorkeus, 4: 180-210 cm) 1. HYPPY OIKONOJAAN - vartalo tiukkana, lantiossa ei saa olla taittoa - käsivarret suorina, nilkat ojennettuina 2. OIKONOJASTA SELINHEILAHDUS
REKKI: (1-3 sarja: rintakorkeus, 4-6 sarja: heiluntakorkeus)
1 Kevät 2018 REKKI: (1-3 sarja: rintakorkeus, 4-6 sarja: heiluntakorkeus) 1. KIEPPI - lähtö maasta - liike päättyy siistiin ja tiukkaan oikonojaan - polvet ja nilkat ojennettuina vierekkäin, ei ristikkäin
REKKI: (1-3: rintakorkeus, 4-6: cm)
1 Kevät 2017 REKKI: (1-3: rintakorkeus, 4-6: 180-210 cm) 1. KIEPPI (ponnistus korokkeella tai ilman) - liike päättyy siistiin ja tiukkaan oikonojaan (nilkat myös ojennettuina vierekkäin, ei ristikkäin)
Pakolliset kriteerit tulee täyttyä, jotta liikkeestä saa vähintään yhden pisteen. Muut kriteerit määrittävät pistearvon skaalalla 1-4
Valmisohjelma, onnistumisen kriteerit: Pisteytys: 0 p. jos joukkue päättää olla yrittämättä liikettä tai epäonnistuu pakollisten kriteereiden toteuttamisessa 1 p. jos joukkue yrittää, mutta taitotaso ei
ACTIVE CHEER STAGE LIIKKEIDEN VAATIMUKSET
ACTIVE CHEER STAGE LIIKKEIDEN VAATIMUKSET Suomen Cheerleadingliitto on luonut harrastejoukkueille valmiin koreografian, jota voi esittää seuran omissa tapahtumissa sekä Active Cheer Stage tapahtumassa
8-10 mm paksu veneköysi tai hyppynaru, päässä solmut
Starttimerkki 1. Naru 8-10 mm paksu veneköysi tai hyppynaru, päässä solmut Perusasento, kädet suorana alaviistossa, naru selän takana U- asennossa. narun solmupäät ovat käsien sisällä piilossa. Narun pyörimissuunta:
TIMANTTIMERKKI RENKAAT
TIMANTTIMERKKI RENKAAT Heiluntakorkeus 1. Heilunnasta turmaan taitolla 2. Pesäriipunta 3 s. => turmaan 3. Taitto 3 s. 4. Lapatukiriipuntaan 3 s. => turmaan 5. Keräkeinunta x 2 6. Soutu x 2 kerässä (min.70
REKKI: (1-4: rintakorkeus, 5-6: cm)
Kausi 2016-2017 REKKI: (1-4: rintakorkeus, 5-6: 180-210 cm) 1. KIEPPI (ponnistus korokkeella tai ilman) - liike päättyy siistiin ja tiukkaan oikonojaan (nilkat myös ojennettuina vierekkäin, ei ristikkäin)
Timanttimerkin suorittamisen voi aloittaa aikaisintaan sinä vuonna, jona voimistelija täyttää kahdeksan vuotta (8v.).
päivitetty 15.12.2018 TIMANTTIMERKKI Timanttimerkin suorittamisen voi aloittaa aikaisintaan sinä vuonna, jona voimistelija täyttää kahdeksan vuotta (8v.). Timanttimerkki suoritetaan erillisissä arviointitilaisuuksissa.
Kultamerkin suoritettuaan ja sinä vuonna, jolloin voimistelija täyttää 8 vuotta, voi aloittaa suorittamaan timanttimerkin liikkeitä.
päivitetty 15.12.2018 KULTAMERKKI Merkkiliikkeiden suorittamiselle ei ole ala- eikä yläikärajaa. Merkkiliikesuoritukset voi tehdä kotisalilla oman seuran valmentajan suorittaessa arvioinnin. Arvioiva valmentaja
Hopeamerkki Yleistä merkkiliikkeistä
Yleistä merkkiliikkeistä Merkkiliikkeiden suorittamiselle ei ole ala- eikä yläikärajaa. Merkkiliikesuoritukset voi tehdä kotisalilla oman seuran valmentajan suorittaessa arvioinnin. Arvioiva valmentaja
Hopeamerkin suoritettuaan voimistelija voi aloittaa suorittamaan kultamerkin liikkeitä.
päivitetty 15.12.2018 HOPEAMERKKI Merkkiliikkeiden suorittamiselle ei ole ala- eikä yläikärajaa. Merkkiliikesuoritukset voi tehdä kotisalilla oman seuran valmentajan suorittaessa arvioinnin. Arvioiva valmentaja
Pronssimerkin suoritettuaan voimistelija voi aloittaa suorittamaan hopeamerkin liikkeitä.
