Keskipitkän aikavälin taloussuunnitelma Tämän hetkinen tilanne ja todennäköinen toteutuma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Keskipitkän aikavälin taloussuunnitelma Tämän hetkinen tilanne ja todennäköinen toteutuma"

Transkriptio

1 Keskipitkän aikavälin taloussuunnitelma Yleistä Ylioppilaskunnan hallitus on valmistellut keskipitkän aikavälin taloussuunnitelman (KTS). KTS:n tarkoituksena ei ole linjata ylioppilaskunnan toimintaa nyt tai tulevaisuudessa, vaan toimia tukena ja puitteina talouden sekä toiminnan suunnittelulle. KTS:n laatimisen pohjana on käytetty tämän hetkisiä tulo- ja kulurakenteita. YTHS-maksun osuus on jätetty tämän arvion ulkopuolelle, sillä nykykäytännön mukainen malli, jossa YTHSmaksu peritään täysimääräisenä jäsenmaksun mukana, koetaan järkeväksi. 2. Tämän hetkinen tilanne ja todennäköinen toteutuma Ylioppilaskunnan talouden vaikuttavin tekijä on jäsenmaksu ja jäsenien määrä. Molempien pysyminen vakaina luo jatkuvuutta ylioppilaskunnan talouteen. Mahdolliset pienet ylijäämät ylioppilaskunta voi käyttää parhaakseen katsomalla tavalla, esimerkiksi rahastosiirto tulevaisuuden turvaksi. Tällä tarkastelujaksolla vuosien 2013 ja 2014 ylijäämät olisi hyvä käyttää vuoden vuotisjuhliin Jäsenmaksu ja jäsenmäärä Kuvaaja 1: Tuottojen jakautuminen Tuottojen jakautuminen ,00 ; 4 % ,68 ; 32 % ,00 ; 64 % Varsinaisen toiminnan Sijoitus- ja rahoitustoiminnan Sivu 1/5

2 Kuvaajassa 1 on esitettynä ylioppilaskunnan tämän hetkiset tulonlähteet ja niiden jakautuminen. Suurin osa ylioppilaskunnan tuloista muodostuu jäsenmaksuista. Jäsenmäärä ja jäsenmaksu ovatkin hyvin keskeisiä lukuja suunniteltaessa ylioppilaskunnan taloutta ja tulevaisuutta. Tällä hetkellä jäsenmaksut muodostavat 64 % tuotoista ja niillä katetaan 62 % ylioppilaskunnan varsinaisen toiminnan kuluista. 28 Kuvaaja 2: Jäsenmäärä ja jäsenmaksukertymä , , , , , , , , , , Perusopiskelija Jatko-opiskelija Kuvaajassa 2 ja taulukossa 1 on esitetty ylioppilaskunnan jäsenmäärän kehitys. Vuosien 2009 ja 2010 välistä suurta laskua selittää vuonna 2009 vanhan tutkintorakenteen mukaisesti valmistuneiden suuri määrä. Lisäksi jäsenmaksukertymään vaikuttaa vuonna 2009 tehty jäsenmaksujen jaksotus, jonka ansiosta todellinen jäsenmaksukertymä kohdistuu oikealle tilikaudelle. Vastaavaa valmistumissumaa ei ole odotettavissa vuosille , ja kokonaisjäsenmäärän odotetaankin pysyvän vuoden 2012 tasolla. Toimenpiteitä jatko-opiskelijoiden innostamiseksi ylioppilaskunnan jäseniksi jatketaan, minkä vuoksi jatko-opiskelijajäsenien määrän odotetaan kasvavan. Perusopiskelijoiden määrä laskee hitaasti yliopiston vähentäessä aloituspaikkoja. Yhteenvetona voidaan todeta, että ylioppilaskunnan jäsenmäärä pysyy vakaana vuoteen 2015 asti, eikä suuria muutoksia ole odotettavissa. Pitkällä tähtäimellä ylioppilaskunta kerää varoja, joiden turvin voidaan selvitä kaksi vuotta ilman jäsenmaksutuottoja. Tähän tavoitteeseen ei kuitenkaan pyritä jäsenmaksukertymän kautta vaan ylioppilaskunnan saamien muiden tuottojen kuten osinkojen avulla. Toimintasuunnitelma 2012 Ylioppilaskunnan ei ole tarkoituksen mukaista tehdä suunnitellusti voittoa tai tappiota ainakaan jäsenmaksuilla. Jäsenmaksu pidetään kohtalaisen vakaana ja sitä korotetaan vuosittain yleisen kustannustason noustessa. Ilman kulujen leikkausta seuraava suurempi korotus jäsenmaksuun olisi tulossa vuonna Korotuspaineita luo erityisesti hallituspalkkioiden suunnitellut korotukset. Sivu 2/5

3 50 Taulukko 1: Jäsenmäärän ja jäsenmaksun kehitys Perusopiskelijoita Jatko-opiskelijoita Jatko-opiskelija 25,20 25,20 26,35 28,00 30,00 30,60 31,20 Yo-kunnan osuus perusjäsenmaksusta 49,00 49,00 52,20 52,60 52,60 53,00 55, Muut Jäsenmaksujen jälkeen varsinainen toiminta muodostaa ylioppilaskunnan tuloista noin kolmanneksen. Käytännössä tämä tarkoittaa jäsenpalveluiden, kulttuuritoiminnan ja tiedotustoiminnan budjetoituja tuottoja. Kokonaisuutena nämä toimialat eivät kuitenkaan ole voittoa tuottavia. Muita tämän aikavälin tulonlähteitä on vuoden vaihteessa käynnistyvän yritysyhteistyön, mutta sen tuloksia on vaikea ennustaa tässä vaiheessa. Suunnitelma onkin laadittu niin, ettei mahdollisia yritysyhteistyön tuottoja ole huomioitu lainkaan, jolloin ne kasvattavat ylijäämää ja näin mahdollistavat varautumisen vuoden vuotisjuhliin Kulut Kuvaaja 3: Kulujen jakautuminen 2012 Kulujen jakautuminen ,00 ; 1 % ,00 ; 69 % ,90 ; 30 % Toiminnan kulut Poistot Kuvaaja 3 näyttää ylioppilaskunnan kulujen jakautumista vuonna muodostavat noin kolmanneksen ylioppilaskunnan kuluista. muodostuvat henkilökunnan palkoista sivukuluineen sekä hallituksen palkkioista. Nykyinen henkilökunnan määrä on todettu hyväksi, eikä muutospaineita ole todettu suuntaan eikä toiseen. Sivu 3/5

