Markets Academy Johdannaiset tilinpäätösraportoinnissa. Antti Aittola Advisory & Solutions

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Markets Academy Johdannaiset tilinpäätösraportoinnissa. Antti Aittola Advisory & Solutions"

Transkriptio

1 Markets Academy Johdannaiset tilinpäätösraportoinnissa Antti Aittola Advisory & Solutions

2 Kolme eri näkökulmaa johdannaisten tilinpäätösraportointiin Johdannaiset IFRS-tilinpäätösraportoinnissa Johdannaiset FAS-tilinpäätösraportoinnissa Yhteenveto

3 IFRS-, FAS- ja veroilmoituksen vaatima tilinpäätös ovat kukin erilaisia IFRS International Financial Reporting Standards Lähtökohtana varallisuusaseman määrittäminen. Tehdään konsernitasolla Konserniin kuuluvien yhtiöiden verot ovat vain yksi esitettävä erä muiden joukossa. FAS Finnish Accounting Standards Lähtökohtana jakokelpoisen voiton laskeminen. Muodostaa lähtökohdan verotettavan tulon laskemiselle, oikaistaan tarvittavin osin. Elinkeinoverolaki Lähtökohtana verotettavan tulon määrittäminen Tilinpäätösraportoinnin kannalta EVL on (vain) veroilmoituksen täyttöohje 3

4 Johdannaisten osalta IFRS on selkeä, FAS ei niinkään IFRS Taseessa aina käypään arvoon Arvonmuutoksien tulouttamiselle on selkeät säännöt FAS Peruslähtökohtana ei ole käyvät arvot; eikä johdannaisille ole erityisiä omia sääntöjä EU-direktiivin pohjalta johdannaiset voitaisiin tavallisen käsittelyn sijasta arvostaa käypään arvoon, pitkälti IFRS-periaatteiden pohjalta (ei juuri käytössä) EVL Kohtalaisen hyvä työhypoteesi = arvonnousu on sen verovuoden tuottoa ja arvonlasku sen verovuoden kulua, jonka aikana se on merkitty [FAS] tuloslaskelmaan tuotoksi tai kuluksi. Kannattaa kuitenkin tarkistaa 4

5 Kolme eri näkökulmaa johdannaisten tilinpäätösraportointiin Johdannaiset IFRS-tilinpäätösraportoinnissa Johdannaiset FAS-tilinpäätösraportoinnissa Yhteenveto

6 Johdannaiset taseessa aina käypään arvoon, arvon muutos lähtökohtaisesti tulokseen (IAS 39 & IFRS 9) Financial assets measured Financial liabilities measured at fair value through profit or loss at fair value through OCI..at amortised cost at fair value through profit or loss at amortised cost held for trading designat ed by the entity held for trading designat ed by the entity Derivativ es purpose of short term profit taking or part of a portfolio Derivativ es purpose of short term profit taking part of a portfolio IASB: Fair value is the only relevant measurement basis for derivatives, because it is the only method that provides sufficient transparency in the financial statements. 6

7 IFRS-tilinpäätösraportointi (sekä IAS 39 että IFRS 9) Tuloslaskelma + Muut laajan tuloslaskelman erät = Laaja tuloslaskelma Rahavirtalaskelma Tase jakson alussa + = Laskelma oman pääoman muutoksista Tase jakson lopussa Liitetiedot 7

8 Suojauslaskenta on poikkeus pääsääntöön, ja siksi sen hyödyntäminen on haluttu rajata tarkasti Jakso 1 Jakso 2 aikaistetaan käyvän arvon suojauslaskennassa Suojaus-instrumentin tulosvaikutus ilman suojauslaskentaa Käyvän arvon suojaus Rahavirran suojaus Suojauksenkohteen tulosvaikutus ilman suojauslaskentaa lykätään rahavirtasuojauslaskennassa myöhemmille jaksoille IASB: Without such principles, the exceptions noted above would permit a free choice over when to regognise gains and losses. 8

9 Esimerkki 1: Koronvaihtosopimuksen IFRS-suojauslaskenta Kassa Velka Johdannaisvara tai velka Tulos OCI Maksupäivä Lainan vaihtuvien korkojen kassatapahtuma Lainan vaihtuvien korkojen kassatapahtuma Koronvaihtosopimuksen vaihtuvan legin kassatapahtuma Koronvaihtosopimuksen kiinteän legin kassatapahtuma Koronvaihtosopimuksen kiinteän legin kassatapahtuma Koronvaihtosopimuksen vaihtuvan legin kassatapahtuma Tilinpäätös Lainasta kertyneet vaihtuvat korot (purettava kirjaus) Lainasta kertyneet vaihtuvat korot (purettava kirjaus) Johdannainen taseessa aina käypään arvoon (purettava kirjaus) Koronvaihtosopimuksesta kertyneet kiinteät korot (purettava kirjaus) Koronvaihtosopimuksesta kertyneet vaihtuvat korot (purettava kirjaus) Käyvän arvon ja tulokseen viedyn määrän erotus (purettava kirjaus) Ilman suojauslaskentaa tämäkin kirjattaisiin tulokseen suojausinstrumentin käyvän arvon muutos tulokseen sillä jaksolla kuin suojauksen kohde vaikuttaa tulokseen 9

10 Esimerkki 2: Valuuttatermiinin IFRS-suojauslaskenta kun suojauksen kohteena valuuttamääräinen myynti Kassa Myyntisaamiset Johdannaisvara tai velka Tulos OCI Kurssilla 1,1 tehdyn termiinin käsittely ennen kuin liikevaihto kirjattu (myy $110 / osta 100) Johdannainen taseessa aina käypään arvoon (purettava kirjaus) Myyntitilausta tai sen arvonlaskua ei kirjata Termiinin käypä arvo (purettava kirjaus) Liikevaihtoa vastaava myyntisaaminen 92 $110 myynti toimitushetkellä kurssilla 1,2 = 92 $110 myyntisaaminen tilinpäätöksessä kurssilla 1,3 = 85 Liikevaihto $110 toimituspäivän kurssilla 1,2 = 92 Termiinin käsittely kun liikevaihto on jo kirjattu -$110/1, = 15 Myyntisaamisen kurssiero - 7 (purettava kirjaus) Termiinin käypä arvo 15 (purettava kirjaus) Myyntisaamisen kurssiero - 7 (purettava kirjaus) Termiinin käypä arvo 15 (purettava kirjaus) = 100 Asiakkaan $110 suoritus maksupäivän kurssilla = 79 kuittaa taseeseen alun perin kirjatun 92 saamisen $110 myyntisaamisen maksu kurssilla 1,4 = = - 13 myyntisaamisen realisoitunut kurssiero Realisoitunut suojaustulos 21 Termiinin setlaus -$110/1, = 21 Realisoitunut suojaustulos 21 = 100 =

