KOMISSION KERTOMUS NEUVOSTOLLE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KOMISSION KERTOMUS NEUVOSTOLLE"

Transkriptio

1 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel COM(2014) 334 final KOMISSION KERTOMUS NEUVOSTOLLE arvio raportista, jonka Italia on esittänyt komissiolle ja neuvostolle edistymisestään sen määrän takaisinperimisessä, jonka maidontuottajat ovat velkaa markkinointivuosia 1995/ /2002 koskevan lisämaksun perusteella (neuvoston päätöksen 2003/530/EY 3 artiklan mukaisestil) FI FI

2 KOMISSION KERTOMUS NEUVOSTOLLE arvio raportista, jonka Italia on esittänyt komissiolle ja neuvostolle edistymisestään sen määrän takaisinperimisessä, jonka maidontuottajat ovat velkaa markkinointivuosia 1995/ /2002 koskevan lisämaksun perusteella (neuvoston päätöksen 2003/530/EY 3 artiklan mukaisesti) Tämä arviointikertomus on laadittu tuen, jota Italian tasavalta aikoo myöntää maidontuottajilleen, soveltuvuudesta yhteismarkkinoille 16. heinäkuuta 2003 tehdyn neuvoston päätöksen 2003/530/EY, jäljempänä 'neuvoston päätös', 3 artiklan mukaisesti. Kyseisen artiklan mukaan Italian toimivaltaisten viranomaisten on raportoitava vuosittain neuvostolle ja komissiolle edistymisestään sen määrän takaisinperimisessä, jonka tuottajat ovat velkaa markkinointivuosia 1995/ /2002 koskevan lisämaksun perusteella. Tässä kertomuksessa esitetään komission arvio Italian viranomaisten vuoden 2012 osalta raportoimasta edistymisestä neuvoston päätöksen soveltamisalaan kuuluvien markkinointivuosien ja mainitun päätöksen soveltamisalaan kuulumattomien lisämaksujen takaisinperimisessä. Neuvoston päätöksen 1 artiklan mukaan tukea, jota Italian tasavalta myöntää maidontuottajille maksamalla itse Euroopan unionin talousarvioon määrän, jonka nämä ovat Euroopan unionille velkaa maidolle ja maitotuotteille markkinointivuosien 1995/ /2002 osalta asetetun lisämaksun perusteella, ja sallimalla kyseisten tuottajien maksaa takaisin velkansa osamaksulla korotta usean vuoden aikana, pidetään poikkeuksellisesti yhteismarkkinoille soveltuvana edellyttäen, että takaisinmaksu tapahtuu täysimääräisenä samansuuruisina vuotuisina erinä, ja takaisinmaksuaika on enintään 14 vuotta 1. päivästä tammikuuta 2004 laskien. Neuvoston päätöksen 2 artiklan mukaan tuen myöntämisen edellytyksenä on, että Italia ilmoittaa asianomaisia ajanjaksoja koskevan lisämaksun kokonaismäärän Euroopan maatalouden ohjaus- ja tukirahastolle (EMOTR), joka on nykyään Euroopan maatalouden tukirahasto (maataloustukirahasto), ja vähentää maksamattoman velan kolmena samansuuruisena vuosittaisena eränä EMOTR:sta marraskuun 2003, marraskuun 2004 ja marraskuun 2005 osalta rahoitettavista menoista. Italia ilmoitti asianomaisia markkinointivuosia koskevan lisämaksun kokonaismäärän asianmukaisesti 26. elokuuta 2003 päivätyllä kirjeellä. Maksamaton velka vähennettiin asianmukaisesti EMOTR:sta marraskuun 2003, marraskuun 2004 ja marraskuun 2005 osalta rahoitettavista menoista. Neuvoston päätöksen 3 artiklassa velvoitetaan Italian toimivaltaiset viranomaiset raportoimaan vuosittain neuvostolle ja komissiolle edistymisestään sen määrän takaisinperimisessä, jonka tuottajat ovat velkaa markkinointivuosia 1995/ /2002 koskevan lisämaksun perusteella. Italian viranomaiset esittivät edellä mainittuun säännökseen perustuvan yhdeksännen kertomuksensa komissiolle vuoden 2012 maksuerää koskevalla, 28. lokakuuta 2013 päivätyllä AGEAn (Agenzia per le Erogazioni in Agricoltura) kirjeellä. 2

