Kangasniemen 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma 88. toimintavuosi
|
|
- Matti Nurmi
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kangasniemen 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma toimintavuosi
2 Suomen 4H-liiton toimitusjohtajan tervehdys Maailma ympärillämme muuttuu ällistyttävän nopeasti. Informaatio- ja tietoteknologia muuttavat vuorovaikutus- ja työympäristöjä sekä palveluja. Globalisaation myötä ihmiset, tavarat, palvelut, pääomat ja tieto liikkuvat yli valtiollisten rajojen yhä nopeammin. Kilpailu markkinoilla kiristyy. Suomessa talous on saatava kasvu-uralle ja kasvavat palvelutarpeet tyydytettävä tilanteessa, jossa väestö ikääntyy. Bio- ja digitaloudessa nähdään menestymisen mahdollisuuksia. Muutosvirrassa julkinen valta uudistaa sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä aluehallinnon rakenteita. Monin paikoin väestön väheneminen ja ikääntyminen herättävät huolta tulevaisuudesta. Nuorten työttömyys voi lisätä syrjäytymistä. Paikallisyhteisöt ovat avainasemassa paikkakuntiensa myönteisen tulevaisuuden rakentamisessa. Nuorissa on tulevaisuus, minkä vuoksi lapsista ja nuorista on pidettävä huolta. Kansalaisyhteiskuntamme kymmenine tuhansine yhdistyksineen on kehityksen voimavara, jota voidaan hyödyntää huomattavasti nykyistä paremmin. 4H on käytännönläheistä paikallista toimintaa, jossa kohdataan kymmeniä tuhansia lapsia ja nuoria kerhoissa ja kursseilla, edistetään työelämävalmiuksia, työllistetään tuhansia nuoria ja opitaan yrittäjyyttä oman 4H-yrityksen kautta. Valtion ja kuntien tarjoama siemenraha saa aikaan valtavasti taloudellista toimeliaisuutta. 4H-järjestössä nykyaikainen nuorisotyö nojaa vuosikymmeniä kestäneisiin perusarvoihin. Toiminnassa korostetaan vastuullisuutta, oman elämän hallintaa, tekemällä oppimista ja arjen taitoja. Järjestö seuraa aikaansa ja kehittää koko ajan toimintaansa. Tärkeää on, että paikalliset asukkaat ja yhteisöt ovat mukana tekemässä työtä lasten, nuorten ja tulevaisuuden hyväksi. Tästä työstä hyötyy koko Suomi. Seppo Hassinen toimitusjohtaja Suomen 4H-liitto Johdanto Kangasniemen 4H-yhdistys järjestää lapsille ja nuorille kerho-, kurssi- ja leiritoimintaa. Lisäksi yhdistys kouluttaa nuoria työelämään, tarjoaa heille työpaikkoja ja mahdollisuuden kokeilla yritystoimintaa Kangasniemen -alueella. Yhdistyksen toiminnan valtakunnallisena tukena toimii Suomen 4H-liitto aluetyöntekijöineen. Kangasniemen 4H-yhdistyksellä on palkattu toiminnanohjaaja Eero Erkkilä sekä hallitus, jonka jäseninä toimivat vuonna 2017: Arto Luhanko, Arto Marttinen, Ella Kuitunen, Jenni Kuitunen, Heidi Manninen ja Mikko Rämänen. Hallitus kehittää toimintaa aktiivisesti nuoria tukevasti yhdessä toiminnanohjaajan kanssa. Vuodelle 2017 pyrimme palkkaamaan toimintaa tukemaan osa-aikaisen toiminnanjohtajan. Suomen 4H-järjestöllä on jäsentä, joista nuorisojäseniä on Järjestön kokonaistuotot ovat n. 26 milj. euroa. Kerhotoiminta ulottuu kaupungeista maaseudulle. Kerhoja on lähes ja kerhokäyntejä vuodessa yli Kerhoissa on koulutettua ohjaajaa. Järjestö työllistää noin alle 29-vuotiasta nuorta, joille se maksaa palkkoja noin 4 milj. euroa vuodessa. Tähän mennessä nuorta on suorittanut Ajokortti työelämään -kurssin. 4H-yrityksiä perustettiin vuonna 2015 yli 500. Paikallisia 4H-yhdistyksiä on 235. Toimintaa on vuosi vuodelta viety eteenpäin liiton ohjeiden mukaan. Vuodelle 2017 lisäämme oleellisesti yhteistyötä eri sidosryhmien kanssa. Kangasniemen 4H-yhdistyksellä on 118 jäsentä,joista jäsenmaksun maksaneita 53, joiden keski-ikä on 13-vuotta. Yhdistyksen sääntömääräinen kokous pidetään huhtikuussa. Kangasniemen 4H-yhdistys Otto Mannisen tie Kangasniemi S-posti: Kangasniemi@4h.fi Puh HEAD HANDS HEART HEALTH
3 4H-NUORISOTYÖ KANGASNIEMEN YHDISTYKSESSÄ 4H-järjestö tukee toiminnallaan lasten ja nuorten elämänhallintaa, kasvua työelämään, yrittäjyyteen ja aktiiviseen kansalaisuuteen. Nuorten kasvua työelämään ja yrittäjyyteen tuetaan Kolme askelta työelämään -toimintamallin avulla. Se sisältää 4Hnuorisotyön avaintuotteet, jotka ovat ryhmätoiminta, kurssit, työllistäminen ja nuorten yritykset. Tavoitteena on, että avaintuotteet toteutuvat mahdollisimman tasalaatuisina kaikissa yhdistyksissä. Lasten ja nuorten kasvua aktiiviseen kansalaisuuteen tuetaan Tekoja lähellä ja kaukana -toimintamallin kautta. Siinä yhdistyvät nuorten oman toiminnan tukeminen ja nuorten oma tekeminen. 4H tukee nuorten mahdollisuuksia oppia tietoja ja taitoja, osallistua ja vaikuttaa kasvaa aktiivisiksi kansalaisiksi. Kolme askelta työelämään 1. Ryhmätoiminta Ryhmätoiminnan tärkein muoto on yli 6-vuotiaille tarkoitettu 4H-kerho, jossa tuhannet lapset ja nuoret oppivat aitoja asioita oikeissa ympäristöissä itse tekemällä. 