Liikennehankkeiden vaikutusarvioinnin roolit suunnittelussa ja päätöksenteossa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Liikennehankkeiden vaikutusarvioinnin roolit suunnittelussa ja päätöksenteossa"

Transkriptio

1 Liikennehankkeiden vaikutusarvioinnin roolit suunnittelussa ja päätöksenteossa

2 Vaikutusarvioinnin roolit liikenteen suunnittelussa ja päätöksenteossa Esipuhe Selvitys käsittelee liikenteen vaikutusarvioinnin tilaa ja kehittämistarpeita. Lähtökohtana ovat vuoden 2015 aikana kasvaneet odotukset liikenteen vaikutusarvioinnin uudistamisesta. Julkisessa ja poliittisessa keskustelussa vaikutusarvioinnin uudistamistarpeet on kohdistettu väyläinvestointien arviointiin (YHTALI-kehikko, hk-laskelma) joko sen kehittämiseen tai korvaamiseen jollakin aivan uudella arviointitavalla. Vastatakseen näihin kysymyksiin tämäkin selvitys kiertyy liikenneinvestointien hankearvioinnin ympärille. Hankearvioinnin nykyisen sisällön kehittämistarpeita ei kuitenkaan ole käsitelty vaan keskitytään uusiin tarpeisiin. Tarkastelun kehikkona on vaikutusarvioinnin tarve valtion liikennehallinnon suunnittelu- ja päätöksenteko-tilanteissa. Selvityksen tarkoituksena on jäsennellä ja taustoittaa vaikutusarvioinnin kehittämisen suunnittelua ja ohjelmointia vuonna Selvityksen konsultteina olivat Heikki Metsäranta, Strafica Oy ja Jussi Vähäkylä, Deloitte Oy. Ohjausryhmään kuuluivat Tuomo Suvanto, Riitta Viren ja Mervi Karhula, LVM, Päivi Nuutinen, Siru Koski, Anton Goebel ja Taneli Antikainen, Liikennevirasto sekä Niko-Matti Ronikonmäki ja Sini Puntanen, HSL Strafica Oy Sisältö 1. Vaikutustiedon uudet tarpeet 2. Vaikutustiedon vaikuttavuus 3. Vaikutustiedon käyttökohteet 4. Vaikutustiedon tuottaminen 5. Vaikutusarvioinnin kehittämiskohteita 2

3 1. Vaikutustiedon uudet tarpeet Miksi ja miten liikenteen vaikutusarvioinnin tarpeet ovat muuttumassa? Pitääkö nykyiset arviointitavat korvata vai pitääkö niitä kehittää? Pitääkö vaikutuksia ylipäätään arvioida vai pitäisikö vain toteuttaa politiikkaa? Mikä on arvioinnin rooli suhteessa poliittiseen päätöksentekoon? 2015 Strafica Oy 3

4 1. Vaikutustiedon tarpeet Ajankohtaiset muutokset vaikutusarvioinnin tarpeisiin Suunnittelun muutokset: Hyviin analyyseihin perustuvan hyvän suunnitelman (rationalistinen suunnittelu) sijaan tärkeämmäksi nousee erilaisten näkökantojen hyväksyminen ja yhteisesti hyväksyttävien ratkaisujen löytyminen neuvotellen (kommunikatiivinen suunnittelu). Muutos näkyy sekä hanke- että liikennejärjestelmätason suunnittelussa. Poliittinen keskustelu ja ohjauskin ulottuvat valmisteluun ja menetelmiin. Esisuunnittelun merkitys ja tarve kasvavat. Liikennepolitiikan muutokset: Pitkän aikavälin (20 30 vuotta) strategioiden sijaan painotetaan hallitusohjelman ja muiden lyhyemmän aikavälin poliittisten tavoitteiden toimeenpanoa, ketteryyttä. Strategisen ennakkoarvioinnin tilaus ja merkitys vähenevät ja Ex tempore-arvioinnin tarve kasvaa. Väyläpolitiikan muutokset: Perinteisesti tavoitellun valtakunnallisten verkkojen investointiohjelman sijaan pyritään miettimään keinoja välttyä investoinneilta tai ainakin karsia niitä ja löytää vaihtoehtoja kapasiteetin lisäämiseen. Toisaalta suunnittelussa ja keskustelussa on isoja hankkeita, joiden perusteluiksi kaivataan ensisijaisesti laajempia taloudellisia vaikutuksia. Ulkopuolisen rahoitusosuuden mahdollisuus (valtiolta kunnalle, EU:lta valtiolle) vaikuttavat investointien priorisointiin. Mahdollisesti tuleva investointirahasto vaikuttaa asiaan. Kaupunki- ja kasvukäytäväpolitiikka: Suuret kaupungit ja Etelä-Suomen kasvukäytävät kasvavat ja edellyttävät investointeja. Vaikutusarvioinnin tarpeet ovat kasvavasti kaupunkiseuduilla ja liikennejärjestelmätasolla. Liikenneinvestointeja suunnitellaan enenevässä määrin osana laajempia kokonaisuuksia ei pelkkinä liikenteellisistä tarpeista lähtevinä liikenneinvestointeina. Liikennemarkkinoiden muutokset: Toimintaympäristössä tapahtuva tekniikan kehitys (automatisaatio jne.) on otettava haltuun suunnittelun pohjana olevissa ennusteissa, skenaarioissa. Toiseksi toimintaympäristön muutosten mahdollistaminen on keskeinen osa liikennepolitiikka, ja siksi kasvaa myös tarve näiden muutosten vaikutusmalleille Strafica Oy 4

5 1. Vaikutustiedon tarpeet Arvioinnin uudet tarpeet poliitikkojen sanoin Rakennuslehden infrapoliittisessa iltapäivässä eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsenet keskustelivat hankearvioinnista. Tilaisuudesta raportoitiin seuraavaa (Rakennuslehti ): Hyötykustannus- eli hk-laskelmat ovat olleet viime aikoina paljon esillä Pisaradan vuoksi. Hk-laskelmien uusimisen tarpeellisuudesta kaikki ovat yhtä mieltä, mutta uusimisen painopisteissä on eroja. Antti Lindtman olisi valmis upottamaan nykyisen laskentatavan Atlantin syvänteisiin. Hän haluaisi uusia laskentatavan erityisesti raidehankkeiden osalta. Niiden hklaskelmissa pitäisi ottaa huomioon yhdyskuntarakenteen tiivistäminen ja raideliikenneverkon kokonaisuudelle tulevat hyödyt. Mirja Vehkaperän käsitys on, että nykyinen hk-laskentatapa on tullut tiensä päähän. Hän toivoo, että infra-alan edustajat pystyisivät luomaan uudenlaisen laskentamallin päätöksenteon tueksi. Kalle Jokinen pitäisi nykyisenkaltaisen hk-laskelman pohjana, mutta ottaisi mukaan ympäristölle, elinkeinoelämälle ja maankäytön kehittämiselle hankkeesta koituvat hyödyt. Liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko kertoi , että liikenneinvestointien vaikutusten arviointi uudistetaan: Liikenneinvestoinneissa pitää ottaa nykyistä paremmin huomioon palvelurakenteen ja elinkeinoelämän tarpeet perinteisten maankäyttöön, asumiseen ja liikenteeseen liittyvien vaikutusten lisäksi. Myös kansainvälinen ulottuvuus tulee olla tarpeen mukaan arvioinnissa mukana. Nyt käytössä oleva hyöty-kustannus-laskelma kuvaa liikennehankkeen tietynlaisia liikenteellisiä vaikutuksia, mutta päätöksiä tehtäessä tarvitaan paljon laajaalaisempaa analyysia hankkeiden yhteiskunnallisesta merkityksestä ja vaikutuksista. Liikennevirastolla on jo nyt käytössään hyviä arviointiohjeita ja -malleja, mutta niitä pitää kehittää edelleen. Eri hallinnonalojen yhteinen vaikutusten tarkastelu on äärimmäisen tärkeää. Näin mahdollistetaan monipuolinen ja läpinäkyvä päätöksenteko Strafica Oy 5

6 1. Vaikutustiedon tarpeet Onko hk-analyysiä kehitettävä vai korvattava? Liikenteen vaikutusarvioinnin ydin on kansainvälisesti hyötykustannusanalyysi (Cost-Benefit Analysis). Suomen Hk-analyysi eli YHTALI on kehittynyt paljolti muiden maiden tutkimuksen, mallien ja arviointikehikkojen sekä ohjeistusten pohjalta. Monissa vertailumaissa (Iso-Britannia, Ruotsi, Norja, Tanska) liikenteen hk-analyysin ohjeistukseen ja menetelmäkehitykseen on käytetty huomattavasti enemmän resursseja kuin Suomessa. Hk-laskelma ei ole tullut tiensä päähän vaan päinvastoin velvoitteet Hk-analyysin käyttämisestä esim. EU:n rahoituksen perusteluna ovat kasvaneet. Hk-analyysin ohella ja osana kehitetään ja käytetään verrokkimaissa laajempia arviointeja, joiden yleisiä teemoja ovat ympäristö, aluekehitys ja kaupunkikehitys. Näissä muut maat ovat aivan viime vuosina uudistaneet ohjeita ja käytäntöjä, mistä ei Suomen nykyistä ohjeistusta laadittaessa (2011) vielä ollut tietoa Strafica Oy 6

7 1. Vaikutustiedon tarpeet Vaikutusarvioinnin yleiset tarpeet Vaikutustiedon käyttötarpeet Ongelmien ja tarpeiden tunnistaminen: Mitä tavoitellaan? Mihin pitää vaikuttaa? Mitä seuraa, jos ei tehdä mitään? Vaihtoehtojen suunnittelu: Millä keinoilla on tähän tarpeeseen hyvä vaikuttavuus? Mitä vaihtoehtoja on? Vaihtoehtojen vertailu: Mikä on vaihtoehtojen vaikuttavuus toisiinsa nähden? Mikä on paras? Valittujen vaihtoehtojen perustelu: Mitä tavoiteltuja vaikutuksia saavutetaan, jos tämä toteutetaan? Arvioinnin ajoitus Ex ante -arviointi: Ennakoivaa arviointia ennen varsinaista toteutukseen tähtäävää valmistelua Ex tempore -arviointi: Suhteellisen nopealla aikataululla valmistelun kuluessa tehtävää arviointia Ex nunc -arviointi: Ajantasaista arviointia toimeenpanon kuluessa esim. toteutusohjelman väliarviointi Ex post -arviointi: Jälkikäteisarviointia, joka tuottaa todettavaa tietoa toteutuneista muutoksista 2015 Strafica Oy Vaikutusarvioinnin motiivit Tiedollinen: Tarve tietää, mitä vaikutuksia valinnoista ja päätöksistä on. Kehittäminen ja oppiminen: Tarve oppia aiempien päätösten seurauksista ja kehittää esim. arviointia Perustelu: Tarve löytää haluttuja päätöksiä tukevaa vaikutustietoa Tilivelvollisuus: Tarve perustella päättäjille ja kansalaisille päätöksiä ja resurssien käyttöä. Tietotarpeiden ulottuvuudet Talous: Yhteiskuntatalous, julkinen talous (valtio, kunta), yritystalous, aluetalous, kansantalous. Ympäristö: Luonto, ihmisten terveys, elinolosuhteet Sosiaalinen: Hyvinvointi ja sen jakautuminen yhteisöissä ja yhteiskunnassa TEHOKKUUS VAIKUTTAVUUS JAKAUTUMINEN 7

8 1. Vaikutustiedon tarpeet Tieto ja arvovalinnat Päätöksenteko on arvovalintoja: Miksi tehdään (päämäärien asettaminen) Mitä valmistellaan (asialistan valinta) Miten toteutetaan (toimista ja resursseista päättäminen) Tehtävänanto Päätöksentekoa tukeva valmistelu perustuu tietoon: Mittaukset: tiedon hankinta Data: rekisterit, tietokannat Suunnitelmat, arvioinnit, suositukset Informaatio: mallit, menetelmät, kehikot Prosessi: säädökset, ohjeet, menettelytavat Ymmärrys: Tietoon ja kokemukseen perustuva ymmärrys alan toimijoiden päissä 2015 Strafica Oy Arvot Tietokäsitykset TAVOITTEET KEINOT TOTEUTUS A Suunnittelu, valmistelu Poliittinen päätöksenteko Arvovalinnat Faktamallit Tietoperusteinen valmistelu ja arvovalinnat vuorottelevat liikennejärjestelmän suunnitteluprosesseissa F Tarpeiden ja ongelmien tunnistaminen Tavoitteiden asettaminen ja priorisointi Mahdolliset keinot ja niiden vaikutukset Sopivien ja hyväksyttävien keinojen valinta Suunnitelman vaikutukset ja vaikuttavuus. Rahoitettava kokonaisuus ja toteutusvaiheet F A F A F A 8

