Terveyden edistäminen yhteisöllisestä näkökulmasta
|
|
- Katariina Jurkka
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Terveyden edistäminen yhteisöllisestä näkökulmasta Maria Rautio, TtT, KM, vanhempi asiantuntija, Työterveyslaitos Finlandiatalo 1
2 yksilö yhteisö - yhteiskunta Yksilökeskeinen toimintatapa ei ole tarjonnut riittäviä työkaluja käyttäytymisen muutoksiin. Yhteisön tuki (työpaikan terveyttä edistävä kulttuuri, arvot, strategiset linjaukset) Masennus; onko yhteiskunnan perustoimintamekanismeissa jotain vialla? suorituspaineet? Epävarmuus? Kun mikään ei riitä,,, 2
3 Lainsäädännöllistä taustaa /1326 (Terveydenhuoltolaki) Tässä laissa tarkoitetaan: 1) terveyden edistämisellä yksilöön, väestöön, yhteisöihin ja elinympäristöön kohdistuvaa toimintaa, jonka tavoitteena on terveyden, työ- ja toimintakyvyn ylläpitäminen ja parantaminen sekä terveyden taustatekijöihin vaikuttaminen, sairauksien, tapaturmien ja muiden terveysongelmien ehkäiseminen ja mielenterveyden vahvistaminen sekä väestöryhmien välisten terveyserojen kaventaminen sekä suunnitelmallista voimavarojen kohdentamista terveyttä edistävällä tavalla;
4 Terveyserot 4
5 Terveyden edistämisen laatusuositus Terveyden edistäminen on tietoista terveyteen sijoittamista ja voimavarojen kohdentamista ( yritys ) terveyden taustatekijöihin vaikuttamista ( työterveysyhteistyö ) väestön terveyden ja toimintakyvyn lisäämistä kansantautien, tapaturmien ja muiden terveysongelmien vähentämistä väestöryhmien välisten terveyserojen kaventamista ( TANO ) 5
6 WHO model of Healthy Workplaces ons/healthy_workplaces_model.pdf 6
7 Työhyvinvointi muodostuu yksilön suorituskyvystä ja hyvinvoinnista, osaamisesta, johtamisesta ja työyhteisön hyvinvoinnista. (Otala 2004) 7
8 Työpaikkataso kehittämisen taustalla sosiokonstruktivisten käsitys "tieto ymmärretään yhteisesti jaetuksi ja muodostetuksi, jokaisen yksilön tieto on osa ympäröivän yhteisön laajempaa tietojärjestelmää, tieto muodostetaan ja rakennetaan sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja neuvotellen erilaisten asioiden ja ilmiöiden merkityksistä. Kehitetyissä menetelmissä yhteisiä teoreettisia lähtökohtia ovat olleet reflektointi, tutkiva kehittäminen, luova ongelmaratkaisu, empowerment (TEDI, Muutospaja, Terhi Saarasen toteuttamat hankkeet ja väitös) 8
9 Ulottuvuudet Mielekäs Vastaan ottava Keksivä Mekaaninen Vertaa oppimistyylit 9
10 Esim. TEDI-yhteiskehittelyprosessi, ulottuvuudet LAAJA-ALAINEN KÄSITYS Työympäristö ja olosuhteet Työturvallisuus Työn organisointi Työyhteisön toimivuus Kehittymismahdollisuudet Työterveyshuoltopalvelut Työkykyä ylläpitävä toiminta OSALLISTAVA KEHITTÄMINEN Informaatio koko henkilökunnalle Tedin lähtökohdat Työpaja I terveyden ja työkyvyn edellytykset kriteerit välitehtävä Työpaja II kriteerien muokkaus välitehtävä äänestys Työpaja III kehittämiskohteiden valinta äänestystuloksen perusteella välitehtävä kommentointi Työpaja IV kehittämissuunnitelman laatiminen välitehtävä kommentointi Toimeenpano Arviointi Palaute koko henkilökunnalle Juurruttaminen organisaation / yrityksen strategioihin Seuranta ja korjausliikkeet ½ vuotta, 1 vuosi, vuosittain 10
11 Askeleet onnistumiseen Laaja-alainen lähestymistapa Työntekijöiden osallistuminen > löydetään heille merkitykselliset asiat ja työpaikalle soveltuvat ratkaisut Integrointi arkeen Juurruttaminen strategioihin Olisiko tässä työterveysyhteistyön elementtejä? 11
12 Yhdessä terveyttä edistävää työpaikkaa rakentamaan - Työterveyshuolto on resurssi 12
13 Kiitos! Yhteystiedot; Maria Rautio
Terveyden edistämisen laatusuositus
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on kunnan perustehtävä. Tämän tehtävän toteuttamiseen kunta tarvitsee jokaisen hallinnonalan osaamista ja yhteistyötä. Terveyden edistäminen on tietoista terveyteen
Verkostoituvan ja moniammatillisen työotteen merkitys ja haasteet terveyden edistämisessä
Verkostoituvan ja moniammatillisen työotteen merkitys ja haasteet terveyden edistämisessä TERVEEMPI ITÄ-SUOMI (TERVIS) aloitusseminaari, Kuopio 17.05.2013 Heli Hätönen, TtT, Eritysasiantuntija Terveyskäyttäytymisen
Hilkka Halonen. toimitusjohtaja Meriva sr.
