Tiestömittausten yleiskuvaus

Transkriptio

1 Liikennevirasto Helsinki 2011

2 1. TIEREKISTERIN PERIAATTEET OSOITEJÄRJESTELMÄ TIETOLAJIT MITTAUSMENETTELYJEN KUVAUS MITTAUSVÄLINEET VALMISTELEVAT TOIMENPITEET TIEOSIEN PITUUDEN MITTAUS TIETOLAJIEN PAIKANNUS INVENTOITAESSA KENTTÄLOMAKE JA SEN TÄYTTÖ LIITTYMÄTIETOJEN INVENTOINTI INVENTOINTIEN LAADUSTA TULOKSILLE ASETETTAVAT LAATUVAATIMUKSET MITTARIEN TARKKUUS JA KALIBROINTI LOPUKSI /9

3 1. TIEREKISTERIN PERIAATTEET 1.1 Osoitejärjestelmä Tierekisterin osoitejärjestelmä perustuu neljään tunnistetietoon, joiden avulla mikä tahansa tien piste voidaan paikantaa metrin tarkkuudella tiettyä tietä pitkin mitattuna. Nämä tunnistetiedot ovat: - tien numero - tieosan numero - ajoradan numero - etäisyys tieosan alusta Osa päällystetiedoista kerätään kaistan tarkkuudella. Lisäksi eräiden tietolajien kohdalla käytetään sijainnin tarkennuksena tietoa puolesta. Tien ja tieosan numerot muodostavat tienumeroinnin. Osoitejärjestelmän periaatteista on tarkempi erillinen kuvaus ja tienumerointi esitetään vuosittain päivitettävillä tienumerokartoilla ja Sinetin karttakäyttöliittymässä. Tien numero Jokaiselle tielle on annettu yksilöllinen tienumero, joka samalla kertoo tien luokan. Tieosat ja jakopisteet Tie on jaettu tieosiin jakopisteillä. Jako mahdollistaa sen, ettei tiedon sijaintia tarvitse mitata koko tien alusta vaan riittää kun aloittaa tieosan alusta. Mittavirhekin rajoittuu tällöin tieosan sisään. Myös tien linjauksessa tai tieverkossa tapahtuvien muutosten vaikutus on näin rajallisempi. Seuraavissa tienkohdissa on aina jakopiste: - tien alussa ja lopussa - tiepiirin rajalla - tien epäjatkuvuuskohdassa Muut tien jakopisteet sijoitetaan pääsääntöisesti (yleisten teiden) risteyksiin, ja silloin tarkemmin risteävien teiden keskilinjojen leikkauspisteeseen. Jos tästä säännöstä poiketaan, kuvataan sijainti aina tietolajilla 191 "kiintopiste". Kaikkiin liittymiin ei ole tarkoituksenmukaista sijoittaa jakopistettä, jottei tieosa jäisi turhan lyhyeksi. Tieosien numerot ja inventointisuunta Tieosan numero on kolminumeroinen luku, jonka ensimmäinen numero kuvaa mahdollista tiejaksoa ja kaksi muuta varsinaista tieosan numeroa. Numerointi aina kasvava, muttei välttämättä jatkuva. Tieosanumeroiden kasvusuunta määrää aina tien ns. inventointisuunnan. Ajoradat Valtaosa teistä on yksiajorataisia. Ajoradan numerona on silloin aina 0. Jos ajoratoja on kaksi, on inventointisuunnassa oikeanpuoleisen ajoradan numero 1 ja vasemmanpuoleisen 2. Tierekisterissä ajoradat oletetaan aina yhtä pitkiksi koska tieosan pituudella tarkoitetaan tien keskilinjan pituutta. Käytännössä ajoratojen kaartelu johtaa väistämättä ajolinjoista riippuen eri mittaustulokseen, joten tieosan pituus on aina em. toleranssin puitteisiin sovitettava kompromissi. 3/9