3 Lisämaksun suorittaminen vuoden 2003 maksueräjärjestelmässä Neuvoston päätös, jolla sallitaan Italian maksaa itse maidontuottajien maksettavaksi kuuluva lisämaksu unionin talousarvioon, koskee tuottajaa vuonna 2005, jolloin neuvoston ensimmäinen kertomus laadittiin. Vuotta 2012 koskeva luku on laskenut :ään. Kaikista niistä tuottajista, joita kertomus koskee, neuvoston päätöksessä tarkoitettuja seitsemää markkinointivuotta koskevan lisämaksun perusteella tuottajaa on valinnut vuoden 2003 maksueräjärjestelmän. Maksueräjärjestelmään osallistuneiden tuottajan velka oli vuonna 2004 ennen ensimmäisen erän maksua yhteensä 345 miljoonaa euroa eli noin neljännes lisämaksusta tuottajille aiheutuvasta kokonaisvelasta. Näyttää siis siltä, että järjestelmän valitsi enemmistö tuottajista, jotka ovat kuitenkin vastuussa vähäisemmistä määristä tilakohtaisia liikatoimituksia. Sitä vastoin tuottajat, joiden tilakohtaiset liikatoimitukset olivat merkittävämmät (noin tuottajaa, joiden velka seitsemää markkinointivuotta koskevan lisämaksun perusteella on noin 1 miljardi euroa), eivät halunneet osallistua maksueräjärjestelmään. On kuitenkin pantava merkille, että vuonna 2011 Italian viranomaiset vastaanottivat 53 uutta hakemusta maksueräjärjestelmään liittymiseksi, mikä vastaa suunnilleen 1,2 miljoonaa euroa. Samoin vuonna 2012 esitettiin 255 uutta hakemusta järjestelmään liittymiseksi, jolloin maksujen kokonaismäärä oli noin 13 miljoonaa euroa. Yhdeksännessä maksuerässä tuottajan maksettavana oli yhteensä ,25 euroa ennen 31. joulukuuta Italian viranomaisten tekemissä tarkastuksissa ilmeni, että tuottajaa oli asianmukaisesti maksanut yhteensä ,42 euroa vuonna Näin ollen 98 prosenttia tuottajista oli maksanut 96,9 prosenttia maksuista määräajassa yhdeksännessä erässä. Ensimmäisessä maksuerässä oli aiemmin kirjattu maksetuiksi määräaikaan mennessä 99,6 prosenttia, toisessa maksuerässä 97,9 prosenttia, kolmannessa maksuerässä 99,5 prosenttia, neljännessä maksuerässä 99,7 prosenttia, viidennessä maksuerässä 96,4 prosenttia, kuudennessa maksuerässä 96,2 prosenttia, seitsemännessä maksuerässä 90,5 prosenttia ja kahdeksannessa maksuerässä 98,3 prosenttia maksettaviksi kuuluvista määristä. Yhdeksässä ensimmäisessä maksuerässä kerättiin näin ollen yhteensä noin 238,4 miljoonaa euroa (noin 97 prosenttia maksettavasta kokonaismäärästä). Vaikka edellä mainitut prosenttiosuudet osoittavat järjestelmään osallistuvien tuottajien olevan sitoutuneita täyttämään velvollisuutensa, komissio katsoo, että niiden tapausten seuranta, joissa maksua ei ole kirjattu määräajassa, on tärkeä indikaattori, joka osoittaa, miten sitoutuneita viranomaiset ovat varmistamaan järjestelmän edellytysten asianmukaisen noudattamisen ja sitä myötä velan perimisen kokonaisuudessaan. Yhdeksännen maksuerän osalta maksuja on kirjaamatta jäljellä olevilta 285 tuottajalta ,83 euron edestä. Kahdeksannessa maksuerässä maksuja oli edelleen maksamatta 143 tuottajalla ,26 euron edestä vuoden 2011 lopussa. Italian viranomaisilta saatujen tietojen mukaan keskusviranomaiset ilmoittivat kaikista näistä tapauksista asianomaisille alueellisille viranomaisille koko velkasumman perimiseksi korkoineen maksueräjärjestelmän ulkopuolella. Aluksi maksamatta jättäneiksi luulluista 143 tuottajasta lopulta vain 106 tuottajaa ei ollut maksanut. Sitä vastoin 37 tuottajan, jotka eivät olleet maksaneet kahdeksatta maksuerää, oli luovuttava osallistumisestaan maksueräjärjestelmään, ja heidän osaltaan käynnistettiin tehostettu takaisinperintämenettely. 3

4 Tilat, joiden mahdollisuus suorittaa maksut erissä on kumottu Jos tuottaja jättää maksamatta jonkin vuotuisen maksuerän, hänet suljetaan järjestelmän ulkopuolelle, ja häneltä saatetaan periä koko velkasumma korkoineen. Maksueräjärjestelmän käyttöönotosta vuonna 2003 kuluneen yhdeksän vuoden aikana yhteensä 498 tilan oikeus suorittaa maksut erissä on kumottu. Maksueriin jaetun velan kokonaismäärä oli ,41 euroa, ja siitä oli maksettu erissä ,20 euroa ennen oikeuden kumoamista. Kumoamisen jälkeen on peritty takaisin ,34 euroa, joten 192 tilan osalta maksamatta olevan velan määrä on yhteensä ,39 euroa. Luvut osoittavat, etteivät Italian viranomaiset ole noudattaneet huolellisuutta maksun keräämisessä maksueräjärjestelmän ulkopuolelle jätetyiltä tuottajilta läheskään tyydyttävällä tavalla. Lisäksi maidontuottajien on ollut luovuttava oikeustoimenpiteistään Italian tuomioistuimissa voidakseen osallistua maksueräjärjestelmään. Näin ollen näyttää siltä, ettei takaisinperinnän riittämättömyys johdu niinkään tuomioistuinkäsittelyjen kestosta vaan siitä, että takaisinperintä Italian viranomaisten toimesta on ollut tehotonta. Maksun lykkääminen kuudella kuukaudella ja sen seuraukset valtiontukien kannalta Joulukuun 29. päivänä 2010 Italiassa annetun asetuksen nro 225, josta tuli muutosten jälkeen 26. helmikuuta 2011 annettu laki nro 10, 2 artiklan 12 kohdan k alakohdan nojalla Italia salli vuoden 2003 maksueräjärjestelmän, sellaisena kuin se on hyväksytty neuvoston päätöksellä 2003/530/EY, mukaisesti periaatteessa 31. joulukuuta 2010 maksettavaksi erääntyvän vuoden 2010 maksuerän lykkäämisen 30. kesäkuuta 2011 asti. Komissio ilmoitti 17. heinäkuuta 2013 annetulla päätöksellä C(2013) 4046 lopullinen, että 31. joulukuuta 2010 erääntyneen maidon lisämaksuerän lykkääminen oli sisämarkkinoille soveltumatonta tukea. Lisäksi tuki on neuvoston päätöksessä 2003/530/EY vahvistettujen edellytysten vastaista ja sinällään tuensaajille uutta valtiontukea, joka on sääntöjenvastaista asetuksen (EY) N:o 659/ artiklan f alakohdan mukaisesti. Tuki on myös sisämarkkinoille soveltumatonta. Komissio määräsi, että Italian on perittävä soveltumattomat tuet korkoineen takaisin tuottajilta, joita maksun lykkääminen koski. Italia käynnisti tarvittavat hallinnolliset menettelyt tukien takaisinperimiseksi. Italia haki kuitenkin tuomioistuimelta muutosta komission päätökseen (asia T-527/13). Asian käsittely on edelleen kesken. Markkinointivuotta 2002/2003 koskeva lisämaksu Italia maksoi yhteisön talousarvioon markkinointivuosina tuottajien puolesta lisämaksun neuvoston päätöksen 2003/530/EY nojalla. Jäsenvaltiot ovat maksaneet vuodesta 2004 alkaen lisämaksun suoraan yhteisön talousarvioon 29. syyskuuta 2003 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1788/2003 nojalla. Neuvoston antama päätös ja vuonna 2004 käyttöön otettu uusi järjestelmä eivät kuitenkaan koske markkinointivuotta 2002/2003. Kun otetaan huomioon kansallisen kiintiön ylitys, kiintiön ylittäneille maidontuottajille unionin talousarvioon maksettavaksi kuuluva määrä oli 227,88 miljoonaa euroa markkinointivuodelta 2002/2003. Tästä määrästä on maksettu Euroopan unionin talousarvioon 54,95 miljoonaa euroa vuoden 2009 maksueräjärjestelmässä ja 53,76 miljoonaa euroa järjestelmän ulkopuolella. 4

