Osakeannin toissijaisessa merkinnässä Suomen Tilaajavastuu Oy:n uusia B- sarjan osakeita voivat merkitä osakeantiehtojen mukaisesti:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Osakeannin toissijaisessa merkinnässä Suomen Tilaajavastuu Oy:n uusia B- sarjan osakeita voivat merkitä osakeantiehtojen mukaisesti:"

Transkriptio

1 Suomen Tilaajavastuu Oy:n osakeanti ja merkintäoikeus Osakeannin ehdot Suomen Tilaajavastuu Oy:n osakkeenomistajat ovat pidetyssä ylimääräisessä yhtiökokouksessa päättäneet liitteenä 1 olevien osakeantiehtojen mukaisesta suunnatusta osakeannista. Osakeannin toissijaisessa merkinnässä Suomen Tilaajavastuu Oy:n uusia B- sarjan osakeita voivat merkitä osakeantiehtojen mukaisesti: - A-sarjan osakkeita omistavien liittojen jäsenjärjestöt ja konserniyritykset sekä liittojen ja jäsenjärjestöjen konserniyritykset ja jäsenyritykset - Yhtiön avainhenkilöt kuten advisory boardin jäsenet, yhtiön johto, työntekijöille ja työntekijään rinnastettavassa asemassa työskentelevät konsultit, ja - Muut yhtiön hallituksen hyväksymät tahot: kiinteistö- ja rakennusalalla toimivat järjestöt, yritykset, sijoittajat ja yksityishenkilöt voivat ilmaista kiinnostuksensa osakemerkintään täyttämällä ja palauttamalla merkintälistan. Yhtiön hallitus päättää tarkemmin, millä tavalla osakkeita suunnataan tällaisille muille tahoille. Osakeannissa annettavien osakkeiden osakekohtainen merkintähinta on 107,00 euroa. Merkintäoikeus ei ole siirtokelpoinen. Osakemerkinnän tekeminen Mikäli olette kiinnostunut merkitsemään Suomen Tilaajavastuu Oy:n B-sarjan osakkeita, tulee osakemerkintä tehdä merkintäaikana, joka alkaa klo 16:00 ja päättyy klo 16:00. Osakemerkinnät tehdään toimittamalla liitteenä 3 olevan merkintälomake allekirjoitettuna yhtiön hallitukselle joko postitse tai sähköpostitse tämän kirjeen lopussa ilmoitettavilla yhteystiedoilla. Pyydämme huomioimaan, että osakemerkinnän tekeminen peruuttamaton toimenpide ja velvoittaa merkintähinnan maksamiseen antiehtojen mukaisesti. Osakemerkintöjen hyväksymisestä päättää Suomen Tilaajavastuu Oy:n hallitus. 1

2 Merkintähinnan maksaminen Osakkeiden merkintähinta tulee maksaa osakemerkinnän tekemisen jälkeen Suomen Tilaajavastuu Oy:n pankkitilille FI viimeistään 15 päivän kuluessa merkinnän tekemisestä. Viestikenttään lisätään teksti Osakemerkintä B-sarja, merkittyjen osakkeiden kappalemäärä Suomen Tilaajavastuu Oy:n osakkeista Suomen Tilaajavastuu Oy:n osakekanta jakautuu A- ja B-osakkeisiin. Osakkeet eroavat toisistaan siten, että jokainen A-osake tuottaa yhtiökokouksessa yhden äänen ja B-sarjan osakkeilla ei ole äänioikeutta. Suomen Tilaajavastuu Oy:n yhtiöjärjestys on tämän kirjeen liitteenä 2. Yhtiöjärjestyksessä on suostumusja lunastuslausekkeet, jotka rajoittavat yhtiön osakkeiden luovuttamista. Suomen Tilaajavastuu Oy:n A-osakkeiden omistajien kesken on tehty osakassopimus. Suomen Tilaajavastuu Oy:n osakeannissa merkityt uudet B-sarjan osakkeet tuottavat oikeuden osinkoon sekä muut varallisuus- ja hallinnoimisoikeudet yhtiössä osakkeiden rekisteröimisestä lukien. Ylimääräisessä yhtiökokouksessa päättämien osakeantien jälkeen yhtiön osakekanta on seuraava: - A-osakkeita kpl, joista osaketta ei ole vielä rekisteröity kaupparekisteriin, ja - Suunnatussa annissa merkittävät B-osakkeet vähintään kpl ja enintään kpl. Lisäksi yhtiökokous on päättänyt valtuuttaa hallituksen päättämään yhdestä tai useammasta suunnatusta osakeannista yhtiön avainhenkilöille siten, että suunnatussa annissa voidaan korkeintaan B-osaketta. Valtuutus on voimassa asti. Yhteystiedot Lisätietoja osakeannista antaa talousjohtaja Sofie Lindholm sähköpostitse osakemerkinta@tilaajavastuu.fi. Suomen Tilaajavastuu Oy:lle toimitettavat merkintälomakkeet tulee toimittaa sähköpostitse osoitteeseen osakemerkinta@tilaajavastuu.fi tai postitse osoitteeseen Suomen Tilaajavastuu Oy, Legal/Osakemerkintä, Tarvonsalmenkatu 17 B, Espoo. Espoossa Suomen Tilaajavastuu Oy Hallitus 2

3 Liite 1 Osakeannin ehdot 1. Yhtiön nykyisille osakkeenomistajille sekä hallituksen päättämille Yhtiön avainhenkilöille ja muille tahoille tarjotaan merkittäväksi vähintään ja enintään Yhtiön uutta B-sarjan osaketta näiden osakeantiehtojen mukaisesti siten, että ensin nykyiset osakkeenomistajat saavat merkitä osakkeita ensisijaisessa annissa ja sen jälkeen Yhtiön hallitus voi tarjota jäljelle jäävät osakkeet toissijaisessa annissa hallituksen hyväksymille uusille osakkeenomistajille ja/tai sellaisille nykyisille osakkeenomistajille, jotka haluavat merkitä lisäosakkeita. Jos nykyiset osakkeenomistajat haluavat merkitä osakkeita osakeannin enimmäismäärän ylittävän määrän, osakkeet jaetaan halukkaiden kesken merkitsijöiden nykyisen omistusosuuden mukaisessa suhteessa. 2. Jos nykyiset osakkeenomistajat eivät merkitse kaikkia osakkeita, jäljelle jäävät osakkeet tarjotaan merkittäväksi seuraaville tahoille: - A-sarjan osakkeita omistavien liittojen jäsenjärjestöille ja konserniyrityksille sekä liittojen ja jäsenjärjestöjen konserniyrityksille ja jäsenyrityksille - Yhtiön avainhenkilöille kuten advisory boardin jäsenille, yhtiön johdolle, työntekijöille ja työntekijään rinnastettavassa asemassa työskenteleville konsulteille, ja - muille yhtiön hallituksen hyväksymille tahoille kuten esimerkiksi kiinteistö- ja rakentamisalan järjestöille. Yhtiön hallitus päättää toissijaisten merkintöjen hyväksymisestä ja allokoinnista parhaaksi katsomallaan tavalla. 3. Osakeanti toteutetaan osana toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on hankkia Yhtiölle lisää pääomaa sen toiminnan rahoittamiseksi. Osakeannin myötä Yhtiön toimintaedellytykset vahvistuvat. Merkintäetuoikeudesta poikkeamiselle on siten Yhtiön kannalta osakeyhtiölain 9 luvun 4 :ssä tarkoitettu painava taloudellinen syy. 4. Osakkeiden merkintähinta 107,00 euroa osakkeelta. Osakeannin kokonaismäärä on näin ollen vähintään ,00 euroa ja enintään ,00 euroa. Merkintähinta merkitään kokonaisuudessaan sijoitetun vapaan pääoman rahastoon. 5. Yhtiön työntekijän merkitessä osakkeita vähimmäismerkintä määrä on 10 osaketta (merkintähinta yhteensä euroa) ja muille merkitsijöille vähimmäismerkintämäärä on 94 osaketta (merkintähinta yhteensä euroa). 6. Kunkin merkitsijän merkitsemien osakkeiden merkintähinta tulee maksaa rahana Yhtiön pankkitilille FI Merkintähinta tulee maksaa viimeistään viidentoista (15) päivän kuluttua merkinnästä. 7. Merkintähinta perustuu Yhtiön ja merkitsijöiden välisiin neuvotteluihin ja on määritelty vastaamaan Yhtiön arvostusta. 3

