KÄYTÖSAAPINEN ATALAN KOULU

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KÄYTÖSAAPINEN ATALAN KOULU"

Transkriptio

1 KÄYTÖSAAPINEN ATALAN KOULU

2 Tämä on Atalan koulun käytösaapinen. Hyvä käytös antaa sinusta myönteisen kuvan ja tuottaa hyvän mielen muille ihmisille. Auttamalla toisia ja olemalla kohtelias sekä noudattamalla tämän käytösaapisen neuvoja olet luomassa kouluumme me-henkeä.

3 RUOKAILU

4 ENNEN RUOKAILUA Muistan pestä kädet ennen ruokailuun menoa. Jonotan ruokalaan rauhallisesti enkä etuile.

5 RUOKAILLESSA Kerään tarjottimelle kaikki ruuat kerralla. Syön siististi ja osaan käyttää veistä, haarukkaa ja lusikkaa oikein. Juttelen hiljaa vain vierustovereiden kanssa.

6 RUOKAILUN JÄLKEEN Syön kaiken ottamani ruuan. Ruokailun jälkeen nostan tuolini ja siistin paikkani. Vien ruokailuvälineet palautuspisteeseen ja puhdistan ne hyvin.

7 OPPITUNNILLA

8 TUNNIN ALUSSA Odotan opettajaa luokassa meluamatta tai riehumatta. En tutki luvatta toisen pulpettia tai ota sieltä mitään. En myöhästele tunneilta. Jos niin käy, koputan oveen, tervehdin ja sanon: Anteeksi, että myöhästyin.

9 TYÖSKENTELY TUNNILLA Muistan viitata, kun haluan osallistua keskusteluun. Oppitunneilla kuuntelen ohjeet tarkasti, teen tehtäviä ahkerasti ja huolellisesti. Pari- ja ryhmätöissä opiskelen kaikkien kanssa. En naura väärille vastauksille.

10 OMAT VASTUUT Pidän mukanani oppitunneilla koulukynän, pyyhekumin, viivaimen, kirjat ja vihot sekä muut tarvittavat välineet. Pidän pulpettini ja sen ympäristön siistinä. Opettelen merkitsemään läksyt selvästi ja teen läksyt sovituksi päiväksi.

11 Kun luokassani on hyvä työrauha, opin parhaiten.

12 YHDESSÄ TOISTEN KANSSA

13 KIELENKÄYTTÖÄ Tervehdin kaikkia tuttujani ja koulun henkilökuntaa. En uhkaile. En ärsytä toista puheillani tai käytökselläni. Yritän puhua asiallisesti, enkä käytä rumia sanoja.

14 KAVERUUDESTA Pyrin olemaan kaveri kaikkien kanssa ja välttämään riitoja. Pyydän ja annan anteeksi.

15 VÄLITUNNEILLA

16 VÄLITUNNILLE MENO Poistun rauhallisesti ja viivyttelemättä välitunnille. Leikki- ja pelivälineet otetaan käyttöön vasta ulkona. Pukeudun asianmukaisesti. Sisällä välitunteja vietetään VAIN opettajan luvalla.

17 VÄLITUNNILLA Pysyn välituntialueella. Pyörien parkkipaikoilla sekä ulko-ovien edustoilla ei saa olla. Toisten pyöriin ei saa koskea. Vahingon sattuessa etsin lähimmän valvojan tai aikuisen.

18 Kaikissa leikeissä ja peleissä noudatan sääntöjä ja tarvittavaa varovaisuutta. Esimerkiksi kepeillä huitomiset, kamppailuleikit, tönimiset tai lumipallojen ja kivien heittely eivät ole sallittuja välituntileikkejä.

19 Koulussa ketään ei jätetä leikkien ja pelien ulkopuolelle. Koulussa olemme kaikkien kanssa. Otan erityisesti huomioon yksin jäävät. Kiusaamisesta ilmoitan valvojalle tai omalle opettajalle. Riidat yritän sopia itse heti ja tarvittaessa kerron niistä opettajalle.

20 VÄLITUNNILTA SAAPUMINEN Kellon soitto päättää välitunnin. Soitto lopettaa leikit. Saavun sisälle rauhallisesti rynnimättä. Ovensuissa ei saa leikkiä tai estää toisia kulkemasta. Riisuttuani järjestän naulakkopaikkani ja siirryn välittömästi luokkaan odottamaan opettajaa.

21 YHTEISISSÄ TILAISUUKSISSA JA JUHLISSA

22 Tulen juhliin ajoissa siististi pukeutuneena. Seuraan tarkkaavaisesti esityksiä ja osallistun tilaisuuden kulkuun esim. laulamalla yhteislauluja. Osoitan suosiota sopivissa kohdissa ja oikealla tavalla. En esimerkiksi vihellä tai tömistele.

23 Istun häiritsemättä paikallani. Poistun yhteisistä tilaisuuksista rauhallisesti, kun siihen annetaan lupa. Koulun ulkopuolisissa tilaisuuksissa ja retkillä käyttäydyn myös hyvin.

24 ASIOIMINEN LUOKISSA TAI OPETTAJANHUONEESSA

25 Opettajainhuoneen ovella koputan ja jään odottamaan. Kysyn: Onko opettaja tavattavissa? Kun asioin toisessa luokassa, koputan ovelle, tervehdin ja pyydän anteeksi häiriötä. Sitten esitän asiani. Lähtiessäni sanon näkemiin. En jää tuntien päätyttyä koululle ilman syytä. Mennessäni käymään luokassa ilta-aikaan ilmoittaudun ensin iltavalvojalle.

26 USEIN KYSYTTYÄ

27 POLKUPYÖRÄT Jos pyöräilen koulumatkat, käytän pyöräilykypärää. Talutan pyörää koulun piha-alueella. Vien pyörän pyöräparkkiin ja poistun välituntialueelle. Ekaluokkalaiset tulevat kouluun pyörällä vanhemman luvalla.

28 MOBIILILAITTEET Kännykän tai tabletin voi pitää mukana koulussa vanhempien luvalla ja omalla vastuulla. Puhelin on pidettävä suljettuna/äänettömällä oppitunnin aikana, ellei sitä tarvita opiskelussa. Välitunneilla emme käytä mobiililaitteita.

29 HYVÄT TAVAT JA VASTUUT Koulun sisätiloissa liikutaan ilman päähinettä. Huolehdin omista tavaroistani ja pidän koulukirjat siisteinä. Pidän huolta koulutiloista ja koulun omaisuudesta. En syö omia eväitä tai makeisia luvatta.