4H-yhdistykset vastaavat kerhotoiminnan organisoinnista paikallistasolla. Kerhoja ohjaavat koulutetut ohjaajat. Kangasniemellä kerhoja toimii 4: Riista- ja kalakerho, Äkry, Koittilan liikuntakerho, Koittilan iltapäiväkerho ja uutena kerhona tulossa pienoismallikerho ja heppakerho tammikuussa Lisäksi 4Hyhdistys järjestää leirejä, kilpailuja ja kylillä erilaisia kursseja. Leirien määrä on kasvanut vuosi vuodelta. Vuonna 2017 järjestämme Action week-leirin keväällä, kesällä ja syksyllä. Lisäksi yksilöllisiä leirejä ovat Heppaleiri sekä Metsoleiri kesällä 2017 yhteistyössä Metsästäjäliiton kanssa. Ryhmätoimintaa tukemaan järjestämme 2017 keväällä rekrytointitilaisuuden jossa houkuttelemme vuotiaita nuoria toimintaan mukaan. Tavoite vuodelle 2017 on saada 5-8 uutta nuorta koulutettua kerhonohjaajaa. 2. Nuorten työelämätaidot Nuorten työelämätaitoja kehitetään 4H:ssa Ajokortti työelämään -kursseilla ja Osaava kerhonohjaaja -koulutuksilla. Lisäksi paikalliset 4H-yhdistykset valmentavat nuoria erilaisiin työtehtäviin. Kurssien kautta nuoret saavat valmiuksia tehdä työtä toisen palveluksessa tai kokeilla yrittäjyyttä oman 4H-yrityksen avulla. Kangasniemen 4H- yhdistyksen alueella nuorten työelämätaitoja tuetaan järjestämällä seuraavia 4Hyritys-, ajokortti työelämään-, dogsitter-, osaava kerhonohjaaja-, pihapalvelu- ja työt alkavat kursseja. Merkittävin painopiste vuonna 2017 on yrittämiseen sidoksissa olevat kurssit ja tapahtumat. 3. Nuorten työllistyminen 4H:ssa yli 13-vuotias nuori voi työllistyä joko 4H yhdistykseen tai yhdistyksen välittämiin töihin. Moni nuori työllistyy kerhojen ohjaustehtäviin. 4Hyhdistyksen välittämät työpaikat voivat olla yksityishenkilöiden, kuntien tai yritysten tarjoamia työpaikkoja. Yhdistys hoitaa työnantajavelvoitteet. Vuonna 2017 työllistämme nuoria kerhonohjaaja, dogsitter, kotipalvelu, pihapalvelu tehtäviin. Yrittäjyydestä kiinnostunut nuori voi perustaa oman 4H-Yrityksen. Nuori tekee sopimuksen yhdistyksen kanssa ja saa tuekseen henkilökohtaisen yritysohjaajan. Tekoja lähellä ja kaukana Tekoja lähellä ja kaukana -toimintamalli kuvaa 4Hjärjestön toteuttamaa kansalaiskasvatusta. Aktiivinen kansalaisuus toteutuu 4H:ssa parhaiten lasten ja nuorten itse suunnittelemina ja toteuttamina hyvinä tekoina omassa lähiympäristössä tai maailmalla. Toimihenkilöiden ja vapaaehtoisten tehtävänä on auttaa tarvittaessa tarjota tukea, välineitä ja mahdollisuuksia. Vapaaehtoisuus vahvistaa nuorisotyötä 4H-nuorisotyö perustuu ammattitaitoisten toimihenkilöiden ja vapaaehtoisten yhteistyöhön. Kangasniemen 4H-yhdistyksessä toimii 8 vapaaehtoista muun muassa kerhojen ja leirien ohjaajina ja nuorten valmentajina. Vapaaehtoistyön merkitys yhdistyksessä on merkittävä ja yhdistys pitää vapaaehtoisista aktiivisesti huolta ja palkitsee joka vuosi aktiivisimman vapaaehtoisen. Kangasniemen 4H-yhdistys viestii nuorisotyöstä Viestinnän avulla teemme 4H-nuorisotyötä näkyväksi valtakunnallisella ja paikallisella tasolla. Viestimme aktiivisesti, houkuttelevasti ja monikanavaisesti. Kangasniemen 4H-Yhdistys käyttää nuorille suunnatussa viestinnässä yhä enemmän verkkoa ja sosiaalisen median kanavia. Verkkoviestintä on yksi keino tavoittaa myös uusia jäseniä. Yhtä tärkeää on kertoa yhdistyksen toiminnasta myös muille kuntalaisille. Kangasniemen 4H-yhdistys viestii nuorille ja vanhemmille, sidosryhmille, kuntalaisille sekä facebookissa
4 YHDISTYKSEN MUU TOIMINTA Kangasniemen 4H-yhdistyksen muuta toimintaa ovat hanketoiminta, tuotevälitys ja palvelutoiminta sekä varainhankinta. Suurimpana hankkeena vuodelle 2017 toteutamme yhdessä Pieksämäen 4H-yhdistyksen kanssa Couch Start kankkeen. Hanke on pääsääntöisesti nuorten projekti, sillä nuoret ovat suunnittelemassa ja toteuttamassa hanketta yhdessä lasten ja muiden toimijoiden kanssa. Hanke tarjoaa nuorille yrittäjyys- ja tapahtumatuottajakoulutusta ja mahdollisuutta työllistää itsensä omalla kylällä. Hanke osoittaa, että nuorissa on tulevaisuus ja kyläyhteisöt saavat aivan uudenlaista ja positiivista sisältöä näkyvyyteensä. Hanke tuo maaseudulle kaivattua virkistystä ja luo yhteisöllisyyttä ja elävöittää maaseutua. Palvelutoiminnasta merkittävintä on kotipalvelutoiminta jolla työllistämme 3-5 nuorta vuodelle Couch Start hankkeella laajennamme toimintaa Hokassa, Koittilassa ja Synsiöllä Varainhankintaa olemme tehneet vuosien varrella monimuotoista tukemaan toimintaamme. Vuodelle 2017 merkittävimpiä varainhankintoja ovat musiikkiviikot, tahkomäen tohinat, elomessut ja erilaiset keräykset kuten AIV-astia, metalli ja lannoitesäkkikeräykset. Varainhankintaa teemme edellä mainittujen lisäksi erilaisissa myyjäisissä kuten Joulumyyjäisissä RAHOITUSRAKENNE Kangasniemen 4H-yhdistyksen rahoitusrakenne koostuu Kangasniemen kunnan avustuksesta, valtion avustuksesta, jäsenmaksuista, työllistämistoiminnan tuotoista sekä yhdistyksen muun toiminnan tuotoista. TOIMITILAT JA HENKILÖSTÖ Kangasniemen 4H-yhdistyksen toimisto sijaitsee Kunnantalolla Otto Mannisentie 2 paikassa. 4Hkerhot kokoontuvat pääosin koulujen tai Kangasniemen kunnan osoittamissa muissa tiloissa. Edellä mainittujen lisäksi järjestämme toimintaa eri yhdistysten ja toimijoiden tiloissa. Toiminnanohjaajan lisäksi henkilöstöön kuuluvat tuntipalkkaiset ohjaajat joita tällä hetkellä viisi. Vuoden 2017 tavoitteena ohjaajien määrän nosto kymmeneen.
