OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (2)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (2)"

Transkriptio

1 OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (2) OLVI OYJ:N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET Olvi Oyj jakaa 0,90 euroa osinkoa vuodelta Nykyiset hallituksen jäsenet valittiin uudelleen hallitukseen. Yhtiökokous myönsi valtuutuksen hallitukselle omien osakkeiden luovuttamiseen sekä päätti muuttaa yhtiöjärjestystä kokonaisuudessaan lainsäädännön ja käytännön muuttumisen johdosta. OLVI OYJ JAKAA 0,90 EURON OSINGON VUODELTA 2000 Olvi Oyj:n pidetty varsinainen yhtiökokous vahvisti vuoden 2000 tilinpäätöksen sekä myönsi vastuuvapauden yhtiön hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle. Yhtiökokous päätti hallituksen esityksen mukaisesti jakaa sekä K- että A-sarjan osakkeille tilivuodelta 2000 osinkoa 0,90 euroa eli 5,35 markkaa osakkeelta. Maksettavaksi päätetty osinko on 41.5 % yhtiön osakekohtaisesta tuloksesta. Osinkojen kokonaismarkkamäärä on 2,2 miljoonaa euroa. Osinko maksetaan osakkaalle, joka täsmäytyspäivänä viimeistään on merkitty Suomen Arvopaperikeskus Oy:n pitämään osakasluetteloon. YHTIÖKOKOUKSEN HENKILÖVALINNAT Yhtiökokous valitsi nykyiset hallituksen jäsenet uudelleen hallituksen jäseniksi. Yhtiön hallituksen muodostavat toimitusjohtaja, kauppatieteiden tohtori Kari Asp Helsingistä, kauppatieteiden maisteri, hallituksen puheenjohtaja Heikki Hortling Iisalmesta, osastopäällikkö, oikeustieteen kandidaatti, kauppatieteiden maisteri Hannele Ranta-Lassila Helsingistä, toimitusjohtaja, diplomi-insinööri, Lauri Ratia, Helsingistä ja yhtiön toimitusjohtaja, kauppatieteiden maisteri Markku Rönkkö Iisalmesta. Hallitus valitsi pitämässään järjestäytymiskokouksessa puheenjohtajaksi Heikki Hortlingin ja varapuheenjohtajaksi Hannele Ranta-Lassilan, jotka toimivat vastaavissa tehtävissä myös aikaisemmin.

2 2 (2) Varsinaiseksi tilintarkastajaksi yhtiökokous valitsi KHT Pekka Loikkasen Kuopiosta sekä varatilintarkastajaksi KHT-yhteisö SVH Pricewaterhouse Coopers Oy:n, vastuunalaisena tilintarkastajana KHT Pekka Nikula, Helsingistä. PÄÄTÖS OMIEN OSAKKEIDEN MYYNTIVALTUUTUKSESTA HALLITUKSELLE Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti valtuuttaa hallituksen päättämään yhtiölle hankittujen omien A-osakkeiden enintään kappaletta luovuttamisesta. Valtuutus on voimassa yhden vuoden eli saakka. Ehdot, joilla yhtiökokous valtuutti hallituksen luovuttamaan omia osakkeita, on liitteenä 1. OLVI OYJ:N YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTOKSET Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti muuttaa yhtiöjärjestystä kokonaisuudessaan. Pääasialliset ja olennaiset yhtiöjärjestyksen muutokset koskevat toimialan täsmentämistä, osakepääoman ja osakkeiden nimellisarvon muuntamista euromääräiseksi siihen liittyvine osakepääoman korottamisineen rahastoannilla, hallituksen kokoonpanon ja hallituksen jäsenten lukumäärän joustomahdollisuutta, toimitusjohtajan nimittämisen ja erottamisen jättämistä yksin hallituksen ratkaistavaksi sekä yhtiökokouksen pitopaikkamahdollisuuksien lisäämistä. Muut yhtiöjärjestyksen muutokset ovat luonteeltaan lähinnä teknisiä, tarkentavia ja/tai pykälien kieliasua koskevia tai perustuvat lainsäädännön muuttamiseen. Muutettu yhtiöjärjestys on liitteenä 2. OLVI OYJ Markku Rönkkö toimitusjohtaja Puh JAKELU: Hex Oy keskeiset tiedotusvälineet KWWSZZZROYLIL Liitteet 1-2

3 Liite 1 1 (1) Hallituksen ehdotus siitä, että yhtiökokous valtuuttaisi hallituksen päättämään yhtiölle hankittavien omien A-osakkeiden luovuttamisesta seuraavin ehdoin: 1. Valtuutuksen kohteena on enintään kappaletta yhtiölle hankittuja omia osakkeita. 2. Hallitus valtuutetaan päättämän siitä, kenelle ja missä järjestyksessä omia osakkeita luovutetaan. Hallitus voi päättää omien osakkeiden luovuttamisesta muutoin kuin siinä suhteessa, jossa osakkeenomistajalla on etuoikeus hankkia yhtiön omia osakkeita. 3. Osakkeet luovutetaan vastikkeena silloin, kun yhtiö hankkii liiketoimintaansa kuuluvaa omaisuutta sekä vastikkeena mahdollisissa yrityskaupoissa hallituksen päättämällä tavalla ja päättämässä laajuudessa. 4. Osakkeet luovutetaan niiden luovutushetken mukaiseen käypään arvoon, joka määräytyy Helsingin Pörssin järjestämässä julkisessa kaupankäynnissä. 5. Tämä valtuutus on voimassa yhden vuoden yhtiökokouksen päätöksestä lukien eli saakka.

4 Liite 2 1 (5) OLVI OYJ:N HALLITUKSEN EHDOTUS YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTTAMISEKSI KOKONAISUUDESSAAN KOKOONTUVALLE VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE. OLVI OYJ YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka Yhtiö on julkinen osakeyhtiö. Yhtiön toiminimi on Olvi Oyj ja englanniksi Olvi plc. Yhtiön kotipaikka on Iisalmi. 2 Yhtiön toimiala Yhtiön toimialana on mallas- ja virvoitusjuomien, kivennäisvesien, siidereiden ja muiden alkoholijuomien sekä muiden elintarvikealaan liittyvien tuotteiden valmistus ja myynti, samoin kuin niihin liittyvät palvelut ja kuljetustoiminta. Yhtiö voi omistaa kiinteistöjä ja arvopapereita sekä harjoittaa arvopaperikauppaa ja muuta sijoitustoimintaa. Yhtiö voi harjoittaa toimintaansa itse tai välillisesti tytär- ja yhteistoimintayritystensä kautta. 3 Vähimmäis- ja enimmäispääoma, nimellisarvo Yhtiön vähimmäispääoma on [ ] euroa ja enimmäispääoma [ ] euroa, joissa rajoissa osakepääomaa voidaan korottaa tai alentaa yhtiöjärjestystä muuttamatta. Osakkeiden nimellisarvo on kaksi (2) euroa. Osakkeet jakautuvat K-sarjan ja A-sarjan osakkeisiin siten, että K-sarjan osakkeita on vähintään kappaletta ja enintään kappaletta; A-sarjan osakkeita on enintään kappaletta; ja K-sarjan ja A-sarjan osakkeita yhteensä vähintään kappaletta. 4 Arvo-osuusjärjestelmä Yhtiön osakkeet kuuluvat yhtiön hallituksen määräämän ilmoittautumispäivän jälkeen arvo-osuusjärjestelmään. Ilmoittautumispäivän jälkeen oikeus saada yhtiöstä jaettavia varoja sekä merkintäoikeus osakepääomaa korotettaessa on vain sillä, 1. joka on täsmäytyspäivänä merkitty osakkeenomistajaksi osakasluetteloon; 2. jonka oikeus suorituksen saamiseen on täsmäytyspäivänä kirjattu osakasluetteloon merkityn osakkeenomistajan arvo-osuustilille ja merkitty osakasluetteloon; tai 3. jos osake on hallintarekisteröity, jonka arvo-osuustilille osake on täsmäytyspäivänä kirjattu ja jonka osakkeiden hoitaja on täsmäytyspäivänä merkitty osakasluetteloon osakkeiden hoitajaksi.

