VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2015"

Transkriptio

1 VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2015 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE toimintavuosi 2

2 Sisällysluettelo 1. YLEISKATSAUS JÄSENISTÖ YHDISTYKSEN HALLINTO TOIMINNANTARKASTAJAT NUORTEN RYHMÄT TYÖELÄMÄKOULUTUKSET H-YRITYS H-YHDISTYKSEN TYÖVOIMA JA TYÖLLISTETYT NUORTEN ANSIOTULOT TAPAHTUMAT H-YHDISTYKSEN TOIMINNAN RAHOITUS YHTEISTYÖ ERI TAHOJEN KANSSA KIITOS H-NUORTEN PALKITSEMINEN PIEKSÄMÄEN SEUDUN 4H-YHDISTYKSEN KANNATTAJAJÄSENET V TOIMINTASUUNNITELMA PIEKSÄMÄEN SEUDUN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKALENTERI V toimintavuosi Julkaistu vuosikokoukselle 2016 Jaana Lauttaanaho 3

3 1. YLEISKATSAUS 4H-järjestö on kansainvälinen ja poliittisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö, jonka ydintehtävänä on tukea lasten januorten tasapainoista kehitystä ja elämänhallintaa. Vuosi 2015 oli 4H-yhdistyksen 22.toimintavuosi, toimialueena Pieksämäen kaupunki.teemakauden teemana on Tekoja ja tekijöitä. Jäsenmäärä oli 382. Pieksämäellä pyöri vuoden 2015 aikana 18 kerhoa eri kylissä ja taajamissa. Uutena kerhona aloittivat toimintansa me media kerho Jäppilässä. Vapaaehtoisohjaajia oli toiminnassamme mukana aikuisia 35 ja kerhonohjaajia 18, lisäksi oli aikuisia ohjaajia eräkerho- ja kartingkerhotoiminnassa yhden kerhokerran vastuuiltoina. 4H-yhdistys on edelleen merkittävä työllistäjä, olimme mukana Vastuullinen Kesäduuni 2015 kampanjassa.työllistimme nuoria dogsitter-toiminnassa, kerhonohjauksessa, lastenhoidossa, 4H-kotipalvelussa ja pihatyöpalvelussa, 4H-yhdistys maksoi palkkoja 50 nuorelle. Viime syksynä koulutimme nuoria ajokortti työelämään kurssilla Hiekapäänkoululla, kurssi antaa tietoa työhausta ja työelämäpellisäännöistä. Uudet työntekijät suorittavat työt alkavat verkkokurssin. Kolme askelta työelämään on ainutlaatuinen konsepti, joka yhdistää lapsen alkavan harrastustoiminnan myöhemmin työelämävalmennukseen ja yrittäjyyskasvatukseen. 4H-järjestön vahva panos nuorten työelämävalmiuksien edistämisessä antaa meille mahdollisuuden tarjota osaamistamme nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamiseen. Tapahtumatuottaja -valmennus on keskittyy ryhmän itsensä ideoimaan tapahtuman toteutukseen sekä erilaisten pienempien toimeksiantojen tekemiseen.4h-viikolla avoin 4Hpäivä Jäppilässä oli yksi tapahtuma,jossa nuoret kantoivat vastuun tapahtuman toteutuksesta, aikuiset olivat tukena tapahtumassa. Ympäristökasvatusta 4H-järjestö on hoitanut vuodesta 1975 alkaen, tänä vuonnajärjestimme lannoitesäkkikeräyksen, ser, akkujen- ja metallinkeräyksen. Lämminkiitos kaikille luottamushenkilöille, kerhonohjaajille, vapaaehtoisohjaajille ja muille 4H-toimintaan eri tavoin osallistuville. Ilman teidän arvokasta toimintaa ei toimintamme olisi näin laaja paikkakunnallamme. 4H-nuorisotyöllä on oma tärkeä paikkansatulevaisuuden tekemisessä. Harrastuksessa opitaan paitsi elämässä tarvittavia taitoja, siinä opitaan myös itsensä tuntemista. Kyky hallita omaa elämää ja kansalaisvaikuttamisen taito ovat 4H-nuorten eväitä elämään. Oma-aloitteisuus, yritteliäisyys ja työelämävalmiudet ovat 4H-nuorisotyön pysyviä iskusanoja! Jaana Lauttaanaho toiminnanjohtaja 4

4 2. JÄSENISTÖ NUORISOJÄSENIÄ AJALLA Tyttöjä/Naisia 186 Poikia/Miehiä 196 Yhteensä 382 AIKUISJÄSENET 80 MUUT JÄSENET Kannattajajäseniä 10 NUORTEN KESKI-IKÄ Keski-ikä 11,87 vuotta 3. YHDISTYKSEN HALLINTO Hallitukseen ovat kuuluneet seuraavat henkilöt: Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Jäsen Jäsen Jäsen Jäsen Jäsen Jäsen Jäsen Varajäsen Varajäsen Varajäsen Nuorisojäsen Kaija Viljakainen Leena Hämäläinen Anne Kesänen Anu Lemettinen Mari Miettinen Sanna Pohjolainen Virpi Savolainen Katja Tarvainen Eret Tiitinen Ira Pulkkinen Päivi Janhunen Serena Paasivuori Oona-Riina Räisänen 4H-yhdistyksen hallitus kokoontui vuoden aikanaviisi kertaa. 4H-yhdistyksen sihteerinä on toiminut 4H-toiminnanjohtaja Jaana Lauttaanaho. Rahastonhoitajana on toiminut Suomen 4H-liitto. 4H-yhdistyksen sääntömääräinen kokous pidettiin Järjestötalolla Pieksämäellä. Kokoukseen osallistui 33 henkilöä, kokouksessa käsiteltiin vuosikokoukselle kuuluvat asiat, jaettiin Suomen 4H-liiton Säätiön myöntämä nuorisoaluestipendi Oona- Riina Räisäselle ja palkittiin ansioituneita 4H-nuoria ja luottamushenkilöitä. Oona Riina Räisäselle jaettiin aluestipendi 5

5 4.TOIMINNANTARKASTAJAT Toiminnantarkastajana on toiminut Esko Rissanen, varatoiminnantarkastajana on toiminut Tarja Istolainen. 5. NUORTEN RYHMÄT KERHOT Kerhot kokoontuivat vuoden aikana 274 kertaa ja niissä oli 3111osanottajaa. Kerhoja on 18 kpl, kerhot toimivat seuraavilla kylillä: 4H-kerhot: Harrastuskerhot: RYHMÄT 4H-kerhoja OHJAAJAT Kerhonjohtajat Aikuisohjaajat Yhteensä Halkokumpu Jäppilä Kantakaupunki Nenonpelto Peiposjärvi Vehmaskylä Virtasalmi Eräkerho Heppakerho, Pieksämäki kantakaupunki Karting kerho Me mediassa kerho, Jäppilän ryhmä Me mediassa kerho, Peiposjärven ryhmä Me mediassa kerho, Poleenin ryhmä Naarajärven kokkikerho A-ryhmä Naarajärven kokkikerho B-ryhmä Pieksämäen kantakaupungin kokkikerho Vehmaskylän liikuntakerho Virtasalmi liikuntakerho 18 kpl 18 hlö 35 hlö 53 hlö 6

6 6. TYÖELÄMÄKOULUTUKSET 4H-TYÖELÄMÄKURSSIT Tapahtumapisteet Ajokortti työelämään 36 Lastenhoto 6 Kotityöt 8 Osaava kerhonohjaaja 20 Pihatyöt 16 Työt alkavat 5 Metsätyöt 14 Yrityskurssi 20 Yhteensä 111 MUUT KURSSIT Tapahtumapisteet Eläimet ja Metsä 98 Kotitalous 22 Kansainvälisyys 7 Kädentaito 80 Teknologia 14 Viestintä- ja vuorovaikutustaidot 35 Luova toiminta 479 Yhteensä 735 AJOKORTTI TYÖELÄMÄÄN KOULUTUS Ajokortti työelämään -koulutus antaa nuorilleperustiedot ja taidot työnhausta ja työelämän pelisäännöistä. Lisäksi hän saa valmiuksia asiakaspalveluun. Kurssin suoritettuaan nuori saa todistuksen ja Ajokortti työelämään kortin, joka toimii valttikorttina työnhaussa. Pieksämäelläjärjestettiin yksi koulutus vuoden 2015 aikana, koulutukseen osallistui yhteensä 18 nuorta. Yhteistyökumppanina koulutuksissa on ollut Suur-Savon Osuuspankki. 7.4H-YRITYS 4H-yrityksissä tienataan omaa rahaa Oman yrityksen avulla vuotiaat nuoret voivat kokeilla yrittäjyyttä. Nuori saaperustiedot yrittämisestä 4H-yrityskurssilla. Yritystoiminnassa nuoren apuna on henkilökohtainen yritysohjaaja. Nuori voi perustaa yrityksen myös yhdessä muiden nuorten kanssa. 4H-yhdistys järjestää yrityskursseja nuorille vuosittain. 4H-nuorten yrityksiä oli 5 kpl v. 2015: Heidin Koira apu, Juuson Leivontapaja, KMSkotiapu, Kolmikon kotiapu ja Pirjon Hoitoapu. 7