5 KANGASNIEMEN 4H-YHDISTYS Otto Mannisen Tie Kangasniemi Puh
Nurmeksen 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma 85. toimintavuosi
Nurmeksen 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma 2017 85. toimintavuosi Suomen 4H-liiton toimitusjohtajan tervehdys Maailma ympärillämme muuttuu ällistyttävän nopeasti. Informaatio- ja tietoteknologia muuttavat
Joroisten: 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma toimintavuosi
Joroisten: 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma 2016 59. toimintavuosi 000088404048 Suomen 4H-liiton toimitusjohtajan tervehdys Suomessa tulevaisuususko on ollut koetuksella mm. vaatimattoman talouskehityksen,
Vihannin 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma 86. toimintavuosi
Vihannin 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma 2018 86. toimintavuosi Suomen 4H-järjestöllä on 50 000 jäsentä, joista nuorisojäseniä on 43 000. Järjestön kokonaistuotot ovat n. 26 milj. euroa. Kerhotoiminta
Juuan 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma 81. toimintavuosi
Juuan 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma 2017 81. toimintavuosi Suomen 4H-liiton toimitusjohtajan tervehdys Maailma ympärillämme muuttuu ällistyttävän nopeasti. Informaatio- ja tietoteknologia muuttavat vuorovaikutus-
Nastolan 4H-yhdistys ry. Y-tunnus: Yhdistyksen perustamiskokouksesta 60 vuotta! VUOSIKERTOMUS 2015
Nastolan 4H-yhdistys ry Y-tunnus: 10706445 Yhdistyksen perustamiskokouksesta 60 vuotta! VUOSIKERTOMUS 2015 Nastolan 4H-yhdistys ry Nastolan 4H-yhdistyksen toimintaa ohjaavat 4Hjärjestön yhteinen päämäärä,
Toimintasuunnitelma vuodelle 2015
NAANTALIN 4H-YHDISTYS Sivu 1 (6) Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Sisällysluettelo Toiminnan painopistealueet... 2 Toiminnalliset avaintavoitteet... 2 Ryhmätoiminta... 2 Nuorten kurssit ja koulutukset...
Toimintasuunnitelma vuodelle 2016
NAANTALIN 4H-YHDISTYS Sivu 1 (5) Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Sisällysluettelo Toiminnan painopistealueet...2 Toiminnalliset avaintavoitteet...2 Ryhmätoiminta...2 Nuorten kurssit ja koulutukset...2
YLEISAVUSTUSHAKEMUS 2017
YLEISAVUSTUSHAKEMUS 2017 RUOKOLAHDEN kunnalle! Kunnanhallitus Ha kija: VUOKSEN 4H-YHDISTYS Osoite: Puhelin: Kotisivut: Yhteyshlö: Nällisuontie 3 56100 Ruokolahti 040 6311112 www.vuoksi.4h.fi Susanna Pöyhönen
NAANTALIN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2011
Sivu 1 / 5 NAANTALIN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 Naantalin 4H-yhdistys 4H-yhdistyksen toimintaa ohjaavat järjestön yhteinen päämäärä, toiminta-ajatus, arvot ja toimintaperiaatteet. Sääntöjen mukaisesti
EDUSKUNNAN MAATALOUSJAOSTOLLE
Maatalousjaosto HE 134/2016 vp EDUSKUNNAN MAATALOUSJAOSTOLLE 4H johdattaa työelämään ja yrittäjyyteen 4H-nuorisotyön ydinsisältö on kiteytetty Kolme askelta työelämään toimintamalliin (liite). Kerhoissa
Yli-Marolan 4H-kotieläinpiha Lahden 4H-yhdistys ry Neljänkaivonkatu Lahti
Yli-Marolan 4H-kotieläinpiha Lahden 4H-yhdistys ry Neljänkaivonkatu 47 15100 Lahti www.lahti.4h.fi Tiedon Taidot hanke Ohjausryhmän kokous 1/2015 perjantai 20.11.2015 1 Esityslista 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7.
4H-Yritys. Ohjattuja yrittäjyyden ensiaskeleita
4H-Yritys Ohjattuja yrittäjyyden ensiaskeleita 4H-Yritys on Osa 4H-nuorisotyötä. Valmis työväline nuorten yritystoiminnan tukemiseen ja käynnistämiseen. Mahdollisuus kokeilla yrittäjyyttä ohjatusti. TYÖELÄMÄVALMIUDET
Liedon 4H-yhdistys Vuosikertomus 2014 Toimintasuunnitelma 2015 83. toimintavuosi
Liedon 4H-yhdistys Vuosikertomus 2014 Toimintasuunnitelma 2015 83. toimintavuosi 1 Sisällys LIEDON 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2014... 3 PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS... 3 LIEDON 4H-YHDISTYS... 4 JÄSENET...
