Saamelainen aineeton kulttuuriperintö ja sen suojelu Suomenkielinen käännös puheesta seminaarissa Inarissa

Transkriptio

1 1 Saamelainen aineeton kulttuuriperintö ja sen suojelu Suomenkielinen käännös puheesta seminaarissa Inarissa MIN ÁRBI - SAAMELAINEN ELÄVÄ KULTTUURIPERINTÖ Kunnioitettu seminaarin puheenjohtaja ja järjestäjät, hyvät osanottajat! Hyvää aamupäivää minunkin puolestani. Tätä puhetta tukee suomenkielinen PowerPoint- esitelmäni. DIA 1 Seminaarin aihe on minulle saamelaisena, tutkijana ja entisenä poliitikkona hyvin tärkeä. Olinpa pienen hetken mukana myös sopimuksen valmistelua valmistelevan työryhmän työssä. Saamelaiskäräjät teki jo vuonna 2011 aloitteen sopimuksen ratifioimiseksi ja kuten historia on osoittanut, se onkin ainoa asia, jossa valtio noudatti saamelaiskäräjien esitystä ja ratifioi sopimuksen. Lähestyn aineetonta kulttuuriperintöä lyhyessä esitelmässäni kulttuuriantropologina, ja erityisesti saamelaisten poropaimentolaisyhteisöjen perinteistä tietoa tutkivana, siis yhtä aineettoman kulttuuriperinnön osa-aluetta tutkivana tutkijana. DIA 2 Suomessa sopimuksen toimeenpanotehtävä on annettu aineellisesta kulttuuriperinnöstä ja menneisyyden muistamisesta vastaavalle viranomaiselle Museovirastolle, mikä luonnollisesti vaikuttaa sopimuksen toimeenpanoon. Museovirasto käyttää sopimuksesta termiä elävä perintö, mutta pitäydyn itse alkuperäisessä termissä aineeton kulttuuriperintö. Suomessa toimeenpanossa on keskitytty kansalliseen ratkaisuun, kuten ilmeisimmin myös Norjassa ja Ruotsissakin. Esimerkiksi Latinalaisessa Amerikassa on alkuperäiskansakulttuurien suojelun osalta myös määritetty myös monikansallisia suojelutarpeita ja suojelukohteita. Suomessa on tehty jo monta vuotta ja toimeenpanosta on ilmestynyt raportteja ja toimintaohjelma, jossa ei kylläkään mainita sanallakaan saamelaisia. Aineettoman kulttuuriperinnön sopimuksen toimeenpano on prosessi, mihin kuuluu nykytilan kuvaus, uhanalaistumiskehityksen selvittäminen, toimenpiteet sekä listan, perinnön hallinnoinnin ja seurannan järjestäminen. Saamelaiskulttuurin osalta on hyvin tärkeää, että ei toisteta samoja virheitä kun on tehty monessa muussakin asiassa: eli toiminnan vieminen suomalaiskulttuurin lähtökohdista ylhäältä alas saamelaisille arvottaen saamelaiskulttuuria valtakulttuurin lähtökohdista. On tärkeää käsitellä aineetonta kulttuuriperintöä holistesti eli kokonaisvaltaisesti ja määrittää perinnön elinvoimaisuus, uhanalaistuminen, syyt ja keinot turvata kulttuuriperinnön jatkuminen elävänä. On myös syytä katsoa tulevaisuuteen: esimerkiksi ilmastonmuutos, länsimaistuminen ja globalisaatio eivät ainakaan helpota perinnön ylläpitämistä. Aineettoman kulttuuriperinnön wikilistauksessa on mainittu saamelainen käsityöperinne. Käsityöperinteen sisällä on kuitenkin perinteitä ja perintöä, jotka ovat hyvin uhanalaisia ja joiden turvaaminen edellyttää erityistoimenpiteitä. DIA 3 Määritelmät ovat Suomessa hyvin tärkeitä, koska ne ohjaavat varsinkin saamelaisten osalta valtion ja viranomaisten toimintaa, resurssien jakoa ja saamelaiseen kulttuurin suhtautumista ja opetusta. Itseasiassa myös se on toimenpide, jos määritelmää ei laadita. Aineeton kulttuuriperintö itsessään on uudissana, saamelaisilla ei perinteisesti ole tarvetta erotella tietoa, taitoa ja kulttuuriperintöä toisistaan.

