|
|
- Tuomo Hukkanen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1
2 Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 50 % Suomen koko viennistä 75 % Suomen koko elinkeinoelämän tutkimusja kehitysinvestoinneista Alan yritykset työllistävät suoraan n ihmistä, välillinen työllistämisvaikutus mukaan lukien henkilöä eli 30 % Suomen koko työvoimasta. Viennin merkitys: Vientiteollisuus tuottaa Suomeen suoraan tai välillisesti jopa puolet valtion ja kuntien keräämistä verotuloista. 2
3 Teknologiateollisuudessa energia- ja ympäristöosaamisen merkitys korostuu Esimerkiksi Oraksella: on tavoitteena energianja vedenkulutuksen ja jätteen määrän vähentäminen sekä hyötykäytön lisääminen. ympäristöasiat ovat taakan sijaan kilpailutekijä, jolla erotutaan markkinoilla vastaavista yrityksistä. 3
4 Hei, oman alan löytäminen on tärkeä juttu. Opiskelu kannattaa aina! 4
5 Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus ABB, Ensto, Microsoft Mobile, Murata Electronics, Nokia, Planmeca, Polar Electro, Suunto, Vacon, Vaisala Metallien jalostus Boliden, Componenta, Kuusakoski, Luvata, Outokumpu, Outotec, Ovako, Sacotec, SSAB Kone- ja metallituoteteollisuus Abloy, Cargotec, Finn-Power, Fiskars, Glaston, Kone, Konecranes, Metso, Meyer Turku, Normet, Oras, Patria, Pemamek, Ponsse, Stala, Valmet, Valtra, Wärtsilä Tietotekniikka-ala Affecto, Basware, Bilot, CGI, Comptel, Digia, Efecte, Enfo, F-Secure, Fujitsu Finland, IBM, Innofactor, Knowit, Microsoft, Nixu, Tieto Suunnittelu ja konsultointi A-Insinöörit, Citec, Elomatic, Etteplan, FCG, Finnmap, Granlund, Neste Jacobs, Pöyry, Ramboll, Rejlers, SITO, SWECO, WSP... 5
6 Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus tietoliikennelaitteet, instrumentit, sähkökoneet liikevaihto (2014): 15,1 mrd euroa henkilöstö (2014): Metallien jalostus terästuotteet, värimetallit, valut, metallimalmikaivokset liikevaihto (2014): 9,2 mrd euroa henkilöstö (2014): Kone- ja metallituoteteollisuus koneet, metallituotteet, kulkuneuvot liikevaihto (2014): 27,2 mrd euroa henkilöstö (2014): Tietotekniikka-ala tietotekniikkapalvelut, ohjelmistot liikevaihto (2014): 10,0 mrd euroa henkilöstö (2014): Suunnittelu ja konsultointi teollisuuden, yhteiskunnan ja rakentamisen asiantuntijapalvelut liikevaihto (2014): 5,0 mrd euroa henkilöstö (2014):
7 Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta alueittain 2014 Tavaravienti yhteensä 26,2 mrd. euroa* Pohjois-Amerikka 2,6 mrd. 9,8 % Etelä- ja Väli-Amerikka 0,9 mrd. 3,3 % Länsi-Eurooppa 13,1 mrd. 50,1 % Keski- ja Itä-Eurooppa 4,5 mrd. 17,1 % Aasia 4,1 mrd. 15,8 % *) Tavaraviennin lisäksi alan yrityksillä oli palveluvientiä noin 11 miljardia euroa. Lähde: Tullihallitus, Tilastokeskus Afrikka 0,5 mrd. 1,8 % Lähi- ja Keski-Itä 0,5 mrd. 2,1 % 7
8 Teknologia kuuluu jokaisen arkeen 8
9 Tule tekemään tulevaisuutta ihmisten ja ympäristön ehdoilla Teknologiateollisuuden tuotteet ja palvelut ovat mukana jokapäiväisessä elämässämme 9
10 Teknologiateollisuus on myös palvelua 10
11 Tietotekniikan käyttö arkipäiväistyy Tietotekniikan taitoja tarvitaan kaikkialla. Tietotekniikan käyttöä kannattaakin opiskella ei pelkän huvin vaan myös hyödyn vuoksi. 11
12 Tarjolla monenlaisia töitä Koulutus on lippusi moniin paikkoihin Markkinointipäällikkö Projektimyyjä Myyntineuvottelija Asiakkuusjohtaja Levyseppähitsaaja Ostopäällikkö Teollinen muotoilija Lvi-asentaja Suunnitteluinsinööri Logistiikkapäällikkö Käytettävyysasiantuntija Hitsaaja Ohjelmistosuunnittelija Työkalunvalmistaja Tietohallintopäällikkö Tietoturvapäällikkö Koneasentaja Kehitysjohtaja Tehtaanjohtaja Avainasiakaspäällikkö Fyysikko Tietoliikenneasiantuntija Koulutuspäällikkö Toimitusjohtaja Laatujohtaja Tutkija Tuotantopäällikkö Järjestelmäsuunnittelija CNC-sorvaaja Materiaalijohtaja Projektipäällikkö Tuotekehitysinsinööri Suunnittelukoordinaattori Kilpailija-analyytikko Systeemisuunnittelija Koneistaja Automaatioinsinööri Patentti-insinööri Myynti-insinööri Ostaja Tietoturvallisuusasiantuntija Vientiasentaja Sovellusasiantuntija 12
13 Teknologia-alan osaajille on aina kysyntää Case: Koneasentaja Nevadassa on kultakaivos, jossa ei ole varaa sähkökatkoksiin. Wärtsilä toimitti sinne kaasuvoimalan, joka on muuten USA:n suurin. Kuvassa Wärtsilän koneasentaja 13
