KUINKA KAUAN ÖLJYVARAT RIITTÄVÄT LIIKENNEPOLTTONESTEISIIN? Pekka Pirilä Teknillinen korkeakoulu Espoo

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KUINKA KAUAN ÖLJYVARAT RIITTÄVÄT LIIKENNEPOLTTONESTEISIIN? Pekka Pirilä Teknillinen korkeakoulu Espoo 1.10.2002"

Transkriptio

1 KUINKA KAUAN ÖLJYVARAT RIITTÄVÄT LIIKENNEPOLTTONESTEISIIN? Pekka Pirilä Teknillinen korkeakoulu Espoo

2 Yleiskuva Öljyn kulutus on kasvanut miltei jatkuvasti, mutta paljon hitaammin kuin ennen vuotta Liikenteen energiankäytön osuus on noussut noin kahteen kolmannekseen ja kasvaa edelleen. Maantieteellisesti kulutuksen kasvu painottuu Aasiaan ja muihin teollistuviin maihin. Öljyn saatavuus on toistaiseksi muodostunut ongelmaksi vain poliittisista syistä. Pirilä, , 2

3 Yleiskuva - jatkoa Kasvavaankin kulutukseen on voitu vastata säilyttäen reservit 40 vuoden tarvetta vastaavana. Jo lähivuosikymmeninä tulee uusien esiintymien määrä jäämään kulutusta pienemmäksi. Ilmastosopimus vahvistaa öljynkulutusta vähentäviä ja siten öljyn riittävyyttä parantavia muutostrendejä, mutta vaikeuttaa monien öljyä korvaavien polttoaineiden käyttöä. Pirilä, , 3

4 Maailman öljynkäyttö Ei sisällä entistä Neuvostoliittoa. Lähde BP Muut Polttoöljy Keskitisleet Bensiini Keskitisleet (Aasia) Bensiini (Aasia) bbl/d Pirilä, , 4

5 Konventionaalisen raakaöljyn pelkistetty käyttöskenaario Öljyvarat Yhdysvaltain Geological Surveyn keskiarvion mukaiset 60 Miljardia tynnyriä vuodessa Huippu vuonna %/v kasvu ennen huippua 5 %/v lasku huipun jälkeen 10 Historia Lähde: US DOE/EIA, 2000 Pirilä, , 5

6 Tunnetut öljyvarat Vastaavat noin 40 vuoden tarvetta Varoista 65% Lähi-idässä Erityisesti Euroopan ja Pohjois-Amerikan varat ja tuotantokyky alenemassa Varat riittävät hitaasti kasvavallekin kulutukselle ainakin vuotta Varojen keskittyminen pienelle alueelle lisää saatavuus- ja hintariskiä Pirilä, , 6

7 Tunnettujen öljyvarojen alueellinen jakautuminen Pirilä, , 7

8 Tunnetut varat Pirilä, , 8

9 Tunnettujen öljyvarojen riittävyys nykytuotannolla Pirilä, , 9

10 Maankuoren kokonaisvarat - 1 Toistaiseksi on aina löydetty uusia esiintymiä korvaamaan käytettyjä, mutta maankuoren kokonaisvarat muodostavat katon. Kokonaisvarat arvioidaan yleisen geologisen tiedon perusteella tilastollisin keinoin. Huomioon on otettava öljyn saannon kehittyminen, tunnettujen esiintymien laajennusmahdollisuudet sekä toistaiseksi tunnistamattomat esiintymät. Pirilä, , 10

11 Maankuoren kokonaisvarat - 2 Arviot kokonaisvaroista sisältävät myös jo toteutuneen tuotannon. Arviot eivät ole muuttuneet vuoden 1959 jälkeen ennen uusinta USGS:n päivitystä. Uusimmissa arvioissa on muutoksen perusteena lähinnä kehittyneen ja edelleen kehittyvän tuotantotekniikan ottaminen huomioon. Kolme arviotasoa, alimpana 95% varma, odotusarvo ja ylimpänä 5% mahdollisuus. Pirilä, , 11

12 a t Arvioidut mahdollisuudet käyttää öljyn alkuperäisiä kokonaisvaroja maankuoressa (oletetut varat Mrd. tynnyriä) 6,000 5, Mrd. Ei hyödynnetä Mrd. Ei hyödynnetä Ei hyödynnettävissä Esiintymien lisäkäyttö 4,000 Löytämättä Miljardi ynnyriä 3,000 Esiintymien lisäkäyttö (saannoksi 50%) Tunnetut varannot Toteutunut tuotanto 2,000 1,000 Ilman esiintymien lisäkäyttöä. Saanto 40% Saanto 30% 0 USGS 2000 USGS: United States Geological Survey Campbell/Laherrere 1995 Pirilä, , 12

13 Julkaistuja arvioita raakaöljyn kokonaisvaroista maankuoressa USGS 5% 2000 USGS Mean 2000 USGS 95% 2000 Campbell 1995 Masters 1994 Campbell 1992 Bookout 1989 Masters 1987 Martin 1984 Nehring 1982 Halbouty 1981 Meyerhoff 1979 Nehring 1978 Nelson 1977 Folinsbee 1976 Adams & Kirby 1975 Linden 1973 Moody 1972 Moody 1970 Shell 1968 Weeks 1959 MacNaughton 1953 Weeks 1948 Pratt Lähteet: US DOE/EIA, USGS ja Colin Campbell tynnyriä Pirilä, , 13

14 Julkaistuja arvioita raakaöljyn kokonaisvaroista maankuoressa Campbell 1995 Masters 1994 Campbell 1992 Bookout 1989 Masters 1987 Martin 1984 Nehring 1982 Halbouty 1981 Meyerhoff 1979 Nehring 1978 Nelson 1977 Folinsbee 1976 Adams & Kirby 1975 Linden 1973 Moody 1972 Moody 1970 Shell 1968 Weeks tynnyriä Lähteet: US DOE/EIA, USGS ja Colin Campbell Pirilä, , 14

15 Kokonaisvara-arvion vaikutus öljyn ajalliseen riittävyyteen Yksinkertaistettu skenaariomalli 70 USGS:n arviot alkuperäisistä kokonaisvaroista 2047 Mrd. tynnyriä vuodessa Alkup. kok.varat Varmuusaste Mrd. tynnyriä Suuri (95 %) Keski (odotusarvo) Pieni (5 %) Historia Keski Alaraja (95 %) Yläraja (5 %) %/v kasvu ennen huippua Lasku käyttäen vuosittain 10% varoista Lähde: US DOE/EIA, 2000 Pirilä, , 15

16 Öljyä korvaavat varat - 1 Maakaasuun perustuvat synteettiset nesteet teknis-taloudellisesti valmis ratkaisu perusteltua, kun kaasua ei muuten saada käyttöön useimmissa tapauksissa kaasu kannattaa kuitenkin käyttää kaasuna Pirilä, , 16

17 Öljyä korvaavat varat - 2 Öljyhiekka ja hyvin raskaat öljyt erityisesti Kanadassa ja Venezuelassa kokonaisvarat samaa luokkaa kuin konventionaalinen öljy tuotanto vaikeaa ja ympäristöhaitat ongelmana volyymit eivät voine kasvaa nopeasti kuin muutamaan prosenttiin öljyntuotannosta kohtuutasolla riittävyys ainakin kymmeniä vuosia, joten helpottaa laskuvaiheessa Pirilä, , 17