7 8.4H-YHDISTYKSEN TYÖVOIMA JA TYÖLLISTETYT Toiminnanjohtajana on toiminut Jaana Lauttaanaho. Kerhotoiminnanohjaajana on toiminut Merja Marttinen (palkkatuki). Toiminanohjaaja on toiminut Jenni Kuitunen (palkkatuki) Tuntityöntekijänä Veera Hämäläinen, Miina Karhu, Iida Riipinen ja Tuomas Raatikainen. NUORET (alle 29-vuotiaat) Henkilömäärä Työtuntimäärä Työpalvelutoiminnassa työllistetyt ,50 Muut työllistetyt 1 106,45 Yhteensä ,95 AIKUISET Muut työntekijät ,50 Toiminnanjohtaja ,32 Yhteensä ,82 Työllistäminen yhteensä ,77 9.NUORTEN ANSIOTULOT Työpalkat ja palkkiot NUORTEN ASIOTULOT TYÖPALVELUSTA ,57 YRITYSTEN MYYNTI 2025, TAPAHTUMAT Ryhmäosallistujat Kertaa Osanottajia Yhteensä H-juniorit, -nuoret ja -klubilaiset ovat osallistuneet seuraaville kursseille: MUUT KURSSIT Tapahtumapisteet Eläimet ja Metsä 98 Kotitalous 22 Kansainvälisyys 7 Kädentaito 80 Teknologia 14 Viestintä- ja vuorovaikutustaidot 35 Luova toiminta 479 Yhteensä 735 8

8 KILPAILUT Tapahtumapisteet Puutarha 1 Metsä ja luonto 38 Viestintä ja vuorovaikutustaidot 210 Teknologia, elokuva 16 Työtäja omaa rahaa 73 Yhteensä 342 Kerhojen toimintakilpailuun, aiheena hyvät teot, kilpailuun osallistui syyskaudella 14 4H-kerhoa, osallistujia yhteensä 210. Kerhojen toimintakilpailun voitti Eräkerho ja Jäppilän 4H-kerho. Auringonkukankasvatuskilpailu Auringonkukankasvatuskilpailun voitti Lotta Liukkonen Naarajärveltä. Valtakunnalliseen Kyläelokuva- festivaali kilpailuun osallistuivat Peiposjärven ja Poleenin me media kerhot. Lotta Liukkonen 1. sija 4H-SÄÄTIÖN ALUEELLINENSTIPENDI VUODELTA H-säätiön tarkoituksena on Suomalaisen 4H-toiminnan tukeminen, kehittäminen ja edistäminen. Säätiö avustaa, edistää ja myöntää stipendejä ansioituneille nuorille, vapaaehtoisille ja toimihenkilöille. Se myös tukee kansainvälistä nuorisovaihtoa ja myöntää apurahoja 4H-nuorisotyön kehittämiseen. Suomen 4H-liiton säätiö on myöntänyt valtakunnallisen aluestipendin vuodelta 2015 Veera Hämäläiselle Pieksämäelle. SUOMEN LEIJONAIN ANSIORISTI Tasavallan Presidentti on myöntänyt Suomen Leijonan ansioristin Jaana Lauttaanaholle, joka jaettiin valtakunnallisessa toimihenkilöseminaarissa Sotkamossa. 9

9 KANSAINVÄLINEN 4H-TOIMINTA POHJOISMAINEN 4H-LEIRI NURMEKSESSA Suomen 4H-liitto ja FinlandsSvenska 4H järjestivät 32. Pohjoismaisen 4H-leirin Nurmeksessa, Hyvärilänleirikeskuksesa Viikon pituinen telttaleiri on pohjoismainen perinne. Ruotsi, Suomi, Tanska ja Norja vuoronperään, joka toinen vuosi isännöivät 4H-leiriä. Leirillä oli 1200 osanottajaa, 860 leiriläistä 20 maasta, vapaaehtoisia oli 80. Leiriläisiä oli mm. Norjasta, Ruotsi-Suomi 65 leiriläistä, lisäksi leiriläisiä oli Virosta, Skotlannista, VenäjänKarjalasta,Usa:sta, Namibiasta sekä muita pienempiä ryhmiä. Hyvärilän leirikeskus antoi erinomaiset puitteet, keskus tarjosi hyvät telttailuolosuhteet, erinomaisen iltaohjelmapaikan Pielis areenan, sekä tilat ruokailuille ja ohjelmalle. Human Clover ihmisapila oli ensimmäisenpäivän huipennus. Radiolaitteisto oli myös Hyvärilän nuorisokeskuksen kautta, toimitus oli Satu Järveläisen vastuulla. Leirin tiedotuksesta vastasi Paula Pärnänen yhdessä leiriorganisaation kanssa ja Tytti Levänen vastasi mediatiimistä ja sen toiminnasta. Mediatiimi tuotti mainiota video ja kuvamateriaalia mm. iltaohjelmiin. Perusohjelmaan kuului ensimmäisen päivän tutustuminen toisiin, kaksi workshop päivää, kaksi retkeilypäivää ja viimeinen päivä oli urheilupäivä lentopalloturnauksineen. Retkeilykohteet olivat Ruunaan koskenlasku ja Kolin kansallispuistossa vaellus. Workshopeja oli 40 erilaista.upeita aktiviteetteja ja jokaisessa erittäin asiantuntevat ja hyvät ohjaajat.vapaaehtoisia oli leirillä yli 80. Leirille osallistui Pieksämäeltä kaksi leiriläistä sekä leirin mediatiimin vastaavana toimi Tytti Levänen. ISÄNTÄPERHE IFYELLE Istolaisen perhe toimi heinäkuussa itävaltalaiselle ifylelle Gabrier Kữhrer isäntäperheenä. Gabrierin mielestä 4H:N järjestämä Ifye vaihto oli upea kokemus, koska tämä antaa todella hyvän mahdollisuuden päästä näkemään oikeaa elämää kohdemaassa. Suomessa suosikkeja ovat olleet ruisleipä, saunominen ja lakritsi, suosikki leivonnainen on ollut mustikkakukko. Halkokummun 4H-järjesti kansainvälisen illan Ifyelle, hänelle opetettiin mm. perinteisiä suomalaisia leikkejä ja tutustuttiin hänen kotimaahansa valokuvien avulla. Lisäksi Gabrier osallistui Pohjoismaiselle leirille. Halkokummun kerholaiset ja vapaaehtoiset järjestivät Gabrierilleifye illan 10

10 YMPÄRISTÖKASVATUS Lannoitesäkkikeräys Toimialueellamme oli kolme lannoitesäkkivarastoa Jäppilä, Niskamäki ja Virtasalmi.Lannoitesäkkejä kerättiin v kpl suursäkkejä, 650 kpl piensäkkejä ja 5 kpl lavahuppuja. Keräys järjestettiin yhteistyössä Yara Suomen kanssa. Metallinkeräys Metallin, ser ja akkujen keräys järjestetiin toukokuussa 2015, metallin- ja akkujenkeräyspaikkoja oli yhteensä kuusi ja ser keräyspisteitä oli kolme. Metallia kertyi yhteensä kg, ser romua 9752,75 kg ja akkuja 3425 kg H-YHDISTYKSEN TOIMINNAN RAHOITUS Pieksämäen kaupungin koulutuslautakunnan kohdeavustus ,00 Suomen 4H-liitton valtionavustus ,00 Omatoiminen varainhankinta ,35 Avoin 4H-päivä Jäppilässä 11

11 12. YHTEISTYÖ ERI TAHOJEN KANSSA Aluehallintovirasto Etelä-Savon Metsäkeskus Etelä-Savon Vapaa-kalastajien piiri Häkärinteet, Hankasalmi Jäppilän yrittäjät Esedu Etelä-Savon ELY-keskus Etelä-Savon Te-toimisto Metsänhoitoyhdistys Kangasniemi-Pieksämäki ry Mikkelin Ammattikorkeakoulu Mäenpään Kartanon Ratsastajat ry Nordea, Pieksämäki Osuuskauppa Suur-Savo Osuuskunta Maitomaa, Suonenjoki Oy Rytkönen &Co Partaharju säätiö Pieksämäen kaupungin koulut Pieksämäen kaupunki Pieksämäen kaupungin kyläyhdistykset Pieksämäen Kylät ry. Pieksämäen alueen metsästysseurat Pieksämäen Maataloussäätiö Piekämäen Riistanhoitoyhdistys Pieksämäen Seurakunta Pieksämäen seudun maa- ja kotitalousnaiset ry. Pieksämäen Seutuopisto Pieksämäen Urheiluautoilijat Suomen 4H-liitto Suomen Metsäsäätiö Seurakuntaopisto Suur-Savon Osuuspankki StenaRecycling Oy Taito Itä-Suomi Tornator Oy Yara Suomi Veej`jakaja ry. 4H-nuorten vanhemmat ja huoltajat Seuraavat 4H-yhdistykset: Hankasalmi, Joroinen, Kangasniemi, Laukaa, Mikkeli, Heinävesi, Leppävirta 13. KIITOS Pieksämäen seudun 4H-yhdistys kiittää lämpimästi kaikkia 4H-nuoria, heidän vanhempiaan, aikuisohjaajia, kerhonohjaajia, luottamushenkilöitä, aktiivisia 4H-työn ystäviä ja kaikkia kumppaneita hyvästä yhteistyöstä, toimintaan osallistumisesta ja toiminnan kehittämisestä! Toivomme, että kaiken tekemisen keskellä muistamme, miten merkittävää työtä lasten ja nuorten tulevaisuuden hyväksi teemme. Pieksämäen seudun 4H-yhdistyksen hallitus 12