Hilkka Halonen toimitusjohtaja Meriva sr hilkka.halonen@meriva.com Hyvinvointi määritelmät Elintaso tulot, asuminen, työllisyys, koulutus ja terveys Yhteisyyssuhteet paikallis- ja perheyhteisyys, ystävyyssuhteet
Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta
Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari 28.9.2017 Vuokatti, Katinkulta Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja, sote - ja maakuntauudistuksen valmisteluryhmän varapuheenjohtaja
Työhyvinvointia yhteisesti kehittämällä - TEDI
Työhyvinvointia yhteisesti kehittämällä - TEDI Pirjo Sirola-Karvinen, projektipäällikkö p. 0500 444575 Merja Turpeinen, tutkija p. 030 4742669 Maria Rautio, kehittämispäällikkö Päivi Husman, hankkeen vastuullinen
TERVEYDEN EDISTÄMINEN - PUHEISTA TEKOIHIN LIIKKUMALLA
TERVEYDEN EDISTÄMINEN - PUHEISTA TEKOIHIN LIIKKUMALLA Kevätpäivän tasaus Kajaani 21.3.2011 Juha Rehula Puheenjohtaja, Kuntoliikuntaliitto Sosiaali- ja terveysministeri Suomen Kuntoliikuntaliitto ry 1 Tulevaisuuden
Uusi hyvä työterveyshuoltokäytäntö Kolmas kerta toden sanoo
Uusi hyvä työterveyshuoltokäytäntö Kolmas kerta toden sanoo HTTHK webinaari 26.9.2014 Finlandiatalo Sosiaali- ja terveysministeriön puheenvuoro lääkintöneuvos Arto Laine Hyvä työterveyshuoltokäytäntö -
Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas. Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri
Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri Ylilääkärii Työterveyshuolto tekee työtä työsuhteessa olevien terveyden edistämiseksi, työtapaturmien
Työhyvinvointi ja johtaminen
Työhyvinvointi ja johtaminen Johtaja 2012 forum Riihimäen-Hyvinkään Kauppakamari 13.9.2012 Aino-Marja Halonen Vastaava työterveyshoitaja Riihimäen Työterveys ry Riihimäen Työterveys ry Perustettu 1981
Vaikuttava terveyden edistäminen työterveysyhteistyössä yhteiskehittämisenä
Hyvinvointia työstä Vaikuttava terveyden edistäminen työterveysyhteistyössä yhteiskehittämisenä Yhteistyöseminaari 31.1.2017 Promo@Work-hanke Merja Turpeinen, FT, erikoistutkija,työterveyslaitos Työterveyslaitos,
Kaikki hyöty irti terveydenhuoltolaista - hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen
Kaikki hyöty irti terveydenhuoltolaista - hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Terveyskeskusten johdon neuvottelupäivät 10.2.2011 Kuntatalo Johtaja Taru Koivisto Sosiaali- ja terveysministeriö Hyvinvoinnin
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen mallit ja ennaltaehkäisevä hyvinvointityö Keski-Pohjanmaalla
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen mallit ja ennaltaehkäisevä hyvinvointityö Keski-Pohjanmaalla 21.8.2014 Ilkka Luoma Terveyspalvelujohtaja/johtava ylilääkäri, Kokkolan kaupunki Johtava lääkäri, Peruspalveluliikelaitos
TEDIn tulokset työpaikoilla Virkeänä työelämässä! Työhyvinvointia työpaikoille , Merja Turpeinen
TEDIn tulokset työpaikoilla Virkeänä työelämässä! Työhyvinvointia työpaikoille 29.11.2011, Merja Turpeinen TEDI -hanke Terveyttä edistävän työpaikan kriteeristö työpaikkalähtöinen yhteiskehittämis- ja
Hyvinvointia työstä Terveyden edistämistä työpaikalle / P Husman Työterveyslaitos
Hyvinvointia työstä Työhyvinvointia arjessa Päivi Husman, teemajohtaja Työhön osallistuminen ja kestävä työura Työterveyslaitos Työhyvinvointi tehdään arjessa yhdessä Työkykyä, terveyttä ja hyvinvointia
Miten tukea työurien jatkamista työpaikoilla?