11 Esimerkki 3: Valuuttatermiinin IFRS-suojauslaskenta kun suojauksen kohteena käyttöomaisuusinvestointi Kassa Käyttöomaisuus Johdannaisvara tai velka Tulos OCI Kurssilla 1,1 tehdyn termiinin käsittely ennen kuin suojauksen kohde vaikuttaa tuloslaskelmaan (osta $110 / myy 100) Johdannainen taseessa aina käypään arvoon (purettava kirjaus) Konehankintatilausta tai sen arvonnousua ei kirjata Termiinin käypä arvo (purettava kirjaus) Käyttöomaisuus taseeseen hankintahintaansa kurssilla 1,4 Cash-on-delivery $110 toimituspäivän kurssilla 1,4 = 79 Realisoitunut suojaustulos - 21 Käyttöomaisuuden kirjaus taseeseen hankintahinnalla 79 Suojaustuloksella korjataan hankintahintaa eli lisäys 21 Termiinin setlaus +$110/1,4-100 = - 21 Jos suojauksesta olisi tehty voittoa, korjaus pienentäisi poistoja 79 assetti poistetaan viiden vuoden aikana á 16 Käyttöomaisuus tilinpäätöksissä Poistot 5 * 16 = 79 Jos suojauksesta olisi tehty voittoa, korjaus pienentäisi poistoja kun suojauksesta tehty 21 tappiota, korjaus kasvattaa vuosipoistoja 4 kun suojauksesta tehty 21 tappiota, korjaus kasvattaa poistoja = 100 =

12 Rahavirran suojaus samanlainen sekä IAS 39- että IFRS 9-standardissa Tuloslaskelma + Muut laajan tuloslaskelman erät (OCI) = 1. Suojauksen tulos siirretään tuloksesta muihin laajan tuloslaskelman eriin niin kauan kun suojauksen kohde ei vaikuta tulokseen 2. Suojauksen tulos kierrätetään tuloslaskelmaan kun suojauksen kohde vaikuttaa tulokseen, esimerkiksi kun: Lainan korkoja jaksotetaan tulokseen Valuuttamääräiset myynnit toimitetaan Käyttöomaisuutta poistetaan Laaja tuloslaskelma Varastoa käytetään Projektin osatuloutus-% kasvaa jne. Rahavirtalaskelma Tase (jakson alussa) + = Laskelma oman pääoman muutoksista Tase (jakson lopussa) Liitetiedot 12

13 Varsinaisia kriteerejä poikkeuksen hyödyntämiselle on nykyisessä IAS 39 standardissa viisi A hedging relationship qualifies for hedge accounting under paragraphs if, and only if, all of the following conditions are met. (a) At the inception of the hedge there is formal designation and documentation of the hedging relationship and the entity s risk management objective and strategy for undertaking the hedge. That documentation shall include identification of the hedging instrument, the hedged item or transaction, the nature of the risk being hedged and how the entity will assess the hedging instrument s effectiveness in offsetting the exposure to changes in the hedged item s fair value or cash flows attributable to the hedged risk. (b) The hedge is expected to be highly effective (see Appendix A paragraphs AG105 AG113) in achieving offsetting changes in fair value or cash flows attributable to the hedged risk, consistently with the originally documented risk management strategy for that particular hedging relationship. (c) For cash flow hedges, a forecast transaction that is the subject of the hedge must be highly probable and must present an exposure to variations in cash flows that could ultimately affect profit or loss. (d) The effectiveness of the hedge can be reliably measured, ie the fair value or cash flows of the hedged item that are attributable to the hedged risk and the fair value of the hedging instrument can be reliably measured. (e) The hedge is assessed on an ongoing basis and determined actually to have been highly effective throughout the financial reporting periods for which the hedge was designated. 13

14 Kolme eri näkökulmaa johdannaisten tilinpäätösraportointiin Johdannaiset IFRS-tilinpäätösraportoinnissa Johdannaiset FAS-tilinpäätösraportoinnissa Yhteenveto

15 FAS-tilinpäätöksessä kaksi päävaihtoehtoa; käyvät arvot eivät lähtökohtana kuten IFRS:ssä FAS-yhtiö Yrityksissä käytössä oleva malli: Oikea ja riittävä kuva yleiseen säännöstöön pohjautuen (mistä ei ole löydettävissä yksiselitteisiä yleispäteviä lainkohtia johdannaisille) Johdannaisia käsitellään tuloslaskelmassa kuten IFRS suojauslaskennassa. Käyvät arvot liitetiedoissa (eli ei välttämättä taseessa). IFRS:n kaltainen (vapaahtoinen) vaihtoehto arvostaa johdannaiset käypään arvoon: 15

16 FAS-tuloslaskelma näyttää olennaisin osin samalta kuin IFRS-suojauslaskenta Esim. Koronvaihtosopimus FAS-tilinpäätöksessä Kassa Velka Johdannaisvara tai velka Tulos Liitetiedot Koronvaihtosopimuksesta saadut (vaihtuvat) korot Lainasta maksetut (vaihtuvat) korot Koronvaihtosopimuksesta maksetut (kiinteät) korot Korkoihin liittyvät kassatapahtumat Lainasta maksetut (vaihtuvat) korot Koronvaihtosopimuksesta maksetut (kiinteät) korot Koronvaihtosopimuksesta saadut (vaihtuvat) korot Lainasta kertyneet vaihtuvat korot Lainasta kertyneet korot tilinpäätöksessä Lainasta kertyneet vaihtuvat korot Johdannaisen molemmmista legeistä kertyneet korot Koronvaihtosopimuksesta kertyneet kiinteät korot Koronvaihtosopimuksesta kertyneet vaihtuvat korot Johdannaisen arvostuskirjaukset tilinpäätöksessä Koko markkinaarvon ja kertyneiden korkojen erotus ( clean value ) 16

17 Kolme eri näkökulmaa johdannaisten tilinpäätösraportointiin Johdannaiset IFRS-tilinpäätösraportoinnissa Johdannaiset FAS-tilinpäätösraportoinnissa Yhteenveto

18 Miten suojauksen kohde vaikuttaa tuloslaskelmaan miten suojaus vaikuttaa tuloslaskelmaan Johdannaisten tilinpäätösraportoinnissa lopputuloksen tulee kuvastaa niiden käyttötarkoitusta IFRS-raportoinnissa on valmiit vaihtoehdot eri käyttötarkoituksiin, ja tulevan IFRS 9 tulkinnat käyttötarkoituksista ovat entistä lähempänä yritysten todellisia riskinhallintakäytäntöjä Tyypillisesti yritykset käyttävät johdannaisia vain suojaustarkoituksiin suojauslaskenta! FAS-raportoinnissa käyttötarkoituksen kommunikointi ja vuoropuhelu tilintarkastajan kanssa ovat suuremmassa roolissa, koska säännöt eivät ole yhtä eksplisiittisiä FAS-raportoinnissa haetaan enemmän ja enemmän ohjausta IFRS-periaatteista, erityisesti tuloslaskelman osalta