2 2 Mitä saamelainen aineeton kulttuuriperintö sitten on? Viime kädessä saamelaisen aineettoman kulttuuriperinnön määritelmä mikäli saamelaisyhteisö ja valtiot sellaisen päättävät tehdä on kolmen maan saamelaisyhteisön ja aineetonta kulttuuriperintöä hallitsevien tahojen, kuten esim. käsityö- ja joikaaja- ja taiteilijajärjestöjen asia. Aineeton kulttuuriperintö on osa saamelaiskulttuurin ydintä sekä saamelaista identiteettiä. Se on osa elinkeinoja, saamen kieltä, kulttuurin eri osa-alueita, kasvatusta ja kulttuurimuotoa. Aineeton kulttuuriperintö on lisäksi vahvasti sidoksissa luontoon, sen tuntemiseen ja hahmottamiseen. Kerroksellisuus ja holistisuus ovat saamelaisen aineettoman kulttuuriperinnön perusrakenteita. Saamelaiselle aineettomalle kulttuuriperinnölle tyypillistä on myös yhteisöllisyys ja kulttuurin sisäisyys. Kulttuurin sisäistä tietoa ei mielellään opeteta ulkopuolisille, ei haluta, että sitä opetetaan koulunpenkillä eikä sitä nosteta erityisesti esille. Se on osa saamelaisuutta ja itsestäänselvyys saamelaisille. Aineeton kulttuuriperinne ei ole ollut performanssimaista, joikukin oli ennen yksityistä ja yhteisöllistä samoin kuin yhteisöllinen kolttien katrillitanssikin. Aineetonta kulttuuriperintöä ei voida erottaa omaksi sektorikseen. Kysymys onkin siitä, haluaako Suomi aidosti suojella ja ymmärtää mitä saamelainen aineeton kulttuuriperintö on ja onko se valmis ryhtymään toimiin sen suojelemiseksi. DIA 4 Diassa on kuvattu kaaviossa aineettoman kulttuuriperinnön suhde ja rakentuminen yhteisöllisenä perintönä Perinteisesti aineeton kulttuuriperintö on siirtynyt yhteisössä vanhemmilta jäseniltä nuoremmille, seuraamalla, matkimalla, oppimalla, harjoittelemalla, soveltamalla ja muistamalla. Kulttuuriin ja aineettoman kulttuuriperintöön on kasvettu eli enkulturoiduttu. Nykyisin suuri osa lasten ja nuorten ajasta kuluu neljän seinän sisällä, joskus jopa laitosmaisissa olosuhteissa, joissa ei kuule saamen kieltä, eikä kaiu joiku, vaan valtakunnallinen varhaiskasvatussuunnitelma ja suomen kieli. Nykyisin perinteen siirto on vaarassa katketa ja ohentua. Siitajärjestelmä on paikoin kadonnut tai uhanalaistunut ja tieto ei siirry paikoitelleen enää laajalta yhteisöltä, vaan lähisuvun sisällä. Se on suuri haaste kulttuuriperinnön suojelulle. DIA 5 Uhkia ja paineita kohdistuu yksilöön suoraan ja epäsuorasti elinympäristön ja yhteisön kautta. Elinkeinoja, opetusta ja eri instituutioiden toimintaa ohjataan hyvin yksityiskohtaisesti ja keskusjohtoisesti. Yksilöiden liikkumavara ja mahdollisuus esimerkiksi työllistyä perinteisten elinkeinojen parissa ei ole enää yksilöstä itsestään kiinni, vaan yhtä lailla siihen vaikuttaa valtion ohjaus. Globalisaatio, länsimaistuminen, muuttoliike pois kotiseutualueelta ja kielteiset asenteet saamelaisuutta kohtaan heikentävät saamelaista aineetonta kulttuuriperintöä. Aineetonta kulttuuriperintöä ei voida suojella eikä turvata listaamalla, tiedottamalla tai irrottamalla esimerkiksi duodji-perinne saamelaisesta identiteetistä, kielestä, elinkeinoista ja luontosuhteesta. Aineettoman kulttuuriperinnön suojelu edellyttää saamelaisen identiteetin ja kulttuurimuodon suojelua, mikä on Suomelle ollut hyvin ongelmallinen ja vaikea kysymys oikeastaan koko Suomen valtion itsenäisyyden historian ajan, kuten tutkimukset ja lainsäädännön kehittyminen osoittavat. Saamelaisen aineettoman kulttuuriperinnön suojelun vastuuta ei voida antaa valtiollisena tehtävänäkään vain yhdelle virastolle, vaan esimerkiksi oikeusministeriöllä on ratkaiseva rooli saamelaisasioista vastaavana ministeriönä ja vastaavasti maa- ja metsätalousministeriöllä koltta-asioista vastaavana ministeriönä. Kaikkia ministeriöitä koordinoivaa saamelaisasioiden valtiosihteeriä ei Suomessa ole, kuten esim. Norjassa.