12 14. 4H-NUORTEN PALKITSEMINEN Suomen 4H-liiton 4H-säätiön aluestipendi Auringonkukan kasvatuskilpailu Kerhonohjaus Kotitalous Yrityskilpailu Vuoden paras 4H-kerho Aikuisohjaajan hopeamerkki Aikuisohjaajan pronssimerkki Veera Hämäläinen Lotta Liukkonen, 1.sija Jani Tyrväinen Milla Orbinski Julia Putkonen Emilia Takkinen Maija Ramula Aleksi Lampinen Raita Collan Tanja Kansanen 1. KMS-Kotiapu 2. Juuson Leivontapaja 3. Pirjon hoitoapu 4. Kolmikon kotiapu Eräkerho ja Jäppilän 4H-kerho Mari Miettinen Ira Pietikäinen Jani Tarvainen Mari Tarkiainen Ida Vammelvirta 13

13 15. PIEKSÄMÄEN SEUDUN 4H-YHDISTYKSEN KANNATTAJAJÄSENET V Asennuspalvelu Reijo Halonen Franke Finland Oy Kolehmaisen Puutarha Ay Metsänhoitoyhdistys Kangasniemi-Pieksämäki ry. Oy Rytkönen &Co Osuuskauppa Suur-Savo Sale, Virtasalmi Partaharjun Puutarha Oy Pieksämäen Maataloustuottajat, MTK-Pieksämäki ry. Pieksämäen maataloussäätiö ry Suur-Savon Osuuspankki 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAA OVAT TUKENEET: Moilas Oy Pieksämäen Urheiluautoilijat ry. Sale, Jäppilä Sale, Virtasalmi S-market, Naarajärvi 14

14 16. TOIMINTASUUNNITELMA Suomen 4H-liiton toimitusjohtajan tervehdys Suomi on poikkeuksellisen vakavien haasteiden edessä. Taloudellinen toimintaympäristö on globaalissa maailmassa muuttunut nopeasti, eikä maassamme ole onnistuttu muuntumaan uusiin olosuhteisiin riittävän joustavasti. Heikko yleismaailmallinen talouskehitys ei ole tarjonnut vetoapua hyvinvointiyhteiskuntamme turvaamiseen. Alakuloa lisää turvallisuustilanteen kiristyminen Euroopassa. Länsimaat ovat myös varsin neuvottomia kohtaamaan kasvavia pakolaisvirtoja. Suomen julkinen talous on alijäämäinen, jonka tasapainoon saattaminen vaikuttaa kaikkien suomalaisten elämään. Nuorten työttömyys on erittäin vakava ilmiö, eikä väestön ikääntymistä vielä ole onnistuttu kääntämään kansakunnan vahvuudeksi. Nyt jos koskaan tarvitaan aloitteellisuutta ja uskoa tulevaisuuteen Nuorissa on tulevaisuus, minkä vuoksi lapsista ja nuorista on pidettävä huolta. Kansalaisyhteiskuntamme kymmenine tuhansine yhdistyksineen on kehityksen voimavara, jota voidaan hyödyntää huomattavasti nykyistä paremmin. 4H on käytännönläheistä paikallista toimintaa, jossa kohdataan kymmeniä tuhansia lapsia ja nuoria kerhoissa ja kursseilla, edistetään työelämävalmiuksia, työllistetään tuhansia nuoria ja opitaan yrittäjyyttä oman 4H-Yrityksen kautta. Valtion ja kuntien tarjoama siemenraha saa aikaan valtavasti taloudellista ja muuta toimeliaisuutta. 4H-järjestössä nykyaikainen nuorisotyö nojaa vuosikymmeniä kestäneisiin perusarvoihin. Toiminnassa korostetaan vastuullisuutta, oman elämän hallintaa, tekemällä oppimista ja arjen taitoja. Huhtikuussa 2016 pidettävässä 4H-liiton sääntömääräisessä edustajakokouksessa järjestöväki linjaa toimintamme tulevaisuutta. 4H-järjestö seuraa aikaansa ja kehittää koko ajan toimintaansa. Tärkeää on, että paikalliset asukkaat ja yhteisöt ovat mukana tekemässä työtä lasten, nuorten ja tulevaisuuden hyväksi. Tästä työstä hyötyy koko Suomi. Seppo Hassinen toimitusjohtaja Suomen 4H-liitto Johdanto Pieksämäen seudun 4H-yhdistys järjestää lapsille ja nuorille kerho-, kurssi- ja leiritoimintaa. Lisäksi yhdistys kouluttaa nuoria työelämään, tarjoaa heille työpaikkoja ja mahdollisuuden kokeilla yritystoimintaa Pieksämäen kaupungin-alueella. Yhdistyksen toiminnan valtakunnallisena tukena toimii Suomen 4H-liitto aluetyöntekijöineen. Pieksämäen seudun 4H-yhdistyksellä on palkattu toiminnanjohtaja Jaana Lauttaanaho sekä hallitus, jonka jäseninä toimivat vuonna 2015: Kaija Viljakainen, Leena Hämäläinen, Anne Kesänen, Anu Lemettinen, Mari Miettinen, Sanna Pohjolainen, Katja Tarvainen, Eret Tiitinen ja Virpi Savolainen, varajäsenet Päivi Janhunen, Ira Pulkkinen, Serena Paasivuori sekä nuorisojäsen Oona Riina Räisänen. Pieksämäen seudun 4H-yhdistyksellä on 382 jäsentä, joiden keski-ikä on 11,47-vuotta. Suomen 4H-järjestöllä on jäsentä, joista nuorisojäseniä on Järjestön kokonaistuotot ovat n. 26 milj. euroa. Kerhotoiminta ulottuu kaupungeista maaseudulle. Kerhoja on ja kerhokäyntejä vuodessa yli Kerhoissa on koulutettua ohjaajaa. Järjestö työllistää alle 29- vuotiasta nuorta, joille se maksaa palkkoja 3,3 milj. euroa vuodessa. Tähän mennessä nuorta on suorittanut Ajokortti työelämään -kurssin. 4H-Yrityksiä on perustettu yli 430. Paikallisia 4H-yhdistyksiä on 234. HEAD HANDS HEART HEALTH Yhdistyksen sääntömääräinen kokous pidetään huhtikuussa. Pieksämäen seudun 4H-yhdistys Vilhulantie NAARAJÄRVI S-posti: jaana.lauttaanaho@4h.fi Puh

15 4H-NUORISOTYÖ PIEKSÄMÄEN SEUDUN 4H-YHDISTYKSESSÄ 4H-järjestö tukee toiminnallaan lasten ja nuorten kasvua työelämään, yrittäjyyteen ja aktiiviseen kansalaisuuteen. Nuorten kasvua työelämään ja yrittäjyyteen tuetaan Kolme askelta työelämään -toimintamallin avulla. Se sisältää 4Hnuorisotyön avaintuotteet, jotka ovat ryhmätoiminta, kurssit, työllistäminen ja nuorten yritykset. Tavoitteena on, että avaintuotteet toteutuvat mahdollisimman tasalaatuisina kaikissa yhdistyksissä. Lasten ja nuorten kasvua aktiiviseen kansalaisuuteen tuetaan Tekoja lähellä ja kaukana -toimintamallin kautta. Siinä yhdistyvät nuorten oman toiminnan tukeminen ja nuorten oma tekeminen. 4H tukee nuorten mahdollisuuksia oppia tietoja ja taitoja, osallistua ja vaikuttaa kasvaa aktiivisiksi kansalaisiksi. Kolme askelta työelämään 1. Ryhmätoiminta Ryhmätoiminnan tärkein muoto on yli 6-vuotiaille tarkoitettu 4H-kerho, jossa tuhannet lapset ja nuoret oppivat aitoja asioita oikeissa ympäristöissä itse tekemällä. 4H-yhdistykset vastaavat kerhotoiminnan organisoinnista paikallistasolla. Kerhoja ohjaavat koulutetut ohjaajat. Pieksämäen seudun 4H-yhdistys järjestää kerhoja, päivä leirejä, kilpailut ja muu kurssitoimintaa. 2. Nuorten työelämätaidot Nuorten työelämätaitoja kehitetään 4H:ssa Ajokortti työelämään -kursseilla, 4H-työelämäkursseilla, 4Hyrityskursseilla sekä paikallisesti kehitetyillä nuoria työelämään valmentavilla kursseilla. Kurssien kautta nuoret saavat valmiuksia tehdä työtä toisen palveluksessa tai kokeilla oman 4H-yrityksen perustamista. Pieksämäen seudun 4Hyhdistyksen alueella nuorten työelämätaitoja tuetaan järjestämällä seuraavia kursseja ajokortti työelämään, yrityskursseja ja työt alkavat kurssi. 3. Nuorten työllistyminen 4H:ssa yli 13-vuotias nuori voi työllistyä joko 4H-yhdistykseen tai yhdistyksen välittämiin töihin. Moni nuori työllistyy kerhojen ohjaustehtäviin. 4H-yhdistyksen välittämät työpaikat voivat olla yksityishenkilöiden, kaupungin tai yritysten tarjoamia työpaikkoja. Yhdistys hoitaa työnantajavelvoitteet. (vuonna 2016 työllistämme nuoria seuraaviin tehtäviinpihapalvelu-, kerhonohjaus, siivous ja dogsitter tehtäviin). Yrittäjyydestä kiinnostunut nuori voi perustaa oman 4H- Yrityksen. Nuori tekee sopimuksen yhdistyksen kanssa ja saa tuekseen henkilökohtaisen yritysohjaajan. Vuonna 2016 tulossa yrityskursseja, osaava kerhonohjaaja-, siivous-, pihapalvelu-, ja hygeniapassi kurssi. 4H-yhdistyksen alueella toimii 5 4H-yritystä. Pieksämäen seudun 4H-yhdistys viestii nuorisotyöstä Yhdistys käyttää nuorille suunnatussa viestinnässä yhä enemmän verkkoa ja sosiaalisen median kanavia.verkkoviestintä on yksi keino tavoittaa myös uusia jäseniä.yhtä tärkeää on kertoa yhdistyksen toiminnasta myös muille kuntalaisille. Pääviestintäkanava on sekä facebook sivustolla seudun 4h-yhdistys, Instagram pieksamaenseudun4h, Twitter pieksamaen_4h 4H-YHDISTYKSEN MUU TOIMINTA Pieksämäen seudun 4H-yhdistyksen muuta toimintaa ovat hanketoiminta, tuotevälitys ja palvelutoiminta sekä varainhankinta. Pieksämäen seudun 4H-yhdistys järjestää lannoitesäkki-, metallinromu-, akkujen- ja serkeräyksen sekä muuta varainhankinta toimintaa vuoden aikana. RAHOITUSRAKENNE Pieksämäen seudun 4H-yhdistyksen rahoitusrakenne koostuu Pieksämäen kaupungin kohdeavustuksesta, avin avustuksesta, valtion avustuksesta, jäsenmaksuista, työllistämistoiminnan tuotoista, hankerahoituksesta sekä yhdistyksen muun toiminnan tuotoista. Pieksämäen kaupungin kanssa tehdään yhteistyötä (seutuopisto, koulutoimi, nuorisotoimi, eri yhdistysten, kyläyhdistysten ja järjestöjen kanssa Pieksämäellä. TOIMITILAT JA HENKILÖSTÖ Pieksämäen seudun 4H-yhdistyksen toimisto sijaitsee Kanttilassa, Vilhulantie 5, Naarajärvi. 4H-kerhot kokoontuvat pääosin koulujen tai Pieksämäen kaupungin osoittamissa muissa tiloissa sekä kyläyhdistysten ja yksityisten henkilöiden tiloissa. Toiminnanjohtajan lisäksi henkilöstöön kuuluvat tuntipalkkaisia työntekijöitä. Tekoja lähellä ja kaukana Tekoja lähellä ja kaukana -toimintamalli kuvaa 4H-järjestön toteuttamaa kansalaiskasvatusta. Aktiivinen kansalaisuus toteutuu 4H:ssa parhaiten lasten ja nuorten itse suunnittelemina ja toteuttamina käytännön tekoina. Toimihenkilöiden ja vapaaehtoisten tehtävänä on auttaa tarvittaessa - tarjota tukea, välineitä ja mahdollisuuksia. Nuorten ja nuorten ryhmien itse ideoimaa ja toteuttamaa toimintaa tuetaan Pieksämäen seudun yhdistyksessä, järjestämme vuonna 2016 mahis projektin, tapahtumatuottaja tapahtuman nuorille. Olemme hakeneet Coach Start hanketta, joka antaa valmiuksia nuorille mm.yrittäjyyteen ja tapahtumatuottajaksi. 16

