Järjestöyhteistyö Jyväskylän seudun Perhe hankkeessa KT, LTO Jaana Kemppainen projektipäällikkö Jyväskylän seudun Perhe hanke

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Järjestöyhteistyö Jyväskylän seudun Perhe hankkeessa KT, LTO Jaana Kemppainen projektipäällikkö Jyväskylän seudun Perhe hanke"

Transkriptio

1 Järjestöyhteistyö Jyväskylän seudun Perhe hankkeessa KT, LTO Jaana Kemppainen projektipäällikkö Jyväskylän seudun Perhe hanke

2 Jyväskylän seudun Perhe hanke STM, Jyväskylä, Jyväskylän maalaiskunta, Laukaa, Muurame, MLL Keski Suomen piiri p Päämäärä: Varhaisen tuen, ennalta ehkäisyn ja vertaisuutta korostavien työmuotojen vakiintuminen osaksi kuntien peruspalveluita. p Tavoitteet Kumppanuuden syventäminen perhepalveluverkostoissa. Ennaltaehkäisevän työn ja varhaisen tuen rakenteiden uudistaminen. Lapsiperheiden palveluiden toimintakulttuurin ja toimintatapojen uudistaminen. Neuvolan perhevalmennuksen yhteistoiminta alueellinen kehittäminen.

3 Kumppanuus yhteistyötahot Terveydenhuollon kuntayhtymät Neuvola Fysioterapia Hammashuolto Toimintaterapia Alueelliset yhdistykset ja järjestöt Kolmas sektori Paikalliset yhdistykset ja järjestöt MLL Keski Suomen Piiri Paikallisyhdistykset Vapaaehtoiset Perheet Isät Äidit Kunnat Neuvola Perhetyö Päivähoito Sosiaalitoimi Opetustoimi Nuorisotoimi Psykososiaaliset palvelut Jyväskylän seudun Perhe hanke Poliisi Muut hankkeet Yksityinen sektori KOSKE Seurakunnat STAKES Jyväskylän alueyksikkö STM Lapset OPPILAITOKSET Jyväskylän yliopisto Ammattikorkeakoulut Ammattiopistot Kansanopistot

4 Yhteistyössä eri toimijat p Avoimet kohtaamispaikat perheille Perhekahvilat, perhekeskukset p Neuvolan ja päivähoidon perhetyö p Perhevalmennuksen kehittäminen p Isätoiminta p Vertaisryhmät p Perhepalveluverkostot p Parisuhdetyö p Sukupolvityö p Monikulttuurinen työ p Tapahtumat p Perhekyselyt p Koulutus työntekijöille ja vapaaehtoisille

5 Yhteistyö ja kumppanuus edellyttää p Yhteistä tahtotilaa p Arvostusta p Tasavertaisuutta p Luottamusta p Sitoutumista p Vastavuoroista etua p Keskinäisiä sopimuksia Suullisia ja kirjallisia p Koordinointia p Johtamista

6 Järjestöyhteistyötä ja kumppanuutta p Kaikissa hankkeen toimintamuodoissa. Vertaisryhmissä ohjaajaparina Perheiden matalan kynnyksen kohtaamispaikassa vapaaehtoisena vastuuvanhempana Perhepalveluverkoston jäseninä ja toimijoina Parisuhdeiltojen toimijoina Ylisukupolvisen työn koordinoijana Tapahtumien järjestäjänä Koulutusten organisoijina p Pysyvän kumppanuuden aikaansaamiseksi hankkeen avaintehtävänä on eri toimijoiden yhteen saattaminen ja tiedon välittäminen.

7 Resurssit p Hankkeen kokonaisbudjetti I vaihe euroa (06/05 10/07) II vaihe euroa (11/07 12/08) p Mannerheimin Lastensuojeluliiton Keski Suomen piiri mukana euroa / vuosi p Työntekijöinä projektipäällikkö, perhekeskuskoordinaattori, perhetyöntekijä (isä työ) ja terveydenhoitaja Työntekijät (4) hankekunnissa, %

8 Solmitut sopimukset p Jyväskylän kaupunki ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton Keski Suomen piiri Hallinnointi, työntekijät, korvaukset, MLL:n paikallisyhdistykset, sovittavat koulutukset, tiedottaminen, verkostoyhteistyö ja tietojen saanti. p MLL:n Keski Suomen piiri ja hankekuntien 12 MLL:n paikallisyhdistystä (nämä kohdat sisältyvät edelliseen sopimukseen) Tilat ja toimintarahat p uudet ja jo olemassa olevat perhekahvilat p muu kohdennettu tuki Ehdot.

9 Ehdot: p Yhdistyksen hallitus tekee päätöksen osallistumisesta hankkeeseen. p Päätöksessä yhdistys sitoutuu alueellaan: Edistämään vapaaehtoisten ja julkisen toimijoiden välistä kumppanuutta tekemällä yhteistyötä eri toimijoiden kanssa. Kehittämään toimintoja, kuten perhekahvilatoiminta, pienimuotoinen perheiden kerhotoiminta, vertaisryhmätoiminta p toiminnan sisällölliseen kehittämiseen p sisäiseen ja ulkoiseen tiedottamiseen toiminnastaan Nimeämään yhdistyksen yhteyshenkilön ja varahenkilön. Mahdollistamaan vapaaehtoisten kouluttautumisen ja tukemaan heidän toimintaansa. Arvioimaan omaa toimintaansa. Raportoimaan MLL:n Keski Suomen piirille ja Jyväskylän seudun Perhe hankkeelle lukukausittain toiminnastaan.

10 Järjestökumppanuuden lisäarvo kuntatoimijoiden näkökulmasta 1/2 p Yhteisvastuu lapsiperheiden hyvinvoinnista vahvistuu. p Perhetoiminnan monipuolisuus varmistuu, uudenlaiset työ ja toimintatavat. p Ennalta ehkäisevä työ ja toiminta vahvistuu. p Moniasiantuntijuus mahdollistuu. p Perheiden palveluohjaus monipuolistuu.

11 Järjestökumppanuuden lisäarvo kuntatoimijoiden näkökulmasta 2/2 p Asukkaiden osallisuus vahvistuu Vanhemmat ja lapset mukana laajasti toimintojen suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa Vanhempien voimavarat, tietotaito ja osaaminen mukana Perheissä on voimaa! p Asiakaslähtöisyyden toteutuminen edistyy Vanhemman ja lapsen äänen kuuleminen laajasti p Perhekahvilakyselyt, vertaisryhmäpalautteet, keskustelut, osallistuva havainnointi, haastattelut, tutkimukset jne. Pystytään paremmin vastaamaan todellisiin tarpeisiin p Toiminta sijoittuu oman kodin lähialueelle p Moni toiminta olisi jäänyt toteutumatta!