19 Nordea Markets on Nordea Bank Norge ASA:n, Nordea Bank AB:n (publ), Nordea Pankki Suomi Oyj:n ja Nordea Bank Danmark A/S:n Marketstoimintojen yhteinen nimi. Oheiset tiedot on tarkoitettu taustatiedoksi vastaanottajan yksinomaiseen käyttöön. Annetut tiedot ja näkemykset edustavat Nordea Marketsin mielipidettä tiedotteessa mainittuna päivänä, ja niitä voidaan muuttaa ilman erillistä ilmoitusta. Tämä asiakirja ei ole täydellinen kuvaus tuotteesta tai siihen liittyvistä riskeistä, eikä sitä tulisi pitää sellaisena tai käyttää ilman vastaanottajan omaa harkintaa. Oheisia tietoja ei ole tarkoitettu sijoitusneuvoksi, tarjoukseksi tai kehotukseksi antaa tarjous rahoitusvälineen ostamisesta tai myymisestä. Annetut tiedot eivät liity kenenkään yksittäisen vastaanottajan sijoitustavoitteisiin, taloudelliseen tilanteeseen tai erityistarpeisiin. Ennen sijoitus- tai luotonottopäätöksen tekemistä on suositeltavaa hankkia kulloiseenkin tilanteeseen soveltuvia asiantuntijaneuvoja. On tärkeää muistaa, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevista tuotoista. Nordea Markets ei ole eikä pyri olemaan vero-, kirjanpito- tai lainopillinen neuvonantaja missään toimipaikassaan. Kiitos! Antti Aittola Chief Advisor Tätä asiakirjaa ei saa jäljentää, jakaa eikä julkaista missään tarkoituksessa ilman Nordea Marketsin etukäteen antamaa kirjallista lupaa. 19

20 Kiitos! Haluatko tietää lisää Nordea Marketsista? Tutustu sivuihin Lue urablogiamme inside.nordeamarkets.com Seuraa Nordea Marketsia LinkedIn Nordea Markets Seuraa tutkimustamme nexus.nordea.com

Venäjä ei nopeasti nouse. Sanna Kurronen Maailskuu 2015

Venäjä ei nopeasti nouse. Sanna Kurronen Maailskuu 2015 Venäjä ei nopeasti nouse Sanna Kurronen Maailskuu 2015 Talous on lamassa Talous supistuu selvästi vuonna 2015 ja yhä 2016 Venäjän talous supistuu tänä vuonna noin neljä prosenttia ja edelleen hieman vuonna

Lisätiedot

Kaameat kasvuluvut, kovat korkoliikkeet. Suvi Kosonen 19/05/2014

Kaameat kasvuluvut, kovat korkoliikkeet. Suvi Kosonen 19/05/2014 Kaameat kasvuluvut, kovat korkoliikkeet Suvi Kosonen 19/05/2014 Korot romahtivat, tällä viikolla huomio PMI-luvuissa Tällä viikolla: PMI-luvuistaei suuria muutoksia Euroalueella, Kiinassa paluu pohjilta

Lisätiedot

Osakemarkkinoille indeksien kautta. 2.9.2014 Lassi Järvinen, Nordea Markets

Osakemarkkinoille indeksien kautta. 2.9.2014 Lassi Järvinen, Nordea Markets Osakemarkkinoille indeksien kautta 2.9.2014 Lassi Järvinen, Nordea Markets Mrd. dollaria Pörssinoteerattujen tuotteiden määrä kasvanut merkittävästi 2000-luvulla 6 000 3 000 5 000 2 500 4 000 2 000 3 000

Lisätiedot

Fed alkaa haukkailla. Pasi Sorjonen 15. joulukuuta 2014

Fed alkaa haukkailla. Pasi Sorjonen 15. joulukuuta 2014 Fed alkaa haukkailla Pasi Sorjonen 15. joulukuuta 2014 Fed alkaa haukkailla Tulevaa Yhdysvallat: Haukkamaisempi Fed Euroalue: Luottamus palailee hieman Suomi: Inflaatio hidastuu Mennyttä Euroalue: TLTRO

Lisätiedot

Keskuspankkeja ja luottamusta. Pasi Sorjonen 1. joulukuuta 2014

Keskuspankkeja ja luottamusta. Pasi Sorjonen 1. joulukuuta 2014 Keskuspankkeja ja luottamusta Pasi Sorjonen 1. joulukuuta 2014 Keskuspankkeja ja luottamusta Tulevaa Yhdysvallat: Työllisyyslukujen vuoro Keskuspankkikokouksia (EKP, BoE) Luottamuslukuja Mennyttä Yhdysvallat:

Lisätiedot

Yhdysvallat ja euroalue eri suuntiin. Pasi Sorjonen

Yhdysvallat ja euroalue eri suuntiin. Pasi Sorjonen Yhdysvallat ja euroalue eri suuntiin Pasi Sorjonen 13.10.2014 Yhdysvallat jatkaa tukevassa nousussa euroalue kompuroi Tulevaa Yhdysvallat: Hyvä yleiskuva säilyy Euroalue: Teollisuuden heikkous voi painaa

Lisätiedot

Öljyn hinnan lasku on Venäjälle liikaa. Sanna Kurronen Lokakuu 2014

Öljyn hinnan lasku on Venäjälle liikaa. Sanna Kurronen Lokakuu 2014 Öljyn hinnan lasku on Venäjälle liikaa Sanna Kurronen Lokakuu 2014 Onko Putinin onni kääntynyt? Rahoitussektorin kautta pakotteet purevat Talouskasvua ei ole Rupla kärsii nyt Venäjän heikkoudesta ja öljyn

Lisätiedot

Inflaatio ratkaisee. Viikkokatsaus. Suvi Kosonen

Inflaatio ratkaisee. Viikkokatsaus. Suvi Kosonen Inflaatio ratkaisee Viikkokatsaus Suvi Kosonen 24.2.2014 Euroalueelta inflaatio, jenkkidata heikkoa Tulevaa: Euroalueen inflaatio, rahan määrä ja talouselämän luottamus USA:sta asuntomarkkinadataa, luottamuslukuja,

Lisätiedot

Inflaatio hidastuu innostuuko EKP? Pasi Sorjonen

Inflaatio hidastuu innostuuko EKP? Pasi Sorjonen Inflaatio hidastuu innostuuko EKP? Pasi Sorjonen 29.9.2014 Inflaatio hidastuu lisää saako se EKP:n toimimaan? Tulevaa Yhdysvallat: Työmarkkinat palautuvat EKP:n osto-ohjelma kiinnostaa Euroalue: Inflaatio

Lisätiedot

Keskuspankkien kokouspöytäkirjat aukeavat. Pasi Sorjonen 17/02/2014

Keskuspankkien kokouspöytäkirjat aukeavat. Pasi Sorjonen 17/02/2014 Keskuspankkien kokouspöytäkirjat aukeavat Pasi Sorjonen 17/02/2014 Keskuspankkien pähkäilyä ja luottamuksen mittausta Viime viikon antia: Euroalueen nousu jatkuu BoE korjasi linjaansa Suomesta karmeat

Lisätiedot

Fed kertoo taaperostaan. Pasi Sorjonen 16/12/2013

Fed kertoo taaperostaan. Pasi Sorjonen 16/12/2013 Fed kertoo taaperostaan Pasi Sorjonen 16/12/2013 Alkaako Fed taapertaa nyt vai kuukauden kuluttua? Viime viikon antia: Yhdysvalloissa sopu budjetista Tulevaa: Tavallista tärkeämpi keskuspankkien viikko