4H-nuorisotyö 2014-2016 TEKOJA JA TEKIJÖITÄ. Suomen 4H-liitto 2013 Edustajakokouksen hyväksymä
4H-nuorisotyö 2014-2016 TEKOJA JA TEKIJÖITÄ 4 H Suomen 4H-liitto 2013 Edustajakokouksen hyväksymä Yhteinen tekemisen tahto 4H on valtakunnallisesti toimiva, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton
4H-nuorisotyö 2014-2016 TEKOJA JA TEKIJÖITÄ. Suomen 4H-liitto Edustajakokous 26.4.2013
4H-nuorisotyö 2014-2016 TEKOJA JA TEKIJÖITÄ 4 H Suomen 4H-liitto Edustajakokous 26.4.2013 Yhteinen tekemisen tahto 4H on valtakunnallisesti toimiva, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton nuorisojärjestö.
NAANTALIN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2012
Sivu 1 / 6 NAANTALIN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2012 Naantalin 4H-yhdistys 4H-yhdistyksen toimintaa ohjaavat järjestön yhteinen päämäärä, toiminta-ajatus, arvot ja toimintaperiaatteet. Sääntöjen mukaisesti
Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Toiminnan painopisteet ovat
NAANTALIN 4H-YHDISTYS Sivu 1 (7) Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Toiminnan painopisteet ovat nuoret +15 nuorten yrittäjyyden tukeminen ja heidän keskinäinen verkottuminen nuorten työllistäminen yhdistyksen
Opinto-ohjauksen rooli hyvinvointityössä
Opinto-ohjauksen rooli hyvinvointityössä 30.11.2018 Järjestöt koulujen ja oppilaitosten kumppanina työelämävalmiuksien edistämisessä. Helena Herttuainen, Suomen 4H-liitto ry 4H-järjestö 4H on lasten ja
Pieksämäen seudun 4H-yhdistys Toimintakertomus 2016 Toimintasuunnitelma 2017
Pieksämäen seudun 4H-yhdistys Toimintakertomus 2016 Toimintasuunnitelma 2017 1 4H-NUORISOTYÖN TOIMINTA- AJATUS, PÄÄMÄÄRÄ JA ARVOT. Toiminta-ajatus 4H-harrastus tukee lapsen ja nuoren kasvua aktiiviseksi,
NAANTALIN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2014
Sivu 1 / 6 NAANTALIN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2014 Naantalin 4H-yhdistys 4H-yhdistyksen toimintaa ohjaavat järjestön yhteinen päämäärä, toiminta-ajatus, arvot ja toimintaperiaatteet. Sääntöjen mukaisesti
Liedon 4H-yhdistys ry toimintakertomus 2015 toimintasuunnitelma toimintavuosi
Liedon 4H-yhdistys ry toimintakertomus 2015 toimintasuunnitelma 2016 85. toimintavuosi 1 Sisällys LIEDON 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2015... 3 PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS... 3 LIEDON 4H-YHDISTYS... 4
4H-yrittäjänä olet itsesi pomo. #YritäOpiTienaa #4HSuomi
4H-yrittäjänä olet itsesi pomo www.4h.fi/yritys #YritäOpiTienaa #4HSuomi 4H = Suomen suurin nuorisojärjestö 4H toimii maailman laajuisesti 2 Ampun 4H yhdistys toimii Lapinjärven, Myrskylän, Orimattilan
Kuntastrategia
Kuntastrategia 2018-2021 Olemme nuorekas ja uudistuva kunta Luontoa, palveluita, yrittäjyyttä kaikki kätevästi liikenneyhteyksien varrella. Liperissä kaikki tarvittava on luonnollisesti lähellä kolmessa
Mynämäen-Mietoisten 4H-yhdistys Toimintakertomus 2011
Mynämäen-Mietoisten 4H-yhdistys Toimintakertomus 2011 MYNÄMÄEN-MIETOISTEN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 MYNÄMÄEN-MIETOISTEN 4H-YHDISTYS 4H-yhdistyksen toimintaa ohjaavat järjestön yhteinen päämäärä,
Toimintakertomus 2018 Liedon 4H-yhdistys. 4H Toimintakertomus 1
Toimintakertomus 2018 Liedon 4H-yhdistys 4H Toimintakertomus 1 Liedon 4H-yhdistys 4H-yhdistyksen toimintaa ohjaavat järjestön yhteinen päämäärä, toiminta-ajatus, arvot ja toimintaperiaatteet. Sääntöjen
4H-yhdistyksen toimintaa ohjaavat järjestön yhteinen päämäärä, toiminta-ajatus, arvot ja toimintaperiaatteet.
RUOVEDEN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2017 RUOVEDEN 4H-YHDISTYS 4H-yhdistyksen toimintaa ohjaavat järjestön yhteinen päämäärä, toiminta-ajatus, arvot ja toimintaperiaatteet. Sääntöjen mukaisesti Ruoveden
VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2014
0 u VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 21. toimintavuosi Sisällysluettelo 1. YLEISKATSAUS... 3 2. JÄSENISTÖ... 4 3. YHDISTYKSEN HALLINTO... 4 4. TOIMINNAN TARKASTAJAT... 5 5.
HEINÄVEDEN KUNTA TYÖLLISYYSPALVELUT Tietoa työnantajalle ja työnhakijalle
HEINÄVEDEN KUNTA TYÖLLISYYSPALVELUT 2018 Tietoa työnantajalle ja työnhakijalle HEINÄVEDEN KUNNAN TYÖLLISYYSPALVELUT 2018 Heinäveden kunnan työllisyyspalvelut tarjoaa tukea ja ohjausta työttömien työnhakijoiden
Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke. Tule mukaan toimintaan!
Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke Tule mukaan toimintaan! Kansalaisjärjestöt On mahdollisuus osallistua erilaisiin toimintoihin ja harrastuksiin. Voi vaikuttaa yhteiskunnan asioihin. Suuri
NAANTALIN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2013
Sivu 1 / 5 NAANTALIN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2013 Naantalin 4H-yhdistys 4H-yhdistyksen toimintaa ohjaavat järjestön yhteinen päämäärä, toiminta-ajatus, arvot ja toimintaperiaatteet. Sääntöjen mukaisesti
4H-NUORISOTYÖ Mukana muutoksessa
4H-nuorisotyö 2017 2019, 1. luonnos 30.11.2015 YHTEINEN TAHTO 4H-NUORISOTYÖ 2017 2019 Mukana muutoksessa Joka kolmas vuosi Suomen 4H-liiton edustajakokous päättää 4H-nuorisotyön keskeiset linjat. Ennen
Sydänyhdistysten aikamatka. Ulla Harala
Sydänyhdistysten aikamatka Ulla Harala YHDISTYSTEN SYNTY TAVOITTEET Tautien vähentäminen Terveyden edistäminen Sydänjärjestöä tarvitaan vielä tänäänkin toteuttamaan samaa tehtävää kuin vuosikymmeniä sitten.
PIHTIPUTAAN 4H-YHDISTYKSEN JÄSENISTÖ
1 PIHTIPUTAAN 4H-YHDISTYKSEN JÄSENISTÖ JÄSENMÄÄRÄ Yhdistyksen toimintaan vuonna 2016 osallistui 347 nuorta. Tyttöjen ja naisien osuus heistä oli 199 ja poikia sekä miehiä toiminnassa oli mukana 148. Jäsenmaksun
OTE MUUTOKSEEN JA TULEVAISUUTEEN
4H-nuorisotyö 2017-2019 OTE MUUTOKSEEN JA TULEVAISUUTEEN H 4 1 Suomen 4H-liitto Edustajakokous 27.4.2016 LUONNOS 4H-NUORISOTYÖ 2017 2019 Ote muutokseen ja tulevaisuuteen YHTEINEN TAHTO 4H-järjestö on ollut
Liedon 4H-yhdistys Vuosikertomus 2012 Toimintasuunnitelma 2013 81. toimintavuosi
Liedon 4H-yhdistys Vuosikertomus 2012 Toimintasuunnitelma 2013 81. toimintavuosi 1 Sisällys LIEDON 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2012... 3 PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS... 3 LIEDON 4H-YHDISTYS... 3 JÄSENET...
Toimintasuunnitelma 2016: Perheen hyvä arki
Toimintasuunnitelma 2016: Perheen hyvä arki 1. Tavoitteena lapsiystävällinen yhteiskunta MLL:n Suunta 2024 strategia: Suomi on lapsiystävällinen yhteiskunta Vuonna 2016 piirin toiminnassa korostuvat Vapaaehtoisuuden
Vapaaehtoisena 4H:ssa
Vapaaehtoisena 4H:ssa Vapaaehtoistoiminnan ohjelma 1. 4H ON TOIMIHENKILÖIDEN JA VAPAAEHTOISTEN YHTEISTYÖTÄ 4H-toiminta perustuu ammattitaitoisten toimihenkilöiden ja vapaaehtoisten hyvään yhteistyöhön.
Järjestöjen järjestö Perustettu 1998
Järjestöjen järjestö Perustettu 1998 SYRJÄYTYMISEN EHKÄISY JA YHTEISÖLLISYYS kotona asumisen tukeminen kansalaisaktiivisuuden edistäminen toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukeminen työllistäminen
Lahden 4H-yhdistys ry. Neljänkaivonkatu 47 15100 Lahti. Y-tunnus: 1593266-0 VUOSIKERTOMUS 2014
Lahden 4H-yhdistys ry Neljänkaivonkatu 47 15100 Lahti Y-tunnus: 1593266-0 VUOSIKERTOMUS 2014 Lahden 4H-yhdistys ry 4H-järjestö on kansainvälinen, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton nuorisojärjestö.
Osallisuus matkalla Lapin maakuntaan & uudessa maakunnassa. Lapin maakuntauudistuksen esivalmistelun ajatelmia Huhtikuu 2017
Osallisuus matkalla Lapin maakuntaan & uudessa maakunnassa Lapin maakuntauudistuksen esivalmistelun ajatelmia Huhtikuu 2017 Maakuntauudistuksella luodaan maahamme nykyaikainen ja kustannustehokas, kaikkia
Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.
Yhteiset Lapsemme ry 19.10.2017 Strategia 2017-2020 Strateginen tavoite Monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytykset toteutuvat Suomessa. Kansainvälisesti tuemme haavoittuvassa asemassa olevien lasten
Uuraisten 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma 2015 Toimintavuosi 2014
Uuraisten 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma 2015 Toimintavuosi 2014 Uuraisten 4H-YHDISTYS R.Y. Mansikkamäentie 2, 41230 Uurainen p. 044 545 3959, s-posti: uurainen.4h.fi UURAISTEN 4H-YHDISTYS RY:N Uuraisten
KYSELYTULOKSET 19.3. - 1.4.2015. EK-Kylät
KYSELYTULOKSET 19.3. - 1.4.2015 EK-Kylät Jotta ohjelman sisältö vastaisi myös kylien/asuinalueiden ajatuksia ja toiveita, haluaisimme sinunkin mielipiteesi maakuntamme kylätoiminnan kehittämisestä. Mitkä
Liedon 4H-yhdistys Vuosikertomus 2013 Toimintasuunnitelma 2014 82. toimintavuosi
Liedon 4H-yhdistys Vuosikertomus 2013 Toimintasuunnitelma 2014 82. toimintavuosi 1 Sisällys LIEDON 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2013... 2 PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS... 3 LIEDON 4H-YHDISTYS... 3 JÄSENET...