30 KUN MOKAAN. - Jään selvittelemään tilannetta aikuisen kanssa - Kerron tapahtumista rehellisesti - Kuuntelen myös toista osapuolta - Olen valmis sopimaan

Puolankajärven koulun järjestyssäännöt

Puolankajärven koulun järjestyssäännöt Puolankajärven koulun järjestyssäännöt I TAVOITTEET II KOULUAIKA III OPPITUNNIT Järjestyssääntöjen tavoitteena on koulun työrauhan ja järjestyksen turvaaminen koulun kokonaistavoitteiden edistämiseksi

Lisätiedot

Koulussa noudatetaan järjestyssääntöjen lisäksi muuta sovellettavaa lainsäädäntöä.

Koulussa noudatetaan järjestyssääntöjen lisäksi muuta sovellettavaa lainsäädäntöä. Kalevankankaan koulu Henkilökuntakokous 25.5.2011 TURVALLINEN OPISKELUYMPÄRISTÖ JA JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 1. JÄRJESTYSSÄÄNTÖJEN TARKOITUS JA SOVELTAMISALUE Perusopetuslain 29 :n mukaan opetukseen osallistuvilla

Lisätiedot

VIROLAHDEN PERUSKOULUN YLÄASTEEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

VIROLAHDEN PERUSKOULUN YLÄASTEEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT VIROLAHDEN PERUSKOULUN YLÄASTEEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 31.1.2000 Yleistä 1 Koulun alue on kortteli 57-YO. Koulun piha-alue on koulukiinteistön, Rantatien sekä koulun kentän erottama alue. 2 Kouluajaksi katsotaan

Lisätiedot

KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT A. YLEISET SÄÄNNÖT 1. Järjestyssäännöillä edistetään koulun sisäistä järjestystä, opiskelun esteetöntä sujumista sekä kouluyhteisön turvallisuutta ja viihtyisyyttä.

Lisätiedot

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT Välitämme ja vastaamme lapsesta, asetamme rajat Ohjaamme lapsiamme omatoimisuuteen Pyrimme kasvattamaan lapsiamme terveisiin elämäntapoihin huom! Esimerkin voima :) Tarjoamme

Lisätiedot

Oppilaiden tuominen aamulla koulun pihaan autolla on kielletty. Oppilaat tuodaan ja haetaan koulun lähikatujen, lähinnä Okkerinkadun varrelta.

Oppilaiden tuominen aamulla koulun pihaan autolla on kielletty. Oppilaat tuodaan ja haetaan koulun lähikatujen, lähinnä Okkerinkadun varrelta. JYVÄSKYLÄN STEINERKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT LUOKAT 1-8 Tehtävä ja tavoitteet Järjestyssäännöt ovat koulun opetussuunnitelmaa täydentäviä käytännön toimintaohjeita, joilla pyritään takaamaan kaikkien turvallisuus,

Lisätiedot

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen Sivu 1/5 Märynummen koulu Salon kaupunki 1760/12.00.01.01/2015 Yleiset Koulu: Märynummen koulu Ylläpitäjä: Kaupungin ylläpitämä koulu Koulumuoto: Ala-asteen koulu Opetuskieli: Suomi Koulupiiri: Salo Opiskelijamäärä:

Lisätiedot

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen Sivu 1/7 Meri-Halikon koulu Salon kaupunki 1760/12.00.01.01/2015 Yleiset : Meri-Halikon koulu Ylläpitäjä: Kaupungin ylläpitämä koulu muoto: Ala-asteen koulu Opetuskieli: Suomi piiri: Salo Opiskelijamäärä:

Lisätiedot

PIELISJOEN KOULUN OPETUSSUUNNITELMAN LIITTEET

PIELISJOEN KOULUN OPETUSSUUNNITELMAN LIITTEET PIELISJOEN KOULUN OPETUSSUUNNITELMAN LIITTEET 2014 2015 LIITE 1 Joensuun koulutustoimen yleissivistävien oppilaitosten järjestyssäännöt Koulutuslautakunta 15.6.2006, 66 Joensuun kaupungin perusasteen opetussuunnitelma

Lisätiedot

Olarin koulu ja koti ry n

Olarin koulu ja koti ry n Olarin koulu ja koti ry n "Koko kylä kasvattaa" -pelisäännöt Lisää tietoa OKKY n toiminnasta: www. okky. nettisivu. org Yhteyttä voit ottaa sähköpostitse: kotijakoulu@gmail. com OLARIN KOULU JA KOTI -YHDISTYS

Lisätiedot

HAMINAN KOULU - OHJEISTUKSIA KOULUTYÖHÖN. Päivitys 15.4.2015

HAMINAN KOULU - OHJEISTUKSIA KOULUTYÖHÖN. Päivitys 15.4.2015 HAMINAN KOULU - OHJEISTUKSIA KOULUTYÖHÖN Päivitys 15.4.2015 ASIA KÄYTÄNTÖ RANGAISTUS Molemmat koulut: Yleinen käyttäytyminen Noudatan hyviä tapoja. En turmele koulun omaisuutta. - Suun soittaminen kasvatuskeskustelu

Lisätiedot

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu 1. LUKUVUODEN 2013-2014 TYÖ JA LOMA-AJAT Syyslukukausi 12.8.2013 (ma) - 21.12.2013 (lauantai) Syysloma 14.10.-20.10.2013

Lisätiedot

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula. http://sivustot.tuusula.fi/koulut/kirkonkylankoulu/

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula. http://sivustot.tuusula.fi/koulut/kirkonkylankoulu/ KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://sivustot.tuusula.fi/koulut/kirkonkylankoulu/ 1. LUKUVUODEN 2012-2013 TYÖ JA LOMA-AJAT LUKUVUOSI 2012-2013 Syyslukukausi 14.8.2012 (ti) - 21.12.2012

Lisätiedot

Lapinniemen koulu 0 6 lk

Lapinniemen koulu 0 6 lk Lapinniemen koulu 0 6 lk syksy 2013 2 Turvallista lukuvuotta 2013-2014 Lapinniemen koululla olemme valinneet tämän lukuvuoden tärkeäksi teemaksi turvallisuuden. Tämän kädessäsi olevan tiedotteen on tarkoitus

Lisätiedot

OPAS HIUSALAN TYÖSSÄOPPIMISPAIKAN HAKEMISEEN JA TYÖPAIKALLA TYÖSKENTELYYN

OPAS HIUSALAN TYÖSSÄOPPIMISPAIKAN HAKEMISEEN JA TYÖPAIKALLA TYÖSKENTELYYN OPAS HIUSALAN TYÖSSÄOPPIMISPAIKAN HAKEMISEEN JA TYÖPAIKALLA TYÖSKENTELYYN Tämä opas on tarkoitettu työssäoppimispaikkaa hakevalle ja työpaikalla työskentelevälle parturikampaaja opiskelijalle. Opas on

Lisätiedot

1 (13) LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU LAPSEN NIMI SYNTYMÄAIKA

1 (13) LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU LAPSEN NIMI SYNTYMÄAIKA 1 (13) LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU LAPSEN NIMI SYNTYMÄAIKA 2 (13) TÄLLAINEN MINÄ OLEN (lapsi täyttää vanhempien kanssa) Parhaat kaverini... Tykkään... Hoitopaikassa kivaa on... Olen hyvä...

