Rahoitusta tulee nostaa tasaisesti ja hallitusti, jotta varainkäyttöä pystytään suunnittelemaan eikä kehitysyhteistyön laatu vaarannu.

Transkriptio

1 Kepan näkemyksiä kehitysyhteistyön muodoista ja resursseista Kehitysyhteistyön määrärahat Toivomme edelleen, että Suomi pystyy täyttämään sitoumuksen kehitysyhteistyön määrärahojen nostamisesta 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta vuonna Vaikka Suomen omat kehitysyhteistyövarat ovat pieni tekijä globaalissa kehityksessä, niillä on merkitystä sekä itsessään että osana kansainvälistä yhteisöä. Suomen lipeäminen 0,7 tavoitteesta murentaisi kansainvälisen yhteisön sopimuksia köyhyyden ja kurjuuden vähentämisestä ja aiheuttaisi suurta vahinkoa erityisesti, jos muut avunantajat seuraisivat perässä. Rahoitusta tulee nostaa tasaisesti ja hallitusti, jotta varainkäyttöä pystytään suunnittelemaan eikä kehitysyhteistyön laatu vaarannu. Kehitysrahoituksen lisäämisen tulee olla aitoa lisärahoitusta. Esimerkiksi ilmastorahoitusta, velkahelpotuksia, pakolaisten vastaanottokuluja tai korkeakoulustipendejä ei tule laskea kehitysavuksi. Ilmastonmuutokseen vastaamiseen tarvitaan uutta rahaa, koska köyhien asemaa vahvistavan toiminnan tarve ei vähene lähivuosina. Ilmastonmuutos on pääasiassa teollisuusmaiden aiheuttama uusi uhka, jota ei otettu huomioon 1970-luvulla 0,7-tavoitteista sovittaessa. Kuitenkin Suomen ensi vuoden apubudjettiin sisältyy yhteensä noin 41,6 miljoonaa euroa lyhyen aikavälin ilmastorahoitusta eli valtaosa euromääräisestä kasvusta on ilmastorahoitusta. Innovatiiviset rahoituslähteet Kehitysyhteistyö- ja ilmastorahoituksen tarve on mahdollista täyttää ottamalla käyttöön innovatiivisia rahoituslähteitä. Kun uusia kansainvälisiä veroja kerätään erityisesti yhteiskunnan kannalta haitallisesta toiminnasta kuten keinottelusta finanssimarkkinoilla tai saastuttamisesta, uudet rahoituslähteet noudattavat myös saastuttaja maksaa -periaatetta ja ovat kannustinvaikutuksiltaan hyödyllisiä. Toivomme, että Suomi: korvamerkitsee valtaosan päästöoikeuksien huutokauppatuloista ilmastorahoitukseen ja kehitysyhteistyömäärärahoihin. käynnistää monitoimijayhteistyön viranomaisten, tutkijoiden, yksityisen sektorin ja kansalaisyhteiskunnan toimijoiden kesken innovatiivisten rahoituslähteiden käyttöönoton edistämiseksi. edistää kansainvälisen rahoitusmarkkinaveron käyttöönottoa ilmastorahoituksen turvaamiseksi. Rahoitusmarkkinavero vakauttaisi kansainvälisiä markkinoita ohjaamalla kaupankäyntiä lyhytjänteisestä keinottelusta pidempijänteisiin investointeihin. Se myös toisi merkittävät tulot. Tutkimusten mukaan hyvinkin pieni 0,05 prosentin vero valuutta-, osake- ja johdannaiskaupalle voisi tuoda Euroopassa jopa 250 miljardin euron ja maailmanlaajuisesti jopa 600 miljardin euron tulot vuosittain. Rahoitusmarkkinaveron käyttöönottoa käsitellään tänä syksynä niin G20-ryhmässä kuin Euroopan unionissa, ja veron käyttöönotto lähivuosina joko maailman-, EU:n, euroalueen tai muutaman Euroopan talouden kesken on varsin todennäköistä. Kataisen hallitus on ohjelmassaan sitoutunut edistämään rahoitusmarkkinaveroa, mutta on ottanut kansainvälisissä neuvotteluissa erittäin matalan profiilin. Lisätietoa: ja edistää laiva- ja lentoliikenteen verottamista. 1