14 Tutustu yrityksiin ja ammatteihin Parhaiten tutustut teknologia-alan yrityksiin ja ammatteihin opintokäynneillä. Oman alueesi teknologia-yritykset löytyvät osoitteesta: teknologiateollisuus.fi/jäsenluettelo 14
15 Valitse oma tiesi teknologiateollisuudessa! Näitä ominaisuuksia tarvitaan: Oikeaa asennetta Oppimishalua ja -kykyä Yhteistyötaitoja Muutosvalmiutta 15
16 Hei, ICT-ala on yksi tasa-arvoisimmista ja siellä työskentelevät naiset ovat keskimääräistä tyytyväisempiä työhönsä! 16
17 Teknologiateollisuuden henkilöstön tutkinnot Osuus 100 % 90 % 80 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 10 % 0 % Teknologiateollisuus pl. Suunnittelu- ja konsultointiala. Toimialaluokitus 2002 Jatkotutkinto eritelty vain vuonna yht. Teknologiateollisuuden kaikki toimialat ml. suunnittelu- ja konsultointiala Toimialaluokitus 2008 Elektr.- & sähköt. Tietotekn. Kone- & met. tuotet. Met. Jal. Suunn. & kons. Ei amm. tutkintoa Ammatillinen keskiaste Alin korkea-aste (esim. teknikko) Alempi korkea-aste (AMK) Ylempi korkea-aste Jatkotutkinto Lähde: Tilastokeskus 17
18 Eläkkeelle siirtyvien määrä kasvaa teknologiateollisuudessa Henkilöä Toimihenkilöt Työntekijät Toteutunut eläköityminen Arvioitu eläköityminen Lähde: Teknologiateollisuus ry:n palkkatiedustelu, Eläketurvakeskus, Tilastokeskus 18
19 Teknologiateollisuuden henkilöstön koulutusalat % 90 % 80 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 10 % 0 % Teknologiat. yht Elektron.- & sähköt. Tietotekn. Kone- ja metallituotet. Metallien jalostus Yleissivistävä Tekniikan ala Kaupallinen ja yhteiskuntatiet. Luonnontiet. Muu Suunn.- ja konsult. Lähde: Tilastokeskus 19
20 Arvio teknologiateollisuuden henkilöstön vuotuisesta rekrytointitarpeesta Henkilöstön määrän arvioitu muutos yhteensä 1 % aikavälillä Rekrytointitarve yhteensä: n henkilöä, joista Elektroniikka ja sähköteollisuuteen ja tietotekniikka-alalle n Kone- ja metallituoteteollisuuteen ja metallien jalostukseen n Suunnittelu- ja konsultointialalle n Yliopistotutkinto yhteensä AMK yhteensä Ammatillinen yhteensä *) Ammatillinen toinen aste sisältää perus-, ammatti- ja erikoisammattitutkinnon Lähde: Teknologiateollisuus ry 2013: Henkilöstöselvitys
21 Tulevaisuuden työ teknologiateollisuudessa Ammattikorkeakoulut Yliopistot Oppisopimuskoulutus Teollisuuden erikoisoppilaitokset Ammatilliset oppilaitokset Lukiot Peruskoulut 21
22
Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa
2012-2013 Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 60 % Suomen koko viennistä 80 % Suomen koko elinkeinoelämän tutkimus- ja kehitysinvestoinneista Alan yritykset työllistävät suoraan 300 000
TEKNOLOGIATEOLLISUUS TUTUKSI PÄIVÄ KAUHAVA (YLIHÄRMÄ) 5.9.2014. Lasse Ala-Kojola,040-9030613
TEKNOLOGIATEOLLISUUS TUTUKSI PÄIVÄ KAUHAVA (YLIHÄRMÄ) 5.9.2014 Lasse Ala-Kojola,040-9030613 2 Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 50 % Suomen koko viennistä 75 % Suomen koko elinkeinoelämän
Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 50 % Suomen koko viennistä 75 % Suomen koko elinkeinoelämän tutkimusja kehitysinvestoinneista Alan yritykset työllistävät suoraan n. 280 000 ihmistä,
Matkalla tulevaisuuteen
Matkalla tulevaisuuteen 2016-2017 2 Matkalla tulevaisuuteen 2016-2017 Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 50 % Suomen koko viennistä 75 % Suomen koko elinkeinoelämän t&k-investoinneista
Matkalla tulevaisuuteen
Matkalla tulevaisuuteen 2016-2017 2 Matkalla tulevaisuuteen 2016-2017 Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 50 % Suomen koko viennistä 75 % Suomen koko elinkeinoelämän t&k-investoinneista
Rikkidirektiivi aiheuttaa vakavan uhan kilpailukyvylle. Matti Spolander 11.4.2013
Rikkidirektiivi aiheuttaa vakavan uhan kilpailukyvylle Matti Spolander 11.4.2013 Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus ABB, Ensto, Murata Electronics, Nokia,
Matkalla tulevaisuuteen
Matkalla tulevaisuuteen 2016-2017 2 Matkalla tulevaisuuteen 2016-2017 Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 50 % Suomen koko viennistä 70 % Suomen koko elinkeinoelämän t&k-investoinneista
Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa
2014-2015 2 Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 50 % Suomen koko viennistä 75 % Suomen koko elinkeinoelämän tutkimus- ja kehitysinvestoinneista Alan yritykset työllistävät suoraan lähes
Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa
2014-2015 2 Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 50 % Suomen koko viennistä 75 % Suomen koko elinkeinoelämän tutkimus- ja kehitysinvestoinneista Alan yritykset työllistävät suoraan 280 000
Matkalla tulevaisuuteen
Matkalla tulevaisuuteen 2016-2017 2 Matkalla tulevaisuuteen 2016-2017 Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 50 % Suomen koko viennistä 70 % Suomen koko elinkeinoelämän t&k-investoinneista
Teknologiateollisuus tutuksi päivä 19.09.2014 Jukka Nieminen, Teknologiateollisuus ry/tampere
Teknologiateollisuus tutuksi päivä 19.09.2014 Jukka Nieminen, Teknologiateollisuus ry/tampere 2014-2015 2 Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 50 % Suomen koko viennistä 75 % Suomen koko
Teknologiateollisuus Suomessa ja Pirkanmaalla
Teknologiateollisuus Suomessa ja Pirkanmaalla 2012-2013 Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Pirkanmaalla ja koko Suomessa 55 % Suomen koko viennistä 80 % Suomen koko elinkeinoelämän tutkimus- ja
Teknologiateollisuus nyt ja tulevaisuudessa sekä yhteistyö oppilaitosten kanssa
Teknologiateollisuus nyt ja tulevaisuudessa sekä yhteistyö oppilaitosten kanssa Anu Lääveri Auepäällikkö, Satakunta Teknologiateollisuus ry p. 050-564 9352 anu.laaveri@teknologiateollisuus.fi Mitä Teknologiateollisuus
UUDISTUVA. teknologia-suomi. Teknologiateollisuus lyhyesti
UUDISTUVA teknologia-suomi Teknologiateollisuus lyhyesti TEKNOLOGIATEOLLISUUS KOOSTUU VIIDESTÄ PÄÄTOIMIALASTA: Elektroniikka- ja sähköteollisuus MERKITTÄVIN ELINKEINO SUOMESSA Teknologiayritykset työllistävät
Alihankinta ja kansainvälistyminen. KiVi-seminaari 17.3.2011, Kouvola Matti Spolander
Alihankinta ja kansainvälistyminen KiVi-seminaari 17.3.2011, Kouvola Matti Spolander Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus ABB, Elcoteq, Ensto, Nokia, Nokia
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät 1/2015. 3.2.2015 Jorma Turunen, toimitusjohtaja
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät 1/2015 3.2.2015 Jorma Turunen, toimitusjohtaja Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus ABB, Ensto, Microsoft Mobile,
Teollisuuden / Suomen kilpailukyky. 1.3.2016 Paikallinen sopiminen, Joensuu
Teollisuuden / Suomen kilpailukyky 1.3.2016 Paikallinen sopiminen, Joensuu Toimintaympäristön ja yritysten kilpailukyky Suomessa on hyvä, jos: - yritysten tuotanto / liikevaihto kasvaa - vienti kasvaa
Teknologiateollisuus tutuksi päivä. Ajankohtaista teknologiateollisuudesta. Matti Skyttä 12.12.2014
Teknologiateollisuus tutuksi päivä Ajankohtaista teknologiateollisuudesta Matti Skyttä 12.12.2014 Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 50 % Suomen koko viennistä. 75 % Suomen koko elinkeinoelämän
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät TuoVa projektin seminaari, Vapriikki 02.04.2009
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät TuoVa projektin seminaari, Vapriikki 2.4.29 Asiantuntija Jukka Nieminen, Teknologiateollisuus ry Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 6 % Suomen
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Martti Mäenpää, toimitusjohtaja
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät 7.3.2008 Martti Mäenpää, toimitusjohtaja Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 60 % Suomen koko viennistä 75 % Suomen koko elinkeinoelämän T&K-investoinneista
Näkökulmia luovien alojen rahoitukseen Seminaari 31.1.2011
Näkökulmia luovien alojen rahoitukseen Seminaari 31.1.2011 Avaussanat, Jukka Viitasaari Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus ABB, Elcoteq, Ensto, Nokia,
teknologiasuomi nousuun! Teknologiateollisuus lyhyesti
teknologiasuomi nousuun! Teknologiateollisuus lyhyesti TEKNOLOGIATEOLLISUUS KOOSTUU VIIDESTÄ PÄÄTOIMIALASTA: Elektroniikka- ja sähköteollisuus MERKITTÄVIN ELINKEINO SUOMESSA Teknologiateollisuus työllistää