12 Järjestökumppanuuden haasteet kuntatoimijoiden näkökulmasta 1/2 p Löytävätkö eri sektoreiden toimijat toisensa? Ratkaisu: Tiedon välittäminen ja toimijoiden yhteen saattaminen on erittäin tärkeää p Virka aika Ratkaisu: Monitoimijaiset perhetoimijoiden kokoukset on ajoitettava ainakin osittain virka ajan ulkopuolelle. p Kuntien kirjavat avustuskäytännöt Ratkaisu: Tiedon välittäjän rooli merkittävä, sopimusten solmiminen tärkeää p EU:n hankintalaki Ratkaisu: Hankintalain pitäisi mahdollistaa kumppanuusja yhteistoimintasopimusten tekemisen, esim. perhekeskustoiminnassa.

13 Järjestökumppanuuden haasteet kuntatoimijoiden näkökulmasta 2/2 p Löytyykö sitoutuneita vapaaehtoistoimijoita? Ratkaisu: Toimintaedellytysten on oltava kunnossa p Tuki, kannustus ja rinnalla kulku p Koordinointi, koulutus ja perehdytys p Kokoontumistilat p Pienikin taloudellinen tuki kannustaa ja osoittaa arvostusta p Rakentuuko kumppanuus? Ratkaisu: Yhteinen kieli etsittävä; tavoite ja työnjako sovittava, resurssien yhdistäminen / päällekkäisyyksien poistaminen Toimijoiden erilaiset taustat, osaaminen, toimintatavat ja verkostot rikkaus ja haaste!

14 VAARANA ON, ETTÄ TOIMIJOILLA ON OMAT KÄSITYKSENSÄ TOIMINNOISTA JA TAVOITTEISTA Lähde: Planning Information Services for Health, Nomesco 1981, M. Nakari

15 MITEN VARMISTETAAN YHTEINEN NÄKEMYS? Lähde: Planning Information Services for Health, Nomesco 1981, M. Nakari

16 Yhteystiedot Jyväskylän kaupunki Sosiaali ja terveyspalvelut Projektipäällikkö Jaana Kemppainen Puistokatu 2 C, 8. taso PL 372, Jyväskylä P E mail: etunimi.sukunimi@jkl.fi perhehanke@jkl.fi

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Neuvolan perhetyön asiakkaan ääni: Positiivinen raskaustesti 2.10.2003 Miten tähän on tultu? Valtioneuvoston

Lisätiedot

MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa. 4.6.2015 / Seija Karjalainen

MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa. 4.6.2015 / Seija Karjalainen MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa 4.6.2015 / Seija Karjalainen Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on avoin kansalaisjärjestö, joka edistää lasten,

Lisätiedot

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS 1.9.2016 PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNTEEN PERHEKESKUSMALLI Visio: Perhekeskustoimintaan

Lisätiedot

Mirja Lavonen-Niinistö Lapsiperheiden tukiverkostot miten eri toimijoiden työstä rakentuu toimiva ja vaikuttava kokonaisuus

Mirja Lavonen-Niinistö Lapsiperheiden tukiverkostot miten eri toimijoiden työstä rakentuu toimiva ja vaikuttava kokonaisuus Mirja Lavonen-Niinistö 14.6.2011 Lapsiperheiden tukiverkostot miten eri toimijoiden työstä rakentuu toimiva ja vaikuttava kokonaisuus Perhekeskusajattelu Perustuu monen eri toimijatahon väliseen yhteistyöhön

Lisätiedot

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNTEEN PERHEKESKUSMALLI Visio: Perhekeskustoimintaan on helppo

Lisätiedot

Vertaistukea perheille avoimen varhaiskasvatuksen areenoilla

Vertaistukea perheille avoimen varhaiskasvatuksen areenoilla Imatra 10.10.2012 Vertaistukea perheille avoimen varhaiskasvatuksen areenoilla Liisa Ollikainen Espoo Yleistietoa Espoosta www.espoo.fi Suomen toiseksi suurin kaupunki Pinta-ala, 528 km², asukkaita >250

Lisätiedot

MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa

MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa Perheiden hyvinvoinnin merkitys lapselle MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa Marita Viertonen toiminnanjohtaja marita.viertonen@mll.fi p. 044 299 0541 MLL on kaikille avoin poliittisesti

Lisätiedot

Lapsiperhetoimijoiden alueelliset yhteistyöryhmät (Päivitetty: :51)

Lapsiperhetoimijoiden alueelliset yhteistyöryhmät (Päivitetty: :51) Lapsiperhetoimijoiden alueelliset yhteistyöryhmät (Päivitetty: 28.1.2009 15:51) Aihealue: lapset, nuoret, perheet Tyyppi: ehkäisevä toiminta varhainen tuki ja puuttuminen Syntynyt osana: kehittämishanketta

Lisätiedot

Rovaniemen lapset ja perheet

Rovaniemen lapset ja perheet Rovaniemen lapset ja perheet Koko väestö 58 825 ( 31.12.2007) Perheet yhteensä 15 810 Lapsiperheet, % perheistä 43,7 Yksinhuoltajaperheet, % lapsiperheistä 23,0 (SOTKAnet) Lapsia 0 6 vuotiaat 4495 ( 2007),

Lisätiedot

Perhekeskukset Suomessa

Perhekeskukset Suomessa Perhekeskukset Suomessa Palvelut, yhteistoiminta ja johtaminen Marjatta Kekkonen Erityisasiantuntija, FT, VTM Lasten, nuorten ja perheiden palveluyksikkö Selvityksen tavoite ja aineisto SELVITYKSEN TAVOITTEENA

Lisätiedot

Monitoimijaisella järjestö-kuntakumppanuudella lasten ja perheiden hyvää arkea vahvistamassa

Monitoimijaisella järjestö-kuntakumppanuudella lasten ja perheiden hyvää arkea vahvistamassa EHKÄISEVÄN TYÖN KÄRKIHANKE OULUSSA Monitoimijaisella järjestö-kuntakumppanuudella lasten ja perheiden hyvää arkea vahvistamassa Airi Martikainen ja Hannakaarina Sarvela Voimaperhe/ESKO-hanke Mannerheimin

Lisätiedot

Perhetyö. Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa

Perhetyö. Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa 1 Perhetyö Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa 10.10.2012 Hanna Hirvonen, lastentarhanopettaja 2 MIKÄ ON PERHEIDEN VILLIINA? Ylikartanon päiväkodin avoimia varhaiskasvatuspalveluja tarjoava ryhmä

