LokaPuts hanke

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LokaPuts hanke"

Transkriptio

1 Suomen Salaojakeskus LokaPuts hanke Euroopan aluekehitysrahasto EAKR LokaPuts hanke Hankenumero GA Loppuraportti Petri Kurki Suomen Salaojakeskus Oy SUOMEN SALAOJAKESKUS OY Oulun toimisto: Kiilakiventie 1, OULU, puh. (08) , faksi (08) Kuopion toimisto: PL 1096, Minna Canthinkatu 25, KUOPIO, puh. (017) , fax (017)

2 Lukijalle LokaPuts hanke toimi Pohjois-Karjalassa noin kaksi vuotta ja se oli jatkohanke v alkaen toimineelle LokaPuts-hankkeelle. Hankkeen tärkeimpinä tavoitteina oli kehittää haja-asutusalueella sijaitsevien kiinteistöjen jätevesien käsittelyä tutkimalla eri jätevesijärjestelmien toimivuutta ja vähentää niiden aiheuttamaa jätevesikuormitusta. Hanke saavutti asetetut tavoitteensa hyvin, osa tavoitteista jopa ylitettiin. Hankkeella oli erityisesti merkitystä ajankohtaisten jätevesiasioiden tiedottamisessa. Hankkeen palveluihin osallistui yhteensä 290 henkilöä. Kiitän lämpimästi kaikkia hankkeeseen osallistuneita yhteistyötahoja hyvästä yhteistyöstä, jonka avulla LokaPuts hanke on voitu tavoitteet täyttävästi toteuttaa. Petri Kurki Suomen Salaojakeskus Oy PL 5, JOENSUU puh

3 SISÄLLYSLUETTELO Tiivistelmä Hankkeen tausta, lähtökohdat ja aikataulu Hankesuunnitelma Hankeorganisaatio Sivu 4. Hankkeen toteutus Selvityskäynnit Koerakentamis- ja seurantakohteet Työnäytökset Tiedottaminen Hankkeen tulokset Määrälliset tulokset Laadulliset tulokset Toteutuksen arviointi Ohjausryhmän arvio Suomen Salaojakeskuksen arvio Hankkeen toteutuksen ja vaikuttavuuden arviointi Kuntien rakennusvalvonta- ja ympäristönsuojeluviranhaltijat Hankkeen talous Jatkotoimenpiteet ja ehdotukset Liitteet: 1. Tiivistelmä hankesuunnitelmasta 2. Hankkeen selvityslomake (selvitys jätevesijärjestelmästä) 3. Seurantapuhdistamoilta vaadittavat tulokset ja puhdistustulokset 4. Arviointilomake kuntien viranhaltijoille 5. Arviointimatriisi 6. Hankkeen rahoitussuunnitelma, kustannusarvio, toteutunut rahoitus ja toteutuneet menot 7. Hankkeen tuottamat yhteenvedot ja raportit 8. Hankkeesta julkaistut artikkelit 9. Esimerkkejä lehtileikkeistä

4 3 Tiivistelmä LokaPuts eli Haja-asutusalueen jätevedet puhtaammiksi Pohjois-Karjalassa hanke käynnistyi ja kesti saakka. Hankkeen tärkeimpinä rahoittajina olivat Euroopan aluekehitysrahasto EAKR ja Pohjois-Karjalan ympäristökeskus. Muut rahoittajat ja yhteistyökumppanit hankkeessa olivat Ilomantsin kunta, Joensuun kaupunki, Juuan kunta, Kesälahden kunta, Kiteen kaupunki, Kontiolahden kunta, Lieksan kaupunki, Nurmeksen kaupunki, Outokummun kaupunki, Rääkkylän kunta, Tohmajärven kunta, Fann Ympäristötekniikka Oy, Jita Oy, Kemira GrowHow Oyj, Oy KWH Pipe Ab, Propipe Oy, Oy Raita Environment, Teoplast Oy, Uponor Suomi Oy ja Wavin-Labko Oy. Hankkeen tärkeimpinä tavoitteina oli kehittää haja-asutusalueella sijaitsevien kiinteistöjen jätevesien käsittelyä ja vähentää niiden aiheuttamaa jätevesikuormitusta. Keskeisimpinä keinoina hankkeen toteutuksessa olivat tiedottaminen, puhdistamoiden rakentaminen ja seuranta sekä haja-asutusalueen kiinteistöille tehdyt selvityskäynnit. Hankkeelle asetetut tavoitteet saavutettiin hyvin, osa määrällisistä tavoitteista jopa ylitettiin. Laadullisia tavoitteita oli vaikea mitata, mutta hankkeella oli positiivista merkitystä jätevesikuormituksen vähentämiseen haja-asutusalueella. Tosin kuormituksen vähenemisen vaikutus näkyy vasta hankkeen päättymisen jälkeen, muutaman vuoden kuluttua. Hanke oli kuitenkin vaikutukseltaan ympäristöpositiivinen. Ajankohtaisista jätevesiasioista tiedotettiin viidessä infotilaisuudessa 104 asukkaalle, selvityskäyntejä tehtiin 153 tilalle, työnäytöksissä esiteltiin jätevesijärjestelmiä vähintään 33 henkilölle ja jätevesien käsittelyn tehostamisesta saatiin kiinnostumaan 70 kiinteistönomistajaa. Hankkeen aikana kehitettiin haja-asutusalueen jätevesien käsittelyä rakentamalla kaksi fosforinpoistolla tehostettua maapuhdistamoa, joita seurattiin ajoittain 3-5 näytekertaa puhdistamoa kohti. Lisäksi seurattiin kolmen aikaisemmin toteutetun maapuhdistamon ja kolmen aiemmin asennetun laitepuhdistamon toimivuutta. Tarkkailussa oli siis yhteensä kahdeksan puhdistamoa, joista seitsemän oli asumisjätevesiä ja yksi maitohuonejätevesiä käsittelevää puhdistamoa. Tutkimustulosten perusteella voidaan sanoa, että nykyisillä puhdistustekniikoilla voidaan saavuttaa talousjätevesiasetuksen (542/2003) käsittelyvaatimukset. Lähes kaikki puhdistamot poistivat orgaanista ainetta, fosforia ja typpeä asetuksen vaatimusten mukaisella tavalla, mutta fosforin ja/tai typen osalta kolme puhdistamoa jäi peruskäsittelyvaatimuksen alapuolelle. Fosforinpoistossa esiintyi muutamilla puhdistamoilla vaihtelua eri näytekertojen välillä. Esimerkiksi laitepuhdistamoissa on syytä olla tarkkana fosforin saostuskemikaalin riittävyyden kanssa, jotta riittävät puhdistustehot voidaan saavuttaa. Myös laitepuhdistamoiden monimutkaisempi tekniikka, kuten sähköä vaativat pumput ja kompressorit ovat alttiimpia häiriöille, mikä voi aiheuttaa puhdistustulosten hetkellistä heikkenemistä. Fosforinpoistolla tehostetut maapuhdistamot toimivat etenkin kokonaisfosforin suhteen tasaisemmin kuin laitepuhdistamot. Maapuhdistamot eivät yleensä sisällä teknisiä laitteita, joten ne ovat siten toimintavarmoja ja helppohoitoisia järjestelmiä. Laitepuhdistamoiden etuna maapuhdistamoihin nähden on niiden pieni tilantarve ja mahdolliset korjaustoimenpiteet on helpompi tehdä ilman kaivutöitä. Hankkeen aikana tehtiin useita raportteja mm. puhdistamoiden työnäytösraportit ja seurantaraportti, jotka on tarkoitettu niin viranomaisten kuin suunnittelijoiden ja urakoitsijoiden käyttöön.

5 4 1. Hankkeen tausta, lähtökohdat ja aikataulu Hanke laitettiin Suomen Salaojakeskus Oy:n toimesta vireille , jolloin hakemus ja hankesuunnitelma toimitettiin Pohjois-Karjalan ympäristökeskukseen EU-rahoitusta varten. Hankkeen suunnitteluvaiheessa pidettiin tärkeänä jätevesien käsittelyn kehittämistä tutkimalla erilaisia jätevesijärjestelmiä, koska talousjätevesiasetuksen puhdistusvaatimukset ovat erittäin kovat. Sen takia hankkeen toteutukseen otettiin eri jätevesijärjestelmien rakentaminen ja niiden seuranta. Haja-asutusalueen kiinteistöt valittiin hankkeen kohderyhmäksi siksi, että talousjätevesiasetus koskee maaseudun kaikkia kiinteistöjä mm. lomaasuntoja, omakotitaloja ja maatiloja. Hankesuunnitelmaa täydennettiin ja rahoituspäätös hankkeesta tuli Hankkeen lähtökohtia pohtiva aloituspalaveri pidettiin , jolloin sovittiin mm. puhdistamoiden seurantakohteista ja ohjausryhmän kokoonpanosta. LokaPuts hanke kuului Itä-Suomen tavoite 1-ohjelmaan, toimintalinjaan 4 ja toimenpidekokonaisuuteen 4.3. Hanke oli pääosin Euroopan aluekehitysrahaston ja Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksen rahoittama (81,8 %). Hankesuunnitelman mukainen toteutusaikataulu oli Hankesuunnitelma Hankkeen tavoitteet on esitetty hankesuunnitelmassa. Hankkeen keskeisenä tavoitteena oli kehittää haja-asutusalueella sijaitsevien kiinteistöjen jätevesien käsittelyä ja edistää kiinteistöjä vähentämään niiden aiheuttamaa jätevesikuormitusta. Jätevesien käsittelyä hankkeessa kehitettiin lähinnä koepuhdistamokohteiden suunnittelun, toteutuksen ja seurannan avulla. Jätevesikuormituksen vähentämistä hankkeessa edistettiin pääasiassa tiedotuksen ja selvityskäyntien voimin. Hankkeen määrällisinä tavoitteina oli tehdä vähintään 150 selvityskäyntiä, toteuttaa 2-3 koerakentamiskohdetta, seurata 8-9 puhdistamon toimivuutta sekä saada vähintään 60 kiinteistönomistajaa kiinnostumaan jäteveden käsittelyn tehostamisesta hankkeen aikana. Hankesuunnitelman tiivistelmä on loppuraportin liitteenä (liite 1), josta selviää hankkeen tavoitteet ja keinot tarkemmin. 3. Hankeorganisaatio LokaPuts hankkeen vastuullisena hakijana oli Suomen Salaojakeskus Oy. Hankkeen vetäjänä työskenteli hankevastaava Petri Kurki. Hankkeen johtajana toimi toimitusjohtaja Mika Mikkola Suomen Salaojakeskuksesta. Hankkeessa oli ohjausryhmä, jonka tehtävänä oli hankkeen etenemisen ja laillisuuden seuranta sekä sen toiminnan kehittäminen. Ohjausryhmään kuuluivat EU-koordinaattori Anna- Liisa Tanskanen Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksesta, vesihuoltoinsinööri Ari Heiskanen Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksesta, ympäristönsuojelusihteeri Antti Suontama Kontiolahden kunnasta, rakennustarkastaja Matti Mustonen Outokummun kaupungista, toimitusjohtaja Mika Mikkola Suomen Salaojakeskuksesta ja hankevastaava Petri Kurki Suomen Salaojakeskuksesta.

6 5 4. Hankkeen toteutus 4.1 Selvityskäynnit Tilausten perusteella jätevesien käsittelystä kiinnostuneille kiinteistöille tehtiin selvityskäyntejä, joilla käytiin läpi kiinteistön jätevesien käsittelyn nykytila ja tehostamistarve. Lisäksi selvityskäynnillä esiteltiin eri jätevesien käsittelyvaihtoehtoja ja niiden kustannuksia. Selvityskäynnillä täytettiin hankkeen oma selvityslomake (liite 2) tai kunnan selvityslomake. Selvityskäynnin yhteydessä jaettiin laitevalmistajien esitteitä. Selvityskäyntien määrät kunnittain hankkeen aikana on esitetty taulukossa 1. Taulukko 1. Selvityskäyntejä on tehty hankkeen aikana seuraavasti: Kunta Selvityskäynnit yhteensä kpl Eno 1 Ilomantsi 2 Joensuu 2 Juuka 3 Kesälahti 16 Kitee 20 Kontiolahti 3 Lieksa 41 Liperi 6 Nurmes 13 Outokumpu 2 Polvijärvi 0 Pyhäselkä 1 Rääkkylä 11 Tohmajärvi 29 Valtimo 0 Yhteensä Koerakentamis- ja seurantakohteet Hanke toteutti vuosina kaksi koerakentamiskohdetta: tehostetulla fosforinpoistolla toteutetun vaakavirtausmaasuodattimen ja fosforinpoistokaivolla varustetun maasuodattamon. Lisäksi seurantakohteina oli kuusi muuta puhdistamoa: yhden talouden IN- DRÄN-vaakavirtausmaasuodatin tehostetulla fosforinpoistolla, yhden talouden maahan imeyttämö, yhden loma-asunnon maasuodattamo, kahden talouden ja yhden maitohuoneen yhteinen Uponor-panospuhdistamo, kahden talouden Raita-panospuhdistamo ja yhden talouden WehoPuts 6-panospuhdistamo. Kohteita seurattiin ajoittain 3-5 näytekertaa puhdistamoa kohti. Hankkeen tavoitteena oli kehittää Jitan ja Kemiran kanssa yhteistyössä oma fosforinpoiston esisaostusjärjestelmä maasuodattamoon, mutta se ei toteutunut, koska sopivaa vanhaa käyttökohdetta ei löytynyt hankkeen toteutuksen aikana. Puhdistamot rakennettiin hankkeen aikana tai oli rakennettu aikaisemman LokaPutshankkeen työnäytöskohteina eli rakentamisvaiheessa oli järjestetty esittelytilaisuus kaikille asiasta kiinnostuneille. Puhdistamoiden asennuksen laadun valvonta ja rakentamisvaiheiden dokumentointi valokuvaamalla tehtiin työmaalla LokaPuts-hankkeiden toimesta. Kohteista laadittiin työnäytösraportit, joissa eri työvaiheet on esitetty valokuvin.