18 Öljyä korvaavat varat - 3 Kivihiilen ja öljyliuskeen nesteytys ongelmana mm. erityisen suuret hiilidioksidipäästöt myös monia muita ongelmia laajamittaisessa tuotannossa Pirilä, , 18

19 Uusiutuvat vaihtoehdot Alkoholipolttoaineet teknillisesti valmis ratkaisu etanolin raaka-aineena peltoviljelyn tuotteet ja jätteet ensisijainen käyttö alle 10% osuutena bensiinissä ongelmana kustannukset, joten käyttö liittyy maatalouspolitiikkaan Pirilä, , 19

20 Kulutukseen vaikuttaminen Polttoaineenkulutuksen pienentäminen paremmalla tekniikalla pienemmillä autoilla hintojen kautta (verot) potentiaali useita kymmeniä prosentteja Energiatehokkaita liikennemuotoja suosimalla raideliikenne Pirilä, , 20

21 Tulevaisuuden ratkaisut Sähköautot akut edelleen olennainen ongelma välivaiheena hybridiautot, joissa pieni polttomoottori toimii puhtaasti ja hyötysuhde hyvä Vetyautot vedyn varastoinnille ei hyvää ratkaisua koko infrastruktuuri uusittava vety ei ole yleisratkaisu energiaongelmiin, vaan energiansiirron väline kuten sähkö Pirilä, , 21

22 Konventionaalisen raakaöljyn pelkistetty käyttöskenario Öljyvarat Yhdysvaltain Geological Surveyn keskiarvion mukaiset 60 Miljardia tynnyriä vuodessa Huippu vuonna %/v kasvu ennen huippua 5 %/v lasku huipun jälkeen 10 Historia Lähde: US DOE/EIA, 2000 Pirilä, , 22

23 Johtopäätökset Ei välitöntä uhkaa varojen loppumisesta ei olennainen tekijä kuluttajien lähivuosien valinnoissa uhkana kuitenkin tuotannon keskittyminen muutamaan maahan poliittiset riskit sekä saatavuudelle että hintakehitykselle Luontainen kasvu kääntyy laskuksi lähivuosikymmeninä vaikuttaa jo suuryritysten päätöksentekoon tutkimus voi olla jo myöhässä viive tutkimustuloksista maailmanlaajuiseen käyttöön vuosikymmeniä Pirilä, , 23

Liikennepolttoaineet nyt ja tulevaisuudessa

Liikennepolttoaineet nyt ja tulevaisuudessa Liikennepolttoaineet nyt ja tulevaisuudessa Perinteiset polttoaineet eli Bensiini ja Diesel Kulutus maailmassa n. 4,9 biljoonaa litraa/vuosi. Kasvihuonekaasuista n. 20% liikenteestä. Ajoneuvoja n. 800

Lisätiedot

Liikenteen polttoaineet - Riittääkö pelloilta tankin täytteeksi?

Liikenteen polttoaineet - Riittääkö pelloilta tankin täytteeksi? Liikenteen polttoaineet - Riittääkö pelloilta tankin täytteeksi? Lappeenrannan teknillinen yliopisto Biodieselin tuotannon koulutus 30-31.03.2006 Hämeen ammattikorkeakoulu Mustiala Tieliikenteen polttoaineet

Lisätiedot

Liikenteen vaihtoehtoiset polttoaineet

Liikenteen vaihtoehtoiset polttoaineet Liikenteen vaihtoehtoiset polttoaineet Kimmo Klemola Yliassistentti, teknillinen kemia, Lappeenrannan teknillinen yliopisto Kaakkois-Suomen kemistiseuran öljyhuippu- ja bioenergiailta, Lappeenrannan teknillinen

Lisätiedot

Mullistaako liuskekaasu energiamarkkinat? Energiateollisuuden kevätseminaari 23.5.2013, Oulun kaupunginteatteri Tiina Koljonen, VTT

Mullistaako liuskekaasu energiamarkkinat? Energiateollisuuden kevätseminaari 23.5.2013, Oulun kaupunginteatteri Tiina Koljonen, VTT Mullistaako liuskekaasu energiamarkkinat? Energiateollisuuden kevätseminaari 23.5.2013, Oulun kaupunginteatteri Tiina Koljonen, VTT 2 Liuskekaasua Eurooppaan? Forsström & Koljonen 2013. Arvioita liuskekaasun

Lisätiedot

Riittääkö öljy ja millä hinnalla? Kansantaloudellinen Yhdistys Economicum Paavo Suni 26.9. 2006

Riittääkö öljy ja millä hinnalla? Kansantaloudellinen Yhdistys Economicum Paavo Suni 26.9. 2006 Riittääkö öljy ja millä hinnalla? Kansantaloudellinen Yhdistys Economicum Paavo Suni 26.9. 26 1 Raakaöljyn dollarihinta kohosi kesällä 26 uusiin ennätyksiin 8 7 6 5 4 3 2 1-1 M:198/1 M:1985/1 M:199/1 M:1995/1

Lisätiedot

Energialaitosten polttoainevaihtoehdot nyt ja tulevaisuudessa - nestemäiset ja kaasumaiset vs. kiinteä biomassa

Energialaitosten polttoainevaihtoehdot nyt ja tulevaisuudessa - nestemäiset ja kaasumaiset vs. kiinteä biomassa Energialaitosten polttoainevaihtoehdot nyt ja tulevaisuudessa - nestemäiset ja kaasumaiset vs. kiinteä biomassa Teollisuuden polttonesteet seminaari, 10.9.2015 Sisältö Kaukolämmön ja siihen liittyvän sähköntuotannon

Lisätiedot

Energiasektorin globaali kehitys. Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 15.11.2013

Energiasektorin globaali kehitys. Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 15.11.2013 Energiasektorin globaali kehitys Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 15.11.2013 Maailman primäärienergian kulutus polttoaineittain, IEA New Policies Scenario* Mtoe Current policies scenario 20

Lisätiedot

Moottoritekniikan kehityssuuntia ja tulevaisuuden polttoaineet

Moottoritekniikan kehityssuuntia ja tulevaisuuden polttoaineet Moottoritekniikan kehityssuuntia ja tulevaisuuden polttoaineet Ari Juva, Neste Oil seminaari 4.11.2009 Source: Ben Knight, Honda, 2004 4.11.2009 Ari Juva 2 120 v 4.11.2009 Ari Juva 3 Auton kasvihuonekaasupäästöt

Lisätiedot

Lämmön tuottaminen tuontipolttoaineilla oli aiempaa halvempaa

Lämmön tuottaminen tuontipolttoaineilla oli aiempaa halvempaa Energia 2014 Energian hinnat 2013, 4. neljännes Lämmön tuottaminen tuontipolttoaineilla oli aiempaa halvempaa Kotimaisten polttoaineiden hinnat jatkoivat kallistumista, mikä osaltaan vaikutti kaukolämmön

Lisätiedot

Liikenneväylät kuluttavat

Liikenneväylät kuluttavat Liikenneväylät kuluttavat Suuri osa liikenteen aiheuttamasta luonnonvarojen kulutuksesta johtuu liikenneväylistä ja muusta infrastruktuurista. Tie- ja rautatieliikenteessä teiden ja ratojen rakentamisen

Lisätiedot

Fossiilisten polttoaineiden hinnat laskivat kolmannella vuosineljänneksellä

Fossiilisten polttoaineiden hinnat laskivat kolmannella vuosineljänneksellä Energia 2013 Energian hinnat 2013, 3. neljännes Fossiilisten polttoaineiden hinnat laskivat kolmannella vuosineljänneksellä Kivihiilen satamahinta laski kolmannella vuosineljänneksellä yli kuusi prosenttia.

