ALAVIESKAN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ALAVIESKAN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2015"

Transkriptio

1 ALAVIESKAN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2015

2 ALAVIESKAN 4H-YHDISTYS RY 4H-yhdistyksen toimintaa ohjaavat järjestön yhteinen päämäärä, toiminta-ajatus, arvot ja toimintaperiaatteet. Sääntöjen mukaan Alavieskan 4H-yhdistyksen tarkoituksena on 4H-nuorisotyön avulla 1. Voimistaa nuorten omatoimisuutta, yritteliäisyyttä ja käytännön taitojen hallintaa. 2. Tukea nuorten terveitä elämäntapoja, kestävän kehityksen kunnioittamista sekä kansainvälistymistä. 3. Edistää nuorten elämänhallintaa ja ehkäistä heidän syrjäytymistään. 4. Edistää nuorten ja heidän perheidensä hyvinvointia. Alavieskan 4H-yhdistys on rekisteröity yhdistysrekisteriin. Yhteistiedot: 4H-toimisto, Pääskyntie ALAVIESKA p s-posti alavieska@4h.fi Y-tunnus

3 PUHEENJOHTAJAN PORINAA Hyvä 4H-väki! Kevät on taas vuorossa vuodenajoista ja sen myötä puheenjohtajan porinan aika. Alavieskan 4H-toiminta oli monipuolista myös vuonna Kesän aikaan työpalvelu nuoret saivat kokea työskentelyä Omavieskan palvelutalon vanhusten kanssa. Monet vanhukset pääsivät nuorten kanssa ulkoilemaan säännöllisesti. Tämä varmasti virkisti vanhuksia ja antoi myös nuorille arvokasta kokemusta vanhusten parissa. Tällainen työkokemus saattaa laittaa nuoren miettimään koulutusta joka tähtää työuraan vanhusten parissa. Kun tarkastelee yhdistyksen toimintaa, työkokemusta on saanut lukuisa määrä nuoria kerhonohjaajina ja työpalvelun kautta. 4H:n kerhoista eniten ovat kiinnostaneet koti ja keittiö ja liikunta. Tärkeitä asioita molemmat nuorten elämässä. Valtakunnallisesti suuri uudistus tapahtui jäsenmaksun hoitamisessa, joka nyt tapahtuu Suomen 4H-liiton kautta. Palautteen perusteella jäsenlistat eivät ole olleet ajan tasalla, mutta annettakoon tähän aikaa, jotta laskutukset jatkossa menisivät niille keille se kuuluukin. Minun aikani puheenjohtajana päättyy nyt vuosikokoukseen. Sääntöjen mukaan hallituksessa saa olla 3x3 vuotta, hyvä näin, uudet henkilöt tuovat aina myös uusia ajatuksia toimintaan. Nyt haluankin kiittää hallituskavereitani, teidän kanssa on ollut hyvä tehdä päätöksiä ja te olette olleet aktiivisesti mukana yhdistyksen varainhankintatapahtumissa vuodesta toiseen. Kiitoksen haluan tuoda myös lukuisille yhteistyötahoille kunnassamme ja seutukunnassamme, yhteistyötä tarvitaan myös jatkossa, pidetään siitä huoli. Kiitokset myös henkilökunnalle ja 4Hnuorisolle ja heidän vanhemmilleen. Uudelle toiminnanjohtajalle haluan erityisesti toivottaa jaksoa työhösi, sillä haasteita varmasti riittää, mutta uskon, että yhdessä hallituksen kanssa niistä selviät. Marja Isokääntä puheenjohtaja

4 JÄSENISTÖ JA TOIMIALUE 4H-yhdistyksen nuorisojäsen on vuotias henkilö. Jäsenmaksun maksaneet jäsenet ovat vakuutettuja osallistuessaan mihin tahansa 4H:n järjestämään tapahtumaan (kerhot, kurssit, retket ja erilaiset tapahtumat). Jäsenmaksu on valtakunnallinen ja samansuuruinen koko Suomessa. Jäsenkausi on Kuluneella jäsenkaudella jäsenmaksu on 30 jäsen ja 60 perhe. Alavieskan 4H-yhdistyksessä oli vuonna jäsentä. Nuorisojäseniä heistä oli yhteensä 240, joista valtakunnallisen jäsenmaksun maksaneita 152 ja muita 88. Aikuisjäseniä vuonna 2015 oli 33. Alavieskan 4H-yhdistyksen jäsenet vuonna Valtakunnallisen jäsenmaksun maksaneet Muut nuorisojäsenet Aikuisjäsenet Alavieskan 4H-yhdistys on jäsenenä Suomen 4H-liitossa. Alavieskan 4H-yhdistyksen toimialueena on koko Alavieskan kunta. Yhteistyötä tehdään myös kuntarajojen yli naapurikuntien ja lähipalvelualueen 4H-yhdistysten kanssa.

5 HALLINTO 4H-yhdistyksen hallitus kokoontui seitsemän kertaa vuoden 2015 aikana. Hallituksen puheenjohtajana toimi Marja Isokääntä ja varapuheenjohtajana Jaana Autio. Vuosikokouksessa erovuoroisista hallituksen jäsenistä erosi Päivi Takkunen, hänen tilalleen valittiin Mervi Gill. asema hallituksen kokoukset vuosikokous Marja Isokääntä puheenjohtaja 4 1 Jaana Autio varapuheenjohtaja 4 Kaija Hannula jäsen 4 1 Arja Hietala jäsen 3 Hilkka Pokela jäsen 2 Päivi Jutila jäsen 6 1 Mikko Saukkonen jäsen 4 1 Päivi Takkunen jäsen 1 Annastiina Isokääntä jäsen 2 Mervi Gill jäsen 2 1

6 VUOSIKOKOUS Yhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous pidettiin torstaina Alavieskan kunnan talon valtuustosalissa. Vuosikokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat ja palkittiin ansioituneet kerholaiset, 48 lasta ja nuorta. Vuosikokouksessa oli läsnä 40 henkilöä. TOIMIHENKILÖT Alavieskan 4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja Ulla Löytynoja palasi opintovapaalta , tähän saakka hänen sijaisenaan toimi Anna-Maija Jalonen. Nuorisotilan ohjaajana, 20 h / vko, työskentelivät Saara Laatinen Helmi Kallio Petra Haapakoski toimi tarvittaessa sijaisena. Toiminnanjohtaja osallistui seuraaviin koulutuksiin: Alueellinen yhteistyöpäivä Ylivieska Valtakunnalliset toimihenkilöpäivät Vuokatti Lemonsoft- koulutus Skypen välityksellä

