Perhekeskukset Suomessa

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Perhekeskukset Suomessa"

Transkriptio

1 Perhekeskukset Suomessa Palvelut, yhteistoiminta ja johtaminen Lapsen hyvä arki päätösseminaari Marjatta Kekkonen Erityisasiantuntija, VTM, FT Lasten, nuorten ja perheiden palveluyksikkö, LANU

2 Mitä tarkoitetaan perhekeskuksella? Perhekeskuksella tarkoitetaan palvelukokonaisuutta, johon kuuluvat äitiysneuvolan, lastenneuvolan, avoimen varhaiskasvatuksen ja vähintään ennalta ehkäisevän sosiaalitoimen palveluja. Lisäksi näiden palvelujen tai ainakin osan niistä edellytetään sijaitsevan fyysisesti samassa palvelukeskuksessa tai toimitiloissa. (Socialstyrelsen, Familjecentraler -kartläggningen, 2008) =>Määritelmän pohjalta selvitykseen mukaan tulleet perhekeskusten palvelukokonaisuudet luokiteltiin neljään ryhmään Marjatta Kekkonen, erityisasiantuntija, THL/Lanu 2

3 Perhekeskus hyvinvointi ja terveyttä edistävä ja ennalta ehkäisevä palvelumalli Perhekeskuksen perusajatus on, että se, mitä me pitkällä aikavälillä voimme tehdä edistääksemme kansanterveyttä, on työskennellä turvallisen lapsuuden puolesta. (Mirjam Kalland, MLL) Kolmas kerros erityispalvelujen intensiivinen tuki Lapsille, nuorille ja perheille, joilla tarve erityiseen tukeen. Toinen kerros preventiiviset palvelut Lapset, nuoret ja perheet, joilla tarve selektiiviseen, kohdennettuun tukeen. Ensimmäinen kerros -promotiiviset, universaalit palvelut Kaikille lapsiperheille Perusmuuri Ammatillinen osaaminen Kuva: Norjan Familiens hus perhekeskus (Thyrhaug ym. 2011) Presentationens Namn / Faktor 3

4 Perhekeskustoiminnan kehittämisen vaiheet 1. VAIHE 2000 luvun alku Yksittäiset kunnat ja hankkeet Työkäytännöt 2. VAIHE PERHE hanke Valtakunnallinen kumppanuusohjelma 3. VAIHE Kaste ohjelma Monialaisuus Rakenteet Yhteistoiminta Marjatta Kekkonen, erityisasiantuntija, THL/Lanu 5

5 Perhekeskukset Suomessa tutkimusraportti Nina Halme, Marjatta Kekkonen, Marja-Leena Perälä Perhekeskukset Suomessa Palvelut, yhteistoiminta ja johtaminen THL 6

6 Perhekeskusten hallinnointi kunnissa Marjatta Kekkonen, erityisasiantuntija, THL/Lanu 7

7 Perhekeskukset palvelujen tuottamistavan mukaan Marjatta Kekkonen, erityisasiantuntija, THL/Lanu 8

8 Kohderyhmä Ikäryhmä Kyllä % Alle kouluikäiset ja alakouluikäiset Alle 3-vuotiaat vuotiaat vuotiaat 61 Yläkouluikäiset ja sitä vanhemmat vuotiaat vuotiaat Perhekeskustapaaminen/Nina Halme 9

9 Perhekeskusten palvelukokonaisuudet Marjatta Kekkonen, erityisasiantuntija, THL/Lanu 10

10 Palvelu/ toimija Universaalit palvelut Kuuluu pe-ke toimintaan % Äitiysneuvola Lastenneuvola Avoin vaka, ph Kohdennetut palvelut Kasvatus- ja perheneuvola Perhetyö Kotipalvelu Puheterapia Toimintaterapia 39 4 Fysioterapia 26 4 Sosiaalityö Kolmas ja yksityinen sektori Järjestö Srk 57 4 Yksityinen 33 4 Samassa rakennuksessa % Marjatta Kekkonen, erityisasiantuntija, THL/Lanu 13

11 Perhekeskustoiminnan kehittämistarpeet 1. Monialaisen palvelurakenteen vahvistaminen 2. Strategisen yhteen sovittavan johtamisen kehittäminen 3. Toiminnan koordinaation ja ohjauksen selkiyttäminen 4. Kolmannen sektorin integrointi kiinteäksi osaksi toimintaa 5. Perheiden ja lasten osallisuuden vahvistaminen 6. Vanhemmuuden tukeminen Marjatta Kekkonen, erityisasiantuntija, THL/Lanu 14

12 Kehittämishaasteet: 1. Monialaisen palvelurakenteen vahvistaminen Perhekeskuksen tavoitteet toteutuivat selvityksen mukaan parhaiten monialaisessa perhekeskuksessa Niissä kunnissa, joissa perhekeskustoiminta on järjestetty hyvinvointineuvolatyyppisesti ilman kytkentää varhaiskasvatukseen, tulee neuvolan tiivistää yhteistoimintaa päivähoidon kanssa Niissä kunnissa, joissa on avoimen varhaiskasvatuksen perhekeskus tulee tiivistää yhteistyötä äitiys- ja lastenneuvolan ja varhaisen tuen palvelujen kanssa Erikoistuneista neuvonta- ja palvelukeskuksista tulisi käyttää nimitystä erikoistunut perhetukikeskus Marjatta Kekkonen, erityisasiantuntija, THL/Lanu 15

13 Perhekeskuksen monialaisen palvelurakenteen vahvistaminen Monialainen perhekeskus Hyvinvointineuvolatyyppinen perhekeskus Avoimen varhaiskasvatuksen perhekeskus Erikoistunut perhetukikeskus Äitiysneuvola Äitiysneuvola (tk) Ei kiinteää yhteyttä Lastensuojelu Lastenneuvola Lastenneuvola (tk) Ei kiinteää yhteyttä Lasten- /nuorisopsykiatria Varhaiskasvatus Ei kiinteää yhteyttä Varhaiskasvatus (avo) Päihdepalvelut Ehkäisevät sosiaalipalvelut Ehkäisevät sosiaalipalvelut Ehkäisevät sosiaalipalvelut Muita erityispalveluja Marjatta Kekkonen, erityisasiantuntija, THL/Lanu 16

14 Kehittämishaasteet: 2. Perhekeskustoiminnan strategisen, yhteen sovittavan johtamisen kehittäminen Perhekeskustoiminnan toteuttamiseksi kunnissa tarvitaan perhekeskusta laajemmat ylisektoriset yhteistyö- ja ohjausrakenteet ja palveluja yhteen sovittavaa johtamista sekä kumppanuussopimuksia 3. sektorin kanssa Marjatta Kekkonen, erityisasiantuntija, THL/Lanu 17