7 Tutkimuksessa seurattiin kahdeksaa eri jätevesijärjestelmää, joista viisi oli eri maapuhdistamotyyppiä ja kolme eri pienpuhdistamoa. Seitsemän puhdistamoista oli asumajätevesikohteita ja yksi maitotilakohde. Puhdistamoiden keskimääräiset vähenemät ja vedenkulutusarviot on esitetty taulukossa 2. Puhdistamoiden fosfori- ja typpireduktioissa oli jonkin verran vaihteluja. Yli 70 % puhdistamoista poisti fosforia ja typpeä keskimäärin asetuksen peruskäsittelyvaatimuksen mukaisesti ja noin 30 % puhdistamoista täytti sekä typen että fosforin suhteen lievemmän käsittelyvaatimuksen. Fosforireduktion suhteen kolme parhaiten toimivaa puhdistamotyyppiä olivat Pipelifen suodatuskaseteilla ja FILT 1400-fosforimassakaivolla varustettu vaakavirtausmaasuodatin, IN- DRÄN-vaakavirtausmaasuodatin tehostetulla fosforinpoistolla ja maasuodattamo fosforinpoistokaivolla. Typpireduktion osalta kolme parhaiten toimivaa puhdistamotyyppiä olivat maasuodattamo (pelkästään harmaat vedet), Raita PA 2.0-panospuhdistamo ja WehoPuts 6-panospuhdistamo. BOD 7 -reduktioiden suhteen kolme parhaiten toimivaa puhdistamotyyppiä olivat WehoPuts 6, Uponor Milk (maitotila) ja maasuodattamo (harmaat vedet). Seurattujen puhdistamoiden fosforipäästöt vaihtelivat jonkin verran. Asumajätevesikohteiden puhdistamoista viisi kuudesta poisti fosforia asetuksen mukaisesti, mutta yksi kuudesta ylitti niukasti (0,34 g/asukas/vrk) fosforin sallitun enimmäispäästön 0,33 g/asukas/vrk. Maitotilakohteen puhdistamon fosforipäästö oli selvästi korkeampi kuin asumajätevesikohteilla. Uponor Milkin fosforipäästö 3,9 g/vrk oli myös korkeampi kuin asetuksen 85 % käsittelyvaatimuksen mukaan laskettu fosforin sallittu enimmäispäästö 2,4 g/vrk. Myös typpipäästöt vaihtelivat jonkin verran eri puhdistamotyyppien välillä. Puhdistamoiden lähtevän jäteveden puhdistustulosten keskiarvot ja mediaanit (mg/l) on esitetty taulukossa 3. Puhdistamoilta saadut puhdistustulokset vaihtelivat jonkin verran eri näytekertojen välillä. Eniten vaihtelua oli fosforin ja typen suhteen. Fosforinpoistolla tehostetut maapuhdistamot toimivat etenkin kokonaisfosforin suhteen tasaisemmin kuin laitepuhdistamot. Maapuhdistamot eivät yleensä sisällä teknisiä laitteita, joten ne ovat siten toimintavarmoja ja helppohoitoisia järjestelmiä. Asumajätevesikohteiden panospuhdistamot toimivat pääsääntöisesti hyvin, mutta toisen puhdistamon toiminnassa esiintyi kuitenkin seurannan aikana häiriöitä. Kyseisessä kohteessa talousveden suuri rautapitoisuus aiheutti sen, että aluksi saostuskemikaalina käytetty rautayhdiste ei toiminut vallinneissa olosuhteissa fosforia saostavasti. Saostuskemikaalin vaihtaminen alumiinikloridiin kuitenkin paransi puhdistustuloksia oleellisesti. Kohteesta saatiinkin arvokasta tietoa kemikaalien soveltuvuudesta fosforin poistoon jätevesissä, kun talousvedessä on rautaa yli suositusten. Talouksissa, joissa talousvesi sisältää yli 400 µg (0,4 mg/l) rautaa, voidaan suositella alumiiniyhdisteiden käyttöä fosforin saostuskemikaalina. Maitotilakohteessa panospuhdistamo ei yltänyt ravinteiden osalta asetuksen peruskäsittelyvaatimuksiin, mutta fosforin osalta saavutti kuitenkin lievennetyn käsittelyvaatimuksen. Koholla olleet fosforipitoisuudet johtuivat todennäköisesti huollossa tehdystä virheellisestä kemikaalisäädöstä eli toisin sanoen kemikaalin riittämättömyydestä. Maitotiloilla tulevan jäteveden laatu vaihtelee erittäin paljon tilakohtaisesti ja voi vaihdella tilatasollakin melko lyhyessä ajassa, joten sekin voi aiheuttaa puhdistamolta lähtevään jäteveteen korkeampia ravinnepitoisuuksia. Kiintoainetta ja jäteveden orgaanista ainetta maitotilan panospuhdistamo poisti erittäin hyvin. 6

8 Maahan imeyttämön toimivuutta seurattiin pohjaveden havaintoputkista otetuista näytteistä. Todellisia puhdistustehoja imeyttämölle ei voida esittää, koska havaintoputkista otettu näyte on laimentunut pohjaveden kanssa. Pohjaveden laatua vertailemalla saadaan kuitenkin tietoa imeyttämön toimivuudesta. Kokonaisfosforin osalta maahan imeyttämön alamäen puolelta olevista havaintoputkista otetuista näytteistä saadut tulokset olivat yli 10 kertaa korkeampia kuin imeyttämän yläpuolella olevasta vesikaivosta saadut tulokset. Tosin SY- KE:n seuranta-asemilta saatuihin pohjaveden keskimääräisiin tutkimustuloksiin verrattuna imeyttämön havaintoputkista otetut näytteet eivät olleet merkittävästi suurempia. Tämän seurantakohteen tulosten perusteella voidaan sanoa, että imeyttämöllä on mahdollista saavuttaa myös talousjätevesiasetuksen vaatimukset. Imeyttämön suunnittelu edellyttää kuitenkin ammattitaitoa ja maaperä- ja pohjavesiasiantuntemusta, että järjestelmän mahdollinen soveltuvuus kiinteistölle saadaan selvitettyä riittävällä tarkkuudella. Taulukko 2. Puhdistamoiden keskimääräiset vähenemät (%) ja arvioidut veden kulutukset. Vähenemiä laskettaessa tulevan jäteveden pitoisuuksina käytettiin asetuksen kuormituslukujen ja vedenkulutusarvioiden perusteella saatuja arvoja. IN-DRÄNvaakavirtausmaasuodattimessa vedenkulutus on laskettu vesimittarin mukaan, muissa kohteissa panoslaskurin tai arvion mukaan. Kohde Veden kulutus l/asukas/d Veden kulutus l/d Kok-P % Kok-N % BOD 7 % Vaaka-MS + biotiitti ,8 35,9 98,4 Vaaka-MS + F ,6 68,3 92,7 Maasuodattamo + F ,4 41,5 98,0 Maasuodattamo (harmaat vedet) ,3 96,7 98,9 WehoPuts ,6 73,5 99,3 Raita PA ,9 82,4 97,9 Uponor Milk (maitotila) ,1 34,2 99,0 Asetuksen peruskäsittelyvaatimus Asetuksen lievempi käsittelyvaatimus Taulukko 3. Puhdistamoiden puhdistustulosten keskiarvot ja mediaanit (puhdistamolta lähtevän jäteveden pitoisuudet mg/l). Kohde Näytteet lkm Kok-P mg/l Kok-N mg/l BOD mg/l Kiintoaine mg/l ka md ka md ka md ka md Vaaka-MS + biotiitti 5 0,49 0,52 89,8 87,0 7,8 9,0 8,3 8,1 Vaaka-MS + F 5 0,08 0,06 40,4 45,0 33,4 30,0 36,4 26,0 Maasuodattamo + F 3 0,13 0,15 81,0 90,0 9,0 8,0 9,7 7,2 Maasuodattamo (harmaat vedet) 4 4,33 3,50 5,7 5,7 6,8 10,5 21,3 40,0 WehoPuts 6 4 2,68 2,10 33,8 31,0 3,3 3,0 11,1 7,5 Raita PA ,20 1,10 22,0 20,0 9,4 9,0 24,6 23,0 Uponor Milk (maitotila) 5 6,56 8,40 58,0 58,0 5,0 3,0 4,9 3,5 Loppuraportin liitteessä 3 on esitetty seurattujen puhdistamoiden vaadittavat tulokset ja saavutetut puhdistustulokset. Puhdistamokohteiden seurannasta on valmistunut erillinen seurantaraportti vuonna 2007 ja siitä löytyy lisätietoa eri puhdistamoiden puhdistustuloksista ja toimivuudesta.

9 8 4.3 Työnäytökset LokaPuts hanke järjesti työnäytökset kahden koerakentamiskohteen eli puhdistamon rakentamisen yhteydessä. Työnäytökseen osallistui laitevalmistajan edustaja, joka esitteli puhdistamon rakenteen ja toimintaperiaatteen. Työnäytökset kiinnostivat hajaasutusalueilla asuvia ihmisiä kohtuullisen hyvin. Työnäytöksiin osallistui tapahtumapaikalla kerättyjen nimilistojen perusteella yhteensä 33 henkilöä (taulukko 4), mutta kaikki paikalla käyneet eivät kuitenkaan kirjoittaneet nimeään osallistumislistaan. Työnäytöspaikalla tehtyjen arvioiden mukaan kahdessa työnäytöksessä kävi noin 50 henkilöä. Puhdistamoista laadittiin työnäytösraportit, joissa asennuksen eri työvaiheet on esitetty valokuvin. Taulukko 4. Hankkeen järjestämät työnäytökset puhdistamoiden rakentamisvaiheessa ja niiden osallistujamäärät. Aika Paikka Kunta Osallistujat Nimilista Osallistujat Arvio Eero Kukkonen Nurmes Markku Rautiainen Tohmajärvi Yhteensä Tiedottaminen Hankkeen aikana järjestettiin jätevesi-infotilaisuudet viidellä paikkakunnalla: Kesälahdella, Kontiolahdella, Lieksassa, Nurmeksessa ja Tohmajärvellä. Tilaisuuksiin osallistui yhteensä 104 henkilöä (taulukko 5). Hankkeen toiminnasta on tiedotettu alueen sanomalehdissä useaan otteeseen esim. koerakentamiskohteiden rakentamisvaiheessa ja jätevesi-infojen aikaan. Lehtiartikkeleita on ollut muun muassa sanomalehti Karjalaisessa, Suomalainen Maaseutu-lehdessä, AgriForumissa ja useassa paikallislehdessä (liite 8 ja 9). Hanketta koskevia lehtiartikkeleita on julkaistu yhteensä 16 (liite 8). Hankekokouksissa on tiedotettu hankkeen toiminnasta ohjausryhmän jäsenille. Sähköpostia on käytetty lähinnä ohjausryhmän jäsenten ja yhteistyökumppaneiden tiedotuksessa. Hanketiedotteita on jaettu työnäytösten ja jätevesi-infojen yhteydessä. Taulukko 5. Hankkeen järjestämät jätevesi-infotilaisuudet. Aika Paikka Osallistujat Nurmes, valtuustosali Tohmajärvi, valtuustosali Lieksa, valtuustosali Kontiolahti, valtuustosali Kesälahti, Villalan koulu 14 Yhteensä 104

10 9 5. Hankkeen tulokset 5.1 Määrälliset tulokset Hankkeen määrälliset tavoitteet ja tulokset on esitetty taulukossa 6. Hanke saavutti tavoitteensa hyvin, suurin osa määrällisistä tavoitteista jopa ylitettiin. Taulukko 6. Hankkeen tavoitteet ja tulokset. Mittari Tavoite Tulos Erotus Uudet tai säilytetyt työpaikat Mukana olevat yritykset Selvityskäynnit tiloille Työnäytöskohteiden lukumäärä Jätevesijärjestelmistä kiinnostuneet tilat Seurantapuhdistamoiden lukumäärä Hankkeen edistämänä jätevesien käsittelyn tehostamisesta on saatu kiinnostumaan 70 kiinteistönomistajaa eli hankkeen tavoitteen vähintään 60 kiinnostunutta kiinteistöä ylittävästi (taulukko 7). Kiinnostuneista kiinteistöistä ei ole tarkkaa tietoa siitä, miten moni on toteuttanut puhdistamon hankkeen aikana. Kaksi puhdistamoa on toteutettu seuranta- ja työnäytöskohteina hankkeen aikana. Selvityskäynti kiinteistöllä oli konkreettisin tapa selvittää tehostamistarve ja saada kiinteistönomistaja kiinnostumaan myös jätevesien käsittelyn tehostamisesta. Jos kiinnostuneiden määrää suhteuttaa selvityskäyntien määrään, voidaan sanoa, että selvityskäynneistä 45 % kiinnostui jätevesien käsittelyjärjestelmien tehostamisesta. Eniten kiinnostusta jätevesijärjestelmien tehostamiseen oli Kiteellä, Liperissä, Rääkkylässä ja Tohmajärvellä. Taulukko 7. Kiinnostuneet kiinteistöt kunnittain jätevesien käsittelyjärjestelmien tehostamisesta vuosina : Kunta Kiinnostuneet kiinteistöt yhteensä Eno 1 Ilomantsi 0 Joensuu 1 Juuka 3 Kesälahti 1 Kitee 14 Kontiolahti 1 Lieksa 7 Liperi 9 Nurmes 6 Outokumpu 2 Polvijärvi 3 Pyhäselkä 3 Rääkkylä 9 Tohmajärvi 9 Valtimo 0 Yhteensä 70