4 Palkkojen on ennustettu nousevan 3 % vuosittain nykyisen työehtosopimuksen mukaisesti, eikä tämän suunnitelman laatimishetkellä vielä valmistelussa olevan ylioppilaskuntien yhteisen työehtosopimuksen odoteta muuttavan nykyistä palkkaustasoa merkittävästi. Hallituksen jäsenten ja puheenjohtajan palkkiot seuraavat muuta palkkakehitystä. Toiminnan kulujen arvioidaan kasvavan inflaation myötä noin 2 % vuosittain. Euroalueen yleinen inflaatio on suurempi, mutta se ei kokonaisuudessaan heijastu suoraan ylioppilaskunnan kuluihin. Inflaation lisäksi myös henkilöstökulujen kasvu näkyy luonnollisesti ylioppilaskunnan kulujen kasvussa vuotisjuhlat 2015 Vuosien aikana suurempi menoerä on ylioppilaskunnan 50-vuotisjuhlat. KTS:n tarkoitus ei kuitenkaan ole linjata sitä, paljonko nämä juhlat saisivat maksaa tai paljonko niiltä odotetaan tuottoja. Kasvaneisiin menoihin on kuitenkin varauduttu yritysyhteistyön tuotoilla, joita ei ole tämän suunnitelman taulukoissa myöskään ennustettu, jolloin niistä kertyvä ylijäämä voitaisiin kohdistaa 50-vuotisjuhlien järjestämiseen Merkittävimmät omistukset ja sijoitustoiminta Juvenes-Yhtiöt Oy Ylioppilaskunta omistaa Juvenes-Yhtiöt Oy:stä 50 % ja Tampereen yliopiston ylioppilaskunta 50 %. Juvenes-Yhtiöt Oy:n toiminta-ajatuksena on opiskelijoihin kohdistuvien palveluiden järjestäminen ja sitä omistavien omistajayhteisöjen päämäärien tukeminen kannattavalla liiketoiminnalla. Ylioppilaskunta pyrkii siihen, että Juvenes jakaa omistajilleen tuottoja osinkojen muodossa. Tilikauden nettotuloksesta vähintään 40 % tulee tulouttaa osinkoina omistajalle. Esityksen vuosittaisen osingon suuruudesta tekee Juvenes-Yhtiöt Oy:n hallitus. Osingon suuruus määritetään lopullisesti yhtiökokouksessa. Juveneksen strategiassa linjatun laajentumisen ja toiminnan kehittämisen myötä osinkotuottojen odotetaan kasvavan hieman vuoteen 2015 mennessä Hermia Ventures Oy Hermia Ventures Oy on rahaston tapaan toimiva osakeyhtiö, joka rahoittaa alku- ja kasvuvaiheen teknologiayrityksiä toimialariippumattomasti. Hermia Ventures Oy:tä hallinnoi rahaston kokoaja, Hermia Yrityskehitys Oy. Yrityskehitys etsii omasta asiakasvirrastaan ja yhteistyökumppaniverkostonsa kautta sijoituskelpoisia kohteita. Rahastoa kasvatetaan yksityisiltä tai julkisilta rahoittajilta tulevien lisäsijoitusten kautta maksimissaan viiteen miljoonaan euroon. Ylioppilaskunta on osakemäärällään merkittävä omistaja Hermia Ventures Oy:stä 2,36 prosentillaan ( ). Ylioppilaskunta on sijoittanut Hermia Ventures Oy:hyn euroa. Ylioppilaskunnalla ei ole tuottotavoitteita Hermia Ventures Oy sijoitukselleen vuosina Sivu 4/5

5 111 Kuvaaja 3: Kulut, ja ennuste vuoden 2012 rakenteella , , , , , , , ,00 Tuotot yhteensä Varsinaisen toiminnan kulut Toiminnan kulut + poistot Varsinaisen toiminnan Taulukko 2: Kulut, ja ennuste vuoden 2012 rakenteella Tulot Perusopiskelijoita Jatko-opiskelijoita Jatko-opiskelija Perusjäsenmaksu Varsinaisen toiminnan Sijoitus- ja rahoitustoiminnan Tuotot yhteensä Kulut Toiminnan kulut Poistot Varsinaisen toiminnan kulut TULOS ,20 25,20 26,35 28,00 30,00 30,60 31,20 49,00 49,00 52,20 52,60 52,60 53,00 55, Sivu 5/5

HALLITUKSEN ESITYS KESKIPITKÄN AIKAVÄLIN TALOUSSUUNNITTEEKSI VUOSILLE

HALLITUKSEN ESITYS KESKIPITKÄN AIKAVÄLIN TALOUSSUUNNITTEEKSI VUOSILLE Liittokokous 19.-20.11.2010 Järvenpää-talo, Järvenpää 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 HALLITUKSEN ESITYS KESKIPITKÄN AIKAVÄLIN TALOUSSUUNNITTEEKSI

Lisätiedot

Yhdistyksen taloushallinnon perusteet. Arto Bäckström Asiantuntija, yhdistyshallinto FinFami ry

Yhdistyksen taloushallinnon perusteet. Arto Bäckström Asiantuntija, yhdistyshallinto FinFami ry Yhdistyksen taloushallinnon perusteet Arto Bäckström Asiantuntija, yhdistyshallinto FinFami ry Taloushallinto pitää sisällään Rahaliikenteen ja kirjanpidon Budjetoinnin (tavoitteet ja allokointi) Seurannan

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYS KESKIPITKÄN AIKAVÄLIN TALOUSSUUNNITTEEKSI VUOSILLE 2013-2015

HALLITUKSEN ESITYS KESKIPITKÄN AIKAVÄLIN TALOUSSUUNNITTEEKSI VUOSILLE 2013-2015 Sivu 1 / 6 Liittokokous 18. 19.11.2011 Hotelli Rantasipi Sveitsi, Härkävehmaankatu 4, Hyvinkää 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 HALLITUKSEN

Lisätiedot

KESKIPITKÄN AIKAVÄLIN TALOUSSUUNNITELMA 2014-2015

KESKIPITKÄN AIKAVÄLIN TALOUSSUUNNITELMA 2014-2015 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 YLEISTÄ Keskipitkän aikavälin taloussuunnitelma on laadittu vuosille 2014 2015, koska liittokokous

Lisätiedot

LÄNSIMETRO OY Hallitus 25.2.2015 KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN. Espoossa 9. päivänä maaliskuuta 2015 Länsimetro Oy Hallitus

LÄNSIMETRO OY Hallitus 25.2.2015 KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN. Espoossa 9. päivänä maaliskuuta 2015 Länsimetro Oy Hallitus LÄNSIMETRO OY, VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 31.3.2015 LÄNSIMETRO OY Hallitus 25.2.2015 KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Länsimetro Oy:n osakkaat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina

Lisätiedot

Keskipitkän aikavälin taloussuunnitelma 2012-2015

Keskipitkän aikavälin taloussuunnitelma 2012-2015 TAMPEREEN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA Keskipitkän aikavälin taloussuunnitelma 2012-2015 Tampereen yliopiston ylioppilaskunta Tark oit u s...4 Hist ori a...4 Tav oitt e et...8 Ske n a a r i o t ja ske n