5 2 (5) 5 Hallitus Yhtiön hallinnasta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä huolehtii hallitus, johon kuuluu neljästä (4) kuuteen (6) jäsentä. Hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Varsinainen yhtiökokous valitsee hallituksen vuodeksi kerrallaan. Hallituksen kokouksessa pidetään pöytäkirjaa, jonka allekirjoittavat läsnä olleet jäsenet. 6 Toimitusjohtaja Yhtiöllä on toimitusjohtaja, jonka nimittää ja erottaa hallitus. 7 Toiminimen kirjoitusoikeus Yhtiön toiminimen kirjoittavat toimitusjohtaja yksin sekä hallituksen jäsenet kaksi yhdessä. Yhtiön prokuroista päättää hallitus. Prokura voidaan antaa ainoastaan siten, että prokuristit kirjoittavat toiminimen kaksi yhdessä tai kukin erikseen yhdessä hallituksen jonkun jäsenen kanssa. 8 Tilintarkastajat Yhtiössä on vähintään yksi (1) ja enintään kolme (3) tilintarkastajaa, joiden on oltava Keskuskauppakamarin hyväksymiä tilintarkastajia tai tilintarkastusyhteisöjä. Jos yhtiölle on valittu yksi (1) tilintarkastaja, joka ei ole tilintarkastusyhteisö, on valittava varatilintarkastaja. Tilintarkastajat valitaan vuodeksi kerrallaan. 9 Yhtiökokous Varsinainen yhtiökokous pidetään vuosittain hallituksen määräämänä päivänä ennen kesäkuun loppua. Yhtiökokous voidaan pitää Iisalmessa, Helsingissä, Espoossa tai Vantaalla sen mukaan kuin hallitus päättää. 10 Kokouskutsu Kutsu yhtiökokoukseen toimitetaan osakkaille ilmoituksella, joka julkaistaan vähintään yhdessä hallituksen määräämässä valtakunnallisessa päivälehdessä. Kokouskutsu julkaistaan aikaisintaan kaksi kuukautta ja viimeistään seitsemäntoista päivää ennen yhtiökokousta. Osakkeenomistajan on saadakseen osallistua yhtiökokoukseen ilmoittauduttava yhtiölle viimeistään kokouskutsussa mainittuna päivänä, joka voi olla aikaisintaan kymmenen päivää ennen kokousta. Muiden tiedonantojen toimittamistavasta osakkaille päättää hallitus kussakin tapauksessa erikseen.

6 3 (5) 11 Varsinainen yhtiökokous Varsinaisessa yhtiökokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1) esitetään tilinpäätös, joka käsittää tuloslaskelman, taseen, konsernituloslaskelman, konsernitaseen ja toimintakertomuksen; 2) esitetään tilintarkastuskertomus; 3) päätetään tuloslaskelman, taseen sekä konsernituloslaskelman ja -taseen vahvistamisesta; 4) päätetään toimenpiteistä, joihin vahvistetun konsernitaseen mukainen voitto tai tappio antaa aihetta; 5) päätetään vastuuvapaudesta hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle; 6) päätetään vuosivoiton käyttämisestä ja osingon jakamisesta sekä sen ajasta; 7) määrätään hallituksen jäsenten ja tilintarkastajien lukumäärä; 8) määrätään hallituksen jäsenten ja tilin tarkastajien palkkiot; 9) valitaan hallituksen jäsenet sekä 10) valitaan tilintarkastajat. 12 Osakeantimääräykset Uusmerkinnässä, jossa K-osakkeiden lukumäärä muutetaan yhtiöjärjestystä muuttamatta, on päätös pätevä vain, milloin osakkeenomistajat, joilla on vähintään seitsemän kymmenesosaa (7/10) annetuista äänistä ja kokouksessa edustetuista osakkeista, ovat sitä kannattaneet. 13 Osakkeiden ääni- ja osinko-oikeudet Yhtiökokouksessa jokainen K-sarjan osake tuottaa 20 ääntä ja A- sarjan osake yhden äänen. Sekä K-sarjan että A-sarjan osake tuottaa saman oikeuden osinkoon. 14 Tilikausi Yhtiön tilikausi alkaa 1. tammikuuta ja päättyy 31. joulukuuta. 15 Osakkeen muuntaminen K-osake voidaan muuntaa A-osakkeeksi osakkeenomistajan tai hallintarekisteröityjen osakkeiden osalta arvo-osuusrekisteriin merkityn omaisuudenhoitajan vaatimuksesta, mikäli muuntaminen voi tapahtua osakelajien vähimmäis- ja enimmäismäärien puitteissa. Yhtiölle osoitettavassa, muuntamista koskevassa kirjallisessa vaatimuksessa on ilmoitettava muunnettaviksi tulevien osakkeiden lukumäärä sekä arvo-osuustili, jolle osakkeita vastaavat arvo-osuudet on kirjattu. Yhtiö voi pyytää tehtäväksi osakkeenomistajan arvo-osuustilille omistajan luovutuskompetenssia rajoittavan merkinnän muuntamismenettelyn ajaksi. Yhtiö ilmoittaa muuntamista seuraavat osakelajien lukumääriä koskevat muutokset kaupparekisteriin.

7 4 (5) Muuntamista koskeva vaatimus voidaan esittää koska tahansa, ei kuitenkaan sen jälkeen, kun yhtiön hallitus on tehnyt päätöksen yhtiökokouksen koollekutsumisesta. Sanotun päätöksen ja sitä seuraavan yhtiökokouksen välisenä aikana tehty vaatimus katsotaan saapuneeksi ja käsitellään yhtiökokouksen ja sitä mahdollisesti seuraavan täsmäytyspäivän jälkeen. Osakkeen muuntamista koskeva vaatimus voidaan peruuttaa siihen asti, kunnes ilmoitus muuntamisesta on tehty kaupparekisteriin. Peruutuksen tapahduttua yhtiö pyytää mahdollisen luovutuskompetenssia rajoittavan merkinnän poistamista osakkeenomistajan arvo-osuustililtä. K-osake muuntuu A-osakkeeksi kaupparekisterimerkinnän tapahduttua. Muuntovaatimuksen tekijälle ja arvo-osuusrekisterin pitäjälle ilmoitetaan muuntamisen rekisteröimisestä. Hallitus antaa tarvittaessa tarkemmat ohjeet muuntamisen toteuttamisesta. 16 Lunastuslauseke Jos K-sarjan osake siirtyy yhtiön ulkopuoliselle uudelle omistajalle tai A-sarjan osakkeenomistajalle, siirronsaajan on viipymättä ilmoitettava siitä hallitukselle ja on K-sarjan osakkeenomistajilla oikeus lunastaa kaikki siirron kohteena olevat tämän sarjan osakkeet seuraavin rajoituksin ja seuraavilla ehdoilla: 1. Lunastusoikeus ei koske perintöön perustuvia saantoja. 2. Jos useammat lunastukseen oikeutetut haluavat käyttää Lunastusoikeuttaan, osakkeet on jaettava hallituksen toimesta lunastukseen halukkaiden kesken heidän aikaisemmin omistamiensa K-sarjan osakkeiden mukaisessa suhteessa. Mikäli osakkeiden jako ei näin mene tasan, jaetaan ylijääneet osakkeet lunastusta haluavien kesken arvalla. 3. Lunastushinta on siirtäjän ja siirronsaajan sopima hinta, taikka jos saanto on vastikkeeton, osakkeiden todellinen tilinpäätökseen perustuva arvo. 4. Hallituksen tulee antaa tieto K-sarjan osakkeenomistajille osakkeen siirtymisestä kuukauden kuluessa siirtoilmoituksesta lukien. Tiedoksi antamisen tulee tapahtua kirjatuin kirjein kullekin osakkeenomistajalle osoitteella, jonka he ovat yhtiön osakeluetteloon ilmoittaneet.

