Unelmakoulupedagogiikkaa Kasavuoresta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Unelmakoulupedagogiikkaa Kasavuoresta"

Transkriptio

1 Unelmakoulupedagogiikkaa Kasavuoresta

2 Taustaa Tulevaisuusprosessin myötä Unelmakoulupedagogiikka (alkoi 2005) Jalkauttaminen käytäntöön alkaen 2009 (Iloa oppimiseen, rohkeasti luova, aktiivinen kansalainen jne) Arjen tietoyhteiskunta-hanke ( ) --> avoin lähdekoodi ja Linux Kaikille opettajille koulutus sosiaalisen median käytöstä opetuksessa sekä tutkivasta verkkooppimisesta

3 Mitä taitoja oppija tulevaisuudessa tarvitsee? Kauniaisten suomenkielisen perusopetuksen tulevaisuusohjelma päivittämistyö aloitettu

4 Koulun ydintehtävä on kasvun ja oppimisen tukeminen. Käyttäjälle tärkein tarve on se, että tietotekniikka on helppokäyttöistä ja varmatoimista. Tärkeintä käyttäjälle on, että ICT-palvelut vastaavat arjen tarpeisiin.

5 Oma kokemus on, että käyttämällä pieniäkin verkko-juttuja oppitunneilla saa siitä ILOA OPPIMISEEN (meillä 75 min oppitunnit)

6 Google koko koulun työkaluna - Kokouspöytäkirjat nykyään ainoastaan sähköisinä - Esimerkki johtoryhmätyöskentelystä: Kokoukselle avataan docsi, jonne esim tiimit ja yksiköt laittavat omat asiansa ennen kokousta Kaikki lukevat muiden lähettämän materiaalin ennen kokousta Vetäjät esittelevät omat akuutit asiat Aikaa jää kehittämiselle ja suunnittelulle :-)

7 Kielten opetuksen apuna Google-maailma: - Google-docsit ja -esitykset: Hobby-project MOF Miljövård - Google sivustot: Minä vaikutan, Reilu kauppa Luokkalehti

8 Blogit Blogit: - kurssiraportointiin / kurssipäiväkirja: ORRR - elokuva- ja kirja-arviointeihin - uutisseurantaan Kansainvälisyys: etwinningissä tietoturvallinen blogityökalu Muiden blogit: - vaatesanasto - ympäristö - ruokasanasto - jne.

9 Wikit Enemmän lukion käytössä, kuin peruskoulun Irlanti - vaatii opettajalta enemmän ennakkovalmisteluja, kuin esim. Google-työkalujen käyttö

10 Movie ja YouTube Unelmakoulu-Movie: movie You Tube Teacher Tube Vimeo

11 Delicious ja MindMeister Opettajan työkalut. Deliciousiin kokoat hyvät kirjamerkit: Marjon linkit Pääset siis käsiksi kirjanmerkkeihisi, vaikka et olisi omalla koneellasi! MindMeisterin avulla teet ajatuskartat: Möbler

12 Facebook oppimisen välineenä Senja ja Victor opettavat Hollantivaihdolle suljettu ryhmä

13 Muuta Matikassa käytössä mm GeoGebra: org/cms/ Maksulliset: Spotlightin lisenssi Opinaika (ruotsi ja saksa) Promentor (venäjä) Uusin pilotointihanke: Sormitietokoneet äidinkielen opetuksessa (alkaa tammikuussa)

14 Oppimisympäristöjen kehittäminen omien tarpeiden mukaisesti pedagogisista lähtökohdista

15 Sähköinen portfolio Unelmasalkku

16 OPH:n Kielitivolihanke Haaveena sähköinen salkku OPH:n Kielitivolihankkeen myötä rahoitus -> jaetaan käyttöön ilmaiseksi Alustariippumaton, toimii verkkopohjaisesti Kieltenopettajat mukana kehittämässä ja testaamassa, Tampereen teknillinen yliopisto Pori, Haltu Oy Oppimispäiväkirja

17 Sähköisen portfolion edut Opettajan näkökulmasta + helppokäyttöinen, koska opettajat itse suunnitelleet + työmäärä vähenee + kaikki sähköiset opetusmateriaalit samassa paikassa + opettajien välinen yhteistyö helpottuu + oppilaan ja opettajan arviointi keskitetysti samassa paikassa

18 Sähköisen portfolion edut Oppilaan näkökulmasta + kaikki sähköinen materiaali samassa salkussa + voi useimmiten valita itse, millä sähköisellä työkalulla työnsä tekee + voi jakaa töitä useammalle opettajalle - oppimisen eheytyminen + työtä voi jatkaa kotona + salkku jää käyttöön koulun päättymisen jälkeenkin

19 Oppimisverkko

20 - sähköinen portfolio ja oppimisverkko julkaistaan yleiseen käyttöön tämän vuoden loppuun mennessä Kiinnostuneet voivat jättää yhteystietonsa tunnusten lähettämistä varten Lisätietoja: Google-alustalle liittyminen:

Miten Unelmakoulun tietotekniikka luodaan?

Miten Unelmakoulun tietotekniikka luodaan? Miten Unelmakoulun tietotekniikka luodaan? Uudet toiminta- ja hankintatavat: case Unelmakoulu EduKemix: Vaihtoehtoja opetuksen tietotekniikkaan ja oppimisympäristöihin, Kemi 4.10.2011, Allan Schneitz &

Lisätiedot

Kokemuksia monialaisista oppimiskokonaisuuksista ja niiden arvioinnista

Kokemuksia monialaisista oppimiskokonaisuuksista ja niiden arvioinnista Kokemuksia monialaisista oppimiskokonaisuuksista ja niiden arvioinnista Leena-Maija Niemi apulaisrehtori, OPS-koordinaattori Kauniaisten suomenkielinen perusopetus 4.2.2016 Oppijasta kasvaa vuorovaikutukseen

Lisätiedot

TURVAA OPETUKSEN TASOKKUUS

TURVAA OPETUKSEN TASOKKUUS TURVAA OPETUKSEN TASOKKUUS MAOL-PALVELU tarjoaa OSAAVA -KOULUTUSTA oppilaiden oppiminen syventyy opetus monipuolistuu opettaja ja oppilas pääsevät tekemään oikeita asioita oikeasti omilla käsillään opettaja

Lisätiedot

eportfolion käyttöliittymä Perusportfolio (syyslukukausi 2014)

eportfolion käyttöliittymä Perusportfolio (syyslukukausi 2014) eportfolion käyttöliittymä Perusportfolio (syyslukukausi 2014) eportfolioon kirjaudutaan edu.hel.fi-tunnuksilla, samoilla joilla sähköpostiin. Etusivulla on heti aluksi ohjevideo sekä käyttöohjeet opiskelijalle

Lisätiedot

1 Tieto- ja viestintäteknologian opetuskäytön tavoitteet Yhteiset tavoitteet Peruskoulun tavoitteet Lukion tavoitteet...

1 Tieto- ja viestintäteknologian opetuskäytön tavoitteet Yhteiset tavoitteet Peruskoulun tavoitteet Lukion tavoitteet... 1 Tieto- ja viestintäteknologian opetuskäytön tavoitteet... 1 1.1 Yhteiset tavoitteet... 1 1.2 Peruskoulun tavoitteet... 1 1.3 Lukion tavoitteet... 1 1.4 Aikuislukion tavoitteet... 2 2 Tvt-projektit...