TuUS menestyssuunnitelma. (niin sanottu strategia)
TuUS menestyssuunnitelma (niin sanottu strategia) Taidolla uintiin! Visio Mahdollistamme hyvät taidot uintiurheilussa menestymiseen. Missio Luomme edellytykset kunkin tarpeiden ja kykyjen mukaiseen kunto-
Taloudellisia näkökulmia työpajatoimintaan. Jukka Ohtonen, sosiologi Puh
Taloudellisia näkökulmia työpajatoimintaan Jukka Ohtonen, sosiologi Puh. 045 8722 118 @-posti: juohtonen@gmail.com Työpajat valmentavat, kouluttavat ja kuntouttavat Menetelminä käytetään mm. yksilövalmennusta,
NUORISOSEURATOIMINNAN PÄÄPERIAATTEET VUOSINA
NUORISOSEURATOIMINNAN PÄÄPERIAATTEET VUOSINA 2019 2021 Hyväksytty Joensuun Nuorisoseurakokouksessa 29. 30.9.2018 Kuvaajatiedot Etu-ja takakannen kuvat, sivu 5: Jussi Kaijankangas Sivut 2 4, sivut 6 7:
4H-yhdistyksen luottamushenkilön opas
4H-yhdistyksen luottamushenkilön opas www.4h.fi 1 4H-yhdistyksen luottamushenkilön opas Tämä opas auttaa sinua alkuun 4H-yhdistyksen hallituksen puheenjohtajana sekä toiminnanjohtajan esimiehenä tai hallituksen
Kaikkien osa-alueiden yhteiset laatutekijät
Kaikkien osa-alueiden yhteiset laatutekijät 6.9.20182 Tähtiseura-ohjelman laatutekijät Yhteiset laatutekijät Lapset & nuoret Aikuiset Johtaminen ja hallinto Johtaminen Hallinto Viestintä ja markkinointi
Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015
Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Perusta Toimintasuunnitelman perustana ovat yhdistyksen säännöt ja Suomen Reumaliiton vuoden toimintateema: Liikkeestä
Vuorovaikutus toimimaan nuorten kanssa!
Vuorovaikutus toimimaan nuorten kanssa! Lukijalle Vuorovaikutus toimimaan on kolmevuotinen hanke (2018 2020), jonka päätavoitteena on vanhemman ja nuoren välisen vuorovaikutuksen parantaminen. Hankkeen
Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.
Yhteiset Lapsemme ry 25.10.2016 Strategia 2017-2020 Strateginen tavoite Monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytykset toteutuvat Suomessa. Kansainvälisesti tuemme haavoittuvassa asemassa olevien lasten
VAIKUTTAVAA YHDISTYSTOIMINTAA!
VAIKUTTAVAA YHDISTYSTOIMINTAA! ANNE ILVONEN INNOVOINTIPÄÄLLIKKÖ OK-OPINTOKESKUS 24.3.2012 1 Vaikuttaminen Vaikuttaminen on henkilökohtaisen tai yhteisön vallan käyttöä niin, että saamme edistettyä meille
ISS Palveluiden esitys Työ- ja elinkeinoministeriölle nuorten työllisyyden kehittämisestä. Maria Dahlberg 1.12.2011
ISS Palveluiden esitys Työ- ja elinkeinoministeriölle nuorten työllisyyden kehittämisestä Maria Dahlberg 1.12.2011 Tavoitteemme nuorten yhteiskuntatakuu projektiin liittyen 1. Haluamme olla mukana kehittämässä
KANSALAISJÄRJESTÖJEN TALOUDELLISTEN TOIMINTAEDELLYTYSTEN NYKYTILA VaLa, KANE, Kepa, SOSTE ja Valo
KANSALAISJÄRJESTÖJEN TALOUDELLISTEN TOIMINTAEDELLYTYSTEN NYKYTILA 2016 VaLa, KANE, Kepa, SOSTE ja Valo KESKEISET TULOKSET 1(2) Varainhankinta kuuluu nyt aiempaa useammin (73 %! 84 %) osana jonkun toimenkuvaan.
Pidetään kaikki mukana. Jokaista ihmistä pitää arvostaa
ver Ohjelma kuntavaaleihin Pidetään kaikki mukana Jokaista ihmistä pitää arvostaa SDP:n tavoite on inhimillinen Suomi. SDP haluaa, että Suomessa kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia. Jokaista ihmistä pitää
Ruoveden 4H-yhdistyksen toimintakertomus 2015
Ruoveden 4H-yhdistyksen toimintakertomus 2015 85. toimintavuosi Toimintaa lapsille ja nuorille Ruovedellä jo 85 vuoden ajan! RUOVEDEN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2015 RUOVEDEN 4H-YHDISTYS 4H-yhdistyksen
Osallisuus yksilöiden ja yhteiskunnan sidosaineena. Asukaslähtöinen kehittäminen Kotkassa
Kuntaliiton Demokratiapäivä 18.10.2016 Helsinki Osallisuus yksilöiden ja yhteiskunnan sidosaineena Asukaslähtöinen kehittäminen Kotkassa Marjo Tolvanen marjo.tolvanen@sepra.fi GSM 044 277 4513 www.sepra.fi/fi/tuen-hakeminen/kaupunkikehittaminen
Yleistä kyselystä. Tässä ovat RyhmäRengin Resurssikyselyn tulokset huviksi ja hyödyksi, olkaa hyvä. Suurkiitos kaikille kyselyyn vastanneille!
Tässä ovat RyhmäRengin Resurssikyselyn tulokset huviksi ja hyödyksi, olkaa hyvä. Suurkiitos kaikille kyselyyn vastanneille! RyhmäRengin emäntä Verkkosivut: https://kirsialastalo.wordpress.com/ FB-sivut:
SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!
SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on vuonna 1920 perustettu kansalaisjärjestö edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia
Yhdistyksen toiminnan esittely
Yhdistyksen toiminnan esittely Oulun Seudun yhden Vanhemman Perheet ry on valtakunnallisen Yhden Vanhemman Perheiden liitto ry:n jäsenyhdistys joka toimii Oulun seudulla, pitäen sisällään seuraavat kunnat
Kysely Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson järjestöille 2015 Saimaan ammattikorkeakoulu Sanna-Leena Mikkonen
Selvitys järjestöjen ja oppilaitosten yhteistyöstä Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa Kysely Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson järjestöille 2015 Saimaan ammattikorkeakoulu Kysely Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson
Vannu ry. Perustettu huhtikuussa 2006
VANTAAN NUORISOJÄRJESTÖT - Vannu ry Perustettu huhtikuussa 2006 YLEISTÄ VANNUSTA Vantaan alueella a toimivien alueellisten nuoriso- ja varhaisnuorisojärjestöjen yhteistyöelin. Tehtävänä edunvalvonta ja
Pohjois-Savon Kylät ry
Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä, kylätoiminnan edistäjänä
Me Itse ry - Meikäläisissä on voimaa!