8 Tiedon tulee sisältää lunastushinta ja päivämäärä, jolloin lunastusvaatimus viimeistään on tehtävä. 5 (5) 5. Lunastukseen oikeutettujen osakkeenomistajien tulee esittää lunastusvaatimuksensa kirjallisesti yhtiölle kahden (2) kuukauden kuluessa siitä, kun hallitukselle on ilmoitettu osakkeen siirtymisestä. 6. Lunastushinta on suoritettava yhtiölle käteisenä rahana tai pankin varmentamalla shekillä kahden (2) viikon kuluessa lunastusvaatimuksen tekemisestä lukien tai mainitussa ajassa talletettava ulosotonhaltijalle. Mikäli lunastushintaa ei ole kiinteästi määrätty, lunastushinta on suoritettava kahden (2) viikon kuluessa lunastushinnan vahvistamisesta. 7. Lunastusoikeutta sekä lunastushinnan määrää koskevat erimielisyydet on siirrettävä välimiesten ratkaistaviksi välimiesmenettelystä annetun lain (967/92) mukaisessa järjestyksessä. 8. Tämä pykälä ei koske A-sarjan osakkeita, joten se on merkittävä K-sarjan osakkeita vastaaviin osakekirjoihin ja näiden osakkeiden kohdalle osakeluetteloon sekä mahdollisesti annettavaan väliaikaistodistukseen ja osakeantilippuun. 17 Yhtiöjärjestyksen muuttaminen Yhtiöjärjestystä voidaan muuttaa ainoastaan yhtiökokouksen päätöksellä, jotka ovat kannattaneet osakkeenomistajat, joilla on vähintään kaksi kolmasosaa (2/3) annetuista äänistä ja kokouksessa edustetuista osakkeista. 18 Riitatapausten ratkaisu Riita toisaalta yhtiön ja toisaalta hallituksen, hallituksen jäsenen, toimitusjohtajan, tilintarkastajan tai osakkeenomistajan välillä on ratkaistava välimiesmenettelyssä välimiesmenettelystä annetun lain mukaan. 19 Suostumuslauseke K-osakesarjaan kuuluvan osakkeen hankkimiseen luovutustoimin on saatava yhtiön suostumus. Suostumusta koskevasta ratkaisusta on ilmoitettava kirjallisesti hakijalle kahden (2) kuukauden kuluessa hakemuksen saapumisesta yhtiölle. Tämä pykälä ei koske A-sarjan osakkeita, joten se on merkittävä K-sarjan osakkeita vastaaviin osakekirjoihin ja näiden osakkeiden kohdalle osakeluetteloon sekä mahdollisesti annettavaan väliaikaistodistukseen ja osakeantilippuun.

OLVI OYJ PÖRSSI-ILMOITUS 11.9.2001 1(1)

OLVI OYJ PÖRSSI-ILMOITUS 11.9.2001 1(1) OLVI OYJ PÖRSSI-ILMOITUS 11.9.2001 1(1) OLVI OYJ:N YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTOS KAUPPAREKISTERIIN Olvi Oyj:n yhtiöjärjestyksen muutos on merkitty 4.9.2001 kaupparekisteriin. Olvi Oyj:n varsinainen yhtiökokous

Lisätiedot

LUONNOS 26.11.2015 TYKKIMÄEN VAPAA-AIKAKESKUS OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi on Tykkimäen vapaa-aikakeskus Oy ja kotipaikka Kouvola. 2 Yhtiön toimialana on matkailun ohjelmapalvelutoiminta, majoitus-

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri. Yhtiöjärjestys päivältä 01.12.1997 Toiminimi: Bridge Areena Oy

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri. Yhtiöjärjestys päivältä 01.12.1997 Toiminimi: Bridge Areena Oy PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 01.12.1997 Toiminimi: Bridge Areena Oy Yritys- ja yhteisötunnus: 1464743-8 Kaupparekisterinumero: 723.420 Voimassaoloaika: 01.12.1997

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo ( 2 )

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo ( 2 ) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 14.4.2000 klo 9.00 1 ( 2 ) OLVI OYJ:N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET Olvi Oyj jakaa 0,90 euroa osinkoa vuodelta 1999. Nykyiset hallituksen jäsenet valittiin uudelleen hallitukseen.

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (2)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (2) PÖRSSITIEDOTE 9.4.2003 klo 13.00 1 (2) :N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET Olvi Oyj jakaa 1,25 euroa osinkoa vuodelta 2002. Yhtiökokous myönsi valtuutuksen hallitukselle omien osakkeiden luovuttamiseen

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUS VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE 24.3.2011 YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTTAMISEKSI

HALLITUKSEN EHDOTUS VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE 24.3.2011 YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTTAMISEKSI 1(7) HALLITUKSEN EHDOTUS VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE 24.3.2011 YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTTAMISEKSI 1 Yhtiöjärjestyksen muuttaminen Hallitus ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että yhtiöjärjestyksen

Lisätiedot

Yhtiöjärjestys on hyväksytty varsinaisessa yhtiökokouksessa ja merkitty kaupparekisteriin

Yhtiöjärjestys on hyväksytty varsinaisessa yhtiökokouksessa ja merkitty kaupparekisteriin 1 Yhtiöjärjestys on hyväksytty varsinaisessa yhtiökokouksessa 9.5.2016 ja merkitty kaupparekisteriin 20.5.2016. 1 KÖYLIÖN-SÄKYLÄN SÄHKÖ OY YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi on Köyliön-Säkylän Sähkö Oy

Lisätiedot

Yhtiön toiminimi on Metsä Board Oyj ja englanniksi Metsä Board Corporation.

Yhtiön toiminimi on Metsä Board Oyj ja englanniksi Metsä Board Corporation. Metsä Board Oyj:n yhtiöjärjestys 1 Toiminimi Yhtiön toiminimi on Metsä Board Oyj ja englanniksi Metsä Board Corporation. 2 Kotipaikka Yhtiön kotipaikka on Helsinki. 3 Toimiala Yhtiön toimialana on harjoittaa

Lisätiedot

VAPO OY:N YHTIÖJÄRJESTYS

VAPO OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 VAPO OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön nimi on Vapo Oy ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki. 2 Yhtiön toimialana on harjoittaa turveteollisuutta, mekaanista metsäteollisuutta, energian, kasvualustojen ja turvejalosteiden

Lisätiedot

Raute Oyj:n hallituksen ehdotus yhtiöjärjestyksen 12 muuttamisesta

Raute Oyj:n hallituksen ehdotus yhtiöjärjestyksen 12 muuttamisesta Raute Oyj:n hallituksen ehdotus yhtiöjärjestyksen 12 muuttamisesta Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous päättää muuttaa yhtiöjärjestyksenä 12 seuraavasti: Nykyinen muoto: Kutsu varsinaiseen ja ylimääräiseen

Lisätiedot

1 Yhtiön nimi on Raute Oyj, englanniksi Raute Corporation ja ruotsiksi Raute Abp. Yhtiön kotipaikka on Lahti.

1 Yhtiön nimi on Raute Oyj, englanniksi Raute Corporation ja ruotsiksi Raute Abp. Yhtiön kotipaikka on Lahti. Ehdotus 16.4.2012 pidettävälle Raute Oyj:n varsinaiselle yhtiökokoukselle Raute Oyj:n uudeksi yhtiöjärjestykseksi. Ehdotettu 12:n muutos näkyy tiedostossa muutosmerkittynä. RAUTE OYJ:N YHTIÖJÄRJESTYS 1

