Lapsen sosiaalisen kehityksen tukeminen ja kiusaamisen ehkäisy

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lapsen sosiaalisen kehityksen tukeminen ja kiusaamisen ehkäisy"

Transkriptio

1 Lapsen sosiaalisen kehityksen tukeminen ja kiusaamisen ehkäisy

2 Osa-alueet Ennaltaehkäisy Tapahtuneen selvittely Roolittamisen purku

3 Jannan malli 1. Haasta omat ennakkokäsityksesi! 2. Kysy lapselta! 3. Maailma ei aina tottele sinua

4 Mitä on sosiaalisuus? Mitä voi odottaa lapselta? Mikä on päiväkodin osuus? Mikä on perheen osuus?

5 Ikävä todellisuus On hyvin todennäköistä että jossain kohtaa aivan normaali ja kivakin lapsi: Tulee kiusatuksi Tulee kiusanneeksi Ratkaisevaa on se, miten asiaan suhtaudumme Omien mielikuvien erottaminen faktoista Roolien rakentaminen ja purkaminen Vanhempien/aikuisten välinen yhteistyö

6 Sosiaalisuus On kykyä ottaa huomioon muita ihmisiä ja vallitsevaa tilannetta, itseään unohtamatta Liittyy osin temperamenttipiirteisiin Toivottu käytös on erilaista eri kulttuureissa Sosiaalinen ei ole yhtä kuin hauska ja puhelias

7 Sosiaalisuus Syntyy esimerkistä: Kiinnostus ihmisiin Kyky huomioida omaa ja muiden käytöstä (reflektiokyky, mentalisaatio) Tavat, joilla konflikteja selvitellään ja tunteita ilmaistaan (perhe ja muu ympäristö)

8 Sosiaalisuus Syntyy portaittain: Matkimalla Sisäistämällä Soveltamalla Mutta pettää kun tilanne on liian stressaava

9 Sosiaalisuus Stressin tunnetta lisää mm: Väsymys, fyysinen epämukavuus Liian korkea vaatimustaso Tunne hallinnan menettämisestä Liian pienet/suuret vaikutusmahdollisuudet suuri ärsykkeiden määrä Koettu melu, koettu valoisuus Kun omat säätelykeinot eivät ole käytettävissä Yleinen kuormitus, elämän hallinta

10 Ennaltaehkäisy Stressitason säätely tai ainakin ylilyöntien havaitseminen Ryhmät, ennakointi, melu Kaikkien huomioiminen Lapsiryhmä Aikuisten ryhmät: vanhemmat, työtoverit, sijaiset.. Liittymisen ja eroamisen tarkentaminen Turva syntyy lapselle ihmiskontakteissa

11 1. Ennakkokäsitykset Omat kokemukset kiusaamisesta Sanoilla on väliä: riita, kurja juttu, kiusaaminen Aikuisen oma tunnereaktio Lasten tunteet tarttuvat Puolueettomuus on vaikeaa Kuka tahansa leipiintyy kun päivä 15:sta kahakka alkaa

12 Vain rauhallinen aikuinen pystyy auttamaan lapsia selvittelyssä YYA! Tunnista oma stressitaso Ota aktiivisesti käyttöön oma rauhoittumissana, ajatus, hengitys tms. nopea keino ennen tilanteeseen menoa

13 2. Kysy lapselta Älä selvittele mitään ennenkuin kaikki ovat rauhallisia. Rauhoita lapset aktiivisesti Huomaan että tässä on hankala tilanne ja tapahtunut epäreilua. Rauhoitutaan ensin. En ole vihainen. Lupaan kuunnella kaikkia ja selvittää asian

14 Kuka kertoo ensin? Ahaa, joo, okei Entä sinä? Ja sinä? ÄLÄ ota kantaa vaan kuuntele jokainen puoli kiinnostuneesti. Älä anna lasten keskeyttää toisiaan. Rauhoita uudestaan jos tarpeen. Ole reilusti empaattinen kaikille!

15 Jos mahdollista: Nimeä tapahtuma syyllistämättä Pohtikaa missä kohtaa olisi vielä voinut tehdä toisin Pohtikaa, miten ensi kerralla paremmin Miten aikuinen voisi olla avuksi seuraavalla kerralla?

16 Jäähy tai muut rangaistukset eivät kehitä mentalisaatiokykyä Lapsi saattaa oppia häpeän kautta, mutta ei osaa silloin joustavasti soveltaa omaksumaansa sosiaalista taitoa Myös aikuisen on pidettävä huoli omasta mentalisaatiokyvystään

17 Aggression renkaat Joskus kiusaamiseen liittyvät tunteet leviävät kuin veteen heitetyn kiven renkaat: Ville kiusaa, aikuinen rankaisee, vanhemmat paheksuvat Kiusaamisen ehkäisyä on pysäyttää tämä.

18 Roolituksen purku Kun häpeä, suuttumus, pelko ottavat vallan on luonnollista etsiä syntipukkia. Yleensä se on: - Kiusanneeksi tullut lapsi - Kiusatuksi tullut lapsi - Joku vanhemmista - lapsiryhmä - Henkilökunta - Yhteiskunta

19 Vanhemmat mukaan 1. Avoin viestintä, myös kurjista asioista 2. Erikseen aikaa keskustelulle 3. Tunteita ei voi/kannata kieltää: empatia 4. Kaikkien kuuntelu: - ei puolueeton - ehkä kaikkien puolella tai - mieluiten KAIKKIEN KANSSA SAMALLA PUOLELLA TÄTÄ ILMIÖTÄ TARKASTELEMASSA

20 Myös työntekijä voi tuntea häpeää, syyllisyyttä ja pelkoa kun kiusaamista tapahtuu Omat muistot Syyttävätkö vanhemmat minua Miten osaan työni Ei jäädä sen vangiksi!

21 Lastenpsykiatri, pari- ja perhepsykoterapeutti FB: lastenpsykiatri Janna Rantala Blogi: Täähän pistää kampoihin

Miks toi sai enemmän?! - millintarkkaa sisarusrakkautta monikkoperheessä. Janna Rantala Lastenpsykiatri Pari- ja perhepsykoterapeutti Helmikuu 2017

Miks toi sai enemmän?! - millintarkkaa sisarusrakkautta monikkoperheessä. Janna Rantala Lastenpsykiatri Pari- ja perhepsykoterapeutti Helmikuu 2017 Miks toi sai enemmän?! - millintarkkaa sisarusrakkautta monikkoperheessä Janna Rantala Lastenpsykiatri Pari- ja perhepsykoterapeutti Helmikuu 2017 Ennakkokäsityksiä Mitä sisarussuhteelta ylipäätään odotetaan

Lisätiedot

Itsetunto. Itsetunto tarkoittaa ihmisen tunteita ja ajatuksia itsestään sekä sitä miten hän kunnioittaa ja arvostaa itseään.

