Espoon kaupunki Pöytäkirja 77. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Espoon kaupunki Pöytäkirja 77. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1"

Transkriptio

1 Ympäristölautakunta Sivu 1 / / / Ilmanlaatu pääkaupunkiseudulla vuonna 2012 Valmistelijat / lisätiedot: Katja Ohtonen, puh. (09) Päätösehdotus Ympäristönsuojelupäällikkö Tuula Hämäläinen-Tyynilä Lautakunta merkitsee tiedokseen selostuksen pääkaupunkiseudun ilmanlaadusta vuonna Päätös Selostus Ympäristölautakunta: Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Tiivistelmä ilman laadusta vuonna 2012 Pääkaupunkiseudun ilmanlaatu oli vuonna 2012 edellistä vuotta parempi. Ilmanlaatu oli suurimman osan ajasta hyvä tai tyydyttävä. Huonon tai erittäin huonon ilmanlaadun tunteja oli kaikilla mittausasemilla selvästi edellisvuotta vähemmän. Ne aiheutuivat suurimmaksi osaksi keväisestä katupölystä. Katupölykausi alkoi jo maaliskuun alussa, mutta huhtikuun alun lumisateet ja huhtikuun loppupuolella myös vesisateet hillitsivät pölyämistä. Merkittäviä ilmansaasteiden sekoittumista ja laimenemista estäviä inversiotilanteita oli vähän ja ne olivat lyhytkestoisia. Pienhiukkasten kaukokulkeumatilanteita oli vähän ja ne olivat heikkoja. Taustaa HSY:n Seutu ja ympäristötieto -yksikkö seuraa ja arvioi pääkaupunkiseudun ilmanlaatua erilaisilla mittauksilla, mallintamalla sekä bioindikaattoriseurantojen avulla. Jatkuvia mittauksia tekeviä mittausasemia vuonna 2012 pääkaupunkiseudulla oli 11 kohteessa. Niistä seitsemän sijainti on pysyvä ja neljän paikka harkitaan vuosittain, eli ne ovat niin kutsuttuja siirrettäviä mittausasemia. Mittauksin selvitettiin liikenteen, energiantuotannon, satamatoimintojen ja pienpolton vaikutuksia sekä asuin- että taustaalueiden ilmanlaatua. Mittausasemien paikat valitaan siten, että tuloksia voidaan soveltaa myös muilla vastaavan tyyppisillä alueilla. Asemilla mitattiin kaupunki-ilman tärkeimpien ilmansaasteiden eli hiukkasten (hengitettävät hiukkaset ja pienhiukkaset), typenoksidien, otsonin, rikkidioksidin, hiilimonoksidin, bentseenin ja mustan hiilen pitoisuuksia.

2 Ympäristölautakunta Sivu 2 / 2 PM 10 -näytteistä (PM 10 = hengitettävät hiukkaset, läpimitta alle 10 µm) analysoitiin raskasmetallien ja PAH-yhdisteiden pitoisuuksia. Vuonna 2012 Espoossa oli kaksi pysyvää mittausasemaa: Luukin taustaasema ja Leppävaaran vilkasliikenteisen kaupunkiympäristön ilmanlaatua mittaava asema. Luukin mittausasema siirrettiin vuoden 2012 toukokuussa Luukinjärven rannalta noin 200 m länteen Suur-Helsingin golf-kentän laidalle Luukintien varteen. Ympäristön olosuhteet muuttuivat niin vähän, että siirrolla ei ole juurikaan vaikutusta pitoisuuksiin. Espoon siirrettävä mittausasema oli Kattilalaaksossa, jossa tehdyillä mittauksilla selvitettiin pientaloalueen ilmanlaatua sekä puun pienpolton vaikutuksia siihen. Muut siirrettävät mittausasemat vuonna 2012 olivat Helsingissä Länsisataman alueella Hernesaaressa ja Kehä I:n varrella Malmilla sekä Vantaan Hakunilassa Lahdenväylän läheisyydessä. Suuntaa-antavalla passiivikeräinmenetelmällä täydennettiin kiinteiden mittausasemien typpidioksidipitoisuuksien mittauksia 47 kohteessa vuonna Espoossa passiivikeräinmäärityksiä (7) tehtiin Mestarintunnelin läheisyydessä. Ilman epäpuhtauksien pitoisuuksia verrataan ohje-, raja-, kynnys- ja tavoitearvoihin. Ohjearvot ilmentävät kansallisia ilmanlaadun tavoitteita ja ilmansuojelutyön päämääriä, ja ne on tarkoitettu ensisijaisesti ohjeeksi viranomaisille. Ohjearvoja sovelletaan mm. alueiden käytön, rakentamisen ja liikenteen suunnittelussa sekä ympäristölupien käsittelyssä. Ohjearvot eivät ole luonteeltaan sitovia. Raja-arvot ovat ohjearvoja sitovampia. Ne määrittelevät epäpuhtauksille suurimmat hyväksyttävät pitoisuudet. Kunnan tulee huolehtia siitä, että pitoisuudet pysyvät raja-arvojen alapuolella. Kynnysarvot määrittelevät tason, jonka ylittyessä on tiedotettava tai varoitettava kohonneista ilmansaasteiden pitoisuuksista. Tavoitearvot määrittelevät pitoisuuden tai kuormituksen, joka on mahdollisuuksien mukaan alitettava annetussa määräajassa. Suomessa ilmansaasteiden pitoisuudet ovat yleensä kohtalaisen alhaisia, eivätkä ne aiheuta useimmille merkittäviä terveyshaittoja. Yksilöiden herkkyys ilmansaasteille kuitenkin vaihtelee. Niin sanotut herkät väestöryhmät saavat oireita, ja heidän toimintakykynsä saattaa heikentyä jo kohtalaisen pienistä ilmansaastepitoisuuksista. Herkkiä väestöryhmiä ovat kaikenikäiset astmaatikot, ikääntyneet sepelvaltimotautia ja keuhkoahtaumatautia sairastavat sekä lapset. Ilmansaasteet vaikuttavat ihmisten terveyden lisäksi luontoon vaurioittamalla kasveja ja aiheuttamalla happamoitumista ja rehevöitymistä.