11 Laadulliset tulokset Hanke on tuottanut puolueetonta tietoa eri jätevesijärjestelmien toimivuudesta puhdistamoiden rakentamisen, seurannan ja raportoinnin avulla. Hanke on tuottanut puhdistamoiden seurantaraportin ja työnäytösraportit, joista on hyötyä myös tulevaisuudessa muun muassa jätevesineuvojille, suunnittelijoille, urakoitsijoille, rakennus- ja ympäristöviranomaisille, kiinteistönomistajille ja eri puhdistamoiden laitevalmistajille (liite 7). Hankkeen ympäristövaikutukset ovat olleet positiiviset. Ympäristön tilaa ja hygieniaolosuhteita haja-asutusalueen kiinteistöillä on parannettu rakentamalla toimivia jätevesijärjestelmiä. Haja-asutusalueilla sijaitsevien kiinteistöjen jätevesien aiheuttama vesistökuormitus on vähentynyt hankkeen vaikutuksesta. Hankkeella saatiin 70 kiinteistöä kiinnostumaan jätevesijärjestelmän tehostamisesta, tiloista osa on toteuttanut jätevesijärjestelmän hankkeen aikana. Osa puhdistamoista toteutetaan vasta hankkeen päättymisen jälkeen. Hankkeen ympäristövaikutuksia on ollut vaikea mitata, mutta osaltaan hankkeen edistämää kuormituksen vähentymistä on luvassa pidemmällä aikavälillä. Ympäristötietous on kasvanut haja-asutusalueella hankkeen ansiosta. 6. Toteutuksen arviointi 6.1 Ohjausryhmän arvio LokaPuts-hanke on ollut tarpeellinen hanke. Haja-asutuksen jätevesiasetuksen toimeenpanossa ja sen neuvonnassa on iso työ jo osin tehty, mutta paljon on vielä käytännössä tekemättä. Hankkeen myötä on valmistunut vahva tutkimuksellinen taustatieto ja käytännönläheisen neuvonnan tietopankki jätevesijärjestelmien korjaamiseen ja rakentamiseen vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla. Hankkeelle asetetut tavoitteet ovat olleet asianmukaisia ja riittäviä käytettävissä olleisiin resursseihin nähden. Toimenpiteet ovat toteutuneet hyvin ja edistyminen on ollut tavoitteiden mukaista. Haja-asutuksen jätevesiasetuksen käytännön töihin herättelijänä hanke on ajanut asiaansa. Näyttäisi siltä, että kiinnostus jätevesijärjestelmien korjaamiseen on selvittelyvaiheen jälkeen hiukan laantunut, mutta monien kuntien ympäristönsuojelumääräyksissä herkille alueille, kuten pohjavesialueille ja ranta-alueille, asetetut jätevesisaneerauksen porrastetut takarajat ovat kohta käsillä ja ne lisäävät taas neuvonnan tarvetta. Hankkeesta saatava hyöty on ollut merkittävä ja pitemmällä aikavälillä jaettu tietotaito tulee paremmin esille. Hankkeen tutkimusosio on palvellut ja palvelee viranomaisia ja neuvojia. Haja-asutusalueen asukkaita tutkimustieto sen sijaan ei kiinnosta eikä palvele, joten käytännön tasolle mentäessä tutkimusosuutta on syytä vähentää tai siirtää muiden toimijoiden tehtäväksi. Kuitenkin kokonaisuutena hanke on onnistunut hyvin ja antanut vahvan ammattimaisen alkusysäyksen haja-asutusalueen jätevesijärjestelmien suunnitteluun ja rakentamiseen. Tämän arvioinnin ovat tehneet ohjausryhmän puolesta Antti Suontama ympäristönsuojelusihteeri Kontiolahden kunta Matti Mustonen rakennustarkastaja Outokummun kaupunki

12 Suomen Salaojakeskuksen arvio Suomen Salaojakeskus Oy on toiminut LokaPuts hankkeesta vastaavana organisaationa samoin kuin aikaisemmassa LokaPuts-hankkeessa. Kyseiset hankkeet muodostavat selkeästi yhtenäisen kokonaisuuden, joten niiden tuloksetkin ovat yhteismitallisia. Nyt loppuun saatetussa hankkeessa jatkettiin haja-asutuksen jätevesien käsittelyn tehostamiseen liittyvää perustyötä Pohjois-Karjalan kuntien alueella ja löydettiin toisaalta vastauksia ennalta asetettuihin kysymyksiin mm. markkinoilla olevien jätevesijärjestelmien toiminnan osalta. Hankkeen tulokset ovat siten vaikutuksiltaan osittain alueellisia ja osittain valtakunnallisesti sovellettavia. Hankkeen aikana on onnistuttu aikaisemman LokaPuts-hankkeen tavoin tuomaan kiinteistönomistajien tietoisuuteen lainsäädännön vaatimuksia ja olemassa olevia ratkaisuja jätevesien käsittelyn järjestämiseksi. Hankkeen painopistettä siirrettiin tietoisesti edeltäneen hankkeen perusinformaation välittämisestä markkinoilla olevien jätevesien käsittelyjärjestelmien toimivuuden seurantaan. Hankkeelle asetetut määrälliset tavoitteet saavutettiin hyvin ja hankkeen kautta kansalaisille välitetyn informaation sekä siinä tuotetun uuden jätevesien käsittelyyn liittyvän tiedon perusteella hanketta voitaneen pitää varsin hyvin onnistuneena. Hankkeen seurantakohteina olleilla kiinteistökohtaisilla jätevesijärjestelmillä pystytään saavuttamaan pääsääntöisesti talousjätevesiasetuksen käsittelyvaatimukset. Hankkeen aikana havaittiin kuitenkin useissa järjestelmissä tai niiden käytössä pieniä ongelmia ja epäkohtia, joihin etsittiin ratkaisuja. Kyseistä tietoa voidaan soveltaa ja on jo sovellettukin suoraan markkinoilla olevien jätevesien käsittelyjärjestelmien kehittämiseen. Hankkeen aikana tehdyt havainnot järjestelmien asentamisesta ja toimintaan liittyvistä ongelmista korostavat entisestään asiantuntevan tapauskohtaisen suunnittelun merkitystä. Kiinteistökohtaista jätevedenpuhdistamoa voidaan pitää prosessiteknisiltä suunnittelulähtökohdiltaan jopa vaativampana kohteena kuin suurta kunnallista jäteveden puhdistamoa. Tulevan jäteveden määrä ja laatu sekä käyttökatkojen pituudet saattavat vaihdella merkittävästi ja jopa vaihteleva käyttöveden laatu voi vaikuttaa dramaattisesti jäteveden käsittelyn tulokseen. Kaikkien näiden seikkojen sekä muiden paikallisista olosuhteista riippuvien tekijöiden, kuten maaperän laadun, pohjavesiolosuhteiden ja purkujärjestelyjen huomioonottaminen vaatii suunnittelijalta hämmästyttävän laajaa osaamista. Johtopäätöksenä voidaankin kärjistetysti todeta, että markkinoilla on kyllä runsaasti optimiolosuhteissa moitteettomasti toimivia jäteveden käsittelyjärjestelmiä, mutta ne voivat virheellisesti sovellettuna, toteutettuna tai käytettynä olla lähes täysin toimimattomia. Hankkeen ohjausryhmätyöskentely on toiminut hyvin ja edesauttanut hankkeen onnistunutta toteuttamista. Yhteistyö rahoittajaviranomaisen, Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksen, kanssa on niin ikään toiminut erinomaisesti. Mika Mikkola toimitusjohtaja Suomen Salaojakeskus Oy

13 Hankkeen toteutuksen ja vaikuttavuuden arviointi Kuntien rakennusvalvonta- ja ympäristönsuojeluviranhaltijoille tehtiin arviointikysely Loka- Puts hankkeen toteutuksesta. Arviointilomake on loppuraportin liitteenä (liite 4) Kuntien rakennusvalvonta- ja ympäristönsuojeluviranhaltijat Arviointikyselyyn vastasi 33 % (7 kpl) rakennusvalvonta- ja ympäristönsuojeluviranhaltijoista. Tiedonsaanti hankkeesta Arviointilomakkeeseen vastanneista noin 71 % oli saanut eniten tietoa LokaPuts hankkeesta toteuttajan tiedottamana sähköpostitse. Lisäksi hankkeesta oli saatu tietoa internetistä 14 % ja tuttavan tai kollegan kautta 14 %. Hankkeesta oli saatu muutenkin tietoa, kuten toteuttajan kertomana puhelimitse ja paikallislehden kautta, mutta arvioinnissa kysyttiin miten sait eniten tietoa hankkeesta eli piti vastata vain yhteen vaihtoehtoon. Tyytyväisyys hankkeen toteutukseen Kyselyyn vastanneista 100 % oli melko tyytyväisiä hankkeen toteutukseen Erittäin tyytymättömiä tai melko tyytymättömiä ei ollut lainkaan. Arvosanat hankkeen tehtävistä LokaPuts hankkeen toteutuksen eri tehtäviä pyydettiin arvioimaan kouluarvosanoin Hankkeen tekemät selvityskäynnit haja-asutuksen kiinteistöille saivat kunnan viranhaltijoilta arvosanan 8,1 ja puhdistamoiden seuranta 8,6. Työnäytökset saivat arvosanakseen 8,6 ja hankkeen nettisivut 8,9, joka oli paras arvosana hankkeen tehtävistä. Hankkeen tiedottaminen sai viranhaltijoilta arvosanan 8,3. LokaPuts hanke sai rakennusvalvonta- ja ympäristönsuojeluviranhaltijoilta todistuksen keskiarvoksi 8,5. Hankkeen vaikutus jätevesien käsittelyn kehittämisessä Vastanneista rakennusvalvonta- ja ympäristönsuojeluviranhaltijoista 29 % arvioi, että hanke kehitti hyvin jätevesien käsittelyä omassa kunnassaan ja 71 % oli sitä mieltä, että hanke kehitti jonkin verran jätevesien käsittelyä kunnassaan. Koko maakunnan alueella hanke kehitti jätevesien käsittelyä paremmin kuin kuntatasolla, sillä vastaajista 43 % arvioi, että hanke kehitti hyvin jätevesien käsittelyä maakunnassa ja 57 % oli sitä mieltä, että hanke kehitti jonkin verran jätevesien käsittelyä maakunnassa.

14 13 0 % 0 % kehitti hyvin 57 % 43 % kehitti jonkin verran ei kehittänyt muuten Kuvio 1. Kuntien rakennusvalvonta- ja ympäristönsuojeluviranhaltijoiden arvio hankkeen vaikutuksesta jätevesien käsittelyn kehittämiseen Pohjois-Karjalassa. Hankkeen vaikutus jätevesien käsittelyn tehostamisessa Arviointilomakkeeseen vastanneista kunnan rakennusvalvonta- ja ympäristönsuojeluviranhaltijoista 29 % arvioi hankkeen tehostaneen hyvin jätevesien käsittelyä ja 71 % jonkin verran oman kuntansa alueella. Koko maakunnan alueella hanke tehosti jätevesien käsittelyä saman verran kuin yksittäisissä kunnissa, koska rakennusvalvonta- ja ympäristönsuojeluviranhaltijoista 29 % ilmoitti hankkeen tehostaneen hyvin jätevesien käsittelyä ja 71 % jonkin verran maakunnassa. 0 % 0 % 29 % tehosti hyvin tehosti jonkin verran ei tehostanut 71 % muuten Kuvio 2. Kuntien rakennus- ja ympäristönsuojeluviranhaltijoiden arvio hankkeen vaikutuksesta jätevesien käsittelyn tehostamiseen Pohjois-Karjalassa.

15 14 7. Hankkeen talous Hankkeen menot noudattelivat melko hyvin hankepäätöksen rahoitussuunnitelmaa. Hankkeen kustannusarvio oli euroa. Hankkeen nettomenot olivat ,06 euroa, josta EU-rahoitus oli euroa (50 %), kansallinen rahoitus euroa (30 %), kunnat euroa (10 %) ja yksityinen rahoitus euroa (10 %). Hankkeen kustannukset ovat eriteltyinä hankekirjanpidon pääkirjassa. Raportin liitteenä on hankkeen rahoitussuunnitelma, kustannusarvio, toteutunut rahoitus ja toteutuneet menot taulukot (liite 6). 8. Jatkotoimenpiteet ja ehdotukset LokaPuts hanketta voidaan jatkossa hyödyntää monella tavalla. Hankkeen tuottamasta materiaalista on apua mm. viranomaisille, suunnittelijoille, urakoitsijoille, laitevalmistajille ja kiinteistönomistajille. Muut vastaavanlaiset EU-osarahoitteiset jätevesihankkeet Suomessa voivat hyötyä tämän hankkeen kokemuksista. Samoin uudet suunnitteilla olevat hankkeet saavat luonnollisesti myös lisätietoa hankesuunnitteluunsa. Jätevesijärjestelmien kehittämiselle ja jätevesikuormituksen vähentämiselle on tarvetta jatkossakin. Talousjätevesiasetuksen käsittelyvaatimukset ovat tiukat ja vaativat jätevesijärjestelmien toimivuudelta paljon. Hankkeen puhdistamoseurannan kokemusten perusteella jätevesijärjestelmät ovat jo varsin pitkälle kehittyneitä, mutta edelleen kehittämisen ja tutkimisen aihetta on. Maapuhdistamoiden fosforinpoistosta esisaostuksena on vähän kokemusta Suomessa, samoin on vaikeasti tutkittavan maahan imeyttämön puhdistustuloksien osalta. Myöskään kaikista laitepuhdistamoista ei ole pitkiä käyttökokemuksia. Laitepuhdistamoiden monimutkaisempi tekniikka on alttiimpi häiriöille kuin maapuhdistamot. Näin ollen laitevalmistajien osalta tarvitaan huoltotarpeen vähentämiseksi edelleen tuotekehityspanosta. LokaPuts hankkeessa laadittu puhdistamoiden seurantaraportti tullaan toimittamaan Suomen ympäristökeskukseen, joka ylläpitää internet-sivuillaan puhdistamotiedostoa. Puhdistamotiedostossa on tällä hetkellä yli 30 eri tutkimusselvitystä jätevesijärjestelmien toimivuudesta. Aikaisemman LokaPuts-hankkeen puhdistamoiden seurantatulokset löytyvät myös SYKE:n puhdistamotiedostosta, joten hankkeen tuloksilla on vaikutusta myös valtakunnallisesti. LokaPuts hankkeen aikana on esiintynyt eritoten kuntien viranhaltijoiden ja myös maaseudun kiinteistönomistajien toimesta tarvetta vastaavantyyppiselle jatkohankkeelle. Tätä hanketta on hyödynnetty uuden hankkeen suunnittelussa. Vuosille on suunnitteilla Hajajätevesihuolto-hanke, joka jatkaa LokaPuts-hankkeiden jalanjäljillä kehittäen haja-asutuksen jätevesijärjestelmiä tutkimalla vähintään kymmenen puhdistamon toimivuutta. Uudessa hankkeessa on tarkoitus vauhdittaa haja-asutusalueen kylien ja kiinteistöomistajien jätevesisaneerausten tahtia laatimalla jätevesihuollon yleissuunnitelmia, joissa vertaillaan siirtoviemärin, kyläpuhdistamon ja kiinteistökohtaisten puhdistamoiden alustavia toteutusmahdollisuuksia ja kustannuksia. Jätevesien käsittelyn kehittämisessä yhteistyön tiivistäminen sekä paikallisesti, maakunnallisesti että valtakunnallisesti olisi hyvä saada nykyistä merkittävämpään asemaan.