Itsetunto. Itsetunto tarkoittaa ihmisen tunteita ja ajatuksia itsestään sekä sitä miten hän kunnioittaa ja arvostaa itseään. Itsetunto Itsetunto tarkoittaa ihmisen tunteita ja ajatuksia itsestään sekä sitä miten hän kunnioittaa ja arvostaa itseään. Kaikista tärkein vaihe itsetunnon kehittymisessä on lapsuus ja nuoruus. Olen

Lisätiedot

KIUSAAMISEN EHKÄISYN SUUNNITELMA

KIUSAAMISEN EHKÄISYN SUUNNITELMA YPÄJÄN KUNTA VARHAISKASVATUS 2016 KIUSAAMISEN EHKÄISYN SUUNNITELMA 1. KOKO HENKILÖKUNTA ON SAANUT KOULUTUSTA VARHAISLAPSUUDESSA TAPAHTUVASTA KIUSAAMISESTA sekä sen havainnoimisesta: pedagoginen palaveri

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen henkilökuntaa on Tuulenpesässä yhteensä 13 henkilöä.

Varhaiskasvatuksen henkilökuntaa on Tuulenpesässä yhteensä 13 henkilöä. 1. TIEDOT YKSIKÖSTÄ Päiväkoti Tuulenpesä * 4 ryhmää, 3 kokopäiväryhmää ja 1 osapäiväryhmä Varhaiskasvatuksen henkilökuntaa on Tuulenpesässä yhteensä 13 henkilöä. 2. KIUSAAMISEN MÄÄRITELMÄ Kiusaaminen on

Lisätiedot

Kiusaaminen SEIS! Hyvinvoinnin tukiryhmä-malli

Kiusaaminen SEIS! Hyvinvoinnin tukiryhmä-malli Kiusaaminen SEIS! Hyvinvoinnin tukiryhmä-malli Toimintatapa kiusaamistilanteisiin ennen kasvatuskeskusteluja Kiusaamisella tarkoitetaan esim: Jatkuva nimittely, loukkaava puhe, ulkonäön tms. arvostelu,

Lisätiedot

KAVERITAITOJA. Tietoa ja harjoituksia toimivan ryhmän rakentamiseen. Vilja Laaksonen & Laura Repo

KAVERITAITOJA. Tietoa ja harjoituksia toimivan ryhmän rakentamiseen. Vilja Laaksonen & Laura Repo KAVERITAITOJA Tietoa ja harjoituksia toimivan ryhmän rakentamiseen KIITOS Folkhälsanin Mobbningsteametporukalle sekä Espoon Finnoon, Paraisten Fyrklövernin ja Hyvinkään Kenttäkadun päiväkodeille. Harjoituskirja

Lisätiedot

Nettikasvattajan. käsikirja

Nettikasvattajan. käsikirja Nettikasvattajan käsikirja 5+1 ohjetta kasvattajalle 1 Ole positiivinen. Osallistu lapsen nettiarkeen kuten harrastuksiin tai koulukuulumisiin. Kuuntele, keskustele, opi! Pelastakaa Lapset ry:n nettiturvallisuustyön

Lisätiedot

Kurjenpesän päiväkodin TOISTA KUNNIOITTAVAN KÄYTÖKSEN SUUNNITELMA toimintakaudeksi

Kurjenpesän päiväkodin TOISTA KUNNIOITTAVAN KÄYTÖKSEN SUUNNITELMA toimintakaudeksi Kurjenpesän päiväkodin TOISTA KUNNIOITTAVAN KÄYTÖKSEN SUUNNITELMA toimintakaudeksi 2016-2017 12.10.2016 Kiusaaminen on Kielteisten tekojen kohdistamista toiseen Loukkaavaa käytöstä kiusattua kohtaan Ratkaisevaa

Lisätiedot

Vanhempainilta koulukiusaamisesta

Vanhempainilta koulukiusaamisesta Vanhempainilta koulukiusaamisesta Vanhempainillan tavoitteet Saada tietoa ja keskustella kiusaamisesta ilmiönä. Antaa vanhemmille keinoja ja välineitä käsitellä kiusaamista yhdessä lapsen ja koulun kanssa.

Lisätiedot

Yksinhuoltajana monikkoperheessä

Yksinhuoltajana monikkoperheessä Yksinhuoltajana monikkoperheessä J A N N A R A N T A L A L A S T E N P S Y K I A T R I A N E R I K O I S L Ä Ä K Ä R I P A R I - JA P E R H E P S Y K O T E R A P E U T T I 4. 9. 2 0 1 5 w w w. j a n n

Lisätiedot

Mielenlukutaitoa lapsen kohtaamiseen

Mielenlukutaitoa lapsen kohtaamiseen Mielenlukutaitoa lapsen kohtaamiseen Lapset ensin. Mielenlukutaitoa! Opas turvallisen lapsiryhmän rakentamiseen Mielenlukutaitoa! on varhaiskasvattajille tarkoitettu opas mentalisaatioon perustuvasta työtavasta.

Lisätiedot

Kiusattu ei saa apua. Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskysely Kiusattu ei saa apua

Kiusattu ei saa apua. Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskysely Kiusattu ei saa apua Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskysely 2006 Kiusattu ei saa apua Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskysely 2006 Kiusattu ei saa apua Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskyselyyn

Lisätiedot

Levottoman oppilaan tausta ja syrjäytymisuhka

Levottoman oppilaan tausta ja syrjäytymisuhka Levottoman oppilaan tausta ja syrjäytymisuhka J A N N A R A N T A L A L A S T E N P S Y K I A T R I P A R I - J A P E R H E P S Y K O T E R A P E U T T I 3 1. 1 0. 2 0 1 6 Klo 935-1200 1. Oireilun tausta:

Lisätiedot

Kiusaamisen kipeät arvet LASTEN. vertaissuhdetaidot. Työkaluja kiusaamisen ehkäisemiseen. Vilja Laaksonen kehitysjohtaja, FT, YTM

Kiusaamisen kipeät arvet LASTEN. vertaissuhdetaidot. Työkaluja kiusaamisen ehkäisemiseen. Vilja Laaksonen kehitysjohtaja, FT, YTM Kiusaamisen kipeät arvet 8.3.2016 LASTEN vertaissuhdetaidot Työkaluja kiusaamisen ehkäisemiseen Vilja Laaksonen kehitysjohtaja, FT, YTM KIUSAAMINEN KOSKETTAA KOKO LAPSIRYHMÄÄ. Tässä puheenvuorossa keskitymme

