15. Hallituksen ehdotus yhtiöjärjestyksen muuttamiseksi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "15. Hallituksen ehdotus yhtiöjärjestyksen muuttamiseksi"

Transkriptio

1 C 1 (7) 15. Hallituksen ehdotus yhtiöjärjestyksen muuttamiseksi Hallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan valinta yhtiökokouksen päätöksellä. Hallitus esittää yhtiökokoukselle, että yhtiön yhtiöjärjestyksen 5 :ää ja 13 :ää muutetaan siten, että yhtiökokous valitsee hallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan, kuitenkin siten, että mikäli paikka vapautuu toimikauden aikana, niin hallitus voi valita keskuudestaan tilalle uuden puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan jäljellä olevaksi toimikaudeksi. Osakkeenomistajien nimitystoimikunta on ilmoittanut kannattavansa ehdotusta. Yhtiöjärjestyksen 5 :n nykyinen Hallitukseen kuuluu vähintään kuusi (6) ja enintään yksitoista (11) jäsentä. Hallitus valitsee keskuudestaan hallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Hallituksen jäsenen toimikausi päättyy vaalia seuranneen seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Hallitus nimittää yhtiön toimitusjohtajan ja toimitusjohtajan sijaisen sekä hyväksyy muiden ylimpien johtajien nimitykset. Yhtiöjärjestyksen 13 :n nykyinen Varsinaisessa yhtiökokouksessa on [ ] valittava 9) hallituksen jäsenet; [ ] Yhtiöjärjestyksen 5 :n ehdotettu Hallitukseen kuuluu vähintään kuusi (6) ja enintään yksitoista (11) jäsentä. Yhtiökokous valitsee hallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Hallituksen jäsenen toimikausi päättyy vaalia seuranneen seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Mikäli hallituksen puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja eroaa tai tulee estyneeksi hoitamaan tehtäväänsä toimikautensa aikana, on hallituksella oikeus valita keskuudestaan tilalle uusi puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja jäljellä olevaksi toimikaudeksi. Hallitus nimittää yhtiön toimitusjohtajan ja toimitusjohtajan sijaisen sekä hyväksyy muiden ylimpien johtajien nimitykset. Yhtiöjärjestyksen 13 :n ehdotettu Varsinaisessa yhtiökokouksessa on [ ] valittava 9) hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja sekä muut hallituksen jäsenet. [ ] Muutos terminologiassa. Hallitus esittää yhtiökokoukselle, että yhtiön yhtiöjärjestyksen 8 :ää muutetaan siten, että viittaus Keskuskauppakamarin hyväksymään tilintarkastusyhteisöön muutetaan viittaukseksi tilintarkastusyhteisöön. Yhtiöjärjestyksen 8 :n nykyinen Yhtiöjärjestyksen 8 :n ehdotettu Stora Enso Kanavaranta 1 P.O. Box 309 FI Helsinki, Finland Tel: Legal information Business ID VAT No FI

2 Stora Enso 2 (7) Yhtiössä on yksi (1) varsinainen tilintarkastaja, jonka tulee olla Keskuskauppakamarin hyväksymä tilintarkastusyhteisö [ ]. Yhtiössä on yksi (1) varsinainen tilintarkastaja, jonka tulee olla tilintarkastusyhteisö [ ]. Kutsu yhtiökokoukseen julkistettavaksi yhtiön internetsivuilla. Hallitus esittää yhtiökokoukselle, että yhtiön yhtiöjärjestyksen 10 :ää muutetaan siten, että kutsu yhtiökokoukseen julkaistaan yhtiön internetsivuilla minkä lisäksi tieto kokousajasta ja paikasta sekä yhtiön internetsivujen osoite julkaistaan vähintään kahdessa suomalaisessa ja kahdessa ruotsalaisessa lehdessä. Yhtiöjärjestyksen 10 :n nykyinen Kutsun yhtiökokoukseen toimittaa hallitus julkaisemalla kokousilmoituksen aikaisintaan kolme (3) kuukautta ennen kokouskutsussa mainittua viimeistä ennakkoilmoittautumispäivää ja viimeistään kolme (3) viikkoa ennen yhtiökokouspäivää, aina kuitenkin vähintään yhdeksän (9) päivää ennen osakeyhtiölain mukaista yhtiökokouksen täsmäytyspäivää, määräämissään vähintään kahdessa suomalaisessa ja vähintään kahdessa ruotsalaisessa sanomalehdessä. Muut tiedonannot osakkeenomistajille toimitetaan samalla tavalla. Yhtiöjärjestyksen 10 :n ehdotettu Kutsun yhtiökokoukseen toimittaa hallitus julkaisemalla kokousilmoituksen yhtiön internetsivuilla aikaisintaan kolme (3) kuukautta ennen kokouskutsussa mainittua viimeistä ennakkoilmoittautumispäivää ja viimeistään kolme (3) viikkoa ennen yhtiökokouspäivää, aina kuitenkin vähintään yhdeksän (9) päivää ennen osakeyhtiölain mukaista yhtiökokouksen täsmäytyspäivää. Lisäksi yhtiön tulee julkaista tieto yhtiökokouksen ajasta ja paikasta sekä yhtiön internetsivujen osoite vähintään kahdessa suomalaisessa ja kahdessa ruotsalaisessa sanomalehdessä. Muut tiedonannot osakkeenomistajille toimitetaan samalla tavalla. 16. Hallituksen ehdotus osakkeenomistajien nimitystoimikunnan työjärjestyksen muuttamiseksi Hallitus esittää yhtiökokoukselle, että osakkeenomistajien nimitystoimikunnan työjärjestyksen 3.1 kohtaa muutetaan siten, että osakkeenomistajien nimitystoimikunnan tehtäviin kuuluu valmistella ja tehdä yhtiökokoukselle ehdotus hallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan valinnasta yhdessä hallituksen jäseniä koskevan ehdotuksen kanssa. Työjärjestyksen 3.1 kohdan nykyinen Nimitystoimikunnalla on valta ja valtuutus suorittaa seuraavia tehtäviä ja täyttää Työjärjestyksen 3.1 kohdan ehdotettu Nimitystoimikunnalla on valta ja valtuutus suorittaa seuraavia tehtäviä ja täyttää