2 Suomen lisäarvo Toivomme, että kehityspoliittisessa toimenpideohjelmassa palataan laaja-alaiseen määritelmään Suomen lisäarvosta. Esimerkiksi vuoden 2004 kehityspoliittisessa ohjelmassa todetaan: Omaa osallistumistaan Suomen on tarkasteltava ennen muuta siitä lisäarvosta, jonka nimenomaan Suomi voi tuoda kansainväliseen kehitykseen. Tämä lisäarvo syntyy yhtäältä edellä kuvatusta Suomen kulttuurihistoriallisesta kokemuspohjasta ja sille perustuvista arvoista, toisaalta niistä erityisistä vahvuuksista ja osaamisesta, joita Suomelle on kehittynyt tietyillä toimialoilla. [Suomen kulttuurihistorian kuvauksessa kiinnitetään huomiota muun muassa Suomen kehittymiseen yhdeksi maailman kilpailukykyisimmistä hyvinvointi- ja tietoyhteiskunnista ihmisoikeuksia, kansanvaltaa, hyvää hallintoa, tasa-arvoa ja ympäristöä kunnioittaen ja eriarvoisuutta välttäen.] Suomen lisäarvo voisi tarkoittaa ihmisoikeusperustaisuuden, kehitysmaiden demokraattisen omistajuuden, oikeusvaltion ja kehityspolitiikan läpileikkaavien teemojen vahvistamista kaikessa kehityspolitiikassa. Läpileikkaavien teemojen toteuttamisessa on ulkoministeriön teettämien evaluaatioidenkin mukaan parantamisen varaa (esimerkiksi läpileikkaaviin teemoihin keskittyvä evaluaatio vuodelta 2008 ja Kauppaa tukevan kehitysyhteistyön evaluaatio vuodelta 2011) (Ks kirjeemme Kehityspolitiikan tavoitteista ja periaatteista). Demokraattinen omistajuus edellyttää kansalaisyhteiskuntien vahvistamista. Kansalaisilla tulee olla oikeus osallistua vapaasti ja merkityksellisellä tavalla kehityksen prosessiin ja siihen tarkoitettujen varojen käyttöä koskevaan päätöksentekoon. Heidän äänensä kuuluminen sekä kansallisen tason prosesseissa että monenkeskisten järjestöjen kuten YK:n päätöksenteossa on varmistettava. Suomen kehityspolitiikassa tulee: nostaa Etelän kansalaisyhteiskuntien ja demokraattisen osallisuuden tukeminen yhdeksi keskeisistä tavoitteista. lisätä tukea kehitysmaiden kansalaisyhteiskunnille suomalaisten järjestöjen kautta (ks sivu 4), lähetystöjen paikallisen yhteistyön määrärahojen PYM-rahoilla, kahdenvälisissä hankkeissa, poliittisessa dialogissa kumppanimaiden ja kansainvälisten organisaatioiden kanssa sekä tukemalla yritysten ja järjestöjen yhteistyötä poliittisessa dialogissa nostaa esiin kansalaisliikkeiden toimintaa mahdollistavan toimintaympäristön ( enabling environment ) merkitystä. Kansalaisyhteiskuntien toimintatila on viime vuosina huomattavasti kaventunut monessa maassa, niin Etelässä kuin Pohjoisessakin. lisätä Suomen suurlähetystöjen yhteyksiä ja tuntemusta paikallisesta kansalaisyhteiskunnasta, jotta tuki pystytään kohdentamaan toimijoille, jotka tehokkaimmin ajavat syrjäytyneiden ihmisten etuja. Tuki ei saa keskittyä pelkästään pääkaupungissa asuvalle koulutetulle eliitille. jatkaa ulkoministeriön vuonna 2010 valmistuneen kehityspoliittisen kansalaisyhteiskuntalinjauksen toimenpanoa ja varmistaa, ettei kehityspoliittinen