15 Kehittämishaasteet: 3. Toiminnan koordinaation ja ohjauksen selkiyttäminen - yhteisistä toimintatavoista sopiminen Yleisesti toimintatavoista oli sovittu hyvin: > 80 % sopinut arjen tukea ja yhteisöllisyyttä edistävistä palveluista, huolen puheeksiottamisen periaatteista sekä menettelyistä jos tunnistettu huolten kasaantumista tai sen riskiä perheessä >70 % sopinut perhekeskustoiminnan arvioinnista, palvelujen kohdentamisen ja palveluohjauksen periaatteista sekä moniammatillisten yhteistyötapaamisten ja henkilöstön osaamisen vahvistamisen periaatteista Heikoiten sovittu lasten ja perheiden palvelujen kehittämisestä osana kuntastrategiaa (57 %), yhteistyön periaatteista kolmannen ja yksityissektorin kanssa (29-55 %) sekä lasten ja perheiden osallisuuden vahvistamisen periaatteista (59 %) Perhekeskustapaaminen/Nina Halme 18

16 Kehittämishaasteet: 3. Yhteistoiminta, koordinaatio, ohjaus Yhteistoiminnan mahdollisti se, että kunnassa oli perhekeskusta laajemmin luotu lapsi- ja perhepalvelujen ylisektoriset yhteistyö- ja ohjausrakenteet. Yhteistoiminta toteutui paremmin, kun perhekeskukselle oli nimetty oma koordinaattori tai johto- /ohjausryhmä. Eri palvelusektoreiden käytännön yhteistyö mahdollistui parhaiten kunnissa, joissa oli luotu perhekeskustiimit. => Mitä paremmin yhteistyöstä oli sovittu, sitä paremmin vanhempien vertaistuki, kohdennettu varhainen tuki ja tiedon välittäminen perheille toteutuivat Marjatta Kekkonen, erityisasiantuntija, THL/Lanu 19

17 Kehittämishaasteet: 4. Kolmas sektori vahvemmin mukaan toteutuu monialaisessa perhekeskuksessa Marjatta Kekkonen, erityisasiantuntija, THL/Lanu 20

18 Kehittämishaasteet: 4. Kolmannen sektorin roolin vahvistaminen ja kumppanuussopimukset Solmittu kumppanuussopimus perhekeskustoiminnan toteuttamiseksi Muu kunta/ alue (kuntayhtymä, maakunta,seutukunta) Kyllä % 10 Seurakunta 14 Järjestö 25 Yksityinen palveluntuottaja 7 Kumppanuussopimuksia laadittu yleisimmin eri järjestötoimijoiden kanssa Perhekeskuksen käynnistymisen ajankohdalla, tyypillä, toiminnan laadulla tai koordinaatiolla ei yhteyttä kumppanuussopimusten solmimiseen Perhekeskustapaaminen/Nina Halme 21

19 Kehittämishaasteet: 5. Perheiden ja lasten osallisuuden vahvistaminen: perheiden kohtaamispaikka Perhekeskustapaaminen/Nina Halme 22

20 Kehittämishaasteet: 5. Perheiden ja lasten osallisuuden vahvistaminen:perheiden kohtaamispaikat Kohtaamispaikat yleisempiä varhaista tukea tarjoavissa perhekeskuksissa (80 % vs 38 %) Kohtaamispaikat yleisempiä perhekeskuksissa, joissa järjestö, srk ja/ tai yksityinen sektori aktiivisesti mukana (73 % vs 30 %) Kohtaamispaikat yleisempiä perhekeskuksissa, joissa palvelut oli suunnattu pienten lasten ja alakouluikäisten lasten perheille (79 % vs. 39 %) Kohtaamispaikalla merkitsevä yhteys vanhempien keskinäisen vertaistuen sekä vanhemman ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tukemiseen Perhekeskustapaaminen/Nina Halme 23

21 Kehittämishaasteet: 5. Perheiden ja lasten osallisuuden vahvistaminen Suurin osa (55-93%) arvioi vanhempien vertaistuen toteutuneen hyvin tai melko hyvin. Vertaistuki toteutui paremmin perhekeskuksissa, joissa oli mukana kolmas sektori. Kohtaamispaikka oli tarjolla 59 %:ssa perhekeskuksia. Kohtaamispaikka oli muita useammin perhekeskuksissa, joissa oli mukana kolmas sektori tai jotka eivät olleet erikoistuneita perhetukikeskuksia. Vanhempien ja lasten osallisuus toteutui sangen hyvin. Osallisuus toteutui paremmin niissä perhekeskuksissa, joissa oli mukana kolmas sektori ja joissa oli oma kohtaamispaikka perheille Marjatta Kekkonen, erityisasiantuntija, THL/Lanu 24

22 Kehittämishaasteet: 6. Perhekeskus vanhemmuuden tuen osaamiskeskuksena Pääsääntöisesti henkilöstön osaaminen perhekeskuksissa arvioitiin erittäin hyväksi Suurimmat kehittämistarpeet liittyvät 1. Strukturoitujen vanhemmuuden tuen ohjelmien hallintaan 2. Hallinnonalat ylittävään johtamiseen 3. Toiminnan arviointiin 4. Ehkäisevään parisuhdetyöhön Perhekeskuksissa, joissa oli kirjatut toimintasuunnitelmat ja tavoitteet osaaminen toteutui muita paremmin Marjatta Kekkonen, erityisasiantuntija, THL/Lanu 25

23 Perhekeskus palvelujen kehittämisen ja tutkimustiedon tuottamisen jatkumona Lasten, nuorten ja perheiden palveluttutkimusraportit, LapsYTY -julkaisut Perhekeskukset Suomessa. Palvelut, yhteistoiminta ja johtaminen Familjecenter i Norden en resurs för barn och familjer, Family center in the Nordic Countries a meeting point for children and families Marjatta Kekkonen, erityisasiantuntija, THL/Lanu 28

24 Perhekeskus kokoaa yhteen perheet ja palvelut Kiitos ja hyvää päivän jatkoa! Marjatta Kekkonen Erityisasiantuntija Marjatta Kekkonen, erityisasiantuntija, THL/Lanu 29

Perhekeskukset Suomessa

Perhekeskukset Suomessa Perhekeskukset Suomessa Palvelut, yhteistoiminta ja johtaminen Marjatta Kekkonen Erityisasiantuntija, FT, VTM Lasten, nuorten ja perheiden palveluyksikkö Selvityksen tavoite ja aineisto SELVITYKSEN TAVOITTEENA

Lisätiedot

Perhekeskukset Suomessa

Perhekeskukset Suomessa Perhekeskukset Suomessa Palvelut, yhteistoiminta ja johtaminen Marjatta Kekkonen Erityisasiantuntija, VTM, FT Lasten, nuorten ja perheiden palveluyksikkö, LANU Perhekeskukset Suomessa raportti Nina Halme,

Lisätiedot

Perhekeskukset Suomessa

Perhekeskukset Suomessa Perhekeskukset Suomessa Marjatta Kekkonen Erityisasiantuntija, FT, VTM Lasten, nuorten ja perheiden palveluyksikkö, LANU Perhekeskuksen palvelukonsepti Perhekeskus on palvelumalli, joka kokoaa yhteen lasten

Lisätiedot

Perhekeskukset Suomessa

Perhekeskukset Suomessa Perhekeskukset Suomessa Perhekeskuspäivä Kaarina 9.6.2014 Marjatta Kekkonen Erityisasiantuntija, FT LastenLANU Perhekeskukset Suomessa tutkimusraportti Nina Halme, Marjatta Kekkonen, Marja-Leena Perälä

