Opetus- ja kulttuuriministeriölle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Opetus- ja kulttuuriministeriölle"

Transkriptio

1 Opetus- ja kulttuuriministeriölle Viite: Lausuntopyyntö OKM/26/010/2016 Asia: Lausuntopyyntö ehdotuksesta hallituksen esitykseksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta sekä vapaasta sivistystyöstä annetun lain 11 b :n muuttamisesta HALLITUKSEN ESITYS VIE POHJAA TALOUDELLISELTA KASVULTA Suomen museoliitto on asiantuntijakuulemiseen liittyvässä lausunnossaan Eduskunnan sivistysvaliokunnalle todennut, että valmisteilla oleva ja nyt Hallituksen esityksenä lausunnolla oleva lakiesitys opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksen muuttamisessa on tekemässä peruuttamatonta vahinkoa suomalaisen kulttuuriperinnön säilyttämiselle. Samassa yhteydessä Suomen museoliitto toi esiin sen, että lisäleikkausten sijasta nyt olisi aika investoida kulttuuriin. Suomen museoliitto esittää sivistysvaliokunnalle toimittamansa näkökohdat osana tätä lausuntoa. Sivistysvaliokunnalle toimittamamme lausunto on liitteenä 1. Lausuntopyynnössä toivottu tiivistelmä lausunnon keskeisestä sisällöstä on liitteenä 2. Kulttuurirahoituksen leikkaukset epärationaalinen linjavalinta Museoinvestoinneilla on kaikkien tutkimusten perusteella myönteinen vaikutus talouteen. Myös kunnille ja valtiolle museoiden generoimat suorat tulot ovat menoja suuremmat. Museorahoitukseen käytetään 0,03% valtionbudjetista, joten niiden leikkauksilla ei korjata leikkauksen perusteena olevan julkisten talouden tilaa edes lyhyellä aikavälillä. Suomen museoliitto esitti jo Eduskunnan sivistysvaliokunnalle lakiesityksen peruuttamista, koska sen vaikuttavuus kaikilta osin on tuhoava, ei rakentava. Hallituksen esitys on käytännössä sama, mistä Suomen museoliitto oli asiantuntijana kuultavana Eduskunnan sivistysvaliokunnassa. Sivistysvaliokunnan lausunnon jälkeen kulttuuripalvelujen taloudellisesta kannattavuudesta on tullut uutta ja Suomen museoliiton näkemyksiä vahvistavaa tietoa. Palveluista ja erityisesti kasvavista matkailijatuloista on tullut ja on tulossa yhä tärkeämpi osa Suomen ja sen paikkakuntien taloudellista hyvinvointia. Kasvavat matkailijatulot ovat tärkeitä jopa Suomen viennin kasvattamisessa. Hallituksen esitystä ei voi perustella tietoon perustuvilla taloudellisilla syillä. Esitys on talouden näkökulmasta epärationaalinen ja se näyttäytyy poliittisena linjauksena ja valintana, joita ei ainakaan hallitusohjelmatasolla ole julkaistu. Rahoitusta leikataan 21% Lausunnossa olevassa lakiesityksessä todetaan, että säästöpäätösten vaikuttavuutta on vaikea arvioida täysimääräisesti. Suomen museoliitto on samaa mieltä siitä, että valtionosuuden laskentajärjestelmä on tarpeettoman monimutkainen. Yksittäisen museon on usein vaikea laskea ja ennustaa, miten järjestelmään tehtävä muutos vaikuttaa käyttöön tulevan rahan määrään ja sitä kautta museon toimintaan. Sen sijaan ei ole pienintäkään epäselvyyttä siitä, että leikkaukset tulevat vaikuttamaan ja ovat jo vaikuttaneet erittäin negatiivisesti museoiden toimintaedellytyksiin ja kehittämismahdollisuuksiin. Tämä konkretisoituu lausunnolla olevan materiaalin taulukossa 4.

2

3 Liite 1 3 Asia: Hallituksen esitys HE 79, 2015 vp, hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta ja vapaasta sivistystyöstä annetun lain muuttamisesta Viite: kutsu asiantuntijakuulemiseen /asiantuntijakuuleminen Eduskunnan sivistysvaliokunnalle Kulttuuriin investoimisen aika on nyt Suomessa kulttuuri ja siihen liittyvät palvelut ovat niitä harvoja toimialoja, joiden odotetaan kasvavan huomattavasti. Suomessa matkailutulo oli vuonna 2014 yli 4 miljardia euroa. Summa on kaksinkertaistunut 2000-luvulla. Kasvun odotetaan jatkuvan, ja vuoteen 2020 mennessä matkailualalle arvioidaan syntyvän yli uutta työpaikkaa. Museot ja kulttuuripalvelut ovat matkailun perusta. Ilman niitä ennustettu kasvu ei toteudu, sillä matkailijat tarvitsevat syyn matkustamiseensa. Matkailutulojen kasvulla ei kuitenkaan ole mahdollista korvata perusrahoituspohjan pettämistä museoissa ja kulttuuripalveluja tuottavissa organisaatioissa. Vaasan yliopiston vuonna 2013 tekemän aluetaloudellista vaikuttavuutta selvittäneen tutkimuksen mukaan museoihin jäi vain 4 prosenttia niiden aikaansaamasta 0,5 miljardin euron matkailutulosta. Samassa tutkimuksessa todetaan, että 40 prosentille kyselyyn vastanneista museo on tärkein tai yksi tärkeimmistä syistä paikkakunnalle matkustamiseen. Matkailutulon vähäisyys on seurausta siitä, että museovierailujen taloudellinen kynnys on haluttu pitää matalana yhteiskuntapoliittisilla valinnoilla. Siinä on myös onnistuttu. Vuoden 2014 museotilaston mukaan 54 prosenttia museokävijöistä oli ilmaiskävijöitä. Suurimpana yksittäisenä ilmaiskävijäryhmänä ovat joko koululuokkien tai vanhempiensa kanssa museossa vierailevat lapset ja nuoret. Museoiden budjeteista 80 prosenttia on julkista rahoitusta. Sillä mahdollistetaan muun muassa ilmainen sisäänpääsy sekä alhaiset sisäänpääsymaksut. Museot ja kulttuuripalvelut ovat sekä Suomessa tehtyjen että kansainvälisten selvitysten mukaan yhteiskunnalle taloudellisesti kannattavia toimijoita. Kannattavuus tulee ennusteiden mukaan paranemaan matkailun lisääntyessä. Museoilla ja kulttuuripalveluilla on todettu olevan myös yhteiskuntarauhaa edistäviä vaikutuksia. Ne lisäävät kulttuurienvälistä keskustelua ja sen myötä parantavat ihmisten välistä ymmärrystä. Tämän roolin odotetaan kasvavan meneillään olevan pakolaiskriisin jatkuessa. Suomen museoliitto painottaa, että museotoiminnan mahdollisuuksien ja vahvuuksien hyödyntämistä ei pidä vaarantaa esityksessä olevilla säästötoimenpiteillä. Säästöjen osuus julkisen talouden rakenteiden korjaamisessa on mitätön museoiden valtionosuuteen käytetään valtion budjettivaroista 0,03 prosenttia. Museoiden rahoitusta on leikattu vuodesta 2012 alkaen Museo- ja kulttuurialan rahoitukseen on kohdistettu leikkaustoimenpiteitä vuodesta 2012 alkaen. Hallituksen esitys (HE 79, 2015) jatkaisi toteutuessaan leikkauksia vuoteen 2019 saakka. Tämä aiheuttaisi huomattavia vaikeuksia erityisesti pienempien ja kaupunkikeskusten ulkopuolella sijaitsevien museoiden ja kulttuurilaitosten toiminnalle. Niissä valtionosuuden merkitys toiminnalle on keskimääräistä suurempi.