Lisätiedot

Kiusaamisväkivaltakysely

Kiusaamisväkivaltakysely Kiusaamisväkivaltakysely Mielenterveys- ja päihdepalvelut Nimi: Ikä: Koulu ja luokka-aste: Päiväkoti, esikoulu ja ala-aste Osa 1: Ikävuodet 4-12 vuotta 1. Koitko fyysistä kiusaamista mm. lyömistä, potkimista,

Lisätiedot

Sisällys. Osa 1 Mitä pahan olon taustalla voi olla? Anna-Liisa Lämsä. Anna-Liisa Lämsä. Anna-Liisa Lämsä. Anna-Liisa Lämsä

Sisällys. Osa 1 Mitä pahan olon taustalla voi olla? Anna-Liisa Lämsä. Anna-Liisa Lämsä. Anna-Liisa Lämsä. Anna-Liisa Lämsä Sisällys Alkusanat... 11 Tarina epätoivosta: Jannen lapsuus ja nuoruus... 15 Osa 1 Mitä pahan olon taustalla voi olla? Yhteiskunnan muutos ja elämän riskit... 21 Perhe-elämän muutokset... 21 Koulutus-

Lisätiedot

HAASTEELLISEN OPPILAAN TAI VANHEMMAN KOHTAAMINEN

HAASTEELLISEN OPPILAAN TAI VANHEMMAN KOHTAAMINEN HAASTEELLISEN OPPILAAN TAI VANHEMMAN KOHTAAMINEN Aggressiivisen asiakkaan kohtaaminen Sisällys: - Aggression tasot - Kokonaisvalmiuden saavuttaminen - Pelon oireet - Pelko toiminnan ohjaajana - Keinot

Lisätiedot

Kiusaamisen ehkäiseminen varhaiskasvatuksessa. Christina Salmivalli Turun yliopisto

Kiusaamisen ehkäiseminen varhaiskasvatuksessa. Christina Salmivalli Turun yliopisto Kiusaamisen ehkäiseminen varhaiskasvatuksessa Christina Salmivalli Turun yliopisto Kiusaaminen Tahallista ja toistuvaa aggressiivista käyttäytymistä, joka kohdistuu heikommassa asemassa olevaan henkilöön

Lisätiedot

KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA

KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA Hyvä ja turvallinen oppimisympäristö on sekä perusopetuslain että lastensuojelulain kautta tuleva velvoite huolehtia oppilaiden sosiaalisesta,

Lisätiedot

Varhaiskasvatuslain muutosesitys lisää syrjäytymistä

Varhaiskasvatuslain muutosesitys lisää syrjäytymistä Varhaiskasvatuslain muutosesitys lisää syrjäytymistä Jukka Mäkelä, Lastenpsykiatri, lasten psykoterapeutti, Erityisasiantuntija, Lapset, nuoret ja perheet -yksikkö, THL LASSO-tutkimusryhmä, Helsingin yliopisto,

Lisätiedot

ADOPTIOLAPSI PÄIVÄHOIDOSSA

ADOPTIOLAPSI PÄIVÄHOIDOSSA ADOPTIOLAPSI PÄIVÄHOIDOSSA Adoptioperheet ry www.adoptioperheet.fi 5.9.2013 Sanna Mäkipää, TtM, terveydenhoitaja Tmi Capacitas Familia www.capacitasfamilia.fi Luennon aiheita Adoptoitu lapsi aloittaa päivähoidon

Lisätiedot

Alakoulun opettajan ja vanhemman LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA 16.12.2015

Alakoulun opettajan ja vanhemman LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA 16.12.2015 Alakoulun opettajan ja vanhemman LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA 16.12.2015 Tytti Solantaus 2014 1 LAPSET PUHEEKSI KESKUSTELU 1. Esittely, tutustuminen, menetelmän tarkoituksen ja keskustelun kulun selvittäminen

Lisätiedot

5. Kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma

5. Kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma 5. Kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma Varhaiskasvatuksessa pidetään huolta koko yhteisön fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta turvallisuudesta. Lasta tulee varhaiskasvatuslain mukaan

Lisätiedot

Kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma Hämeenkyrön. -Tiedote vanhemmille

Kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma Hämeenkyrön. -Tiedote vanhemmille Kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma Hämeenkyrön varhaiskasvatuksessa -Tiedote vanhemmille Tämän tiedotteen tarkoitus on lujittaa vanhempien ja varhaiskasvatuksen yhteistyötä kiusaamisen ehkäisyssä.

Lisätiedot

Kiusaamisen vähentäminen: Toivoton tehtävä? Professori Christina Salmivalli Turun yliopisto

Kiusaamisen vähentäminen: Toivoton tehtävä? Professori Christina Salmivalli Turun yliopisto Kiusaamisen vähentäminen: Toivoton tehtävä? Professori Christina Salmivalli Turun yliopisto KiVa-päivät 2015 Koulukiusaamisesta on puhuttu ja sitä on yritetty kitkeä jo 70-luvulta saakka. Asiantuntijoiden

Lisätiedot

Pienen lapsen kiukku. KK Elisa Haapala ja KK Sallamari Keto-Tokoi Oulun yliopisto

Pienen lapsen kiukku. KK Elisa Haapala ja KK Sallamari Keto-Tokoi Oulun yliopisto Pienen lapsen kiukku KK Elisa Haapala ja KK Sallamari Keto-Tokoi Oulun yliopisto Sisältö: Lapsen psyykkisen kehityksen vaiheet Temperamentti Mikä lasta kiukuttaa? Konstit ja keinot kiukkutilanteissa Tavoitteet:

Lisätiedot

Ryhmämuotoinen työskentely lasten ja vanhempien tukena eron jälkeen

Ryhmämuotoinen työskentely lasten ja vanhempien tukena eron jälkeen Ryhmämuotoinen työskentely lasten ja vanhempien tukena eron jälkeen Pirpana ry:n koulutuspäivä Kuntatalo 13.5.2013 Riitta Mykkänen-Hänninen kouluttaja, työnohjaaja Samanaikaiset ryhmäprosessit Vanhempia

Lisätiedot

Taivalkosken kunnan varhaiskasvatuksen KEPSU. (Kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma)