3 Ympäristölautakunta Sivu 3 / 3 Vuonna 2012 kuukausien keskilämpötilat olivat pääosin samalla tasolla kuin vertailujaksolla ( ). Helmi- ja joulukuu olivat kuitenkin kylmempiä kuin vertailujaksolla ja maalis- ja marraskuu olivat hieman lämpimämpiä. Vuosi 2012 oli melko sateinen, ja erityisesti syyskuussa satoi huomattavan runsaasti. Vuoden 2011/2012 talvi oli myöhässä eli alkoi vasta vuoden vaihteen jälkeen. Kevät alkoi Etelä-Suomessa kaksi viikkoa keskimääräistä aikaisemmin. Vuonna 2012 pääkaupunkiseudun yleisimmät tuulensuunnat olivat länsi ja lounas. Inversioita esiintyi vähän ja ne olivat kestoltaan lyhytaikaisia. Hengitettävät hiukkaset Hengitettävien hiukkasten pääasiallinen lähde on katupöly. Hengitettävien hiukkasten (PM 10 ) vuorokausiraja-arvo ylittyi niukasti (36 ylityspäivää) siirrettävällä mittausasemalla Kehä I:n varressa Malmilla Helsingissä. Rajaarvo ylittyy, jos vuorokausikeskiarvo ylittää 50 µg/m 3 kalenterivuoden aikana yli 35 kertaa. Muilla mittausasemilla vuorokausiraja-arvo ei ylittynyt. Leppävaarassa ylityspäiviä oli 10 kpl, ja kaikki ylityspäivät ajoittuvat kevään katupölykauteen. Luukissa tai Kattilalaaksossa ei mitattu hengitettäviä hiukkasia. Pitoisuudet alittivat kaikilla mittausasemilla selvästi vuosiraja-arvon (40 µg/m 3 ). Vuosikeskiarvo Leppävaarassa oli 17 µg/m 3 (20 vuonna 2011). Vuorokausipitoisuuksille annettu ohjearvo (70 µg/m 3, kuukauden toiseksi suurin vrk-arvo) ylittyi maaliskuussa Leppävaarassa (116) ja Kehä I:n varrella maalis-, huhti- ja marraskuussa (137, 143, 88). Pienhiukkaset Pienhiukkasten (PM 2,5 ) pitoisuuksiin pääkaupunkiseudulla vaikuttaa eniten kaukokulkeuma. Pienempi osuus on peräisin paikallisista lähteistä kuten liikenteen pakokaasuista, katupölystä ja puun pienpoltosta. Vuonna 2012 pienhiukkasten vuosikeskiarvot olivat selvästi edellisvuotta matalampia, ja pitoisuudet alittivat sekä vuosiraja-arvon 25 µg/m 3 että WHO:n vuosiohjearvon 10 µg/m 3. Leppävaarassa vuosikeskiarvo oli 7,2, Luukissa 6,7 ja Kattilalaaksossa 8,2 µg/m 3. Keskeinen syy matalampiin pitoisuuksiin oli pienhiukkasten vähäinen kaukokulkeutuminen seudulle. WHO:n vuorokauden ohjearvotason (25 µg/m 3 ) ylittäviä päiviä oli Leppävaarassa 3 (8 vuonna 2011), Luukissa 3 (5) ja Kattilaaksossa 6. Puun pienpoltolla oli selvä vaikutus ylitysten määrään Kattilalaaksossa. Myös uudenvuoden ilotulitus näkyi selvästi pienhiukkasten pitoisuuksissa Kattilalaaksossa.