Miten tukea työurien jatkamista työpaikoilla? Mistä työhyvinvointi koostuu? Työhyvinvointiryhmä tämä ryhmä perustettiin 2009 ryhmään kuuluu 13 kaupungin työntekijää - edustus kaikilta toimialoilta, työterveyshuollosta,
Terveydenhuoltolaki - viitekehys terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen
Terveydenhuoltolaki - viitekehys terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen Kohti sähköistä hyvinvointikertomusta Alueellinen koulutus Ylä-Savon kunnille ja yhteistoiminta-alueille Iisalmi 25.10.2011 Ulla
Lapin aluehallintovirasto
Lapin aluehallintovirasto 1 Toimintaympäristö 3 % koko maan väestöstä - väkiluku 180 848 (joulukuu 2015) - 75-v täyttäneitä 18209, 2030 ennuste 10 800 enemmän 30 % koko Suomen maapinta-alasta - maapinta-ala
Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä
Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Tallink Silja, 11.5.2017 Anne Taulu, Ylitarkastaja, FT, TtM, sh Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen Lounais-Suomen aluehallintovirasto 1 Hyvinvoinnin
MOVE! työkaluna kouluterveydenhuollossa. 24.3.2015 Anne Ylönen, kehittämispäällikkö, TtM
MOVE! työkaluna kouluterveydenhuollossa 24.3.2015 Anne Ylönen, kehittämispäällikkö, TtM SUOMEN TERVEYDENHOITAJALIITTO RY Suomen Terveydenhoitajaliitto STHL ry, Finlands Hälsovårdarförbund FHVF rf on terveydenhoitajien
Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen kokonaisuus
Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen kokonaisuus Heli Hätönen, TtT, neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö 1 11.02.2019 Etunimi Sukunimi Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen
Tiedolla johtaminen kuntien hyvinvoinnin, terveyden ja mielenterveyden edistämisessä
Tiedolla johtaminen kuntien hyvinvoinnin, terveyden ja mielenterveyden edistämisessä Heli Hätönen, TtT, Erityisasiantuntija HYVINVOIVA JA TERVE POHJANMAA Luodaanko tiedolla johtamisella hyvinvointia? 16.09.2013
Terveyden edistämisen politiikkaohjelma. Valtakunnallinen kansanterveyspäivä
Terveyden edistämisen politiikkaohjelma Valtakunnallinen kansanterveyspäivä 31.3.2008 Miksi tarvitaan terveyden edistämistä ja terveyserojen kaventamista? Terveys on arvo sinänsä Suomen kiivas ikääntymisvauhti
Terveyden edistämisen neuvottelukunta Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen
Terveyden edistämisen neuvottelukunta 2009-2013 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Alueellinen TED-työryhmä (2010) Kuntakierros 2009 Kuntien toiveet Terveyden edistämisen neuvottelukunta 2009 Alueellinen
Tulevaisuuden kunta hyvinvointipolitiikan toteuttajana
Tulevaisuuden kunta hyvinvointipolitiikan toteuttajana Kunta hyvinvoinnin edistäjänä, Oulu 25.2.2016 Erityisasiantuntija Soile Paahtama, Kuntaliitto Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen rakenteet ja toimeenpano
LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA
OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty
Uudistuva työterveyshuolto - Sosiaali- ja terveysministeriön näkökulma
Uudistuva työterveyshuolto - Sosiaali- ja terveysministeriön näkökulma TTH-lain tarkoitus (1383/2001, 1 2mom) Yhteistoimin edistää: 1. työhön liittyvien sairauksien ja tapaturmien ehkäisyä; 2. työn ja
Työhyvinvointi ja työturvallisuus tulevaisuuden työelämässä
Työhyvinvointi ja työturvallisuus tulevaisuuden työelämässä Turvallisia ja terveellisiä työoloja sekä työkykyä kaikille 8.5.2019 Ismo Suksi 2 TULEVAISUUDEN TYÖ Tarkkuuttaa vaativaa käsin tehtävää työtä
Työhyvinvointi ja johtaminen
Työhyvinvointi ja johtaminen Minna Kohmo, Henki-Tapiola 30.11.2011 23.11.2011 1 Tämä on Tapiola Noin 3 000 tapiolalaista palvelee noin 960 000 kuluttaja-asiakasta 63 000 yrittäjää 60 000 maa- ja metsätalousasiakasta
AJANKOHTAISTA KULTTUURI TEA HANKKEESTA. Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain infotilaisuus 1