Lisätiedot

Suomen Ekonomit MARJAANA TÖYLI

Suomen Ekonomit MARJAANA TÖYLI Suomen Ekonomit MARJAANA TÖYLI Suomen Ekonomit Suomen Ekonomit Jäsenkehitys 2016-2020 2019: + 1 775 jäsentä Suomen Ekonomit JÄSENPITO PAINOPISTE Suomen Ekonomit Suomen Ekonomit Jäsentoiminta KUUNTELEMME,

Lisätiedot

Keskipitkän aikavälin taloussuunnitelma 2012-20162016 Uudet tilat uudet kustannukset jäsenmaksun nousu

Keskipitkän aikavälin taloussuunnitelma 2012-20162016 Uudet tilat uudet kustannukset jäsenmaksun nousu 1 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 Keskipitkän aikavälin taloussuunnitelma 2012-20162016 Uudet tilat uudet kustannukset jäsenmaksun nousu Oulun yliopiston ylioppilaskunnan talousvaliokunta

Lisätiedot

TALOUSARVIOVERTAILU. Tilikausi 1.1. - 31.12.2013 1.1.-31.12. 1.1.-31.12. -1 506,01 -2 200,00. -2 123,81 320005 EPJ Palkkio 0,00 -750,00

TALOUSARVIOVERTAILU. Tilikausi 1.1. - 31.12.2013 1.1.-31.12. 1.1.-31.12. -1 506,01 -2 200,00. -2 123,81 320005 EPJ Palkkio 0,00 -750,00 Sivu 1(5) Varsinainen toiminta Luottamushenkilötoiminta Edustajisto 320000 Kokouskulut -1 506,01-2 20 693,99 68,5-2 123,81 320005 EPJ Palkkio -75 75-55 320010 Matkustus ja päivärahat -70 70-134,68 320020

Lisätiedot

Toimintokohtainen tuloslaskelma. 5.11.2012 Talousjohtaja Päivi Seppä, Jyväskylän yliopisto

Toimintokohtainen tuloslaskelma. 5.11.2012 Talousjohtaja Päivi Seppä, Jyväskylän yliopisto Toimintokohtainen tuloslaskelma 5.11.2012 Talousjohtaja Päivi Seppä, Jyväskylän yliopisto JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Toiminnan tuotot n. 217 miljoonaa euroa Henkilöstökulut n. 131 miljoonaa euroa (60 %) Tase

Lisätiedot

24.3.2015. Osuuskunta KPY:n omistusosuudet ovat seuraavat:

24.3.2015. Osuuskunta KPY:n omistusosuudet ovat seuraavat: Tilinpäätöstiedote vuodelta 2014 1 (7) Osuuskunta KPY -konsernin tilinpäätöstiedote ajalta 1.1. 31.12.2014 Vuoden 2014 tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli 323,6 miljoonaa euroa (247,0 milj. euroa vuonna

Lisätiedot

JÄSENKEHITYS 2011-2014 A-MAKSAVAT 53 644 54 251 55 201 55 199 OPPILASJÄSENET 13 188 14 818 14 899 12 585 YHTEENSÄ 66 832 69 069 70 100 67 784

JÄSENKEHITYS 2011-2014 A-MAKSAVAT 53 644 54 251 55 201 55 199 OPPILASJÄSENET 13 188 14 818 14 899 12 585 YHTEENSÄ 66 832 69 069 70 100 67 784 JÄSENKEHITYS 2011-2014 2014 2013 2012 2011 A-MAKSAVAT 53 644 54 251 55 201 55 199 OPPILASJÄSENET 13 188 14 818 14 899 12 585 YHTEENSÄ 66 832 69 069 70 100 67 784 JÄSENMAKSUPOHJA 2011-2014 Vuosi Jäsenmaksu

Lisätiedot

Espoon kaupungin omistajapolitiikka

Espoon kaupungin omistajapolitiikka Espoon kaupungin omistajapolitiikka ESPOON KAUPUNGIN OMISTAJAPOLITIIKKA 2016 2 (5) Sisällysluettelo 1 Tausta... 3 2 Omistajapolitiikan päämäärä... 3 3 Omistajapolitiikan tavoitteet... 4 4 Ohjausperiaatteet...

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Jakso 12/14-12/14. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/15-12/15 01/14-12/14 01/13-12/13

TULOSLASKELMA Jakso 12/14-12/14. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/15-12/15 01/14-12/14 01/13-12/13 Sivu 1 1 Nuorisoliikunta VARSINAINEN TOIMINTA Biljardi 3089 Muut tuotot 1000,00 1000,00 0,00 yhteensä 1000,00 1000,00 0,00 Ulkopuoliset palvelut 3290 Muut ostetut palvelut -1500,00-1500,00-2604,88 Yhteensä

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 Talousjohtaja Anne Arvola 25.4.2016 Tuloslaskelma *TP 2016 (vain todelliset kustannukset) ULKOISET ERÄT TOT 2011 TOT 2012 TOT 2013

Lisätiedot

Yrittäjän oppikoulu Osa 1 (25.9.2015) Tuloslaskelman ja taseen lukutaito sekä taloushallinnon terminologiaa. Niilo Rantala, Yläneen Tilikeskus Oy

Yrittäjän oppikoulu Osa 1 (25.9.2015) Tuloslaskelman ja taseen lukutaito sekä taloushallinnon terminologiaa. Niilo Rantala, Yläneen Tilikeskus Oy Yrittäjän oppikoulu Osa 1 (25.9.2015) Tuloslaskelman ja taseen lukutaito sekä taloushallinnon terminologiaa Niilo Rantala, Yläneen Tilikeskus Oy Oppitunnin sisältö Tuloslaskelma Mikä on tuloslaskelma?

