13 KANSAINVÄLISIÄ METSÄTILASTOJA
|
|
- Mikko Alanen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 13 KANSAINVÄLISIÄ METSÄTILASTOJA Kansainväliset metsätilastot perustuvat pääosin YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön FAO:n tilastotuotantoon. Luvun rungon muodostavat taulukot maailman metsävaroista sekä raakapuun ja metsäteollisuustuotteiden tuotannosta ja ulkomaankaupasta. Luvussa esitetään myös maittaisia raakapuun hintatilastoja sekä FAO:n vuosittaisen metsäteollisuuden kapasiteettiseurannan päätulokset. Luvun lopussa ovat tiedot Suomen vuoden 1996 metsäalan kehitysyhteistyöstä. Yleistä FAO käyttää julkaisemissaan tilastoissa monia erilaisia maaryhmittelyjä. Ryhmittelyjen väliset erot tulevat näkyviin kun tilastoja verrataan toisiinsa suuralueittain. Esimerkiksi Eurooppa metsävarojen tilastoinnissa tarkoittaa eri aluetta kuin tuotanto- ja kauppatilastossa. Tarkemmat tiedot eri maaryhmittelyistä saa alkuperäisistä tilastolähteistä, jotka esitetään taulukoiden alaviitteissä ja kirjallisuusluettelossa. Luvun taulukoissa on eri maista esitetty vain suurimmat ja merkityksellisimmät. Poikkeuksena ovat Euroopan maat, joista on otettu mukaan lähes kaikki valtiot. Suuralueittaisiin yhteenvetotietoihin sisältyvät kuitenkin alueen kaikkien maiden tiedot. Maailman metsävarat Maapallon metsävaroja on inventoitu noin kymmenen vuoden välein 1950-luvulta alkaen. FAO:n ja Euroopan talouskomission ECE:n yhteinen sihteeristö (Geneve) laatii kehittyneiden maiden metsävaratilastot. FAO (Rooma) vastaa kehitysmaiden metsävarojen arvioimisesta ja koko maailman tulosten yhteenvedosta. Uusimman, vuotta 1990 koskevan inventoinnin tulokset on julkaistu kolmessa eri pääraportissa. FAO:n vuoden 1990 selvityksen mukaan metsämaata on 27 prosenttia maapallon maaalasta, yhteensä 3,4 miljardia hehtaaria (taulukko 13.1). Metsämaan puuston kokonaistilavuus on lähes 384 miljardia kuutiometriä. Yli viidennes maailman metsämaasta ja puuston kokonaistilavuudesta sijaitsee entisen Neuvostoliiton alueella. Taulukossa 13.2 ilmoitetut maittaiset puuston kokonaistilavuudet metsämaalla tarkoittavat Aasian, Afrikan ja Latinalaisen Amerikan osalta luontaisesti syntyneitä metsiä (natural forest). Lukuun eivät sisälly viljelemällä syntyneet metsät (plantation). Puuston poistuma on ns. kehittyneissä maissa jäänyt jo pitkään kasvua pienemmäksi joten puuston kokonaistilavuus on kasvanut. Esimerkiksi Euroopassa talousmetsien puuston tilavuus (taulukko 13.3) oli vuoden 1990 inventoinnin mukaan 18,5 miljardia kuutiometriä. Edellisessä inventoinnissa (1980) kokonaistilavuudeksi arvioitiin 16 miljardia kuutiota. Toisin kuin kehittyneellä alueella metsät vähenevät ns. kehitysmaissa. Vuosina kehitysmaiden metsäalan laskettiin vähentyneen keskimäärin 16 miljoonaa hehtaaria vuosittain. Suomen, Ruotsin ja Itävallan liittyminen Euroopan unioniin vuoden 1995 alusta kaksinkertaisti EU:n koko metsämaan pinta-alan (taulukot 13.2 ja 13.3). Vastaavasti myös puuston tilavuus metsämaalla kasvoi lähes kaksinkertaiseksi entiseen verrattuna. Eri maiden inventointimenetelmien, käsitteiden ja luokitusten erot vaikeuttavat metsävarojen kehitystä koskevien päätelmien tekoa. Lisäksi metsävaroja esittelevät maittaiset tilastot esimerkiksi Euroopan osalta ovat puutteellisia, koska niissä ei ole voitu ottaa huomioon 303
2 13 International forest statistics Euroopassa 1990-luvulla tapahtuneita valtiomuutoksia. FAO:n ja Euroopan talouskomission ECE:n sihteeristö on kuitenkin laatinut maakohtaisia tilastokatsauksia (Forest and Forest Products Country Profile) uusista siirtymätalouden maista, mitkä on julkaistu UN-ECE/FAO Timber and Forest Study Papers -sarjassa. Uusi maapallon metsävaroja koskeva kysely tehdään vuoden 1998 aikana. FAO:n viimeisin maapallon metsiä ja metsävaroja käsittelevä julkaisu State of the World s Forests (1997) sisältää muun ohessa luvun puoliväliin päivitettyjä tietoja eri maiden väestöstä, maapinta-aloista ja kokonaismetsäaloista. Raakapuun ja metsäteollisuustuotteiden tuotanto ja ulkomaankauppa Raakapuun ja metsäteollisuustuotteiden tuotantoa sekä ulkomaankauppaa koskevien tilastojen lähteenä on käytetty FAO:n FAOSTAT -tilastotietokantaa. Uusimmat tiedot ovat vuodelta FAO julkaisee vuosittain myös vastaavat tiedot sisältävän Yearbook of Forest Products -kirjan. Kirjan ja tietokannan tiedot saattavat poiketa toisistaan, koska FAOSTAT -tietokantaa päivitetään ja korjataan jatkuvasti. FAO:n tilastot ovat joissain tapauksissa epävirallisiin lähteisiin perustuvia tai FAO:n sihteeristön arvioita, mistä saattaa aiheutua epäjohdonmukaisuuksia eri tilastoja vertailtaessa. Suomen osuus tärkeimpien metsäteollisuustuotteiden tuotannosta ja viennistä vuonna 1995 on esitetty kuvassa Suomen paperija kartonkituotteiden viennin suuri osuus perustuu maamme johtavaan asemaan (22 prosenttia) paino- ja kirjoituspapereiden viejänä (taulukko 13.14). Paperi- ja kartonkituotteiden tuotanto on kasvanut maailmanlaajuisesti voimakkaasti viimeisen neljänkymmenen vuoden aikana (kuva 13.2). Kun tuotanto vuonna 1961 oli vielä noin 80 milj. tonnia, sen määrä oli luvun puoliväliin tultaessa kasvanut liki nelinkertaiseksi. Paperituotteiden tuotanto kasvoi maailmassa vuodesta 1995 vuoteen 1996 edelleen kaikkiaan 1,3 prosenttia (Pulp and Paper International). Taulukossa 13.9 on esitetty tietoja paperin 304 ja kartongin tuotannosta, kulutuksesta sekä keräyspaperin talteenotosta ja kierrätyksestä vuodelta Tilaston heikkoutena Suomen näkökulmasta on se, että paperin näennäiskulutukseen (tuotanto + tuonti - vienti) perustuva kotimaisen kulutuksen laskenta antaa liioitellun kuvan suomalaisten paperinkulutuksesta. Tilasto ei ota riittävästi huomioon erilaisten Suomessa tuotettujen painotuotteiden nettovientiä sekä esimerkiksi vientituotteiden paperi- ja kartonkipakkauksia ja vastaavia. Metsäteollisuus ry:ssä tehdyt, paperin kotimaisiin toimituksiin perustuvat laskelmat osoittavat todellisen kotimaisen kulutuksen paljon pienemmäksi (luku 10, taulukko 10.5). Vientipainotteisesta tuotannosta johtuen myös keräyspaperin talteenottoaste jäi Suomessa pienemmäksi kuin esim. EU:ssa keskimäärin. Metsäteollisuuden kapasiteetin kehitysennusteet Tiedot maailman metsäteollisuuden investointisuunnitelmista perustuvat FAO:n vuosittaiseen kapasiteettiseurantaan. Suomen metsäteollisuuden kotimaiset investoinnit esitetään luvussa 10 (taulukko 10.6). Paperin ja kartongin tuotantokapasiteetti kasvoi vuosina lähes 3 prosentin vuosivauhtia (taulukko 13.7). FAO arvioi kapasiteetin kasvun lähivuosina hidastuvan vajaaseen 2 prosenttiin. Pohjois-Amerikassa, jossa noin kolmannes maailman paperi- ja kartonkituotteiden tuotantokapasiteetista sijaitsee, vuosikasvu jää 1 prosenttiin (taulukko 13.8). Suuralueittain tarkastellen voimakkaimpana vuosikasvu jatkuu Aasiassa sekä Itä-Euroopan toipuvassa metsäteollisuudessa. Myös sellun tuotantokapasiteetin arvioidaan kasvavan voimakkaimmin Aasiassa. Kansainväliset raakapuun hinnat Kansainvälisiä raakapuun hintoja tilastoidaan säännöllisesti lähinnä kahdessa eri julkaisussa: - Forest Products Prices, FAO Forestry Paper (viimeisin vuosilta ) ja - Forest Products Prices, FAO/ECE Timber Bulletin (viimeisin vuosilta ). Statistical Yearbook of Forestry