7 TOIMINTA 4H-järjestössä tuotetaan Kolme askelta työelämään toimintaa. Kerhoissa opitaan muun muassa vuorovaikutus- ja arjentaitoja. Kursseilla omaksutaan työtaitoja ja pelisääntöjä, joita hyödynnetään työelämässä esimerkiksi 4H-yhdistyksen toimiessa työnantajana. Nuori voi myös perustaa oman 4H-yriryksen saaden tukea yhdistykseltä ja henkilökohtaiselta yritysohjaajalta. TYÖLLISTÄMINEN JA TYÖVOIMA Nuoret (alle 29-vuotiaat) 4H-työpalvelutoiminnassa työllistetyt sekä kerhonohjaajat Aikuiset Aikuisohjaaja Toiminnanjohtaja 23 hlöä 4 hlöä 2 hlöä Yhteensä nuoret ja aikuiset 29 hlöä Palkkoja Alavieskan 4H-yhdistys maksoi alle 29-vuotiaille nuorille vuonna 2015 yhteensä ,10. NEUVONTA JA KOULUTUS 4H-KERHOT kertaa osallistujaa Koti ja keittiö Taitavat kädet Eläimet Luova toiminta/liikunta Viestintä ja vuorovaikutus YHTEENSÄ

8 MUUT KURSSIT kertaa osallistujaa Koti ja keittiö 2 20 Taitavat kädet 1 9 Metsä ja luonto 1 36 Viestintä ja vuorovaikutus 2 8 Työelämä 1 2 YHTEENSÄ 7 75 RETKET JA ERILAISET TAPAHTUMAT kertaa osallistujaa YHTEENSÄ KILPAILUT kertaa osallistujaa Luovatoiminta ja liikunta 1 6 Viestintä ja vuorovaikutus 2 97 YHTEENSÄ MUU TOIMINTA 4H-yhdistyksellä oli Alavieskan kunnan kanssa ostopalvelusopimus kunnan nuorisotoimen hoitamisesta vuonna Kulunut vuosi oli jo neljäs toimintavuosi, jolloin 4H-yhdistys on hoitanut yksin kunnan nuorisotoimen tehtävät. Yksityiset asiakkaat ovat ostaneet erilaisia palveluita, siivouksessa, pihatöissä ja ikäihmisten ulkoiluttamisessa 4H-työpalvelun kautta. 4H-yhdistys oli toteuttamassa Alavieskan kunnan joulunavauksen yhteistyössä kunnan elinkeinotoimen ja Alavieskan Virin kanssa. Alavieskan 4H-yhdistys on ollut mukana järjestämässä erilaisia tapahtumia ja toimintaa Alavieskassa, kuten Joulupolku seikkailu yhdessä Ylivieskan Ladun, Virin ja Alavieskan seurakunnan kanssa. 4H-yhdistys oli myös ensimmäistä kertaa mukana järjestämässä Ehkäisevän päihdetyö-viikon tapahtumaa yhtenäiskoululla 5-9luokkalaisille yhteistyössä koulun, nuorisotoimen ja poliisin kanssa. Ylivieskan

9 kaupungin liikuntatoimen ja Alavieskan Virin kanssa järjestimme jo perinteiseksi tulleen Sporttiviikon kesällä Alavieskalaisille lapsille. TALOUS Alavieskan 4H-yhdistyksen tilikauden 2015 tulos oli ylijäämäinen 3082,65. Alavieskan kunnan avustukset yleisavustus ,00 nuorisotoimen kohdeavustus 800,00 Suomen 4H-liiton välittämä valtion avustus ,00 Avustukset yhteensä ,00 4H-yhdistyksen muu rahoitus koostui jäsenmaksutuloista, työpalvelutoiminnan tuloista ja kunnan ostopalvelusopimuksesta. Alavieskan 4H-yhdistyksen hallitus on myös omatoimisella varainhankinnalla kerännyt yhdistykselle varoja. YHTEISTYÖ ERI TAHOJEN KANSSA 4H-yhdistys on tehnyt hyvää yhteistyötä vuonna 2015 Alavieskan kunnan, Virin, Yhtenäiskoulun, Alavieskan seurakunnan ja kirjaston kanssa erilaisten tapahtumien ja toimintojen muodossa. Metsä ja luontoasioissa teimme tuloksellista yhteistyötä Kalajokilaakson metsänhoitoyhdistyksen, Alavieskan metsästysseura ry:n, Metsä Groupin, Vieskan Elementti Oy:n ja Vääräkosken Kone Oy:n kanssa. Yhteistyössä koulun kanssa järjestimme Nuorille suunnatun Kansainvälinen ruokamatka kokkikurssin. Uutena yhteistyönä järjestimme Alavieskassa Joulupolku seikkailun yhteistyössä Alavieskan seurakunnan ja Ylivieskan Latu ry:n kanssa. TIEDOTUSTOIMINTA 4H-yhdistys tiedotti toiminnastaan yhdistyksen www. sivuilla, sosiaalisen median kautta Facebookissa ja WhatsApp-palvelussa, lehdissä, ilmoitustauluilla ja jäsentiedotteilla sekä sähköpostilla ja tekstiviesteillä.

10 Alavieskan 4H-yhdistyksen toiminnasta oli vuoden 2015 aikana yhteensä 16 lehtiartikkelia, Alavieska lehdessä sekä Kalajokilaakso ja Keski-Pohjanmaa lehdissä. KERHOTOIMINTA 4H-kerhot kokoontuivat vuoden 2015 aikana 295 kertaa. Kerhoissa oli yhteensä 2438 osallistujaa. Kerhot kokoontuivat pääsääntöisesti Alavieskan keskustassa, Virillä ja Alavieska salissa. Airsoft-teemakerho kokoontui Jukulaisissa kuusi kertaa kevään aikana. Keväällä viikottaisia kerhoja oli 10 ja syksyllä 11. Koulun kerhotoiminnan kehittämisrahalla toteutettiin syksyllä Kansainvälinen ruokamatka maailmalle viiden kerhokerran ajan. 4H-KERHOT JA OHJAAJAT KEVÄÄLLÄ 2015 Kokkikerho 1-3 lk Kokkikerho 1-3 lk Liikuntakerho 4-6 lk Topi-touhukerho 0-2lk Sählykerho 3-4 lk Sählykerho 5-6 lk Liikuntakerho 0-3 lk Monitoimikerho 4-6lk Kokkikerho 4-6 lk Lemmikkieläinkerho 3-6lk Airsoft-kerho Laura Jutila ja Hanna Koskela Hanna Koskela ja Laura Jutila Iida Ojala ja Sonja Lastikka Hilda Jutila Matias Maarala ja Jere Salo Matias Maarala Janika Saukkonen ja Maija Koutonen Maija Koutonen ja Janika Saukkonen Virpi Talus ja Satu Hannula Saara Laatinen Miro Hietala 4H-KERHOT JA OHJAAJAT SYKSYLLÄ 2015 Kokkikerho 3-4lk Hilda Jutila ja Sonja Lastikka Liikuntakerho 4-6lk Iida Ojala Sählykerho 1-2lk Topias Ojala ja Atte Jutila Kokkikerho 1, 1-2lk Sonja Lastikka ja Hilda Jutila Kokkikerho 2, 1-2lk Sonja Lastikka ja Hilda Jutila Monitoimikerho 0-3lk Maija Alatalo ja Iida Ojala Sählykerho 5-6lk Kimmo Kääriälä ja Joonas Koskela Kokkikerho 5-6lkk Janika Saukkonen ja Maija Koutonen Eläinkerho 3-6lk Saara Laatinen Liikuntakerho 0-3lk Maija Koutonen ja Janika Saukkonen