4 8. Osakkeiden merkintäaika alkaa ensisijaisen merkinnän osalta heti, kun Yhtiön yhtiökokous on hyväksynyt Osakeannin, ja päättyy klo 16:00. Toissijaisen merkinnän osalta merkintäaika alkaa välittömästi ensisijaisen merkinnän merkintäajan päättymisen jälkeen ja päättyy klo 16:00. Hallituksella voi päätöksellään jatkaa merkintäaikoja enintään kahdella (2) viikolla. Merkinnät tehdään merkitsijöille toimitettaviin erillisiin merkintälistoihin. Täytetty merkintälista on toimitettava Yhtiön hallitukselle alkuperäisenä tai sähköpostin välityksellä merkintäajan päättymisaikaan mennessä. 9. Ensisijainen ja/tai toissijainen merkintäoikeus ei ole siirtokelpoinen. Osakemerkintä on sitova eikä sitä voi peruuttaa tai muuttaa. 10. Osakemerkintöjen hyväksymisestä vastaa Yhtiön hallitus. 11. Osakkeet tuottavat oikeuden osinkoon sekä muut varallisuus- ja hallinnoimisoikeudet yhtiössä osakkeiden rekisteröimisestä lukien. 12. Osakeantiin liittyvistä muista seikoista ja niistä aiheutuvista käytännön toimenpiteistä päättää yhtiön hallitus. 4

5 Liite 2 SUOMEN TILAAJAVASTUU OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Suomen Tilaajavastuu Oy ja kotipaikka Helsinki. 2 Toimiala Yhtiön toimialana on sähköisten ja tietoteknisten verkkopalveluiden tuottaminen sekä niihin liittyvä koulutus ja konsultointi. 3 Osakkeet Yhtiöllä voi olla kaksi (2) osakesarjaa, A- ja B-sarja. Osakesarjat eroavat toisistaan siten, että jokainen A-sarjan osake tuottaa yhtiökokouksessa yhden äänen ja B- sarjan osakkeilla ei ole äänioikeutta. 4 Hallitus Yhtiöllä on hallitus, johon kuuluu neljästä kahdeksaan (4-8) varsinaista jäsentä ja kullekin hallituksen jäsenelle tarvittaessa yksi (1) varajäsen. Hallituksen jäsenet valitaan tehtäviinsä toistaiseksi. 5 Yhtiön edustaminen Yhtiötä edustavat paitsi hallitus myös toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja kumpikin yksin sekä hallituksen muut jäsenet kaksi yhdessä. Lisäksi hallitus voi antaa nimetyille henkilöille oikeuden yhtiön edustamiseen siten, että siihen oikeutetut edustavat yhtiötä kaksi yhdessä tai kukin erikseen yhdessä hallituksen jonkun jäsenen tai toimitusjohtajan kanssa. 6 Tilintarkastaja Yhtiössä on yksi varsinainen tilintarkastaja ja yksi varatilintarkastaja. Mikäli tilintarkastajaksi valitaan Keskuskauppakamarin tai kauppakamarin hyväksymä tilintarkastusyhteisö, ei varatilintarkastajaa tarvitse valita. Tilintarkastajat valitaan tehtäviinsä toistaiseksi. 7 Yhtiökokouskutsu Kutsu yhtiökokoukseen on toimitettava aikaisintaan kahta (2) kuukautta ja viimeistään viikkoa ennen yhtiökokousta kirjallisesti jokaiselle osakkeenomistajalle lähettämällä kirje osakkeenomistajan osakasluetteloon merkittyyn osoitteeseen tai sähköinen tiedoksianto osakkeenomistajan yhtiölle ilmoittamaan sähköpostiosoitteeseen. 8 Varsinainen yhtiökokous Varsinainen yhtiökokous on pidettävä vuosittain hallituksen määräämänä päivänä kuuden (6) kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä. Varsinaisessa yhtiökokouksessa on päätettävä: 1. tilinpäätöksen vahvistamisesta; 2. taseen osoittaman voiton käyttämisestä; 5

6 3. vastuuvapaudesta hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle; 4. tarvittaessa hallituksen ja tilintarkastajan valinnasta. 9 Lunastuslauseke Jos A-sarjan osake siirtyy muulta omistajalta kuin yhtiöltä yhtiön ulkopuoliselle uudelle osakkeenomistajalle, on siirronsaajan viipymättä ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle ja yhtiöllä on ensisijainen ja yhtiön A-sarjan osakkeen osakkeenomistajilla toissijainen oikeus lunastaa osake. Jos B-sarjan osake siirtyy muulta omistajalta kuin yhtiöltä yhtiön ulkopuoliselle uudelle osakkeenomistajalle, on siirronsaajan viipymättä ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle ja yhtiöllä on ensisijainen ja A-sarjan osakkeenomistajilla toissijainen ja B-sarjan osakkeenomistajilla kolmassijainen oikeus lunastaa osake. Lunastus toteutetaan seuraavilla ehdoilla: 1) Lunastusoikeus ei koske sulautumiseen perustuvia saantoja. 2) Jos useammat lunastajat haluavat käyttää lunastusoikeuttaan, osakkeet on jaettava hallituksen toimesta lunastukseen halukkaiden kesken heidän aikaisemmin omistamiensa osakkeiden mukaisessa suhteessa niin, että vain A-sarjan osakkeenomistajille on oikeus lunastaa A-sarjan osakkeita ja että A-sarjan osakkeenomistajilla on ensisijainen lunastusoikeus B-sarjan osakkeiden osalta. Mikäli osakkeiden jako ei näin mene tasan, jaetaan ylijääneet osakkeet lunastusta haluavien lunastukseen oikeutettujen kesken arvalla. 3) Lunastushinta on vilpittömässä mielessä olleen ostajan osakkeista maksama hinta ja vastikkeettomassa saannossa osakkeiden käypä arvo. 4) Hallituksen tulee antaa A-sarjan osakkeen osakkeenomistajille tieto A-sarjan osakkeen siirtymisestä neljäntoista (14) päivän kuluessa siirtoilmoituksesta lukien samalla tavalla kuin kokouskutsu annetaan tiedoksi. Hallituksen tulee antaa osakkeenomistajille tieto B-sarjan osakkeen siirtymisestä neljäntoista (14) päivän kuluessa siirtoilmoituksesta lukien samalla tavalla kuin kokouskutsu annetaan tiedoksi. Tiedon tulee sisältää siirronsaajan nimi, osakkeiden lunastushinta ja päivämäärä, jolloin lunastusvaatimus on viimeistään tehtävä hallitukselle. Samassa yhteydessä hallituksen on myös ilmoitettava lunastukseen oikeutetuille osakkeenomistajille, tuleeko hallitus mahdollisen valtuutuksen perusteella päättämään lunastusoikeuden käyttämisestä tai tuleeko hallitus ehdottamaan yhtiökokoukselle lunastusoikeuden käyttämistä. 5) Lunastukseen oikeutettujen osakkeenomistajien tulee esittää lunastusvaatimuksensa kirjallisesti yhtiön hallitukselle kuudenkymmenen (60) päivän kuluessa siirtoilmoituksesta. 6) Yhtiön tulee esittää lunastusvaatimuksensa kirjallisesti siirronsaajalle neljänkymmenenviiden (45) päivän kuluessa siirtoilmoituksesta. Yhtiö voi lunastaa osakkeet vain jakokelpoisilla varoilla. 7) Lunastajan on suoritettava lunastushinta siirronsaajalle käteisenä rahana tai pankin varmentamana maksusitoumuksena neljäntoista (14) päivän kuluessa lunastusvaatimuksen tekemisestä lukien tai mainitussa määräajassa talletettava yhtiön kotipaikan lääninhallituksen haltuun. Jos siirto on vastikkeeton, lunastushinta on maksettava neljäntoista päivän (14) kuluessa lunastushinnan vahvistamisesta lukien. Asianmukainen viittaus tähän pykälään tulee merkitä osakekirjaan, osakasluetteloon, mahdolliseen väliaikaistodistukseen sekä osakeantilippuun. 6