3 13 Kansainvälisiä metsätilastoja Näistä edellinen sisältää vuosisarjoja raakapuun ja metsäteollisuustuotteiden kotimarkkina- sekä vienti- ja tuontihinnoista. Timber Bulletin -julkaisussa esitetään hintojen kuukausisarjoja. Yhteistä näille molemmille julkaisuille on, että pääpaino on ulkomaankauppatilastoihin perustuvilla vienti- ja tuontihinnoilla (yksikköarvoilla). Eri maiden raakapuun hinnoista on parhaiten saatavilla hankintahintoja. Hankintahinta on myös yleensä määritelty samalla tavalla tienvarsihintana. Raakapuun hintatilastojen vertailukelpoisuutta heikentää kuitenkin se, että eri maissa mittayksiköt, puulajit sekä eri puutavaralajien mitta- ja laatuvaatimukset poikkeavat toisistaan. Siksi taulukoissa esitettyjä hintasarjoja tulisikin käyttää lähinnä kunkin maan sisäisen hintakehityksen arviointiin. Suomen metsäalan kehitysyhteistyö Vuonna 1996 Suomi tuki erilaisia metsäalan kehitysyhteistyöhankkeita lähes 67 miljoonalla markalla (taulukko 13.21). Suurin osa tuesta, 64 miljoonaa markkaa, oli lahjamuotoista apua. Korkotukea kehitysmaiden metsäteollisuuden investointihankkeisiin maksettiin kaikkiaan noin 2,5 miljoonaa markkaa. Eniten varoja käytettiin kohdemaiden eri metsätalouden instituutioiden kehittämiseen, kaikkiaan 32 miljoonaa markkaa eli puolet lahja-avusta. Tärkeimpiä kehitysyhteistyön kohdemaita olivat Tansania, Sambia ja Laos. Metsäalan yhteistyön rahoitus supistui vuonna 1996 puoleen edellisvuoteen verrattuna. Syynä tähän oli korkotuen väheneminen 63 miljoonasta markasta noin kolmeen miljoonaan markkaan. Korkotukea myönnetään ympäristöystävällistä, kestävän kehityksen mahdollistavaa teknologiaa siirtäviin investointeihin OECD:n sääntöjen mukaisesti. Vuonna 1996 tällaisia toimintoja oli selvästi edellisvuosia vähemmän. Suomen metsäalan kehitysyhteistyössä sovelletaan Hallituksen vuonna 1993 vahvistamaa strategiaa. Huomiota kiinnitetään erityisesti metsätalousohjelmien vaikutuksiin ympäristön suojelussa, köyhyyden vähentämisessä sekä maaseudun väestön ja muiden tahojen, kuten yksityisen sektorin, osallistumiseen kehitysohjelmien suunnitteluun ja toteutukseen. Kehitystyössä sovelletaan EU:n vuonna 1996 julkaistua ohjeistoa (Forests in Sustainable ). Metsäalan hankkeet jaetaan neljään eri tyyppiin. Metsä- ja puutalouden suunnitteluun kuuluvat maakohtaiset metsätalouden sektorisuunnitelmat, trooppisen metsätalouden toimintaohjelmat (TFAP) ja paikalliset metsien inventoinnit. Metsien suojeluun ja metsittämiseen kuuluvat erilaiset taimitarha-, polttopuuja kylämetsätaloushankkeet, metsäneuvonta sekä valuma-alueiden suojelu. Instituutioiden kehittäminen tarkoittaa etupäässä metsähallinnon, oppilaitosten ja tutkimuksen tukemista. Metsäteollisuuden toimintaedellytyksiä pyritään kehittämään neuvonnalla ja rahoitusjärjestelyjä luomalla. Kirjallisuus - Literature European Timber Trends and Prospects to the year 2000 and beyond. Volume I and II. United Nations Economic Commission for Europe and Food and Agriculture Organization of the United Nations. United Nations, New York, European Timber Trends and Prospects: into the 21st century. Geneva Timber and Forest Study Papers. United Nations Economic Commission for Europe and Food and Agriculture Organization of the United Nations. United Nations, New York and Geneva, p. FAO Yearbook of Forest Products FAO Forestry Series No. 29. FAO, Rome, s. Forest Products Prices Timber Bulletin, Volume L (1997), No s. Forest Products Prices, FAO Forestry Paper 125. FAO, Rome, s. Forest resources assessment 1990: Global synthesis. FAO Forestry Paper 124. FAO, Rome, s. Forest resources assessment 1990: Tropical countries. FAO Forestry Paper 112. FAO, Rome, s. + liitt. Forests in Sustainable Development. Guidelines for Forest Sector Development Cooperation, European Comission, Oct Kuusela, K Forest Resources in Europe European Forest Institute. Research Report 1. Cambridge University Press. 154 s. Pulp and Paper International, Annual Review, July
4 13 International forest statistics Rundvirkespriser. Prices of roundwood. Skoglig statistikinformation Nr 1997:47. Skogsstyrelsen, National Board of Forestry. 4 p. Skogsstatistisk årsbok Sveriges officiella statistik. Skogsstyrelsen, Jönköping, s. State of the World s Forests Food and Agriculture Organization of the United Nations. 200 s. Suomen kehitysyhteistyön perustilastot Ulkoasiainministeriö, kehitysyhteistyöosasto. 71 s. The Forest Resources of the Temperate Zones. The UN-ECE/FAO 1990 Forest Resource Assessment. Volume 1: General Forest Resource Information. ECE/FAO, New York, s. Muu tietolähde - Other source of information Bundesamt für Umwelt, Wald und Landschaft, Sveitsi (Switzerland) FAO Pulp and Paper Capacities Survey : FAOSTAT Database: faoinfo/forestry/forestry.htm Österreichisches Statistisches Zentralamt, Itävalta (Austria) Skogsstyrelsen, Ruotsi (Sweden) Statistisk sentralbyrå, Norja (Norway) Ulkoasiainministeriö, kehitysyhteistyöosasto 306 Statistical Yearbook of Forestry
5 13 Kansainvälisiä metsätilastoja milj. m³ kuoretta mill. m³ underbark milj. m³ kuoretta mill. m³ underbark Koko maailma Total Aasia Asia Pohjois-Amerikka North America Afrikka Africa Vuosi - Year Lähde - Source: FAOSTAT database Eurooppa Europe Latinalainen Amerikka Latin America Oseania Oceania Vuosi - Year Kuva 13.1 Raakapuun hakkuut Koko maailma Figure 13.1 Roundwood production, Whole world milj. m³ mill. m³ milj. t mill. m.t Sahatavara Paperi ja kartonki Sawn goods Paper and paperboard Lähde - Source: FAOSTAT database Vuosi - Year Vuosi - Year Kuva 13.2 Sahatavaran ja paperin ja kartongin tuotanto Koko maailma Figure 13.2 Production of sawn goods and paper and paperboard, Whole world 307
6 13 International forest statistics Ruotsi Espanja Suomi Turkki Ranska Saksa Norja Italia Kreikka Itävalta Portugali Iso-Britannia Sveitsi Belgia Tanska Irlanti Alankomaat Kypros Israel Luxemburg Sweden Spain Finland Turkey France Germany Norway Italy Greece Austria Portugal United Kingdom Switzerland Belgium Denmark Ireland The Netherlands Cyprus Israel Luxembourg Yksityismetsät Privately owned forests Julkisyhteisöjen metsät Publicly owned forests Metsäala kaikkiaan FOWL total ha Kanada Yhdysvallat Canada USA Australia Japani Australia Japan Uusi-Seelanti New Zealand Lähde Source: - The UN-ECE/FAO 1990 Forest Resource Assessment % ECE/FAO:n luokittelussa yksityismetsiin luetaan myös metsäteollisuuden omistamat metsät. The category Privately owned forests also includes forests owned by private forest industries Kuva 13.3 Metsä- ja kitumaan omistus eräissä maissa 1990 Figure 13.3 Ownership of forest and other wooded land (FOWL) in some countries, Statistical Yearbook of Forestry
7 13 Kansainvälisiä metsätilastoja KOKO MAAILMA WHOLE WORLD HAVUSAHATAVARA SAWN SOFTWOOD Tuotanto Production milj. m³ - mill. m³ FIN USA CAN JAP RUS Muut - Others Vienti Exports 93 milj. m³ - mill. m³ FIN CAN SWE USA AUT Muut - Others PUUMASSA WOOD PULP Tuotanto Production 162 milj. t - mill. m.t. Vienti Exports 33 milj. t - mill. m.t. FIN USA CAN JAP SWE Muut - Others FIN CAN USA SWE BRA Muut - Others PAPERI JA KARTONKI PAPER AND PAPERBOARD Tuotanto Production 288 milj. t - mill. m.t. FIN USA CHI JAP CAN Muut - Others Vienti Exports 73 milj. t - mill. m.t. FIN 13 CAN USA SWE GER Muut - Others % FIN Suomi Finland GER Saksa Germany BRA Brasilia Brazil JAP Japani Japan AUT Itävalta Austria Ruotsi SWE Sweden CAN Kanada Canada CHI Kiina China RUS Venäjä Russian Federation Lähde - Source: FAOSTAT database Kuva 13.4 Suomi metsäteollisuustuotteiden tuottajana ja viejänä 1995 Figure 13.4 Finland s position among the leading producers and exporters of some major forest industry products,
8 Keskeisiä maailman metsävaratietoja 1990 Basic global forest resource information, 1990 Maiden Väkiluku Maa-ala Metsä- ja Metsämaa Forest land Alue Region lukumäärä kitumaan ala Ala Puuston tilavuus Keskitilavuus Puuston tilavuus/as. Number of Population Land area Forest and other Area Growing stock Mean growing Volume per capita countries wooded land volume stock volume milj. milj. m 3 kuorellinen m 3 /ha m 3 mill. milj. ha mill. ha mill. m 3 overbark Eurooppa 1 Europe ,9 550,4 194,9 149, ent. Neuvostoliitto former USSR 3 350, ,0 941,5 755, Pohjois-Amerikka North America 2 276, ,2 749,3 456, Japani ja Oseania Japan and Oceania 3 144,0 817,6 177,8 71, Afrikka Africa , , ,7 545, Latinalainen Amerikka ja Karibia Latin America & Caribbean , , ,8 967, Aasia & Tyynenmeren alue Asia & Pacific , ,3 660,3 497, International forest statistics KOKO MAAILMA WHOLE WORLD , , , , Mukaan lukien Israel, Kypros ja Turkki. Including Israel, Cyprus and Turkey. Lähde - Source: The UN-ECE/FAO Forest resources assessment 1990: Global synthesis Statistical Yearbook of Forestry