9 1. Vaikutustiedon tarpeet Päätelmät arvioinnin kehittämistarpeiden kannalta 1. Hankearvioinnin merkitys ei ole vähenemässä Kansainväliset vaatimukset hankearvioinnin käyttöön ovat ennemmin kasvamassa kuin vähenemässä (Suomen kehikko, menetelmät ja yksikköarvot ovat verrokkimaiden kaltaiset). Laajempien ja ohjelmatason vaikutusten arvioinnissa tarvitaan hanketasolla tuotettua vaikutustietoa. Hankearvioinnin tasolla käytetyt yksikköarvot ja vaikutusmallit ovat sovellettavissa muilla tasoilla. 2. Liikenteen vaikutusarvioinnin uudet tarpeet edellyttävät arviointien laajentamista Vaikutusarviointeja on laajennettava niin, että ne kattavat myös vaikutukset maankäyttöön, asumiseen, palveluihin ja elinkeinoelämään. Liikennepolitiikan keskiössä olevat digitalisaatio ja MaaS on otettava huomioon vaikutusarvioinneissa. Uudet asiat tulee ottaa mukaan arviointiin hallitusti ja tietoon perustuen. 3. Liikenteen suunnittelussa ja päätöksenteossa on velvollisuus tehdä hyvää vaikutusarviointia Julkishallinnon päätösten tulee olla tehty tietoisena päätöksen vaikutuksista ja merkityksistä. Hyvä päätöksenteko edellyttää vaikutusten arviointia, jolla tavoitellaan tehokasta resurssien kohdentamista, vaihtoehtojen vertailua sekä toteutuskelpoisten ratkaisujen etsimistä. Arviointien tulee painottaa faktamalleja ja tukea päätöksentekoa, jossa tehdään myös arvovalintoja. Menetelmiä ei tule sovittaa haluttujen lopputulosten perustelua varten Strafica Oy 9

10 2. Vaikutustiedon vaikuttavuus Onko vaikutusarvioinnilla tuotetulla tiedolla vaikutus päätöksiin? Mitkä tekijät vaikuttavat vaikutustiedon vaikuttavuuteen? 2015 Strafica Oy 10

11 2. Vaikutustiedon vaikuttavuus Tehdäänkö päätökset HK-suhteen perusteella? Suomessa HK-suhteella on ollut vahva asema investointipäätöksissä 1990-luvun YHTALItyöryhmästä lähtien. "Meillä on käytössä hyötykustannussuhde ja päätökset tehdään pääosin sen perusteella." Anu Vehviläinen HS Asiaa ei kuitenkaan ole tutkittu. VTV esitti vuoden 2010 raportissaan, että isojen hankkeiden perustelut ovat jääneet hämäriksi ja vaihdelleet hankkeesta toiseen. Omien alueiden hankkeiden edistäminen on kuulunut ministereiden tapoihin. Pelkillä kustannus- ja hyötylaskelmilla tie- ja ratahankkeita ei ministerin mukaan voi silti perustella. Anu Vehviläinen puolusti Savonlinna Huutokoski rahoitusta HS Viime vuosina laajempi poliittinen harkinta on tullut arkipäiväiseksi osaksi virkamiestoimintaakin. Länsi-metron jatkeen hyöty kustannus-suhde ei ole ratkaiseva, vaan katsomme kokonaisuutta. Se on koko metropolialueen seudullinen hanke, jossa on kyse asumisesta ja alueen kilpailukyvystä" Mikael Nyberg HS 2015 Strafica Oy Ruotsalaisen tutkimuksen (Eliasson et. al. 2014) hankkeen kannattavuus ei vaikuta hankkeen poliittiseen päätöksentekoon. Ruotsissa viranomaisen valmistelemissa hankelistoissa kannattavuus selittää valintoja, mutta Norjan hankeohjelmiin olisi saatu satunnaisvalinnalla paremmat hankkeet kuin virkamiesten toimesta. Tutkimuksessa aineisto oli Norjassa 216 investointihanketta ja Ruotsissa 417. Vaikka tulos on arviointien vaikuttavuuden kannalta lohduton, kannustavat tekijät kuitenkin laadukkaiden vaikutusarviointien tekemiseen. Tällä tavoin voidaan karsia järjettömät hankkeet jo suunnittelussa ennen päätöksentekoprosesseja.. 11

12 2. Vaikutustiedon vaikuttavuus Vaikuttavuus politiikkavalmistelussa Vaikutustiedon vaikuttavuuden ensisijaiset tekijät: Poliittisella ohjaus: Tiukka ohjaus pienentää vaikutusarvioinnin liikkumavaraa. Poliittisen ohjauksen merkitys vaikuttavuudelle on keskeinen. Resurssit: Erityisesti tiukka aikataulu rajoittaa sekä arviointien tekemistä että ennen kaikkea niiden hyödyntämistä. Aloitteen alkuperä: Kansainväliset aloitteiden arviointien merkitys on vähäinen, kun ne on pantava toimeen joka tapauksessa. Vaikutustiedon vaikuttavuuden toissijaiset tekijät: Työskentelykäytännöt: Miten työryhmien asiantuntemus saadaan palvelemaan sisällön vaikutusten ymmärtämistä. Ajoitus: Jos arviointi kulkee prosessissa alusta asti, sille on enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa. Ulkopuoliset arvioinnit: Luotettavuus arvioinnin tekijään on tärkeämpää kuin itse arvioinnin sisältö. Vaikuttavuutta lisäävät tiivis esittämistapa ja johtopäätökset. Numeeriset arviot ovat vaikuttavampia kuin kuvailevat. Ensisijaiset tekijät Poliittinen ohjaus Resurssit Aloite Välilliset tekijät Tilaajaosaaminen ja vuorovaikutus Media Toissijaiset tekijät Työryhmän käytännöt ja intressien erot Ulkopuolisiin arviointeihin liittyvät tekijät Ajoitus Kuuleminen ja lausunnot Lähde: Slant O, Rantala K ja Kautto P (2014). Vaikuttavaa vaikutusarviointia? Vaikutusarvioinnin merkitys lainvalmisteluprosessissa. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimustiedonantoja Strafica Oy 12

13 2. Vaikutustiedon vaikuttavuus Päätelmät arvioinnin kehittämistarpeiden kannalta 1. Vaikutusarviointia pitää tehdä ja kehittää riippumatta havaitusta vaikuttavuudesta Vaikutusarvioinnin tehtävä on tuottaa tietoa suunnitteluun ja päätöksentekoon ei tehdä päätöksiä. Vaikutusarvioinnin kannalta olennaista on se, että päätöksentekijä on ollut tietoinen vaikutuksista. Arviointien vaikuttavuuteen on kuitenkin aihetta kiinnittää huomiota ja hankkia tietoa siitä, millaisten vaikutusolettamusten perusteella liikennealan päätöksiä on tehty. 2. Vaikutustiedon vaikuttavuutta on mahdollista parantaa Vaikutusarvioinnin tulosten viestinnässä tulee ottaa paremmin huomioon vastaanottajan tarpeet (kenelle, miksi, mitä ja miten). Vaikutusten esittäminen numeerisesti ja ytimekkäästi (mutta laajemmin kuin HK-suhde) parantaa vaikuttavuutta. Laskelmien tuloksia tulisi kertoa hyötyjän (elinkeinoelämä, asukkaat) kannalta sen sijaan että käytetään laskelman terminologiaa (kuten aika-, ajoneuvo-, melu- ja onnettomuuskustannussäästöt). 3. Liikenteen vaikutusarvioinnilla tulee olla selvä asema ja rooli Luotettavuus tehtyihin arviointeihin parantaa arviointien vaikuttavuutta Ennen Liikennevirastoa hankearviointi oli ministeriön ohjeistama, mutta nyt ministeri viittaa Liikennevirastossa käytössä oleviin arviointiohjeisiin ja malleihin. Liikenteen vaikutusarvioinnin kehikoilla ja ohjeilla tulisi olla selvä liikennehallinnon yhteinen hyväksyntä Strafica Oy 13

14 3. Vaikutustiedon käyttökohteet Millä tasoilla ja tilanteissa liikenteen vaikutustietoa tarvitaan? Mitkä ovat vaikutusarvioinnin uudistustarpeet eri suunnittelutasoilla? 2015 Strafica Oy 14

15 3. Vaikutustiedon käyttökohteet Liikenteen päätöksentekotasot YHTEISKUNTA Tavoitteiden priorisointi ja resurssien allokointi tarpeiden ja arvovalintojen perusteella LIIKENNEJÄRJESTELMÄ Tarpeiden priorisointi merkityksen perusteella VERKKO Toimeenpanon ohjelmointi vaikuttavuuden perusteella Käyttäjät, palveluntarjoajat, ylläpito KOHDE Tehokas toimeenpano Kuvateksti ja lähde (Mild & Metsäranta 2014) Päätöksentekijät Päätökset Arvioinnin näkökulma ja kysymyksiä Yhteiskunta Hallitus, eduskunta, ministeriö, kunnat Investoinnin toteutus ja muu budjettivarojen allokointi, liikenteen sääntely, tavoitteet ja strategiat, MALPE Liikenne osana yhteiskuntaa: Mihin suuntaan liikennettä, väyliä ja palveluita tulisi osana yhteiskuntaa Suomessa kehittää? Liikennejärjestelmä Maakunnat ja kuntayhtymät, Liikennevirasto, ELY-keskus LJ-tason tavoitteet ja toimenpidetarpeet Liikennemuodot, aluetyypit: Miten palvelutasoa ja kulkumuotojen työnjakoa tulisi kehittää? Verkko ELY-keskus, Liikennevirasto Toimenpiteiden allokointi verkolle, väyläinvestoinnin suunnittelu Väylänpidon tuotteet ja palvelut: Mitä vaikutuksia saadaan eri osaverkkoihin panostamalla? Kohde 2015 Strafica Oy ELY-keskus, Liikennevirasto, kunta Toimenpiteiden valinta kohteessa Toimenpiteet ja tekniset ratkaisut: Mitkä kohteet ja mitkä toimenpiteet kohteessa kannattaa valita? 15

16 3. Vaikutustiedon käyttökohteet Liikenteen ja maankäytön suunnittelun kytkennät Maakuntakaavaa ja LJS:aa tehdään usein samaan aikaan yhteisiin tavoitteisiin. Yleiskaava Yleiskaava Yleiskaava Maakuntakaava Liikennejärjestelmäsuunnitelma Tie-/ratasuunnitelma Toteutus Asemakaava Toteutus Asemakaava Toteutus Toteutus Toteutus Asemakaava Toteutus Asemakaavkaava ALUEEN KEHITTÄMINEN LJS:aan tulee eri suunnitteluvaiheissa olevia hankkeita LJS:aan tulee eri suunnitteluvaiheissa olevia hankkeita LIIKENNEJÄRJESTELMÄTYÖ LJS osoittaa suunnittelutarpeita ja perusteita hanketason suunnitteluun Yleissuunnitelma Tie-/ratasuunnitelma Esielvitykset Toteutus Yleissuunnitelma Esiselvitykset Tie-/ratasuunnitelma Toteutus suunnitelma Tie-/ratasuunnitelma Esiselvitykset Tie-/ratasuunnitelma Toteutus Yleissuunnitelmsuunnitelma Tie-/rata- Toteutus Esiselvitykset Yleis- Yleissuunnitelma 2015 Strafica Oy 16 Toteutu