päivitetty 15.12.2018 PRONSSIMERKKI Yleistä merkkiliikkeistä Merkkiliikkeiden suorittamiselle ei ole ala- eikä yläikärajaa. Merkkiliikesuoritukset voi tehdä kotisalilla oman seuran valmentajan suorittaessa
Hopeamerkki Yleistä merkkiliikkeistä
Hopeamerkki Yleistä merkkiliikkeistä Merkkiliikkeiden suorittamiselle ei ole ala- eikä yläikärajaa. Merkkiliikesuoritukset voi tehdä kotisalilla oman seuran valmentajan suorittaessa arvioinnin. Arvioiva
Pronssimerkki Yleistä merkkiliikkeistä
Pronssimerkki Yleistä merkkiliikkeistä Merkkiliikkeiden suorittamiselle ei ole ala- eikä yläikärajaa. Merkkiliikesuoritukset voi tehdä kotisalilla oman seuran valmentajan suorittaessa arvioinnin. Arvioiva
Valmisohjelma, onnistumisen kriteerit: Pisteytys:
Valmisohjelma, onnistumisen kriteerit: Pisteytys: 0 p. jos joukkue päättää olla yrittämättä liikettä 1 p. jos joukkue yrittää, mutta taitotaso ei vielä riitä 2 p. jos puolet joukkueesta saavuttaa kriteerit
LIHASKUNTO-OHJELMA KPV TYTÖT 02
LIHASKUNTO-OHJELMA KPV TYTÖT 02 OHJELMAN TARKOITUS ON PARANTAA: TASAPAINOA POLVIKONTROLLIA KESKIVARTALON HALLINTAA ALARAAJOJEN LIHASVOIMAA NIVELLIIKKUVUUTTA KOORDINAATIOTA HYPYN ALASTULOTEKNIIKKAA SEKÄ
Hopeamerkki. Merkkiliikkeiden suorittamiselle ei ole ala- eikä yläikärajaa. Ennen hopeamerkin liikkeiden suorittamista tulee suorittaa pronssimerkki.
Hopeamerkki Yleistä merkkiliikkeistä Merkkiliikkeiden suorittamiselle ei ole ala- eikä yläikärajaa. Ennen hopeamerkin liikkeiden suorittamista tulee suorittaa pronssimerkki. Merkkiliikesuoritukset voi
Lajien yhteisen STARA-merkin ohjeet ohjaajille ja valmentajille
Lajien yhteisen STARA-merkin ohjeet ohjaajille ja valmentajille Staramerkin suorittamiselle ei ole ala- eikä yläikärajaa, kunhan on Stara-lisenssi. Liikkeet ovat voimistelukoulun alkeis- ja alkeisjatkopassista.
Miksi lasten vanhemmat tarvitsevat liikuntaa? Fyysisen toimintakyvyn ylläpitämiseksi Psyykkisen terveyden ylläpitämiseksi Sosiaaliset suhteet
Miksi lapset tarvitsevat liikuntaa? Selviytyäkseen jokapäiväisen elämän tarpeista ja vaatimuksista Päivittäisen hyvinvoinnin tueksi Saavuttaakseen uusien asioiden oppimiseen vaadittavia edellytyksiä Terveyden
LIHASKUNTOHARJOITTELU KOTONA
LIHASKUNTOHARJOITTELU KOTONA Tähän on kerätty liikemalleja, joita voidaan suorittaa kotona. Kaikkia liikkeitä ei tarvitse kerralla tehdä, vaan tarkoituksena on poimia itselle sopivat liikkeet omaksi kuntopiiriksi.
VOIMISTELUN LATTIALAJIEN PASSI
VOIMISTELUN LATTIALAJIEN PASSI MINÄ VOIMISTELIJANA MONIPUOLINEN HARJOITTELU Väritä ruutu aina kun olet liikkunut JUOKSIN Kuvani LUISTELIN PELASIN PALLOPELEJÄ UIN Nimi Ryhmä HIIHDIN LEIKIN PIHAPELEJÄ Harjoitusaika/
Pronssimerkki. 1. Temppu. Huolellisesti ja ojentaen!
Pronssimerkki 1. Temppu Huolellisesti ja ojentaen! Perusasento Laskeutuminen kyykkyasentoon Kuperkeikka eteenpäin ojentaen jalat ja tullen ylös kyykkyyn ilman käsien apua. Nousu seisomaan perusasentoon.
Liikkeet ovat eritasoisia. Aloita A tason liikkeistä ja siirry pelaajien kehittyessä B tason liikkeisiin ja aina E tasolle asti.