5 Määräksi, jota ei voida periä takaisin joko tuomioistuimen päätöksestä tai maksuvelvollisen tuottajan konkurssin vuoksi, ilmoitettiin 47,48 miljoonaa euroa. Maidontuottajien maksettavaksi Euroopan unionin talousarvioon kuului 31. joulukuuta 2012 yhä 125,45 miljoonaa euroa markkinointivuoden 2002/2003 lisämaksusta. Tästä määrästä 5,04 miljoonaa euroa kuuluu vuoden 2009 maksueräjärjestelmään. Maksamatta oleva lisämaksu, jota ei ole sisällytetty vuoden 2003 maksueräjärjestelmään eikä vuoden 2009 maksujen takaisinmaksamista koskevaan järjestelmään On huomattava, että vuoden 2003 maksueräjärjestelmä ja vuoden 2009 maksujen takaisinmaksamista koskeva järjestelmä (jossa korkokanta vastaa unionin viitekorkoa lisättynä usealla prosenttiyksiköllä) kattavat todellisuudessa vain pienen osan takaisinperittävästä maksusta. Markkinointivuosilta 1995/ /2009 takaisin perittävä kokonaismäärä on näin ollen 2,264 miljardia euroa. Italia on perinyt tästä määrästä takaisin 455 miljoonaa euroa vuosina Jäljellä olevasta 1,808 miljardista eurosta - vain pieni osa (228 miljoonaa euroa) kuuluu Italian vuosina 2003 ja 2009 käyttöön ottamiin maksueräjärjestelmiin, joihin eräät maksuvelvolliset maidontuottajat liittyivät; miljoonan euron osalta ilmoitettiin, ettei määrää voida periä takaisin joko tuottajan konkurssin tai tuomioistuimen päättämän kumoamisen vuoksi; - tuottajien, jotka eivät halunnet liittyä maksueräjärjestelmiin ja joista suurin osa on riitauttanut lisämaksun Italian tuomioistuimissa, maksettavana on edelleen 1,423 miljardia euroa. Näin ollen noin 86 prosenttia ajanjaksolla 1995/ /2009 maksettavaksi kuuluvista lisämaksun kokonaismääristä (1,650 miljardia euroa) ei kuulu vuosien 2003 ja 2009 maksueräjärjestelmiin. Lisäksi maksueräjärjestelmien ulkopuolella kerätty lisämaksun määrä on tällä hetkellä vain 268,43 miljoonaa euroa (maksettavasta lisämaksun kokonaismäärästä, joka oli alun perin 1,8 miljardia euroa). Italian viranomaisten kertomuksen mukaan kyseiset erittäin alhaiset luvut johtuivat siitä, että monet maksuvelvolliset tuottajat olivat riitauttaneet asian, ja heidän osaltaan takaisinperintä on keskeytetty. Neuvostolle antamissaan aiemmissa arviointikertomuksissa komissio on esittänyt, että Italian olisi vuosiraporteissaan käsiteltävä erityisesti vireillä olevien riita-asioiden tilannetta ja vahvistettava, että tuottajat, joiden osalta maksua koskenut vastaväite hylättiin, ovat suorittaneet maksunsa. Ilman näitä tietoja komissio ei aiemmin voinut asiaankuuluvalla tavalla seurata maksueräjärjestelmään kuulumattomien lisämaksujen perinnän edistymistä. Komissio pitää myönteisenä tietoja, jotka Italian viranomaiset toimittivat kertomuksessaan yhdeksännestä maksuerästä lisämaksun tämänhetkisen kokonaistilanteen osalta. Italian viranomaisten toimittamat luvut osoittavat kuitenkin, ettei maksueräjärjestelmän ulkopuolisten määrien keräämisessä ollut juurikaan edistytty. Edistymistä ei ole tapahtunut varsinkaan sellaisten täytäntöönpanokelpoisten määrien takaisinperinnässä, joita ei ole riitautettu tai jotka on riitautettu, mutta jotka tuomioistuin on vahvistanut, tai joiden osalta menettelyt ovat kesken, mutta päätöstä perinnän keskeyttämiseksi ei ole vielä tehty. 5