3 3 DIA 6 Yksi esimerkki miten aineetonta kulttuuriperintöä voidaan hahmottaa on kartta. Moni varmaan pohtii, mitä kartalla on tekemistä aineettoman kulttuuriperinnön kanssa? Kuvassa on maakuntakaavakartta, jossa on sektoreita: omat alueet maataloudelle, asutukselle, luonnonsuojelulle ja teollisuudelle, kaikki omilla alueillaan ja lokeroillaan. Eli eräänlainen lista tämäkin. Siististi järjestyksessä. DIA 7 Seuraava kartta on kulttuurin hahmottamiskartta. Tästä kartasta puuttuu paikannimikerros. Paikannimiä ei ollut järkevää yhdistää tähän karttaan, koska kartta ei olisi diaesityksessä luettavissa paikannimikerros on tiivis, tiheä ja rikas. Kulttuuriperintö on kerroksellinen. Maisema näyttäytyy kulttuurin ulkopuolisen silmin usein resurssina tai piktoraalisena kauniina maisemana. Kulttuurinkantajalle se näkyy toiminnallisena, kerroksellisena kokonaisuutena, jossa ovat maiseman funktio eli toiminnot, symbolisuus eli kulttuuriset merkitykset eli aineeton kulttuuriperintö, siis maisemaan liittyvät joiut ja tarinat. Kielellisyys esiintyy paikanniminä. Aineettoman kulttuuriperinnön suojelu edellyttää, että perintöä tulee tarkastella kulttuurinkantajan näkökulmasta, ei viranomaisen. DIA 8 Miten aineettoman kulttuuriperinnön tilaa voidaan selvittää? Tilastot saamen kielen puhujien määrästä, väestöstä ja elinkeinojen tilasta antavat tietoa nykytilasta ja tulevaisuudesta. Kaikkein tärkeintä on kulttuuriperinnön haltijoilta saatu tieto. Saamelaiskäräjät on selvittänyt saamen kielen puhujien ja perinteisten elinkeinojen harjoittajien määrää vuonna 2015 saamelaiskäräjien vaalien yhteydessä, mutta valitettavasti käräjät ei ole julkaissut analyysejään vieläkään. Me tutkijat ja luonnollisesti muutkin olemme kovasti odottaneet tietoja. Saamelaisten kotiseutualueella on aivan erilaiset mahdollisuudet siirtää ja ylläpitää aineetonta kulttuuriperintöä kuin kaupungeissa ja ylipäätään oppia saamen kieltä ja kulttuuria. DIA 9 Saamelaisten aineettoman kulttuurin tilaa ei ole Suomessa selvitetty, mutta saamelaisten perinteisten elinkeinojen ja saamen kielen tilaa selvittäneissä tutkimuksissa on tullut ilmiselvänä esille niiden uhanalaisuus ja alttius sulautumiselle. Saamen kansan pieni koko niin Suomessa kuin neljän valtion alueella ja vähemmistöasema asettavat suuren haasteen aineettoman kulttuuriperinnön suojelutyölle. Saamelaisia on alta sata tuhatta ja saamelaiskulttuurin sisällä on eri kieli- ja kulttuuriryhmiä. Saamelaisilla ei ole varaa siihen, että aineeton kulttuuriperintö suljetaan valtioiden sisälle niiden määritelmillä ja valtiokeskeisellä lähestymistavalla. Toinen suuri haaste aineettoman kulttuuriperinnön siirrolle on sukupolvien kohtaaminen: nuori saamelaisväestö asuu kotiseutualueen ulkopuolella, iäkkäät perinteen haltijat kotiseutualueella. Miten tieto siirretään ja ylläpidetään elävänä? DIAT 10 Rahoitus kertoo omaa kieltään aineettoman kulttuuriperinnön tilasta ja arvostuksesta. Saamelaiskulttuurin rahoitus tarkoittaa lähinnä kielen rahoitusta ja instituutioiden rahoitusta. Tämänkin talon vuokrarahoitus vie 7 % koko summasta. Kokonaisrahoitus on kasvanut 2010 luvulla 33 % prosenttia. Alle 1 % rahoituksesta kohdentuu saamelaistaitelijoille ja käsityöntekijöille. Elinkeinojen rahoitus on yleisrahoitusta kaikille suomalaisille eikä sen tarkoituksena ole saamelaisen kulttuurimuodon turvaaminen.