AJANKOHTAISTA KULTTUURI TEA HANKKEESTA Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain infotilaisuus 1 KULTTUURI TEA HANKE MIKSI? Tiedontuotannon ja tietovarannon kehittäminen opetus- ja kulttuuriministeriön
Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus YHTEENVETO
Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus YHTEENVETO 2013-2014 9.10.2014 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Pirkanmaan alueellisen terveyden edistämisen koordinaation painopisteet 2013 2016, Pirkanmaan
6.14 Terveystieto. Opetuksen tavoitteet. Terveystiedon opetuksen tavoitteena on, että opiskelija
6.14 Terveystieto Terveystieto on monitieteiseen tietoperustaan nojautuva oppiaine, jonka tarkoituksena on edistää terveyttä, hyvinvointia ja turvallisuutta tukevaa osaamista. Lähtökohtana on elämän kunnioittaminen
Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi
Hyvinvointia työstä Työhyvinvoinnin tilannekuva - Työnantajan nykyiset tiedot ja taidot toimintaan Rauno Pääkkönen Elina Ravantti Selvityksen tarkoitus ja toteutus Muodostaa käsitys mitä työhyvinvoinnilla
Terveysosasto, kuntoutusryhmä. Ammatillisesti syvennetty lääketieteellinen kuntoutus eli ASLAK-kurssi 12. Voimassa
Ammatillisesti syvennetty lääketieteellinen kuntoutus eli ASLAK-kurssi 12 Voimassa 1.1.2012 ASLAK-prosessi Aloite Yleensä työterveyshuollosta tai työpaikalta Suunnittelukokous Työterveyshuolto Työpaikka
Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja
Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja 2.4.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen
Näkökulmia kansanterveysyhteistyöhön Ritva Halila Lääketieteellisen etiikan dosentti Helsingin yliopisto, Hjelt-Instituutti
Näkökulmia kansanterveysyhteistyöhön Ritva Halila Lääketieteellisen etiikan dosentti Helsingin yliopisto, Hjelt-Instituutti ritva.halila@helsinki.fi www.helsinki.fi/yliopisto Mitä terveys on? WHO: täydellisen
Organisaation tuottavuus on ihmisten hyvinvointia
Organisaation tuottavuus on ihmisten hyvinvointia Terveyttä yksilöille, tuottavuutta yritykselle ja hyvinvointia työyhteisölle Ossi Aura Työhyvinvoinnin tutkimus- ja kehitysjohtaja, fil.tri Alustuksen
Kunta hyvinvoinnin edistäjänä uusien haasteiden edessä
Kunta hyvinvoinnin edistäjänä uusien haasteiden edessä Tuulia Rotko, kehittämispäällikkö Poikkihallinnollinen johtaminen seminaari, Tampere 11.2.2015 Kuntien yhteiskunnalliset roolit Verkostojen solmukohta
Työkykypassi 3.0. Opiskeluhyvinvoinnin kehittämispäivät Lauri Sundell, EDUPOLI Maria Käkelä, SAKU ry
Työkykypassi 3.0 Opiskeluhyvinvoinnin kehittämispäivät 21.11.2018 Lauri Sundell, EDUPOLI Maria Käkelä, SAKU ry Työpaja 9:00-11:45 9:00-9:30 orientaatio Pajan ja meidän esittely Aloituskierros esittely
Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman eli Kaste-ohjelman (2012-2015) valmistelu
Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman eli Kaste-ohjelman (2012-2015) valmistelu Alueellinen ohjelmapäällikkö Jouko Miettinen Itä- ja Keski-Suomen alueellinen johtoryhmä KASTE-ohjelman
Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen
Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2017-2020 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2017 2020 TAVOITE: TERVEYSEROJEN KAVENTAMINEN Linjaa terveyden edistämisen
Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos
Hyvinvointia työstä Sosiaali- ja terveysalan asiantuntijalaitosten yhteenliittymä SOTERKO, 2011-2015 Yhteistyöalue: Nuorten aikuisten terveys-, hyvinvointija työhön osallistumisen erojen kaventaminen (NUORET)
Työpaikan ja työterveyshuollon yhteistyö
Työpaikan ja työterveyshuollon yhteistyö Työterveyshuolto = työnantajan järjestettäväksi säädettyä työterveyshuollon ammattihenkilöiden ja asiantuntijoiden toimintaa, jolla edistetään 1) työhön liittyvien
Korvausjärjestelmän tuki uudistuneille käytännöille
Korvausjärjestelmän tuki uudistuneille käytännöille Finlandia-talo / webinaari 26.9.2014 Reija Jääskeläinen etuuspäällikkö Työterveyshuollon korvausjärjestelmän tavoitteet (1/2) Edistää, kannustaa ja ohjata