4 Etäisyys tieosan alkupisteestä Tarkasteltava kohde paikannetaan metrin nimellistarkkuudella ilmoittamalla etäisyys tieosan alusta tien inventointisuuntaan. Mittaus tapahtuu liikenteen normaalisti käyttämän ajolinjan mukaisesti tai jos tilanne sallii (esim. valmistumaisillaan olevan hankkeen kohdalla), tienkeskilinjaa mukaillen. Tien puoli Tien puoli samoin kuin ajoradan puoli määritellään aina suhteessa tien inventointisuuntaan eli tieosanumeroiden kasvusuuntaan, ei siis suhteessa satunnaiseen ajosuuntaan. 1.2 Tietolajit Tierekisterissä on runsaat 40 tietolajia, jotka ovat yhteisiä koko tiehallinnolle eli pakollisia kaikille tiepiireille. Lisäksi yksittäisten tiepiirien käyttöön on räätälöity niiden toivomusten mukaisia tietolajeja, joita myös muut voivat kerätä. Sinetissä ylläpidetään Tierekisterin tietolajien inventointi- ja koodausohjetta (TRIK). Ohjeessa on lyhyesti kuvattu kunkin tietolajin: Tietolajin luonne - luonne - inventointimenettely / määritelmä - tietokenttien sisältö - tietolajin kattavuus. Tietolaji voi olla tie- tai ajoratatasoinen, minkä lisäksi eräät päällystetiedot rekisteröidään kaistakohtaisina. Tietason tieto on "suurpiirteisempää" ja koskee yleisesti koko tieosuutta eli samanaikaisesti myös rinnakkaisia ajoratoja (esim. kunta). Ajoratatason tiedot ovat tyypillisesti rakenne- tai laitetietoja, eli rinnakkaisilla ajoradoilla yksilöllisiä ilmiöitä (esim. leveys). Tietolaji voi olla joko pistekohtaista tai välikohtaista. Pistemäiset kohteet paikannetaan yhdellä, tieosan alusta mitatulla etäisyydellä kun taas välikohtaisen tiedon osalta määritellään sekä kohteen alku- että loppupiste, jotka voivat olla eri tieosilla. Jos tietolajilla on useita ilmentymiä samassa poikkileikkauksessa, täydennetään osoitetta tarkennuksella, joka kertoo tien "puolen". Oikean ja vasemman puolen lisäksi on käytössä käsitteet keskellä, poikki, päässä jne. tiedon luonteesta riippuen (esim. yksityistieliittymä tien oikealla puolella). Tietolajin inventointimenettely / määrittely Jokaisen tietolajin osalta on määritelty lyhyesti, mitä se ilmiönä tarkoittaa ja miten se inventoidaan. Eräiden, lähinnä muista järjestelmistä tierekisteriin siirrettävien tietojen osalta on TRIK:ssa viitattu erillisiin ohjeisiin. Tietolajin sisältämät tietokentät Kukin tietolaji muodostuu yhdestä tai useammasta tietokentästä. Osa näistä kentistä on pakollisia eikä tietolajin tallennus tierekisteriin onnistu jos ko. tietoa ei ilmoiteta. Pakolliset kentät on merkitty P-kirjaimella. Tietokentät on nimetty tierekisterin käyttöliittymissä ja tulosteissa käytettävillä nimilyhenteillä. Luokiteltaville tiedoille on annettu koodit, ja luokkien sisältö on kuvattu yksiselitteisesti. Jatkuvaarvoisista tiedoista on kerrottu mitattavan suureen mittayksikkö ja tarvittaessa selostettu kyseisen 4/9