11 Sähly 3-4lk Jonne Lehtelä Kansainvälinen ruokamatka-teemakerho syksyllä 6 kertaa yläkouluikäisille, ohjaajana Saara Laatinen. RETKET, KURSSIT JA TAPAHTUMAT Alueellinen kerhonohjaajien ideapäivä, osallistujia Alavieskasta Maakunnallinen lasketteluilta Louekeskuksessa, osallistujia Alavieskasta Tuunaa t-paita kurssi, osallistujia Mopomiitinki Anttilanrannassa yhteistyössä seurakunnan ja nuorisotoimen kanssa, osallistujia Koko perheen retki Kuopioon, osallistujia Alavieskasta Retki Power Parkiin, osallistujia Sporttileiri Ylivieskan liikuntakeskuksessa yhteistyössä Ylivieskan kaupungin ja Alavieskan Virin kanssa, osallistujia Metsäpäivä 9lk yhteistyössä Metsä group, Vieskan Elementti Oy ja Vääräkosken Kone Oy. Osallistujia Alueellinen Osaava kerhonohjaaja koulutus Haapavedellä, osallistujia Alavieskasta Metsäpäivä 2lk yhteistyössä Metsästysseura ry, Kalajokilaakson metsänhoitoyhdistys, osallistujia Retki Superparkiin yhteistyössä nuorisotoimen kanssa, osallistujia Ehkäisevän päihdetyöviikon TOLOKUSTI - tapahtuma yhteistyössä yhtenäiskoulun, nuorisotoimen ja poliisin kanssa. Osallistujia 140.

12 Joulukarkkikurssi 1-3lk, osallistujia Joulukarkkikurssi 4-6lk, osallistujia 12. AKTIIVISESTI 4H-TOIMINTAAN OSALLISTUNEET JÄSENET VUONNA 2015 Vuoden aktiiviset 4H:laiset: Lyydia Lastikka, Joona Lastikka, Martin Mujunen, Marcus Mujunen ja Veera Huttunen 4H:n aktiivinuori: Hilda Jutila 4H:n työpalvelunuori: Jutta Lastikka

13 Tammikuu TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Alavieskan 4h-yhdistys 4H-kerhot aloittavat kevätkauden viikolla2 toimintakertomus ja tilinpäätösasiat alueellinen lasketteluilta Louekeskuksessa Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu alueellinen kerhonohjaajien koulutuspäivä alueellinen lasketteluilta Louekeskuksessa Ajokortti työelämään koulutus Alueellinen sählyturnaus Hiihtolomaviikon retki alueellinen lasketteluilta Louekeskuksessa yhteisvastuutapahtuma yhteistyössä eri tahojen kanssa Pääsiäisaskartelukurssi Vuosikokous työpalvelukurssi työpalvelun mainostaminen alueellinen yrityskurssi pyörän korjaus kurssi kerhokauden päätös työpalvelutehtäviä Kesäretki Powerparkiin Toimintapäiviä Virillä Sporttileiri Työpalvelutehtäviä Ohjelmaa Alavieska-viikolle Kerhonohjaajien rekrytointi Kerhokauden aloitus Metsäpäivä 2lk Alueellinen Osaava kerhonohjaajakoulutus Lasten luontokerho teemakerhona syksyllä Metsäpäivä 9lk Syysloman retki Nuorten kokkikurssi Alueellinen retki Alavieskan joulunavaus yhteistyössä eri tahojen kanssa Joulukarkkikurssit Pikkujoulut kerhoissa

14 ALAVIESKAN 4H-YHDISTYS RY KIITTÄÄ KAIKKIA JÄSENIÄ JA TOIMINTAA TUKENEITA YHTEISTYÖKUMPPANEITA HYVÄSTÄ YHTEISTYÖSTÄ VUONNA 2015!

15 4H-toimisto, Pääskyntie ALAVIESKA p s-posti alavieska@4h.fi Y-tunnus

NAANTALIN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2011

NAANTALIN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 Sivu 1 / 5 NAANTALIN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 Naantalin 4H-yhdistys 4H-yhdistyksen toimintaa ohjaavat järjestön yhteinen päämäärä, toiminta-ajatus, arvot ja toimintaperiaatteet. Sääntöjen mukaisesti

Lisätiedot

Mynämäen-Mietoisten 4H-yhdistys Toimintakertomus 2011

Mynämäen-Mietoisten 4H-yhdistys Toimintakertomus 2011 Mynämäen-Mietoisten 4H-yhdistys Toimintakertomus 2011 MYNÄMÄEN-MIETOISTEN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 MYNÄMÄEN-MIETOISTEN 4H-YHDISTYS 4H-yhdistyksen toimintaa ohjaavat järjestön yhteinen päämäärä,

Lisätiedot

NAANTALIN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2012

NAANTALIN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2012 Sivu 1 / 6 NAANTALIN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2012 Naantalin 4H-yhdistys 4H-yhdistyksen toimintaa ohjaavat järjestön yhteinen päämäärä, toiminta-ajatus, arvot ja toimintaperiaatteet. Sääntöjen mukaisesti

Lisätiedot

Nastolan 4H-yhdistys ry. Y-tunnus: Yhdistyksen perustamiskokouksesta 60 vuotta! VUOSIKERTOMUS 2015

Nastolan 4H-yhdistys ry. Y-tunnus: Yhdistyksen perustamiskokouksesta 60 vuotta! VUOSIKERTOMUS 2015 Nastolan 4H-yhdistys ry Y-tunnus: 10706445 Yhdistyksen perustamiskokouksesta 60 vuotta! VUOSIKERTOMUS 2015 Nastolan 4H-yhdistys ry Nastolan 4H-yhdistyksen toimintaa ohjaavat 4Hjärjestön yhteinen päämäärä,

Lisätiedot

NAANTALIN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2014

NAANTALIN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2014 Sivu 1 / 6 NAANTALIN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2014 Naantalin 4H-yhdistys 4H-yhdistyksen toimintaa ohjaavat järjestön yhteinen päämäärä, toiminta-ajatus, arvot ja toimintaperiaatteet. Sääntöjen mukaisesti