Sosiaali- ja terveysministeriö
Sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaali- ja terveydenhuoltoalan ergonomia-asiantuntijoiden työseminaari 6.-7.6.2013 Liisa Hakala Mielekäs työ sosiaali- ja terveydenhuoltoalalla - Miksi työn mielekkyys
Hyvinvointikertomus uuden terveydenhuoltolain toteuttajana
Hyvinvointikertomus uuden terveydenhuoltolain toteuttajana Hyvinvointikertomukset ja strategiat elämään! Työkokous, Rovaniemi 22.3.2011 Terveempi Pohjois-Suomi Suvi Helanen, hankesuunnittelija Mitä laeissa
Vuoden 2019 toimintasuunnitelman esittely WHO Healthy Cities tavoitteet kaudella
Vuoden 2019 toimintasuunnitelman esittely WHO Healthy Cities tavoitteet kaudella 2019 2023 12.4.2019 Sanna Ahonen, Terve Kunta -verkoston koordinaattori, THL 1 TERVE KUNTA -VERKOSTON PÄÄTEEMAT VUOSINA
LapponiaSeitti - esittely
LapponiaSeitti - esittely Työterveyshuollon ajankohtaisseminaari 7.2.2013 Rovaniemi Lapin aluehallintovirasto Tiina Rajala, TTL, aluejohtaja Oulu Monenmoista pitäisi hallita ja monta asiaa vaikuttaa Totuus
Terveyden edistämisen. TULE parlamentti
Terveyden edistämisen politiikkaohjelma l TULE parlamentti 4.12.2008 Miksi tarvitaan terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä? Terveys on arvo sinänsä Työllisyysaste on saatava nousuun terveyttä, työ- ja
Miksi terveyden edistäminen kiinnostaisi kuntajohtajaa?
Miksi terveyden edistäminen kiinnostaisi kuntajohtajaa? Terveyden edistäminen tylsät hampaat vai sitkeä liha? Terve-Sos 14.5.2009 Riitta Simoila kehittämisjohtaja Helsingin kaupungin terveyskeskus Terveyden
Työtapaturmien ja ammattitautien vähentäminen. 6.11.2014 Eurosafety-messut
Työtapaturmien ja ammattitautien vähentäminen 6.11.2014 Eurosafety-messut SISÄLTÖ Työterveys- ja työsuojelutyön strategiset tavoitteet Työkyky ja toimintaympäristö (Työkykytalo) Työtapaturmien ja ammattitautien
Tiedosta turvaa - työsuojeluviranomaisen näkökulma. Ylitarkastaja Keijo Päivärinta
Tiedosta turvaa - työsuojeluviranomaisen näkökulma Ylitarkastaja Keijo Päivärinta [Tekijän nimi ja osasto] 28.4.2017 1 Valvomme Tietoa hyödyntäen Työpaikan arkiongelmiin pureutuen Saadaksemme paremmat
Työterveyshuollon tulevaisuus osana sotea
Hyvinvointia työstä Työterveyshuollon tulevaisuus osana sotea Jorma Mäkitalo TTL KEVA päivä 16.3.2017 17.3.2017 Työterveyslaitos Jorma Mäkitalo www.ttl.fi 2 Työterveyslaitoksen strategiset kärjet 17.3.2017
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sote- ja maakuntauudistuksessa - kuntien ja maakuntien yhteinen tehtävä
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sote- ja maakuntauudistuksessa - kuntien ja maakuntien yhteinen tehtävä Taru Koivisto Sosiaali- ja terveysministeriö 1 30.3.2017 - Taru Koivisto Hyvinvoinnin ja terveyden
Mikä ohjaa terveyden edistämistä? Heli Hätönen, TtT Koordinaattori, Imatran kaupunki Projektipäällikkö, THL
Mikä ohjaa terveyden edistämistä? Heli Hätönen, TtT Koordinaattori, Imatran kaupunki Projektipäällikkö, THL Terveyden edistämisen toiminnan yksinkertaisuus - ja saman aikainen kompleksisuus Lähestymistapoja
Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla. Metsurintie JÄMSÄNKOSKI puh
TYÖVALMENNUSÄÄTIÖ AVITUS EKOCENTER Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla Tutkinnon perusteet: YHTEISET TUTKINNON OSAT Paikka: EkoCenter Metsurintie 2 42300 JÄMSÄNKOSKI
Ryhdy kuntamuutoksen tekijäksi! Tutkiva työtapa muutoksen hallinnassa
Ryhdy kuntamuutoksen tekijäksi! Tutkiva työtapa muutoksen hallinnassa Työhyvinvointi ja johtaminen kotihoidossa Helsinki Congress Paasivuori 7.10.2014 Eveliina Saari, tiimipäällikkö, FT, Työterveyslaitos
Tiedosta turvaa - työsuojeluviranomaisen näkökulma. Ylitarkastaja Jari Toivonen Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue
Tiedosta turvaa - työsuojeluviranomaisen näkökulma Ylitarkastaja Jari Toivonen Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue Valvomme Tietoa hyödyntäen Työpaikan arkiongelmiin pureutuen Tervettä