9 13 Kansainvälisiä metsätilastoja 13.2 Eri maiden metsävaratietoja 1990 Basic forest resource information for different countries, 1990 Väkiluku Maapinta- Metsä- ja kitumaan ala Puuston tilavuus ala Forest and other wooded land metsämaalla Alue ja maa Region and country Population Land area Metsämaa Kitumaa Yhteensä Growing stock Forest Other Total volume on forest land milj. land wooded land milj. m³ kuorellinen mill. milj. ha mill. ha mill. m³ overbark Euroopan unioni The European Union 366,0 312,3 96,5 31,2 127, Alankomaat The Netherlands 14,9 3,4 0,3-0,3 52 Belgia Belgium 9,8 3,0 0,6-0,6 90 Espanja Spain 39,0 49,9 8,4 17,2 25,6 470 Irlanti Ireland 3,5 6,9 0,4 0,0 0,4 30 Iso-Britannia United Kingdom 57,4 24,1 2,2 0,2 2,4 203 Italia Italy 57,7 30,1 6,8 1,8 8,6 743 Itävalta Austria 7,7 8,3 3,9-3,9 996 Kreikka Greece 10,1 12,9 2,5 3,5 6,0 158 Luxemburg Luxembourg 0,4 0,3 0,1 0,0 0,1 13 Portugali Portugal 10,5 8,7 2,8 0,3 3,1 187 Ranska France 56,4 54,3 13,1 1,0 14, Ruotsi Sweden 8,6 40,8 24,4 3,6 28, Saksa Germany 79,9 34,9 10,5 0,2 10, Suomi Finland 5,0 30,5 20,1 3,3 23, Tanska Denmark 5,1 4,3 0,5-0,5 54 Siirtymätalousmaat Countries in transition 474, ,5 788,8 188,4 977, Albania Albania 3,3 2,8 1,0 0,4 1,4 83 Bulgaria Bulgaria 9,0 11,0 3,4 0,3 3,7 400 Puola Poland 38,2 30,4 8,7-8, Romania Romania 23,2 23,0 6,2 0,1 6, Unkari Hungary 10,6 9,2 1,7-1,7 288 ent. Jugoslavia ¹ former Yugoslavia, SFR ¹ 23,8 25,5 8,4 1,1 9, ent. Tsekkoslovakia ¹ Former Czechoslovakia ¹ 15,7 12,5 4,5-4,5 993 ent. Neuvostoliitto ¹ former USSR ¹ 350, ,0 755,0 186,6 941, Ukraina Ukraine 51,7 58,0 9,2 0,0 9, Valko-Venäjä Belarus 10,2 20,7 6,0 0,2 6,3 806 muu ent. N-liitto other former USSR 288, ,3 739,7 186,3 926, Muu Eurooppa Other Europe 75,3 123,5 18,9 12,5 31, Islanti Iceland 0,3 8,8 0,0 0,1 0,1.. Israel Israel 4,7 2,0 0,1 0,0 0,1 4 Kypros Cyprus 0,7 0,9 0,1 0,1 0,3 5 Norja Norway 4,2 30,7 8,7 0,9 9,6 617 Sveitsi Switzerland 6,7 4,0 1,1 0,1 1,2 372 Turkki Turkey 58,7 77,1 8,9 11,3 20,2 762 Pohjois-Amerikka North America 276, ,2 456,7 292,6 749, Kanada Canada 26,5 921,5 247,2 206,1 453, Yhdysvallat USA 250,0 913,7 209,6 86,4 296, Japani ja Oseania Japan & Oceania 144,0 817,6 71,5 106,3 177, Japani Japan 123,5 36,5 24,2 0,6 24, Australia Australia 17,1 754,4 39,8 105,8 145, Uusi-Seelanti New Zealand 3,4 26,8 7,5-7, Erillisiä tietoja Itä-Euroopan ja entisen Neuvostoliiton alueelta itsenäistyneiden tasavaltojen metsävaroista on saatavissa lähdejulkaisusta. Separate figures of the forest resources in the newly independent states of the Eastern Europe and former USSR are available in the ECE/FAO report. JATKUU CONT. 311
10 13 International forest statistics 13.2 JATKOA CONTINUATION Väkiluku Maapinta- Metsä- ja kitumaan ala Puuston tilavuus ala Forest and other wooded land metsämaalla Alue ja maa Region and country Population Land area Metsämaa Kitumaa Yhteensä Growing stock Forest Other Total volume on forest land milj. land wooded land milj. m³ kuorellinen mill. milj. ha mill. ha mill. m³ overbark Afrikka Africa 642, ,0 545,1 591, , Angola Angola 10,0 124,7 23,2 54,0 77,2 854 Etelä-Afrikka South Africa 38,1 122,1 8,2 33,3 41,5 713 Etiopia Ethiopia, former PDR 46,7 110,1 14,4 27,6 42,0 977 Gabon Gabon 1,2 25,8 18,3 1,7 20, Ghana Ghana 15,0 23,0 9,6 8,4 18,0 478 Kamerun Cameroon 10,4 46,5 20,4 15,5 35, Keski-Afrikan tasavalta Central African Republic 2,9 62,3 30,6 16,2 46, Kongo Congo 2,0 34,2 19,9 5,4 25, Kongon dem. tasavalta Congo Dem. Rep. 36,0 226,8 113,3 52,8 166, Liberia Liberia 2,6 9,7 4,6 2,0 6,6 704 Madagaskar Madagascar 12,0 58,2 16,0 7,2 23,2 915 Mali Mali 9,4 122,0 12,2 16,6 28,8 364 Marokko Morocco 25,1 71,1 3,9 1,9 5,7 159 Mosambik Mozambique 15,7 78,4 17,4 38,5 55,9 641 Nigeria Nigeria 108,9 91,1 15,8 49,9 65, Norsunluurannikko Côte d Ivoire 12,6 31,8 11,0 8,0 19, Sambia Zambia 8,5 74,3 32,3 28,0 60,3 808 Sudan Sudan 25,2 237,6 43,2 25,8 69, Tansania Tanzania 27,3 88,6 33,7 34,8 68, Tshad Chad 5,7 125,9 11,4 21,0 32,5 343 Latinalainen Amerikka ja Karibia Latin America & Caribbean 447, ,4 967,5 292, , Argentiina Argentina 32,3 273,7 34,4 16,5 50, Bolivia Bolivia 7,3 108,4 49,3 8,6 58, Brasilia Brazil 150,4 845,7 566,0 105,9 671, Chile Chile 13,2 74,9 8,0 8,6 16, Ecuador Ecuador 10,8 27,7 12,0 3,6 15, Guyana Guyana 1,0 19,7 18,4 0,3 18, Kolumbia Colombia 31,8 103,9 54,2 9,0 63, Meksiko Mexico 88,6 190,9 48,7 80,4 129, Peru Peru 22,3 128,0 68,1 16,8 84, Ranskan Guayana French Guyana 0,1 8,8 8,0 0,3 8, Surinam Suriname 0,4 15,6 14,8 0,3 15, Venezuela Venezuela 19,7 88,2 45,9 23,5 69, Aasia ja Tyynenmeren alue Asia & Pacific 2 921, ,3 497,4 162,9 660, Filippiinit Philippines 62,4 29,8 8,0 5,6 13, Indonesia Indonesia 180,5 181,2 115,7 29,4 145, Intia India 853,4 297,3 65,0 17,7 82, Iran Iran 54,6 163,6 1,7 9,7 11,4 133 Kamputsea Cambodia 8,2 17,7 12,2 1,6 13, Kiina China 1 139,1 932,6 133,8 28,2 162, Laos Laos 4,1 23,1 13,2 8,3 21, Malesia Malaysia 17,3 32,9 17,7 4,6 22, Myanmar Myanmar 41,7 65,8 29,1 20,7 49, Papua-Uusi-Guinea Papua New Guinea 4,0 45,3 36,0 6,1 42, Vietnam Vietnam 67,2 32,5 9,8 13,7 23,5 989 KOKO MAAILMA WHOLE WORLD 5 347, , , , , Lähde - Source: The UN-ECE/FAO Forest resources assessment 1990: Global synthesis 312 Statistical Yearbook of Forestry
11 13 Kansainvälisiä metsätilastoja 13.3 Eri maiden talousmetsien metsävaratietoja 1990 Forest resource information for exploitable forests for different countries, 1990 Talousmetsät 1 Exploitable forests 1 Alue ja maa Region and country Metsämaan Metsämaan Puuston Puuston Puuston Hakkuu- Poistuma/ ala ala/asukas tilavuus nettokasvu 2 hakkuu- kertymä nettokasvu Forest Forest area Growing Net annual poistuma Removals Fellings/ area per capita stock increment (NAI) 2 Fellings NAI milj. ha ha milj. m 3 kuorellinen milj. m 3 kuoretta mill. ha mill. m 3 overbark mill. m 3 underbark Euroopan unioni The European Union 86,8 8, ,6 275,5 237,0 10,40 Alankomaat The Netherlands 0,3 0, ,4 1,3 1,1 0,54 Belgia Belgium 0,6 0, ,5 3,3 3,0 0,75 Espanja Spain 6,5 0, ,8 15,0 12,1 0,54 Irlanti Ireland 0,4 0, ,3 1,6 1,4 0,48 Iso-Britannia United Kingdom 2,2 0, ,1 8,1 6,4 0,73 Italia Italy 4,4 0, ,8 8,0 7,3 0,45 Itävalta Austria 3,3 0, ,0 17,3 15,0 0,79 Kreikka Greece 2,3 0, ,3 3,4 2,5 1,02 Luxemburg Luxembourg 0,1 0, ,7 0,4 0,3 0,57 Portugali Portugal 2,3 0, ,3 10,9 7,8 0,96 Ranska France 12,5 0, ,9 48,0 43,2 0,73 Ruotsi Sweden 22,0 2, ,0 57,5 48,0 0,63 Saksa Germany 9,9 0, ,6 42,6 42,6 0,74 Suomi Finland 19,5 3, ,7 55,9 44,6 0,80 Tanska Denmark 0,5 0, ,5 2,3 1,8 0,65 Siirtymätalousmaat Countries in transition 445,6 3, ,4 615,4 495,7 6,40 Albania Albania 0,9 0, ,0 1,6 1,5 1,63 Bulgaria Bulgaria 3,2 0, ,6 4,8 3,5 0,45 Puola Poland 8,5 0, ,5 27,3 22,1 0,90 Romania Romania 5,4 0, ,6 16,0 14,2 0,50 Unkari Hungary 1,3 0, ,2 6,1 4,8 0,74 ent. Jugoslavia former Yugoslavia, SFR 7,8 0, ,7 22,0 15,0 0,79 ent. Tsekkoslovakia former Czechoslovakia 4,5 0, ,0 20,2 18,1 0,65 ent. Neuvostoliitto former USSR 414,0 1, ,9 517,6 416,4 0,74 Ukraina Ukraine 5,8 0, ,8 14,6 11,3 0,70 Valko-Venäjä Belarus 5,4 0, ,0 11,6 9,2 0,90 Muu Eurooppa Other Europe 14,6 2, ,5 34,9 26,2 2,70 Islanti Iceland Israel Israel 0,1 0,02 4 0,2 0,1 0,1 0,29 Kypros Cyprus 0,1 0,13 3 0,0 0,6 0,5.. Norja Norway 6,6 1, ,6 11,8 10,1 0,67 Sveitsi Switzerland 1,1 0, ,8 5,3 4,5 0,91 Turkki Turkey 6,6 0, ,8 17,2 11,1 0,82 Pohjois-Amerikka North America 307,7 1, ,2 771,3.. 0,79 Kanada Canada 112,1 4, ,5 151,7.. 0,73 Yhdysvallat USA 195,6 0, ,7 619,6 497,9 0,81 Japani ja Oseania Japan & Oceania 42,9 1, ,8 20,0 30,3 0,60 Japani Japan 23,8 0, Australia Australia 17,0 1, ,8 20,0 16,8 0,56 Uusi-Seelanti New Zealand 2,1 0, ,5.. YHTEENSÄ GRAND TOTAL 897,5 0, Talousmetsissä ei ole lainsäädännöstä johtuvia tai taloudellis-teknisiä rajoituksia puuntuotannolle. Talousmetsien ulkopuolelle jäävät mm. kansallis- ja luonnonpuistot sekä alueet, joilla puuntuotanto ei ole kannattavaa. In exploitable forests there are no legal, economic or technical restrictions on wood production. 2 Puuston nettokasvu: bruttokasvu vähennettynä luonnonpoistumalla. Useista maista on tiedossa vain bruttokasvu. Net increment (NAI): gross increment less natural losses over a given period. Estimates of gross increment are used here for several countries. Lähde - Source: The UN-ECE/FAO 1990 Forest Resource Assessment 313