Lisätiedot

Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelman arviointi lv 2015-16

Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelman arviointi lv 2015-16 Sivistyslautakunta 16.6.2016 70, oheismateriaali Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelman arviointi lv 2015-16 Ohjaajat Anne Laukkanen Mirja Malinen (tiistaisin) Merja Miettinen Annika Niskanen

Lisätiedot

Itsemurhasta on turvallista puhua

Itsemurhasta on turvallista puhua Itsemurhasta on turvallista puhua Vaikuttaako joku lähelläsi masentuneelta? Voisiko hän miettiä itsemurhaa? AINOA tapa tietää on kysyä asiasta suoraan. Usein ajatellaan: Ettei itsemurhia oikeasti tehdä.

Lisätiedot

Hyrsylän koulu Järjestyssäännöt ja toiminta-ajatus. Hyrsylän koulun toiminta-ajatus

Hyrsylän koulu Järjestyssäännöt ja toiminta-ajatus. Hyrsylän koulun toiminta-ajatus Hyrsylän koulu Järjestyssäännöt ja toiminta-ajatus Hyrsylän koulun toiminta-ajatus Koululla on opettamisen lisäksi kasvatustehtävä. Koulun kasvatustehtävää ohjaa käsitys siitä, mikä on hyvää, oikein ja

Lisätiedot

Pag e. Lukion työskentelyä ohjaavat lukiolaki, lukioasetus, opetushallituksen ohjeet, koulutoimen toimintasääntö ja järjestyssäännöt.

Pag e. Lukion työskentelyä ohjaavat lukiolaki, lukioasetus, opetushallituksen ohjeet, koulutoimen toimintasääntö ja järjestyssäännöt. Liit 6 Mäntyharjun lukion järjstyssääntö Lukion työskntlyä ohjaavat lukiolaki, lukioastus, optushallituksn ohjt, koulutoimn toimintasääntö ja järjstyssäännöt. Järjstyssääntöjn tavoittna on turvata kouluyhtisön

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA HARJULAN PÄIVÄKOTI 2010-2011 SISÄLLYS 1. YKSIKKÖ 2. TOIMINTA-AIKA 3. TOIMINTAYMPÄRISTÖN KUVAUS 3.1 PSYYKKINEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ 3.2 FYYSINEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ 3.3 SOSIAALINEN

Lisätiedot

"Koko kylä kasvattaa" -pelisäännöt Page 1 of 5

Koko kylä kasvattaa -pelisäännöt Page 1 of 5 "Koko kylä kasvattaa" -pelisäännöt Page 1 of 5 KÄYTTÄYTYMINEN Käyttäytymisessä me aikuiset olemme esimerkkejä lapsillemme. Lastemme turvallisuuden vuoksi noudatamme liikennesääntöjä ja nopeusrajoituksia.

Lisätiedot

METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ. Lukuvuosi 2015-16

METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ. Lukuvuosi 2015-16 METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ Lukuvuosi 2015-16 Luokat ja henkilökunta Ensi lukuvuoden 4A ja 4B 5ABCDE laaja-alainen erityisopettaja Päivi Juustila englannin ja saksan opettaja teknisen työn opettaja koulunkäynnin

Lisätiedot

EVÄSPAKETTI OPISKELIJAN TYÖSSÄOPPIMISEEN

EVÄSPAKETTI OPISKELIJAN TYÖSSÄOPPIMISEEN EVÄSPAKETTI OPISKELIJAN TYÖSSÄOPPIMISEEN TYÖSSÄOPPIMINEN 1. Neuvottele ensin opettajan kanssa Kerro opettajalle minne työpaikkaan aiot soittaa. Työpaikka: Puhelinnumero: Varaa itsellesi - rauhallinen

Lisätiedot

TURVATAITOKOULUTUS 2012-2013 Eeva Iisakka Haapaniemen päiväkoti, Auli Siltanen Vaajakosken päiväkoti, Sanna Leppänen Linnan päiväkoti

TURVATAITOKOULUTUS 2012-2013 Eeva Iisakka Haapaniemen päiväkoti, Auli Siltanen Vaajakosken päiväkoti, Sanna Leppänen Linnan päiväkoti TURVATAITOKOULUTUS 2012-2013 Eeva Iisakka Haapaniemen päiväkoti, Auli Siltanen Vaajakosken päiväkoti, Sanna Leppänen Linnan päiväkoti Lopputyö: sosiodraama Tekijät: Auli Siltanen, Vaajakosken päiväkoti,

Lisätiedot

AAMUNAVAUKSEN TEEMA: LIIKUNTA RAVINTO LEPO MUU, MIKÄ? AIHE: KESTO: VIIKON HAASTE (huomioi valitsemanne teema): AAMUNAVAUKSEEN TARVITTAVAT VÄLINEET:

AAMUNAVAUKSEN TEEMA: LIIKUNTA RAVINTO LEPO MUU, MIKÄ? AIHE: KESTO: VIIKON HAASTE (huomioi valitsemanne teema): AAMUNAVAUKSEEN TARVITTAVAT VÄLINEET: AAMUNAVAUKSEN TEEMA: LIIKUNTA RAVINTO LEPO MUU, MIKÄ? AIHE: KESTO: VIIKON HAASTE (huomioi valitsemanne teema): AAMUNAVAUKSEEN TARVITTAVAT VÄLINEET: Hyvää huomenta kaikille! Tänään puhutaan kouluruokailusta.

Lisätiedot

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen Sivu 1/8 Muurlan koulu Yleiset Koulu: Muurlan koulu Ylläpitäjä: Kaupungin ylläpitämä koulu Koulumuoto: Ala-asteen koulu Opetuskieli: Suomi Koulupiiri: Salo Opiskelijamäärä: 141 Koulukohtaiset lisätehtävät

Lisätiedot

Ohjeet opettajalle. Tervetuloa Apilatielle!