Lisätiedot

Tabletit opetuskäytössä - työpaja

Tabletit opetuskäytössä - työpaja Tabletit opetuskäytössä - työpaja Maakunnallinen lukioveso 27.10.2012 Markus Maunula, FM Centria ammattikorkeakoulu Mitä ovat tabletit? Tabletit opetuksessa Kolme ekosysteemia Sovellukset Sisältö ipad

Lisätiedot

eops ja TVT-taidot perusopetuksen tulevassa opetussuunnitelmassa

eops ja TVT-taidot perusopetuksen tulevassa opetussuunnitelmassa eops ja TVT-taidot perusopetuksen tulevassa opetussuunnitelmassa Jari Halonen, KL tvt-koordinaattori eops3.0 hankevastaava jari.halonen@ylojarvi.fi Jari Halonen 1 1. Ops muuttuu, muuttuuko koulun kulttuuri

Lisätiedot

Sosiaalinen media kivi- ja teräsrakentamisen ammatillisessa koulutuksessa

Sosiaalinen media kivi- ja teräsrakentamisen ammatillisessa koulutuksessa Sosiaalinen media kivi- ja teräsrakentamisen ammatillisessa koulutuksessa 1- vaihe Tammi 2010 touko 2011, toteutuma sekä 2-vaiheen suunnitelma Raahen ammattiopisto Aija Keski-Korsu Sisältö Osallistuminen

Lisätiedot

Monialaisten oppimiskokonaisuuksien arviointi on yhteistyötä

Monialaisten oppimiskokonaisuuksien arviointi on yhteistyötä Monialaisten oppimiskokonaisuuksien arviointi on yhteistyötä Leena-Maija Niemi vararehtori, OPS-koordinaattori Kasavuoren koulu, vl7-9 29.11.2016 Oppijasta kasvaa vuorovaikutukseen kykenevä ja osallistuva,

Lisätiedot

3. Tutkimuspaketti: Mobiili sisällöntuotanto

3. Tutkimuspaketti: Mobiili sisällöntuotanto 3. Tutkimuspaketti: Mobiili sisällöntuotanto Marja-Riitta Kotilainen Projektitutkija/Optek-hanke Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Mobiiliopiskelu ja sisällöntuotanto Mobiilius: tietoa voidaan vastaanottaa

Lisätiedot

KOHTI UUTTA OPPIMISTA - VANTAAN TABLETTI-HANKINTA JA SEN HYÖDYNTÄMINEN OPPIMISESSA

KOHTI UUTTA OPPIMISTA - VANTAAN TABLETTI-HANKINTA JA SEN HYÖDYNTÄMINEN OPPIMISESSA KOHTI UUTTA OPPIMISTA - VANTAAN TABLETTI-HANKINTA JA SEN HYÖDYNTÄMINEN OPPIMISESSA Perusopetuksen johtaja Ilkka Kalo & kehittämispäällikkö Paula Järnefelt Tulevaisuuden koulu 16.4.2015 Tällä hetkellä Vantaalla

Lisätiedot

Pilvipalveluiden toimintaperiaatteen kuvaus - eräs toteutusmalli

Pilvipalveluiden toimintaperiaatteen kuvaus - eräs toteutusmalli Pilvipalveluiden toimintaperiaatteen kuvaus - eräs toteutusmalli - Opettajien koulutus Tornion yhteislyseon lukiossa 20.2. ja 22.2.2012 Marko Kaarlela - Tätä tiedostoa saa vapaasti levittää, kopioida,

Lisätiedot

TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN OPETUSKÄYTTÖ JA SUKUPUOLI. Ella Kiesi Opetushallitus

TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN OPETUSKÄYTTÖ JA SUKUPUOLI. Ella Kiesi Opetushallitus TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN OPETUSKÄYTTÖ JA SUKUPUOLI Ella Kiesi Opetushallitus Tieto ja viestintätekniikkataidot kouluissa Valtakunnalliset opetussuunnitelmien perusteet lähtökohtana Tieto- ja viestintätekniikalla

Lisätiedot

Sosiaalisen median päivä 6.5.2010. Toriesitykset klo 13 15

Sosiaalisen median päivä 6.5.2010. Toriesitykset klo 13 15 Sosiaalisen median päivä 6.5.2010 Toriesitykset klo 13 15 Mitä on virtuaalimaailma käytännössä? Mitä siellä voi tehdä? Miten minä voisin hyödyntää virtuaalimaailmaa omassa opetuksessani? Sosiaalisen median

Lisätiedot

Oriveden kielipolku ja Kikatus kielihankkeiden verkosto

Oriveden kielipolku ja Kikatus kielihankkeiden verkosto Oriveden kielipolku ja Kikatus kielihankkeiden verkosto Tiina Sarisalmi Kielenopetuksen varhentamis- ja kehittämishankkeiden aloitusseminaari 15.5.2017 Helsinki Tekeminen ja toteutus Oriveden kielipolku

Lisätiedot

Mietteitä verkkokurssin pitämisestä. Jarkko Lehmuskenttä Tietotekniikan opettaja Turun sivistystoimialan hallinto Suunnittelu- ja kehittämispalvelut

Mietteitä verkkokurssin pitämisestä. Jarkko Lehmuskenttä Tietotekniikan opettaja Turun sivistystoimialan hallinto Suunnittelu- ja kehittämispalvelut Mietteitä verkkokurssin pitämisestä Jarkko Lehmuskenttä Tietotekniikan opettaja Turun sivistystoimialan hallinto Suunnittelu- ja kehittämispalvelut Miten tehdä verkkokurssi? Ehdottomasti tärkein: tee verkkokurssi!