17 3. Vaikutustiedon käyttökohteet Arvioinnin nykytila ja uudet tarpeet suunnittelussa Vaikutusten arvioinnin nykytila Arvioinnin uusia tarpeita Liikennejärjestelmäsuunnittelu Vaikutusarviointia ohjeistettu vain yleispiirteisesti HLJ:ssä pitkä perinne laajoista mallianalyyseistä ja usean kierroksen kokemus myös SOVA:sta Muilla alueilla yleensä tavoitteiden toteutumisen kuvailevaa arviointia Suunnitelmaan otetaan mukaan prosessin eri vaiheissa (ES, YS, RS) olevia hankkeita Suunnitelman tuloksena on hankkeiden suunnittelutarpeita ja suunnittelun tavoitteita Suunnitelmaan sisältyy aluepoliittisia motiiveja. Suunnittelun vetovastuu ja päätöksenteko maakunnalla (hallitus ja/tai valtuusto) Vuorovaikutteinen suunnittelu liikenteen ja maankäytön kesken: Arviointiin tarvitaan mukaan myös maankäytön vaikutukset sekä maankäytön ja liikenteen dynamiikka Liikenteen uudet palvelut ja niiden vaikutukset matkavastuksiin ja liikenteen kysyntään Määrälliset arviot palveluiden saavutettavuusmuutoksista, työssäkäyntialueiden laajenemisesta ja markkina-alueiden laajenemisesta Kuntataloudelliset laskelmat (väylänpito, joukkoliikenteen järjestäminen, muut vaikutukset) Kustannustietoisuus Esisuunnittelu 2015 Strafica Oy Suunnitelmavaihe on vapaamuotoinen myös arvioinnin suhteen Arviointitiedon tarve on toisaalta järjestelmätasoista (vaikutukset kysyntään ja kulkutapoihin) ja toisaalta hanketasoista (vaihtoehtojen rajaaminen ja vertailu) Esisuunnittelua tehdään aiempaa enemmän ja sen rooli edelleen kasvaa Suunnittelun vetovastuu ja päätöksenteko ELYkeskuksella ja/tai Liikennevirastolla Liikenteen uudet palvelut, automatisaatio, markkinoiden muutokset: Vaikutukset liikenteen kysyntään Maankäyttövaikutusten tunnistaminen ja alustava arviointi Yritystaloudellisten vaikutusten tunnistaminen ja alustava arviointi Rahoitusperusteisiin vaikuttavien vaikutusten tunnistaminen ja alustava arviointi 17

18 3. Vaikutustiedon käyttökohteet Arvioinnin nykytila ja uudet tarpeet suunnittelussa Yleissuunnittelu Tie- ja ratasuunnittelu Vaikutusten arvioinnin nykytila Hankearviointi tehdään tässä vaiheessa Arviointia tarvitaan vaihtoehtojen vertailuun Mahdollinen YVA tehdään samaan aikaan Yleissuunnittelun tuloksena on valittu vaihtoehto Valitun vaihtoehdon arviointitietoa käytetään jatkossa hankkeen perusteluun ja ohjelmatason vertailuissa (muihin hankkeisiin) Yleissuunnitelmaa ei aina laadita (suunnitelman tarve tulee usein kaavoituksesta) Suunnittelun vetovastuu ja päätöksenteko ELYkeskuksella ja/tai Liikennevirastolla Hankearviointia päivitetään tässä vaiheessa tai laaditaan ensimmäisen kerran, jos yleissuunnitelmaa ei ole tehty Suunnittelun vetovastuu ja päätöksenteko ELYkeskuksella ja/tai Liikennevirastolla Arvioinnin uusia tarpeita Automaattiajamiseen varustautuminen Liikenteen uudet palvelut, maankäyttövaikutukset, yritystaloudelliset arvioinnit sekä laajemmat taloudelliset vaikutukset hankearvioinnin osana/rinnalla Rahoituksesta sopimista palvelevat tuottojen ja hyötyjen jakauma-arviot Kuten yleissuunnitelmavaiheessa 2015 Strafica Oy 18

19 3. Vaikutustiedon käyttökohteet Arvioinnin tarve politiikkatoimien valmistelussa Ex nunc-arviointi. Jos kysymys on jostain ihan uudentyyppisestä säädännöstä, niin tarvitaan arviointia säädösten tultua voimaan tai kokeilun aikana. Arvioinnissa on selvitettävä, alkaako politiikkatoimi vaikuttaa toivotulla tavalla. Tulosten perusteella voidaan vielä muuttaa Toimeenpanon sisältöä. Väyläinvestoinneille vaihtoehtoiset keinot tulevat politiikkatoimien puitteisiin (ellei kysymys ole kaavoista tai muista kuntien tai muiden viranomaisten vastuulla olevasta). Liikenteen suunnittelutilanteisiin nämä tulevat yleensä toimintaympäristön muutoksena. Ex post-arviointi. Jälkiarvioinnissa olisi painotettava tieteellistä arviointitutkimusta, jolla todetaan tapahtuneet vaikutukset. Jälkiarvioinnin tietotarve on yhteiskunnan kehityksen ymmärtämisessä ja tulevien politiikkatoimien valmistelun parantamisessa. Ex tempore-arviointi. Valmistelua tukeva täsmätutkimus. Politiikkatoimet konkretisoituvat usein säädöshankkeiksi, joiden arviointiin on OM:n ohjeistus (2007). Tietoa tarvitaan etenkin taloudellisista ja sosiaalisista seurauksista. Ex ante-arviointi. Arviointia tarvitaan skenaarioiden ja vaihtoehtojen luomiseen. Arvioinnissa kysytään suunniteltujen toimien perusteltavuutta ja toteutuskelpoisuutta. Arviointia tehdään vaihtelevasti (esim. tienkäyttömaksuista on tehty paljon ennakkoarviointeja, mutta Liikennekaaresta ei) Kuva Hänninen&Junnila Strafica Oy 19

20 3. Vaikutustiedon käyttökohteet Päätelmät arvioinnin kehittämistarpeiden kannalta 1. Vaikutusarvioinnin uudet tarpeet laajentavat hankearvioinnin roolia Hankearviointi on tehty yleissuunnittelussa tehtävään vaihtoehtojen vertailuun ja isojen väyläinvestointien keskinäiseen vertailuun tämä tehtävä hankearvioinnilla säilyy jatkossakin. Isot hankkeet sijaitsevat entistä useammin kaupunkiseuduilla ja siten tarpeet etenkin maankäyttö- ja kaupunkitaloudellisten vaikutusten arviointiin kasvavat. Kaupunkiseutujen ulkopuolella isot hankkeiden uudet tietotarpeet kohdistuvat aluerakenteellisiin vaikutuksiin (työssäkäynti- ja markkina-alueet) sekä yritystalouteen. 2. Hankearvioinnin ohella on kehitettävä yleisemmän tason arviointia Liikennejärjestelmätason vaikutusarviointi on vaihtelevaa ja kaipaa yhteistä kehikkoa ja opastusta. Vaikutustiedon uudet tarpeet (kuten maankäyttövaikutukset, kaupunkitalous, liikkumisen uudet palvelut) ovat luonteeltaan järjestelmätason kysymyksiä. Valtakunnan tasolla tarvitaan kehikko ja ohjeistusta politiikkatoimien ja linjausten vaikutusten arviointiin yksittäisten säädösmuutosten vaikutukset arvioidaan OM:n kehikon mukaan, mutta laajempien muutosten (kuten Liikennekaari) liikennejärjestelmävaikutusten arviointia ei juuri ole Strafica Oy 20

21 4. Vaikutustiedon tuottaminen Miten tietoa vaikutuksista voidaan tuottaa? Miten arviointeja tehdään? Mikä ovat liikenteen vaikutustiedon keskeiset kohteet? Missä ovat merkittävimmät tietopuutteet? 2015 Strafica Oy 21

22 4. Vaikutustiedon tuottaminen Vaikutustiedon tuottamisen hierarkioita Arviointia voi tehdä vain mallien avulla. Mallit voivat olla myös ajatusmalleja, mutta vaaditaan jokin loogisesti perusteltu uskomus vaikutusmekanismeista. Yleinen vaatimus on, että mallit ovat tieteellisesti perusteltuja eivätkä politiikkaa tai arvauksia. Tutkimustieto (teoria, havainnot, logiikka) Vaikutusmalli (syy ja seuraus) Kysyntämalli Arvioitavien keinojen vaikutukset Arvioinnin kohde Suunnittelutaso Esimerkki tuotettavan vaikutustiedon tasosta Yhteiskunta Osajärjestelmien keskinäisiä suhteita muuttavia ja kokonaiskysyntäänkin vaikuttavia muutoksia Seudullinen rakennemalli (MAL), valtakunnalliset LJ-tason suunnitelmat Pisararadan kytkentä maankäytön toteutumiseen, työssäkäyntiin, alueen kilpailukykyyn Liikennejärjestelmä Osajärjestelmien (väylämuodot, kulkumuodot, alueet) tasolla tehtävät muutokset, joilla järjestelmätason vaikutuksia LJS:t, PTS, valtakunnallinen investointiohjelma Pisaradan vaikutus koko joukkoliikenteen suoritteisiin, kustannuksiin ja käyttöön Verkko Yksittäinen keino monessa paikkaa sovellettuna tai useita erilaisia keinoja yhdessä kohteessa Päällystysohjelma, meluntorjuntaohjelma, tie tai ratahanke Pisararadan liikennöintimallin vaikutus HSL:n junaliikenteen suoritteisiin ja kustannuksiin Kohde Yksittäinen keino ja sen yksittäinen vaikutus Toimenpiteiden vertailu ja valinta kohteessa Ratageometrian vaikutus ajoaikaan Pisararadan lenkillä 2015 Strafica Oy Vaikutustieto kumuloituu. Verkkotasolla tarvitaan kohdetason vaikutustietoa, liikennejärjestelmätasolla tarvitaan verkkotason vaikutustietoa ja yhteiskuntatasolla sekä verkko- että liikennejärjestelmätason vaikutustietoa. Jokaisella tasolla syntyy kuitenkin uutta tietoa. Tutkimusten mukaan (esim. Tuominen 2010) merkityksellistä tietoa (ymmärrystä) syntyy myös eri osapuolten välisessä vuorovaikutuksessa. 22

23 4. Vaikutustiedon tuottaminen Eri toimijoiden roolit arviointien tekemisessä Toimijan roolit Toimijan intressejä Liikenne- ja viestintäministeriö Ohjaa Liikennevirastoa uudistamaan arviointimenetelmiä sekä arvioimaan uudestaan suunnitelmia. Vastaa itse säädösmuutosten ja politiikkavalmistelun (kuten tienkäyttömaksu) vaikutusten arvioinnista (tilaajana ja osin omana työnä). Toteuttaa hallitusohjelmaa sekä ministeriön itse määrittämiä tavoitteita liikennejärjestelmälle. Hallinnonalan määrärahojen järkevä allokointi. Liikennevirasto Vastaa hankearviointien ohjeistuksesta. Teettää ratainvestointien hankearvioinnit. Osallistuu tiehankkeiden hankearviointien ohjaamiseen. Osallistuu LJS:ien ohjaamiseen. Osallistuu ohjaukseen tai ainakin kommentoi kaupunkien tekemiä arviointeja hankkeista, joissa valtiolla on rahoitusosuus. Suunnitella hyviä hankkeita ja viedä niitä eteenpäin ministeriöön ja poliittiseen päätöksentekoon. Vertailla hankkeita valtakunnallisesti. ELY-keskus Teettää tiehankkeiden hankearvioinnit. Osallistuu alueensa LJS:ien ohjaamiseen. Suunnitella hyviä ja alueen tarpeisiin vastaavia hankkeita valtakunnallisen ohjauksen puitteissa. Edistää alueensa hankkeita. Maakunta Vastaa maakuntien LJS:sta. Voi olla mukana alueen väylähankkeiden ohjauksessa. Huolehtia alueen kehittämistarpeiden huomioon ottamisesta. Edistää alueensa hankkeita. Kunta Vastaa omien investointiensa hankearvioinnista noudattaen ja soveltaen valtuuston/hallituksen ohjeita ja Liikenneviraston ohjeita Suunnitella hyviä ja kunnan tarpeisiin vastaavia hankkeita. Hillitä kunnan menoja, maksimoida ulkopuolinen rahoitus. Konsultti Toteuttaa arviointeja tilauksen puitteissa ja tilaajan ohjausryhmän ohjauksessa. Vastaa mallien, menetelmien ja kehikoiden osaamisesta ja noudattamisesta. Tehdä tilaajan odotusten ja tarpeiden mukainen työ tilauksen puitteissa. Saada seuraavakin toimeksianto. 23