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Tikkurilan Golfkeskus Oy 19.11.2017 08:29:24 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 19.11.2017 Toiminimi: Tikkurilan Golfkeskus Oy Yritys- ja yhteisötunnus:

Lisätiedot

Hallituksen ehdotus uudeksi yhtiöjärjestykseksi

Hallituksen ehdotus uudeksi yhtiöjärjestykseksi Hallituksen ehdotus yhtiöjärjestyksen muuttamiseksi Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous päättää muuttaa yhtiöjärjestystä lähinnä vuonna 2006 voimaantulleen uuden osakeyhtiölain johdosta seuraavasti: poistetaan

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Suurpellon jätehuolto Oy 30.11.2015 13:50:00 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 30.11.2015 Toiminimi: Suurpellon jätehuolto Oy Yritys- ja yhteisötunnus:

Lisätiedot

YHTIÖJÄRJESTYS. (ei muutosta) 2 Toimiala

YHTIÖJÄRJESTYS. (ei muutosta) 2 Toimiala Nykyinen OMNIA KOULUTUS OY:N YHTIÖJÄRJESTYS Muutosehdotukset OMNIA KOULUTUS OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Omnia koulutus Oy ja kotipaikka Espoo. 1 Toiminimi ja kotipaikka

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Stora Enso Oyj 19.09.2018 12:34:40 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 19.09.2018 Toiminimi: Stora Enso Oyj Yritys- ja yhteisötunnus: 1039050-8 Voimassaoloaika,

Lisätiedot

KIINTEISTÖ OY UTSUVAARANTÄHTI Y H T I Ö J Ä R J E S T Y S

KIINTEISTÖ OY UTSUVAARANTÄHTI Y H T I Ö J Ä R J E S T Y S KIINTEISTÖ OY UTSUVAARANTÄHTI Y H T I Ö J Ä R J E S T Y S 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka 2 Yhtiön toimiala 3 Osakepääoma Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy Utsuvaarantähti ja kotipaikka Kittilä Yhtiön

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (3)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (3) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 5.4.2005 klo 13.00 1 (3) OLVI OYJ:N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET Olvi Oyj jakaa 0,65 euroa osinkoa vuodelta 2004. Yhtiökokous myönsi valtuutuksen hallitukselle omien A-osakkeiden

Lisätiedot

15. Hallituksen ehdotus yhtiöjärjestyksen muuttamiseksi

15. Hallituksen ehdotus yhtiöjärjestyksen muuttamiseksi C 1 (7) 15. Hallituksen ehdotus yhtiöjärjestyksen muuttamiseksi Hallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan valinta yhtiökokouksen päätöksellä. Hallitus esittää yhtiökokoukselle, että yhtiön yhtiöjärjestyksen

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: FIT Biotech Oy 15.06.2015 17:54:35 1(6) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 15.06.2015 Toiminimi: FIT Biotech Oy Yritys- ja yhteisötunnus: 0984183-4 Voimassaoloaika,

Lisätiedot

Yhtiön kotipaikka on Keravan kaupunki.

Yhtiön kotipaikka on Keravan kaupunki. YHTIÖJÄRJESTYS 1 (5) Luonnos Keski-Uudenmaan informaatioteknologia Oy:n yhtiöjärjestys 1 Yhtiön toiminimi 2 Yhtiön kotipaikka 3 Yhtiön toimiala 4 Yhtiön omistajuus 5 Tilikausi 6 Osakepääoma Yhtiön toiminimi

Lisätiedot

Patentti- ja rekisterihallitus Kaupparekisterijärjestelmä :32:53 Y-tunnus: YHTEISÖSÄÄNNÖT

Patentti- ja rekisterihallitus Kaupparekisterijärjestelmä :32:53 Y-tunnus: YHTEISÖSÄÄNNÖT Patentti- ja rekisterihallitus Kaupparekisterijärjestelmä 09.08.2016 08:32:53 Y-tunnus: 0220285-3 YHTEISÖSÄÄNNÖT Yritys- ja yhteisötunnus: 0220285-3 Nimi: Lähitaksi Oy Sisältö: Yhteisösäännöt Voimassaoloaika:

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.4.2006 klo 15.30 1 (4)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.4.2006 klo 15.30 1 (4) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.4.2006 klo 15.30 1 (4) OLVI OYJ:N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET Olvi Oyj jakaa 0,85 euroa osinkoa vuodelta 2005. Yhtiökokous myönsi valtuutuksen hallitukselle omien A-osakkeiden

Lisätiedot

1 Yhtiön toiminimi on Fingrid Oyj. Yhtiön kotipaikka on Helsinki.

1 Yhtiön toiminimi on Fingrid Oyj. Yhtiön kotipaikka on Helsinki. Sivu: 1(5) FINGRID OYJ:N YHTIÖJÄRJESTYS I YHTIÖN TOIMINIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALA 1 Yhtiön toiminimi on Fingrid Oyj. Yhtiön kotipaikka on Helsinki. 2 Yhtiön toimialana on harjoittaa sähkömarkkinalain

Lisätiedot

EHDOTUS MUUTOKSIKSI METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULU OY:n YHTIÖJÄRJESTYKSEEN

EHDOTUS MUUTOKSIKSI METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULU OY:n YHTIÖJÄRJESTYKSEEN 11.8.14 EHDOTUS MUUTOKSIKSI METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULU OY:n YHTIÖJÄRJESTYKSEEN Voimassa oleva yhtiöjärjestys Esitys yhtiöjärjestyksen muutoksiksi Perustelut/huomioita: Yhtiöjärjestyksen muutosesityksen

Lisätiedot

Vakuutusosakeyhtiö Henki-Fennia. Yhtiöjärjestys. voimassa alkaen

Vakuutusosakeyhtiö Henki-Fennia. Yhtiöjärjestys. voimassa alkaen Vakuutusosakeyhtiö Henki-Fennia Yhtiöjärjestys voimassa 21.3.2018 alkaen Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia Yhtiöjärjestys 1 Yhtiön toiminimi Yhtiön toiminimi on Vakuutusosakeyhtiö Henki-Fennia, ruotsiksi

Lisätiedot

Koha-Suomi Oy Yhtiöjärjestys

Koha-Suomi Oy Yhtiöjärjestys 1 Koha-Suomi Oy Yhtiöjärjestys 2 1. Yhtiön toiminimi Yhtiön toiminimi on Koha-Suomi Oy, ruotsiksi Koha-Finland Ab ja englanniksi Koha-Finland Ltd. 2. Yhtiön kotipaikka Yhtiön kotipaikka on Mikkeli. 3.

Lisätiedot

SYSOPEN DIGIA OYJ HALLITUKSEN EHDOTUKSET

SYSOPEN DIGIA OYJ HALLITUKSEN EHDOTUKSET SYSOPEN DIGIA OYJ HALLITUKSEN EHDOTUKSET SysOpen Digia Oyj:n ( Yhtiö ) hallitus ehdottaa, että Yhtiön 28.2.2007 pidettävä varsinainen yhtiökokous päättäisi jäljempänä tarkemmin määritellyistä asioista.

Lisätiedot

Yhtiön toiminimi on Nurmijärven Työterveys Oy ja ruotsiksi Arbetshälsan i Nurmijärvi Ab.