Lisätiedot

Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2018

Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2018 Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 218 23.8.218 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Tapio Arimo Sisältö Puolivuosikatsaus 218 Q2/218 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Jakso 06/13-06/13

TULOSLASKELMA Jakso 06/13-06/13 Sivu 1 VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot 3000 Osallistumismaksut 1 785,92-308,00 3 778,50 0,00 7 500-3 722 3001 Koulutustuet 0,00 0,00 558,00 288,00 350 208 3003 Urlus-säätiön vuokratuki 0,00 0,00 17 248,30

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Finlands Kommunförbund rf Hallitus 21.9.2017 Kuntaliiton talouskatsaus, elokuu 2017 TUOTOT Kuntaliiton varsinaisen toiminnan tuotot ovat elokuussa 2017 yhteensä 15 020 800 euroa ylittäen

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Jakso 12/13-12/13. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/14-12/14 01/13-12/13 01/12-12/12

TULOSLASKELMA Jakso 12/13-12/13. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/14-12/14 01/13-12/13 01/12-12/12 Sivu 1 1 Nuorisoliikunta VARSINAINEN TOIMINTA Biljardi 3089 Muut tuotot 1000,00 1000,00 0,00 yhteensä 1000,00 1000,00 0,00 Ulkopuoliset palvelut 3290 Muut ostetut palvelut -1500,00 0,00-4187,90 Yhteensä

Lisätiedot

Aalto Yliopiston ylioppilaskunta Tilinpäätös 2014. Edustajiston kokous 15.04.2015

Aalto Yliopiston ylioppilaskunta Tilinpäätös 2014. Edustajiston kokous 15.04.2015 Aalto Yliopiston ylioppilaskunta Edustajiston kokous 15.04.2015 Tilinpäätöksen rakenne Toimintakatsaus Ylioppilaskunnan tuloslaskelma Ylioppilaskunnan tase Konsernin tuloslaskelma Konsernin tase Liitetiedot

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Jakso 12/14-12/14. 1.1.2014 1.1.2013 Rahayksikkö EURO - 31.12.2014-31.12.2013

TULOSLASKELMA Jakso 12/14-12/14. 1.1.2014 1.1.2013 Rahayksikkö EURO - 31.12.2014-31.12.2013 Sivu 1 01 Aluetyö Henkilöstökulut 3030 Palkat ja palkkiot -46 591,60-51 551,40 3040 Eläkevakuutusmaksut -8 549,86-12 063,03 3050 Muut henkilösivukulut -1 749,30-1 752,75 Yhteensä -56 890,76-65 367,18 3071

Lisätiedot

Tampereen yliopiston ylioppilaskunta Talousarvio 2017 jäsenmäärä (jatko-opiskelijoita 150) jäsenmaksu 62 62

Tampereen yliopiston ylioppilaskunta Talousarvio 2017 jäsenmäärä (jatko-opiskelijoita 150) jäsenmaksu 62 62 Tampereen yliopiston ylioppilaskunta Talousarvio 2017 jäsenmäärä (jatko-opiskelijoita 150) 10500 10600 jäsenmaksu 62 62 TA 2017 TA 2016 ero ero % toteutunut 2015 Varsinainen toiminta -633696-637156 -598687,85

Lisätiedot

Kognitiivisen psykoterapian yhdistys ry TASEKIRJA 1.1.2012-31.12.2012

Kognitiivisen psykoterapian yhdistys ry TASEKIRJA 1.1.2012-31.12.2012 TASEKIRJA 1.1.2012-31.12.2012 31.12.2012 Kognitiivisen psykoterapian yhdistys ry SISÄLLYSLUETTELO Tase 3-4 Tuloslaskelma 5 Liitetiedot 6 Liitetiedot 7-8 Käytetyt kirjanpitokirjat 9 Tililuettelo 10-11 Allekirjoitukset

Lisätiedot

PUOTILAN VENEKERHO RY T A S E K I R J A 2 0 12. Sisällys:

PUOTILAN VENEKERHO RY T A S E K I R J A 2 0 12. Sisällys: PUOTILAN VENEKERHO RY T A S E K I R J A 2 0 12 Sisällys: Tilinpäätös * Tuloslaskelma * Tase * Tase-erittelyjä * Pääkirja * Päiväkirja * Palkkakortisto Helsingissä 15.11.2012 Taisto Johansson TASE VASTAAVAA

Lisätiedot

Kaavio 1. Jäsenmäärän kehitys 1990-2016

Kaavio 1. Jäsenmäärän kehitys 1990-2016 Sivu 1 / 6 Liittokokous 23. 24.11.2012 Tampereen yliopisto, Kalevantie 4, Tampere 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 HALLITUKSEN ESITYS KESKIPITKÄN AIKAVÄLIN TALOUSSUUNNITTEEKSI VUOSILLE 2014-2016

Lisätiedot

Tampereen yliopiston ylioppilaskunta Talousarvio 2015 jäsenmäärä (jatko-opiskelijoita 100) 11300 11100 jäsenmaksu 60 56

Tampereen yliopiston ylioppilaskunta Talousarvio 2015 jäsenmäärä (jatko-opiskelijoita 100) 11300 11100 jäsenmaksu 60 56 Tampereen yliopiston ylioppilaskunta Talousarvio 2015 jäsenmäärä (jatko-opiskelijoita 100) 11300 11100 jäsenmaksu 60 56 TA 2015 TA 2014 ero ero % toteutunut 2013 Varsinainen toiminta -646746,21-582246

Lisätiedot

Ravintola Gumböle Oy

Ravintola Gumböle Oy Ravintola Gumböle Oy Gumbölentie 20 02770 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 2463691-9 TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2023 asti Tilinpäätöksen toteutti: Gumböle Golf

Lisätiedot

YH Asteri yhdistys YH14

YH Asteri yhdistys YH14 TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Pitkäaikaiset Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset saamiset Lyhytaikaiset

Lisätiedot

TALOUSARVIO Yleistä

TALOUSARVIO Yleistä TALOUS Yleistä Varsinainen toiminta kasvaa 2,7%: 2,256 M Oma varainhankinta 1,3 M, jäsenmaksutuotot 1 M, Kiilopää 242 000, lisäksi keräystuotot + yhteistyösopimukset Hanketoimintaa suunnitteilla aiempaa

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Tilinpäätös 11/2008 10/2009 tiivistelmä 1/2 Liikevaihto 15,41 milj. euroa (18,40 milj. euroa), laskua 16 % Liikevoitto -0,41 milj. euroa (0,74

Lisätiedot

Liite 2 KIRJAUSESIMERKIT 67. Käteiskassa Pankkitili Vuokramenot 1000 1000

Liite 2 KIRJAUSESIMERKIT 67. Käteiskassa Pankkitili Vuokramenot 1000 1000 Liite 2 KIRJAUSESIMERKIT 67 Kirjausesimerkkeihin on kerätty tyypillisimpiä kirjanpidon kirjauksia ja tilinpäätösvientejä RAHATILIT Yhdistys vie käteiskassasta 1000 euroa pankkitilille. Pankkitililtä maksetaan

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2015. Edustajiston kokous 27.11.2014

TALOUSARVIO 2015. Edustajiston kokous 27.11.2014 TALOUSARVIO 2015 Edustajiston kokous 27.11.2014 Konsernitalousarvion rakenne Aatteellinen toiminta Jäsenmaksut ja muu varainhankinta Jäsenpalvelut, sihteeristö, hallinnon kulut, arkisto Tukitoiminta Talouspalvelu,

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Jakso 12/13-12/13. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/14-12/14 01/13-12/13 01/12-12/12