16 17.PIEKSÄMÄEN SEUDUN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKALENTERI V Vuoden teema Tekoja ja tekijöitä TAMMIKUU Kerhotoiminta käynnistyy seuraavasti: 4.1. Karting kerho, Karjalaisen tiloissa, Tukikohdantie 1, Pieksämäki Jäppilän Me media kerho, koululla Kerhonohjaajien ideakurssi, Kanttila, Naarajärvi Nenonpellon 4H-kerho pienet, päiväkodilla Nenonpellon kerho isot, päiväkodilla Naarajärven kokkikerho, A-ryhmä, Kerttulan toimintakeskuksessa Vehmaskylän 4H-kerho, koululla Virtasalmen 4H-kerho, Ojintalolla Kantakaupungin kokkikerho, Järjestötalolla Peiposjärven 4H-kerho, koululla Naarajärven kokkikerho, B-ryhmä, Kerttulan toimintakeskuksessa Halkokummun 4H-kerho, Kumputalolla Jäppilän 4H-kerho, Jäppilä talolla Kantakaupungin 4H-kerho, Järjestötalolla Virtasalmen liikuntakerho, Ojintalolla Vuoden 4H yritys-kilpailu starttaa käyntiin! Kilpailuaika

17 HELMIKUU Itse Tehtyä rahaa nuorten projekteille! Hakuaika #YritäOpiTienaa kampanja alkaa 3.2. klo H-etupäivä, Häkärinteellä, Hankasalmella Rekrytreffit, Veturitallit 4.2. Eräkerho käynnistyy, Naarajärvi H-talvirieha, Häkärinteellä, Hankasalmella Viikko 9 7-luokkien kouluesittelyt Haku isäntäperheeksi päättyy Viikko 8 9-luokille #YritäOpiTienaa kampanja, Hiekanpään koulu, Pieksämäki MAALISKUU viikko 10 7-luokkille #YritäOpiTienaa kampanja, Hiekanpään koulu, Pieksämäki 2.3. klo H-iltamäki, Häkärinteet Kotipalvelukurssi (1.osa), Naarajärvi Yrityskurssi (1.osa), Pieksämäki Kotipalvelukurssi (2.osa), Naarajärvi H-Talvirieha koko päivän, Häkärinteet (4H-jäsenkortilla liput ja välineet -50%) Yrityskurssi (2.osa), Pieksämäki H-yhdistyksen vuosikokous, Pieksämäki Itse Tehty rahan haku päättyy HUHTIKUU 2.4. Ohjaajien koulutus, Hankasalmi Jäppilän Me mediakerhon esittely vanhemmille H-yrityskurssi (osa 1), Pieksämäki 3.4. Karting kerhon sääntö-, lippu- ja liikuntakurssi, Pieksämäki Mahistuen haku päättyy 18

18 TOUKOKUU 2.5. Yrityskurssi (osa 2) 9.5. Hyginiapassikurssi ja testi, Naarajärvi Pihataitajakurssi, Naarajärvi Taimikonhoitokurssi, Pieksämäki Reilu Teko säkkikeräys Osaava kerhonohjaaja koulutus leiri, Lamminmäki Virtasalmen 4H-kerhon leiri, Virtasalmi Alakoulujen puuhapäivä viikot KESÄKUU Lasten ja nuorten päiväleiri Toritapahtuma, Pieksämäki Perheretki, Helsinki HEINÄKUU Suomi Areena, Pori 4H-mukana kesäyrityskampanjalla ELOKUU Vuoden 4H kerho-kilpailu starttaa! Kilpailuaika Kerhonohjaajien kurssi Kanttila Soi, Naarajärvi SYYSKUU Kerhojen syyskausi starttaa käyntiin! Topkilpailu metsäduuni käynnistyy 5.9. Yrittäjän päivä, 4H-yrittäjämme viettävät juhlapäiväänsä Koko perheen metsäpäivä, Veturitallit, Pieksämäki Itse Tehtyä rahaa nuorten projekteille! Hakuaika

19 LOKAKUU Kerhojen leivontakilpailu käynnistyy Haku nuorisotoimikuntaan starttaa! Hakuaika Itse Tehty rahan haku päättyy MARRASKUU Haku kansainvälisiin vaihto-ohjelmiin sekä Isäntäperhehaku alkaa, 4H-säätiön stipendien hakuviikko 44 4H-viikko Vietetään 4Hviikkoa,erikoisohjelmaa kerhoissa Toimihenkilöpäivä Kädentaitomessumatka, Tampereelle Haku kansainvälisiin vaihto-ohjelmiin päättyy Kerhojen leivontakilpailu päättyy Mahis tuen haku päättyy Talousarviot palvelukeskukselle JOULUKUU Kerhojen syyskausi päättyy viikoilla Maaselän Messut, Naarajärvi Vuoden 4H - yritys- kilpailu päättyy Vuoden 4H- kerho - kilpailu päättyy VALTAKUNNALISET PROJEKTIT Metallinkeräys (StenaRecycling Oy) Reilu teko säkkikeräys (Yara Suomi Oy) VALTAKUNNALLISET KILPAILUT Vuoden 2016 Yrityskilpailu Kerhojen toimintakilpailu Top kilpailu Metsäduuni YHDISTYKSEN KILPAILUT Vuoden 4H-yrityskilpailu Kerhojen toimintakilpailu Kerhojen piparkakkutalo leivontakilpailu 20

Joroisten: 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma toimintavuosi

Joroisten: 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma toimintavuosi Joroisten: 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma 2016 59. toimintavuosi 000088404048 Suomen 4H-liiton toimitusjohtajan tervehdys Suomessa tulevaisuususko on ollut koetuksella mm. vaatimattoman talouskehityksen,

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2014

VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2014 0 u VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 21. toimintavuosi Sisällysluettelo 1. YLEISKATSAUS... 3 2. JÄSENISTÖ... 4 3. YHDISTYKSEN HALLINTO... 4 4. TOIMINNAN TARKASTAJAT... 5 5.

