Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus
|
|
- Reino Jurkka
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Korson koulun vanhempainyhdistys ry Toimintakertomus kaudelta
2 2 Sisällys 1. Korson koulun vanhempainyhdistys ry Jäsenyys Hallitustyö Toiminta Talous Toiminnantarkastus... 5
3 3 1. Korson koulun vanhempainyhdistys ry Korson koulun vanhempainyhdistys on perustettu vuonna Se on toiminnassaan poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton. Kotipaikka on Vantaa ja yhdistys toimii Korson koulun yhteydessä. Yhdistys on rekisteröity. Sääntöjensä mukaisesti Korson koulun vanhempainyhdistyksen tarkoituksena on edistää ja tukea kodin ja koulun välistä yhteistoimintaa sekä tukea kotia ja koulua niiden pyrkimyksessä tarjota nuorille hyvä kasvuympäristö ja virikkeitä vapaa-ajan käyttöön. Pyrkimyksenä on näin edistää oppilaiden myönteistä kehitystä ja opiskelumotivaatiota. Yhdistys myös ottaa yhteyttä viranomaisiin tarpeelliseksi katsottavien uudistusten aikaansaamiseksi sekä tuo esiin vanhempien mielipiteitä Korson koulua koskevissa kysymyksissä. Yhdistys järjestää erilaisia tapahtumia, sekä tukee tarvittaessa taloudellisesti Korson koulua mm. erilaisissa hankinnoissa. Toimintansa tukemiseksi yhdistys kerää jäsenmaksuja, järjestää asianomaisen luvan saatuaan juhlia, arpajaisia ja keräyksiä. Yhdistys voi myös vastaanottaa sponsorilahjoituksia. Keräämillään varoilla yhdistys mm. palkitsee oppilailta stipendein, hankkii harrastevälineitä ja tukee luokkaretkiä. 2. Jäsenyys Yhdistyksen jäseniksi ovat voineet liittyä Korson koulun oppilaiden vanhemmat ja muut huoltajat. Yhdistyksen kannatusjäseneksi voidaan hyväksyä yksityinen henkilö, yhteisö tai säätiö. Kannatusjäsenillä ei ole puhe- eikä äänioikeutta yhdistyksen kokouksissa. Jäsenmaksun suuruus toimintakaudella oli edellisen kauden tapaan 10 euroa. Toimintakautensa aikana yhdistys sai kerättyä jäsen- ja kannatusmaksutuloa 875 euroa. 3. Hallitustyö Puheenjohtajaksi yhdistyksen sääntömääräisessä vuosikokouksessa valittiin Mia Salminvuo. Hallituksen jäseniksi valittiin Antti Hurme (opettajajäsen), Mari Lehvonen,
4 4 Virpi Mutanen (opettajajäsen), Eeva Pohjanpalo (rahastonhoitaja ja varapuheenjohtaja) sekä Leena Tudeer (sihteeri). Koska yhdistyksen puheenjohtaja Mia Salminvuo ilmoitti eroavansa tehtävästään, päättivät jäljellä olevat hallituksen jäsenet valita Mari Lehvosen uudeksi varapuheenjohtajaksi, joka toimii puheenjohtajana yhdistyksen seuraavaan sääntömääräiseen kokoukseen asti. Hallitus kokoontui kuluneen toimintakauden aikana kaksi kertaa. Lisäksi hallitus käsitteli ja päätti yhdistyksen toimintaan liittyvistä asioista sähköpostitse. 4. Toiminta Korson koulun vanhempainyhdistys toimi sekä viesti aktiivisesti ja vastuullisesti koko toimintakauden ajan. Pääasialliset viestintäkanavat olivat Wilma sekä yhdistyksen sivut internetissä ja Facebookissa. Yhteistyötä tehtiin oppilaiden huoltajien ja läheisten, opettajien ja oppilaiden sekä muiden läheisten toimijoiden kuten lähikoulujen opettajien ja vanhempainyhdistysten kanssa. Myös yhteistyötä paikallisten yrittäjien kanssa jatkettiin. Vanhempainyhdistys järjesti oppilaille kaksi diskoa ja oli mukana muissa tapahtumissa, kuten Ankanpoikarock -konsertissa, vanhempainilloissa ja kevätjuhlissa. Kuluneen toimintakauden aikana vanhempainyhdistys tuki koulun musiikkivälinehankintoja 1.000,00 eurolla, maksoi lehtien vuosikertatilauksia 173,70 eurolla ja myönsi neljä kappaletta 40,00 euron stipendiä vanhempainyhdistyksen kiitoksena tiettyjen oppilaiden vapaaehtoisesta toiminnasta kodin ja koulun välisessä yhteistyössä. 5. Talous Korson koulun vanhempainyhdistyksen tilikauden tuotot olivat 2.718,15 euroa, kulut 4.296,03 euroa ja tulos tappiollinen 1.577,88 euroa. Tappiollinen tulos aiheutui pääosin Korson koululle edellisen tilikauden puolella hankitusta,
5 5 ulkokäyttöön tarkoitetusta pingispöydästä (2.056,45 euroa), joka laskutettiin ja kirjattiin yhdistyksen kuluihin vasta kuluvan tilikauden puolella ( ). Tilikauden päättyessä yhdistyksen rahoitusomaisuus oli 763,74 euroa. 6. Toiminnantarkastus Toiminnantarkastajana kaudella toimi Eeva Hakoniemi. Toiminnantarkastaja antaa oman kertomuksen, jossa hän ottaa kantaa tilinpäätöksen vahvistamiseen ja vastuuvapauden myöntämiseen hallituksen jäsenille.
Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus
Korson koulun vanhempainyhdistys ry Toimintakertomus kaudelta 1.8.2013-31.7.2014 2 Sisällys 1. Korson koulun vanhempainyhdistys ry... 3 2. Jäsenyys... 3 3. Hallitustyö... 4 4. Toiminta... 5 5. Talous...
Yhdistyksen nimi on Haarlan koulun vanhempainyhdistys. Yhdistys toimii Haarlan koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Turku.
1 Yhdistyksen nimi on Haarlan koulun vanhempainyhdistys. Yhdistys toimii Haarlan koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Turku. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on -edistää oppilaiden vanhempien ja koulun välistä
Yhdistyksen nimi on Kiihtelysvaaran koulun Vanhempainyhdistys ry. ja se toimii Kiihtelysvaaran_ koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on
KIIHTELYSVAARAN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSEN säännöt (hyväksytty 10.1.2006) 1 Yhdistyksen nimi on Kiihtelysvaaran koulun Vanhempainyhdistys ry ja se toimii Kiihtelysvaaran_ koulun yhteydessä ja sen kotipaikka
PIIKKIÖN YHTENÄISKOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT
PIIKKIÖN YHTENÄISKOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 27.9.2011 1 Yhdistyksen nimi on Yy-Kaa-Koo ry (Yhteinen Kasvatus Koulussa), ja se toimii Piikkiön yhtenäiskoulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Kaarinan
Yhdistyksen nimi on Muotialan päiväkodin vanhempainyhdistys ry ja se toimii. edistää lasten vanhempien ja päiväkodin välistä yhteistoimintaa
MUOTIALAN PÄIVÄKODIN VANHEMPAINYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Muotialan päiväkodin vanhempainyhdistys ry ja se toimii Muotialan päiväkodin yhteydessä ja sen kotipaikka on Tampere. 2 Yhdistyksen
- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä
Oulun Rajakylän koulun vanhempainyhdistys 1 Yhdistyksen nimi on OULUN RAJAKYLÄN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS ry ja se toimii Rajakylän koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Oulu. 2 Yhdistyksen tarkoituksena
Luolajan koulun vanhempainyhdistys ry Vuosikokous Säännöt rekisteröity
Luolajan koulun vanhempainyhdistyksen säännöt Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimenä on Luolajan koulun vanhempainyhdistys, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä yhdistys. Yhdistyksen kotipaikkana
Yhdistyksen nimi on Kyröskosken koulun vanhempainyhdistys Kosken Kopla ry ja sen kotipaikka on Hämeenkyrö.
KYRÖSKOSKEN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS KOSKEN KOPLA RY Säännöt 22.9.2014 (vuosikokous) 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kyröskosken koulun vanhempainyhdistys Kosken Kopla ry ja sen kotipaikka
Lahela-Seuran säännöt
Lahela-Seuran säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lahela-Seura ry ja sen kotipaikka on Tuusula 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistys on puoluepoliittisesti sitoutumaton. Yhdistyksen
4. Yhdistyksen tilillä on n 600e ja käteiskassa koululla n. 112,90. Myyjäisistä tuli 75,70. Tilanne tammikuussa 15.1.2013.