Lisätiedot

Jyväskylän seudun Perhe II -hanke

Jyväskylän seudun Perhe II -hanke Jyväskylän seudun Perhe II -hanke Tarkennettu hankesuunnitelma 19.12.2007 Jaana Kemppainen 2 Sisältö 1 Jyväskylän seudun Perhe II -hankkeen taustaa...3 2 Jyväskylän seudun Perhe II hankkeen tavoitteet,

Lisätiedot

KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT

KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT 27.2.2017 Helena Saari Perhekeskusvastaava 27.2.2017 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS Kainuun sijainti ja väkiluku kunnittain Ivalo 625 km Kainuu

Lisätiedot

ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI

ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI ALVA yhteistyöryhmä ALVA hanke alueelliset ja valtakunnalliset verkostot Kehityskasvatushanke (RKO/Kepa) riitta.prittinen-maarala@rko.fi

Lisätiedot

Perheverkko - yhdessä lasten ja perheiden asialla

Perheverkko - yhdessä lasten ja perheiden asialla Perheverkko - yhdessä lasten ja perheiden asialla Oululaisten lapsiperhejärjestöjen ja kaupungin toimijoiden työryhmä ja järjestöjen välisen sekä järjestö-kaupunki yhteistyön toimintamalli Tavoitteena:

Lisätiedot

Lasten ja perheiden palveluja uusin kumppanuuksin. Kehittämistyön arjesta nousevat tutkimustarpeet.

Lasten ja perheiden palveluja uusin kumppanuuksin. Kehittämistyön arjesta nousevat tutkimustarpeet. Lasten ja perheiden palveluja uusin kumppanuuksin. Kehittämistyön arjesta nousevat tutkimustarpeet. Projektipäällikkö Jaana Kemppainen Jyväskylän kaupunki Perhekeskuskoordinaattori Kirsi Mäkilä Heinolan

Lisätiedot

Näkökulmia valtakunnalliseen perhekeskusmalliin. Vaikuttavuuden jäljillä seminaari 24.9.2015 Seinäjoki Kehittämispäällikkö Arja Hastrup

Näkökulmia valtakunnalliseen perhekeskusmalliin. Vaikuttavuuden jäljillä seminaari 24.9.2015 Seinäjoki Kehittämispäällikkö Arja Hastrup Näkökulmia valtakunnalliseen perhekeskusmalliin Vaikuttavuuden jäljillä seminaari 24.9.2015 Seinäjoki Kehittämispäällikkö Arja Hastrup Lähde: Halme & Kekkonen & Perälä 2012: Perhekeskukset Suomessa. Palvelut,

Lisätiedot

Monitoimijainen perhevalmennus

Monitoimijainen perhevalmennus Monitoimijainen perhevalmennus Ulla Lindqvist Projektipäällikkö, VTL, KM Tukevasti alkuun, vahvasti kasvuun hanke ulla.j.lindqvist@hel.fi Monitoimijainen perhevalmennus on esimerkki Perhekeskus toiminnasta,

Lisätiedot

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki 28.8.2017 Martta October 1 28.8.2017 Esityksen nimi / Tekijä 2 Väkivallan ehkäisy

Lisätiedot

Hyvinvointineuvola oululaisen perheen tukena. terveydenhoitaja Johanna Moilala

Hyvinvointineuvola oululaisen perheen tukena. terveydenhoitaja Johanna Moilala Hyvinvointineuvola oululaisen perheen tukena terveydenhoitaja Johanna Moilala Mikä on hyvinvointineuvola? Hyvinvointineuvolan ideana on toimia kuin pienten kuntien palveluiden; saman katon alla, josta

Lisätiedot

PerhePesä yhdessä toimien perheiden parhaaksi

PerhePesä yhdessä toimien perheiden parhaaksi 11.9.2017 Lape-toimijaseminaari/Toimiva arki hanke PerhePesä tiimikoordinaattori Marjukka Huhtala PerhePesä Toppila, Lapsi- ja perhetoiminnan ohjaaja Kirsi Sova PerhePesä yhdessä toimien perheiden parhaaksi

Lisätiedot

HYVINVOIVA LAPSI JA NUORI - hanke

HYVINVOIVA LAPSI JA NUORI - hanke HYVINVOIVA LAPSI JA NUORI - hanke Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden kehittäminen Perhekeskustyö vanhemmuuden tukena Kaarina, Turku, Raisio, Parainen ja Kemiönsaari Marjo Oinonen projektipäällikkö

Lisätiedot

15/11/2016 Kaisa Raninen. Toimintasuunnitelma 2017

15/11/2016 Kaisa Raninen. Toimintasuunnitelma 2017 15/11/2016 Kaisa Raninen Toimintasuunnitelma 2017 Toimintaympäristö - valtakunnallinen MLL on avoin kansalaisjärjestö, joka edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia. MLL:n tavoitteena on

Lisätiedot

Näin me teimme sen. Perhepalvelumallin kehittäminen Rovaniemellä Teija Karvonen. terveydenhoitaja. Rovaniemi

Näin me teimme sen. Perhepalvelumallin kehittäminen Rovaniemellä Teija Karvonen. terveydenhoitaja. Rovaniemi Näin me teimme sen Perhepalvelumallin kehittäminen Rovaniemellä 2006-2009 Teija Karvonen terveydenhoitaja Rovaniemi 1 Esityksen rakenne Taustaa Perheiden palvelujen rakenne ja sisältö Kehittämisen haasteet

Lisätiedot

Perhekeskukset Suomessa

Perhekeskukset Suomessa Perhekeskukset Suomessa Palvelut, yhteistoiminta ja johtaminen Lapsen hyvä arki päätösseminaari 7.9.2013 Marjatta Kekkonen Erityisasiantuntija, VTM, FT Lasten, nuorten ja perheiden palveluyksikkö, LANU

Lisätiedot

Laukaan lasten ja nuorten hyvinvointi- ja perhekeskus

Laukaan lasten ja nuorten hyvinvointi- ja perhekeskus Laukaan lasten ja nuorten hyvinvointi- ja perhekeskus Yhteistä työtä Laukaan HyPessä yhdistyvät lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia tukevat palvelut hallintorajat ylittäen Keskeistä hyvinvoinnin

Lisätiedot

Mistä puhutaan kun puhutaan perhekeskustoimintamallista? Taustaa käsitteen määrittelylle

Mistä puhutaan kun puhutaan perhekeskustoimintamallista? Taustaa käsitteen määrittelylle Mistä puhutaan kun puhutaan perhekeskustoimintamallista? Taustaa käsitteen määrittelylle Yhdyshenkilöiden tapaaminen 22.11.2017. Työpaja 23.11.2017 Arja Hastrup, THL, Marjaana Pelkonen, STM Taustaa käsitteen