Lisätiedot

PERHEKESKUKSET KAINUUSSA 4.6.2015 Helena Saari perhekeskusvastaava. 5.6.2015 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS

PERHEKESKUKSET KAINUUSSA 4.6.2015 Helena Saari perhekeskusvastaava. 5.6.2015 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS PERHEKESKUKSET KAINUUSSA 4.6.2015 Helena Saari perhekeskusvastaava PERHEKESKUKSET KAINUUSSA Ristijärven perheasema Suomussalmen perhekeskus Paltamon perheasema Puolanka Suomussalmi Hyrynsalmen perheasema

Lisätiedot

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Neuvolan perhetyön asiakkaan ääni: Positiivinen raskaustesti 2.10.2003 Miten tähän on tultu? Valtioneuvoston

Lisätiedot

KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT

KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT 27.2.2017 Helena Saari Perhekeskusvastaava 27.2.2017 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS Kainuun sijainti ja väkiluku kunnittain Ivalo 625 km Kainuu

Lisätiedot

Näkökulmia valtakunnalliseen perhekeskusmalliin. Vaikuttavuuden jäljillä seminaari 24.9.2015 Seinäjoki Kehittämispäällikkö Arja Hastrup

Näkökulmia valtakunnalliseen perhekeskusmalliin. Vaikuttavuuden jäljillä seminaari 24.9.2015 Seinäjoki Kehittämispäällikkö Arja Hastrup Näkökulmia valtakunnalliseen perhekeskusmalliin Vaikuttavuuden jäljillä seminaari 24.9.2015 Seinäjoki Kehittämispäällikkö Arja Hastrup Lähde: Halme & Kekkonen & Perälä 2012: Perhekeskukset Suomessa. Palvelut,

Lisätiedot

Millainen on suomalainen perhekeskus? Kehittämistyön uusimmat vaiheet

Millainen on suomalainen perhekeskus? Kehittämistyön uusimmat vaiheet Millainen on suomalainen perhekeskus? Kehittämistyön uusimmat vaiheet Lastensuojelun haasteet 2015 kehittämistyöllä tuloksiin 9.6.2015 Oulu Kehittämispäällikkö Arja Hastrup Millaisena suomalainen perhekeskus

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS LAPE - lastensuojelun oppimisverkosto 12.9.2016, Kuopio Helena Saari Perhekeskusvastaava Tarja Juppi Lapsiperheiden sosiaalipalvelujen vs.vastuualuepäällikkö 16.9.2016 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Mistä puhutaan kun puhutaan perhekeskustoimintamallista? Taustaa käsitteen määrittelylle

Mistä puhutaan kun puhutaan perhekeskustoimintamallista? Taustaa käsitteen määrittelylle Mistä puhutaan kun puhutaan perhekeskustoimintamallista? Taustaa käsitteen määrittelylle Yhdyshenkilöiden tapaaminen 22.11.2017. Työpaja 23.11.2017 Arja Hastrup, THL, Marjaana Pelkonen, STM Taustaa käsitteen

Lisätiedot

Satakunnan perhekeskustoimintamalli Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Luonnos

Satakunnan perhekeskustoimintamalli Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Luonnos Satakunnan perhekeskustoimintamalli Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Luonnos 10.10.17 Satakunnan perhekeskus Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Verkostomainen palvelukokonaisuus Kokoaa yhteen

Lisätiedot

Varhaista tukea ja kumppanuutta rakentamassa

Varhaista tukea ja kumppanuutta rakentamassa Varhaista tukea ja kumppanuutta rakentamassa Lasten, nuorten ja lapsiperheiden palvelujen uudistaminen Lasten Kaste kehittämistyö jatkuu Kehittämispäällikkö Arja Hastrup Lasten, nuorten ja lapsiperheiden

Lisätiedot

KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta

KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari 22.5.2013 Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta Arja Hastrup Kehittämispäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lasten, nuorten ja lapsiperheiden palveluja

Lisätiedot

Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus

Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus Maakunnallisten perhekeskushankkeiden vastuuhenkilöt ja muut toimijat 27.3.2017 Marjaana Pelkonen, STM:n vastuuhenkilö 1 15.2.2017 Perhekeskustoimintamalli Lähipalvelujen

Lisätiedot

Mitä hyötyä palvelujen monialaisesta johtamisesta

Mitä hyötyä palvelujen monialaisesta johtamisesta Mitä hyötyä palvelujen monialaisesta johtamisesta Esimerkkinä lasten ja nuorten palvelut Outi Kanste, erikoistutkija 1 Esityksen sisältö Miksi monialaista johtamista tarvitaan? Yhteensovittava johtaminen

Lisätiedot

Lasten, nuorten ja perheiden palveluja yhdistävä johtaminen

Lasten, nuorten ja perheiden palveluja yhdistävä johtaminen Lasten, nuorten ja perheiden palveluja yhdistävä johtaminen Marja-Leena Perälä, tutkimusprofessori Viranomaisyhteistyön edistäminen perhe- ja lastensurmien ehkäisemisessä Aluehallintovirasto 28.5.2013

Lisätiedot

PALMIKKO-hanke. Tukea perheille lasten kasvattamiseen v. 2013 2016

PALMIKKO-hanke. Tukea perheille lasten kasvattamiseen v. 2013 2016 PALMIKKO-hanke TOIMINTASUUNNITELMA v. 2016 Tukea perheille lasten kasvattamiseen v. 2013 2016 sosiaali- ja terveystoimen, varhaiskasvatuksen, koulu- ja vapaa-aikatoimen, seurakuntien ja kolmannen sektorin

Lisätiedot

Hyvinvointia etsimässä Helsingin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 16.9.

Hyvinvointia etsimässä Helsingin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 16.9. Hyvinvointia etsimässä Helsingin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2009-2012 Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 16.9.2009 Taina Hussi Lastensuojelu on kaikkien lasten suojelua Helsingin lasten

Lisätiedot

Perhekeskus työpajan tuotokset työskentelystä. Marjatta Kekkonen Erityisasiantuntija, Lapset, nuoret ja perheet yksikkö

Perhekeskus työpajan tuotokset työskentelystä. Marjatta Kekkonen Erityisasiantuntija, Lapset, nuoret ja perheet yksikkö Perhekeskus työpajan tuotokset 20.9.2016 työskentelystä Marjatta Kekkonen Erityisasiantuntija, Lapset, nuoret ja perheet yksikkö Mitkä perhekeskuksen* palveluista ja toiminnoista tulee tuottaa lähipalveluina

Lisätiedot

Perhekeskustoimintamallin kohtaamispaikka

Perhekeskustoimintamallin kohtaamispaikka Perhekeskustoimintamallin kohtaamispaikka Työpaja 30.5.2017 Marjatta Kekkonen Lapset, nuoret ja perheet yksikkö 1.6.2017 Esityksen nimi / Tekijä 1 Perhekeskuksen kohtaamispaikka Tavoitteena on, että perhekeskuksesta

Lisätiedot

MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa. 4.6.2015 / Seija Karjalainen

MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa. 4.6.2015 / Seija Karjalainen MLL:n palvelut lapsille ja lapsiperheille Kainuussa 4.6.2015 / Seija Karjalainen Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on avoin kansalaisjärjestö, joka edistää lasten,

