Lausunnossamme keskitymme ensin luonnoksen vahvuuksiin, sitten huolenaiheisiimme.

Transkriptio

1 Kepan lausunto kehityspoliittisen ohjelman luonnoksesta Arvoisa ministeri Väyrynen, Kepa on iloinen ympäristökysymysten esiinnostamisesta uudessa kehityspoliittisessa ohjelmassa, mutta eri politiikkasektoreiden kehityspoliittisen johdonmukaisuuden vähäinen huomiointi on huolestuttava askel taaksepäin, kohti suppeampaa ja tehottomampaa kehityspolitiikkaa. Koska kansalaisjärjestöt pyrkivät olemaan hallitukselle ja ulkoasiainministeriölle rakentava yhteistyökumppani Suomen kehityspolitiikan suunnittelussa, toteutuksessa ja seurannassa, olemme pettyneitä ohjelman valmisteluaikataulun yhtäkkisestä kiristymisestä. Verkkopohjainen keskustelu ensiluonnoksesta, josta meille kerrottiin jo heinäkuussa, jäi vain viikon mittaiseksi. Lyhyt kommentointiaika aiheuttaa vaikeuksia niin pienille kuin suurillekin kansalaisjärjestöille, joilla olisi arvokasta annettavaa niiden sektoreiden suunnittelulle, joihin ne ovat erikoistuneet. Lausunnossamme keskitymme ensin luonnoksen vahvuuksiin, sitten huolenaiheisiimme. Kehitysyhteistyömäärärahojen nostoaikataulu on kirjattu selkeästi Kepa on tyytyväinen siihen, että ohjelmassa määritellään selkeä aikataulu kehitysyhteistyömäärärahojen nostamiseksi 0,7 prosenttiin vuonna 2015, kuten Yhdistyneiden Kansakuntien ja myös Euroopan unionin jäsenet ovat sopineet. Prosenttimääräiset eli kansantalouden kokoon sidotut tavoitteet ovat edullisia erityisesti Suomen kaltaisille pienille talouksille: ulkopoliittisen vaikutusvallan sitominen valtioiden euromääräiseen vastuunkantoon tuomitsisi Suomen pysyvästi kansainvälisten keskustelujen marginaaliin. Kehitysmaiden omistajuutta korostetaan Iloitsemme siitä, että kehitysmaiden omistajuus nostetaan kehityspoliittisessa ohjelmaluonnoksessa esiin useaan kertaan (sivuilla 1, 8, 12 ja 16). Kehitysmaiden omistajuus on keskeinen periaate vuosituhatjulistuksessa, Pariisin julkilausumassa ja Vanhasen II hallituksen hallitusohjelmassa. Kun köyhien maiden ja ihmisten päätäntävalta ja vastuu kehityspolitiikan suunnittelussa ja toteutuksessa kasvaa, politiikka vastaa paremmin paikallisia tarpeita ja tukee ihmisten omia ponnisteluita. Tärkeää on myös pyrkiä tukemaan sitä, että kohdemaan omistajuus on mahdollisimman laaja-alaista ja demokraattista. Jotta kaikki sidosryhmät ymmärtäisivät omistajuuden periaatteen ja sen asema vakiintuisi, tulee harkita muutamien konkreettisten, kehitysmaiden omistajuutta vahvistavien toimenpiteiden lisäämistä. Suomi voisi toteuttaa omistajuuden periaatetta esimerkiksi lisäämällä budjettitukea vastuullisesti toimineille hallituksille, lopettamalla kehitysavun sitomisen suomalaisten tavaroiden ja palveluiden ostoihin, tukemalla kansainvälistä keskustelua kehitysavun saamiselle asetettujen ehtojen uudistamisesta sekä tukemalla kehitysmaiden sananvallan kasvua monenvälisten ja alueellisten kauppaneuvottelujen asialistojen määrittelemisessä. YK nähdään keskeisimpänä monenkeskeisenä toimijana Olemme hyvin tyytyväisiä siihen, että YK nähdään keskeisimpänä monenkeskisen yhteistyön välineenä ja työtä YK:n arvovallan ja tehokkuuden lisäämiseksi jatketaan. 1