Yhtiön toiminimi on Nurmijärven Työterveys Oy ja ruotsiksi Arbetshälsan i Nurmijärvi Ab. YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi Yhtiön toiminimi on Nurmijärven Työterveys Oy ja ruotsiksi Arbetshälsan i Nurmijärvi Ab. 2 Kotipaikka Yhtiön kotipaikka on Nurmijärven kunta. 3 Toimiala Yhtiön toimialana on

Lisätiedot

INTERAVANTI OYJ PÖYTÄKIRJA Y1/2007

INTERAVANTI OYJ PÖYTÄKIRJA Y1/2007 1(6) Aika 1.3.2007 klo 10.00 Paikka Interavanti Oyj, Mannerheimintie 118, 00270 Helsinki Läsnä 18 osakasta edustaen yhteensä 9 164 964 osaketta ja ääntä, joka on 94,4 % yhtiön koko äänimäärästä (9 703

Lisätiedot

Varsinainen yhtiökokous torstaina 13. maaliskuuta 2008 klo 12.00 Diana-auditorio, Erottajankatu 5, Helsinki

Varsinainen yhtiökokous torstaina 13. maaliskuuta 2008 klo 12.00 Diana-auditorio, Erottajankatu 5, Helsinki 1. Yhtiökokouksen avaaminen 2. Puheenjohtajan valitseminen Varsinainen yhtiökokous torstaina 13. maaliskuuta 2008 klo 12.00 Diana-auditorio, Erottajankatu 5, Helsinki Esityslista 3. Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Terveystalo Oyj 27.09.2017 08:17:58 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 27.09.2017 Toiminimi: Terveystalo Oyj Yritys- ja yhteisötunnus: 2575979-3

Lisätiedot

Yhtiö palvelee koko suomalaista kuntasektoria ja siinä erityisesti Kuntien takauskeskuksesta annetun lain 1 :n tarkoittamia yhteisöjä.

Yhtiö palvelee koko suomalaista kuntasektoria ja siinä erityisesti Kuntien takauskeskuksesta annetun lain 1 :n tarkoittamia yhteisöjä. KUNTARAHOITUS OYJ:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Kuntarahoitus Oyj ja sen kotipaikka on Helsinki. Yhtiön virallinen toiminimi on ruotsiksi Kommunfinans Abp, englanniksi

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Finda Oy 01.03.2012 12:13:47 1(7) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 01.03.2012 Toiminimi: Finda Oy Yritys- ja yhteisötunnus: 1107347-5 Voimassaoloaika,

Lisätiedot

CapMan Oyj:n yhtiöjärjestys

CapMan Oyj:n yhtiöjärjestys 1 of 5 CapMan Oyj:n yhtiöjärjestys CapMan Oyj:n yhtiöjärjestys on hyväksytty yhtiön varsinaisessa yhtiökokouksessa 14.3.2012. 1. Toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on CapMan Oyj, ruotsiksi CapMan

Lisätiedot

Yhtiön tarkoituksena ei ole tuottaa voittoa osakkeenomistajilleen. Yhtiön osakepääoma on miljoona (1.000.000) euroa.

Yhtiön tarkoituksena ei ole tuottaa voittoa osakkeenomistajilleen. Yhtiön osakepääoma on miljoona (1.000.000) euroa. 1 (5) SAVONLINNAN JÄÄHALLI OSAKEYHTIÖN YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Savonlinnan Jäähalli Osakeyhtiö ja sen kotipaikka on Savonlinna. 2 Yhtiön toimiala Yhtiön tarkoituksena

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (2)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (2) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.4.2002 klo 13.00 1 (2) OLVI OYJ:N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET Olvi Oyj jakaa 0,90 euroa osinkoa vuodelta 2001. Yhtiökokous myönsi valtuutuksen hallitukselle omien osakkeiden

Lisätiedot

Turun seudun puhdistamo Oy:n yhtiöjärjestys. Turun seudun puhdistamo Oy:n yhtiöjärjestys

Turun seudun puhdistamo Oy:n yhtiöjärjestys. Turun seudun puhdistamo Oy:n yhtiöjärjestys Turun seudun puhdistamo Oy:n yhtiöjärjestys 1 Toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Turun seudun puhdistamo Oy ja kotipaikka Turku. 2 Toimiala Yhtiön toimialana on jätevesien siirto ja puhdistus,

Lisätiedot

FINGRID OYJ:N YHTIÖJÄRJESTYS

FINGRID OYJ:N YHTIÖJÄRJESTYS FINGRID OYJ:N YHTIÖJÄRJESTYS I YHTIÖN TOIMINIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALA 1 Yhtiön toiminimi on Fingrid Oyj. Yhtiön kotipaikka on Helsinki. 2 Yhtiön toimiala on harjoittaa sähkön suurvoimansiirtopalvelujen

Lisätiedot

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että vuodelta 2010 vahvistettavan taseen perusteella ei makseta osinkoa. Hallituksen ehdotus koskien

Lisätiedot

Yhtiössä on erilaisia osakkeita seuraavasti:

Yhtiössä on erilaisia osakkeita seuraavasti: Y-tunnus: 0347890- Sivu JOENSUUN PYSAKOINTI OY:N YHTIOJARJESTYS 1 Yhtiön toiminimi on Joensuun Pysäköinti Oy ja kotipaikka on Joensuun kaupunki. 2 Yhtiön toimialana on maankäyttö- ja rakennuslain sekä

Lisätiedot

OKO Osuuspankkien PÖRSSITIEDOTE 30.3.2006, klo 16.15 1 (6) Keskuspankki Oyj. OKOn varsinaisen yhtiökokouksen päätökset

OKO Osuuspankkien PÖRSSITIEDOTE 30.3.2006, klo 16.15 1 (6) Keskuspankki Oyj. OKOn varsinaisen yhtiökokouksen päätökset OKO Osuuspankkien PÖRSSITIEDOTE 30.3.2006, klo 16.15 1 (6) Keskuspankki Oyj OKOn varsinaisen yhtiökokouksen päätökset OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj:n varsinainen yhtiökokous 30.3.2006 vahvisti vuoden

Lisätiedot

4 Yhtiöllä on osakkeita vähintään 1.000 (tuhat) ja enintään 50.000 (viisikymmentätuhatta) kappaletta.

4 Yhtiöllä on osakkeita vähintään 1.000 (tuhat) ja enintään 50.000 (viisikymmentätuhatta) kappaletta. Sivu: 1(6) Lainasto Oy:n YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi on Lainasto Oy ja kotipaikka Espoo. 2 Yhtiön toimiala on toimia sijoitus-, kehitys- ja rahoitusyhtiönä ja harjoittaa toimisto- ja hallinnollisten

Lisätiedot

AVILON OYJ:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi Yhtiön toiminimi on Avilon Oyj, englanniksi Avilon Plc. 2 Kotipaikka Yhtiön kotipaikka on Valkeakoski. 3 Toimiala Yhtiön toimialana on harjoittaa joko suoraan taikka

Lisätiedot

Sampo Oyj:n yhtiöjärjestys

Sampo Oyj:n yhtiöjärjestys Sampo Oyj:n yhtiöjärjestys 3.5.2018 Business areas in 2011 Sampo Oyj:n yhtiöjärjestys 1 Yhtiön toiminimi Yhtiön toiminimi on Sampo Oyj, ruotsiksi Sampo Abp ja englanniksi Sampo plc. 2 Yhtiön kotipaikka

Lisätiedot

Tilintarkastajiksi valittiin KHT-tilintarkastajat Anna-Maija Simola ja Antti Unkuri sekä varatilintarkastajaksi KHT-yhteisö Ernst & Young Oy.