6 Täytäntöönpanokelpoisia määriä oli kerätty 31. joulukuuta 2012 mennessä noin 130 miljoonaa euroa ja keräämättä on vielä 790 miljoonaa euroa. Ajanjakson 1995/ /2009 osalta maksettavista ja täytäntöönpanokelpoisista määristä on tosiasiallisesti peritty 22,5 prosenttia. Neuvoston päätöksen kattamalta ajanjaksolta on nähtävissä, että 29 prosenttia vaadituista ja tällä hetkellä täytäntöönpanokelpoisista määristä on kerätty. Täytäntöönpanokelpoisissa määrissä on tehtävä ero seuraavien määrien välillä: - määrät, joita ei ole riitautettu: täytäntöönpanokelpoisista 196,41 miljoonasta eurosta on peritty takaisin 130,38 miljoonaa euroa, mikä vastaa 66 prosentin takaisin perittyä määrää; - määrät, joiden riita-asia on käsiteltävänä, mutta joista ei ole annettu määräystä takaisinperinnän keskeyttämiseksi: täytäntöönpanokelpoisista 355,43 miljoonasta eurosta ainoastaan 54,78 miljoonaa euroa (eli 15 %) on peritty takaisin; - määrät, joista on saatu tuomioistuimen vahvistus: täytäntöönpanokelpoisista 468,37 miljoonasta eurosta ainoastaan 44,68 miljoonaa euroa (eli 9,5 %) on peritty takaisin. Paitsi että komissio korostaa kahden viimeksi mainitun ryhmän määrien takaisinperinnän olleen erittäin vähäistä, se toteaa, että niistäkin määristä, joita ei ollut riitautettu ja jotka olisi sen vuoksi voitu periä takaisin, perimättä on edelleen 66 miljoonaa euroa. Markkinointivuosilta 1995/ /2002 maksettavaksi kuuluvan maksun osalta se merkitsee sitä, että yli kymmenen vuoden ajalta on edelleen perimättä yli 21 miljoonaa euroa. Komissio pitää erittäin valitettavana vuoden 2003 maksueräjärjestelmään ja vuoden 2009 maksujen takaisinmaksamista koskevaan järjestelmään kuulumattomien lisämaksujen perinnän hidasta edistymistä. Komissio seuraa edelleen Italian perintäprosessin ja erityisesti maksueräjärjestelmän ulkopuolisten lisämaksujen perintää. Komission yksiköt ovat useaan otteeseen ilmoittaneet huomioistaan (myös kielteisistä) Italian viranomaisille ja pyytäneet yksityiskohtaisia tietoja maitotuotteille asetetun lisämaksun takaisinperintää koskevista näkökohdista. Komission toistamiseen esittämistä pyynnöistä huolimatta Italian viranomaiset eivät ole edelleenkään perineet takaisin valtaosaa maksettaviksi kuuluvista maksuista. Euroopan komissio ilmoitti 20. kesäkuuta 2013 SEUT-sopimuksen 258 artiklan mukaisesti, että Italian on esitettävä huomionsa ajanjakson lisämaksun takaisinperinnässä havaittujen puutteiden korjaamiseksi toteutettujen toimenpiteiden riittämättömyydestä. Päätelmä Komissio katsoo, että siltä osin kuin neuvoston vuonna 2003 hyväksymän maksueräjärjestelmän soveltamista koskevat edellytykset täyttyvät, Italian viranomaisten edistyminen maksettavan määrän takaisinperimisessä tuottajilta, jotka ovat osallistuneet markkinointivuosien 1995/ /2002 maksueräjärjestelmään, osoittaa että järjestelmän hallinnointi on ollut tyydyttävää. Komissio on esittänyt jo maksueräjärjestelmään kuulumattomista takaisin perimättä olevista määristä neuvostolle vuosina 2010, 2011, 2012 ja 2013 toimittamissaan arviointikertomuksissa ja sittemmin Italialle 20. kesäkuuta 2013 toimittamassaan ilmoituksessa tyytymättömyytensä siitä, ettei maitokiintiöihin liittyvän maksun takaisinperinnässä ole juurikaan edistytty. 6

7 Komissio panee merkille, että Italia on käynnistänyt hallinnolliset menettelyt periäkseen takaisin tuet, joiden katsotaan olevan sisämarkkinoille soveltumattomia 17. heinäkuuta 2013 annetun komission päätöksen C(2013) 4046 lopullinen perusteella. Italian viranomaisten yhdeksättä vuotuista maksuerää koskevassa raportissaan toimittamien tietojen mukaan maksueräjärjestelmiin kuulumattomien maksujen tosiasiallisessa perinnässä ei tässä tapauksessa kuitenkaan ole tapahtunut uutta merkittävää edistymistä. Koska maksamatta oleva määrä on huomattavan suuri ja takaisinperimättä jättäminen on jatkunut jo kauan, on todettava, että unionin lainsäädännön tehokkuus ja vaikuttavuus eivät ole toteutuneet eivätkä toteudu läheskään. Sen vuoksi komissio käynnistää SEUT-sopimuksen 258 artiklan mukaisen rikkomusmenettelyn. 7

KOMISSION KERTOMUS NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.7.2016 COM(2016) 488 final KOMISSION KERTOMUS NEUVOSTOLLE arvio Italian komissiolle ja neuvostolle raportoimasta edistymisestään sen määrän takaisinperimisessä, jonka maidontuottajat

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. heinäkuuta 2015 (OR. en) 10774/15 AGRI 394 AGRIORG 52 AGRIFIN 69 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 17. heinäkuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Euroopan komission

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.4.2012 COM(2012) 191 final KOMISSION KERTOMUS NEUVOSTOLLE arvio raportista, jonka Italia on esittänyt komissiolle ja neuvostolle edistymisestään sen määrän takaisinperimisessä,

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.4.2017 COM(2017) 196 final KOMISSION KERTOMUS NEUVOSTOLLE arvio Italian komissiolle ja neuvostolle raportoimasta edistymisestään sen määrän takaisinperinnässä, jonka maidontuottajat

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. Euroopan maatalouden tukirahaston menoista. Varojärjestelmä nro 11-12/2014

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. Euroopan maatalouden tukirahaston menoista. Varojärjestelmä nro 11-12/2014 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.1.2015 COM(2015) 19 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE Euroopan maatalouden tukirahaston menoista Varojärjestelmä nro 11-12/2014 FI FI SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

NEUVOSTON PÄÄTÖS sakon määräämisestä Espanjalle alijäämätietojen väärentämisestä Valencian itsehallintoalueella

NEUVOSTON PÄÄTÖS sakon määräämisestä Espanjalle alijäämätietojen väärentämisestä Valencian itsehallintoalueella EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.5.2015 COM(2015) 209 final Embargo vista Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS sakon määräämisestä Espanjalle alijäämätietojen väärentämisestä Valencian itsehallintoalueella FI FI PERUSTELUT