4 Myös mahdollisuudet korvaavan rahoituksen hankintaan ovat vähäisemmät kuin suurissa museoissa. 4 Aiempien rahoitusleikkausten ja kohonneiden kiinteistö- ja henkilöstökulujen vaikutukset näkyvät jo nyt. Palkatun henkilöstön ja erityisesti vakituisen henkilöstön määrä on laskenut. Lisäksi kokoelmatyöhön käytettäviä resursseja on vähennetty museoiden kiinnittäessä entistä enemmän huomiota lyhytjänteisempään ja suoria tuloja tuovaan työhön esimerkiksi näyttely- ja tapahtumapalvelujen parissa. Valtionosuusrahoitus takaa erityisesti museoiden perustehtävien toteuttamisen. Museoiden perustehtäviä ovat: jättää työstämme ja ajastamme viestiä ja jälkiä tuleville sukupolville siirtää tietoja, arvoja ja yhteisiä kertomuksia tuleville sukupolville arvostaa edellisten sukupolvien työtä, osaamista, tekoja ja saavutuksia kertoa omasta merkittävyydestämme ja tärkeydestämme Museot ylläpitävät yhdessä arkistojen ja vapaakappalekirjastojen kanssa kansallista muistiamme säilyttämällä yhteisölle tärkeitä esineitä, taidetta, valokuvia ja muita dokumentteja. Kokoelmatyön laiminlyöntien seurauksia ei useimmissa tapauksissa voi myöhemmin korjata. Tuhoutunutta tai nykyhetkestä tallentamatta jäänyttä kokoelmaa ei ole mahdollista palauttaa rahoitustilanteen parantuessakaan. Lakiesitys peruttava Suomen museoliiton näkemyksen mukaan Suomen hallitus on tekemässä päätöstä, joka aiheuttaa peruuttamatonta vahinkoa suomalaisen kulttuuriperinnön säilymiselle. Suomen museoliitto korostaa, että lakiesityksessä olevilla leikkauspäätöksillä ei ole leikkauksen perusteena olevan tavoitteen saavuttamiseksi käytännön merkitystä. Suomen museoliitto esittää, että esitys perutaan tai otetaan uudelleen käsittelyyn sen sisältämien rakenteellisten ongelmien korjaamiseksi ja siitä seuraavien vaikutusten arvioimiseksi. Helsingissä Suomen museoliitto ry Janne Vilkuna puheenjohtaja Kimmo Levä pääsihteeri

5 Liite 2 5 Lausunnon keskeinen sisältö Museorahoituksen leikkaus on epärationaalinen linjavalinta Suomessa kulttuuri ja siihen liittyvät palvelut ovat niitä harvoja toimialoja, joiden odotetaan kasvavan huomattavasti. Suomessa matkailutulo oli vuonna 2014 yli 4 miljardia euroa. Summa on kaksinkertaistunut 2000-luvulla. Kasvun odotetaan jatkuvan, ja vuoteen 2020 mennessä matkailualalle arvioidaan syntyvän yli uutta työpaikkaa. Kasvavista matkailijatuloista on tullut ja on tulossa yhä tärkeämpi osa Suomen ja sen paikkakuntien taloudellista hyvinvointia. Kasvavat matkailijatulot ovat merkittävää myös Suomen viennin lisäämisessä. Museot ja kulttuuripalvelut ovat matkailun perusta. Ilman niitä ennustettu kasvu ei toteudu. Matkailijat tarvitsevat syyn matkustamiseensa. Tutkimusten mukaan noin 40 prosentille matkailijoista museo on tärkein tai yksi tärkeimmistä syistä paikkakunnalle matkustamiseen. Matkailutulojen kasvulla ei kuitenkaan ole mahdollista korvata perusrahoituspohjan pettämistä. Museoinvestoinneilla on kaikkien tutkimusten perusteella myönteinen vaikutus talouteen. Museoiden kunnille ja valtiolle generoimat suorat tulot ovat menoja suuremmat. Koska museorahoitukseen käytetään vain 0,03% valtion budjetista, sen vähentämisellä ei korjata leikkausten perusteena olevan julkisen talouden tilaa edes lyhyellä aikavälillä. Hallituksen esitystä ei voi perustella tietoon perustuvilla taloudellisilla syillä. Esitys on talouden näkökulmasta epärationaalinen. Se näyttäytyy poliittisena linjauksena ja valintana, joita ei ainakaan hallitusohjelmatasolla ole julkaistu. Museoiden rahoitusta leikataan 21 % Museorahoitukseen on kohdistettu leikkaustoimenpiteitä vuodesta 2012 alkaen ja lausunnolla oleva esitys jatkaisi tätä kehitystä vuoteen 2019 saakka. Toteutuessaan esitys merkitsee sitä, että jo vuonna 2017 valtionosuus on 21% alempi kuin sen voimassa olevan lain mukaan pitäisi olla. Syntynyttä ja syntyvää vajausta pahentaa sekä valtionosuushenkilötyövuosien krooninen alijäämäisyys että henkilöstö- ja kiinteistömenojen huomattavat kasvu. Leikkaukset aiheuttavat vaikeuksia erityisesti pienemmille ja kaupunkikeskusten ulkopuolella sijaitseville museoille. Niissä valtionosuuden merkitys toiminnan ylläpitämisessä on keskimääräistä suurempi. Myös mahdollisuudet korvaavan rahoituksen hankintaan ovat vähäisemmät kuin kaupunkikeskusten suurissa museoissa. Leikkaukset tulevat vaikuttamaan ja ovat jo vaikuttaneet erittäin negatiivisesti museoiden toimintaedellytyksiin ja kehittämismahdollisuuksiin. Henkilökuntamäärä on laskenut. Kokoelmahankintoja ja näyttelyjen määrää on vähennetty. Jatkuessaan tämä katkaisee viime vuosien kehityksen, jossa museokävijöiden määrä lisääntyy ja sen myötä kulttuurimatkailu ja matkailutulot kasvavat. Lakimuutos uudelleen valmisteluun Suomen museoliitto edellyttää, että hallituksen esityksen pykälään 35 a esitetyt muutokset otetaan uudelleen valmisteluun. Lisäksi Museoliitto edellyttää että, hallitus omilla toimillaan edistää museoiden toiminnan myönteistä kehitystä sekä talouden virkistämiseksi että suomalaisen kulttuuriperinnön tallentamisen, tutkimisen ja esittämisen vahvistamiseksi.