16 Suomen Salaojakeskus PL 1096, Minna Canthinkatu 25, KUOPIO Tiivistelmä Liite 1. Hankesuunnitelma ajalle LokaPuts hanke - Haja-asutusalueen jätevedet puhtaammiksi Pohjois-Karjalassa hanke Hankkeen perustelut LokaPuts hanke on jatkohanke vuosina toimineelle LokaPuts-hankkeelle. Hanke tukee voimaan tulleen ympäristönsuojelulain ja voimaan tulleen talousjätevesiasetuksen tavoitteita kehittämällä toimivia jätevesien käsittelymenetelmiä haja-asutusalueelle, minne usein ei yleinen viemäriverkosto yllä. Talousjätevesiasetus on lisännyt kuntien viranomaisten työmäärää, mutta resurssit eivät ole parantuneet. Hanke auttaa ja neuvoo hajaasutuksen kiinteistönomistajia, mitä asetus edellyttää ja miten asetuksen vaatimalle tasolle voidaan päästä. Hankkeen tavoitteet Hankkeen tarkoituksena on kehittää hajaasutusalueella olevan asutuksen jätevesien käsittelyä sekä tuotanto-, talous- että vapaa-ajanrakennusten osalta. Selvityskäynneillä on tavoitteena selvittää kiinteistökohtaisesti sopivimmat jäteveden käsittelyratkaisut (tavoite vähintään 150 käyntiä). Selvityskäynnillä selvitetään tilalle eri vaihtoehtojen edut ja haitat. Hankkeella edistetään kiinteistöjä vähentämään jätevesikuormitusta (tavoitteena vähintään 60 kiinteistöä rakentaa puhdistamon tai laittaa sen vireille hankkeen aikana). Hankkeella on tarkoitus seurata vähintään kahdeksan eri puhdistamon toimintaa (puhdistustuloksia 5 näytekertaa/laite). Seurantakohteet ovat esim. seuraavat: 1) IN-DRÄN-vaakavirtausmaasuodatin tehostetulla fosforinpoistolla (Fann Ympäristötekniikka) 2) matala maasuodattamo (h=1,5 m) + FILT 1400 tai vaakavirtausmaasuodatin jälkisuodinkaivolla (Propipe) 3) Upoclean 5, 10 tai Milk- panospuhdistamo (Uponor) 4) WehoPuts-panospuhdistamo (KWH Pipe) 5) biotiitillä tai fosforiansalla tehostettu maasuodatin (Kemira GrowHow) 6) kahden talouden panospuhdistamo (Ympäristö Raita) 7) normaali maasuodattamo tai esisaostuksella oleva maasuodattamo (Jita) 8) maasuodattamo aquadose-jaksottajalla (Teoplast) 9) maahan imeyttämö Hankkeen tarkoituksena on saada puolueetonta toimivuustietoa jätevedenpuhdistamoista. Yhtenä tavoitteena on tutkia maahan imeyttämön puhdistustehoa imeyttämön alapuolelle asennettavilla pohjaveden havaintoputkilla. Tarkoituksena on saada selkeät ohjeet ja johtopäätökset tutkittujen puhdistamojen toimivuudesta. Hankkeen toteutus Hankkeen toiminnasta tiedotetaan mm. omilla wwwsivuilla, paikallislehdissä, tiedotustilaisuuksissa ja työnäytöskohteissa. Hanke järjestää jätevesitiedotustilaisuuksia (1-2 kpl/alue) kolmella toiminta-alueella: Joensuun seudulla, Vaara-Karjalassa ja Keski- Karjalassa. Tilaisuuksissa käydään läpi ajankohtaisia jätevesiasioita ja tilaisuuksissa on myös laitevalmistajien esittelyosuus (noin 30 min/yritys). Haja-asutuksen kiinteistöille tehdään selvityskäyntejä, joilla käydään läpi jätevesien käsittelyn nykytila ja tehostamistarve sekä esitellään eri jätevesijärjestelmävaihtoehtoja. Kiinteistökäynnillä laaditaan selvitys jätevesijärjestelmästä. Hanke järjestää 2-3 työnäytöstä/esittelytilaisuutta eri puhdistamoiden (esim. maahan imeyttämö ja fosforinpoistokaivo) toteutusvaiheessa. Urakoitsijat ja kiinteistönomistajat rakentavat kiinteistölle suunnitellun jätevesijärjestelmän. Työnäytökseen voivat osallistua kaikki asiasta kiinnostuneet. Työnäytöskohteista tehdään työnäytösraportit, jotka jaetaan yhteistyökumppaneille. Hankkeessa seurataan vähintään kahdeksaa puhdistamoa noin vuoden ajan ja vähintään viisi näytekertaa/puhdistamo. Puhdistamoiden seurannasta laaditaan seuranta- ja toimivuusraportti, joka jaetaan yhteistyökumppaneille. Kohdealue ja aikataulu Pohjois-Karjalan alueen kiinteistöt. Toteutus Toteuttaja Hankkeen suunnittelusta ja toteutuksesta vastaa Suomen Salaojakeskus. Yhteistyökumppaneita ovat jätevesijärjestelmien laitevalmistajat (esim. Fann Ympäristötekniikka, Jita, Kemira GrowHow, KWH-Pipe, Propipe, Ympäristö Raita, Teoplast, Uponor ja Wavin-Labko), P- K:n ympäristökeskus ja alueen kunnat. Rahoitussuunnitelma v P-K:n ympäristökeskus - EU- rahoitus (50%) valtion rahoitus (30%) P-K:n kunnat (12%) Yritykset/yksityinen (8%) Yhteensä euro

17 Liite 2. Suomen Salaojakeskus EAKR 1 (2) LokaPuts hanke SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ KIINTEISTÖN TIEDOT: Omistaja: Osoite: Tila: Kunta: Kylä: PERUSTIEDOT: Omakotitalo Vapaa-ajan asunto Sauna Maitotila, lypsykarjanavetta Muu, mikä: Huoneistoala, m2 Asukkaita, hlö Käymälätyyppi: Vesikäymälä, kpl Kompostikäymälä Kemiallinen käymälä Kuivakäymälä Veden hankinta ja siirto: Kunnallinen vesi Oma rengaskaivo Oma porakaivo Painevesi, kiinteä vesijohto Kantovesi Tilapäisesti asennettava vesijohto Kiinteistö sijaitsee: Pohjavesialueella Ranta-alueella (150 m) Taajaan asutulla alueella NYKYINEN JÄTEVESIJÄRJESTELMÄ Kaikki jätevedet johdetaan saostuskaivojen kautta jatkokäsittelyyn Harmaat jätevedet johdetaan saostuskaivojen kautta jatkokäsittelyyn Saostuskaivo tai -säiliö 1-osainen, vesitilavuus m3 2-osainen, vesitilavuus m3 3-osainen, vesitilavuus m3 Saostuskaivojen materiaali Lähtöputkissa T-haarojen määrä, kpl Saostuskaivojen tyhjennys, krt/v Saostuskaivojen ikä, vuosia

18 Asumajätevedet: Sakokaivot, josta ojaan Sakokaivot, josta kivipesään Sakokaivot, josta maahan imeyttämöön Sakokaivot, josta maasuodattamoon Umpisäiliö, tilavuus m3 Muu, mikä: 2 (2) Maitohuonejätevedet: Neutralointikaivot, josta ojaan Neutralointikaivot, josta kivipesään Neutralointikaivot, josta maahan imeyttämöön Neutralointikaivot, josta maasuodattamoon Virtsa/lietesäiliö, tilavuus m3 Muu, mikä: Neutralointikaivojen määrä: Neutralointikaivojen tilavuus: Neutralointikaivojen materiaali: T-haarat, montako? JÄTEVESIJÄRJESTELMÄN ETÄISYYDET Etäisyys omaan tai naapurin vesikaivoon, m Etäisyys vesistöön, m Etäisyys kiinteistön rajaan, m Etäisyys ojaan, m Etäisyys tiehen, m ARVIO PUHDISTUSVAATIMUSTEN TÄYTTYMISESTÄ Kyllä täyttää asetuksen vaatimukset Ei täytä käsittelyvaatimuksia LISÄTIETOJA: Jätevesijärjestelmän käyttö- ja huolto-ohje: Saostuskaivojen tyhjennys 2krt/v. Kaivojen tiiveyden tarkastus tyhjennysten yhteydessä. Viemäriin ei saa laittaa mitään biologista toimintaa haittaavaa kuten liuottimia, maalia ja ongelmajätteitä eikä mitään tukkeuttavia materiaaleja kuten paperia, siteitä, vaippoja, rasvoja ja maitoa. ALLEKIRJOITUKSET: Päiväys: Selvityksen laatijan allekirjoitus: Petri Kurki, hankevastaava, SSK Oy, puh LIITTEET: Asemapiirros Jätevesijärjestelmän käyttö- ja huolto-ohje Muu, mikä:

19 Liite 3. Seurantapuhdistamoilta vaadittavat tulokset ja saavutetut puhdistustulokset v IN-DRÄN-vaakavirtausmaasuodatin + biotiittiosio, 1 talous, 5 näytekertaa veden kulutus 100 l/asukas/d Kuormitus (asetus) Vaadittavat tulokset Seurantatulokset kuormitus- tuleva kuormitus reduktio sallittu kuormitus reduktio toteutunut kuormitus laji g/asukas/d mg/l % g/asukas/d mg/l % g/asukas/d mg/l BOD ,4 0,8 7,8 P 2,2 22,0 85 0,33 3,3 97,8 0,05 0,49 N , ,9 9,0 89,8 Pipelifen suodatuskaseteilla ja Propipen FILT 1400-fosforimassakaivolla varustettu vaakavirtausmaasuodatin, 5 näytekerta, veden kulutus 110 l/asukas/d Kuormitus (asetus) Vaadittavat tulokset Seurantatulokset kuormitus- tuleva kuormitus reduktio sallittu kuormitus reduktio toteutunut kuormitus laji g/asukas/d mg/l % g/asukas/d mg/l % g/asukas/d mg/l BOD , ,5 92,7 3,7 33,4 P 2,2 20,0 85 0,33 3,0 99,6 0,009 0,08 N ,3 40 8,4 76,4 68,3 4,4 40,4 Raita PA 2.0-panospuhdistamo, kaksi taloutta, 5 näytekertaa, veden kulutus 110 l/as/d Kuormitus (asetus) Vaadittavat tulokset Seurantatulokset kuormitus- tuleva kuormitus reduktio sallittu kuormitus reduktio toteutunut kuormitus laji g/asukas/d mg/l % g/asukas/d mg/l % g/asukas/d mg/l BOD , ,5 97,9 1,05 9,4 P 2,2 20,0 85 0,33 3,0 93,9 0,13 1,22 N ,3 40 8,4 76,4 82,4 2,46 22,4 WehoPuts 6-panospuhdistamo, 1 talous, 4 näytekertaa, veden kulutus 110 l/as/d Kuormitus (asetus) Vaadittavat tulokset Seurantatulokset kuormitus- tuleva kuormitus reduktio sallittu kuormitus reduktio toteutunut kuormitus laji g/asukas/d mg/l % g/asukas/d mg/l % g/asukas/d mg/l BOD , ,5 99,3 0,35 3,33 P 2,2 20,0 85 0,33 3,0 86,6 0,29 2,68 N ,3 40 8,4 76,4 73,5 3,7 33,8 Teoplastin maasuodattamo aquadose-jaksottajalla harmaille vesille (umpisäiliö wc-vesille), 4 näytekertaa, veden kulutus 80 l/asukas/d Kuormitus (asetus) Vaadittavat tulokset Seurantatulokset kuormitus- tuleva kuormitus reduktio sallittu kuormitus reduktio toteutunut kuormitus laji g/d mg/l % g/d mg/l % g/d mg/l BOD7 68, ,9 62,5 98,9 0,76 6,75 P 3,03 27,5 85 0,45 4,1 84,3 0,48 4,33 N 19, ,6 105,0 96,7 0,64 5,7 Uponor Milk-panospuhdistamo (maitotila), 2 taloutta ja 1 maitohuone, 5 näytekertaa, veden kulutus 600 l/d Kuormitus (asetus) Vaadittavat tulokset Seurantatulokset kuormitus- tuleva kuormitus reduktio sallittu kuormitus reduktio toteutunut kuormitus laji g/d mg/l % g/d mg/l % g/d mg/l BOD7 302,5 504, ,3 50,4 99,0 3,0 5 P 15,8 26,3 85 2,4 3,9 75,1 3,9 6,56 N 53,1 88, ,9 53,1 34,2 34,9 58,2 Uponorin fosforinpoistokaivolla varustettu maasuodattamo, 3 näytekertaa, veden kulutus 110 l/asukas/d Kuormitus (asetus) Vaadittavat tulokset Seurantatulokset kuormitus- tuleva kuormitus reduktio sallittu kuormitus reduktio toteutunut kuormitus laji g/asukas/d mg/l % g/asukas/d mg/l % g/asukas/d mg/l BOD , ,5 98,0 1,0 9 P 2,2 20,0 85 0,33 3,0 99,4 0,013 0,13 N ,3 40 8,4 76,4 41,5 8,2 74,3

20 Liite 4. Euroopan aluekehitysrahasto EAKR Suomen Salaojakeskus LokaPuts hanke LOKAPUTS HANKKEEN ARVIONTILOMAKE KUNNAN RAKENNUSVAL- VONTA- JA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANHALTIJALLE Vastaajan nimi Kunta 1. Miten sait yleensä eniten tietoa LokaPuts hankkeesta Hankkeen toteuttaja kertoi puhelimitse Hankkeen toteuttaja kertoi sähköpostitse Tuttava/kollega kertoi hankkeesta Internetistä Lehdestä Muuten, miten 2. Miten tyytyväinen olit LokaPuts-hankkeen toteutukseen : Erittäin tyytyväinen Melko tyytyväinen En osaa sanoa Melko tyytymätön Erittäin tyytymätön 3. Antakaa kouluarvosana (4-10) hankkeen toteuttajalle seuraavista asioista: Selvityskäynnit haja-asutuksen kiinteistöille Puhdistamoiden seuranta ja tarkkailu Työnäytökset Hankkeen nettisivut Tiedottaminen 4 a. Arvioi, onko LokaPuts hankkeella ollut vaikutusta jätevesien käsittelyn kehittämisessä kuntasi alueella Hanke kehitti hyvin jätevesien käsittelyä kunnassani Hanke kehitti jonkin verran jätevesien käsittelyä kunnassani Hanke ei kehittänyt jätevesien käsittelyä kunnassani Muuten, miten

21 4 b. Arvioi, onko LokaPuts hankkeella ollut vaikutusta jätevesien käsittelyn kehittämisessä Pohjois-Karjalassa Hanke kehitti hyvin jätevesien käsittelyä maakunnassa Hanke kehitti jonkin verran jätevesien käsittelyä maakunnassa Hanke ei kehittänyt jätevesien käsittelyä maakunnassa Muuten, miten 5 a. Arvioi, onko LokaPuts hankkeella ollut vaikutusta jätevesien käsittelyn tehostamisessa kuntasi alueella Hanke tehosti hyvin jätevesien käsittelyä kunnassani Hanke tehosti jonkin verran jätevesien käsittelyä kunnassani Hanke ei tehostanut jätevesien käsittelyä riittävästi kunnassani Muuten, miten b. Arvioi, onko LokaPuts hankkeella ollut vaikutusta jätevesien käsittelyn tehostamisessa Pohjois-Karjalassa Hanke tehosti hyvin jätevesien käsittelyä maakunnassa Hanke tehosti jonkin verran jätevesien käsittelyä maakunnassa Hanke ei tehostanut jätevesien käsittelyä riittävästi maakunnassa Muuten, miten Vapaa sana: KIITOKSET VASTAUKSISTA JA VAIVANNÄÖSTÄNNE! ARVIONTILOMAKKEEN TIETOJA KÄYTETÄÄN VAIN HANKKEEN TOIMINNASSA. VASTAUKSISTA ON APUA HANKKEEN ARVIOINNISSA.