5 suureen laskentatapa. Tiedon kattavuus Kunkin tietolajin kohdalla lukee, minkä osan tieverkosta tiedon edellytetään kattavan. Asia on ilmaistu alleviivaamalla kohdejoukko seuraavasta luettelosta: tiet, lautat, rampit, polut, kadut, talvitiet, työmaanaikaiset tiet, kevyen liikenteen väylät (= PPJK). Piiri voi halutessaan kerätä tiedot kattavamminkin. Vaihtoehtoisesti ohjeesta ilmenee, jos koko tietolaji on perustettu vain yksittäisten piirien toivomuksesta eli ylläpito on piirien omassa harkinnassa. 2. MITTAUSMENETTELYJEN KUVAUS 2.1 Mittausvälineet Etäisyyden määritykset tietä pitkin tehdään henkilöautolla, johon on asennettu elektroninen matkamittari. Mittari voidaan nollata, saada lisäämään ja vähentämään etäisyyslukemaa ja siihen voidaan myös asettaa haluttu lukema ennakkoon. Markkinoilla on useita matkamittarimerkkejä. GPS-paikannuksella saadut koordinaatit on mahdollista muuttaa tieosoitteeksi, mutta tämän mittausmenettelyn käyttö edellyttää, että käytettävissä on geometrialtaan riittävän tarkat tievektorit, joiden kytkentä tieosoitteeseen on ajan tasalla ja tehty oikein. Generoituun etäisyydenmääritykseen pätee samat laatuvaatimukset kuin trippimittarillakin suoritettuun. Ajoradan ja päällysteen leveyden mittaamiseen käytetään mittanauhaa, mittaharppia tai -pyörää. Alikulkukorkeuksien mittauksiin käytetään teleskooppi- mittaa tai elektronista etäisyysmittaria. Näkemien mittauksiin käytetään kahta radiopuhelinyhteydessä toisiinsa olevaa mittausautoa. Mäkien mittauksiin käytetään barometria (ilmapuntaria) Kaarteiden mittauksiin käytetään gyroskooppiperiaatteella toimivaa kaarremittaria (suuntahyrrää) Kantavuus- ja päällysteiden kuntomittauksissa käytetään erityisajoneuvoja, joissa matkamittari on integroitu auton muihin mittauslaitteisiin. 2.2 Valmistelevat toimenpiteet Ennen maastoon menoa laaditaan mittaussuunnitelma. Se sisältää luettelon mitattavista teistä mittausjärjestyksessä ja "ajonuotit" eli alustavat / aikaisemmat tiedot tarkastelun kohteina olevista tietolajeista. Ajonuotteihin kerätään tierekisterissä jo valmiina olevia tietoja, etenkin liittymien ja hoitoalueen rajojen (katuosuudet) paikat. Suunnitelmakartoista, tilaus- yms. asiakirjoista saadaan vinkkejä tietojen vaihtumiskohdista. Ilman ajonuotteja mittaus muodostuisi hankalaksi, koska ominaisuuksien muutoskohdat ja etenkin hankkeiden alku- ja loppupisteet ovat maastossa toisinaan vaikeasti havaittavissa. Maastossa tarvitaan välttämättä: - tienumerokartta tai ote siitä - jakopisteet ja tieosat -luettelo - Kenttälomake 1/ tietolajit 5/9

6 - Kenttälomake 2 / liittymätiedot - Kenttälomake 3 / yksityistieliittymät Maastossa on lisäksi hyvä olla mukana mittarataluettelo ja mahdolliset tiesuunnitelma- tms. hankeasiakirjat. Em. Kenttälomakkeet.ppt löytyy T-aseman tierekisterihakemistosta sekä Sinetistä tierekisterin katseluohjelman / ohjeita takaa. Valmisteleviin toimenpiteisiin kuuluu myös matkamittarin kalibrointi. 