Lisätiedot

Neste Oil strategia ja liiketoiminta

Neste Oil strategia ja liiketoiminta Neste Oil strategia ja liiketoiminta Matti Lehmus, Liiketoiminta-alueen johtaja 26.11.2012 Neste Oil lyhyesti Korkealaatuisiin puhtaamman liikenteen polttoaineisiin keskittyvä jalostus- ja markkinointiyhtiö

Lisätiedot

Suomen visiot vaihtoehtoisten käyttövoimien edistämisestä liikenteessä

Suomen visiot vaihtoehtoisten käyttövoimien edistämisestä liikenteessä Suomen visiot vaihtoehtoisten käyttövoimien edistämisestä liikenteessä Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö TransEco -tutkimusohjelman seminaari Tulevaisuuden käyttövoimat liikenteessä

Lisätiedot

Millä Suomi liikkuu tulevaisuuden polttoaineet puntarissa

Millä Suomi liikkuu tulevaisuuden polttoaineet puntarissa Millä Suomi liikkuu tulevaisuuden polttoaineet puntarissa TkT Kimmo Klemola Kemiantekniikan yliassistentti Lappeenrannan teknillinen yliopisto Studia Generalia Oulu 31.10.2007 Öljynkulutus yhden ihmisen

Lisätiedot

Liikenteen energiamurros - sähköä, kaasua ja edistyneitä biopolttoaineita

Liikenteen energiamurros - sähköä, kaasua ja edistyneitä biopolttoaineita Liikenteen energiamurros - sähköä, kaasua ja edistyneitä biopolttoaineita Ilmansuojelupäivät 18.-19.8.15 Saara Jääskeläinen, Liikenne- ja viestintäministeriö Tieliikenne on yhä lähes täysin riippuvaista

Lisätiedot

Polttoaineiden hinnan muodostuminen 1

Polttoaineiden hinnan muodostuminen 1 Polttoaineiden hinnan muodostuminen 1 Polttoaineiden logistiikkaketju Tuotanto Jalostus Varastointi Kuljetus Jakelu Maailman öljyntuotanto v. 2003 oli 3,7 miljardia tonnia, noin 79 milj. tynnyriä päivässä.

Lisätiedot

Kivihiilen ja maakaasun hinnat laskivat toisella vuosineljänneksellä

Kivihiilen ja maakaasun hinnat laskivat toisella vuosineljänneksellä Energia 2013 Energian hinnat 2013, 2. neljännes Kivihiilen ja maakaasun hinnat laskivat toisella vuosineljänneksellä Sähkön ja lämmöntuotannossa käytettävän kivihiilen ja maakaasuun hinnat kääntyivät laskuun

Lisätiedot

Luonnonkaasuratkaisuilla puhtaampaan huomiseen

Luonnonkaasuratkaisuilla puhtaampaan huomiseen Luonnonkaasuratkaisuilla puhtaampaan huomiseen Kaasun käytön valvojien neuvottelupäivät Maakaasun käyttäjäpäivät 13.14.9.2011, Tallinna Gasum Oy, Liikennepalvelut, Liiketoimintayksikön päällikkö Jussi

Lisätiedot

www.energia.fi/fi/julkaisut/visiot2050

www.energia.fi/fi/julkaisut/visiot2050 Vision toteutumisen edellytyksiä: Johdonmukainen ja pitkäjänteinen energiapolitiikka Ilmastovaikutus ohjauksen ja toimintojen perustana Päästöillä maailmanlaajuinen hinta, joka kohdistuu kaikkiin päästöjä

Lisätiedot

Bioenergia ry 6.5.2014

Bioenergia ry 6.5.2014 Bioenergia ry 6.5.2014 Hallituksen bioenergiapolitiikka Hallitus on linjannut energia- ja ilmastopolitiikan päätavoitteista puhtaan energian ohjelmassa. Hallitus tavoittelee vuoteen 2025 mennessä: Mineraaliöljyn

Lisätiedot

Energian hinnat. Verotus nosti lämmitysenergian hintoja. 2013, 1. neljännes

Energian hinnat. Verotus nosti lämmitysenergian hintoja. 2013, 1. neljännes Energia 2013 Energian hinnat 2013, 1. neljännes Verotus nosti lämmitysenergian hintoja Energiantuotannossa käytettävien polttoaineiden verotus kiristyi vuoden alusta, mikä nosti erityisesti turpeen verotusta.

Lisätiedot

Kehittyneet keskitisleet moottorikäyttöön Diesel- ja moottoripolttoöljyt. Teollisuuden polttonesteet - Tampere Matti Pentti St1 oy

Kehittyneet keskitisleet moottorikäyttöön Diesel- ja moottoripolttoöljyt. Teollisuuden polttonesteet - Tampere Matti Pentti St1 oy Kehittyneet keskitisleet moottorikäyttöön Diesel- ja moottoripolttoöljyt Teollisuuden polttonesteet - Tampere Matti Pentti St1 oy 1 9/7/2015 Maailmantalous ja energia Population Primary energy GDP Kärkihanke

Lisätiedot

Keski-Suomen energiatase 2008. Lauri Penttinen Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Keski-Suomen energiatase 2008. Lauri Penttinen Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Keski-Suomen energiatase 2008 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Keski-Suomen Energiatoimisto Perustettu 1998 jatkamaan Keski-Suomen liiton energiaryhmän työtä EU:n IEE-ohjelman tuella Energiatoimistoa

Lisätiedot

Öljy. Kimmo Klemola Lappeenrannan teknillinen yliopisto. MAOL ry:n talvipäivät Lappeenrannassa 12.02.2011

Öljy. Kimmo Klemola Lappeenrannan teknillinen yliopisto. MAOL ry:n talvipäivät Lappeenrannassa 12.02.2011 Öljy Kimmo Klemola Lappeenrannan teknillinen yliopisto MAOL ry:n talvipäivät Lappeenrannassa 12.02.2011 1 Öljyntuotanto historia Kaupallisesti öljyä alettiin tuottaa ensimmäisen kerran Puolassa 1853 ja

Lisätiedot

Energian hankinta ja kulutus

Energian hankinta ja kulutus Energia 2012 Energian hankinta ja kulutus 2012, 1. neljännes Energian kokonaiskulutus laski 3 prosenttia tammi-maaliskuussa Energian kokonaiskulutus oli Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan noin 418

Lisätiedot

Kivihiilen rooli huoltovarmuudessa

Kivihiilen rooli huoltovarmuudessa Kivihiilen rooli huoltovarmuudessa Hiilitieto ry:n seminaari 11.2.2009 M Jauhiainen HVK PowerPoint template A4 11.2.2009 1 Kivihiilen käyttö milj. t Lähde Tilastokeskus HVK PowerPoint template A4 11.2.2009