22 ARVIOINTIMATRIISI: Tavoitteiden toteutuminen Hanke: LokaPuts hanke Arviointityyppi: Itsearviointi Arviointijakso: Arvioija: Petri Kurki Koodi: Toimenpide Tavoite 1 Tavoite 2 Tavoite 3 Tavoite 4 Tavoite 5 Tavoite 6 Tavoite 7 Tavoite 8 HT1 Tiedotus/infotilaisuudet 5 HT2 Selvityskäynnit HT3 Työnäytökset HT4 Puhdistamoiden seuranta HT5 Raportointi 3 3 HT6 Muu hanketyö Toteutuma yht Kokonaistavoite Osuus tavoitteesta 102 % 90 % 100 % 117 % 102 % 100 % 100 % 102 % = suora vaikutus = epäsuora vaikutus = ei vaikutusta Tavoite 1: tiedottaa hankkeesta (tavoitteena 3-6 infotilaisuutta, 150 selvityskäyntiä, 2-3 työnäytöstä, 4 kokousta/väliraporttia, 1 loppuraportti) Tavoite 2: kehittää haja-asutuksen kiinteistöjen jätevesien käsittelyä (8-9 seurantakohdetta, joista yht näytekertaa) Tavoite 3: rakentaa 2-3 kohdetta, joiden rakentamisvaiheessa työnäytöksen järjestäminen kaikille asiasta kiinnostuneille Tavoite 4: vähentää jätevesikuormitusta, väh. 60 tilaa kiinnostuu toimenpiteen toteutuksesta/toteuttaa toimenpiteen. Tavoite 5: selvittää kiinteistönomistajalle jätevesien eri käsittelyjärjestelmät selvityskäynnillä (150 tilakäyntiä) Tavoite 6: edistää eri puhdistamojen tuotekehitystä (8-9 seurantakohdetta ja 1 uusi kohde, jossa P:n poiston tehostamista kaivorakenteessa ) Tavoite 7: tuottaa mitoitus-, rakennus- ja toimivuustietoa rak.suunnitteluun, urakoitsijoille jne (tavoite 2-3 uutta kohdetta, 2-3 työnäytösraporttia, 1 seurantaja toimivuusraportti). Tavoite 8: kouluttaa/opastaa kiinteistönomistajaa jätevesijärjestelmien rakentamisesta, käytöstä ja huollosta (150 selvityskäyntiä, 8-9 seurantakohdetta ja 2-3 työnäytöskohdetta)

23 Hankkeen rahoitussuunnitelma Liite 6. Päätös EAKR EU-rahoitus PKA Kansallinen Kunnat Yksityinen Yhteensä euroa Yhteensä euro Lähde: Pohjois- Karjalan ympäristökeskuksen LokaPuts hankkeelle antama rahoituspäätös v Hankkeen kustannusarvio Hakemuspvm/ Päätös Palkat Ostopalvelut Aineet/ tarvikkeet Vuokrat Muut menot Yhteensä euroa menot tulot 0 Rahoitettavat nettomenot euro Lähde: SSK:n rahoitushakemus v ja P-K:n ympäristökeskuksen LokaPuts hankkeelle antama rahoituspäätös v Hankkeen toteutunut rahoitus Erä Jakso EAKR EU-rahoitus PKA kansallinen Kunnat Yksityinen Yhteensä euroa Yhteensä euroa Lähde: LokaPuts hankkeen kirjanpidot Hankkeen toteutuneet menot Jakso/erä Palkat Ostopalvelut Aineet/ tarvikkeet Vuokrat Muut kustannukset Yhteensä euroa ,37 955,39 0,00 152, , , ,12 0,00 283, , , ,37 0,00 194, , , ,12 0,00 59, , Yhteensä euroa , ,00 0,00 690, ,06 Lähde: LokaPuts hankkeen kirjanpidot

24 Liite 7. Hankkeen tuottamat yhteenvedot ja raportit Yhteenvedot ja raportit: LokaPuts hankkeen työnäytös Nurmeksessa. Työnäytösraportti. Joensuu LokaPuts hankkeen työnäytös Tohmajärvellä. Työnäytösraportti. Joensuu Kiinteistökohtaisten jätevesien käsittelyjärjestelmien toimivuus LokaPuts hankkeessa. Puhdistamoiden seurantaraportti. Joensuu Loppuraportti. Joensuu Väliraportit: Hankeraportti jaksolle Hankeraportti jaksolle Hankeraportti jaksolle Hankeraportti jaksolle

25 Liite 8. LokaPuts hankkeesta julkaistut artikkelit Vuonna Töihin tartuttu laiskasti. Järjestelmä uusittava nopeammin. Karjalainen Jätevesijärjestelmiä saneerattu liian vähän. Lieksan Lehti Viivyttely voi tulla kalliiksi. Ylä-Karjala Jätevesijärjestelmien saneeraus kangertelee pahasti. Uutisalasin Jätevesijärjestelmien kunnostamisessa tulee kiire. Lieksan Lehti Vauhtia haja-asutusalueiden jätevesihankkeisiin. Pielisjokiseutu Jätevesiasiat kiinnostivat. Ylä-Karjala Nykyisillä järjestelmillä voidaan saavuttaa talousjätevesiasetuksen vaatimukset. LokaPuts-hanke tutkii jätevesijärjestelmien toimivuutta. ProAgria Itä-Suomi 4/2006. Yhteensä 8 lehtiartikkelia Vuonna Jätevesien käsittelyn tehostaminen hidasta. Outokummun Seutu LokaPuts etsii selvityskohteita. Lieksan Lehti Pohjois-Karjalassa prosentin vuosivauhti. Haja-asutusalueiden jätevesijärjestelmiä tehostetaan. Suomalainen Maaseutu / Maaseudun Tulevaisuus Nykytekniikalla voidaan saavuttaa hajajätevesiasetuksen vaatimukset. LokaPutshanke tutkii jätevesijärjestelmien toimivuutta. AgriForum 03/ Jätevesijärjestelmien saneerauksiin vauhtia. Koti-Karjala 03/ Jätevesien käsittelyyn uusia vaihtoehtoja. Uutisalasin Fosforinpoistokaivo jatkaa maasuodatinkentän käyttöikää. Rautiaisille valmistui maasuodattamo tehostetulla fosforinpoistolla. AgriForum 06/ Kolmen vuoden kokemukset vakuuttivat Mustoset. Koerakentamiskohde yllätti positiivisesti. AgriForum syyskuu Yhteensä 8 lehtiartikkelia

LokaPuts hanke 1.7.2003-30.6.2006

LokaPuts hanke 1.7.2003-30.6.2006 Suomen Salaojakeskus LokaPuts-hanke Euroopan aluekehitysrahasto EAKR LokaPuts hanke 1.7.2003-30.6.2006 Hankenumero GA 431248 Loppuraportti Petri Kurki Suomen Salaojakeskus SUOMEN SALAOJAKESKUS OY Oulun

Lisätiedot

Hajajätevesihuolto-hanke 1.1.2008-31.12.2011

Hajajätevesihuolto-hanke 1.1.2008-31.12.2011 Hajajätevesihuolto-hanke 1.1.2008-31.12.2011 Projektikoodi A30200 Loppuraportti Petri Kurki Maveplan Oy MAVEPLAN OY Oulun toimisto: Kiilakiventie 1, 90250 OULU, puh. (08) 534 9400, faksi (08) 373 307 Kuopion

Lisätiedot

Hajajätevesihuolto hankkeen työnäytös Lieksassa

Hajajätevesihuolto hankkeen työnäytös Lieksassa Suomen Salaojakeskus Oy Hajajätevesihuolto-hanke Hajajätevesihuolto hankkeen työnäytös Lieksassa Työnäytösraportti 1 (2) HAJAJÄTEVESIHUOLTO HANKE JÄRJESTI TYÖNÄYTÖKSEN TEOPLASTIN BIO PP-BIOSUODATTIMEN

Lisätiedot

PUHDISTUSTULOKSIA RAITA PA2 PUHDISTAMOSTA LOKA-PUTS HANKKEEN SEURANNASSA 2008-2011

PUHDISTUSTULOKSIA RAITA PA2 PUHDISTAMOSTA LOKA-PUTS HANKKEEN SEURANNASSA 2008-2011 PUHDISTUSTULOKSIA RAITA PA2 PUHDISTAMOSTA LOKA-PUTS HANKKEEN SEURANNASSA 2008-2011 Raita PA 2.0-panospuhdistamo Seurannassa oli yksi Raita PA 2.0-panospuhdistamo, josta otettiin kahdeksan lähtevän jäteveden

Lisätiedot

LokaPuts hankkeen työnäytös Ilomantsissa

LokaPuts hankkeen työnäytös Ilomantsissa Suomen Salaojakeskus LokaPuts-hanke Euroopan aluekehitysrahasto EAKR LokaPuts hankkeen työnäytös Ilomantsissa Työnäytösraportti 7. SUOMEN SALAOJAKESKUS OY Oulun toimisto: Kiilakiventie 1, 90250 OULU, puh.

Lisätiedot

LokaPuts hankkeen työnäytös Kontiolahdella

LokaPuts hankkeen työnäytös Kontiolahdella Suomen Salaojakeskus LokaPuts-hanke Euroopan aluekehitysrahasto EAKR LokaPuts hankkeen työnäytös Kontiolahdella Työnäytösraportti 5. SUOMEN SALAOJAKESKUS OY Oulun toimisto: Kauppurienkatu 23, 90100 OULU,

Lisätiedot

LokaPuts hankkeen työnäytös Kiteellä

LokaPuts hankkeen työnäytös Kiteellä Suomen Salaojakeskus LokaPuts-hanke Euroopan aluekehitysrahasto EAKR LokaPuts hankkeen työnäytös Kiteellä Työnäytösraportti 4. SUOMEN SALAOJAKESKUS OY Oulun toimisto: Kauppurienkatu 23, 90100 OULU, puh.

Lisätiedot

LokaPuts hankkeen työnäytös Nurmeksessa

LokaPuts hankkeen työnäytös Nurmeksessa Suomen Salaojakeskus Oy LokaPuts 2006-2007-hanke Euroopan aluekehitysrahasto EAKR LokaPuts 2006-2007 hankkeen työnäytös Nurmeksessa Työnäytösraportti SUOMEN SALAOJAKESKUS OY Oulun toimisto: Kiilakiventie

Lisätiedot

LokaPuts hankkeen työnäytös Kiteellä

LokaPuts hankkeen työnäytös Kiteellä Suomen Salaojakeskus LokaPuts-hanke Euroopan aluekehitysrahasto EAKR LokaPuts hankkeen työnäytös Kiteellä Työnäytösraportti 6. SUOMEN SALAOJAKESKUS OY Oulun toimisto: Kiilakiventie 1, 90250 OULU, puh.

Lisätiedot

LokaPuts hankkeen työnäytös Polvijärvellä

LokaPuts hankkeen työnäytös Polvijärvellä Suomen Salaojakeskus LokaPuts-hanke Euroopan aluekehitysrahasto EAKR LokaPuts hankkeen työnäytös Polvijärvellä Työnäytösraportti 9. SUOMEN SALAOJAKESKUS OY Oulun toimisto: Kiilakiventie 1, 90250 OULU,

Lisätiedot

LokaPuts hankkeen kolmas työnäytös Kiteellä

LokaPuts hankkeen kolmas työnäytös Kiteellä Suomen Salaojakeskus Oy LokaPuts-hanke Euroopan aluekehitysrahasto EAKR LokaPuts hankkeen kolmas työnäytös Kiteellä Työnäytösraportti 3. SUOMEN SALAOJAKESKUS OY Oulun toimisto: Kauppurienkatu 23, 90100

Lisätiedot

Talousjätevesien käsittelyjärjestelmien. LokaPuts -hankkeessa

Talousjätevesien käsittelyjärjestelmien. LokaPuts -hankkeessa Suomen Salaojakeskus Oy LokaPuts hanke Euroopan aluekehitysrahasto EAKR Talousjätevesien käsittelyjärjestelmien toimivuus LokaPuts -hankkeessa Koerakentamiskohteiden seurantaraportti SUOMEN SALAOJAKESKUS

Lisätiedot

Maveplan Oy Hajajätevesihuolto-hanke Hajajätevesihuolto hankkeen työnäytös Juuassa

Maveplan Oy Hajajätevesihuolto-hanke Hajajätevesihuolto hankkeen työnäytös Juuassa Maveplan Oy Hajajätevesihuolto-hanke Hajajätevesihuolto hankkeen työnäytös Juuassa Työnäytösraportti 1 (2) HAJAJÄTEVESIHUOLTO HANKE JÄRJESTI TYÖNÄYTÖKSEN SUODATUSKASETTIVAAKAVIRTAUSMAASUODATTIMEN RAKENTAMISVAIHEESSA

