Kenelle? Opettajat ja koulun muu henkilöstö esi- ja perusopetuksessa, lukiossa ja ammatillisessa peruskoulutuksessa

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kenelle? Opettajat ja koulun muu henkilöstö esi- ja perusopetuksessa, lukiossa ja ammatillisessa peruskoulutuksessa"

Transkriptio

1 etwinning

2 Mikä etwinning on? Komission hanke, jolla halutaan antaa mahdollisimman monille opettajille ja oppilaille mahdollisuus tutustua ja työskennellä muiden EU-maiden kollegoiden kanssa tieto- ja viestintätekniikkaa hyödyntäen.

3 Kenelle? Opettajat ja koulun muu henkilöstö esi- ja perusopetuksessa, lukiossa ja ammatillisessa peruskoulutuksessa

4 Vuodesta 2005 Kokeiluvaihe syys-joulukuu 2004 Käynnistys tammikuussa 2005 Jatkuu vähintään vuoteen 2013 Osa Elinikäisen oppimisen ohjelmaa

5 Ketkä ovat mukana? EU-maat + Norja, Islanti, Turkki, Kroatia, Makedonia, nyt myös Sveitsi Euroopan tasolla hanketta koordinoi Eurooppalainen kouluverkko EUN Brysselissä Kussakin maassa on kansallinen tukipiste NSS Suomessa tukipiste on Opetushallitus opettajaa, 5000 aktiivista projektia Suomessa 1315 koulua, 1950 opettajaa Suomen- ja ruotsinkielinen

6 Tavoitteena on Edistää koulujen yhteistyötä verkossa osana koulun arkea Tuoda opetukseen eurooppalainen ulottuvuus Edistää kielten oppimista ja kulttuurista tietoisuutta Mahdollistaa TVT:n aidot käyttötilanteet Kehittää opettajan pedagogisia valmiuksia ja yhteistyötä

7 Miksi osallistua? mahdollistaa partnerin löytämisen, projektin luomisen ja projektin toiminnan projektin sisällöstä ja aikataulusta päättää opettaja itse ei raskasta projektinhallintaa tukee muita kansainvälisiä hankkeita maksuton

8

9 Wir, die Jugendlichen von Heute (Liceo Internazionale Linguistico & Puumalan yhteislukio) Oppilaat oppivat tuntemaan toisensa online päiväkirjan avulla ja he laativat artikkeleita, runoja, novelleja ja kriittisiä kirjoitelmia vertaillakseen omaa elämäänsä partnereidensa elämään. Kieli: saksa Projektin kesto: 2 vuotta + Päiväkirja löytyy osoitteesta

10

11 google

12 Uusia vaatimuksia koululle

13 Uusia välineita opsin toteuttamiseen

14 Uuden yhteiskunnan vaateet

15 Uudenlainen kommunikaatio

16 Uudenlaisen nuorisokulttuurin tarpeet

17 Current assets and challenges etwinning Helppo ja maksuton Luotettava ja varma Monikielinen etwinning Projektikeskeinen Yhteisöllisyys Käytäntö Koulun yhteistyön synergia Työkalut tukena Maailmanlaajuisesti tunnettu

18 Eikä maksa mitään!

19 etwinning-portaali

20 etwinning-tiimi Yrjö Hyötyniemi Mia Sandvik Kiitos!

21 etwinning-portaali

22 Opettajan työpöytä

23 Twinspace oma oppimisalusta

24 etwinning Edu.fi:ssä

25 LRE-portaali

26 Kiitos Tack

27 Haasteita ja myönteisiä kokemuksia opettajien mielipiteitä Projektin suunnittelu vie ja saa viedä aikaa (kaikki eurooppalaiset koulut työskentelevät samanaikaisesti vain 3 kuukautta vuodessa). Kyse on uudenlaisesta opettajuudesta: Millaisia ovat tulokset? Miten siirtää vastuuta opettajille? Miten selvitä tvt:n käytöstä? Autenttinen oppiminen motivoi oppilaita (kieli, tekstit verkossa ) Opetuksen kokonaisuus laajenee, kun sisältö suunnitellaan erityisen tarkkaan Tvt tulee mukaan luokkaan Opettaja löytää uusia kollegoita Lue lisää kokemuksista > Kuukauden opettaja

28 Projektiesimerkki (luokat 1 6) Our green and clean future (Haddom skola, Pernaja & Primary school of Ano Kastritsi, Grekland Teema: Tärkein tavoite on, että oppilaat tulevat tietoisiksi ympäristöuhkasta. Oppilaat oppivat myös kommunikoimaan englanniksi ja parantamaan tvt-taitojaan. Työkalut: sähköposti (mielipidetiedustelut; vertailut) Kieli: englanti ja ruotsi Projektin kesto: yksi kouluvuosi

29 Projektiesimerkki (luokat 7 9) ITC & SEN (Kumpulan koulu & Sackville School) Teema: a) Tvt:n avulla tutustutaan toiseen kouluun, kieleen ja kulttuuriin ja b) opettajat tutustuvat Englannin ja Suomen koulujärjestelmiin Työkalut: sähköposti, Skype, keskustelualueet, chatti, karhunvaihto ja flashmeeting sekä oma sanomalehti Kumpula Times Kieli: englanti Projektin kesto: jatkuva Sanomalehti Kumpula Times löytyy osoitteesta www2.edu.fi/magazinefactory/magazines/kump ulatimes/

30 Cimon kansainvälisyysohjelmat Comenius: yksilöllistä liikkuvuutta ja verkostoitumista kaikille kouluyhteisöön kuuluville oppilaitosten projektiyhteistyönä Leonardo da Vinci: ammatillisen perus-, jatko- ja täydennyskoulutuksen projektit Opintovierailut: viikon pituisia vierailuja EU ja ETA-maissa sekä Turkissa yleissivistävän ja ammatillisen koulutuksen asiantuntijoille Nordplus: Pohjoismaiden ministerineuvoston koulutusohjelma tukee liikkuvuutta, hankkeita ja verkostoja, mukana pohjoismaat ja Baltian maat

Kenelle? Opettajat ja koulun muu henkilöstö esi- ja perusopetuksessa, lukiossa ja ammatillisessa peruskoulutuksessa

Kenelle? Opettajat ja koulun muu henkilöstö esi- ja perusopetuksessa, lukiossa ja ammatillisessa peruskoulutuksessa etwinning 7.10.2009 Mikä etwinning on? Komission hanke, jolla halutaan antaa mahdollisimman monille opettajille ja oppilaille mahdollisuus tutustua ja työskennellä muiden EU-maiden oppilaiden kanssa tieto-

Lisätiedot

APULAISOPETTAJAHARJOITTELU

APULAISOPETTAJAHARJOITTELU Comenius Euroopan unionin ohjelma kouluopetukselle APULAISOPETTAJAHARJOITTELU Comenius-ohjelma Kouluopetuksen Comenius-ohjelma tarjoaa kansainvälistymismahdollisuuksia kaikille kouluyhteisöön kuuluville

Lisätiedot

Kansainvälistä ammatillista osaamista Erasmus+ ammatilliselle koulutukselle

Kansainvälistä ammatillista osaamista Erasmus+ ammatilliselle koulutukselle Kansainvälistä ammatillista osaamista Erasmus+ ammatilliselle koulutukselle Erasmus+ ammatilliselle koulutukselle Erasmus+ tukee hankkeita, jotka kehittävät ammatillista koulutusta eurooppalaisessa yhteistyössä.