Lisätiedot

Kangasniemen 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma 88. toimintavuosi

Kangasniemen 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma 88. toimintavuosi Kangasniemen 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma 2017 88. toimintavuosi Suomen 4H-liiton toimitusjohtajan tervehdys Maailma ympärillämme muuttuu ällistyttävän nopeasti. Informaatio- ja tietoteknologia muuttavat

Lisätiedot

Pieksämäen seudun 4H-yhdistys Toimintakertomus 2016 Toimintasuunnitelma 2017

Pieksämäen seudun 4H-yhdistys Toimintakertomus 2016 Toimintasuunnitelma 2017 Pieksämäen seudun 4H-yhdistys Toimintakertomus 2016 Toimintasuunnitelma 2017 1 4H-NUORISOTYÖN TOIMINTA- AJATUS, PÄÄMÄÄRÄ JA ARVOT. Toiminta-ajatus 4H-harrastus tukee lapsen ja nuoren kasvua aktiiviseksi,

Lisätiedot

Vihannin 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma 86. toimintavuosi

Vihannin 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma 86. toimintavuosi Vihannin 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma 2018 86. toimintavuosi Suomen 4H-järjestöllä on 50 000 jäsentä, joista nuorisojäseniä on 43 000. Järjestön kokonaistuotot ovat n. 26 milj. euroa. Kerhotoiminta

Lisätiedot

Nurmeksen 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma 85. toimintavuosi

Nurmeksen 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma 85. toimintavuosi Nurmeksen 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma 2017 85. toimintavuosi Suomen 4H-liiton toimitusjohtajan tervehdys Maailma ympärillämme muuttuu ällistyttävän nopeasti. Informaatio- ja tietoteknologia muuttavat

Lisätiedot

Juuan 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma 81. toimintavuosi

Juuan 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma 81. toimintavuosi Juuan 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma 2017 81. toimintavuosi Suomen 4H-liiton toimitusjohtajan tervehdys Maailma ympärillämme muuttuu ällistyttävän nopeasti. Informaatio- ja tietoteknologia muuttavat vuorovaikutus-

Lisätiedot

TOIMINTAYMPÄRISTÖ...3

TOIMINTAYMPÄRISTÖ...3 2 Sisällysluettelo 1. TOIMINTAYMPÄRISTÖ...3 2. TOIMINNAN TAVOITTEET JA OHJAUS...3 2.1. JÄSENET...3 2.2. HALLINTO...4 2.3. KOKOUKSET...4 2.4. MUUT KOKOUKSET JA TYÖRYHMÄT...5 3. YHDISTYKSEN TOIMINTA...5

Lisätiedot

NAANTALIN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2011

NAANTALIN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 Sivu 1 / 5 NAANTALIN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 Naantalin 4H-yhdistys 4H-yhdistyksen toimintaa ohjaavat järjestön yhteinen päämäärä, toiminta-ajatus, arvot ja toimintaperiaatteet. Sääntöjen mukaisesti

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 NAANTALIN 4H-YHDISTYS Sivu 1 (6) Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Sisällysluettelo Toiminnan painopistealueet... 2 Toiminnalliset avaintavoitteet... 2 Ryhmätoiminta... 2 Nuorten kurssit ja koulutukset...

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 NAANTALIN 4H-YHDISTYS Sivu 1 (5) Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Sisällysluettelo Toiminnan painopistealueet...2 Toiminnalliset avaintavoitteet...2 Ryhmätoiminta...2 Nuorten kurssit ja koulutukset...2

Lisätiedot

Nastolan 4H-yhdistys ry. Y-tunnus: Yhdistyksen perustamiskokouksesta 60 vuotta! VUOSIKERTOMUS 2015

Nastolan 4H-yhdistys ry. Y-tunnus: Yhdistyksen perustamiskokouksesta 60 vuotta! VUOSIKERTOMUS 2015 Nastolan 4H-yhdistys ry Y-tunnus: 10706445 Yhdistyksen perustamiskokouksesta 60 vuotta! VUOSIKERTOMUS 2015 Nastolan 4H-yhdistys ry Nastolan 4H-yhdistyksen toimintaa ohjaavat 4Hjärjestön yhteinen päämäärä,

Lisätiedot

Opinto-ohjauksen rooli hyvinvointityössä

Opinto-ohjauksen rooli hyvinvointityössä Opinto-ohjauksen rooli hyvinvointityössä 30.11.2018 Järjestöt koulujen ja oppilaitosten kumppanina työelämävalmiuksien edistämisessä. Helena Herttuainen, Suomen 4H-liitto ry 4H-järjestö 4H on lasten ja

Lisätiedot

NAANTALIN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2014

NAANTALIN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2014 Sivu 1 / 6 NAANTALIN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2014 Naantalin 4H-yhdistys 4H-yhdistyksen toimintaa ohjaavat järjestön yhteinen päämäärä, toiminta-ajatus, arvot ja toimintaperiaatteet. Sääntöjen mukaisesti

Lisätiedot

NAANTALIN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2012

NAANTALIN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2012 Sivu 1 / 6 NAANTALIN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2012 Naantalin 4H-yhdistys 4H-yhdistyksen toimintaa ohjaavat järjestön yhteinen päämäärä, toiminta-ajatus, arvot ja toimintaperiaatteet. Sääntöjen mukaisesti

Lisätiedot

4H-yrittäjänä olet itsesi pomo. #YritäOpiTienaa #4HSuomi

4H-yrittäjänä olet itsesi pomo.  #YritäOpiTienaa #4HSuomi 4H-yrittäjänä olet itsesi pomo www.4h.fi/yritys #YritäOpiTienaa #4HSuomi 4H = Suomen suurin nuorisojärjestö 4H toimii maailman laajuisesti 2 Ampun 4H yhdistys toimii Lapinjärven, Myrskylän, Orimattilan

Lisätiedot

EDUSKUNNAN MAATALOUSJAOSTOLLE

EDUSKUNNAN MAATALOUSJAOSTOLLE Maatalousjaosto HE 134/2016 vp EDUSKUNNAN MAATALOUSJAOSTOLLE 4H johdattaa työelämään ja yrittäjyyteen 4H-nuorisotyön ydinsisältö on kiteytetty Kolme askelta työelämään toimintamalliin (liite). Kerhoissa

Lisätiedot

Liedon 4H-yhdistys ry toimintakertomus 2015 toimintasuunnitelma toimintavuosi

Liedon 4H-yhdistys ry toimintakertomus 2015 toimintasuunnitelma toimintavuosi Liedon 4H-yhdistys ry toimintakertomus 2015 toimintasuunnitelma 2016 85. toimintavuosi 1 Sisällys LIEDON 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2015... 3 PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS... 3 LIEDON 4H-YHDISTYS... 4

Lisätiedot

NAANTALIN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2013

NAANTALIN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2013 Sivu 1 / 5 NAANTALIN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2013 Naantalin 4H-yhdistys 4H-yhdistyksen toimintaa ohjaavat järjestön yhteinen päämäärä, toiminta-ajatus, arvot ja toimintaperiaatteet. Sääntöjen mukaisesti

Lisätiedot

Liedon 4H-yhdistys Vuosikertomus 2014 Toimintasuunnitelma 2015 83. toimintavuosi

Liedon 4H-yhdistys Vuosikertomus 2014 Toimintasuunnitelma 2015 83. toimintavuosi Liedon 4H-yhdistys Vuosikertomus 2014 Toimintasuunnitelma 2015 83. toimintavuosi 1 Sisällys LIEDON 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2014... 3 PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS... 3 LIEDON 4H-YHDISTYS... 4 JÄSENET...

Lisätiedot

JUUAN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2015

JUUAN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2015 JUUAN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2015 JUUAN 4H-YHDISTYS JÄSENET HALLITUS KOKOUKSET 4H-yhdistyksen toimintaa ohjaavat järjestön yhteinen päämäärä, toiminta-ajatus, arvot ja toimintaperiaatteet. Sääntöjen

Lisätiedot

Yli-Marolan 4H-kotieläinpiha Lahden 4H-yhdistys ry Neljänkaivonkatu Lahti

Yli-Marolan 4H-kotieläinpiha Lahden 4H-yhdistys ry Neljänkaivonkatu Lahti Yli-Marolan 4H-kotieläinpiha Lahden 4H-yhdistys ry Neljänkaivonkatu 47 15100 Lahti www.lahti.4h.fi Tiedon Taidot hanke Ohjausryhmän kokous 1/2015 perjantai 20.11.2015 1 Esityslista 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7.

Lisätiedot

Liedon 4H-yhdistys Vuosikertomus 2012 Toimintasuunnitelma 2013 81. toimintavuosi

Liedon 4H-yhdistys Vuosikertomus 2012 Toimintasuunnitelma 2013 81. toimintavuosi Liedon 4H-yhdistys Vuosikertomus 2012 Toimintasuunnitelma 2013 81. toimintavuosi 1 Sisällys LIEDON 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2012... 3 PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS... 3 LIEDON 4H-YHDISTYS... 3 JÄSENET...