24 4. Vaikutustiedon tuottaminen Vaikutustiedon kohteet Liikennehankkeessa on ensin oltava tieto perinteistä suorista vaikutuksista jotta voi arvioida laajempia vaikutuksia Vaikutus kaavoitus- ja rakentamispäätöksiin Toimenpide tai toimintaympäristön muutos Vaikutus liikenteen kustannuksiin Vaikutus liikenteen ominaisuuksiin Vaikutus liikenteen kysyntään Aika- Liikennöinti- Saavutettavuus Suoritteet Tuotos Suuntautuminen Onnettomuus- Päästö- Onnettomuudet Päästöt Kulkutapa Reitti Laajemmat vaikutukset: Yritysten toiminta Yhdyskuntarakenne Kaupunkikehitys Aluerakenne, aluekehitys Vaadittava tuotos ja työpanos Kokonaiskysyntä Palkat, voitot Työllisyys Verotulot Vaikutus luonnon- ja rakennettuun ympäristöön Liikennehankkeita suunnitellaan ja arvioidaan yhä useammin osana laajempaa alue- tai kaupunkikehityksen kokonaisuutta 2015 Strafica Oy 24

25 4. Vaikutustiedon tuottaminen Vaikutustiedon todettuja puutteita (2000-luvulla) Miten liikennehankkeet vaikuttavat maankäyttöön? Miten digitalisaatio ja ihmisten arvostusten muutokset vaikuttavat liikenteessä kuluvan ajan arvoon? Vuosien varrella on nostettu esiin puutteita seuraavien keinojen ja muutosten vaikutustiedoissa: Joukkoliikenne yleensä Telematiikka, älyliikenne Etätyö Jalankulku ja pyöräily Raideliikenne erityisesti Jalankulku ja pyöräily Maankäyttöön vaikuttaminen Digitalisaatio Liikkumisen palveluistuminen Miten digitalisaatio ja ihmisten arvostusten muutokset vaikuttavat liikenteen kysyntään? Miten liikenteen älykkyyden parantaminen (tieto, tiedottaminen, ohjaus) vaikuttavat sujuvuuteen, turvallisuuteen, meluun, päästöihin ja liikenteessä kuluvan ajan arvoon? Miten liikennejärjestelmän ominaisuudet vaikuttavat elinkeinoelämään, aluetalouteen, kaupunkitalouteen? 2015 Strafica Oy 25

26 4. Vaikutustiedon tuottaminen Päätelmät arvioinnin kehittämistarpeiden kannalta 1. Hyvä vaikutustieto pohjautuu tieteelliseen tutkimukseen ja ajatteluun Uuden vaikutustiedon tuottaminen vaatii ensin teoriaa ja havaintoja syistä ja seurauksia (tietoa voidaan myös siirtää muista maista). Vaikutusarvioinnissa käsitellään vielä tapahtumattomia syy-seurausketjuja, joiden selvittämiseen tarvitaan malleja (matemaattisia tai käsitteellisiä). 2. Perinteisten liikenteellisten vaikutusten arviointia ei voi ohittaa Liikenteen laajempia vaikutuksia maankäyttöön ja talouteen ei ole mahdollista arvioida tuntematta ensi suoria liikenteellisiä vaikutuksia. Eri suunnittelutasoilla tehdyissä arvioinneissa tarvitaan alemmalla tasolla tuotettuja vaikutustietoja. Toisaalta myös järjestelmätasolla tuotettua vaikutustieto hyödynnetään kohdetason (hanketason) arvioinneissa. 3. Vaikutusarvioinnin kehittämistarpeet ovat vuosien varrella toistuvasti esiin nostettuja Yhteiskunnassa vielä näkymättömien (tai vain vähän näkyvien) muutosten huomiointi ennustemalleissa. Ihmisten arvostusten muutosten, digitalisaation ja älykkyyden vaikutus liikenteellisiin vaikutuksiin ja niiden rahamääräiseen arvoon. Liikenteen vaikutus maankäyttöön ja laajemmat taloudelliset vaikutukset. 4. Arviointien laadunvarmistukseen on kiinnitettävä huomiota Arvioinneista vastaavat hankkeiden omistajat, joilla on intressi edistää hankkeiden toteutumista. Arvioinneilla on myös merkitystä rahoituspäätöksiin ja -osuuksiin. Suomessa ei ole toimintamallia arviointien laadunvarmistukseen, ja sellaista tulisi harkita Strafica Oy 26

27 5. Vaikutusarvioinnin kehittämiskohteita Mitkä ovat keskeiset vaikutusarvioinnin kehittämiskohteet? Mitä arvioinnin kehittämisessä tulee ottaa huomioon? Mistä tärkeimmissä kehittämiskohteissa on kysymys? 2015 Strafica Oy 27

28 5. Vaikutusarvioinnin kehittämiskohteita Keskeiset kehittämiskohteet 1. Seuraavista liikenteen ja hankkeiden vaikutuksista tulee hankkia lisää tietoa: Suorat kysyntä-, työllisyys- ja verovaikutukset Vaikutukset maankäyttöön (sen kehittämiseen) Laajemmat taloudelliset vaikutukset Vaikutukset yritysten toimintaan (elinkeinoelämään) Digitalisaation ja MaaS:in merkitys liikenteen kysyntään ja yksikköarvoihin 2. Arviointikehikoissa, ohjeissa ja prosesseissa on seuraavia kehittämiskohteita: Hankearviointia on laajennettava ottamaan huomioon edellä listatut uudet asiat Arviointikohteen rajauksia tulee miettiä uudelleen: Miten tulee arvioida liikenteen, maankäytön ja palveluiden kehittämispaketteja, joissa on useita rahoittavia ja hyötyviä tahoja? Valtakunnallisten politiikkatoimien, liikennejärjestelmäsuunnitelmien ja esisuunnittelun vaikutusarviointeihin tarvitaan kehikko ja ohjeistusta: Tehdäänkö se laajentamalla hankearviointia uusiin käyttötarkoituksiin (tarkentavilla ohjeilla) vai tulisiko laatia aivan omanlaisensa kehikot? Uusille arviointiohjeille tarvitaan selvä liikennehallinnon yhteinen hyväksytä. Lisäksi tulee pohtia arviointien auditoinnin tarvetta ja toteutusta Strafica Oy 28

29 5. Vaikutusarvioinnin kehittämiskohteita Arvioinnin kehittämisessä huomioon otettavaa 1. Arvioinnin kehittämisessä on syytä edetä seuraavassa järjestyksessä Teoreettinen perusta koottava ja kuvattava auki selväsanaisesti. Kaikista vaikutusarvioinnin kehittämisteemoista on tehty tieteellistä tutkimusta, mikä pitää hyödyntää. Arvioinnin menetelmistä, ohjeista ja niiden soveltamisesta on kartoitettava esimerkit tärkeimmistä verrokkimaista. Kansalliset menettelytavat uusien vaikutusten, kehikoiden ja toimintatapojen käyttöönotosta on sovittava. Tarvittavia yksikköarvotietoja (maan arvo, tuottavuusjoustot, työllisyyskerroin, jne.) on ohjeistuksen jälkeen pidettävä yllä osana yksikköarvo-ohjeita. 2. Keskeisten toimijoiden on oltava osallisena arvioinnin kehittämisessä Tietokeskeistä kehittämistä (teoriat, muiden maiden esimerkit ja ohjeiden laatiminen) on luontevaa tehdä asiantuntijavetoisesti. Vastuullinen taho on Liikennevirasto ja ohjaukseen osallistuu ministeriön, ELYkeskusten, HSL:n ja mahdollisesti muiden suurten kaupunkiseutujen edustajia. Kansallisten menettelytapojen valintaan ja uusien ohjeiden linjaamiseen on mahdollisesti perusteltua muodostaa ministeriön työryhmä, jossa on viranomaistoimijoiden ohella poliitiikan ja elinkeinoelämän edustajia Strafica Oy 29

30 5. Vaikutusarvioinnin kehittämiskohteita Suorat kysyntä-, työllisyys- ja verovaikutukset Suorat työllisyys- ja kysyntävaikutukset ovat suoraviivaisia valtakunnan tasolla: Rakentamisen ja ylläpidon keskimääräiset vaikutukset tunnetaan hyvin Vaikutukset riippuvat suoraan M -panostuksen suuruudesta (muut tekijät marginaalisia) Vaikutusten kohdentumista aluetalouksiin ei kuitenkaan ole hyviä edellytyksiä arvioida: Alueellinen panos-tuotostieto on ikääntynyttä Yleisen tasapainon malleilla tuotettuja arvioita ei ole paljon käytettävissä Vaikutukset ovat kunnallistaloudellisesti kiinnostavia: Esimerkiksi Helsingin kaupunginvaltuusto edellyttää näiden selvittämistä omista investoinneistaan Valtion kannalta kunnallistaloudellinen vaikutus on kiinnostava tieto hankkeen rahoitusosuuksista neuvoteltaessa Hankearvioinnissa nämä eivät ole hyötyjä vaan investointikustannuksen kansantaloudellista rahavirtaa kuvaavia arvioita. Näistä tulisi sopia yhdenmukaiset arviointitavat eri tilanteisiin (joissa valtion rahoitus mukana). Periaatekuva investointi- tai kunnossapitomenon taloudellisista vaikutuksista (muokattu lähteestä LVM 24/2008) Strafica Oy 30

31 5. Vaikutusarvioinnin kehittämiskohteita Vaikutukset maankäyttöön Maankäyttö synnyttää liikenteen kysynnän (matkatuotoksen ja matkojen suuntautumisen). Saavutettavuus (matka-aika) vaikuttaa sijainnin houkuttelevuuteen. Maan arvo nousee, jos saavutettavuus paranee: Seppo Laakson väitöstutkimuksesta (1997) tiedetään, että saavutettavuusmuutoksen yhteiskuntataloudellinen vaikutus maankäytön markkinoille on likimain sama kuin saavutettavuusmuutos aikasäästöllä mitattuna. Kaavoitus, maapolitiikka ja rakentaminen riippuvat monesta eri asiasta, joista liikenneyhteydet on yksi tekijä. Liikenneinvestoinnilla voi olla maankäyttöä edistävä tai estävä vaikutus. Liikenneinvestoinnilla, kaavoilla ja maankäytön toteuttamisella on eri päätöksentekijät. Entistä useammin päätöksiä pyritään tekemään samassa paketissa, jolloin ne riippuvat toisistaan. Syy-seuraussuhde syntyy sopimusten kautta. Vaihtoehtoisen maankäytön sijainnin määrittäminen on pysyvästi vaikea asia. Iso-Britannian hankearviointiohjeistuksessa liikenneinvestoinnin vaikutus maankäytön kehittymiseen arvioidaan suuruusluokkina. Kriteerinä on sen kiinteistökehityksen arvo, jota tutkittava liikennehanke edistää tai estää Strafica Oy 31

32 5. Vaikutusarvioinnin kehittämiskohteita Laajemmat taloudelliset vaikutukset Laajempien taloudellisten vaikutusten tiedetään vaihtelevan tapauksittain ja niitä on vaikea ennustaa. Päällekkäisyys liikenteellisen HK-analyysin kanssa on ilmeinen. Yleinen ratkaisu on tämä: Laajemmat taloudelliset vaikutukset (WEB) otetaan osaksi hankkeen tai muun toimen taloudellista kokonaisarviointia Laajempina vaikutuksina arvioidaan hankkeen käytönaikaisia nettovaikutuksia (agglomeraatio, epätäydellisesti kilpailullisten markkinoiden lisätuotos ja työvoiman saatavuuden paranemisen hyvinvointivaikutus) Laajempien taloudellisten vaikutusten rahamääräisiä arviot esitetään HK-laskelman rinnalla (päällekkäisyydet todetaan). Vaikka laajempiin taloudellisiin vaikutuksiin liittyy monia epävarmuuksia, on niiden arviointi kyetty ohjeistamaan siirrettävyys Suomen olosuhteisiin ei kuitenkaan ole itsestään selvyys (joustot voivat olla ihan eri luokkaa tarvitaan tietoa). Laajempien taloudellisten vaikutusten yhteenvetotaulu Iso- Britannian hankearviointiohjeistuksessa 2015 Strafica Oy 32

33 5. Vaikutusarvioinnin kehittämiskohteita Yritystaloudelliset vaikutukset Yritystaloudelliset vaikutukset tiivistyvät hankearvioinnissa liikennöinti-/ajokustannus- sekä aikakustannussäästöihin. Näillä muutoksissa voikin indikoida vaikutuksen oikean suuruusluokan yhteiskuntataloudellisesti. Uusi tietotarve on muutoksen laajemmissa vaikutuksissa yritysten toimintaan. Nämä vaikutukset voivat kohdistua: Yrityksen liikennetarpeisiin ja liikennemuodon valintaan Yrityksen logistisen toimintamallin valintaan (varastot, kuljetukset, ulkomaankuljetusten hubit, jne.) Yrityksen nykyisen pääoman (rakennukset, laitteet, kuljetusvälineet) tehokkaampaan käyttöön Yrityksen toimitilojen laajentamismahdollisuuksiin Yrityksen sijaintipäätöksiin (uusinvestoinnit, toiminnan lopettaminen ) Tällaisten vaikutusten selvittämiseksi ei liene yleisiä malleja, vaan se vaatii tapauskohtaisia selvityksiä (haastatteluja, kyselyjä). Ote Ruotsin Trafikverketin oppaasta yritystaloudellisten vaikutusten kuvaamiseen. Miten yrityksiltä kysyttyjen vaikuttavuusarvioiden perusteella määritellään hankkeen vaikutus yritystalouteen? 2015 Strafica Oy 33