Osakeannin toissijaisessa merkinnässä Suomen Tilaajavastuu Oy:n uusia B- sarjan osakeita voivat merkitä osakeantiehtojen mukaisesti:

Osakeannin toissijaisessa merkinnässä Suomen Tilaajavastuu Oy:n uusia B- sarjan osakeita voivat merkitä osakeantiehtojen mukaisesti: 15.10.2018 Suomen Tilaajavastuu Oy:n osakeanti ja merkintäoikeus Osakeannin ehdot Suomen Tilaajavastuu Oy:n osakkeenomistajat ovat 24.9.2018 pidetyssä ylimääräisessä yhtiökokouksessa päättäneet liitteenä

Lisätiedot

LUONNOS 26.11.2015 TYKKIMÄEN VAPAA-AIKAKESKUS OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi on Tykkimäen vapaa-aikakeskus Oy ja kotipaikka Kouvola. 2 Yhtiön toimialana on matkailun ohjelmapalvelutoiminta, majoitus-

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Suurpellon jätehuolto Oy 30.11.2015 13:50:00 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 30.11.2015 Toiminimi: Suurpellon jätehuolto Oy Yritys- ja yhteisötunnus:

Lisätiedot

YHTIÖJÄRJESTYS. (ei muutosta) 2 Toimiala

YHTIÖJÄRJESTYS. (ei muutosta) 2 Toimiala Nykyinen OMNIA KOULUTUS OY:N YHTIÖJÄRJESTYS Muutosehdotukset OMNIA KOULUTUS OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Omnia koulutus Oy ja kotipaikka Espoo. 1 Toiminimi ja kotipaikka

Lisätiedot

Koha-Suomi Oy Yhtiöjärjestys

Koha-Suomi Oy Yhtiöjärjestys 1 Koha-Suomi Oy Yhtiöjärjestys 2 1. Yhtiön toiminimi Yhtiön toiminimi on Koha-Suomi Oy, ruotsiksi Koha-Finland Ab ja englanniksi Koha-Finland Ltd. 2. Yhtiön kotipaikka Yhtiön kotipaikka on Mikkeli. 3.

Lisätiedot

Yhtiön tarkoituksena ei ole tuottaa voittoa osakkeenomistajilleen. Yhtiön osakepääoma on miljoona (1.000.000) euroa.

Yhtiön tarkoituksena ei ole tuottaa voittoa osakkeenomistajilleen. Yhtiön osakepääoma on miljoona (1.000.000) euroa. 1 (5) SAVONLINNAN JÄÄHALLI OSAKEYHTIÖN YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Savonlinnan Jäähalli Osakeyhtiö ja sen kotipaikka on Savonlinna. 2 Yhtiön toimiala Yhtiön tarkoituksena

Lisätiedot

VAPO OY:N YHTIÖJÄRJESTYS

VAPO OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 VAPO OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön nimi on Vapo Oy ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki. 2 Yhtiön toimialana on harjoittaa turveteollisuutta, mekaanista metsäteollisuutta, energian, kasvualustojen ja turvejalosteiden

Lisätiedot

Yhtiöjärjestys on hyväksytty varsinaisessa yhtiökokouksessa ja merkitty kaupparekisteriin

Yhtiöjärjestys on hyväksytty varsinaisessa yhtiökokouksessa ja merkitty kaupparekisteriin 1 Yhtiöjärjestys on hyväksytty varsinaisessa yhtiökokouksessa 9.5.2016 ja merkitty kaupparekisteriin 20.5.2016. 1 KÖYLIÖN-SÄKYLÄN SÄHKÖ OY YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi on Köyliön-Säkylän Sähkö Oy

Lisätiedot

EHDOTUS MUUTOKSIKSI METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULU OY:n YHTIÖJÄRJESTYKSEEN

EHDOTUS MUUTOKSIKSI METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULU OY:n YHTIÖJÄRJESTYKSEEN 11.8.14 EHDOTUS MUUTOKSIKSI METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULU OY:n YHTIÖJÄRJESTYKSEEN Voimassa oleva yhtiöjärjestys Esitys yhtiöjärjestyksen muutoksiksi Perustelut/huomioita: Yhtiöjärjestyksen muutosesityksen

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri. Yhtiöjärjestys päivältä 01.12.1997 Toiminimi: Bridge Areena Oy

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri. Yhtiöjärjestys päivältä 01.12.1997 Toiminimi: Bridge Areena Oy PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 01.12.1997 Toiminimi: Bridge Areena Oy Yritys- ja yhteisötunnus: 1464743-8 Kaupparekisterinumero: 723.420 Voimassaoloaika: 01.12.1997

Lisätiedot

Yhtiön toiminimi on Nurmijärven Työterveys Oy ja ruotsiksi Arbetshälsan i Nurmijärvi Ab.

Yhtiön toiminimi on Nurmijärven Työterveys Oy ja ruotsiksi Arbetshälsan i Nurmijärvi Ab. YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi Yhtiön toiminimi on Nurmijärven Työterveys Oy ja ruotsiksi Arbetshälsan i Nurmijärvi Ab. 2 Kotipaikka Yhtiön kotipaikka on Nurmijärven kunta. 3 Toimiala Yhtiön toimialana on

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Tikkurilan Golfkeskus Oy 19.11.2017 08:29:24 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 19.11.2017 Toiminimi: Tikkurilan Golfkeskus Oy Yritys- ja yhteisötunnus:

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN ATERIA- JA SIIVOUSPALVELUT JATSI OY Y-tunnus [ ] / 2018

JÄRVENPÄÄN ATERIA- JA SIIVOUSPALVELUT JATSI OY Y-tunnus [ ] / 2018 OSAKKEENOMISTAJAN YKSIMIELINEN PÄÄTÖS Tämä päätös on osakeyhtiölain 5 luvun 1 :n mukainen yhtiön osakkeenomistajan tekemä yksimielinen päätös. Osakkeenomistaja: Järvenpään kaupunki (y-tunnus 0126541-4),

Lisätiedot

SYSOPEN DIGIA OYJ HALLITUKSEN EHDOTUKSET

SYSOPEN DIGIA OYJ HALLITUKSEN EHDOTUKSET SYSOPEN DIGIA OYJ HALLITUKSEN EHDOTUKSET SysOpen Digia Oyj:n ( Yhtiö ) hallitus ehdottaa, että Yhtiön 28.2.2007 pidettävä varsinainen yhtiökokous päättäisi jäljempänä tarkemmin määritellyistä asioista.