12 13 International forest statistics 13.4 Raakapuun hakkuut maittain 1995 Roundwood production by country, 1995 milj. m 3 kuoretta mill. m 3 underbark Havupuu Lehtipuu Polttopuu Raakapuu Industrial roundwood, Industrial roundwood, ja puuhiili yhteensä Alue ja maa Region and country softwood hardwood Tukkipuu Kuitupuu Kaikkiaan ¹ Tukkipuu Kuitupuu Kaikkiaan ¹ Fuelwood Roundwood Logs Pulp- Total ¹ Logs Pulp- Total ¹ and total wood wood charcoal Euroopan unioni The European Union Alankomaat The Netherlands Belgia-Luxemburg Belgium-Luxembourg Espanja Spain Irlanti Ireland Iso-Britannia United Kingdom Italia Italy Itävalta Austria Kreikka Greece Portugali Portugal Ranska France Ruotsi Sweden Saksa Germany Suomi Finland Tanska Denmark Muu Länsi-Eurooppa Other Western Europe Norja Norway Sveitsi Switzerland Siirtymätalousmaat Countries in transition Bulgaria Bulgaria Latvia Latvia Liettua Lithuania Puola Poland Romania Romania Slovakia Slovakia Tšekki Czech Republic Unkari Hungary Valko-Venäjä Belarus Venäjä Russian Federation Viro Estonia Pohjois-Amerikka North America Kanada Canada Yhdysvallat USA Oseania Oceania Australia Australia Uusi-Seelanti New Zealand Afrikka Africa Etelä-Afrikka South Africa Etiopia Ethiopia Kenia Kenya Kongon dem. tasavalta Congo Dem. Rep Nigeria Nigeria Latinalainen Amerikka Latin America Brasilia Brazil Chile Chile Meksiko Mexico Aasia Asia Filippiinit Philippines Indonesia Indonesia Intia India Japani Japan Kiina China Malesia Malaysia Thaimaa Thailand Turkki Turkey KOKO MAAILMA WHOLE WORLD ¹ Sisältää myös muun raakapuun. Includes also other industrial roundwood. Lähde - Source: FAOSTAT Database 314 Statistical Yearbook of Forestry
13 13 Kansainvälisiä metsätilastoja 13.5 Sahatavaran ja puulevyjen tuotanto maittain 1995 Production of sawn goods and wood-based panels by country, m 3 Sahatavara Vaneri ja viilu Lastulevy Kuitulevy Sawn goods Plywood and Particle Fibreboard Alue ja maa Region and country Havupuu Lehtipuu veneer sheets board Softwood Hardwood Euroopan unioni The European Union Alankomaat The Netherlands Belgia-Luxemburg Belgium-Luxembourg Espanja Spain Irlanti Ireland Iso-Britannia United Kingdom Italia Italy Itävalta Austria Kreikka Greece Portugali Portugal Ranska France Ruotsi Sweden Saksa Germany Suomi Finland Tanska Denmark Muu Länsi-Eurooppa Other Western Europe Norja Norway Sveitsi Switzerland Siirtymätalousmaat Countries in transition Kroatia Croatia Bulgaria Bulgaria Latvia Latvia Liettua Lithuania Puola Poland Romania Romania Slovakia Slovakia Slovenia Slovenia Tšekki Czech Republic Unkari Hungary Valko-Venäjä Belarus Venäjä Russian Federation Viro Estonia Pohjois-Amerikka North America Kanada Canada Yhdysvallat USA Oseania Oceania Australia Australia Uusi-Seelanti New Zealand Afrikka Africa Etelä-Afrikka South Africa Ghana Ghana Kamerun Cameroon Nigeria Nigeria Norsunluurannikko Côte d'ivoire Latinalainen Amerikka Latin America Argentiina Argentina Brasilia Brazil Chile Chile Meksiko Mexico Aasia Asia Etelä-Korea Republic of Korea Indonesia Indonesia Intia India Japani Japan Kiina China Malesia Malaysia Turkki Turkey KOKO MAAILMA WHOLE WORLD Lähde - Source: FAOSTAT Database 315
14 13 International forest statistics 13.6 Massan, paperin ja kartongin tuotanto maittain 1995 Production of pulp, paper and paperboard by country, Sisältää sulfaatti- ja sulfiittisellun lisäksi liukosellun ja muusta kuin puukuidusta valmistetun sellun. The following commodities are included: chemical wood pulp, dissolving wood pulp and other fibre pulp. Lähde - Source: FAOSTAT Database t m.t. Massa Pulp Paperi ja kartonki Paper and paperboard Mekaaniset Puolikemial- Sellu 1 Sanomalehti- Paino- ja Muu paperi Yhteensä Alue ja maa Region and country massat liset massat paperi kirjoituspaperi ja kartonki Mechanical Semi-chem- Chemical Newsprint Printing and Other paper Total pulp ical pulp pulp 1 writing paper and paperboard Euroopan unioni The European Union Alankomaat The Netherlands Belgia-Luxemburg Belgium-Luxembourg Espanja Spain Irlanti Ireland Iso-Britannia United Kingdom Italia Italy Itävalta Austria Kreikka Greece Portugali Portugal Ranska France Ruotsi Sweden Saksa Germany Suomi Finland Tanska Denmark Muu Länsi-Eurooppa Other Western Europe Norja Norway Sveitsi Switzerland Siirtymätalousmaat Countries in transition Bulgaria Bulgaria Kroatia Croatia Latvia Latvia Liettua Lithuania Puola Poland Romania Romania Slovakia Slovakia Slovenia Slovenia Tšekki Czech Republic Unkari Hungary Valko-Venäjä Belarus Venäjä Russian Federation Viro Estonia Pohjois-Amerikka North America Kanada Canada Yhdysvallat USA Oseania Oceania Australia Australia Uusi-Seelanti New Zealand Afrikka Africa Etelä-Afrikka South Africa Kenia Kenya Marokko Morocco Latinalainen Amerikka Latin America Argentiina Argentina Brasilia Brazil Chile Chile Meksiko Mexico Venezuela Venezuela Aasia Asia Etelä-Korea Republic of Korea Indonesia Indonesia Intia India Kiina China Japani Japan Turkki Turkey KOKO MAAILMA WHOLE WORLD Statistical Yearbook of Forestry
15 13 Kansainvälisiä metsätilastoja 13.7 Puumassan, paperin ja kartongin tuotantokapasiteetti ja sen kehitysennuste tuotteittain Wood pulp, paper and paperboard capacities and their forecasts by product Kapasiteetti Capacity Kapasiteetin vuosikasvu Tuote Product Annual increase in capacity milj. t mill. m.t. prosenttia per cent Puumassa Total wood pulp ,1 1,3 1,5 kuumahierre thermo-mechanical ,2 4,6 1,8 muut mekaaniset massat other mechanical ,6-3,1 0,0 puolikemiallinen semi-chemical ,5-3,9 1,9 sellu chemical ,9 2,0 1,7 Muu massa Other fibre pulp ,8 1,7 1,4 Liukosellu Dissolving pulp ,1-2,2 0,6 Paperi ja kartonki Total paper and paperboard ,9 2,9 1,8 sanomalehtipaperi newsprint ,7 1,3 1,4 paino- ja kirjoituspaperi printing and writing paper ,0 3,7 2,5 muu paperi ja kartonki other paper and paperboard ,1 2,7 1,6 Lähde - Source: Report on the FAO Survey of Pulp and Paper Capacities
16 Puumassan, paperin ja kartongin tuotantokapasiteetti ja sen kehitysennuste suuralueittain Wood pulp, paper and paperboard capacities and their forecasted development by region Puumassa Wood pulp Paperi ja kartonki Paper and paperboard Alue Region Kapasiteetti Capacity Kapasiteetin Annual increase Kapasiteetti Capacity Kapasiteetin Annual increase vuosikasvu in capacity vuosikasvu in capacity t m.t. prosenttia per cent t m.t. prosenttia per cent Euroopan unioni ² The European Union ² ,0 1, ,2 1,9 Pohjoismaat Nordic countries ,3 2, ,2 3,0 Suomi Finland ,8 2, ,8 3,3 Muu Länsi-Eurooppa Other Western Europe ,4 0, ,4 1,9 Itä-Eurooppa Eastern Europe ,9 4, ,2 3,8 ent. Neuvostoliitto former USSR ,2 0, ,0 0,0 Pohjois-Amerikka North America ,7 0, ,5 1,0 Oseania Oceania ,5 4, ,5 3,0 Muut maat Other countries ,1 1, ,2 1,2 Afrikka Africa ,6 0, ,4 0,7 Latinalainen Amerikka Latin America ,1 5, ,7 2,0 Aasia Asia ,4 7, ,4 3,4 13 International forest statistics Koko maailma Whole world ,3 1, ,9 1,8 1 Ennuste Forecast. Statistical Yearbook of Forestry ² pl. Suomi, Ruotsi ja Itävalta Excluding Finland, Sweden and Austria Lähde - Source: Report on the FAO Survey of Pulp and Paper Capacities