Lisätiedot

JUUAN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2015

JUUAN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2015 JUUAN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2015 JUUAN 4H-YHDISTYS JÄSENET HALLITUS KOKOUKSET 4H-yhdistyksen toimintaa ohjaavat järjestön yhteinen päämäärä, toiminta-ajatus, arvot ja toimintaperiaatteet. Sääntöjen

Lisätiedot

NAANTALIN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2013

NAANTALIN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2013 Sivu 1 / 5 NAANTALIN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2013 Naantalin 4H-yhdistys 4H-yhdistyksen toimintaa ohjaavat järjestön yhteinen päämäärä, toiminta-ajatus, arvot ja toimintaperiaatteet. Sääntöjen mukaisesti

Lisätiedot

Mynämäen-Mietoisten 4H-Yhdistys r.y. Toimintakertomus 2012

Mynämäen-Mietoisten 4H-Yhdistys r.y. Toimintakertomus 2012 Mynämäen-Mietoisten 4H-Yhdistys r.y. Toimintakertomus 2012 MYNÄMÄEN-MIETOISTEN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2012 MYNÄMÄEN-MIETOISTEN 4H-YHDISTYS JÄSENET HALLITUS 4H-yhdistyksen toimintaa ohjaavat järjestön

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 NAANTALIN 4H-YHDISTYS Sivu 1 (6) Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Sisällysluettelo Toiminnan painopistealueet... 2 Toiminnalliset avaintavoitteet... 2 Ryhmätoiminta... 2 Nuorten kurssit ja koulutukset...

Lisätiedot

Uuraisten 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma 2015 Toimintavuosi 2014

Uuraisten 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma 2015 Toimintavuosi 2014 Uuraisten 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma 2015 Toimintavuosi 2014 Uuraisten 4H-YHDISTYS R.Y. Mansikkamäentie 2, 41230 Uurainen p. 044 545 3959, s-posti: uurainen.4h.fi UURAISTEN 4H-YHDISTYS RY:N Uuraisten

Lisätiedot

Joroisten: 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma toimintavuosi

Joroisten: 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma toimintavuosi Joroisten: 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma 2016 59. toimintavuosi 000088404048 Suomen 4H-liiton toimitusjohtajan tervehdys Suomessa tulevaisuususko on ollut koetuksella mm. vaatimattoman talouskehityksen,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 NAANTALIN 4H-YHDISTYS Sivu 1 (5) Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Sisällysluettelo Toiminnan painopistealueet...2 Toiminnalliset avaintavoitteet...2 Ryhmätoiminta...2 Nuorten kurssit ja koulutukset...2

Lisätiedot

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1

Lisätiedot

Yleiskatsaus. Hartolan 4H-yhdistyksen toimintaa ohjaavat 4H-järjestön yhteinen päämäärä, toiminta-ajatus, arvot ja toimintaperiaatteet.

Yleiskatsaus. Hartolan 4H-yhdistyksen toimintaa ohjaavat 4H-järjestön yhteinen päämäärä, toiminta-ajatus, arvot ja toimintaperiaatteet. HARTOLAN 4H-YHDISTYS TOIMINTAKERTOMUS 2012 Toimintasuunnitelma 2013 Yleiskatsaus Hartolan 4H-yhdistyksen toimintaa ohjaavat 4H-järjestön yhteinen päämäärä, toiminta-ajatus, arvot ja toimintaperiaatteet.

Lisätiedot

Vihannin 4H-yhdistys Toimintakertomus toimintavuosi

Vihannin 4H-yhdistys Toimintakertomus toimintavuosi Vihannin 4H-yhdistys Toimintakertomus 2017 85. toimintavuosi VIHANNIN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2017 VIHANNIN 4H-YHDISTYS 4H-yhdistyksen toimintaa ohjaavat järjestön yhteinen päämäärä, toiminta-ajatus,

Lisätiedot

Ruoveden 4H-yhdistyksen toimintakertomus 2015

Ruoveden 4H-yhdistyksen toimintakertomus 2015 Ruoveden 4H-yhdistyksen toimintakertomus 2015 85. toimintavuosi Toimintaa lapsille ja nuorille Ruovedellä jo 85 vuoden ajan! RUOVEDEN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2015 RUOVEDEN 4H-YHDISTYS 4H-yhdistyksen

Lisätiedot

Viitasaaren 4H-yhdistys ry

Viitasaaren 4H-yhdistys ry 2015 Viitasaaren 4H-yhdistys ry TOIMINTAKERTOMUS VIITASAAREN 4 H-YHDISTYS R.Y:N TOIMINTAKERTOMUS 2015 VIITASAAREN 4H-YHDISTYS 4H-yhdistyksen toimintaa ohjaavat järjestön yhteinen päämäärä, toiminta-ajatus,

Lisätiedot

HOLLOLAN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2014

HOLLOLAN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2014 1 HOLLOLAN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2014 HOLLOLAN 4H-YHDISTYS JÄSENET HALLITUS 4H-yhdistyksen toimintaa ohjaavat järjestön yhteinen päämäärä, toiminta-ajatus, arvot ja toimintaperiaatteet. Sääntöjen

Lisätiedot

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY Toimintakertomus 2010 Sisältö 1. Toiminnan ydinalueet 1 2. Toiminta 1 2.1 Säännöllinen toiminta 1 2.2 Tapahtumat 1 2.3 Tapahtumia, joihin osallistuimme

Lisätiedot

Toimintakertomus 2018 Liedon 4H-yhdistys. 4H Toimintakertomus 1

Toimintakertomus 2018 Liedon 4H-yhdistys. 4H Toimintakertomus 1 Toimintakertomus 2018 Liedon 4H-yhdistys 4H Toimintakertomus 1 Liedon 4H-yhdistys 4H-yhdistyksen toimintaa ohjaavat järjestön yhteinen päämäärä, toiminta-ajatus, arvot ja toimintaperiaatteet. Sääntöjen

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNTA. Nuorisotoimen toimintakertomus vuodelta 2015

ALAVIESKAN KUNTA. Nuorisotoimen toimintakertomus vuodelta 2015 1 ALAVIESKAN KUNTA Nuorisotoimen toimintakertomus vuodelta 2015 2 SISÄLLYS 1 ALAVIESKAN 4H-YHDISTYS... 3 1.1 Sopimus kunnan nuorisotoimen hoitamisesta... 4 2 NUORISOTILA NUOPPARI... 5 2.1 Nuopparin kävijämäärät...