Lisätiedot

Tähtiluokka 2009. Strukturoidut Tuotteet Antti Parviainen

Tähtiluokka 2009. Strukturoidut Tuotteet Antti Parviainen Tähtiluokka 2009 Strukturoidut Tuotteet Antti Parviainen Indeksilaina sijoituskohteena Nimellispääoma suojattu Liikkeeseenlaskijan vakavaraisuus merkittävä tekijä Tuottona tietty prosenttiosuus viiteindeksin

Lisätiedot

Nordea Markets. Raaka-ainemarkkinakatsaus. Rami Palin 22.5.2015

Nordea Markets. Raaka-ainemarkkinakatsaus. Rami Palin 22.5.2015 Nordea Markets Raaka-ainemarkkinakatsaus Rami Palin Nordea Markets 22.5.2015 Öljy Öljyn hinta on monen tekijän tulos Lyhyen aikavälin kysyntä/tarjonta Varastotasot Kysyntä OPECin tavoitteet ja tuotantokuri

Lisätiedot

Talousnäkymät. Reijo Heiskanen Ekonomisti, Chief Analyst Nordean taloudellinen tutkimus

Talousnäkymät. Reijo Heiskanen Ekonomisti, Chief Analyst Nordean taloudellinen tutkimus Talousnäkymät Reijo Heiskanen Ekonomisti, Chief Analyst Nordean taloudellinen tutkimus 1 2 Maailma elpymässä kehittyvien maiden vetoavulla 140 Indeksi, 2005=100 Teollisuustuotanto Indeksi 2005=100 140

Lisätiedot

Tarjolla tuhti kattaus talouslukuja. Pasi Sorjonen 03/02/2014

Tarjolla tuhti kattaus talouslukuja. Pasi Sorjonen 03/02/2014 Tarjolla tuhti kattaus talouslukuja Pasi Sorjonen 03/02/2014 Keskuspankit sekä työllisyys- ja luottamusluvut vievät huomion Viime viikon antia: Fed pienensi odotetusti ostoohjelmaansa Hyviä Q4 BKT-lukuja

Lisätiedot

EKP täräyttää Toimintatorstaina. Pasi Sorjonen 02/06/2014

EKP täräyttää Toimintatorstaina. Pasi Sorjonen 02/06/2014 EKP täräyttää Toimintatorstaina Pasi Sorjonen 02/06/2014 EKP viettää vihdoin Toimintatorstaita Tällä viikolla: EKP laskee korkoa BoE odottaa Yhdysvallat: Työmarkkinat tapetilla Suomen BKT supistui Q1:llä?

Lisätiedot

Sijoitus isolla vivulla Bull & Bear

Sijoitus isolla vivulla Bull & Bear Sijoitus isolla vivulla Bull & Bear Siiri Vehmer 31.8.2016 Runko Käyttötarkoituksista Miksi BULL & BEAR? Muutama esimerkki tuotteen toiminnasta Case Brexit: Ottivatko sijoittajat näkemystä sertifikaattien

Lisätiedot

Vitamiinien tarpeessa. Pasi Sorjonen 6. helmikuuta 2015

Vitamiinien tarpeessa. Pasi Sorjonen 6. helmikuuta 2015 Vitamiinien tarpeessa Pasi Sorjonen 6. helmikuuta 2015 MAAILMANTALOUS PARANTAA MENOAAN Maailmantalous toipuu vanhojen teollisuusmaiden johdolla Kasvun moottoreita ovat mm. Yhdysvallat ja Iso-Britannia

Lisätiedot

Suomen talouden kehitysnäkymät alkaneet kirkastumaan. Roger Wessman 14.04.2010

Suomen talouden kehitysnäkymät alkaneet kirkastumaan. Roger Wessman 14.04.2010 Suomen talouden kehitysnäkymät alkaneet kirkastumaan Roger Wessman 14.04.2010 1 2 Luvut ennakoivat maailmanteollisuudelle vahvinta kasvua 30 vuoteen Lainaraha halventunut 27.5 25.0 22.5 20.0 17.5 15.0

Lisätiedot

Ruplan sielunelämästä Mikä ruplaa liikuttaa?

Ruplan sielunelämästä Mikä ruplaa liikuttaa? Ruplan sielunelämästä Mikä ruplaa liikuttaa? Sanna Kurronen, Senior Analyst 27.09.2017 2 1.Öljy Nousu tukee ruplaa 150 125 100 75 50 25 0 00 02 04 06 08 10 12 14 16 18 Source: Nordea Markets and Macrobond

Lisätiedot

Venäjä: Kuka muistaisi kuluttajaa? Sanna Kurronen Joulukuu 2014

Venäjä: Kuka muistaisi kuluttajaa? Sanna Kurronen Joulukuu 2014 Venäjä: Kuka muistaisi kuluttajaa? Sanna Kurronen Joulukuu 2014 Siperian talvi jatkuu koko vuoden 2015 Sanktiot eivät poistu vuoden 2015 aikana ja öljyn hinta jää 70-80 dollariin, minkä seurauksena: Venäjän

Lisätiedot

Hauraita ituja. Suvi Kosonen Toukokuu 2014

Hauraita ituja. Suvi Kosonen Toukokuu 2014 Hauraita ituja Suvi Kosonen Toukokuu 2014 1 Maailmantalous kohentaa, entä Suomi? Maailmantalouden näkymät ovat parantuneet odotetusti Teollisuusmaat ovat kasvun moottori Riskit ovat kehittyvissä maissa

Lisätiedot

Maatalouden riskienhallinta Suomessa. Rami Palin 22.4.2009

Maatalouden riskienhallinta Suomessa. Rami Palin 22.4.2009 Maatalouden riskienhallinta Suomessa Rami Palin 22.4.2009 1 Sisältö Nordea ja hyödykejohdannaiset Kokonaisvaltaista riskienhallintaa Nordeasta Esimerkki rapsin hintariskin suojaamisesta Hyödykesuojauksen

Lisätiedot

Stagflaatio venäläinen kirosana. Sanna Kurronen Maaliskuu 2014

Stagflaatio venäläinen kirosana. Sanna Kurronen Maaliskuu 2014 Stagflaatio venäläinen kirosana Sanna Kurronen Maaliskuu 2014 Putin ei välitä talouden alamäestä Ukrainan kriisi ajaa Venäjän talouden ahtaalle, mutta se ei Putinin menoa hidasta Venäjän talous on painumassa

Lisätiedot

maailmantalouden pyörteissä TALOUSNÄKYMÄT

maailmantalouden pyörteissä TALOUSNÄKYMÄT R a a k a - a i n e e t maailmantalouden pyörteissä TALOUSNÄKYMÄT SYYSKUU 2014 Maailmantalouden nousu vahvistuu lisää Maailmantalous on piristynyt teollistuneiden maiden johdolla Maailmankaupan kunnollista

Lisätiedot

Vastuullinen asumisen markkina. Olli Kärkkäinen, Yksityistalouden ekonomisti

Vastuullinen asumisen markkina. Olli Kärkkäinen, Yksityistalouden ekonomisti Vastuullinen asumisen markkina Olli Kärkkäinen, Yksityistalouden ekonomisti 18.9.2018 Millainen on vastuullinen asuntomarkkina? Taloudellinen vastuullisuus Vastuullisuus Sosiaalinen vastuullisuus Ympäristövastuullisuus