4 Ympäristölautakunta Sivu 4 / 4 Typen oksidit Typpidioksidin vuosiraja-arvon (40 µg/m 3 ) ylityksiä ei vuonna 2012 varsinaisten mittausasemien mittauksin havaittu. Raja-arvon arvioidaan kuitenkin ylittyvät Helsingissä eräillä vilkasliikenteisillä katuosuuksilla ja suurten väylien varsilla. Näillä alueilla havaittiin passiivikeräimin seuraavat vuosiraja-arvon ylitykset: Hämeentie 7B 44 µg/m 3, Töölöntulli 49 µg/m 3 ja Mäkelänkatu 50A 45 µg/m 3. Raja-arvotaso olisi tullut saavuttaa mennessä. Koska tätä tavoitetta ei saavutettu, Suomi on hakenut ja saanut EU-komissiolta määräaikaan pidennystä. Espoossa vuosiraja-arvoa ei ylitetty: Luukissa vuosikeskiarvo oli 7 (7 vuonna 2011), Leppävaarassa 26 (27) ja Kattilalaaksossa 12 µg/m 3. Ilmansaasteiden laimenemista ja sekoittumista estäviä inversiotilanteita oli pääkaupunkiseudulla vuonna 2012 melko vähän. Ainoa merkittävä episodi sattui Tuolloin typpidioksidin tuntiraja-arvotaso 200 µg/m 3 ylittyi Mannerheimintiellä seitsemän ja Vallilassa neljän tunnin ajan. Rajaarvotaso 200 µg/m 3 saa ylittyä korkeintaan 18 tunnin ajan vuodessa. Espoon mittausasemilla tuntiraja-arvotaso ei ylittynyt, mutta Leppävaarassa tuntipitoisuus nousi tuolloin yli 150 µg/m 3 :een yhden tunnin ajaksi. Typpidioksidipitoisuudelle annettu vuorokausiohjearvo (70 µg/m 3, kuukauden toiseksi suurin vrk-arvo) ylittyi vuonna 2012 Mannerheimintiellä tammi-, helmi- ja maaliskuussa (72, 75, 82), Kehä I:n varressa helmi- ja maaliskuussa (88, 99) sekä Leppävaarassa (74) ja Tikkurilassa (71) maaliskuussa. Mestaritunnelin läheisyydessä passiivikeräimin mitatut typpidioksidin vuosikeskiarvot vaihtelivat välillä µg/m 3, eli pitoisuudet olivat melko matalia. Korkein pitoisuus mitattiin tunnelin eteläisen suuaukon läheisyydessä, osoitteessa Harakantie 20, noin 25 metrin etäisyydellä Kehä I:n reunasta. Pienin pitoisuus mitattiin Laturinkujalta tunnelin keskivaiheilta paikasta, jossa on tunnelin poistoilmahormi. Muut ilman epäpuhtaudet Bentso(a)pyreeni on PAH-yhdiste, jonka kohonneita pitoisuuksia esiintyy pientaloalueilla, joilla on paljon talokohtaista puulämmitystä. Vuonna 2011 mitattiin bentso(a)pyreenin tavoitearvon (1 ng/m 3 ) ylitys Päiväkummun pientaloalueella ja vuonna 2008 Itä-Hakkilan pientaloalueella. Tavoitearvo ei kuitenkaan ole ylittynyt vuosien mittauksissa Vartiokylän mittausasemalla. Vuonna 2012 seurattiin bentso(a)pyreenin pitoisuutta myös Kattilalaaksossa. Vuosikeskiarvo Kattilalaaksossa oli 0,6 ng/m 3 eli tavoitearvo alittui. Rikkidioksidin, hiilimonoksidin, bentseenin ja lyijyn pitoisuudet olivat alhaisia, ja ne alittivat selvästi raja-arvot. Rikkidioksidi- ja hiilimonoksidipitoisuudet alittivat selvästi ohjearvot. Bentseenille ja lyijylle ei ole ohjearvoa.

5 Ympäristölautakunta Sivu 5 / 5 Otsonipitoisuudet olivat useimmilla mittausasemilla edellisvuotta matalampia. Pitoisuudet alittivat vuoden 2010 tavoitearvot ja pitkän ajan tavoitteet. Tämä on poikkeuksellista, sillä pitkän ajan tavoitteet ovat ylittyneet useimpina vuosina viimeisten 20 vuoden aikana. Päästöt Merkittävimmät ilman epäpuhtauksien päästölähteet pääkaupunkisedulla ovat liikenne, energiantuotanto ja tulisijojen käyttö. Pitkällä aikavälillä pääkaupunkiseudun kokonaispäästöt ovat laskeneet hiilidioksidia lukuun ottamatta. Viimeisen kymmenen vuoden aikana trendi on ollut lievästi laskeva erityisesti autoliikenteen vähentyneiden päästöjen ansiosta. Energiantuotannon epäpuhtauksien päästöt vaihtelevat vuosittain melko voimakkaasti, mutta suuntaus on erityisesti hiukkaspäästöjen osalta laskeva. Päästöjen lisäksi myös kaukokulkeumat vaikuttavat ilmanlaatuun, etenkin pienhiukkas- ja otsonipitoisuuksiin. Vuonna 2012 pääkaupunkiseudulla typenoksidien päästöt pysyivät edellisvuoden tasolla, rikkidioksidin päästöt kasvoivat 24 % ja hiukkaspäästöt kasvoivat 4 %. Hieman yli puolet typenoksidipäästöistä tuli energiantuotannosta ja noin 30 % ajoneuvoliikenteestä. Hiukkaspäästöistä ajoneuvoliikenne tuotti noin 40 %, energiantuotanto yli 30 % ja tulisijojen käyttö 17 %. Rikkidioksidipäästöistä yli 90 % vapautui energiantuotannosta. Vuonna 2012 energiantuotanto kasvoi pääkaupunkiseudulla 5 % edelliseen vuoteen verrattuna, mutta väheni 1 % edellisen kymmenen vuoden keskiarvoon verrattuna. Kivihiilen ja öljyn kulutus kasvoivat ja maakaasun kulutus väheni. Fortumin Espoon energiantuotanto väheni 18 % edellisestä vuodesta, mikä johtui suurimmalta osin sähköntuotannon laskusta. Energiatuotannon SO 2 - päästöt kuitenkin kasvoivat 40 % vuodesta 2011 ja 16 % verrattuna 10 edellisen vuoden keskiarvoon. NOx-päästöt kasvoivat 13 % edelliseen vuoteen verrattuna ja 2 % 10 edellisen vuoden keskiarvoon verrattuna. Hiukkaspäästöt kasvoivat 148 % verrattaessa vuoteen 2011 ja 37 % verrattaessa 10 edellisen vuoden keskiarvoon. Päästöjen kasvu johtui lähinnä kivihiilen käytön kasvusta. Espoossa liikenteen kokonaissuorite nousi edellisen vuoden tasosta 0,5 prosenttia. Julkaisu "Ilmanlaatu pääkaupunkiseudulla vuonna 2012" on ilmestynyt HSY:n julkaisusarjassa numerolla 5/2013. Julkaisu on saatavilla ympäristölautakunnan kokouksessa. Julkaisu löytyy myös HSY:n internetsivuilta osoitteesta HSY>Tietoa HSY:stä>Julkaisut upunkiseudulla_vuonna_2012_web.pdf