Lisätiedot

LokaPuts hankkeen toinen työnäytös Rääkkylässä

LokaPuts hankkeen toinen työnäytös Rääkkylässä Suomen Salaojakeskus Oy LokaPuts-hanke Euroopan aluekehitysrahasto EAKR LokaPuts hankkeen toinen työnäytös Rääkkylässä Työnäytösraportti 2. SUOMEN SALAOJAKESKUS OY Oulun toimisto: Kauppurienkatu 23, 90100

Lisätiedot

JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA. Vs. ympäristösihteeri Satu Ala-Könni puh. 2413 4260 (ma-ti, pe) gsm 050 386 4625

JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA. Vs. ympäristösihteeri Satu Ala-Könni puh. 2413 4260 (ma-ti, pe) gsm 050 386 4625 1 JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA Vs. ympäristösihteeri Satu Ala-Könni puh. 2413 4260 (ma-ti, pe) gsm 050 386 4625 2 TAUSTAA Jäteveden sisältämästä fosforista 50% tulee

Lisätiedot

Tietoa eri puhdistamotyyppien toiminnasta

Tietoa eri puhdistamotyyppien toiminnasta Tietoa eri puhdistamotyyppien toiminnasta KOKOEKO-seminaari 24.2.2011 Ville Matikka Savonia-ammattikorkeakoulu Tekniikka, Kuopio Ympäristötekniikan opetus- ja tutkimusyksikkö Sisältö Taustaa Pienpuhdistamoista

Lisätiedot

Toimitetaan suunnitelman yhteydessä kunnan. Asikkalantie 21 / PL 6 17201 VÄÄKSY Saapunut: Rakennuslupanro:

Toimitetaan suunnitelman yhteydessä kunnan. Asikkalantie 21 / PL 6 17201 VÄÄKSY Saapunut: Rakennuslupanro: JÄTEVESIJÄRJESTELMÄN SELVITYSLOMAKE Asikkalan kunta Toimitetaan suunnitelman yhteydessä kunnan Rakennusvalvonta rakennusvalvontaan Asikkalantie 21 / PL 6 17201 VÄÄKSY Saapunut: Rakennuslupanro: Uusi jätevesijärjestelmä

Lisätiedot

Maveplan Oy Hajajätevesihuolto-hanke Hajajätevesihuolto hankkeen työnäytös Ilomantsissa

Maveplan Oy Hajajätevesihuolto-hanke Hajajätevesihuolto hankkeen työnäytös Ilomantsissa Maveplan Oy Hajajätevesihuolto-hanke Hajajätevesihuolto hankkeen työnäytös Ilomantsissa Työnäytösraportti 1 (2) HAJAJÄTEVESIHUOLTO HANKE JÄRJESTI TYÖNÄYTÖKSEN MAASUODATTAMON RAKENTAMISESTA ILOMANTSISSA

Lisätiedot

LokaPuts hankkeen ensimmäinen työnäytös Liperissä

LokaPuts hankkeen ensimmäinen työnäytös Liperissä Suomen Salaojakeskus Oy LokaPuts-hanke Euroopan aluekehitysrahasto EAKR LokaPuts hankkeen ensimmäinen työnäytös Liperissä Työnäytösraportti 1. SUOMEN SALAOJAKESKUS OY Oulun toimisto: Kauppurienkatu 23,

Lisätiedot

Hajajätevesihuolto hankkeen työnäytös Kiteellä

Hajajätevesihuolto hankkeen työnäytös Kiteellä Suomen Salaojakeskus Oy Hajajätevesihuolto-hanke Hajajätevesihuolto hankkeen työnäytös Kiteellä Työnäytösraportti 1 (2) HAJAJÄTEVESIHUOLTO HANKE JÄRJESTI TYÖNÄYTÖKSEN PIPELI- FEN V6-PANOSPUHDISTAMON ASENTAMISESTA

Lisätiedot

Maveplan Oy Hajajätevesihuolto-hanke Hajajätevesihuolto hankkeen järjestämä saostuskaivolietteen kalkkistabilointityönäytös Juuassa

Maveplan Oy Hajajätevesihuolto-hanke Hajajätevesihuolto hankkeen järjestämä saostuskaivolietteen kalkkistabilointityönäytös Juuassa Maveplan Oy Hajajätevesihuolto-hanke Hajajätevesihuolto hankkeen järjestämä saostuskaivolietteen kalkkistabilointityönäytös Juuassa Työnäytösraportti 1 HAJAJÄTEVESIHUOLTO HANKE JÄRJESTI SAOSTUSKAIVOLIET-

Lisätiedot

Uponor panospuhdistamoiden puhdistustuloksia

Uponor panospuhdistamoiden puhdistustuloksia Uponor panospuhdistamoiden puhdistustuloksia Uponor-panospuhdistamot ovat olleet mukana useissa viranomaisten seurantakohteissa sekä puolueettomissa tutkimushankkeissa, kuten Suomen ympäristökeskuksen

Lisätiedot

SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ LUPAA VARTEN

SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ LUPAA VARTEN SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ LUPAA VARTEN KIINTEISTÖN OMISTAJA Nimi: Osoite: Puhelin kotiin: Puhelin työhön: RAKENNUS- PAIKKA Kiinteistön haltija (jos eri kuin omistaja): Kylä: Rakennuspaikan osoite:

Lisätiedot

Suomen Salaojakeskus Oy Hajajätevesihuolto-hanke Hajajätevesihuolto hankkeen työnäytös Tohmajärvellä

Suomen Salaojakeskus Oy Hajajätevesihuolto-hanke Hajajätevesihuolto hankkeen työnäytös Tohmajärvellä Suomen Salaojakeskus Oy Hajajätevesihuolto-hanke Hajajätevesihuolto hankkeen työnäytös Tohmajärvellä Työnäytösraportti 1 (2) HAJAJÄTEVESIHUOLTO HANKE JÄRJESTI TYÖNÄYTÖKSEN JITA- KEMIK-PANOSPUHDISTAMON

Lisätiedot

Kiinteistökohtaisten jätevesien käsittelyjärjestelmien toimivuus LokaPuts 2006-2007 -hankkeessa

Kiinteistökohtaisten jätevesien käsittelyjärjestelmien toimivuus LokaPuts 2006-2007 -hankkeessa Suomen Salaojakeskus Oy LokaPuts 2006-2007 hanke Euroopan aluekehitysrahasto EAKR Kiinteistökohtaisten jätevesien käsittelyjärjestelmien toimivuus LokaPuts 2006-2007 -hankkeessa Puhdistamoiden seurantaraportti

Lisätiedot

Maveplan Oy Hajajätevesihuolto-hanke Hajajätevesihuolto hankkeen työnäytös Kiteellä

Maveplan Oy Hajajätevesihuolto-hanke Hajajätevesihuolto hankkeen työnäytös Kiteellä Maveplan Oy Hajajätevesihuolto-hanke Hajajätevesihuolto hankkeen työnäytös Kiteellä Työnäytösraportti 1 (2) HAJAJÄTEVESIHUOLTO HANKE JÄRJESTI TYÖNÄYTÖKSEN FOSFORIN ESISAOSTUKSELLA VARUSTETUN MAASUODATTAMON

Lisätiedot

Haja-asutusalueen jätevesien käsittelyn vaatimukset

Haja-asutusalueen jätevesien käsittelyn vaatimukset Haja-asutusalueen jätevesien käsittelyn vaatimukset Lahnus-Takkulaseudun omakotiyhdistys 29.3.2011 Ilppo Kajaste / Espoon kaupungin ympäristökeskus Jätevesien käsittely hajaasutusalueella Ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Miten onnistun jätevesijärjestelmän valinnassa?

Miten onnistun jätevesijärjestelmän valinnassa? Miten onnistun jätevesijärjestelmän valinnassa? Jätevedenkäsittelyn perusteet ja järjestelmien toimivuus Satu Heino Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry Asetus talousjätevesien käsittelystä Oman

Lisätiedot

Jätevesijärjestelmän suunnitelma

Jätevesijärjestelmän suunnitelma 1 Jätevesijärjestelmän suunnitelma Liite rakennus - tai toimenpidelupahakemukseen Suunnitelma koskee: sekä: uuden rakennuksen uutta jätevesijärjestelmää olemassa olevan jätevesijärjestelmän tehostusta

Lisätiedot

Hakkapeliitantie Tammela

Hakkapeliitantie Tammela Uusi jätevesijärjestelmä Vanhan järjestelmän uusiminen Saapunut/Dnro: 1. Nimi KIINTEISTÖN OMISTAJA/ Osoite HALTIJA Sähköposti Puhelin virka-aikana Yhteyshenkilö, jos muu kuin hakija Yhteyshenkilön puhelin

Lisätiedot

Haja-asutusalueen jätevesien käsittelyn vaatimukset

Haja-asutusalueen jätevesien käsittelyn vaatimukset Haja-asutusalueen jätevesien käsittelyn vaatimukset Pohjois-Espoon asukasfoorumi Ruskatalon auditorio, Kalajärvi, 28.10.2010 Ilppo Kajaste / Espoon kaupungin ympäristökeskus Haja-asutusalueen jätevesien

Lisätiedot

22. Haja-asutuksen ravinnekuormituksen vähentäminen Ravinnesampo. Osa 1: Asumisjätevesien käsittely. (Vilpas et al., 2005)

22. Haja-asutuksen ravinnekuormituksen vähentäminen Ravinnesampo. Osa 1: Asumisjätevesien käsittely. (Vilpas et al., 2005) 17.9.2013 www.ymparisto.fi/puhdistamosivusto 22. Haja-asutuksen ravinnekuormituksen vähentäminen Ravinnesampo. Osa 1: Asumisjätevesien käsittely. (Vilpas et al., 2005) Kirjallisuuslähde Kirjallisuuslähde

Lisätiedot

haja-asutusalueella asutusalueella Asukaskoulutus Satu Heino -hanke Kuva: Satu Heino

haja-asutusalueella asutusalueella Asukaskoulutus Satu Heino -hanke Kuva: Satu Heino Jätevesien käsittely k haja-asutusalueella asutusalueella Asukaskoulutus Satu Heino Järkeä jätevedenkäsittelyyn -hanke 2 Kuva: Satu Heino 1 Kuva: Satu Heino Mitä kuormittavaa jätevesi j sisält ltää? 4

Lisätiedot

KIINTEISTÖN HALTIJA Nimi Jakeluosoite Postinumero Postitoimipaikka Puhelinnumero Sähköpostiosoite TIEDOT KIINTEISTÖSTÄ Kiinteistön osoite Kiinteistön rek.n:o Kiinteistön valmistumisvuosi Peruskorjausvuodet

Lisätiedot

haja-asutusalueella asutusalueella Asukaskoulutus Satu Heino -hanke 2 Kuva: Harri Mattila

haja-asutusalueella asutusalueella Asukaskoulutus Satu Heino -hanke 2 Kuva: Harri Mattila Jätevesien käsittely k haja-asutusalueella asutusalueella Asukaskoulutus Satu Heino Järkeä jätevedenkäsittelyyn -hanke 2 Kuva: Harri Mattila 1 Mitä kuormittavaa jätevesi j sisält ltää? 3 Asetus talousjätevesien

Lisätiedot

Jätevesien käsittely kuntoon

Jätevesien käsittely kuntoon Jätevesien käsittely kuntoon Uudet vaatimukset haja-asutuksen jätevesien käsittelystä 1.1.2014 alkaen Järviseudun jätevesi 2013 tiedotushanke KUREJOKI 7.4.2010 Vauhtia jätevesien käsittelyyn Kaikissa kiinteistöissä

Lisätiedot

Tilan nimi ja RN:o. Onko rakennuspaikka pohjavesialueella kyllä ei omakotitalo rivitalo vapaa-ajan asunto sauna maatilan asuinrakennus

Tilan nimi ja RN:o. Onko rakennuspaikka pohjavesialueella kyllä ei omakotitalo rivitalo vapaa-ajan asunto sauna maatilan asuinrakennus SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ 2007 1. KIINTEISTÖN OMISTAJA Nimi: Osoite: Puhelin kotiin: Puhelin työhön: 2. RAKENNUS- PAIKKA Kiinteistön haltija (jos eri kuin omistaja): Kylä: Rakennuspaikan osoite:

Lisätiedot

CW Solutions Oy 25.09.2004 1(1) VALTIONEUVOSTON 1.1.2004 VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN

CW Solutions Oy 25.09.2004 1(1) VALTIONEUVOSTON 1.1.2004 VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN CW Solutions Oy 25.09.2004 1(1) VALTIONEUVOSTON 1.1.2004 VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN SELVITYS Talousjätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla

Lisätiedot

Jätevesienkäsittely kuntoon

Jätevesienkäsittely kuntoon Jätevesienkäsittely kuntoon Eija Säger Hämeen ammattikorkeakoulu Jätevesihuollon kehittäminen Tammelan kunnan hajaasutusalueilla hanke JärviSunnuntai 12.6.2011 Hämeen luontokeskus, Tammela Säädösmuutokset

Lisätiedot

Diaarinumero (Viranomainen täyttää) VAPAUTUSHAKEMUS VESIJOHTOON JÄTEVESIVIEMÄRIIN SADEVESIVIEMÄRIIN LIITTYMISESTÄ OHJEITA: Täyttäkää kaikki kohdat huolellisesti. Jokaisesta vesipisteitä tai viemärin sisältävästä

Lisätiedot

Maveplan Oy Hajajätevesihuolto-hanke Hajajätevesihuolto hankkeen työnäytös Tohmajärvellä

Maveplan Oy Hajajätevesihuolto-hanke Hajajätevesihuolto hankkeen työnäytös Tohmajärvellä Maveplan Oy Hajajätevesihuolto-hanke Hajajätevesihuolto hankkeen työnäytös Tohmajärvellä Työnäytösraportti 1 (2) HAJAJÄTEVESIHUOLTO HANKE JÄRJESTI TYÖNÄYTÖKSEN INDRÄN-VAAKAVIRTAUSMAASUODATTIMEN RAKENTAMISESTA

Lisätiedot

Kiinteistökohtaisten jätevesien käsittelyjärjestelmien toimivuus Hajajätevesihuolto-hankkeessa

Kiinteistökohtaisten jätevesien käsittelyjärjestelmien toimivuus Hajajätevesihuolto-hankkeessa Kiinteistökohtaisten jätevesien käsittelyjärjestelmien toimivuus Hajajätevesihuolto-hankkeessa Puhdistamoiden seurantaraportti MAVEPLAN OY Oulun toimisto: Kiilakiventie 1, 90250 OULU, puh. (013) 534 9400,

Lisätiedot

Kiinteistökohtaisen jätevesijärjestelmän saneeraaminen

Kiinteistökohtaisen jätevesijärjestelmän saneeraaminen Kiinteistökohtaisen jätevesijärjestelmän saneeraaminen Heikki Pietilä Insinööritoimisto HYS Oy 23.3.2010 Insinööritoimisto HYS Oy perustettu vuonna 2004 tähän mennessä tehty n. 700 jätevesisuunnitelmaa

Lisätiedot

Näytteenotto ja tulosten analysointi

Näytteenotto ja tulosten analysointi Haja-asutuksen jätevedet Näytteenotto ja tulosten analysointi Mirva Levomäki Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy Näytteenoton tärkeys VN asetus 542/2003, hajajätevesiasetus kuormitusta vähennettävä

Lisätiedot

KAAVATILANNE Asemakaava Ranta-asemakaava Yleiskaava. Muu rakennus, mikä?