17 13 Kansainvälisiä metsätilastoja 13.9 Keräyspaperi eri maissa 1996 Recycled paper in different countries, 1996 Paperin ja Näennäiskulu- Keräys- Talteenotto Talteenotto- Käyttö Käyttökartongin tus asukasta paperin asukasta aste 1 raaka- aste 2 tuotanto kohti talteenotto kohti aineena Alue ja maa Region and country Production of Apparent Wastepaper Recovery Recovery Use as Utilisation paper and consumption recovery per capita rate 1 rawmaterial rate 2 paperboard per capita t kg t kg % t % m.t m.t. per cent m.t. per cent Euroopan unioni The European Union Alankomaat The Netherlands Belgia Belgium Espanja Spain Irlanti Ireland Iso-Britannia United Kingdom Italia Italy Itävalta Austria Kreikka Greece Luxemburg Luxembourg Portugali Portugal Ranska France Ruotsi Sweden Saksa Germany Suomi Finland Tanska Denmark Muu Länsi-Eurooppa Other Western Europe Islanti Iceland Norja Norway Sveitsi Switzerland Siirtymätalousmaat Countries in transition Bulgaria Bulgaria Kroatia Croatia Puola Poland Romania Romania Slovakia Slovakia Slovenia Slovenia Tšekki Czech Republic Unkari Hungary Venäjä Russian Federation ³ ³ 19 Pohjois-Amerikka North America Kanada Canada Yhdysvallat USA Oseania Oceania Australia Australia Uusi-Seelanti New Zealand Afrikka Africa Etelä-Afrikka South Africa Latinalainen Amerikka Latin America Argentiina Argentina Brasilia Brazil Meksiko Mexico Aasia Asia Etelä-Korea Republic of Korea Indonesia Indonesia Intia India Japani Japan Kiina China Taiwan Taiwan Thaimaa Thailand Turkki Turkey KOKO MAAILMA WHOLE WORLD Talteenottoaste on laskettu koko paperin ja kartongin näennäiskulutuksesta (vrt. taulukko 10.5 Suomen osalta). The recovery rate is based on the total apparent consumption of paper and paperboard (compare to Table 10.5 regarding Finland). 2 Käyttöaste tarkoittaa keräyspaperimassan osuutta kaikesta raaka-aineesta paperin ja kartongin tuotannossa. The utilisation rate indicates the share of recycled fiber as a fibre source in paper and paperboard production. ³ Arvio - Estimate Lähde - Source: Pulp and Paper International, July
18 13 International forest statistics Raakapuun vienti maittain 1995 Exports of roundwood by country, m 3 kuoretta m 3 under bark Ainespuu Polttopuu Raakapuu Industrial roundwood ja puuhiili yhteensä Alue ja maa Region and country Havupuu Lehtipuu Hake ja jätepuu Yhteensä Fuelwood Roundwood Chips, particles Total and charcoal total Softwood Hardwood and wood residues Euroopan unioni The European Union Alankomaat The Netherlands Belgia-Luxemburg Belgium-Luxembourg Espanja Spain Irlanti Ireland Iso-Britannia United Kingdom Italia Italy Itävalta Austria Kreikka Greece Portugali Portugal Ranska France Ruotsi Sweden Saksa Germany Suomi Finland Tanska Denmark Muu Länsi-Eurooppa Other Western Europe Norja Norway Sveitsi Switzerland Siirtymätalousmaat Countries in transition Bulgaria Bulgaria Kroatia Croatia Latvia Latvia Liettua Lithuania Puola Poland Romania Romania Slovakia Slovakia Slovenia Slovenia Tšekki Czech Republic Unkari Hungary Valko-Venäjä Belarus Venäjä Russian Federation Viro Estonia Pohjois-Amerikka North America Kanada Canada Yhdysvallat USA Oseania Oceania Australia Australia Uusi-Seelanti New Zealand Afrikka Africa Etelä-Afrikka South Africa Gabon Gabon Kamerun Cameroon Latinalainen Amerikka Latin America Argentiina Argentina Brasilia Brazil Chile Chile Aasia Asia Indonesia Indonesia Intia India Kiina China Malesia Malaysia Myanmar Myanmar Turkki Turkey KOKO MAAILMA WHOLE WORLD Lähde - Source: FAOSTAT Database 320 Statistical Yearbook of Forestry
19 13 Kansainvälisiä metsätilastoja Raakapuun tuonti maittain 1995 Imports of roundwood by country, m 3 kuoretta m 3 underbark Ainespuu Polttopuu Raakapuu Industrial roundwood ja puuhiili yhteensä Alue ja maa Region and country Havupuu Lehtipuu Hake ja Yhteensä Fuelwood Roundwood jätepuu Total and charcoal total Softwood Hardwood Chips, particles and wood residues Euroopan unioni The European Union Alankomaat The Netherlands Belgia-Luxemburg Belgium-Luxembourg Espanja Spain Irlanti Ireland Iso-Britannia United Kingdom Italia Italy Itävalta Austria Kreikka Greece Portugali Portugal Ranska France Ruotsi Sweden Saksa Germany Suomi Finland Tanska Denmark Muu Länsi-Eurooppa Other Western Europe Norja Norway Sveitsi Switzerland Siirtymätalousmaat Countries in transition Bulgaria Bulgaria Kroatia Croatia Latvia Latvia Liettua Lithuania Puola Poland Romania Romania Slovakia Slovakia Slovenia Slovenia Tšekki Czech Republic Unkari Hungary Venäjä Russian Federation Viro Estonia Pohjois-Amerikka North America Kanada Canada Yhdysvallat USA Oseania Oceania Australia Australia Uusi-Seelanti New Zealand Afrikka Africa Egypti Egypt Etelä-Afrikka South Africa Marokko Morocco Latinalainen Amerikka Latin America Brasilia Brazil Meksiko Mexico Venezuela Venezuela Aasia Asia Etelä-Korea Republic of Korea Hongkong Hong Kong Intia India Japani Japan Kiina China Thaimaa Thailand Turkki Turkey KOKO MAAILMA WHOLE WORLD Lähde - Source: FAOSTAT Database 321
20 13 International forest statistics Sahatavaran ja puulevyjen vienti maittain 1995 Exports of sawn goods and wood-based panels by country, m 3 Sahatavara Vaneri ja viilu Lastulevy Kuitulevy Sawn goods Plywood and Particle Fibreboard Alue ja maa Region and country veneer sheets board Havupuu Lehtipuu Softwood Hardwood Euroopan unioni The European Union Alankomaat The Netherlands Belgia-Luxemburg Belgium-Luxembourg Espanja Spain Irlanti Ireland Iso-Britannia United Kingdom Italia Italy Itävalta Austria Kreikka Greece Portugali Portugal Ranska France Ruotsi Sweden Saksa Germany Suomi Finland Tanska Denmark Muu Länsi-Eurooppa Other Western Europe Norja Norway Sveitsi Switzerland Siirtymätalousmaat Countries in transition Bulgaria Bulgaria Kroatia Croatia Latvia Latvia Liettua Lithuania Puola Poland Romania Romania Slovakia Slovakia Slovenia Slovenia Tšekki Czech Republic Unkari Hungary Valko-Venäjä Belarus Venäjä Russian Federation Viro Estonia Pohjois-Amerikka North America Kanada Canada Yhdysvallat USA Oseania Oceania Australia Australia Uusi-Seelanti New Zealand Afrikka Africa Etelä-Afrikka South Africa Kamerun Cameroon Norsunluurannikko Côte d lvoire Latinalainen Amerikka Latin America Brasilia Brazil Chile Chile Meksiko Mexico Aasia Asia Etelä-Korea Republic of Korea Hongkong Hong Kong Indonesia Indonesia Japani Japan Kiina China Malesia Malaysia Singapore Singapore Turkki Turkey KOKO MAAILMA WHOLE WORLD Lähde - Source: FAOSTAT Database 322 Statistical Yearbook of Forestry
12 KANSAINVÄLISIÄ METSÄTILASTOJA
12 KANSAINVÄLISIÄ METSÄTILASTOJA Kansainväliset metsätilastot perustuvat pääosin YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön FAO:n keräämiin ja julkaisemiin tietoihin maailman metsävaroista sekä raakapuun
*) %-yks. % 2018*)
TERVEYDENHUOLLON KÄYTTÖMENOT SUHTEESSA (%) BKT:HEN OECD-MAISSA 2000-2017 SEKÄ SUHTEIDEN MUUTOKSET %-YKSIKKÖINÄ JA PROSENTTEINA Vuosi 2017: laskeva järjestys Current expenditure on health, % of gross domestic
12 KANSAINVÄLISIÄ METSÄTILASTOJA
12 KANSAINVÄLISIÄ METSÄTILASTOJA Kansainväliset metsätilastot perustuvat pääosiltaan YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön FAO:n keräämiin ja julkaisemiin tietoihin maailman metsävaroista sekä raakapuun
muutos *) %-yks. % 2017*)
TERVEYDENHUOLLON KÄYTTÖMENOT SUHTEESSA (%) BKT:HEN OECD-MAISSA 2000-2016 SEKÄ SUHTEIDEN MUUTOKSET %-YKSIKKÖINÄ JA PROSENTTEINA Vuosi 2016: laskeva järjestys Current expenditure on health, % of gross domestic
muutos *) %-yks. % 2016
TERVEYDENHUOLLON KÄYTTÖMENOT SUHTEESSA (%) BKT:HEN OECD-MAISSA 2000-2015 SEKÄ SUHTEIDEN MUUTOKSET %-YKSIKKÖINÄ JA PROSENTTEINA Vuosi 2015: laskeva järjestys Current expenditure on health, % of gross domestic
Raakapuun ja metsäteollisuustuotteiden ulkomaankauppa maittain 1997
Raakapuun ja metsäteollisuustuotteiden ulkomaankauppa maittain 1997 Toimittajat: Aarre Peltola Helena Herrala-Ylinen 8.9.1998 447 Tuontiraakapuusta viisi kuudesosaa tuli Venäjältä Saksaan ja Iso-Britanniaan
Metsäsektorin ulkomaankauppa maittain 1998
Metsäsektorin ulkomaankauppa maittain 1998 Toimittajat: Aarre Peltola Helena Herrala-Ylinen 19.7.1999 491 Tuontipuu virtasi Venäjältä Suomeen Saksaan ja Iso-Britanniaan 34 prosenttia metsäsektorimme viennistä
13 Kansainvälisiä metsätilastoja
13 Kansainvälisiä metsätilastoja Maailmassa on metsiä hieman yli neljä miljardia hehtaaria, ja ne peittävät maapallon maapintaalasta kolmanneksen. Metsäpinta-alaltaan suurimmat maat ovat Venäjä, Brasilia
Raaka- ja jätepuu Suomeen tuotiin viime vuonna 12,9 miljoonaa kuutiometriä raaka- ja jätepuuta.
Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2000 Toimittaja: Aarre Peltola 20.8.2001 589 Tuontipuusta 84 prosenttia tuli Venäjältä Saksaan viidennes metsäteollisuuden viennistä Raaka- ja jätepuu Suomeen
12 KANSAINVÄLISIÄ METSÄTILASTOJA
12 KANSAINVÄLISIÄ METSÄTILASTOJA Maapallolla on metsää 3,9 miljardia hehtaaria eli noin 0,7 hehtaaria asukasta kohden. Puuta metsissä kasvaa yhteensä 386 miljardia kiintokuutiometriä. Suomen osuus maapallon
Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2012
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 43/2013 Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2012 8.11.2013 Aarre Peltola Puun tuonti 10 miljoonaa kuutiometriä ja metsäteollisuustuotteiden
12 KANSAINVÄLISIÄ METSÄTILASTOJA
12 KANSAINVÄLISIÄ METSÄTILASTOJA Maapallolla on metsää 3,9 miljardia hehtaaria eli noin 0,7 hehtaaria jokaista maailman ihmistä kohden. Puuta kasvaa metsissä yhteensä 386 miljardia kiintokuutiometriä.
12 KANSAINVÄLISIÄ METSÄTILASTOJA
12 KANSAINVÄLISIÄ METSÄTILASTOJA Maapallolla on metsää 3,9 miljardia hehtaaria eli noin 0,7 hehtaaria jokaista maailman ihmistä kohden. Puuta metsissä kasvaa 386 miljardia kiintokuutiometriä. Maailman
Sisällys. 1. Energiatehokkuudesta. 2. Energiatehokkuusindikaattorit kansantalouden makrotasolla
Sisällys 1. Energiatehokkuudesta. Energiatehokkuusindikaattorit kansantalouden makrotasolla 3. Hiilidioksidipäästöihin vaikuttavia tekijöitä dekompositioanalyysi 4. Päätelmiä Energiatehokkuudesta Energiatehokkuuden
Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2011
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 43/2012 Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2011 24.10.2012 Aarre Peltola Puun tuonti 10,5 miljoonaa kuutiometriä ja metsäteollisuustuotteiden
13 Kansainvälisiä metsätilastoja
13 Kansainvälisiä metsätilastoja Maailman maapinta-alasta noin kolmannes, hieman yli neljä miljardia hehtaaria, on metsien peitossa. Metsäpinta-alaltaan suurimmat maat ovat Venäjä, Brasilia ja Kanada,
Keski- ja Itä-Euroopan metsätietopalvelu
METSÄVARAT Metsänomistus v. 1 Puulajien osuus puuston tilavuudesta v. Kunnat 1 % Yksityinen 17 % Koivu, valeakaasia % Jalot lehtipuut 1 % Leppä % Muut puulajit 3 % Valtio 8 % Kuusi 7 % Mänty, lehtikuusi
Vaihto-opiskelu kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO)
1 / 9 Vaihto-opiskelu kohde- ja lähtömaittain 2005 2015 (Lähde: CIMO) Suomesta Kaikki yhteensä 8487 8610 8232 8667 9388 10123 9931 10014 10189 10171 10139 Aasia 885 1019 1088 1256 1552 1790 1737 1727 1920
ja Latvian 4 prosenttia. Muiden maiden osuudet jäivät alle prosenttiin. Ulkomaankaupan tavaraluokituksen parantuminen mahdollisti
A JI Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2002 JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Toimittaja: Aarre Peltola 1.8.2003 685 Puun tuonnissa 16 miljoonan
13 KANSAINVÄLISIÄ METSÄTILASTOJA
13 KANSAINVÄLISIÄ METSÄTILASTOJA Kansainväliset metsätilastot perustuvat pääosin FAO:n tilastotuotantoon. Luvun rungon muodostavat taulukot maailman metsävaroista sekä metsäteollisuustuotteiden tuotannosta
10 METSÄTEOLLISUUDEN ULKOMAANKAUPPA
1 METSÄTEOLLISUUDEN ULKOMAANKAUPPA Sekä metsäteollisuustuotteiden viennissä että puun tuonnissa lyötiin vanhat ennätykset vuonna 19. Metsäteollisuustuotteiden viennin arvo kasvoi 7 prosenttia edellisvuodesta
Keski- ja Itä-Euroopan metsätietopalvelu
METSÄVARAT Metsänomistus v. 7 1 Puulajien osuus puuston tilavuudesta v. Yhteisöt Kirkko Tuntematon Valtio 41 % Valkopyökki 4 % Saksanpihta Männyt Muut puulajit 7 % Kuusi 34 % Tammet 1 Yksityinen 14 % Kunnat
11 METSÄTEOLLISUUDEN ULKOMAANKAUPPA
11 METSÄTEOLLISUUDEN ULKOMAANKAUPPA Raakapuuta tuotiin Suomeen 8,1 miljoonaa kuutiometriä vuonna 1996. Metsäteollisuustuotteiden viennin arvo väheni edellisvuodesta 8 prosenttia 55 miljardiin markkaan,
METSÄTILASTOTIEDOTE 48/2014
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 48/2014 Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2013 21.11.2014 Aarre Peltola Puuta tuotiin 11 miljoonaa kuutiometriä ja metsäteollisuustuotteita
Tuodusta puusta 78 prosenttia (15,6 milj. m³) oli peräisin Venäjältä.
A JI Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2006 JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Toimittaja: Aarre Peltola 27.7.2007 877 Metsäteollisuustuotteiden
13 Kansainvälisiä metsätilastoja
13 Kansainvälisiä metsätilastoja Maailmassa on metsiä hieman yli neljä miljardia hehtaaria ja ne peittävät maapallon maapintaalasta kolmanneksen. Metsäpinta-alaltaan suurimmat maat ovat Venäjä, Brasilia
Keski- ja Itä-Euroopan metsätietopalvelu
METSÄVARAT Metsänomistus v. 7 1 Puulajien osuus puuston tilavuudesta v. Yksityistämisen alla oleva maa 1 % Lepät 1 % Haapa 3 % Muut puulajit 5 % Yksityinen 35 % Valtio 9 % Rauduskoivu 18 % Mänty 1 % Kuusi
Vaihto-opiskelu Suomesta kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO)
1 / 9 Vaihto-opiskelu Suomesta kohde- ja lähtömaittain 2000 2011 (Lähde: CIMO) Suomesta Kaikki yhteensä 6880 7475 7434 7555 8241 8487 8610 8232 8667 9388 10123 9931 Aasia 515 524 574 512 773 885 1019 1088
Suomesta 1 / 9. Kaikki yhteensä. 515 Afganistan. 3 Arabiemiirikunnat. 2 Armenia Azerbaidžan Bangladesh. 2 5 Georgia Hongkong.
/ Vaihto opiskelu Suomesta kohde ja lähtömaittain 000 00 (Lähde: CIMO) Suomesta 000 00 000 00 00 00 00 00 00 00 00 Kaikki yhteensä 0 0 0 Aasia Afganistan Arabiemiirikunnat Armenia Azerbaidžan Bangladesh
Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2010
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 40/2011 Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2010 10.10.2011 Aarre Peltola Puun tuonti ja metsäteollisuustuotteiden vienti
Keski- ja Itä-Euroopan metsätietopalvelu
METSÄVARAT Metsänomistus v. 1 Puulajien osuus puuston tilavuudesta v. 1 Yksityisyritykset 11 % Yksityistä misen alla oleva maa 15 % Valtion metsähallinto 37 % Muut puulajit Tervaleppä % 5 % Harmaaleppä
Porvoon matkailun tunnuslukuja huhtikuu 2012
Porvoon matkailun tunnuslukuja huhtikuu 2012 Yöpymiset + 12,5 % tammi-huhtikuussa Porvoon majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (33.900) lisääntyivät tammi-huhtikuussa 12,5 % edellisvuodesta. Kasvua
Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018
01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Ruotsi 141 968 4,1 139 575 2,8 158 746 2,8 170 449 Saksa 123 102-6,1 126 281-4,5 161 558 6,9 159 303 Espanja 104 817 10,5 103 791 16,2 126 347 21,1 114 954
Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018
01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Ruotsi 141 968 4,1 139 575 2,8 158 746 2,8 170 449 Saksa 123 102-6,1 126 281-4,5 161 558 6,9 159 303 Espanja 104 817 10,5 103 791 16,2 126 347 21,1 114 954
Ulkomaanjaksot kohde- ja lähtömaittain (Lähde: Vipunen ja CIMO)
Ulkomaanjaksot kohde- ja lähtömaittain 2008 2017 (Lähde: Vipunen ja CIMO) Suomesta Kaikki yhteensä 8667 9388 10123 9931 10014 10189 10171 10139 10444 9551 Aasia 1256 1552 1790 1737 1727 1920 1783 1762
Porvoon matkailun tunnuslukuja Marraskuu 2012
Porvoon matkailun tunnuslukuja Marraskuu 2012 Yöpymiset + 0,4 % tammi-marraskuussa Porvoon majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (116.500) lisääntyivät tammi-marraskuussa 0,4 % edellisvuodesta. Kasvua
13 Kansainvälisiä metsätilastoja
13 Kansainvälisiä metsätilastoja Maailman maapinta-alasta noin kolmannes, hieman yli neljä miljardia hehtaaria, on metsien peitossa. Metsäpinta-alaltaan suurimmat maat ovat Venäjä, Brasilia ja Kanada,
TŠEKKI. Keski- ja Itä-Euroopan metsätietopalvelu METSÄVARAT. Puulajien osuus puuston tilavuudesta.
METSÄVARAT Metsänomistus Puulajien osuus puuston tilavuudesta yksityishenk ilöt 19% kunnat 17% yritykset 3% yhteisöt 1% valtio 6% Lähde:Information on forests and forestry in the Czech Republic by 1 pyökki
Vaihto-opiskelu Suomesta kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO)
1 / 10 Vaihto-opiskelu Suomesta kohde- ja lähtömaittain 2004 2013 (Lähde: CIMO) Suomesta Kaikki yhteensä 8241 8487 8610 8232 8667 9388 10123 9931 10014 10189 Aasia 773 885 1019 1088 1256 1552 1790 1737
Suomi ja suomalaiset yritykset globaalitaloudessa keiden kanssa kilpailemme tulevaisuudessa?