2.3 Tieosien pituuden mittaus Tieosan pituus on yleensä tiedossa kun tietolajeja tai niiden muutoksia inventoidaan. Jos kyseessä on sellaisen hankkeen valmistuminen tai hallinnollinen päätös, joka vaikuttaa tiepituuteen, joudutaan "virallinen" tieosapituus mittaamaan. Tieosan pituuden määritys voidaan tehdä erillisenä mittauksena tai tietolajien inventoinnin yhteydessä. Joka tapauksessa tieosien numerointi ja jakopisteiden paikat suunnitellaan etukäteen ennen maastoon menoa sen nojalla, mitä suunnitelmakartat tai päätösasiakirjat kertovat yleisten teiden liittymistä ja teiden päätepisteistä. Uusia jakopisteiden paikkoja määriteltäessä ne sijoitetaan aina yleisten teiden risteyksiin tai tarvittaessa katuliittymiin. Poikkeuksen muodostavat eräät eritasoliittymät, joissa jakopiste joudutaan sijoittamaan rampin päähän. (vrt. ohje osoitejärjestelmästä). Nämä jakopisteet, samoin kuin mahdolliset vanhat poikkeamat risteävien teiden keskilinjojen säännöstä kuvataan aina erikseen tietolajilla 191, kiintopiste. Tieosa alkaa jakopisteestä ja päättyy jakopisteeseen. Tieosan pituus on alku- ja loppupisteen välinen etäisyys periaatteessa tien keskilinjan mukaisesti mitattuna joskin käytännössä joudutaan usein ajamaan normaalin liikenteen mukaisia ajolinjoja pitkin (vrt. mittausten tarkkuusvaatimukset). Tieosa on aina yhtenäinen, eikä siinä ole haaroja. Mikäli tie tieverkollisista syistä tai eritasoliittymässä katkeaa ja jatkuu fyysisesti eri kohdasta, päätetään mittaus tähän ns. epäjatkuvuuskohtaan, jolloin tie jatkuu aina uuden tieosan alusta. Poikkeuksen muodostavat eräät suuret kiertoliittymät (= keskisarakkeen halkaisija > 13 m): Suureen kiertoliittymään (solmun tyyppi = 3) tultaessa mittaus lopetetaan kehän reunalle koska kiertoliittymän osuus käsitellään itsenäisenä liittymätienä eli "ramppina" (=oma tieosa). Tässä on siis epäjatkuvuuskohta ja uusi tieosa alkaa kiertoliittymästä poistuttaessa. Siirtymävaiheessa: - kaikki suuret kiertoliittymät eivät vielä ole koodilla 3 vaan 2 (pieni kiertoliittymä), eli niissä kiertoliittymän pituus sisältyy päätien pituuteen. - vaikka kiertoliittymän pituus ei enää sisälly päätien pituuteen ja koodi on 3, tieosa jatkuu kiertoliittymästä poistuttaessa. Jotta matkamittari ymmärrettäisiin pysäyttää ja käynnistää uudelleen, on ko. metrilukemalle kirjattava tietolaji 191 kiintopiste ja teksti "epäjatkuvuus kiertoliittymässä". Erityisesti on tieosapituuksia ja tieosoitteita määriteltäessä huomioitava: - Ramppi päättyy vasta "kiilan" / katkoviivan päättyessä. - Lauttaväli on aina tieosan lopussa, jollei siitä ole tehty omaa tieosaa. - Kadun / yleisen tien / työmaan raja on paikannettava. - Uuden tieosuuden ja "vanhan" tien saumat on paikannettava, jotta osoitejärjestelmä voidaan päivittää. 6/9

7 - Kevyen liikenteen väylä alkaa ajoradan reunasta, ei keskilinjalta. Yhtenäistä "kevaria" ei yleensä jaeta tieosiin, mutta tarvittaessa se suositellaan tehtäväksi ajoradan ylityksen jälkeen (huom! piirikohtaisia eroja!) 