Lisätiedot

Mitä Nordplus ohjelmalla on tarjota opiskelijalle?

Mitä Nordplus ohjelmalla on tarjota opiskelijalle? Opiskelijoiden liikkuvuus Pohjoismaissa seminaari 3.12.2009 Kuopio Merja Kuokkanen/Kansainväliset opiskelijapalvelut, Itä Suomen yliopisto, Joensuun kampus Mitä Nordplus ohjelmalla on tarjota opiskelijalle?

Lisätiedot

KOULUJEN YHTEISTYÖHANKKEET

KOULUJEN YHTEISTYÖHANKKEET Comenius Euroopan unionin ohjelma kouluopetukselle KOULUJEN YHTEISTYÖHANKKEET Comenius-ohjelma Kouluopetuksen Comenius-ohjelma tarjoaa kansainvälistymismahdollisuuksia kaikille kouluyhteisöön kuuluville

Lisätiedot

oppilaille ja kaikille koulussa työskenteleville.

oppilaille ja kaikille koulussa työskenteleville. etwinning on eurooppalainen kansainvälistymisen verk kotyökalu opettajille, oppilaille ja kaikille koulussa työskenteleville. Satojentuhansien opettajien joukosta löydät helposti kollegoita, joiden kanssa

Lisätiedot

Opintovierailut. Euroopan unionin. poikittaisohjelma. opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille

Opintovierailut. Euroopan unionin. poikittaisohjelma. opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille Opintovierailut Euroopan unionin poikittaisohjelma opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille Opintovierailut-ohjelma Opintovierailut on osa Elinikäisen oppimisen ohjelman poikittaisohjelmaa. Ohjelman

Lisätiedot

Elinikäisen oppimisen ohjelma - Lifelong Learning Programme, LLP

Elinikäisen oppimisen ohjelma - Lifelong Learning Programme, LLP Elinikäisen oppimisen ohjelma - Lifelong Learning Programme, LLP on Euroopan unionin koulutusohjelma, joka tarjoaa mahdollisuuksia eurooppalaiseen yhteistyöhön kaikilla koulutuksen tasoilla esikoulusta

Lisätiedot

GRUNDTVIG-ohjelma. - Tavoitteet ja kohderyhmät - Aikuiskoulutus Grundtvigissa

GRUNDTVIG-ohjelma. - Tavoitteet ja kohderyhmät - Aikuiskoulutus Grundtvigissa GRUNDTVIG-ohjelma - Tavoitteet ja kohderyhmät - Aikuiskoulutus Grundtvigissa Grundtvig-ohjelma Monialaista aikuiskoulutuksen eurooppalaista yhteistyötä useilla aikuiskoulutuksen kehittämisalueilla Tarjoaa

Lisätiedot

APULAISOPETTAJAN VASTAANOTTAMINEN

APULAISOPETTAJAN VASTAANOTTAMINEN Comenius Euroopan unionin ohjelma kouluopetukselle APULAISOPETTAJAN VASTAANOTTAMINEN Comenius-ohjelma Kouluopetuksen Comenius-ohjelma tarjoaa kansainvälistymismahdollisuuksia kaikille kouluyhteisöön kuuluville

Lisätiedot

Ohjausta palveleva eurooppalainen verkosto

Ohjausta palveleva eurooppalainen verkosto Euroguidance Ohjausta palveleva eurooppalainen verkosto Euroguidance Eurooppalainen Euroguidance-verkosto tukee ohjausalan ammattilaisia kansainväliseen liikkuvuuteen liittyvissä kysymyksissä ja vahvistaa

Lisätiedot

GRUNDTVIG. EU:n aikuiskoulutuksen ohjelma. Kansainvälinen rahoitus kulttuuriperintöhankkeille Helsinki 28.5.2010. Eija Wilen, CIMO

GRUNDTVIG. EU:n aikuiskoulutuksen ohjelma. Kansainvälinen rahoitus kulttuuriperintöhankkeille Helsinki 28.5.2010. Eija Wilen, CIMO GRUNDTVIG EU:n aikuiskoulutuksen ohjelma Kansainvälinen rahoitus kulttuuriperintöhankkeille Helsinki 28.5.2010 Eija Wilen, CIMO Ohjelman tavoitteet kehittää aikuiskoulutuksen eurooppalaista yhteistyötä

Lisätiedot

Nordplus Voksen. Nordplus. Pohjoismaiden ministerineuvoston Puiteohjelma koulutuksen alalla 2008-2011

Nordplus Voksen. Nordplus. Pohjoismaiden ministerineuvoston Puiteohjelma koulutuksen alalla 2008-2011 Nordplus Pohjoismaiden ministerineuvoston Puiteohjelma koulutuksen alalla 28-211 1 Nordplus puiteohjelma 28-211 Tukee koulutuksen yhteistyötä pohjoismaiden ja Baltian maiden kesken Tarkoituksena on vahvistaa

Lisätiedot

EU:n koulutus- ja nuorisoohjelmien

EU:n koulutus- ja nuorisoohjelmien EU:n koulutus- ja nuorisoohjelmien uusi sukupolvi 15.11.2012 Mikko Nupponen CIMO 2/2009 EU-ohjelmat ja Suomi 3/2010 Tilastoja 2011 Elinikäisen oppimisen ohjelma: 14 000 liikkuvuusjaksoa rahoitettiin Nuorisotoimintaohjelma

Lisätiedot

Koulutuksen kansainväliset rahoitusohjelmat. Kemi 3.11.2010 Annikki Pulkkinen

Koulutuksen kansainväliset rahoitusohjelmat. Kemi 3.11.2010 Annikki Pulkkinen Koulutuksen kansainväliset rahoitusohjelmat Kemi 3.11.2010 Annikki Pulkkinen Koulutusohjelmat/EU+muut EU:n LLP-ohjelmat Comenius Erasmus Leonardo da Vinci Grundtvig Poikittaisohjelma Opintovierailut Jean

Lisätiedot

Mikä ihmeen Erasmus+ 2/2009

Mikä ihmeen Erasmus+ 2/2009 Mikä ihmeen Erasmus+ 2/2009 Historiallinen perspektiivi: Pienistä ohjelmista suuriin kokonaisuuksiin 1986-1995 2000 2007 2014 Erasmus Comett Socrates Socrates Force + Comenius + Grundtvig LLP Erasmus+

Lisätiedot

Nordplus Junior. Liikkuvuutta, yhteistyöhankkeita ja verkostoja kouluopetukselle Tavoitteet ja kohderyhmät.