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät SHY, Turun paikallisosasto 60 v. Juhlaseminaari 7.11.2013 Teppo Virta, 7.11.2013 Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Jaakko Väyrynen 20.5.2015 (5.5.2015)
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Jaakko Väyrynen 20.5.2015 (5.5.2015) Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus ABB, Ensto, Microsoft Mobile, Murata
Sähköajoneuvoklusterin teollisuusliiketoiminnan edistäminen. Toimitusjohtaja Jorma Turunen 21.1.2011
Sähköajoneuvoklusterin teollisuusliiketoiminnan edistäminen Toimitusjohtaja Jorma Turunen 21.1.2011 Esityksen sisältö Teknologiateollisuus ry Suhdannetilanne Uusi strategialinjaus 2010-12 Sähköajoneuvoklusteri
teknologiasuomi nousuun! Teknologiateollisuus lyhyesti
teknologiasuomi nousuun! Teknologiateollisuus lyhyesti TEKNOLOGIATEOLLISUUS KOOSTUU VIIDESTÄ PÄÄTOIMIALASTA: Elektroniikka- ja sähköteollisuus MERKITTÄVIN ELINKEINO SUOMESSA Teknologiateollisuus työllistää
Teknologiateollisuudesta Teppo Virta
Teknologiateollisuudesta 27.3.2014 Teppo Virta Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus tietoliikennelaitteet, instrumentit, sähkökoneet liikevaihto (2013):
Hyvä työ Pidempi työura
Hyvä työ Pidempi työura - hankkeen toteutus ja tulokset TEK Osaamisen kehittämisen seminaari 24.11.2011 Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 60 % Suomen koko viennistä 80 % Suomen koko elinkeinoelämän
Henkilöstöselvitys Minna Jokinen
Henkilöstöselvitys 213 Minna Jokinen Teknologiateollisuuden henkilöstö Suomessa 3 25 2 15 1 5 196 1965 197 1975 198 1985 199 1995 2 25 21 (31.3.) Elektroniikka- ja sähköteollisuus Kone- ja metallituoteteollisuus
Millä eväillä pärjätään jatkossa? Valun käytön seminaari
Millä eväillä pärjätään jatkossa? Valun käytön seminaari 30.3.2017 Tänään puhun näistä Faktaa teknologiateollisuudesta Teknologiateollisuuden rakennemuutoksesta Menestyksen yleisiä eväitä ja kasvun esteitä
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Toimitusjohtaja Jorma Turunen
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Toimitusjohtaja Jorma Turunen 30.7.2014 Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus ABB, Ensto, Microsoft Mobile, Murata
Teknologiateollisuuden talousnäkymät 3/2016. Toimitusjohtaja Jorma Turunen
Teknologiateollisuuden talousnäkymät 3/2016 Toimitusjohtaja Jorma Turunen 2.8.2016 Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus ABB, Ensto, Microsoft Mobile, Murata
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Toimitusjohtaja Jorma Turunen
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Toimitusjohtaja Jorma Turunen 5.5.2014 Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus ABB, Ensto, Murata Electronics, Nokia,
Teknologiateollisuus Suomen suurin elinkeino
Teknologiateollisuus Suomen suurin elinkeino 51 % Suomen koko viennistä. Alan yritykset investoivat Suomessa vuosittain noin 5 miljardia euroa. 70 % Suomen koko elinkeinoelämän t&k -investoinneista. Alan
Teknologiateollisuus Suomen suurin elinkeino
Teknologiateollisuus Suomen suurin elinkeino 51 % Suomen koko viennistä. Alan yritykset investoivat Suomessa vuosittain noin 5 miljardia euroa. 70 % Suomen koko elinkeinoelämän t&k -investoinneista. Alan
Talouskatsaus / Teknologiateollisuuden näkymät
Talouskatsaus / Teknologiateollisuuden näkymät 28.1.2016 Pääekonomisti Jukka Palokangas 1 Teknologiateollisuus Suomen merkittävin elinkeino 50 % Suomen koko viennistä 75 % Suomen koko elinkeinoelämän t&k-investoinneista
Innosta innovaatioon Teknologiateollisuus lyhyesti
Innosta innovaatioon Teknologiateollisuus lyhyesti Teknologiateollisuus on neljän toimialan kokonaisuus Teknologiateollisuus on Suomen tärkein elinkeino Elektroniikkaja sähköteollisuus liikevaihto 26 mrd
Talouskatsaus. Pääekonomisti Jukka Palokangas 3.3.2015
Talouskatsaus Pääekonomisti Jukka Palokangas 3.3.2015 Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus ABB, Ensto, Microsoft Mobile, Murata Electronics, Nokia, Planmeca,
Opettajat, osaaminen ja teknologiateollisuus
Opettajat, osaaminen ja teknologiateollisuus Educa, 25.1.2014 Mervi Karikorpi Johtaja, innovaatioympäristö ja uudistuminen Sisältö Teknologiateollisuus kuuluu jokaiseen arkeen Teknologiateollisuus uudistuu
Mistä uusia vientituloja?