2.4 Tietolajien paikannus inventoitaessa Tietolajien inventointi tien päällä etenee tieosittain eli kohteen tie- ja tieosanumero on tiedossa, tarkempaa sijaintia haetaan. Sijainti on tässä yhteydessä pistemäinen asia, sillä välikohtaisillakin tiedoilla haetaan alkupisteitä ja loppupisteitä. Kaikki pisteet tieosalla paikannetaan etäisyytenä tieosan alkupisteestä ja etäisyyden on mahduttava tieosan pituuden sisään. Tieosan alkupiste puolestaan määräytyy tieosanumeroiden kasvusuunnan eli ns. inventointisuunnan mukaan. Tietolajeja inventoitaessa kannattaa palauttaa mieliin, mitä edellisessä kohdassa on sanottu tieosien pituuden mittaamisesta. Em. paikantamistekniikasta johtuen myös inventointi tapahtuu normaalisti tieosanumeroiden kasvusuuntaan. Inventointi on tietysti mahdollista tehdä em. inventointisuuntaa vastaan ja kaksi ajorataisilla tieosuuksilla näin on pakkokin menetellä. Jos lähdetään mittaamaan tieosan loppupisteestä käsin, asetetaan matkamittariin tieosan pituus ja kytketään mittari vähentämään kuljettua matkaa. Normaalisti siis aluksi matkamittari nollataan tieosan alkupisteessä. Koska jakopiste yleensä on risteävien teiden keskilinjojen leikkauspisteessä, ei pysähtyminen nollaamisen ajaksi useinkaan ole liikenneturvallisuutta vaarantamatta mahdollista. Nollaus voidaan tällöin tehdä joko "lennossa", jolloin nopeutta on kuitenkin alennettava riittävästi virheen minimoimiseksi tai sitten ajetaan risteyksen ohi ja asetetaan matkamittarin pohjalukemaksi arvioitu etäisyys jakopisteeseen. Mittausauto etenee normaalin ajolinjan mukaisesti ajoradalla, josta käsin havaitaan kaikki ne kohteet joiden tiedot kerätään. Kohteen kohdalla joudutaan pysähtymään kun etäisyys ja tiedot kirjataan lomakkeelle. Auto on viisainta ohjata tien sivuun jos joudutaan seisahtelemaan muun liikenteen seassa. Tästä "mutkittelusta" saattaa osaltaan aiheutua virhettä etäisyyden mittaukseen, mutta yleensä pysytään sallitun toleranssin puitteissa. Myös matkamittarin muistitoimintoa voi käyttää paikoissa, joissa pysähtyminen voi aiheuttaa vaaratilanteita. Aina kannattaa siirtyä turvallisempaan paikkaan kirjaamaan tiedot. Laadun varmistamiseksi ajetaan tavallisesti tieosan loppuun vertailupituuden saamiseksi. Mikäli ajonuottien mukana on käytettävissä muita kiintopisteitä, lähinnä yleisten teiden liittymien etäisyyslukemia, käytetään myös niitä vertailukohteina. Kohteiden absoluuttista sijainninmääritystä tärkeämpää on kohteiden keskinäisen sijainnin oikeellisuus. Erityisesti on varmistettava se, että aikaisemmin inventoidut tiedot tulee sovitettua oikein uusiin nähden. Tieosan loppua lähestyttäessä etäisyyslukemat sovitetaan tarvittaessa "virallisen" tieosapituuden sisään. 2.5 Kenttälomake ja sen täyttö Inventoitavat tietolajit kirjataan tierekisterin kenttälomakkeelle 1. Liittymien tietoja varten on erillinen kenttälomake 2, mutta liittyvän yleisen tien numero ja sijainti merkitään kuitenkin aina myös kenttälomakkeelle 1. Lomake on tie- ja ajoratakohtainen eli inventointi tapahtuu yhtenäinen ajorata kerrallaan. 2- ajorataisilla tieosuuksilla kannattaa tietason tiedot merkitä molemmille ajoradoille etäisyyslukemien myöhempää yhteensovittamista varten. Käytännössä lomake on myös piirikohtainen. Kenttälomake täytetään sitä mukaa kuin kohteet tiellä vastaan tulevat. Kaikille kohteille ilmoitetaan alkuosoite. Välikohtaisen tiedon päättyessä kirjoitetaan loppuosoite samalle riville kuin kohteen alkuosoite. Loppuosoite on usein myös uuden välikohtaisen tiedon alku. Jakopisteeseen tultaessa merkitään ylös mitattu tieosan pituus ja nollataan matkamittari. Mikäli tieosalle on ennestään pituus 7/9