Lisätiedot

TOIMINNAN HAVAINNOINTI. Kysely Orimattilan ja Myrskylän perusopetuksen opettajille syksyllä 2015

TOIMINNAN HAVAINNOINTI. Kysely Orimattilan ja Myrskylän perusopetuksen opettajille syksyllä 2015 TOIMINNAN HAVAINNOINTI Kysely Orimattilan ja Myrskylän perusopetuksen opettajille syksyllä 2015 HAVAINNOINNIN TAVOITE Kehittämistyön alkukartoitus Laadun arvioinnin työkalu kysely uusitaan vuosittain Uuden

Lisätiedot

Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE. Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta:

Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE. Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta: Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv. 2018-2019 ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta: Tervetuloa arviointikeskusteluun! Arviointikeskustelun tehtävänä on ohjata ja kannustaa

Lisätiedot

Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet

Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet Piirros Mika Kolehmainen Haukiputaan koulun 5. luokan valinnaiset aineet A2- kieli (2 h) saksa ranska ruotsi Liikunnan syventävä (2h) Musiikin syventävä

Lisätiedot

OPS2016 Monialaisia oppimiskokonaisuuksia kohti. Leena-Maija Niemi apulaisrehtori Kasavuoren koulu 19.10.2015

OPS2016 Monialaisia oppimiskokonaisuuksia kohti. Leena-Maija Niemi apulaisrehtori Kasavuoren koulu 19.10.2015 OPS2016 Monialaisia oppimiskokonaisuuksia kohti Leena-Maija Niemi apulaisrehtori Kasavuoren koulu 19.10.2015 Kasavuoren koulu on peruskoulu Kauniaisissa, vuosiluokat 7-9 340 oppilasta ja 35 opettajaa Kolme

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteiden laadinta yleissivistävässä koulutuksessa Opetusneuvos Irmeli Halinen OPETUSHALLITUS

Opetussuunnitelman perusteiden laadinta yleissivistävässä koulutuksessa Opetusneuvos Irmeli Halinen OPETUSHALLITUS Opetussuunnitelman perusteiden laadinta yleissivistävässä koulutuksessa 14.02.2011 Opetusneuvos Irmeli Halinen OPETUSHALLITUS Opetussuunnitelman perusteiden uudistamistyö Opetussuunnitelman perusteiden

Lisätiedot

Kiina on POP! Yanzu- ja POP kiinaa -hankkeiden yhteisseminaari

Kiina on POP! Yanzu- ja POP kiinaa -hankkeiden yhteisseminaari Kiina on POP! Yanzu- ja POP kiinaa -hankkeiden yhteisseminaari Hotel Arthur 9.5.2014 Vaskivuoren lukion rehtori Eira Kasper Hankekoordinaattori Veli-Matti Palomäki YANZU 言 祖 Kiinan kieltä lukioissa Kansainvälistymisen

Lisätiedot

Suomen kielen oppija opetusryhmässäni OPH

Suomen kielen oppija opetusryhmässäni OPH Suomen kielen oppija opetusryhmässäni OPH 2017-2018 Opettajankoulutuslaitoksen Sat@Oppi järjestää yhteistyössä opettajankoulutuslaitoksen Rauman ja Turun yksiköiden kanssa perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Sosiaalinen media kivi- ja teräsrakentamisen ammatillisessa koulutuksessa

Sosiaalinen media kivi- ja teräsrakentamisen ammatillisessa koulutuksessa Sosiaalinen media kivi- ja teräsrakentamisen ammatillisessa koulutuksessa Raahen ammattiopisto Vaiheen 2 suunnitelma Toteutuksesta vastaa: Juha Mäntykangas ja Aija Keski-Korsu. Terästakentaminen Opiskelijaryhmä

Lisätiedot

Lukuvuoden aloitusseminaari ISO verstas Kuopio 27.8.2015 Petri Lounaskorpi petri.lounaskorpi@konnevesi.fi

Lukuvuoden aloitusseminaari ISO verstas Kuopio 27.8.2015 Petri Lounaskorpi petri.lounaskorpi@konnevesi.fi Mitä kuuluu Konneveden lukion opetukseen? Lukuvuoden aloitusseminaari ISO verstas Kuopio 27.8.2015 Petri Lounaskorpi petri.lounaskorpi@konnevesi.fi Lauri Pirkkalainen Lauri Pirkkalainen KONNEVEDEN KUNTA

Lisätiedot

oppilaan kiusaamista kotitehtävillä vai oppimisen työkalu?

oppilaan kiusaamista kotitehtävillä vai oppimisen työkalu? Oppimispäiväkirjablogi Hannu Hämäläinen oppilaan kiusaamista kotitehtävillä vai oppimisen työkalu? Parhaimmillaan oppimispäiväkirja toimii oppilaan oppimisen arvioinnin työkaluna. Pahimmillaan se tekee

Lisätiedot

Romanioppilaan perusopetuksen tukeminen hankkeen tulokset. Raimo Salo, Oulun kaupungin opetustoimi

Romanioppilaan perusopetuksen tukeminen hankkeen tulokset. Raimo Salo, Oulun kaupungin opetustoimi Romanioppilaan perusopetuksen tukeminen hankkeen tulokset Raimo Salo, Oulun kaupungin opetustoimi Romanioppilaan perusopetuksen tukeminen Elokuu 2008 joulukuu 2011 Opetushallituksen rahoitus Oulun kaupungin

Lisätiedot

Rakennetaan yhdessä verkkokurssi Pulkkilan peruskoulu, modulikoulu, Mäkeläntie 2, Pulkkila

Rakennetaan yhdessä verkkokurssi Pulkkilan peruskoulu, modulikoulu, Mäkeläntie 2, Pulkkila Rakennetaan yhdessä verkkokurssi 14.12.2016 Pulkkilan peruskoulu, modulikoulu, Mäkeläntie 2, 92600 Pulkkila Verkko-opetuksen äärellä TVT-strategia opetuksen kehittämisen tukena Verkko-oppimisen pedagogiset

Lisätiedot

Munkkiniemen ala-aste

Munkkiniemen ala-aste Munkkiniemen ala-aste Mikä on ops? Opetuksen järjestämistä ohjaava suunnitelma Määrittelee: Mitä opiskellaan Miten paljon oppitunteja käytetään Miten opiskellaan Miten arvioidaan Uusitaan n. 10v. välein

Lisätiedot

TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN OPETUSKÄYTÖN OSAAMINEN (7-9 lk.) OSAAMISEN KEHITTÄMISTARVEKARTOITUS

TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN OPETUSKÄYTÖN OSAAMINEN (7-9 lk.) OSAAMISEN KEHITTÄMISTARVEKARTOITUS 1/5 Koulu: Yhteisön osaamisen kehittäminen Tämä kysely on työyhteisön työkalu osaamisen kehittämistarpeiden yksilöimiseen työyhteisön tasolla ja kouluttautumisen yhteisölliseen suunnitteluun. Valtakunnallisen

Lisätiedot

Kenelle? Opettajat ja koulun muu henkilöstö esi- ja perusopetuksessa, lukiossa ja ammatillisessa peruskoulutuksessa

Kenelle? Opettajat ja koulun muu henkilöstö esi- ja perusopetuksessa, lukiossa ja ammatillisessa peruskoulutuksessa etwinning 7.10.2009 Mikä etwinning on? Komission hanke, jolla halutaan antaa mahdollisimman monille opettajille ja oppilaille mahdollisuus tutustua ja työskennellä muiden EU-maiden oppilaiden kanssa tieto-

Lisätiedot

Valinnaiset aineet Paulaharjussa

Valinnaiset aineet Paulaharjussa Valinnaiset aineet Paulaharjussa 2016-2017 30.3.2016 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä 1) Valinnaisten aineiden laajuus: 1 vvt sanallinen arviointi 38 tuntia > ei mennä kovin syvälle, opettajien osaaminen

Lisätiedot

Oppimisen arviointi uusissa oppimisympäristöissä

Oppimisen arviointi uusissa oppimisympäristöissä Oppimisen arviointi uusissa oppimisympäristöissä Lehtori Sanna Ruhalahti, HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu Oppimisen arviointi Tavoite on, että opiskelija tietää, mitä osaa ja mitä hänen on vielä

Lisätiedot

KOULUTUSTARVEKYSELYN TULOKSET

KOULUTUSTARVEKYSELYN TULOKSET KOULUTUSTARVEKYSELYN TULOKSET Tieto- ja viestintätekniikan opetuskäyttö Keski- Pohjanmaan toisen asteen yhteistyöverkoston oppilaitoksissa Johanna Kattilakoski Toisen asteen koordinaattori helmikuu 2012

Lisätiedot

Tietoyhteiskuntaosaamista kouluille Selänteellä. TVT osaamiskartoituksen tuloksia

Tietoyhteiskuntaosaamista kouluille Selänteellä. TVT osaamiskartoituksen tuloksia Tietoyhteiskuntaosaamista kouluille Selänteellä TVT osaamiskartoituksen tuloksia Kyselyn toteutuksesta Kysely toteutettiin OPEKA työkalulla syksyllä 2013 Selänteen alueella sekä Nivalan Ylivieskan seutukunnassa

Lisätiedot

ECA - EduCloud-allianssi. Äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen foorumi

ECA - EduCloud-allianssi. Äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen foorumi ECA - EduCloud-allianssi Äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen foorumi 4.8.2015 EduCloud-allianssi opetus- ja kulttuuriministeriön alulle panema hanke avoimen koulutuspilvipalvelun standardin toteuttamiseksi

Lisätiedot

Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen

Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen Tiina Tähkä tiina.tahka@oph.fi MAOL Pori 6.10.2012 1 Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen

Lisätiedot

Sormitietokoneet alkuopetuksessa pintaselailua vai syvällistä oppimista?

Sormitietokoneet alkuopetuksessa pintaselailua vai syvällistä oppimista? Sormitietokoneet alkuopetuksessa pintaselailua vai syvällistä oppimista? ITK2012 Call for papers vaihe Sari Muhonen, luokanopettaja, Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu Ari Myllyviita, hankekoordinaattori,

Lisätiedot

OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet

OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet Kiviniemen ja Takkurannan koulujen valinnaisaineet sekä ohjeet valinnan suorittamiseen Wilmassa lukuvuotta 2016-2017 varten Piirros Mika Kolehmainen Valinnaisuus perusopetuksessa

Lisätiedot

Koulutuksen sähköisten palveluiden kehittäminen kuntien ja valtion yhteistyönä. Tuula Haatainen, varatoimitusjohtaja

Koulutuksen sähköisten palveluiden kehittäminen kuntien ja valtion yhteistyönä. Tuula Haatainen, varatoimitusjohtaja Koulutuksen sähköisten palveluiden kehittäminen kuntien ja valtion yhteistyönä Tuula Haatainen, varatoimitusjohtaja Yhteinen tahtotila oppilaat hallitsevat tieto- ja viestintätekniikkaa teknologia on läsnä

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro. Virtuaaliopetuksen päivät 02.12.2013

Kommenttipuheenvuoro. Virtuaaliopetuksen päivät 02.12.2013 Kommenttipuheenvuoro Virtuaaliopetuksen päivät 02.12.2013 Jari Halonen, KL tvt.-koordinaattori eops3.0 hankevastaava jari.halonen@ylojarvi.fi 1 Kommentit: OPS 2016 1. Ops muuttuu, muuttuuko koulun kulttuuri

Lisätiedot

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna 2016-2017 Piirros Mika Kolehmainen Aseman koulun valinnaisuudesta info-tilaisuus 4.-5. lkn huoltajille ja oppilaille 6.4 klo 18 valinnat tehdään huoltajan WILMAssa

Lisätiedot

Koulutusjohtamisen instituutti

Koulutusjohtamisen instituutti OSAAVA FORUM 2015 OPPIMISEN JA OSAAMISEN KOKONAISARKKITEHTUURI KESKI-SUOMESSA: JOHTAMINEN JA ARVIOINTI 13.11.2015 JYVÄSKYLÄ Mika Risku, Instituutin esimies Koulutusjohtamisen instituutti, Jyväskylän yliopisto

Lisätiedot

Helsingin Kielitivoli Viehko. Työkalupakkeja kieltenopettajille. Kielitivoli-koordinaattorien koulutus, Scandic Continental 9.-10.5.