Suomi ja suomalaiset yritykset globaalitaloudessa keiden kanssa kilpailemme tulevaisuudessa? Pekka Ylä-Anttila ETLA ja Etlatieto Oy ELKOM 07 - ECT Forum 5.9.07 Esityksen teemat Mitä maailmantaloudessa
vuoden aikana entinen puun tuontiennätys
A JI Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2004 JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Toimittaja: Aarre Peltola 8.7.2005 781 Puun tuonti paisui
Hyvinvointiyhteiskunta. mahdollinen yhtälö 1.1 5.2.2003
1. HYVINVOINTIYHTEISKUNTA MAHDOLLINEN YHTÄLÖ BKT:n vuosimuutos 1988 21... 1.2 T&K-panosten osuus bruttokansantuotteesta... 1.3 T&K-toiminnan osuus BKT:sta eräissä maissa... 1.4 T&K-henkilöstön osuus työssäkäyvistä
10 METSÄTEOLLISUUDEN ULKOMAANKAUPPA
1 METSÄTEOLLISUUDEN ULKOMAANKAUPPA Suomen metsäteollisuuden ulkomaankauppa painottuu metsäteollisuustuotteiden vientiin ja raaka-aineena käytettävän puun tuontiin. Puun tuonnissa lyötiin selvästi entinen
Markkinaraportti / elokuu 2015
Markkinaraportti / elokuu 2015 Yöpymiset yli 6 % nousussa Yöpymiset lisääntyivät Helsingissä elokuussa yli 6 % vuoden takaisesta. Yöpymismäärä, 407.100, oli kaikkien aikojen elokuun ennätys. Kotimaasta
Porvoon matkailun tunnuslukuja Lokakuu 2012
Porvoon matkailun tunnuslukuja Lokakuu 2012 Yöpymiset + 0,4 % tammi-lokakuussa Porvoon majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (107.600) lisääntyivät tammi-lokakuussa 0,4 % edellisvuodesta. Kasvua tuli
MDP in Information Security and CryptogIran 1 1
1 (6) B MDP in Futures Studies Australia 1 1 Iran 2 1 3 Itävalta 1 1 Latvia 1 1 Puola 1 1 Suomi 2 6 8 4 20 Tsekki 1 1 Valko-Venäjä 1 1 Venäjä 1 1 2 Viro 1 1 Z_tieto puuttuu 6 3 4 17 30 MDP in Futures Studies
Porvoon matkailun tunnuslukuja tammikuu 2012
Porvoon matkailun tunnuslukuja tammikuu 2012 Yöpymiset + 31 % tammikuussa Porvoon majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (3.600) lisääntyivät tammikuussa 30,7 % vuoden 2011 tammikuuhun verrattuna.
Keski- ja Itä-Euroopan metsätietopalvelu
METSÄVARAT Metsänomistus v. 1 Puulajien osuus puuston tilavuudesta v. 5 Tervaleppä 8 % Tammi 3 % Haapa % Muut puulajit % Koivu 18 % Mänty 55 % Valtio 1 % Kuusi 1 % 3 1 ha Metsien ikärakenne v. 5 Havupuuvaltainen
Markkinaraportti / heinäkuu 2010
Markkinaraportti / heinäkuu 21 Yöpymismäärissä merkittävää kasvua heinäkuussa Yöpymiset Helsingin majoitusliikkeissä lisääntyivät heinäkuussa 18,2 % edellisvuoden heinäkuusta. Lisäystä tuli sekä kotimaasta
13 Kansainvälisiä metsätilastoja
13 Kansainvälisiä metsätilastoja Maailman maapinta-alasta noin kolmannes, hieman yli neljä miljardia hehtaaria, on metsien peitossa. Puuston kokonaistilavuus on 527 miljardia kuutiometriä. Metsäpinta-alaltaan
Markkinaraportti / lokakuu 2010
Markkinaraportti / lokakuu 21 Yöpymiset lisääntyivät lokakuussa Sekä kotimaasta että ulkomailta saapuneiden yöpymisten määrä jatkoi kasvuaan Helsingissä myös lokakuussa. Erityisen voimakkaasti lisääntyivät
Talouden rakenteet 2011 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT)
Kansantalouden kehityskuva Talouden rakenteet 211 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT) Suomen talous vuonna 21 euroalueen keskimääräiseen verrattuna Euroalue Suomi Työttömyys, % 12 1 8 6 4 Julkisen
Kansainvälisen tilausliikenteen matkustajat 2018
01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Espanja 50 236 1,6 44 468-1,6 50 271-1,7 30 500 Kreikka 17 306 Iso-Britannia 11 204-7,5 10 037 21,7 2 940 44,3 866 Alankomaat 9 736 23,3 11 472 30,4 7 444
Mainosvuosi 2015 TNS
Mainosvuosi 2015 TNS Kansainvälinen mediamainonnan määrän kehitys Kaikki mediat Euroopassa mainonnan kasvu on ollut vielä vaatimatonta. Ainoastaan Itä-Euroopassa, erityisesti Unkarissa, on päästy jo hieman
Alihankinnan kilpailukyky elintärkeää työpaikkojen säilymiselle Suomesssa
Alihankinnan kilpailukyky elintärkeää työpaikkojen säilymiselle Suomesssa 24.9.2013 Pääekonomisti Jukka Palokangas Maailmantalouden kasvunäkymät vuodelle 2014 (ennusteiden keskiarvot koottu syyskuussa
Markkinaraportti / marraskuu 2014
Markkinaraportti / marraskuu 214 Yöpymiset ulkomailta hieman nousussa Yöpymiset vähenivät Helsingissä marraskuussa 1,1 %. Vähennys tuli kotimaasta miinuksen ollessa 2,5 %. Sen sijaan ulkomailta kirjattiin
Markkinaraportti / lokakuu 2015
Markkinaraportti / lokakuu 2015 Yöpymiset 7 % nousussa Yöpymiset lisääntyivät Helsingissä lokakuussa 7 % vuoden takaisesta. Kotimaasta tulleiden yöpymiset lisääntyivät runsaat neljä prosenttia ja ulkomailta
12 KANSAINVÄLISIÄ METSÄTILASTOJA
12 KANSAINVÄLISIÄ METSÄTILASTOJA Maapallon maapinta-alasta on metsää noin 30 prosenttia eli 3,9 miljardia hehtaaria, 0,7 hehtaaria jokaista asukasta kohden. Puuta metsissä kasvaa yhteensä 386 miljardia
Markkinaraportti / toukokuu 2015
Markkinaraportti / toukokuu 2015 Yöpymiset 3,5 % miinuksella Yöpymiset vähenivät Helsingissä toukokuussa 3,5 % vuoden takaisesta. Kotimaasta tulleiden yöpymiset vähenivät runsaat viisi prosenttia ja ulkomailta
Markkinaraportti / tammikuu 2011
Markkinaraportti / tammikuu 211 Yöpymiset lisääntyivät tammikuussa 9 % Matkailu vilkastui Helsingissä yöpymisissä mitattuna tammikuussa 211 sekä koti- että vientimarkkinoilla. Nousua kirjattiin sekä vapaa-ajan
Markkinaraportti / kesäkuu 2015
Markkinaraportti / kesäkuu 2015 Yöpymiset 2,5 % plussalla Yöpymiset lisääntyivät Helsingissä kesäkuussa 2,5 % vuoden takaisesta. Kotimaasta tulleiden yöpymiset lisääntyivät yli neljä prosenttia ja ulkomailta
Turun yliopisto Kv-maisteriohjelmien uudet opiskelijat ohjelmittain aiemman tutkinnon maan mukaan
1 (6) International Master in Management of IT Alankomaat 1 5 5 5 6 Australia 1 1 Belgia 1 1 Intia 2 1 Japani 1 Kiina 2 2 2 2 1 1 3 Kolumbia 1 Libanon 1 Norja 1 Papua-Uusi-Guinea 1 Portugali 1 Puola 1
Porvoon matkailun tunnuslukuja heinäkuu 2012
Porvoon matkailun tunnuslukuja heinäkuu 2012 Yöpymiset + 4 % tammi-heinäkuussa Porvoon majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (72.400) lisääntyivät tammi-heinäkuussa 3,9 % edellisvuodesta. Kasvua tuli
Markkinaraportti / helmikuu 2009
II / 29 HELSINGIN MATKAILUN TUNNUSLUKUJA Markkinaraportti / helmikuu 29 Paluu vuoden 27 tasolle Yöpymiset jäivät Helsingissä tammi-helmikuussa lähelle toissa vuoden lukuja. Yöpymiset vähenivät helmikuussa
Markkinaraportti / syyskuu 2015
Markkinaraportti / syyskuu 2015 Yöpymiset 8 % nousussa Yöpymiset lisääntyivät Helsingissä syyskuussa 8 % vuoden takaisesta. Kotimaasta tulleiden yöpymiset lisääntyivät neljä prosenttia ja ulkomailta tulleiden
Osaamisen johtaminen monikansallisessa ympäristössä
Osaamisen johtaminen monikansallisessa ympäristössä 2 4/14/2016 [Presentation name / Author] Koulutuksen kehitys Strategisten kompetenssien kuvaaminen Osaamisen hallinta 3 14.4.2016 [Presentation name
10 METSÄTEOLLISUUDEN ULKOMAANKAUPPA
10 METSÄTEOLLISUUDEN ULKOMAANKAUPPA Metsäteollisuustuotteiden viennin kasvu taittui vuonna 2001, ja vienti supistui edellisvuodesta viisi prosenttia 12,5 miljardiin euroon. Tärkeimpiä kauppakumppaneita
Maailman valutuotanto
Maailman valutuotanto Yhteenveto Modern Castings-lehden ja American Foundry Society (AFS) - yhdistyksen tilastoimista luvuista vuosilta 2004, 2006, 2008, 2010 ja 2012 Tuula Höök 9.9.2014 Tilastoinnissa
Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto kesäkuu Report on Finnish Technology Industry Exports Last observation June 2014
Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto kesäkuu 214 Report on Finnish Technology Industry Exports Last observation June 214 Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta Export of Technology
Markkinaraportti / heinäkuu 2015
Markkinaraportti / heinäkuu 2015 Yöpymiset voimakkaassa kasvussa Yöpymiset lisääntyivät Helsingissä heinäkuussa selvästi eli 18 % vuoden takaisesta. Yöpymismäärä, 437.800, oli kaikkien aikojen heinäkuun
Markkinaraportti / joulukuu 2015
Markkinaraportti / joulukuu 2015 Yöpymiset lisääntyivät yli 20 % Yöpymiset lisääntyivät Helsingissä joulukuussa yli 20 % vuoden takaisesta. Ulkomaalaisyöpymiset lisääntyivät lähes 30 % ja kotimaisetkin
Markkinaraportti / marraskuu 2015
Markkinaraportti / marraskuu 2015 Yöpymiset vähenivät lähes 3 % Yöpymiset vähenivät Helsingissä marraskuussa vajaat 3 % vuoden takaisesta. Vähennystä tuli suhteellisesti suunnilleen yhtä paljon kotimaasta
Suomen biokapasiteetti ja sen. Prof. Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskus
Suomen biokapasiteetti ja sen kestävä ä käyttö Prof. Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskus Suomen kestävän kehityksen toimikunta 4 / 2010 Suomen ekologisen jalanjäljen ja biokapasiteetin kehitys Lähde: Global
13 KANSAINVÄLISIÄ METSÄTILASTOJA
13 KANSAINVÄLISIÄ METSÄTILASTOJA Lähes kolmasosa, yhteensä noin 4 miljardia hehtaaria, Maan maapinta-alasta on metsää. Puuston yhteenlaskettu tilavuus oli FAO:n viimeisimmän inventoinnin mukaan 434 miljardia
Markkinaraportti / huhtikuu 2015
Markkinaraportti / huhtikuu 2015 Yöpymiset lähes ennallaan Yöpymiset pysyivät Helsingissä huhtikuussa melkein vuoden takaisella tasolla. Kotimaasta tulleiden yöpymiset lisääntyivät runsaan prosentin yöpymismäärän
Markkinaraportti / maaliskuu 2015
Markkinaraportti / maaliskuu 2015 Yöpymiset runsaan prosentin plussalla Yöpymiset lisääntyivät Helsingissä maaliskuussa 1,2 %. Kasvu tuli pääosin ulkomailta yöpymismäärän lisääntyessä 2,0 %. Kotimaasta
Markkinaraportti / syyskuu 2014
Markkinaraportti / syyskuu 214 Yöpymiset syyskuussa hieman miinuksella Yöpymiset vähenivät Helsingissä syyskuussa 2,3 %. Vähennyksestä suurin osa tuli kotimaasta yöpymismäärän pienentyessä lähes neljä
KA107 Erasmus+ globaali liikkuvuus myönnöt korkeakouluittain, hakukierros 2019
2019-1-FI01-KA107-060676 AALTO KORKEAKOULUSAATIO SR Juncker Horn of Africa Window Kenya H4 67730,00 31140,00 46,0 % Juncker Horn of Africa Window Kenya H1 14127,00 4787,00 33,9 % Juncker Horn of Africa
Markkinaraportti / maaliskuu 2014
Markkinaraportti / maaliskuu 214 Kotimaan yöpymiset ennallaan maaliskuussa Yöpymiset vähenivät Helsingissä maaliskuussa 2,2 %. Miinus tuli kokonaan ulkomailta kotimaisten yöpymisten pysyessä ennallaan.