POLVIKONTROLLI Ohjelman tarkoitus on ennaltaehkäistä polvivammoja parantamalla polvikontrollia, tasapainoa, keskivartalon hallintaa, alaraajojen lihasvoimaa, nivelliikkuvuutta, koordinaatiota sekä hypyn
D -IKÄISTEN HARJOITTELUA
D -IKÄISTEN HARJOITTELUA VERYTTELYT niveljumppa Erityisen tärkeitä kaikki käsien heilautukset, olkapäiden rentouden kehittämiseen paljon aikaa. Matkitaan rennosti iskulyönnin käsien vientiä ylös ja liikettä
Naisten telinevoimistelu Minoriryhmän testit vuonna 2013
Naisten telinevoimistelu Minoriryhmän testit vuonna 2013 päivitetty 24.1.2013 Valmentajan varmistus kaikissa testeissä on sallittu! Puomin liikkeissä ei avustusta, valmentaja saa seistä vieressä. Liikkeiden
Odotetaan 8 iskua, jonka jälkeen kävellään parijonossa piirin kehällä vp 24 askelta. (yht. 4x8)
Kerenskiä Alkuasento: Parijonossa käsi kädessä yleisöstä katsoen oikeassa takakulmassa. Riemu vasemmalla ja ilo oikealla puolella. Viejä= riemu, seuraaja= ilo Sisääntulo Ajot Odotetaan 8 iskua, jonka jälkeen
TIMANTTIMERKKI. Timanttimerkin voi suorittaa aikaisintaan sen vuoden syksynä, jona voimistelija täyttää kahdeksan vuotta.
TIMANTTIMERKKI Yleistä merkkiliikkeistä Timanttimerkin voi suorittaa aikaisintaan sen vuoden syksynä, jona voimistelija täyttää kahdeksan vuotta. suoritetaan erillisessä arviointitilaisuudessa. Arvioinnit
FolkJam Goes Wanhat. Vastuut eli tanssiin kutsut (Kuuteen menevä osa) A1 Vuorovastuu tytöt
FolkJam Goes Wanhat FolkJam -tanssi vanhoille tai muuhun koulujen juhla tai esitystoimintaan. Tanssi pohjautuu musiikin tyylin mukaisesti karjalaiseen tanssiperinteeseen. FolkJam Goes Wanhat on kevyesti
Yleismotoriikka 1. Koordinaatio PISTETYÖSKENTELY. Kehonhallinta Keräponnistukset. Kehonhallinta Kuperkeikka eteenpäin *matto.
PISTETYÖSKENTELY Kuperkeikka eteenpäin Yleismotoriikka 1 Lähdetään kyykystä jalat vierekkäin, kämmenet matossa. Leuka painetaan rintaan, ponnistetaan jalat suoriksi ja asetetaan takaraivo maahan. Rullataan
Kultamerkki. Päivitetty Suomen Voimisteluliitto Svoli Naisten telinevoimistelu Luokkakilpailujärjestelmä Kultamerkki 1/5
Kultamerkki Yleistä merkkiliikkeistä Merkkiliikkeiden suorittamiselle ei ole ala- eikä yläikärajaa. Merkkiliikesuoritukset voi tehdä kotisalilla oman seuran valmentajan suorittaessa arvioinnin. Arvioiva
B-luokka 20.12.2013. Yleistä. Hyppy. Hyppy. Hypyn arvostelu juoksu. Hypyn arvostelu. mattokasa
Yleistä B-luokka Kilpailuihin voi osallistua aikaisintaan sen vuoden syksynä, kun voimistelija täyttää 7 vuotta (lisenssikausi syksy 2013 - kevät 2014 / 2006 syntynyt) B-luokkaan voi siirtyä kilpailemaan,
Opinnäytetyö Fysioterapiaopiskelijat Mari Kopra Eija Saarinen. Opinnäytetyö: Mari Kopra ja Eija Saarinen
Opinnäytetyö Fysioterapiaopiskelijat Mari Kopra TASAPAINOHARJOITUKSIA VERTAISOHJAAJIEN KÄYTTÖÖN Tasapainoharjoitukset on suunniteltu vertaisohjaajien työkaluiksi, he voivat hyödyntää näitä kortteja omissa
JES! Virtuaali juoksukoulu - Kuntopiiri
JES! Virtuaali juoksukoulu - Kuntopiiri Lämmittele kuntopiirin ensimmäinen kierros eli tee liikkeet huomattavasti kevyemmin kuin kolme muuta kierrosta. -työ osuus per liike 30sek -Palautus liikkeiden välissä
AKROBATIAVOIMISTELUN YKSILÖSARJAT