Taiteilijoille korvauksia ja pakolaisille palveluja

Taiteilijoille korvauksia ja pakolaisille palveluja Taiteilijoille korvauksia ja pakolaisille palveluja 10+ museot Museovirasto 23.9.2015 Kimmo Levä Pääsihteeri Eikä tässä vielä kaikki Suomen museoliiton lausunto kulttuuritoimen rahoitukseen liittyvän lainsäädännön

Lisätiedot

Eduskunnan sivistysvaliokunta

Eduskunnan sivistysvaliokunta Muistio P. Väisänen-Haapanen 14.10.2013 3746/90/2013 Eduskunnan sivistysvaliokunta Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttaminen ja väliaikainen muuttaminen, vapaasta sivistystyöstä

Lisätiedot

Museoala tänään ja huomenna

Museoala tänään ja huomenna Museoala tänään ja huomenna Museoiden toimintaympäristön tuore analyysi Museopäivät 2015 Lappeenranta 19.5.2015 Kimmo Levä Pääsihteeri Tavoite Tavoitteet: Ø Tietoa Suomen museoiden nykytilasta Ø Näkemyksiä

Lisätiedot

Museoiden talous 2018

Museoiden talous 2018 Sivu 1 / 5 Museoiden talous 2018 Museotilasto: Museovirasto kokoaa vuosittain tilastotietoa päätoimisesti ja ammatillisesti hoidettujen museoiden taloudesta, henkilöstöstä ja toiminnasta. Museotilasto

Lisätiedot

Matkailutoimijoiden toiveita museoille Raija Sierman

Matkailutoimijoiden toiveita museoille Raija Sierman Matkailutoimijoiden toiveita museoille 1 Matkailun toimiala Matkailuelinkeinoa on vaikea määritellä tarkasti, sillä useat alat ovat siihen yhteydessä. Matkailu kytkeytyy eri elinkeinoihin ja yhteiskuntaan.

Lisätiedot

LAUSUNTO Opetus- ja kulttuuriministeriö

LAUSUNTO Opetus- ja kulttuuriministeriö LAUSUNTO 7.10.2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö Viite: OKM lausuntopyyntö hallituksen esitysluonnoksesta laeiksi perusopetuslain, lukiolain, ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain, oppilas- ja

Lisätiedot

+2,1 % 75,4 % Museoiden talous ,3 % 7,4 % 34,1 % 17,2 % TILASTOKORTTI 3/2016 MUSEOTOIMINNAN RAHOITUS. Kokonaisrahoitus v

+2,1 % 75,4 % Museoiden talous ,3 % 7,4 % 34,1 % 17,2 % TILASTOKORTTI 3/2016 MUSEOTOIMINNAN RAHOITUS. Kokonaisrahoitus v TILASTOKORTTI 3/2016 Museoiden talous 2016 MUSEOTOIMINNAN RAHOITUS Ammatillisesti hoidettujen museoiden kokonaisrahoitus vuonna 2016 oli yhteensä 249,8 miljoonaa euroa (n = 149). Tämä on n. 5,2 miljoonaa

Lisätiedot

Museoiden talous 2018

Museoiden talous 2018 Museoiden talous 2018 Museotoiminnan rahoitus Ammatillisesti hoidettujen museoiden kokonaisrahoitus vuonna 2018 oli yhteensä 248,5 miljoonaa euroa (n = 149), mikä on noin 1,2 miljoonaa euroa enemmän kuin

Lisätiedot

Valtion vuoden 2015 talousarvioesityksen painopisteet. Opetus- ja kulttuuritoimi Marja Lahtinen vt. johtaja, opetus ja kulttuuri

Valtion vuoden 2015 talousarvioesityksen painopisteet. Opetus- ja kulttuuritoimi Marja Lahtinen vt. johtaja, opetus ja kulttuuri Valtion vuoden 2015 talousarvioesityksen painopisteet Opetus- ja kulttuuritoimi Marja Lahtinen vt. johtaja, opetus ja kulttuuri Opetus- ja kulttuuritoimen valtion määrärahaesitys 2015 Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Vantaan kaupungin lausunto

Vantaan kaupungin lausunto Opetus- ja kulttuuriministeriö PL 29 00023 VALTIONEUVOSTO kirjaamo@minedu.fi, rahoitus@minedu.fi OKM/26/010/2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö pyytää Vantaan kaupungilta lausuntoa hallituksen esityksestä

Lisätiedot

Museoiden talous 2017

Museoiden talous 2017 TILASTOKORTTI 3/2017 Museoiden talous 2017 MUSEOTOIMINNAN RAHOITUS Ammatillisesti hoidettujen museoiden kokonaisrahoitus vuonna 2017 oli yhteensä 247,2 miljoonaa (n = 149). Tämä on n. 2,6 miljoonaa vähemmän

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 242/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain väliaikaisesta muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan yliopistolakia ja ammattikorkeakoululakia muutettaviksi

Lisätiedot

Vuoden 2017 valtionosuudet

Vuoden 2017 valtionosuudet Vuoden 2017 valtionosuudet 29.4.2016 Kehittämispäällikkö Sanna Lehtonen Sanna.Lehtonen@kuntaliitto.fi p. 050-575 9090 Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat 2017 Versio 29.4.2016: Kuntaliiton

Lisätiedot

HE 62/2014 vp. sekä tutkintotilaisuuksiin. Esitys liittyy valtion vuoden 2014 ensimmäiseen

HE 62/2014 vp. sekä tutkintotilaisuuksiin. Esitys liittyy valtion vuoden 2014 ensimmäiseen HE 62/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Suomen opinto-ohjaajat ry HALLITUKSEN ESITYS TOISEN KOTIMAISEN KIELEN KOKEILUSTA

Suomen opinto-ohjaajat ry HALLITUKSEN ESITYS TOISEN KOTIMAISEN KIELEN KOKEILUSTA Suomen opinto-ohjaajat ry LAUSUNTO Opetus- ja kulttuuriministeriö HALLITUKSEN ESITYS TOISEN KOTIMAISEN KIELEN KOKEILUSTA OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN lausuntopyyntö luonnoksesta Hallituksen esitys Eduskunnalle

Lisätiedot

Päätös. Laki. lukiolain muuttamisesta

Päätös. Laki. lukiolain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 170/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi lukiolain sekä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

OTE PÖYTÄKIRJASTA Kokouspäivä Kunnanhallitus Lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle kuntarakennelain muuttamisesta

OTE PÖYTÄKIRJASTA Kokouspäivä Kunnanhallitus Lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle kuntarakennelain muuttamisesta KEMINMAAN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA Kokouspäivä Kunnanhallitus 07.08.2018 Sivu 1 D/610/00.04.00/2018 327 Lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle kuntarakennelain muuttamisesta Valtiovarainministeriö

Lisätiedot

Kaupunginhallitus LAUSUNTO VAPAASTA SIVISTYSTYÖSTÄ ANNETUN LAIN MUUTTAMISESTA. Koulutoimenjohtaja Tuomas Erkkilä:

Kaupunginhallitus LAUSUNTO VAPAASTA SIVISTYSTYÖSTÄ ANNETUN LAIN MUUTTAMISESTA. Koulutoimenjohtaja Tuomas Erkkilä: Kaupunginhallitus 3.11.2014 1 KAN/13/2014 367 LAUSUNTO VAPAASTA SIVISTYSTYÖSTÄ ANNETUN LAIN MUUTTAMISESTA Koulutoimenjohtaja Tuomas Erkkilä: Opetus- ja kulttuuriministeriön asettama vapaan sivistystyön

Lisätiedot

Kimmo Levä Museonjohtaja FM, MBA

Kimmo Levä Museonjohtaja FM, MBA Kimmo Levä Museonjohtaja FM, MBA Luovat toimialat: taiteet ja muu kulttuurituotanto, matkailu, arkkitehtuuri, mainonta ja viestintä, muotoilu Luova talous: luovuutta tuotteissaan ja tuotannossaan hyödyntävät

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvioesitys

Vuoden 2018 talousarvioesitys Vuoden 2018 talousarvioesitys Valtion toimenpiteiden yhteisvaikutus heikentää kuntataloutta noin 130 miljoonaa euroa. Kilpailukykysopimus ja indeksikorotusleikkaukset leikkaavat valtionosuusrahoitusta

Lisätiedot

Museoiden taloudellinen vaikuttavuus

Museoiden taloudellinen vaikuttavuus Museoiden taloudellinen vaikuttavuus 30.1.2014 Helsinki Taustatietoja Tutkimuksen tilaaja: Suomen museoliitto Tutkimuksen toteutusaika: Toukokuu 2013 - lokakuu 2013 Tutkimusmenetelmät: Lomakekysely museokävijöille,

Lisätiedot

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 1 32 Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta Kunnanhallitus 22.9.2014 Sosiaali- ja terveysministeriön asettama sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen

Lisätiedot

SUOMEN KOTISEUTULIITTO ESITYSLISTA 2015/3 Hallitus 25.3.2015 Sivu 1 / 6

SUOMEN KOTISEUTULIITTO ESITYSLISTA 2015/3 Hallitus 25.3.2015 Sivu 1 / 6 Hallitus 25.3.2015 Sivu 1 / 6 Aika: Keskiviikko 25.3.2015 klo 11.45 14.30 Paikka: Suomen Kotiseutuliiton toimisto Läsnä Puheenjohtaja: Kirsi Moisander ( ) Varapuheenjohtaja: Raimo Sailas ( ) Jäsenet: Annukka

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ LAKIALOITE 122/2004 vp kuntien valtionosuuslain 30 :n, sosiaalija terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain 18 ja 45 b :n, opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain sekä

Lisätiedot

Taide ja kulttuuri. ovat hyvinvoinnin

Taide ja kulttuuri. ovat hyvinvoinnin Taide ja kulttuuri ovat hyvinvoinnin perusta kulttuurilla on keskeinen asema yhteiskunnallisessa muutoksessa. Taide ja kulttuuri ovat perusasioita, joiden uutta luova vaikutus säteilee elämän kaikille

Lisätiedot

Taide ja kulttuuri. ovat hyvinvoinnin

Taide ja kulttuuri. ovat hyvinvoinnin Taide ja kulttuuri ovat hyvinvoinnin perusta KULTTUURILLA ON KESKEINEN ASEMA yhteiskunnallisessa muutoksessa. Taide ja kulttuuri ovat perusasioita, joiden uutta luova vaikutus säteilee elämän kaikille

Lisätiedot

Lausunto Opetus- ja kulttuuriministeriölle. Viite: Lausuntopyyntönne (OKM/34/010/2018)

Lausunto Opetus- ja kulttuuriministeriölle. Viite: Lausuntopyyntönne (OKM/34/010/2018) Opetus- ja kulttuuriministeriölle Viite: Lausuntopyyntönne 2.7.2018 (OKM/34/010/2018) Asia: Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laeiksi valtakunnallisista opinto- ja tutkintorekistereistä annetun

Lisätiedot

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017 OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle 2017 Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017 Aineeton tuotanto ja luova talous Ohjaus tapahtuu työ- ja elinkeinoministeriön ja opetus-

Lisätiedot

Valtionosuuslaskelmat vuodelle 2015

Valtionosuuslaskelmat vuodelle 2015 Valtionosuuslaskelmat vuodelle 2015 Päivitetty Sanna Lehtonen kehittämispäällikkö Valtionosuuspäätökset 2015 Kunnan peruspalvelujen valtionosuus (VM) VM/2633/02.02.06.00/2014, 31.12.2014 Opetus- ja kulttuuritoimen

Lisätiedot

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017 OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle 2018 Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017 Aineeton tuotanto ja luova talous Ohjaus tapahtuu työ- ja elinkeinoministeriön ja opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Kokoelmat ja museopoliittinen ohjelma

Kokoelmat ja museopoliittinen ohjelma Kokoelmat ja museopoliittinen ohjelma TAKO-kevätseminaari 8.2.2017 Mirva Mattila Museopoliittinen ohjelmatyö (1/3) Työryhmän toimikausi 1.8.2015 31.12.2016 Tehtävät laatia linjaukset ja painopisteet museotoiminnalle

Lisätiedot

HE 155/2007 vp. tason muutoksen tarkentumisen takia. Sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetussa laissa sää-

HE 155/2007 vp. tason muutoksen tarkentumisen takia. Sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetussa laissa sää- HE 155/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kuntien lain 27 :n, sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain :n sekä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen neuvosto (YKN) Lausunto

Yleisten kirjastojen neuvosto (YKN) Lausunto Yleisten kirjastojen neuvosto (YKN) Lausunto 23.9.2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö Viite: OKM120:00/2014 Asia: Lausuntopyyntö opetus- ja kulttuuriministeriön valmistelemasta hallituksen esitysluonnoksesta

Lisätiedot

Mika Kortelainen Johtava tutkija, tutkimusohjaaja Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (VATT)

Mika Kortelainen Johtava tutkija, tutkimusohjaaja Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (VATT) VATT:n lausunto Hallituksen esityksestä eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018: Laadukas ja tasa-arvoinen varhaiskasvatus ja perusopetus kaikille Mika Kortelainen Johtava tutkija, tutkimusohjaaja

Lisätiedot

Turun kaupungin lausunto opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta

Turun kaupungin lausunto opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta 1 (2) 18.9.2013 9356-2013 (033, 50) Opetus- ja kulttuuriministeriö OKM/25/010/2013 Turun kaupungin lausunto opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta Turun

Lisätiedot

Museolaki. 1 luku. Yleiset säännökset

Museolaki. 1 luku. Yleiset säännökset Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: Museolaki 1 luku Yleiset säännökset 1 Lain tavoitteena on: 1) ylläpitää ja vahvistaa yksilöiden ja yhteisöjen ymmärrystä ja osallisuutta kulttuurista, historiasta