2 Painotuksen tulee näkyä myös määrärahojen kohdentamisessa. Tällä vuosituhannella YK:n osuus monenvälisen kehitysavun maksatuksista on laskenut 38 prosentista 29 prosenttiin. Talousarvioesityksen mukaan ensi vuonna on luvassa vielä aiempia vuosia suurempi lasku: monenvälisen avun 25 miljoonan euron lisäyksestä YK-järjestelmälle suunnataan vain 3,5 ja kehitysrahoituslaitoksille 13 miljoonaa. Tähän asti pankkien ja YK:n osuus on ollut suunnilleen yhtä suuri. Kehityspoliittisen johdonmukaisuuden parantamiseen tulee osoittaa käytännön toimenpiteitä Kepa on erittäin huolestunut siitä, ettei luonnoksessa käsitellä eri politiikan alojen kehityspoliittisen johdonmukaisuuden parantamista. Luonnos sivuuttaa hallitusohjelman ohjeistuksen eri politiikkasektoreiden kehityspoliittisen johdonmukaisuuden vahvistamisesta. Hallitusohjelman teksti kehityspolitiikasta alkaa: Kehityspolitiikan tärkein tavoite on YK:n vuosituhattavoitteiden saavuttaminen. Hallitus jatkaa kehityspoliittisen johdonmukaisuuden vahvistamista eri politiikkasektoreilla. Luonnoksessa eri politiikkasektorien johdonmukaisuudesta on vain yksi yleinen virke sivulla 11 ja EU:n politiikkojen johdonmukaisuudesta kaksi virkettä sivulla 14. Mielestämme siirtyminen pelkästä kehitysyhteistyöpolitiikasta kokonaisvaltaiseen kehityspolitiikkaan on se suuri mullistus, joka alallamme on tällä vuosituhannella tapahtunut. On tunnistettu, ettei pelkkä kehitysyhteistyö niin arvokasta kuin se onkin koskaan tule poistamaan köyhyyttä ja ympäristötuhoja, vaan tarvitaan muutoksia myös muun muassa kauppa-, maatalous-, turvallisuus-, maahanmuutto- ja ympäristöpolitiikassamme. Suomessa työ kehityspoliittisen johdonmukaisuuden vahvistamiseksi pääsi hyvään alkuun edellisen kehityspoliittisen ohjelman pohjalta, joka käsitteli yhdentoista politiikkasektorin vaikutuksia globaaliin köyhyyteen (yhteensä 16 sivua). Suomi on profiloitunut niin EU:ssa kuin OECD:ssäkin kehityspoliittisen johdonmukaisuuden edistäjien kärkimaana. Muut ministeriöt tarvitsisivat edelleen ulkoasiainministeriön tukea omien toimiensa globaalien köyhyysvaikutusten huomaamisessa ja muokkaamisessa. Ohjelmassa tulisi päättää, että kehityspoliittisen johdonmukaisuuden vahvistamiseksi: Vaikutukset globaaliin köyhyyteen ja ympäristöön sisällytetään kaikkiin sellaisiin ohjelmiin ja selvityksiin, joilla määritellään Suomen toimintalinjoja kehitykseen vaikuttavissa kysymyksissä. Ulkoministeriön ja muiden ministeriöiden viranomaisten yhteistyötä tehostetaan Suomessa virallisten, institutionaalisten rakenteiden kautta, esimerkiksi perustamalla globaaliasioiden ministerityöryhmä. Viranomaisten yhteistyön tehostamista tuetaan myös Euroopan Unionissa ja muissa kansainvälisissä järjestöissä. Vuosittainen raportti kehityspolitiikasta, jota eduskunta on pyytänyt hallitukselta