Mistä uusia vientituloja? Tänään puhun näistä Faktaa teknologiateollisuudesta Taloustilanne mietityttää Menestyksen yleisiä eväitä Mahdollisuuksien maailma Esimerkkejä digitalisaation ja kiertotalouden
Henkilöstöselvitys Minna Jokinen
Henkilöstöselvitys 21 Minna Jokinen Vastanneiden yritysten henkilöstö toimialoittain ja kokoluokittain Yrityksen koko, henkilöä Toimiala 1-49 5-99 1-249 25-499 5- Yht. Osuus koko alasta, % Elektroniikka-
Teknologiateollisuuden näkökulma päästömittauksiin ja -rajoituksiin. Ympäristömittauspäivät 8.4.2010, Vuokatti Sirpa Silander
Teknologiateollisuuden näkökulma päästömittauksiin ja -rajoituksiin Ympäristömittauspäivät 8.4.2010, Vuokatti Sirpa Silander Teknologiateollisuus on neljän toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus
Teknologiateollisuuden / Suomen taloustilanne ja näkymät Rotaryesitelmä 27.1.2015 Juha Häkkinen
Teknologiateollisuuden / Suomen taloustilanne ja näkymät Rotaryesitelmä 27.1.2015 Juha Häkkinen Tammikuu 2015 27.01.20151 Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Asiantuntija Lasse Ala-Kojola
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Asiantuntija Lasse Ala-Kojola 21.8.2008 Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 60 % Suomen koko viennistä 75 % Suomen koko elinkeinoelämän T&K-investoinneista
Suunnittelu- ja konsultointiyritykset SKOL ry
Suunnittelu- ja konsultointiyritykset SKOL ry Suunnittelu ja konsultointi on kansainvälistä asiantuntijaliiketoimintaa SKOLin 200 jäsenyritystä työllistävät Suomessa yli 16 000 ihmistä Valtaosalla yliopisto-
Teknologiateollisuuden työmarkkinatilanne - taustatilaisuus medialle. Hallituksen puheenjohtaja Pekka Lundmark
Teknologiateollisuuden työmarkkinatilanne - taustatilaisuus medialle Hallituksen puheenjohtaja Pekka Lundmark Palkanmääritys Suomessa jäykkää ja keskitettyä Määritelläänkö palkat maassasi yrityksissä vai
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Toimitusjohtaja Jorma Turunen
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Toimitusjohtaja Jorma Turunen 30.01.2013 Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus ABB, Ensto, Murata Electronics,
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Toimitusjohtaja Jorma Turunen 5.5.2015
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Toimitusjohtaja Jorma Turunen 5.5.2015 Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus ABB, Ensto, Microsoft Mobile, Murata
Teknologiateollisuuden henkilöstö Suomessa
1 2 3 Teknologiateollisuuden henkilöstö Suomessa 160 000 150 000 140 000 130 000 120 000 110 000 100 000 90 000 80 000 70 000 60 000 50 000 40 000 30 000 20 000 10 000 0 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004
Suunnittelu- ja konsultointialan uramahdollisuudet Aalto ENG, harjoitteluinfo Kehityspäällikkö Matti Kiiskinen, SKOL ry
Suunnittelu- ja konsultointialan uramahdollisuudet Aalto ENG, harjoitteluinfo 13.10.2016 Kehityspäällikkö Matti Kiiskinen, SKOL ry Suunnitteluala on osa Teknologiateollisuutta Elektroniikka- ja sähköteollisuus
Kehity tai kuole; PK-yritysten haasteet ja mahdollisuudet. Raahe 19.3.2014
Kehity tai kuole; PK-yritysten haasteet ja mahdollisuudet Raahe 19.3.2014 Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus ABB, Ensto, Murata Electronics, Nokia, Nokia
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Pääekonomisti Jukka Palokangas 13.11.2013
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Pääekonomisti Jukka Palokangas 13.11.2013 Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus ABB, Ensto, Murata Electronics,
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Jaakko Väyrynen 22.5.2015 (5.5.2015)
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Jaakko Väyrynen 22.5.2015 (5.5.2015) Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus ABB, Ensto, Microsoft Mobile, Murata
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Toimitusjohtaja Jorma Turunen
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Toimitusjohtaja Jorma Turunen 29.1.2014 Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus ABB, Ensto, Murata Electronics,
TeknologiaSuomi nousuun!