Lisätiedot

VALIOKUNNAN KANNANOTOT

VALIOKUNNAN KANNANOTOT SIVISTYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 9/2009 vp Hallituksen esitys laeiksi eräiden koulutusta koskevien lakien muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 8 päivänä syyskuuta 2009 lähettänyt sivistysvaliokuntaan

Lisätiedot

Elinvoimaa kulttuuriympäristöistä. Liisa Bergius Keski-Suomen liitto

Elinvoimaa kulttuuriympäristöistä. Liisa Bergius Keski-Suomen liitto Elinvoimaa kulttuuriympäristöistä Liisa Bergius Keski-Suomen liitto Kulttuuriperintöbarometri 201 Museovirasto ja ympäristöministeriö Tekijä Jaakko Hyry Kantar TNS Oy 22..201 Työ 22010 Viittausohje: Kulttuuriperintöbarometri

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2010/0059(COD) budjettivaliokunnalta. kehitysyhteistyövaliokunnalle

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2010/0059(COD) budjettivaliokunnalta. kehitysyhteistyövaliokunnalle EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Budjettivaliokunta 2010/0059(COD) 2.7.2010 LAUSUNTOLUONNOS budjettivaliokunnalta kehitysyhteistyövaliokunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi

Lisätiedot

Lausunto. Esittävän taiteen ja museoiden valtionrahoituksen uudistaminen

Lausunto. Esittävän taiteen ja museoiden valtionrahoituksen uudistaminen Lausunto 15.03.2018 MV/1/00.04.00/2018 1 (5) Opetus- ja kulttuuriministeriö PL 29 00023 VALTIONEUVOSTO Viite Asia OKM/5/010/2018 Esittävän taiteen ja museoiden valtionrahoituksen uudistaminen Opetus- ja

Lisätiedot

Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt. Ajankohtaiskatsaus. Johtaja Terhi Päivärinta. Kuntamarkkinat 12.9.

Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt. Ajankohtaiskatsaus. Johtaja Terhi Päivärinta. Kuntamarkkinat 12.9. Ajankohtaiskatsaus Johtaja Terhi Päivärinta Kuntamarkkinat 12.9.2018 Hallituskausi päättymässä Mitä jäi käteen? Kärkihankkeet? Rahoitus? 2 6.9.2018 Uuden vaalikauden isoja kysymyksiä Miten vahvistetaan

Lisätiedot

Tulevaisuuden Museo-Suomi. Kulttuuriasiainneuvos Päivi Salonen Tulevaisuuden museo seminaari, Mobilia

Tulevaisuuden Museo-Suomi. Kulttuuriasiainneuvos Päivi Salonen Tulevaisuuden museo seminaari, Mobilia Tulevaisuuden Museo-Suomi Kulttuuriasiainneuvos Päivi Salonen Tulevaisuuden museo seminaari, Mobilia 24.10.2010 Taiteen ja kulttuurin luova vaikutus säteilee elämän kaikille alueille. Hallitusohjelma Kattavin

Lisätiedot

Taide ja kulttuuri. ovat hyvinvoinnin

Taide ja kulttuuri. ovat hyvinvoinnin Taide ja kulttuuri ovat hyvinvoinnin perusta kulttuurilla on keskeinen asema yhteiskunnallisessa muutoksessa. Taide ja kulttuuri ovat perusasioita, joiden uutta luova vaikutus säteilee elämän kaikille

Lisätiedot

Kannattaako sote-menoja lisätä vai vähentää vuosina 2018 ja 2019?

Kannattaako sote-menoja lisätä vai vähentää vuosina 2018 ja 2019? Kannattaako sote-menoja lisätä vai vähentää vuosina 2018 ja 2019? Maakunta- ja sote-uudistuksen yhteydessä esitetään uudistettavaksi myös laki kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta. Käsittelyssä olevaan

Lisätiedot

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 1 122 Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 22.9.2014 Sosiaali- ja terveysministeriön asettama sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen parlamentaarinen

Lisätiedot

Lausunto Yleiset kommentit erityisiä henkilötietoryhmiä koskevasta 5 :stä ja rikostuomioita ja rikkomuksia koskevasta 6 :stä.

Lausunto Yleiset kommentit erityisiä henkilötietoryhmiä koskevasta 5 :stä ja rikostuomioita ja rikkomuksia koskevasta 6 :stä. Suomen museoliitto ry Lausunto 05.09.2017 Asia: 1/41/2016 Lausuntopyyntö yleisen tietosuojaasetuksen täytäntöönpanotyöryhmän (TATTI) mietinnöstä ja työryhmän ehdotuksesta hallituksen esitykseksi uudeksi

Lisätiedot

Tuotteistaminen, kannattavuus ja tuottavuus museoissa. Kimmo Levä, FM, MBA Museonjohtaja Mobilia

Tuotteistaminen, kannattavuus ja tuottavuus museoissa. Kimmo Levä, FM, MBA Museonjohtaja Mobilia Tuotteistaminen, kannattavuus ja tuottavuus museoissa Kimmo Levä, FM, MBA Museonjohtaja Mobilia Kenelle ja mitä osaamista museot voivat tuotteistaa ja tarjota? MUUTOKSEN PROSESSI 1. ERILAISET TULOKSET

Lisätiedot

Valtionosuudet. Syksyn 2019 budjettiriihen päätöksillä vaikutusta kuntien valtionosuuksiin. Budjettiriihi Sanna

Valtionosuudet. Syksyn 2019 budjettiriihen päätöksillä vaikutusta kuntien valtionosuuksiin. Budjettiriihi Sanna Valtionosuudet Budjettiriihi 17.9.2019 Sanna Lehtonen @lehtonenkl 19.9.2019 Syksyn 2019 budjettiriihen päätöksillä vaikutusta kuntien valtionosuuksiin Totta vai tarua? Helpottaako budjettiriihen päätös

Lisätiedot

VM:n budjettiesitys pähkinänkuoressa

VM:n budjettiesitys pähkinänkuoressa VM:n budjettiesitys pähkinänkuoressa Minna Punakallio @MinnaPunakallio 14.8.2019 VM:n ehdotuksesta vuoden 2020 valtion talousarvioksi tiedotettiin 14.8.2019. Ehdotus avaa ensimmäistä kertaa Antti Rinteen

Lisätiedot

Kuntatalouden syyskuulumiset

Kuntatalouden syyskuulumiset Kuntatalouden syyskuulumiset Maakuntaliitot alueellisena, kansallisena ja kansainvälisenä toimijana yhteistyössä kuntien kanssa. Sanna Lehtonen @LehtonenKL 25.9.2019 1 Syksyn 2019 budjettiriihen päätöksillä

Lisätiedot

Vaihtoehtoja leikkauslistoille. Olli Savela, Hyvinkään kaupunginvaltuutettu Paikallispolitiikan seminaari, Nokia 19.1.2013