aiemman kehitysyhteistyökertomuksen sijasta, valmistellaan perusteellisesti, hyödyntäen linkit EU:lle tehtävään johdonmukaisuusraportointiin. Kaikkia ministeriöitä kannustetaan sitoutumaan kansalliseen raportointiprosessiin, ja hallitus tukee raportin laaja-alaista käsittelyä eduskunnassa. Lisäksi kehityspoliittisen johdonmukaisuuden periaatetta tulee selkiyttää esittämällä konkreettisia tapoja, joilla eri politiikkasektorien kehityspoliittista johdonmukaisuutta voitaisiin vahvistaa. Tällaisia toimenpiteitä olisivat esimerkiksi: kauppapolitiikassa rauhallisemman aikataulun puoltaminen EU:n ja kehitysmaiden välillä kanssa käytävien alueellisissa ja kahdenvälisissä kauppaneuvotteluissa, jotta köyhyysarviointien tekemiselle ja kansallisten parlamenttien ja hallitusten osallistumiselle on riittävästi aikaa. maatalouspolitiikassa EU:n maatalouden vientitukien välittömän lakkauttamisen tukeminen. Vientituet vääristävät kauppaa, ruokkivat polkumyyntiä ja uhkaavat kehitysmaiden omaa tuotantoa suoremmin kuin mikään muu tuki-instrumentti. turvallisuuspolitiikassa yhä suuremman osan aseellisista turvallisuusmenoista suuntaaminen rauhanturvaamiseen, siviilikriisinhallintaan ja asekaupan ehkäisemiseen. maahanmuuttopolitiikassa EU:n kehittyvään yhteiseen maahanmuuttopolitiikkaan vaikuttaminen, jotta työlupaa voisi hakea kehitysmaista. Analyysi haavoittuvista aloista (terveydenhoito, koulutus) ja sosiaalisista vaikutuksista on tärkeä aivovuodon ja hoivavuodon (lasten jääminen 2

3 yksin äitien lähtiessä siirtolaisiksi) estämiseksi. energiapolitiikassa EU:n liikenteen biopolttoainetavoitteen tulee saavuttaa ilman trooppisia metsiä tuhoavia tuotteita. Biopolttoaineiden tuottaminen ei saa heikentää kehitysmaiden ruokaturvaa. Lisäesimerkkejä löytyy lähes 80 kansalaisjärjestön yhteisestä, kehityspoliittisen ohjelman laadintaa evästäneestä kirjelmästä osoitteesta Kestävän kehityksen pilarien tasapainoa tulee parantaa Olemme iloisia ympäristökysymysten esiinnostamisesta uudessa kehityspoliittisessa ohjelmassa, mutta huolissamme kestävyyden yhteiskunnallis-sosiaalisen pilarin jäämisestä vähälle huomiolle. Kuten luonnoksessa todetaan, kestävyyden kolme ulottuvuutta (taloudellinen, yhteiskunnallissosiaalinen ja ympäristökestävyys) liittyvät erottamattomasti toisiinsa. Köyhyys pitkittää ja syventää ympäristöongelmia ja vastaavasti ilmastonmuutos ja muut ympäristöongelmat synnyttävät ja ylläpitävät köyhyyttä. Kehityspolitiikassa tulee etsiä synergioita ja tasapainoa näiden ulottuvuuksien välillä. Tämä on pitkä prosessi, jossa jatkuvuus hallituskaudelta toiselle on tärkeää. Luonnoksessa yhteiskunnallissosiaalinen ulottuvuus jää niin vähälle huomiolle, että Suomen kehityspolitiikan jatkuvuus vaarantuu. Yhteiskunnallis-sosiaalista kehitystä tulee käsitellä seuraavilla tavoilla: Peruspalveluiden kehittäminen ja demokratian edistäminen tulee lisätä listoihin, joissa esitellään Suomen kannalta tärkeitä temaattisia sektoreita sekä kestävää kehitystä edistäviä toimia. Luonnoksen