Nordplus Junior. Liikkuvuutta, yhteistyöhankkeita ja verkostoja kouluopetukselle Tavoitteet ja kohderyhmät. Nordplus Junior Liikkuvuutta, yhteistyöhankkeita ja verkostoja kouluopetukselle Tavoitteet ja kohderyhmät Tavoitteena vahvistaa ja kehittää kouluyhteistyötä ja luoda verkostoja ja kumppanuuksia koulujen

Lisätiedot

Erasmus+ Luova Eurooppa Kansalaisten Eurooppa 2014-2020. Mauri Uusilehto Vastaava asiantuntija

Erasmus+ Luova Eurooppa Kansalaisten Eurooppa 2014-2020. Mauri Uusilehto Vastaava asiantuntija Erasmus+ Luova Eurooppa Kansalaisten Eurooppa 2014-2020 Mauri Uusilehto Vastaava asiantuntija 19.5.2014 Erasmus+ panostaa koulutukseen, nuorisoon sekä urheiluun ja liikuntaan Erasmus+ -ohjelmabudjetti

Lisätiedot

Arvoja, asenteita, tietoa ja taitoa kansainvälisen toiminnan kautta

Arvoja, asenteita, tietoa ja taitoa kansainvälisen toiminnan kautta Arvoja, asenteita, tietoa ja taitoa kansainvälisen toiminnan kautta Kumi-instituutin syysseminaari, Nastopoli Nastola 10.11.2006 Tiina Pärnänen Kansainvälisen henkilövaihdon keskus CIMO Kansainvälisen

Lisätiedot

Nordplus- ja Erasmus+ -ohjelmat. Hilma Ruokolainen Nuoriso- ja kulttuuriyksikkö

Nordplus- ja Erasmus+ -ohjelmat. Hilma Ruokolainen Nuoriso- ja kulttuuriyksikkö Nordplus- ja Erasmus+ -ohjelmat Hilma Ruokolainen Nuoriso- ja kulttuuriyksikkö Nordplus (2012 2016) vahvistaa Pohjoismaiden välistä koulutusyhteistyötä tukea koulutuksen innovatiivisten tuotteiden, prosessien

Lisätiedot

VENÄJÄN KIELEN JA KULTTUURIN OPISKELU SUOMESSA. Lokakuu 2016 Koonnut Irma Kettunen

VENÄJÄN KIELEN JA KULTTUURIN OPISKELU SUOMESSA. Lokakuu 2016 Koonnut Irma Kettunen VENÄJÄN KIELEN JA KULTTUURIN OPISKELU SUOMESSA Lokakuu 216 Koonnut Irma Kettunen Sisällys 1. Opiskelu peruskoulussa... 3 2. Opiskelu lukiossa... 4 3. Opiskelu ammattioppilaitoksessa ja ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Etäopetuksen monet muodot

Etäopetuksen monet muodot Etäopetuksen monet muodot Erikoistutkija Minna Nummenmaa Professori Erno Leh8nen Turun yliopisto Oppimistutkimuksen keskus Ope=ajankoulutuslaitos #itkfoorumi205 www.etaopetus.fi minna.nummenmaa@utu.fi

Lisätiedot

VIERAAT KIELET PERUSOPETUKSESSA. Perusopetuksen yleisten tavoitteiden ja tuntijaon uudistustyöryhmä 20.1.2010 Anna-Kaisa Mustaparta

VIERAAT KIELET PERUSOPETUKSESSA. Perusopetuksen yleisten tavoitteiden ja tuntijaon uudistustyöryhmä 20.1.2010 Anna-Kaisa Mustaparta VIERAAT KIELET PERUSOPETUKSESSA Perusopetuksen yleisten tavoitteiden ja tuntijaon uudistustyöryhmä 20.1.2010 Anna-Kaisa Mustaparta Kieliympäristössä tapahtuneita muutoksia Englannin asema on vahvistunut,

Lisätiedot

Työharjoittelu ulkomailla. www.jyu.fi/tep

Työharjoittelu ulkomailla. www.jyu.fi/tep Työharjoittelu ulkomailla www.jyu.fi/tep Ohjelmassa tänään Rhodesnow harjoittelupaikat Työharjoitteluohjelmat ja harjoittelupaikan haku Annamari Rovamo & Muru Linjala Työelämäpalveluista Aiesec-harjoittelu

Lisätiedot

Nordplus Aikuiskoulutus 2012-2016. www.nordplusonline.org http://www.cimo.fi/ohjelmat

Nordplus Aikuiskoulutus 2012-2016. www.nordplusonline.org http://www.cimo.fi/ohjelmat Nordplus Aikuiskoulutus 2012-2016 www.nordplusonline.org http://www.cimo.fi/ohjelmat Nordplus ohjelma Koostuu seuraavista alaohjelmista: Nordplus Junior Nordplus Korkeakoulutus Nordplus Aikuiskoulutus

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen

Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS LUMA-seminaari 15.1.2013 1 Opetussuunnitelmatyön kokonaisuus 2 Yleissivistävän koulutuksen uudistaminen

Lisätiedot

3. luokan kielivalinta

3. luokan kielivalinta 3. luokan kielivalinta A2-kieli Pia Bärlund, suunnittelija Sivistyksen toimiala - Perusopetus 014-266 4889 pia.barlund@jkl.fi 1.2.2016 Yleistietoa Jyväskylässä valittavissa A2-kieleksi saksa, ranska, venäjä

Lisätiedot

Oriveden kielipolku ja Kikatus kielihankkeiden verkosto

Oriveden kielipolku ja Kikatus kielihankkeiden verkosto Oriveden kielipolku ja Kikatus kielihankkeiden verkosto Tiina Sarisalmi Kielenopetuksen varhentamis- ja kehittämishankkeiden aloitusseminaari 15.5.2017 Helsinki Tekeminen ja toteutus Oriveden kielipolku

Lisätiedot

Turku, Pori, Tampere

Turku, Pori, Tampere Ammatillisten oppilaitosten kansainväliseen, ja erityisesti EU-alueen toimintaan osallistuville ja siitä kiinnostuneille, erityisesti ATTO - aineiden opettajille Turku, Pori, Tampere Elämme kansainvälisessä

Lisätiedot

Ostoskassit pullollaan miten kehittää

Ostoskassit pullollaan miten kehittää Ostoskassit pullollaan miten kehittää opettajan valmiuksia maahanmuuttajan kohtaamisessa? Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisöss ssä 22.-23.11.2007 23.11.2007 FL Heidi Vaarala Jyväskyl skylän

Lisätiedot

Tulevaisuus haastaa opettajuuden

Tulevaisuus haastaa opettajuuden Tulevaisuus haastaa opettajuuden Peruskoulupäivät 21.11.2014 Helsinki Anneli Rautiainen Opetusneuvos, esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö Opetushallitus For learning and competence Opettajien työtyytyväisyys

Lisätiedot

Aasian ja Afrikan kielet tulivat lukion opsperusteisiin. Mitä muita muutoksia päivitys tuo mukanaan?