3 Stora Enso 3 (7) seuraavat vastuut: [...] valmistella ja tehdä yhtiökokoukselle esitys, joka koskee [...]: ii. hallituksen jäseniä; [...] seuraavat vastuut: [...] valmistella ja tehdä yhtiökokoukselle esitys, joka koskee [...]: ii. hallituksen puheenjohtajaa, varapuheenjohtajaa ja muita hallituksen jäseniä; [...] Helsinki, helmikuun 3. päivänä 2017 STORA ENSO OYJ HALLITUS STORA ENSO OYJ:N YHTIÖJÄRJESTYS EHDOTETUILLA MUUTOKSILLA I YHTIÖN TOIMINIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALA 1 Yhtiön toiminimi on Stora Enso Oyj ja kotipaikka Helsinki. 2 Yhtiön toimialana on, joko välittömästi tai tytäryhtiöidensä ja osakkuusyhtiöidensä kautta, metsä-, konepaja-, kemian ja muun tehdasteollisuuden, maa- ja metsätalouden, kauppamerenkulun sekä kaivosteollisuuden harjoittaminen, vesivoiman hankinta ja rakentaminen sekä rahoitustoiminta. Yhtiö voi myös suorittaa toimialaansa kuuluvan tietämyksen ja palvelujen myyntiä sekä rakennus-, käyttö-, markkinointi- ja muita niihin verrattavia tehtäviä kotimaassa ja ulkomailla. II OSAKEPÄÄOMA JA OSAKKEET 3 Osakkeet jakautuvat A-sarjan ja R-sarjan osakkeisiin. A-sarjan osakkeiden omistajilla on yksi ääni kutakin edustamaansa osaketta kohti. R-sarjan osakkeet tuottavat omistajalleen yhden äänen kutakin kymmentä osaketta kohti. Jokaisella osakkeenomistajalla on kuitenkin vähintään yksi ääni. Yhtiön osakkeet kuuluvat arvo-osuusjärjestelmään. III YHTIÖN JOHTO

4 Stora Enso 4 (7) 4 Yhtiön asioita hoitavat hallitus ja toimitusjohtaja. Yhtiön toimielimien tehtävät määräytyvät Suomen lain, yhtiöjärjestyksen ja yhtiön hallituksen erikseen määrittelemän konserninhallinto-ohjeen mukaisesti. 5 Hallitukseen kuuluu vähintään kuusi (6) ja enintään yksitoista (11) jäsentä. Yhtiökokous valitsee hallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Hallituksen jäsenen toimikausi päättyy vaalia seuranneen seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Mikäli hallituksen puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja eroaa tai tulee estyneeksi hoitamaan tehtäväänsä toimikautensa aikana, on hallituksella oikeus valita keskuudestaan tilalle uusi puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja jäljellä olevaksi toimikaudeksi. Hallitus nimittää yhtiön toimitusjohtajan ja toimitusjohtajan sijaisen sekä hyväksyy muiden ylimpien johtajien nimitykset. 6 Yhtiötä edustavat - hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja sekä toimitusjohtajan sijainen kukin yksin; - hallituksen varsinaiset jäsenet kaksi yhdessä; - ne henkilöt yksin, jotka hallitus siihen oikeuttaa - taikka ne henkilöt kaksi yhdessä tai yhdessä hallituksen varsinaisen jäsenen kanssa, jotka hallitus siihen oikeuttaa. Yhtiön prokuroista päättää hallitus. IV TILINPÄÄTÖS JA TILINTARKASTUS 7 Yhtiön tilikausi on kalenterivuosi. Tilinpäätöksen on oltava valmiina niin ajoissa, että se voidaan antaa tilintarkastajille vähintään kuukautta ennen varsinaista yhtiökokousta. 8 Yhtiössä on yksi (1) varsinainen tilintarkastaja, jonka tulee olla tilintarkastusyhteisö. Tilintarkastajan valitsee yhtiökokous toimikaudeksi, joka päättyy vaalia seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. V YHTIÖKOKOUS

5 Stora Enso 5 (7) 9 Yhtiökokouksessa läsnäolevat osakkeenomistajat tai heidän lailliset edustajansa tai lainmukaisesti valtuutetut asiamiehensä ovat oikeutetut käyttämään osakkaiden päättämisoikeutta yhtiön asioissa. Osakkeenomistajan on, saadakseen osallistua yhtiökokoukseen, ilmoittauduttava yhtiölle ennakkoon viimeistään kokouskutsussa mainittuna päivänä, joka voi olla aikaisintaan kymmenen (10) päivää ennen kokousta. Koska yhtiön osakkeet kuuluvat arvo-osuusjärjestelmään, on lisäksi otettava huomioon, mitä osakeyhtiölaissa on sanottu oikeudesta osallistua yhtiökokoukseen. 10 Kutsun yhtiökokoukseen toimittaa hallitus julkaisemalla kokousilmoituksen yhtiön internetsivuilla aikaisintaan kolme (3) kuukautta ennen kokouskutsussa mainittua viimeistä ennakkoilmoittautumispäivää ja viimeistään kolme (3) viikkoa ennen yhtiökokouspäivää, aina kuitenkin vähintään yhdeksän (9) päivää ennen osakeyhtiölain mukaista yhtiökokouksen täsmäytyspäivää. Lisäksi yhtiön tulee julkaista tieto yhtiökokouksen ajasta ja paikasta sekä yhtiön internetsivujen osoite vähintään kahdessa suomalaisessa ja kahdessa ruotsalaisessa sanomalehdessä. Muut tiedonannot osakkeenomistajille toimitetaan samalla tavalla. 11 Yhtiökokous pidetään Helsingissä. 12 Varsinainen yhtiökokous on pidettävä vuosittain kesäkuun loppuun mennessä. Ylimääräinen yhtiökokous pidetään silloin, kun hallitus katsoo sen tarpeelliseksi taikka jos tilintarkastaja tai osakkeenomistajat, joilla on vähintään yksi kymmenesosa kaikista osakkeista, kirjallisesti sitä vaativat ilmoittamansa asian käsittelyä varten. 13 Varsinaisessa yhtiökokouksessa on: esitettävä 1. tilinpäätös, joka käsittää tuloslaskelman, taseen, liitetiedot ja rahoituslaskelman; 2. toimintakertomus; 3. tilintarkastuskertomus; päätettävä 4. tilinpäätöksen vahvistamisesta; 5. taseen osoittaman voiton käyttämisestä; 6. vastuuvapaudesta hallituksen jäsenille sekä toimitusjohtajalle; 7. hallituksen jäsenten lukumäärästä; 8. hallituksen jäsenten ja tilintarkastajan palkkion määräämisestä;

6 Stora Enso 6 (7) valittava 9. hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja sekä muut hallituksen jäsenet; ja 10. tilintarkastaja; sekä käsiteltävä 11. muut kokouskutsussa erikseen mainitut asiat. VI OSAKKEIDEN MUUNTAMINEN 14 Yhtiön A-osake voidaan muuntaa R-osakkeeksi tässä pykälässä säädetyillä edellytyksillä. Muuntamisesta ei suoriteta rahavastiketta. Yhtiön A-osake voidaan muuntaa R-osakkeeksi osakkeenomistajan tai hallintarekisteröityjen osakkeiden osalta arvo-osuusrekisteriin merkityn omaisuuden hoitajan vaatimuksesta. Osakkeenomistajan vaatimus osakkeen muuntamisesta on esitettävä yhtiölle kirjallisesti. Vaatimuksessa on ilmoitettava muunnettaviksi tulevien osakkeiden lukumäärät sekä arvo-osuustili, jolle osakkeita vastaavat arvoosuudet on kirjattu. Muuntamista koskeva vaatimus voidaan esittää yhtiölle koska tahansa, ei kuitenkaan sen jälkeen kun hallitus on tehnyt päätöksen yhtiökokouksen koollekutsumisesta. Sanotun päätöksen ja sitä seuraavan yhtiökokouksen välisenä aikana tehty muuntovaatimus katsotaan saapuneeksi ja käsitellään yhtiökokouksen ja sitä mahdollisesti seuraavan täsmäytyspäivän jälkeen. Yhtiö voi pyytää tehtäväksi osakkeenomistajan arvo-osuustilille omistajan luovutuskompetenssia rajoittavan merkinnän muuntamismenettelyn ajaksi. Yhtiön tulee ilmoittaa muuntamisesta johtuvat osakkeiden lukumääriä koskevat muutokset viivytyksettä kaupparekisteriin. Osakkeen muuntamista koskeva vaatimus voidaan peruuttaa siihen asti, kunnes ilmoitus muuntamisesta on tehty kaupparekisteriin. Peruutuksen tapahduttua yhtiö pyytää mahdollisen luovutuskompetenssia rajoittavan merkinnän poistamista osakkeenomistajan arvo-osuustililtä. A-osake muuntuu R-osakkeeksi kaupparekisterimerkinnän tapahduttua. Muuntovaatimuksen tekijälle ja arvo-osuusrekisterin pitäjälle ilmoitetaan muuntamisen rekisteröimisestä. Hallitus päättää tarvittaessa tarkemmista menettelytavoista osakkeiden muuntamiseen liittyen.