Lisätiedot

Yhteensovittava johtaminen

Yhteensovittava johtaminen Yhteensovittava johtaminen Hyvin johdettu lasten, nuorten ja perheiden palvelukokonaisuus Marja-Leena Perälä & projektiryhmä Tukevasti raiteilla - Oulun seudun kuntien osahankkeen loppuseminaari Oulu 11.9.2013

Lisätiedot

PERHEKESKUSTOIMINTAMALLIN TOIMEENPANON TUKI

PERHEKESKUSTOIMINTAMALLIN TOIMEENPANON TUKI PERHEKESKUSTOIMINTAMALLIN TOIMEENPANON TUKI Marjatta Kekkonen, erityisasiantuntija marjatta.kekkonen@thl.fi 29.3.2017 Esityksen nimi / Tekijä 1 Maakuntien toiveita kehittämistyön tuesta Hyviä käytäntöjä

Lisätiedot

PERHEKESKUS PALVELUMALLINA 28. 29.8.2008

PERHEKESKUS PALVELUMALLINA 28. 29.8.2008 PERHEKESKUS PALVELUMALLINA 28. 29.8.2008 Perhekeskustoiminnan raamit ja rakenteet Riitta Viitala 1.9.2008 PERHEKESKUS Valtioneuvoston periaatepäätös 2003 PERHE hanke 2005 2007 Kumppanuushankkeena STM,

Lisätiedot

Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen uudistaminen kokonaisuutena

Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen uudistaminen kokonaisuutena Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen uudistaminen kokonaisuutena Perusterveydenhuollon hoitotyön johtajien työkokous 10.4.2015 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies, STM Nykyiset palvelut eivät

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ

PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ TÄMÄN VUOKSI SISOTE 1. Palapeli nimeltä Lapsen elämä: - Lapsi päivähoidossa klo 7-17, missä ja miten klo 17-07? Ja lomat, viikonloput? - Lapsi

Lisätiedot

Mitä hyötyä palvelujen monialaisesta johtamisesta

Mitä hyötyä palvelujen monialaisesta johtamisesta Mitä hyötyä palvelujen monialaisesta johtamisesta Esimerkkinä lasten ja nuorten palvelut Marja-Leena Perälä, tutkimusprofessori, ROAD SHOW seminaari moniammatilliset toimintamallit tutuiksi! Tampere 5.11.2014

Lisätiedot

Mitä hyötyä palvelujen monialaisesta johtamisesta

Mitä hyötyä palvelujen monialaisesta johtamisesta Mitä hyötyä palvelujen monialaisesta johtamisesta Esimerkkinä lasten ja nuorten palvelut Marja-Leena Perälä, tutkimusprofessori, ROAD SHOW seminaari moniammatilliset toimintamallit tutuiksi! Helsinki 26.8.2014

Lisätiedot

VERKOTTUVAT PERHEPALVELUT

VERKOTTUVAT PERHEPALVELUT VERKOTTUVAT PERHEPALVELUT - KOHTI PERHEKESKUSTA 11.6.2013 Pori, lastenpsykiatri Antti Haavisto RAUMA Asukkaita vajaa 40 000 Ikäluokka n 450 Alle kouluikäisiä n 3000, 7-14-v n 3000 PERUSTAA Lapsen hyvinvoinnin

Lisätiedot

MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa

MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa Perheiden hyvinvoinnin merkitys lapselle MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa Marita Viertonen toiminnanjohtaja marita.viertonen@mll.fi p. 044 299 0541 MLL on kaikille avoin poliittisesti

Lisätiedot

Perhepalvelut Kotkassa Iloa vanhemmuuteen. Hannele Pajanen

Perhepalvelut Kotkassa Iloa vanhemmuuteen. Hannele Pajanen Perhepalvelut Kotkassa Iloa vanhemmuuteen Hannele Pajanen 17.11.2016 Iloa vanhemmuuteen - hanke jatkaa kehittämistyötä - monessa on mukana oltu Lastentalo- hanke Lapsen paras Lapsen ääni I Lapsen ääni

Lisätiedot

PoSoTen perhepalveluiden palvelumalli Työryhmän raportti 31.5.2015 (liite 1)

PoSoTen perhepalveluiden palvelumalli Työryhmän raportti 31.5.2015 (liite 1) PoSoTen perhepalveluiden palvelumalli Työryhmän raportti 31.5.2015 (liite 1) PoSoTe perhepalveluiden palvelumalli Yhteisöpalvelut Yhteiset palvelut Monialainen kuntoutus Sosiaalipalvelut Sosiaaliasiamies

Lisätiedot

Vertaistukea perheille avoimen varhaiskasvatuksen areenoilla

Vertaistukea perheille avoimen varhaiskasvatuksen areenoilla Imatra 10.10.2012 Vertaistukea perheille avoimen varhaiskasvatuksen areenoilla Liisa Ollikainen Espoo Yleistietoa Espoosta www.espoo.fi Suomen toiseksi suurin kaupunki Pinta-ala, 528 km², asukkaita >250

Lisätiedot

Helsingin sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat. Vanhusneuvoston kokous Johtava ylilääkäri Lars Rosengren

Helsingin sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat. Vanhusneuvoston kokous Johtava ylilääkäri Lars Rosengren Helsingin sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat Vanhusneuvoston kokous 17.2.2016 Johtava ylilääkäri Lars Rosengren Sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat Sisältö Palvelujen uudistamisen tiekartta ja

Lisätiedot

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS 1.9.2016 PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNTEEN PERHEKESKUSMALLI Visio: Perhekeskustoimintaan

Lisätiedot

Pohjois-Suomen lasten KASTE

Pohjois-Suomen lasten KASTE Pohjois-Suomen lasten KASTE Oikea-aikaista apua lapsiperheille osallisuus ennakointi monialaisuus Laadukkaammat ja vaikuttavammat palvelut Lapset, nuoret ja lapsiperheet Sivistys ja kulttuuri Lapset, nuoret

Lisätiedot

Ajankohtaisfoorumi Kommenttipuheenvuoro Pirjo Matikainen

Ajankohtaisfoorumi Kommenttipuheenvuoro Pirjo Matikainen Ajankohtaisfoorumi 29.11.2012 Kommenttipuheenvuoro Pirjo Matikainen Varhaiskasvatus on peruspalvelukuntayhtymä Kallion ja Selänteen alueella organisoitu sosiaali- ja terveyspalveluihin kuuluen näiden palveluiden

Lisätiedot

Kohti maakunnallista perhekeskustoimintamallia. Seinäjoki Johtava asiantuntija, Arja Hastrup, THL

Kohti maakunnallista perhekeskustoimintamallia. Seinäjoki Johtava asiantuntija, Arja Hastrup, THL Kohti maakunnallista perhekeskustoimintamallia Seinäjoki 3.11.2017 Johtava asiantuntija, Arja Hastrup, THL Kohti maakunnallista perhekeskustoimintamallia Lähtötilanteesta Rakentuu vaiheittain Mikä on maakunnallisen

Lisätiedot

31.3.2014 Yhteensovittava johtaminen / Marja-Leena Perälä & Nina Halme 1

31.3.2014 Yhteensovittava johtaminen / Marja-Leena Perälä & Nina Halme 1 Mitä hyötyä palvelujen monialaisesta johtamisesta esimerkkinä lasten ja nuorten palvelut Marja-Leena Perälä, tutkimusprofessori, Nina Halme, erikoistutkija ROAD SHOW seminaari moniammatilliset toimintamallit