6 Ympäristölautakunta Sivu 6 / 6 Kasvihuonekaasupäästöt eivät sisälly tähän raporttiin, vaan niistä HSY laatii erillisen raportin, joka ilmestyy seuraavan kerran syksyllä Tiedoksi

7 Ympäristölautakunta Sivu 7 / 7

Espoon kaupunki Pöytäkirja 84. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 84. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 21.08.2014 Sivu 1 / 1 3088/11.01.01/2014 84 Ilmanlaatu pääkaupunkiseudulla vuonna 2013 Valmistelijat / lisätiedot: Katja Ohtonen, puh. 043 826 5216 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 67. Ympäristölautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 67. Ympäristölautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1 3053/11.01.01/2015 67 Ilmanlaatu pääkaupunkiseudulla vuonna 2014 Valmistelijat / lisätiedot: Katja Ohtonen, puh. 043 826 5216 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 72. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 72. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 18.08.2016 Sivu 1 / 1 2682/2016 11.01.01 72 Ilmanlaatu pääkaupunkiseudulla vuonna 2015 Valmistelijat / lisätiedot: Katja Ohtonen, puh. 043 826 5216 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

Ilmanlaadun kehittyminen ja seuranta pääkaupunkiseudulla. Päivi Aarnio, Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä

Ilmanlaadun kehittyminen ja seuranta pääkaupunkiseudulla. Päivi Aarnio, Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä Ilmanlaadun kehittyminen ja seuranta pääkaupunkiseudulla Päivi Aarnio, Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä 7.11.2011 Ilmanlaadun seurantaa vuoden jokaisena tuntina HSY huolehtii jäsenkuntiensa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 76. Ympäristölautakunta 29.08.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 76. Ympäristölautakunta 29.08.2013 Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 29.08.2013 Sivu 1 / 1 3133/11.01.01/2013 76 Espoon ympäristölautakunnan lausunto Uudenmaan ELY-keskukselle pääkaupunkiseudun energiantuotantolaitosten päästöjen yhteistarkkailusuunnitelmasta

Lisätiedot

EHDOTUS PÄÄKAUPUNKISEUDUN ENERGIANTUOTANTOLAITOSTEN PÄÄSTÖJEN ILMANLAA- TUVAIKUTUSTEN YHTEISTARKKAILUSUUNNITELMAKSI VUOSIKSI 2014 2018 13.5.

EHDOTUS PÄÄKAUPUNKISEUDUN ENERGIANTUOTANTOLAITOSTEN PÄÄSTÖJEN ILMANLAA- TUVAIKUTUSTEN YHTEISTARKKAILUSUUNNITELMAKSI VUOSIKSI 2014 2018 13.5. EHDOTUS PÄÄKAUPUNKISEUDUN ENERGIANTUOTANTOLAITOSTEN PÄÄSTÖJEN ILMANLAA- TUVAIKUTUSTEN YHTEISTARKKAILUSUUNNITELMAKSI VUOSIKSI 214 218 13.5.213 1 SUUNNITELMAN TAUSTA Pääkaupunkiseudun energiantuotantolaitosten

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ elokuussa 2015 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus elokuussa oli ssa ja Turun Orikedolla hyvä ja muilla mittausasemilla tyydyttävä. Ilmanlaatu luokiteltiin

Lisätiedot

TURUN SEUDUN PÄÄSTÖJEN LEVIÄMISMALLISELVITYS

TURUN SEUDUN PÄÄSTÖJEN LEVIÄMISMALLISELVITYS TURUN SEUDUN PÄÄSTÖJEN LEVIÄMISMALLISELVITYS Valoku vaus: H eikki L askar i Energiantuotannon, teollisuuden, laivaliikenteen ja autoliikenteen typenoksidi-, rikkidioksidi- ja hiukkaspäästöjen leviämislaskelmat

Lisätiedot

ILMANTARKKAILUN VUOSIRAPORTTI 2015

ILMANTARKKAILUN VUOSIRAPORTTI 2015 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ILMANTARKKAILUN VUOSIRAPORTTI 2015 Kaupunkirakenteen toimiala Rakentaminen ja Ympäristö Yleistä Tähän raporttiin on koottu yhteenveto Jyväskylän keskustan ja Palokan mittausasemien

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ marraskuussa 2016 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli marraskuussa hyvä Raisiossa, Kaarinassa sekä Paraisilla ja

Lisätiedot

marraskuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

marraskuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ marraskuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus marraskuussa oli ssa ja Paraisilla hyvä, ssa hyvä tai tyydyttävä ja muilla mittausasemilla

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ tammikuussa 2016 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli tammikuussa muilla mittausasemilla tyydyttävä, paitsi ssa ja

Lisätiedot

maaliskuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

maaliskuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ maaliskuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Maaliskuussa hengitysilmaa heikensi katupöly. Hengitysilman tavallisin laatuluokitus maaliskuussa oli ssa välttävä, Turun Kauppatorilla

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ marraskuussa 2015 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus marraskuussa oli kaikilla muilla mittausasemilla hyvä, paitsi Turun Kauppatorilla tyydyttävä.