AKROBATIAVOIMISTELUN YKSILÖSARJAT Akrobatiavoimistelun yksilösarjoissa kilpaillaan seuraavissa luokissa: LUOKKA IKÄRAJAT 2014-2015 Sarjan sisältövaatimukset Pisteet ja arvostelu Tulokset kausi A (08-09
iloa yhdessä liikkuen KUMINAUHALLA VOIMAA
iloa yhdessä liikkuen KUMINAUHALLA VOIMAA LIHASVOIMAHARJOITUSTEN LIIKEPANKKI HARTIASEUDUN LIIKKEET VETO LEUKAAN Kohota kyynärpäät ylös ja venytä kuminauhaa leuan alle. HARTIASEUDUN LIIKKEET HARTIOIDEN
Liike Sarjat Toistot Palautusaika. A1 Kyykky + luistelukyykky s. A2 Lantionnosto s. B1 Varpaiden kastelu s
1 Liike Sarjat Toistot Palautusaika A1 Kyykky + luistelukyykky 3 10-15 15 s A2 Lantionnosto 3 8-15 15 s A3 Jalan loitonnus kyljellään 3 10-15/ jalka 30 s B1 Varpaiden kastelu 3 10-16 15 s B2 Rutistus ja
4VENUS WARM UP. Bruno Mars: Just the way you are
4VENUS WARM UP Bruno Mars: Just the way you are 4x8 päänrullaus puolelta toiselle 8x8 olkapään pyöritys vuorotellen (4) kädenvenytys vuorotellen sivulle (4) x4 4x8 syvät hengitykset, kädet ylös ja alas
Suomi100 liikuntahaaste
Suomi100 liikuntahaaste Kädessäsi on Suomi100 -liikuntahaasteen suoritusvihko. Tavoitteenasi on, että teet 100 erilaista liikuntasuoritusta 100 kertaa. Sinulla on haasteen suorittamiseen aikaa itsenäisen
Kuntopalloharjoituksia
Kuntopalloharjoituksia Alhaalta ylös Laskeudu kyykkyyn selkä ja yläraajat suorina. Ponnista jaloilla tehokkaasti ylöspäin. Ajoita yläraajojen liike ja pallon heitto ponnistuksen loppuvaiheeseen. Ota pallo
HARJOITEPANKKI VOIMA
HARJOITEPANKKI VOIMA VOIMAHARJOITTELU / Jalkakyykky Vaihe 1. Avustettu jalkakyykky Pidä katse suoraan eteenpäin. Pidä hyvä ryhti ja selkä suorana. Seiso haara-asennossa jalat hartioiden leveydellä siten,
Kaikki mukaan taukojumppaan! Nyt on vuorossa hyppimistä, venyttelyä, juoksua, tasapainoilua - kaikkea kivaa.
Kaikki mukaan taukojumppaan! Nyt on vuorossa hyppimistä, venyttelyä, juoksua, tasapainoilua - kaikkea kivaa. Kaikki mukaan - taukojumppaan! materiaali koostuu kymmenestä Laakavuoren ala-asteen ja Vartiokylän
Telineet mattokasa, korkeus 100 cm (± 5 cm) nojapuun aisa (tai rekki), voimistelijan jalat noin 20 cm irti matosta
Yleiset ohjeet kilpailee vain pakollisilla liikesarjoilla. Saavutettuaan vähintään 32,00 pistettä voimistelija voi halutessaan nousta 2. tai Super-an jo seuraavassa kilpailussa. Voimistelijan ei ole kuitenkaan
B-LUOKKA VIRHEVÄHENNYKSET
B-LUOKKA VIRHEVÄHENNYKSET Arvostelutuomareiden vähennykset Suoritusvirheet Keski Kädet koukussa käsitukivaiheessa tai polvet koukussa Jalat tai polvet erillään hartioiden leveys tai Jalat ristikkäin kierteisissä
Minuuttivälipalat vuotiaille
Minuuttivälipalat 3-4 - vuotiaille Tasapainoilu kehityskaudelle 3 4 - vuotta Tehtäväkortti 1. Seisokaa yhdellä jalalla tukea ottaen, vaihtakaa jalkoja Seisokaa yhdellä jalalla ilman tukea, vaihtakaa jalkoja
LIIKUNTATUNNILLA! B-TAITOTASO Koreografia: Paula Kettu Musiikin sävellys ja sovitus: J-P Piirainen
LIIKUNTATUNNILLA! B-TAITOTASO Koreografia: Paula Kettu Musiikin sävellys ja sovitus: J-P Piirainen Tanssit: 1. Liikuntasalin lattialla tapahtuu (jenkka) 2. Kivulias polska Tervetuloa liikuntatunnille!
Purkkikset ovat yleisöstä katsoen vasemmalla puolella oleva kuvio ja Hippikset oikealla puolella.