Lisätiedot

Öljymarkkinoiden näkymät. Lauri Kärnä, Senior Advisor, Neste Oil

Öljymarkkinoiden näkymät. Lauri Kärnä, Senior Advisor, Neste Oil Öljymarkkinoiden näkymät Lauri Kärnä, Senior Advisor, Neste Oil Öljyn hinta näytti olevan asettumassa 100-110 usd/bbl:iin Vuosikymmenen alku oli varsin tasainen, kunnes 2014 alkoi tapahtua 2 Vaikkakin

Lisätiedot

Nestemäisten lämmityspolttoaineiden tulevaisuus. Lämmitysteknikkapäivä 2013

Nestemäisten lämmityspolttoaineiden tulevaisuus. Lämmitysteknikkapäivä 2013 Nestemäisten lämmityspolttoaineiden tulevaisuus Lämmitysteknikkapäivä 2013 Titusville, Pennsylvania 150 vuotta sitten Poraussyvyys 21 m, tuotanto 25 barrelia vuorokaudessa 9 toukokuuta 2012 2 Meksikonlahti

Lisätiedot

Puun (metsäbiomassan) käyttö nyt ja tulevaisuudessa

Puun (metsäbiomassan) käyttö nyt ja tulevaisuudessa Puun (metsäbiomassan) käyttö nyt ja tulevaisuudessa Olli Dahl, alto yliopisto, Kemiantekniikan korkeakoulu, Puunjalostustekniikan laitos, Espoo Bioreducer-seminaari Oulussa 19.9.2013 Sisällys Metsäbiomassan

Lisätiedot

Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy Kasvun Ympäristö. Rakennamme Lahden alueesta maailmanluokan ympäristöliiketoiminta- ja tutkimuskeskittymän 14.10.

Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy Kasvun Ympäristö. Rakennamme Lahden alueesta maailmanluokan ympäristöliiketoiminta- ja tutkimuskeskittymän 14.10. 14.10.2009 Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy Kasvun Ympäristö Rakennamme Lahden alueesta maailmanluokan ympäristöliiketoiminta- ja tutkimuskeskittymän LTYP Faktoja Maailmanlaajuisen IASP Enviroparks -verkoston

Lisätiedot

Fossiilisten polttoaineiden ja sähkön hinnat laskivat toisella vuosineljänneksellä

Fossiilisten polttoaineiden ja sähkön hinnat laskivat toisella vuosineljänneksellä Energia 2014 Energian hinnat 2014, 2. neljännes Fossiilisten polttoaineiden ja sähkön hinnat laskivat toisella vuosineljänneksellä Kivihiilen ja maakaasun hinnat lämmöntuotannossa laskivat toisella vuosineljänneksellä

Lisätiedot

Mikä kaukolämmössä maksaa? Mitä kaukolämmön hintatilasto kertoo?

Mikä kaukolämmössä maksaa? Mitä kaukolämmön hintatilasto kertoo? Mikä kaukolämmössä maksaa? Mitä kaukolämmön hintatilasto kertoo? Mirja Tiitinen Energiateollisuus ry 1 Asiakkaan maksama kaukolämmön verollinen kokonaishinta, Suomen keskiarvo, /MWh 90 85 80 75 70 65 60

Lisätiedot

Maapallon energiavarannot (tiedossa olevat)

Maapallon energiavarannot (tiedossa olevat) Maapallon energiavarannot (tiedossa olevat) Porin seudun kansalaisopisto 8.3.2012 Ilmansuojeluinsinööri Jari Lampinen YAMK Porin kaupungin ympäristövirasto jari.lampinen@pori.fi Energiamuodot Maailman

Lisätiedot

FOSSIILISET POLTTOAINEET JA YDINVOIMA TULEVAISUUDESSA

FOSSIILISET POLTTOAINEET JA YDINVOIMA TULEVAISUUDESSA II Millennium Forum, Helsinki, 25.4. FOSSIILISET POLTTOAINEET JA YDINVOIMA TULEVAISUUDESSA Ari Lampinen, ala@jyu.fi Jyväskylän yliopisto MILLENNIUM-PROJEKTIN NELJÄ SKENAARIOTA VUOTEEN 2020 http://www.acunu.org/millennium/energy2020.html

Lisätiedot

Kohti uusiutuvaa ja hajautettua energiantuotantoa

Kohti uusiutuvaa ja hajautettua energiantuotantoa Kohti uusiutuvaa ja hajautettua energiantuotantoa Mynämäki 30.9.2010 Janne Björklund Suomen luonnonsuojeluliitto ry Sisältö Hajautetun energiajärjestelmän tunnuspiirteet ja edut Hajautetun tuotannon teknologiat

Lisätiedot

Ene-59.4201 Energiamarkkinat (5 op) 8.9-12.11.2009

Ene-59.4201 Energiamarkkinat (5 op) 8.9-12.11.2009 Ene-59.4201 Energiamarkkinat (5 op) 8.9-12.11.2009 Luentokalvoja, jotka myös täydentävät ja päivittävät vuoden 2008 luentomonistetta 1 Öljymarkkinat Öljymarkkinoiden historiaa Markkinat olivat vahvasti

Lisätiedot

Biokaasun tuotanto tuo työpaikkoja Suomeen

Biokaasun tuotanto tuo työpaikkoja Suomeen BIOKAASUA METSÄSTÄ Biokaasun tuotanto tuo työpaikkoja Suomeen KOTIMAINEN Puupohjainen biokaasu on kotimaista energiaa. Raaka-aineen hankinta, kaasun tuotanto ja käyttö tapahtuvat kaikki maamme rajojen

Lisätiedot

Ajoneuvoperusteisten verojen osuus ympäristöverojen kertymästä kasvoi eniten vuonna 2010

Ajoneuvoperusteisten verojen osuus ympäristöverojen kertymästä kasvoi eniten vuonna 2010 Ympäristö ja luonnonvarat 0 Ympäristöverot 00 Ajoneuvoperusteisten verojen osuus ympäristöverojen kertymästä kasvoi eniten vuonna 00 Ympäristöverojen kertymä oli vuonna 00 lähes viisi miljardia euroa.