listat ohittavat nämä sektorit lähes kokonaan, vaikka listat muuten ovat varsin laajat. Suomi on monessa pääyhteistyömaassa aktiivinen ja haluttu kumppani esimerkiksi koulutuksen, terveydenhuollon, vammaiskysymysten ja desentralisaation vahvistamisessa. Ihmisoikeuksien kunnioittamiselle, sukupuolten ja yhteiskunnallisen tasa-arvon edistämiselle sekä demokratisoitumisen tukemiselle tulee antaa enemmän huomiota. Kuten edellinen kehityspoliittinen ohjelma linjasi, nämä ovat välttämätön edellytys kehitykselle. Esimerkiksi naisten asemasta konflikteissa on viime aikoina käyty vilkasta keskustelua ja YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselma 1325 vuodelta 2000 sisältää konkreettisia vaatimuksia muun muassa naisten osallistumisesta konfliktien estämiseen ja rauhanrakentamiseen. Suomen tulee jatkaa sitoutumista ihmisoikeusperustaiseen kehityspolitiikkaan. Ihmisoikeusperustaisessa politiikassa korostetaan yksilön ja ryhmien oikeuksia sekä valtioiden ja kansainvälisen yhteisön juridisia velvollisuuksia ja poliittisia sitoumuksia näiden oikeuksien toteuttamiseksi. Tietoisuus oikeuksista on edellytys yksilöiden vaikutusmahdollisuuksien lisäämiselle oman elämänlaatunsa parantamiseksi. Oikeusperustaisuuden vahvistamiseksi Suomen tulee muun muassa lisätä tukeaan kehitysmaiden kansalaisyhteiskunnille niin rahallisesti kuin kehitysmaiden yhteistyömaiden hallitusten kanssa käytävässä dialogissa. Järjestöjen rooli itsenäisinä toimijoina, kansainvälisyyskasvattajana, kehityspolitiikan vahtikoirana ja merkittävänä kehitysyhteistyön kumppanina tulee tunnustaa Ohjelmaluonnoksessa todetaan, että kansalaisjärjestöillä on tärkeä rooli Suomen kehityspolitiikan kokonaisuudessa. Valitettavasti tämä sinänsä merkittävä tunnustus jää irralliseksi. Kappaleessa 5.5 korostetaan vain järjestöjen roolia valtiollisen kehitysyhteistyön täydentäjinä. Kansalaisjärjestöt tulee tunnustaa itsenäisinä toimijoina, sillä järjestöjen toiminta perustuu niiden itselleen asettamille arvoille ja tavoitteille. Yhteistyö tai kumppanuus esimerkiksi valtiollisen tai yritysmaailman toimijan kanssa perustuu ennen kaikkea yhteisten arvojen jakamiseen ja haluun ponnistella yhteisesti tärkeiksi koettujen päämäärien saavuttamiseksi. Järjestöt ovat keskeisiä toimijoita globaaleihin kysymyksiin liittyvien keskusteluiden herättelijöinä, tiedon välittäjinä ja kansainvälisyyskasvatuksen suunnittelijoina sekä toteuttajina. Ilman järjestöjä ulkopoliittiset kysymykset näkyisivät eri puolilla Suomea huomattavasti vähemmän. Kansalaisyhteiskunnan vahvistajana järjestöillä on merkittävä vahtikoiran rooli. Vahva kansalaisyhteiskunta on demokratian tukipilari ja samalla demokraattisen valtion tai yhteisön yksi keskeinen tunnusmerkki. Kansalaisjärjestöt vahvistavat ja pyrkivät antamaan äänen niille ryhmille 3