Lisätiedot

Mikä on muuttunut Venäjällä? Sanna Kurronen Toukokuu 2014

Mikä on muuttunut Venäjällä? Sanna Kurronen Toukokuu 2014 Mikä on muuttunut Venäjällä? Sanna Kurronen Toukokuu 2014 Putin uhoaa, mutta mikä on muuttunut? Mikä on muuttunut? Investointiympäristö on entistä kehnompi Luottolaman uhka on todellinen Putinin suosio

Lisätiedot

OUTOJA AIKOJA. Maailmantalouden nousu vahvistuu. Öljyn halpeneminen ja euron heikkeneminen tukevat Eurooppaa

OUTOJA AIKOJA. Maailmantalouden nousu vahvistuu. Öljyn halpeneminen ja euron heikkeneminen tukevat Eurooppaa Outoja aikoja OUTOJA AIKOJA Maailmantalouden nousu vahvistuu Öljyn halpeneminen ja euron heikkeneminen tukevat Eurooppaa Suomen pohjat on ehkä jo nähty nousu on omissa käsissä Euroalueen kasvuarvioita

Lisätiedot

Q3 BKT-kausi alkaa väkevästi vaikka luottamus yskii. Pasi Sorjonen 20.10.2014

Q3 BKT-kausi alkaa väkevästi vaikka luottamus yskii. Pasi Sorjonen 20.10.2014 Q3 BKT-kausi alkaa väkevästi vaikka luottamus yskii Pasi Sorjonen 20.10.2014 Q3 BKT-kausi alkaa ostopäällikköindeksien kompuroidessa Tulevaa Ostopäällikköindeksit painuvat alas Kiina ja Britit avaavat

Lisätiedot

ALUSTAVAT IFRS-VERTAILUTIEDOT V.2005 AVAAVASTA TASEESTA

ALUSTAVAT IFRS-VERTAILUTIEDOT V.2005 AVAAVASTA TASEESTA 12/2005 13.12.2005 ALUSTAVAT IFRS-VERTAILUTIEDOT V.2005 AVAAVASTA TASEESTA JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ PÖRSSITIEDOTE 13.12.2005 ALUSTAVAT IFRS-VERTAILUTIEDOT VUODEN 2005 AVAAVASTA TASEESTA JA VUODEN

Lisätiedot

Lomat pidetty mikä on talouden suunta? Pasi Sorjonen 04/08/2014

Lomat pidetty mikä on talouden suunta? Pasi Sorjonen 04/08/2014 Lomat pidetty mikä on talouden suunta? Pasi Sorjonen 04/08/2014 Lomat pidetty mikä on talouden suunta? Yhdysvallat: Vahvasti eteenpäin Euroalue: Pehmeät mittarit yllättävän vahvoja Iso-Britannia: Vahva

Lisätiedot

Valuuttapalvelut Venäjän-kaupan tukena. Matti Honkanen 6.3.2014

Valuuttapalvelut Venäjän-kaupan tukena. Matti Honkanen 6.3.2014 Valuuttapalvelut Venäjän-kaupan tukena Matti Honkanen 6.3.2014 Valuuttapalvelut Venäjä-kaupan tukena Mitä ruplalle kuuluu? Kilpailuetua oikealla valuutan valinnalla Tunne ja hallitse valuuttariskisi 2

Lisätiedot

Maailmantalous puksuttaa 3 % vauhtia se menettelee. Yhdysvalloissakin nousu jatkuu mutta kuinka kauan?

Maailmantalous puksuttaa 3 % vauhtia se menettelee. Yhdysvalloissakin nousu jatkuu mutta kuinka kauan? Toivotaan parasta TOIVOTAAN PARASTA Maailmantalous puksuttaa 3 % vauhtia se menettelee Kiinan talous kasvaa elvytyksen voimalla Yhdysvalloissakin nousu jatkuu mutta kuinka kauan? Öljyn hinta elpyy hitaasti

Lisätiedot

Jenkkitalous porskuttaa ja luo työpaikkoja. Pasi Sorjonen 3. marraskuuta 2014

Jenkkitalous porskuttaa ja luo työpaikkoja. Pasi Sorjonen 3. marraskuuta 2014 Jenkkitalous porskuttaa ja luo työpaikkoja Pasi Sorjonen 3. marraskuuta 2014 Jenkkitalous kulkee ylämäkeen Tulevaa Yhdysvallat: Työmarkkinat vetävät EKP odottaa, samoin BoE Suomi: Painuiko vienti lisää?

Lisätiedot

Emoyhtiön tilinpäätös,

Emoyhtiön tilinpäätös, 106 FORTUM TILINPÄÄTÖS 2011 Emoyhtiön tilinpäätös, FAS Tuloslaskelma Liite 2011 2010 Liikevaihto 2 77 67 Muut tuotot 3 36 12 Henkilöstökulut 4 36 35 Poistot ja arvonalentumiset 7 8 9 Muut kulut 67 55 Liikevoitto/-tappio

Lisätiedot

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR n tilinpäätös, FAS 1. Liikevaihto markkina-alueittain Asiakkaiden mukaan Suomi 6 693 9 897 Muut EU-maat 18 241 20 948 USA 194 9 800 Muut maat 8 386 10 290 Yhteensä 33 515 50 935 Liiketoiminnan muut tuotot

Lisätiedot

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR n tilinpäätös, FAS Efore Oyj vuosikertomus 2008 1. Liikevaihto markkina-alueittain Asiakkaiden mukaan Suomi 2008 10 544 2007 6 693 Muut EU-maat 25 996 18 241 USA 1 229 194 Muut maat 6 775 8 386 Yhteensä

Lisätiedot

Mitä tilinpäätös kertoo?

Mitä tilinpäätös kertoo? Kati Leppälä 2018 Mitä tilinpäätös kertoo? Tilinpäätös on yrityksestäsi tilikaudelta eli vuosittain tehtävä laskelma, josta selviää yrityksesi tulos ja varallisuus. Tilinpäätös on osa yrityksen valvontajärjestelmää

Lisätiedot

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN Pörssille 11.8.2009 annetussa tiedotteessa oli toisen neljänneksen osakekohtainen

Lisätiedot

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.7.2005 klo 13.00 1 (5) ENNAKKOTIETO NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUKSESTA 1.1.-30.6.2005

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.7.2005 klo 13.00 1 (5) ENNAKKOTIETO NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUKSESTA 1.1.-30.6.2005 Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.7.2005 klo 13.00 1 (5) ENNAKKOTIETO NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUKSESTA 1.1.-30.6.2005 Norvestian täydellinen osavuosikatsaus julkaistaan 9.8.2005 hallituksen kokouksen jälkeen.