Lisätiedot

Tuotantoprosessien uudistamisia öljynjalostamolla 22.4.2010 Eeva-Liisa Lindeman

Tuotantoprosessien uudistamisia öljynjalostamolla 22.4.2010 Eeva-Liisa Lindeman Tuotantoprosessien uudistamisia öljynjalostamolla 22.4.2010 Eeva-Liisa Lindeman Neste Oilin historiaa 1948 Neste perustetaan Suomen öljynsaannin turvaamiseksi 1957 Naantalin jalostamo aloittaa toimintansa

Lisätiedot

Kriisitilanteiden vaiktus EU:n energiaturvallisuuteen ja energiapolitiikkaan

Kriisitilanteiden vaiktus EU:n energiaturvallisuuteen ja energiapolitiikkaan Kriisitilanteiden vaiktus EU:n energiaturvallisuuteen ja energiapolitiikkaan Liina Hukkinen Tekniikan kandidaatti, Aalto-yliopisto ET:n Brysselin kesätyöharjoittelija 2014 Nykytilanne EU:ssa Öljykriisit

Lisätiedot

Päästökuvioita. Ekokumppanit Oy. Tampereen energiatase ja kasvihuonekaasupäästöt 2010

Päästökuvioita. Ekokumppanit Oy. Tampereen energiatase ja kasvihuonekaasupäästöt 2010 Tampereen energiatase ja kasvihuonekaasupäästöt 2010: Päästökuvioita Kasvihuonekaasupäästöt Tamperelaisesta energiankulutuksesta, jätteiden ja jätevesien käsittelystä, maatalouden tuotannosta ja teollisuuden

Lisätiedot

Energia tulevaisuudessa Epävarmuutta ja mahdollisuuksia. Jyrki Luukkanen Tutkimusprofessori jyrki.luukkanen@tse.fi

Energia tulevaisuudessa Epävarmuutta ja mahdollisuuksia. Jyrki Luukkanen Tutkimusprofessori jyrki.luukkanen@tse.fi Energia tulevaisuudessa Epävarmuutta ja mahdollisuuksia Jyrki Luukkanen Tutkimusprofessori jyrki.luukkanen@tse.fi Tulevaisuuden epävarmuudet Globaali kehitys EU:n kehitys Suomalainen kehitys Teknologian

Lisätiedot

Öljytuotteiden hinnat laskivat viimeisellä neljänneksellä

Öljytuotteiden hinnat laskivat viimeisellä neljänneksellä Energia 2015 Energian hinnat 2014, 4. neljännes Öljytuotteiden hinnat laskivat viimeisellä neljänneksellä Öljyn tuontihintojen selkeä lasku vaikutti polttonesteiden kuluttajahintojen laskuun vuoden viimeisellä

Lisätiedot

Tiekartta uusiutuvaan metaanitalouteen

Tiekartta uusiutuvaan metaanitalouteen Suomen Biokaasuyhdistyksen biokaasuseminaari Missä menet biokaasu Ympäristötekniikan messut, Helsingin messukeskus 11.10.2012 Tiekartta uusiutuvaan metaanitalouteen Ari Lampinen (etunimi.sukunimi()liikennebiokaasu.fi)

Lisätiedot

Lämmin alkuvuosi laski kivihiilen ja maakaasun hintoja

Lämmin alkuvuosi laski kivihiilen ja maakaasun hintoja Energia 2014 Energian hinnat 2014, 1. neljännes Lämmin alkuvuosi laski kivihiilen ja maakaasun hintoja Kivihiilen ja maakaasun kulutus pieneni lämpimän alkuvuoden seurauksena ja myös niiden hinnat lämmöntuotannossa

Lisätiedot

Tulevaisuuden energiaratkaisut? Jyrki Luukkanen/Jarmo Vehmas

Tulevaisuuden energiaratkaisut? Jyrki Luukkanen/Jarmo Vehmas Tulevaisuuden energiaratkaisut? Jyrki Luukkanen/Jarmo Vehmas Tulevaisuuden epävarmuudet Globaali kehitys EU:n kehitys Suomalainen kehitys Teknologian kehitys Ympäristöpolitiikan kehitys 19.4.2010 2 Globaali

Lisätiedot

Energiaverotuksen muutokset HE 34/2015. Talousvaliokunta 16.10.2015

Energiaverotuksen muutokset HE 34/2015. Talousvaliokunta 16.10.2015 Energiaverotuksen muutokset HE 34/2015 Talousvaliokunta Energiaverotus Yhdenmukaistettu energiaverodirektiivillä (EVD) Biopolttonesteet veronalaisia EVD:ssä Turpeen verotukseen ei sovelleta EVD:tä Sähköllä

Lisätiedot

Uusiutuvan energian kuntakatselmointi. Asko Ojaniemi

Uusiutuvan energian kuntakatselmointi. Asko Ojaniemi Uusiutuvan energian kuntakatselmointi Asko Ojaniemi Katselmoinnin sisältö Perustiedot Energian kulutuksen ja tuotannon nykytila Uusiutuvat energialähteet Toimenpide-ehdotukset Jatkoselvitykset Seuranta

Lisätiedot

GLOBAALIT TRENDIT ENERGIAMARKKINOILLA

GLOBAALIT TRENDIT ENERGIAMARKKINOILLA GLOBAALIT TRENDIT ENERGIAMARKKINOILLA Suomen Kaasuyhdistyksen kaasupäivä 18.11.2014 18.11.2014 HEIKKI PIKKARAINEN NESTEJACOBS.COM Kehittyvät taloudet ovat kasvun vetureita energiamarkkinoilla MOE= Miljoonaa

Lisätiedot

Metsätalouteen ja metsäteollisuuteen perustuvan energialiiketoiminnan mahdollisuudet

Metsätalouteen ja metsäteollisuuteen perustuvan energialiiketoiminnan mahdollisuudet Metsätalouteen ja metsäteollisuuteen perustuvan energialiiketoiminnan mahdollisuudet Satu Helynen ja Martti Flyktman, VTT Antti Asikainen ja Juha Laitila, Metla Metsätalouteen ja metsäteollisuuteen perustuvan

Lisätiedot

Nestemäiset polttoaineet ammatti- ja teollisuuskäytön kentässä tulevaisuudessa

Nestemäiset polttoaineet ammatti- ja teollisuuskäytön kentässä tulevaisuudessa Nestemäiset polttoaineet ammatti- ja teollisuuskäytön kentässä tulevaisuudessa Teollisuuden polttonesteet 9.-10.9.2015 Tampere Helena Vänskä www.oil.fi Sisällöstä Globaalit haasteet ja trendit EU:n ilmasto-

Lisätiedot

Kansantalouden ja aluetalouden näkökulma

Kansantalouden ja aluetalouden näkökulma Kansantalouden ja aluetalouden näkökulma Energia- ja ilmastotiekartta 2050 Aloitusseminaari 29.5.2013 Pasi Holm Lähtökohdat Tiekartta 2050: Kasvihuonepäästöjen vähennys 80-90 prosenttia vuodesta 1990 (70,4

Lisätiedot

Hallituksen kehysriihi. Jyrki Katainen 24.3.2009

Hallituksen kehysriihi. Jyrki Katainen 24.3.2009 Hallituksen kehysriihi Jyrki Katainen 24.3.2009 Lähivuosien talouskehitys erittäin heikkoa 2008 2009 2010 2011 2012 2013 BKT, määrän muutos, % 0,9-5,0-1,4 3,3 2,5 1,8 Työllisyys,1000 henkilöä 2531 2420

Lisätiedot

Säästä rahaa ja ympäristöä. vähäpäästöisellä autoilulla

Säästä rahaa ja ympäristöä. vähäpäästöisellä autoilulla Säästä rahaa ja ympäristöä vähäpäästöisellä autoilulla Pysäköintialennus vähäpäästöisille henkilöautoille Saat 50 prosentin alennuksen pysäköintimaksuista Helsingissä, jos omistat vähäpäästöisyyden kriteerit

Lisätiedot

Energian hinnat. Energian hintojen nousu jatkui. 2011, 3. neljännes

Energian hinnat. Energian hintojen nousu jatkui. 2011, 3. neljännes Energia 2011 Energian hinnat 2011, 3. neljännes Energian hintojen nousu jatkui Liikenteessä ja lämmityksessä käytettävät energian hinnat nousivat merkittävästi tämän vuoden kolmannella vuosineljänneksellä

Lisätiedot

Uusiutuvan liikenne-energian projektipäällikkö, Joensuun Seudun Jätehuolto Oy (www.liikennebiokaasu. )

Uusiutuvan liikenne-energian projektipäällikkö, Joensuun Seudun Jätehuolto Oy (www.liikennebiokaasu. ) SETCOM-seminaari Biokaasuliikenne matkailualalla Ari Lampinen (etunimi.sukunimi at liikennebiokaasu. ) Uusiutuvan liikenne-energian projektipäällikkö, Joensuun Seudun Jätehuolto Oy (www.liikennebiokaasu.