Kalenat 2019 Taitotaso C Koreografia Jutta Wrangén Musiikki J-P Piirainen Välkkä ITÄ- LÄNSI -KTRILLI Musiikin rakenne: Intro,, välike,,,,, riffi,,,,,,, riffi Tahtien numerointi ei vastaa musiikin kulkua,
AEROSPORT SÄÄNNÖT JA OHJEET 2013-2016 1/19 2013-2016 2-LUOKAN SÄÄNNÖT 2-LUOKAN SARJAT
1/19 2013-2016 2-LUOKAN SÄÄNNÖT 2-LUOKAN SARJAT Koreogafia: Laura Vihervä ja Virve Koriseva Ohjeet: Virve Koriseva Päivitetty 12/2013 2/19 2-LUOKAN SÄÄNNÖT 2-luokan kilpailut Kilpailija voi suorittaa 2-
Keskitason ohjelma. Kotivoimisteluohjelma luustokuntoutujalle. 1. Alkulämmittely hiihtoliike. 2. Viivakävely eteenpäin
LIITE 3 Kotivoimisteluohjelma luustokuntoutujalle Keskitason ohjelma Tee liikkeitä päivittäin. Tee jokaista liikettä aluksi 10 liikkeen sarja. Pidä pieni tauko ja toista samat liikkeet toiset. Muista hyvä
Voimistelijan nimi: Seura: Osoite: Syntymävuosi:
Voimistelijan nimi: Seura: Osoite: Syntymävuosi: SUOMEN VOIMISTELULIITTO 2001 SISÄLLYSLUETTELO OHJAAJALLE/OPETTAJALLE... 3 PRONSSIMERKKI... 4 PERMANTO... 4 PENKKI... 4 REKKI... 4 RENKAAT/2 KÖYTTÄ... 5
1. LIIKKUMISTAIDOT 1.1 Sivuttaissiirtyminen
ARVIOINTI Nimi: Laji: Koulu: 1. LIIKKUMISTAIDOT 1.1 Sivuttaissiirtyminen Sekä levyn että vartalon siirrot lasketaan 20 sekunnin suorituksen aikana. 1 piste, kun vasemmalta siirretty levy koskettaa lattiaa
Dinox FitBars. - Harjoitusopas
Dinox FitBars - Harjoitusopas Tässä harjoitusoppaassa on pieni otos miten Dinox FitBareilla voi harjoitella. Liikkeitä ja erilaisia muunnelmia on kymmeniä. Oman kehonpainolla harjoittelu on todella tehokasta
treeniohjelma: Lämmittely
treeniohjelma: Lämmittely HARJOITTELE NÄIN: Treenaa kolmesti viikossa vaikkapa maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina, niin keho ehtii palautua treenien välillä. Harjoitus koostuu aina lämmittelystä
AKROBATIAVOIMISTELUN YKSILÖSARJAT. Akrobatiavoimistelun yksilösarjoissa kilpaillaan seuraavissa luokissa:
AKROBATIAVOIMISTELUN YKSILÖSARJAT Akrobatiavoimistelun yksilösarjoissa kilpaillaan seuraavissa luokissa: LUOKKA IKÄRAJAT 2013-2014 Sarjan sisältövaatimukset Pisteet ja arvostelu Tulokset kausi A (07-08
KOROSTETTAVAT YDINKOHDAT KESKEISIMMÄT OPPIMISTAVOITTEET. TEKNISET TAIDOT perusvoimistelu - käynti
32 A KESKEISIMMÄT OPPIMISTAVOITTEET KOROSTETTAVAT YDINKOHDAT TEKNISET TAIDOT perusvoimistelu - käynti - juoksu telinevoimistelu - kuperkeikat - kiepit ja pyörähdykset LAJITAIDOT liikeyhdistelmät telineradat
TEHOKAS KOTIJUMPPA JOULUTAUOLLE!
TEHOKAS KOTIJUMPPA JOULUTAUOLLE! Pysy kunnossa Tapiolan Voimistelijoiden ryhmäliikunnan joulutauon aikana. Helpot ja tehokkaat kotijumppaohjeet, ovat tauon aikana motivoimassa sinua liikkumaan. Kotijumppa
MONIKKO=YKSIKKÖ (D-taitotaso) Koreografia: Paula Kettu Musiikin sävellys ja sovitus: J-P Piirainen
MONIKKO=YKSIKKÖ (D-taitotaso) Koreografia: Paula Kettu Musiikin sävellys ja sovitus: J-P Piirainen Silmien sulkemisen jälkeen on hyvä katsoa kunnolla itseään sekä ympärillä olevia ja löytää omat värijengit,
Tanssijat pareittain rinnakkain, tytön käsi lepää pojan ojennetun käden päällä. Pojan vapaa käsi selän takana, käden selkä selkää vasten.
1 PROMOOTIOTANSSIT 2012, LAPIN YLIOPISTO POLONEESI Tanssijat pareittain rinnakkain, tytön käsi lepää pojan ojennetun käden päällä. Pojan vapaa käsi selän takana, käden selkä selkää vasten. Poloneesiaskel:
Taukojumppa. Kuinka tehostat kehonmuokkausta ja parannat terveyttäsi muutamassa sekunnissa arkipäivän aikana
Taukojumppa Kuinka tehostat kehonmuokkausta ja parannat terveyttäsi muutamassa sekunnissa arkipäivän aikana Olet ehkä huomannut viime vuosina uutisia, joissa kerrotaan istumisen olevan hengenvaarallista.