Vaihtoehtoja leikkauslistoille. Olli Savela, Hyvinkään kaupunginvaltuutettu Paikallispolitiikan seminaari, Nokia 19.1.2013 Vaihtoehtoja leikkauslistoille Olli Savela, Hyvinkään kaupunginvaltuutettu Paikallispolitiikan seminaari, Nokia 19.1.2013 1 Mistä ratkaisu kuntien rahoituskriisiin? Pääomatulot kunnallisverolle: Vuoden

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 196/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opetus- ja kulttuuritoimen

Lisätiedot

Varhaiskasvatus murroksessa - haasteita, riskejä ja mahdollisuuksia -

Varhaiskasvatus murroksessa - haasteita, riskejä ja mahdollisuuksia - Varhaiskasvatus murroksessa - haasteita, riskejä ja mahdollisuuksia - LIIKKUMISEN NÄKÖKULMA Ilo kasvaa liikkuen seminaari 10.3.2015 Säätytalolla Päivi Lindberg 09/03/15 Varhaiskasvatus murroksessa / Päivi

Lisätiedot

Vuoden 2017 valtionosuudet

Vuoden 2017 valtionosuudet Vuoden 2017 valtionosuudet 14.9.2016 Kehittämispäällikkö Sanna Lehtonen Sanna.Lehtonen@kuntaliitto.fi p. 050-575 9090 Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat 2017 Versio 14.9.2016: Kuntaliiton

Lisätiedot

Ajankohtaisia kehittämishankkeita ja poliittisia linjauksia valtakunnan tasolla

Ajankohtaisia kehittämishankkeita ja poliittisia linjauksia valtakunnan tasolla Hanketreffit Kulttuuri ja hyvinvointi Ajankohtaisia kehittämishankkeita ja poliittisia linjauksia valtakunnan tasolla Hämeenlinna 22.5.2014 ja Oulu 27.5.2014 Maaseudun elämänlaatuverkosto Heli Talvitie,

Lisätiedot

Viite STMO68:00/2015. MliDno Valmistelija / lisätiedot: Ari Liikanen, Timo Halonen. Li itteet 1 Liite Mikkelin kaupungin lausuntoluonnos

Viite STMO68:00/2015. MliDno Valmistelija / lisätiedot: Ari Liikanen, Timo Halonen. Li itteet 1 Liite Mikkelin kaupungin lausuntoluonnos Viite STMO68:00/2015 Mikkeli Ote pöytäkirjasta 1/2016 1(5) Kaupunginvaltuusto 25.01.201 6 Kaupunginhallitus, 24, 18.01.2016 Kaupunginvaltuusto, 12, 25.01.2016 12 Lausunto hallituksen linjaukseen itsehallintoaluejaon

Lisätiedot

Paikallismuseot vain sadan vuoden rakkaustarina?

Paikallismuseot vain sadan vuoden rakkaustarina? Paikallismuseot vain sadan vuoden rakkaustarina? XVI Valtakunnallinen museologian seminaari Diaario ry Jyväskylä 13.4.2012 Kimmo Levä Pääsihteeri Teemat 13.4.2012 Määritelmät Museo Ammatillinen museo Paikallismuseo

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuoltoalan kokoelmatilanteesta

Sosiaali- ja terveydenhuoltoalan kokoelmatilanteesta Sotea ja strategiaa - TAKO:n syysseminaari 10.10.2017 Kansallismuseo Sten Björkman, Helsingin yliopistomuseo Sosiaali- ja terveydenhuoltoalan kokoelmatilanteesta Sotea ja strategiaa - TAKO:n syysseminaari

Lisätiedot

1994 vp - HE 187 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1994 vp - HE 187 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1994 vp - HE 187 Hallituksen esitys EduskunnaJJe laiksi valtionosuutta saavista liikunnan koulutuskeskuksista annetun lain 9 ja 21 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

Vastuumuseojärjestelmän uudistus Kulttuuriympäristön asiantuntemus alueilla vahvistuu

Vastuumuseojärjestelmän uudistus Kulttuuriympäristön asiantuntemus alueilla vahvistuu Vastuumuseojärjestelmän uudistus Kulttuuriympäristön asiantuntemus alueilla vahvistuu Rakennusperinnön ja korjausrakentamisen ajankohtaispäivä 10.4.2019 Satu Kähkönen Uudistuksen lähtökohdat: Museopoliittinen

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä

SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE 2018 2021 Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä SISÄLLYS S. 2-3 S. 4-5 S. 6-7 S. 8-9 S. 10-11 S. 12-13 Yleinen strateginen päämäärä Visio

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp Hallituksen esitys laeiksi perusopetuslain, opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain sekä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain

Lisätiedot

Matkailijat karsastavat kaivoksia

Matkailijat karsastavat kaivoksia Matkailijat karsastavat kaivoksia Työtä ja hyvinvointia koko Suomeen Matkailu- ja ravintola-ala on merkittävä toimiala, jolla on potentiaalia työllistää, tuoda verotuloja valtiolle ja luoda pysyvää hyvinvointia

Lisätiedot

TAPAHTUMAKARTOITUS 2013

TAPAHTUMAKARTOITUS 2013 TAPAHTUMAKARTOITUS 2013 Tapahtumia Pohjois-Karjalaan hanke 2010-2013 Anna Jetsu Projektikoordinaattori 25.1.2013 1 Tapahtumakartoitus Tapahtumakartoitus toteutettiin 18.12.2012-8.1.2013 Survey Monkey kyselyn

Lisätiedot

8.10.2015. Hannu Kemppainen Johtaja, Strategia ja kansainvälinen verkosto Innovaatiorahoituskeskus Tekes

8.10.2015. Hannu Kemppainen Johtaja, Strategia ja kansainvälinen verkosto Innovaatiorahoituskeskus Tekes Hallitusohjelman ja resurssileikkausten vaikutukset Tekesin toimintaan Kuulemistilaisuus eduskunnan talousvaliokunnassa: HE 30/2015 vp hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2016

Lisätiedot

Guggenheim Helsinki. Ritva Viljanen Sivistystoimen apulaiskaupunginjohtaja. Helsingin kaupunki Kaupunginkanslia

Guggenheim Helsinki. Ritva Viljanen Sivistystoimen apulaiskaupunginjohtaja. Helsingin kaupunki Kaupunginkanslia Guggenheim Helsinki Ritva Viljanen Sivistystoimen apulaiskaupunginjohtaja 2.11.2016 Alkuperäinen ehdotus (2012) Kustannukset Selvitys-, suunnittelu- ja perustamiskustannukset 12,6 milj. euroa * Investointimenot

Lisätiedot

VUOSISUUNNITELMA TOIMIKAUDELLE Selitteet i. Suunnitelmaa täydennetään toimikauden ajan

VUOSISUUNNITELMA TOIMIKAUDELLE Selitteet i. Suunnitelmaa täydennetään toimikauden ajan VUOSISUUNNITELMA TOIMIKAUDELLE 2017 2021 Selitteet i KOKO TOIMIKAUDEN JATKUVAT TOIMENPITEET 1. Toimitaan kumppanina relevanteissa avointa hallintoa sekä osallistumista ja vaikuttamista edistävissä hankkeissa

Lisätiedot

HE 234/2009 vp. osuuden rahoittaa työttömyysvakuutusrahasto.