Ohjeet opettajalle. Tervetuloa Apilatielle! Ohjeet opettajalle Vihjeitä opettajalle koulun tutustumispäivään Esiopetuksen oppilaille koulun tutustumispäivä on tärkeä, vaikka esiopetuspaikka sijaitsisi samassa pihapiirissä koulun kanssa. Lähes kaikkia

Lisätiedot

Kiusaamisen ehkäiseminen varhaiskasvatuksessa. Christina Salmivalli Turun yliopisto

Kiusaamisen ehkäiseminen varhaiskasvatuksessa. Christina Salmivalli Turun yliopisto Kiusaamisen ehkäiseminen varhaiskasvatuksessa Christina Salmivalli Turun yliopisto Kiusaaminen Tahallista ja toistuvaa aggressiivista käyttäytymistä, joka kohdistuu heikommassa asemassa olevaan henkilöön

Lisätiedot

2. Mitä asioita haluaisit tehdä - yksin lukea, tehdä matematiikkaa kokeisiin lukeminen olla vessassa kokeet läksyt mennä kotiin

2. Mitä asioita haluaisit tehdä - yksin lukea, tehdä matematiikkaa kokeisiin lukeminen olla vessassa kokeet läksyt mennä kotiin OPPILAAT 14.2.2014 1. Mitkä ovat sinulle tärkeitä asioita koulussa? hyvä opetus liikunta, matematiikka, oppii lukemaan ruoka! työrauha välitunnit ja kaverit kivat opettajat hyvä luokkahenki saa oppia uutta

Lisätiedot

TURVATAITOKOULUTUS 2012-2013 LOPPUTYÖ: Sosiodraama

TURVATAITOKOULUTUS 2012-2013 LOPPUTYÖ: Sosiodraama TURVATAITOKOULUTUS 2012-2013 LOPPUTYÖ: Sosiodraama Tekijät: Auli Siltanen, Vaajakosken päiväkoti, erityislastentarhanopettaja Eva Iisakka, Haapaniemen päiväkoti, lastenhoitaja Sanna Leppänen, Linnan päiväkoti,

Lisätiedot

Parisuhde. Parisuhde. Luetaan vielä syrjään laitetut kortit ja jätetään asiat hautumaan. Ikäsuositus: aikuiset. Copyright Lastenmissio 2012

Parisuhde. Parisuhde. Luetaan vielä syrjään laitetut kortit ja jätetään asiat hautumaan. Ikäsuositus: aikuiset. Copyright Lastenmissio 2012 Voit tulostaa pelin kopiopaperille. Leikkaa ja liimaa kortit sitten kartongille tai pahville. Kontaktimuovilla tai laminaatilla saat korteista kestävämmät. Jos tulostimesi ottaa vastaan paksumpaa paperia

Lisätiedot

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Verbien rektioita Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Jos lauseessa on useita verbejä, missä muodossa 2. tai 3. verbi ovat? -Jos lauseessa on useita verbejä peräkkäin, 1. verbi taipuu normaalisti,

Lisätiedot

SB-Pro pojat -99 ja -00 Eerikkilän leiri 5. 7.9.2014

SB-Pro pojat -99 ja -00 Eerikkilän leiri 5. 7.9.2014 SB-Pro pojat -99 ja -00 Eerikkilän leiri 5. 7.9.2014 Leiri alkaa perjanitaina 5.9. klo 17:00 ja loppuu sunnuntaina 7.9. noin klo 13:30. Eerikkilän urheilukeskuksen osoite on Urheiluopistontie 138, 31370

Lisätiedot

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika.

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika. Leikki ja vapaa-aika Lähes aina 1. Yhteisössäni minulla on paikkoja leikkiin, peleihin ja urheiluun. 2. Löydän helposti yhteisöstäni kavereita, joiden kanssa voin leikkiä. 3. Minulla on riittävästi aikaa

Lisätiedot

JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia

JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia Voimaan 28.8.2014 sisältävät opiskelijan tai harjoittelijan oikeuksia ja velvollisuuksia koskevia määräyksiä, joiden lähtökohtana ovat ammatillisesta

Lisätiedot

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ 1. TEE POSITIIVINEN JA NEGATIIVINEN IMPERFEKTI Hän lukee kirjaa. Me ajamme autoa. Hän katsoo televisiota. Minä rakastan sinua. Hän itkee usein. Minä annan sinulle rahaa.

Lisätiedot

Lapsen tukitoimet osaksi kehitysympäristöjä. Helena Heimo Valtakunnalliset neuvolapäivät 18.10.2012

Lapsen tukitoimet osaksi kehitysympäristöjä. Helena Heimo Valtakunnalliset neuvolapäivät 18.10.2012 Lapsen tukitoimet osaksi kehitysympäristöjä Helena Heimo Valtakunnalliset neuvolapäivät 18.10.2012 Veeti, 4½ v. Aamu alkaa sillä, ettei Veeti suostu pukemaan vaatteita päälle. Pitää olla aina tietyt sukat

Lisätiedot

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------- Syreenin koulu, Teuva puh. +358 6 24134350 http://www.syreeninkoulu.fi ---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------- Syreenin koulun

Lisätiedot

320075 Mitä nyt (4) What now?

320075 Mitä nyt (4) What now? 320075 Mitä nyt (4) What now? Lapset joutuvat usein tilanteisiin, joissa on hyvä miettiä omia reaktioitaan ennen toimimista. Tässä korttisarjassa esitetään erilaisia hankalia tilanteita, joihin jokainen

Lisätiedot

Tervetuloa Pihlavan koulun esiluokkaan

Tervetuloa Pihlavan koulun esiluokkaan Tervetuloa Pihlavan koulun esiluokkaan Pihlavan koulu Vanha maantie 2 puh. 02-621 5146 www.cedunet.fi/pihlava Pihlavan koulun esiopetus alkoi vuonna 1996, sosiaali- ja koulutoimen yhteistyötä nykyään päivähoito

Lisätiedot

Koulujen yhdistyminen - lasten ajatuksia

Koulujen yhdistyminen - lasten ajatuksia Muhoksen Kirkonkylän koulu ja Honkalan koulu Koulujen yhdistyminen - lasten ajatuksia Vanhemmat 7 13-vuotiaiden lasten osallisuuden edistäjinä Kyselyn toteuttaminen Kysely tehtiin yhteistyössä rehtoreiden

Lisätiedot

TURVALLISESTI KODISSANI. Oma turvallisuuteni. Valitse kyllä tai ei. Tiedän hätänumeron. Säilytän puhelinta paikassa, josta löydän sen helposti.