TULOSLASKELMA Jakso 12/13-12/13. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/14-12/14 01/13-12/13 01/12-12/12 Sivu 1 10 Keskushallinto 3080 Myyntituotot 0,00 0,00 40,00 3089 Muut tuotot 0,00 0,00 1468,64 yhteensä 0,00 0,00 1508,64 Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot 3100 Palkat, vakituiset -40000,00-39000,00-38215,88

Lisätiedot

Kamux Osavuosikatsaus tammi syyskuu 2018

Kamux Osavuosikatsaus tammi syyskuu 2018 Kamux Osavuosikatsaus tammi syyskuu 218 22.11.218 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Tapio Arimo Sisältö Osavuosikatsaus 218 Q3/218 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset tavoitteet

Lisätiedot

Tampereen yliopiston ylioppilaskunta Talousarvio 2016 jäsenmäärä (jatko-opiskelijoita 100) jäsenmaksu 62 60

Tampereen yliopiston ylioppilaskunta Talousarvio 2016 jäsenmäärä (jatko-opiskelijoita 100) jäsenmaksu 62 60 Tampereen yliopiston ylioppilaskunta Talousarvio 2016 jäsenmäärä (jatko-opiskelijoita 100) 10600 11300 jäsenmaksu 62 60 TA 2016 TA 2015 ero ero % toteutunut 2014 Varsinainen toiminta -637156-646746,21-548574,21

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Jakso 12/14-12/14. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/15-12/15 01/14-12/14 01/13-12/13

TULOSLASKELMA Jakso 12/14-12/14. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/15-12/15 01/14-12/14 01/13-12/13 Sivu 1 10 Keskushallinto 3002 Koulutus 14400,00 0,00 0,00 3080 Myyntituotot 0,00 0,00 1705,00 3089 Muut tuotot 0,00 0,00 713,32 yhteensä 14400,00 0,00 2418,32 Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot 3100 Palkat,

Lisätiedot

Mitä tilinpäätös kertoo?

Mitä tilinpäätös kertoo? Kati Leppälä 2018 Mitä tilinpäätös kertoo? Tilinpäätös on yrityksestäsi tilikaudelta eli vuosittain tehtävä laskelma, josta selviää yrityksesi tulos ja varallisuus. Tilinpäätös on osa yrityksen valvontajärjestelmää

Lisätiedot

Pikaopas palkkaa vai osinkoa

Pikaopas palkkaa vai osinkoa Pikaopas palkkaa vai osinkoa www.tuokko.fi Palkkaa vai osinkoa? Osakeyhtiön osakas voi yleensä nostaa yhtiöstä varoja joko palkkana tai osinkona. Nostettaessa varoja yhtiöstä on vero- ja sosiaaliturvamaksu

Lisätiedot

Gumböle Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. PL 111 02771 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 1637407-4

Gumböle Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. PL 111 02771 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 1637407-4 Gumböle Golf Oy PL 111 02771 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 1637407-4 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Gumböle Golf ry 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Sievi Capital Oyj:n Yhtiökokous 8.4.2014 Harri Takanen Sievi Capital Oyj:n sijoitusstrategia ja tavoitteet Pääomasijoitukset Sievi Capital Oyj sijoittaa varansa kasvupotentiaalia

Lisätiedot

Välitön tuloverotus. valtiolle (tuloveroasteikon mukaan + sv-maksu) kunnalle (veroäyrin perusteella) seurakunnille (kirkollisverot)

Välitön tuloverotus. valtiolle (tuloveroasteikon mukaan + sv-maksu) kunnalle (veroäyrin perusteella) seurakunnille (kirkollisverot) Välitön tuloverotus Verovelvolliselta suoraan perittäviä veroja nimitetään välittömiksi veroiksi Verot määräytyvät tulojen ja varallisuuden perusteella Tulon (=tuloverotus) perusteella maksetaan veroa

Lisätiedot

Yhtiön tarkoituksena ei ole tuottaa voittoa osakkeenomistajilleen. Yhtiön osakepääoma on miljoona (1.000.000) euroa.

Yhtiön tarkoituksena ei ole tuottaa voittoa osakkeenomistajilleen. Yhtiön osakepääoma on miljoona (1.000.000) euroa. 1 (5) SAVONLINNAN JÄÄHALLI OSAKEYHTIÖN YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Savonlinnan Jäähalli Osakeyhtiö ja sen kotipaikka on Savonlinna. 2 Yhtiön toimiala Yhtiön tarkoituksena

Lisätiedot

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (yh11)

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (yh11) TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos

Lisätiedot

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (Yh13)

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (Yh13) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset ja rakennelmat 1120 Koneet ja kalusto Sijoitukset 1200

Lisätiedot

175 300 180 048 170 988 173 779 168 153 Palkat: PS, KS, SS, KVS, JS, VS, toimistosihteeri ja kanslisti.

175 300 180 048 170 988 173 779 168 153 Palkat: PS, KS, SS, KVS, JS, VS, toimistosihteeri ja kanslisti. Edustajiston hyväksymä ylioppilaskunnan talousarvio 2013 JÄSENPALVELUT T TA11 TP11 TA12 LTA12 TA13 Opiskelijakorttitulot 2 500 2 250 2 500 2 500 2 600 Opiskelijakorteista saatavat tulot. Muut tulot 16

Lisätiedot

Välitön tuloverotus. valtiolle (tuloveroasteikon mukaan + sv-maksu) kunnalle (veroäyrin perusteella) seurakunnille (kirkollisverot)

Välitön tuloverotus. valtiolle (tuloveroasteikon mukaan + sv-maksu) kunnalle (veroäyrin perusteella) seurakunnille (kirkollisverot) Välitön tuloverotus Verovelvolliselta suoraan perittäviä veroja nimitetään välittömiksi veroiksi Verot määräytyvät tulojen ja varallisuuden perusteella Tulon (=tuloverotus) perusteella maksetaan veroa

Lisätiedot

Esimerkki 3. Sivu 1. Sivu 2

Esimerkki 3. Sivu 1. Sivu 2 Esimerkki 3 Esimerkissä on kuvattu, kuinka muu kuin tuloverolain 22 :n mukainen yleishyödyllinen yhteisö täyttää veroilmoituslomakkeen 6C. Yhdistys on kaveriporukan perustama Harrastus ry, joka on sääntöjen

Lisätiedot

Yhtiössä on erilaisia osakkeita seuraavasti:

Yhtiössä on erilaisia osakkeita seuraavasti: Y-tunnus: 0347890- Sivu JOENSUUN PYSAKOINTI OY:N YHTIOJARJESTYS 1 Yhtiön toiminimi on Joensuun Pysäköinti Oy ja kotipaikka on Joensuun kaupunki. 2 Yhtiön toimialana on maankäyttö- ja rakennuslain sekä

Lisätiedot

1 / 10. Iiden ry TILINPÄÄTÖS. Iiden ry. Y-tunnus: Tämä tilinpäätös on säilytettävä