Lisätiedot

Mynämäen-Mietoisten 4H-yhdistys Toimintakertomus 2011

Mynämäen-Mietoisten 4H-yhdistys Toimintakertomus 2011 Mynämäen-Mietoisten 4H-yhdistys Toimintakertomus 2011 MYNÄMÄEN-MIETOISTEN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 MYNÄMÄEN-MIETOISTEN 4H-YHDISTYS 4H-yhdistyksen toimintaa ohjaavat järjestön yhteinen päämäärä,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Toiminnan painopisteet ovat

Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Toiminnan painopisteet ovat NAANTALIN 4H-YHDISTYS Sivu 1 (7) Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Toiminnan painopisteet ovat nuoret +15 nuorten yrittäjyyden tukeminen ja heidän keskinäinen verkottuminen nuorten työllistäminen yhdistyksen

Lisätiedot

4H-Yritys. Ohjattuja yrittäjyyden ensiaskeleita

4H-Yritys. Ohjattuja yrittäjyyden ensiaskeleita 4H-Yritys Ohjattuja yrittäjyyden ensiaskeleita 4H-Yritys on Osa 4H-nuorisotyötä. Valmis työväline nuorten yritystoiminnan tukemiseen ja käynnistämiseen. Mahdollisuus kokeilla yrittäjyyttä ohjatusti. TYÖELÄMÄVALMIUDET

Lisätiedot

YLEISAVUSTUSHAKEMUS 2017

YLEISAVUSTUSHAKEMUS 2017 YLEISAVUSTUSHAKEMUS 2017 RUOKOLAHDEN kunnalle! Kunnanhallitus Ha kija: VUOKSEN 4H-YHDISTYS Osoite: Puhelin: Kotisivut: Yhteyshlö: Nällisuontie 3 56100 Ruokolahti 040 6311112 www.vuoksi.4h.fi Susanna Pöyhönen

Lisätiedot

Liedon 4H-yhdistys Vuosikertomus 2011 Toimintasuunnitelma 2012 80. toimintavuosi

Liedon 4H-yhdistys Vuosikertomus 2011 Toimintasuunnitelma 2012 80. toimintavuosi Liedon 4H-yhdistys Vuosikertomus 2011 Toimintasuunnitelma 2012 80. toimintavuosi 2 Sisällysluettelo PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS... 3 LIEDON 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2011... 4 LIEDON 4H-YHDISTYS...4

Lisätiedot

Liedon 4H-yhdistys Vuosikertomus 2013 Toimintasuunnitelma 2014 82. toimintavuosi

Liedon 4H-yhdistys Vuosikertomus 2013 Toimintasuunnitelma 2014 82. toimintavuosi Liedon 4H-yhdistys Vuosikertomus 2013 Toimintasuunnitelma 2014 82. toimintavuosi 1 Sisällys LIEDON 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2013... 2 PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS... 3 LIEDON 4H-YHDISTYS... 3 JÄSENET...

Lisätiedot

Yleiskatsaus. Hartolan 4H-yhdistyksen toimintaa ohjaavat 4H-järjestön yhteinen päämäärä, toiminta-ajatus, arvot ja toimintaperiaatteet.

Yleiskatsaus. Hartolan 4H-yhdistyksen toimintaa ohjaavat 4H-järjestön yhteinen päämäärä, toiminta-ajatus, arvot ja toimintaperiaatteet. HARTOLAN 4H-YHDISTYS TOIMINTAKERTOMUS 2012 Toimintasuunnitelma 2013 Yleiskatsaus Hartolan 4H-yhdistyksen toimintaa ohjaavat 4H-järjestön yhteinen päämäärä, toiminta-ajatus, arvot ja toimintaperiaatteet.

Lisätiedot

Vapaaehtoisena 4H:ssa

Vapaaehtoisena 4H:ssa Vapaaehtoisena 4H:ssa Vapaaehtoistoiminnan ohjelma 1. 4H ON TOIMIHENKILÖIDEN JA VAPAAEHTOISTEN YHTEISTYÖTÄ 4H-toiminta perustuu ammattitaitoisten toimihenkilöiden ja vapaaehtoisten hyvään yhteistyöhön.

Lisätiedot

ALAVIESKAN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2015

ALAVIESKAN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2015 ALAVIESKAN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2015 ALAVIESKAN 4H-YHDISTYS RY 4H-yhdistyksen toimintaa ohjaavat järjestön yhteinen päämäärä, toiminta-ajatus, arvot ja toimintaperiaatteet. Sääntöjen mukaan

Lisätiedot

4H-yhdistyksen luottamushenkilön opas

4H-yhdistyksen luottamushenkilön opas 4H-yhdistyksen luottamushenkilön opas www.4h.fi 1 4H-yhdistyksen luottamushenkilön opas Tämä opas auttaa sinua alkuun 4H-yhdistyksen hallituksen puheenjohtajana sekä toiminnanjohtajan esimiehenä tai hallituksen

Lisätiedot

Toimintakertomus 2018 Liedon 4H-yhdistys. 4H Toimintakertomus 1

Toimintakertomus 2018 Liedon 4H-yhdistys. 4H Toimintakertomus 1 Toimintakertomus 2018 Liedon 4H-yhdistys 4H Toimintakertomus 1 Liedon 4H-yhdistys 4H-yhdistyksen toimintaa ohjaavat järjestön yhteinen päämäärä, toiminta-ajatus, arvot ja toimintaperiaatteet. Sääntöjen

Lisätiedot

Uuraisten 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma 2015 Toimintavuosi 2014

Uuraisten 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma 2015 Toimintavuosi 2014 Uuraisten 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma 2015 Toimintavuosi 2014 Uuraisten 4H-YHDISTYS R.Y. Mansikkamäentie 2, 41230 Uurainen p. 044 545 3959, s-posti: uurainen.4h.fi UURAISTEN 4H-YHDISTYS RY:N Uuraisten

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2012 27.3.2012 1

JÄSENTIEDOTE 2/2012 27.3.2012 1 KEVÄÄN JA KESÄN 4H-TAPAHTUMIA JÄSENTIEDOTE 2/2012 27.3.2012 1 DOGSITTER-KURSSI HANKASALMELLA 19.4.2012 ALKAEN Hankasalmen 4H-yhdistys järjestää dogsitter-koulutuksen 19.4. klo 17 alkaen. Koulutuksen kesto

Lisätiedot

4H-nuorisotyö 2014-2016 TEKOJA JA TEKIJÖITÄ. Suomen 4H-liitto 2013 Edustajakokouksen hyväksymä

4H-nuorisotyö 2014-2016 TEKOJA JA TEKIJÖITÄ. Suomen 4H-liitto 2013 Edustajakokouksen hyväksymä 4H-nuorisotyö 2014-2016 TEKOJA JA TEKIJÖITÄ 4 H Suomen 4H-liitto 2013 Edustajakokouksen hyväksymä Yhteinen tekemisen tahto 4H on valtakunnallisesti toimiva, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton

Lisätiedot

Sykäys -vuosikello

Sykäys -vuosikello Sykäys -vuosikello 2019-2020 ELOKUU Viikko 33 13.8. klo 14 Sykäys-tiimin tapaaminen kaupungintalolla Viikko 34 Perustaisinko yrityksen, Yrityssalo Oy 21.8. klo 14:30 16:00 Kolmas kaffe Yrityssalossa Miten

Lisätiedot

4H-nuorisotyö 2014-2016 TEKOJA JA TEKIJÖITÄ. Suomen 4H-liitto Edustajakokous 26.4.2013

4H-nuorisotyö 2014-2016 TEKOJA JA TEKIJÖITÄ. Suomen 4H-liitto Edustajakokous 26.4.2013 4H-nuorisotyö 2014-2016 TEKOJA JA TEKIJÖITÄ 4 H Suomen 4H-liitto Edustajakokous 26.4.2013 Yhteinen tekemisen tahto 4H on valtakunnallisesti toimiva, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton nuorisojärjestö.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA 1959-2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 STRATEGIA 2016 1959-2017 VISIO 2017 Me olemme tunnettuja palveluistamme ja avustustoiminnastamme, Jäsenistömme on innostunutta ja aktiivista Teemme toimintaamme

Lisätiedot

4H:n kansainvälinen nuorisovaihto 2017

4H:n kansainvälinen nuorisovaihto 2017 4H:n kansainvälinen nuorisovaihto 2017 IF YE 4 H www.4h.fi/maailmalle Kansainvälinen 4H:n nuorisovaihto INTERNATIONAL 4H YOUTH EXCHANGE WORLD Oletko sinä seuraava 4H-vaihtari? 4H tarjoaa sinulle upean

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

HOLLOLAN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2013

HOLLOLAN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2013 1 HOLLOLAN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2013 HOLLOLAN 4H-YHDISTYS JÄSENET HALLITUS KOKOUKSET 4H-yhdistyksen toimintaa ohjaavat järjestön yhteinen päämäärä, toiminta-ajatus, arvot ja toimintaperiaatteet.

Lisätiedot

Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke. Tule mukaan toimintaan!

Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke. Tule mukaan toimintaan! Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke Tule mukaan toimintaan! Kansalaisjärjestöt On mahdollisuus osallistua erilaisiin toimintoihin ja harrastuksiin. Voi vaikuttaa yhteiskunnan asioihin. Suuri

Lisätiedot

Viitasaaren 4H-yhdistys ry

Viitasaaren 4H-yhdistys ry 2015 Viitasaaren 4H-yhdistys ry TOIMINTAKERTOMUS VIITASAAREN 4 H-YHDISTYS R.Y:N TOIMINTAKERTOMUS 2015 VIITASAAREN 4H-YHDISTYS 4H-yhdistyksen toimintaa ohjaavat järjestön yhteinen päämäärä, toiminta-ajatus,

Lisätiedot

Yritetään ja työllistetään. Kehittämispäällikkö Seija Mustonen

Yritetään ja työllistetään. Kehittämispäällikkö Seija Mustonen Yritetään ja työllistetään Kehittämispäällikkö Seija Mustonen Oulu / Syyskuu 2013 Työttömien lukumäärä 18 000 16 000 14 000 12 000 13 226 Kaikki työttömät Yli 50- vuotiaat 14,4% 27,0% Henkilöä 10 000 8

Lisätiedot

HOLLOLAN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2014

HOLLOLAN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2014 1 HOLLOLAN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2014 HOLLOLAN 4H-YHDISTYS JÄSENET HALLITUS 4H-yhdistyksen toimintaa ohjaavat järjestön yhteinen päämäärä, toiminta-ajatus, arvot ja toimintaperiaatteet. Sääntöjen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA 2015-2016 STRATEGIA 2016 VISIO 2016 Me olemme tunnettuja palveluistamme ja avustustoiminnastamme, Jäsenistömme on innostunutta ja aktiivista Teemme toimintaamme tunnetuksi TOIMINTA-AJATUS

Lisätiedot

4H:n kansainvälinen nuorisovaihto 2016

4H:n kansainvälinen nuorisovaihto 2016 4H:n kansainvälinen nuorisovaihto 2016 IF YE SIRYE 4 H www.4h.fi/maailmalle Kansainvälinen 4H:n nuorisovaihto INTERNATIONAL 4H YOUTH EXCHANGE 2016 Oletko sinä seuraava 4H-vaihtari? 4H tarjoaa sinulle upean

Lisätiedot

HARTOLAN 4H-YHDISTYS TOIMINTAKERTOMUS

HARTOLAN 4H-YHDISTYS TOIMINTAKERTOMUS HARTOLAN 4H-YHDISTYS TOIMINTAKERTOMUS 2013 Toimintasuunnitelma 2014 Yleiskatsaus Hartolan 4H-yhdistyksen toimintaa ohjaavat 4H-järjestön yhteinen päämäärä, toiminta-ajatus, arvot ja toimintaperiaatteet.