Helsingin Kielitivoli Viehko. Työkalupakkeja kieltenopettajille. Kielitivoli-koordinaattorien koulutus, Scandic Continental 9.-10.5. (Kuvan paikka) Helsingin Kielitivoli Viehko Työkalupakkeja kieltenopettajille Annamari Kajasto, projektisuunnittelija Kielitivoli-koordinaattorien koulutus, Scandic Continental 9.-10.5.2011 11.5.2011 Tekijä

Lisätiedot

Koulu 3.0. Sosiaalisen median hyödyntäminen perusopetuksessa

Koulu 3.0. Sosiaalisen median hyödyntäminen perusopetuksessa Koulu 3.0 Sosiaalisen median hyödyntäminen perusopetuksessa Tavoitteet Keskeisenä tavoitteena on etsiä ja löytää pedagogisesti perusteltuja ratkaisuja sosiaalisen median välineiden ja ohjelmistojen hyödyntämiseen

Lisätiedot

ehipsu Jyväskylässä Merja Hautakangas Teijo Paananen päiväkodin johtajat ehipsu- koordinaattorit

ehipsu Jyväskylässä Merja Hautakangas Teijo Paananen päiväkodin johtajat ehipsu- koordinaattorit ehipsu Jyväskylässä Merja Hautakangas Teijo Paananen päiväkodin johtajat ehipsu- koordinaattorit ehipsu hanke ehipsu eskarin tulevaisuusnäyttö - hanke vuosina 2013-2014 OPH:n rahoitus laitehankintoihin

Lisätiedot

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Painopistealueet Kivijalka: Turvallinen oppisympäristö Yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen Kannustava ilmapiiri

Lisätiedot

Yhteisöllisen osaamisen, vertaistyöskentelyn ja mentoroinninuudet mahdollisuudet

Yhteisöllisen osaamisen, vertaistyöskentelyn ja mentoroinninuudet mahdollisuudet Yhteisöllisen osaamisen, vertaistyöskentelyn ja mentoroinninuudet mahdollisuudet TIEKE Vaikuta ja vaikutu osaamisen sallittu jakaminen -seminaari 27.9.2012 Helsingin Musiikkitalo Leena Vainio, tutkimusjohtaja,

Lisätiedot

Oulujoen koulu Tulevaisuuden koulu -projekti

Oulujoen koulu Tulevaisuuden koulu -projekti Oulujoen koulu Tulevaisuuden koulu -projekti Miksi lähdettiin l mukaan Tulevaisuuden koulu projektiin? Ritaharjuun valmistuva monitoimitalo 2010 (School of the Future-hanke) Oulun opetustoimi julisti haun

Lisätiedot

eops 27.2.2013 Opetusneuvos Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS

eops 27.2.2013 Opetusneuvos Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS eops 27.2.2013 Opetusneuvos Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS 1 http://www.oph.fi/ops2016 Etusivun uutiset Tavoitteet Aikataulu Työryhmät Paikallisen työn tuki Luonnokset Blogi

Lisätiedot

23.9.2013 Aki Puustinen / Muuramen lukio

23.9.2013 Aki Puustinen / Muuramen lukio MAOL syyskoulutuspäivät 5.10.2013 Ipadit opetuksessa ja johtamisessa Aki Puustinen FM (historia, yhteiskuntaoppi ja yrittäjyys) Muuramen lukion rehtori Tiimitehdas Oy toimitusjohtaja Y-love Yrittäjyyslukioverkoston

Lisätiedot

Arviointikäytänteet: suosituksia ja tuloksia

Arviointikäytänteet: suosituksia ja tuloksia Arviointikäytänteet: suosituksia ja tuloksia Oppimisen ja osaamisen arviointi perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Sirpa Orell ja Marja Tamm Kehittämissuositus: Arviointia tulee monipuolistaa Opettajien

Lisätiedot

Miten hyödyntää sosiaalista mediaa tehokkaasti

Miten hyödyntää sosiaalista mediaa tehokkaasti Tiedepuisto // Sähäkkä-hanke Miten hyödyntää sosiaalista mediaa tehokkaasti mainonta markkinointi rekrytointi Santeri Lanér, VTM Tietotekniikan ammattilainen vuodesta 1996 Yrittäjänä ja konsulttina vuodesta

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016 Raahe 3.3.2016 Laura Rahikkala liikunnanopettaja OPS 2016 HAASTE MAHDOLLISUUS HYPPY JOHONKIN UUTEEN OPS UUDISTUKSEN KESKEISIÄ LÄHTÖKOHTIA PEDAGOGINEN UUDISTUS -> Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan,

Lisätiedot

InnoOmnia. Toisin nähden, toisin tehden toisin sanoen. Uusia tuulia opetukseen. Mervi Jansson

InnoOmnia. Toisin nähden, toisin tehden toisin sanoen. Uusia tuulia opetukseen. Mervi Jansson InnoOmnia Toisin nähden, toisin tehden toisin sanoen. Uusia tuulia opetukseen. Mervi Jansson Mikä on InnoOmnia? Yrittäjien, opiskelijoiden ja omnialaisten kohtauspaikka. Omnian kehittämisyksikkö, jossa

Lisätiedot

DIGITAALISEN OPPIMATERIAALIN KÄYTTÖ JA SAATAVUUS, mitä, mistä ja miten. Ella Kiesi Opetushallitus

DIGITAALISEN OPPIMATERIAALIN KÄYTTÖ JA SAATAVUUS, mitä, mistä ja miten. Ella Kiesi Opetushallitus DIGITAALISEN OPPIMATERIAALIN KÄYTTÖ JA SAATAVUUS, mitä, mistä ja miten Ella Kiesi Opetushallitus Tietotekniikan opetuskäytön määrä Suomessa Suomi tietotekniikan opetuskäytön määrässä Eurooppalaisessa mittakaavassa

Lisätiedot

Lappeenrannan kaupungin kasvatusja opetustoimen tieto ja viestintätekniikan opetuskäytön strategia

Lappeenrannan kaupungin kasvatusja opetustoimen tieto ja viestintätekniikan opetuskäytön strategia Lappeenrannan kaupungin kasvatusja opetustoimen tieto ja viestintätekniikan opetuskäytön strategia Visio etaitoa kalastamassa tietoa ja taitoa hyvillä toimintamalleilla, verkoilla ja välineillä Rohkeus

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin kasvun ja oppimisen toimintaperiaatteet ja kehittämisen tavoitteet vuosille

Jyväskylän kaupungin kasvun ja oppimisen toimintaperiaatteet ja kehittämisen tavoitteet vuosille Jyväskylän kaupungin kasvun ja oppimisen toimintaperiaatteet ja kehittämisen tavoitteet vuosille 2016-2020 Minusta ja meistä tulee jotain. KuntaKesu on kehittämisprosessi, joka on ohjaava johtamisen työkalu

Lisätiedot

Äidinkielen ja kirjallisuuden syventävä kurssi

Äidinkielen ja kirjallisuuden syventävä kurssi Äidinkielen ja kirjallisuuden syventävä kurssi Kurssilla monipuolistetaan ja syvennetään äidinkielen oppimista. Oppilaat pääsevät valitsemaan itseään kiinnostavia aiheita, esimerkiksi ilmaisutaitoa/draamaa,

Lisätiedot

Leena Nuutila & Eija Honkanen Haaga-Helia AOKK. Tämä teos on lisensoitu Creative Commons Nimeä-JaaSamoin 3.0 Ei sovitettu -lisenssillä.