Lisätiedot

Pohjois-Suomen lasten KASTE

Pohjois-Suomen lasten KASTE Pohjois-Suomen lasten KASTE Oikea-aikaista apua lapsiperheille osallisuus ennakointi monialaisuus Laadukkaammat ja vaikuttavammat palvelut Lapset, nuoret ja lapsiperheet Sivistys ja kulttuuri Lapset, nuoret

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on vuonna 1920 perustettu kansalaisjärjestö edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia

Lisätiedot

Monitoimijainen yhteistyö Haastatteluiden yhteenveto Hanko

Monitoimijainen yhteistyö Haastatteluiden yhteenveto Hanko Monitoimijainen yhteistyö Haastatteluiden yhteenveto Hanko 10.11.2017 1 Haastatteluiden yhteenveto / Hanko: Monitoimijaisuuden toteutuminen tällä hetkellä Olemassa olevat rakenteet ja käytänteet Hangossa

Lisätiedot

PERHEENTALO YHTEISTYÖ

PERHEENTALO YHTEISTYÖ PERHEENTALO YHTEISTYÖ Perheentalo -yhteistyö on Iisalmen Pelastakaa Lapset ry:n, Mannerheimin Lastensuojeluliiton Iisalmen yhdistys ry:n ja Ylä-Savon Ensi- ja turvakotiyhdistys ry:n kumppanuusmalli STEA:n

Lisätiedot

KELLOKOSKEN PERHEKESKUS IKIOMA. Taustalla Tuulas-hanke Toiminta alkanut elokuussa 2007 Kellokosken sosiaali- ja terveysaseman uusissa tiloissa

KELLOKOSKEN PERHEKESKUS IKIOMA. Taustalla Tuulas-hanke Toiminta alkanut elokuussa 2007 Kellokosken sosiaali- ja terveysaseman uusissa tiloissa KELLOKOSKEN PERHEKESKUS IKIOMA Taustalla Tuulas-hanke Toiminta alkanut elokuussa 2007 Kellokosken sosiaali- ja terveysaseman uusissa tiloissa TYÖNTEKIJÄT Hankerahoituksella palkatut työntekijät: IKIOMASSA

Lisätiedot

MLL:n perhekahvilatoiminta

MLL:n perhekahvilatoiminta 2015 MLL:n perhekahvilatoiminta Koulutusportaat perhekahvilatoimijoille MLL KYLPY PERUS- KOULUTUS JATKO-KOULUTUS PERHEKAHVILA- TREFFIT KEHITTÄMIS- ILLAT 2 MLL KYLPY MLL kylpy 3 MLL kylpy Kenelle MLL:n

Lisätiedot

* Selänteen perhekeskus -toimintana

* Selänteen perhekeskus -toimintana * Selänteen perhekeskus -toimintana Lapsen hyvä arki hankeseminaari 26.4.2012 Heleena Talala, Selänteen lape:n palvelujohtaja Visiomme Perhekeskustoimintaan on helppo tulla yhdessä koko perheen kanssa.

Lisätiedot

Teema: ARVOsta parastaminen LAPSEN ÄÄNEEN

Teema: ARVOsta parastaminen LAPSEN ÄÄNEEN Teema: ARVOsta parastaminen LAPSEN ÄÄNEEN Toivottujen kehittämisteemojen jatkuminen LAPSEN ÄÄNESSÄ Osallisuuden edistäminen Ehkäisevän lastensuojelun vahvistaminen Matalan kynnyksen toimintamallien kehittäminen

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! MLL:n Uudenmaan piiri Asemapäällikönkatu 12 C 00520 Helsinki Tel. +358 44 0470 407 uudenmaan.piiri@mll.fi uudenmaanpiiri.mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin

Lisätiedot

Opiskeluhuoltoryhmä. Kristiina Laitinen Opetushallitus / Yleissivistävä koulutus

Opiskeluhuoltoryhmä. Kristiina Laitinen Opetushallitus / Yleissivistävä koulutus Opiskeluhuoltoryhmä Kristiina Laitinen Opetushallitus / Yleissivistävä koulutus Opiskeluhuolto on yhteisöllistä työtä ja yksilöllistä tukea Opiskeluhuoltoa toteutetaan ensisijaisesti ehkäisevänä, koko

Lisätiedot

MLL osana kunnan perhekeskusverkostoa

MLL osana kunnan perhekeskusverkostoa MLL osana kunnan perhekeskusverkostoa Pirkanmaan maakunnallinen perhepalveluiden toimijoiden ajankohtaisfoorumi Ylöjärvi 3.10.2013, Marita Viertonen, toiminnanjohtaja, MLL:n Hämeen piiri http://hameenpiiri.mll.fi/

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Perhetalo Heideken Sepänkatu 3 20700 Turku p. 02 273 6000 info.varsinais-suomi@mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Lisätiedot

Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke. Tule mukaan toimintaan!

Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke. Tule mukaan toimintaan! Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke Tule mukaan toimintaan! Kansalaisjärjestöt On mahdollisuus osallistua erilaisiin toimintoihin ja harrastuksiin. Voi vaikuttaa yhteiskunnan asioihin. Suuri

Lisätiedot

Perhekeskus työpajan tuotokset työskentelystä. Marjatta Kekkonen Erityisasiantuntija, Lapset, nuoret ja perheet yksikkö

Perhekeskus työpajan tuotokset työskentelystä. Marjatta Kekkonen Erityisasiantuntija, Lapset, nuoret ja perheet yksikkö Perhekeskus työpajan tuotokset 20.9.2016 työskentelystä Marjatta Kekkonen Erityisasiantuntija, Lapset, nuoret ja perheet yksikkö Mitkä perhekeskuksen* palveluista ja toiminnoista tulee tuottaa lähipalveluina

Lisätiedot

STM rahoittama Kehittyvä Napero hanke

STM rahoittama Kehittyvä Napero hanke STM rahoittama Kehittyvä Napero hanke II vaihe 1.11.2007 30.10.2009 sosiaali terveys ja päivähoidon yhteistyöhanke perhepalvelumallien kehittäminen perustyöhön 1.9.2008 TK2008 1 KEHITTYVÄ NAPERO hanke

Lisätiedot

Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka

Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka on kuuden lapsi- ja perhejärjestön (Ensi- ja turvakotien liitto, Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto,

Lisätiedot

Jyväskylän seudun Perhe -hanke 1.7.2005 30.10.2007

Jyväskylän seudun Perhe -hanke 1.7.2005 30.10.2007 Jyväskylän seudun Perhe -hanke 1.7.2005 30.10.2007 Perhepalveluverkostoja, varhaista tukea ja kumppanuutta 15.9.2006 Projektipäällikkö Jaana Kemppainen 2 SISÄLTÖ 1. JOHDANTO...3 2. HANKKEEN PÄÄMÄÄRÄ JA

Lisätiedot

Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme?

Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme? Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme? Hanne Kalmari PsL, kehitys- ja kasvatuspsykologian erikoispsykologi Lape-muutosohjelman hankepäällikkö Muutos tehdään yhdessä

Lisätiedot

PERHEIDEN PALVELUT Ritva Olsén ja Virpi Filppa

PERHEIDEN PALVELUT Ritva Olsén ja Virpi Filppa PERHEIDEN PALVELUT 22.6.2016 Ritva Olsén ja Virpi Filppa PERHEIDEN PALVELUT - Integroitu monitoimijainen perhepalvelulinja YHDESSÄ TOIMIEN, YHDESSÄ TEHDEN Kokonaisvaltaisuus Tiedon, palveluiden ja toimintojen

Lisätiedot

PERHEKESKUKSEN KOHTAAMISPAIKAN KRITEERIT. Marjatta Kekkonen, THL Ulla Lindqvist, LSKL Esityksen nimi / Tekijä

PERHEKESKUKSEN KOHTAAMISPAIKAN KRITEERIT. Marjatta Kekkonen, THL Ulla Lindqvist, LSKL Esityksen nimi / Tekijä PERHEKESKUKSEN KOHTAAMISPAIKAN KRITEERIT Marjatta Kekkonen, THL Ulla Lindqvist, LSKL 20.11.2018 Esityksen nimi / Tekijä 1 KOHTAAMISPAIKAN MÄÄRITELMÄ Kohtaamispaikka on tarkoitettu lapsille, nuorille ja

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin raportit 2008 KUTSU KUMPPANUUTEEN EVÄITÄ ARKEEN

Jyväskylän kaupungin raportit 2008 KUTSU KUMPPANUUTEEN EVÄITÄ ARKEEN Jyväskylän kaupungin raportit 2008 KUTSU KUMPPANUUTEEN EVÄITÄ ARKEEN Jaana Kemppainen (toim.) Jyväskylän seudun Perhe -hankkeen loppuraportti 2008 1 Esipuhe Ihminen on ihmisiä Tansanialainen sananlasku

Lisätiedot

19/1/2012 Mervi Kestilä. Mannerheimin Lastensuojeluliitto lapsiperheiden arjen tukena

19/1/2012 Mervi Kestilä. Mannerheimin Lastensuojeluliitto lapsiperheiden arjen tukena 19/1/2012 Mervi Kestilä Mannerheimin Lastensuojeluliitto lapsiperheiden arjen tukena MLL:n arvot Inhimillisyys Lapsen ja lapsuuden arvostus Yhteisvastuu Suvaitsevaisuus ja yhdenvertaisuus Ilo 2 Toiminnan

Lisätiedot

Uudet käytännöt ja muutosprosessin alku kunta- ja aluetasolla. TerveSos Lapset ja perheet Kaste -hanke Projektipäällikkö Jaana Kemppainen

Uudet käytännöt ja muutosprosessin alku kunta- ja aluetasolla. TerveSos Lapset ja perheet Kaste -hanke Projektipäällikkö Jaana Kemppainen Uudet käytännöt ja muutosprosessin alku kunta- ja aluetasolla TerveSos 13.5.2009 Lapset ja perheet Kaste -hanke Projektipäällikkö Jaana Kemppainen Hankkeen toteuttaminen 1.11.2008 31.10.2010 Hallinnoija

Lisätiedot

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi maakuntien perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi maakuntien perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi maakuntien perhekeskushankkeissa THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki 31.5.2017 Martta October 1 Työpaja 8: Väkivallan ehkäisy Klo 11 12 työpajan

Lisätiedot

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Satakunnan piirin Lasten ja nuorten. Tukihenkilötoiminta. Kuntatoimijat

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Satakunnan piirin Lasten ja nuorten. Tukihenkilötoiminta. Kuntatoimijat Mannerheimin Lastensuojeluliiton Satakunnan piirin Lasten ja nuorten Tukihenkilötoiminta Kuntatoimijat Satakunnan lasten ja nuorten tukihenkilötoiminnan kehittämishanke 2008-2011 MLL:n Satakunnan piiri

Lisätiedot

Millainen on suomalainen perhekeskus? Kehittämistyön uusimmat vaiheet

Millainen on suomalainen perhekeskus? Kehittämistyön uusimmat vaiheet Millainen on suomalainen perhekeskus? Kehittämistyön uusimmat vaiheet Lastensuojelun haasteet 2015 kehittämistyöllä tuloksiin 9.6.2015 Oulu Kehittämispäällikkö Arja Hastrup Millaisena suomalainen perhekeskus

Lisätiedot

MLL:n Kainuun piiri Vierailu MLL:n Lapin piiriin Seija Karjalainen

MLL:n Kainuun piiri Vierailu MLL:n Lapin piiriin Seija Karjalainen MLL:n Kainuun piiri 2017 Vierailu MLL:n Lapin piiriin 20.5.2017 Seija Karjalainen Mannerheimin Lastensuojeluliiton Kainuun piiri ry Perustettu 1950 Vuosikokoukset, piirihallitus, puheenjohtaja Toivo Sistonen

Lisätiedot

VAHVUUDET, MAHDOLLISUUDET, HAASTEET JA ESTEET TULEVAISUUDEN KUMPPANUUTEEN. Ryhmäpohdinnan koonti

VAHVUUDET, MAHDOLLISUUDET, HAASTEET JA ESTEET TULEVAISUUDEN KUMPPANUUTEEN. Ryhmäpohdinnan koonti VAHVUUDET, MAHDOLLISUUDET, HAASTEET JA ESTEET TULEVAISUUDEN KUMPPANUUTEEN Ryhmäpohdinnan koonti ESTEET Maakuntapäätös ja suunnittelu lipuvat yhä kauemmaksi järjestöjen työstä Järjestö-maakunta, ei hyvä

Lisätiedot

NEUVOLAN PERHETYÖ KAARINASSA

NEUVOLAN PERHETYÖ KAARINASSA NEUVOLAN PERHETYÖ KAARINASSA Neuvolan perhetyö Kaarinassa Vuonna 2014 neuvolan perhetyö on vakiinnuttanut paikkansa osana ennaltaehkäisevää palvelujärjestelmää. Neuvolan perhetyössä toimii kaksi perheohjaajaa

Lisätiedot

Arjen turvaa kunnissa -toimintamalli

Arjen turvaa kunnissa -toimintamalli Arjen turvaa kunnissa -toimintamalli European Public Sector Award Winner 2013 Hyvinvointia ja turvallisuutta kuntalaisille taloudellisuutta ja tehokkuutta kuntatasolle Kemi 30.9.2014 Pelastusylitarkastaja