PAATTISTEN KUNTOSALI TURKULPK. Prepared by: Turun Kaupunki liikuntapalvelukeskus Date: :13
PAATTISTEN KUNTOSALI TURKULPK Prepared by: Turun Kaupunki liikuntapalvelukeskus Date: 30.01.2018 01:13 TURUN KAUPUNKI LIIKUNTAPALVELUKESKUS, HEI KUNTOSALIHARJOITTELIJA! Tähän ohjelmapohjaan on koottu suuri
LANKAKERÄ NEULOMINEN
LANKAKERÄ NEULOMINEN LANKAKERÄLEIKKI Oppilaat seisovat luokassa ja heittelevät lankakerää ristiin rastiin. Ensimmäinen heittäjä sitoo langanpään sormeensa, heittää kerän seuraavalle. Tämä ottaa langasta
TOIMINNALLINEN LIIKKUVUUS
TOIMINNALLINEN LIIKKUVUUS SUOMEN URHEILUOPISTO VALMENNUSKESKUS Pia Pekonen & Annimari Savolainen ASKELKYYKKY KÄDET YLHÄÄLLÄ Polvissa noin 90 asteen kulma Keskivartalossa pito Käsien vienti yhdessä ylös
LENTOPALLON PERUSTEKNIIKOITA
LENTOPALLON PERUSTEKNIIKOITA Sormilyönti (passi) o liike nopeasti pallon alle, lantio pallon alle o juoksuvauhdin pysäytys, tasapainoinen asento, toinen (oikea) jalka hiukan eteen: pienellä askeleella
Hard Core Keskivartalo
Hard Core Keskivartalo Keskivartalo kuntopiiri kestävyysurheilijalle Keskity jokaisessa liikkeessä keskivartaloon ja siihen että paketti pysyy kasassa. Staattisissa liikkeissä lankkupito toimii perusasentona.
Yleiset ohjeet Telineet Tuomariston kokoonpano Osallistuvien seurojen tuomarivelvoitteet 1 tuomarin 2 tuomaria 3 tuomaria
Yleiset ohjeet kilpailee vain pakollisilla liikesarjoilla. Saavutettuaan vähintään 32,00 pistettä voimistelija voi halutessaan nousta 3. tai Super-an jo seuraavassa kilpailussa. Voimistelijan ei ole kuitenkaan
Taso 3: Liikkeet pienvälineillä InnoSport
1 / 16 8.10.2009 19:41 Taso 3: Liikkeet pienvälineillä Taso 3: Liikkeet pienvälineillä 3. taso sisältää kehonhallinta harjoitteita erilaisia pienvälineitä hyödyntäen. Mukana harjoitteissa käytetään mm.
Voimistelulliset liikkeet. Voimistelulliset hypyt. Permanto, Q&A. Spagaattiasento. Spagaattiasento. TK2, permanto 2/18/ o. 160 o.
Voimistelulliset liikkeet TK2, permanto Kokonaisvähennykset vartalon väärästä asennosta ovat enintään 0.50 (voimistelulliset liikkeet) Vartalon asennon vähennyksiin kuuluvat: Spagaattiasennon virheet Jalkojen
1 C : V I N O P E N K K I P U N N E R R U S K Ä S I P A I N O I L L A 2-3 X 5
K O K O VARTALON TEHOTREENI - N. 60MIN - 2-3 X VIIKOSSA Tee tämä harjoitus kolme kertaa viikossa ja lepää vähintään yksi päivä harjoitusten välissä. Voit siis tehdä harjoituksen esimerkiksi maanantaisin,
Prepared by: Tiina Kukonlehto Date: :59
Prepared by: Tiina Kukonlehto Date: 10.05.2017 07:59 OULU-KOILLISMAAN PELASTUSLAITOS, - Istuen/seisten ilman kenkiä - Pyöritä nilkkaa ja vaihda välillä suuntaa - Heilauta rennosti jalkaa suorana eteen
Lajitekniikka: venyttely
Alaraajat Etureiden lihakset Seiso ryhdikkäästi. Ota yhdellä tai kahdella kädellä kiinni nilkastasi. Pidä jalat samansuuntaisena ja lantio suorassa. Työnnä lantiota hiukan eteenpäin jännittämällä pakaralihakset.
1 / PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1
1 / 10 1. PÄIVÄ 1 - INFO Päivä 1 1. Liikkeen nimen perässä on kerrottu treenattava lihas 2. Tee kaikissa liikkeissä sarjat loppuun saakka 3. Oikeat sarjapainot ovat ne, jotka ovat isoimmat painot, joilla
Yleinen virhevähennystaulukko. Joka kerta /voimistelija. Joka kerta /voimistelija. Joka kerta /joukkue. /voimistelija. Joka kerta.