4 yhteiskunnassa, jotka ovat heikossa asemassa tai marginalisoituja kuten äärimmäisessä köyhyydessä elävät, vammaiset, naiset ja etniset ryhmät. Välittämällä kansalaisten näkemyksiä ja seuraamalla viranomaisten ja hallitusten toimia niin Etelässä kuin Pohjoisessakin järjestöt pyrkivät tällä hetkellä esimerkiksi edistämään Pariisin deklaraation toteuttamista ja köyhyysvaikutusten huomioimista kauppaneuvotteluissa. Järjestöjen työ kehitysmaiden kansalaisyhteiskunnan tukijana tähtää demokraattisten rakenteiden ja yhteiskunnallisen osallistumisen vahvistamiseen. Tämä perustuu näkemykseemme, että kehitys on aina poliittinen prosessi, jossa vaihtoehtoiset ohjelmat ja prioriteetit hakevat paikkaansa lukuisten intressien taistelussa. Tämän johdosta kansalaisjärjestöt näkevät itsensä myös vahvasti poliittisina toimijoina. Ohjelmaluonnoksessa viitataan useaan kertaan kehitysmaiden omistajuuteen: kehitysmailla on oikeus päättää omasta tulevaisuudestaan. Todellinen omistajuus ei synny kuuntelemalla kehitysmaiden johtavia poliittisia eliittejä vaan laajemman osallistumisen ja valvonnan kautta. Paikallisilla kansalaisyhteiskunnilla on oltava kapasiteettia vastata näihin haasteisiin omistajuuden lisäämiseksi. Siksi hallituksen tulee säilyttää edellisessä kehityspoliittisessa ohjelmassa asetettu tavoite, että 14 prosenttia varsinaisesta kehitysavusta kanavoidaan kansalaisjärjestöjen kautta. Kehitysavun kohdentamiselle tulee asettaa selkeät tavoitteet Olemme huolestuneita siitä, että luonnoksesta uupuvat selkeät tavoitteet, jotka ohjaisivat ohjelman toimeenpanoa. Samaan aikaan luonnos ehdottaa, ettei ohjelmaa varten valmisteta toimeenpanoohjelmaa vaan pelkät indikaattorit. Valinnat kehitysavun kohdentamisesta kiinnostavat eduskuntaa ja kansalaisyhteiskunnan toimijoita. Edellinen ohjelma linjasi, että kahdenväliseen yhteistyöhön ohjataan valtaosa varsinaisesta kehitysavusta vähiten kehittyneille maille suunnattava apu kasvatetaan 0,15 prosenttiin kansantaloudesta pääyhteistyömaihin ohjataan 60 prosenttia maa- ja aluekohtaisesta lahjamuotoisesta avusta kansalaisjärjestöjen kautta kanavoitava apu nostetaan 14 prosenttiin varsinaisesta avusta humanitaariseen apuun ohjataan prosenttia avusta Jos tällaiset selkeät tavoitteet poistetaan kehityspoliittisesta ohjelmasta, tulee ne määritellä nopeasti ohjelman laatimisen jälkeen, eduskuntaa ja kansalaisyhteiskuntaa osallistaen. Muita huomioita + Innovatiiviset rahoituslähteet nähdään julkista kehitysyhteistyötä täydentävinä: Kepa tukee uusien rahoitusinstrumenttien käyttöönottoa kehitysrahoituksen lisäämiseksi ja kansainvälisen talousarkkitehtuurin uudistamiseksi globalisaation vaatimalla tavalla. Erityisen tärkeitä ovat askeleet kansainvälisen verotuksen käyttöönottamiseksi. + Tutkimusyhteistyölle luodaan uusia instrumentteja: Tutkimusyhteistyö on keskeistä ihmisten omista tarpeista lähtevien innovatiivisten ja tehokkaiden paikallisten ratkaisujen löytämiseksi globaaleihin haasteisiin. + Edustustojen päätösvaltaa lisätään: Kehitysmaiden omistajuuden ja avunantajien välisen koordinaation parantamiseksi on tärkeää lisätä edustustojen päätösvaltaa, vastuuta ja resursseja. Myös luonnoksessa esiin nostettu