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. maataloustukirahaston menojen kehityksestä. Varojärjestelmä nro 6-7/2015

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. maataloustukirahaston menojen kehityksestä. Varojärjestelmä nro 6-7/2015 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.7.2015 COM(2015) 371 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE maataloustukirahaston menojen kehityksestä Varojärjestelmä nro 6-7/2015 FI FI SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.6.2015 COM(2015) 296 final 2015/0132 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan kehitysrahaston rahoittamiseksi vuonna 2015 suoritettavista jäsenvaltioiden rahoitusosuuksista

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D045714/03.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D045714/03. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. lokakuuta 2016 (OR. en) 13167/16 AGRILEG 146 DENLEG 76 VETER 96 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 11. lokakuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D045714/03

Lisätiedot

HE 43/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 43/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 43/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maaseutuelinkeinojen tukitehtäviä hoidettaessa noudatettavasta menettelystä annetun lain 6 ja 7 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.4.2018 C(2018) 2420 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 26.4.2018, delegoidun asetuksen (EU) N:o 907/2014 muuttamisesta maksumääräaikojen noudattamatta jättämisen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. heinäkuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. heinäkuuta 2015 (OR. en) 10297/15 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: ECON 556 UEM 274 STATIS 53 NEUVOSTON PÄÄTÖS sakon määräämisestä Espanjalle alijäämätietojen väärentämisestä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.2.2013 COM(2013) 46 final 2013/0026 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 98/8/EY muuttamisesta jauhetun maissintähkän lisäämiseksi

Lisätiedot

nro 26/ : "Mikä on viivästyttänyt tullin tietoteknisten järjestelmien toteuttamista?".

nro 26/ : Mikä on viivästyttänyt tullin tietoteknisten järjestelmien toteuttamista?. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. helmikuuta 2019 (OR. en) 6752/19 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto UD 69 FIN 164

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.10.2016 COM(2016) 650 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE biosidivalmisteiden asettamisesta saataville markkinoilla ja niiden käytöstä 22 päivänä

Lisätiedot

Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS. liiallisen alijäämän olemassaolosta Belgiassa annetun päätöksen 2010/283/EU kumoamisesta

Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS. liiallisen alijäämän olemassaolosta Belgiassa annetun päätöksen 2010/283/EU kumoamisesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.6.2014 COM(2014) 437 final Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS liiallisen alijäämän olemassaolosta Belgiassa annetun päätöksen 2010/283/EU kumoamisesta FI FI Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. maataloustukijärjestelmän menoista. Varojärjestelmä nro 8 10/2015

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. maataloustukijärjestelmän menoista. Varojärjestelmä nro 8 10/2015 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.12.2015 COM(2015) 651 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE maataloustukijärjestelmän menoista Varojärjestelmä nro 8 10/2015 FI FI SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS,

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS, EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 3.4.2008 KOM(2008) 168 lopullinen 2008/0065 (CNS) C6-0175/08 Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS, Egeanmeren pienten saarten hyväksi toteutettavista maatalousalan erityistoimenpiteistä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. Euroopan maatalouden tukirahaston menoista. Varojärjestelmä nro 8-10/2016

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. Euroopan maatalouden tukirahaston menoista. Varojärjestelmä nro 8-10/2016 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.11.2016 COM(2016) 713 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE Euroopan maatalouden tukirahaston menoista Varojärjestelmä nro 8-10/2016 FI FI SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. Euroopan maatalouden tukirahaston menoista. Varojärjestelmä nro 9-10/2014

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. Euroopan maatalouden tukirahaston menoista. Varojärjestelmä nro 9-10/2014 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.10.2014 COM(2014) 671 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE Euroopan maatalouden tukirahaston menoista Varojärjestelmä nro 9-10/2014 FI FI SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.3.2015 COM(2015) 141 final 2015/0070 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS asetuksessa (EU) N:o 1306/2013 säädetyn suorien tukien mukautusasteen vahvistamisesta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. lokakuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. lokakuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. lokakuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0318 (NLE) 13117/16 ACP 132 FIN 637 PTOM 32 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 10. lokakuuta 2016 Vastaanottaja:

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. helmikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. helmikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. helmikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0030 (NLE) 6737/17 UD 53 COWEB 33 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 23. helmikuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak.

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 654 final 2016/0320 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan kehitysrahaston rahoittamiseksi suoritettavista jäsenvaltioiden rahoitusosuuksista sekä rahoitusosuuden

Lisätiedot

DGC 2A. Bryssel, 26. helmikuuta 2016 (OR. en) EUROOPAN UNIONIN EU:N JA ENTISEN JUGOSLAVIAN TASAVALLAN MAKEDONIAN VÄLINEN VAKAUTUS JA ASSOSIAATIO

DGC 2A. Bryssel, 26. helmikuuta 2016 (OR. en) EUROOPAN UNIONIN EU:N JA ENTISEN JUGOSLAVIAN TASAVALLAN MAKEDONIAN VÄLINEN VAKAUTUS JA ASSOSIAATIO EUROOPAN UNIONIN JA ENTISEN JUGOSLAVIAN TASAVALLAN MAKEDONIAN VÄLINEN VAKAUTUS JA ASSOSIAATIO Vakautus- ja assosiaationeuvosto Bryssel, 26. helmikuuta 2016 (OR. en) UE-FM 1451/16 Toimielinten välinen asia:

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.10.2014 COM(2014) 653 final 2014/0302 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Romanialle ottaa käyttöön yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annetun

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.12.2016 COM(2016) 793 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE Tiettyjen neuvoston direktiivin 91/692/EY mukaisesti annettujen unionin ympäristöalan