HE 234/2009 vp. osuuden rahoittaa työttömyysvakuutusrahasto. HE 234/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Ajankohtaista TPY:ssä

Ajankohtaista TPY:ssä Ajankohtaista TPY:ssä 1. Yleistä TPY:stä 2. Vaikuttamistyön ajankohtaiset 3. Sovari-mittari etsivään nuorisotyöhön ja työpajoille Anna Kapanen, jäsenpalvelupäällikkö Valtakunnallinen työpajayhdistys Yleistä

Lisätiedot

22 Opetus- ja kulttuuriministeriön lukiokoulutuksen valtionosuuksien selvityspyynnön tilanne.

22 Opetus- ja kulttuuriministeriön lukiokoulutuksen valtionosuuksien selvityspyynnön tilanne. Mikkeli Pöytäkirja 3/2017 1 (15) Aika 14.12.2017, klo 16:59-18:27 Paikka Ravintola August, Jääkärinkatu 6-8, 50100 Mikkeli Käsitellyt asiat 16 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 17 Esityslistan hyväksyminen

Lisätiedot

Kirje Aikuisten osaamisperustan vahvistaminen ja nuorten aikuisten osaamisohjelma 2016

Kirje Aikuisten osaamisperustan vahvistaminen ja nuorten aikuisten osaamisohjelma 2016 Kirje OKM/62/592/2015 16.09.2015 Jakelussa mainituille Viite Asia Aikuisten osaamisperustan vahvistaminen ja nuorten aikuisten osaamisohjelma 2016 1. Aikuisten osaamisperustan vahvistaminen, valtionavustusten

Lisätiedot

Sivistysvaliokunnalle

Sivistysvaliokunnalle PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 24/2005 vp Hallituksen esitys laeiksi tekijänoikeuslain ja rikoslain 49 luvun muuttamisesta Sivistysvaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Sivistysvaliokunta on 8 päivänä

Lisätiedot

Kulttuurin rahoitusjärjestelmän uudistaminen ja museopoliittinen ohjelma

Kulttuurin rahoitusjärjestelmän uudistaminen ja museopoliittinen ohjelma Kulttuurin rahoitusjärjestelmän uudistaminen ja museopoliittinen ohjelma Valtakunnalliset museopäivät 9.5.2017 Päivi Salonen MUSEOALAN VISIO 2030 Suomessa on vuonna 2030 Euroopan ajankohtaisimmat museot

Lisätiedot

1 luku. Yleiset säännökset. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Lausunto Asia: 1/41/2016. Yleiset kommentit

1 luku. Yleiset säännökset. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Lausunto Asia: 1/41/2016. Yleiset kommentit Suomalaisen Kirjallisuuden Seura Lausunto 07.09.2017 Asia: 1/41/2016 Lausuntopyyntö yleisen tietosuojaasetuksen täytäntöönpanotyöryhmän (TATTI) mietinnöstä ja työryhmän ehdotuksesta hallituksen esitykseksi

Lisätiedot

Kuntien 9. ilmastokonferenssi Energiatehokkuuden rahoitus Päivi Laitila, Motiva Oy

Kuntien 9. ilmastokonferenssi Energiatehokkuuden rahoitus Päivi Laitila, Motiva Oy Kuntien 9. ilmastokonferenssi 16.5.2018 Energiatehokkuuden rahoitus Päivi Laitila, Motiva Oy 16/05/2018 Päivi Laitila - Energiatehokkuuden rahoitus 2018 2 ENERGIA- TEHOKKUUS MATERIAALI- TEHOKKUUS SEURANTA

Lisätiedot

Kunnanhallitus 207 02.09.2014 Kunnanhallitus 220 15.09.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014

Kunnanhallitus 207 02.09.2014 Kunnanhallitus 220 15.09.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Kunnanhallitus 207 02.09.2014 Kunnanhallitus 220 15.09.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 MATTI RINTEEN KUNTALAISALOITE:NYKYMUOTOINEN PERUSOPETUS JA LUKIO SÄILYTETTÄVÄ KUNNASSA/LUKIOKOULUKSEN TULEVAISUUS

Lisätiedot

1. Esittävän taiteen valtionosuusjärjestelmän uudistaminen ja esittävän taiteen rahoitus

1. Esittävän taiteen valtionosuusjärjestelmän uudistaminen ja esittävän taiteen rahoitus 1. Esittävän taiteen valtionosuusjärjestelmän uudistaminen ja esittävän taiteen rahoitus Mitä mieltä olette työryhmän esityksistä: Lain soveltamisalan laajentaminen (1 ) Kulttuurikenttä on muuttunut uusien

Lisätiedot

Kulttuurisesti ja sosiaalisesti kestävän matkailun toimintamalli kulttuuriympäristöissä I Anne Mattero Opetus- ja kulttuuriministeriö

Kulttuurisesti ja sosiaalisesti kestävän matkailun toimintamalli kulttuuriympäristöissä I Anne Mattero Opetus- ja kulttuuriministeriö Kulttuurisesti ja sosiaalisesti kestävän matkailun toimintamalli kulttuuriympäristöissä 11.10.2018 I Anne Mattero Opetus- ja kulttuuriministeriö Tutkimuksen tausta Kansainvälisen matkailun kasvu Vuonna

Lisätiedot

Taide ja kulttuuri osana alueiden kehitystä; Näkymä vuoteen 2025

Taide ja kulttuuri osana alueiden kehitystä; Näkymä vuoteen 2025 Taide ja kulttuuri osana alueiden kehitystä; Näkymä vuoteen 2025 Työryhmän toimeksianto 1. kartoittaa alueellisten ja paikallisten taide- ja kulttuuripalvelujen tuottamisen malleja ja tilaa maan erilaisilla

Lisätiedot

Museolain ja kulttuurilaitosten valtionosuusjärjestelmän uudistaminen. Päivi Salonen Kulttuuriympäristöt voimavarana seminaari Oulu 25.1.

Museolain ja kulttuurilaitosten valtionosuusjärjestelmän uudistaminen. Päivi Salonen Kulttuuriympäristöt voimavarana seminaari Oulu 25.1. Museolain ja kulttuurilaitosten valtionosuusjärjestelmän uudistaminen Päivi Salonen Kulttuuriympäristöt voimavarana seminaari Oulu 25.1.2018 Uudistamisen lähtökohdista Nykyisen museojärjestelmän vahvuuksia

Lisätiedot

Päijät-Hämeen sote-uudistus - kohti hyvinvointikuntayhtymää 8.10.2015

Päijät-Hämeen sote-uudistus - kohti hyvinvointikuntayhtymää 8.10.2015 Päijät-Hämeen sote-uudistus - kohti hyvinvointikuntayhtymää 8.10.2015 Koko maassa sote-palveluiden nettokustannusten kasvu ei vastaa maksukyvyn kasvua Toteutunut ja ennustettu kustannuskasvu 2004-2020

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 299/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi kuntarakennelain muuttamisesta sekä kuntajakolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen 5 momentin kumoamisesta

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Kulttuurin edistäminen. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus.