Terve työpaikka -esimerkki suun terveydenhuollosta Anne Nordblad
Terve työpaikka -esimerkki suun terveydenhuollosta 10.02.2011 Anne Nordblad SUHAT - verkosto Strategisen johtamisen kehittäminen terveyskeskusten suun terveydenhuollossa Mikä SUHAT -verkosto on? SUHAT
Kunnan rooli mielenterveyden edistämisessä
Tiedosta hyvinvointia Mielenterveysryhmä 1 Kunnan rooli mielenterveyden edistämisessä Eija Stengård PsT, kehittämispäällikkö Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Eija Stengård, 2005 Tiedosta
Työterveysyhteistyö työntekijän työhön paluun tukena Rovaniemi
Työterveysyhteistyö työntekijän työhön paluun tukena 07.02.2013 Rovaniemi ylilääkäri, työterveyslääkäri Heli Leino, Rovaniemen kaupungin työterveysliikelaitos Työterveyshuolto = työnantajan järjestettäväksi
Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi
Hyvinvointia työstä Miksi työtapaturmia kannattaa ehkäistä ja vähentää myös kunta-alalla? Tuula Räsänen, tiimipäällikkö, Työhyvinvointi ja turvallisuus -tiimi Organisaatio Palvelemme asiakkaita ja kumppaneita
Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille Hyväksytty sivistyslautakunnassa
Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille 2015-2020 Hyväksytty sivistyslautakunnassa 23.9.2015 Kaarinan strategia Visio Maailma muuttuu Kaarina toimii! Toiminta-ajatus Järjestämme
PÄTEVÄ on kätevä - terveyden edistämisen johtamisen ja suunnittelun oma portaali
PÄTEVÄ on kätevä - terveyden edistämisen johtamisen ja suunnittelun oma portaali 6.9.2011 -päätösseminaari Tamperetalo Marita Päivärinne projektisuunnittelija, TtM Minna Pohjola projektipäällikkö, th ylempi
Transaktioista arvoihin työterveyttä vaikuttavasti
Transaktioista arvoihin työterveyttä vaikuttavasti Erikoislääkärikoulutuksen valtakunnallinen seminaari 23.11.2010, Helsingin yliopisto Pääjohtaja Harri Vainio, Työterveyslaitos Maailma muuttuu pysyykö
Työikäisten terveydenhuolto osana SOTEa
Työikäisten terveydenhuolto osana SOTEa LT, työterveyshuollon erikoislääkäri, lääkintöneuvos TYÖKE-seminaari 7.11.2018 Finlandiatalo 1 10.10.2018 Miksi maakunta- ja sote-uudistus tehdään? Perustuslakivaliokunta
Vaikuttavuutta työterveysyhteistyöllä vaikuttavan työterveysyhteistyön indikaattorit ja hyvät käytännöt (ESR )
Vaikuttavuutta työterveysyhteistyöllä vaikuttavan työterveysyhteistyön indikaattorit ja hyvät käytännöt (ESR 2015-2018) Yhtenä hankkeen tuotoksena syntyivät työterveysyhteistyön indikaattorit. ovat kuvailevia
TYÖTURVALLLISUUS OSANA TYÖHYVINVOINNIN JOHTAMISTA
TYÖTURVALLLISUUS OSANA TYÖHYVINVOINNIN JOHTAMISTA Työsuojelu- ja turvallisuuspäällikkö Elina Hihnala-Mäkelä, Seinäjoen kaupunki TYÖHYVINVOINTISEMINAARI 7.-8.2.2018 MÄÄRITELMIÄ - Työhyvinvointi kuvaa työntekijän
HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY
HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY Sisältö: Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Hyvinvointilautakunta Lautakunnan alaiset jaostot Sote-neuvottelukunta Toimialan organisoituminen Palvelualueiden toiminnot
Turpakäräjät
Turpakäräjät 17.1.2017 Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen kuntien tehtävänä Näkökulmia ennaltaehkäisevän päihde- ja mielenterveystyön kehittämiseen kunnissa Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen kunnissa
Hyvinvointikertomukset Lapin kunnissa
Hyvinvointikertomukset Lapin kunnissa ja sähköisen hyvinvointikertomuksen malli 12.5.2011 Lapin johtavien lääkäreiden päivät Tuula Kokkonen Ohjaajalääkäri Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden
JUANKOSKEN KAUPUNGIN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUOSILLE 2014-2016
1 JUANKOSKEN KAUPUNKI TYÖSUOJELU JUANKOSKEN KAUPUNGIN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA VUOSILLE 2014-2016 1. TOIMINTAOHJELMAN MERKITYS JA TAVOITE Juankosken kaupungin työsuojelun toimintasuunnitelman tarkoituksena
Aina löytyy työkykyä miten työtä muokataan?