34 5. Vaikutusarvioinnin kehittämiskohteita Digitalisaation vaikutuksia liikennejärjestelmään Digitalisaation mahdollistamilla ja synnyttämillä muutoksilla voidaan arvioida oleva suuriakin vaikutuksia liikennejärjestelmään. Toistaiseksi vaikutusten suuntakin saati suuruus ovat kuitenkin vielä hyvin epävarmoja. Liikenteen vaikutusarvioinnin kannalta merkityksellisiä vaikutuksia ovat: Liikenteessä kuluvan ajan arvo mahdollisesti laskee Liikennejärjestelmän kapasiteettia voidaan käyttää tehokkaammin Liikenteen kokonaiskysyntä lisääntyy tai vähenee; matkojen suuntautuminen, kulkutavat ja suoritteet voivat muuttua Turvallisuus todennäköisesti paranee ja ympäristöhaitat pienenevät Mobiilipalvelut lisäävät lähitulevaisuudessa kollektiivisen liikenteen kysyntää myöhemmin automaattiajamisen ja yksilöllisten liikkumispalvelujen kehittyminen voivat toisaalta lisätä autoliikenteen kysyntää merkittävästikin Digitalisaation vaikutuksista on mahdollista tuottaa tietoa tutkimalla liikennemalleilla erilaisten oletettujen teknisten, palvelujen ja käyttäytymisen muutosten vaikutuksia liikennejärjestelmän tasolla. Näin voidaan tuottaa skenaarioita, joita edelleen voidaan hyödyntää suunnittelussa ja arvioinneissa. Kysyntään vaikuttaminen Infra ja palvelut Järjestelmän operointi Ilmiöitä ja niiden merkityksiä Etätyöskentely (lisääntyy) Verkkokauppa (lisääntyy) Kestävien kulkutapojen käyttöön vaikuttaminen (lisääntyy) Matkan ajankohtaan vaikuttaminen (lisääntyy) Sää- ja keli-informaatio (käytössä, kehittyy) Liikenne- ja häiriöinformaatio (käytössä, kehittyy) Automaattiset varoituspalvelut (kehittymässä) Mobiilipalvelut (kehittymässä) Yhteiskäyttö- ja jakamispalvelut (kehittymässä) Dynaaminen hinnoittelu (käytössä, kehittyy) MaaS (kokeiluja lähivuosina, laajemmin vuoden kuluessa) Automaattiajaminen (korkea automaatio vuodessa, täysautomaatio yli 30 vuodessa) 2015 Strafica Oy 34

Miksi vaikutusten arviointia on tarpeen kehittää?

Miksi vaikutusten arviointia on tarpeen kehittää? Miksi vaikutusten arviointia on tarpeen kehittää? 28.1.2016 Liikenneneuvos Tuomo Suvanto Liikenneviraston seminaari: Liikenne muuttuu muuttuuko vaikutusten arviointi? Sisällys Poliittinen tahtotila Liikennepolitiikka

Lisätiedot

Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma. Parl. työryhmän raportti

Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma. Parl. työryhmän raportti Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma Parl. työryhmän raportti 13.12.2018 Lainsäädäntö Laatiminen perustuu elokuussa 2018 voimaan tulleeseen lakiin liikennejärjestelmästä ja maanteistä Laki säätää

Lisätiedot

LIIKENNEMINISTERI VEHVILÄISEN TIEDOTUSTILAISUUS

LIIKENNEMINISTERI VEHVILÄISEN TIEDOTUSTILAISUUS LIIKENNEMINISTERI VEHVILÄISEN TIEDOTUSTILAISUUS 13.10.2010 Esillä tiedotustilaisuudessa Liikennepolitiikan toimintaympäristö 2010-luvulla: Kiristyvä julkinen talous Talous- ja elinkeinorakenteen muutos

Lisätiedot

Tiedon hallinta KAS- ELY:n liikennejärjestelmätyössä. Liikennejärjestelmäpäivä Heikki Metsäranta, Strafica Oy

Tiedon hallinta KAS- ELY:n liikennejärjestelmätyössä. Liikennejärjestelmäpäivä Heikki Metsäranta, Strafica Oy Tiedon hallinta KAS- ELY:n liikennejärjestelmätyössä Liikennejärjestelmäpäivä 20.4.2016 Heikki Metsäranta, Strafica Oy Näkökulmat Rajauksia Kaakkois-Suomen liikennestrategia 2035 Uuden liikennepolitiikan

Lisätiedot

Valtakunnallisten raidehankkeiden taloudellinen kannattavuus. Raideliikenneseminaari Heikki Metsäranta, Strafica Oy, HAMK

Valtakunnallisten raidehankkeiden taloudellinen kannattavuus. Raideliikenneseminaari Heikki Metsäranta, Strafica Oy, HAMK Valtakunnallisten raidehankkeiden taloudellinen kannattavuus Raideliikenneseminaari 24.4.2019 Heikki Metsäranta, Strafica Oy, HAMK Sisältö 1. Rautatieliikenteen talous 2. Ratahankkeiden taloudellinen arviointi

Lisätiedot

(yritys-, alue- ja kaupunkitalous, digitalisaatio)

(yritys-, alue- ja kaupunkitalous, digitalisaatio) Liikenne muuttuu muuttuuko vaikutusten arviointi? Liikenneviraston vaikutusarviointiseminaari Heikki Metsäranta, Strafica Oy Vaikutusarvioinnin uudet tarpeet (yritys-, alue- ja kaupunkitalous, digitalisaatio)

Lisätiedot

Maakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnittelu

Maakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnittelu Maakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnittelu (Maakunnan liikennejärjestelmäsuunnitelma) Maakuntainsinööri Patrick Hublin, Pohjois-Savon liitto Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät 31.10.2018 Joensuu Laki

Lisätiedot

Hankearvioinnin nykytila ja kehittäminen

Hankearvioinnin nykytila ja kehittäminen Hankearvioinnin nykytila ja kehittäminen Hankesuunnittelupäivä 25.10.2016 Mitä hankearviointi on? Suunnittelun apuväline auttaa muodostamaan tehokkaat hankevaihtoehdot ja valitsemaan parhaan vaihtoehdon

Lisätiedot

Turun kaupunkiseudun liikennejärjestelmätyö työryhmä

Turun kaupunkiseudun liikennejärjestelmätyö työryhmä Turun kaupunkiseudun liikennejärjestelmätyö työryhmä 6.11.2012 Liikennejärjestelmäsuunnitelman käynnistäminen 1. Aiempi LJ-suunnitteluhistoria 2. Perusteet/tarve suunnittelun käynnistämiselle MAL-aiesopimus

Lisätiedot

Liikenneväylähankkeiden laajemmat taloudelliset vaikutukset

Liikenneväylähankkeiden laajemmat taloudelliset vaikutukset Liikenneväylähankkeiden laajemmat taloudelliset vaikutukset Päivi Nuutinen 8.11.2016 Liikennevirasto / Suunnittelu ja hankkeet / Hankesuunnitteluosasto Hankearvioinnin kehittämisen tavoitteet T1 T2 T3

Lisätiedot

Suunnitteluprosessin uudistaminen

Suunnitteluprosessin uudistaminen Suunnitteluprosessin uudistaminen Liikennejärjestelmäpäivä 20.4.2016 Matti Levomäki Suunnitteluprosessin uudistaminen TAVOITE Suunnittelun toimintatapojen kehittäminen siten, että ne tuottavat vaikuttavimmat

Lisätiedot

Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman (HLJ 2015) lähtökohdat

Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman (HLJ 2015) lähtökohdat seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman (HLJ 2015) lähtökohdat Luottamushenkilöiden seminaari, Aulanko 5.-6.9.2013 Suvi Rihtniemi, toimitusjohtaja Sini Puntanen, liikennejärjestelmäosaston johtaja seudun

Lisätiedot

Miten päätöksentekijä voi hallita joukkoliikenteen kustannuskehitystä?

Miten päätöksentekijä voi hallita joukkoliikenteen kustannuskehitystä? Miten päätöksentekijä voi hallita joukkoliikenteen kustannuskehitystä? Suomen Paikallisliikenneliiton 43. vuosikokousseminaari Heikki Metsäranta Strafica Oy Esityksen sisältö 1. Kustannuksista 2. Tavoitteista

Lisätiedot

Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma. osallistuminen. Hanna Perälä, liikenne- ja viestintäministeriö Kuntamarkkinat 12.9.

Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma. osallistuminen. Hanna Perälä, liikenne- ja viestintäministeriö Kuntamarkkinat 12.9. Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma ja kuntien osallistuminen Hanna Perälä, liikenne- ja viestintäministeriö Kuntamarkkinat 12.9.2019 1 Uusi strateginen suunnittelutaso pitkäjänteiseen kehittämiseen

Lisätiedot

MAL-aiesopimusmenettely Väliarviointi. Matti Vatilo Suurkaupunkijaosto

MAL-aiesopimusmenettely Väliarviointi. Matti Vatilo Suurkaupunkijaosto MAL-aiesopimusmenettely Väliarviointi Matti Vatilo Suurkaupunkijaosto 24.4.2014 Taustaa Paras-selonteon linjaukset lähtökohtana Valtio-osapuolen valmisteluryhmän (LVM, TEM, VM, YM, ARA, LiVi) tehtävänä

Lisätiedot

Liikennejärjestelmäsuunnittelun prosessit Ennakkotehtävän koonti ja jatkotyöskentely

Liikennejärjestelmäsuunnittelun prosessit Ennakkotehtävän koonti ja jatkotyöskentely Liikennepolitiikan toimintatapojen uudistaminen Työpaja 1, 5.9.2013 Liikennejärjestelmäsuunnittelun prosessit Ennakkotehtävän koonti ja jatkotyöskentely Ennakkotehtävä Liikennejärjestelmäanalyysi ja toimintalogiikan

Lisätiedot

Laki liikennejärjestelmästä ja maanteistä eri toimijoiden roolit ja yhteistyö. Hankesuunnittelupäivä Mervi Karhula

Laki liikennejärjestelmästä ja maanteistä eri toimijoiden roolit ja yhteistyö. Hankesuunnittelupäivä Mervi Karhula Laki liikennejärjestelmästä ja maanteistä eri toimijoiden roolit ja yhteistyö Hankesuunnittelupäivä 1.2.2018 Mervi Karhula Ajankohtaista viestintä- ja liikennepolitiikassa Digitalisaatio ja viestintäverkot

Lisätiedot

Ennakkotehtävien jatkokehittelypohja. Suunnittelutasojen suhteet

Ennakkotehtävien jatkokehittelypohja. Suunnittelutasojen suhteet Ennakkotehtävien jatkokehittelypohja Suunnittelutasojen suhteet Suunnittelutasojen suhteet Pääpointit jatkokehittelystä A. Mitä ennakkotehtävässä oli saatu aikaan? Hyvä ja konkreettinen esitys, jonka pohjalta

Lisätiedot

Väitöskirja netissä:

Väitöskirja netissä: Väitöskirja netissä: www.uta.fi/ajankohtaista/vaitokset/ www.yy-optima.fi 1 Jatkopohdintaa väitöskirjaan Liikennesuunnittelun käytännöt ja (kaupunkiseutujen) liikennepolitiikka Onko valtiolla kaupunkiseutujen

Lisätiedot

Valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman. vaikutusten arviointi (SOVA) Tuire Valkonen ja Niko-Matti Ronikonmäki

Valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman. vaikutusten arviointi (SOVA) Tuire Valkonen ja Niko-Matti Ronikonmäki Valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman vaikutusten arviointi (SOVA) Tuire Valkonen ja Niko-Matti Ronikonmäki 13.3.2019 1 Arvioinnin tarkempi aikataulu Arvioinnin tavoitteet ja prosessin suunnittelu

Lisätiedot

Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma. Pohjois-Savon liikennepäivät Osastopäällikkö Kirsi Pulkamo

Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma. Pohjois-Savon liikennepäivät Osastopäällikkö Kirsi Pulkamo Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma Pohjois-Savon liikennepäivät 4.4.2019 Osastopäällikkö Kirsi Pulkamo Traficom lukuina Rovaniemi Oulu Menot 190 milj. Tulot 132 milj. Verot ja tuet 1,84 mrd.