1 / 10. Iiden ry TILINPÄÄTÖS. Iiden ry. Y-tunnus: Tämä tilinpäätös on säilytettävä 1 / 10 15505490 TILINPÄÄTÖS Iiden ry Ytunnus: 15505490 01.01.2017 31.12.2017 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2027 asti 2 / 10 15505490 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2017 31.12.2017 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Yhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli

Yhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos

Lisätiedot

Tasekirja. Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 1.1.-31.12.2011

Tasekirja. Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 1.1.-31.12.2011 Tasekirja Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 1.1.-31.12.2011 2 Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys Tase 2011 Vastaavaa Pysyvät vastaavat Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto 327,37 452,01

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Tilisampo Oy 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2018

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2018 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2018 VAHVA KASVU JATKUI VUONNA 2017 LIIKEVOITTO NELINKERTAISTUI 3 VUOSI 2017 OLI ERINOMAINEN 11,6 % LIIKEVAIHDON KASVU 21,0 % MYYNTIKATTEEN KASVU 312,1% LIIKEVOITON KASVU YLI 40

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 18.4.2013 SISÄLLYS: 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3 2. HALLITUKSEN

Lisätiedot

KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010

KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010 KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010 TOIMINTAKERTOMUS Sivu 1 Yhtiö on Jyväskylän kaupungin tytäryhteisö ja kuuluu Jyväskylän kaupunkikonserniin sen alakonsernina. Yhtiön osakepääoma Jakautuu 864 osakkeeseen. Kaikilla

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry

TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry 1 / 11 TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry Y-tunnus: 01.01.2016-31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 11 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2016-31.12.2016 Sisällysluettelo

Lisätiedot

TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y.

TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. 1 / 15 TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. Y-tunnus: 01.01.2012-31.12.2012 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2022 asti 2 / 15 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2012-31.12.2012 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 17. :ssä mainitut asiat.

Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 17. :ssä mainitut asiat. Katinkullan Pallohalli Oy Co / Holiday Club Isännöinti Katinkulta, 88610 Vuokatti puh. 0306 870 200 www.holidayclub.fi/isannointi YHTIÖKOKOUSKUTSU Katinkullan Pallohalli Oy:n osakkeenomistajat kutsutaan

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 8.4.2014 SISÄLLYS 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN... 3 2. HALLITUKSEN

Lisätiedot

Sijoitusrahasto, sijoitusten käyttöpolitiikka ja sijoitusten raportointi tilinpäätöksessä. Marianna Bom Aalto-yliopisto

Sijoitusrahasto, sijoitusten käyttöpolitiikka ja sijoitusten raportointi tilinpäätöksessä. Marianna Bom Aalto-yliopisto Sijoitusrahasto, sijoitusten käyttöpolitiikka ja sijoitusten raportointi tilinpäätöksessä Marianna Bom Aalto-yliopisto 4.6.2018 Sisältö Yliopistojen talouden julkisuuskuva? Miten parantaa yliopistojen

Lisätiedot

Kajaanin kaupungin talouden kehitys ja raamit Kaupunginvaltuusto

Kajaanin kaupungin talouden kehitys ja raamit Kaupunginvaltuusto Kajaanin kaupungin talouden kehitys ja raamit 2020-2022 Kaupunginvaltuusto 21.5.2019 2 3 4 5 6 ? 8 10 11 Kajaani 1 000 S Yhteenveto TILIVUOSI 2017 2018 2019** 2020** 2021** 2022** Verolaji Kunnallisvero

Lisätiedot

Urheiluseura - laaja kaava 2 - Asteri mallitilikartta (u213)

Urheiluseura - laaja kaava 2 - Asteri mallitilikartta (u213) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Perustamismenot 1000 Aineettomat hyödykkeet Tutkimusmenot Kehittämismenot Aineettomat oikeudet Liikearvo Muut pitkävaikutteiset menot Ennakkomaksut

Lisätiedot

Nuorisoseurat TASEKI RJA. Ti Ii kausi Suomen Nuorisoseurat ry

Nuorisoseurat TASEKI RJA. Ti Ii kausi Suomen Nuorisoseurat ry Nuorisoseurat TASEKI RJA Ti Ii kausi 1.1.-31. 12.2016 Suomen Nuorisoseurat ry 02 15296-4 Suomen Nuorisoseurat ry TULOSLASKELMA Vernissakatu 8 A 1.1.-31.12.2016 01300 VANTAA 1.1-31.12.2016 1.1-31.12.2015

Lisätiedot

EMMAUS HELSINKI R.Y. EMMAUS HELSINGFORS R.F. T A S E K I R J A 31.12.2008. Visma Services Aleatus Oy Ab

EMMAUS HELSINKI R.Y. EMMAUS HELSINGFORS R.F. T A S E K I R J A 31.12.2008. Visma Services Aleatus Oy Ab EMMAUS HELSINKI R.Y. EMMAUS HELSINGFORS R.F. T A S E K I R J A 31.12.2008 Emmaus Helsinki r.y. - Emmaus Helsingfors r.f. Y-tunnus 0315404-8 TASEKIRJA 31.12.2008 Sivu V U O S I T I L I N P Ä Ä T Ö S Tuloslaskelma

Lisätiedot

PK-YRITYKSEN RAHOITUSINSTRUMENTTIEN SUUNNITTELU. KTT, DI TOIVO KOSKI elearning Community Ltd

PK-YRITYKSEN RAHOITUSINSTRUMENTTIEN SUUNNITTELU. KTT, DI TOIVO KOSKI elearning Community Ltd PK-YRITYKSEN RAHOITUSINSTRUMENTTIEN SUUNNITTELU KTT, DI TOIVO KOSKI elearning Community Ltd Yrityksen rahoituslähteet 1. Oman pääomanehtoinen rahoitus Tulorahoitus Osakepääoman korotukset 2. Vieraan pääomanehtoinen

Lisätiedot

YHDISTYKSEN KIRJANPIDON PERUSTEET. Taloudenhoitajakoulutus / RS Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry

YHDISTYKSEN KIRJANPIDON PERUSTEET. Taloudenhoitajakoulutus / RS Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry YHDISTYKSEN KIRJANPIDON PERUSTEET Taloudenhoitajakoulutus 9.2.2018 / RS Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry 1. YHDISTYKSEN KIRJANPITO Kirjanpitolaki: kahdenkertainen kirjanpito perustana kaksipuoleiset

Lisätiedot

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa

Lisätiedot

OSAKKEET JA OSAKKEENOMISTAJAT OSAKEPÄÄOMA JA OSAKKEET HALLITUKSEN VOIMASSA OLEVAT VALTUUDET OSAKEHINNAT JA KAUPANKÄYNTI VUODEN 2005 OPTIO-OHJELMA

OSAKKEET JA OSAKKEENOMISTAJAT OSAKEPÄÄOMA JA OSAKKEET HALLITUKSEN VOIMASSA OLEVAT VALTUUDET OSAKEHINNAT JA KAUPANKÄYNTI VUODEN 2005 OPTIO-OHJELMA OSAKKEET JA OSAKKEENOMISTAJAT OSAKEPÄÄOMA JA OSAKKEET Eforen osake noteerataan Nasdaq OMX Helsinki Oy:ssä (pienet yhtiöt) tunnuksella EFO1V. Pörssierä on yksi kappale. Osakkeiden kokonaismäärä on 40 529

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Suomen Triathlonliitto r.y.