Lisätiedot

www.vaasanteknillinenseura.fi jsa

www.vaasanteknillinenseura.fi jsa www.vaasanteknillinenseura.fi VAASAN TEKNILLINEN SEURA RY 5 Toimintasuunnitelma vuodeksi 2015 1 YLEISTÄ Kuten aikaisempinakin vuosina, myös vuoden 2015 aikana järjestämme useita erilaisia tilaisuuksia

Lisätiedot

Ruoveden 4H-yhdistyksen toimintakertomus 2015

Ruoveden 4H-yhdistyksen toimintakertomus 2015 Ruoveden 4H-yhdistyksen toimintakertomus 2015 85. toimintavuosi Toimintaa lapsille ja nuorille Ruovedellä jo 85 vuoden ajan! RUOVEDEN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2015 RUOVEDEN 4H-YHDISTYS 4H-yhdistyksen

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,

Lisätiedot

Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry.

Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2014 Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Vuosi 2014 Vuosi 2014 oli yhdistyksen 77. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.

Lisätiedot

Laukaan Kalevalaiset Naiset ry Toimintasuunnitelma 2019

Laukaan Kalevalaiset Naiset ry Toimintasuunnitelma 2019 Sisältö 1. Yleistä... 3 2. Toiminnan tavoitteet vuonna 2019... 3 3. Toiminta... 3 4. Tiedotus... 4 5. Hallinto... 4 5.1. Vuosikokous... 4 5.2. Hallitus... 4 6. Yhteistyötahot... 5 7. Talous... 5 Liite:

Lisätiedot

Liite 1. Nuorisotoimi 2015

Liite 1. Nuorisotoimi 2015 Nuorisolain tarkoituksena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä, edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta ja nuorten sosiaalista vahvistamista sekä parantaa nuorten kasvu- ja elinoloja. Näiden tavoitteiden

Lisätiedot

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus Korson koulun vanhempainyhdistys ry Toimintakertomus kaudelta 1.8.2015-31.7.2016 2 Sisällys 1. Korson koulun vanhempainyhdistys ry... 3 2. Jäsenyys... 3 3. Hallitustyö... 3 4. Toiminta... 4 5. Talous...

Lisätiedot

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1

Lisätiedot

SOSIAALI-, TERVEYS- ja LIIKUNTA-ALAN KOULUTUS TYÖELÄMÄN ARVIOIJILLE. syksy 2015 ja kevät 2016

SOSIAALI-, TERVEYS- ja LIIKUNTA-ALAN KOULUTUS TYÖELÄMÄN ARVIOIJILLE. syksy 2015 ja kevät 2016 Hyvinvointi ja palveluala Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Otavankatu 4 50100 MIKKELI SOSIAALI-, TERVEYS- ja LIIKUNTA-ALAN KOULUTUS TYÖELÄMÄN ARVIOIJILLE syksy 2015 ja kevät 2016 Työelämän edustajina,

Lisätiedot

Lahden 4H-yhdistys ry. Neljänkaivonkatu 47 15100 Lahti. Y-tunnus: 1593266-0 VUOSIKERTOMUS 2014

Lahden 4H-yhdistys ry. Neljänkaivonkatu 47 15100 Lahti. Y-tunnus: 1593266-0 VUOSIKERTOMUS 2014 Lahden 4H-yhdistys ry Neljänkaivonkatu 47 15100 Lahti Y-tunnus: 1593266-0 VUOSIKERTOMUS 2014 Lahden 4H-yhdistys ry 4H-järjestö on kansainvälinen, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton nuorisojärjestö.

Lisätiedot

Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous 25.9.2014 VANHEMPAINYHDISTYS

Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous 25.9.2014 VANHEMPAINYHDISTYS Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous 25.9.2014 VANHEMPAINYHDISTYS Kokouksen avaus ja laillisuuden toteaminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa

Lisätiedot

JOROISTEN 4H-YHDISTYS R.Y. VUOSIKERTOMUS 2014 ja TOIMINTASUUNNITELMA 2015

JOROISTEN 4H-YHDISTYS R.Y. VUOSIKERTOMUS 2014 ja TOIMINTASUUNNITELMA 2015 JOROISTEN 4H-YHDISTYS R.Y. VUOSIKERTOMUS 2014 ja TOIMINTASUUNNITELMA 2015 SISÄLLYS JOROISTEN 4H-YHDISTYKSEN TERVEHDYS... 3 1 YHDISTYKSEN HALLINTO... 4 1.1 HALLITUS... 4 1.2 TOIMINNANTARKASTAJAT... 4 1.3

Lisätiedot

Vuosikertomus 2011 Suomen 4H-liitto 4 H

Vuosikertomus 2011 Suomen 4H-liitto 4 H Vuosikertomus 2011 Suomen 4H-liitto 4 H Puheenjohtajan kynästä Vuonna 2011 sitoutunut 4H-väki näytti jälleen voimansa. Perustoiminnan tulokset olivat erinomaiset. Erikseen on syytä mainita Ajokortti työelämään

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1 MISSIO Edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää tervettä kilpailua ja naisyrittäjien

Lisätiedot

Crohn ja Colitis ry.

Crohn ja Colitis ry. Crohn ja Colitis ry www.ibd.fi Strateginen toimintasuunnitelma 2019-2023 #meidänjärjestö 2 IBD lukuina MAAILMASSA IBD:tä SAIRASTAVIA YLI 10 MILJOONAA SUOMESSA IBD:tä SAIRASTAVIA 50 000 Toimisto Tampereella

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012 LIONS CLUB TAMMELA RY TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012 Yleistä Tällä kaudella ei ole kansainvälisiä projekteja. Pääpaino on paikallisissa palveluaktiviteeteissa sekä klubin toiminnan kehittämisessä.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kumpulan Speksi ry 6. maaliskuuta 2015 1 Sisältö 1 Yleistä 3 2 Hallinto 3 3 Yhteistyö 3 4 Toiminta 3 4.1 Produktio 3 4.2 Ympäristötoiminta 3 4.3 Yhdenvertaisuustoiminta

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 Toimintasuunnitelma 2009 Sivu 1 Sisällysluettelo 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1 Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset...

Lisätiedot

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ TOIMINTAKERTOMUS 2017 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2017... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Sääntömuutos... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset...

Lisätiedot

4H:n kansainvälinen nuorisovaihto 2014

4H:n kansainvälinen nuorisovaihto 2014 4H:n kansainvälinen nuorisovaihto 2014 IF YE SIRYE 4 H www.4h.fi/maailmalle Kansainvälinen 4H:n nuorisovaihto International 4H youth exchange 2014 Oletko sinä seuraava 4H-vaihtari? 4H tarjoaa sinulle upean

Lisätiedot

Lumijoen 4H-yhdistys Toimintakertomus 2014 83. toimintavuosi

Lumijoen 4H-yhdistys Toimintakertomus 2014 83. toimintavuosi Lumijoen 4H-yhdistys Toimintakertomus 2014 83. toimintavuosi 000088404048 1. YHTEISTYÖKUMPPANIN KATSAUS VUOTEEN 2014 Vuosi 2014 oli Lumijoen 4H-yhdistyksen 83. toimintavuosi. Kunnan kanssa solmittu yhteistyösopimus

Lisätiedot

Mynämäen-Mietoisten 4H-Yhdistys r.y. Toimintakertomus 2012

Mynämäen-Mietoisten 4H-Yhdistys r.y. Toimintakertomus 2012 Mynämäen-Mietoisten 4H-Yhdistys r.y. Toimintakertomus 2012 MYNÄMÄEN-MIETOISTEN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2012 MYNÄMÄEN-MIETOISTEN 4H-YHDISTYS JÄSENET HALLITUS 4H-yhdistyksen toimintaa ohjaavat järjestön

Lisätiedot

on rahoitusta, neuvontaa & toimintaa paikkakunnan parhaaksi

on rahoitusta, neuvontaa & toimintaa paikkakunnan parhaaksi on rahoitusta, neuvontaa & toimintaa paikkakunnan parhaaksi Leader-ryhmät - Rekisteröityjä yhdistyksiä, jotka kannustavat asukkaita kehittämään omaa kotiseutuaan, lisäämään sen viihtyisyyttä sekä synnyttämään