Aasian ja Afrikan kielet tulivat lukion opsperusteisiin. Mitä muita muutoksia päivitys tuo mukanaan? Aasian ja Afrikan kielet tulivat lukion opsperusteisiin. Mitä muita muutoksia päivitys tuo mukanaan? Paula Mattila, opetusneuvos (Anu Halvaria mukaillen) Opetushallitus Mitä tässä esityksessä: Miten tähän

Lisätiedot

Kansainvälistymistavoitteissa kaikki hyvin? Opetusneuvos Tarja Riihimäki

Kansainvälistymistavoitteissa kaikki hyvin? Opetusneuvos Tarja Riihimäki Kansainvälistymistavoitteissa kaikki hyvin? Opetusneuvos Tarja Riihimäki Missä asetetaan/kuka asettaa ammatillisen koulutuksen kehittämisen/kansainvälistymisen tavoitteet? EU EU2020 strategia, ET2020,

Lisätiedot

Nordplus Junior. Liikkuvuutta, yhteistyöhankkeita ja verkostoja kouluopetukselle. Tavoitteet. Kohderyhmät

Nordplus Junior. Liikkuvuutta, yhteistyöhankkeita ja verkostoja kouluopetukselle. Tavoitteet. Kohderyhmät Nordplus Junior Liikkuvuutta, yhteistyöhankkeita ja verkostoja kouluopetukselle Tavoitteet Vahvistaa ja kehittää kouluyhteistyötä ja luoda verkostoja ja kumppanuuksia koulujen välillä Pohjoismaissa ja

Lisätiedot

Grundtvig. Euroopan unionin. ohjelma. aikuiskoulutukselle

Grundtvig. Euroopan unionin. ohjelma. aikuiskoulutukselle Grundtvig Euroopan unionin ohjelma aikuiskoulutukselle Grundtvig-ohjelma Aikuiskoulutuksen Grundtvig-ohjelma tarjoaa kansainvälistymismahdollisuuksia kaikille aikuiskoulutuksen parissa toimiville. Ohjelman

Lisätiedot

Koulutuksen sähköisten palveluiden kehittäminen kuntien ja valtion yhteistyönä. Tuula Haatainen, varatoimitusjohtaja

Koulutuksen sähköisten palveluiden kehittäminen kuntien ja valtion yhteistyönä. Tuula Haatainen, varatoimitusjohtaja Koulutuksen sähköisten palveluiden kehittäminen kuntien ja valtion yhteistyönä Tuula Haatainen, varatoimitusjohtaja Yhteinen tahtotila oppilaat hallitsevat tieto- ja viestintätekniikkaa teknologia on läsnä

Lisätiedot

Erasmus+ -ohjelman kielivalmennustyökalut. Anni Kallio ja Sofia Lähdeniemi / CIMO TraiNet 25.11.2014

Erasmus+ -ohjelman kielivalmennustyökalut. Anni Kallio ja Sofia Lähdeniemi / CIMO TraiNet 25.11.2014 Erasmus+ -ohjelman kielivalmennustyökalut Anni Kallio ja Sofia Lähdeniemi / CIMO TraiNet 25.11.2014 Mikä Erasmus+? Erasmus+ -ohjelma 2014-2020 Vanhat ohjelmat 2007-13 Yhdeksi kokonaisuudeksi Lifelong Learning

Lisätiedot

Joensuun seudun opetussuunnitelma. Keskeiset uudistukset

Joensuun seudun opetussuunnitelma. Keskeiset uudistukset Joensuun seudun opetussuunnitelma Keskeiset uudistukset Opetussuunnitelman käyttöönotto Uuden opetussuunnitelman mukainen opetus alkaa kaikissa kouluissa 1.8.2016 Luokissa 1-6 uusi opetussuunnitelma kokonaisuudessaan

Lisätiedot

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Tietostrategiaa monimuotoisesti Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Miksi? Koska oppilaalla on oikeus monipuolisiin oppimisympäristöihin sekä TVT-taitoihin Change is voluntary but inevitable!

Lisätiedot

Nordplus Aikuiskoulutus 2012-2016. www.nordplusonline.org http://www.cimo.fi/ohjelmat

Nordplus Aikuiskoulutus 2012-2016. www.nordplusonline.org http://www.cimo.fi/ohjelmat Nordplus Aikuiskoulutus 2012-2016 www.nordplusonline.org http://www.cimo.fi/ohjelmat Nordplus ohjelma Koostuu seuraavista alaohjelmista: Nordplus Junior Nordplus Korkeakoulutus Nordplus Aikuiskoulutus

Lisätiedot

Koulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus Katse tulevaisuuteen uusi ja viihtyisä koulupäivä Paasitorni

Koulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus Katse tulevaisuuteen uusi ja viihtyisä koulupäivä Paasitorni Koulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus 4.10.2013 Katse tulevaisuuteen uusi ja viihtyisä koulupäivä Paasitorni Opetusneuvos, esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö Anneli Rautiainen

Lisätiedot

Mitä Erasmus+ tarjoaa korkeakouluille

Mitä Erasmus+ tarjoaa korkeakouluille Mitä Erasmus+ tarjoaa korkeakouluille Ammattikorkeakoulujen kielten ja viestinnän vastuuopettajapäivät 30.1.2014 Anne Siltala, CIMO anne.siltala@cimo.fi 2/2009 Erasmus+ -ohjelma Erasmus+ kattaa kaikki

Lisätiedot

European Survey on Language Competences (ESLC) EU:n komission tutkimus vieraiden kielten osaamisesta EU-maissa www.surveylang.org

European Survey on Language Competences (ESLC) EU:n komission tutkimus vieraiden kielten osaamisesta EU-maissa www.surveylang.org European Survey on Language Competences (ESLC) EU:n komission tutkimus vieraiden kielten osaamisesta EU-maissa www.surveylang.org ESLC pähkinänkuoressa PISA-tutkimusten kaltainen OECD Organization for

Lisätiedot

KIEPO-projektin kieliohjelmavaihtoehdot (suomenkieliset koulut, yksikielinen opetus)