Lisätiedot

Laukaan Kalevalaiset Naiset ry Toimintasuunnitelma 2019

Laukaan Kalevalaiset Naiset ry Toimintasuunnitelma 2019 Sisältö 1. Yleistä... 3 2. Toiminnan tavoitteet vuonna 2019... 3 3. Toiminta... 3 4. Tiedotus... 4 5. Hallinto... 4 5.1. Vuosikokous... 4 5.2. Hallitus... 4 6. Yhteistyötahot... 5 7. Talous... 5 Liite:

Lisätiedot

Nurmeksen 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma 85. toimintavuosi

Nurmeksen 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma 85. toimintavuosi Nurmeksen 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma 2017 85. toimintavuosi Suomen 4H-liiton toimitusjohtajan tervehdys Maailma ympärillämme muuttuu ällistyttävän nopeasti. Informaatio- ja tietoteknologia muuttavat

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNNAN NUORISOTOIMI TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014

ALAVIESKAN KUNNAN NUORISOTOIMI TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 ALAVIESKAN KUNNAN NUORISOTOIMI TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 4H-YHDISTYS TOTEUTTAMASSA KUNNAN NUORISOTYÖTÄ Alavieskan 4H-yhditys on hoitanut Alavieskan kunnan nuorisotoimen tehtäviä vuoden 2014 ostopalvelusopimuksen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Toiminnan painopisteet ovat

Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Toiminnan painopisteet ovat NAANTALIN 4H-YHDISTYS Sivu 1 (7) Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Toiminnan painopisteet ovat nuoret +15 nuorten yrittäjyyden tukeminen ja heidän keskinäinen verkottuminen nuorten työllistäminen yhdistyksen

Lisätiedot

Juuan 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma 81. toimintavuosi

Juuan 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma 81. toimintavuosi Juuan 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma 2017 81. toimintavuosi Suomen 4H-liiton toimitusjohtajan tervehdys Maailma ympärillämme muuttuu ällistyttävän nopeasti. Informaatio- ja tietoteknologia muuttavat vuorovaikutus-

Lisätiedot

Liite 1. Nuorisotoimi 2015

Liite 1. Nuorisotoimi 2015 Nuorisolain tarkoituksena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä, edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta ja nuorten sosiaalista vahvistamista sekä parantaa nuorten kasvu- ja elinoloja. Näiden tavoitteiden

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kumpulan Speksi ry 6. maaliskuuta 2015 1 Sisältö 1 Yleistä 3 2 Hallinto 3 3 Yhteistyö 3 4 Toiminta 3 4.1 Produktio 3 4.2 Ympäristötoiminta 3 4.3 Yhdenvertaisuustoiminta

Lisätiedot

Liedon 4H-yhdistys Vuosikertomus 2014 Toimintasuunnitelma 2015 83. toimintavuosi

Liedon 4H-yhdistys Vuosikertomus 2014 Toimintasuunnitelma 2015 83. toimintavuosi Liedon 4H-yhdistys Vuosikertomus 2014 Toimintasuunnitelma 2015 83. toimintavuosi 1 Sisällys LIEDON 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2014... 3 PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS... 3 LIEDON 4H-YHDISTYS... 4 JÄSENET...

Lisätiedot

Vihannin 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma 86. toimintavuosi

Vihannin 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma 86. toimintavuosi Vihannin 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma 2018 86. toimintavuosi Suomen 4H-järjestöllä on 50 000 jäsentä, joista nuorisojäseniä on 43 000. Järjestön kokonaistuotot ovat n. 26 milj. euroa. Kerhotoiminta

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1 MISSIO Edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää tervettä kilpailua ja naisyrittäjien

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016

Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016 KUOPION SELKÄYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2016 2 Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016 Jäsenistö Vuoden 2016 lopussa jäsenmäärä oli 386 henkilöä. Vapaaehtoistyöntekijöiden määrä 30 henkilöä ja

Lisätiedot

HARTOLAN 4H-YHDISTYS TOIMINTAKERTOMUS

HARTOLAN 4H-YHDISTYS TOIMINTAKERTOMUS HARTOLAN 4H-YHDISTYS TOIMINTAKERTOMUS 2013 Toimintasuunnitelma 2014 Yleiskatsaus Hartolan 4H-yhdistyksen toimintaa ohjaavat 4H-järjestön yhteinen päämäärä, toiminta-ajatus, arvot ja toimintaperiaatteet.

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

4H-yhdistyksen toimintaa ohjaavat järjestön yhteinen päämäärä, toiminta-ajatus, arvot ja toimintaperiaatteet.

4H-yhdistyksen toimintaa ohjaavat järjestön yhteinen päämäärä, toiminta-ajatus, arvot ja toimintaperiaatteet. RUOVEDEN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2017 RUOVEDEN 4H-YHDISTYS 4H-yhdistyksen toimintaa ohjaavat järjestön yhteinen päämäärä, toiminta-ajatus, arvot ja toimintaperiaatteet. Sääntöjen mukaisesti Ruoveden

Lisätiedot

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Tiedustelut Timo Partio, puh. 020 434 1382 s-posti timo.partio@kela.fi KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Kaikki Tuki maksun vastaanottajan mukaan, 1 000 euroa 2003 Tammikuu 23 555 2 008 1 156 35 374 23 419

Lisätiedot

Kangasniemen 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma 88. toimintavuosi

Kangasniemen 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma 88. toimintavuosi Kangasniemen 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma 2017 88. toimintavuosi Suomen 4H-liiton toimitusjohtajan tervehdys Maailma ympärillämme muuttuu ällistyttävän nopeasti. Informaatio- ja tietoteknologia muuttavat

Lisätiedot

Yli-Marolan 4H-kotieläinpiha

Yli-Marolan 4H-kotieläinpiha LAHDEN 4H- YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lahden 4H- yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Lahti. 2 Yhdistys osana 4H- järjestöä Yhdistyksen nimessä olevat H- kirjaimet tarkoittavat

Lisätiedot

www.vaasanteknillinenseura.fi jsa

www.vaasanteknillinenseura.fi jsa www.vaasanteknillinenseura.fi VAASAN TEKNILLINEN SEURA RY 5 Toimintasuunnitelma vuodeksi 2015 1 YLEISTÄ Kuten aikaisempinakin vuosina, myös vuoden 2015 aikana järjestämme useita erilaisia tilaisuuksia

Lisätiedot

Liedon 4H-yhdistys Toimintakertomus toimintavuosi

Liedon 4H-yhdistys Toimintakertomus toimintavuosi Liedon 4H-yhdistys Toimintakertomus 2016 86. toimintavuosi PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Viimeistään Liedon 4H- yhdistyksen sääntömääräisen kokouksen kynnyksellä huomaa ajan riennon rivakan virran. Tätä kirjoitettaessa