7 Stora Enso 7 (7)

Yhtiön toiminimi on Metsä Board Oyj ja englanniksi Metsä Board Corporation.

Yhtiön toiminimi on Metsä Board Oyj ja englanniksi Metsä Board Corporation. Metsä Board Oyj:n yhtiöjärjestys 1 Toiminimi Yhtiön toiminimi on Metsä Board Oyj ja englanniksi Metsä Board Corporation. 2 Kotipaikka Yhtiön kotipaikka on Helsinki. 3 Toimiala Yhtiön toimialana on harjoittaa

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUS VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE 24.3.2011 YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTTAMISEKSI

HALLITUKSEN EHDOTUS VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE 24.3.2011 YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTTAMISEKSI 1(7) HALLITUKSEN EHDOTUS VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE 24.3.2011 YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTTAMISEKSI 1 Yhtiöjärjestyksen muuttaminen Hallitus ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että yhtiöjärjestyksen

Lisätiedot

SYSOPEN DIGIA OYJ HALLITUKSEN EHDOTUKSET

SYSOPEN DIGIA OYJ HALLITUKSEN EHDOTUKSET SYSOPEN DIGIA OYJ HALLITUKSEN EHDOTUKSET SysOpen Digia Oyj:n ( Yhtiö ) hallitus ehdottaa, että Yhtiön 28.2.2007 pidettävä varsinainen yhtiökokous päättäisi jäljempänä tarkemmin määritellyistä asioista.

Lisätiedot

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että vuodelta 2010 vahvistettavan taseen perusteella ei makseta osinkoa. Hallituksen ehdotus koskien

Lisätiedot

Hallituksen ehdotus uudeksi yhtiöjärjestykseksi

Hallituksen ehdotus uudeksi yhtiöjärjestykseksi Hallituksen ehdotus yhtiöjärjestyksen muuttamiseksi Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous päättää muuttaa yhtiöjärjestystä lähinnä vuonna 2006 voimaantulleen uuden osakeyhtiölain johdosta seuraavasti: poistetaan

Lisätiedot

Varsinainen yhtiökokous torstaina 13. maaliskuuta 2008 klo 12.00 Diana-auditorio, Erottajankatu 5, Helsinki

Varsinainen yhtiökokous torstaina 13. maaliskuuta 2008 klo 12.00 Diana-auditorio, Erottajankatu 5, Helsinki 1. Yhtiökokouksen avaaminen 2. Puheenjohtajan valitseminen Varsinainen yhtiökokous torstaina 13. maaliskuuta 2008 klo 12.00 Diana-auditorio, Erottajankatu 5, Helsinki Esityslista 3. Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSI-ILMOITUS 11.9.2001 1(1)

OLVI OYJ PÖRSSI-ILMOITUS 11.9.2001 1(1) OLVI OYJ PÖRSSI-ILMOITUS 11.9.2001 1(1) OLVI OYJ:N YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTOS KAUPPAREKISTERIIN Olvi Oyj:n yhtiöjärjestyksen muutos on merkitty 4.9.2001 kaupparekisteriin. Olvi Oyj:n varsinainen yhtiökokous

Lisätiedot

1 Yhtiön nimi on Raute Oyj, englanniksi Raute Corporation ja ruotsiksi Raute Abp. Yhtiön kotipaikka on Lahti.

1 Yhtiön nimi on Raute Oyj, englanniksi Raute Corporation ja ruotsiksi Raute Abp. Yhtiön kotipaikka on Lahti. Ehdotus 16.4.2012 pidettävälle Raute Oyj:n varsinaiselle yhtiökokoukselle Raute Oyj:n uudeksi yhtiöjärjestykseksi. Ehdotettu 12:n muutos näkyy tiedostossa muutosmerkittynä. RAUTE OYJ:N YHTIÖJÄRJESTYS 1

Lisätiedot

AVILON OYJ:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi Yhtiön toiminimi on Avilon Oyj, englanniksi Avilon Plc. 2 Kotipaikka Yhtiön kotipaikka on Valkeakoski. 3 Toimiala Yhtiön toimialana on harjoittaa joko suoraan taikka

Lisätiedot

Yhtiössä on erilaisia osakkeita seuraavasti:

Yhtiössä on erilaisia osakkeita seuraavasti: Y-tunnus: 0347890- Sivu JOENSUUN PYSAKOINTI OY:N YHTIOJARJESTYS 1 Yhtiön toiminimi on Joensuun Pysäköinti Oy ja kotipaikka on Joensuun kaupunki. 2 Yhtiön toimialana on maankäyttö- ja rakennuslain sekä

Lisätiedot

Yhtiön toiminimi on Gammasora Oy ja kotipaikka Helsinki.

Yhtiön toiminimi on Gammasora Oy ja kotipaikka Helsinki. Liite 1 GAMMASORA OY YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka 2 Yhtiön toimiala 3 Hallitus 4 Toimitusjohtaja 5 Edustamisoikeus 6 Tilintarkastaja Yhtiön toiminimi on Gammasora Oy ja kotipaikka Helsinki.

Lisätiedot

YHTIÖJÄRJESTYS. (ei muutosta) 2 Toimiala

YHTIÖJÄRJESTYS. (ei muutosta) 2 Toimiala Nykyinen OMNIA KOULUTUS OY:N YHTIÖJÄRJESTYS Muutosehdotukset OMNIA KOULUTUS OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Omnia koulutus Oy ja kotipaikka Espoo. 1 Toiminimi ja kotipaikka

Lisätiedot

Raute Oyj:n hallituksen ehdotus yhtiöjärjestyksen 12 muuttamisesta

Raute Oyj:n hallituksen ehdotus yhtiöjärjestyksen 12 muuttamisesta Raute Oyj:n hallituksen ehdotus yhtiöjärjestyksen 12 muuttamisesta Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous päättää muuttaa yhtiöjärjestyksenä 12 seuraavasti: Nykyinen muoto: Kutsu varsinaiseen ja ylimääräiseen

Lisätiedot

Yhtiöllä on peruspääomana takuupääoma ja pohjarahasto.