Vallilan vanhemmat-yhdistyksen kokous 02.04.2013 Aika: Tiistai 02.04.2013 klo 18.00 Paikka: Vallilan koulun opettajanhuone 1. Läsnä Opettaja Sami Paavola Annu Kilpeläinen (3A) Anu Vauramo (6A) Kati Lounema
Jakkukylän kyläyhdistys ry:n säännöt
Jakkukylän kyläyhdistys ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Jakkukylän kyläyhdistys ry ja sen toimipaikka on Iin kunta. 2 Tarkoitus ja toimintamuodot Yhdistyksen tarkoituksena on: o valvoa
HPK Kannattajat ry. Säännöt. Yhdistyslaki (503/1989)
Yhdistyslaki (503/1989) Päivitetty: 12.12.2016 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on HPK Kannattajat ry ja sen kotipaikka on Hämeenlinnan kaupunki. 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU Yhdistyksen
1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka on Lahti.
SUOMEN ERIKOISKULJETUSTEN LIIKENTEENOHJAAJAT SEKLI RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 9/2013 1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka
Savonlinnan normaalikoulun vanhempainyhdistys ry
Savonlinnan normaalikoulun vanhempainyhdistys ry Pöytäkirja VUOSIKOKOUS Läsnä: Mikko Ripatti, Juhani Kerman, Sirpa Koivuniemi-Luoma-aho, Sini Yläsaari, Marianne Minkkinen, Alina Kallio, Tuomas Olli, Heikki
HPK Kannattajat ry. Säännöt. Yhdistyslaki (503/1989)
Yhdistyslaki (503/1989) Päivitetty: 07.08.2018 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on ja sen kotipaikka on Hämeenlinnan kaupunki. 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU Yhdistyksen tarkoituksena
SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on Ikaalinen.
IKAALISTEN NUORISO-ORKESTERIN TUKI RY SÄÄNNÖT Yleistä 1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on
HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT
1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N kotipaikka Yhdistyksen on nimi Hämeenlinna. on Hämeenlinnan kristillisen koulun kannatusyhdistys ry ja sen 2 YHDISTYKSEN
YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D Sotkamo
YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa 16.12.2017 yhteystiedot osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D 88600 Sotkamo kotipaikka Tampere rekisterinumero 186.788 1. NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen
YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T
YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T Nimi: Kuopion Rakennusarkkitehtiopiskelijat ry Kotipaikka Kuopio Osoite Opistotie 2 70200 KUOPIO Rekisterinumero: 216.108 Perustamisajankohta: 20.10.2015 Rekisteröity 17.11.2015
1 kehittää tietouttaan ja valmiuttaan kansalaisvastuun kantamiseen
KESKI-UUDENMAAN NUORKAUPPAKAMARI RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keski-Uudenmaan Nuorkauppakamari ry. Sen kotipaikka on Keravan kaupunki. Yhdistyksestä käytetään kansainvälisissä
Suomen kahvakuula ry:n säännöt
Suomen kahvakuula ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen kahvakuula ry ja sen kotipaikka on Laukaa. Yhdistys on merkitty yhdistysrekisteriin 28.3.2007. 2 Tarkoitus ja
2 Yhdistyksen tarkoituksena on tarjota monimuotoista ja joustavaa tukea turvapaikanhakijana Suomeen tulleille.
TURVAPAIKANHAKIJOIDEN TUKI ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Turvapaikanhakijoiden tuki ry Stöd för asylsökande r f Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen kielet ovat suomi ja ruotsi.
OOPPERAKOULUTUKSEN KUMMIT ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT
OOPPERAKOULUTUKSEN KUMMIT ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi OOPPERAKOULUTUKSEN KUMMIT Kotipaikka Helsinki Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on tukea Taideyliopiston Sibelius-Akatemian oopperakoulutuksen
Yhdistykseen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen.
1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on BMX Helsinki ry ja sen kotipaikka on Helsinki 2 Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on edistää pyöräilyä ja levittää pyöräilyn harrastusta,
VANTAAN LIIKE- JA VIRKANAISET RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. sivu 1/5 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI
sivu 1/5 VANTAAN LIIKE- JA VIRKANAISET RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI Yhdistyksen nimi on Vantaan liike- ja virkanaiset ry. Yhdistyksen kotipaikka on Vantaa. Yhdistys on suomenkielinen.