Lisätiedot

Lumijoen 4H-yhdistys Toimintakertomus 2014 83. toimintavuosi

Lumijoen 4H-yhdistys Toimintakertomus 2014 83. toimintavuosi Lumijoen 4H-yhdistys Toimintakertomus 2014 83. toimintavuosi 000088404048 1. YHTEISTYÖKUMPPANIN KATSAUS VUOTEEN 2014 Vuosi 2014 oli Lumijoen 4H-yhdistyksen 83. toimintavuosi. Kunnan kanssa solmittu yhteistyösopimus

Lisätiedot

TILANNEKATSAUS. Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. kesäkuu Salo / Salon seutukunta. Tommi Virtanen

TILANNEKATSAUS. Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. kesäkuu Salo / Salon seutukunta. Tommi Virtanen TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset kesäkuu 2017 Salo / Salon seutukunta Tommi Virtanen TYÖMARKKINAT TILANNE VERRATTUNA VUODENTAKAISEEN KESÄKUU 2017 VÄKILUKU 53 418-391 TYÖTTÖMYYS- PROSENTTI

Lisätiedot

Toimintakertomus 2015

Toimintakertomus 2015 Toimintakertomus 2015 Yleistä Kulunut vuosi oli Saviniemen Asukasyhdistys ry:n 23. toimintavuosi. "Yhdistyksen tarkoituksena on edistää saviniemeläisten yhteisiä asumiseen liittyviä etuja, alueen viihtyvyyttä,

Lisätiedot

Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry

Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry Johtosääntö Suomen Akvaarioliitto ry Päivitetty: 18.2.2008 Edellinen päivitys: 9.2.2008 Suomen Akvaarioliitto ry 2(6) Johdanto Suomen Akvaarioliitto ry:n (SAL) johtosääntö on suunniteltu helpottamaan liiton

Lisätiedot

TILANNEKATSAUS. Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. kesä-/heinäkuu Salo / Salon seutukunta. Tommi Virtanen

TILANNEKATSAUS. Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. kesä-/heinäkuu Salo / Salon seutukunta. Tommi Virtanen TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset kesä-/heinäkuu 2017 Salo / Salon seutukunta Tommi Virtanen TYÖMARKKINAT TILANNE VERRATTUNA VUODENTAKAISEEN KESÄKUU 2017 VÄKILUKU 53 367-447 TYÖTTÖMYYS-

Lisätiedot

6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJA 1(3) 20.03.2013 TaLVI ry Sääntömääräinen kevätkokous Aika 20.03.2013 klo 18.25-18.55 Paikka ABC Lahdesjärvi, Automiehenkatu 39, Tampere Läsnä Osallistujaluettolo (liite 1) 1. KOKOUKSEN AVAUS

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2018 Yleistä Vuosi 2018 oli pelastusliiton 89. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 Aika: Maanantai 29.8.2011 klo 18.00 Paikka: Vähä-Heikkilän yksikön ruokala Läsnä: Katrine Arbol-Lilleberg (saapui klo 18.35), Mia Enlund, Sanna Ketonen-Oksi,

Lisätiedot

1.ASKEL HYVINVOINTIJAKSOT OTA TALTEEN! OTA 1.ASKEL HYVINVOINTIISI. HYVINVOINTIJAKSOT AIKUISILLE HYVINVOINTIJAKSOT PERHEILLE. Hyvinvointijaksot 2014 1

1.ASKEL HYVINVOINTIJAKSOT OTA TALTEEN! OTA 1.ASKEL HYVINVOINTIISI. HYVINVOINTIJAKSOT AIKUISILLE HYVINVOINTIJAKSOT PERHEILLE. Hyvinvointijaksot 2014 1 OTA OTA TALTEEN! HYVINVOINTIISI. TUTUSTU JA HAE WWW.PHT.FI AIKUISILLE PERHEILLE Hyvinvointijaksot 1 VUODEN -HYVINVOINTIJAKSOJEN HAKU HAKU ALKAA 15.10.2013 TUTUSTU UUSIIN JAKSOIHIN JA TARJONTAAMME VERKKOSIVUILLAMME

Lisätiedot

YLEISAVUSTUSHAKEMUS 2017

YLEISAVUSTUSHAKEMUS 2017 YLEISAVUSTUSHAKEMUS 2017 RUOKOLAHDEN kunnalle! Kunnanhallitus Ha kija: VUOKSEN 4H-YHDISTYS Osoite: Puhelin: Kotisivut: Yhteyshlö: Nällisuontie 3 56100 Ruokolahti 040 6311112 www.vuoksi.4h.fi Susanna Pöyhönen

Lisätiedot

HOLLOLAN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2013

HOLLOLAN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2013 1 HOLLOLAN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2013 HOLLOLAN 4H-YHDISTYS JÄSENET HALLITUS KOKOUKSET 4H-yhdistyksen toimintaa ohjaavat järjestön yhteinen päämäärä, toiminta-ajatus, arvot ja toimintaperiaatteet.

Lisätiedot

4H-yhdistyksen luottamushenkilön opas

4H-yhdistyksen luottamushenkilön opas 4H-yhdistyksen luottamushenkilön opas www.4h.fi 1 4H-yhdistyksen luottamushenkilön opas Tämä opas auttaa sinua alkuun 4H-yhdistyksen hallituksen puheenjohtajana sekä toiminnanjohtajan esimiehenä tai hallituksen

Lisätiedot

Liedon 4H-yhdistys Vuosikertomus 2012 Toimintasuunnitelma 2013 81. toimintavuosi

Liedon 4H-yhdistys Vuosikertomus 2012 Toimintasuunnitelma 2013 81. toimintavuosi Liedon 4H-yhdistys Vuosikertomus 2012 Toimintasuunnitelma 2013 81. toimintavuosi 1 Sisällys LIEDON 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2012... 3 PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS... 3 LIEDON 4H-YHDISTYS... 3 JÄSENET...

Lisätiedot

JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelmasta yleisesti Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta Edunvalvonta Koulutus

JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelmasta yleisesti Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta Edunvalvonta Koulutus JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

2016 TOIMINTAKERTOMUS

2016 TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAKERTOMUS 2016 TOIMINTAKERTOMUS 2016 Ylimattilantie 86110 PARHALAHTI http://www.parha.net Toimintakertomus 1.1. 31.12.2016 YLEISTÄ Yhdistys perustettiin 16.10.2010. Yhdistyksen virallinen rekisteröintipäivämäärä

Lisätiedot

Tavoitteiden seurannan mittarit kerhojen kävijämäärät

Tavoitteiden seurannan mittarit kerhojen kävijämäärät Tavoitteet Laadukkaat nuorisopalvelut Kriittiset menestystekijät kerhotoiminnan ylläpitäminen Tavoitteiden seurannan mittarit kerhojen kävijämäärät Toteuma 1.1. 31.12. 2015 Sählykerhoja sekä Tyttöjen Tippala-tyttökerho

Lisätiedot

Lahden 4H-yhdistys ry. Neljänkaivonkatu 47 15100 Lahti. Y-tunnus: 1593266-0 VUOSIKERTOMUS 2014

Lahden 4H-yhdistys ry. Neljänkaivonkatu 47 15100 Lahti. Y-tunnus: 1593266-0 VUOSIKERTOMUS 2014 Lahden 4H-yhdistys ry Neljänkaivonkatu 47 15100 Lahti Y-tunnus: 1593266-0 VUOSIKERTOMUS 2014 Lahden 4H-yhdistys ry 4H-järjestö on kansainvälinen, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton nuorisojärjestö.