Aina löytyy työkykyä miten työtä muokataan? Työkaarityökalulla tuloksia -työseminaari 2014 3.10. Tampere 9.10. Helsinki 10.10. Oulu Pirkko Mäkinen, Työturvallisuuskeskus TTK Asiantuntija pirkko.makinen@ttk.fi
Ajankohtaista Kulttuuri TEA -hankkeesta
Ajankohtaista Kulttuuri TEA -hankkeesta Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuudet Maaliskuu 2019 Projektikoordinaattori Niina Saukko Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Kulttuuri tea hanke miksi? Tiedontuotannon
Terveysalan hallinto ja päätöksenteko. Riitta Räsänen syksy 2008
Terveysalan hallinto ja päätöksenteko Riitta Räsänen syksy 2008 Kurssin tavoitteet ja suoritus suomalaisen sosiaali- ja terveysalan lainsäädäntö ja järjestelmät toimintaympäristö kehittämisen haasteet
YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA. Työkyvyn edistämisen tuki. Heli Leino Ylilääkäri Työterveyshuollon erikoislääkäri
YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA Työkyvyn edistämisen tuki Heli Leino Ylilääkäri Työterveyshuollon erikoislääkäri Suomalaisuus on arvokas asia! Meitä jokaista tarvitaan! Mitkä asiat vaikuttavat työkykyyn?
PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN TYÖTERVEYSHUOLTO
PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN TYÖTERVEYSHUOLTO TYÖTERVEYSHUOLLON TAVOITTEET Työterveyshuollon tavoitteena on terveellinen ja turvallinen työympäristö, työhön liittyvien sairauksien ja tapaturmien ehkäisy
Työturvallisuus ammatillisessa peruskoulutuksessa. 4.2.2015 Tuija Laukkanen Ammatillinen peruskoulutus yksikkö
Työturvallisuus ammatillisessa peruskoulutuksessa 4.2.2015 Tuija Laukkanen Ammatillinen peruskoulutus yksikkö Työturvallisuus ammatillisessa peruskoulutuksessa 1/2 Tutkinnon perusteisiin sisältyy erilaisia
Terveyden edistämisen politiikkaohjelma ja (työ)hyvinvointi. Sosiaalineuvos Maija Perho
Terveyden edistämisen politiikkaohjelma ja (työ)hyvinvointi Sosiaalineuvos Maija Perho 29.11.2011 Ohjelman tavoitteet Terveyden edistämisen rakenteiden vahvistaminen Elintapamuutosten aikaansaaminen Terveyttä
Henkinen työsuojelu hyvinvointia rakennetaan yhdessä
Henkinen työsuojelu hyvinvointia rakennetaan yhdessä Yliopistojen työsuojelupäivät 2006 Tulevaisuuden turvallisuutta - NYT Koulutuspäällikkö, työpsykologi Tiina Saarelma-Thiel tiina.saarelma-thiel@ttl.fi
Liikunnan asema Tulevaisuuden kunnassa ja rajapintayhteistyö Lounais-Suomen kuntien liikuntaseminaari
Liikunnan asema Tulevaisuuden kunnassa ja rajapintayhteistyö Lounais-Suomen kuntien liikuntaseminaari 22.-23.9.2016 ylitarkastaja Sari Virta Alustuksen rakenne Tiedolla johtaminen Hyvinvoinnin edistäminen
Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi
Hyvinvointia työstä Ammattikuljettajan työhyvinvointi turvallinen ja ergonominen työpäivä Materiaalin käyttö- ja tekijänoikeudet turvallinen ja ergonominen työpäivä koulutusmateriaali Tekijänoikeus on
Joutsa, Luhanka ja Toivakka elinvoimapaja
Joutsa, Luhanka ja Toivakka elinvoimapaja 14.3.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen
PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN TYÖTERVEYSHUOLTO
PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN TYÖTERVEYSHUOLTO TYÖTERVEYSHUOLLON TAVOITTEET Työterveyshuollon tavoitteena on terveellinen ja turvallinen työympäristö, työhön liittyvien sairauksien ja tapaturmien ehkäisy
OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA
OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty
Palvelun nimi Tietojen antaminen, neuvonta ja ohjaus ryhmässä. Palvelun nimi Tietojen antaminen, neuvonta ja ohjaus yksilöllisesti
et Työpaikkaselvitys Terveystarkastukset Työkykyä ylläpitävä toiminta Työfysioterapeutin ergonomiatoiminta Tietojen antaminen, neuvonta ja ohjaus Ergonomiaselvitys Kuuluu teema-alueisiin: Työpaikkaselvitys
HYVINVOINTIKERTOMUKSEN MITTARIT