Yhtiöllä on peruspääomana takuupääoma ja pohjarahasto. YHTIÖJÄRJESTYS 2015 YHTIÖJÄRJESTYS 2 (7) 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka 2 Yhtiön toimiala Yhtiön toiminimi on Valion Keskinäinen Vakuutusyhtiö, ja sen kotipaikka Helsinki. Yhtiön toiminta käsittää Euroopan

Lisätiedot

Yhtiöjärjestys on hyväksytty varsinaisessa yhtiökokouksessa ja merkitty kaupparekisteriin

Yhtiöjärjestys on hyväksytty varsinaisessa yhtiökokouksessa ja merkitty kaupparekisteriin 1 Yhtiöjärjestys on hyväksytty varsinaisessa yhtiökokouksessa 9.5.2016 ja merkitty kaupparekisteriin 20.5.2016. 1 KÖYLIÖN-SÄKYLÄN SÄHKÖ OY YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi on Köyliön-Säkylän Sähkö Oy

Lisätiedot

Marimekko Oyj Pörssitiedote 1 (6) 16.3.2009 klo 14.30

Marimekko Oyj Pörssitiedote 1 (6) 16.3.2009 klo 14.30 Marimekko Oyj Pörssitiedote 1 (6) 16.3.2009 klo 14.30 KUTSU MARIMEKKO OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Marimekko Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: FIT Biotech Oy 15.06.2015 17:54:35 1(6) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 15.06.2015 Toiminimi: FIT Biotech Oy Yritys- ja yhteisötunnus: 0984183-4 Voimassaoloaika,

Lisätiedot

Pöytäkirja 1/2007 PKC GROUP OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS

Pöytäkirja 1/2007 PKC GROUP OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS PKC GROUP OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Pöytäkirja 1/2007 Aika: 29.3.2007 klo 16.00 Paikka: PKC Group Oyj:n toimitilat, Kempele Läsnä: Ääniluettelo, josta käyvät ilmi kokouksessa läsnä olleet osakkeenomistajat,

Lisätiedot

VAPO OY:N YHTIÖJÄRJESTYS

VAPO OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 VAPO OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön nimi on Vapo Oy ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki. 2 Yhtiön toimialana on harjoittaa turveteollisuutta, mekaanista metsäteollisuutta, energian, kasvualustojen ja turvejalosteiden

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Oy Apotti Ab 24.03.2017 10:00:52 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 24.03.2017 Toiminimi: Oy Apotti Ab Yritys- ja yhteisötunnus: 2699989-5 Voimassaoloaika,

Lisätiedot

TECHN POLIS TECHNOPOLlS OYJ

TECHN POLIS TECHNOPOLlS OYJ Liite 6 TECHN POLIS TECHNOPOLlS OYJ YHTiÖKOKOUKSEN ESITYSLISTAN KOHTA 8 HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGON. MAKSUSTA PÄÄTTÄMISESTÄ Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle,

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri. Yhtiöjärjestys päivältä 01.12.1997 Toiminimi: Bridge Areena Oy

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri. Yhtiöjärjestys päivältä 01.12.1997 Toiminimi: Bridge Areena Oy PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 01.12.1997 Toiminimi: Bridge Areena Oy Yritys- ja yhteisötunnus: 1464743-8 Kaupparekisterinumero: 723.420 Voimassaoloaika: 01.12.1997

Lisätiedot

LUONNOS 26.11.2015 TYKKIMÄEN VAPAA-AIKAKESKUS OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi on Tykkimäen vapaa-aikakeskus Oy ja kotipaikka Kouvola. 2 Yhtiön toimialana on matkailun ohjelmapalvelutoiminta, majoitus-

Lisätiedot

Yhtiön toiminimi on Tecnotree Oyj, ruotsiksi Tecnotree Abp ja englanniksi Tecnotree Corporation. Yhtiön kotipaikka on Espoo.

Yhtiön toiminimi on Tecnotree Oyj, ruotsiksi Tecnotree Abp ja englanniksi Tecnotree Corporation. Yhtiön kotipaikka on Espoo. Yhtiöjärjestys päivältä 13.4.2010 Toiminimi: Tecnotree Oyj Yritys- ja yhteisötunnus 1651577-0 Kaupparekisterinumero 808.875 Voimassaoloaika 13.4.2010 TECNOTREE OYJ:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi ja

Lisätiedot

1 Yhtiön toiminimi on Fingrid Oyj. Yhtiön kotipaikka on Helsinki.

1 Yhtiön toiminimi on Fingrid Oyj. Yhtiön kotipaikka on Helsinki. Sivu: 1(5) FINGRID OYJ:N YHTIÖJÄRJESTYS I YHTIÖN TOIMINIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALA 1 Yhtiön toiminimi on Fingrid Oyj. Yhtiön kotipaikka on Helsinki. 2 Yhtiön toimialana on harjoittaa sähkömarkkinalain

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGON MAKSAMISESTA

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGON MAKSAMISESTA 1 (6) HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGON MAKSAMISESTA Yhtiön hallituksen voitonjakoehdotus on julkistettu 18.2.2010. ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa vuodelta

Lisätiedot

Yhtiön tarkoituksena ei ole tuottaa voittoa osakkeenomistajilleen. Yhtiön osakepääoma on miljoona (1.000.000) euroa.

Yhtiön tarkoituksena ei ole tuottaa voittoa osakkeenomistajilleen. Yhtiön osakepääoma on miljoona (1.000.000) euroa. 1 (5) SAVONLINNAN JÄÄHALLI OSAKEYHTIÖN YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Savonlinnan Jäähalli Osakeyhtiö ja sen kotipaikka on Savonlinna. 2 Yhtiön toimiala Yhtiön tarkoituksena

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Nro 1 /2010. Ravintola Palace Gourmeti Eteläranta 10, 10 krs. Helsinki. Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Tuomo Lähdesmäki avasi kokouksen.

PÖYTÄKIRJA Nro 1 /2010. Ravintola Palace Gourmeti Eteläranta 10, 10 krs. Helsinki. Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Tuomo Lähdesmäki avasi kokouksen. VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS ASPOCOMP GROUP OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 13.4.2010 klo 10:00 Paikka: Läsnä: Ravintola Palace Gourmeti Eteläranta 10, 10 krs. Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina

Lisätiedot

Hallituksen ehdotukset yhtiökokoukselle. Ekokem Oyj:n yhtiökokous

Hallituksen ehdotukset yhtiökokoukselle. Ekokem Oyj:n yhtiökokous Hallituksen ehdotukset yhtiökokoukselle Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksu Hallitus esittää, että Kertyneistä voittovaroista jaetaan osinkoa 11 266 560 euroa eli 3,20 euroa kutakin A-osaketta

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Asunto-oy Vesalan pientalot 16.10.2015 12:01:06 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 16.10.2015 Toiminimi: Asunto-oy Vesalan pientalot Yritys- ja

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Asunto Oy Porvoon Partiomiehentie 1 - Bostads Ab Patrullvägen 1 24.09.2015 12:22:10 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 24.09.2015 Toiminimi: Asunto