toimenpideohjelma ole ristiriidassa sen kanssa. Linjauksessa muun muassa tunnustetaan järjestöjen moninaisuus ja omaehtoisuus sekä vapaus valita toimintasektorinsa ja kohdemaansa. tukea kansalaisyhteiskunnan toimijoiden kansainvälistä yhteistyötä esimerkiksi jatkamalla tukea Open Forumin-verkoston toiminnalle myös tulevaisuudessa. nostaa maksatukset kansalaisjärjestöille ensi vuoden 10,7 prosentista 15 prosentin tasolle varsinaisen kehitysyhteistyön määrärahoista. Järjestöillä on kapasiteettia käyttää määrärahat tuloksellisesti, kun lisäys kanavoidaan tasapainoisesti erikokoisille järjestöille. Laadunvarmistus Toivomme, että ulkoministeriön sisäisissä KEPO OPEN tilaisuuksissa on löydetty konkreettiset keinot vahvistaa ministeriön laadunvarmennusjärjestelmää (ks KPMG 2010: Kehitysyhteistyön tila: toiminnan tarkastus ). Lisäksi toivomme, toimenpideohjelmassa tai lähivuosina harkitaan toimenpiteitä, joilla henkilöstön 2

3 vaihtuvuutta vähennetään kehitysyhteistyöhallinnossa. Nopea tehtäväkierto rajoittaa selvästi osaamisen kehittymistä ministeriössä ja olemme huolestuneita, että henkilökierto, eläkkeelle jäävän henkilöstön runsas määrä sekä perehdytyksen ja kouluttautumisen vähäisyys vaarantavat kehitysyhteistyön asiantuntemusta ja osaamista. Kehitysyhteistyön pirstaleisuus Suomen valtion kehitysyhteistyön pirstaleisuutta tulee vähentää keskittämällä työtä pääyhteistyömaihin ja kussakin maassa muutamalle sektorille. Köyhyyden vähentämiseen ei ole one-size-fits-all ratkaisuja. Kahdenvälisen kehitysyhteistyön keskittäminen harvempiin maihin parantaa edellytyksiä maakohtaiseen tarkasteluun, kumppanimaiden omien prioriteettien kunnioittamiseen ja kumppanimaille koituvan hallinnollisen taakan vähentämiseen. Sektorivalinnoissa avunantajien välinen koordinaatio ja kunkin avunantajan keskittyminen muutamalle sektorille on tärkeää, koska tällä hetkellä avunantajat ovat monessa kumppanimaassa kasaantuneet liiaksi: toisilla sektoreilla haasteena on avunantajien monilukuisuus, näkemyserot ja erilliset raportointivaatimukset, toisilla avun vähyys. Toivomme, että kehityspoliittisessa toimenpideohjelmassa päätetään vahvistaa tukea sosiaaliselle kehitykselle. Ihmisoikeuksien, koulutuksen, terveydenhuollon, oikeusvaltion, demokratian sekä naisten, nuorten ja lasten oikeuksien vahvistaminen ovat keskeisiä tavoitteita köyhien aseman vahvistamiseksi ja vuosituhattavoitteiden saavuttamiseksi. Ne ovat myös Suomen vahvuusalueita. Lisäksi ne rakentavat kansainvälistä vakautta ja turvallisuutta sekä tukevat rauhantyötä, jossa Suomi havittelee kansainvälistä profiilia. tehdä painopistesektorien valinta maakohtaisesti siten, että valinnat perustuvat dialogiin paikallisen kansalaisyhteiskunnan kanssa, avunsaajamaan omaan köyhyydenvähentämisstrategiaan ja avunantajien väliseen työnjakoon. luoda maastrategiat Suomen toiminnalle pääkumppanimaissa tulevien neljän vuoden aikana. Kevyetkin laadintaprosessit lisäisivät sektorivalintojen läpinäkyvyyttä ja antaisivat mahdollisuuden maakohtaiseen analyysiin, ihmisoikeusperustaisuuden ja läpileikkaavien teemojen toteutumisen varmistamiseen