Me Itse ry - Meikäläisissä on voimaa! Me Itse ry on kehitysvammaisten ihmisten oma kansalaisjärjestö. Rahoittajamme on STEA = Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus Me Itse ry on valtakunnallinen
TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA
TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA 2016 18 TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA 2016 18 Työväen Näyttämöiden Liitto r.y. (TNL) on teatterialan ammattilaisten ja harrastajien järjestö, joka reagoi nopeasti
Liedon 4H-yhdistys Vuosikertomus 2011 Toimintasuunnitelma 2012 80. toimintavuosi
Liedon 4H-yhdistys Vuosikertomus 2011 Toimintasuunnitelma 2012 80. toimintavuosi 2 Sisällysluettelo PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS... 3 LIEDON 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2011... 4 LIEDON 4H-YHDISTYS...4
Crohn ja Colitis ry.
Crohn ja Colitis ry www.ibd.fi Strateginen toimintasuunnitelma 2019-2023 #meidänjärjestö 2 IBD lukuina MAAILMASSA IBD:tä SAIRASTAVIA YLI 10 MILJOONAA SUOMESSA IBD:tä SAIRASTAVIA 50 000 Toimisto Tampereella
Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi
Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta 23.09.2014 1 Nuorisotakuu osana nuorisotoimea 1. Nuorten työpajatoiminta 2. Etsivä nuorisotyö 3. Monialainen yhteistyö 2 1. Nuorten työpajat Nuorten työpajoilla
JHL Sisä-Suomen TOIMINTASUUNNITELMA 2018
JHL Sisä-Suomen TOIMINTASUUNNITELMA 2018 JHL Sisä-Suomen aluetoimisto 15.8.2017 Liittostrategiassa määritellyt strategiset päämäärät ovat Järjestäytymisasteen kasvu liiton sopimusaloilla. Jäsenten työolosuhteiden
MITÄ HANKEALUEILLA ON TEHTY? Katsaus paikalliseen kehittämistyöhön Johanna Lång & Saara Perälä KAMPA-hanke
MITÄ HANKEALUEILLA ON TEHTY? Katsaus paikalliseen kehittämistyöhön Johanna Lång & Saara Perälä KAMPA-hanke 12.2.2013 Kokkola ja Kruunupyy Kehittämisen painopistealueet: 1. Vuorovaikutuksen lisääminen sosiaali-
Suomen suurin ja vaikuttavin elinkeinoelämän järjestö
Suomen suurin ja vaikuttavin elinkeinoelämän järjestö Yrittäjien oma järjestö Paikallisyhdistykset Aluejärjestöt Toimialajärjestöt 400 20 54 Jäsenyrityksiä 116 000 Luottamushenkilöt yli 4 000 Jäseniä kuntien
Viitasaaren 4H-yhdistys ry
2015 Viitasaaren 4H-yhdistys ry TOIMINTAKERTOMUS VIITASAAREN 4 H-YHDISTYS R.Y:N TOIMINTAKERTOMUS 2015 VIITASAAREN 4H-YHDISTYS 4H-yhdistyksen toimintaa ohjaavat järjestön yhteinen päämäärä, toiminta-ajatus,
Arjen turvaa kunnissa -toimintamalli
Arjen turvaa kunnissa -toimintamalli European Public Sector Award Winner 2013 Hyvinvointia ja turvallisuutta kuntalaisille taloudellisuutta ja tehokkuutta kuntatasolle Kemi 30.9.2014 Pelastusylitarkastaja
Keski-Suomen alueellinen maaseudun kehittämissuunnitelma
Keski-Suomen alueellinen maaseudun kehittämissuunnitelma 2014-2020 Sykettä Suomen sydämestä Veli Koski, Keski-Suomen ELY-keskus 12.2.2015 Sivu 2 Maaseudun kehittämisen perusperiaatteet Keski- Suomessa
Toimintasuunnitelma Sinä osoitat minulle elämän tien. Ps 16:11a Du visar mig vägen till liv.
Toimintasuunnitelma 2019 Sinä osoitat minulle elämän tien. Ps 16:11a Du visar mig vägen till liv. Johdanto visio, missio ja arvot Kehitämme toimintatapaa, suunnittelua, toteutusta ja tavoitteiden seurantaa
Vapaaehtoistyö maalaismaakunnan elämässä
Vapaaehtoistyö maalaismaakunnan elämässä Niina Rantamäki, Jyväskylän yliopisto / Kokkolan yliopistokeskus Chydenius 22.11.2014 Ylivieska Kuva: Anne Ruuttula- Vasari 2012 1 Tulonäkökulma: Kolmas sektori
HomCare FINLAND SIISTIÄ! SIISTIÄ! Yhdessä tekemistä ja yrittäjyyttä
Yhdessä tekemistä ja yrittäjyyttä Parempi elämä helposti! Toteuta itseäsi ja unelmiasi HomCare- jälleenmyyjänä. Tervetuloa! HomCare Finland Oy HomCare Finland Oy on 30 vuoden ajan parantanut suomalaisten
Opsotäppä X. Vastaus asiakaslähtöisyyteen. Taitajapedagogiikkaa parhaimmillaan. Lisäarvoa asiakkaille opiskelijalle ja työnantajalle.
Opsotäppä X Vastaus asiakaslähtöisyyteen. Taitajapedagogiikkaa parhaimmillaan. Lisäarvoa asiakkaille opiskelijalle ja työnantajalle. https://www.youtube.com/watch?v=hudvcsibcyo https://www.youtube.com/playlist?list=plmhprup4imy4hrconl7cujhtcjl5ygerf
NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA!
NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA! Sisällys Mikä nuorisotakuu? Miksi nuorisotakuu? Nuorisotakuun tavoitteet ja viestit Ketkä toteuttavat nuorisotakuuta? Nuorisotakuun tuloksia Nuorisotakuun kehittämistarpeita
ELINVOIMAOHJELMA Hämeen ripein ja elinvoimaisin kunta 2030
ELINVOIMAOHJELMA 2018-2021 Hämeen ripein ja elinvoimaisin kunta 2030 Elinvoimaisen kunnan teesit Hausjärven elinvoimaohjelma on laadittu elinympäristön ja alueen elinvoiman kehittämiseksi yhdessä yrittäjien
JANAKKALA-SEURA RY. TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017
JANAKKALA-SEURA RY. TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 Hyväksytty vuosikokouksessa 23.3.2016 1 Janakkala-Seura ry. tekee paikallista Janakkalan mielikuvaa tukevaa kotiseututyötä. Tavoitteena on 1. Lisätä täällä
Uudistamme rohkeasti. Toimimme vastuullisesti. Vaikutamme verkostoissa
Uudistamme rohkeasti Uudistaminen on sitä, että reagoimme muuttuvaan toimintaympäristöön aiempaa herkemmin. Kehitämme ammattitaitoamme, kokeilemme rohkeasti uusia toimintatapoja ja opimme yhdessä luottaen
Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK
Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK Isänmaallisuus Vapaaehtoisuus Osaaminen Kuva Joonas Pehkonen Maanpuolustuskoulutusyhdistys Perustettiin vuonna 1993 valtakunnalliseksi organisaatioksi, joka kouluttaa
SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!
SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! MLL:n Uudenmaan piiri Asemapäällikönkatu 12 C 00520 Helsinki Tel. +358 44 0470 407 uudenmaan.piiri@mll.fi uudenmaanpiiri.mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin
SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!
SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Perhetalo Heideken Sepänkatu 3 20700 Turku p. 02 273 6000 info.varsinais-suomi@mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto
Toimintasuunnitelma 2018
Toimintasuunnitelma 2018 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna
1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet
TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna
Suomen Urheilupsykologinen yhdistys ry
Suomen Urheilupsykologinen yhdistys ry www.supy.sporttisaitti.com TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 1 SUOMEN URHEILUPSYKOLOGINEN YHDISTYS, SUPY RY Suomen urheilupsykologinen yhdistys pyrkii toiminnallaan
Etsivä nuorisotyö ja nuorten työpajatoiminta - ohjaamon yhteistyökumppani vai osa toimintaa. Ohjaamopäivä Merja Hilpinen
Etsivä nuorisotyö ja nuorten työpajatoiminta - ohjaamon yhteistyökumppani vai osa toimintaa Ohjaamopäivä 15.9.2016 Merja Hilpinen Etsivä nuorisotyö tehtävänä on tavoittaa tuen tarpeessa oleva nuori ja
Vaalan kunta.
Vaalan kunta - Asukkaita vuoden 2011 lopussa 3314. - Sijaitsee Oulun ja Kajaanin puolivälissä. - Oulujärven kunta. Suomen 4. suurin järvi, jonka jäälle mahtuisivat kaikki maailman ihmiset. - Kriisikunta
Yritetään ja työllistetään. Kehittämispäällikkö Seija Mustonen
Yritetään ja työllistetään Kehittämispäällikkö Seija Mustonen Oulu / Syyskuu 2013 Työttömien lukumäärä 18 000 16 000 14 000 12 000 13 226 Kaikki työttömät Yli 50- vuotiaat 14,4% 27,0% Henkilöä 10 000 8
HELSINGIN KAUPUNKI AVUSTUSHAKEMUS 1 (4)
HELSINGIN KAUPUNKI AVUSTUSHAKEMUS 1 (4) Yhdistyksen nimi vuodelle Rekisterinumero Y-tunnus Nuorisoyhdistys Yhdistyksen jakeluosoite Nuorten toimintaryhmä Postinumero ja -toimipaikka Tilinumero Tilinhaltija
24365 Palokuntamme parhaaksi -hanke. Toimintaohjelman painopisteet tarkastelussa
24365 Palokuntamme parhaaksi -hanke Toimintaohjelman painopisteet tarkastelussa 1 Palokuntien toimintaohjelma tähtää elinvoimaisen, houkuttelevan ja laadukkaan palokuntatoiminnan ylläpitoon ja kehittämiseen.
Lieksan Somaliperheyhdistys ry
Askeleita maahanmuuttajien työllistymiseen Lieksan Somaliperheyhdistys ry www.metkatalo.net Lieksan Somaliperheyhdistys ry perustettu vuonna 2013, jäseniä 150 hlöä yhdistyksen tavoitteena on : auttaa maahanmuuttajia
LIIKUNNAN ARVOSTUS PIEKSÄMÄELLÄ
2011 LIIKUNNAN ARVOSTUS PIEKSÄMÄELLÄ 12.10.2011 Liikunnan arvostus Pieksa ma ella ja sen jäsenseurat(33 kpl) ovat huolissaan Pieksämäen liikunta ja urheilutoiminnan näivettymisestä ja kaupungin liikuntaorganisaation
Nuorten tulosperustaiset hankinnat
Nuorten tulosperustaiset hankinnat Tausta Syksyn 2017 budjettiriihessä hallitus päätti lisätä tulosperusteisten hankintojen resursointia TE-hallinnossa Hallituksen linjauksen mukaisesti uudet tulosperusteiset
Hyvinvoinnin puolesta
Hyvinvoinnin puolesta Johtava lasten liikuttaja Missio Edistää lasten sekä nuorten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia liikunnan avulla Tavoite Tunti liikuntaa jokaiseen koulupäivään Visio WAU ry tulee
Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011
Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2011 Carita Bardakci 24.11.2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE
M-Teamin strategia
M-Teamin strategia 2014-2018 25.8.2014 Toimintaympäristön muutostekijät M-Teamin strategia Salibandyliiton strategia Yhteisöllisyys, vapaaehtoistyö ja seurauskollisuus Kilpailu kunnallisista liikuntapaikoista