Lisätiedot

Globaali energiahaaste

Globaali energiahaaste Bio-öljyssä mahdollisuus Lämmitystekniikkapäivät 2015 Turku Matti Pentti St1 oy 1 Globaali energiahaaste 2 1 Maailmantalous ja energia 2030 Population Primary energy GDP 3 Source: BP 2012, Energy Outlook

Lisätiedot

Hajautetun energiatuotannon edistäminen

Hajautetun energiatuotannon edistäminen Hajautetun energiatuotannon edistäminen TkT Juha Vanhanen Gaia Group Oy 29.2.2008 Esityksen sisältö 1. Hajautettu energiantuotanto Mitä on hajautettu energiantuotanto? Mahdollisuudet Haasteet 2. Hajautettu

Lisätiedot

Energia- ja ilmastopolitiikan infografiikkaa. Elinkeinoelämän keskusliitto

Energia- ja ilmastopolitiikan infografiikkaa. Elinkeinoelämän keskusliitto Energia- ja ilmastopolitiikan infografiikkaa Elinkeinoelämän keskusliitto Energiaan liittyvät päästöt eri talousalueilla 1000 milj. hiilidioksiditonnia 12 10 8 Energiaan liittyvät hiilidioksidipäästöt

Lisätiedot

Energian hinnat. Energian hinnat nousivat. 2011, 1. neljännes

Energian hinnat. Energian hinnat nousivat. 2011, 1. neljännes Energia 2011 Energian hinnat 2011, 1. neljännes Energian hinnat nousivat Tilastokeskuksen mukaan kotimaisten lämmöntuotannon polttoaineiden hintojen nousu on ollut pienempää verrattuna tuontipolttoaineisiin.

Lisätiedot

Energiaverotuksen muutokset. Kuntatalous ja vähähiilinen yhteiskunta: mahdollisuuksia ja pitkän aikavälin vaikutuksia

Energiaverotuksen muutokset. Kuntatalous ja vähähiilinen yhteiskunta: mahdollisuuksia ja pitkän aikavälin vaikutuksia Energiaverotuksen muutokset Kuntatalous ja vähähiilinen yhteiskunta: mahdollisuuksia ja pitkän aikavälin vaikutuksia Energiaverotuksen taustaa Yhdenmukaistettu energiaverodirektiivillä (EVD) Biopolttonesteet

Lisätiedot

Maapallon kehitystrendejä (1972=100)

Maapallon kehitystrendejä (1972=100) Maapallon kehitystrendejä (1972=1) Reaalinen BKT Materiaalien kulutus Väestön määrä Hiilidioksidipäästöt Väestön kehitys maapallolla, EU-15-maissa ja EU:n uusissa jäsenmaissa (195=1) Maailman väestön määrä

Lisätiedot

Green Fuel Nordic Oy Uudet liiketoimintamahdollisuudet biotaloudessa Toimitusjohtaja Timo Saarelainen

Green Fuel Nordic Oy Uudet liiketoimintamahdollisuudet biotaloudessa Toimitusjohtaja Timo Saarelainen Green Fuel Nordic Oy Uudet liiketoimintamahdollisuudet biotaloudessa Toimitusjohtaja Timo Saarelainen Muuttuva toimintaympäristö ja Suomi Globaaleja haasteita Ilmastonmuutos Riippuvuus fossiilisista polttoaineista

Lisätiedot

Kansallinen energia- ja ilmastostrategia öljyalan näkemyksiä

Kansallinen energia- ja ilmastostrategia öljyalan näkemyksiä Kansallinen energia- ja ilmastostrategia öljyalan näkemyksiä Kansallisen energia- ja ilmastostrategian päivitys Sidosryhmäseminaari 17.12.2012 Käsiteltäviä aihealueita mm. Kuluttajat ja kuluttajatoimien

Lisätiedot

STY:n tuulivoimavisio 2030 ja 2050

STY:n tuulivoimavisio 2030 ja 2050 STY:n tuulivoimavisio 2030 ja 2050 Peter Lund 2011 Peter Lund 2011 Peter Lund 2011 Maatuulivoima kannattaa Euroopassa vuonna 2020 Valtiot maksoivat tukea uusiutuvalle energialle v. 2010 66 miljardia dollaria

Lisätiedot

LIIKENTEEN OHJAUSKEINOT

LIIKENTEEN OHJAUSKEINOT LIIKENTEEN OHJAUSKEINOT UUSIUTUVAN ENERGIAN JA ENERGIANSÄÄSTÖN/ENERGIATEHOKKUUDEN OHJAUSKEINOT PITKÄN AIKAVÄLIN ILMASTO- JA ENERGIASTRATEGIASSA Seminaari 29.02.2008 Tuuli Järvi Juhani Laurikko LIIKENTEEN

Lisätiedot

Ilmasto- ja energiatulevaisuus 2050. Tiina Koljonen, VTT

Ilmasto- ja energiatulevaisuus 2050. Tiina Koljonen, VTT Ilmasto- ja energiatulevaisuus 25 Tiina Koljonen, VTT HAASTEET Ilmasto- ja energiaskenaarioiden laadinta vaatii laajaa asiantuntemusta teknologioista, taloudesta, luonnonvaroista, ilmastonmuutoksen vaikutuksista,

Lisätiedot

Öljy. Valaanrasvalamppuöljy. Kimmo Klemola 23.03. ja 30.03.2011 Teknillisen kemian laboratorio Lappeenrannan teknillinen yliopisto

Öljy. Valaanrasvalamppuöljy. Kimmo Klemola 23.03. ja 30.03.2011 Teknillisen kemian laboratorio Lappeenrannan teknillinen yliopisto Öljy BJ9A1 Luonnonvarat ja niiden prosessointi kemian- ja energiateollisuudessa Kimmo Klemola 3.3. ja 3.3.11 Teknillisen kemian laboratorio Lappeenrannan teknillinen yliopisto Valaanrasvalamppuöljy Raakaöljyn

Lisätiedot

Tulevaisuuden kaukolämpöasuinalueen energiaratkaisut (TUKALEN) Loppuseminaari 16.10.2014

Tulevaisuuden kaukolämpöasuinalueen energiaratkaisut (TUKALEN) Loppuseminaari 16.10.2014 Tulevaisuuden kaukolämpöasuinalueen energiaratkaisut (TUKALEN) Loppuseminaari 16.10.2014 Elinkaariarvio pientalojen kaukolämpöratkaisuille Sirje Vares Sisältö Elinkaariarvio ja hiilijalanjälki Rakennuksen

Lisätiedot

Fossiiliset polttoaineet ja turve. Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 23.4.2014

Fossiiliset polttoaineet ja turve. Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 23.4.2014 Fossiiliset polttoaineet ja turve Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 23.4.2014 Energian kokonaiskulutus energialähteittäin (TWh) 450 400 350 300 250 200 150 100 50 Sähkön nettotuonti Muut Turve

Lisätiedot

Ilmastonmuutos, ilmastopolitiikka ja talous mitkä ovat näkymät?