sekä relevanttien sidosryhmien kuulemiseen niin kumppanimaassa kuin Suomessakin. Kehitysyhteistyön lisäksi maastrategioissa voitaisiin käsitellä myös muiden Suomen ja EU:n politiikkojen vaikutuksia kumppanimaahan. jatkaa toimia EU:n ja jäsenmaiden välisen työnjaon kehittämiseksi. Pirstaleisuuden vähentämistä kannattaisi harkita myös Suomen monenvälisessä kehitysyhteistyössä. Suomen tuki jakautuu nykyään hyvin monelle kansainväliselle organisaatiolle ja tuen tuloksellisuuden seuraaminen on käytännössä mahdotonta. Keskittämistavoitteet koskevat valtioiden välisiä kehityshankkeita ja -ohjelmia sekä institutionaalista yhteistyötä. Ne eivät koske kansalaisjärjestöjen toimintaa, kaupallista yhteistyötä tai humanitaarista apua. Tämä on perusteltua: Järjestöt pyrkivät yhä pontevammin vahvistamaan sekä yhteistyötä että koordinointia keskenään, muiden avunantajien kanssa ja yritysten kanssa. Pienimuotoiset hankkeet kuitenkin ovat järjestötoiminnassa usein tarkoituksenmukaisia. Pitkäaikaiset yhteistyösuhteet paikallisiin kansalaisjärjestöihin ja yhteisöihin ovat kansalaisjärjestötoiminnan tuloksellisuuden perusta. Monet suomalaisjärjestöt ovatkin toimineet samoissa maissa pitkään jopa koko toimintansa ajan. Järjestötoiminnan tuloksellisuutta parantaa järjestön omien tavoitteiden ja identiteetin huomioon ottaminen kohdealueen valinnassa. Esimerkiksi AY-liikkeitä tukevan kansalaisjärjestön kannattaa valita toiminta-alue, jolla on olemassa ainakin AY-liikkeen itu. Kansalaisjärjestöjen tuki ihmisoikeuksien toteutumiselle on tärkeää juuri sellaisissa maissa, joissa valtioiden virallinen yhteistyö ei ole sopivaa tai mahdollista. Järjestöjen laaja-alaisen toiminnan kautta Suomeen saadaan tietoa ja ymmärrystä eri alueiden ja 3

4 maiden todellisuudesta. Tämä on globalisoituvassa maailmassa myönteinen asia erityisesti suvaitsevaisuuden, solidaarisuuden ja globaalivastuun, mutta myös liike-elämän ja turvallisuustavoitteiden näkökulmasta. Enemmistö kehitysyhteistyöstä pitää pyrkiä kohdentamaan vähiten kehittyneisiin maihin. OECD:ssä on sovittu tavoitteesta, että vähiten kehittyneisiin maihin kohdistuva kehitysrahoitus pyritään nostamaan 0,15 0,25 prosenttiin bruttokansantulosta. Kokonaisavun noustessa kohti 0,7 prosenttia tavoite on liian matala. Kehitysyhteistyön instrumentit Budjetti- ja sektorituen harkittua, varovaista lisäämistä tulee jatkaa kehitysmaiden omistajuuden turvaamiseksi ja hallinnon vahvistamiseksi sekä avunantajien välisen koordinaation lisäämiseksi. Kokemus osoittaa, että oikeissa olosuhteissa budjettituki myös lisää tavallisten ihmisten ja paikallisten kansanedustajien mahdollisuuksia seurata julkisten varojen käyttöä. Budjetti- ja sektoritukea voidaan kuitenkin lisätä vain yhteistyömaille, jotka ovat osoittaneet ponnistelevansa vähentääkseen köyhyyttä, lisätäkseen kansalaistensa mahdollisuuksia osallistua omaan elämäänsä vaikuttavaan päätöksentekoon ja parantaakseen julkisen taloushallinnon läpinäkyvyyttä. Budjetti- ja sektorituen lisääntyessä Suomen tulee lisätä tukeaan kehitysmaiden kansalaisten osallistumiselle kansallisten