4 4 Aineettoman kulttuuriperinnön rahoitus on kilpailutettua hakijoita on enemmän kuin rahaa ja rahoitussummat pieniä. Ne ovat kirjallisesti lahjakkaiden, sitkeiden ja aktiivisten toimijoiden ulottuvilla. Sellaista rahoitusmomenttia ei ole, mikä tukisi perinteen siirtoa arkipäivässä ja elämässä. DIA 11 Oppisopimus olisi luonnollinen tapa siirtää perinnettä, mutta se on monien perinteisten elinkeinojen osalta vaikeaa, koska elinkeinoja ei harjoiteta monestikaan yritysmuodossa ja järjestelmä on kankea. Yksi keskeinen osa sopimuksen toimeenpanoa tulisikin olla aineettoman kulttuuriperinnön rahoituksen arvioiminen, olemassa olevien resurssien uudelleen arvioiminen ja kohdentaminen. Vähäisten resurssien aikana on hyvin tärkeää kohdentaa resurssit oikein: esimerkiksi jatkuvat selvitykset ja internetpohjoiseen toimeenpanoon keskittyminen vievät resursseja ja voidaan myös kysyä ovatko ne vaikuttavia? DIA 12 Sopimus on ratifioitu monessa maassa ja tietoa löytyy niin perinnön listasta ja erilaisista hankkeista. Kansainvälinen kokemus sopimuksen ratifioimisesta erityisesti niiden valtioiden osalta, joiden alueella asuu yhteisiä alkuperäiskansoja, on hyödyllistä. Niissä voidaan tehdä mielenkiintoisia havaintoja: monikansallisia kohteita on löytynyt, joissa suojellaan alkuperäiskansojen kulttuuriperintöä, jopa kokonaista kulttuurimuotoa. DIA 13 Kohdelistat, jotka koskevat alkuperäiskansoja, on performansseihin painottuva. Osa kohteista, kuten esimerkiksi festivaalit, ovat sellaisia, että niissä yhdistyvät useat alkuperäiskansakulttuurit ja myös valtakulttuurien ja jopa uskontojen piirteet. Alkuperäiskansoihin liittyviä kohteita on useita, mutta ei yhtään pohjoismaista eikä Venäjältä. Mielenkiintoista on, että Norja on hakenut yhtä kohdetta listaan, mutta sekään ei ole saamelaiskohde. DIA 14 Mikäli aineettoman kulttuuriperinnön määritelmää halutaan kehittää, erityisen tärkeää on välttää yleistävän määritelmän luomista, joka kattaisi kaikki Suomen eri kulttuurimuotojen perinteet. Kokemukset Suomessa, jossa esimerkiksi sekä saamelainen poropaimentolaisuus että suomalainen talonpoikainen poronhoito on määritelty, ohjattu ja hallinnoitu yhdessä, viittaavat saamelaisen poropaimentolaisen kulttuuristen erityispiirteiden olevan suuressa vaarassa kadota. On tärkeää, että aineettoman kulttuuriperinnön määritelmä ei luo tilannetta, että aineettoman kulttuuriperinnön ainutlaatuisuus ja kulttuuriset eroavaisuudet unohdetaan ja luodaan yleispätevä, mutta mitäänsanomaton määritelmä. Aineeton kulttuuriperintö ei ole irrallaan muusta maailmasta, eikä sitä voida käsitellä tyhjiössä. Saamelaisten osalta on monia tärkeitä strategioita ja sopimuksia, joiden toimeenpanoa voidaan osaltaan yhdistää ja ottaa huomioon myös tässä suojelutyössä. On resurssien tuhlausta olla katsomatta oman sektorin ulkopuolelle. Esimerkiksi saamen kielten elvytysohjelma, pohjoismainen saamelaissopimus sekä biodiversiteettisopimus ja sen perinteisen tiedon suojan toimeenpano olisi tärkeä huomioida. On hyvä keskustella myös siitä, että onko saamelaisen kulttuuriperinnön edistämisen kannalta paras ratkaisu nykyinen valtakulttuuriin painottuva asiantuntijaverkosto. Mutta tämä on asia, jonka pohtiminen kuuluu lainkin mukaan saamelaiskäräjille, mutta toivon, että saamelaisen kulttuuriperinnön haltijat osallistuisivat ja otettaisiin mukaan tähän keskusteluun.