Taivalkosken kunnan varhaiskasvatuksen KEPSU. (Kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma) Taivalkosken kunnan varhaiskasvatuksen KEPSU (Kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma) 2018 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO 2 MITÄ KIUSAAMINEN ON? 3 TAVAT ENNALTAEHKÄISTÄ KIUSAAMISTA 4 KIUSAAMISEN PUUTTUMISEN

Lisätiedot

Videointerventioiden eettistä pohdintaa. Jukka Mäkelä Lastenpsykiatri, lasten psykoterapian, Theraplay-terapian ja MIMvuorovaikutusvideoinnin

Videointerventioiden eettistä pohdintaa. Jukka Mäkelä Lastenpsykiatri, lasten psykoterapian, Theraplay-terapian ja MIMvuorovaikutusvideoinnin Videointerventioiden eettistä pohdintaa Jukka Mäkelä Lastenpsykiatri, lasten psykoterapian, Theraplay-terapian ja MIMvuorovaikutusvideoinnin kouluttaja Eettiset lähtökohdat Ensimmäinen eettinen periaate:

Lisätiedot

LAPIOKUJAN LASTENTARHAN KIUSAAMISEN EHKÄISYN JA PUUTTUMISEN SUUNNITELMA

LAPIOKUJAN LASTENTARHAN KIUSAAMISEN EHKÄISYN JA PUUTTUMISEN SUUNNITELMA LAPIOKUJAN LASTENTARHAN KIUSAAMISEN EHKÄISYN JA PUUTTUMISEN SUUNNITELMA 1.Yleistä Lapiokujan lastentarhassa aloitettiin kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelman laadinta prosessinomaisena työskentelynä

Lisätiedot

1 Aikuistumista ja arjen arvoja

1 Aikuistumista ja arjen arvoja 1 Aikuistumista ja arjen arvoja Mikä on parasta nuoruudessa? aikuisuudessa? 1.1 Aikuistuminen Viime vuosikymmenien muutos: - Lapsuus on lyhentynyt ja lasten fyysinen kehitys nopeutunut. - Aikuisuuteen

Lisätiedot

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus   Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival. OMAN VUORON ODOTTAMINEN Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus www.viitotturakkaus.fi Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.com OMAN VUORON ODOTTAMINEN OMAN VUORON ODOTTAMINEN Oman vuoron odottaminen

Lisätiedot

Väkivallan uhan hallinta työpaikoilla

Väkivallan uhan hallinta työpaikoilla Väkivallan uhan hallinta työpaikoilla Työpaikan puheenvuoro : Kiinamyllyn koulu (sairaalaopetus) Nimi : Niina Ekqvist KIINAMYLLYN KOULU KARTALLA U-sairaala Nuoriso Datacity Nimi Kiinamyllyn koulu Vastaa

Lisätiedot

Miten haluat kasvattaa lapsesi?

Miten haluat kasvattaa lapsesi? tekstit lapsi sidor_layout 209-0-09 3:50 Sida tekstit lapsi sidor_layout 209-0-09 3:50 Sida 2 tekstit lapsi sidor_layout 209-0-09 3:50 Sida 3 Miten haluat kasvattaa lapsesi? tekstit lapsi sidor_layout

Lisätiedot

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2014 Koulupalaute: Tiirismaan peruskoulu

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2014 Koulupalaute: Tiirismaan peruskoulu Page 1 of 7 KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2014 Koulupalaute: Tiirismaan peruskoulu Tulkintaohjeita: Kaikki koulut viittaavat oppilaiden vastauksiin kaikissa Suomen kouluissa. Oma koulu viittaa oman

Lisätiedot

REILUN YHDISTYSTOIMINNAN PELISÄÄNNÖT

REILUN YHDISTYSTOIMINNAN PELISÄÄNNÖT REILUN YHDISTYSTOIMINNAN PELISÄÄNNÖT REILUN YHDISTYSTOIMINNAN PELISÄÄNNÖT Mielekäs/reilu yhdistystoiminta Reilu kohtaaminen Vinkkejä ristiriitatilanteiden ratkomiseen - Yhdistyssovittelu ALKUVERYTTELYÄ

Lisätiedot

* com/watch?v=lykwyqc MsEw

*  com/watch?v=lykwyqc MsEw 30.1.2018 Erikoislääkäri Mia Jussila Sairaanhoitaja Tiina Lappalainen Kota, lastenpsykiatrian poliklinikan koti- ja akuuttihoitotyöryhmä esittely Mitä etua kotona ja verkoston kanssa työskentelystä? Keinoja

Lisätiedot

Esiopetuksen kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma toimintakaudelle 2013-2014

Esiopetuksen kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma toimintakaudelle 2013-2014 Esiopetuksen kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma toimintakaudelle 2013-2014 Otsikko/ kirjoitetaan Calibri -fontilla, fontti 18-20 keskitettynä, kaksirivinen otsikko laitetaan näin Tänne sijoitetaan

Lisätiedot

Ankkuri-työ koulun arjessa

Ankkuri-työ koulun arjessa Ankkuri-työ koulun arjessa Kiusaamisen tunnistaminen ja siihen liittyvien ilmiöiden torjunta AVI, Rovaniemi 7.9.2017 Susanne Nyman, Syväkankaan koulu Kiusaamisen vastainen työ koko henkilökunnan vastuulla

Lisätiedot

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 Koulupalaute: Henrikin koulu

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 Koulupalaute: Henrikin koulu KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 Koulupalaute: Henrikin koulu Tulkintaohjeita: Kaikki koulut viittaavat oppilaiden vastauksiin kaikissa Suomen kouluissa. Oma koulu viittaa oman koulunne oppilaiden

Lisätiedot

LAPSEN SURU. Pirkanmaan Hoitokoti Sh Merja Turunen

LAPSEN SURU. Pirkanmaan Hoitokoti Sh Merja Turunen LAPSEN SURU Pirkanmaan Hoitokoti Sh Merja Turunen Lapsen maailma Lapset ymmärtävät asiat omalla tavallaan ja vaikka ahdistuisivatkin, he saavat itsensä kokoisia kokemuksia elämänsä rakennusaineiksi. Aikuinen

Lisätiedot

Yksinäisyys lasten silmin. Ida Spets, sosiaalityön opiskelija

Yksinäisyys lasten silmin. Ida Spets, sosiaalityön opiskelija Yksinäisyys lasten silmin Ida Spets, sosiaalityön opiskelija Tutkimusaihe ja tutkimuskysymykset Lasten yksinäisyys lasten näkökulmasta Sadutusmenetelmällä lasten tieto näkyviin 1) Mitä lapset kertovat

Lisätiedot

Lopen kunnan suunnitelma oppilaan suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä

Lopen kunnan suunnitelma oppilaan suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä Lopen kunnan suunnitelma oppilaan suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä Sivistyslautakunta 17.5.2018 ( 68 ) Sisällys 1. Kiusaaminen ja häirintä... 3 2. Ennaltaehkäisevä työ oppilaiden

Lisätiedot

Meidän koulu on kiusaamisen vastainen koulu KIVA KOULU

Meidän koulu on kiusaamisen vastainen koulu KIVA KOULU Meidän koulu on kiusaamisen vastainen koulu KIVA KOULU ja meillä myös sovitellaan Verso-toiminta Kiusaamiseen puuttumisen toimintamalli Kastellin koulu 22.11.2011 1 Mitä kiusaaminen on? Kiusaamisella tarkoitetaan

Lisätiedot

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2014 Koulupalaute: Joensuu

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2014 Koulupalaute: Joensuu KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2014 Koulupalaute: Joensuu Tulkintaohjeita: Kaikki koulut viittaavat oppilaiden vastauksiin kaikissa Suomen kouluissa. Tulokset on raportoitu erikseen alakoulujen ja yläkoulujen

Lisätiedot

Päivähoidon asiakastyytyväisyyskyselyn vastaukset 2015

Päivähoidon asiakastyytyväisyyskyselyn vastaukset 2015 Päivähoidon asiakastyytyväisyyskyselyn vastaukset 15 Kiitoksia vastanneille! Käymme työntekijöiden kanssa tulokset lävitse ja parannamme sitä kautta lapsen päiväkotielämän arkea. Asiakastyytyväisyyskyselyn

Lisätiedot

Hyvinvointikysely oppilaille

Hyvinvointikysely oppilaille Hyvinvointikysely oppilaille Haluaisimme kuulla, mitä sinä ajattelet kouluhyvinvointiin liittyvistä asioista. Kyselyyn vastataan nimettömästi ja vastaukset käsitellään luottamuksellisesti. Jos et osaa

Lisätiedot

Tunne- ja turvataitoja lapsille

Tunne- ja turvataitoja lapsille Tunne- ja turvataitoja lapsille Koulutus Pori 15.10.2018 Minna Andell Mirja Ylenius-Lehtonen 2 Kaija Lajunen 15.1.15 Päivän ohjelma 12.30 Koulutuspäivä alkaa tutustumalla turvataitokasvatuksen taustaan

Lisätiedot

Mielenlukutaitoa lapsen kohtaamiseen

Mielenlukutaitoa lapsen kohtaamiseen Hyviä kohtaamisia päiväkodissa 15.3.2017 Anne Viinikka Mielenlukutaitoa lapsen kohtaamiseen Lapset ensin. Kuumaa keskustelua - päivähoito vs. kotihoito Ja jos ollaan päiväkodissa, miten siellä varmistetaan

Lisätiedot

Kiusaaminen SEIS! Hyvinvoinnin Tukiryhmä-malli

Kiusaaminen SEIS! Hyvinvoinnin Tukiryhmä-malli Kiusaaminen SEIS! Hyvinvoinnin Tukiryhmä-malli Toimintatapa ristiriitatilanteisiin ennen kasvatuskeskusteluja Ristiriitatilanteilla tarkoitetaan esim: Jatkuva nimittely, loukkaava puhe, ulkonäön tms. arvostelu,

Lisätiedot

PIENTEN LASTEN HYVINVOINTI VUOROHOIDON ARJESSA

PIENTEN LASTEN HYVINVOINTI VUOROHOIDON ARJESSA PIENTEN LASTEN HYVINVOINTI VUOROHOIDON ARJESSA 1/2, Vuorohoidon haasteet ja hyvät puolet Eija Salonen Väitöskirjatutkija, KM Videoluennolla pohdimme Millaisia lapsen hyvinvoinnin alueita varhaiskasvatus

Lisätiedot

Moision koulu Ylöjärven kaupunki

Moision koulu Ylöjärven kaupunki Moision koulu Ylöjärven kaupunki Väkivallan, kiusaamisen ja häirinnän ehkäisy ja siihen puuttuminen kuuluvat kaikille kouluyhteisössä työskenteleville. 1. KIUSAAMINEN, HÄIRINTÄ JA VÄKIVALTA Väkivalta,

Lisätiedot

SUUNNITELMA KIUSAAMISEN EHKÄISEMISEKSI Nilakan yhtenäiskoulussa

SUUNNITELMA KIUSAAMISEN EHKÄISEMISEKSI Nilakan yhtenäiskoulussa SUUNNITELMA KIUSAAMISEN EHKÄISEMISEKSI Nilakan yhtenäiskoulussa 2012 Lähestymiskulma kiusaamisen ehkäisyyn NYKssa Panostamme ennaltaehkäisevään toimintaan. Kasvaminen on kuitenkin prosessi, jossa sattuu

Lisätiedot

Ohjaaminen ja mentalisaatio

Ohjaaminen ja mentalisaatio Ohjaaminen ja mentalisaatio Läheisen ohjaus terapiatyössä 14.5.2018 Elina Kärkölä, HuK, puheterapeutti, itsenäinen ammatinharjoittaja Mentalisaatio on kahden kokemusmaailman, oman mielen ja toisen mielen

Lisätiedot

Kännykkäkasvattajan. käsikirja. 1 uusi viesti

Kännykkäkasvattajan. käsikirja. 1 uusi viesti Kännykkäkasvattajan käsikirja 1 uusi viesti 5+1 ohjetta kasvattajalle 1 Ole positiivinen. Tutkikaa yhdessä mitä kaikkea kivaa kännykällä voi tehdä. Kuuntele, keskustele, opi! Pelastakaa Lapset ry:n nettiturvallisuustyön

Lisätiedot

Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset : Kokemusasiantuntijoiden viestit

Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset : Kokemusasiantuntijoiden viestit Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset 2014-2015: Kokemusasiantuntijoiden viestit Kohtaamisessa tärkeää: Katse, ääni, kehon kieli Älä pelkää ottaa vaikeita asioita puheeksi: puhu suoraan,

Lisätiedot

14.4.2010 Mirjam Kalland. Päiväkoti lapsen kehitysympäristönä

14.4.2010 Mirjam Kalland. Päiväkoti lapsen kehitysympäristönä 14.4.2010 Mirjam Kalland Päiväkoti lapsen kehitysympäristönä Mitä tiedetään? Päivähoidon vaikutuksista lasten kehitykseen runsaasti tutkimusta Tulokset tulkittava harkiten Päivähoidossa tapahtuvan kiusaamisen