TILINPÄÄTÖS Suomen Triathlonliitto r.y. 1 / 12 TILINPÄÄTÖS Ytunnus: 01.01.2018 31.12.2018 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2028 asti 2 / 12 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2018 31.12.2018 Sisällysluettelo Tase... 3 Tuloslaskelma... 5 Tilinpäätöksen

Lisätiedot

Urheiluseura U TULOSLASKELMA. VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot. Kulut. TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00

Urheiluseura U TULOSLASKELMA. VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot. Kulut. TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00 TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Yleisavustukset TILIKAUDEN TULOS Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Veroperust. varausten

Lisätiedot

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Sievi Capital Oyj:n Yhtiökokous 18.4.2013 Harri Takanen Harri Takanen on toiminut Sievi Capital Oyj:n toimitusjohtajana 1.4.2013 alkaen. Aikaisemmin hän on toiminut Scanfil Oyj:n

Lisätiedot

ProCom Viestinnän ammattilaiset ry

ProCom Viestinnän ammattilaiset ry ProCom Viestinnän ammattilaiset ry Kalevankatu 30 00100 Helsinki Kotipaikka: Helsinki Y-tunnus: 0288699-2 TASEKIRJA 1.1.2015-31.12.2015 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2025 asti Tilinpäätöksen toteutti:

Lisätiedot

1861/00.04.01.00/2015

1861/00.04.01.00/2015 18.05.2015 Sivu 1 / 1 1861/00.04.01.00/2015 26 Kaupungin edustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy:n varsinaiseen yhtiökokoukseen Valmistelijat / lisätiedot: Tiina

Lisätiedot

Varsinaisen toiminnan tuotto- / kulujäämä -1 951 104,22-1 758 750,67. Tuotot Jäsenmaksut 39 140,00 37 720,00. Kulut Varainhankinnan kulut 516,19 0,00

Varsinaisen toiminnan tuotto- / kulujäämä -1 951 104,22-1 758 750,67. Tuotot Jäsenmaksut 39 140,00 37 720,00. Kulut Varainhankinnan kulut 516,19 0,00 SUOMEN LUTERILAINEN EVANKELIUMIYHDISTYS RY TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta 1.1.-31.12.2009 1.1.-31.12.2008 Testamentit 140 489,00 275 845,49 Srk:n talousarviomäärärahat 1 203 139,49 1 351 418,02 Vapaaehtoinen

Lisätiedot

Palkka- ja palkkioselvitys sekä palkitsemisraportti

Palkka- ja palkkioselvitys sekä palkitsemisraportti Palkka- ja palkkioselvitys sekä palkitsemisraportti CapMan Oyj:n hallituksen vahvistama 11.2.2016. Tämä CapMan Oyj:n (jäljempänä CapMan) palkka- ja palkkioselvitys on laadittu 1.1.2016 voimaan tulleen

Lisätiedot

Tilinpäätös Suupohjan Kehittämisyhdistys ry

Tilinpäätös Suupohjan Kehittämisyhdistys ry Tilinpäätös 2018 Teknologiapuisto 1, 61800 Kauhajoki Keskuspuistikko 14, 61300 Kurikka Kotipaikka: Isojoki www.leadersuupohja.fi etunimi.sukunimi@leadersuupohja.fi Tel +358 20 7470 205 Tilinpäätös 2018

Lisätiedot

Kirkon eläkerahasto (KER) Talousarvio vuodelle 2017 ja toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille

Kirkon eläkerahasto (KER) Talousarvio vuodelle 2017 ja toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille Kirkon eläkerahasto (KER) Talousarvio vuodelle 2017 ja toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille 2017 2019 Kirkkohallituksen esitys 6/2016 kirkolliskokoukselle Asianumero DKIR/711/02.00.01/2016 2 SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Suomen LVI-liitto SuLVI ry Y-tunnus

Suomen LVI-liitto SuLVI ry Y-tunnus Suomen LVIliitto SuLVI ry Ytunnus 01169633 Suomen LVIliitto SuLVI ry TILINPÄÄTÖS 31.12.2016 Suomen LVIliitto SuLVI ry Ytunnus 01169633 Tilikausi 1.1.31.12.2016 Sisällysluettelo Sivut Tuloslaskelma 1 Tase

Lisätiedot

Suomen LVI-liitto SuLVI ry

Suomen LVI-liitto SuLVI ry TILINPÄÄTÖS 31.12.2018 Tilikausi 1.1.31.12.2018 Sisällysluettelo Sivut Tuloslaskelma 1 Tase 2 Tilinpäätöksen liitetiedot 3 4 Allekirjoitukset ja tilinpäätösmerkintä 5 Käytetyt tilikirjat 6 Tilinpäätös

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2016 15.9.2015

TALOUSARVIO 2016 15.9.2015 TALOUSARVIO 2016 KANSANTALOUDEN KEHITYSENNUSTE (VM) BKT ja inflaatio BKT inflaatio 2012-1,4% 2,8% 2013-1,3 % 1,5 % Nordea 1.9. VM? 2014-0,1 % 1,0 % -0,3% -0,2 2015 0,3 % 0,1 % +0,5% 1,3 2016 1,4 % 1,2

Lisätiedot

Tampereen yliopiston ylioppilaskunta Talousarvio 2018 jäsenmäärä (jatko-opiskelijoita 150) jäsenmaksu 62 62

Tampereen yliopiston ylioppilaskunta Talousarvio 2018 jäsenmäärä (jatko-opiskelijoita 150) jäsenmaksu 62 62 Tampereen yliopiston ylioppilaskunta Talousarvio 2018 jäsenmäärä (jatko-opiskelijoita 150) 10850 10500 jäsenmaksu 62 62 TA 2018 TA 2017 ero ero % toteutunut 2016 Varsinainen toiminta -719765-633696 -580

Lisätiedot

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (u111)

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (u111) TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset

Lisätiedot

Suomen LVI-liitto SuLVI ry

Suomen LVI-liitto SuLVI ry TILINPÄÄTÖS 31.12.2017 Tilikausi 1.1.31.12.2017 Sisällysluettelo Sivut Tuloslaskelma 1 Tase 2 Tilinpäätöksen liitetiedot 3 4 Allekirjoitukset ja tilinpäätösmerkintä 5 Käytetyt tilikirjat 6 Tilinpäätös