Tilintarkastajiksi valittiin KHT-tilintarkastajat Anna-Maija Simola ja Antti Unkuri sekä varatilintarkastajaksi KHT-yhteisö Ernst & Young Oy. RAUTE OYJ PÖRSSITIEDOTE 2.4.2009 klo 19.30 RAUTE OYJ:N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN 2009 PÄÄTÖKSET Raute Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2.4.2009 vahvisti tilikauden 1.1. - 31.12.2008 tilinpäätöksen ja myönsi

Lisätiedot

PÖRSSITIEDOTE klo 19.30

PÖRSSITIEDOTE klo 19.30 RAUTE OYJ:N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN 2012 PÄÄTÖKSET Raute Oyj:n varsinainen yhtiökokous 16.4.2012 vahvisti tilikauden 1.1. - 31.12.2011 tilinpäätöksen ja myönsi vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja

Lisätiedot

Marimekko Oyj Pörssitiedote 1 (6) 16.3.2009 klo 14.30

Marimekko Oyj Pörssitiedote 1 (6) 16.3.2009 klo 14.30 Marimekko Oyj Pörssitiedote 1 (6) 16.3.2009 klo 14.30 KUTSU MARIMEKKO OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Marimekko Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona

Lisätiedot

14.3.2013 klo 15.15. 3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

14.3.2013 klo 15.15. 3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen TULIKIVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 14.3.2013 klo 15.15 YHTIÖKOKOUSKUTSU Tulikivi Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään 16. huhtikuuta 2013 klo 13 alkaen Juuan Nunnanlahdessa,

Lisätiedot

Blue Finance Oy:n YHTIÖJÄRJESTYS. 1 Yhtiön toiminimi on Blue Finance Oy ja kotipaikka Turku.

Blue Finance Oy:n YHTIÖJÄRJESTYS. 1 Yhtiön toiminimi on Blue Finance Oy ja kotipaikka Turku. 1/9 Blue Finance Oy:n YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi on Blue Finance Oy ja kotipaikka Turku. 2 Yhtiön toimiala on toimia sijoitus-, kehitys- ja rahoitusyhtiönä ja harjoittaa toimisto- ja hallinnollisten

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGON MAKSAMISESTA

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGON MAKSAMISESTA 1 (6) HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGON MAKSAMISESTA Yhtiön hallituksen voitonjakoehdotus on julkistettu 18.2.2010. ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa vuodelta

Lisätiedot

Osakeannin toissijaisessa merkinnässä Suomen Tilaajavastuu Oy:n uusia B- sarjan osakeita voivat merkitä osakeantiehtojen mukaisesti:

Osakeannin toissijaisessa merkinnässä Suomen Tilaajavastuu Oy:n uusia B- sarjan osakeita voivat merkitä osakeantiehtojen mukaisesti: 15.10.2018 Suomen Tilaajavastuu Oy:n osakeanti ja merkintäoikeus Osakeannin ehdot Suomen Tilaajavastuu Oy:n osakkeenomistajat ovat 24.9.2018 pidetyssä ylimääräisessä yhtiökokouksessa päättäneet liitteenä

Lisätiedot

1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Savon Energiaholding Oy ja kotipaikka Kuopio.

1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Savon Energiaholding Oy ja kotipaikka Kuopio. Luonnos 5.8.2019 SAVON ERGIAHOLDING OY YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Savon Energiaholding Oy ja kotipaikka Kuopio. 2 Yhtiön toimiala Yhtiön toimialana on sähkö- ja

Lisätiedot

STOCKMANN Oyj Abp:n yhtiöjärjestys

STOCKMANN Oyj Abp:n yhtiöjärjestys STOCKMANN Oyj Abp:n yhtiöjärjestys 1 Toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Stockmann Oyj Abp, englanniksi Stockmann plc ja kotipaikka Helsinki. 2 Toimiala Yhtiön toimialana on harjoittaa tavaratalotoimintaa,

Lisätiedot

Osakeannin toissijaisessa merkinnässä Suomen Tilaajavastuu Oy:n uusia B- sarjan osakeita voivat merkitä osakeantiehtojen mukaisesti:

Osakeannin toissijaisessa merkinnässä Suomen Tilaajavastuu Oy:n uusia B- sarjan osakeita voivat merkitä osakeantiehtojen mukaisesti: 15.10.2018 Suomen Tilaajavastuu Oy:n osakeanti ja merkintäoikeus Osakeannin ehdot Suomen Tilaajavastuu Oy:n osakkeenomistajat ovat 24.9.2018 pidetyssä ylimääräisessä yhtiökokouksessa päättäneet liitteenä

Lisätiedot

Yhtiöllä on toimitusjohtaja, jonka hallitus valitsee.

Yhtiöllä on toimitusjohtaja, jonka hallitus valitsee. 1 Toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Teleste Oyj, englanniksi Teleste Corporation. Yhtiön kotipaikka on Turku. 2 Toimiala Yhtiön toimialana on elektroniikka- ja tietoliikenneteollisuuden tuotteiden,

Lisätiedot

YHTEISÖSÄÄNNÖT. Kaupunginhallitus liite nro 9 (1/5) Patentti- ja rekisterihallitus Kaupparekisteri

YHTEISÖSÄÄNNÖT. Kaupunginhallitus liite nro 9 (1/5) Patentti- ja rekisterihallitus Kaupparekisteri Patentti ja rekisterihallitus Kaupparekisteri 1 1 1 1 1 Kaupunginhallitus 06.03.2017 liite nro 9 (1/5) YHTEISÖSÄÄNNÖT "' 0) Ytunnus: 18571397 Yritys: Sammakkokangas Oy Sisältö: Voimassaolevat yhteisösäännöt:

Lisätiedot

5 Aputoiminimien toimialat (i) Aputoiminimellä Siun Talous yhtiö tuottaa taloushallinnon ja palkanlaskennan palveluita.

5 Aputoiminimien toimialat (i) Aputoiminimellä Siun Talous yhtiö tuottaa taloushallinnon ja palkanlaskennan palveluita. LUONNOS 24.8.2018 1 [IN-HOUSE] OY siutd109 inhouse yhtiöjärjestys luonnos 24.8.18.doc YHTIÖJÄRJESTYS I Yhtiön perustiedot ja varojenjako 1 Toiminimi Yhtiön toiminimi on [ ] Oy. 2 Aputoiminimet Yhtiön aputoiminimiä

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Oy Apotti Ab 24.03.2017 10:00:52 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 24.03.2017 Toiminimi: Oy Apotti Ab Yritys- ja yhteisötunnus: 2699989-5 Voimassaoloaika,

Lisätiedot

Pöytäkirja 1/2007 PKC GROUP OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS

Pöytäkirja 1/2007 PKC GROUP OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS PKC GROUP OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Pöytäkirja 1/2007 Aika: 29.3.2007 klo 16.00 Paikka: PKC Group Oyj:n toimitilat, Kempele Läsnä: Ääniluettelo, josta käyvät ilmi kokouksessa läsnä olleet osakkeenomistajat,

Lisätiedot

Patentti- ja rekisterihallitus Kaupparekisterijärjestelmä. 13.11.2015 13:42:30 Y-tunnus: 0162720-0 YHTEISÖSÄÄNNÖT

Patentti- ja rekisterihallitus Kaupparekisterijärjestelmä. 13.11.2015 13:42:30 Y-tunnus: 0162720-0 YHTEISÖSÄÄNNÖT Patentti- ja rekisterihallitus Kaupparekisterijärjestelmä 13.11.2015 13:42:30 Y-tunnus: 0162720-0 YHTEISÖSÄÄNNÖT Yritys- ja yhteisötunnus: 0162720-0 Nimi: Parikkalan Valo Oy Sisältö: Yhteisösäännöt Voimassaoloaika:

Lisätiedot

EHDOTUKSET ELEKTROBIT OYJ:N VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE

EHDOTUKSET ELEKTROBIT OYJ:N VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE EHDOTUKSET ELEKTROBIT OYJ:N VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE 25.3.2010 Copyright Elektrobit Corporation 1 (14) SISÄLLYSLUETTELO: 1. HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA

Lisätiedot

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa osinkoa 0,22 euroa osakkeelta. Osinkoa jaetaan osakkeenomistajalle, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä

Lisätiedot

AFFECTO OYJ PÖRSSITIEDOTE klo 10.30

AFFECTO OYJ PÖRSSITIEDOTE klo 10.30 AFFECTO OYJ PÖRSSITIEDOTE 12.2.2009 klo 10.30 KUTSU AFFECTO OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN :n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään perjantaina 3.4.2009 alkaen klo

Lisätiedot

2 Kokouksen puheenjohtajan valinta ja sihteerin kutsuminen Puheenjohtajaksi valittiin aa Olli Hyvönen ja sihteeriksi kutsuttiin Mirja Kopsa.