KAAVATILANNE Asemakaava Ranta-asemakaava Yleiskaava. Muu rakennus, mikä? SELVITYS SELVITYS NYKYISESTÄ JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ Säilytetään kiinteistöllä! KIINTEISTÖN- OMISTAJAN YHTEYSTIEDOT Nimi Jakeluosoite Postinumero Postitoimipaikka Puhelinnumero KIINTEISTÖ Kaupunginosa/kylä

Lisätiedot

Putkeen menee! hanke Vesiosuuskuntien toiminnan kehittämis- ja koulutushanke

Putkeen menee! hanke Vesiosuuskuntien toiminnan kehittämis- ja koulutushanke Putkeen menee! hanke Vesiosuuskuntien toiminnan kehittämis- ja koulutushanke 1.1.2012-31.12.2014 Hankkeen tulokset Yleistä Putkeen menee!-hankkeesta Yleishyödyllinen kehittämishanke Hakijana ja toteuttajana

Lisätiedot

KUNNAN OHJEITA JÄTEVESISANEERAUSTA SUUNNITTELEVILLE. Juha Viinikka Ympäristöpäällikkö Lopen kunta Jätevesi-ilta 26.11.2014

KUNNAN OHJEITA JÄTEVESISANEERAUSTA SUUNNITTELEVILLE. Juha Viinikka Ympäristöpäällikkö Lopen kunta Jätevesi-ilta 26.11.2014 KUNNAN OHJEITA JÄTEVESISANEERAUSTA SUUNNITTELEVILLE Juha Viinikka Ympäristöpäällikkö Lopen kunta Jätevesi-ilta 26.11.2014 Asetus 209/2011 talousjätevesien käsittelystä Tavoite: haja-asutusalueen kiinteistöjen

Lisätiedot

asuinrakennuksen pinta-ala on alle 150 m2 käyttäjiä normaalisti 5 hlöä tai vähemmän kiinteistöllä

asuinrakennuksen pinta-ala on alle 150 m2 käyttäjiä normaalisti 5 hlöä tai vähemmän kiinteistöllä 1.6.2018 Vantaa JÄTEVESILASKELMA BIOBOX M Kohdetiedot: Loma-asunto vesistön läheisyydessä (alle 100 m tai pidemmällä). Kohteen wc ratkaisuna on ympäristöwc, eli virtsaa tai jätevettä ei johdeta jätevesiin,

Lisätiedot

Putkeen menee! hanke

Putkeen menee! hanke Putkeen menee! hanke Vesiosuuskuntien toiminnan kehittämis- ja koulutushanke 1.1.2012-30.6.2014 Yleistä Putkeen menee!-hankkeesta Yleishyödyllinen kehittämishanke Hakijana ja toteuttajana Maveplan Oy Kesto

Lisätiedot

Kiinteistökohtaisten jätevesijärjestelmien purkuvesien laatu

Kiinteistökohtaisten jätevesijärjestelmien purkuvesien laatu Kiinteistökohtaisten jätevesijärjestelmien purkuvesien laatu Jätevesiseminaari 2.11.2017 Hämeenlinna Ville Matikka Savonia ammattikorkeakoulu 1 Miksi purkuvesien laatua pitää seurata? Puolueetonta ja ajantasaista

Lisätiedot

Haja-asutusalueen jätevesi-ilta

Haja-asutusalueen jätevesi-ilta Haja-asutusalueen jätevesi-ilta Marttila 7.12.2011 Jonna Hostikka Lainsäädäntöä Vesihuoltolaki (119/2001) Vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella olevan kiinteistön on liityttävä laitoksen viemäriverkostoon

Lisätiedot

TALOUSJÄTEVESIEN KÄSITTELY VESIHUOLTOLAITOSTEN VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA (VNA 209/2011)

TALOUSJÄTEVESIEN KÄSITTELY VESIHUOLTOLAITOSTEN VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA (VNA 209/2011) Huom. Kiinteistöllä säilytettävä TALOUSJÄTEVESIEN KÄSITTELY VESIHUOLTOLAITOSTEN VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA (VNA 209/2011) Yhteenveto jätevesijärjestelmän suunnitelmasta Uusi jätevesijärjestelmä

Lisätiedot

HAJA-ASUTUSALUEIDEN JÄTEVESIEN KÄSITTELY

HAJA-ASUTUSALUEIDEN JÄTEVESIEN KÄSITTELY HAJA-ASUTUSALUEIDEN JÄTEVESIEN KÄSITTELY LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI 2016 2 Vaatimukset viemäriverkoston ulkopuolisten kiinteistöjen jätevesijärjestelmille: Jätevedet tulee johtaa vähintään kolmeosastoisen

Lisätiedot

Selvitys olemassa olevasta jätevesijärjestelmästä

Selvitys olemassa olevasta jätevesijärjestelmästä 1 Selvitys olemassa olevasta jätevesijärjestelmästä järjestelmä vesikäymälällä järjestelmä ainoastaan pesuvesille, ns. harmaavesille järjestelmä muulle jätevedelle (esim. öljypitoiselle vedelle) Omistaja

Lisätiedot

SELVITYS & SUUNNITELMA

SELVITYS & SUUNNITELMA CW Solutions Oy 05.05.2005 VALTIONEUVOSTON 1.1.2004 VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN SELVITYS & SUUNNITELMA Talousjätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla

Lisätiedot

Harmaan jäteveden käsittely. Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus Jätevesineuvojien koulutus

Harmaan jäteveden käsittely. Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus Jätevesineuvojien koulutus Harmaan jäteveden käsittely Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus Jätevesineuvojien koulutus 12.5.2017 Jätevesijakeiden erottelun periaate Jätevesijakeiden erottelu on useassa tapauksessa yksinkertaisin

Lisätiedot

TERVETULOA MR PIPE SERVICE FINLAND OY 1

TERVETULOA MR PIPE SERVICE FINLAND OY 1 TERVETULOA MR PIPE SERVICE FINLAND OY 1 JÄTEVEDEN KÄSITTELY Tiivistelmä: Asetus talousjätevesien käsittely vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla MR PIPE SERVICE FINLAND OY 2 1.

Lisätiedot

Tervolan kunta Kiinteistökohtainen jätevesien 1 (6) Rakennusvalvonta käsittely ja johtaminen

Tervolan kunta Kiinteistökohtainen jätevesien 1 (6) Rakennusvalvonta käsittely ja johtaminen Tervolan kunta Kiinteistökohtainen jätevesien 1 (6) Hakija Postiosoite Postinumero ja toimipaikka Kylä Tontin pinta-ala Tilan nimi ja RN:o Rakennuspaikan osoite Kaavatilanne: Asemakaava Yleiskaava kaavaa

Lisätiedot

JÄTEVESIENKÄSITTELYN TOIMIVUUSSELVITYS VEVI-6 JÄTEVEDENPUHDISTAMOLLA, LAPINJÄRVELLÄ

JÄTEVESIENKÄSITTELYN TOIMIVUUSSELVITYS VEVI-6 JÄTEVEDENPUHDISTAMOLLA, LAPINJÄRVELLÄ JÄTEVESIENKÄSITTELYN TOIMIVUUSSELVITYS VEVI-6 JÄTEVEDENPUHDISTAMOLLA, LAPINJÄRVELLÄ Jarmo Kosunen Ilkka Juva 15.1.2010 Valtioneuvoston asetus jätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen

Lisätiedot

SELVITYS KIINTEISTÖN JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ. 2. KIINTEISTÖN TIEDOT Kylä: Korttelin / Tilan nimi: Tontin n:o / RN:o

SELVITYS KIINTEISTÖN JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ. 2. KIINTEISTÖN TIEDOT Kylä: Korttelin / Tilan nimi: Tontin n:o / RN:o Jalasjärven kunta Tekninen osasto Ympäristötoimi Kirkkotie 4, PL 12 61601 Jalasjärvi SELVITYS KIINTEISTÖN JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ 1. KIINTEISTÖN OMISTAJAN/HALTIJAN TIEDOT : : virka-aikana: Sähköpostiosoite:

Lisätiedot

SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ JA KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJE. Kiinteistönhaltija. Nimi. Osoite. Puhelinnumero ja sähköpostiosoite

SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ JA KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJE. Kiinteistönhaltija. Nimi. Osoite. Puhelinnumero ja sähköpostiosoite SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ JA KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJE Kiinteistönhaltija Nimi Osoite Puhelinnumero ja sähköpostiosoite Tiedot kiinteistöstä omistus vuokra Kiinteistön osoite Kylä ja RN:o Käyttötarkoitus

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN KUNTA Dnro 606/2012 KIRKKONUMMEN KUNNAN. 2 LUKU: Jätevedet

KIRKKONUMMEN KUNTA Dnro 606/2012 KIRKKONUMMEN KUNNAN. 2 LUKU: Jätevedet KIRKKONUMMEN KUNTA Dnro 606/2012 KIRKKONUMMEN KUNNAN YMPA RISTO NSUOJELUMA A RA YKSET 2 LUKU: Jätevedet Sisällys 2. LUKU: JÄTEVEDET... 3 3 Jätevesien käsittely viemäriverkoston ulkopuolella... 3 1. Jätevesien

Lisätiedot

Pohjavesialueet (I- ja II-luokka, ulkorajan mukaan).

Pohjavesialueet (I- ja II-luokka, ulkorajan mukaan). 1 JOENSUUN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TARKENTAVA SOVELTA- MISKÄYTÄNTÖ HAJA-ASUTUSALUEEN TALOUSJÄTEVESIEN KÄSITTELYÄ KOSKEVAAN LAINSÄÄDÄNTÖÖN Lainsäädäntö ja määräykset: Ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Harmaiden jätevesien käsittely ja kaksoisviemäröinti. Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus Jätevesineuvojien koulutus

Harmaiden jätevesien käsittely ja kaksoisviemäröinti. Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus Jätevesineuvojien koulutus Harmaiden jätevesien käsittely ja kaksoisviemäröinti Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus Jätevesineuvojien koulutus 17.5.2018 Jätevesijakeiden erottelun periaate Jätevesijakeiden erottelu on useassa

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta Vöyrintie 18, Vöyri

Rakennus- ja ympäristölautakunta Vöyrintie 18, Vöyri VÖYRIN KUNTA Jätevesijärjestelmä Rakennus- ja ympäristölautakunta Vöyrintie 18, 66600 Vöyri selvitys olemassa olevasta järjestelmästä jätevesijärjestelmän uusiminen uusi jätevesijärjestelmä rakennusluvan

Lisätiedot

Jätevesien määrä, laatu ja kuormituksen vähentäminen

Jätevesien määrä, laatu ja kuormituksen vähentäminen Jätevesien määrä, laatu ja kuormituksen vähentäminen Johanna Kallio, Suomen ympäristökeskus Jätevesineuvojien koulutus 3.6.2016 Kuva: Erkki Santala Johdanto jätevedenpuhdistukseen 1. jätevesien syntyminen

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON 1.1.2004 VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN

VALTIONEUVOSTON 1.1.2004 VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN VALTIONEUVOSTON 1.1.2004 VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN SUUNNITELMA Talousjätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla KIINTEISTÖTUNNUS : KAUPUNGINOSA

Lisätiedot

Rautjärven Veden toimintaalueiden

Rautjärven Veden toimintaalueiden Rautjärven Veden toimintaalueiden vesihuolto Infotilaisuus 27.2.2019 Ympäristötoimi Noudatettava lainsäädäntö Vesihuoltolaki Ympäristönsuojelulaki Valtioneuvoston asetus talousjätevesien käsittelystä viemäriverkostojen

Lisätiedot

HYVÄ JÄTEVEDEN KÄSITTELY HAJA-ASUTUSALUEILLA - lainsäädännön vaatimukset ja toteutus

HYVÄ JÄTEVEDEN KÄSITTELY HAJA-ASUTUSALUEILLA - lainsäädännön vaatimukset ja toteutus HYVÄ JÄTEVEDEN KÄSITTELY HAJA-ASUTUSALUEILLA - lainsäädännön vaatimukset ja toteutus Minttu Peuraniemi, 19.9.2012 www.luvy.fi Aatteellinen yhdistys aatteellista toimintaa ja sitä tukevaa liiketoimintaa

Lisätiedot

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn järjestäminen

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn järjestäminen Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn järjestäminen Hajatko Tietoa jätevesien käsittelyn järjestämiseen haja-asutusalueella Projektikoodi: A30072 Hajatko - hanke Hankkeen käytännön järjestelyistä vastaa

Lisätiedot

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn muuttuneet säädökset. NEUVO-hanke

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn muuttuneet säädökset. NEUVO-hanke Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn muuttuneet säädökset NEUVO-hanke Yleinen lainsäädäntö Vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille. Suomen perustuslaki

Lisätiedot

SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJE HUOLTOPÄIVÄKIRJA

SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJE HUOLTOPÄIVÄKIRJA SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJE HUOLTOPÄIVÄKIRJA Täytetyt lomakkeet säilytetään kiinteistöllä ja ne esitetään pyydettäessä kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Kiinteistön haltija

Lisätiedot

CW Solutions Oy (7) VALTIONEUVOSTON VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN

CW Solutions Oy (7) VALTIONEUVOSTON VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN CW Solutions Oy 02.10.2004 1(7) VALTIONEUVOSTON 1.1.2004 VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN SELVITYS Talousjätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla

Lisätiedot

Jätevesien käsittely kuntoon. Täytä vaatimukset haja-asutuksen jätevesien käsittelystä 15.3.2016 mennessä

Jätevesien käsittely kuntoon. Täytä vaatimukset haja-asutuksen jätevesien käsittelystä 15.3.2016 mennessä Jätevesien käsittely kuntoon Täytä vaatimukset haja-asutuksen jätevesien käsittelystä 15.3.2016 mennessä Ympäristötarkastaja Sirpa Viholainen 28.5.2011 Vauhtia jätevesien käsittelyyn Kaikissa kiinteistöissä

Lisätiedot

OHJE JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKOSTON ULKOPUOLELLA. Miksi jätevesien käsittely vaatii tehostamista?