Lisätiedot

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry Toimintakertomus 2015 Sisällys 1. Yhdistyksen tarkoitus 1 2. Hallitus 1 3. Yhdistyksen kokoukset 1 4. Toiminta 2 5. Tiedottaminen 2 6. Talous 3 1 1. YHDISTYKSEN

Lisätiedot

Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry.

Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2014 Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Vuosi 2014 Vuosi 2014 oli yhdistyksen 77. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Edunvalvonnan varmistaminen ja yhdistyksen toiminnan suunnittelu, tiedon jakaminen. puheenjohtaja /sihteeri kerran kuukaudessa Kevätkokous Päätösten

Lisätiedot

Kiuruveden JHL ry toimintasuunnitelma 2016

Kiuruveden JHL ry toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksen toiminnallisen tilan kuvaus Yhdistyksen jäsenmäärä 311 Jäsenten työpaikat Kiuruveden kaupunki, Iisalmen kaupunki, Seurakunta, Yksityiset hoivakodit, Fysikaaliset hoitolaitokset, Toimi-säätiö

Lisätiedot

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo KUOPIO, TAMMIKUU 2013 16.1.2013 18-19.15 24.1.2013 18 19.15 klo Teemailta 1 Voimaa ja valoa talven sihteeri 29.1.2013 18 20 pimeyteen, Pirkko Ulmanen 30.1.2013 18 19.15 PIELAVESI, TAMMIKUU 2013 Maanantai

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet Järjestötoiminta Edustajistovaalit - sähköinen tiedotus jäsenille vaaleista - mahd. yhdistyksen ehdokkaan oma alasivu yhdistyksen sivuilla Avustetaan yhdistyksen jäsentä vaalityössä tiedottamalla asiasta/mainostamalla

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma TOIMINTAVUOSI 2015. Malliyhdistys Ry. Hallituksen ehdotus hyväksyttäväksi yhdistyksen vuosikokoukselle

Toimintasuunnitelma TOIMINTAVUOSI 2015. Malliyhdistys Ry. Hallituksen ehdotus hyväksyttäväksi yhdistyksen vuosikokoukselle Toimintasuunnitelma TOIMINTAVUOSI 2015 Hallituksen ehdotus hyväksyttäväksi yhdistyksen vuosikokoukselle Malliyhdistys Ry Puh. 040 123 4567 Y-tunnus 12345-6 Tiekatu 23 A 15 00120 PAIKKAKUNTA www.malliyhdistys.fi

Lisätiedot

Intensiivikurssi uusille opiskelijoille

Intensiivikurssi uusille opiskelijoille Insinöörikoulutuksen ja tietojenkäsittelyn tärkeät päivät 2013 2014 heinäkuu elokuu 26 29 syyskuuta Elokuu 2013 27 30 28 31 elokuu 291 302 313 syyskuu 14 25 36 47 58 69 10 7 11 8 12 9 10 13 11 14 12 15

Lisätiedot

Liedon 4H-yhdistys Vuosikertomus 2011 Toimintasuunnitelma 2012 80. toimintavuosi

Liedon 4H-yhdistys Vuosikertomus 2011 Toimintasuunnitelma 2012 80. toimintavuosi Liedon 4H-yhdistys Vuosikertomus 2011 Toimintasuunnitelma 2012 80. toimintavuosi 2 Sisällysluettelo PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS... 3 LIEDON 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2011... 4 LIEDON 4H-YHDISTYS...4

Lisätiedot

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keravan Taidemuseon ystävät ry. ja sen kotipaikka on Kerava. Yhdistyksen toimialue on Keravan kaupunki ja sen lähialueella

Lisätiedot

KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010

KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Kymenlaakson Reserviläispiiri ry Piirihallitus 25.10.2009 KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 1. JOHDANTO Kymenlaakson Reserviläispiiri ry:n 53. toimintavuosi noudattaa Reserviläisliitto

Lisätiedot

Vapaaehtoisena 4H:ssa

Vapaaehtoisena 4H:ssa Vapaaehtoisena 4H:ssa Vapaaehtoistoiminnan ohjelma 1. 4H ON TOIMIHENKILÖIDEN JA VAPAAEHTOISTEN YHTEISTYÖTÄ 4H-toiminta perustuu ammattitaitoisten toimihenkilöiden ja vapaaehtoisten hyvään yhteistyöhön.

Lisätiedot

JOROISTEN 4H-YHDISTYS R.Y. VUOSIKERTOMUS 2011 TOIMINTASUUNNITELMA 2012

JOROISTEN 4H-YHDISTYS R.Y. VUOSIKERTOMUS 2011 TOIMINTASUUNNITELMA 2012 JOROISTEN 4H-YHDISTYS R.Y. VUOSIKERTOMUS 2011 TOIMINTASUUNNITELMA 2012 SISÄLTÖ 1 Yhdistyksen hallinto 3 1.1 Hallitus 3 1.2 Tilintarkastajat 3 1.3 Vuosikokous 2010 3 1.4 Edustukset 3 2 Yhdistyksen jäsenistö

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Esipuhe Iisalmen Taekwondo Ry on vuonna 2000 perustettu liikunta- ja urheiluseura, sen tarkoituksena on edistää Taekwondon keinoin kunto- ja terveysliikuntaa, kilpaurheilua sekä

Lisätiedot

Opinto-ohjauksen rooli hyvinvointityössä

Opinto-ohjauksen rooli hyvinvointityössä Opinto-ohjauksen rooli hyvinvointityössä 30.11.2018 Järjestöt koulujen ja oppilaitosten kumppanina työelämävalmiuksien edistämisessä. Helena Herttuainen, Suomen 4H-liitto ry 4H-järjestö 4H on lasten ja

Lisätiedot

Pyöris pyöräilynystävät ry. Toiminan kertomus 2013 1/4 Tummalla,toteutunut

Pyöris pyöräilynystävät ry. Toiminan kertomus 2013 1/4 Tummalla,toteutunut Pyöris pyöräilynystävät ry. Toiminan kertomus 2013 1/4 sihteeri Tummalla,toteutunut PYÖRÄILY HARRASTUKSENA Pyöräilyn harrastaminen on löytänyt paikkansa Lapinlahdella työpaikkojen,yhdistysten ja koulujen