LIITE A5 Yleinen virhevähennystaulukko Vapaaohjelma Kuvioiden tarkkuus 0.05 0.1 0.2 0.3 / + Voimistelija ei ole omalla paikallaan (rivit, muodot, välimatkat voimistelijoiden välillä) Yhdenaikaisuus Joukkue
Voimistelulliset liikkeet. TK2, permanto. Spagaattiasento. Voimistelulliset hypyt. Spagaattiasento. Spagaattiasento 2/15/ o. 160 o.
Voimistelulliset liikkeet TK2, permanto Kokonaisvähennykset vartalon väärästä asennosta ovat enintään 0.50 (voimistelulliset liikkeet) Vartalon asennon vähennyksiin kuuluvat: Spagaattiasennon virheet Jalkojen
Huom! Kaikissa tansseissa vapaa käsi on aina vapaana, mikäli ei toisin sanota.
Petri Hoppu Pispalan Sottiisi 2018 Isot KN POLJENTO Huom! Kaikissa tansseissa vapaa käsi on aina vapaana, mikäli ei toisin sanota. ETPÄ TIIJÄ, MINKÄ LÖYSIN Petri Hopun koreografia (PiSo 1994), hieman muokattu.
Välkkä PIHAMASURKKA. Askelsarjoja: Kalenat 2019 Taitotaso C Koreografia Jutta Wrangén Musiikki J-P Piirainen
Kalenat 2019 Taitotaso C Koreografia Jutta Wrangén Musiikki J-P Piirainen Välkkä PIHMSURKK Musiikin rakenne: Intro,,, välike,,, välike,,, outro Tahtien numerointi ei vastaa musiikin kulkua, vaan antaa
Tai Chi Qigong Shibashi: Ohjekirja
Tai Chi Qigong Shibashi: Ohjekirja Tai Chi Qigong Shibashi videon liitemateriaali (Saat ilmaisen kopion videosta: www.taichi18.com) Voit vapaasti jakaa ohjekirjan niiden kanssa, jotka tarvitsevat sitä,
TÄHTIDIPLOMILIIKKEIDEN OPETTAMISEN JA ARVIOINNIN OHJEET. Taso 1
Taso 1 Ankkakävely eteenpäin suoritustilanteessa voi käyttää apuna jalkojen välissä kuljetettavaa palloa kävelee eteenpäin 1 m matkan jalkaterät V-asennossa eli kantapäät lähekkäin ja varpaat selvästi
ASKEL PORTAISIIN PÄIN!
ASKEL PORTAISIIN PÄIN! Porraskävely on tehokasta arkiliikuntaa. Se ei maksa mitään, ei vaadi varusteita ja sitä voi tehdä missä ja milloin vain. Porraskävely aktivoi pakara- ja alaraajojen lihaksia sekä
NOITA LAULAN, JOITA TIIJÄN - Aikuisten yhteisohjelma
PISPALAN SOTTIISI 2018 TYÖ JA ILONPITO NOITA LAULAN, JOITA TIIJÄN - Aikuisten yhteisohjelma Koreografia: Jukka Heinämäki NOITA LAULAN, JOITA TIIJÄN :,: Noita laulan, joita tiijän, joita tiijän ja tajuan
Eilispäivän tähtien kilpailusarjat miesten telinevoimistelussa
Eilispäivän tähtien kilpailusarjat miesten telinevoimistelussa 1. Eilispäivän Tähtien kilpailusarjat miesten telinevoimistelussa 1.1. Yleistä Suomen Voimisteluliiton kilpailujärjestelmään sisältyvät seuraavat
PANSION KUNTOSALI. Prepared by: Turun Kaupunki liikuntapalvelukeskus Date: 06/18/ :27
PANSION KUNTOSALI Prepared by: Turun Kaupunki liikuntapalvelukeskus Date: 06/18/2015 12:27 TURUN KAUPUNKI LIIKUNTAPALVELUKESKUS, HEI KUNTOSALIHARJOITTELIJA! Tähän ohjelmapohjaan on koottu lähes kaikkien
SISÄLTÖ: JOHDANTO 5 Tunne vartalosi paremmin ja harjoittele tehokkaammin 6 Vallitseva mesomorfologinen kehitys: mesomorfologinen tyyppi 7 Vallitseva endomorfologinen kehitys; endomorfologinen tyyppi 8
ALKULÄMMITTELYLLÄ EROON POLVIVAMMOISTA
1 ALKULÄMMITTELYLLÄ EROON POLVIVAMMOISTA Lehtonen Elina & Juola Anni Elokuu 2015 2 SISÄLLYS OPPAAN LUKIJALLE... 3 ALKULÄMMITTELYN TÄRKEYS... 5 HARJOITTEITA... 6 LOPUKSI... 21 3 OPPAAN LUKIJALLE Tämä opas
Naisten telinevoimistelu Minoriryhmän testit
Naisten telinevoimistelu Minoriryhmän testit päivitetty 10.12.2011 Valmentajan varmistus kaikissa testeissä on sallittu! Puomin liikkeissä ei avustusta, valmentaja saa seistä vieressä. Liikkeiden arvostelussa
Lepää liikkeiden välillä noin sekuntia tai kunnes syke on hieman tasaantunut ja tunnet olevasi valmis jatkamaan.