Lisätiedot

Varhaiskasvatus

Varhaiskasvatus Varhaiskasvatus 2017-2018 Jyrki Reunamo Helsingin yliopisto blogs.helsinki.fi/reunamo 30.5.2018 1 A. Päiväkodin toiminta 26,7 % 22,4 % 19,6 % 13,3 % 12,7 % 5,4 % VAPAA LEIKKI SISÄLLÄ ULKOTOIMINTA RUOKAILU

Lisätiedot

Kankaantaan koulun KIUSAAMISEN VASTAINEN TOIMINTASUUNNITELMA

Kankaantaan koulun KIUSAAMISEN VASTAINEN TOIMINTASUUNNITELMA Kankaantaan koulun KIUSAAMISEN VASTAINEN TOIMINTASUUNNITELMA 9/2010 1. JOHDANTO 1.1. Mitä koulukiusaaminen on? 1.2. Yleisohjeita kiusaamiseen puuttumisesta 1.3. Ongelmia kiusaamiseen puuttumisessa 2. KIUSAAMISEN

Lisätiedot

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun: Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa

Lisätiedot

HYVIEN VUOROVAIKUTUS- JA ALAVUDEN VARHAISKASVATUKSESSA KAVERITAITOJEN VAHVISTAMINEN KIUSAAMISEN ENNALTAEHKÄISYN JA PUUTTUMISEN TOIMINTAMALLI

HYVIEN VUOROVAIKUTUS- JA ALAVUDEN VARHAISKASVATUKSESSA KAVERITAITOJEN VAHVISTAMINEN KIUSAAMISEN ENNALTAEHKÄISYN JA PUUTTUMISEN TOIMINTAMALLI HYVIEN VUOROVAIKUTUS- JA Tyttö 6v. kaveri ei töni tai hauku. Hyvä kaveri näyttää kivalta, mulla on hyviä kavereita. KAVERITAITOJEN VAHVISTAMINEN ALAVUDEN VARHAISKASVATUKSESSA KIUSAAMISEN ENNALTAEHKÄISYN

Lisätiedot

Hei, mulla ois yksi juttu. LAPSEN VÄKIVALTAKOKEMUKSEN VARHAINEN TUNNISTAMINEN KOULUSSA Outi Abrahamsson, perhepsykoterapeutti

Hei, mulla ois yksi juttu. LAPSEN VÄKIVALTAKOKEMUKSEN VARHAINEN TUNNISTAMINEN KOULUSSA Outi Abrahamsson, perhepsykoterapeutti Hei, mulla ois yksi juttu LAPSEN VÄKIVALTAKOKEMUKSEN VARHAINEN TUNNISTAMINEN KOULUSSA Outi Abrahamsson, perhepsykoterapeutti Hei, mul ois yks juttu! -lapsen väkivaltakokemuksen varhainen tunnistaminen

Lisätiedot

PIENTEN LASTEN HYVINVOINTI VUOROHOIDON ARJESSA

PIENTEN LASTEN HYVINVOINTI VUOROHOIDON ARJESSA PIENTEN LASTEN HYVINVOINTI VUOROHOIDON ARJESSA 2/2, Lapsen hyvinvoinnin tukeminen Eija Salonen Väitöskirjatutkija, KM Videoluennolla pohdimme Millaiset arjen aikataulut edistävät lapsen hyvinvointia? Kuinka

Lisätiedot

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana Vertaistuki Samassa elämäntilanteessa olevat tai riittävän samankaltaisia elämänkohtaloita kokeneet henkilöt jakavat toisiaan kunnioittaen kokemuksiaan. Vertaisuus

Lisätiedot

PIENEN LAPSEN SOSIAALISUUS

PIENEN LAPSEN SOSIAALISUUS PIENEN LAPSEN SOSIAALISUUS Liisa Keltikangas-Järvinen Helsingin yliopiston psykologian professori Vanhempien Akatemian luentotilaisuus Oulussa 16.10.2013 Ajan kuva: Kun vanhempi haluaa antaa hyvän kuvan

Lisätiedot

Välähdyksiä lasten maailmasta (4 -vuotiaat, 11 -vuotiaat)

Välähdyksiä lasten maailmasta (4 -vuotiaat, 11 -vuotiaat) (4 -vuotiaat, 11 -vuotiaat) Länsi- ja Keski-Uusimaalaisten lasten hyvinvointia kartoitettiin syksyn 2011 aikana Kokemuksia pienten lasten kotoa ja päivähoidosta (376 4 -vuotiasta lasta, neljästä kunnasta

Lisätiedot

Toivakan kunta Päivähoito

Toivakan kunta Päivähoito VDlmaV4ttlna luonto kasvuvoimana sijainti Sivu 1/6 PÄIVÄHOI DON KONTEKSTIANAL YYSI LOMAKE Lue kukin väite erillisenä ja arvioi toteutuuko se sinun mielestäsi 3 = hyvin, 2 = kohtalaisesti tai 1=huonosti.

Lisätiedot

PERUSOPETUS SELVITTI KOULUKIUSAAMISTA

PERUSOPETUS SELVITTI KOULUKIUSAAMISTA PERUSOPETUS SELVITTI KOULUKIUSAAMISTA Järvenpään perusopetuksessa toteutettiin syksyllä 2008 koulukiusaamista koskeva kysely, johon vastasivat lähes kaikki perusopetuksen 1.-9. luokkien oppilaat. Kyselyn

Lisätiedot

M I K A L I N D É N 16.10.2013 1

M I K A L I N D É N 16.10.2013 1 NUORTEN KOKEMA NETTIRIKOLLISUUS M I K A L I N D É N 16.10.2013 1 FAKTOJA IRC galleriaa käyttää kuukausittain 70% maamme 15-24 vuotiaista nuorista IRC galleriaan lisätään joka päivä noin 70 000 valokuvaa

Lisätiedot

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN IHMISSUHTEET

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN IHMISSUHTEET TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN IHMISSUHTEET SEKSUAALITERVEYSTIETÄMYKSEN JA TUEN TARPEIDEN ARVIOINTI OSIO 4 EI JOO 1. Tuntematon ja tuttu ihminen Tavoite: Tuntemattoman ja tutun eron ymmärtäminen.