Lisätiedot

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ 1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 1. YLEISTÄ SF-Caravan Ydin-Häme ry on perustettu Tuusulassa 19.11.2011 Kantele Caravan nimellä. Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2016 Yleistä Vuosi 2016 oli pelastusliiton 87. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

TILANNEKATSAUS. Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. heinäkuu Salo / Salon seutukunta. Tommi Virtanen

TILANNEKATSAUS. Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. heinäkuu Salo / Salon seutukunta. Tommi Virtanen TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset heinäkuu 2017 Salo / Salon seutukunta Tommi Virtanen TYÖMARKKINAT TILANNE VERRATTUNA VUODENTAKAISEEN HEINÄKUU 2017 VÄKILUKU 53 334-470 TYÖTTÖMYYS-

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 n Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille n kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Vuonna 2014 lippukunta

Lisätiedot

Turun Senioriurheilijat ry

Turun Senioriurheilijat ry TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 Yleistä Vuosia elämään.. ja elämää vuosiin! Turun Senioriurheilijat urheiluseura perustettiin 10 päivänä joulukuuta 2004 Kupittaan Urheiluhallissa kahdeksan henkilön toimesta. Seuran

Lisätiedot

Kokouksen esityslista

Kokouksen esityslista Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus Korson koulun vanhempainyhdistys ry Toimintakertomus kaudelta 1.8.2015-31.7.2016 2 Sisällys 1. Korson koulun vanhempainyhdistys ry... 3 2. Jäsenyys... 3 3. Hallitustyö... 3 4. Toiminta... 4 5. Talous...

Lisätiedot

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 TURUN JYRYN Seuran toimintaa kehitetään koko ajan. Haluamme tarjota laadukasta ja virikkeellistä toimintaa liikunnasta kiinnostuneille. Seuraamme puhaltavat uudet tuulet, jos seuratoiminnan kehittämistukea

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry

Keravan Reserviläiset ry Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2011 Yleistä Vuosi 2011 oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

Liedon 4H-yhdistys Vuosikertomus 2013 Toimintasuunnitelma 2014 82. toimintavuosi

Liedon 4H-yhdistys Vuosikertomus 2013 Toimintasuunnitelma 2014 82. toimintavuosi Liedon 4H-yhdistys Vuosikertomus 2013 Toimintasuunnitelma 2014 82. toimintavuosi 1 Sisällys LIEDON 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2013... 2 PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS... 3 LIEDON 4H-YHDISTYS... 3 JÄSENET...

Lisätiedot

Konneveden 4H-yhdistys Toimintakertomus 2014

Konneveden 4H-yhdistys Toimintakertomus 2014 Konneveden 4H-yhdistys Toimintakertomus 2014 KONNEVEDEN 4H-YHDISTYKSEN PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hei kaikki 4H-väki, Hyvillä mielin voimme muistella mennyttä vuotta 2014. Vuosi kului iloisissa merkeissä

Lisätiedot

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ TOIMINTAKERTOMUS 2017 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2017... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Sääntömuutos... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset...

Lisätiedot

Liedon 4H-yhdistys ry toimintakertomus 2015 toimintasuunnitelma toimintavuosi

Liedon 4H-yhdistys ry toimintakertomus 2015 toimintasuunnitelma toimintavuosi Liedon 4H-yhdistys ry toimintakertomus 2015 toimintasuunnitelma 2016 85. toimintavuosi 1 Sisällys LIEDON 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2015... 3 PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS... 3 LIEDON 4H-YHDISTYS... 4

Lisätiedot

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Perusta Toimintasuunnitelman perustana ovat yhdistyksen säännöt ja Suomen Reumaliiton vuoden toimintateema: Liikkeestä

Lisätiedot

Nuorisotoimi toimintakertomus 2017

Nuorisotoimi toimintakertomus 2017 Nuorisotoimi toimintakertomus 2017 Tavoitteet/painopisteet 2017 nuorisotoimessa Alavieskan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen suunnitelman toteuttaminen nuorisotoimen osalta. Koulunuorisotyön kehittäminen

Lisätiedot

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! 2 PÄÄKIRJOITUS Kommodori Heimo Valtonen Joulu on vietetty ja vuosi vaihdettu. Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Vielä on kuitenkin aikaa

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Leinolan koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Leinolan koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Leinolan koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous Sääntömääräinen syyskokous La 1.11.2014 klo 17:00 Kartano Koskenranta, Voikkaa Esityslista 1 Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2 Läsnä olevien toteaminen, kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Esityslistan

Lisätiedot

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus Vaasan ekonomit Toimintakertomus 2017 Jäsenistö Vaasan Ekonomien jäsenmäärä 31.12.2017 oli 900 Suomen ekonomien 25 jäsenyhdistyksen joukossa kuudenneksi vanhin ja seitsemänneksi suurin Yhdistyksen varsinaisten

Lisätiedot

JOROISTEN 4H-YHDISTYS R.Y. VUOSIKERTOMUS 2014 ja TOIMINTASUUNNITELMA 2015

JOROISTEN 4H-YHDISTYS R.Y. VUOSIKERTOMUS 2014 ja TOIMINTASUUNNITELMA 2015 JOROISTEN 4H-YHDISTYS R.Y. VUOSIKERTOMUS 2014 ja TOIMINTASUUNNITELMA 2015 SISÄLLYS JOROISTEN 4H-YHDISTYKSEN TERVEHDYS... 3 1 YHDISTYKSEN HALLINTO... 4 1.1 HALLITUS... 4 1.2 TOIMINNANTARKASTAJAT... 4 1.3

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,

Lisätiedot

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi syys 13.11.2014 Liite 1 Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Arviointi Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä

Lisätiedot

Jäsentiedote 1/ Vuosikokouskutsu. Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen,

Jäsentiedote 1/ Vuosikokouskutsu. Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen, Jäsentiedote 1/2007 7.3.2007 Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen, Suomen Fyysikkoseuran varsinainen kokous on vuosikokous, joka pidetään tänäkin vuonna Fysiikan päivien yhteydessä. Ohessa kokouskutsu ja esityslista

Lisätiedot

NUORISO-, LIIKUNTA-, KULTTUURITOIMEN JA KUNTA-AVUSTUKSEN AVUSTUSOHJEET

NUORISO-, LIIKUNTA-, KULTTUURITOIMEN JA KUNTA-AVUSTUKSEN AVUSTUSOHJEET NUORISO-, LIIKUNTA-, KULTTUURITOIMEN JA KUNTA-AVUSTUKSEN AVUSTUSOHJEET 1. YLEISTÄ Mäntsälässä nuoriso-, liikunta-, kulttuuri- ja muuta toimintaa harjoittavien yhdistysten tukemisesta ja avustamisesta vastaa

Lisätiedot