TURVALLISESTI KODISSANI. Oma turvallisuuteni. Valitse kyllä tai ei. Tiedän hätänumeron. Säilytän puhelinta paikassa, josta löydän sen helposti. Oma turvallisuuteni Valitse kyllä tai ei. TURVALLISESTI Tiedän hätänumeron. kyllä ei KODISSANI Säilytän puhelinta paikassa, josta löydän sen helposti. Huoneessani on toimiva palovaroitin. Tiedän, mitä

Lisätiedot

MALMINKARTANON ALA-ASTEEN KOULUN LUKUVUOSITIEDOTE 2015 2016

MALMINKARTANON ALA-ASTEEN KOULUN LUKUVUOSITIEDOTE 2015 2016 MALMINKARTANON ALA-ASTEEN KOULUN LUKUVUOSITIEDOTE 2015 2016 TERVETULOA LUKUVUOTEEN 2015-2016! Tähän lukuvuoteen kohdistuu paljon innostavia odotuksia. Koulumme uusi opetussuunnitelma valmistuu tämän lukuvuoden

Lisätiedot

KALAJOEN TERVEYSKESKUS NEUVOLA

KALAJOEN TERVEYSKESKUS NEUVOLA KALAJOEN TERVEYSKESKUS NEUVOLA 1 LAPSEN NIMI: OSOITE: HETU: PUHELIN: LAPSEN HUOLTAJAT: LAPSI ASUU: vanhempien luona äidin luona isän luona muualla, missä: PERHEEN MUUT LAPSET (Nimet ja syntymävuosi): MUUT

Lisätiedot

KOLIN ARVOISESTI. Nyt ja tulevaisuudessa

KOLIN ARVOISESTI. Nyt ja tulevaisuudessa KOLIN ARVOISESTI Nyt ja tulevaisuudessa Kolin arvo-ohjeet 2014 1 HUOLEHDI PARHAASTA LAADUSTA Asetamme riman entistäkin korkeammalle! YRITTÄJÄ Ota omat arvosi näkyväksi osaksi toimintaasi. Kerro ne nettisivuillasi

Lisätiedot

4-VUOTIAAN LAPSEN KEHITYKSEN SEURANTA /LUOTTAMUKSELLINEN

4-VUOTIAAN LAPSEN KEHITYKSEN SEURANTA /LUOTTAMUKSELLINEN 1 Posion neuvola/päivähoito 4-VUOTIAAN LAPSEN KEHITYKSEN SEURANTA /LUOTTAMUKSELLINEN Lapsen nimi: Syntymäaika: Vanhemmat / huoltajat: Päivähoito-/kerhopaikka: Hoitaja: Terveydenhoitaja: 1. SOSIAALISET

Lisätiedot

Kaveritaidot -toiminta

Kaveritaidot -toiminta Kaveritaidot -toiminta Kaveritaidot ovat sosiaalisten taitojen harjoittelemista ja kehittämistä. Kaveritaito -toiminta on tarkoitettu henkilöille, joilla on vaikeuksia sosiaalisessa vuorovaikutuksessa

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma. Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013

Varhaiskasvatussuunnitelma. Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013 Varhaiskasvatussuunnitelma Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013 1. AVOIMEN VARHAISKASVATUKSEN PALVELUT Avoimet varhaiskasvatuspalvelut kunnassa on jaettu kolmeen päätaajamaan kirkonkylään, Rajamäkeen ja

Lisätiedot

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä on golfpelin henki? a) Pelaan omaa peliäni välittämättä muista pelikavereista. b) Olen oman pelini tuomari

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä on golfpelin henki? a) Pelaan omaa peliäni välittämättä muista pelikavereista. b) Olen oman pelini tuomari GOLFIN ETIKETTI 1 Mitä on golfpelin henki? a) Pelaan omaa peliäni välittämättä muista pelikavereista b) Olen oman pelini tuomari c)huomioin toiset pelaajat Oikea vastaus B ja C GOLFIN ETIKETTI 2 Mitä seuraavista

Lisätiedot

Kouluilta kerätyistä kriteeristöistä parastettuja malleja päivitettynä Hämeenlinnan perusopetuksen arviointiohjeita vastaaviksi /RH 2010-2012

Kouluilta kerätyistä kriteeristöistä parastettuja malleja päivitettynä Hämeenlinnan perusopetuksen arviointiohjeita vastaaviksi /RH 2010-2012 Työskentelyn ja käyttäytymisen arvioinnin kriteerit Kouluilta kerätyistä kriteeristöistä parastettuja malleja päivitettynä Hämeenlinnan perusopetuksen arviointiohjeita vastaaviksi /RH 2010-2012 Työskentelyn

Lisätiedot

HNMKY Seuraleiri Kisakallio 2015

HNMKY Seuraleiri Kisakallio 2015 HNMKY Seuraleiri Kisakallio 21.- 23.08. HNMKY Seuraleiri 21.-23.08. Kisakallion seuraleirikirje Seuramme lähtee jälleen avaamaan kautta seuraleirille. Leiri järjestetään jälleen Lohjan Kisakalliossa. Seuraleirille

Lisätiedot

Tehtäviä ja vinkkejä koulun tutustumispäivään

Tehtäviä ja vinkkejä koulun tutustumispäivään Tehtäviä ja vinkkejä koulun tutustumispäivään Koulun tutustumispäivä Vinkkejä opettajalle Varaa oppilaille lyijykynät, kumit ja puuvärit (keltainen, sininen, punainen, ruskea). Kouluun ja omaan uuteen

Lisätiedot

Piiriniityn päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Piiriniityn päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Piiriniityn päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma PIIRINIITYN TOIMINTA-AJATUS Päiväkotitoimintamme Piiriniityssä on alkanut syksyllä 2014. Ikurin päiväkodin kanssa yhdistyimme vuonna 2013. Päiväkoti sijaitsee

Lisätiedot

Suhdetyö. Vertikaaliset suhteet aikuiset. Vaakasuuntaiset suhteet lapset

Suhdetyö. Vertikaaliset suhteet aikuiset. Vaakasuuntaiset suhteet lapset Suhdetyö Vertikaaliset suhteet aikuiset Vaakasuuntaiset suhteet lapset Muutamia käsitteitä Syrjintä Halventaminen Kiusaaminen Ahdistelu Yhdenvertaisen kohtelun suunnitelma Edistä lasten yhdenmukaisia oikeuksia

Lisätiedot

KILPAILUVIIKONLOPPU. www.oifbadminton.org

KILPAILUVIIKONLOPPU. www.oifbadminton.org KILPAILUVIIKONLOPPU - ENNEN KISAA HYVISSÄ AJOIN - EDELLINEN PÄIVÄ - KILPAILUPÄIVÄN AAMU - MATKA - KILPAILUPAIKALLA ENNEN PELEJÄ - PELIEN KESTÄESSÄ - PELIEN JÄLKEEN - KOTIMATKA ENNEN KISAA HYVISSÄ AJOIN

Lisätiedot

PALOTURVALLISUUTTA KOTONA

PALOTURVALLISUUTTA KOTONA TURVALLISEEN HUOMISEEN PALOTURVALLISUUTTA KOTONA Kunta/kaupunki: Katuosoite: Ovikoodi: Asukkaan puhelinnumero: HÄTÄNUMERO: 112 Säilytä tämä lehtinen näkyvällä paikalla. 1 Palovaroitin Kiinnitä palovaroitin