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 Tuloslaskelma Liitetieto 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 (EUR) Liikevaihto

Lisätiedot

Markets Academy Sijoitukset. Lassi Järvinen Asset Sales

Markets Academy Sijoitukset. Lassi Järvinen Asset Sales Markets Academy Sijoitukset Lassi Järvinen Asset Sales Avaus & tavoitteet Tavoitteena luoda yleiskatsaus sijoitusmarkkinoihin ja sijoittamisen perusteisiin Käydään läpi seuraavat aiheet: Sijoitusmarkkinoiden

Lisätiedot

KONSERNIN TUNNUSLUVUT

KONSERNIN TUNNUSLUVUT KONSERNIN TUNNUSLUVUT 2011 2010 2009 Liikevaihto milj. euroa 524,8 487,9 407,3 Liikevoitto " 34,4 32,6 15,6 (% liikevaihdosta) % 6,6 6,7 3,8 Rahoitusnetto milj. euroa -4,9-3,1-6,6 (% liikevaihdosta) %

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös ELENIA PALVELUT OY 1.1.2016-31.12.2016 ELENIA PALVELUT OY Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 ELENIA PALVELUT OY Tuloslaskelma

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös ELENIA PALVELUT OY 1.1.2017-31.12.2017 ELENIA PALVELUT OY Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 ELENIA PALVELUT OY Tuloslaskelma

Lisätiedot

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1.

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1. TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2005-30.11.2005 Konsernin kehitys Turkistuottajat-konsernin tilikauden ensimmäinen neljännes on kulupainotteista joulukuussa käynnistyvän myyntikauden valmistelua.

Lisätiedot

1 000 euroa TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO

1 000 euroa TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO Emoyhtiön tilinpäätöksen 1 1 000 euroa 1.1. 31.12.2007 1.1. 31.12.2006 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 301 560

Lisätiedot

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake " 5,81 5,29 4,77 Osinko/osake " 0,20 *) 0,20 -

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake  5,81 5,29 4,77 Osinko/osake  0,20 *) 0,20 - 2012 2011 2010 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 483,3 519,0 480,8 Liikevoitto milj. euroa 29,4 35,0 32,6 (% liikevaihdosta) % 6,1 6,7 6,8 Rahoitusnetto milj. euroa -5,7-5,5-3,1 (% liikevaihdosta)

Lisätiedot

Lyhennetty konsernin tuloslaskelma

Lyhennetty konsernin tuloslaskelma MUUTETTU JA AIKAISEMMIN JULKAISTU (VANHA) TIETO VUODELLE VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN Fortum allekirjoitti 13 maaliskuuta 2015 sopimuksen Ruotsin sähkönsiirtoliiketoiminnan myynnistä. Kauppa saattaa päätökseen

Lisätiedot

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS Liiketoimintakatsaus Heinä-syyskuu 2018 29.10.2018 2 / 5 ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS 1.7. 30.9.2018 Heinä-syyskuu 2018 lyhyesti Liikevaihto heinä-syyskuussa kasvoi 22 % ja käyttökate 66 % edellisen

Lisätiedot

FINAVIA KONSERNI TASEKIRJA VÄLITILINPÄÄTÖS

FINAVIA KONSERNI TASEKIRJA VÄLITILINPÄÄTÖS FINAVIA KONSERNI TASEKIRJA VÄLITILINPÄÄTÖS 30.9.2010 Tulos ja tase, FAS (Toteuma) Finavia konserni TULOSLASKELMA, FAS EUR 1.1.-30.9.2010 1.1.-30.9.2009 LIIKEVAIHTO 231 834 836,24 241 094 465,00 Valmiiden

Lisätiedot

Mitä aiot, Vladimir Vladimirovitš? Sanna Kurronen Elokuu 2014

Mitä aiot, Vladimir Vladimirovitš? Sanna Kurronen Elokuu 2014 Mitä aiot, Vladimir Vladimirovitš? Sanna Kurronen Elokuu 2014 Kovat ajat vaativat kovat keinot Pienikin oppositio tukahdutetaan Ankara sananvapauden rajoittaminen Venäjällä on jäänyt pienelle huomiolle

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA

Kullo Golf Oy TASEKIRJA Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2011-31.12.2011 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6 2014 2013 2012 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 426,3 475,8 483,3 Liikevoitto/ -tappio milj. euroa -18,6 0,7 29,3 (% liikevaihdosta) % -4,4 0,1 6,1 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä milj.

Lisätiedot

Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 %

Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 % 1/8 Liiketoimintaryhmien avainluvut miljoonaa euroa 10-12 10-12 1-12 1-12 2006 2005 2006 2005 Viestinvälitys Liikevaihto 236,1 232,3 841,7 825,7 Liikevoitto 36,3 30,3 104,3 106,3 Liikevoitto-% 15,4 % 13,0

Lisätiedot

OIKAISU PROHA OYJ:N ALUSTAVIIN IFRS-VERTAILUTIETOIHIN VUODELTA 2004 SEKÄ OIKAISU OSAVUOSIKATSAUKSEN TIETOIHIN

OIKAISU PROHA OYJ:N ALUSTAVIIN IFRS-VERTAILUTIETOIHIN VUODELTA 2004 SEKÄ OIKAISU OSAVUOSIKATSAUKSEN TIETOIHIN Proha Oyj Pörssitiedote 11.8.2005 klo 09.15 OIKAISU PROHA OYJ:N ALUSTAVIIN IFRS-VERTAILUTIETOIHIN VUODELTA 2004 SEKÄ OIKAISU OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. -31.3.2005 TIETOIHIN Proha Oyj julkaisee ensimmäisen

Lisätiedot

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS)

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) 1 1 000 euroa 1.1. - 31.12.2006 1.1. - 31.12.2005 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 266 897 260 025 Rakennusmateriaaliryhmä

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 7-9/ / / /

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 7-9/ / / / KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 7-9/2004 7-9/2003 1-9/2004 1-9/2003 2003 Liikevaihto 695,2 683,0 2 142,4 2 054,4 2 738,2 Liiketoiminnan muut tuotot 57,6 11,7 80,2

Lisätiedot

Winled Oy Ltd, Tilinpäätös Muut pitkävaikutteiset menot ,13 0,00. Koneet ja kalusto , ,67

Winled Oy Ltd, Tilinpäätös Muut pitkävaikutteiset menot ,13 0,00. Koneet ja kalusto , ,67 Winled Oy Ltd, 0806098-0 Tilinpäätös 1.3.2015-29.2.2016 TASE 29.2.2016 28.2.2015 VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Muut pitkävaikutteiset menot 140 589,13 0,00 Aineettomat hyödykkeet yhteensä

Lisätiedot

SUOMEN HELASTO OYJ:N SIIRTYMINEN IFRS-RAPORTOINTIIN

SUOMEN HELASTO OYJ:N SIIRTYMINEN IFRS-RAPORTOINTIIN 1(9) Pörssitiedote 14.3.2006 klo 9.00 SUOMEN HELASTO OYJ:N SIIRTYMINEN IFRS-RAPORTOINTIIN Suomen Helasto -konserni julkaisee ensimmäisen EU:ssa käyttöön hyväksyttyjen, kansainvälisten tilinpäätösstandardien

Lisätiedot

Uuden Sukupolven Indeksituotteet. Nils Schalin Equity & Fund Linked Derivatives Nordea Markets - Stockholm 23.3.2010

Uuden Sukupolven Indeksituotteet. Nils Schalin Equity & Fund Linked Derivatives Nordea Markets - Stockholm 23.3.2010 Uuden Sukupolven Indeksituotteet Nils Schalin Equity & Fund Linked Derivatives Nordea Markets - Stockholm 23.3.2010 Uuden Sukupolven Indeksituotteet Indeksisijoittaminen Euroopassa Sijoittajien vaatimukset