Lisätiedot

Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka

Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka on kuuden lapsi- ja perhejärjestön (Ensi- ja turvakotien liitto, Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto,

Lisätiedot

OSALLISUUS JA YHTEISÖLLISYYS

OSALLISUUS JA YHTEISÖLLISYYS OSALLISUUS JA YHTEISÖLLISYYS OSALLISUUDEN JA YHTEISÖLLISYYDEN VAHVISTAMINEN JA TUKEMINEN RYHMÄMUOTOISILLA TOIMINNOILLA v AVOIMET RYHMÄTOIMINNOT Avoin päiväkoti ja alueelliset perheryhmät Isä lapsi toiminta

Lisätiedot

Monitoimijainen perhevalmennus

Monitoimijainen perhevalmennus Monitoimijainen perhevalmennus Ulla Lindqvist Projektipäällikkö, VTL, KM Tukevasti alkuun, vahvasti kasvuun hanke ulla.j.lindqvist@hel.fi Monitoimijainen perhevalmennus on esimerkki Perhekeskus toiminnasta,

Lisätiedot

Yhteensovittava johtaminen lasten, nuorten ja lapsiperheiden palveluissa

Yhteensovittava johtaminen lasten, nuorten ja lapsiperheiden palveluissa Yhteensovittava johtaminen lasten, nuorten ja lapsiperheiden palveluissa Marja-Leena Perälä, tutkimusprofessori Nina Halme, erikoistutkija 20.3.2013 27.3.2013 Yhteensovittava johtaminen lasten, nuorten

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma. Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma. Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 27.1.2017 LAPE muutostyöhön tukea Tuumasta toimeen Lape maakunnallinen

Lisätiedot

Lastenjalapsiperheiden palvelut sote-uudistuksessa

Lastenjalapsiperheiden palvelut sote-uudistuksessa Lastenjalapsiperheiden palvelut sote-uudistuksessa Lasten ja nuorten terveyden ja hyvinvoinnin neuvottelukunnan ehdotuksen pääpiirteet Marjaana Pelkonen Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö

Lisätiedot

MITÄ EVÄITÄ SAIMME YHDESSÄ TEKEMISESTÄ

MITÄ EVÄITÄ SAIMME YHDESSÄ TEKEMISESTÄ MITÄ EVÄITÄ SAIMME YHDESSÄ TEKEMISESTÄ Iloa vanhemmuuteen hanke Tarja Tammekas, projektityöntekijä, suunnittelija, Kotkan kaupunki Pauliina Saarinen-den Hollander, projektityöntekijä, Lohjan kaupunki Mitä

Lisätiedot

Maakunnallisen perhekeskustoimintamallin rakentaminen

Maakunnallisen perhekeskustoimintamallin rakentaminen Maakunnallisen perhekeskustoimintamallin rakentaminen Työpaja 3 22.9.2017 Arja Hastrup, THL Marjaana Pelkonen, STM MarjattaKekkonen, THL Etunimi Sukunimi 22.9.2017 1 Maakunnallinen perhekeskustoimintamalli.

Lisätiedot

Järjestöyhteistyö Jyväskylän seudun Perhe hankkeessa KT, LTO Jaana Kemppainen projektipäällikkö Jyväskylän seudun Perhe hanke

Järjestöyhteistyö Jyväskylän seudun Perhe hankkeessa KT, LTO Jaana Kemppainen projektipäällikkö Jyväskylän seudun Perhe hanke Järjestöyhteistyö Jyväskylän seudun Perhe hankkeessa 29.8.2008 KT, LTO Jaana Kemppainen projektipäällikkö Jyväskylän seudun Perhe hanke Jyväskylän seudun Perhe hanke 2005 2007 2008 STM, Jyväskylä, Jyväskylän

Lisätiedot

Perhe- ja sosiaalipalvelut

Perhe- ja sosiaalipalvelut Esiselvitys Perhe- ja sosiaalipalvelut Perhe- ja sosiaalipalveluiden johtoryhmän jäsenet ovat perhe- ja sosiaalipalveluiden asiantuntijoita, jotka edustavat Etelä-Pohjanmaan eri alueita, järjestöjä ja

Lisätiedot

Maakuntavaltuuston seminaari SOTEn uudistuvat palvelut/lasten, nuorten ja perheiden palvelut Mari Antikainen, perusturvajohtaja

Maakuntavaltuuston seminaari SOTEn uudistuvat palvelut/lasten, nuorten ja perheiden palvelut Mari Antikainen, perusturvajohtaja Maakuntavaltuuston seminaari 24.2.2017 SOTEn uudistuvat palvelut/lasten, nuorten ja perheiden palvelut Mari Antikainen, perusturvajohtaja LAPEa ohjaava rakenne Pohjois-Savossa Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä

Lisätiedot

Pohjois-Savon LAPE Jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus hyvään elämään. Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma LAPE / STM

Pohjois-Savon LAPE Jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus hyvään elämään. Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma LAPE / STM Pohjois-Savon LAPE Jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus hyvään elämään Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma LAPE / STM 1 Minna Rytkönen LAPEn tehtävä Valmistella lasten, nuorten ja perheiden palvelut

Lisätiedot

Kainuun sote. Perhekeskus

Kainuun sote. Perhekeskus Kainuun sote Perhekeskus Perheiden hyvinvointi on meille tärkeintä. Neuvolatoiminta Neuvolapalvelut ovat kuntalaisille maksuttomia. Neuvolan laajat terveystarkastukset tarjoavat perheille tilaisuuden keskustella

Lisätiedot

Kainuun perhekeskukset kokoavat lapsiperheiden palvelut. Perhekeskus tiimivastaavat Terttu Karppinen Helena Saari 13.12.2012

Kainuun perhekeskukset kokoavat lapsiperheiden palvelut. Perhekeskus tiimivastaavat Terttu Karppinen Helena Saari 13.12.2012 Kainuun perhekeskukset kokoavat lapsiperheiden palvelut Perhekeskus tiimivastaavat Terttu Karppinen Helena Saari 13.12.2012 PERHEKESKUSTEN PERUSAJATUKSET Luodaan koko perheen hyvinvointia tukevien seudullisten

Lisätiedot

Mirja Lavonen-Niinistö Lapsiperheiden tukiverkostot miten eri toimijoiden työstä rakentuu toimiva ja vaikuttava kokonaisuus

Mirja Lavonen-Niinistö Lapsiperheiden tukiverkostot miten eri toimijoiden työstä rakentuu toimiva ja vaikuttava kokonaisuus Mirja Lavonen-Niinistö 14.6.2011 Lapsiperheiden tukiverkostot miten eri toimijoiden työstä rakentuu toimiva ja vaikuttava kokonaisuus Perhekeskusajattelu Perustuu monen eri toimijatahon väliseen yhteistyöhön

Lisätiedot

LAPE Lapsiperhepalvelujen muutosohjelma - Perhekeskus. Yritys- ja järjestötori , Sanna Nieminen