Leena Nuutila & Eija Honkanen Haaga-Helia AOKK. Tämä teos on lisensoitu Creative Commons Nimeä-JaaSamoin 3.0 Ei sovitettu -lisenssillä. Leena Nuutila & Eija Honkanen Haaga-Helia AOKK Tämä teos on lisensoitu Creative Commons Nimeä-JaaSamoin 3.0 Ei sovitettu -lisenssillä. Suomenkielen oppiminen ja oppimisvaikeudet Tämä on otsikkodia, kirjoita

Lisätiedot

SOME opetuskäytössä blogin käyttö opetuksessa

SOME opetuskäytössä blogin käyttö opetuksessa SOME opetuskäytössä blogin käyttö opetuksessa TIES462 Virtuaaliset oppimisympäristöt-kurssi Sanna Kainulainen 2014 Miksi tämä aihe? SOMEn käyttö on yleistynyt Miksi SOMEn käyttö kouluissa ja oppilaitoksissa

Lisätiedot

Lohjan OPS2016- prosessi

Lohjan OPS2016- prosessi Lohjan OPS2016- prosessi Lukuvuosi 2012-2013 lokakuu Sivistysjohtaja asettaa opetussuunnitelman ohjausryhmän, ohjausryhmä aloittaa työnsä Sivistysjohtaja, ohjausryhmän jäsenet Sähköinen Google Drive alusta

Lisätiedot

Ei raportteja roskiin

Ei raportteja roskiin Ei raportteja roskiin Wikit ja blogit opetuksessa Sosiaalinen media koulutuksessa Tietotekniikan liitto - Helia 2006-11-16 Ei raportteja roskiin Vanha ja uusi tapa Käytännön kokemuksia Lisenssit Tekniikka

Lisätiedot

Learning by doing tekemällä ammatin oppiminen, pedagogiikan kehittämishanke

Learning by doing tekemällä ammatin oppiminen, pedagogiikan kehittämishanke Learning by doing tekemällä ammatin oppiminen, pedagogiikan kehittämishanke 2 Pedagoginen kehittäminen Ilmiöperusteinen oppiminen Learnig by doing tekemällä oppiminen Kokemuksellinen oppiminen 3 Toteuttajataho

Lisätiedot

Kansallinen tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön suunnitelma. Virtuaaliopetuksen päivät 2010 Kaisa Vähähyyppä OPH

Kansallinen tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön suunnitelma. Virtuaaliopetuksen päivät 2010 Kaisa Vähähyyppä OPH Kansallinen tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön suunnitelma Virtuaaliopetuksen päivät 2010 Kaisa Vähähyyppä OPH Tieto- ja viestintätekniikka oppimisen voimavarana - koko maailma oppilaan ulottuvilla

Lisätiedot

ALUEELLINEN TVT - HANKE 2011 2015 Tieto- ja viestintätekniikka opetuksen ja oppimisen tukena Harri Luttinen

ALUEELLINEN TVT - HANKE 2011 2015 Tieto- ja viestintätekniikka opetuksen ja oppimisen tukena Harri Luttinen ALUEELLINEN TVT - HANKE 2011 2015 Tieto- ja viestintätekniikka opetuksen ja oppimisen tukena Harri Luttinen KUUMA - seutu muodostuu pääkaupunkiseudun ympärillä sijaitsevista 10 kehyskunnasta. KUUMA - seutuun

Lisätiedot

Pedagogiset iltapäivät

Pedagogiset iltapäivät Pedagogiset iltapäivät Tieto- ja viestintätekniikka oppimisessa https://peda.net/jyvaskyla/ict/ohjaus https://peda.net/jyvaskyla/ict/koulutusmateriaalit/palokka 4.2.2015 1 OPS2016 Tieto- ja viestintäteknologinen

Lisätiedot

Näin oppiminen muuttuu Helsingissä

Näin oppiminen muuttuu Helsingissä Näin oppiminen muuttuu Helsingissä 1. Koulu opettaa tulevaisuuden taitoja ja laaja-alaista osaamista 1. Koulu opettaa tulevaisuuden taitoja Uusi koulu rohkaisee kokeilemaan uutta ja iloitsemaan oppimisesta.

Lisätiedot

Kirjautuminen ja tunnukset Kirjavälityksen kautta! Elisa Hurmerinta!

Kirjautuminen ja tunnukset Kirjavälityksen kautta!  Elisa Hurmerinta! Kirjautuminen ja tunnukset Kirjavälityksen kautta! http://opetusaineistot.fi! Digirepun käyttöönotto Tunnukset ja kirjautuminen! Koulusihteeri saa Kirjavälitykseltä tunnukset opetusaineistot.fi -sivustolle

Lisätiedot

Digitalisaatio opettajan apuna ja oppilaan innostajana

Digitalisaatio opettajan apuna ja oppilaan innostajana Digitalisaatio opettajan apuna ja oppilaan innostajana Viisi keskeistä trendiä Kirsi Harra-Vauhkonen Toimitusjohtaja, Sanoma Pro Educa 26.1.2018 @kirsi_k @SanomaPro #digioppiminen Tarjoamme oppimisen ja

Lisätiedot

Yhtenäisperuskoulu 1-9 Koulu aloitti toimintansa 2008 koulua suunniteltaessa tavoiteltiin joustavia tiloja ja läpinäkyvyyttä 1016 oppilasta, koulu

Yhtenäisperuskoulu 1-9 Koulu aloitti toimintansa 2008 koulua suunniteltaessa tavoiteltiin joustavia tiloja ja läpinäkyvyyttä 1016 oppilasta, koulu Perustietoja Yhtenäisperuskoulu 1-9 Koulu aloitti toimintansa 2008 koulua suunniteltaessa tavoiteltiin joustavia tiloja ja läpinäkyvyyttä 1016 oppilasta, koulu kasvaa voimakkaasti 846 oppilasta 1-6 luokilla,

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Kauniainen 2016

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Kauniainen 2016 Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Kauniainen 2016 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat Kauniaisissa 2. Toimintakulttuuri 3. Opetuksen tavoitteet ja keskeiset sisällöt