5 5 DIA 15 Aineeton kulttuuriperintö ei elä instituutioissa, vaan jos perinne halutaan säilyttää, saamelaiset yksityishenkilöt opettajat, vanhemmat, sukulaiset, ystävät on otettava työhön mukaan. Yhdistykset ja instituutiot ovat tärkeitä, mutta vielä tärkeämpää on luoda edellytyksiä aineettoman kulttuuriperinnön siirrolle luonnollisesti osana arkipäivää. Suomessa varhaiskasvatus- ja perusopetusjärjestelmä on rakennettu yhdenvertaisuudelle ja kaikkien tasa-arvoiselle kohtelulle, mikä on johtanut paikoitellen saamelaisuuden ja saamelaiskulttuurin mukaisten tapojen katoamiseen opetuksesta. Näin ei toki ole kaikkialla paljon on kiinni opettajista, palvelunjärjestäjien halusta tehdä asiat toisin mutta yleinen trendi on huolestuttava. Saamelaiskulttuurin liittyvässä keskustelussa on keskitytty viime vuosina menneeseen, kadonneisiin kulttuureihin, identiteetteihin ja tapoihin. Toivon, että aineettoman kulttuuriperinnön suojelutyössä katse käännetään lapsiin, nuoriin, sukupolvien väliseen vuorovaikutukseen ja tuleviin sukupolviin. Saamelainen aineeton kulttuuriperintö on vielä elävää mutta ei välttämättä kauan. Aineeton kulttuuriperintö liittyy vahvasti saamelaiseen identiteettiin, eli se, miten valtio, saamelaiskäräjät ja oikeus tulkitsevat saamelaisuutta ja sen määritelmää, vaikuttaa suoraan aineettomaan kulttuuriperintöön. DIA 16 Saamelaisten kannalta on huolestuttavaa, mikäli eri valtioiden ja saamelaisinstituutioiden ja perinteisen tiedon haltijoiden kanssa ei tehdä yhteistyötä aineettoman kulttuuriperinnön sopimuksen toimeenpanemiseksi. Onkin suuri haaste saada kulttuuriperinnön haltijat innostumaan työstä saamelaisilla on valitettavan huonoja kokemuksia kansainvälisten sopimusten tuomasta suojasta ja Suomen halusta turvata saamelainen kulttuuriperintö. Olisi hyvin ongelmallinen tilanne, jos saamelaisten aineeton kulttuuriperintö määriteltäisiin Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Venäjällä eri tavoin. Kunkin maan saamelaiskäräjät, heidän yhteistyöelimensä ja yhteispohjoismaiset saamelaiset kulttuuri- ja elinkeinojärjestöt ovat avainasemassa. Haluan myös muistuttaa, että olisi hyvin tärkeää, että sopimusta ei toimeenpantaisi laitoksellisesti, eli lisäämällä eri laitosten tehtäviä, lausuntojen määrää tai keskittymällä tallennukseen ja tiedottamiseen. Painopisteen tulee olla saamelaisen aineettoman kulttuuriperinnön turvaamisessa arkipäivässä, varhaiskasvatuksessa ja opetuksessa yksilöllisesti ja yhteisöllisesti. DIA 17 Kiitän omasta puolestani mielenkiinnostanne ja odotan mielenkiinnolla vilkasta keskustelua ja eri tahojen näkemyksiä ja esityksiä.