KOTKAN-HAMINAN SEUTU. MATKAILUN TUNNUSLUKUJA 13.6.2013 Huhtikuu. Kotka venäläisyöpymisissä Jonsuun ja Jyväskylän. Alkuvuoden yöpymiset + 11 %
KOTKAN-HAMINAN SEUTU MATKAILUN TUNNUSLUKUJA 13.6.2013 Huhtikuu Alkuvuoden yöpymiset + 11 % Kotkan-Haminan seudun majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (40.800) lisääntyivät tammi-huhtikuussa 11,4
Markkinaraportti / joulukuu 2014
Markkinaraportti / joulukuu 214 Yöpymiset ennallaan Yöpymiset pysyivät Helsingissä joulukuussa edellisvuoden tasolla. Ulkomailta tuli vähennystä 6,7 % kotimaisten yöpymisten lisääntyessä 7 %. Ulkomaalaisyöpymisten
Markkinaraportti / joulukuu 2011
Markkinaraportti / joulukuu 211 Yöpymiset 4 % plussalla joulukuussa Helsingin majoitusliikkeiden yöpymisten nousu jatkui joulukuussa ja kasvua kirjattiin 4,1 %. Lisäys painottui vientimarkkinoille kasvun
13 Kansainvälisiä metsätilastoja
13 Kansainvälisiä metsätilastoja Lähes kolmasosa, yhteensä noin 4 miljardia hehtaaria, maailman maapinta-alasta on metsää. Puuston kokonaistilavuuden arvioidaan olevan 434 miljardia kuutiometriä. Metsäpinta-alaltaan
Markkinaraportti / tammikuu 2010
Markkinaraportti / tammikuu 21 Yöpymisissä pientä laskua edelleen Helsingin majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset vähenivät tammikuussa edelleen jonkin verran (- 6., - 2,7 %). Vuoden 29 tammikuussa
10 METSÄTEOLLISUUDEN ULKOMAANKAUPPA
1 METSÄTEOLLISUUDEN ULKOMAANKAUPPA Vuonna 22 metsäteollisuustuotteita vietiin maastamme 12 miljardin euron arvosta. Suomen koko tavaraviennistä metsäteollisuustuotteet muodostivat neljänneksen. Metsäteollisuustuotteiden
Metsäteollisuustuotteita vietiin tammi elokuussa 7,43 miljardin euron arvosta
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, elokuu 2014 46/2014 5.11.2014 Annu Kaila Metsäteollisuustuotteita vietiin tammi elokuussa 7,43
Aikuisten ylipainon & lihavuuden esiintyvyys maailmassa alueittain
Aikuisten ylipainon & lihavuuden esiintyvyys maailmassa alueittain Euroopan alue Albania 2008-9 Kansallinen 10302 15-49 44.8 8.5 29.6 9.7 DHS Armenia 2005 Kansallinen 6016 15-49 26.9 15.5 DHS Itävalta
VANTAA Matkailun tunnuslukuja
VANTAA Matkailun tunnuslukuja Kesäkuu 212 www.vantaa.fi/yrityspalvelut Yöpymiset ulkomailta kesäkuussa + 8 % Vantaan majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (72.3) lisääntyivät kesäkuussa edellisvuodesta
Markkinaraportti / huhtikuu 2014
Markkinaraportti / huhtikuu 214 Yöpymiset ulkomailta nousussa Yöpymiset vähenivät Helsingissä huhtikuussa hieman eli 1,1 %. Ulkomailta tulleiden yöpymisten määrä sen sijaan lisääntyi kaksi prosenttia,
Markkinaraportti / helmikuu 2012
Markkinaraportti / helmikuu 212 Yöpymiset 4 % plussalla helmikuussa Helsingin majoitusliikkeiden yöpymisten nousu jatkui helmikuussa ja kasvua kirjattiin 4,2 %. Lisäys painottui nyt kotimarkkinoille kasvun
METSÄTILASTOTIEDOTE. Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, syyskuu Metsäteollisuuden vienti vilkastui jälleen syyskuussa
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, syyskuu 2014 50/2014 4.12.2014 Annu Kaila Metsäteollisuuden vienti vilkastui jälleen syyskuussa
Suosituimmat kohdemaat
Suosituimmat kohdemaat Maakuntanro Maakunta Kohdemaa Maakoodi sum_lah_opisk 21 Ahvenanmaa - Kreikka GR 3 Åland Italia IT 3 Turkki TR 2 Saksa DE 1 09 Etelä-Karjala Venäjä RU 328 Britannia GB 65 Ranska FR
Talouskasvu jakaantuu epäyhtenäisesti myös vuonna 2017
Talouskasvu jakaantuu epäyhtenäisesti myös vuonna 217 Bkt:n kehitys 217 / 216, % Pohjois-Amerikka: +2,2 % USA +2,2 % Kanada +2, % Etelä- ja Väli-Amerikka: +2,1 % Brasilia +1,2 % Meksiko +2,2 % Argentiina
Markkinaraportti / elokuu 2014
Markkinaraportti / elokuu 214 Yöpymiset kotimaasta selvässä nousussa Yöpymiset lisääntyivät Helsingissä elokuussa 1,9 %. Kasvu tuli kokonaan kotimaasta yöpymisten lisääntyessä lähes kymmenen prosenttia.
Markkinaraportti / lokakuu 2014
Markkinaraportti / lokakuu 214 Yöpymiset lokakuussa 1 % plussalla Yöpymiset lisääntyivät Helsingissä lokakuussa 1,3 %. Kotimaasta tulleiden yöpymiset lisääntyivät runsaat 11 % ja ulkomailta saapuneiden
Teema 1: Globaali todellisuus. 1. Maailman metsävarat ja niiden käyttö 2. Metsäteollisuus maailmalla ja Suomessa
Teema 1: Globaali todellisuus 1. Maailman metsävarat ja niiden käyttö 2. Metsäteollisuus maailmalla ja Suomessa Maailman metsät ja kasvillisuusvyöhykkeet Metsistä boreaalisella vyöhykkeellä on 1/3. Ne
Teollisuustuotannon määrä kuukausittain
Teollisuustuotannon määrä kuukausittain Industrial Production Volume Monthly 11 15 28=1 USA 1 95 9 EU28-maat / EU28 countries 85 8 Japani / Japan 75 7 Suomi / Finland 65 28 29 21 211 212 213 Kausipuhdistettu
12 KANSAINVÄLISIÄ METSÄTILASTOJA
12 KANSAINVÄLISIÄ METSÄTILASTOJA FAO julkaisi vuonna 2006 tulokset viimeisimmästä maailman metsävarojen arvioinnista, jonka mukaan maapallolla on metsää noin 4 miljardia hehtaaria eli lähes kolmasosa maapinta-alasta.
Markkinaraportti / tammikuu 2015
Markkinaraportti / tammikuu 2015 Yöpymiset kotimaasta 11 % plussalla Yöpymiset vähenivät Helsingissä tammikuussa 6,1 %. Vähennys tuli kokonaan ulkomailta miinuksen ollessa 19,2 %. Kotimaasta tilastoitiin
Maksujärjestelmäsimulaattori SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND
Maksujärjestelmäsimulaattori 10.12.2013 Tatu Laine Sisältö Maksutapahtuma maksujärjestelmässä BoF-PSS2 simulaattorin historia Maksujärjestelmän simulointi Kysymyksiä, joihin maksujärjestelmäsimulaattori