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Sano näin itsellesi Ohjaa lasta Jos lapsi on jatkuvasti vihainen Kun aikuista suututtaa Ole etuviisas Kun aikuisen tunteet kiehuvat

SISÄLTÖ. Sano näin itsellesi Ohjaa lasta Jos lapsi on jatkuvasti vihainen Kun aikuista suututtaa Ole etuviisas Kun aikuisen tunteet kiehuvat Tunteet SISÄLTÖ Värikylläinen tunne-elämä Tunne on aina viesti Olet malli tunteiden ilmaisemisessa Auta lasta tunnistamaan Auta lasta nimeämään Kiukku lapsen haasteena Kun lapsi kiukustuu Sano näin itsellesi

Lisätiedot

OPPITUNNIT POISSAOLOT

OPPITUNNIT POISSAOLOT KOULUJEN YHTEISET TOIMINTASÄÄNNÖT OPPITUNNIT TERVEHTIMINEN Oppituntien aloitus tehdään selkeästi työrauhaa kunnioittaen. Uuden oppilasryhmän kanssa tunti alkaa tervehtimällä seisten. Vierailijan saapuessa

Lisätiedot

Välillä vähän Eemeli. Aspergerin oireyhtymä -opas kouluille ja iltapäivähoitopaikoille

Välillä vähän Eemeli. Aspergerin oireyhtymä -opas kouluille ja iltapäivähoitopaikoille Välillä vähän Eemeli Aspergerin oireyhtymä -opas kouluille ja iltapäivähoitopaikoille Välillä vähän Eemeli Olet ehkä jo tavannut hänet tai tulet jonakin päivänä tapaamaan hänet. Hän on kahden kesken aikuisen

Lisätiedot

TAIDETASSUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

TAIDETASSUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA TAIDETASSUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2 SISÄLLYS JOHDANTO 1. TAIDETASSUJEN RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI 2. TOIMINTA-AJATUS JA ARVOT 3. KASVATTAJA 4. TOIMINTAYMPÄRISTÖ 5. SISÄLTÖALUEET 6. ARVIOINTI JA SEURANTA

Lisätiedot

SEPÄN RYHMÄKODIN VARHAIKASVATUSUUNNITELMA 2006-2007 KESKUSTAN PALVELUALUE PYYNIKIN TIIMI

SEPÄN RYHMÄKODIN VARHAIKASVATUSUUNNITELMA 2006-2007 KESKUSTAN PALVELUALUE PYYNIKIN TIIMI SEPÄN RYHMÄKODIN VARHAIKASVATUSUUNNITELMA 2006-2007 KESKUSTAN PALVELUALUE PYYNIKIN TIIMI SISÄLLYSLUETTELO 1. PERHEPÄIVÄHOIDON TOIMINTA-AJATUS 2. ARVOT 3. KASVATUS, OPPIMINEN, TOIMINTA- JA OPPIMISYMPÄRISTÖ

Lisätiedot

KARVIAN ALAKOULUJEN VANHEMPAINILLAN RYHMÄTYÖT, 3.- 4. LK

KARVIAN ALAKOULUJEN VANHEMPAINILLAN RYHMÄTYÖT, 3.- 4. LK KARVIAN ALAKOULUJEN VANHEMPAINILLAN RYHMÄTYÖT, 3.- 4. LK Mitä tarkoittaa positiivinen kannustaminen? - rohkaiseminen Miten sitä voidaan toteuttaa a) kotona - jos lapsi ei vielä ymmärrä tehtävää, niin vanhemmat

Lisätiedot

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25)

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Sivu 1/7 Teijon koulu Salon kaupunki 1760/12.00.01.01/2015 Yleiset Koulu: Teijon koulu Ylläpitäjä: Kaupungin ylläpitämä koulu Koulumuoto: Ala-asteen koulu Opetuskieli: Suomi Koulupiiri: Salo Opiskelijamäärä:

Lisätiedot

Koulurauhaasiakirja. Rehtorikokoukset 13.1.2014 ja 12.3.2014 Opetus- ja varhaiskasvatusltk 27.3.2014

Koulurauhaasiakirja. Rehtorikokoukset 13.1.2014 ja 12.3.2014 Opetus- ja varhaiskasvatusltk 27.3.2014 Koulurauhaasiakirja Rehtorikokoukset 13.1.2014 ja 12.3.2014 Opetus- ja varhaiskasvatusltk 27.3.2014 Seuraavassa lain täsmennyksiä 1.1.14 alk. 35 a Kasvatuskeskustelu Oppilas, joka häiritsee opetusta tai

Lisätiedot

007(40) lupa kasvattaa kyselyn tulokset

007(40) lupa kasvattaa kyselyn tulokset 007(40) lupa kasvattaa kyselyn tulokset Siltamäki Suutarila-Töyrynummi-alueella toteutettiin loka-marraskuussa 2007 kysely pohjaksi alueen lapsille ja nuorille laadittaville yhteisille pelisäännöille.

Lisätiedot

Perusopetuksen arviointi. Koulun turvallisuus 2010. oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010. Tampere. Tampereen kaupunki Tietotuotanto ja laadunarviointi

Perusopetuksen arviointi. Koulun turvallisuus 2010. oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010. Tampere. Tampereen kaupunki Tietotuotanto ja laadunarviointi Perusopetuksen arviointi Koulun turvallisuus 2010 oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010 Tietotuotanto ja laadunarviointi Tampere Kyselyn taustaa Zef kysely tehtiin tuotannon toimeksiannosta vuosiluokkien

Lisätiedot

SUOKI TOIMINTA PASSI

SUOKI TOIMINTA PASSI I K O SU M I TO A T IN A P I SS nimi: Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti:

Lisätiedot

Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi 2014-2015

Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi 2014-2015 Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi 2014-2015 Koulun alkaessa Vuodet eivät ole veljiä keskenään! Kun viime kouluvuosi polkaistiin käyntiin tutuilla opettajilla ja muulla henkilökunnalla, niin tämä vuosi

Lisätiedot

Meidän luokka (1CD) Luokassamme on 48 oppilasta. Luokanopettajat Heli ja Matti Lisätukena:

Meidän luokka (1CD) Luokassamme on 48 oppilasta. Luokanopettajat Heli ja Matti Lisätukena: Meidän luokka (1CD) Luokassamme on 48 oppilasta. Luokanopettajat Heli ja Matti Lisätukena: koulunkäynnin ohjaajat, Aila ja Evgueni laaja-alainen erityisopettaja Johanna R. resurssiopettaja Hannele M. kouluavustajia

Lisätiedot

ADHD KUN ARKIPÄIVÄ ON YHTÄ KAAOSTA

ADHD KUN ARKIPÄIVÄ ON YHTÄ KAAOSTA ADHD KUN ARKIPÄIVÄ ON YHTÄ KAAOSTA On aivan tavallista, että pikkulapsen on vaikea istua paikallaan, keskittyä ja hillitä mielijohteitaan. ADHD:stä (Attention Deficit Hyperactivity Disorder) kärsivillä