8 tiedossa, tehdään laatuvaatimusten mukaiset johtopäätökset. Koska välikohtainen tietolaji voi jatkua yli jakopisteen, saatetaan loppupiste joutua hakemaan varsinaisessa inventointiohjelmassa olleen tieosan ulkopuolelta, ellei sitä muun aineiston nojalla jo ennakkoon tiedetä. HUOM! Jakopisteeseen osuvan kohteen osoitteena käytetään aina alkavan tieosan 0 lukemaa paitsi epäjatkuvuuskohdassa. Jokainen tietolaji on oma kohteensa ja jos tietolajin jonkin tietokentän sisältö vaihtuu, tulkitaan myös se uudeksi kohteeksi. Näin myös silloin, jos tiedon voimaantulopäivämäärä vaihtuu. Kohteita voi löytyä myös tien / ajoradan eri puolilta. Kohteen ominaisuudet eli luokitus kirjoitetaan lomakkeelle alkupisteen kohdalla. Ominaisuudet on kuvattava niin hyvin, että koodaus tierekisteriin on myöhemmin mahdollista, ellei sitten koodeja käytetä jo heti lomaketta täytettäessä. 2.6 Liittymätietojen inventointi Liittymätiedot löytyvät ohjeista (TRIK) tietolajinumerolla 1. Liittymä on paikka, jossa voi siirtyä tieltä toiselle ajoratatasolla. Eritasoliittymässä on näin ollen useita liittymiä (= osaliittymiä). HUOM! Tavalliset yksityistieliittymät kuitenkin kuuluvat tietolajille 251. Liittymätiedot kirjataan kenttälomakkeelle 2 liittymissuunnittain. Jotta samalla etäisyydellä olevat suunnat erottuisivat toisistaan, ilmoitetaan aina ollaanko suunnassa ennen (E) vai jälkeen (J) liittymän. Suunta tarkoittaa tässäkin tieosanumeroiden kasvusuuntaa eli inventointisuuntaa, ei siis ajosuuntaa. Tien alussa on siten vain suunta J ja lopussa E. Ryhmittymismahdollisuus oikealle tai vasemmalle sitä vastoin luokitellaan ajosuuntaan katsottuna. Pääsääntö on, että tieosan jakopisteeseen osuvat kohteet merkitään alkavan tieosan 0-lukemalle. E-suunta kirjataan kuitenkin aina päättyvän tieosan viimeiselle metrille (= tieosan "virallinen" pituus). Risteysten ja liittymien paikat kirjataan aina myös kenttälomakkeelle INVENTOINTIEN LAADUSTA 3.1 Tuloksille asetettavat laatuvaatimukset Tierekisterimittausten suorittamisen sekä tierekisterin sisällön laadun selvittämiseksi on tehty vertailumittauksia parinkymmenen vuoden ajan. Suurin puute on aina ollut se, ettei tietoa kaikista muutoksista saada, joten niitä ei voi inventoidakaan. Myös uusien kohteiden havaitseminen voi olla ongelma ilman "ajonuotteja" eli tietoa siitä, mitä ollaan etsimässä. Jos kohde sitten yleensä löytyy, on virhekomponentteja kaksi: - virhe tiedon luokituksessa - sijainnin virheet. Tiedon luokituksen suhteen ei voi muuta kuin kehottaa tarkasti seuraamaan ohjeita (TRIK) ja kuvailemaan kohteiden tiedot jo tien päällä lomakkeelle siten, ettei enää tallennusvaiheeseen jää tulkinnan mahdollisuutta. Tallennukseen sinänsä sisältyy vielä virhelyönnin