Lisätiedot

Kaivokselan ilmanlaatuarvio HSY

Kaivokselan ilmanlaatuarvio HSY Kaivokselan ilmanlaatuarvio HSY 7.11.2016 Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä Samkommunen Helsingforsregionens miljötjänster Helsinki Region Environmental Services Authority Helsingin seudun

Lisätiedot

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti maalis- ja huhtikuulta 2017

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti maalis- ja huhtikuulta 2017 KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti maalis- ja huhtikuulta 217 YHTEENVETO TULOKSISTA Kevään alku maaliskuussa oli sääolosuhteiltaan melko tavanomainen, mutta huhtikuussa

Lisätiedot

syyskuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

syyskuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ syyskuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus syyskuussa oli kaikilla mittausasemilla tyydyttävä. Ilmanlaatu luokiteltiin heikoimmillaan erittäin

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ joulukuussa 2015 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus joulukuussa oli kaikilla muilla mittausasemilla hyvä, paitsi Turun Kauppatorilla tyydyttävä.

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ maaliskuussa 2016 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli maaliskuussa muilla mittausasemilla tyydyttävä, paitsi Paraisilla

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ tammikuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli tammikuussa hyvä Kaarinassa sekä Paraisilla ja tyydyttävä Turun

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ maaliskuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli maaliskuussa kaikilla muilla asemilla tyydyttävä, paitsi Paraisilla

Lisätiedot

Keinoja ilmansaasteille altistumisen vähentämiseksi

Keinoja ilmansaasteille altistumisen vähentämiseksi Keinoja ilmansaasteille altistumisen vähentämiseksi Kaupunkisuunnittelulla parempaa ilmanlaatua ja ilmastoa 13.11.2013 Mitä altistuminen on? Altistumisella tarkoitetaan ihmisen ja epäpuhtauden kohtaamista

Lisätiedot

KAJAANIN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET VUODELTA 2004

KAJAANIN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET VUODELTA 2004 KAJAANIN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET VUODELTA 04 Kajaanin kaupunki Ympäristötekninen toimiala Ympäristö ja maankäyttö 04 ILMANLAADUN SEURANTA KAJAANISSA Kajaanin ilmanlaadun seurannan toteuttavat Kajaanin

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ joulukuussa 2016 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli joulukuussa hyvä ssa, Kaarinassa sekä Paraisilla ja tyydyttävä

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ syyskuussa 2016 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli syyskuussa Turun Kauppatorilla, Raisiossa sekä Paraisilla tyydyttävä

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ helmikuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli helmikuussa hyvä Kaarinassa sekä Paraisilla ja tyydyttävä Turun

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ helmikuussa 2016 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli helmikuussa muilla mittausasemilla hyvä, paitsi Turun Kauppatorilla

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ elokuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli elokuussa kaikilla asemilla hyvä. Tuntiindeksillä määriteltynä

Lisätiedot

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti tammi- ja helmikuulta 2017

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti tammi- ja helmikuulta 2017 KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti tammi- ja helmikuulta 217 YHTEENVETO TULOKSISTA Alkutalven lauha säätyyppi jatkui tammi- ja helmikuussakin. Tammikuun keskilämpötila

Lisätiedot

Harjavallan ja Porin ilmanlaatu 2014

Harjavallan ja Porin ilmanlaatu 2014 Porin ympäristövirasto Harjavallan ja Porin ilmanlaatu 2014 Tiivistelmä Mittausaineisto ja tulokset: Heidi Leppänen, Boliden Harjavalta Oy Juha Pulkkinen, JPP Kalibrointi Ky Jari Lampinen, Porin kaupungin

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ elokuussa 2016 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli elokuussa kaikilla muilla asemilla hyvä, paitsi Paraisilla tyydyttävä.

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ kesäkuussa 2016 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli kesäkuussa kaikilla muilla asemilla hyvä, paitsi Paraisilla tyydyttävä.

Lisätiedot

Etelä-Karjalan ilmanlaatu 2013

Etelä-Karjalan ilmanlaatu 2013 Etelä-Karjalan ilmanlaatu 2013 1. Yleistä Etelä-Karjalan yhdyskuntailmanlaaduntarkkailun mittausverkko muodostuu Imatran, Lappeenrannan ja Svetogorskin mittauspisteistä. Vuonna 2013 mittausverkossa oli

Lisätiedot

heinäkuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

heinäkuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ heinäkuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli heinäkuussa kaikilla asemilla hyvä. Tunti-indeksillä määriteltynä

Lisätiedot

PÄÄKAUPUNKISEUDUN ILMANLAADUN SEURANTASUUNNITELMA VUOSILLE 2014 2018

PÄÄKAUPUNKISEUDUN ILMANLAADUN SEURANTASUUNNITELMA VUOSILLE 2014 2018 LIITE 1 PÄÄKAUPUNKISEUDUN ILMANLAADUN SEURANTASUUNNITELMA VUOSILLE 2014 2018 13.5.2013 1 Johdanto Ilmanlaatu on pääkaupunkiseudulla melko hyvä, ja Helsinki ympäristökuntineen onkin puhtaimpia metropolialueita

Lisätiedot

Etelä-Karjalan ilmanlaatu 2015

Etelä-Karjalan ilmanlaatu 2015 Etelä-Karjalan ilmanlaatu 2015 Sisällysluettelo 1. Yleistä... 2 2. Mitattavia komponentteja... 3 3. Ilmanlaadun ohje- ja raja-arvot... 4 4. Imatran ilmanlaatutulokset 2015... 5 4.1 Imatran hajurikkiyhdisteet