Lisätiedot

Lapsen perustiedot ja varhaiskasvatussuunnitelma

Lapsen perustiedot ja varhaiskasvatussuunnitelma Lapsen perustiedot ja varhaiskasvatussuunnitelma Perustietolomake ja lapsen varhaiskasvatus on lasta hoitavan henkilökunnan (lapsiryhmän henkilökunta, kiertävä erityislastentarhanopettaja, päiväkodin johtaja/perhepäivähoidonohjaaja)

Lisätiedot

VANHEMMAN ALKOHOLINKÄYTÖSTÄ KÄRSIVÄN LAPSEN TUKEMINEN

VANHEMMAN ALKOHOLINKÄYTÖSTÄ KÄRSIVÄN LAPSEN TUKEMINEN VANHEMMAN ALKOHOLINKÄYTÖSTÄ KÄRSIVÄN LAPSEN TUKEMINEN PÄIHDEPÄIVÄT 11.10.2011 TAMPERE Annikka Taitto 1 A-KLINIKKASAATIÖ LAPSI JA VANHEMPIEN ALKOHOLINKÄYTTÖ OPAS VARHAISKASVATUKSEN TYÖNTEKIJÖILLE Maritta

Lisätiedot

OPS 2016 - Kohti uudenlaista koulua

OPS 2016 - Kohti uudenlaista koulua OPS 2016 - Kohti uudenlaista koulua Runosmäen koulun oppilaiden ajatuksia syksyllä 2013 Mikä on koulun perustehtävä? - Paikka, jossa opettajat opettavat ja oppilaat oppivat - Tarjota oppimisympäristö,

Lisätiedot

Siv.ltk 24.5.2011 PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

Siv.ltk 24.5.2011 PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 0 Siv.ltk 24.5.2011 PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Wiitaunioni Sivistystoimi 2011 1 1 Toiminta-ajatus ja tavoitteet Ai- toiminta tarjoaa lapselle tutun ja turvallisen aikuisen

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 3-5 v.

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 3-5 v. LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 3-5 v. Lapsen omakuva (piirustus tai valokuva) Nimeni: Syntymäaikani: Päivähoitopaikka: alkoi: päättyi: MINÄ OLEN TÄLLAINEN 1 Sivu täytetään yhdessä lapsen kanssa kotona

Lisätiedot

Kouluruokailun kehittäminen

Kouluruokailun kehittäminen Kouluruokailun kehittäminen Hyviä kokemuksia luokkaruokailusta Sanna Rantala Vaajakummun koulu, Jyväskylä Kouluruokailun historiaa Vuonna 1943 ensimmäisenä maana maailmassa laki kouluruoan tarjoamisesta

Lisätiedot

KASVATUS- KUMPPANUUS VIIALAN ARKI VIIALAN ARKI

KASVATUS- KUMPPANUUS VIIALAN ARKI VIIALAN ARKI VASU TAVOITTEET Tasapainoinen, tyytyväinen ja hyvinvoiva lapsi Lapsen tulee tuntea, että hänestä välitetään Haluamme välittää lapselle tunteen, että maailma on hyvä ja siihen uskaltaa kasvaa VIHREÄ LIPPU

Lisätiedot

Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma

Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma Esiopetuspaikka/päiväkoti Lapsen nimi Toimintavuosi 1/12 Lapsen oma osio (täytetään kotona) PIIRRÄ TÄHÄN KOTONA OMA KUVASI 2/12 Nämä asiat osaan jo Erityisen taitava

Lisätiedot

Tietoa koulutulokkaalle ja hänen vanhemmilleen. Emmi Lasaroff, 6 b, Kylmäojan koulu, Kontiolahti

Tietoa koulutulokkaalle ja hänen vanhemmilleen. Emmi Lasaroff, 6 b, Kylmäojan koulu, Kontiolahti Tietoa koulutulokkaalle ja hänen vanhemmilleen Emmi Lasaroff, 6 b, Kylmäojan koulu, Kontiolahti Koulunkäynti Suomessa Oppivelvollisuus Kaikkien Suomessa asuvien lasten tulee käydä koulua. Oppivelvollisuus

Lisätiedot

SISÄLLYS. Kasvatuskumppanuus... 6. Peltosirkun päiväkoti... 3 Toimintaa ohjaavat arvot... 4 Lapsen kunnioitus... 4 Turvallisuus...

SISÄLLYS. Kasvatuskumppanuus... 6. Peltosirkun päiväkoti... 3 Toimintaa ohjaavat arvot... 4 Lapsen kunnioitus... 4 Turvallisuus... 1 2 SISÄLLYS Peltosirkun päiväkoti... 3 Toimintaa ohjaavat arvot... 4 Lapsen kunnioitus... 4 Turvallisuus... 5 Kasvatuskumppanuus... 6 Yhteistyö... 7 Kiusaamisen ehkäisy... 8 Varhainen puuttuminen... 9

Lisätiedot

Tehtäväkirja ryhmänohjaajien ja TOP-jaksoja ohjaavien opettajien tunneille opintojen eri vaiheissa.

Tehtäväkirja ryhmänohjaajien ja TOP-jaksoja ohjaavien opettajien tunneille opintojen eri vaiheissa. Tehtäväkirja ryhmänohjaajien ja TOP-jaksoja ohjaavien opettajien tunneille opintojen eri vaiheissa. Sisältää tehtäviä seuraavista aiheista: PerusKOODI Oma ala ja opiskelu Omaan alaan perehtyminen Millaista

Lisätiedot

Somettaminen käyntiin 10.5.2016. Tiedottaja Johanna Hietikko Koljonen Johanna.hietikko koljonen@vasek.fi

Somettaminen käyntiin 10.5.2016. Tiedottaja Johanna Hietikko Koljonen Johanna.hietikko koljonen@vasek.fi Somettaminen käyntiin 10.5.2016 Tiedottaja Johanna Hietikko Koljonen Johanna.hietikko koljonen@vasek.fi Kanavia on monia, aloitetaan kuitenkin Facebookista Twitteristä ja Instagramista. FACEBOOK Tarvitset

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Multian kunta Varhaiskasvatus Päivähoito Lapselle eväät elämään laitetaan ja kirjaksi taitetaan. Yhdessä lapsi, äiti, isä ja hoitoväki näin lapsen hyväksi näki. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Lapsen

Lisätiedot

Alertointisäännöstö 1. syyskuuta 2011

Alertointisäännöstö 1. syyskuuta 2011 LIITE 2 Alertointisäännöstö 1. syyskuuta 2011 Bridgelaki 40 : Pelaajien väliset sopimukset Pelaaja ei saa tarjota tai pelata tavalla, joka perustuu partnerien keskeiseen erityissopimukseen ellei vastustajaparin