Lisätiedot

PERHEKESKUKSET KAINUUSSA 4.6.2015 Helena Saari perhekeskusvastaava. 5.6.2015 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS

PERHEKESKUKSET KAINUUSSA 4.6.2015 Helena Saari perhekeskusvastaava. 5.6.2015 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS PERHEKESKUKSET KAINUUSSA 4.6.2015 Helena Saari perhekeskusvastaava PERHEKESKUKSET KAINUUSSA Ristijärven perheasema Suomussalmen perhekeskus Paltamon perheasema Puolanka Suomussalmi Hyrynsalmen perheasema

Lisätiedot

Yhdistysinfo_PRH_ / A-L Mauno. Hyvät tavat toimia. MLL 600 toimijaa lasten asialla

Yhdistysinfo_PRH_ / A-L Mauno. Hyvät tavat toimia. MLL 600 toimijaa lasten asialla Yhdistysinfo_PRH_220518 / A-L Mauno Hyvät tavat toimia. MLL 600 toimijaa lasten asialla Mannerheimin Lastensuojeluliitto Historia Perustamisvuonna 1920 Suomessa asui noin miljoona lasta, joista suuri osa

Lisätiedot

Tukevasti päivähoidosta esiopetuksen kautta kouluun ja alakoulusta yläkouluun. Merja von Schantz, projektisuunnittelija

Tukevasti päivähoidosta esiopetuksen kautta kouluun ja alakoulusta yläkouluun. Merja von Schantz, projektisuunnittelija Tukevasti päivähoidosta esiopetuksen kautta kouluun ja alakoulusta yläkouluun Merja von Schantz, projektisuunnittelija Toimintaperiaatteet Ehkäisevä työ / varhainen tuki Universaali Monialainen yhteistyö

Lisätiedot

Perhekeskus kevätseminaari Marjatta Kekkonen. Erityisasiantuntija Lasten, nuorten ja perheiden palvelut yksikkö, THL

Perhekeskus kevätseminaari Marjatta Kekkonen. Erityisasiantuntija Lasten, nuorten ja perheiden palvelut yksikkö, THL Perhekeskus kevätseminaari 23.5.2018 Marjatta Kekkonen Erityisasiantuntija Lasten, nuorten ja perheiden palvelut yksikkö, THL Mitä perhekeskus tekee? Toimii yhteisöllisenä kohtaamispaikkana, mahdollistaa

Lisätiedot

Yhdessä enemmän Järjestölähtöisen ehkäisevän lastensuojelun kehittäminen - hanke

Yhdessä enemmän Järjestölähtöisen ehkäisevän lastensuojelun kehittäminen - hanke Yhdessä enemmän Järjestölähtöisen ehkäisevän lastensuojelun kehittäminen - hanke Kuntakohtainen tieto järjestöjen varhaisen tuen palveluista vuonna 2009: Turku, Raisio, Masku, Mynämäki, Nousiainen ja Salo

Lisätiedot

PERHEKESKUS PALVELUMALLINA 28. 29.8.2008

PERHEKESKUS PALVELUMALLINA 28. 29.8.2008 PERHEKESKUS PALVELUMALLINA 28. 29.8.2008 Perhekeskustoiminnan raamit ja rakenteet Riitta Viitala 1.9.2008 PERHEKESKUS Valtioneuvoston periaatepäätös 2003 PERHE hanke 2005 2007 Kumppanuushankkeena STM,

Lisätiedot

Varhainen tuki, hoito ja kuntoutus perhekeskuksen tehtävänä

Varhainen tuki, hoito ja kuntoutus perhekeskuksen tehtävänä Varhainen tuki, hoito ja kuntoutus perhekeskuksen tehtävänä Kooste hankkeissa tehdystä työstä. Ehdotus kokonaisuuden jäsentämiseksi Keskeisiä tuloksia kehittämistyöstä 2017-2018 (raportit ja kyselyt) Koonneet:

Lisätiedot

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4. Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.2018 Satakunnan maakuntauudistuksen tarkennettu toimintasuunnitelma ajalle

Lisätiedot

Tehdään yhdessä entistä tiiviimpi, tasavertaisempi ja monitoimijaisempi. Yhteinen Päijät-Häme

Tehdään yhdessä entistä tiiviimpi, tasavertaisempi ja monitoimijaisempi. Yhteinen Päijät-Häme Tehdään yhdessä entistä tiiviimpi, tasavertaisempi ja monitoimijaisempi Yhteinen Päijät-Häme 2017-2020 Yhdessä saadaan aikaiseksi Vireä, näkyvä ja arvostettu yhdistystoiminta Aktiivinen yhdistysväki Yhdistykset,

Lisätiedot

Järjestöjen rooli sote-uudistuksessa , Uudenmaan järjestöt ja sote-uudistus -seminaari Erityisasiantuntija Ulla Kiuru, SOSTE

Järjestöjen rooli sote-uudistuksessa , Uudenmaan järjestöt ja sote-uudistus -seminaari Erityisasiantuntija Ulla Kiuru, SOSTE Järjestöjen rooli sote-uudistuksessa 17.4.2018, Uudenmaan järjestöt ja sote-uudistus -seminaari Erityisasiantuntija Ulla Kiuru, SOSTE Esityksen rakenne Sote-järjestöjen toimintaympäristön muutos Järjestöjen

Lisätiedot

Kehittyvä NAPERO II hanke vuosille 2008 2009 perhepalvelujen kehittäminen perustyössä

Kehittyvä NAPERO II hanke vuosille 2008 2009 perhepalvelujen kehittäminen perustyössä Kehittyvä NAPERO II hanke vuosille 2008 2009 perhepalvelujen kehittäminen perustyössä NAPERO HANKKEEN TAUSTAA : Lapin lääninhallitus myönsi Rovaniemen kaupungille 150.000 euron hankerahoituksen vuosille

Lisätiedot

Lapsuuden hyvinvoinnin kehittämisyksikkö - hanke Länsi- ja Keski-Uudellamaalla barndomen projekt i Västra och Mellersta Nyland

Lapsuuden hyvinvoinnin kehittämisyksikkö - hanke Länsi- ja Keski-Uudellamaalla barndomen projekt i Västra och Mellersta Nyland Lapsuuden hyvinvoinnin kehittämisyksikkö - hanke Länsi- ja Keski-Uudellamaalla 2007-2009 Utvecklingsenheten för välfärd i barndomen projekt i Västra och Mellersta Nyland 2007-2009 Keski-Uusimaa Hiiden

Lisätiedot

Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä.

Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä. Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä. LAPE Etelä-Savon perhekeskustoimintamalli Saara Hanhela 7.3.2018 2 3 LAPE muutosta ohjaavat periaatteet 1 LAPSEN ETU KESKIÖSSÄ Lapsen

Lisätiedot

Kristillinen digitaalinen perhekeskus

Kristillinen digitaalinen perhekeskus Kristillinen digitaalinen perhekeskus Tarkoitus Familyroom palvelee lapsiperheitä integroimalla kristillisten seurakuntien lapsi- ja perhetyön tukipalvelut digitaaliseksi perhekeskukseksi. Olemme sitoutuneet

Lisätiedot

Yhdyspinnat lasten, nuorten ja perheiden palveluissa uudistuvassa toimintaympäristössä

Yhdyspinnat lasten, nuorten ja perheiden palveluissa uudistuvassa toimintaympäristössä Yhdyspinnat lasten, nuorten ja perheiden palveluissa uudistuvassa toimintaympäristössä Katsaus selvitystyöhön 24.1.2018 24.1.2018 Lape-yhdyspinnat Maakuntauudistuksen kokonaisuus asukkaat keskiössä Valtio

Lisätiedot

Varhaista tukea ja kumppanuutta rakentamassa

Varhaista tukea ja kumppanuutta rakentamassa Varhaista tukea ja kumppanuutta rakentamassa Lasten, nuorten ja lapsiperheiden palvelujen uudistaminen Lasten Kaste kehittämistyö jatkuu Kehittämispäällikkö Arja Hastrup Lasten, nuorten ja lapsiperheiden

Lisätiedot

Eloisa ikä ohjelman koordinaatio Ohjelman käynnistysseminaari 23.3.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Ohjelmakoordinaattori Katja Helo

Eloisa ikä ohjelman koordinaatio Ohjelman käynnistysseminaari 23.3.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Ohjelmakoordinaattori Katja Helo Eloisa ikä ohjelman koordinaatio Ohjelman käynnistysseminaari 23.3.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Ohjelmakoordinaattori Katja Helo etunimi.sukunimi@vtkl.fi Esityksen sisältö Koordinaatiossa tapahtunutta

Lisätiedot

LAPE-startti YHDESSÄ! -ohjelma

LAPE-startti YHDESSÄ! -ohjelma LAPE-startti 17.5.2017 YHDESSÄ! -ohjelma Pohjois-Savon lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE Hankepäällikkö Marika Pentikäinen Kuvat: Pixabay Muutosohjelmaa ohjaavat periaatteet Lapsen oikeudet

Lisätiedot

Vertaistoimintaa kumppanuudella Vertaistoimintaa kumppanuudella

Vertaistoimintaa kumppanuudella Vertaistoimintaa kumppanuudella Hankkeen päämäärä ja kohderyhmät Päämäärä Hankkeen päämääränä on tukea rovaniemeläisten perheiden arkea järjestämällä ja koordinoimalla yhteistyössä kumppaneiden (kaupunki, seurakunta, järjestöt, yritykset)

Lisätiedot

MITÄ EVÄITÄ SAIMME YHDESSÄ TEKEMISESTÄ

MITÄ EVÄITÄ SAIMME YHDESSÄ TEKEMISESTÄ MITÄ EVÄITÄ SAIMME YHDESSÄ TEKEMISESTÄ Iloa vanhemmuuteen hanke Tarja Tammekas, projektityöntekijä, suunnittelija, Kotkan kaupunki Pauliina Saarinen-den Hollander, projektityöntekijä, Lohjan kaupunki Mitä

Lisätiedot

VASTUUTYÖNTEKIJÄMALLI

VASTUUTYÖNTEKIJÄMALLI VASTUUTYÖNTEKIJÄMALLI 2018 Vastuutyöntekijän kuvaus VASTUUTYÖNTEKIJÄ Kokoaa perheen tueksi monialaisen verkoston Kulkee asiakkaan matkassa koko asiakkuuden ajan Perheen yhteyshenkilö Perheen kokonaiskuvan

Lisätiedot

Yhteistä voimaa sektorirajat rikkomalla

Yhteistä voimaa sektorirajat rikkomalla EHKÄISEVÄN TYÖN KÄRKIHANKE OULUSSA Yhteistä voimaa sektorirajat rikkomalla Sosiaalijohtaja Sirkka-Liisa Olli, Oulun kaupunki Hankekoordinaattori Katja Häkkilä, SOSTE Lyhyesti ESKO- Ehkäisevän työn kärkihankkeesta

Lisätiedot

Lapsiperheiden ja nuorten päihdepalvelujen kehittäminen Kainuussa

Lapsiperheiden ja nuorten päihdepalvelujen kehittäminen Kainuussa Lapsiperheiden ja nuorten päihdepalvelujen kehittäminen Kainuussa Hyvinvointi hakusessa riippuvuus riskinä Lappi/ Kainuu (Kaste-ohjelma) 2013-2015 14.2.2014 / Saara Pikkarainen, terveyden edistämisen suunnittelija

Lisätiedot

Järjestö 2.0 Yhes enemmän! Agentit maakunnan toimintaa kehittämässä- hanke. Henna Hovi, järjestöagentti

Järjestö 2.0 Yhes enemmän! Agentit maakunnan toimintaa kehittämässä- hanke. Henna Hovi, järjestöagentti Järjestö 2.0 Yhes enemmän! Agentit maakunnan toimintaa kehittämässä- hanke Henna Hovi, järjestöagentti Valtakunnallinen Järjestö 2.0- kokonaisuus Järjestö 2.0 kokonaisuus on osa STM:n Suomi 100 - avustusohjelmaa

Lisätiedot

PERHEKESKUKSEN KOHTAAMISPAIKAN KRITEERIT. Marjatta Kekkonen Ulla Lindqvist kohtaamispaikan työpajaverkosto Esityksen nimi / Tekijä

PERHEKESKUKSEN KOHTAAMISPAIKAN KRITEERIT. Marjatta Kekkonen Ulla Lindqvist kohtaamispaikan työpajaverkosto Esityksen nimi / Tekijä PERHEKESKUKSEN KOHTAAMISPAIKAN KRITEERIT Marjatta Kekkonen Ulla Lindqvist kohtaamispaikan työpajaverkosto 2.10.2018 Esityksen nimi / Tekijä 1 Kohtaamispaikka perhekeskuksen palveluverkostossa Kohtaamispaikka