Lisätiedot

MÄÄRÄRAHASIIRTO nro DEC 63/2010

MÄÄRÄRAHASIIRTO nro DEC 63/2010 EUROOPAN KOMISSIO BRYSSEL 26/11/2010 YLEINEN TALOUSARVIO VARAINHOITOVUOSI 2010 PÄÄLUOKKA III KOMISSIO OSASTO 05 MÄÄRÄRAHASIIRTO nro DEC 63/2010 EUROA MÄÄRÄRAHOJEN ALKUPERÄ LUVUSTA 05 02 Maatalousmarkkinoiden

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. Euroopan maatalouden tukijärjestelmän menoista. Varojärjestelmä No 7-8/2014

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. Euroopan maatalouden tukijärjestelmän menoista. Varojärjestelmä No 7-8/2014 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.8.2014 COM(2014) 546 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE Euroopan maatalouden tukijärjestelmän menoista Varojärjestelmä No 7-8/2014 FI FI SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2016) 681 final. Liite: COM(2016) 681 final /16 akv DG G 2A

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2016) 681 final. Liite: COM(2016) 681 final /16 akv DG G 2A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. lokakuuta 2016 (OR. en) 13415/16 N 680 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 19. lokakuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Euroopan komission pääsihteerin puolesta

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 24.7.2003 KOM(2003) 437 lopullinen 2003/157 (CNS) Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS vuoteen 1999 asti Marokon kalastussopimuksen alaisina olleiden alusten ja kalastajien toimintasuunnan

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.2.2019 C(2019) 1090 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 15.2.2019, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1303/2013 täydentämisestä sellaisen rahoitusmuodon

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.9.2015 COM(2015) 426 final 2015/0190 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Maailman kauppajärjestön TRIPS-neuvostossa ja yleisneuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta,

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja C(2015) 398 final.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja C(2015) 398 final. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. helmikuuta 2015 (OR. en) 5861/15 PECHE 42 DELACT 14 SAATE Lähettäjä: Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU,

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE. Euroopan kehitysrahastoa koskevat rahoitustiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE. Euroopan kehitysrahastoa koskevat rahoitustiedot EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.6.2015 COM(2015) 295 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE Euroopan kehitysrahastoa koskevat rahoitustiedot FI FI 1. ESIPUHE Yhdestoista Euroopan kehitysrahasto (EKR) 1 tuli

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.9.2014 COM(2014) 595 final 2014/0277 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan osallistumisen päättymisestä tiettyihin ennen

Lisätiedot

Budjettivaliokunta MIETINTÖLUONNOS

Budjettivaliokunta MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Budjettivaliokunta 9.10.2013 2013/2227(BUD) MIETINTÖLUONNOS neuvoston kannasta esitykseen Euroopan unionin lisätalousarvioksi nro 8/2013 varainhoitovuodeksi 2013, pääluokka

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 27. heinäkuuta 2011 (27.07) (OR. en) 13263/11 CONSOM 133 SAATE

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 27. heinäkuuta 2011 (27.07) (OR. en) 13263/11 CONSOM 133 SAATE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 27. heinäkuuta 2011 (27.07) (OR. en) 13263/11 CONSOM 133 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 25. heinäkuuta 2011 Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Kom:n

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.10.2015 COM(2015) 517 final 2015/0242 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Saksalle ja Itävallalle jatkaa yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annetun

Lisätiedot

Päätöstä tehdessään komissio on ottanut huomioon seuraavat näkökohdat:

Päätöstä tehdessään komissio on ottanut huomioon seuraavat näkökohdat: EUROOPAN KOMISSIO Bryssel C (2013) Asia: Valtiontuki/Suomi Tuki nro SA.37495 (2013/N) Eräistä maataloudessa käytettävistä energiatuotteista maksettava valmisteveron palautus Arvoisa ulkoministeri Tarkasteltuaan

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.10.2014 C(2014) 7461 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 17.10.2014, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1305/2013 liitteen I sekä Euroopan

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 30. heinäkuuta 2012 (30.07) (OR. en) 12991/12 ENV 654 ENT 191 SAATE

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 30. heinäkuuta 2012 (30.07) (OR. en) 12991/12 ENV 654 ENT 191 SAATE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 30. heinäkuuta 2012 (30.07) (OR. en) 12991/12 ENV 654 ENT 191 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 25. heinäkuuta 2012 Vastaanottaja: Euroopan unionin neuvoston

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. maataloustukirahaston menoista. Varojärjestelmä nro 10-11/2013

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. maataloustukirahaston menoista. Varojärjestelmä nro 10-11/2013 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.12.2013 COM(2013) 887 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE maataloustukirahaston menoista Varojärjestelmä nro 10-11/2013 FI FI 1. Johdanto...3 2.

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.10.2017 COM(2017) 599 final 2017/0261 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan kehitysrahaston rahoittamiseksi suoritettavista jäsenvaltioiden rahoitusosuuksista sekä vuoden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.7.2010 KOM(2010)381 lopullinen 2010/0205 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI yksityiskohtaisista säännöistä direktiivissä 2006/112/EY säädetyn arvonlisäveron palauttamiseksi

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. maataloustukirahaston menoista. Varojärjestelmä nro 12/2013

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. maataloustukirahaston menoista. Varojärjestelmä nro 12/2013 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.1.2014 COM(2014) 19 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE maataloustukirahaston menoista Varojärjestelmä nro 12/2013 FI FI SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto...3

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.5.2019 C(2019) 3228 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu 6.5.2019, verkon hallinnoijan nimittämisestä yhtenäisen eurooppalaisen ilmatilan ilmaliikenteen hallinnan

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.4.2019 C(2019) 2859 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 17.4.2019, katsastettavien kohteiden katsastamiseksi tarvittavista teknisistä tiedoista, suositeltavien

Lisätiedot

EUROOPAN KOMISSIO. Valtiontuki Suomi SA.41559 (2015/N) Tuki maatilojen lomituspalveluihin Ahvenanmaalla