Oma Häme. Tehtävä: Kulttuurin edistäminen. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus. Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Kulttuurin edistäminen www.omahäme.fi 1. Vaikuttavuus (miksi tätä tehtävää tehdään) Poliittisen ohjauksen näkökulmasta (mitä kansan valitsemat

Lisätiedot

Tilannekatsaus Harri Jokiranta

Tilannekatsaus Harri Jokiranta Tilannekatsaus 9.8.2017 Harri Jokiranta Alueelliset erot talouskehityksessä väestökartat Muuttoliike kartta Yle.fi 6.8.2017 Perustuslakivaliokunnan mukaan valinnanvapautta koskevan lakiesityksen

Lisätiedot

LAUSUNTO AMMATTIKORKEAKOULULAITOKSEN UUDISTAMISEN SUUNTAVIIVOISTA. lausuu pyydettynä seuraavaa:

LAUSUNTO AMMATTIKORKEAKOULULAITOKSEN UUDISTAMISEN SUUNTAVIIVOISTA. lausuu pyydettynä seuraavaa: LAUSUNTO 1 / 5 Opetus- ja kulttuuriministeriö PL 29 00023 Valtioneuvosto Viite: Lausuntopyyntö 14.9.2011 LAUSUNTO AMMATTIKORKEAKOULULAITOKSEN UUDISTAMISEN SUUNTAVIIVOISTA Yleistä Uudistuksen peruslinjaukset

Lisätiedot

Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laeiksi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muuttamisesta, OKM/35/010/2018

Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laeiksi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muuttamisesta, OKM/35/010/2018 LAUSUNTO 1 (5) Opetus- ja Kulttuuriministeriö Lausuntopyyntö 10.07.2018 Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laeiksi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muuttamisesta, OKM/35/010/2018

Lisätiedot

Vantaan Viihdeorkesteri ja Saara Aalto

Vantaan Viihdeorkesteri ja Saara Aalto Vantaan Viihdeorkesteri ja Saara Aalto Kulttuuriin on panostettava enemmän Kulttuuri on kannattava investointi kansalaisten henkisen, terveydellisen, taloudellisen ja yhteiskunnallisen hyvinvoinnin ylläpitämiseen

Lisätiedot

Yleistä vuoden 2018 talousarviosta

Yleistä vuoden 2018 talousarviosta KH 28.11.2017 Yleistä vuoden 2018 talousarviosta Suomen kuntien taloudellisessa tilanteessa näkyy selvä kahtiajako hyvin toimeentuleviin kuntiin ja vaikeuksissa oleviin kuntiin. Osa kunnista suunnittelee

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 10. Yleissivistävä koulutus 34. Valtionosuus ja -avustus oppilaitosten ja päiväkotien perustamiskustannuksiin (siirtomääräraha 3 v) Momentille

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0140/23. Tarkistus. Georgi Pirinski, Inés Ayala Sender S&D-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0140/23. Tarkistus. Georgi Pirinski, Inés Ayala Sender S&D-ryhmän puolesta 20.4.2016 A8-0140/23 23 70 kohta johdantokappale 70. kehottaa neuvostoa suhtautumaan vastuuvapausmenettelyyn valppaammin; suhtautuu myönteisesti Ruotsin ja Yhdistyneen kuningaskunnan omaksumaan kriittiseen

Lisätiedot

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot Eduskunnan lausumien toimeenpano (1/2014) 341/54/2011 Liikenne- ja viestintäministeriö, 18.12.2013, LVM/2250/02/2013. Maa- ja metsätalousministeriö, 18.12.2013, dnro

Lisätiedot

Laki kuntien kulttuuritoiminnan vahvistajana Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)

Laki kuntien kulttuuritoiminnan vahvistajana Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019) Laki kuntien kulttuuritoiminnan vahvistajana Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019) Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuudet Maaliskuu 2019 Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju Kuntien

Lisätiedot

Valtionosuudet. Budjettiriihi Sanna

Valtionosuudet. Budjettiriihi Sanna Valtionosuudet Budjettiriihi 17.9.2019 Sanna Lehtonen @lehtonenkl 18.9.2019 Syksyn 2019 budjettiriihen päätöksillä vaikutusta kuntien valtionosuuksiin Totta vai tarua? Helpottaako budjettiriihen päätös

Lisätiedot

HE 304/2014 vp. Esityksessä ehdotetaan, että opetus- ja kulttuuriministeriön

HE 304/2014 vp. Esityksessä ehdotetaan, että opetus- ja kulttuuriministeriön Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan, että opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle päätetyt opetustoimen

Lisätiedot

HE 125/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta

HE 125/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta

Lisätiedot

Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso

Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso Kirsi Kohonen Suunnittelija Itä-Suomen aluehallintovirasto Itä-Suomen aluehallintovirasto, Kirsi Kohonen, OKT-vastuualue 5.9.2014

Lisätiedot

Kirjastolaki käyttöön Opetus- ja kulttuuriministeriön ja aluehallintovirastojen koulutus- ja keskustelutilaisuus uudesta kirjastolaista

Kirjastolaki käyttöön Opetus- ja kulttuuriministeriön ja aluehallintovirastojen koulutus- ja keskustelutilaisuus uudesta kirjastolaista Kirjastolaki käyttöön Opetus- ja kulttuuriministeriön ja aluehallintovirastojen koulutus- ja keskustelutilaisuus uudesta kirjastolaista Lain tavoite ja yleisen kirjaston tehtävät keskiössä yhteiskunnallinen

Lisätiedot

Älykkäitä tekoja Suomelle

Älykkäitä tekoja Suomelle Älykkäitä tekoja Suomelle Teknologiateollisuuden tavoitteet hallituskaudelle 2019-2023 TekojaSuomelle.fi Teknologiateollisuus Suomen merkittävin elinkeino 51 % Suomen viennistä 310 000 ihmistä työskentelee

Lisätiedot

Lausunto valtioneuvoston asetuksesta erikoissairaanhoidon työnjaosta ja eräiden tehtävien keskittämisestä

Lausunto valtioneuvoston asetuksesta erikoissairaanhoidon työnjaosta ja eräiden tehtävien keskittämisestä 23.5.2017 1 (5) kirjaamo@stm.fi Lausuntopyyntö 5.5.2017 / Hankenro STM037:00/2017 Lausunto valtioneuvoston asetuksesta erikoissairaanhoidon työnjaosta ja eräiden tehtävien keskittämisestä Sosiaali- ja

Lisätiedot

Koulutusjärjestelmän muutosmyrsky Sivistysvaliokunnan näkökulmasta

Koulutusjärjestelmän muutosmyrsky Sivistysvaliokunnan näkökulmasta Koulutusjärjestelmän muutosmyrsky Sivistysvaliokunnan näkökulmasta Opetusalan johtamisen foorumi 5.6.2014 Raija Vahasalo kansanedustaja eduskunnan sivistysvaliokunnan puheenjohtaja 9.6.2014 Opetusalan

Lisätiedot