eknologiasuomi nousuun! Näyttö ratkaisee Mervi Karikorpi, 2.3.2011 Suomalaisten ja teknologiateollisuuden kohtalonyhteys Liikevaihto Suomessa putosi 28 % vuonna 2009, kasvua 5 % vuonna 2010 52 Mrd. euroa,
TEKNOLOGIATEOLLISUUS GR A AFINEN OHJEISTO Tammikuu 2014
TEKNOLOGIATEOLLISUUS GR A AFINEN OHJEISTO Tammikuu 2014 Sisällysluettelo Tavoitemielikuva...3 Mielikuva syntyy jo ensisilmäyksellä...4 Logo...5 Logon suoja-alue...6 Teknologiateollisuuden yhteistyöfoorumit...7
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Toimitusjohtaja Jorma Turunen
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Toimitusjohtaja Jorma Turunen 1.11.2013 Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus ABB, Ensto, Murata Electronics,
Teknologiateollisuuden henkilöstö Suomessa
1 2 3 4 Teknologiateollisuuden henkilöstö Suomessa 160 000 150 000 140 000 130 000 120 000 110 000 100 000 90 000 80 000 70 000 60 000 50 000 40 000 30 000 20 000 10 000 0 1998 1999 2000 2001 2002 2003
Henkilöstöselvitys 2016 Raportin kuvat
Henkilöstöselvitys 216 Raportin kuvat 1.3.214 Tekstiosaan tulevat kuvat 2 Teknologiateollisuuden henkilöstö Suomessa ja ulkomailla 25-212 sekä arvio Suomen henkilöstön määrästä vuodelle 216 34 32 3 28
Teknologiateollisuuden henkilöstö Suomessa
1 2 3 Teknologiateollisuuden henkilöstö Suomessa 160 000 150 000 140 000 130 000 120 000 110 000 100 000 90 000 80 000 70 000 60 000 50 000 40 000 30 000 20 000 10 000 0 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004
Tilastotietoa teknologiateollisuuden rekrytointitarpeista, henkilöstön koulutustaustasta ja teknologia-alojen koulutuksesta
Tilastotietoa teknologiateollisuuden rekrytointitarpeista, henkilöstön koulutustaustasta ja teknologia-alojen koulutuksesta 21.1.216 Teknologiateollisuus 2 Teknologiateollisuus on merkittävä työllistäjä
Teknologiateollisuuden henkilöstö Suomessa
1 2 3 Teknologiateollisuuden henkilöstö Suomessa 160 000 150 000 140 000 130 000 120 000 110 000 100 000 90 000 80 000 70 000 60 000 50 000 40 000 30 000 20 000 10 000 0 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004
Teknologiateollisuuden
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Toimitusjohtaja Jorma Turunen Toimitusjohtaja Jorma Turunen Teknologiateollisuus on neljän toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus ABB, Elcoteq,
Työmarkkinaratkaisuilla työtä ja kilpailukykyä
Työmarkkinaratkaisuilla työtä ja kilpailukykyä Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus ABB, Ensto, Murata Electronics, Nokia, Nokia Siemens Networks, Planmeca,
1 2 3 4 5 6 7 Teknologiateollisuuden henkilöstö Suomessa 160 000 150 000 140 000 130 000 120 000 110 000 100 000 90 000 80 000 70 000 60 000 50 000 40 000 30 000 20 000 10 000 0 1998 1999 2000 2001 2002
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 Teknologiateollisuuden henkilöstö Suomessa 160 000 150 000 140 000 130 000 120 000 110 000 100 000 90 000 80 000 70 000 60 000 50 000 40 000 30 000 20 000 10 000 0 1998 1999