Lisätiedot

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS Liiketoimintakatsaus Loka-joulukuu 2018 22.2.2019 2 / 6 ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS 1.10. 31.12.2018 Loka - joulukuu 2018 lyhyesti Konsernin liiketoiminta kehittyi vuoden neljännen kvartaalin aikana

Lisätiedot

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3

Lisätiedot

Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0

Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0 Kamux Oyj Liite pörssitiedotteeseen klo 12:00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2016 Tässä liitteessä esitetyt Kamux Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset taloudelliset tiedot osavuosijaksoilta

Lisätiedot

Konsernin laaja tuloslaskelma (IFRS) Oikaistu

Konsernin laaja tuloslaskelma (IFRS) Oikaistu Konsernin tuloslaskelma (IFRS) milj. euroa Q1-Q4 Q1-Q3 Q1-Q2 Q1 Liikevaihto 2 321,2 1 745,6 1 161,3 546,8 Hankinnan ja valmistuksen kulut -1 949,2-1 462,6-972,9-462,8 Bruttokate 372,0 283,0 188,4 84,0

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 4-6/ / / /

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 4-6/ / / / KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 4-6/2004 4-6/2003 1-6/2004 1-6/2003 2003 Liikevaihto 729,9 671,9 1 447,2 1 371,4 2 738,2 Liiketoiminnan muut tuotot 17,2 3,8 23,6

Lisätiedot

UPM Kymmene CLN

UPM Kymmene CLN UPM Kymmene CLN 30.1.2014 UPM Kymmene Credit Linked Note, Market Recovery Danske Bankin liikkeeseenlaskema Credit Linked Note tarjoaa mahdollisuuden hyötyä UPM Kymmenen ja Danske Bankin luottoriskihinnoittelusta

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 10-12/ /

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 10-12/ / KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 10-12/2004 10-12/2003 2004 2003 Liikevaihto 391,0 683,8 2 533,4 2 738,2 Liiketoiminnan muut tuotot 9,3 6,7 89,5 28,0 Kulut -353,0-625,6-2

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT KONSERNITILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISPERIAATTEET Konsernitilinpäätökseen on yhdistelty kaikki konserni- ja osakkuusyritykset. Konsernitilinpäätöstä laadittaessa

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT KONSERNITILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISPERIAATTEET Konsernitilinpäätökseen on yhdistelty kaikki konserni- ja osakkuusyritykset. Konsernitilinpäätöstä laadittaessa

Lisätiedot

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase Tuloslaskelma ja tase 30.6.2018 BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-30.6.2018 1.1.-30.6.2017 1.1.-31.12.2017 Liiketoiminnan muut tuotot * 2 237 121,94 13 879,38 20 466,26 Materiaalit

Lisätiedot

UPM Kymmene, Metsä-Board, Stena Luottokorilaina. Lokakuu 2014

UPM Kymmene, Metsä-Board, Stena Luottokorilaina. Lokakuu 2014 UPM Kymmene, Metsä-Board, Stena Luottokorilaina Lokakuu 2014 Luottokori laina Danske Bankin liikkeeseenlaskema Credit Linked Note tarjoaa mahdollisuuden hyötyä Suomalaisten/Pohjoismaisten yhtiöiden ja

Lisätiedot

Emoyhtiön. tuloslaskelma, tase, rahavirtalaskelma ja liitetiedot

Emoyhtiön. tuloslaskelma, tase, rahavirtalaskelma ja liitetiedot Emoyhtiön tuloslaskelma, tase, rahavirtalaskelma ja liitetiedot 2011 COMPONENTA OYJ Panuntie 4, 00610 Helsinki /// Puh. 010 403 00, Fax 010 403 2721 /// www.componenta.com Kotipaikka Helsinki /// Y-tunnus

Lisätiedot

Puolivuosikatsaus

Puolivuosikatsaus Puolivuosikatsaus 1.1 30.6. 2017 Avainluvut 4-6/2017 4-6/2016 Muutos% 1-6/2017 1-6/2016 Muutos% 1-12/2016 Liikevaihto, MEUR 196,0 192,4 1,9 % 352,6 350,6 0,6 % 775,8 Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon

Lisätiedot

RAPALA VMC OYJ:n ALUSTAVA AVAAVA IFRS TASE JA -VERTAILUTIEDOT 2004

RAPALA VMC OYJ:n ALUSTAVA AVAAVA IFRS TASE JA -VERTAILUTIEDOT 2004 RAPALA VMC OYJ PÖRSSITIEDOTE 10.5.2005 1(6) RAPALA VMC OYJ:n ALUSTAVA AVAAVA IFRS TASE JA -VERTAILUTIEDOT 2004 Rapala VMC -konserni on ottanut taloudellisessa raportoinnissaan käyttöön IFRSstandardit (International

Lisätiedot

Oy Höntsy Ab, Tilinpäätös Oy Höntsy Ab

Oy Höntsy Ab, Tilinpäätös Oy Höntsy Ab Oy Höntsy Ab Tilinpäätös ajalta 1.7.2016-30.6.2017 1 OY HÖNTSY AB Pirkankatu 53 A 4 33230 Tampere Kotipaikka Tampere Y-tunnus 2352244-2 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 4 Mikroyrityksen liitetiedot 6

Lisätiedot

Investointilaskelma. TU-C1030 Laskelmat liiketoiminnan päätösten tukena Luento 7.1.2016. Aalto-yliopisto Tuotantotalouden laitos

Investointilaskelma. TU-C1030 Laskelmat liiketoiminnan päätösten tukena Luento 7.1.2016. Aalto-yliopisto Tuotantotalouden laitos Investointilaskelma TU-C1030 Laskelmat liiketoiminnan päätösten tukena Luento 7.1.2016 I vaiheen luentokokonaisuus INVESTOINNIN KANNATTAVUUS YRITYKSEN KANNATTAVUUS 1. Vapaa rahavirta (FCF) 2. Rahavirtojen

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT KONSERNITILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISPERIAATTEET Konsernitilinpäätökseen on yhdistelty kaikki konserni- ja osakkuusyritykset. Konsernitilinpäätöstä laadittaessa

Lisätiedot

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2004- Konsernin kehitys Turkistuottajat Oyj järjesti katsauskauden 1.9.2004- aikana neljä huutokauppaa. Huutokaupoissa ja katsauskauden aikana tapahtuneessa

Lisätiedot

Valon pilkahduksia. Pasi Sorjonen 8.5.2012. Markets

Valon pilkahduksia. Pasi Sorjonen 8.5.2012. Markets Valon pilkahduksia Pasi Sorjonen Markets MAAILMA: Kasvu viime vuotta hitaampaa mutta ei paljon BRIC-MAAT: Talousaktiviteetin moottori USA: Kasvu vahvistaa itseään kevät keikkuen tulee EUROALUE: Takaisin

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 10-12/2003 10-12/2002 2003 2002

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 10-12/2003 10-12/2002 2003 2002 KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 10-12/2003 10-12/2002 2003 2002 Liikevaihto 683,8 637,4 2 738,2 2 612,3 Liiketoiminnan muut tuotot 6,7 1,8 28,1 13,2 Kulut -623,7-579,0-2

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS Sampo Asuntoluottopankki Oyj 11.8.2009 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2009 SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ TAMMI-KESÄKUUSSA 2009 Sampo Asuntoluottopankin katsauskauden voitto nousi 10,1 miljoonaan euroon (4,7).