EUROOPAN KOMISSIO. Valtiontuki Suomi SA.41559 (2015/N) Tuki maatilojen lomituspalveluihin Ahvenanmaalla EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, 22.6.2015 C(2015) 4357 final Asia: Valtiontuki Suomi SA.41559 (2015/N) Tuki maatilojen lomituspalveluihin Ahvenanmaalla Arvoisa ulkoasiainministeri Soini Tarkasteltuaan Suomen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.6.2017 COM(2017) 296 final 2017/0126 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan kehitysrahaston rahoittamiseksi suoritettavista jäsenvaltioiden rahoitusosuuksista sekä vuoden

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. kesäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. kesäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. kesäkuuta 2017 (OR. en) 10694/17 FIN 416 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 27. kesäkuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Euroopan komission pääsihteerin puolesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.5.2016 COM(2016) 304 final 2016/0157 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS viisumien myöntämisen helpottamisesta tehdyn Euroopan unionin ja Georgian välisen sopimuksen mukaisesti

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.1.2017 COM(2017) 45 final Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin solidaarisuusrahaston varojen käyttöönotosta tuen antamiseksi Yhdistyneelle kuningaskunnalle,

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D049061/02.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D049061/02. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. helmikuuta 2017 (OR. en) 5896/17 AGRILEG 26 VETER 10 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 1. helmikuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D049061/02 Asia:

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti Mayotten osalta

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti Mayotten osalta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.8.2013 COM(2013) 577 final 2013/0280 (CNS) C7-0268/13 Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. Euroopan maatalouden tukirahaston menoista. Varojärjestelmä nro 6-7/2017

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. Euroopan maatalouden tukirahaston menoista. Varojärjestelmä nro 6-7/2017 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.7.2017 COM(2017) 409 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE Euroopan maatalouden tukirahaston menoista Varojärjestelmä nro 6-7/2017 FI FI SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

A8-0418/ TARKISTUKSET esittäjä(t): Talous- ja raha-asioiden valiokunta. Mietintö

A8-0418/ TARKISTUKSET esittäjä(t): Talous- ja raha-asioiden valiokunta. Mietintö 7.12.2018 A8-0418/ 001-021 TARKISTUKSET 001-021 esittäjä(t): Talous- ja raha-asioiden valiokunta Mietintö Gabriel Mato A8-0418/2018 Yhteinen arvonlisäverojärjestelmä tietyn kynnyksen ylittäviin tavaroiden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.7.2017 COM(2017) 384 final 2017/0162 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Armenian tasavallan välisen viisumien myöntämisen helpottamista koskevan sopimuksen

Lisätiedot

Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS. liiallisen alijäämän olemassaolosta Ranskassa tehdyn päätöksen 2009/414/EY kumoamisesta

Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS. liiallisen alijäämän olemassaolosta Ranskassa tehdyn päätöksen 2009/414/EY kumoamisesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.5.2018 COM(2018) 433 final Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS liiallisen alijäämän olemassaolosta Ranskassa tehdyn päätöksen 2009/414/EY kumoamisesta FI FI Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Lisätiedot

Valtiontuki SA (2016/N) Suomi Vuosia koskevan aluetukikartan muutos vuosiksi

Valtiontuki SA (2016/N) Suomi Vuosia koskevan aluetukikartan muutos vuosiksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.11.2016 C(2016) 7554 final JULKINEN VERSIO Tämä on komission sisäinen asiakirja, joka annetaan käyttöön vain tiedotustarkoituksessa. Asia: Valtiontuki SA.46345 (2016/N) Suomi

Lisätiedot

Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EY) N:o xxxx/ annettu

Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EY) N:o xxxx/ annettu EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.6.2010 KOM(2010)336 lopullinen 2010/0183 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EY) N:o xxxx/20010 annettu asetuksen (EY) N:o 1234/2007 (yhteisiä markkinajärjestelyjä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.12.2014 COM(2014) 736 final 2014/0352 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Romanialle soveltaa yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annetun direktiivin

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. tammikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. tammikuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. tammikuuta 2017 (OR. en) 5681/17 FIN 45 EHDOTUS Lähettäjä: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Saapunut: 26. tammikuuta 2017 Vastaanottaja:

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.10.2018 C(2018) 7044 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 30.10.2018, Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahasto) tuesta maaseudun kehittämiseen

Lisätiedot

CORRIGENDUM Annule et remplace le documnet COM(2014) 704 final du 12 novembre Concerne la correction de l'acronyme. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

CORRIGENDUM Annule et remplace le documnet COM(2014) 704 final du 12 novembre Concerne la correction de l'acronyme. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.11.2014 COM(2014) 704 final/2 2014/0332 (NLE) CORRIGENDUM Annule et remplace le documnet COM(2014) 704 final du 12 novembre 2014. Concerne la correction de l'acronyme. Ehdotus

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 12041/16 LIMITE PUBLIC FISC 133 ECOFIN 782 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio

Lisätiedot

Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.11.2013 COM(2013) 907 final Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS sen toteamisesta, että Puola ei ole toteuttanut 21 päivänä kesäkuuta 2013 annetun neuvoston suosituksen mukaisia tuloksellisia

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. helmikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. helmikuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. helmikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0353 (NLE) 6501/17 SCH-EVAL 70 COMIX 142 ILMOITUS Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 21. helmikuuta

Lisätiedot

Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.8.2010 KOM(2010) 426 lopullinen 2010/0231 (NLE) Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Sveitsin valaliiton välisen sopimuksen tekemisestä Sveitsin valaliiton osallistumista

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. joulukuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. joulukuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. joulukuuta 2016 (OR. en) 15505/16 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö FSTR 86 FC 84 REGIO 108 FIN 878 Pysyvien edustajien

Lisätiedot

Edellyttäen, että edellä mainitut valtuuskunnat poistavat varaumansa, pysyvien edustajien komiteaa ja neuvostoa pyydetään

Edellyttäen, että edellä mainitut valtuuskunnat poistavat varaumansa, pysyvien edustajien komiteaa ja neuvostoa pyydetään EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 2. kesäkuuta 2003 (04.06) (OR. en) 9771/03 EUROJUST 12 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Puheenjohtajavaltio Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Ed. asiak.