Lisätiedot

YHTIÖJÄRJESTYS. 1 Toiminimi ja kotipaikka

YHTIÖJÄRJESTYS. 1 Toiminimi ja kotipaikka YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy Helsingin Kalasataman Kymppi, ruotsiksi Fastighets Ab Fiskehamnen Tio i Helsingfors ja kotipaikka Helsinki. 2 Toimiala Yhtiön

Lisätiedot

Aika Keskiviikko klo Nordic Aluminium, BO-Sali, Kirkkonummi

Aika Keskiviikko klo Nordic Aluminium, BO-Sali, Kirkkonummi NORDIC ALUMINIUM OYJ PÖYTÄKIRJA VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika Keskiviikko 31.3.2010 klo 13.00-13.30 Paikka Nordic Aluminium, BO-Sali, Kirkkonummi Läsnä Paikalla olivat pöytäkirjan liitteenä 1 olevasta osallistujaluettelosta

Lisätiedot

INTERAVANTI OYJ PÖYTÄKIRJA Y1/2007

INTERAVANTI OYJ PÖYTÄKIRJA Y1/2007 1(6) Aika 1.3.2007 klo 10.00 Paikka Interavanti Oyj, Mannerheimintie 118, 00270 Helsinki Läsnä 18 osakasta edustaen yhteensä 9 164 964 osaketta ja ääntä, joka on 94,4 % yhtiön koko äänimäärästä (9 703

Lisätiedot

GOLF TALMA OY 1 (6) 15.7.2011

GOLF TALMA OY 1 (6) 15.7.2011 GOLF TALMA OY 1 (6) GOLF TALMA OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka 2 Yhtiön toimiala Yhtiön toiminimi on Golf Talma Oy ja kotipaikka Sipoo. Yhtiön toimialana on toimia golfkeskuksena ja

Lisätiedot

Fingrid Oyj:n varsinainen yhtiökokous

Fingrid Oyj:n varsinainen yhtiökokous Fingrid Oyj:n varsinainen yhtiökokous Aika: klo 11.00 Paikka: Fingrid Oyj, Läkkisepäntie 21, Helsinki Läsnä: Kokouksessa olivat edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta (Liite 1) ilmenevät

Lisätiedot

Yhtiöllä on toimitusjohtaja, jonka hallitus valitsee.

Yhtiöllä on toimitusjohtaja, jonka hallitus valitsee. 1 Toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Teleste Oyj, englanniksi Teleste Corporation. Yhtiön kotipaikka on Turku. 2 Toimiala Yhtiön toimialana on elektroniikka- ja tietoliikenneteollisuuden tuotteiden,

Lisätiedot

ASUNTO-OY KRAAKUNVARPU. Yhtiöjärjestys. 1 Yhtiön toiminimi on Asunto-Oy Kraakunvarpu ja kotipaikka Turun kaupunki.

ASUNTO-OY KRAAKUNVARPU. Yhtiöjärjestys. 1 Yhtiön toiminimi on Asunto-Oy Kraakunvarpu ja kotipaikka Turun kaupunki. 1 ASUNTO-OY KRAAKUNVARPU Yhtiöjärjestys 1 Yhtiön toiminimi on Asunto-Oy Kraakunvarpu ja kotipaikka Turun kaupunki. 2 Yhtiön toimialana on Turun kaupungin Varissuon kaupunginosan 37. korttelin tontin n:o

Lisätiedot

1 Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Lakeuden Helmi, Tyrnävä.

1 Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Lakeuden Helmi, Tyrnävä. Sivu: 1(5) Kysytty 01-09-2014. Voimassa 28-08-2014 lähtien Asunto Oy Lakeuden Helmi, Tyrnävä Yhtiöjärjestys 1 Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Lakeuden Helmi, Tyrnävä. 2 Yhtiön kotipaikka on Tyrnävä. 3 Yhtiön

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Asunto Oy Rovaniemen Salmenperä 5 07.01.2015 18:43:52 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 07.01.2015 Toiminimi: Asunto Oy Rovaniemen Salmenperä 5

Lisätiedot

ASUNTO OY ETELÄ HESPERIANKATU 6

ASUNTO OY ETELÄ HESPERIANKATU 6 9.6.2005 YHTIÖJÄRJESTYS ASUNTO OY ETELÄ HESPERIANKATU 6 ASUNTO OY ETELÄ HESPERIANKATU 6 1(5) Yhtiöjärjestys 1 Toiminimi Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Etelä Hesperiankatu 6 ja kotipaikka Helsinki. 2 Toimiala

Lisätiedot

Finnlines Oyj:n yhtiökokouskutsu 2012

Finnlines Oyj:n yhtiökokouskutsu 2012 Home > Finnlines Oyj:n yhtiökokouskutsu 2012 Finnlines Oyj:n yhtiökokouskutsu 2012 Pörssitiedote 20.3.2012 klo 15:30 FINNLINES OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU 2012 Finnlines Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen

Lisätiedot

OKO Osuuspankkien PÖRSSITIEDOTE 30.3.2006, klo 16.15 1 (6) Keskuspankki Oyj. OKOn varsinaisen yhtiökokouksen päätökset

OKO Osuuspankkien PÖRSSITIEDOTE 30.3.2006, klo 16.15 1 (6) Keskuspankki Oyj. OKOn varsinaisen yhtiökokouksen päätökset OKO Osuuspankkien PÖRSSITIEDOTE 30.3.2006, klo 16.15 1 (6) Keskuspankki Oyj OKOn varsinaisen yhtiökokouksen päätökset OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj:n varsinainen yhtiökokous 30.3.2006 vahvisti vuoden

Lisätiedot

Hallitus. Toiminimi ja kotipaikka. Yhtiön toiminnan käsittämät vakuutuslajit. Osakkuus. 1 Yhtiön toiminimi on Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö

Hallitus. Toiminimi ja kotipaikka. Yhtiön toiminnan käsittämät vakuutuslajit. Osakkuus. 1 Yhtiön toiminimi on Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Yhtiöjärjestys Toiminimi ja kotipaikka 1 Yhtiön toiminimi on Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma, ruotsiksi Ömsesidiga arbetspensionsförsäkringsbolaget Varma ja englanniksi Varma Mutual Pension Insurance

Lisätiedot

ASUNTO-OSAKEYHTIÖ AHTOLA YHTIÖJÄRJESTYS. ASUNTO-OY AHTOLA 1 (6) Kaupparekisterin rekisteröimä Toiminimi

ASUNTO-OSAKEYHTIÖ AHTOLA YHTIÖJÄRJESTYS. ASUNTO-OY AHTOLA 1 (6) Kaupparekisterin rekisteröimä Toiminimi ASUNTO-OY AHTOLA 1 (6) ASUNTO-OSAKEYHTIÖ AHTOLA YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi Yhtiön toiminimi on Asunto-Oy Ahtola ja kotipaikka Helsingin kaupunki. 2 Toimiala Yhtiön toimialana on omistaa ja hallita tonttia

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Asunto Oy Porvoon Vesitorninmäki 06.08.2016 14:35:02 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 06.08.2016 Toiminimi: Asunto Oy Porvoon Vesitorninmäki Yritys-

Lisätiedot

(6) Vuoden 2016 konsernitilinpäätöksen sisältävän tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

(6) Vuoden 2016 konsernitilinpäätöksen sisältävän tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen Ferratum Oyj:n osakkeenomistajille KUTSU FERRATUM OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Ferratum Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan yhtiön varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään 4.5.2017, klo 10.00 alkaen

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Glaston Oyj Abp 28.02.2013 13:23:46 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 28.02.2013 Toiminimi: Glaston Oyj Abp Yritys- ja yhteisötunnus: 1651585-0

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (2)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (2) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 10.4.2001 klo 13.00 1 (2) OLVI OYJ:N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET Olvi Oyj jakaa 0,90 euroa osinkoa vuodelta 2000. Nykyiset hallituksen jäsenet valittiin uudelleen hallitukseen.