KIEPO-projektin kieliohjelmavaihtoehdot (suomenkieliset koulut, yksikielinen opetus) Tekijä: Pakkoruotsi.net. Mahdolliset oikaisut: info@pakkoruotsi.net KIEPO-projektin kieliohjelmavaihtoehdot (suomenkieliset koulut, yksikielinen opetus) KIEPO-projektin keskeiset suositukset, sivut 50

Lisätiedot

COMENIUS NORDPLUS-OHJELMAT EUROOPPA KOULUSSA KOULU EUROOPASSA

COMENIUS NORDPLUS-OHJELMAT EUROOPPA KOULUSSA KOULU EUROOPASSA COMENIUS NORDPLUS-OHJELMAT EUROOPPA KOULUSSA KOULU EUROOPASSA 26.8.2011(Yyteri) CIMO Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO perustettiin v. 1991 opetusministeriön alainen itsenäinen organisaatio

Lisätiedot

The. Piippolan ammatti- ja kulttuuriopisto

The. Piippolan ammatti- ja kulttuuriopisto The Piippolan ammatti- ja kulttuuriopisto 1 JEDU Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä N. 4550 henkilön yhteisö N. 3000 opiskelijaa ja 500 opettajaa ja muuta henkilökuntaa Seitsemän eri ammattiopistoa; Haapajärvi,

Lisätiedot

Työelämä muuttuu monipuolisen

Työelämä muuttuu monipuolisen Työelämä muuttuu monipuolisen kielitaidon merkitys elinkeinoelämälle kasvaa Johtaja Timo Kekkonen Elinkeinoelämän keskusliitto, EK KIELITIVOLI-konferenssi 27..202 Esityksen sisältö Tavat tehdä töitä muuttuvat

Lisätiedot

Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma. Rovaniemi Anneli Rautiainen Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö, Opetushallitus

Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma. Rovaniemi Anneli Rautiainen Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö, Opetushallitus For learning and competence Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma Rovaniemi 30.9.2013 Anneli Rautiainen Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö, Opetushallitus 21. vuosituhannen taidot haastavat

Lisätiedot

Savonlinnan ammatti- ja aikuisopiston vieraiden kielten opetusta verkossa ja integroituna ammattiaineisiin. Johanna Venäläinen

Savonlinnan ammatti- ja aikuisopiston vieraiden kielten opetusta verkossa ja integroituna ammattiaineisiin. Johanna Venäläinen Savonlinnan ammatti- ja aikuisopiston vieraiden kielten opetusta verkossa ja integroituna ammattiaineisiin Johanna Venäläinen Kenelle ja miksi? Lähtökohtana ja tavoitteena on - tarjota opiskelijoille vaihtoehtoinen

Lisätiedot

Opetussuunnitelmauudistus etenee globaaleja haasteita koulutuksessa

Opetussuunnitelmauudistus etenee globaaleja haasteita koulutuksessa Opetussuunnitelmauudistus etenee globaaleja haasteita koulutuksessa Johtaja Jorma Kauppinen Peruskoulujen ja lukioiden kansainvälisyyspäivät 21.11.2013 Kuopio Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Suitsutusta

Lisätiedot

Päiväkoti monikielisen kehityksen ympäristönä Varsinais-Suomen varhaiskasvattaja 2014 Jaana Toomar, Johanna Sallinen & Karita Mård-Miettinen

Päiväkoti monikielisen kehityksen ympäristönä Varsinais-Suomen varhaiskasvattaja 2014 Jaana Toomar, Johanna Sallinen & Karita Mård-Miettinen Päiväkoti monikielisen kehityksen ympäristönä Varsinais-Suomen varhaiskasvattaja 2014 Jaana Toomar, Johanna Sallinen & Karita Mård-Miettinen Näkökulmia monikielisyyteen Yksikielinen näkökulma: monikielinen=yksikielinen+yksikielinen+jne.

Lisätiedot

Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen

Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen Tiina Tähkä tiina.tahka@oph.fi MAOL Pori 6.10.2012 1 Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen

Lisätiedot

Kansainvälistymisen uudet näkökulmat

Kansainvälistymisen uudet näkökulmat Kansainvälisyystreffit Tampere 3.4.2013 Kansainvälistymisen uudet näkökulmat Opetusneuvos Paula Mattila, Opetushallitus Ohjelma-osuudessa pohjustetaan keskustelua mm. seuraavista: Onko koulujen kansainvälisyys

Lisätiedot

GRUNDTVIG. EU:n aikuiskoulutuksen ohjelma. Riika Väliahde, CIMO 24.4.2009. www.cimo.fi/grundtvig

GRUNDTVIG. EU:n aikuiskoulutuksen ohjelma. Riika Väliahde, CIMO 24.4.2009. www.cimo.fi/grundtvig GRUNDTVIG EU:n aikuiskoulutuksen ohjelma Riika Väliahde, CIMO 24.4.2009 www.cimo.fi/grundtvig Ohjelman tavoitteet kehittää aikuiskoulutuksen eurooppalaista yhteistyötä ja lisätä liikkuvuuksien määrää kehittää

Lisätiedot

Kielivalinnat 2. ja 3. luokalla

Kielivalinnat 2. ja 3. luokalla Kielivalinnat 2. ja 3. luokalla Kielitaito on avain moneen Kielen opiskelusta ja kielitaidosta Vieraiden kielten opiskelu on tehokkainta, kun opiskelu aloitetaan varhain. Vieraisiin kieliin tutustuminen

Lisätiedot

Kansainvälistymisen strategiat hallinnossa

Kansainvälistymisen strategiat hallinnossa KANSAINVÄLISTYMISTÄ YYTERISSÄ 25-26.8.2011 Kansainvälistymisen strategiat hallinnossa Paula Mattila Opetushallitus Strategiasta sanottua Wikipedia: Strategia tarkoittaa suunnitelmaa, jolla pyritään saavuttamaan

Lisätiedot

OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS 2011

OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS 2011 OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS 2011 Krisse Sulonen ja Minna Taivassalo-Salkosuo Opetustoimen henkilöstön osaamisen kehittäminen -yksikkö Opetushallitus RAHOITUSKEHYKSET 2011 RAHOITUSALUE VASTUUVIRANOMAINEN

Lisätiedot

Yleissivistävä koulutus uudistuu

Yleissivistävä koulutus uudistuu Yleissivistävä koulutus uudistuu Johtaja Jorma Kauppinen Opetushallitus Opetusalan johtamisen foorumi / Lukion uudistamisen johtaminen Helsinki 5.6.2013 Yleissivistävä koulutus uudistuu: Opetussuunnitelmatyö

Lisätiedot

Oppiminen, osaaminen, kestävä hyvinvointi ja johtaminen. Anneli Rautiainen 1.11.2013 Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö

Oppiminen, osaaminen, kestävä hyvinvointi ja johtaminen. Anneli Rautiainen 1.11.2013 Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö Oppiminen, osaaminen, kestävä hyvinvointi ja johtaminen Anneli Rautiainen 1.11.2013 Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö TAVOITTEENA MAAILMAN OSAAVIN KANSA 2020 OPPIMINEN OSAAMINEN KESTÄVÄ HYVINVOINTI

Lisätiedot

Opetushallituksen tuki paikallisen kehittämissuunnitelman tekemiselle - KuntaKesu

Opetushallituksen tuki paikallisen kehittämissuunnitelman tekemiselle - KuntaKesu Opetushallituksen tuki paikallisen kehittämissuunnitelman tekemiselle - KuntaKesu Sivistystoimen johdon foorumi 11.3.2014 Tampere Anneli Rautiainen Opetusneuvos, esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö

Lisätiedot

EUROPEAN LABEL - KIELTENOPETUKSEN EUROOPPALAINEN LAATULEIMA SEKÄ VUODEN KIELTENOPETTAJA 2010

EUROPEAN LABEL - KIELTENOPETUKSEN EUROOPPALAINEN LAATULEIMA SEKÄ VUODEN KIELTENOPETTAJA 2010 TIEDOTE 16/2010 1 (5) 2.3.2010 Perusopetuksen, lukio-opetuksen, ammatillisen peruskoulutuksen ja aikuiskoulutuksen järjestäjille EUROPEAN LABEL - KIELTENOPETUKSEN EUROOPPALAINEN LAATULEIMA SEKÄ VUODEN

Lisätiedot

Promoting National Implementation for Sport Club for Health Programmes in EU Member States, 2015-2017 (30 kk)

Promoting National Implementation for Sport Club for Health Programmes in EU Member States, 2015-2017 (30 kk) Promoting National Implementation for Sport Club for Health Programmes in EU Member States, 2015-2017 (30 kk) Timo Hämäläinen Project coordinator Valo/Liikunnan aluejärjestöt 1 SCFORH PROJECT PÄHKINÄNKUORESSA

Lisätiedot

KIELIKYLPY, VALINNANVAPAUS KIELTEN OPISKELUMOTIVAATIO JA OPPIMISTULOKSET

KIELIKYLPY, VALINNANVAPAUS KIELTEN OPISKELUMOTIVAATIO JA OPPIMISTULOKSET KIELIKYLPY, VALINNANVAPAUS KIELTEN OPISKELUMOTIVAATIO JA OPPIMISTULOKSET Karita Mård-Miettinen, FT, dos. Kieli- ja viestintätieteiden laitos Sivistysvaliokunnan kokous, 23.11.2017 Ruotsin kielen varhainen

Lisätiedot

NORDPLUS VERKKOTIEDOTUS 19.11.2013 klo 15-16. 1. Askel Mistä löydän yhteistyökumppanin? http://www.nordplusonline.org/eng/nordplus/find_a_partner

NORDPLUS VERKKOTIEDOTUS 19.11.2013 klo 15-16. 1. Askel Mistä löydän yhteistyökumppanin? http://www.nordplusonline.org/eng/nordplus/find_a_partner NORDPLUS VERKKOTIEDOTUS 19.11.2013 klo 15-16 1. Askel Mistä löydän yhteistyökumppanin? http://www.nordplusonline.org/eng/nordplus/find_a_partner etwinning Ohje etwinning yhteistyökumppanin etsintään löytyy

Lisätiedot

Oppivelvollisuuden pidentäminen - taustaa ja toteutusta

Oppivelvollisuuden pidentäminen - taustaa ja toteutusta Oppivelvollisuuden pidentäminen - taustaa ja toteutusta Aleksi Kalenius 2.4.2014 Perusopetuksen varassa olevat ja perusopetuksen varaan jääminen 2 Vailla perusasteen jälkeistä koulutusta 1970-2012 3 Vailla

Lisätiedot

Perusopetuksen vieraiden kielten opetuksen kehittäminen

Perusopetuksen vieraiden kielten opetuksen kehittäminen Perusopetuksen vieraiden kielten opetuksen kehittäminen Koordinaattoritapaaminen 29.- 30.10.2009 Anna-Kaisa Mustaparta Minkä kielten opetusta mukana olevat kunnat ja koulut aikovat lisätä tai kehittää?

Lisätiedot

Opetushallituksen kuulumiset

Opetushallituksen kuulumiset Opetushallituksen kuulumiset Helsinki 11.9.2015 SML:n pulmaparlamentti Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS 1 Uudistuvat opetussuunnitelmat 2012-2017 Yleissivistävä koulutus Esiopetus 2014 Perusopetukseen valmistava

Lisätiedot

Leonardo da Vinci ohjelma Mahdollisuudet alakohtaisen osaamisen kehittämiseen

Leonardo da Vinci ohjelma Mahdollisuudet alakohtaisen osaamisen kehittämiseen Leonardo da Vinci ohjelma Mahdollisuudet alakohtaisen osaamisen kehittämiseen Hannele Nevalampi etunimi.sukunimi@cimo.fi Ammatillinen koulutus, CIMO Innovaation siirto hankkeet (Transfer of Innovation)

Lisätiedot

ERASMUS KOULUISSA 12.9.2013. Stefano De Luca Eurooppalainen Suomi ry

ERASMUS KOULUISSA 12.9.2013. Stefano De Luca Eurooppalainen Suomi ry ERASMUS KOULUISSA Eurooppalainen Vapaaehtoispalvelu - EVS volunteers 18-30 v. nuori tulee Suomeen vapaaehtoispalveluun suomalaiselle yleishyödyllisille organisaatioille (esim. järjestöjä, kunnallisia toimijoita,

Lisätiedot

Hyvän ohjauksen kriteerityö

Hyvän ohjauksen kriteerityö Hyvän ohjauksen kriteerityö Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansalliset kehittämispäivät 29.4.2014 Opetusneuvos Anneli Rautiainen Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö 21. vuosituhannen oppimisen taidot

Lisätiedot

Key Data on Teaching Languages at School in Europe 2012

Key Data on Teaching Languages at School in Europe 2012 Key Data on Teaching Languages at School in Europe 2012 Key Data on Teaching Languages at School in Europe 2012 antaa kokonaisvaltaisen kuvan kieltenopetuksen järjestelmistä 32:ssa Euroopan maassa. Raportti

Lisätiedot

COMENIUS YKSILÖLLINEN OPPILASLIIKKUVUUS

COMENIUS YKSILÖLLINEN OPPILASLIIKKUVUUS COMENIUS YKSILÖLLINEN OPPILASLIIKKUVUUS Eurooppalainen oppimiselämys yläkoulujen, lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten oppilaille Kokemuksia Comenius-ohjelman yksilöllisen oppilasliikkuvuuden pilottihankkeeseen

Lisätiedot

1 Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto/EURES-palvelut/TS

1 Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto/EURES-palvelut/TS 1 Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto/EURES-palvelut/TS European Employment Services EUROOPPALAINEN TYÖNVÄLITYSPALVELU neuvoo työnhakijoita, jotka haluavat työskennellä ulkomailla ja työnantajia, jotka haluavat

Lisätiedot

ECVET tulee, oletko valmis!