Lisätiedot

TEHTÄVÄOHJEET YMPÄRISTÖLUPAUKSET

TEHTÄVÄOHJEET YMPÄRISTÖLUPAUKSET TEHTÄVÄOHJEET YMPÄRISTÖLUPAUKSET HIP HIP HURRAA! 1. 2. Selvisitte viimeiseen koitokseen! Meitä harmittaa, että hauskuus on pian ohi - mutta emme malta odottaa, mitä kaikkea saatte aikaan tämän viimeisen

Lisätiedot

Valtakunnallinen koulututkimus koulujen valmiudesta ja käytännöistä oppilaiden internetin käytön tukemisessa

Valtakunnallinen koulututkimus koulujen valmiudesta ja käytännöistä oppilaiden internetin käytön tukemisessa Valtakunnallinen koulututkimus koulujen valmiudesta ja käytännöistä oppilaiden internetin käytön tukemisessa 1 Tutkimuksen tavoite Tämän kyselytutkimusprojektin tavoitteena oli selvittää suomalaisten peruskoulujen

Lisätiedot

O365: TEAMS. Oppimisympäristö työskentelyyn, tehtävien antoon ja palauttamiseen sekä arviointiin.

O365: TEAMS. Oppimisympäristö työskentelyyn, tehtävien antoon ja palauttamiseen sekä arviointiin. O365: TEAMS Oppimisympäristö työskentelyyn, tehtävien antoon ja palauttamiseen sekä arviointiin. Mihin Teamsia voi käyttää Viestintäkanava Keskustelualusta Tehtävien antaminen oppilaille Tehtävien palauttaminen:

Lisätiedot

Kielten uudet opetussuunnitelmat - eväitä laatijoille ja toteuttajille

Kielten uudet opetussuunnitelmat - eväitä laatijoille ja toteuttajille Paasitorni 24.11.2016 Kielten uudet opetussuunnitelmat - eväitä laatijoille ja toteuttajille Työpaja B, Perusopetus Terhi Seinä, Annamari Kajasto Paasitorni 24.11.2016 Työpajan sisältö 14.30 Alkusanat,

Lisätiedot

Opas koulujen VALO-hankintaan. Elias Aarnio Avoimet verkostot oppimiseen -hanke Educoss Innopark Oy

Opas koulujen VALO-hankintaan. Elias Aarnio Avoimet verkostot oppimiseen -hanke Educoss Innopark Oy Opas koulujen VALO-hankintaan Elias Aarnio Avoimet verkostot oppimiseen -hanke Educoss Innopark Oy Mikä ihmeen VALO? VALO = vapaat ja avoimen lähdekoodin ohjelmistot Kyse on siis Open Sourcesta eli vapaista

Lisätiedot

Ari Haasio Yliopettaja, YTL, FM Seinäjoen ammattikorkeakoulu

Ari Haasio Yliopettaja, YTL, FM Seinäjoen ammattikorkeakoulu Ari Haasio Yliopettaja, YTL, FM Seinäjoen ammattikorkeakoulu Kannattaako vaivautua? Lisää Töitä Uusia välineitä opeteltavaksi Aikaa palaa opetuksen suunnitteluun Omien kokemusteni mukaan sosiaalisen median

Lisätiedot

Venäjän kieli ja TVT:n käyttömahdollisuudet

Venäjän kieli ja TVT:n käyttömahdollisuudet Venäjän kieli ja TVT:n käyttömahdollisuudet Taina Salonen Oppimistulosten arviointiin venäjän kielessä osallistuneiden koulujen välillä oli suuria eroja tieto- ja viestintätekniikan käytössä, autenttisen

Lisätiedot

Sosiaalisen ja yhteisöllisen median hyödyntäminen ja käyttäminen marata-alan koulutuksessa

Sosiaalisen ja yhteisöllisen median hyödyntäminen ja käyttäminen marata-alan koulutuksessa Sosiaalisen ja yhteisöllisen median hyödyntäminen ja käyttäminen marata-alan koulutuksessa Myötätuulessa toimintaa ja tuloksia ammatilliseen koulutukseen 19-21.3.2012 OPH seminaari Riitta Karusaari Koulutuspäällikkö

Lisätiedot

Dynamo-koulutus 7.5.2014 Omat laitteet oppimisessa

Dynamo-koulutus 7.5.2014 Omat laitteet oppimisessa Dynamo-koulutus 7.5.2014 Omat laitteet oppimisessa Käsitteitä BYOD - Bring Your Own Device CYOD - Choose Your Own Device MDM - Mobile Device Management Pilvipalvelut TAVOITE: Omnia tekee ratkaisuja ja

Lisätiedot

Sosiaalinen verkosto musiikinopetuksessa

Sosiaalinen verkosto musiikinopetuksessa Sosiaalinen verkosto musiikinopetuksessa Miikka Salavuo Teknodida 2008 Onko oppiminen tuote vai prosessi? Kuka määrittelee mitä opitaan? Mikä on tiedon merkitys ja tietokäsitys? Mikä on yhteisön rooli?

Lisätiedot

Kenelle? Opettajat ja koulun muu henkilöstö esi- ja perusopetuksessa, lukiossa ja ammatillisessa peruskoulutuksessa

Kenelle? Opettajat ja koulun muu henkilöstö esi- ja perusopetuksessa, lukiossa ja ammatillisessa peruskoulutuksessa etwinning 26.8.2011 Mikä etwinning on? Komission hanke, jolla halutaan antaa mahdollisimman monille opettajille ja oppilaille mahdollisuus tutustua ja työskennellä muiden EU-maiden kollegoiden kanssa tieto-

Lisätiedot

Lintulammen koulun valinnaiset aineet

Lintulammen koulun valinnaiset aineet Lintulammen koulun valinnaiset aineet 24.3.2016 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Jokaisen oppilaan opintoihin tulee perusopetuksen aikana sisältyä vähintään 9 vuosiviikkotuntia (vvt) valinnaisten aineiden

Lisätiedot

Oppimisympäristöhankkeiden ohjaus ja seuranta

Oppimisympäristöhankkeiden ohjaus ja seuranta Juho Helminen ja Kimmo Koskinen Oppimisympäristöhankkeiden kehittämispäivä 5.10.2009 www.edu.fi/oppimisymparistot Oppimisympäristöhankkeiden ohjaus ja seuranta Opetushallituksen oppimisympäristöjen kehittämishankkeet