LAPE Lapsiperhepalvelujen muutosohjelma - Perhekeskus. Yritys- ja järjestötori , Sanna Nieminen LAPE Lapsiperhepalvelujen muutosohjelma - Perhekeskus Yritys- ja järjestötori 31.10.2017, Sanna Nieminen 1 2 31.10.2017 Sanna Nieminen LAPE = Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (2017-2018) Valtakunnallinen

Lisätiedot

Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita

Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita Sopivaa tukea oikeaan aikaan Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi Juha Sipilän hallituksen 26 kärkihankkeesta. Muutosta tehdään - kohti lapsi-

Lisätiedot

Kehittyvä NAPERO II hanke vuosille 2008 2009 perhepalvelujen kehittäminen perustyössä

Kehittyvä NAPERO II hanke vuosille 2008 2009 perhepalvelujen kehittäminen perustyössä Kehittyvä NAPERO II hanke vuosille 2008 2009 perhepalvelujen kehittäminen perustyössä NAPERO HANKKEEN TAUSTAA : Lapin lääninhallitus myönsi Rovaniemen kaupungille 150.000 euron hankerahoituksen vuosille

Lisätiedot

Varhaisen puuttumisen strategiset lähtökohdat ja poikkisektorinen johtaminen Nurmijärvellä

Varhaisen puuttumisen strategiset lähtökohdat ja poikkisektorinen johtaminen Nurmijärvellä Varhaisen puuttumisen strategiset lähtökohdat ja poikkisektorinen johtaminen Nurmijärvellä Perhe ja sosiaalipalveluiden päällikkö Mervi Herola Perhekeskus palvelumallina seminaari 28.8.2008 Nurmijärven

Lisätiedot

Iloa vanhemmuuteen. lapsiperheiden toimiva palvelukokonaisuus

Iloa vanhemmuuteen. lapsiperheiden toimiva palvelukokonaisuus Iloa vanhemmuuteen lapsiperheiden toimiva palvelukokonaisuus NETTI SIVUJEN UUDISTUS LAPSIPERHDEN PALVELUT Apua lapsiperheille (Hätätilanne) Äitiys-ja lastenneuvola Isyysasiat Päivähoito Esiopetus Koulut

Lisätiedot

Kainuun lasten, nuorten ja lapsiperheiden sosiaali- ja terveyspalvelut. Helena Ylävaara

Kainuun lasten, nuorten ja lapsiperheiden sosiaali- ja terveyspalvelut. Helena Ylävaara Kainuun lasten, nuorten ja lapsiperheiden sosiaali- ja terveyspalvelut Helena Ylävaara Kodin ulkopuolelle sijoitetut 0-17 -vuotiaat, % vastaavanikäisestä väestöstä 4 3,5 3 2,5 2 1,5 1 Kainuu Koko maa Kajaani

Lisätiedot

TUUSULAN LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA VUOSILLE

TUUSULAN LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA VUOSILLE TUUSULAN LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA VUOSILLE 2013-2016 2016 SEURANTA, Ohjausryhmä käsitellyt 25.4.2017 HYVINVOINTISUUNNITELMAN TAVOITTEET, TOIMENPITEET JA SEURANTA v. 2016 Lasten ja nuorten

Lisätiedot

Uusi sosiaalihuoltolaki - lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevät palvelut

Uusi sosiaalihuoltolaki - lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevät palvelut Uusi sosiaalihuoltolaki - lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevät palvelut Etelä-Suomen aluehallintoviraston ehkäisevän päihdetyöryhmän maakuntakäynti 29.9.2015 1 Uusi sosiaalihuoltolaki ja lasten

Lisätiedot

Toimivaa yhteistyötä varhaiskasvatuksen ja soten välillä

Toimivaa yhteistyötä varhaiskasvatuksen ja soten välillä Toimivaa yhteistyötä varhaiskasvatuksen ja soten välillä Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma: Vahvistetaan kunnissa varhaiskasvatusta lasten hyvinvoinnin tukena ja huolehditaan sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

14.5.2014 Yhteensovittava johtaminen / Marja-Leena Perälä & Nina Halme 1

14.5.2014 Yhteensovittava johtaminen / Marja-Leena Perälä & Nina Halme 1 Mitä hyötyä palvelujen monialaisesta johtamisesta esimerkkinä lasten, nuorten ja perheiden palvelut Marja-Leena Perälä, tutkimusprofessori, Nina Halme, erikoistutkija ROAD SHOW seminaari moniammatilliset

Lisätiedot

Yhdyspinnat lasten, nuorten ja perheiden palveluissa uudistuvassa toimintaympäristössä

Yhdyspinnat lasten, nuorten ja perheiden palveluissa uudistuvassa toimintaympäristössä Yhdyspinnat lasten, nuorten ja perheiden palveluissa uudistuvassa toimintaympäristössä Katsaus selvitystyöhön 24.1.2018 24.1.2018 Lape-yhdyspinnat Maakuntauudistuksen kokonaisuus asukkaat keskiössä Valtio

Lisätiedot

Perhekeskustoimintamallin toimeenpanon tuki

Perhekeskustoimintamallin toimeenpanon tuki Perhekeskustoimintamallin toimeenpanon tuki Marjatta Kekkonen, Erityisasiantuntija Lapset, nuoret ja perheet yksikkö 13.6.2017 Esityksen nimi / Tekijä 1 Perhekeskus toimintamallin työpajat/työryhmät Maakunnallinen

Lisätiedot

Lape kärkihankkeen toimeenpano Etelä-Pohjanmaalla. Eija Ala-Toppari-Peltola Lape muutosagentti

Lape kärkihankkeen toimeenpano Etelä-Pohjanmaalla. Eija Ala-Toppari-Peltola Lape muutosagentti Lape kärkihankkeen toimeenpano Etelä-Pohjanmaalla Eija Ala-Toppari-Peltola Lape muutosagentti Miten muutosta lasten ja perheiden palveluissa toteutetaan? Lasten, nuorten ja perheiden oikea-aikainen ja

Lisätiedot

LAPSI- JA PERHEPALVELUJEN MUUTOSOHJELMA LAPE. LAPE Oma Häme, projektisuunnittelija Liisa Jormalainen

LAPSI- JA PERHEPALVELUJEN MUUTOSOHJELMA LAPE. LAPE Oma Häme, projektisuunnittelija Liisa Jormalainen LAPSI- JA PERHEPALVELUJEN MUUTOSOHJELMA LAPE, projektisuunnittelija Liisa Jormalainen Hallituksen kärkihanke LAPE Lapsi- ja perhepalvelut uudistetaan vuosina 2016-2018 siten, että ne vastaavat nykyistä

Lisätiedot

LAPE tilannekatsaus. Työvaliokunta

LAPE tilannekatsaus. Työvaliokunta LAPE tilannekatsaus Työvaliokunta 13.1.2017 LAPE kärkihankkeen toimeenpano 2017 2018 kehittämistyön painopiste siirtyy maakuntiin; maakunnalliset Lape kehittämishankkeet käynnistyvät 2/ 2017 Keskitetty

Lisätiedot

Nuoria perheitä tukevat palvelut Jyväskylässä ja Äänekoskella. Työelämälähtöinen kehittäminen / Emmi Le