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.3.2017 COM(2017) 146 final 2017/0066 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETA-sopimuksen pöytäkirjan 31, joka

Lisätiedot

14636/16 mba/rir/mh 1 DG G 2A

14636/16 mba/rir/mh 1 DG G 2A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) 14636/16 FIN 805 ILMOITUS: A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Neuvosto Kom:n asiak. nro: 13377/16 FIN 675 - COM(2016)

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.9.2011 KOM(2011) 577 lopullinen 2011/0248 (CNS) C7-0311/11 FI Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS päätöksen 2007/659/EY muuttamisesta koskien sen soveltamisaikaa ja vuosittaista kiintiötä,

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. AKT EU-suurlähettiläskomiteassa esitettävästä Euroopan unionin kannasta AKT EUkumppanuussopimuksen

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. AKT EU-suurlähettiläskomiteassa esitettävästä Euroopan unionin kannasta AKT EUkumppanuussopimuksen EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.1.2016 COM(2016) 28 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS AKT EU-suurlähettiläskomiteassa esitettävästä Euroopan unionin kannasta AKT EUkumppanuussopimuksen

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.12.2018 C(2018) 8876 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 18.12.2018, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/2031 42 artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. syyskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. syyskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. syyskuuta 2017 (OR. en) 11929/1/17 REV 1 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Ed. asiak. nro: 9775/17, 9776/17 Asia: N 520 FSTR

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0109 (NLE) 9894/17 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 31. toukokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Euroopan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0061 (NLE) 8112/16 JUSTCIV 69 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta tiiviimpään

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi keskinäisestä virka-avusta verotuksen alalla Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten välillä annetun lain 1 ja 5 :n muuttamisesta

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. maataloustukirahaston menoista. Varojärjestelmä nro 11-12/2016

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. maataloustukirahaston menoista. Varojärjestelmä nro 11-12/2016 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.12.2016 COM(2016) 807 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE maataloustukirahaston menoista Varojärjestelmä nro 11-12/2016 FI FI SISÄLLYSLUETTELO 1.

Lisätiedot

KOMISSION PÄÄTÖS, annettu ,

KOMISSION PÄÄTÖS, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.7.2012 C(2012) 4771 final KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 12.7.2012, Suomen tasavallan ilmoituksesta, joka koskee typpidioksidin vuosiraja-arvon saavuttamiseksi asetetun määräajan

Lisätiedot

toisen maksupalveludirektiivin väitettyä rikkomista koskevista valitusmenettelyistä

toisen maksupalveludirektiivin väitettyä rikkomista koskevista valitusmenettelyistä EBA/GL/2017/13 05/12/2017 Ohjeet toisen maksupalveludirektiivin väitettyä rikkomista koskevista valitusmenettelyistä 1. Noudattamista ja ilmoittamista koskevat velvoitteet Näiden ohjeiden asema 1. Tämä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.6.2016 COM(2016) 366 final 2016/0167 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS maksukyvyttömyysmenettelyistä annetun asetuksen (EY) N:o 1346/2000 liitteissä A, B ja C olevien

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.5.2015 COM(2015) 197 final 2015/0102 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisellä

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTOEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTOEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 28.6.2006 KOM(2006) 320 lopullinen 2006/0109 (CNS) 2006/0110 (CNB) KOMISSION TIEDONANTOEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE euroon ja Sloveniaan

Lisätiedot

Valtiontuki N:o N 269/2003 Suomi Avustukset ja lainat teknologiseen tutkimukseen ja kehittämiseen

Valtiontuki N:o N 269/2003 Suomi Avustukset ja lainat teknologiseen tutkimukseen ja kehittämiseen EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, 29.01.2004 C(2004)261 Asia: Valtiontuki N:o N 269/2003 Suomi Avustukset ja lainat teknologiseen tutkimukseen ja kehittämiseen Herra Ministeri, 1. MENETTELY Suomen viranomaiset

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0068(CNS) 1.9.2015. oikeudellisten asioiden valiokunnalta

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0068(CNS) 1.9.2015. oikeudellisten asioiden valiokunnalta Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 2015/0068(CNS) 1.9.2015 LAUSUNTOLUONNOS oikeudellisten asioiden valiokunnalta talous- ja raha-asioiden valiokunnalle ehdotuksesta neuvoston

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.4.2017 C(2017) 2145 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 5.4.2017, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 514/2014 soveltamissäännöistä vuotuista

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIMELLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIMELLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 31.5.2016 COM(2016) 353 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIMELLE EUROOPAN STRATEGISTEN INVESTOINTIEN RAHASTON TAKUURAHASTON

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 08.04.2005 KOM(2005)131 lopullinen 2005/0031(CNS) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön sekä Islannin tasavallan ja Norjan kuningaskunnan välillä niistä perusteista

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.3.2014 C(2014) 1410 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 11.3.2014, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1301/2013 täydentämisestä siltä osin

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2014 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2014 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. heinäkuuta 2014 (OR. en) 12176/14 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 17. heinäkuuta 2014 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: MI 565 ENT 167 COMPET 459 DELACT 135 Euroopan komission

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. kesäkuuta 2015 (OR. en) 10044/15 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 10. kesäkuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: FSTR 34 FC 36 REGIO 48 SOC 419 EMPL 273 RECH 198 ERAC

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. kesäkuuta 2015 (OR. en) 9431/15 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 4. kesäkuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: AGRI 295 AGRISTR 40 AGRIFIN 51 DELACT 57 Euroopan komission

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2016/1083, annettu 5 päivänä heinäkuuta 2016, amiinit, N-C 10-16

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2016/1083, annettu 5 päivänä heinäkuuta 2016, amiinit, N-C 10-16 L 180/4 FI KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2016/1083, annettu 5 päivänä heinäkuuta 2016, amiinit, N-C 10-16 reaktiotuotteet kloorietikkahapon kanssa -tehoaineen hyväksymisestä vanhana tehoaineena käytettäväksi

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.3.2015 COM(2015) 138 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE ihmisille tarkoitettuja lääkkeitä koskevista yhteisön säännöistä 6 päivänä marraskuuta 2001

Lisätiedot