Pirkanmaan Pinna yhdistyksen säännöt
Pirkanmaan Pinna yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pirkanmaan Pinna ry ja sen kotipaikka on Ylöjärvi. 2. Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena
Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry:n säännöt
12.3.2012 1(5) Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry:n säännöt 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry ja sen kotipaikka on Masku 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Pienoisvenekerho
KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka
KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keravan Taidemuseon ystävät ry. ja sen kotipaikka on Kerava. Yhdistyksen toimialue on Keravan kaupunki ja sen lähialueella
Yhdistyksen nimi on Kouvolan Nuorkauppakamari ry. Sen kotipaikka on Kouvolan kaupunki
SÄÄNNÖT 1. Nimi Yhdistyksen nimi on Kouvolan Nuorkauppakamari ry. Sen kotipaikka on Kouvolan kaupunki 2. Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on Junior Chamber International Inc. (JCI)-nimisen järjestön
TARKAN SÄÄNNÖT. Tampereen rakennusarkkitehtiopiskelijoiden kerhon säännöt
TARKAN SÄÄNNÖT n säännöt 2(6) 1 Kerhon nimi ja kotipaikka Kerhon nimi on Tarkka, jota kutsutaan näissä säännöissä kerhoksi. Kerhon kotipaikka on Tampereen kaupunki. 2 Kerhon tarkoitus Kerhon tarkoituksena
3.1. Yhdistyksen tarkoituksena on toimia Liikennelentäjiä kokoavana aatteelisena kattojärjestönä
Suomen Lentäjäliitto - Finnish Pilotsʼ Association Säännöt 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Suomen Lentäjäliitto Finnish Pilots Association. 2 Yhdistyksen kotipaikka Yhdistyksen kotipaikka on Vantaa.
Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt
Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Vankien Omaiset VAO ry. Yhdistyksen kotipaikka on Alajärvi. 2 TARKOITUS JA TOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on edistää vankien
Toimintansa tukemiseksi yhdistys on oikeutettu
1/5 8.11.2016 Vaasan Insinööriopiskelijat VIO ry 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen tarkoitus 3 Tarkoituksen toteuttaminen Yhdistyksen nimi on Vaasan Insinööriopiskelijat VIO ry, jota kutsutaan
Fuskaajat ry:n säännöt
Fuskaajat ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Fuskaajat ry ja sen kotipaikka on Seinäjoki ja toimialueena Etelä-Pohjanmaa. 2 Yhdistyksen tavoitteena on taloudellista voittoa tavoittelematta toimia jäseniensä
1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tutkimushoitajat ry ja sen kotipaikka on Helsinki
Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tutkimushoitajat ry ja sen kotipaikka on Helsinki VANHA 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tutkimushoitajat
Jäsenyys ja jäsenhankinta
Jäsenyys ja jäsenhankinta Suomen Vanhempainliitto 8.11 Helsinki 24.11.2015 8.11.2017 Vanhempainyhdistys toiminta lähtee paikallista tarpeista perustuu vapaaehtoisuuteen toimii kaikkien lasten ja nuorten
TIILÄÄN SEUDUN KYLÄYHDISTYS ry SÄÄNNÖT
TIILÄÄN SEUDUN KYLÄYHDISTYS ry SÄÄNNÖT Sisällysluettelo 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA...3 2 YHDISTYKSEN TARKOITUS...3 3 TOIMINNAN LAATU...3 4 JÄSENYYTTÄ KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET...4 5 YHDISTYKSESTÄ EROAMINEN
tuoda esille vammaisten ja erityistä tukea tarvitsevien ihmisten sekä heidän läheistensä näkemyksiä yhteiskunnassa.
YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Me osalliset ry, ruotsiksi Vi delaktiga rf ja sen kotipaikka on Espoo. Yhdistys on kaksikielinen, suomi ruotsi. Yhdistyksen pöytäkirjakieli
SÄÄNNÖT. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry. Nimi ja kotipaikka
SÄÄNNÖT Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry ja sitä kutsutaan näissä säännöissä yhdistykseksi.