Lisätiedot

EHDOTUS MUUTOKSIKSI METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULU OY:n YHTIÖJÄRJESTYKSEEN

EHDOTUS MUUTOKSIKSI METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULU OY:n YHTIÖJÄRJESTYKSEEN 11.8.14 EHDOTUS MUUTOKSIKSI METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULU OY:n YHTIÖJÄRJESTYKSEEN Voimassa oleva yhtiöjärjestys Esitys yhtiöjärjestyksen muutoksiksi Perustelut/huomioita: Yhtiöjärjestyksen muutosesityksen

Lisätiedot

Yhtiön nimi on Asunto Oy Kahisevanrinne ja kotipaikka Espoon kaupunki.

Yhtiön nimi on Asunto Oy Kahisevanrinne ja kotipaikka Espoon kaupunki. Asunto Oy Kahisevanrinteen Y H T I Ö J Ä R J E S T Y S 1 Yhtiön nimi on Asunto Oy Kahisevanrinne ja kotipaikka Espoon kaupunki. 2 Yhtiön tarkoituksena on omistaa ja hallita tonttia n:o 10 Espoon kaupungin

Lisätiedot

TELESTE OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS

TELESTE OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS PÖYTÄKIRJA TELESTE OYJ 1 (5) TELESTE OYJ:N Aika: Tiistaina kello 15.00 Paikka: Läsnä: Finlandia-talo, Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät

Lisätiedot

Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous

Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous Aika: 25.4.2013 klo 14.00 Paikka: Kulttuuritalo, Sturenkatu 4, 00510 Helsinki Läsnä: Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta

Lisätiedot

Hallituksen puheenjohtaja Hannu Ryöppönen avasi kokouksen. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin oikeustieteen kandidaatti Mikko Vasko.

Hallituksen puheenjohtaja Hannu Ryöppönen avasi kokouksen. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin oikeustieteen kandidaatti Mikko Vasko. 1(5) TIIMARI OYJ ABP (y-tunnus 0106264-1) VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1/2010 Aika: Paikka: 30.3.2010, kello 13.00 alkaen Scandic Marski hotelli, Mannerheimintie 10, 00100 Helsinki 1. KOKOUKSEN

Lisätiedot

Osuuskunnan toiminimi on Suomen Luotto-osuuskunta, ruotsiksi Finlands Kreditandelslaget ja sen kotipaikka on Helsinki.

Osuuskunnan toiminimi on Suomen Luotto-osuuskunta, ruotsiksi Finlands Kreditandelslaget ja sen kotipaikka on Helsinki. SUOMEN LUOTTO-OSUUSKUNTA 1 (5) 16.4.2013 SUOMEN LUOTTO-OSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT 1 TOIMINIMI JA KOTIPAIKKA Osuuskunnan toiminimi on Suomen Luotto-osuuskunta, ruotsiksi Finlands Kreditandelslaget ja sen kotipaikka

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Terveystalo Oyj 27.09.2017 08:17:58 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 27.09.2017 Toiminimi: Terveystalo Oyj Yritys- ja yhteisötunnus: 2575979-3

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Asunto Oy Porvoon Puolukkapolku 2 - Bostads Ab Lingonstigen 2 i 15.10.2015 11:28:32 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 15.10.2015 Toiminimi: Asunto

Lisätiedot

Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät osaldceenomistajat.

Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät osaldceenomistajat. PÖYTÄKIRJA 1/2014 1(5) VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 9.4.2014 klo 15.00 Paikka Läsnä Finlandia talon Helsinki-sali, Mannerheimintie 13, Helsinld Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta

Lisätiedot

KALASATAMAN PALVELU 2 OY:N YHTIÖJÄRJESTYS. 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka

KALASATAMAN PALVELU 2 OY:N YHTIÖJÄRJESTYS. 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka KALASATAMAN PALVELU 2 OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka 2 Yhtiön toimiala 3 Osakkeet Yhtiön toiminimi on Kalasataman Palvelu 2 Oy, ruotsiksi Fiskehamnens Service 2 Ab ja kotipaikka Helsinki.

Lisätiedot

Patentti- ja rekisterihallitus Kaupparekisterijärjestelmä :32:53 Y-tunnus: YHTEISÖSÄÄNNÖT

Patentti- ja rekisterihallitus Kaupparekisterijärjestelmä :32:53 Y-tunnus: YHTEISÖSÄÄNNÖT Patentti- ja rekisterihallitus Kaupparekisterijärjestelmä 09.08.2016 08:32:53 Y-tunnus: 0220285-3 YHTEISÖSÄÄNNÖT Yritys- ja yhteisötunnus: 0220285-3 Nimi: Lähitaksi Oy Sisältö: Yhteisösäännöt Voimassaoloaika:

Lisätiedot

TELESTE OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS

TELESTE OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS PÖYTÄKIRJA TELESTE OYJ 1 (5) TELESTE OYJ:N Aika: Torstaina kello 15.00 Paikka: Läsnä: Finlandia-talo, Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina ääniluettelosta ilmenevät osakkeenomistajat. 1 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Patentti- ja rekisterihallitus Kaupparekisterijärjestelmä :20:04 Y-tunnus: YHTEISÖSÄÄNNÖT. Yritys- ja yhteisötunnus:

Patentti- ja rekisterihallitus Kaupparekisterijärjestelmä :20:04 Y-tunnus: YHTEISÖSÄÄNNÖT. Yritys- ja yhteisötunnus: Patentti- ja rekisterihallitus Kaupparekisterijärjestelmä 26.08.2016 09:20:04 Y-tunnus: 2081212-9 YHTEISÖSÄÄNNÖT Yritys- ja yhteisötunnus: 2081212-9 Nimi: Enfo Oyj Sisältö: Yhteisösäännöt Voimassaoloaika:

Lisätiedot

TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN

TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN 1 TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN Hallitus ehdottaa 11.4.2017 kokoontuvalle varsinaiselle yhtiökokoukselle, että tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016 vahvistettavan taseen

Lisätiedot

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa osinkoa 0,22 euroa osakkeelta. Osinkoa jaetaan osakkeenomistajalle, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Asunto Oy Mäkikyläntornit, Kuusankoski 05.10.2015 09:39:26 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 05.10.2015 Toiminimi: Asunto Oy Mäkikyläntornit, Kuusankoski