Ilmastonmuutos, ilmastopolitiikka ja talous mitkä ovat näkymät? Markku Ollikainen Ympäristöekonomian professori Ilmastopaneelin puheenjohtaja Ilmastonmuutos, ilmastopolitiikka ja talous mitkä ovat näkymät? Helsingin seudun ilmastoseminaari 12.2.2015 1. Vihreä talous

Lisätiedot

9.5.2014 Gasum Aamukahviseminaari 1

9.5.2014 Gasum Aamukahviseminaari 1 9.5.2014 Gasum Aamukahviseminaari 1 TULEVAISUUDEN LIIKETOIMINTAA ON TEHTÄVÄ JO TÄNÄÄN ENERGIATEKNOLOGIOILLA PÄÄSTÖT ALAS TOMMY MATTILA 9.5.2014 Gasum Aamukahviseminaari 2 Gasumin vuosi 2013 Liikevaihto

Lisätiedot

Tulevaisuuden energiateknologiat - kehitysnäkymiä ja visioita vuoteen 2050. ClimBus-ohjelman päätösseminaari 9.-10.kesäkuuta 2009 Satu Helynen, VTT

Tulevaisuuden energiateknologiat - kehitysnäkymiä ja visioita vuoteen 2050. ClimBus-ohjelman päätösseminaari 9.-10.kesäkuuta 2009 Satu Helynen, VTT Tulevaisuuden energiateknologiat - kehitysnäkymiä ja visioita vuoteen 2050 ClimBus-ohjelman päätösseminaari 9.-10.kesäkuuta 2009 Satu Helynen, VTT Energy conversion technologies Satu Helynen, Martti Aho,

Lisätiedot

GREENPEACEN ENERGIAVALLANKUMOUS

GREENPEACEN ENERGIAVALLANKUMOUS GREENPEACEN ENERGIAVALLANKUMOUS YHTEENVETO Energiavallankumousmallin tarkoituksena on osoittaa, että Suomen tarvitsema energia voidaan tuottaa uusiutuvilla energianlähteillä ja ilmastopäästöt voidaan laskea

Lisätiedot

Valtakunnallinen energiatase ja energiantuotannon rakenne Suomessa

Valtakunnallinen energiatase ja energiantuotannon rakenne Suomessa Valtakunnallinen energiatase ja energiantuotannon rakenne Suomessa Jukka Leskelä Energiateollisuus Vesiyhdistyksen Jätevesijaoston seminaari EU:n ja Suomen energiankäyttö 2013 Teollisuus Liikenne Kotitaloudet

Lisätiedot

Fossiilisten polttoaineiden ja sähkön hinnat edelleen laskussa

Fossiilisten polttoaineiden ja sähkön hinnat edelleen laskussa Energia 2014 Energian hinnat 2014, 3. neljännes Fossiilisten polttoaineiden ja sähkön hinnat edelleen laskussa Fossiilisten polttoaineiden ja sähkön hinnat jatkoivat laskuaan vuoden kolmannella neljänneksellä.

Lisätiedot

Energiavuosi 2009. Energiateollisuus ry 28.1.2010. Merja Tanner-Faarinen päivitetty: 28.1.2010 1

Energiavuosi 2009. Energiateollisuus ry 28.1.2010. Merja Tanner-Faarinen päivitetty: 28.1.2010 1 Energiavuosi 29 Energiateollisuus ry 28.1.21 1 Sähkön kokonaiskulutus, v. 29 8,8 TWh TWh 11 1 9 8 7 6 5 4 3 2 1 197 1975 198 1985 199 1995 2 25 21 2 Sähkön kulutuksen muutokset (muutos 28/29-6,5 TWh) TWh

Lisätiedot

Energia- ja ympäristöhaasteet

Energia- ja ympäristöhaasteet LIIKENTEEN TULEVAISUUDEN HAASTEET, SUURET MUUTOSTARPEET JA MAHDOLLISUUDET Kai Sipilä TransEco aloitusseminaari 4.11.2009 Energia- ja ympäristöhaasteet Liikennesektorin osalta erityisesti Lähipäästöt (tekniikka

Lisätiedot

Kotkan meripäivät Itämeren aallot 16.7.2009

Kotkan meripäivät Itämeren aallot 16.7.2009 Kotkan meripäivät Itämeren aallot 16.7. Energiahankkeiden vaikutus Itämeren turvallisuustilanteeseen Dosentti, erikoistutkija Alpo Juntunen MpKK, strategian, Helsinki 0 Suomenlahti ja Itämeri ovat olleet

Lisätiedot

AURINKOLÄMMÖN LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET KAUKOLÄMMÖN YHTEYDESSÄ SUOMESSA

AURINKOLÄMMÖN LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET KAUKOLÄMMÖN YHTEYDESSÄ SUOMESSA AURINKOLÄMMÖN LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET KAUKOLÄMMÖN YHTEYDESSÄ SUOMESSA KAUKOLÄMPÖPÄIVÄT 28-29.8.2013 KUOPIO PERTTU LAHTINEN AURINKOLÄMMÖN LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET SUOMESSA SELVITYS (10/2012-05/2013)

Lisätiedot

Tutkittua tietoa luomusta

Tutkittua tietoa luomusta Tutkittua tietoa luomusta Luomumarkkinoiden ja liiketoiminnan nykytila Sinikka Mynttinen, Aalto yliopiston Pienyrityskeskus 4.3.2014 Kansainväliset luomumarkkinat Luomumarkkinoiden kehitys Euroopassa ja

Lisätiedot

24.10.2013 Gasum Jussi Vainikka 1

24.10.2013 Gasum Jussi Vainikka 1 24.10.2013 Gasum Jussi Vainikka 1 BIOKAASULLA LIIKENTEESEEN GASUMIN RATKAISUT PUHTAASEEN LIIKENTEESEEN HINKU LOHJA 29.10.2013 24.10.2013 Gasum Jussi Vainikka 2 Kaasu tieliikenteen polttoaineena Bio- ja

Lisätiedot

GASUM LNG ITÄMEREN PUHTAINTA POLTTOAINETTA.

GASUM LNG ITÄMEREN PUHTAINTA POLTTOAINETTA. GASUM LNG ITÄMEREN PUHTAINTA POLTTOAINETTA. Uudet tuulet puhaltavat Itämeren meriliikenteessä. Luonnonkaasu on nopeasti vallannut uusia käyttöalueita ympäristönormien kiristyessä ja perinteisten polttoaineiden

Lisätiedot

Maailman metsäteollisuuden kohtalonkysymykset

Maailman metsäteollisuuden kohtalonkysymykset Maailman metsäteollisuuden kohtalonkysymykset Petteri Pihlajamäki, varatoimitusjohtaja Pöyry Forest Industry Consulting Oy Paperin ja kartongin maailmanmarkkinat Kaksi maailmaa: Kehittyvät markkinat 3-5%/v

Lisätiedot

Energian hinnat. Energian hinnat nousivat. 2011, 2. neljännes

Energian hinnat. Energian hinnat nousivat. 2011, 2. neljännes Energia 2011 Energian hinnat 2011, 2. neljännes Energian hinnat nousivat Liikenteessä ja lämmityksessä käytettävät energian hinnat nousivat tämän vuoden toisella vuosineljänneksellä Tilastokeskuksen mukaan.