SYNET SAIMAAN YRITTÄJÄ- JA VAIKUTTAJANAISET RY
SYNET SAIMAAN YRITTÄJÄ- JA VAIKUTTAJANAISET RY SÄÄNNÖT NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Saimaan Yrittäjä- ja Vaikuttajanaiset ry ja sen kotipaikka on Lappeenranta. TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT 2
Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille.
Lounaisrannikon Senioriopettajat ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lounaisrannikon Senioriopettajat ry, epävirallinen lyhenne LRSO. Sen kotipaikka on Naantali. Yhdistys
Anonyymit Sinkut Seuran säännöt
Anonyymit Sinkut Seuran säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Anonyymit Sinkut Seura ry ja sen kotipaikka on Jyväskylä 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena
Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen.
SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Sei Shin Ken Kai ry ja sen kotipaikka on Seinäjoki. 2 Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on edistää itsepuolustus- ja kamppailu-urheilua
Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt
Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Hyväksytty yhdistyksen kevätkokouksessa 29.3.2014. 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Porin akateeminen nörttikulttuurin arvostusseura ja
Helsinki Outsiders ry:n säännöt
1 Helsinki Outsiders ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Helsinki Outsiders Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. Yhdistys on perustettu toukokuun 28. päivänä vuonna 2011 ja siitä käytetään
Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt
Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Viikinkiajan Laiva ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on edistää
Yhdistyksen nimi on Saimaan Yrittäjänaiset ry ja sen kotipaikka on Lappeenranta ja se toimii Suomen Yrittäjänaiset ry:n jäsenenä.
LAPPEENRANNAN YRITTÄJÄNAISET RY SÄÄNNÖT NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Saimaan Yrittäjänaiset ry ja sen kotipaikka on Lappeenranta ja se toimii Suomen Yrittäjänaiset ry:n jäsenenä. TARKOITUS
1 Yhdistyksen nimi on Condus ry. Näissä säännöissä yhdistyksestä käytetään nimeä tiedekuntajärjestö.
Conduksen säännöt I Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kieli 1 Yhdistyksen nimi on Condus ry. Näissä säännöissä yhdistyksestä käytetään nimeä tiedekuntajärjestö. 2 Tiedekuntajärjestön kotipaikka on Helsinki.
TOIVALAN URHEILIJAT RY 1
TOIVALAN URHEILIJAT RY 1 I NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen nimi on Toivalan Urheilijat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Siilinjärven kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää liikuntakasvatusta
OKKY:N TOIMINNAN PERIAATTEET
I O L U K I OKKY:N TOIMINNAN PERIAATTEET Jarmo Koskimaa 29.09.2011 OLARIN KOULU JA KOTI -YHDITY R I N K U J A 2 Olarin koulu ja koti yhdistyksen 21. toimintavuosi käynnistyy Tervetuloa vuosikokoukseen!
SEP-ALUS EAST-VANTAA RY:N SÄÄNNÖT
SEP-ALUS EAST-VANTAA RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty kokouksessa 07.07.2007 Sulkavalla 2 SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Sep-alus East-Vantaa ry. Yhdistyksen kotipaikka on Vantaa. 2 Yhdistyksen
Yhdistyksen nimi on Karateseura Honbu ja sen kotipaikka on Helsinki.
1 (5) Karateseura Honbu ry yhdistyksen kokoukseen 17.5.09 hyväksymät säännöt YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Karateseura Honbu ja sen kotipaikka on Helsinki. 2 Yhdistyksen tarkoitus on edistää
Suomen Vanhempainliitto. 107 vuotta Kasvatuskumppanuutta
Suomen Vanhempainliitto 107 vuotta Kasvatuskumppanuutta Vanhempainyhdistys Vanhempien läsnäolo koulun /päiväkodin arjessa on tärkeää! Toiminta lähtee paikallista tarpeista - luokan tasolla vanhempaintiimi,
OULU MC RY:N SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Oulu MC ry ja sen kotipaikka on Oulu
OULU MC RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Oulu MC ry ja sen kotipaikka on Oulu 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää ja ohjata jäsentensä liikennekäyttäytymistä,
Yhdistyksen säännöt. 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka, toimialue ja perustamisaika
Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka, toimialue ja perustamisaika Yhdistyksen nimi on Suomen Ringettevalmentajat SRiV ry, sen kotipaikka on Helsinki ja toimialue on koko Suomi. Yhdistys
UAZ FINLANDin säännöt. UAZ FINLAND on nimenä yhdistyksellä, jonka kotipaikka on Oulun kaupunki ja jonka kielenä on suomi.