HYVINVOINTIKERTOMUKSEN MITTARIT Liikunnan palveluketju vahvaksi 26.5.2015 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Motto: Hyvin suunniteltu on jo puoleksi tehty 2 26.5.2015 Terveydenhuoltolaki 1326/2010, 12
Työpaja Yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittava osaaminen (8 osp) Alkuinfo työpajalle Aira Rajamäki Ammatillinen peruskoulutus
Työpaja 4 3.3 Yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittava osaaminen (8 osp) Alkuinfo työpajalle 15.4.2015 Aira Rajamäki Ammatillinen peruskoulutus 3.3 Yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittava osaaminen Tutkinnon
Osaaminen ja työhyvinvointi järjestötyössä
Osaaminen ja työhyvinvointi järjestötyössä Heidi Ristolainen 2016 Opintokeskus Sivis 2016 Esittely Kerro lyhyesti, kuka olet ja mistä tulet. Millaisia ajatuksia sana työhyvinvointi sinussa herättää? Orientaatio
työkyvyttömyyseläkkeistä
FINNISH CENTRE FOR PENSIONS KANSAINVÄLINEN VAMMAISNAISSEMINAARI 12.3.2008 Kuvitettua Naisten tietoa työkyky ja työkyvyttömyyseläkkeistä työkyvyttömyyseläkkeet Raija Gould Raija Gould Eläketurvakeskus Eläketurvakeskus
Terveyden edistämisen neuvottelukunta
Terveyden edistämisen neuvottelukunta 1.4.2016 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Aiheet Pirkanmaan alueellisen hyvinvointikertomus 2017-2020:n perustana käytettävät kansalliset ja alueelliset suunnitelmat,
Varhaisen tuen toimintamalli. Hyväksytty
Varhaisen tuen toimintamalli Hyväksytty 2 Tavoitteet Varhaisen tuen mallin tavoitteena on sopia yhdessä menettelytavoista ja toimenpiteistä, joilla henkilöstön terveyteen ja työkykyyn voidaan kiinnittää
Hyvän mielen viikko voi hyvin työssä 2015. Päivi Maisonlahti, Lahden kaupunki, työhyvinvointipäällikkö
Hyvän mielen viikko voi hyvin työssä 2015 Päivi Maisonlahti, Lahden kaupunki, työhyvinvointipäällikkö Mie tahtoisin ihan tavallisen työpaikan semmosen missä pomo on paikalla kun sitä tarvii työkaveri ei
Valtakunnallinen toimija, paikallisesti lähellä.
Valtakunnallinen toimija, paikallisesti lähellä. 1 Se aito työterveyshuolto Missiomme on parantaa työkykyä ja työterveyttä, ennaltaehkäistä riskejä ja edistää suomalaista työhyvinvointia. Työn, terveyden
Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.
Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.2018 Satakunnan maakuntauudistuksen tarkennettu toimintasuunnitelma ajalle
ATH laajeni kansalliseksi vuosina
Helsinki 18.12.2014 Terveyden edistämisen suunnittelun työkaluja ja tietolähteitä johtamisen ja kehittämistyön tukena: Esittelyssä Alueellisen terveys- ja hyvinvointitutkimuksen (ATH) tulospalvelun käyttö
Tiedosta turvaa - työsuojeluviranomaisen näkökulma. Ylitarkastaja Jarmo Osmo Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto
Tiedosta turvaa - työsuojeluviranomaisen näkökulma Ylitarkastaja Jarmo Osmo Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto [Tekijän nimi ja osasto] 3.5.2017 1 Työsuojeluvalvonnan yhteiskunnallinen vaikuttavuus
Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja
Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja 9.4.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen
kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA
kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA 2015-2016 Ammattiosaajan työkykypassilla vahvistat työkykyäsi Lisää ensimmäinen luettelomerkki tähän Lisää toinen luettelomerkki tähän Lisää kolmas luettelomerkki tähän https://vimeo.com/57925261
PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN TYÖTERVEYSHUOLTO
PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN TYÖTERVEYSHUOLTO TYÖTERVEYSHUOLLON TAVOITTEET Työterveyshuollon tavoitteena on terveellinen ja turvallinen työympäristö, työhön liittyvien sairauksien ja tapaturmien ehkäisy
KAIKIN KEINOINKO työpaikkaterveyden edistämistä?
KAIKIN KEINOINKO työpaikkaterveyden edistämistä? Toimenpidesuositusten analyysi käyttäytymistieteellisestä näkökulmasta Eveliina Korkiakangas Näyttöön perustuvaa terveyden edistämistä työpaikoilla Promo@Work