Lisätiedot

Valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman. laatiminen. Hanna Perälä

Valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman. laatiminen. Hanna Perälä Valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman laatiminen Hanna Perälä 13.3.2019 1 Taustalla parlamentaarisen työryhmän työ Parlamentaarisen työryhmän loppuraportti 13.12.2018 ja valtioneuvoston selonteko

Lisätiedot

Ajoneuvojen energiankäyttöön ja päästöihin liittyvien hankkeiden ja toimenpiteiden arviointikehikko

Ajoneuvojen energiankäyttöön ja päästöihin liittyvien hankkeiden ja toimenpiteiden arviointikehikko Ajoneuvojen energiankäyttöön ja päästöihin liittyvien hankkeiden ja toimenpiteiden arviointikehikko TransEco 18.11.2010 Anu Tuominen, Tuuli Järvi, Kari Mäkelä, Jutta Jantunen VTT 2 Työn tavoite Kehittää

Lisätiedot

Muistio 1 (6)

Muistio 1 (6) Muistio 1 (6) Liikenneväylähankkeiden laajemmat taloudelliset vaikutukset 1 Hankearvioinnin kehittäminen Liikennevirasto käynnisti vuoden 2015 lopussa kehittämiskokonaisuuden Vaikutusten arvioinnin kehittäminen.

Lisätiedot

Liikennejärjestelmäsuunnittelu

Liikennejärjestelmäsuunnittelu Liikennejärjestelmäsuunnittelu 2013 5.12.2012 Varsinais-Suomen suunnittelu 2013 1. Maakuntasuunnitelman tarkistus 2. Maakuntaohjelman tarkistus 3. Varsinais-Suomen liikennestrategian päivitys 4. Turun

Lisätiedot

CASE RUUHKAMAKSUT. Kaisa Leena Välipirtti. Paremman sääntelyn päivä 25.11.2010

CASE RUUHKAMAKSUT. Kaisa Leena Välipirtti. Paremman sääntelyn päivä 25.11.2010 CASE RUUHKAMAKSUT Kaisa Leena Välipirtti Paremman sääntelyn päivä 25.11.2010 Tienkäyttömaksuista Käyttäjäperusteisista liikenteen hinnoittelumalleista ja älykkäistä tiemaksujärjestelmistä maininta hallitusohjelmassa

Lisätiedot

Liikenneväylähankkeiden arvioinnin yleisohje

Liikenneväylähankkeiden arvioinnin yleisohje Liikenneväylähankkeiden arvioinnin yleisohje / 29/12/2003 / 1 Yleisohjeen tarkoitus Yhteiset periaatteet tie-, rata- ja vesiväylähankkeiden arviointiin Lisäksi tarvitaan tarkempaa ohjeistusta ja menetelmiä

Lisätiedot

Valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman. valmistelu. Sabina Lindström

Valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman. valmistelu. Sabina Lindström Valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman valmistelu Sabina Lindström 21.8.2019 1 Hallitusohjelman sisältöä liikennejärjestelmän näkökulmasta (1/3) Väyläverkoston kokonaiskehittäminen linjataan

Lisätiedot

Ruotsin tapa toteuttaa pitkäjänteistä liikennepolitiikkaa ja rahoittaa liikenneinfraa

Ruotsin tapa toteuttaa pitkäjänteistä liikennepolitiikkaa ja rahoittaa liikenneinfraa Ruotsin tapa toteuttaa pitkäjänteistä liikennepolitiikkaa ja rahoittaa liikenneinfraa Havaintoja ja ideoita Suomessa sovellettavaksi 28.6.2018 Havaintoja ja ideoita Suomessa sovellettavaksi 1. Liikennejärjestelmän

Lisätiedot

Keski-Suomen liikennejärjestelmäsuunnitelma

Keski-Suomen liikennejärjestelmäsuunnitelma 1 Keski-Suomen liikennejärjestelmäsuunnitelma Työohjelman esittely 3.8.2011 2 Suunnitelman tausta ja rooli Edellinen liikennejärjestelmäsuunnitelma valmistui vuonna 2004 Toimintaympäristön muutokset (mm.

Lisätiedot

Kestävä kaupunkiliikkuminen Helsingissä Tilannekatsaus 2017

Kestävä kaupunkiliikkuminen Helsingissä Tilannekatsaus 2017 Kestävä kaupunkiliikkuminen Helsingissä Tilannekatsaus 2017 Anna Pätynen ja Jari Rantsi (8.12.2017) Kestävän kaupunkiliikkumisen edistäminen on osa ratkaisua, jolla vähennetään liikenteestä aiheutuvia

Lisätiedot

Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma HLJ Suvi Rihtniemi HSL Helsingin seudun liikenne

Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma HLJ Suvi Rihtniemi HSL Helsingin seudun liikenne Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma HLJ 2011 22.4.2010 Suvi Rihtniemi HSL Helsingin seudun liikenne Liikennejärjestelmäsuunnitelmat Neljä Pääkaupunkiseudun liikennejärjestelmäsuunnitelmaa (PLJ

Lisätiedot

Kansallinen älyliikenteen strategia

Kansallinen älyliikenteen strategia Kansallinen älyliikenteen strategia Ehdotus 18.11.2009 Harri Pursiainen Työn kulku Professori Kulmalan raportti 2008 LVM:n toimeksianto 19.3.2009 I asiantuntijaseminaari huhtikuussa Liikenteen ja viestinnän

Lisätiedot

Länsi-Uudenmaan liikennejärjestelmäsuunnitelma. 3.10.2013 Riitta Murto-Laitinen Erkki Vähätörmä

Länsi-Uudenmaan liikennejärjestelmäsuunnitelma. 3.10.2013 Riitta Murto-Laitinen Erkki Vähätörmä Länsi-Uudenmaan liikennejärjestelmäsuunnitelma 3.10.2013 Riitta Murto-Laitinen Erkki Vähätörmä Mikä on liikennejärjestelmäsuunnitelma ja miksi sitä tehdään? Liikennejärjestelmä sisältää liikenteen kokonaisuuden,

Lisätiedot

Vaikutusten operationalisointi (OPE) mistä OPE:ssa on kyse ja mitä sillä tavoitellaan?

Vaikutusten operationalisointi (OPE) mistä OPE:ssa on kyse ja mitä sillä tavoitellaan? 1 Vaikutusten operationalisointi (OPE) mistä OPE:ssa on kyse ja mitä sillä tavoitellaan? Tienpidon vaikutusten hallinnan seminaari II (26.1.2005) Anton Goebel Tiehallinto 2 Esityksen sisältö Operationalisoinnin

Lisätiedot

Liikenne tulevassa alueidenkäytön suunnittelujärjestelmässä. Petteri Katajisto Kuopio

Liikenne tulevassa alueidenkäytön suunnittelujärjestelmässä. Petteri Katajisto Kuopio Liikenne tulevassa alueidenkäytön suunnittelujärjestelmässä Petteri Katajisto Kuopio 4.4.2019 Tavoitteena elinvoima, kestävä kehitys ja hyvä elinympäristö Nykyisen lain tavoite luodaan edellytykset hyvälle

Lisätiedot

MAL Tieliikenneseminaari Sini Puntanen

MAL Tieliikenneseminaari Sini Puntanen MAL 2019 Tieliikenneseminaari 20.3.2019 Sini Puntanen Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnittelu on kehittynyt vaiheittain Joukkoliikenteen merkitys suunnittelussa kasvanut 35% 30% 23% 35% Ratahankkeet

Lisätiedot

Joukkoliikenne ja taloudelliset ohjauskeinot

Joukkoliikenne ja taloudelliset ohjauskeinot Joukkoliikenne ja taloudelliset ohjauskeinot Älykäs ja oikeudenmukainen autoilu -seminaari 15.10.2013 Suvi Rihtniemi, toimitusjohtaja Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

Lisätiedot

Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma. MOR Tapio Ojanen

Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma. MOR Tapio Ojanen Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma MOR 29.10.2013 Tapio Ojanen Taustat ja lähtökohdat Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelman laatiminen on ollut käynnissä laajana sidosryhmien välisenä

Lisätiedot

Tiehankkeiden arvioinnin ohjeistus

Tiehankkeiden arvioinnin ohjeistus 1 Vaikutusten hallinnan seminaari 26.11.2003 Anton Goebel, Tiehallinto 2 Ohjeistuksen nykytila Jo vuoden 1994 YHTALI:ssa edellytettiin liikennemuotokohtaisten hankearviointiohjeiden laatimista. Myös liikenne-

Lisätiedot

Suomen logistinen kilpailukyky ja sen parantamisen mahdollisuudet. Finnmobile Vaikuttajafoorumi Ylijohtaja Minna Kivimäki

Suomen logistinen kilpailukyky ja sen parantamisen mahdollisuudet. Finnmobile Vaikuttajafoorumi Ylijohtaja Minna Kivimäki Suomen logistinen kilpailukyky ja sen parantamisen mahdollisuudet Finnmobile Vaikuttajafoorumi 8.11.2012 Ylijohtaja Minna Kivimäki Lähtökohdat tulevaisuuden liikennepolitiikalle Hallitusohjelman suuntaviivat

Lisätiedot

Hankearvioinnin kehikko - käsitteet

Hankearvioinnin kehikko - käsitteet Hankearvioinnin kehikko - käsitteet Yhteiskuntataloudellinen analyysi = Kannattavuuslaskelma + Vaikutusten analysointi + Toteuttavuuden arviointi Vaikutusten analyysissa tuodaan esiin erityisesti ne hyödyt

Lisätiedot

Sääntelyn keventäminen - hallitusohjelman kärkihankkeita

Sääntelyn keventäminen - hallitusohjelman kärkihankkeita Sääntelyn keventäminen - hallitusohjelman kärkihankkeita Susanna Metsälampi 29.10.2015 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Kärkihankkeet esityksessä Norminpurku http://www.lvm.fi/web/hanke/nor minpurku

Lisätiedot

Näkökulmia liikenteen laajempiin taloudellisiin vaikutuksiin

Näkökulmia liikenteen laajempiin taloudellisiin vaikutuksiin WHOLE-hanke asiantuntijatyöpaja 17.5.2016 Seppo Laakso Kaupunkitutkimus TA Oy Näkökulmia liikenteen laajempiin taloudellisiin vaikutuksiin Saavutettava sijainti resurssina Liikenteen laajemmat vaikutukset

Lisätiedot

Kymenlaakson Liitto. Maakuntavaltuustoseminaari Jatkuva liikennejärjestelmätyö

Kymenlaakson Liitto. Maakuntavaltuustoseminaari Jatkuva liikennejärjestelmätyö Kymenlaakson Liitto Maakuntavaltuustoseminaari 24.10.2016 Jatkuva liikennejärjestelmätyö 24.10.2016 Esitys Liikennejärjestelmäryhmä ja sen tehtävät Seudulliset liikennejärjestelmäryhmät ja niiden tehtävät

Lisätiedot

Liikenneviraston uusiomateriaali-iltapäivä

Liikenneviraston uusiomateriaali-iltapäivä Liikenneviraston uusiomateriaali-iltapäivä Päivi Nuutinen, Liikennevirasto 8.5.2018 UUDISTUNUT LIIKKUMISEN JA LIIKENTEEN EKOSYSTEEMI Liikenneviraston strategia 2016-2020 LUOTETTAVAT DIGITAALISET PALVELUT

Lisätiedot

Tiemaksujen selvittämisen motiiveja

Tiemaksujen selvittämisen motiiveja Tiemaksujen selvittämisen motiiveja Sidosryhmäseminaari 12.6.2012 Tuomo Suvanto Työryhmän toimeksianto Selvittää, kuinka Suomessa tulisi edetä tiemaksujärjestelmien käyttöönotossa pitkällä aikavälillä

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUS Katsaus valmisteluun. Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä Kaisa Äijö

MAAKUNTAUUDISTUS Katsaus valmisteluun. Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä Kaisa Äijö MAAKUNTAUUDISTUS Katsaus valmisteluun Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä 22.11.2018 Kaisa Äijö ALY -palvelukokonaisuus Alueiden suunnittelu ja käyttö Liikenne Ympäristö Epävarmuudesta huolimatta muutosorganisaatiossa