Lisätiedot

Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013. Kvsto 3.11.2010

Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013. Kvsto 3.11.2010 Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013 Kvsto 3.11.2010 Kansantalouden kehitys Yksiköity tavaraliikenne viennin osalta vuosina 2006 2010 (Helsingin Satama) Tonnia Kansantalouden ennustelukuja vuodelle

Lisätiedot

TALOUSARVIO Hyväksytty esitettäväksi syyskokoukselle Jyväskylässä hallituksen kokouksessa

TALOUSARVIO Hyväksytty esitettäväksi syyskokoukselle Jyväskylässä hallituksen kokouksessa TALOUSARVIO 2018 Hyväksytty esitettäväksi syyskokoukselle Jyväskylässä 18.11.2017 hallituksen kokouksessa 26.10.2017 Sivu 1 Laadintaperusteet toimintasuunnitelma 2018 numeroina tavoitelaskelma, jossa tarkasteltu

Lisätiedot

P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5)

P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5) P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5) TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIKAUDELTA 1.1.-31.12.2003 Konsernin liikevaihto oli 56,1 milj., jossa kasvua edelliseen vuoteen 7,1 milj. (14,4 %).

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2015. Edustajiston lähetekeskustelu 05.11.2014

TALOUSARVIO 2015. Edustajiston lähetekeskustelu 05.11.2014 TALOUSARVIO 2015 Edustajiston lähetekeskustelu 05.11.2014 Konsernitalousarvion rakenne Aatteellinen toiminta Jäsenmaksut ja muu varainhankinta Jäsenpalvelut, sihteeristö, hallinnon kulut, arkisto Tukitoiminta

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Eettisen kaupan puolesta ry

TILINPÄÄTÖS Eettisen kaupan puolesta ry 1 / 8 TILINPÄÄTÖS Eettisen kaupan puolesta ry Y-tunnus: 1.1. 31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 8 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. 31.12.2016 Sisällysluettelo Tase... 3 Tuloslaskelma...

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SIEVI CAPITAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Sievi

HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SIEVI CAPITAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Sievi HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 8.4.2014 Sievi # 11032014 Sievi Capital_V2 SISÄLLYS: 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3 2. HALLITUKSEN

Lisätiedot

Yhdistys YH TULOSLASKELMA. Varsinainen toiminta Tuotot. Kulut. Tuotto-/Kulujäämä. Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00

Yhdistys YH TULOSLASKELMA. Varsinainen toiminta Tuotot. Kulut. Tuotto-/Kulujäämä. Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00 TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Tuotto-/Kulujäämä Varainhankinta Kulut Tuotto-/Kulujäämä Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Tuotto-/Kulujäämä Yleisavustukset

Lisätiedot

Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. TASEKIRJA

Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. TASEKIRJA TASEKIRJA Tilikausi: 01.01.2010-31.12.2010 Tämä tilinpäätös on allekirjoitettava ja säilytettävä paperilla 31.12.2020 asti. Laatija: Nurmi Susanna Sivu 2(11) Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2010-31.12.2010

Lisätiedot

PROMETHEUS-LEIRIN TUKI RY TILINPÄÄTÖS 2008 1 (13) Ennakkoaineisto jäsenille. Prometheus-leirin tuki ry

PROMETHEUS-LEIRIN TUKI RY TILINPÄÄTÖS 2008 1 (13) Ennakkoaineisto jäsenille. Prometheus-leirin tuki ry TILINPÄÄTÖS 2008 1 (13) Prometheus-leirin tuki ry Tilinpäätös 2008 TILINPÄÄTÖS 2008 2 (13) SISÄLLYS 1. Tulojen ja menojen jakautuminen toimintojen välille 2. Tuloslaskelma, lyhyt 3. Tuloslaskelma, pitkä

Lisätiedot

Kamux puolivuosiesitys

Kamux puolivuosiesitys Kamux puolivuosiesitys 1.1. 30.6.2017 24.8.2017 Kamuxin kannattava kasvu jatkui strategian mukaisesti 1. Strategia kasvaa Euroopan johtavaksi käytettyjen autojen vähittäiskaupan ketjuksi toimii Jälleen

Lisätiedot

T TA11 TP11 TA12 LTA12 Tuotot

T TA11 TP11 TA12 LTA12 Tuotot OYY Luottamuksellinen 13.9.2012 Sivu 1 Edustajistolle hyväksyttäväksi JÄSENALVELUT Opiskelijakorttitulot AA # 2 500 2 250 2 500 2 500 Opiskelijakorteista saatavat tulot. Muut tulot # 16 125 14 851 1 600

Lisätiedot

Valmennuksen tuotot. Kansainväliset tuotot. Känsainväliset kulut. Liiketoiminnan tuotot Muut varainhank. tuotot Liiketoiminnan kulut

Valmennuksen tuotot. Kansainväliset tuotot. Känsainväliset kulut. Liiketoiminnan tuotot Muut varainhank. tuotot Liiketoiminnan kulut TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim.

Lisätiedot

:55 sivu 1(5) TULOSLASKELMAOSAN TOTEUTUMISVERTAILU 1-1/2019. Talousarviomuutokset. Talousarvio

:55 sivu 1(5) TULOSLASKELMAOSAN TOTEUTUMISVERTAILU 1-1/2019. Talousarviomuutokset. Talousarvio 26. 2. 2019 14:55 sivu 1(5) 500 VARHAISKASVATUS Alkuperäinen MYYNTITUOTOT 20 944 0 20 944 0-20 944-100,0 % 0,0 % MAKSUTUOTOT 348 905 0 348 905 38 715-310 190-88,9 % 11,1 % YHTEENSÄ 369 849 0 369 849 38

Lisätiedot

Urheiluseura ry - kaava 3 - Asteri kirjanpidon tulostusmalli

Urheiluseura ry - kaava 3 - Asteri kirjanpidon tulostusmalli TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim. tuotot

Lisätiedot

VARAT Valtion televisio- ja radiorahaston saldo Siirto valtion talousarviosta mom YHTEENSÄ

VARAT Valtion televisio- ja radiorahaston saldo Siirto valtion talousarviosta mom YHTEENSÄ Liite 2. Valtion televisio- ja radiorahaston käyttösuunnitelma ajalle 1.1. - 31.12.2017 VARAT Valtion televisio- ja radiorahaston saldo 1.1.2017 9 150 000 Siirto valtion talousarviosta mom. 31.40.60 507

Lisätiedot

1 VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY

1 VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY 1 VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY 2 Talousarvio 2013 / Hallituksen esitys liittokokoukselle 3 4 5 6 7 VARSINAINEN TOIMINTA TA2013 TA2013 TA2013 TA2012 TP2011 8 Nykyinen Optimistinen

Lisätiedot