UAZ FINLANDin säännöt 1 Nimi, kotipaikka ja kieli UAZ FINLAND on nimenä yhdistyksellä, jonka kotipaikka on Oulun kaupunki ja jonka kielenä on suomi. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena
1 Yhdistyksen nimi on Tampereen Seudun Kaatuneitten Omaiset ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampereen kaupunki ja toimialueena Tampere lähikuntineen.
1 1 Yhdistyksen nimi on Tampereen Seudun Kaatuneitten Omaiset ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampereen kaupunki ja toimialueena Tampere lähikuntineen. 2 YHDISTYKSEN TARKOITUS Yhdistys kuuluu jäsenenä Kaatuneitten
Kaakon Beagle ry:n säännöt 1.
Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Kaakon Beagle ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi on Kaakon Beagle ry (entinen Etelä-Suomen Beagleyhdistys ry) ja sen kotipaikka on Kouvolan kaupunki. Yhdistys on Suomen kennelliitto-finska
Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry. S ä ä n n ö t
Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry S ä ä n n ö t Merkitty yhdistysrekisteriin 9.12.2005 Nimi Yhdistyksen nimi on Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas
Yhdistyksen nimi on Ristiinan Pursiseura ja kotipaikka Mikkelin kaupunki.
1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Ristiinan Pursiseura ja kotipaikka Mikkelin kaupunki. 2 Yhdistyksen kieli Yhdistyksen kieli on suomi. 3 Yhdistyksen tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen
Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere.
Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2. Yhdistyksen tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoitus on vastustaa
AISAPARI RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty
AISAPARI RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty 23.10.2013 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on AISAPARI ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kauhava ja sen toimialueen muodostavat seuraavat kunnat: Alajärvi, Evijärvi,
YHDISTYKSEN TOIMINTASÄÄNNÖT
KäPa Fanit ry Hyväksytty 6.6.2008 YHDISTYKSEN TOIMINTASÄÄNNÖT 1 Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli Yhdistyksen nimi on KäPa Fanit ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alue on Käpylän
Suomen Päihderiippuvaiset ry
Suomen Päihderiippuvaiset ry Säännöt 4.11.2016 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen suomenkielinen nimi on Suomen Päihderiippuvaiset ry ja ruotsinkielinen Alkohol- och drogberoende i Finland rf. Yhdistyksen
Slovenia-seuran säännöt
Slovenia-seuran säännöt YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS Yhdistyksen nimi on Slovenia-seura ja sen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää slovenialaisen kulttuurin tuntemusta
Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt
Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry Säännöt 12.1.2012 1Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry:n säännöt SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry
1 Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Työterveyslääkärit, ruotsiksi Företagsläkarna i Norra Finland. 3 Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys:
POHJOIS-SUOMEN TYÖTERVEYSLÄÄKÄRIT r.y. FÖRETAGSLÄKARNA I NORRA FINLAND r.f. SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Tarkoitus 1 Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Työterveyslääkärit, ruotsiksi Företagsläkarna
INNER WHEEL -KLUBIN SÄÄNNÖT
1 INNER WHEEL -KLUBIN SÄÄNNÖT Hyväksytty 26.8.2017, Kansallinen Neuvosto 1 KLUBIN NIMI... 2 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU... 2 3 HALLITUS... 2 4 PRESIDENTTI... 2 5 VARAPRESIDENTTI... 3 6 SIHTEERI... 3
EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY
1 EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY Hyväksytty yhdistyksen syyskokouksessa 25.11.2004 ja kevätkokouksessa 10.2.2005. Merkitty Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin 5.5.2006. 1 Nimi, kotipaikka ja
Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. Yhdistyksen nimi on Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. ja sen kotipaikka on Turku.
Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry Säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. ja sen kotipaikka on Turku. 2 Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena
SEURAN SÄÄNNÖT. 1 Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki.