kehityssuunnitelmien laatimiseen ja seurantaan. Yksityisen sektorin tukeminen Suorat ulkomaiset investoinnit ovat tänä päivänä kehitysapua suurempi tulonlähde jopa vähiten kehittyneille maille. Pääoman lisäksi ulkomaiset yritykset tuovat kehitysmaihin teknologiaa, osaamista, markkinointikanavia, työpaikkoja ja verotuloja. Siksi on tarkoituksenmukaista pyrkiä kehittämään Suomen kehitysyhteistyön toimintatapoja ja instrumentteja niin, että yritykset saadaan kasvavassa määrin mukaan köyhyyden vähentämiseen. Valitettavan usein monikansallisetkin yritykset ovat kuitenkin sekaantuneet hikipajoihin, ihmisoikeusrikkomuksiin, veronkiertoon, korruptioon tai ympäristötuhoihin. Siksi on loogista ja tarkoituksenmukaista vahvistaa myös Suomen valtion yritysvastuupolitiikkaa (ks kirjeemme johdonmukaisuudesta). Kun suomalaisyritysten kehitysmaatoimintaa tuetaan kehitysyhteistyövaroista, on varmistettava että yritykset noudattavat avun tuloksellisuusprosessissa sovittuja periaatteita. Kehitysyhteistyössä monikansallisten yritysten tukemista tärkeämpää kuitenkin on tukea kehitysmaissa toimivia paikallisia pieniä ja keskisuuria yrityksiä. Paikalliset pk-yritykset työllistävät eniten ja niitä tukemalla autamme ihmisiä auttamaan itseään aivan kirjaimellisesti. Monikansallisia yrityksiä tuettassa on myös oltava tarkkana, ettei tuella kallisteta pelikenttää entisestäänkin ulkomaisten suuryritysten eduksi, ja saateta paikallisia pk-yrityksiä vararikkoon. Kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyö Hallitusohjelmassa todetaan, että kansalaisjärjestöjen osuutta kaikesta kehitysyhteistyöstä kasvatetaan. Toivomme, että kehityspoliittisessa toimenpideohjelmassa asetetaan tavoitteeksi osoittaa kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyöhön 15 prosenttia Suomen varsinaisesta kehitysyhteistyöstä. (10,7% vuonna 2011). Tavoitteen toteutuminen edellyttäisi luonnollisesti, että järjestöjen työn laatu ja tuloksellisuus säilyvät ja paranevat. Tämän eteen järjestöt ovat valmiit tekemään työtä keskenään ja yhteistyössä ulkoministeriön kanssa. Rahoitusinstrumenttien kehittämisessä toivoisimme kiinnitettävän huomiota avoimuuteen ja läpinäkyvyyteen. Hanketuen ohjeistusta ja sähköistä asiointia uudistetaan tämän ja ensi vuoden aikana, ja tässä prosessissa on vuoropuhelu ulkoministeriön ja kansalaisjärjestöjen välillä ollut rakentavaa. Vastaavaa vuoropuhelua toivoisimme myös muiden järjestöille suunnattujen rahoitusinstrumenttien ja -käytäntöjen kehittämisen kohdalla, esimerkiksi INGO-rahoituksen, humanitaarisen avun, viestintä- ja kehityskasvatustuen, PYM-rahoituksen ja toiminta-avustusten osalta. Yksi järjestöjen huomaama epäkohta nykyisissä rahoitusinstrumenteissa on jatkumon puute kriisin ja humanitaarisen avun jälkeisessä tilanteessa 4