Tilastotietoa teknologiateollisuuden rekrytointitarpeista, henkilöstön koulutustaustasta ja teknologia-alojen koulutuksesta
Tilastotietoa teknologiateollisuuden rekrytointitarpeista, henkilöstön koulutustaustasta ja teknologia-alojen koulutuksesta Teknologiateollisuus on merkittävä työllistäjä Teknologiayritykset työllistävät
Teknologia-Akatemia 2012 Avauspuheenvuoro. Jorma Turunen Toimitusjohtaja
Teknologia-Akatemia 2012 Avauspuheenvuoro Jorma Turunen Toimitusjohtaja Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus ABB, Ensto, Murata Electronics, Nokia, Nokia
Teknologiateollisuuden kilpailukyky Suomessa nyt ja tulevaisuudessa
Teknologiateollisuuden kilpailukyky Suomessa nyt ja tulevaisuudessa Siemensin Energiapäivä 15.12.2011 Toimitusjohtaja Jorma Turunen Esityksen sisältö Teknologiateollisuuden tilanteesta Suomen toimintaympäristön
Mervi Karikorpi, johtaja 19.11.2010
TYKO-hanke: Yrityskyselyn tulokset t Mervi Karikorpi, johtaja 19.11.2010 Sisältö Tarve Odotukset t Yrityskyselyn palaute Johtopäätökset t 2 Teknologiateollisuuden henkilöstö Arvioitu muutos 2013 2009:
Teknologiateollisuuden haasteet globaalissa toimintaympäristössä. Juha Ylä-Jääski, johtaja
Teknologiateollisuuden haasteet globaalissa toimintaympäristössä Juha Ylä-Jääski, johtaja Teknologiateollisuus: Suomen merkittävin elinkeino 6 % Suomen koko viennistä 75 % Suomen koko elinkeinoelämän t&k-investoinneista
Teknologiateollisuuden henkilöstö Suomessa
1 2 Teknologiateollisuuden henkilöstö Suomessa 160 000 150 000 140 000 130 000 120 000 110 000 100 000 90 000 80 000 70 000 60 000 50 000 40 000 30 000 20 000 10 000 0 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004
Teknologiateollisuuden tulevaisuuden osaamistarpeet ja odotukset ammatilliselle koulutukselle. Marjo Miettinen 18.2.2010
eknologiateollisuuden tulevaisuuden osaamistarpeet ja odotukset ammatilliselle koulutukselle Marjo Miettinen 18.2.2010 EM GROUP 2010 EM Group on suomalainen perheyhtiö, jonka päätehtävänä on omistaa ja
Tuotanto & liikevaihto Teknologiateollisuus
Tuotanto & liikevaihto 15.11.2018 Teknologiateollisuus 1 Teollisuustuotannon määrä maailmalla 15.11.2018 Teknologiateollisuus Kausipuhdistetut teollisuustuotannon volyymi-indeksit vuositasolla, Kiinan
Teknologiateollisuuden Talousnäkymät Pääekonomisti Petteri Rautaporras
Teknologiateollisuuden Talousnäkymät 7.8.2019 Pääekonomisti Petteri Rautaporras 7.8.2019 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus ELEKTRONIIKKA- JA SÄHKÖTEOLLISUUS tietoliikennelaitteet,
Resurssitehokkuus Teknologiateollisuuden näkökulmasta. Jouni Lind
Resurssitehokkuus Teknologiateollisuuden näkökulmasta Jouni Lind Teknologiateollisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus (ABB, Ensto, Murata Electronics, Vacon, Vaisala...) Kone- ja metallituoteteollisuus
Tuotanto & liikevaihto Teknologiateollisuus
Tuotanto & liikevaihto 15.5.2017 Teknologiateollisuus 1 Teollisuustuotannon määrä maailmalla 15.5.2017 Teknologiateollisuus Kausipuhdistetut teollisuustuotannon volyymi-indeksit vuositasolla, Kiinan osalta
TeknologiaSuomi nousuun!