Lisätiedot

Biopolttoaineet, niiden ominaisuudet ja käyttäytyminen maaperässä

Biopolttoaineet, niiden ominaisuudet ja käyttäytyminen maaperässä Biopolttoaineet, niiden ominaisuudet ja käyttäytyminen maaperässä Henrik Westerholm Neste Oil Ouj Tutkimus ja Teknologia Mutku päivät 30.-31.3.2011 Sisältö Uusiotuvat energialähteet Lainsäädäntö Biopolttoaineet

Lisätiedot

Rakennuskannan energiatehokkuuden kehittyminen

Rakennuskannan energiatehokkuuden kehittyminen ASIANTUNTIJASEMINAARI: ENERGIATEHOKKUUS JA ENERGIAN SÄÄSTÖ PITKÄN AIKAVÄLIN ILMASTO- JA ENERGIASTRATEGIAN POLITIIKKASKENAARIOSSA Rakennuskannan energiatehokkuuden kehittyminen 19.12.27 Juhani Heljo Tampereen

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Ympäristöasioiden, kansanterveyden ja kuluttajapolitiikan valiokunta 5. maaliskuuta 2001 ALUSTAVA LAUSUNTOLUONNOS ympäristöasioiden, kansanterveyden ja kuluttajapolitiikan

Lisätiedot

UUSIUTUVAN ENERGIAN KUNTAKATSELMUS

UUSIUTUVAN ENERGIAN KUNTAKATSELMUS TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN TUKEMA KUNTAKATSELMUSHANKE Dnro: SATELY /0112/05.02.09/2013 Päätöksen pvm: 18.12.2013 RAUMAN KAUPUNKI KANALINRANTA 3 26101 RAUMA UUSIUTUVAN ENERGIAN KUNTAKATSELMUS Motiva kuntakatselmusraportti

Lisätiedot

Onko puuta runsaasti käyttävä biojalostamo mahdollinen Suomessa?

Onko puuta runsaasti käyttävä biojalostamo mahdollinen Suomessa? Onko puuta runsaasti käyttävä biojalostamo mahdollinen Suomessa? Hallituksen puheenjohtaja Pöyry Forest Industry Consulting Miksi bioenergian tuotantoa tutkitaan ja kehitetään kiivaasti? Perinteisten fossiilisten

Lisätiedot

Neste Oilin Biopolttoaineet

Neste Oilin Biopolttoaineet Neste Oilin Biopolttoaineet Ari Juva Neste Oil Oyj ari.juva@nesteoil.com 1 Miksi biopolttoaineita liikenteeseen? Tuontiriippuvuuden vähentäminen Kasvihuonekaasujen vähentäminen Energiasektoreista vain

Lisätiedot

PienCHP-laitosten. tuotantokustannukset ja kannattavuus. TkT Lasse Koskelainen Teknologiajohtaja Ekogen Oy. www.ekogen.fi

PienCHP-laitosten. tuotantokustannukset ja kannattavuus. TkT Lasse Koskelainen Teknologiajohtaja Ekogen Oy. www.ekogen.fi PienCHP-laitosten tuotantokustannukset ja kannattavuus TkT Lasse Koskelainen Teknologiajohtaja Ekogen Oy www.ekogen.fi Teemafoorumi: Pien-CHP laitokset Joensuu 28.11.2012 PienCHPn kannattavuuden edellytykset

Lisätiedot

Riittääkö öljy ja millä hinnalla?*

Riittääkö öljy ja millä hinnalla?* Kansantaloudellinen aikakauskirja 103. vsk. 1/2007 Riittääkö öljy ja millä hinnalla?* Paavo Suni Tutkija etla ö ljy ja muut fossiiliset polttoaineet ovat ns. uusiutumattomia luonnonvaroja. näitä varoja

Lisätiedot

Kansallinen energiaja ilmastostrategia

Kansallinen energiaja ilmastostrategia Kansallinen energiaja ilmastostrategia Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle Petteri Kuuva Tervetuloa Hiilitieto ry:n seminaariin 21.3.2013 Tekniska, Helsinki Kansallinen energia- ja ilmastostrategia

Lisätiedot

Kaasun tankkausasemaverkoston kehittyminen Suomessa vuoteen 2030 mennessä

Kaasun tankkausasemaverkoston kehittyminen Suomessa vuoteen 2030 mennessä Kaasun tankkausasemaverkoston kehittyminen Suomessa vuoteen 2030 mennessä Lähivuosien kehitysnäkymät sekä pitkän tähtäimen suunnitelma Julkaisu on laadittu Suomen liikennekaasualan yritysverkoston sekä

Lisätiedot

Valaistushankinnat. 6.10.2010 Antti Kokkonen

Valaistushankinnat. 6.10.2010 Antti Kokkonen Valaistushankinnat 6.10.2010 Antti Kokkonen Kuinka paljon valaistus kuluttaa? Kaikesta Suomessa käytetystä sähköstä n. reilu 10 % kuluu valaistukseen, josta karkeasti 1/3 palvelu- ja julkisella sektorilla.

Lisätiedot

Kehittyneet työkoneiden käyttövoimavaihtoehdot moottorinvalmistajan näkökulmasta. 10.09.2015 Pekka Hjon

Kehittyneet työkoneiden käyttövoimavaihtoehdot moottorinvalmistajan näkökulmasta. 10.09.2015 Pekka Hjon Kehittyneet työkoneiden käyttövoimavaihtoehdot moottorinvalmistajan näkökulmasta 10.09.2015 Pekka Hjon Agenda 1 Vallitseva tilanne maailmalla 2 Tulevaisuuden vaihtoehdot 3 Moottorinvalmistajan toiveet

Lisätiedot

Miten kohti EU:n energia- ja ilmastotavoitteita vuodelle 2020

Miten kohti EU:n energia- ja ilmastotavoitteita vuodelle 2020 Miten kohti EU:n energia- ja ilmastotavoitteita vuodelle 2020 Jukka Saarinen TEM BioRefine-loppuseminaari 27.11.2012 EU:n ilmasto- ja energiapaketin velvoitteet Kasvihuonekaasupäästöjen (KHK) tavoitteet:

Lisätiedot

Öljyalan Palvelukeskus Oy Laskelma lämmityksen päästöistä. Loppuraportti 60K30031.02-Q210-001D 27.9.2010

Öljyalan Palvelukeskus Oy Laskelma lämmityksen päästöistä. Loppuraportti 60K30031.02-Q210-001D 27.9.2010 Öljyalan Palvelukeskus Oy Laskelma lämmityksen päästöistä Loppuraportti 60K30031.02-Q210-001D 27.9.2010 Tausta Tämän selvityksen laskelmilla oli tavoitteena arvioida viimeisimpiä energian kulutustietoja

Lisätiedot