Lisätiedot

Yhtiön kotipaikka on Keravan kaupunki.

Yhtiön kotipaikka on Keravan kaupunki. YHTIÖJÄRJESTYS 1 (5) Luonnos Keski-Uudenmaan informaatioteknologia Oy:n yhtiöjärjestys 1 Yhtiön toiminimi 2 Yhtiön kotipaikka 3 Yhtiön toimiala 4 Yhtiön omistajuus 5 Tilikausi 6 Osakepääoma Yhtiön toiminimi

Lisätiedot

Merkintäesite: Osakeannin ehdot:

Merkintäesite: Osakeannin ehdot: Merkintäesite: Osakeannin ehdot: PS Kemi Oy:n varsinainen yhtiökokous on päättänyt tarjota maksullisessa osakeannissa merkittäväksi enintään seitsemäntuhattaviisisataaseitsemänkymmentäyksi (7571) kappaletta

Lisätiedot

20.02.2015 2014/76024 7. Patentti- ja rekisterihallitus PL 1140 00101 Helsinki. Economy PP Finlande 127125 ltella Posti Oy

20.02.2015 2014/76024 7. Patentti- ja rekisterihallitus PL 1140 00101 Helsinki. Economy PP Finlande 127125 ltella Posti Oy PL 1140 00101 Helsinki 20.02.2015 2014/76024 7 Economy PP Finlande 127125 ltella Posti Oy Jari Niiranen Peltoniementie 6 a 30 40520 Jyväskylä Aliot-Cioud Oy, 2658934-3 Kaupparekisteri-ilmoituksenne on

Lisätiedot

1 Yhtiön nimi on Raute Oyj, englanniksi Raute Corporation ja ruotsiksi Raute Abp. Yhtiön kotipaikka on Lahti.

1 Yhtiön nimi on Raute Oyj, englanniksi Raute Corporation ja ruotsiksi Raute Abp. Yhtiön kotipaikka on Lahti. Ehdotus 16.4.2012 pidettävälle Raute Oyj:n varsinaiselle yhtiökokoukselle Raute Oyj:n uudeksi yhtiöjärjestykseksi. Ehdotettu 12:n muutos näkyy tiedostossa muutosmerkittynä. RAUTE OYJ:N YHTIÖJÄRJESTYS 1

Lisätiedot

Patentti- ja rekisterihallitus Kaupparekisterijärjestelmä :32:53 Y-tunnus: YHTEISÖSÄÄNNÖT

Patentti- ja rekisterihallitus Kaupparekisterijärjestelmä :32:53 Y-tunnus: YHTEISÖSÄÄNNÖT Patentti- ja rekisterihallitus Kaupparekisterijärjestelmä 09.08.2016 08:32:53 Y-tunnus: 0220285-3 YHTEISÖSÄÄNNÖT Yritys- ja yhteisötunnus: 0220285-3 Nimi: Lähitaksi Oy Sisältö: Yhteisösäännöt Voimassaoloaika:

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSI-ILMOITUS 11.9.2001 1(1)

OLVI OYJ PÖRSSI-ILMOITUS 11.9.2001 1(1) OLVI OYJ PÖRSSI-ILMOITUS 11.9.2001 1(1) OLVI OYJ:N YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTOS KAUPPAREKISTERIIN Olvi Oyj:n yhtiöjärjestyksen muutos on merkitty 4.9.2001 kaupparekisteriin. Olvi Oyj:n varsinainen yhtiökokous

Lisätiedot

KIINTEISTÖ OY UTSUVAARANTÄHTI Y H T I Ö J Ä R J E S T Y S

KIINTEISTÖ OY UTSUVAARANTÄHTI Y H T I Ö J Ä R J E S T Y S KIINTEISTÖ OY UTSUVAARANTÄHTI Y H T I Ö J Ä R J E S T Y S 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka 2 Yhtiön toimiala 3 Osakepääoma Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy Utsuvaarantähti ja kotipaikka Kittilä Yhtiön

Lisätiedot

Raute Oyj:n hallituksen ehdotus yhtiöjärjestyksen 12 muuttamisesta

Raute Oyj:n hallituksen ehdotus yhtiöjärjestyksen 12 muuttamisesta Raute Oyj:n hallituksen ehdotus yhtiöjärjestyksen 12 muuttamisesta Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous päättää muuttaa yhtiöjärjestyksenä 12 seuraavasti: Nykyinen muoto: Kutsu varsinaiseen ja ylimääräiseen

Lisätiedot

1 Yhtiön toiminimi on Fingrid Oyj. Yhtiön kotipaikka on Helsinki.

1 Yhtiön toiminimi on Fingrid Oyj. Yhtiön kotipaikka on Helsinki. Sivu: 1(5) FINGRID OYJ:N YHTIÖJÄRJESTYS I YHTIÖN TOIMINIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALA 1 Yhtiön toiminimi on Fingrid Oyj. Yhtiön kotipaikka on Helsinki. 2 Yhtiön toimialana on harjoittaa sähkömarkkinalain

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: FIT Biotech Oy 15.06.2015 17:54:35 1(6) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 15.06.2015 Toiminimi: FIT Biotech Oy Yritys- ja yhteisötunnus: 0984183-4 Voimassaoloaika,

Lisätiedot

HALLITUKSEN, NIMITYS- JA PALKITSEMISVALIOKUNNAN JA TARKASTUSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS

HALLITUKSEN, NIMITYS- JA PALKITSEMISVALIOKUNNAN JA TARKASTUSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS # 27032019_SCA_V1 HALLITUKSEN, NIMITYS- JA PALKITSEMISVALIOKUNNAN JA TARKASTUSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 24.4.2019 SISÄLLYS 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

4 Yhtiöllä on osakkeita vähintään 1.000 (tuhat) ja enintään 50.000 (viisikymmentätuhatta) kappaletta.

4 Yhtiöllä on osakkeita vähintään 1.000 (tuhat) ja enintään 50.000 (viisikymmentätuhatta) kappaletta. Sivu: 1(6) Lainasto Oy:n YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi on Lainasto Oy ja kotipaikka Espoo. 2 Yhtiön toimiala on toimia sijoitus-, kehitys- ja rahoitusyhtiönä ja harjoittaa toimisto- ja hallinnollisten

Lisätiedot

Blue Finance Oy:n YHTIÖJÄRJESTYS. 1 Yhtiön toiminimi on Blue Finance Oy ja kotipaikka Turku.