Lisätiedot

10 teesiä verkko-opetuksen suunnittelusta. Leena Hiltunen Tutkijatohtori Tietotekniikan Aineenopettajankoulutus

10 teesiä verkko-opetuksen suunnittelusta. Leena Hiltunen Tutkijatohtori Tietotekniikan Aineenopettajankoulutus 10 teesiä verkko-opetuksen suunnittelusta Leena Hiltunen Tutkijatohtori Tietotekniikan Aineenopettajankoulutus Leena.r.k.Hiltunen@jyu.fi Teesi 1: Suunnittele! Aloita pienillä parannuksilla Mieti mikä on

Lisätiedot

A2-kielen valinnoista ja opetuksesta

A2-kielen valinnoista ja opetuksesta A2-kielen valinnoista ja opetuksesta A2-kieli A2-kieli alkaa 5. luokalta ja sitä opiskellaan kaksi tuntia viikossa viidennellä ja kuudennella luokalla. Opiskelu jatkuu 9. luokan loppuun saakka. Metsokankaan

Lisätiedot

Vertaisauditointi Vantaan perusopetuksessa. Merja Kuokka, perusopetuksen aluepäällikkö

Vertaisauditointi Vantaan perusopetuksessa. Merja Kuokka, perusopetuksen aluepäällikkö Vertaisauditointi Vantaan perusopetuksessa Merja Kuokka, perusopetuksen aluepäällikkö 9.11.2017 Mikä vertaisauditointi ja miksi? Auditointiprosessi Mitä opimme, mitä voisitte oppia meiltä? MK 9.11.2017

Lisätiedot

tehdä itsensä tunnetuksi aktiivisena, jäsenistään huolehtivana ja vastuunsa kantavana järjestönä.

tehdä itsensä tunnetuksi aktiivisena, jäsenistään huolehtivana ja vastuunsa kantavana järjestönä. MAOL TIEDOTTAA Liiton tavoitteena on sisäisen ja ulkoisen tiedotuksen avulla tehdä itsensä tunnetuksi aktiivisena, jäsenistään huolehtivana ja vastuunsa kantavana järjestönä. Liiton eri tiedotuskanavat

Lisätiedot

Suomalaisen koulun kehittäminen

Suomalaisen koulun kehittäminen Suomalaisen koulun kehittäminen 31.10.2016 Aulis Pitkälä, pääjohtaja Opetushallitus Yhteinen visio Tavoitteena on eheä oppimisen polku jokaiselle lapselle ja nuorelle. Suomi on maa, jossa tekee mieli oppia

Lisätiedot

Kielet näkyviin ja kuuluviin

Kielet näkyviin ja kuuluviin Kielet näkyviin ja kuuluviin lastentarhanopettajat, luokanopettajat, alaluokkien kieltenopettajat Pe 23.3.18 klo 9.00 12.30 Oulu, Kirkkotorin koulutuskeskus, Asemakatu 5 Sirpa Tenhu, Eija Ruohomäki OPH,

Lisätiedot

Tervetuloa Hannunniitun kouluun!

Tervetuloa Hannunniitun kouluun! Tervetuloa Hannunniitun kouluun! Yhdessä kulkien, matkalla kasvaen, kaikesta oppien. - Saara Mälkönen 2015- PERUSOPETUS Perusopetuksen on annettava mahdollisuus monipuoliseen kasvuun, oppimiseen ja terveen

Lisätiedot

MITEN LUKIO SIIRTYY DIGIAIKAAN? Simo Veistola Rehtori, toimitusjohtaja FT, MBA

MITEN LUKIO SIIRTYY DIGIAIKAAN? Simo Veistola Rehtori, toimitusjohtaja FT, MBA MITEN LUKIO SIIRTYY DIGIAIKAAN? Simo Veistola Rehtori, toimitusjohtaja FT, MBA Forssan yhteislyseo 500+100 opiskelijaa Täysin remontoitu rakennus Seutukunnallinen lukio Veistola: lakittanut yli 3000 ylioppilasta,

Lisätiedot

Tieto- ja viestintätekniikka opettajan arjessa. Espoon kaupunki, suomenkielinen opetus

Tieto- ja viestintätekniikka opettajan arjessa. Espoon kaupunki, suomenkielinen opetus Tieto- ja viestintätekniikka opettajan arjessa Espoon kaupunki, suomenkielinen opetus Puheenvuorojen aiheet Kansalliset tavoitteet ja tilanne Espoossa Sosiaalinen media oppimisessa Kodin ja koulun yhteistyö

Lisätiedot

A2-kielen valinnoista ja opetuksesta

A2-kielen valinnoista ja opetuksesta A2-kielen valinnoista ja opetuksesta Kielten nimitykset perusasteella ja lukiossa A-kieli (A1) on peruskoulun ensimmäinen vieras kieli, joka alkaa 2. luokalla. Oulun kaupungissa kaikki oppilaat opiskelevat

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen

Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS LUMA-seminaari 15.1.2013 1 Opetussuunnitelmatyön kokonaisuus 2 Yleissivistävän koulutuksen uudistaminen

Lisätiedot

Sosiaalinen media ja moniammatillisuus nuorille suunnatussa työssä

Sosiaalinen media ja moniammatillisuus nuorille suunnatussa työssä Sosiaalinen media ja moniammatillisuus nuorille suunnatussa työssä ArctiChildren InNet -seminaari, Rovaniemi 25.1.2012 projektisuunnittelija Anna-Laura Marjeta, Verke projektisuunnittelija Heikki Lauha,

Lisätiedot

Maahanmuuttajaoppilaan äidinkielen arviointi. Cynde Sadler

Maahanmuuttajaoppilaan äidinkielen arviointi. Cynde Sadler Maahanmuuttajaoppilaan äidinkielen arviointi Cynde Sadler Maahanmuuttajien äidinkielen arvioinnin lähtökohdat Maahanmuuttajien äidinkielen opetuksen suunnitelmat on laadittu seuraaviin kieliin: arabia,

Lisätiedot

Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue!

Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Kielivalinta Tulevaisuuden valinta: pääomaa tulevaa varten. Nykypäivänä englannin osaaminen on lähtökohta mitä kieliä valitaan sen

Lisätiedot

Arjen tietoyhteiskunta - hanke

Arjen tietoyhteiskunta - hanke Arjen tietoyhteiskunta - hanke 1 Arjen tietoyhteiskunta hanke Liikenne- ja viestintäministeriön, opetusministeriön ja Opetushallituksen yhteinen hanke vuosina 2008-2010 Tieto- ja viestintätekniikan hyödyntämistä

Lisätiedot