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ toukokuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli toukokuussa kaikilla asemilla hyvä. Tunti-indeksillä määriteltynä

Lisätiedot

Tilannekuvaukset

Tilannekuvaukset Tilannekuvaukset 1.1. 30.6.2015 30.6.2015 klo 8 Ilmanlaatu on pääasiallisesti hyvä pääkaupunkiseudulla. Vilkasliikenteisissä ympäristöissä kuten katukuiluissa ja pääväylien varsilla, ilmanlaatu on kuitenkin

Lisätiedot

KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti syyskuulta 2016

KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti syyskuulta 2016 KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti syyskuulta 216 YHTEENVETO TULOKSISTA Syyskuussa syksy ei vielä edennyt kovin pitkälle, vaan säätyyppi pysyi varsin lämpimänä. Syyskuussa

Lisätiedot

PÄÄKAUPUNKISEUDUN ILMANLAADUN SEURANTASUUNNITELMA VUOSILLE 2014 2018

PÄÄKAUPUNKISEUDUN ILMANLAADUN SEURANTASUUNNITELMA VUOSILLE 2014 2018 PÄÄKAUPUNKISEUDUN ILMANLAADUN SEURANTASUUNNITELMA VUOSILLE 2014 2018 HSY:n hallitus 20.12.2013 Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä Samkommunen Helsingforsregionens miljötjänster Helsinki Region

Lisätiedot

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti touko- ja kesäkuulta 2017

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti touko- ja kesäkuulta 2017 KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti touko- ja kesäkuulta 217 YHTEENVETO TULOKSISTA Touko- ja kesäkuu olivat molemmat ajankohtaan nähden selvästi koleampia. Touko-

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ kesäkuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli kesäkuussa kaikilla muilla asemilla hyvä, paitsi Paraisilla tyydyttävä.

Lisätiedot

ilmansuojelun toimintaohjelman toteutuminen vuosina 2008 2010 Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä

ilmansuojelun toimintaohjelman toteutuminen vuosina 2008 2010 Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä ilmansuojelun toimintaohjelman toteutuminen vuosina 2008 2010 Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä ilmansuojelun toimintaohjelman toteutuminen vuosina 2008 2010 Helsingin seudun ympäristöpalvelut

Lisätiedot

HE 173/2016 vp Tausta ja sisältö. Ympäristövaliokunta Hallitussihteeri Katariina Haavanlammi

HE 173/2016 vp Tausta ja sisältö. Ympäristövaliokunta Hallitussihteeri Katariina Haavanlammi HE 173/2016 vp Tausta ja sisältö Ympäristövaliokunta 25.10.2016 Hallitussihteeri Katariina Haavanlammi Tausta 1/3 ilmanlaatudirektiivi (2008/50/EY) on pantu kansallisesti täytäntöön vuonna 2011 laki (13/2011)

Lisätiedot

Tilannekuvaukset

Tilannekuvaukset Tilannekuvaukset 15.8.-30.12.2014 30.12.2014 klo 08 Ilma on tänä aamuna melko puhdasta. HSY:n mittausten mukaan ilmanlaatu on suurimmassa osassa pääkaupunkiseutua hyvä ja paikoin liikennealueilla tyydyttävä.

Lisätiedot

Millaista ilmaa hengität Helsingin seudun ympäristöpalvelut

Millaista ilmaa hengität Helsingin seudun ympäristöpalvelut Millaista ilmaa hengität Helsingin seudun ympäristöpalvelut 2 Ilma on eurooppalaisittain puhdasta Pääkaupunkiseutu on puhtaimpia metropolialueita Euroopassa. Yleisimmin ilmanlaatu on meillä hyvä tai tyydyttävä.

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ huhtikuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli huhtikuussa kaikilla muilla asemilla tyydyttävä, paitsi Kaarinassa

Lisätiedot

Ilmanlaadun seurannan uusia tuulia. Resurssiviisas pääkaupunkiseutu, kick-off 12.5.2015 Päivi Aarnio, HSY

Ilmanlaadun seurannan uusia tuulia. Resurssiviisas pääkaupunkiseutu, kick-off 12.5.2015 Päivi Aarnio, HSY Ilmanlaadun seurannan uusia tuulia Resurssiviisas pääkaupunkiseutu, kick-off 12.5.2015 Päivi Aarnio, HSY Ilmanlaatutilanne pääkaupunkiseudulla Ilmanlaatu on kohtalaisen hyvä Joitakin ongelmia on Typpidioksidin

Lisätiedot

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti joulukuulta 2016

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti joulukuulta 2016 KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti joulukuulta 216 YHTEENVETO TULOKSISTA Joulukuu oli varsin lauha talvikuukausi. Koska pakkasia oli varsin vähän, myös Ilmanlaatu

Lisätiedot

Ilmanlaatu paikkatietona Tilannekuva ilmanlaadun heikennyttyä Maria Myllynen, ilmansuojeluasiantuntija

Ilmanlaatu paikkatietona Tilannekuva ilmanlaadun heikennyttyä Maria Myllynen, ilmansuojeluasiantuntija Ilmanlaatu paikkatietona 4.11.2009 -Tilannekuva ilmanlaadun heikennyttyä Maria Myllynen, ilmansuojeluasiantuntija YTV vastaa ilmanlaadun seurannasta pääkaupunkiseudulla YTV huolehtii Helsingin, Espoon,