Lisätiedot

Kasv 15.05.2012 24 Oheismateriaali. Vasun liite 6

Kasv 15.05.2012 24 Oheismateriaali. Vasun liite 6 Kasv 15.05.2012 24 Oheismateriaali Vasun liite 6 KIUSAAMISEN EHKÄISYN JA PUUTTUMISEN SUUNNITELMA Sis ällys luettelo Vasun liite 6 KIUSAAMISEN EHKÄISYN JA PUUTTUMISEN SUUNNITELMA... 1 Sisällysluettelo...2

Lisätiedot

Suhdetyö. Vertikaaliset suhteet aikuiset. Vaakasuuntaiset suhteet lapset

Suhdetyö. Vertikaaliset suhteet aikuiset. Vaakasuuntaiset suhteet lapset Suhdetyö Vertikaaliset suhteet aikuiset Vaakasuuntaiset suhteet lapset Muutamia käsitteitä Syrjintä Halventaminen Kiusaaminen Ahdistelu Yhdenvertaisen kohtelun suunnitelma Edistä lasten yhdenmukaisia oikeuksia

Lisätiedot

Vanhemmuuden ja parisuhteen tuen vahvistaminen Neuvolapäivät 2017

Vanhemmuuden ja parisuhteen tuen vahvistaminen Neuvolapäivät 2017 Vanhemmuuden ja parisuhteen tuen vahvistaminen Neuvolapäivät 2017 Jukka Mäkeä, lastenpsykiatri, lasten psykoterapeutti Erityisasiantuntija, Lapset, nuoret ja perheet yksikkö, THL Miksi Vanhemmuus on yhteiskunnan

Lisätiedot

TAIKURI VERTAISRYHMÄT

TAIKURI VERTAISRYHMÄT TAIKURI VERTAISRYHMÄT C LAPSILLE JOIDEN VANHEMMAT OVAT ERONNEET Erofoorumi 3.11.15 Tina Hav erinen Suom en Kasv atus- ja perheneuvontaliitto Kenelle ja miksi? Alakouluikäisille kahden kodin lapsille joiden

Lisätiedot

Yhdessä elämään. Lapsen ystävyyssuhteiden ja arkisen ryhmätoiminnan tukeminen

Yhdessä elämään. Lapsen ystävyyssuhteiden ja arkisen ryhmätoiminnan tukeminen Yhdessä elämään Lapsen ystävyyssuhteiden ja arkisen ryhmätoiminnan tukeminen. Ystävyys ja toimeen tuleminen Aikuisten tehtävä on auttaa lapsia ymmärtämään ystävyyden erilaisuutta, ja sitä että kaikkien

Lisätiedot

MISSÄ JA MILTÄ MINUN TUNTEENI TUNTUVAT?

MISSÄ JA MILTÄ MINUN TUNTEENI TUNTUVAT? MISSÄ JA MILTÄ MINUN TUNTEENI TUNTUVAT? MATERIAALISSA KÄSITELLÄÄN PERUSTUNTEET: suru, pelko, viha, ILO Tunnemateriaalissa mukana myös positiivisina tunteina: rauhallisuus ja odotus (Miltä tuntuu odottaa

Lisätiedot

Kuolevan potilaan kohtaaminen. Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET

Kuolevan potilaan kohtaaminen. Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET Kuolevan potilaan kohtaaminen Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET Mikä tämän esityksen tavoite on? Saada neuvoja kuolevan ihmisen kohtaamiseen. Saada

Lisätiedot

Itsemurhasta on turvallista puhua

Itsemurhasta on turvallista puhua Itsemurhasta on turvallista puhua Vaikuttaako joku lähelläsi masentuneelta? Voisiko hän miettiä itsemurhaa? AINOA tapa tietää on kysyä asiasta suoraan. Usein ajatellaan: Ettei itsemurhia oikeasti tehdä.

Lisätiedot

Sä pääset meijän leikkiin Kiusaamisen ehkäiseminen varhaiskasvatuksessa KT Laura Repo

Sä pääset meijän leikkiin Kiusaamisen ehkäiseminen varhaiskasvatuksessa KT Laura Repo Kiusaamisen ehkäiseminen varhaiskasvatuksessa - seminaarit Mannerheimin Lastensuojeluliitto 4.3.2016 Turku 7.4.2016 Helsinki 14.4.2016 Rovaniemi 18.4.2016 Hämeenlinna 21.4.2016 Jyväskylä Sä pääset meijän

Lisätiedot

Tietokilpailu 5 Väkivallasta perheessä saa puhua Mitä tarkoittaa avun saaminen?

Tietokilpailu 5 Väkivallasta perheessä saa puhua Mitä tarkoittaa avun saaminen? Tietokilpailu 5 Väkivallasta perheessä saa puhua Mitä tarkoittaa avun saaminen? Tähän tietokilpailuun on kerätty kysymyksiä väkivallasta perheessä ja rikosprosessiin liittyen. Tietokilpailun voi pitää

Lisätiedot

Tervetuloa nettiluennolle!

Tervetuloa nettiluennolle! Tervetuloa nettiluennolle! Lapsen myönteisen kasvun tukeminen 25.2.2016 Minna Kuosmanen, lapsiperhetyön asiantuntija, th YAMK Adhd-keskus, Barnavårdsföreningen i Finland Vahvempi vanhemmuus parempi lapsuus

Lisätiedot

Kiusaajana tai kiusattuna työpaikalla

Kiusaajana tai kiusattuna työpaikalla Kiusaajana tai kiusattuna työpaikalla MaRan Marraspäivä ajankohtaista työelämän hyötytietoa Scandic Simonkenttä 19.11.2014 MaRa koulutuspalvelut Sami Nisametdin Kysymyksenasettelu Mikä on häirintää tai

Lisätiedot

TurvaTaidoilla turvaa!

TurvaTaidoilla turvaa! TurvaTaidoilla turvaa! Työpajapäivä 16.10.2018 Minna Andell Mirja Ylenius-Lehtonen 2 Työpajan ohjelma 9/13 Tunne- ja kaveritaidot 10.30/14.30 Virkistystauko 10.45/14.45 Kyllä minä pärjään 12/16 Koulutus

Lisätiedot

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/14. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/14. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 3/14

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/14. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/14. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 3/14 KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/14 Tervetuloa täyttämään kysely! Koulutunnus: Oppilaiden tilannekartoitussalasana: Kirjaudu kyselyyn KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/14 Kukaan

Lisätiedot

Muonion, Kolarin ja Pellon 7. luokkien kysely kevät Kyselyn toteuttanut Hanna Vuorinen, tulokset koostanut Anna-Maiju Kaakkurivaara

Muonion, Kolarin ja Pellon 7. luokkien kysely kevät Kyselyn toteuttanut Hanna Vuorinen, tulokset koostanut Anna-Maiju Kaakkurivaara Muonion, Kolarin ja Pellon 7. luokkien kysely kevät 2012 Kyselyn toteuttanut Hanna Vuorinen, tulokset koostanut Anna-Maiju Kaakkurivaara Kyselyn täyttäneiden määrä Vastanneita jä Poikia Muonio 24 12 12

Lisätiedot

päihteidenkäyttöön Maritta Itäpuisto, tutkija Jyväskylän Seudun Päihdepalvelusäätiö

päihteidenkäyttöön Maritta Itäpuisto, tutkija Jyväskylän Seudun Päihdepalvelusäätiö Lapsen näkökulma vanhempien päihteidenkäyttöön Maritta Itäpuisto, tutkija Jyväskylän Seudun Päihdepalvelusäätiö maritta.itapuisto@jkl.fiitapuisto@jkl Aineistot ja julkaisut Pullon varjosta valoon, 2001.