OHJE JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKOSTON ULKOPUOLELLA. Miksi jätevesien käsittely vaatii tehostamista? JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKOSTON ULKOPUOLELLA Miksi jätevesien käsittely vaatii tehostamista? Haja-asutusalueiden jätevesien vaikutus kohdistuu pääosin lähiympäristöön. Maahan johdetut jätevedet voivat

Lisätiedot

Kohteessa on käymäläratkaisuna ympäristöystävällinen tai umpisäiliö, eli jätevesiä ei kuormiteta wc:n jätevesillä.

Kohteessa on käymäläratkaisuna ympäristöystävällinen tai umpisäiliö, eli jätevesiä ei kuormiteta wc:n jätevesillä. Ohjeellinen malli: Jätevesilaskelmasta Valintaperusteista RAITA SK1300 + BioBox XL harmaavesi -puhdistamolla: Kohdetiedot: Loma-asunnot Pientalot Kohteessa on käymäläratkaisuna ympäristöystävällinen tai

Lisätiedot

Vapautusta haetaan: Vesijohtoon liittymisestä Jätevesiviemäriin liittymisestä Hulevesiviemäriin liittymisestä

Vapautusta haetaan: Vesijohtoon liittymisestä Jätevesiviemäriin liittymisestä Hulevesiviemäriin liittymisestä KOILLIS-LAPIN Vapautushakemus vesihuoltolaitoksen YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO vesijohtoon ja viemäriin liittämisvelvollisuudesta YMPÄRISTÖNSUOJELU (Laki vesihuoltolain muuttamisesta 681/2014 11 ) KEMIJÄRVI

Lisätiedot

jätevesien käsittely Antti Heinonen Insinööritoimisto HYS Oy 14.10.2009

jätevesien käsittely Antti Heinonen Insinööritoimisto HYS Oy 14.10.2009 Kiinteistökohtainen jätevesien käsittely Antti Heinonen Insinööritoimisto HYS Oy 14.10.2009 Jätevesien käsittelyn järjestäminen....on varmasti talouden yksi suurimmista hankinnoista..ei ole mikään heräteostos..kannattaa

Lisätiedot

JÄTEVESITIEDOTE. Ketä jätevesien käsittelyvelvollisuus koskee? Milloin jätevesijärjestelmää on tehostettava tai uusittava?

JÄTEVESITIEDOTE. Ketä jätevesien käsittelyvelvollisuus koskee? Milloin jätevesijärjestelmää on tehostettava tai uusittava? Ketä jätevesien käsittelyvelvollisuus koskee? Milloin jätevesijärjestelmää on tehostettava tai uusittava? JÄTEVESITIEDOTE Tämä jätevesitiedote on tarkoitettu Sinulle, joka haluat saada puolueetonta ja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Ympäristölautakunta 14.11.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Ympäristölautakunta 14.11.2013 Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 14.11.2013 Sivu 1 / 1 4201/11.01.03/2012 102 Haja-asutusalueen jätevesineuvonta vuonna 2013 Valmistelijat / lisätiedot: Ilppo Kajaste, puh. (09) 816 24834 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn tilanne ja kokemuksia kiinteistökohtaisesta neuvonnasta Vantaanjoen valuma-alueella

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn tilanne ja kokemuksia kiinteistökohtaisesta neuvonnasta Vantaanjoen valuma-alueella Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn tilanne ja kokemuksia kiinteistökohtaisesta neuvonnasta Vantaanjoen valuma-alueella Sanna Laakso Vanhempi jätevesineuvoja 13.3.2017 1 Kiinteistökohtaista jätevesineuvontaa

Lisätiedot

Kohteessa on käymäläratkaisuna ympäristöystävällinen tai umpisäiliö, eli jätevesiä ei kuormiteta wc:n jätevesillä.

Kohteessa on käymäläratkaisuna ympäristöystävällinen tai umpisäiliö, eli jätevesiä ei kuormiteta wc:n jätevesillä. Ohjeellinen malli: Jätevesilaskelmasta Valintaperusteista RAITA BioBox XL harmaavesi -puhdistamolla: Kohdetiedot: Loma-asunnot Pientalot Kohteessa on käymäläratkaisuna ympäristöystävällinen tai umpisäiliö,

Lisätiedot

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn maakunnallinen tilannekatsaus. Kuopio 24.2.2011 Jarmo Siekkinen

Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn maakunnallinen tilannekatsaus. Kuopio 24.2.2011 Jarmo Siekkinen Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn maakunnallinen tilannekatsaus Kuopio 24.2.2011 Jarmo Siekkinen Jätevedet käsittelyyn, YSL ja jätevesiasetus - muutokset Pääsääntöiset käsittelyvaatimukset Herkillä

Lisätiedot

Jätevesien käsittelysuositukset viemäröimättömällä alueella Janakkalan kunnassa

Jätevesien käsittelysuositukset viemäröimättömällä alueella Janakkalan kunnassa 6.6.2008 Jätevesien käsittelysuositukset viemäröimättömällä alueella Janakkalan kunnassa Haja-asutusalueen jätevesienkäsittelyä ohjaavat ympäristönsuojelulaki (86/2000), valtioneuvostonasetus talousjätevesien

Lisätiedot

SELVITYS KIINTEISTÖN JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ Liitteitä: kpl

SELVITYS KIINTEISTÖN JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ Liitteitä: kpl Hämeenkyrön kunta, Ympäristönsuojelu Hollitie 7, 39100 HÄMEENKYRÖ Saapumispäivä Käsittely 1(6) SELVITYS KIINTEISTÖN JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ Liitteitä: kpl Selvitys säilytetään kiinteistöllä ja esitetään

Lisätiedot

Sivu 1. MRL-lupa nro:

Sivu 1. MRL-lupa nro: Sivu 1 Mikkelin seudun 2012 Selvitys ypäristöpalvelut jätevesijärjestelästä PL 167 50101 Mikkeli Käsittelytiedot: JV-kanta nro: LIMS-kohde nro: Täyttöohjeet takasivulla MRL-lupa nro: 1. RAKENNUS- Kunta

Lisätiedot

Täytetyt lomakkeet säilytetään kiinteistöllä ja ne esitetään pyydettäessä kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle.

Täytetyt lomakkeet säilytetään kiinteistöllä ja ne esitetään pyydettäessä kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. NAANTALIN KAUPUNKI SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ HUOLTOPÄIVÄKIRJA Täytetyt lomakkeet säilytetään kiinteistöllä ja ne esitetään pyydettäessä kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Kiinteistön haltija

Lisätiedot

Panospuhdistamoiden toiminta ja huolto. Jyrki Löppönen Kangasala 23.4.2009

Panospuhdistamoiden toiminta ja huolto. Jyrki Löppönen Kangasala 23.4.2009 Panospuhdistamoiden toiminta ja huolto Jyrki Löppönen Kangasala 23.4.2009 1 Uponor-panospuhdistamo tuoteperhe *) Upoclean Uponor-panospuhdistamo 7 yhden perheen ratkaisu, myös vapaa-ajan asunnoille, joissa

Lisätiedot

JÄTEVESIEN KÄSITTELYJÄRJESTELMÄN RAKENTAMINEN TAI MUUTTAMINEN VIEMÄRI- VERKOSTON ULKOPUOLISELLA ALUEELLA

JÄTEVESIEN KÄSITTELYJÄRJESTELMÄN RAKENTAMINEN TAI MUUTTAMINEN VIEMÄRI- VERKOSTON ULKOPUOLISELLA ALUEELLA 1(4) Varkauden kaupunki RAKENNUSVALVONTA Pieksämäen kaupunki Keski-Savon yhtenäiset käytännöt Leppävirran kunta Joroisten kunta Heinäveden kunta 1.2.2016 v 1.0 Käytäntöä koskevat mahdolliset kuntakohtaiset

Lisätiedot

OHJEET JÄTEVESIEN KÄSITTELYJÄRJESTELMÄN VALINTAAN, RAKENTAMISEEN JA HOITOON KOKKOLASSA VESILAITOKSEN VIEMÄRIVERKOSTON ULKO- PUOLISILLA ALUEILLA.

OHJEET JÄTEVESIEN KÄSITTELYJÄRJESTELMÄN VALINTAAN, RAKENTAMISEEN JA HOITOON KOKKOLASSA VESILAITOKSEN VIEMÄRIVERKOSTON ULKO- PUOLISILLA ALUEILLA. Liite 1/1 OHJEET JÄTEVESIEN KÄSITTELYJÄRJESTELMÄN VALINTAAN, RAKENTAMISEEN JA HOITOON KOKKOLASSA VESILAITOKSEN VIEMÄRIVERKOSTON ULKO- PUOLISILLA ALUEILLA. A. JÄTEVESIEN KÄSITTELYJÄRJESTELMÄN SUUNNITTELU,

Lisätiedot

WehoSeptic. Jäteveden maapuhdistamot

WehoSeptic. Jäteveden maapuhdistamot WehoSeptic Jäteveden maapuhdistamot Omakotitalon asumisjätevesien puhdistusratkaisut Maasuodatus Jätevesi esikäsitellään 3 -osaisessa saostussäiliössä, jossa erotellaan kiintoaineet ja rasva. Erottelua

Lisätiedot

JÄTEVESI-INFO SÄKYLÄ ETELÄ-SATAKUNNAN YMPÄRISTÖTOIMISTO & PYHÄJÄRVI-INSTITUUTTI

JÄTEVESI-INFO SÄKYLÄ ETELÄ-SATAKUNNAN YMPÄRISTÖTOIMISTO & PYHÄJÄRVI-INSTITUUTTI JÄTEVESI-INFO SÄKYLÄ 13.3.2019 ETELÄ-SATAKUNNAN YMPÄRISTÖTOIMISTO & PYHÄJÄRVI-INSTITUUTTI JÄTEVESI-INFO VESIENSUOJELU, HAJA-ASUTUKSEN JÄTEVESIEN KÄSITTELYLLE ASETETUT VAATIMUKSET JA MÄÄRÄAJAT, POIKKEAMINEN,

Lisätiedot

KARKKILAN RAKENNUSVALVONTA MENOSSA MUKANA HAJAJÄTEVESIVIIKOLLA

KARKKILAN RAKENNUSVALVONTA MENOSSA MUKANA HAJAJÄTEVESIVIIKOLLA KARKKILAN RAKENNUSVALVONTA MENOSSA MUKANA HAJAJÄTEVESIVIIKOLLA Valtakunnallista hajajätevesiviikkoa vietetään 24.-30.4. Kesäsesonki kutsuu, kevät ja kesä ovat rakentamisen aikaa. Hajajätevesiviikko kannustaa

Lisätiedot

TALOUSJÄTEVESIASETUS Valtioneuvoston asetus 542/2003 TALOUSJÄTEVESIEN KÄSITTELY VESIHUOLTOLAITOSTEN VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA

TALOUSJÄTEVESIASETUS Valtioneuvoston asetus 542/2003 TALOUSJÄTEVESIEN KÄSITTELY VESIHUOLTOLAITOSTEN VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA TALOUSJÄTEVESIASETUS Valtioneuvoston asetus 542/2003 TALOUSJÄTEVESIEN KÄSITTELY VESIHUOLTOLAITOSTEN VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA Voimaan 1.1.2004 Sievin kunnan ympäristötoimi ja Sie 1 TALOUSJÄTEVESIASETUS

Lisätiedot

Kuntalaisten ja vapaa-ajan asukkaiden infotilaisuus Markku Maikkola Tekninen johtaja Hailuodon kunta

Kuntalaisten ja vapaa-ajan asukkaiden infotilaisuus Markku Maikkola Tekninen johtaja Hailuodon kunta Kuntalaisten ja vapaa-ajan asukkaiden infotilaisuus 10.6.2017. Markku Maikkola Tekninen johtaja Hailuodon kunta - Kiinteistön rakennuslupa on myönnetty vuonna 2004 tai sen jälkeen. - Kiinteistö liitetään

Lisätiedot

TOIMINTA. Jätevesiasetus (2004-) Jätevesiasetuksen sisältö. JÄTEVESIEN KÄSITTELY HAJA- ASUTUSALUEILLA - lainsäädännön vaatimukset

TOIMINTA. Jätevesiasetus (2004-) Jätevesiasetuksen sisältö. JÄTEVESIEN KÄSITTELY HAJA- ASUTUSALUEILLA - lainsäädännön vaatimukset 1 JÄTEVESIEN KÄSITTELY HAJA- ASUTUSALUEILLA - lainsäädännön vaatimukset Minttu Peuraniemi 17.4.2010 Yhdistys perustettu 1975 Jäsenet kunnat, teollisuus, yritykset, yhdistykset Tavoitteet vesiensuojelun,

Lisätiedot

14 Pohjois-Karjala. 14.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

14 Pohjois-Karjala. 14.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 14 Pohjois-Karjala 14.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 14.1. POHJOIS-KARJALA Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 1 kpl Taajaan asutut: 4 kpl Maaseutumaiset: 9 kpl

Lisätiedot

HAMMASLAHDEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON

HAMMASLAHDEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON HAMMASLAHDEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2014 1 JOENSUUN VESI Hammaslahden jätevedenpuhdistamo VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2014 1. YLEISTÄ Hammaslahden jätevedenpuhdistamo

Lisätiedot

OHJEET RAHOITUSHAKEMUS JA PROJEKTIRAPORTTI -LOMAKKEIDEN TÄYTTÄMISEEN. Rahoitushakemus Kuntarahoituksen hakeminen JOSEK Oy:ltä

OHJEET RAHOITUSHAKEMUS JA PROJEKTIRAPORTTI -LOMAKKEIDEN TÄYTTÄMISEEN. Rahoitushakemus Kuntarahoituksen hakeminen JOSEK Oy:ltä OHJEET RAHOITUSHAKEMUS JA PROJEKTIRAPORTTI -LOMAKKEIDEN TÄYTTÄMISEEN Rahoitushakemus Kuntarahoituksen hakeminen JOSEK Oy:ltä Projektin tarve: Mihin tarpeeseen, haasteeseen tai ongelmaan projektilla haetaan

Lisätiedot