Lisätiedot

ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET

ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET 2014 VALKEAKOSKEN KAUPUNKI Ympäristönsuojelu 29.5.2015 Heini Tanskanen 2 YHTEENVETO Valkeakosken yhdyskuntailman tarkkailua suoritettiin vuonna 2014 ympäristönsuojelulain mukaisten

Lisätiedot

Ilmanlaatu Lohjalla vuonna 2015

Ilmanlaatu Lohjalla vuonna 2015 Ilmanlaatu Lohjalla vuonna 2015 Loukkola Kati LOHJAN YMPÄRISTÖ- RAKENNUSLAUTAKUNTA, JULKAISU 1/16 Ilmanlaatu Lohjalla vuonna 2015 Loukkola Kati Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä Samkommunen

Lisätiedot

Ilmanlaatu pääkaupunkiseudulla vuonna 2013

Ilmanlaatu pääkaupunkiseudulla vuonna 2013 Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä Samkommunen Helsingforsregionens miljötjänster Helsinki Region Environmental Services Authority Ilmanlaatu pääkaupunkiseudulla vuonna 213 Helsingin seudun

Lisätiedot

Ympäristölautakunta Sivu 1 / 35. Tekninen keskus, lautakunnan kokoushuone, 1. krs, Virastopiha 2 C

Ympäristölautakunta Sivu 1 / 35. Tekninen keskus, lautakunnan kokoushuone, 1. krs, Virastopiha 2 C Espoon kaupunki Pöytäkirja Ympäristölautakunta 29.08.2013 Sivu 1 / 35 Kokoustiedot Aika 29.08.2013 torstai klo 17:32-19:01 Paikka Tekninen keskus, lautakunnan kokoushuone, 1. krs, Virastopiha 2 C Saapuvilla

Lisätiedot

ILMANLAADUN MITTAUKSIA SIIRRETTÄVÄLLÄ MITTAUSASEMALLA TURUSSA 3/05 2/06 KASVITIETEELLINEN PUUTARHA, RUISSALO

ILMANLAADUN MITTAUKSIA SIIRRETTÄVÄLLÄ MITTAUSASEMALLA TURUSSA 3/05 2/06 KASVITIETEELLINEN PUUTARHA, RUISSALO ILMANLAADUN MITTAUKSIA SIIRRETTÄVÄLLÄ MITTAUSASEMALLA TURUSSA 3/05 2/06 KASVITIETEELLINEN PUUTARHA, RUISSALO Turun kaupunki ympäristönsuojelutoimisto 2006 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 MITTAUSJÄRJESTELMÄ...

Lisätiedot

Ilmanlaatu Lohjalla vuonna 2014

Ilmanlaatu Lohjalla vuonna 2014 Ilmanlaatu Lohjalla vuonna 2014 Loukkola Kati LOHJAN YMPÄRISTÖ- RAKENNUSLAUTAKUNTA, JULKAISU 1/15 Ilmanlaatu Lohjalla vuonna 2014 Loukkola Kati Lohjan ympäristö- ja rakennuslautakunta ISSN 2342-2343 (painettu)

Lisätiedot

Ilmanlaatumittaukset Torniossa vuonna Ilmatieteen laitos, Helsinki 2006

Ilmanlaatumittaukset Torniossa vuonna Ilmatieteen laitos, Helsinki 2006 TIEDOTE Vapaa julkaistavaksi 1.11.2006 klo 10.00 Ilmanlaatumittaukset Torniossa vuonna 2005. Ilmatieteen laitos, Helsinki 2006 Yhteenveto ja johtopäätöksiä Tekstiä ja kuvia voi lainata/käyttää vapaasti

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 50. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 50. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 19.05.2016 Sivu 1 / 1 1392/2016 11.01.01 50 Lausunto Helsingin ympäristölautakunnalle Helsingin kaupungin ilmansuojelusuunnitelman 2017-2024 luonnoksesta Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

TAMPEREEN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET. Tammi-maalikuu. Neljännesvuosiraportti 1/2015

TAMPEREEN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET. Tammi-maalikuu. Neljännesvuosiraportti 1/2015 TAMPEREEN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET Tammi-maalikuu Neljännesvuosiraportti 1/215 TAMPEREEN KAUPUNKI VIRANOMAISPALVELUT YMPÄRISTÖNSUOJELU FRENCKELLINAUKIO 2B PL 487, 3311 TAMPERE PUH. 3 5656 67 FAKSI 3

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN ILMANLAATU 2004

ETELÄ-KARJALAN ILMANLAATU 2004 ETELÄ-KARJALAN ILMANLAATU Ilmanlaatuindeksi vuonna Mansikkalassa Mansikkala ERITTÄIN HUONO ÄITSAARI RAUTIONKYLÄ 15 HUONO 1 VÄLTTÄVÄ TYYDYTTÄVÄ 5 HYVÄ tammikuu helmikuu maaliskuu huhtikuu toukokuu kesäkuu

Lisätiedot

Jakson toukokuu heinäkuu 2016 ilmanlaatu Kotkassa ja Haminan sataman

Jakson toukokuu heinäkuu 2016 ilmanlaatu Kotkassa ja Haminan sataman 1 Jakson toukokuu heinäkuu 216 ilmanlaatu Kotkassa ja Haminan sataman lla laa ja: ympäristönsuojelusuunni elija Eija Värri, p. 44 72 484 Jaksolla toukokuu heinäkuu ilma oli Kotkan ja Haminan satama-alueen