Lisätiedot

Tiehallinnon organisaatio

Tiehallinnon organisaatio 1 Tiehallinnon organisaatio 1.1.2005 Johtokunta Pääjohtaja Pääkonttori Asiantuntijapalvelut Tiepiirit Liikennekeskus Projektit Asiantuntijapalvelut Organisaatio 1.1.2005 johtaja 2 Raimo Tapio Hallintopalvelut

Lisätiedot

Liikennepoliittinen selonteko ja esteettömyys

Liikennepoliittinen selonteko ja esteettömyys Liikennepoliittinen selonteko ja esteettömyys Ylijohtaja Anne Herneoja 21.3.2013 Liikenteen VISIO 2030+ Kilpailukykyä ja hyvinvointia vastuullisella liikenteellä Valtioneuvoston liikennepoliittinen selonteko

Lisätiedot

Digitalisaatio liikenteessä

Digitalisaatio liikenteessä Digitalisaatio liikenteessä Johtaja Risto Murto 3.11.2015 Tampere LVM 1.1.2016 www.lvm.fi 4.11.2015 2 EU:n komission liikenteen valkoinen kirja 3/2011 Komissio toteaa, että nykyisen kaltainen liikennepolitiikka

Lisätiedot

Uusi liikennepolitiikka

Uusi liikennepolitiikka Uusi liikennepolitiikka Ylijohtaja Anne Herneoja 28.11.2012 Liikenteen VISIO 2030+ Kilpailukykyä ja hyvinvointia vastuullisella liikenteellä Valtioneuvoston liikennepoliittinen selonteko eduskunnalle n

Lisätiedot

Keski-Suomen liikennejärjestelmäsuunnitelma

Keski-Suomen liikennejärjestelmäsuunnitelma 22.2.2019 Hanna Kunttu Keski-Suomen liikennejärjestelmäsuunnitelma Päivitysprosessi 2019-2020 1 Keski-Suomen liikennejärjestelmätyön taustaa Keski-Suomen liikennejärjestelmäsuunnitelma valmistui vuoden

Lisätiedot

Helsingin liikkumisen kehittämisohjelma

Helsingin liikkumisen kehittämisohjelma Helsingin liikkumisen kehittämisohjelma RIL Liikennesuunnittelun kehittyminen Helsingissä 25.9.2014 00.0.2008 Esitelmän pitäjän nimi Liikennejärjestelmällä on ensisijassa palvelutehtävä Kyse on ennen kaikkea

Lisätiedot

VAIKUTUSTEN HALLINNAN SEMINAARI

VAIKUTUSTEN HALLINNAN SEMINAARI 1 (6) VAIKUTUSTEN HALLINNAN SEMINAARI Aika: keskiviikko 26.11.2003, klo 11.45 16.00 Paikka: Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Eteran auditorio, Palkkatilanportti 1, Länsi-Pasila SEMINAARIMUISTIO SEMINAARIN

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus. Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Antti Irjala

Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus. Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Antti Irjala Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Antti Irjala Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistuksen valmistelu http://www.ym.fi/mrluudistus Tietopohjan

Lisätiedot

Asukkaiden ja sidosryhmien osallistaminen osana kestävän kaupunkiliikenteen suunnittelua. Sara Lukkarinen, Motiva Oy

Asukkaiden ja sidosryhmien osallistaminen osana kestävän kaupunkiliikenteen suunnittelua. Sara Lukkarinen, Motiva Oy Asukkaiden ja sidosryhmien osallistaminen osana kestävän kaupunkiliikenteen suunnittelua Sara Lukkarinen, Motiva Oy Alustuksen sisältö Kestävän kaupunkiliikenteen suunnitelmat eli SUMPit, mistä kyse? Mitä

Lisätiedot

HE 61/2018 vp: Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan virastouudistus. Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta 9.5.

HE 61/2018 vp: Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan virastouudistus. Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta 9.5. HE 61/2018 vp: Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan virastouudistus Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta 9.5.2018 Miten Suomi säilyttää kilpailukykynsä muuttuvassa maailmassa? Digitalisaatio

Lisätiedot

Liikennejärjestelmämallit ja niiden käyttö poliittisessa päätöksenteossa ja suunnittelussa. Ville Koskinen, 1.12.2005

Liikennejärjestelmämallit ja niiden käyttö poliittisessa päätöksenteossa ja suunnittelussa. Ville Koskinen, 1.12.2005 Liikennejärjestelmämallit ja niiden käyttö poliittisessa päätöksenteossa ja suunnittelussa Ville Koskinen, 1.12.2005 Mallinnustasojen työnjako pieni suuri Mallin yksityiskohtaisuus Verkon koko suuri pieni

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvio, joukkoliikenne ja energia- ja ilmastostrategian toimenpiteet

Vuoden 2018 talousarvio, joukkoliikenne ja energia- ja ilmastostrategian toimenpiteet Vuoden 2018 talousarvio, joukkoliikenne ja energia- ja ilmastostrategian toimenpiteet Valtiovarainvaliokunta, liikennejaosto Jenni Eskola 19.10.2017 Esityksen sisältö 1. Joukkoliikennerahoituksen tilanne

Lisätiedot

Vaikutusten arvioinnin kehittäminen. Anton Goebel

Vaikutusten arvioinnin kehittäminen. Anton Goebel Vaikutusten arvioinnin kehittäminen Anton Goebel 28.1.2016 Vaikutusten arvioinnin kehittämisen kehikko Toimintaympäristön muutos - Digitalisaatio, MaaS - Arvostusten muutokset - Suunnittelun uudistaminen

Lisätiedot

Katariina Myllärniemi liikenne- ja viestintäministeriö. V-S ELY-keskus, liikenne ja infrastruktuuri. Laura Leppänen, siht. Varsinais-Suomen liitto

Katariina Myllärniemi liikenne- ja viestintäministeriö. V-S ELY-keskus, liikenne ja infrastruktuuri. Laura Leppänen, siht. Varsinais-Suomen liitto PÖYTÄKIRJA TURUN KAUPUNKISEUDUN LIIKENNEJÄRJESTELMÄTYÖ OHJAUSRYHMÄ aika: torstai 7.11.2013 klo 9.15 11.00 paikka: Varsinais-Suomen liitto, Ratapihankatu 36, kokoushuone Tammi kutsutut: Jarkko Virtanen,

Lisätiedot

Kestävän liikkumisen asema kuntien poliittisessa päätöksenteossa. Kunta kestävän liikkumisen edistäjänä -seminaari Kuntamarkkinat 13.9.

Kestävän liikkumisen asema kuntien poliittisessa päätöksenteossa. Kunta kestävän liikkumisen edistäjänä -seminaari Kuntamarkkinat 13.9. Kestävän liikkumisen asema kuntien poliittisessa päätöksenteossa Kunta kestävän liikkumisen edistäjänä -seminaari Kuntamarkkinat 13.9.2017 Lähtökohdat Tutkimuksen laatija on Tapio Kinnunen, joka toimii

Lisätiedot

Ilmastovastuu ja kestävä liikennejärjestelmä

Ilmastovastuu ja kestävä liikennejärjestelmä Ilmastovastuu ja kestävä liikennejärjestelmä Pohjois-Pohjanmaan liikennejärjestelmätyön sidosryhmätyöpaja 13.2.2018 Anna Saarlo GLOBAALI VELVOITE VÄHENNYKSIIN PARIISIN ILMASTOSOPIMUKSELLA 2015 PYRITÄÄN

Lisätiedot

Hankeidea: Liikenteen ja maankäytön yhteistyömenetelmien kehittäminen ja testaus

Hankeidea: Liikenteen ja maankäytön yhteistyömenetelmien kehittäminen ja testaus Hankeidea: Liikenteen ja maankäytön yhteistyömenetelmien kehittäminen ja testaus Tulevaisuuden kaupunkiseudut, tulostyöpaja 14.6.2017 Hankeidean tausta ja tavoitteet Käynnissä tai valmistumassa projekteja,

Lisätiedot

Laajempi liikennejärjestelmänäkökulma kaupunkipolitiikan perustaksi

Laajempi liikennejärjestelmänäkökulma kaupunkipolitiikan perustaksi Laajempi liikennejärjestelmänäkökulma kaupunkipolitiikan perustaksi 13.6.2012 1 Uusi Kouvola lyhyesti Asukkaita noin 90.000 (88 987/2008) Pinta-ala 2 885 km², josta maapinta-ala 1677 km² ja vesistöä 370

Lisätiedot

HELSINGIN SEUDUN MAANKÄYTÖN, ASUMISEN JA LIIKENTEEN SUUNNITELMA MAL 2019, LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET JATKOSUUNNITTELULLE

HELSINGIN SEUDUN MAANKÄYTÖN, ASUMISEN JA LIIKENTEEN SUUNNITELMA MAL 2019, LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET JATKOSUUNNITTELULLE Hallitus 12 13.02.2018 HELSINGIN SEUDUN MAANKÄYTÖN, ASUMISEN JA LIIKENTEEN SUUNNITELMA MAL 2019, LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET JATKOSUUNNITTELULLE 59/08.00.00.00/2017 Hallitus 12 Esittelijä Toimitusjohtaja

Lisätiedot

Liikkumisen palvelutarjonnan ja motivaatiotekijöiden yhdistäminen

Liikkumisen palvelutarjonnan ja motivaatiotekijöiden yhdistäminen Liikkumisen palvelutarjonnan ja motivaatiotekijöiden yhdistäminen Helena Suomela, Motiva Oy @hsuomela Taneli Varis, Motiva Oy @VarisTaneli Sisällys Trendit ja muutosajurit Uusi aika uudet haasteet? Liikkumisen

Lisätiedot

Liikkumisen ohjauksen integrointi liikenne- ja ilmastostrategioihin

Liikkumisen ohjauksen integrointi liikenne- ja ilmastostrategioihin Liikkumisen ohjauksen integrointi liikenne- ja ilmastostrategioihin Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö LIVE-tilaisuus 19.11.2013 LVM:n ilmastopoliittinen ohjelma ILPO (2009) Liikenne-

Lisätiedot

Joukkoliikenteen valtionrahoitus Toni Bärman, Liikennevirasto

Joukkoliikenteen valtionrahoitus Toni Bärman, Liikennevirasto Joukkoliikenteen valtionrahoitus 14.1.2016 Toni Bärman, Liikennevirasto 12.1.2016 2 Joukkoliikenteen määrärahat 2016 Valtion talousarvioesitys 2016 Leikkaukset junaliikenteen ostoihin, toisaalta lisättiin

Lisätiedot

HE 45/2018 vp. - Maantielailla ratkaisut tienpidon ongelmiin - Maakuntauudistuksen täytäntöönpano liikenteen hallinnonalalla

HE 45/2018 vp. - Maantielailla ratkaisut tienpidon ongelmiin - Maakuntauudistuksen täytäntöönpano liikenteen hallinnonalalla HE 45/2018 vp - Maantielailla ratkaisut tienpidon ongelmiin - Maakuntauudistuksen täytäntöönpano liikenteen hallinnonalalla Liikenne- ja viestintävaliokunta 8.5.2018 Hallituksen esityksen tavoitteet Maakuntauudistus,

Lisätiedot

MAL Miten liikkuminen muuttuu Helsingin seudulla vuoteen 2030 mennessä? Heikki Palomäki, HSL Liikenne & Maankäyttö

MAL Miten liikkuminen muuttuu Helsingin seudulla vuoteen 2030 mennessä? Heikki Palomäki, HSL Liikenne & Maankäyttö MAL 2019 Miten liikkuminen muuttuu Helsingin seudulla vuoteen 2030 mennessä? Heikki Palomäki, HSL Liikenne & Maankäyttö 9.10.2019 Esityksen sisältö Miltä näyttää vuonna 2019? Mitä MAL-suunnitelman toimenpiteillä

Lisätiedot

Itä-Suomen liikennestrategia. Itä-Suomen elinkeinoelämän ja asukkaiden tarpeita palveleva uuden sukupolven liikennejärjestelmä

Itä-Suomen liikennestrategia. Itä-Suomen elinkeinoelämän ja asukkaiden tarpeita palveleva uuden sukupolven liikennejärjestelmä Itä-Suomen liikennestrategia Itä-Suomen elinkeinoelämän ja asukkaiden tarpeita palveleva uuden sukupolven liikennejärjestelmä strategian laadintaprosessi, sisältö ja toteutuksen suuntaviivoja Lähtökohtana