Blue Finance Oy:n YHTIÖJÄRJESTYS. 1 Yhtiön toiminimi on Blue Finance Oy ja kotipaikka Turku. 1/9 Blue Finance Oy:n YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi on Blue Finance Oy ja kotipaikka Turku. 2 Yhtiön toimiala on toimia sijoitus-, kehitys- ja rahoitusyhtiönä ja harjoittaa toimisto- ja hallinnollisten

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Oy Apotti Ab 24.03.2017 10:00:52 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 24.03.2017 Toiminimi: Oy Apotti Ab Yritys- ja yhteisötunnus: 2699989-5 Voimassaoloaika,

Lisätiedot

YHTEISÖSÄÄNNÖT. Kaupunginhallitus liite nro 9 (1/5) Patentti- ja rekisterihallitus Kaupparekisteri

YHTEISÖSÄÄNNÖT. Kaupunginhallitus liite nro 9 (1/5) Patentti- ja rekisterihallitus Kaupparekisteri Patentti ja rekisterihallitus Kaupparekisteri 1 1 1 1 1 Kaupunginhallitus 06.03.2017 liite nro 9 (1/5) YHTEISÖSÄÄNNÖT "' 0) Ytunnus: 18571397 Yritys: Sammakkokangas Oy Sisältö: Voimassaolevat yhteisösäännöt:

Lisätiedot

Kuntien Tiera Oy Tammasaarenkatu 3 00180 Helsinki OSAKKEIDEN MERKINTÄSITOUMUS

Kuntien Tiera Oy Tammasaarenkatu 3 00180 Helsinki OSAKKEIDEN MERKINTÄSITOUMUS Kuntien Tiera Oy Tammasaarenkatu 3 00180 Helsinki OSAKKEIDEN MERKINTÄSITOUMUS Allekirjoittanut merkitsijä merkitsee Kuntien Tiera Oy:n uusia osakkeita tämän merkintäsitoumuksen mukaisesti. Merkintä perustuu

Lisätiedot

Vakuutusosakeyhtiö Henki-Fennia. Yhtiöjärjestys. voimassa alkaen

Vakuutusosakeyhtiö Henki-Fennia. Yhtiöjärjestys. voimassa alkaen Vakuutusosakeyhtiö Henki-Fennia Yhtiöjärjestys voimassa 21.3.2018 alkaen Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia Yhtiöjärjestys 1 Yhtiön toiminimi Yhtiön toiminimi on Vakuutusosakeyhtiö Henki-Fennia, ruotsiksi

Lisätiedot

Turun seudun puhdistamo Oy:n yhtiöjärjestys. Turun seudun puhdistamo Oy:n yhtiöjärjestys

Turun seudun puhdistamo Oy:n yhtiöjärjestys. Turun seudun puhdistamo Oy:n yhtiöjärjestys Turun seudun puhdistamo Oy:n yhtiöjärjestys 1 Toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Turun seudun puhdistamo Oy ja kotipaikka Turku. 2 Toimiala Yhtiön toimialana on jätevesien siirto ja puhdistus,

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 12.4.2016 SISÄLLYS 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3 2. HALLITUKSEN

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Terveystalo Oyj 27.09.2017 08:17:58 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 27.09.2017 Toiminimi: Terveystalo Oyj Yritys- ja yhteisötunnus: 2575979-3

Lisätiedot

COMPONENTA OYJ:N OSAKEANNIN 2012 EHDOT. Yhtiökokouksen osakeantivaltuutus

COMPONENTA OYJ:N OSAKEANNIN 2012 EHDOT. Yhtiökokouksen osakeantivaltuutus COMPONENTA OYJ OSAKEANTI 2012 Page 1 of 5 COMPONENTA OYJ:N OSAKEANNIN 2012 EHDOT Yhtiökokouksen osakeantivaltuutus Yhtiön 23.2.2012 kokoontunut yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti valtuuttaa

Lisätiedot

5 Aputoiminimien toimialat (i) Aputoiminimellä Siun Talous yhtiö tuottaa taloushallinnon ja palkanlaskennan palveluita.

5 Aputoiminimien toimialat (i) Aputoiminimellä Siun Talous yhtiö tuottaa taloushallinnon ja palkanlaskennan palveluita. LUONNOS 24.8.2018 1 [IN-HOUSE] OY siutd109 inhouse yhtiöjärjestys luonnos 24.8.18.doc YHTIÖJÄRJESTYS I Yhtiön perustiedot ja varojenjako 1 Toiminimi Yhtiön toiminimi on [ ] Oy. 2 Aputoiminimet Yhtiön aputoiminimiä

Lisätiedot

Hallituksen ehdotus uudeksi yhtiöjärjestykseksi

Hallituksen ehdotus uudeksi yhtiöjärjestykseksi Hallituksen ehdotus yhtiöjärjestyksen muuttamiseksi Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous päättää muuttaa yhtiöjärjestystä lähinnä vuonna 2006 voimaantulleen uuden osakeyhtiölain johdosta seuraavasti: poistetaan

Lisätiedot

KPK THH OY:N YHTIÖJÄRJESTYS

KPK THH OY:N YHTIÖJÄRJESTYS KPK THH OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi 2 Yhtiön kotipaikka 3 Yhtiön toimiala 4 Tilikausi Yhtiön toiminimi on KPK THH Oy. Yhtiön kotipaikka on Helsinki. 5 Osakkuus yhtiössä ja omistus 6 Osakkeiden

Lisätiedot

EHDOTUKSET ELEKTROBIT OYJ:N VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE

EHDOTUKSET ELEKTROBIT OYJ:N VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE EHDOTUKSET ELEKTROBIT OYJ:N VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE 25.3.2010 Copyright Elektrobit Corporation 1 (14) SISÄLLYSLUETTELO: 1. HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA

Lisätiedot

1 JOUKKOLIIKENTEEN LIPPU- JA MAKSUJÄRJESTELMÄ OY:N YHTIÖJÄRJESTYS

1 JOUKKOLIIKENTEEN LIPPU- JA MAKSUJÄRJESTELMÄ OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 JOUKKOLIIKENTEEN LIPPU- JA MAKSUJÄRJESTELMÄ OY:N YHTIÖJÄRJESTYS YHTIÖJÄRJESTYS Liite perustamissopimukseen 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Joukkoliikenteen lippu- ja maksujärjestelmä

Lisätiedot

Siten seuraavia kohtia muutetaan: - kohta I.1 optio-oikeuksien määrä ja - kohta II.3 osakkeiden merkintähinta.

Siten seuraavia kohtia muutetaan: - kohta I.1 optio-oikeuksien määrä ja - kohta II.3 osakkeiden merkintähinta. Ylimääräinen yhtiökokous päätti 21.11.2018 Yhtiön osakemäärän vähentämisestä hallituksen kokouksessaan 9/2018 tekemän ehdotuksen mukaisesti siten, että jokaista 30:tä Yhtiön tämänhetkistä osaketta vastaa

Lisätiedot

Patentti- ja rekisterihallitus Kaupparekisterijärjestelmä. 22.12.2015 17:43:22 Y-tunnus: 2362008-5 YHTEISÖSÄÄNNÖT

Patentti- ja rekisterihallitus Kaupparekisterijärjestelmä. 22.12.2015 17:43:22 Y-tunnus: 2362008-5 YHTEISÖSÄÄNNÖT Patentti- ja rekisterihallitus Kaupparekisterijärjestelmä 22.12.2015 17:43:22 Y-tunnus: 2362008-5 YHTEISÖSÄÄNNÖT Yritys- ja yhteisötunnus: 2362008-5 Nimi: Top Finance Oy Sisältö: Yhteisösäännöt Voimassaoloaika:

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 18.4.2013 SISÄLLYS: 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3 2. HALLITUKSEN

Lisätiedot

Yhtiössä on erilaisia osakkeita seuraavasti:

Yhtiössä on erilaisia osakkeita seuraavasti: Y-tunnus: 0347890- Sivu JOENSUUN PYSAKOINTI OY:N YHTIOJARJESTYS 1 Yhtiön toiminimi on Joensuun Pysäköinti Oy ja kotipaikka on Joensuun kaupunki. 2 Yhtiön toimialana on maankäyttö- ja rakennuslain sekä

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SIEVI CAPITAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Sievi

HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SIEVI CAPITAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Sievi HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 8.4.2014 Sievi # 11032014 Sievi Capital_V2 SISÄLLYS: 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3 2. HALLITUKSEN

Lisätiedot

Yhtiö palvelee koko suomalaista kuntasektoria ja siinä erityisesti Kuntien takauskeskuksesta annetun lain 1 :n tarkoittamia yhteisöjä.