Lisätiedot

Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa harvoin

Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa harvoin Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa 2 3 4 5 Puhuminen auttaa Äidin kanssa Isän kanssa Äitipuolen kanssa Isäpuolen kanssa Isovanhempien

Lisätiedot

ISOSUON PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2014. Tiina Eränummi, Soraset

ISOSUON PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2014. Tiina Eränummi, Soraset ISOSUON PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2014 Tiina Eränummi, Soraset YKSIKKÖ Isosuon päiväkoti Nurmijärvellä Klaukkalassa. Muruset : alle 3-vuotiaiden ryhmä Soraset : 3-6-vuotiaiden ryhmä

Lisätiedot

PUHUMINEN Harjoit- Osaa KUULLUN YMMÄRTÄMINEN Harjoit-Osaa. pvm pvm pvm pvm TAITOTASO A1 Suppea viestintä kaikkien tutuimmissa tilanteissa

PUHUMINEN Harjoit- Osaa KUULLUN YMMÄRTÄMINEN Harjoit-Osaa. pvm pvm pvm pvm TAITOTASO A1 Suppea viestintä kaikkien tutuimmissa tilanteissa PIENTEN KIELIREPPU SUOMEN KIELEN OPPIMISEN SEURANTA VARHAISKASVATUKSESSA JA ALKUOPETUKSESSA (sovellus eurooppalaisesta viitekehyksestä) Lapsen nimi : Päiväkoti/koulu: Lomakkeen täyttäjä: PUHUMINEN Harjoit-

Lisätiedot

Liikuntalupaus. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä.

Liikuntalupaus. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä. Liikuntalupaus 1. Omassa pihassa, pyörätiellä, metsässä ja missä vielä meidän perhe liikkuu, polskuttelee, kiikkuu. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä.

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

Auranlaakson koulu Koulun hyvinvointiprofiili - (alakoulu) tulostusohje. Tytöt: 46% 38% 17% 24. Pojat: 61% 30% 9% 33. Tytöt: 63% 33% 4% 24

Auranlaakson koulu Koulun hyvinvointiprofiili - (alakoulu) tulostusohje. Tytöt: 46% 38% 17% 24. Pojat: 61% 30% 9% 33. Tytöt: 63% 33% 4% 24 Page 1 of 8 Auranlaakson koulu tulostusohje Tyttöjä: Poikia: 57 vastaajaa 24 (42 %) 33 (58 %) Koulun tilat ja toiminta Samaa mieltä Ei samaa eikä eri mieltä Eri mieltä Vastaajia Luokkahuone on riittävän

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

LIITE 4 TOIMINTAOHJEITA KOULUN KRIISITILANTEISSA

LIITE 4 TOIMINTAOHJEITA KOULUN KRIISITILANTEISSA LIITE 4 TOIMINTAOHJEITA KOULUN KRIISITILANTEISSA TÄRKEÄT NUMEROT Koulun osoite: MUISTA RAUHALLISUUS! YLEINEN HÄTÄNUMERO 112 Poliisi 112 Palo- ja pelastusasiat 112 Kangasalan terveyskeskus 03-5655 400 Pälkäneen

Lisätiedot

PERHE JA PÄIHDEKASVATUS. meille myös!!!

PERHE JA PÄIHDEKASVATUS. meille myös!!! PERHE JA PÄIHDEKASVATUS meille myös!!! Pohdinnan pohjaksi päihteistä Lapsen kanssa on hyvä keskustella päihteiden vaikutuksista niissä tilanteissa, joissa asia tulee luontevasti puheeksi. Tällainen tilanne

Lisätiedot

- Arvokyselyn tulokset julkistettiin oppilaille Pikkuparlamentin Lava on vapaa, kyvyt esiin tapahtuman yhteydessä 2.5.2014. - Seuraavassa on kooste

- Arvokyselyn tulokset julkistettiin oppilaille Pikkuparlamentin Lava on vapaa, kyvyt esiin tapahtuman yhteydessä 2.5.2014. - Seuraavassa on kooste Pikkuparlamentin arvokysely oppilaille opetussuunnitelmatyötä varten Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu Marjatta Junkkaala Sirkku Myllyntausta 5.5.2014 Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulussa

Lisätiedot

x.11.2013 Sipoon kunta, Tekniikka- ja ympäristöosasto, Toimitilat. PL 7, 04131 Sipoo Mårtenspy skola, Martinkyläntie 485, 04240 Talma.

x.11.2013 Sipoon kunta, Tekniikka- ja ympäristöosasto, Toimitilat. PL 7, 04131 Sipoo Mårtenspy skola, Martinkyläntie 485, 04240 Talma. 1 (10) Vuokranantaja: Vuokralainen: Sipoon kunta, Tekniikka- ja ympäristöosasto, Toimitilat. PL 7, 04131 Sipoo Sipoon Kunta, Sivistysosasto, Kansalaisopisto PL 7, 04131 Sipoo Vuokrakohde: Mårtenspy skola,

Lisätiedot

Kemin kaupungin koulu- ja päiväkotiverkkojen tarveselvitys

Kemin kaupungin koulu- ja päiväkotiverkkojen tarveselvitys Kemin kaupungin koulu- ja päiväkotiverkkojen tarveselvitys Vastaajia yhteensä 261 kpl Naisia 195kpl (74,7%) Miehiä 66 kpl (25,3%) Vastanneiden ikä Mielestäni alakoulun (0-6 lk) oppilaan lähikoulun tulisi

Lisätiedot

Opetushenkilökunta. 19 luokanopettajaa 3 aineenopettajaa

Opetushenkilökunta. 19 luokanopettajaa 3 aineenopettajaa HINTAN KOULU Perustiedot Hintan koulu sijaitsee Oulussa, noin kolme kilometriä kaupungin keskustasta rauhallisella esikaupunkialueella rakennettu vuonna 1957 remontoitu vuonna 2003 peruskoulun alaluokat

Lisätiedot

Pienten lasten kerho Tiukuset

Pienten lasten kerho Tiukuset Pienten lasten kerho Tiukuset Kerhotoiminnan varhaiskasvatussuunnitelma 2014 2015 Oi, kaikki tiukuset helähtäkää, maailman aikuiset herättäkää! On lapsilla ikävä leikkimään, he kaipaavat syliä hyvää. (Inkeri

Lisätiedot

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012 Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen Pekka Peura 28.01.2012 MOTIVAATIOTA JA AKTIIVISUUTTA LISÄÄVÄN OPPIMISYMPÄRISTÖN ESITTELY (lisätietoja maot.fi)

Lisätiedot