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT KONSERNITILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISPERIAATTEET Konsernitilinpäätökseen on yhdistelty kaikki konserni- ja osakkuusyritykset. Konsernitilinpäätöstä laadittaessa

Lisätiedot

Ravintola Gumböle Oy

Ravintola Gumböle Oy Ravintola Gumböle Oy Gumbölentie 20 02770 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 2463691-9 TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2023 asti Tilinpäätöksen toteutti: Gumböle Golf

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 KONSERNIN KESKEISET AVAINLUVUT (tilintarkastetut) Privanet Group -konserni 1-12/2017 1-12/2016 Muutos 7-12/2017 7-12/2016 Muutos 12kk 12kk 6 kk

Lisätiedot

Julius Tallberg Kiinteistöt Oyj:n siirtyminen IFRS tilinpäätösperiaatteisiin

Julius Tallberg Kiinteistöt Oyj:n siirtyminen IFRS tilinpäätösperiaatteisiin 11/2005 31.10.2005 Julius Tallberg Kiinteistöt Oyj:n siirtyminen IFRS tilinpäätösperiaatteisiin JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ PÖRSSITIEDOTE 31.10.2005 JULIUS TALLBERG KIINTEISTÖT OYJ:N SIIRTYMINEN KANSAINVÄLISIIN

Lisätiedot

Q Puolivuosikatsaus

Q Puolivuosikatsaus Q2 1.1. 30.6.2018 Puolivuosikatsaus Avainluvut 4-6/2018 4-6/2017 Muutos% 1-6/2018 1-6/2017 Muutos% 1-12/2017 Liikevaihto, MEUR 217,7 196,0 11,0 % 391,3 352,6 11,0 % 796,5 Vertailukelpoisten myymälöiden

Lisätiedot

OKO IFRS-RAPORTOINNIN VAIKUTUKSIA OKO-KONSERNIIN

OKO IFRS-RAPORTOINNIN VAIKUTUKSIA OKO-KONSERNIIN OKO IFRS-RAPORTOINNIN VAIKUTUKSIA OKO-KONSERNIIN OKO-konserni siirtyi IFRS-tilinpäätöskäytäntöön (International Financial Reporting Standards) vuoden 2005 alussa. Vuoden 2005 osavuosikatsaukset laaditaan

Lisätiedot

Suomalainen Yritys ja Venäjän markkinat: Laskutusvaluutan valinta Venäjän kaupassa. Jussi Myllymäki 19.9.2012

Suomalainen Yritys ja Venäjän markkinat: Laskutusvaluutan valinta Venäjän kaupassa. Jussi Myllymäki 19.9.2012 Suomalainen Yritys ja Venäjän markkinat: Laskutusvaluutan valinta Venäjän kaupassa Jussi Myllymäki 19.9.2012 Laskutusvaluutan valinta Ulkomaankauppaa harjoittavat yritykset suosivat usein euron käyttämistä

Lisätiedot

Yrittäjän oppikoulu. Johdatusta yrityksen taloudellisen tilan ymmärtämiseen (osa 2) 23.10.2015. Niilo Rantala, Yläneen Tilikeskus Oy

Yrittäjän oppikoulu. Johdatusta yrityksen taloudellisen tilan ymmärtämiseen (osa 2) 23.10.2015. Niilo Rantala, Yläneen Tilikeskus Oy Yrittäjän oppikoulu Johdatusta yrityksen taloudellisen tilan ymmärtämiseen (osa 2) 23.10.2015 Niilo Rantala, Yläneen Tilikeskus Oy Sisältö Mitä on yrityksen taloudellinen tila? Tunnuslukujen perusteet

Lisätiedot

JE Hulevesi Oy TILINPÄÄTÖS

JE Hulevesi Oy TILINPÄÄTÖS JE Hulevesi Oy TILINPÄÄTÖS TILIKAUSI 18.9.2017 31.12.2018 1 SISÄLLYS Tilinpäätös Tuloslaskelma...3 Tase...4 Rahoituslaskelma...5 Tilinpäätöksen liitetiedot...6 Luettelo kirjanpitokirjoista...8 Tilinpäätöksen

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008 1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 447,4 431,5 1 688,3 Liikevoitto, milj. euroa 33,3 45,9 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa 35,3 48,2 109,5 Liikevoittoprosentti 7,4

Lisätiedot

Q Tilinpäätöstiedote

Q Tilinpäätöstiedote Q4 1.1.2017 31.12.2017 Tilinpäätöstiedote Avainluvut 10-12/2017 10-12/2016 Muutos% 1-12/2017 1-12/2016 Muutos% Liikevaihto, MEUR 248,5 238,1 4,4 % 796,5 775,8 2,7 % Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon

Lisätiedot

Rahoituslaskelma 1 000 EUR 1.1. 31.12.2011 1.1. 31.12.2010

Rahoituslaskelma 1 000 EUR 1.1. 31.12.2011 1.1. 31.12.2010 Rahoituslaskelma 1.1. 31.12.2011 1.1. 31.12.2010 Liiketoiminnan rahavirta Liiketulos 4 163,1 27 575,2 Oikaisut liikevoittoon: Suunnitelman mukaiset poistot Realisoitumattomat kurssivoitot ja tappiot 61,8

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA

Kullo Golf Oy TASEKIRJA Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2015-31.12.2015 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2015-31.12.2015 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

Emoyhtiön. tuloslaskelma, tase, rahavirtalaskelma ja liitetiedot

Emoyhtiön. tuloslaskelma, tase, rahavirtalaskelma ja liitetiedot Emoyhtiön tuloslaskelma, tase, rahavirtalaskelma ja liitetiedot 2010 COMPONENTA OYJ Panuntie 4, 00610 Helsinki /// Puh. 010 403 00, Fax 010 403 2721 /// www.componenta.com Kotipaikka Helsinki /// Y-tunnus

Lisätiedot

Optiot 2. Tervetuloa webinaariin!

Optiot 2. Tervetuloa webinaariin! Optiot 2 Tervetuloa webinaariin! Optiot 2 on jatkokurssi optioista kiinnostuneelle sijoittajalle. Webinaarissa jatketaan optioiden käsittelyä ja syvennymme johdannaisten maailmaan. Webinaarissa käydään

Lisätiedot

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2014

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2014 Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 20 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 292,5 208,0 580,4 362,5 863,3 Käyttökate (oik.*) 26,0 16,5 53,4 28,0 55,0

Lisätiedot

AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa

AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Munksjö Oyj Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 275,9 245,1 856,3 607,6 863,3 Käyttökate (oik.*) 23,2 11,0 76,6 39,0 55,0

Lisätiedot

AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa

AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa Munksjö Oyj Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 281,0 255,7 1 7,3 863,3 Käyttökate (oik.*) 28,4 16,0 105,0 55,0 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 10,1

Lisätiedot