2 Kokouksen puheenjohtajan valinta ja sihteerin kutsuminen Puheenjohtajaksi valittiin aa Olli Hyvönen ja sihteeriksi kutsuttiin Mirja Kopsa. 1(5) Aika 23.2.2009 klo 10.00 Paikka Interavanti Oyj, Mannerheimintie 118, 00270 Helsinki Läsnä 22 osakasta edustaen yhteensä 9 169 259 osaketta ja ääntä, joka on 94,5 % yhtiön koko äänimäärästä (9 703

Lisätiedot

REKISTERIOTTEEN TIEDOT

REKISTERIOTTEEN TIEDOT Patentti- ja rekisterihallitus Kaupparekisteri Arkadiankatu 6 A 00100 Helsinki puh. 029 509 5000 kirjaamo@prh.fi Sivu: 1 (4) Luontiajankohta: 28.07.2017 08:48:20 REKISTERIOTTEEN TIEDOT Toiminimi: Huhtanen

Lisätiedot

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa osinkoa 0,10 euroa osakkeelta. Osinkoa jaetaan osakkeenomistajalle, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä

Lisätiedot

HKScan Oyj. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

HKScan Oyj. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa osinkoa 0,24 euroa osakkeelta. Osinkoa jaetaan osakkeenomistajalle, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä

Lisätiedot

Yhtiön toiminimi on Tecnotree Oyj, ruotsiksi Tecnotree Abp ja englanniksi Tecnotree Corporation. Yhtiön kotipaikka on Espoo.

Yhtiön toiminimi on Tecnotree Oyj, ruotsiksi Tecnotree Abp ja englanniksi Tecnotree Corporation. Yhtiön kotipaikka on Espoo. Yhtiöjärjestys päivältä 13.4.2010 Toiminimi: Tecnotree Oyj Yritys- ja yhteisötunnus 1651577-0 Kaupparekisterinumero 808.875 Voimassaoloaika 13.4.2010 TECNOTREE OYJ:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi ja

Lisätiedot

Patentti- ja rekisterihallitus Kaupparekisterijärjestelmä. 22.12.2015 17:43:22 Y-tunnus: 2362008-5 YHTEISÖSÄÄNNÖT

Patentti- ja rekisterihallitus Kaupparekisterijärjestelmä. 22.12.2015 17:43:22 Y-tunnus: 2362008-5 YHTEISÖSÄÄNNÖT Patentti- ja rekisterihallitus Kaupparekisterijärjestelmä 22.12.2015 17:43:22 Y-tunnus: 2362008-5 YHTEISÖSÄÄNNÖT Yritys- ja yhteisötunnus: 2362008-5 Nimi: Top Finance Oy Sisältö: Yhteisösäännöt Voimassaoloaika:

Lisätiedot

Patentti- ja rekisterihallitus Kaupparekisterijärjestelmä :20:04 Y-tunnus: YHTEISÖSÄÄNNÖT. Yritys- ja yhteisötunnus:

Patentti- ja rekisterihallitus Kaupparekisterijärjestelmä :20:04 Y-tunnus: YHTEISÖSÄÄNNÖT. Yritys- ja yhteisötunnus: Patentti- ja rekisterihallitus Kaupparekisterijärjestelmä 26.08.2016 09:20:04 Y-tunnus: 2081212-9 YHTEISÖSÄÄNNÖT Yritys- ja yhteisötunnus: 2081212-9 Nimi: Enfo Oyj Sisältö: Yhteisösäännöt Voimassaoloaika:

Lisätiedot

KALASATAMAN PALVELU 2 OY:N YHTIÖJÄRJESTYS. 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka

KALASATAMAN PALVELU 2 OY:N YHTIÖJÄRJESTYS. 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka KALASATAMAN PALVELU 2 OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka 2 Yhtiön toimiala 3 Osakkeet Yhtiön toiminimi on Kalasataman Palvelu 2 Oy, ruotsiksi Fiskehamnens Service 2 Ab ja kotipaikka Helsinki.

Lisätiedot

KUTSU ORAVA ASUNTORAHASTO OYJ:N YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

KUTSU ORAVA ASUNTORAHASTO OYJ:N YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Orava Asuntorahasto Oyj Pörssitiedote 16.8.2018 kello 9.30 KUTSU ORAVA ASUNTORAHASTO OYJ:N YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Orava Asuntorahasto Oyj:n (jäljempänä Yhtiö ) osakkeenomistajat kutsutaan ylimääräiseen

Lisätiedot

6. 31.10.2013 päättyneen tilikauden tilinpäätöksen, konsernin tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. 31.10.2013 päättyneen tilikauden tilinpäätöksen, konsernin tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen Panostaja Oyj Pörssitiedote YHTIÖKOKOUSKUTSU Panostaja Oyj Pörssitiedote 13.12.2013 klo 10:30 Panostaja Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidetään keskiviikkona tammikuun 29. päivänä 2014 kello 13:00 Technopolis

Lisätiedot

ELECSTER OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 13:00

ELECSTER OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 13:00 ELECSTER OYJ PÖRSSITIEDOTE 21.03.2017 KLO 13:00 YHTIÖKOKOUSKUTSU Elecster Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 20.4.2017 klo 13:00 alkaen yhtiön toimitiloissa

Lisätiedot

Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanottaminen ja äänestyslippujen jakaminen aloitetaan

Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanottaminen ja äänestyslippujen jakaminen aloitetaan MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE 10.2.2010 klo 8.30 YHTIÖKOKOUSKUTSU Martela Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 16.3.2010 klo 15.00 Martelatalossa, Takkatie

Lisätiedot

TECHN POLIS TECHNOPOLlS OYJ

TECHN POLIS TECHNOPOLlS OYJ Liite 6 TECHN POLIS TECHNOPOLlS OYJ YHTiÖKOKOUKSEN ESITYSLISTAN KOHTA 8 HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGON. MAKSUSTA PÄÄTTÄMISESTÄ Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle,

Lisätiedot

1. Yhtiön toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Tuusulan Golfklubi Oy ja kotipaikka Tuusulan kunta.

1. Yhtiön toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Tuusulan Golfklubi Oy ja kotipaikka Tuusulan kunta. TUUSULAN GOLFKLUBI OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1. Yhtiön toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Tuusulan Golfklubi Oy ja kotipaikka Tuusulan kunta. 2. Yhtiön toimiala Yhtiön toimialana on omistaa, hallita

Lisätiedot

Tämä pykälä on sellaisenaan merkittävä osakekirjoihin.