TeknologiaSuomi nousuun! Teknologiateollisuuden hallitusohjelmatavoitteet Hallituksen puheenjohtaja Pekka Lundmark Toimitusjohtaja Jorma Turunen 20.1.2011 Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus
TeknologiaSuomi nousuun: amkyritysyhteistyön. Johtaja Mervi Karikorpi 19.1.2011 INSSI-seminaari, Tampere
TeknologiaSuomi nousuun: amkyritysyhteistyön mahdollisuudet Johtaja Mervi Karikorpi 19.1.2011 INSSI-seminaari, Tampere Sisältö Teknologiateollisuuden visio 2017 Teknologiateollisuuden henkilöstökehitys
Mitä ei voi kasva-aa, täytyy kaivaa! Kaivosalan investoinnit
Mitä ei voi kasva-aa, täytyy kaivaa! Kaivosalan investoinnit ESTIMATED FUTURE INVESTMENTS IN FINLAND (est. 2011) 2 KAIVOSINVESTOINNIT 2003-2013 Viime vuosina investoinnit yli 2,0 miljardia mm Talvivaara
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Toimitusjohtaja Jorma Turunen
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Toimitusjohtaja Jorma Turunen 1.11.2012 Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus ABB, Ensto, Murata Electronics,
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Toimitusjohtaja Jorma Turunen 2.8.2012
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Toimitusjohtaja Jorma Turunen 2.8.2012 Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus ABB, Ensto, Murata Electronics, Nokia,
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain 5.8.2014 Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2013e Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa Varsinais-Suomi
Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain Teknologiateollisuus
Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain 28.11.2018 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2017 Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa
Hiilen merkitys terästeollisuudelle
Hiilen merkitys terästeollisuudelle Toimitusjohtaja Mika Nykänen Metallinjalostajat ry Hiilitieto ry:n seminaari 15.3.2011 METALLINJALOSTAJAT 1 Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus Elektroniikka-
Veturitalleilla tavataan, Teknologiateollisuuden kilpailukyvyn haasteet? KiVi, Turku 15.6.2011 Toimitusjohtaja Jorma Turunen
Veturitalleilla tavataan, Teknologiateollisuuden kilpailukyvyn haasteet? KiVi, Turku 15.6.2011 Toimitusjohtaja Jorma Turunen Esityksen sisältö Teknologiateollisuudesta Toimintaympäristöstä Yritysten kansainvälisiä
Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain Teknologiateollisuus
Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain 3.5.2017 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2016 Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa
Johtamiskoulutuksen tarve. Simo Halonen 4.10.2007
Johtamiskoulutuksen tarve Simo Halonen 4.10.2007 Sisältö Teknologiateollisuus ja Salon Konepaja Oy Johtamisosaamisen tarve Johtamisen erityishaasteita Suomessa Ammattikorkeakoulutuksen haasteita Päätoimialat
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2015e Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa
Toimialaryhmät ja - yhdistykset. 12.3.2009 Ilkka Niemelä
Toimialaryhmät ja - yhdistykset 12.3.2009 Ilkka Niemelä Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 65 % Suomen koko viennistä 75 % Suomen koko elinkeinoelämän T&K-investoinneista Alan yritykset
Mitä PK-yrityksen tulisi tehdä pärjätäkseen tulevaisuuden markkinoilla? Toimitusjohtaja Jorma Turunen 16.12.2010
Mitä PK-yrityksen tulisi tehdä pärjätäkseen tulevaisuuden markkinoilla? Toimitusjohtaja Jorma Turunen 16.12.2010 Esityksen sisältö Teknologiateollisuudesta Millaisessa maailmassa? Kansainvälisiä menestystekijöitä
Hanki, yhdistä ja luo aineetonta iskukykyä. Mervi Karikorpi, 3.2.2009
Hanki, yhdistä ja luo aineetonta iskukykyä Mervi Karikorpi, 3.2.2009 Sisältö Teknologiateollisuus ja sen näkymät Kilpailuetua ja kasvua toimivista verkostoista - globaali rakennemuutos ja yrittäjyystalous
Suomen tulevaisuus teknologiamaana? Keskusteluaineisto työpaikoille
9.5.2012 Suomen tulevaisuus teknologiamaana? Keskusteluaineisto työpaikoille - Me olemme teknologiayritys - Teknologiateollisuus Suomessa - Maailman muutos - Suomen pärjääminen Me olemme teknologiayritys
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2014e Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa
Ekosuunnittelu-foorumi 9.2.2012. Carina Wiik
Ekosuunnittelu-foorumi 9.2.2012 Carina Wiik Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 60 % Suomen koko viennistä. 80 % Suomen koko elinkeinoelämän t&k-investoinneista. Alan yritykset työllistävät
HENKILÖSTÖN KEHITTÄMINEN YRITYKSISSÄ
HENKILÖSTÖN KEHITTÄMINEN YRITYKSISSÄ Elinikäisen oppimisen neuvoston teemaseminaari 12.2.2010 Päivi Castrén 1 Wärtsilä 18 February 2010 Presentation name / Author, DocumentID: Teknologiateollisuus - neljän
Suomen tulevaisuus teknologiamaana? Keskusteluaineisto työpaikoille
3.11.2010 Suomen tulevaisuus teknologiamaana? Keskusteluaineisto työpaikoille - Me olemme teknologiayritys - Teknologiateollisuus Suomessa - Maailman muutos - Suomen pärjääminen Me olemme teknologiayritys
Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain Teknologiateollisuus
Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain 8.11.2016 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus ELYalueittain 2015e Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa
Uudet tilaukset ja tilauskanta Teknologiateollisuus
Uudet tilaukset ja tilauskanta 7.8.219 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuuden* uudet tilaukset Suomessa 1 11 1 9 8 7 6 5 4 3 1 28 29 21 211 212 213 214 215 216 217 218 219 Muutos: II,219 / II,218
Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa
Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 60 % Suomen koko viennistä. 80 % Suomen koko elinkeinoelämän t&k investoinneista. Alan yritykset työllistävät suoraan noin 290 000 ihmistä, välillinen