mahdollisuus. Sijainnin virheet ovat kenties vielä kohtalokkaampia kuin luokitukseen päässeet, sillä se mikä on jostain pois, yleensä vastaavasti sitten kummittelee paikassa, johon se ei kuulu. Niinpä on ensiarvoisen tärkeää varmistua siitä, että inventoitaessa ollaan oikealla tieosalla, ja että tiedot myös tulevat kirjatuksi oikeaan paikkaan. Selvä poikkeama tieosan pituudessa antaa aiheen varmistaa tien ja tieosan numeron, jakopisteen paikan ja tarvittaessa suorittaa uusintamittauksen. 8/9

9 Laadunvalvontatutkimusten mukaan mittaustulos voi vaihdella ajolinjoista ja ajotavasta riippuen. Niinpä sekä tieosan pituudessa että kohteiden sijainnissa hyväksytään 5m / km toleranssi, mikä esim. tarkoittaa +/- 25 m keskimääräisellä 5 km pitkällä tieosalla. Tämä tarkkuusvaatimus ja sen kohtuullinen tulkinta on muistettava ennen kuin ruvetaan tekemään muutosta "viralliseen" tieosapituuteen tai kun sovitetaan tietoja toisiinsa. Korjattaessa joudutaan ottamaan kantaa muiden, tieosalle eri aikoina rekisteröityjen tietojen sijaintiin. Keskeisintä ei siis ole yksittäisen mittauksen osoitteen absoluuttinen oikeellisuus vaan sen oikea suhde muiden tierekisterissä olevien ja sinne vietävien tietojen osoitteisiin. Laadunvalvontatutkimusten tuloksista voi yleistää koko tieverkolle johtopäätelmän, että kun koko maassa on noin tieosaa, niin niistä arviolta 100 kpl pituudenmittauksen toistettavuus ei ole em. toleranssin puitteissa. Yleisin syy tähän on jakopisteen paikannuksen vaikeus, seikka joka korjaantuu vähitellen, kun loputkin jakopisteet saadaan siirrettyä liittymiin. 3.2 Mittarien tarkkuus ja kalibrointi Matkamittarin näyttötarkkuus on ±1 metri. Täysin toimintakunnossa olevan mittarin teoreettinen virhemaksimi on pienempi kuin 0.3 m/km. Mittarin toimintakunnon varmistamiseksi se on kalibroitava säännöllisesti. Kalibrointi tehdään yleisillä teillä olevilla mittaradoilla kunkin mittarin valmistajan ohjeiden mukaisesti vähintään kerran kuukaudessa. Mittaradat ovat yleensä suorilla tieosuuksilla ja niiden pituus on normaalisti 1000 metriä. Kalibrointien välillä renkaiden ilmanpaine tarkistetaan kerran viikossa. Renkaiden merkittävä kuluminen, vaihtaminen uusiin, siirtäminen akselilta toiselle aiheuttavat luonnollisesti aina ylimääräisen kalibrointitarpeen. Mittarin lisäksi auto ja mittaaja aiheuttavat lisää hajontaa mittaustuloksiin. Hajontaa aiheuttavat renkaiden kunto, rengaspaineet, ajolinjojen valinta sekä varsinkin soratiellä ajonopeus ja mittarin anturin sijainti joko vetävillä tai vapaasti pyörivillä pyörillä.. Ero voi olla jopa 10 m / km nopeudesta ja sorapinnan irtonaisuudesta riippuen. Vetävistä pyöristä pulssin ottava mittari on tarkempi edellyttäen, ettei liikkeelle lähdettäessä "suditeta". Muut mahdollisesti käytettävät mittarit kalibroidaan ao. laitevalmistajien ohjeiden mukaisesti. 3.3 Lopuksi Sekä mittaustulosten laadun että liikenne- ja työturvallisuuden kannalta ei voi liikaa korostaa "oikean ajotavan" merkitystä. 9/9