Yhtiö palvelee koko suomalaista kuntasektoria ja siinä erityisesti Kuntien takauskeskuksesta annetun lain 1 :n tarkoittamia yhteisöjä. KUNTARAHOITUS OYJ:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Kuntarahoitus Oyj ja sen kotipaikka on Helsinki. Yhtiön virallinen toiminimi on ruotsiksi Kommunfinans Abp, englanniksi

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGON MAKSAMISESTA

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGON MAKSAMISESTA 1 (6) HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGON MAKSAMISESTA Yhtiön hallituksen voitonjakoehdotus on julkistettu 18.2.2010. ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa vuodelta

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Finda Oy 01.03.2012 12:13:47 1(7) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 01.03.2012 Toiminimi: Finda Oy Yritys- ja yhteisötunnus: 1107347-5 Voimassaoloaika,

Lisätiedot

Varsinainen yhtiökokous torstaina 13. maaliskuuta 2008 klo 12.00 Diana-auditorio, Erottajankatu 5, Helsinki

Varsinainen yhtiökokous torstaina 13. maaliskuuta 2008 klo 12.00 Diana-auditorio, Erottajankatu 5, Helsinki 1. Yhtiökokouksen avaaminen 2. Puheenjohtajan valitseminen Varsinainen yhtiökokous torstaina 13. maaliskuuta 2008 klo 12.00 Diana-auditorio, Erottajankatu 5, Helsinki Esityslista 3. Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS. Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (jäljempänä myös P-SSHP ) Pirkanmaan sairaanhoitopiiri (jäljempänä myös PSHP )

OSAKASSOPIMUS. Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (jäljempänä myös P-SSHP ) Pirkanmaan sairaanhoitopiiri (jäljempänä myös PSHP ) 1 OSAKASSOPIMUS 1. Sopimuksen osapuolet Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (jäljempänä myös P-SSHP ) Kuopion kaupunki (jäljempänä myös Kuopio ) Pirkanmaan sairaanhoitopiiri (jäljempänä myös PSHP

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 8.4.2015 SISÄLLYS 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN... 3 2. HALLITUKSEN

Lisätiedot

MERKINTÄESITE LAHDEN GOLF OY:N OSAKEANTI 19.05.2014 30.09.2014

MERKINTÄESITE LAHDEN GOLF OY:N OSAKEANTI 19.05.2014 30.09.2014 MERKINTÄESITE LAHDEN GOLF OY:N OSAKEANTI 19.05.2014 30.09.2014 OSAKEANNIN JÄRJESTÄJÄ Osakeannin järjestää Lahden Golf Oy. Yhtiö on perustettu 7.7.1997 ja sen kotipaikka on Lahti. Kaupparekisteriin yhtiö

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI # 20032017_SCA_V1 HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 26.4.2017 SISÄLLYS 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUS VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE 24.3.2011 YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTTAMISEKSI

HALLITUKSEN EHDOTUS VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE 24.3.2011 YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTTAMISEKSI 1(7) HALLITUKSEN EHDOTUS VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE 24.3.2011 YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTTAMISEKSI 1 Yhtiöjärjestyksen muuttaminen Hallitus ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että yhtiöjärjestyksen

Lisätiedot

KALASATAMAN PALVELU 2 OY:N YHTIÖJÄRJESTYS. 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka

KALASATAMAN PALVELU 2 OY:N YHTIÖJÄRJESTYS. 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka KALASATAMAN PALVELU 2 OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka 2 Yhtiön toimiala 3 Osakkeet Yhtiön toiminimi on Kalasataman Palvelu 2 Oy, ruotsiksi Fiskehamnens Service 2 Ab ja kotipaikka Helsinki.

Lisätiedot

GUMBÖLE GOLF OY OSAKEANTIESITE I/2014

GUMBÖLE GOLF OY OSAKEANTIESITE I/2014 1 GUMBÖLE GOLF OY OSAKEANTIESITE I/2014 (Yhtiökokouksen valtuutus ja hallituksen päätös 17.12.2013) Antipäätös O007, 4.2.2014 II D-lajin osake YLEISTÄ TAUSTAA Gumböle Golf Oy:n yhtiökokous teki 27.11.2013

Lisätiedot

FINGRID OYJ:N YHTIÖJÄRJESTYS

FINGRID OYJ:N YHTIÖJÄRJESTYS FINGRID OYJ:N YHTIÖJÄRJESTYS I YHTIÖN TOIMINIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALA 1 Yhtiön toiminimi on Fingrid Oyj. Yhtiön kotipaikka on Helsinki. 2 Yhtiön toimiala on harjoittaa sähkön suurvoimansiirtopalvelujen

Lisätiedot

Siun Talous Oy:n ylimääräinen yhtiökokous

Siun Talous Oy:n ylimääräinen yhtiökokous YHTIÖKOKOUSKUTSU 29.10.2018 :n ylimääräinen yhtiökokous :n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen tiistaina klo 13.00. Kokous pidetään yhtiön toimitiloissa Siltakatu 18, 3. kerros, Joensuu

Lisätiedot

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.12.2004 klo. 10.00 1(5) Norvestia on tänään julkistanut osakeantiin liittyvän listalleottoesitteen.

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.12.2004 klo. 10.00 1(5) Norvestia on tänään julkistanut osakeantiin liittyvän listalleottoesitteen. Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.12.2004 klo. 10.00 1(5) NORVESTIAN OSAKEANNIN LISTALLEOTTOESITTEEN JULKISTAMINEN Norvestia on tänään julkistanut osakeantiin liittyvän listalleottoesitteen. Listalleottoesite

Lisätiedot

INVESTORS HOUSE OYJ YHTIÖKOKOUSKUTSU. PÖRSSITIEDOTE klo 9.30 KUTSU INVESTORS HOUSE OYJ:N YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

INVESTORS HOUSE OYJ YHTIÖKOKOUSKUTSU. PÖRSSITIEDOTE klo 9.30 KUTSU INVESTORS HOUSE OYJ:N YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN INVESTORS HOUSE OYJ YHTIÖKOKOUSKUTSU PÖRSSITIEDOTE 21.8.2017 klo 9.30 KUTSU INVESTORS HOUSE OYJ:N YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Investors House Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan ylimääräiseen yhtiökokoukseen

Lisätiedot

Marraskuu MERKINTÄSOPIMUS. 1.1 Medicortex Finland Oy (Y-tunnus , jäljempänä Yhtiö ), ja

Marraskuu MERKINTÄSOPIMUS. 1.1 Medicortex Finland Oy (Y-tunnus , jäljempänä Yhtiö ), ja Marraskuu 2017 - MERKINTÄSOPIMUS 1 Osapuolet 1.1 Medicortex Finland Oy (Y-tunnus 2625992-6, jäljempänä Yhtiö ), ja 1.2 Nimi: _ Henkilötunnus (jäljempänä Merkitsijä ) Yhtiö on tarjonnut Merkitsijälle mahdollisuutta

Lisätiedot

MERKINTÄESITE LAHDEN GOLF OY:N OSAKEANTI

MERKINTÄESITE LAHDEN GOLF OY:N OSAKEANTI MERKINTÄESITE LAHDEN GOLF OY:N OSAKEANTI 2.5.2016 28.10.2016 OSAKEANNIN JÄRJESTÄJÄ Osakeannin järjestää Lahden Golf Oy. Yhtiö on perustettu 7.7.1997 ja sen kotipaikka on Lahti. Kaupparekisteriin yhtiö

Lisätiedot

Yhtiön toiminimi on Metsä Board Oyj ja englanniksi Metsä Board Corporation.