Lisätiedot

1. TOIMINIMI JA KOTIPAIKKA Yhtiön toiminimi on Katin Golf Oy ja sen kotipaikka on Sotkamo.

1. TOIMINIMI JA KOTIPAIKKA Yhtiön toiminimi on Katin Golf Oy ja sen kotipaikka on Sotkamo. KATIN GOLF OY:N YHTIÖJÄRJESTYS Y-tunnus: 0807649-9 Sivu 1 1. TOIMINIMI JA KOTIPAIKKA Yhtiön toiminimi on Katin Golf Oy ja sen kotipaikka on Sotkamo. 2. TOIMIALA Yhtiön toimialana on Sotkamossa hallita

Lisätiedot

eportti - Yhtiöjärjestys

eportti - Yhtiöjärjestys Sivu 1/5 PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 27.06.1997 Toiminimi: Asunto Oy Töölö-Hesperia Yritys- ja yhteisötunnus: 0200373-1 Kaupparekisterinumero: 75.920 Voimassaoloaika:

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖRJESTYS: Fastighets Ab Commerce Kristinestad - Kiinteistö Oy Commerce 05.03.2014 11:58:45 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 05.03.2014 Toiminimi: Fastighets

Lisätiedot

Oulu ICT Oy Varsinainen yhtiökokous 22.4.2015

Oulu ICT Oy Varsinainen yhtiökokous 22.4.2015 Oulu ICT Oy Varsinainen yhtiökokous 22.4.2015 KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Oulu ICT Oy:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 22.4.2015 klo 13.00

Lisätiedot

ALMA MEDIA OYJ:N OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN TYÖJÄRJESTYS NIMITYSTOIMIKUNNAN TARKOITUS JA TEHTÄVÄT

ALMA MEDIA OYJ:N OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN TYÖJÄRJESTYS NIMITYSTOIMIKUNNAN TARKOITUS JA TEHTÄVÄT ALMA MEDIA OYJ:N OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN TYÖJÄRJESTYS 1 NIMITYSTOIMIKUNNAN TARKOITUS JA TEHTÄVÄT 2 Alma Media Oyj:n ( Yhtiö ) osakkeenomistajien nimitystoimikunta ( Toimikunta ) on yhtiön

Lisätiedot

SUOMEN LUOTTO-OSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT

SUOMEN LUOTTO-OSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT Kysytty 27-01-2013. Voimassa 27-12-2012 lähtien SUOMEN LUOTTO-OSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT 1 TOIMINIMI JA KOTIPAIKKA Osuuskunnan toiminimi on Suomen Luotto-osuuskunta, ruotsiksi Finlands Kreditandelslaget ja sen

Lisätiedot

Varsinainen yhtiökokous tiistaina klo Akseli Gallen-Kallela -kabinetissa Hotel Kämpissä, Pohjoisesplanadi 29, Helsinki

Varsinainen yhtiökokous tiistaina klo Akseli Gallen-Kallela -kabinetissa Hotel Kämpissä, Pohjoisesplanadi 29, Helsinki Varsinainen yhtiökokous tiistaina klo 11.00 Akseli Gallen-Kallela -kabinetissa Hotel Kämpissä, Pohjoisesplanadi 29, 00100 Helsinki Esityslista 1. Kokouksen avaaminen 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

20.02.2015 2014/76024 7. Patentti- ja rekisterihallitus PL 1140 00101 Helsinki. Economy PP Finlande 127125 ltella Posti Oy

20.02.2015 2014/76024 7. Patentti- ja rekisterihallitus PL 1140 00101 Helsinki. Economy PP Finlande 127125 ltella Posti Oy PL 1140 00101 Helsinki 20.02.2015 2014/76024 7 Economy PP Finlande 127125 ltella Posti Oy Jari Niiranen Peltoniementie 6 a 30 40520 Jyväskylä Aliot-Cioud Oy, 2658934-3 Kaupparekisteri-ilmoituksenne on

Lisätiedot

Kokouskutsu otettiin pöytäkirjan liitteeksi 1.

Kokouskutsu otettiin pöytäkirjan liitteeksi 1. LEMMINKÄINEN OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2015 1(5) VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika Paikka Läsnä 25.3.2015 klo 15.00 Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varman tilat, Salmisaarenranta 11, Helsinki Kokouksessa olivat

Lisätiedot

14.3.2013 klo 15.15. 3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

14.3.2013 klo 15.15. 3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen TULIKIVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 14.3.2013 klo 15.15 YHTIÖKOKOUSKUTSU Tulikivi Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään 16. huhtikuuta 2013 klo 13 alkaen Juuan Nunnanlahdessa,

Lisätiedot

Tämä pykälä on sellaisenaan merkittävä osakekirjoihin.

Tämä pykälä on sellaisenaan merkittävä osakekirjoihin. ITÄ-SUOMI LIIKUNTAOPISTO OY:N YHTIÖJÄRJESTYS VANII A YhT IÖJÄ RJE ST YS Yhtiön nimenä on Itä-Suomen Liikuntaopisto Oy ja kotipaikka Joensuun kaupunki. 2 Yhtiön toimialana on rakentaa ja ylläpitää vapaa-ajanviettoa

Lisätiedot

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen. 5. Läsnäolevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen. 5. Läsnäolevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen KUTSU SRV YHTIÖT OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN SRV Yhtiöt Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 23.3.2017 kello 16.00 alkaen SRV Yhtiöt Oyj:n toimitalossa

Lisätiedot

CapMan Oyj:n varsinainen yhtiökokous

CapMan Oyj:n varsinainen yhtiökokous CapMan Oyj:n varsinainen yhtiökokous Aika: klo 10.00 Paikka: Läsnä: Yrjönkatu 18 (G18-juhlasali), 00120 Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta (Liite

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Oy Porvoon Keskusgolf Ab 21.07.2015 15:03:38 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 21.07.2015 Toiminimi: Oy Porvoon Keskusgolf Ab Yritys- ja yhteisötunnus:

Lisätiedot

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä, osingonmaksua sekä hallituksen valtuutusta päättämään lisäosingon jakamisesta

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä, osingonmaksua sekä hallituksen valtuutusta päättämään lisäosingon jakamisesta Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä, osingonmaksua sekä hallituksen valtuutusta päättämään lisäosingon jakamisesta Tilinpäätöksen 31.12.2015 mukaan emoyhtiön jakokelpoiset

Lisätiedot

Hallituksen puheenjohtaja Antti Pankakoski avasi kokouksen.