Lisätiedot

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi syys 13.11.2014 Liite 1 Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Arviointi Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma TOIMINTAVUOSI 2015. Malliyhdistys Ry. Hallituksen ehdotus hyväksyttäväksi yhdistyksen vuosikokoukselle

Toimintasuunnitelma TOIMINTAVUOSI 2015. Malliyhdistys Ry. Hallituksen ehdotus hyväksyttäväksi yhdistyksen vuosikokoukselle Toimintasuunnitelma TOIMINTAVUOSI 2015 Hallituksen ehdotus hyväksyttäväksi yhdistyksen vuosikokoukselle Malliyhdistys Ry Puh. 040 123 4567 Y-tunnus 12345-6 Tiekatu 23 A 15 00120 PAIKKAKUNTA www.malliyhdistys.fi

Lisätiedot

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Perusta Toimintasuunnitelman perustana ovat yhdistyksen säännöt ja Suomen Reumaliiton vuoden toimintateema: Liikkeestä

Lisätiedot

PIHTIPUTAAN 4H-YHDISTYKSEN JÄSENISTÖ

PIHTIPUTAAN 4H-YHDISTYKSEN JÄSENISTÖ 1 PIHTIPUTAAN 4H-YHDISTYKSEN JÄSENISTÖ JÄSENMÄÄRÄ Yhdistyksen toimintaan vuonna 2016 osallistui 347 nuorta. Tyttöjen ja naisien osuus heistä oli 199 ja poikia sekä miehiä toiminnassa oli mukana 148. Jäsenmaksun

Lisätiedot

4. Hyväksytään seuraavan vuoden toimintasuunnitelma; Hyväksyttiin vuoden 2013 ja 2014 toimintasuunnitelma (liite 2).

4. Hyväksytään seuraavan vuoden toimintasuunnitelma; Hyväksyttiin vuoden 2013 ja 2014 toimintasuunnitelma (liite 2). 1 Selkämeren kansallispuiston ystävät yhdistys Yhdistyksen ensimmäinen kokous Aika: 28.8.2013 klo 19-20 Paikka: Luontotalo Arkki, Pori Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus Lasse Lovén avasi kokouksen ja totesi,

Lisätiedot

OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu

OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu SYYSKOKOUS 2013 Aika maanantai 23.10.2013 klo 18.00 Paikka Läsnä OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu Osallistujaluettelo liitteenä 1 Kokouksen avaus Yhdistyksemme puheenjohtajan Pasi

Lisätiedot

Lasten ja vapaaehtoistoimijoiden tapaturma- ja vastuuvakuutuksen voimassaolon varmistaminen ks. Yhdistysnetti

Lasten ja vapaaehtoistoimijoiden tapaturma- ja vastuuvakuutuksen voimassaolon varmistaminen ks. Yhdistysnetti MLL:n paikallisyhdistyksen hallinnon vuosikello (Lähde: MLL /Yhdistysnetti) TAMMIKUU Yhdistyksen hallituksen järjestäytymiskokous Varan, sihteerin, rahastonhoitajan, jäsenvastaavan ja muiden vastuuhenkilöiden

Lisätiedot

Vuosikertomus 2012 Suomen 4H-liitto 4 H

Vuosikertomus 2012 Suomen 4H-liitto 4 H Vuosikertomus 2012 Suomen 4H-liitto 4 H Puheenjohtajan tervehdys Elämässä sattuu joskus kuin ikkuna avautuisi uuteen maisemaan. Itse koin tällaisen tunteen, kun huhtikuussa 2012 Suomen 4H-liiton valtuuskunta

Lisätiedot

8.3.2010. - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja. Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6

8.3.2010. - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja. Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6 8.3.2010 - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6 1 Äänekosken kaupungin nuorisopalvelut Lasten leiri 7.6.-9.6. 8-12 -vuotiaille.

Lisätiedot

TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY

TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY SYYSKOKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika: 19.10.2013 klo 15:00 Paikka: Paloisten koulukeskus, Toivakka Läsnä: Juha Lampinen Markus Mäki-Kulmala Topi Saarelainen Hanna-Kaisa Mäki-Kulmala Elias Mäki-Kulmala Niina Ikonen

Lisätiedot

Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie 5 a Jämijärvi Vaaleankeltaiset alueet vapaa-aikasihteeri täyttää

Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie 5 a Jämijärvi Vaaleankeltaiset alueet vapaa-aikasihteeri täyttää Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie a HAKIJA: Tällä pohjavärillä olevat tiedot, saa laittaa näkyviin kunnan tiedotteisiin (kotisivut, harrasteoppaat ) Liikunta Nuoriso Kulttuuri

Lisätiedot

Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso

Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso Kirsi Kohonen Suunnittelija Itä-Suomen aluehallintovirasto Itä-Suomen aluehallintovirasto, Kirsi Kohonen, OKT-vastuualue 5.9.2014

Lisätiedot

Pohjois-Savon Kylät ry

Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä, kylätoiminnan edistäjänä

Lisätiedot

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016 TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016 Vuosikokouksen jälkeen kyläasiamies Henrik Hausen kertoo uudesta hankkeesta ja vastaa kysymyksiin. 28.2.2016 klo 18.00. Paikka Tuohikoto Käsiteltävät asiat: 1.

Lisätiedot

Tietojamme saa laittaa näkyviin kunnan tiedotteisiin (kotisivut, harrasteoppaat ) kyllä

Tietojamme saa laittaa näkyviin kunnan tiedotteisiin (kotisivut, harrasteoppaat ) kyllä Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) vapaa-aikatoimi PAKOLLINEN!!! Yhdistyksille järjestetään kaavakkeen täyttöilta 17.9.2019 HAKIJA: Tietojamme saa laittaa näkyviin kunnan tiedotteisiin (kotisivut,

Lisätiedot

KUTSU AVAJAISIIN 22.9.

KUTSU AVAJAISIIN 22.9. 1 KUTSU AVAJAISIIN 22.9. POHJOIS-IIN KOULUN UUDEN KOULURAKENNUKSEN AKOLAN JA VIRKKULAN UUDEN KEVYENLIIKENTEEN VÄYLÄN LIIKUNNALLISEEN AVAJAISTAPAHTUMAAN lauantaina 22.9.2018 klo 10.00-13.00 POHJOIS-IIN

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

Kulttuuritoimi. Kulttuurista vetovoimaa!

Kulttuuritoimi. Kulttuurista vetovoimaa! Kulttuuritoimi Kulttuurista vetovoimaa! ORGANISAATIO Kurikan kaupunginvaltuusto pj. Lasse Mukkala jäseniä 78 Kaupungin hallitus pj. Juhani Mäki jäseniä 12 Vapaa-aikalautakunta aikalautakunta pj. Minna

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL n julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2017 Pääkohdat 1 / 2 Järjestötoiminta Liitto JHL;n 2017 toimintasuunnitelma ja sen strategiset tavoitteet ohjaavat myös toimintaamme.

Lisätiedot

Vuosikertomus 2010 Suomen 4H-liitto 4 H

Vuosikertomus 2010 Suomen 4H-liitto 4 H Vuosikertomus 2010 Suomen 4H-liitto 4 H Puheenjohtajan kynästä Tahdolla ja Taidolla -teemakauden saattaminen päätökseen, nuorten työnhakuvalmiuksien parantaminen lisäbudjetissa osoitetulla määrärahalla,

Lisätiedot

Liedon 4H-yhdistys Toimintakertomus toimintavuosi

Liedon 4H-yhdistys Toimintakertomus toimintavuosi Liedon 4H-yhdistys Toimintakertomus 2017 87. toimintavuosi PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS NUORISOTOIMINNAN YTIMESSÄ Vuonna 2001 Littoisten kokkikerho kokoontui syyskauden ensimmäisen kerran silloisen iltapäiväkerhon

Lisätiedot

OHJE PÖYTYÄN YHTEISÖLLISYYSLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA JA STIPENDEISTÄ

OHJE PÖYTYÄN YHTEISÖLLISYYSLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA JA STIPENDEISTÄ OHJE PÖYTYÄN YHTEISÖLLISYYSLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA JA STIPENDEISTÄ Yhteisöllisyyslautakunta jakaa vuosittain seuraavia avustuksia (Hallintosääntö 33): 1. KULTTUURI-, LIIKUNTA JA NUORISOTOIMEN VUOSIAVUSTUKSET

Lisätiedot

15/11/2016 Kaisa Raninen. Toimintasuunnitelma 2017

15/11/2016 Kaisa Raninen. Toimintasuunnitelma 2017 15/11/2016 Kaisa Raninen Toimintasuunnitelma 2017 Toimintaympäristö - valtakunnallinen MLL on avoin kansalaisjärjestö, joka edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia. MLL:n tavoitteena on

Lisätiedot

Yli-Marolan 4H-kotieläinpiha

Yli-Marolan 4H-kotieläinpiha LAHDEN 4H- YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lahden 4H- yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Lahti. 2 Yhdistys osana 4H- järjestöä Yhdistyksen nimessä olevat H- kirjaimet tarkoittavat

Lisätiedot

Järjestöjen järjestö Perustettu 1998

Järjestöjen järjestö Perustettu 1998 Järjestöjen järjestö Perustettu 1998 SYRJÄYTYMISEN EHKÄISY JA YHTEISÖLLISYYS kotona asumisen tukeminen kansalaisaktiivisuuden edistäminen toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukeminen työllistäminen

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on vuonna 1920 perustettu kansalaisjärjestö edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia

Lisätiedot