Yhtiön toiminimi on Metsä Board Oyj ja englanniksi Metsä Board Corporation. Metsä Board Oyj:n yhtiöjärjestys 1 Toiminimi Yhtiön toiminimi on Metsä Board Oyj ja englanniksi Metsä Board Corporation. 2 Kotipaikka Yhtiön kotipaikka on Helsinki. 3 Toimiala Yhtiön toimialana on harjoittaa

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SIEVI CAPITAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Sievi

HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SIEVI CAPITAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Sievi HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 18.4.2013 Sievi SISÄLLYS: 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3 2. HALLITUKSEN JÄSENTEN JA TILINTARKASTAJAN

Lisätiedot

Kaupunkiseutujen yhteista joukkoliikenteen lippu- ja maksuja rjestelma a hallinnoivan OSAKEYHTIO Oy:n yhtio ja rjestys

Kaupunkiseutujen yhteista joukkoliikenteen lippu- ja maksuja rjestelma a hallinnoivan OSAKEYHTIO Oy:n yhtio ja rjestys Kaupunkiseutujen yhteista joukkoliikenteen lippu- ja maksuja rjestelma a hallinnoivan OSAKEYHTIO Oy:n yhtio ja rjestys 24.3.2013 2 YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on xxx

Lisätiedot

HONKARAKENNE OYJ Henkilöstöannin ehdot

HONKARAKENNE OYJ Henkilöstöannin ehdot HONKARAKENNE OYJ Henkilöstöannin ehdot Mika Oksanen Tomi Merenheimo Asianajaja, osakas Asianajaja, osakas Magnusson Helsinki Asianajotoimisto Oy 10.1.2014 Berlin Copenhagen Gothenburg Helsinki Malmö Minsk

Lisätiedot

1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Savon Energiaholding Oy ja kotipaikka Kuopio.

1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Savon Energiaholding Oy ja kotipaikka Kuopio. Luonnos 5.8.2019 SAVON ERGIAHOLDING OY YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Savon Energiaholding Oy ja kotipaikka Kuopio. 2 Yhtiön toimiala Yhtiön toimialana on sähkö- ja

Lisätiedot

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa osinkoa 0,22 euroa osakkeelta. Osinkoa jaetaan osakkeenomistajalle, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä

Lisätiedot

15. HALLITUKSEN EHDOTUS YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTTAMISEKSI. Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiöjärjestys muutetaan seuraavasti: ---

15. HALLITUKSEN EHDOTUS YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTTAMISEKSI. Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiöjärjestys muutetaan seuraavasti: --- 15. HALLITUKSEN EHDOTUS YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTTAMISEKSI Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiöjärjestys muutetaan seuraavasti: - yhtiöjärjestyksen 4 koskien täsmäytyspäivää poistetaan, ja yhtiöjärjestyksen

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Asunto Oy Kauniaisten Torpantie 7-9 31.05.2012 08:24:48 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 31.05.2012 Toiminimi: Asunto Oy Kauniaisten Torpantie

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Stora Enso Oyj 19.09.2018 12:34:40 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 19.09.2018 Toiminimi: Stora Enso Oyj Yritys- ja yhteisötunnus: 1039050-8 Voimassaoloaika,

Lisätiedot

KUTSU ORAVA ASUNTORAHASTO OYJ:N YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

KUTSU ORAVA ASUNTORAHASTO OYJ:N YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Orava Asuntorahasto Oyj Pörssitiedote 16.8.2018 kello 9.30 KUTSU ORAVA ASUNTORAHASTO OYJ:N YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Orava Asuntorahasto Oyj:n (jäljempänä Yhtiö ) osakkeenomistajat kutsutaan ylimääräiseen

Lisätiedot

AVILON OYJ:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi Yhtiön toiminimi on Avilon Oyj, englanniksi Avilon Plc. 2 Kotipaikka Yhtiön kotipaikka on Valkeakoski. 3 Toimiala Yhtiön toimialana on harjoittaa joko suoraan taikka

Lisätiedot

HKScan Oyj. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

HKScan Oyj. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa osinkoa 0,24 euroa osakkeelta. Osinkoa jaetaan osakkeenomistajalle, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (2)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (2) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 10.4.2001 klo 13.00 1 (2) OLVI OYJ:N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET Olvi Oyj jakaa 0,90 euroa osinkoa vuodelta 2000. Nykyiset hallituksen jäsenet valittiin uudelleen hallitukseen.

Lisätiedot

Yhtiön toiminimi on Gammasora Oy ja kotipaikka Helsinki.

Yhtiön toiminimi on Gammasora Oy ja kotipaikka Helsinki. Liite 1 GAMMASORA OY YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka 2 Yhtiön toimiala 3 Hallitus 4 Toimitusjohtaja 5 Edustamisoikeus 6 Tilintarkastaja Yhtiön toiminimi on Gammasora Oy ja kotipaikka Helsinki.

Lisätiedot

EVLI PANKKI OYJ:N OPTIO-OHJELMA 2014

EVLI PANKKI OYJ:N OPTIO-OHJELMA 2014 EVLI PANKKI OYJ:N OPTIO-OHJELMA 2014 Evli Pankki Oyj:n hallitus (hallitus) on 13.2.2014 päättänyt Evli Pankki Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen 6.3.2013 antaman valtuutuksen nojalla optio-oikeuksien antamisesta

Lisätiedot

15. Hallituksen ehdotus yhtiöjärjestyksen muuttamiseksi

15. Hallituksen ehdotus yhtiöjärjestyksen muuttamiseksi C 1 (7) 15. Hallituksen ehdotus yhtiöjärjestyksen muuttamiseksi Hallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan valinta yhtiökokouksen päätöksellä. Hallitus esittää yhtiökokoukselle, että yhtiön yhtiöjärjestyksen

Lisätiedot

Yhtiöllä on toimitusjohtaja, jonka hallitus valitsee.

Yhtiöllä on toimitusjohtaja, jonka hallitus valitsee. 1 Toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Teleste Oyj, englanniksi Teleste Corporation. Yhtiön kotipaikka on Turku. 2 Toimiala Yhtiön toimialana on elektroniikka- ja tietoliikenneteollisuuden tuotteiden,

Lisätiedot

1 Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Lakeuden Helmi, Tyrnävä.