Hallituksen puheenjohtaja Antti Pankakoski avasi kokouksen. CERTEUM OY Pöytäkirja 1/2015 Y-tunnus: 2617068-1 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 24.4.2015, klo 13.00 Paikka Ravintola Bank Meeting Point neuvotteluhuoneet 8-9, Unioninkatu 22, Helsinki. Läsnä Liitteessä

Lisätiedot

ELECSTER OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 13:00

ELECSTER OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 13:00 ELECSTER OYJ PÖRSSITIEDOTE 21.03.2017 KLO 13:00 YHTIÖKOKOUSKUTSU Elecster Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 20.4.2017 klo 13:00 alkaen yhtiön toimitiloissa

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Asunto-Oy Säästöpurje 19.03.2015 16:26:25 1(14) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 19.03.2015 Toiminimi: Asunto-Oy Säästöpurje Yritys- ja yhteisötunnus:

Lisätiedot

SCANFIL OYJ Y:0190457-0 P Ö Y T Ä K I R J A. No. 1/2011. Sievissä 13. päivänä huhtikuuta 2011 SCANFIL OYJ - VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2011

SCANFIL OYJ Y:0190457-0 P Ö Y T Ä K I R J A. No. 1/2011. Sievissä 13. päivänä huhtikuuta 2011 SCANFIL OYJ - VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2011 SCANFIL OYJ Y:0190457-0 P Ö Y T Ä K I R J A No. 1/2011 Sievissä 13. päivänä huhtikuuta 2011 SCANFIL OYJ - VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2011 Aika: 13.4.2011 alkaen klo. 14:00 Paikka: Yhtiön pääkonttori, Sievi

Lisätiedot

NURMINEN LOGISTICS OYJ PÖYTÄKIRJA No 1/2014

NURMINEN LOGISTICS OYJ PÖYTÄKIRJA No 1/2014 NURMINEN LOGISTICS OYJ PÖYTÄKIRJA No 1/2014 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: Paikka: Läsnä: Tiistaina 8.4.2014 klo 13.00 alkaen Satamakaari 24, 00980 Helsinki Pöytäkirjan liitteenä 1 olevan ääniluettelon

Lisätiedot

FINGRID OYJ:N YHTIÖJÄRJESTYS

FINGRID OYJ:N YHTIÖJÄRJESTYS FINGRID OYJ:N YHTIÖJÄRJESTYS I YHTIÖN TOIMINIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALA 1 Yhtiön toiminimi on Fingrid Oyj. Yhtiön kotipaikka on Helsinki. 2 Yhtiön toimiala on harjoittaa sähkön suurvoimansiirtopalvelujen

Lisätiedot

CapMan Oyj:n yhtiöjärjestys

CapMan Oyj:n yhtiöjärjestys 1 of 5 CapMan Oyj:n yhtiöjärjestys CapMan Oyj:n yhtiöjärjestys on hyväksytty yhtiön varsinaisessa yhtiökokouksessa 14.3.2012. 1. Toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on CapMan Oyj, ruotsiksi CapMan

Lisätiedot

Nykyinen (voimassa 27.12.2012 lukien) (Päätettäväksi varsinaisessa osuuskunnan kokouksessa 16.4.2013. Voimaan mahdollisimman pian.

Nykyinen (voimassa 27.12.2012 lukien) (Päätettäväksi varsinaisessa osuuskunnan kokouksessa 16.4.2013. Voimaan mahdollisimman pian. 16.4.2013 SUOMEN LUOTTO-OSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT Nykyinen (voimassa 27.12.2012 lukien) Muutosehdotus (Päätettäväksi varsinaisessa osuuskunnan kokouksessa 16.4.2013. Voimaan mahdollisimman pian.) 1 Toiminimi

Lisätiedot

NOKIA OYJ:N YHTIÖJÄRJESTYS

NOKIA OYJ:N YHTIÖJÄRJESTYS NOKIA OYJ:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi Yhtiön toiminimi on Nokia Oyj, sen ruotsinkielinen toiminimi on Nokia Abp ja englanninkielinen toiminimi Nokia Corporation. Kotipaikka Yhtiön kotipaikka on Helsinki.

Lisätiedot

Turun seudun puhdistamo Oy:n yhtiöjärjestys. Turun seudun puhdistamo Oy:n yhtiöjärjestys

Turun seudun puhdistamo Oy:n yhtiöjärjestys. Turun seudun puhdistamo Oy:n yhtiöjärjestys Turun seudun puhdistamo Oy:n yhtiöjärjestys 1 Toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Turun seudun puhdistamo Oy ja kotipaikka Turku. 2 Toimiala Yhtiön toimialana on jätevesien siirto ja puhdistus,

Lisätiedot

Säätiön nimi on Rengon Säästöpankkisäätiö ja kotipaikka Hämeenlinna.

Säätiön nimi on Rengon Säästöpankkisäätiö ja kotipaikka Hämeenlinna. 1 (6) RENGON SÄÄSTÖPANKKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 Säätiön nimi ja kotipaikka Säätiön nimi on Rengon Säästöpankkisäätiö ja kotipaikka Hämeenlinna. 2 Säätiön tarkoitus Säätiön tarkoituksena on Kanta-Hämeen ja Riihimäen

Lisätiedot

STOCKMANN Oyj Abp:n yhtiöjärjestys

STOCKMANN Oyj Abp:n yhtiöjärjestys STOCKMANN Oyj Abp:n yhtiöjärjestys 1 Toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Stockmann Oyj Abp, englanniksi Stockmann plc ja kotipaikka Helsinki. 2 Toimiala Yhtiön toimialana on harjoittaa tavaratalotoimintaa,

Lisätiedot

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa osinkoa 0,10 euroa osakkeelta. Osinkoa jaetaan osakkeenomistajalle, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä

Lisätiedot

Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous

Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous Aika: 24.4.2014 klo 13.00 Paikka: Läsnä: Finlandia-talon kongressisiipi, Mannerheimintie 13 e, Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta

Lisätiedot

ALMA MEDIA OYJ PÖYTÄKIRJA 1/ (6) Pörssitalo, Pörssisali, Fabianinkatu 14, Helsinki

ALMA MEDIA OYJ PÖYTÄKIRJA 1/ (6) Pörssitalo, Pörssisali, Fabianinkatu 14, Helsinki ALMA MEDIA OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2007 1 (6) VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 8.3.2007 klo 14.00-15.01 Paikka Pörssitalo, Pörssisali, Fabianinkatu 14, Helsinki Läsnä Osallistujaluettelossa mainitut osakkeenomistajat

Lisätiedot

Yhtiön kotipaikka on Keravan kaupunki.

Yhtiön kotipaikka on Keravan kaupunki. YHTIÖJÄRJESTYS 1 (5) Luonnos Keski-Uudenmaan informaatioteknologia Oy:n yhtiöjärjestys 1 Yhtiön toiminimi 2 Yhtiön kotipaikka 3 Yhtiön toimiala 4 Yhtiön omistajuus 5 Tilikausi 6 Osakepääoma Yhtiön toiminimi

Lisätiedot

SSH Communications Security Oyj

SSH Communications Security Oyj SSH Communications Security Oyj YHTIÖKOKOUSKUTSU SSH Communications Security Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 20. maaliskuuta 2014 klo 10.00 alkaen

Lisätiedot

SIEVI CAPITAL OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2014

SIEVI CAPITAL OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2014 SIEVI CAPITAL OYJ PÖYTÄKIRJA Y: 0190457-0 No. 1/2014 SIEVI CAPITAL OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2014 AIKA: 8.4.2014 alkaen klo. 13:00 PAIKKA: LÄSNÄ: Yhtiön pääkonttori, Yritystie 6, Sievi Ääniluettelon

Lisätiedot

hallituksen jäsenet, toimitusjohtaja ja teknistä

hallituksen jäsenet, toimitusjohtaja ja teknistä ASPOCOMP GROUP OYJ:N Aika: 26.4.2012 klo 13:00 Paikka: Läsnä: Fondia Oy:n toimitilat, Lönnrotinkatu 5, 4 krs., Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta

Lisätiedot