Lisätiedot

Pirkanmaan LAPE. Kohtaamispaikkatoiminnan kehittäminen Pirkanmaalla

Pirkanmaan LAPE. Kohtaamispaikkatoiminnan kehittäminen Pirkanmaalla Pirkanmaan LAPE Kohtaamispaikkatoiminnan kehittäminen Pirkanmaalla 4.10.2018 Perhekeskusesite 2019 Valtakunnallinen tiedote perhekeskusesitteestä on julkaistu: https://stm.fi/artikkeli/-/asset_publisher/aitiyspakkauksen-perhekeskusmukana-perheesi-elamassa-esite

Lisätiedot

Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen uudistaminen kokonaisuutena

Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen uudistaminen kokonaisuutena Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen uudistaminen kokonaisuutena Perusterveydenhuollon hoitotyön johtajien työkokous 10.4.2015 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies, STM Nykyiset palvelut eivät

Lisätiedot

Monialainen lapsiperheiden kanssa tehtävä työ Liedossa

Monialainen lapsiperheiden kanssa tehtävä työ Liedossa Monialainen lapsiperheiden kanssa tehtävä työ Liedossa Ajoissa tuleva apu lisää hyvinvointia ja säästää rahaa! 22.8.2016 Härkätien sosiaali- ja terveyspalvelut, MR-Y/JA 2 22.8.2016 Mitä hyvää meillä on

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman (LAPE) tilaisuus Etelä-Karjala: Johtamisen rooli laajassa muutostyössä

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman (LAPE) tilaisuus Etelä-Karjala: Johtamisen rooli laajassa muutostyössä Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman (LAPE) tilaisuus 26.1.2017 Etelä-Karjala: Johtamisen rooli laajassa muutostyössä Marja Kosonen, perhe- ja sosiaalipalvelujen johtaja, Eksote Etelä-Karjalan LAPE-hanke

Lisätiedot

JÄRJESTÖT KUNTIEN KEHITTÄJÄKUMPPANEINA Eija Heimo, TtT, toiminnanjohtaja

JÄRJESTÖT KUNTIEN KEHITTÄJÄKUMPPANEINA Eija Heimo, TtT, toiminnanjohtaja JÄRJESTÖT KUNTIEN KEHITTÄJÄKUMPPANEINA Eija Heimo, TtT, toiminnanjohtaja YHDESSÄ ENEMMÄN Käytäntöjä ja kokemuksia kumppanuuden rakentamisesta kuntien ja järjestöjen välillä 23.1.2014 Tietoa Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma (2008) 2012 2015 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Ohjelman tavoitteena on uudistaa sosiaali- ja terveyspalveluita innovaatiotoiminnan

Lisätiedot

Vanhemmuuden tuen mallin rakentaminen Pohjois-Savossa

Vanhemmuuden tuen mallin rakentaminen Pohjois-Savossa Vanhemmuuden tuen mallin rakentaminen Pohjois-Savossa Henna Julkunen Perhekeskuskoordinaattori Sosiaalipsykologi YTM, MLL Järvi-Suomen piiri, Pohjois-Savon lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma YHDESSÄ!

Lisätiedot

ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI

ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI ALVA yhteistyöryhmä ALVA hanke alueelliset ja valtakunnalliset verkostot riitta.prittinen-maarala@rko.fi puh. 050 4691 946

Lisätiedot

Uudenmaan piiri. Yhdessä vanhempana toiminnan koulutus 4.6

Uudenmaan piiri. Yhdessä vanhempana toiminnan koulutus 4.6 Uudenmaan piiri Yhdessä vanhempana toiminnan koulutus 4.6 Ohjelma Tervetuloa Tietoa Yhdessä vanhempana - toiminnasta Perustietoa parisuhteesta Tauko Toimintamallien esittely Ryhmätyöskentelyä Jatkosta

Lisätiedot

VARHAISKASVATUS LAPSEN KEHITYKSEN TUKENA

VARHAISKASVATUS LAPSEN KEHITYKSEN TUKENA VARHAISKASVATUS LAPSEN KEHITYKSEN TUKENA Kehittämistyöryhmän tapaaminen 22.2.2018 klo 9.00-12.00 Tipotien sosiaali- ja terveysasema, Luentosali, Tampere Pirkanmaan LAPE TÄNÄÄN 1. Tervetuloa, alkusanat,

Lisätiedot

Ei rakennettu yhdessä yössä

Ei rakennettu yhdessä yössä 1 Ei rakennettu yhdessä yössä muutostyö pitkällä jo ennen sosiaalihuoltolakia: peruspalvelujen resurssien ja osaamisen vahvistaminen sosiaalihuoltolain uudistukseen vastattiin muuttamalla aikuissosiaalityön

Lisätiedot

KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta

KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari 22.5.2013 Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta Arja Hastrup Kehittämispäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lasten, nuorten ja lapsiperheiden palveluja

Lisätiedot

LAPE-hanke

LAPE-hanke www.omahäme.fi LAPE-hanke Oma Hämeen (Kanta-Häme) LAPE-hanke LAPE-hanke syventää maakunnallista sote-valmisteluun tähtäävää palveluiden muutosta Kärkihankkeen linjauksen mukaisesti hankkeen päätavoite

Lisätiedot

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA Osa STM:n Suomi 100 avustusohjelmaa Jokaisessa maakunnassa Järjestö 2.0 hanke Yhteistyön kehittäminen ja yhteistyömallien rakentaminen järjestöjen kesken sekä järjestöjen ja maakunnan

Lisätiedot

Ehkäisevän työn uusia toimintatapoja Oulun kaupungin ja järjestöjen strateginen kehittämishanke

Ehkäisevän työn uusia toimintatapoja Oulun kaupungin ja järjestöjen strateginen kehittämishanke EHKÄISEVÄN TYÖN KÄRKIHANKE OULUSSA Ehkäisevän työn uusia toimintatapoja Oulun kaupungin ja järjestöjen strateginen kehittämishanke Marja Vuorinen järjestöpäällikkö Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto

Lisätiedot

Perhekeskustoiminta on tuonut meidän arkeen sisältöä ja iloa

Perhekeskustoiminta on tuonut meidän arkeen sisältöä ja iloa Perhekeskustoiminta on tuonut meidän arkeen sisältöä ja iloa Yhteystiedot Perhekeskustoiminta osana lapsiperheiden palveluja Perhekeskus on matalan kynnyksen kohtaamispaikka lapsiperheille. Perhekeskustoiminta

Lisätiedot

Kolmas sektori ja julkiset palvelut

Kolmas sektori ja julkiset palvelut Kolmas sektori ja julkiset palvelut Kohtaamispaikkapäivät Porvoo 9.5.2019 Ritva Varamäki, erityisasiantuntija ritva.varamaki@soste.fi Twitter: @varamaki Suomen sote-järjestöt lukuina IHMISET 1 300 000

Lisätiedot