Lisätiedot

Bitumista bitteihin älyliikenteen strategia

Bitumista bitteihin älyliikenteen strategia Bitumista bitteihin älyliikenteen strategia Kansainvälinen telepäivä 17.5.2010 Kansliapäällikkö Harri Pursiainen Liikenne 2010-luvulla Ilmastotyö on iso urakka Suomen talouden rakenne muuttuu Tuottavuusvaatimukset

Lisätiedot

Liikkumisen ohjauksen integrointi liikennejärjestelmätyöhön

Liikkumisen ohjauksen integrointi liikennejärjestelmätyöhön Liikkumisen ohjauksen integrointi liikennejärjestelmätyöhön Anders Jansson, Tytti Viinikainen, Tapani Touru (HSL) LIVE-verkostotilaisuus 19.11.2013 Liikkumisen ohjaus osana liikennepolitiikkaa Liikkumisen

Lisätiedot

Liikenteen tavoitteet

Liikenteen tavoitteet HLJ 2015 -liikennejärjestelmäsuunnitelmaluonnos Sini Puntanen 1 Liikenteen tavoitteet Saavutettavuus sujuvuus Matka- ja kuljetusketjut ovat sujuvia ja luotettavia lähelle ja kauas. Joukkoliikenteen kilpailukyky

Lisätiedot

Seutuhallituksen kokous

Seutuhallituksen kokous 112 TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄN LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ LAIKSI MAANTIELAIN MUUTTAMISESTA (LVM/1770/03/2016) Liikenne- ja viestintäministeriö pyytää lausuntoja hallituksen esitysluonnoksesta

Lisätiedot

Liikennejärjestelmäsuunnittelu

Liikennejärjestelmäsuunnittelu Liikennejärjestelmäsuunnittelu uudistuu Timo Kievari Kehittämisyksikön johtaja Liikennejärjestelmäpäivät 13. 14.3.2019 1 Toimintaympäristön muutokset tulevaisuuden mahdollisuudet Ilmastonmuutos Kasvihuonekaasupäästöjen

Lisätiedot

http://billingsgazette.com/entertainment/enjoy/501blog/article_134369c7-5022-5b5e-b019-018d0f39a613.html Liikennejärjestelmänäkökulma liikkumisen ohjauksen seudulliseen yhteistyöhön LIVE-tilaisuus 18.4.2012

Lisätiedot

Liikenneviraston tutkimusja kehittämistoiminta 2010. 28.4.2010 EKOTULI + LINTU -seminaari

Liikenneviraston tutkimusja kehittämistoiminta 2010. 28.4.2010 EKOTULI + LINTU -seminaari Liikenneviraston tutkimusja kehittämistoiminta 2010 28.4.2010 EKOTULI + LINTU -seminaari Liikenneviraston t&k Tutkimus- ja kehittämistoiminnalla tarkoitetaan systemaattista toimintaa tiedon lisäämiseksi

Lisätiedot

UUDENMAAN MAAKUNTAKAAVAN VALMISTELUTILANNE. Helsingin seudun yhteistyökokous Pekka Normo, kaavoituspäällikkö

UUDENMAAN MAAKUNTAKAAVAN VALMISTELUTILANNE. Helsingin seudun yhteistyökokous Pekka Normo, kaavoituspäällikkö UUDENMAAN MAAKUNTAKAAVAN VALMISTELUTILANNE Helsingin seudun yhteistyökokous 5.11.2009 Pekka Normo, kaavoituspäällikkö Maakuntakaava Yleispiirteinen suunnitelma maakunnan yhdyskuntarakenteesta ja alueiden

Lisätiedot

Pohjois-Savon maakuntauudistus

Pohjois-Savon maakuntauudistus Pohjois-Savon maakuntauudistus Liikenne, infra ja alueidenkäyttö - Tavoitteita, tehtäviä ja yhteistyötä Työryhmä: Patrick Hublin Tommi Huttunen Tuula Hyttinen Annaelina Isola Leila Kantonen Eija Kinnunen

Lisätiedot

Liikennetehtävät maakunnissa (ELYn näkemys) Raimo Järvinen Varsinais-Suomen ELY-keskus

Liikennetehtävät maakunnissa (ELYn näkemys) Raimo Järvinen Varsinais-Suomen ELY-keskus Liikennetehtävät maakunnissa (ELYn näkemys) Raimo Järvinen Varsinais-Suomen ELY-keskus 14.6.2017 VALTAKUNNALLISEN VALMISTELUN TILANNE Liikenteen ja tienpidon tehtävät Maakuntahallinnon liikennetehtävien

Lisätiedot

Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma (HLJ 2015) luonnos

Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma (HLJ 2015) luonnos Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma (HLJ 2015) luonnos Luottamushenkilöseminaari 26.8.2014 Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Liikenteen tavoitteet (HLJ-toimikunta

Lisätiedot

Vireillä oleva maantielain uudistus. Siltatekniikan päivät, Marita Luntinen, Liikennevirasto

Vireillä oleva maantielain uudistus. Siltatekniikan päivät, Marita Luntinen, Liikennevirasto Vireillä oleva maantielain uudistus Siltatekniikan päivät, 31.1.2018 Marita Luntinen, Liikennevirasto Taustalla olevat uudistukset Maakuntauudistuksen toimeenpano tienpidon osalta Liikennettä ja tienpitoa

Lisätiedot

Tampereen seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma

Tampereen seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma Tampereen seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma 1 R 100 R101 R303 R301 R 303 R1 00 R305 R304 R304 R302 R302 R 101 R301 R 305 Rakennesuunnitelma ja liikenne Liikennejärjestelmän kuvaus (palvelutaso) Maankäytön

Lisätiedot

Lausuntopyyntö hallituksen esityksestä laiksi maantielain muuttamisesta

Lausuntopyyntö hallituksen esityksestä laiksi maantielain muuttamisesta Helsingin seudun liikenne kuntayhtymä Lausunto 04.09.2017 586/03.00.00.00/2017 Asia: LVM/1770/03/2016 Lausuntopyyntö hallituksen esityksestä laiksi maantielain muuttamisesta Lausunnonantajan lausunto Yleiset

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti

Lisätiedot

JOUSI - valtakunnallinen joukkoliikenteen yhteistoimintaryhmä

JOUSI - valtakunnallinen joukkoliikenteen yhteistoimintaryhmä JOUSI - valtakunnallinen joukkoliikenteen yhteistoimintaryhmä Kärkitavoitteet Julkisen liikenteen kehittämishankkeet JOUSI-ohjausryhmän tehtävänä on koordinoida, ohjata ja seurata neljän hankkeen toteutumista.

Lisätiedot

Suunittelujärjestelmän tulevaisuus kommenttipuheenvuoro kaupunkiseutujen roolista

Suunittelujärjestelmän tulevaisuus kommenttipuheenvuoro kaupunkiseutujen roolista Suunittelujärjestelmän tulevaisuus kommenttipuheenvuoro kaupunkiseutujen roolista Suomi kaupungistuu kaupungistuuko Suomi Kalasataman Kellohalli, Helsinki Anne Jarva Tulevaisuuden kuntaan kohdistuu monia

Lisätiedot

Uusiomateriaalien käyttö rakentamisessa miten huomioitava suunnitteluprosessissa

Uusiomateriaalien käyttö rakentamisessa miten huomioitava suunnitteluprosessissa Uusiomateriaalien käyttö rakentamisessa miten huomioitava suunnitteluprosessissa Kristiina Laakso, Liikennevirasto Hankesuunnittelupäivä 25.10.2016 UUDISTUNUT LIIKKUMISEN JA LIIKENTEEN EKOSYSTEEMI Liikenneviraston

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan liikennejärjestelmätyö

Keski-Pohjanmaan liikennejärjestelmätyö Keski-Pohjanmaan liikennejärjestelmätyö Liikkumispalveluiden työpaja 27.10.2016 Janna Räisänen, aluesuunnittelija KOPIKALIsta ja KAKEPOLIsta Pohjois-Suomen liikenne ja logistiikkastrategiaan Kokkolan,

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus ja luontopohjaiset ratkaisut. Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto

Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus ja luontopohjaiset ratkaisut. Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus ja luontopohjaiset ratkaisut Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto MRL-uudistuksen organisointi Parlamentaarinen seurantaryhmä Lakia valmisteleva

Lisätiedot

HYMY Hyvinvointiympäristön tietopohjan mallintaminen ja ymmärryksen laajentaminen kaupunkiseuduilla hanke HYMY-workshop Tampereella 31.8.

HYMY Hyvinvointiympäristön tietopohjan mallintaminen ja ymmärryksen laajentaminen kaupunkiseuduilla hanke HYMY-workshop Tampereella 31.8. HYMY Hyvinvointiympäristön tietopohjan mallintaminen ja ymmärryksen laajentaminen kaupunkiseuduilla hanke HYMY-workshop Tampereella 31.8.2018 Tero Piippo HYVINVOINNIN SEURAAVA ERÄ - Ihanteet, visio ja

Lisätiedot

Turun seudun jatkuva liikennejärjestelmätyö Toiminta 2016 ja toimintasuunnitelma 2017

Turun seudun jatkuva liikennejärjestelmätyö Toiminta 2016 ja toimintasuunnitelma 2017 Turun seudun jatkuva liikennejärjestelmätyö Toiminta 2016 ja toimintasuunnitelma 2017 19.1.2017 Liikennejärjestelmätyön organisointi Viisaan liikkumisen alatyöryhmä Työ- ja ohjausryhmät 2016 Ohjausryhmä

Lisätiedot

Tampereen kestävä kaupunkiliikenne

Tampereen kestävä kaupunkiliikenne Tampereen kestävän liikkumisen ideointikeskustelu 20.11.2014 Tampereen kestävä kaupunkiliikenne 20.11.2014 Suunnittelupäällikkö Tampere kasvaa voimakkaasti liikennejärjestelmän kehittäminen on välttämätöntä

Lisätiedot

Mitä ympäristötietoa tarvitaan kaavoituksen eri tasoilla? Maija Faehnle Suomen ympäristökeskus ja Helsingin yliopisto

Mitä ympäristötietoa tarvitaan kaavoituksen eri tasoilla? Maija Faehnle Suomen ympäristökeskus ja Helsingin yliopisto Ympäristötiedon avautuminen palvelemaan kuntien päätöksentekoa 19.11.2013 Mitä ympäristötietoa tarvitaan kaavoituksen eri tasoilla? Maija Faehnle Suomen ympäristökeskus ja Helsingin yliopisto Hyöty irti

Lisätiedot

Yhdyskuntasuunnittelun seuran kevätseminaari: Kaikkien teiden päässä on taloustiede: Yhdyskuntasuunnittelu kohtaa taloustieteen 22.5.

Yhdyskuntasuunnittelun seuran kevätseminaari: Kaikkien teiden päässä on taloustiede: Yhdyskuntasuunnittelu kohtaa taloustieteen 22.5. Yhdyskuntasuunnittelun seuran kevätseminaari: Kaikkien teiden päässä on taloustiede: Yhdyskuntasuunnittelu kohtaa taloustieteen 22.5.2017 Seminaarin ohjelma 17.15 17.45 Heikki A. Loikkanen, professori

Lisätiedot

Opastusta ja vinkkejä kuntien liikenneturvallisuustyöhön. LIIKENNE JA MAANKÄYTTÖ 2015 Juha Heltimo, Strafica Oy Annu Korhonen Linea Konsultit Oy

Opastusta ja vinkkejä kuntien liikenneturvallisuustyöhön. LIIKENNE JA MAANKÄYTTÖ 2015 Juha Heltimo, Strafica Oy Annu Korhonen Linea Konsultit Oy Opastusta ja vinkkejä kuntien liikenneturvallisuustyöhön LIIKENNE JA MAANKÄYTTÖ 2015 Juha Heltimo, Strafica Oy Annu Korhonen Linea Konsultit Oy Esityksen sisältö Opas kuntien liikenneturvallisuustyöhön

Lisätiedot

Lausuntopyyntö hallituksen esityksestä laiksi maantielain muuttamisesta

Lausuntopyyntö hallituksen esityksestä laiksi maantielain muuttamisesta Lappeenrannan kaupunki Lausunto 17.08.2017 750/00.04.00/2017 Asia: LVM/1770/03/2016 Lausuntopyyntö hallituksen esityksestä laiksi maantielain muuttamisesta Lausunnonantajan lausunto Yleiset huomiot esityksestä

Lisätiedot