Tämä pykälä on sellaisenaan merkittävä osakekirjoihin. ITÄ-SUOMI LIIKUNTAOPISTO OY:N YHTIÖJÄRJESTYS VANII A YhT IÖJÄ RJE ST YS Yhtiön nimenä on Itä-Suomen Liikuntaopisto Oy ja kotipaikka Joensuun kaupunki. 2 Yhtiön toimialana on rakentaa ja ylläpitää vapaa-ajanviettoa

Lisätiedot

1 JOUKKOLIIKENTEEN LIPPU- JA MAKSUJÄRJESTELMÄ OY:N YHTIÖJÄRJESTYS

1 JOUKKOLIIKENTEEN LIPPU- JA MAKSUJÄRJESTELMÄ OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 JOUKKOLIIKENTEEN LIPPU- JA MAKSUJÄRJESTELMÄ OY:N YHTIÖJÄRJESTYS YHTIÖJÄRJESTYS Liite perustamissopimukseen 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Joukkoliikenteen lippu- ja maksujärjestelmä

Lisätiedot

HK Ruokatalo Oyj:n yhtiöjärjestys

HK Ruokatalo Oyj:n yhtiöjärjestys Voimassa 22.5.2002 alkaen HK Ruokatalo Oyj:n yhtiöjärjestys 1 Yhtiön toiminimi on HK Ruokatalo Oyj. Yhtiön kotipaikka on Turku. 2 Yhtiön toimialana on - lihateollisuuden ja muun elintarviketeollisuuden

Lisätiedot

Yhtiöllä on peruspääomana takuupääoma ja pohjarahasto.

Yhtiöllä on peruspääomana takuupääoma ja pohjarahasto. YHTIÖJÄRJESTYS 2015 YHTIÖJÄRJESTYS 2 (7) 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka 2 Yhtiön toimiala Yhtiön toiminimi on Valion Keskinäinen Vakuutusyhtiö, ja sen kotipaikka Helsinki. Yhtiön toiminta käsittää Euroopan

Lisätiedot

Aika Keskiviikko klo Nordic Aluminium, BO-Sali, Kirkkonummi

Aika Keskiviikko klo Nordic Aluminium, BO-Sali, Kirkkonummi NORDIC ALUMINIUM OYJ PÖYTÄKIRJA VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika Keskiviikko 31.3.2010 klo 13.00-13.30 Paikka Nordic Aluminium, BO-Sali, Kirkkonummi Läsnä Paikalla olivat pöytäkirjan liitteenä 1 olevasta osallistujaluettelosta

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Glaston Oyj Abp 28.02.2013 13:23:46 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 28.02.2013 Toiminimi: Glaston Oyj Abp Yritys- ja yhteisötunnus: 1651585-0

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUKSET VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE

HALLITUKSEN EHDOTUKSET VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE 1 (11) HALLITUKSEN EHDOTUKSET VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE 15. Hallituksen ehdotus yhtiökokoukselle Yhtiön tytäryhtiön omistamien kaikkien DNA Oyj:n osakkeiden myynnin Telenor Mobile Holding AS:lle vahvistamiseksi

Lisätiedot

1(5) MYLLYPURON YHTEISKERHOTILA OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 YHTIÖN TOIMINIMI JA KOTIPAIKKA

1(5) MYLLYPURON YHTEISKERHOTILA OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 YHTIÖN TOIMINIMI JA KOTIPAIKKA 1(5) MYLLYPURON YHTEISKERHOTILA OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 YHTIÖN TOIMINIMI JA KOTIPAIKKA Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy Myllypuron Yhteiskerhotila, ruotsiksi Fastighets AB Kvarnbäckens Klubbhus ja kotipaikka

Lisätiedot

NOKIA OYJ:N YHTIÖJÄRJESTYS

NOKIA OYJ:N YHTIÖJÄRJESTYS NOKIA OYJ:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi Yhtiön toiminimi on Nokia Oyj, sen ruotsinkielinen toiminimi on Nokia Abp ja englanninkielinen toiminimi Nokia Corporation. Kotipaikka Yhtiön kotipaikka on Helsinki.

Lisätiedot

KPK THH OY:N YHTIÖJÄRJESTYS

KPK THH OY:N YHTIÖJÄRJESTYS KPK THH OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi 2 Yhtiön kotipaikka 3 Yhtiön toimiala 4 Tilikausi Yhtiön toiminimi on KPK THH Oy. Yhtiön kotipaikka on Helsinki. 5 Osakkuus yhtiössä ja omistus 6 Osakkeiden

Lisätiedot

ATRIA OYJ YHTIÖKOKOUSKUTSU 2.4.2009 KLO 8.30

ATRIA OYJ YHTIÖKOKOUSKUTSU 2.4.2009 KLO 8.30 ATRIA OYJ YHTIÖKOKOUSKUTSU 2.4.2009 KLO 8.30 YHTIÖKOKOUSKUTSU Atria Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään 29.4.2009 kello 13.00 Finlandia-talossa osoitteessa Mannerheimintie

Lisätiedot

Kutsu varsinaiseen yhtiökokoukseen

Kutsu varsinaiseen yhtiökokoukseen Home > Kutsu varsinaiseen yhtiökokoukseen Kutsu varsinaiseen yhtiökokoukseen Kutsu varsinaiseen yhtiökokoukseen Finnlines Oyj Pörssitiedote 18.3.2010 klo 14.00 KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN 2010 Finnlines

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Asunto-oy Vesalan pientalot 16.10.2015 12:01:06 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 16.10.2015 Toiminimi: Asunto-oy Vesalan pientalot Yritys- ja

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Asunto Oy Kauniaisten Torpantie 7-9 31.05.2012 08:24:48 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 31.05.2012 Toiminimi: Asunto Oy Kauniaisten Torpantie

Lisätiedot

VERITAS ELÄKEVAKUUTUS VUOSIKERTOMUS Eläkevakuutusosakeyhtiö Veritaksen yhtiöjärjestys

VERITAS ELÄKEVAKUUTUS VUOSIKERTOMUS Eläkevakuutusosakeyhtiö Veritaksen yhtiöjärjestys Eläkevakuutusosakeyhtiö Veritaksen yhtiöjärjestys Tämä on käännös ruotsinkielisestä yhtiöjärjestyksestä. Y-tunnus: 0141187-2 1 Toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Pensionsförsäkringsaktiebolaget

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Asunto Oy Porvoon Partiomiehentie 1 - Bostads Ab Patrullvägen 1 24.09.2015 12:22:10 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 24.09.2015 Toiminimi: Asunto

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Oy Porvoon Keskusgolf Ab 21.07.2015 15:03:38 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 21.07.2015 Toiminimi: Oy Porvoon Keskusgolf Ab Yritys- ja yhteisötunnus:

Lisätiedot

15. HALLITUKSEN EHDOTUS YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTTAMISEKSI. Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiöjärjestys muutetaan seuraavasti: ---

15. HALLITUKSEN EHDOTUS YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTTAMISEKSI. Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiöjärjestys muutetaan seuraavasti: --- 15. HALLITUKSEN EHDOTUS YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTTAMISEKSI Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiöjärjestys muutetaan seuraavasti: - yhtiöjärjestyksen 4 koskien täsmäytyspäivää poistetaan, ja yhtiöjärjestyksen

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SIEVI CAPITAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Sievi

HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SIEVI CAPITAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Sievi HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 19.4.2012 Sievi SISÄLLYS: 1 TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3 2 HALLITUKSEN JÄSENTEN JA TILINTARKASTAJAN

Lisätiedot

9 VASTUUVAPAUDESTA PÄÄTTÄMINEN HALLITUKSEN JÄSENILLE JA TOIMITUSJOHTAJALLE

9 VASTUUVAPAUDESTA PÄÄTTÄMINEN HALLITUKSEN JÄSENILLE JA TOIMITUSJOHTAJALLE AFFECTO OYJ PÖYTÄKIRJA 112011 3 (6) 7 TILINPÄÄTÖKSEN VAHVISTAMINEN Merkittiin, että yhtiön ja konsernin tilinpäätös, toimintakertomus ja tilintarkastuskertomus olivat lain ja yhtiöjäijestyksen mukaisesti

Lisätiedot

6. Vuoden 2010 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2010 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen 1 KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Interavanti Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 8.3.2011 kello 10.00 alkaen yhtiön toimistossa osoitteessa Mannerheimintie

Lisätiedot