Nuoria perheitä tukevat palvelut Jyväskylässä ja Äänekoskella. Työelämälähtöinen kehittäminen / Emmi Le Nuoria perheitä tukevat palvelut Jyväskylässä ja Äänekoskella Työelämälähtöinen kehittäminen / Emmi Le Perheille kohdennetuilla palveluilla tuetaan vanhempia tai muita huoltajia turvaamaan lasten hyvinvointi

Lisätiedot

Yhteistyöllä perheiden hyvinvointia

Yhteistyöllä perheiden hyvinvointia Yhteistyöllä perheiden hyvinvointia Vaikuttavuuden jäljillä - Mitä tarvitaan tulevaisuuden perhekeskus- ja lapsiperhepalveluilta? 24.9.2015 Seinäjoki www.jikky.fi www.kaksineuvoinen.fi Mitä perhekeskus

Lisätiedot

TUUSULAN LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA VUOSILLE 2013-2016

TUUSULAN LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA VUOSILLE 2013-2016 Liite 2. TUUSULAN LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA VUOSILLE 2013-2016 2015 SEURANTA, Ohjausryhmä käsitellyt 15.3.2016 HYVINVOINTISUUNNITELMAN TAVOITTEET, TOIMENPITEET JA SEURANTA Lasten ja nuorten

Lisätiedot

Käydään läpi hankkeen väliarviointi muutamien arviointikysymysten välityksellä. Kootaan yksityisten ja pienten ryhmien vastaukset.

Käydään läpi hankkeen väliarviointi muutamien arviointikysymysten välityksellä. Kootaan yksityisten ja pienten ryhmien vastaukset. KEHITTÄJÄTIIMI_KOKKOLA 10/10 Aika 19.8.2010 klo 14 16.10 Paikka kokoushuone Donner Läsnä Neuvola, Kerttu Peltola Neuvola, Seija Ritamäki Lapsiperheiden kotipalvelu, Anita Pöyhönen Varhaiskasvatus, Anne-Mari

Lisätiedot

Mihin haasteisiin hankerahalla tehty kehittämistyö voi vastata? Juhani Jarva Projektijohtaja Pohjois-Suomen Lasten Kaste hanke

Mihin haasteisiin hankerahalla tehty kehittämistyö voi vastata? Juhani Jarva Projektijohtaja Pohjois-Suomen Lasten Kaste hanke Mihin haasteisiin hankerahalla tehty kehittämistyö voi vastata? Juhani Jarva Projektijohtaja Pohjois-Suomen Lasten Kaste hanke Rahaa jaetaan Pohjois-Suomen Lasten Kaste hankkeen tavoite Hankkeen tavoitteena

Lisätiedot

Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme?

Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme? Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme? Hanne Kalmari PsL, kehitys- ja kasvatuspsykologian erikoispsykologi Lape-muutosohjelman hankepäällikkö Muutos tehdään yhdessä

Lisätiedot

Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden muutostyö Inno-työryhmissä

Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden muutostyö Inno-työryhmissä Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden muutostyö Inno-työryhmissä 2.9.2013 Ella-hankkeen loppuseminaari Tehtävät 1) Löytää välineitä lasten, nuorten ja lapsiperheiden palvelujen koordinaation kehittämiselle

Lisätiedot

Neuvolapalvelut osana perhekeskustoimintamallin kokonaisuutta

Neuvolapalvelut osana perhekeskustoimintamallin kokonaisuutta Neuvolapalvelut osana perhekeskustoimintamallin kokonaisuutta Valtakunnalliset neuvolapäivät 7.11.2017 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies, STM Neuvolapalvelut osana perhekeskustoimintamallin kokonaisuutta

Lisätiedot

PERHEIDEN PALVELUT Ritva Olsén ja Virpi Filppa

PERHEIDEN PALVELUT Ritva Olsén ja Virpi Filppa PERHEIDEN PALVELUT 22.6.2016 Ritva Olsén ja Virpi Filppa PERHEIDEN PALVELUT - Integroitu monitoimijainen perhepalvelulinja YHDESSÄ TOIMIEN, YHDESSÄ TEHDEN Kokonaisvaltaisuus Tiedon, palveluiden ja toimintojen

Lisätiedot

Tukevasti päivähoidosta esiopetuksen kautta kouluun ja alakoulusta yläkouluun. Merja von Schantz, projektisuunnittelija

Tukevasti päivähoidosta esiopetuksen kautta kouluun ja alakoulusta yläkouluun. Merja von Schantz, projektisuunnittelija Tukevasti päivähoidosta esiopetuksen kautta kouluun ja alakoulusta yläkouluun Merja von Schantz, projektisuunnittelija Toimintaperiaatteet Ehkäisevä työ / varhainen tuki Universaali Monialainen yhteistyö

Lisätiedot

6.6.2014 Yhteensovittava johtaminen / Marja-Leena Perälä & Nina Halme 1

6.6.2014 Yhteensovittava johtaminen / Marja-Leena Perälä & Nina Halme 1 Mitä hyötyä palvelujen monialaisesta johtamisesta esimerkkinä lasten ja nuorten palvelut Marja-Leena Perälä, tutkimusprofessori, Nina Halme, erikoistutkija ROAD SHOW seminaari moniammatilliset toimintamallit

Lisätiedot

Tuusulan perhekeskusmalli. ARVO Poikkisektorisen rakenteen vahvistamisen kehittämisryhmä Tammisaari

Tuusulan perhekeskusmalli. ARVO Poikkisektorisen rakenteen vahvistamisen kehittämisryhmä Tammisaari Tuusulan perhekeskusmalli ARVO Poikkisektorisen rakenteen vahvistamisen kehittämisryhmä Tammisaari 3.12.08 PERHE-hanke Tavoitteet ja toteutus Tuulas on osa STM:n rahoittamasta PERHEhankeverkostosta: 2005

Lisätiedot

Lasten, nuorten ja lapsiperheiden avoimen ja matalan kynnyksen. Uudenmaan alueella

Lasten, nuorten ja lapsiperheiden avoimen ja matalan kynnyksen. Uudenmaan alueella Lasten, nuorten ja lapsiperheiden avoimen ja matalan kynnyksen palveluiden kartoitus Keski-ja Länsi- Uudenmaan alueella Määrällisen kartoituksen tulokset Keski-Uudeltamaalta monipuolisemmin vastauksia

Lisätiedot

Eloisa ikä ohjelman koordinaatio Ohjelman käynnistysseminaari 23.3.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Ohjelmakoordinaattori Katja Helo

Eloisa ikä ohjelman koordinaatio Ohjelman käynnistysseminaari 23.3.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Ohjelmakoordinaattori Katja Helo Eloisa ikä ohjelman koordinaatio Ohjelman käynnistysseminaari 23.3.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Ohjelmakoordinaattori Katja Helo etunimi.sukunimi@vtkl.fi Esityksen sisältö Koordinaatiossa tapahtunutta

Lisätiedot

Lapsiperheiden tiimipalvelu KEINU Tampereen hyvinvointineuvolan toimintamallin esittely

Lapsiperheiden tiimipalvelu KEINU Tampereen hyvinvointineuvolan toimintamallin esittely Lapsiperheiden tiimipalvelu KEINU Tampereen hyvinvointineuvolan toimintamallin esittely Tamperelainen hyvinvointineuvolan toimintamalli reipas (noin) 10-vuotias Lähtölaukauksena Pirkanmaan mielenterveyshankkeen