hallinnonalojen välisen työnjaon selkiyttäminen on tärkeää. - Päämäärä tulee määritellä selkeästi: Kehityspolitiikan tavoitteeksi määritellään ensin (sivulla 5) köyhyyden poistaminen, sitten (sivulla 7) köyhyyden poistaminen ja kestävän kehityksen edistäminen ja kehitysyhteistyön tavoitteeksi (sivulla 8) köyhyyden poistaminen ja luonnontaloudellisesti kestävän kehityksen edistäminen. Luonnosteluprosessin aikana päätettäneen, mikä tavoite on. Päämäärän tulee olla köyhyyden poistaminen kokonaisvaltaisen, yhteiskunnallis-sosiaalisesti, taloudellisesti ja ympäristön puolesta kestävän kehityksen kautta. - Köyhyyttä aiheuttavat rakenteet tulee huomioida paremmin: Luonnoksessa todetaan, että länsimaisissa tuotanto-, kulutus ja elintavoissa tarvitaan syvällisiä muutoksia luonnontaloudellisen kestävyyden saavuttamiseksi. Köyhyyttä aiheuttavia kauppa- ja taloussääntöjä ja -prosesseja ei kuitenkaan nosteta esiin. - Ohjelmaan tulee linjata, ettei kehityspolitiikka ole turvallisuuspolitiikan väline: On 4

5 huolestuttavaa, että useassa julkisessa keskustelussa kehityspolitiikkaan on viime aikoina suhtauduttu turvallisuuspolitiikkamme välineenä. Ministeri Väyrynen kuitenkin vahvisti elokuun järjestökeskustelussa, ettei näe kehityspolitiikkaa alisteisena turvallisuuspolitiikalle. Tämän tulisi näkyä myös ohjelmassa. - Rauhanprosessien tukeminen tulee viitoittaa kokonaisvaltaisemmin: Luonnos linjaa, että laajan turvallisuuden, humanitaarisen avun ja muun kehitysyhteistyön keskinäistä yhteyttä ja jatkumoa vahvistetaan. Kappaleessa, joka käsittelee kehitysyhteistyötä kriiseistä toipuvien yhteistyömaiden kanssa, tulisikin käsitellä sisällissodassa olevien maiden lisäksi myös maita, joiden rauhanprosessi on lähtenyt liikkeelle. Näissä maissa tulee keskittyä tuhotun infrastruktuurin rakentamiseen investointien houkuttelemiseksi sekä työpaikkojen ja toimeentulon luomiseen. Tälle avulle tulisi kehittää uusi nopeampi tuki-instrumentti. - Hiv/aids tulee lisätä läpileikkaaviin teemoihin: Hiv ja aids lisäävät äärimmäistä köyhyyttä ja köyhyys tartuntoja. Useimmat avunantajat (mukaan lukien EU, YK ja monet kansalaisjärjestöt) tarkastelevat jo hiviä ja aidsia läpileikkaavana teemana. - Bioenergian ongelmia ja lupauksia tulee käsitellä tasapuolisemmin: Useat tutkimukset esittävät, että kun huomioidaan koko tuotantoketju, joidenkin biopolttoaineiden tuotanto aiheuttaa jopa enemmän ilmastopäästöjä kuin säästää. Tarvitaan lisää tietoa eri energiakasvien tuotanto-, kuljetus- ja jalostusprosessista sekä käytöstä, jotta biopolttoaineiden käyttö todella vähentää ilmastopäästöjä. - Rakennetta tulee selkiyttää: Rakenteen epäselvyydestä kertoo esimerkiksi se, että kehityspolitiikan tavoite määritellään kolmesti; kolmas kappale etenee kehityspolitiikan filosofisesta perustasta esimerkkihankkeisiin; omistajuuden periaatteeseen viitataan useasti, mutta sitä ei esitellä periaatteita käsittelevässä kappaleessa. Helsingissä Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa ry 5