ECVET tulee, oletko valmis! ECVET tulee, oletko valmis! ECVET EXPERT -toiminta 2012 2013 Savonlinna 28.10.2013 Hannele Nevalampi, CIMO Kansallinen ECVET Expert-toiminto Toiminto on perustettu 2012 Tukemaan ECVETin kansallista toimeenpanoa

Lisätiedot

Nivelvaiheen uudet mallit Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes

Nivelvaiheen uudet mallit Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes Nivelvaiheen uudet mallit Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes Lähtökohta Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille 2011-2016 on edellytetty, että

Lisätiedot

Työhön ja työnhakuun ulkomaille. Leena Ikonen, Kela 27.8.2013

Työhön ja työnhakuun ulkomaille. Leena Ikonen, Kela 27.8.2013 Työhön ja työnhakuun ulkomaille Leena Ikonen, Kela 27.8.2013 Vakuuttaminen Suomessa asuvat ovat vakuutettuja Kelan hoitaman sosiaaliturvan osalta, jos Henkilöllä on täällä varsinainen asunto ja koti ja

Lisätiedot

ULKOMAISEN HARJOITTELUN TUKI OULUN YLIOPISTOSSA. Elina Koskinen/Opiskelijakeskus, Student Center elina.koskinen@oulu.fi

ULKOMAISEN HARJOITTELUN TUKI OULUN YLIOPISTOSSA. Elina Koskinen/Opiskelijakeskus, Student Center elina.koskinen@oulu.fi ULKOMAISEN HARJOITTELUN TUKI OULUN YLIOPISTOSSA Elina Koskinen/Opiskelijakeskus, Student Center elina.koskinen@oulu.fi MIKSI HARJOITTELUUN ULKOMAILLE? Lähde: http://www.cimo.fi/ajankohtaista/101/1/kansainvalisyys_kannattaa_tutkitusti

Lisätiedot

CIMO. Elinikäisen oppimisen ohjelma LLP POIKITTAISOHJELMAT

CIMO. Elinikäisen oppimisen ohjelma LLP POIKITTAISOHJELMAT Elinikäisen oppimisen ohjelma LLP POIKITTAISOHJELMAT Comenius Kouluopetus n. 15 % Elinikäisen oppimisen ohjelma Lifelong learning programme LLP Erasmus Korkea-asteen koulutus n. 45 % Leonardo da Vinci

Lisätiedot

Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue!

Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Kielivalinta Tulevaisuuden valinta: pääomaa tulevaa varten. Nykypäivänä englannin osaaminen on lähtökohta mitä kieliä valitaan sen

Lisätiedot

Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO. ECVET ja Erasmus+

Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO. ECVET ja Erasmus+ ECVET ja Erasmus+ Mika Saarinen CIMO Ammatillinen koulutus Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Perustehtävä on edistää suomalaisen yhteiskunnan kansainvälistymistä Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Kansalaisten Eurooppa ideasta hankkeeksi. Mauri Uusilehto Nuoriso- ja kulttuuriyksikkö

Kansalaisten Eurooppa ideasta hankkeeksi. Mauri Uusilehto Nuoriso- ja kulttuuriyksikkö Kansalaisten Eurooppa ideasta hankkeeksi Mauri Uusilehto Nuoriso- ja kulttuuriyksikkö Aamun ohjelma EU:n Kansalaisten Eurooppa -ohjelman esittely Ideasta hankkeeksi Kysymykset ja jatkokeskustelut Kansalaisten

Lisätiedot

Kiikarissa Kiina ja Japani Yanzu- ja Ippo -hankkeiden seminaari

Kiikarissa Kiina ja Japani Yanzu- ja Ippo -hankkeiden seminaari Kiikarissa Kiina ja Japani Yanzu- ja Ippo -hankkeiden seminaari Opetushallitus 15.1.2016 Hankekoordinaattori Veli-Matti Palomäki KIIKARISSA KIINA JA JAPANI 9:30 Seminaarin avaus Eira Kasper, Vaskivuoren

Lisätiedot

Elinikäisen oppimisen ohjelma

Elinikäisen oppimisen ohjelma Elinikäisen oppimisen ohjelma GRUNDTVIG Liikkuvuustoiminnot 2013 Grundtvig-liikkuvuustoiminnot Aikuiskoulutushenkilöstön liikkuvuus Täydennyskoulutusapurahat Vierailut ja vaihdot Asiantuntijavaihdot (Assistantships)

Lisätiedot

Koko talo/kasvatusyhteisö kasvattaa kielitaitoon

Koko talo/kasvatusyhteisö kasvattaa kielitaitoon Rinnakkaisohjelma Koko talo/kasvatusyhteisö kasvattaa kielitaitoon klo 15.15-16.15 Annamari Kajasto, opetusneuvos, Opetushallitus Tarja Aurell, apulaisrehtori, Helsingin Saksalainen koulu Paasitorni 15.5.2017

Lisätiedot

1. luokan kielivalinta. A1-kieli Pia Bärlund Palvelupäällikkö

1. luokan kielivalinta. A1-kieli Pia Bärlund Palvelupäällikkö 1. luokan kielivalinta A1-kieli Pia Bärlund Palvelupäällikkö 014-266 4889 pia.barlund@jkl.fi 21.3.2017 21.3.2017 2 Yleistietoa Jyväskylässä valittavissa A1-kieleksi saksa, ruotsi, venäjä ja englanti. Opetuksen

Lisätiedot

Koulutusjohtamisen instituutti

Koulutusjohtamisen instituutti OSAAVA FORUM 2015 OPPIMISEN JA OSAAMISEN KOKONAISARKKITEHTUURI KESKI-SUOMESSA: JOHTAMINEN JA ARVIOINTI 13.11.2015 JYVÄSKYLÄ Mika Risku, Instituutin esimies Koulutusjohtamisen instituutti, Jyväskylän yliopisto

Lisätiedot

NORDPLUS JUNIOR Aktiivista oppimista Pohjolassa ja Baltiassa

NORDPLUS JUNIOR Aktiivista oppimista Pohjolassa ja Baltiassa NORDPLUS JUNIOR Aktiivista oppimista Pohjolassa ja Baltiassa Nordplus Junior -ohjelmassa on kyse aktiivisesta oppimisesta. Koululuokat vierailevat toistensa luona, opettajavaihto toimii koulujen välillä

Lisätiedot

Kaikki menevät Kiinaan! Yanzun tulevaisuus kansainvälisyyshankkeena. Opetushallitus opetusneuvos Paula Mattila 7.3.2012 Hgin yliopisto

Kaikki menevät Kiinaan! Yanzun tulevaisuus kansainvälisyyshankkeena. Opetushallitus opetusneuvos Paula Mattila 7.3.2012 Hgin yliopisto Kaikki menevät Kiinaan! Yanzun tulevaisuus kansainvälisyyshankkeena Opetushallitus opetusneuvos Paula Mattila 7.3.2012 Hgin yliopisto ENSIMMÄINEN OSA. Mitä kansainvälisyydestä sanotaan avainasiakirjoissa?