1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä seura. Seura toimii Suomen Hiihtoliitto ry:n, Suomen Ampumahiihtoliitto
SUOMEN AKVARELLITAITEEN YHDISTYS RY 21.10.2014
SUOMEN AKVARELLITAITEEN YHDISTYS R.Y:N SÄÄNNÖT Rekisteröity Patentti- ja rekisterihallituksessa 10.7.2009 ja 14.10.2009 (1 ja 5 ) SUOMEN AKVARELLITAITEEN YHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja toiminta-alue Yhdistyksen
Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT
Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kapernaumin Kyläyhdistys Ry. Se on kaupunginosayhdistys, jonka kotipaikka on Seinäjoen kaupunki. 2. Tarkoitus ja
JSA-Tekniset ry:n säännöt
JSA-Tekniset ry:n säännöt Vuosikokouksen 23.03.2001 hyväksymät säännöt. Säännöt on merkitty yhdistysrekisteriin 06.09.2001 numerolla 138924. 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on JSA-tekniset ry, josta
Joensuu Joensuun Nuorisoverstas ry SÄÄNNÖT
SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Joensuun Nuorisoverstas ja kotipaikka Joensuu. 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja kehittää nuorten elämänhallinnan valmiuksia
1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu
1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on, Finlands Coach Förening rf Yhdistyksen nimestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä Finnish Coach Federation kansainvälisissä yhteyksissä
KITES RY SÄÄNTÖMUUTOS 2012 Virve Obolgogiani KITES SÄÄNTÖMUUTOS 2012. 2 Yhdistyksen tarkoitus. Nykyiset säännöt:
KITES SÄÄNTÖMUUTOS 2012 2 Yhdistyksen tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää ja edistää monikielistä viestintää, monikulttuurista vuorovaikutusta ja niihin sisältyvää teknillistä sisällönhallintaa
1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki.
1 (5) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu 3. Jäsenet Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää ja kehittää
Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt
Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Inarijärvi-yhdistys ry ja sen kotipaikka on Inarin kunta. Yhdistyksen toiminta-alue käsittää Inarin, Utsjoen ja Sodankylän
Haukiputaan vanhempainyhdistyksen vuosikokouksen kokouksen pöytäkirja kello Haukiputaan koululla
Haukiputaan vanhempainyhdistyksen vuosikokouksen kokouksen pöytäkirja 28.9. kello 18.00 Haukiputaan koululla 1. Kokouksen järjestäytyminen Katja Lahdenranta-Linna valittiin vuosikokouksen puheenjohtajaksi.
Yhdistyksen nimi on Lappeenrannan Yrittäjänaiset ry ja sen kotipaikka on Lappeenranta ja se toimii Yrittäjänaisten Keskusliitto ry:n jäsenenä.
LAPPEENRANNAN YRITTÄJÄNAISET RY SÄÄNNÖT NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Lappeenrannan Yrittäjänaiset ry ja sen kotipaikka on Lappeenranta ja se toimii Yrittäjänaisten Keskusliitto ry:n jäsenenä.
ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt
ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi Kotipaikka Etelä-Suomen Syöpäyhdistys Södra Finlands Cancerförening r.y. Helsinki Osoite Liisankatu 21 B
ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt
ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi Kotipaikka Etelä-Suomen Syöpäyhdistys Södra Finlands Cancerförening r.y. Helsinki Osoite Liisankatu 21 B 15
1 Yhdistyksen nimi on Vaasan Uimaseura Vasa Simsällskap r.y. ja sen kotipaikka on Vaasan kaupunki.
Säännöt VAASAN UIMASEURA VASA SIMSÄLLSKAP Säännöt VAASAN UIMASEURA VASA SIMSÄLLSKAP R.Y.:N SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Vaasan Uimaseura Vasa Simsällskap r.y. ja sen kotipaikka on Vaasan kaupunki. 2 Yhdistyksen
JÄSENYHDISTYSTEN MALLISÄÄNNÖT. Yhdistyksen kotipaikka on HELSINGIN kaupunki ja toimialueena Suomen valtakunnan valtiollinen alue.
Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisterin ennakkotarkastus suoritettu 16.4.2007 hyväksyntä 5.6.2009 Yhdistysrekisterin ennakkotarkastuksessa tehdyt 2 pientä muutosta on lihavoitu. JÄSENYHDISTYSTEN
Yhdistyksen tarkoituksena on edistää kennelharrastusta ja siihen liittyvää kilpailutoimintaa ja parantaa koirien yhteiskuntakelpoisuutta.
TVA- Pori ry:n Säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on TVA Pori ja sen kotipaikka on Pori Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2 Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen
Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi.