Lisätiedot

Pohjois-Savon LAPE Jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus hyvään elämään. Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma LAPE / STM

Pohjois-Savon LAPE Jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus hyvään elämään. Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma LAPE / STM Pohjois-Savon LAPE Jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus hyvään elämään Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma LAPE / STM 1 27.3.2017 Minna Rytkönen LAPEn tehtävä Valmistella lasten, nuorten ja perheiden

Lisätiedot

Varhaiskasvatuspalvelut. (Alavieska, Nivala, Sievi, Ylivieska)

Varhaiskasvatuspalvelut. (Alavieska, Nivala, Sievi, Ylivieska) Varhaiskasvatuspalvelut (Alavieska, Nivala, Sievi, Ylivieska) Puheenvuoron sisältö Peruspalvelukuntayhtymä Kallion esittelyä Varhaiskasvatuspalveluiden esittelyä Kehittämistyö varhaiskasvatuspalveluissa

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman (LAPE) tilaisuus Etelä-Karjala: Johtamisen rooli laajassa muutostyössä

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman (LAPE) tilaisuus Etelä-Karjala: Johtamisen rooli laajassa muutostyössä Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman (LAPE) tilaisuus 26.1.2017 Etelä-Karjala: Johtamisen rooli laajassa muutostyössä Marja Kosonen, perhe- ja sosiaalipalvelujen johtaja, Eksote Etelä-Karjalan LAPE-hanke

Lisätiedot

Perhekeskukset Suomessa Palvelut, yhteistoiminta ja johtaminen

Perhekeskukset Suomessa Palvelut, yhteistoiminta ja johtaminen Nina Halme Marjatta Kekkonen Marja-Leena Perälä Perhekeskukset Suomessa Palvelut, yhteistoiminta ja johtaminen RAPORTTI 62 2012 Nina Halme, Marjatta Kekkonen, Marja-Leena Perälä Palvelut, yhteistoiminta

Lisätiedot

Rovaniemen lapset ja perheet

Rovaniemen lapset ja perheet Rovaniemen lapset ja perheet Koko väestö 58 825 ( 31.12.2007) Perheet yhteensä 15 810 Lapsiperheet, % perheistä 43,7 Yksinhuoltajaperheet, % lapsiperheistä 23,0 (SOTKAnet) Lapsia 0 6 vuotiaat 4495 ( 2007),

Lisätiedot

Kohtaamispaikkatoiminnan kehittäminen Pirkanmaan LAPE Pippuri. Päivi Viitanen-Marchegiano

Kohtaamispaikkatoiminnan kehittäminen Pirkanmaan LAPE Pippuri. Päivi Viitanen-Marchegiano Kohtaamispaikkatoiminnan kehittäminen 11.9.2017 Pirkanmaan LAPE Pippuri 1 15.9.2017 Päivi Viitanen-Marchegiano Päivän ohjelma 11.9.2017 Esittäytyminen Pari sanaa Lapesta, Pippurista ja perhekeskusmallista

Lisätiedot

Hyvinvointineuvola oululaisen perheen tukena. terveydenhoitaja Johanna Moilala

Hyvinvointineuvola oululaisen perheen tukena. terveydenhoitaja Johanna Moilala Hyvinvointineuvola oululaisen perheen tukena terveydenhoitaja Johanna Moilala Mikä on hyvinvointineuvola? Hyvinvointineuvolan ideana on toimia kuin pienten kuntien palveluiden; saman katon alla, josta

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Satakunnassa

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Satakunnassa Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Satakunnassa SATULA-hanke Pomarkku 4.12.2017 Tiina Tenho ja Mirja Isoviita Mikä on lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma? Kärkihanke, jonka vastuuministeriöinä

Lisätiedot

Lastensuojelu osana perhepalveluja - mikä on lastensuojelun suunta ja paikka tulevaisuudessa?

Lastensuojelu osana perhepalveluja - mikä on lastensuojelun suunta ja paikka tulevaisuudessa? Lastensuojelu osana perhepalveluja - mikä on lastensuojelun suunta ja paikka tulevaisuudessa? Lastensuojelukoulutus 11.11.2015 Marjo Lavikainen, sosiaalineuvos 9.11.2015 Kärkihanke: Lapsi- ja perhepalvelujen

Lisätiedot

Varhaiskasvatus lapsen hyvinvoinnin tukena

Varhaiskasvatus lapsen hyvinvoinnin tukena Varhaiskasvatus lapsen hyvinvoinnin tukena Kehittämistyöryhmän tapaaminen 18.9.2017 klo 13.00-16.00 Tipotien terveysasema, luentosali 1 Susanna Raivio ja Maria Antikainen Tänään 1. Tervetuloa, kahvia ja

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena. Elina Palola, STM

Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena. Elina Palola, STM Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena Elina Palola, STM Syrjäytymisen ehkäisy aloitetaan usein liian myöhään Raskaita lastensuojelutoimia joudutaan tekemään aivan liikaa: ongelmiin

Lisätiedot

Lapset puheeksi Strategiset linjaukset, vastuujärjestelmä, työntekijöiden koulutus ja väestön tiedottaminen

Lapset puheeksi Strategiset linjaukset, vastuujärjestelmä, työntekijöiden koulutus ja väestön tiedottaminen Lapset puheeksi Strategiset linjaukset, vastuujärjestelmä, työntekijöiden koulutus ja väestön tiedottaminen Mika Niemelä, FT, THL Toimiva lapsi & perhe Lasten mielenterveysyksikkö 4.10.2013 1 Lapsikeskeisen

Lisätiedot

Teija Horsma Erikoissuunnittelija LPSHP PTH-yksikkö

Teija Horsma Erikoissuunnittelija LPSHP PTH-yksikkö Teija Horsma Erikoissuunnittelija LPSHP PTH-yksikkö 17.10.2016 Perhe- ja sosiaalipalvelut Ydinprosessityöryhmä: Alajärvi Arto Frantti Merja Isto Hanna Junes-Leinonen Marianne Jääskö Esa Kannala Assi Lehtoväre

Lisätiedot

KELLOKOSKEN PERHEKESKUS IKIOMA. Taustalla Tuulas-hanke Toiminta alkanut elokuussa 2007 Kellokosken sosiaali- ja terveysaseman uusissa tiloissa

KELLOKOSKEN PERHEKESKUS IKIOMA. Taustalla Tuulas-hanke Toiminta alkanut elokuussa 2007 Kellokosken sosiaali- ja terveysaseman uusissa tiloissa KELLOKOSKEN PERHEKESKUS IKIOMA Taustalla Tuulas-hanke Toiminta alkanut elokuussa 2007 Kellokosken sosiaali- ja terveysaseman uusissa tiloissa TYÖNTEKIJÄT Hankerahoituksella palkatut työntekijät: IKIOMASSA

Lisätiedot

Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä

Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä Auta lasta ajoissa- moniammatillisessa yhteistyössä 14.1.2016 Alkoholi, perhe- ja lähisuhdeväkivalta lapsiperheiden palvelut tunnistamisen ja puuttumisen

Lisätiedot