Lisätiedot

Tukea tunteiden ja vaikeiden kokemusten käsittelyyn: Tasapainovalmennusmalli maahanmuuttajille

Tukea tunteiden ja vaikeiden kokemusten käsittelyyn: Tasapainovalmennusmalli maahanmuuttajille Tukea tunteiden ja vaikeiden kokemusten käsittelyyn: Tasapainovalmennusmalli maahanmuuttajille 24.4.2018 Suvi Piironen Asiantuntija Suomen Mielenterveysseura, SOS-kriisikeskus Maahanmuuttajataustaisille

Lisätiedot

Alakoulun LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA 21.4.2016

Alakoulun LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA 21.4.2016 Alakoulun LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA 21.4.2016 Tytti Solantaus 2016 1 I LAPSET PUHEEKSI KESKUSTELUUN VALMISTAUTUMINEN 1. Lapset puheeksi keskustelun tarkoitus Lapset puheeksi keskustelun pyrkimyksenä on

Lisätiedot

Kuinka työntekijä voi tukea lapsen mentalisaatiokykyä? Nina Pyykkönen Erikoispsykologi, PsL Psykoterapeutti YET

Kuinka työntekijä voi tukea lapsen mentalisaatiokykyä? Nina Pyykkönen Erikoispsykologi, PsL Psykoterapeutti YET Kuinka työntekijä voi tukea lapsen mentalisaatiokykyä? Nina Pyykkönen Erikoispsykologi, PsL Psykoterapeutti YET Reflektiosta Reflektio on tärkeää kaikissa aikuisten, lasten, vanhempien ja ammatti-ihmisten

Lisätiedot

Katja Koski. Tasapainoisen vanhemman 6 suurinta salaisuutta

Katja Koski. Tasapainoisen vanhemman 6 suurinta salaisuutta Tasapainoisen vanhemman 6 suurinta salaisuutta Katja Koski 1. Laita kännykkä pois 2. Lapset tekemään jotain mukavaa 3. Ota muistiinpanovälineet esille Tervetuloa! Vanhemmat sanoivat näin: Kannustava ja

Lisätiedot

ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet

ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet.0.0 JS Partners Oy Toimiva työyhteisö selkeät tavoitteet ja yhteiset pelisäännöt tarkoituksenmukaiset työvälineet

Lisätiedot

- reggiolaisen pedagogiikan äärellä Taivalkosken vuororyhmis Vekkulissa

- reggiolaisen pedagogiikan äärellä Taivalkosken vuororyhmis Vekkulissa - reggiolaisen pedagogiikan äärellä Taivalkosken vuororyhmis Vekkulissa Reggio Emiliapedagogiikan juurilla Projektityöskentely Vekkulissa Reggio Emilia, Italia, 1940-luku Loris Malaguzzi Yhteisöllisyys

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan maakuntapäivät Minna Utriainen, COO, strategist Avidly Oyj

Pohjois-Pohjanmaan maakuntapäivät Minna Utriainen, COO, strategist Avidly Oyj Pohjois-Pohjanmaan maakuntapäivät 5. 6.11.2018 Minna Utriainen, COO, strategist Avidly Oyj PAIKAN IMAGO JA IDENTITEETTI HYÖTY VAI RASITE? Minna Utriainen COO, STRATEGIST AVIDLY 3 Ote lähellä. Katse kaukana.

Lisätiedot

Lapsen oikeuksien sopimus täyttää 30 vuotta !

Lapsen oikeuksien sopimus täyttää 30 vuotta ! Lapsen oikeuksien sopimus täyttää 30 vuotta 20.11.2019! YK:n lapsen oikeuksien sopimus takaa lapselle oikeuden olla oma itsensä Ihmisoikeudet kuuluvat kaikille. Ketään ei saa syrjiä. Jokaisella lapsella

Lisätiedot

KÄYTÖSAAPINEN ATALAN KOULU

KÄYTÖSAAPINEN ATALAN KOULU KÄYTÖSAAPINEN ATALAN KOULU Tämä on Atalan koulun käytösaapinen. Hyvä käytös antaa sinusta myönteisen kuvan ja tuottaa hyvän mielen muille ihmisille. Auttamalla toisia ja olemalla kohtelias sekä noudattamalla

Lisätiedot

Koulukiusaamiseen liittyvät käytännöt ja toimintamallit

Koulukiusaamiseen liittyvät käytännöt ja toimintamallit Koulukiusaamiseen liittyvät käytännöt ja toimintamallit Askolan kunnassa on käytössä KiVa Koulu ohjelma. Ohjelman tavoitteena on kiusaamisen ennaltaehkäiseminen ja tehokas puuttuminen kiusaamiseen. 2 1.

Lisätiedot

#lupakertoa - asennekysely

#lupakertoa - asennekysely #lupakertoa - asennekysely Tajua Mut! -toimintamallin #lupakertoa -kampanja rohkaisi nuoria pyytämään apua ilman häpeää tai pelkoa. Kampanjan yhteydessä toteutettiin avoin asennekysely. Kysely selvitti

Lisätiedot

Turva Minulla on turvallinen olo. Saanko olla tarvitseva? Onko minulla huolehtiva aikuinen? Suojellaanko minua pahoilta asioilta? Perusturvallisuus on edellytys lapsen hyvän itsetunnon ja luottamuksellisten

Lisätiedot

Aamu -ja iltapäivätoiminnan lasten kyselyn tuloksia lv. 2011-2012

Aamu -ja iltapäivätoiminnan lasten kyselyn tuloksia lv. 2011-2012 Aamu -ja iltapäivätoiminnan lasten kyselyn tuloksia lv. 11-12 Lasten kyselyn saivat huoltajien kyselyn yhteydessä 4 lasta, joista palautui 25. Vastausprosentti muodostui siten 62,5%. Lasten kysely muodostui

Lisätiedot