1 Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Lakeuden Helmi, Tyrnävä. Sivu: 1(5) Kysytty 01-09-2014. Voimassa 28-08-2014 lähtien Asunto Oy Lakeuden Helmi, Tyrnävä Yhtiöjärjestys 1 Yhtiön toiminimi on Asunto Oy Lakeuden Helmi, Tyrnävä. 2 Yhtiön kotipaikka on Tyrnävä. 3 Yhtiön

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUSKUTSU ENFO OYJ:N YHTIÖKOKOUKSEEN

YHTIÖKOKOUSKUTSU ENFO OYJ:N YHTIÖKOKOUKSEEN 1/5 YHTIÖKOKOUSKUTSU ENFO OYJ:N YHTIÖKOKOUKSEEN Enfo Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 22. päivänä maaliskuuta 2012 kello 15.00 alkaen osoitteessa

Lisätiedot

Varsinainen yhtiökokous perjantaina 16. maaliskuuta 2012 klo Pörssisali, Fabianinkatu 14, Helsinki

Varsinainen yhtiökokous perjantaina 16. maaliskuuta 2012 klo Pörssisali, Fabianinkatu 14, Helsinki Varsinainen yhtiökokous perjantaina 16. maaliskuuta 2012 klo 13.00 Pörssisali, Fabianinkatu 14, Helsinki Esityslista 1. Kokouksen avaaminen 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun

Lisätiedot

INTERAVANTI OYJ PÖYTÄKIRJA Y1/2007

INTERAVANTI OYJ PÖYTÄKIRJA Y1/2007 1(6) Aika 1.3.2007 klo 10.00 Paikka Interavanti Oyj, Mannerheimintie 118, 00270 Helsinki Läsnä 18 osakasta edustaen yhteensä 9 164 964 osaketta ja ääntä, joka on 94,4 % yhtiön koko äänimäärästä (9 703

Lisätiedot

NURMINEN LOGISTICS OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU

NURMINEN LOGISTICS OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU NURMINEN LOGISTICS OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU Nurminen Logistics Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään perjantaina 21. päivänä huhtikuuta 2017 kello 13.00 alkaen osoitteessa

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Asunto Oy Porvoon Partiomiehentie 1 - Bostads Ab Patrullvägen 1 24.09.2015 12:22:10 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 24.09.2015 Toiminimi: Asunto

Lisätiedot

2 Kokouksen puheenjohtajan valinta ja sihteerin kutsuminen Puheenjohtajaksi valittiin aa Olli Hyvönen ja sihteeriksi kutsuttiin Mirja Kopsa.

2 Kokouksen puheenjohtajan valinta ja sihteerin kutsuminen Puheenjohtajaksi valittiin aa Olli Hyvönen ja sihteeriksi kutsuttiin Mirja Kopsa. 1(5) Aika 23.2.2009 klo 10.00 Paikka Interavanti Oyj, Mannerheimintie 118, 00270 Helsinki Läsnä 22 osakasta edustaen yhteensä 9 169 259 osaketta ja ääntä, joka on 94,5 % yhtiön koko äänimäärästä (9 703

Lisätiedot

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että vuodelta 2010 vahvistettavan taseen perusteella ei makseta osinkoa. Hallituksen ehdotus koskien

Lisätiedot

6. 31.10.2013 päättyneen tilikauden tilinpäätöksen, konsernin tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. 31.10.2013 päättyneen tilikauden tilinpäätöksen, konsernin tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen Panostaja Oyj Pörssitiedote YHTIÖKOKOUSKUTSU Panostaja Oyj Pörssitiedote 13.12.2013 klo 10:30 Panostaja Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidetään keskiviikkona tammikuun 29. päivänä 2014 kello 13:00 Technopolis

Lisätiedot

6. Vuoden 2010 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2010 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen 1 KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Interavanti Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 8.3.2011 kello 10.00 alkaen yhtiön toimistossa osoitteessa Mannerheimintie

Lisätiedot

Finnlines Oyj:n yhtiökokouskutsu 2012

Finnlines Oyj:n yhtiökokouskutsu 2012 Home > Finnlines Oyj:n yhtiökokouskutsu 2012 Finnlines Oyj:n yhtiökokouskutsu 2012 Pörssitiedote 20.3.2012 klo 15:30 FINNLINES OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU 2012 Finnlines Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen

Lisätiedot

KONE OYJ:N OPTIO-OIKEUKSIEN 2010 EHDOT

KONE OYJ:N OPTIO-OIKEUKSIEN 2010 EHDOT 1 KONE OYJ:N OPTIO-OIKEUKSIEN 2010 EHDOT KONE Oyj:n hallitus on yhtiökokoukselta 1.3.2010 saamansa valtuutuksen perusteella päättänyt 20.7.2010 optio-oikeuksien antamisesta KONE Oyj:n (yhtiö) ja sen tytäryhtiöiden

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Suur-Savon Sähkö Oy 13.02.2013 14:44:32 1(6) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 13.02.2013 Toiminimi: Suur-Savon Sähkö Oy Yritys- ja yhteisötunnus: 0215863-7

Lisätiedot

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksua

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksua Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksua Emoyhtiön taseen 31.12.2013 mukaan emoyhtiön jakokelpoiset varat ovat 17 969 052,99 euroa. Hallitus esittää yhtiökokoukselle,

Lisätiedot

Yhtiön toiminimi on Tecnotree Oyj, ruotsiksi Tecnotree Abp ja englanniksi Tecnotree Corporation. Yhtiön kotipaikka on Espoo.

Yhtiön toiminimi on Tecnotree Oyj, ruotsiksi Tecnotree Abp ja englanniksi Tecnotree Corporation. Yhtiön kotipaikka on Espoo. Yhtiöjärjestys päivältä 13.4.2010 Toiminimi: Tecnotree Oyj Yritys- ja yhteisötunnus 1651577-0 Kaupparekisterinumero 808.875 Voimassaoloaika 13.4.2010 TECNOTREE OYJ:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi ja

Lisätiedot

16. HALLITUKSEN EHDOTUS OPTIO-OIKEUKSIEN ANTAMISEKSI STOCKMANNIN KANTA-ASIAKKAILLE

16. HALLITUKSEN EHDOTUS OPTIO-OIKEUKSIEN ANTAMISEKSI STOCKMANNIN KANTA-ASIAKKAILLE 16. HALLITUKSEN EHDOTUS OPTIO-OIKEUKSIEN ANTAMISEKSI STOCKMANNIN KANTA-ASIAKKAILLE Stockmann Oyj Abp:n hallitus ehdottaa 15.3.2012 kokoontuvalle varsinaiselle yhtiökokoukselle optio-oikeuksien antamista

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUSKUTSU ENFO OYJ:N YHTIÖKOKOUKSEEN

YHTIÖKOKOUSKUTSU ENFO OYJ:N YHTIÖKOKOUKSEEN 1/5 YHTIÖKOKOUSKUTSU ENFO OYJ:N YHTIÖKOKOUKSEEN Enfo Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 27. päivänä maaliskuuta 2019 kello 9:00 alkaen yhtiön toimitiloissa

Lisätiedot

Kutsu varsinaiseen yhtiökokoukseen

Kutsu varsinaiseen yhtiökokoukseen Home > Kutsu varsinaiseen yhtiökokoukseen Kutsu varsinaiseen yhtiökokoukseen Kutsu varsinaiseen yhtiökokoukseen Finnlines Oyj Pörssitiedote 18.3.2010 klo 14.00 KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN 2010 Finnlines

Lisätiedot

Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy Turun Monitoimihalli ja kotipaikka Turku.

Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy Turun Monitoimihalli ja kotipaikka Turku. KIINTEISTÖ OY TURUN MONITOIMIHALLI LUONNOS 4.6.2012 YHTIÖJÄRJESTYS 1 YHTIÖN TOIMINIMI JA KOTIPAIKKA Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy Turun Monitoimihalli ja kotipaikka Turku. 2 TOIMIALA Yhtiön toimialana

Lisätiedot

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 20.12.2004 klo 12.00 1(6)

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 20.12.2004 klo 12.00 1(6) Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 20.12.2004 klo 12.00 1(6) NORVESTIA ON PÄÄTTÄNYT KÄYNNISTÄÄ OSAKEANNIN Norvestia Oyj:n hallitus on tehnyt päätöksen osakeannin käynnistämisestä ylimääräisen yhtiökokouksen sille

Lisätiedot