1 Liike Toistot 1. Yleisliike 10 2. Lapapunnerrus 10 3. Kyykkyhyppy 20 4. Lantiosilta marssilla 10/jalka 5. Hiihtotäppäys 20/jalka 6. Jalan ojennus lantiohypyllä 10/jalka Tässä treenissä vuorotellaan sykkeennostoa
Vaikutus: etureisi Ota nilkasta kiinni vastakkaisella kädellä ja vedä kantapäätä kohti pakaraa
Venyttelyohje: Jalat 1. Vaikutus: etureisi, lonkan koukistaja Ota nilkasta kiinni vastakkaisella kädellä ja vedä kantapäätä kohti pakaraa. Paina lantiota eteen. 2. Vaikutus: etureisi, lonkan koukistaja
Loppuverryttely salissa
1) Loppuverryttely (jäähdyttely) 10 min Jäähdyttely 3 min 3 min juoksua eli kenttä kerran ympäri reipasta vauhtia Tämän jälkeen puoleen väliin kenttään rento spurtti ja loppu matka kevyttä hölkkää toista
Liikuntaohjelma: viikot 1-6
Liikuntaohjelma: viikot 1-6 Tässä on erinomainen koko kehoa hyödyntävä liikuntaohjelma, joka tarkoitettu aloittelijoille. Se sopii täydellisesti normaaliin elämäntyyliin, sillä voit harjoitella koska sinulle
VOIMISTELUN ALKEISPASSI
VOIMISTELUN ALKEISPASSI MINÄ VOIMISTELIJANA MONIPUOLINEN HARJOITTELU Väritä ruutu aina kun olet liikkunut JUOKSIN Kuvani LUISTELIN PELASIN PALLOPELEJÄ UIN Nimi Ryhmä HIIHDIN LEIKIN PIHAPELEJÄ Harjoitusaika/
KOIVISTON POLSKA. kävely-, puolijuoksu- ja hyppyaskelia sekä kanta- ja varvashyppy askelia tanssijat seisovat piirin kehällä kädet vapaina
KOIVISTON POLSKA Tämän karjalaiseksi tanssiksi nimetyn sommitelman muistiinmerkitsi Anni Collan julkaisuun Suomalainen Kisapirtti. Kansantanssin Riemuvuoden 2016 yhteisohjelmiin tanssin on versioinut Petri
F15 HIIT VOIMAA JA KUNTOA
HARJOITUKSET F15 INTERMEDIATE (SIVU. 32) F15 HIIT VOIMAA JA KUNTOA DTARVITSET: TREENIKUMINAUHAN Reverse Lunge to Front Kicks Left Jackknife Shoulder Press Reverse Lunge to Front Kicks Right Chair Tricep
HARJOITUSOHJELMA, HJK C
HARJOITUSOHJELMA, HJK C No: 1/ 5 KESTO: 90 min HARJOITUKSEN TARKOITUS: Maalivahtien kesäharjoitus (taito/koordinaatio/reaktionopeus) Alkulämpö 10 min. Hyppynaru: eteen-/ taaksepäin paikallaan jalat ristiin
www.gains.fi/kotijumppa 1. Etukyykky 2-4 x 10-20
www.gains.fi/kotijumppa 1. Etukyykky 2-4 x 10-20 Ota isompi vesikanisteri tai vaikka matkalaukku syliin. Jalat hartianlevyiseen haaraasentoon, jalkaterät suoraan eteenpäin. Polven tulee ehdottomasti mennä
Puomi, yleistä. TK2, puomi. Puomi, arvostelu. Puomi, arvostelu. Puomi, arvostelu. Puomi, arvostelu 2/15/2017
Puomi, yleistä TK2, puomi Puomi (FIG) korkeus 125 cm ( 1 cm) matot 20 cm alastulomatto 10 cm sarjan liikkeet pitää tehdä annetussa järjestyksessä ei ponnistuslautaa eikä koroketta Ylimääräinen jalan tuki
TYTTÖJEN TAITOTESTIT 6-12-vuotiaille. Jyväskylän Voimistelijat -79
TYTTÖJEN TAITOTESTIT 6-12-vuotiaille Jyväskylän Voimistelijat -79 Yleistä taitojärjestelmästä Taitoryhmät ovat harrasteryhmien ja kilparyhmien välissä olevia ryhmiä, joissa harjoitellaan jo tavoitteellisemmin