5 ennen kuin valmiudet varsinaiseen kehitysyhteistyöhön on saavutettu. Kumppanuusjärjestöjen ohjelmatukeen järjestöt ovat tyytyväisiä ja monet keskisuuret järjestöt ovat ilmaisseet toiveensa päästä ohjelmatuen piiriin. Uusien kumppanuusjärjestöjen valinta avoimen haun kautta tukisi toiminnan jatkuvuutta ja helpottaisi näiden järjestöjen sekä ulkoministeriön kansalaisjärjestöyksikön hallintoa. Pienten ja keskisuurten järjestöjen hanketuen osalta tärkeää on vapaaehtoisvoimin toimivien järjestöjen ja uusien toimijoiden mahdollisuus aloittaa ja toteuttaa kehitysyhteistyötä. Pienten järjestöjen toiminnan kautta kehityskysymykset koskettavat laajaa osaa Suomen kansasta. Niiden tukemiseksi hankehallinto kannattaa pitää selkeänä, tarkoituksenmukaisena ja mahdollisimman kevyenä. Pienet ja keskisuuret järjestöt tarvitsisivat lisää rahoitusta toiminnan suunnitteluun yhdessä Etelän kumppanin kanssa. Yhteinen suunnitteluprosessi on olennainen osa kumppanuutta ja yhteistä oppimista. Rahoituksella tai pienemmällä omarahoitusosuudella voitaisiin kannustaa järjestöjä yhteistyöhön muidenkin toimijoiden kanssa. Toivomme, että on mahdollista kehittää hanketukea ja hankevalmistelumatkatukea tai perustaa uusi suunnittelurahoituksen muoto. Lisäksi toivomme lisää yhteistyömahdollisuuksia Suomen kahdenvälisten kehitysyhteistyöhankkeiden toteutuksessa sekä yritysten kanssa esimerkiksi FinnPartnership-ohjelman alla. Etelän kumppanijärjestöjen raportointitaakan vähentäminen on tärkeä järjestöjen kehitysyhteistyön tehokkuutta ja tuloksellisuutta edistävä tavoite. Tätä tavoitetta tukisi mahdollisuus antaa ns. institutionaalista tukea tai toimintatukea suoraan Etelän järjestöille ja/tai suomalaisen järjestön kautta kumppanijärjestöille. Raportointivelvollisuutta voitaisiin keventää myös siten, että Pohjoisen avunantajat harmonisoisivat rahoituskriteereitään ja raportointivaatimuksiaan kansalaisjärjestöjen kautta kanavoitavan tuen osalta. Sen sijaan emme toivo hallinnon tehostamiseksikaan kaikkien ei-valtiollisten toimijoiden yhteistä rahoitusikkunaa. Pelkomme on, että etenkin pienten, vapaaehtoispohjalta toimivien järjestöjen asema tällaisessa isossa, laajassa rahoitusmallissa jäisi hyvin heikoksi. Kansalaisjärjestöt vaikuttajina ja kasvattajina Suomessa Kansalaisjärjestöt myös osallistuvat aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun ja vaikuttavat kehityspolitiikkaan täällä Suomessa. Olemme ylpeitä nykytilanteesta, jossa vuoropuhelu ja yhteistyö kansalaisyhteiskunnan toimijoiden, viranomaisten, poliitikkojen, yritysten ja tutkijoiden välillä on vilkasta ja myös kansalaisjärjestöjen näkemykset huomioidaan. Kansalaisjärjestöjen globaalikasvatus on nykyisessä suomalaisen yhteiskunnan koventuneessa arvoilmapiirissä ehkä tärkeämpää kuin koskaan. Tälle työlle toivoisimme rahoitusta, joka takaisi pitkäjänteisen laadukkaan toiminnan. Ulkoministeriön tarjoama viestintä- ja kehityskasvatustuki on tärkeä rahoituskanava, mutta tukea on mahdollista saada vain yhden tai kahden vuoden projekteihin, jotka toteutetaan erillään järjestön perustoiminnasta. Järjestöt ovat huolissaan siitä, että toiminta on tällaisenaan liian lyhytjänteistä ja poukkoilevaa. Yhteistyöterveisin, Timo Lappalainen Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa ry Kepa on 290 suomalaisen kansalaisjärjestön kattojärjestö. Kepan jäsenjärjestöt tekevät kehitysyhteistyötä kehitysmaissa ja globaalikasvatusta Suomessa. 5