IMATRAN KETTERÄ JUNIORIT RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen
SOMAKISS ry:n säännöt
poistettavat/muutettavat kohdat yliviivattuina sinisellä punaisella lisätyt/korjatut kohdat SOMAKISS ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on SOMAKISS ry ja kotipaikka, Helsinki 2 Tarkoitus
Laurinlahden Koti ja Koulu ry. Tilinpäätös
Laurinlahden Koti ja Koulu ry Tilinpäätös 1.8.2009 31.7.2010 1 Tilinpäätös tilikaudelta 1.8.2009-31.7.2010 sivu Sisällysluettelo 1 Toimintakertomus 2 Tuloslaskelma 4 Tase 5 Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista
Yhdistyksen tarkoituksena on suorittaa ohjaus- ja tiedotustyötä ikääntyvien, yksinäisten ja perheiden arkeen liittyvissä kysymyksissä
KOTIEN PUOLESTA RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE 1. Yhdistyksen nimi on.. Kotien Puolesta ry 2. Yhdistyksen kotipaikka on kaupunki/kunta 3. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä jäljempänä
Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)
1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle
Helsingin Autismi- ja Aspergeryhdistys ry SÄÄNTÖEHDOTUS 2019
Helsingin Autismi- ja Aspergeryhdistys ry SÄÄNTÖEHDOTUS 2019 Vuosikokoukselle 26.3.2019 ehdotettavat säännöt Ehdotus sisältää muutaman keskusteltavan kohdan. Sääntöjen vertailu ja perustelut toisessa dokumentissa.
Yhdistys - työskentelee reumasairauksien ja muiden tuki- ja liikuntaelinsairauksien ehkäisemiseksi ja terveyden edistämiseksi
1 (5) 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Salon Reumayhdistys ry ja kotipaikka Salon kaupunki 2 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on työskennellä reumasairauksien ja muiden tuki- ja liikuntaelinsairauksien
Yhdistyksen ulkojäseneksi voidaan hyväksyä yhdistyksen toiminnasta kiinnostunut henkilö, joka ei voi liittyä varsinaiseksi tai seniorijäseneksi.
Synop ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Synop ry ja kotipaikka Helsinki. 2 Yhdistyksen tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on 1. toimia Helsingin yliopiston meteorologian
SÄÄNNÖT. Mikkelin Nuorkauppakamari ry
SÄÄNNÖT Mikkelin Nuorkauppakamari ry SISÄLTÖ 1 1 NIMI JA KOTIPAIKKA... 2 2 TARKOITUS... 2 3 TOIMINTA... 2 4 JÄSENET... 3 5 JÄSENEN EROAMINEN JA EROTTAMINEN... 4 6 YHDISTYKSEN KOKOUKSET... 4 6.1 Vuosikokous...
JALJENNOS 26.08.2013
1(5) Rekisterinumero: 143.363 YHDISTYKSEN SAANNOT Nimi: Kotipaikka: Osoite: Rekisterinumero: Merkitty rekisteriin: Jaljennos annettu: Hyvinkaan Elainsuojeluyhdistys ry Hyvinkaa c/o Varikaihdin Vaino Jukka,
Oulun evankelis-luterilainen Opiskelijalähetys ry:n säännöt 9.3.2015. 1 Nimi ja kotipaikka
Oulun evankelis-luterilainen Opiskelijalähetys ry:n säännöt 9.3.2015 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Oulun evankelis-luterilainen Opiskelijalähetys, ja sen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistys
Säännöt. Työväen Sivistysliitto TSL ry Siltasaarenkatu A, Helsinki
Säännöt Nämä säännöt on hyväksytty Työväen Sivistysliitto TSL ry:n sääntömääräisessä edustajiston järjestäytymiskokouksessa 16.6.2017 ja rekisteröity yhdistysrekisteriin 20.7.2017. Työväen Sivistysliitto
VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011
VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 Aika: Maanantai 29.8.2011 klo 18.00 Paikka: Vähä-Heikkilän yksikön ruokala Läsnä: Katrine Arbol-Lilleberg (saapui klo 18.35), Mia Enlund, Sanna Ketonen-Oksi,
1 Yhdistyksen nimi on Mäntsälän Ratsastajat ry. ja sen kotipaikka on Mäntsälän kunta.
MÄNTSÄLÄN RATSASTAJAT RY:N SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Mäntsälän Ratsastajat ry. ja sen kotipaikka on Mäntsälän kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ratsastusurheilua, kohottaa jäsentensä ratsastustaitoa