Lisätiedot

Verkko-ope 2.0. Moduuli 1 (Opettaja verkkoopetuksen laadun kehittäjänä)

Verkko-ope 2.0. Moduuli 1 (Opettaja verkkoopetuksen laadun kehittäjänä) Verkko-ope 2.0. Moduuli 1 (Opettaja verkkoopetuksen laadun kehittäjänä) Tuutortapaaminen 8.10. Päivän ohjelma 9.45-10.45 Moduuli 1/teema 1 (Opettaja verkko-opetuksen laadun kehittäjänä), PBL työskentelyn

Lisätiedot

Suomen perusopetuslain tarkoitus ja tavoite

Suomen perusopetuslain tarkoitus ja tavoite Suomen perusopetuslain tarkoitus ja tavoite Yksi- vai kaksikielisiä kouluja? 13.3.2013 Bob Karlsson Johtaja Kielelliset oikeudet! Perustuslain näkökulmasta julkisen vallan tehtävänä on edistää perusoikeuksien

Lisätiedot

Opiskelu ja harjoittelu ulkomailla

Opiskelu ja harjoittelu ulkomailla Opiskelu ja harjoittelu ulkomailla Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Orientoivat III / syyskuu 2016 Mira Pihlström kansainvälisten asioiden koordinaattori 1) Erasmus-opiskelijavaihto 2)

Lisätiedot

Kielitaidosta on iloa ja hyötyä

Kielitaidosta on iloa ja hyötyä Kielitaidosta on iloa ja hyötyä Kielivalintamateriaalia Tampereen kaupunki Kielivalinta Tulevaisuuden valinta: pääomaa tulevaa varten Kieli ei ole vain kieli. Oheistuotteena kulttuurien tuntemusta ja yleissivistystä.

Lisätiedot

Nordplus Puiteohjelma 2008-2011 Nordplus Aikuiskoulutus. www.cimo.fi/nordplus www.nordplusonline.org

Nordplus Puiteohjelma 2008-2011 Nordplus Aikuiskoulutus. www.cimo.fi/nordplus www.nordplusonline.org Nordplus Puiteohjelma 2008-2011 Nordplus Aikuiskoulutus www.cimo.fi/nordplus www.nordplusonline.org Nordplus Puiteohjelman päämäärät Edistää pohjoismaisia kieliä ja kulttuuria sekä pohjoismais-balttilaista

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 241. 241 Selvityksen antaminen tietosuojavaltuutetulle opiskelijarekisteriä koskevassa asiassa

Espoon kaupunki Pöytäkirja 241. 241 Selvityksen antaminen tietosuojavaltuutetulle opiskelijarekisteriä koskevassa asiassa 09.12.2014 Sivu 1 / 1 4886/07.01.01/2014 241 Selvityksen antaminen tietosuojavaltuutetulle opiskelijarekisteriä koskevassa asiassa Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Asko Lippo,

Lisätiedot

Itämeren alueen verkkosuunnitelma. Verkkotoimikunta 2.12.2015 Maarit Uusitalo

Itämeren alueen verkkosuunnitelma. Verkkotoimikunta 2.12.2015 Maarit Uusitalo Itämeren alueen verkkosuunnitelma Verkkotoimikunta 2.12.2015 Maarit Uusitalo Itämeren alueen verkkosuunnitelma on osa Euroopan laajuista kymmenvuotista verkkosuunnitelmaa (TYNDP) -Miksi tehdään -Miten

Lisätiedot

Sopimus, raportointi ja seuranta

Sopimus, raportointi ja seuranta Sopimus, raportointi ja seuranta Aloituskoulutus hakukierroksella 2013 hyväksytyille Leonardo da Vinci -kumppanuushankkeille 6.9.2013 Hannele Nevalampi CIMO On matka ulkomaille Liikkuvuus partneriorganisaatioon

Lisätiedot

Ajankohtaista perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnassa ja koulun kerhotoiminnassa ja toiminnan tulevaisuus 7.2.2013

Ajankohtaista perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnassa ja koulun kerhotoiminnassa ja toiminnan tulevaisuus 7.2.2013 Ajankohtaista perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnassa ja koulun kerhotoiminnassa ja toiminnan tulevaisuus 7.2.2013 Erityisasiantuntija Riitta Rajala, Opetushallitus JOUSTAVA KOULUPÄIVÄ SEMINAARI 23.1.2013

Lisätiedot

Kansainvälisyys ammatillisen koulutuksen kehittämisessä -Ajankohtaista toimintaa, kehittämisajatuksia

Kansainvälisyys ammatillisen koulutuksen kehittämisessä -Ajankohtaista toimintaa, kehittämisajatuksia Ammatillisen koulutuksen kansainvälisyyspäivät Turussa 6.-7.10.2009 Kansainvälisyys ammatillisen koulutuksen kehittämisessä -Ajankohtaista toimintaa, kehittämisajatuksia Mari Räkköläinen Opetusneuvos Yksikön

Lisätiedot

Oikeus käyttää terveyspalveluja Suomessa. Reetta Kyyrö Kela, Etuuspalvelut Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus 17.3.2016

Oikeus käyttää terveyspalveluja Suomessa. Reetta Kyyrö Kela, Etuuspalvelut Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus 17.3.2016 Oikeus käyttää terveyspalveluja Suomessa Reetta Kyyrö Kela, Etuuspalvelut Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus 17.3.2016 Esityksen sisältö Mitä tarkoittaa oikeus käyttää terveyspalveluja Suomessa? Mihin

Lisätiedot

Asian valmistelu ja tiedustelut: opetuspäällikkö Piia Uotinen, puh

Asian valmistelu ja tiedustelut: opetuspäällikkö Piia Uotinen, puh Sivistys- ja Sivistys- ja Sivistys- ja 18 01.03.2016 39 26.04.2016 47 18.04.2017 Perusopetuksen opetussuunnitelma 2016 45/12.00.01/2016 Sivistys- ja 01.03.2016 18 Asian valmistelu ja tiedustelut: opetuspäällikkö

Lisätiedot