Lisätiedot

VARKAUDEN ILMANLAATU VUONNA 2011

VARKAUDEN ILMANLAATU VUONNA 2011 KESKI-SAVON YMPÄRISTÖTOIMI YMPÄRISTÖNSUOJELU VARKAUDEN ILMANLAATU VUONNA 2011 PÄÄTE RVEYS JPP Kalibrointi Ky 2012 TIIVISTELMÄ Vuonna 2011 typen oksidien päästöt Varkaudessa olivat noin 1000 t, hiukkaspäästöt

Lisätiedot

VARKAUDEN ILMANLAATU VUOSINA 2009-2010

VARKAUDEN ILMANLAATU VUOSINA 2009-2010 KESKI-SAVON YMPÄRISTÖTOIMI YMPÄRISTÖNSUOJELU VARKAUDEN ILMANLAATU VUOSINA 2009-2010 PÄÄTE RVEYS ASEMA JPP Kalibrointi Ky 2011 TIIVISTELMÄ Vuonna 2009 typen oksidien päästöt Varkaudessa olivat noin 1035

Lisätiedot

Ilmanlaatu pääkaupunkiseudulla vuonna 2012

Ilmanlaatu pääkaupunkiseudulla vuonna 2012 Ilmanlaatu pääkaupunkiseudulla vuonna 212 Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä Samkommunen Helsingforsregionens miljötjänster Helsinki Region Environmental Services Authority Helsingin seudun

Lisätiedot

PIENHIUKKASTEN JA HENGITETTÄVIEN HIUKKASTEN MITTAUSRAPORTTI

PIENHIUKKASTEN JA HENGITETTÄVIEN HIUKKASTEN MITTAUSRAPORTTI 16 Raportti PR-P1026-1 Sivu 1 / 6 Naantalin kaupunki Turku 25.9.2012 Kirsti Junttila PIENHIUKKASTEN JA HENGITETTÄVIEN HIUKKASTEN MITTAUSRAPORTTI Tonester Oy, Rymättylä Mittaus 5. 17.9.2012 Raportin vakuudeksi

Lisätiedot

KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti elokuulta 2016

KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti elokuulta 2016 KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti elokuulta 216 YHTEENVETO TULOKSISTA Elokuu oli Pohjois-Savossa sääolosuhteiltaan varsin tavanomainen. Kuopion ja Varkauden ilmanlaatu oli

Lisätiedot

Ilmanlaatu Lohjalla vuonna 2013

Ilmanlaatu Lohjalla vuonna 2013 Ilmanlaatu Lohjalla vuonna 2013 Kati Loukkola LOHJAN YMPÄRISTÖ- RAKENNUSLAUTAKUNTA, JULKAISU 1/14 Ilmanlaatu Lohjalla vuonna 2013 Kati Loukkola Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä Lohjan ympäristö-

Lisätiedot

Etelä-Karjalan ilmanlaatu 2016

Etelä-Karjalan ilmanlaatu 2016 Etelä-Karjalan ilmanlaatu 2016 Sisällysluettelo 1. Yleistä... 2 2. Mitattavia komponentteja... 3 3. Ilmanlaadun ohje- ja raja-arvot... 4 4. Imatran ilmanlaatutulokset 2016... 5 4.1 Imatran hajurikkiyhdisteet

Lisätiedot

KATSAUS SIILINJÄRVEN ILMANLAATUUN JA ESITYS ILMANLAADUN SEURANNAKSI VUOSILLE 2016-2020

KATSAUS SIILINJÄRVEN ILMANLAATUUN JA ESITYS ILMANLAADUN SEURANNAKSI VUOSILLE 2016-2020 KATSAUS SIILINJÄRVEN ILMANLAATUUN JA ESITYS ILMANLAADUN SEURANNAKSI VUOSILLE 216-22 KUOPION KAUPUNKI Alueelliset ympäristönsuojelupalvelut Kuopio 215 TIIVISTELMÄ Tähän katsaukseen on koottu yhteenveto

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNKI 2 Ympäristöpalvelut YHTEENVETO

VALKEAKOSKEN KAUPUNKI 2 Ympäristöpalvelut YHTEENVETO VALKEAKOSKEN KAUPUNKI 2 YHTEENVETO Valkeakosken yhdyskuntailman tarkkailua suoritettiin vuonna 2009 ilmansuojelulain mukaisten ilmoitusvelvollisten laitosten kanssa vuonna 2005 tehdyn sopimuksen mukaisesti.

Lisätiedot

Raportteja 54 2013. Ilmanlaatu Uudellamaalla 2012

Raportteja 54 2013. Ilmanlaatu Uudellamaalla 2012 Raportteja 54 213 Ilmanlaatu Uudellamaalla 212 LIisa Matilainen Päivi Aarnio Kati Loukkola Ilmanlaatu Uudellamaalla 212 Liisa Matilainen Päivi Aarnio Kati Loukkola Raportteja 54 213 Ilmanlaatu Uudellamaalla

Lisätiedot

Jätevedenpuhdistus pääkaupunkiseudulla 2014 Toimialajohtaja Jukka Piekkari, p Osastonjohtaja Tommi Fred, p

Jätevedenpuhdistus pääkaupunkiseudulla 2014 Toimialajohtaja Jukka Piekkari, p Osastonjohtaja Tommi Fred, p Hallitus 87 12.06.2015 TIEDOKSI MERKITTÄVÄT ASIAT Hallitus 87 Esittelijä Toimitusjohtaja Raimo Inkinen Valmistelija Hallintosihteeri Jaana Heidenstrauch, p. 09 1561 2215 Jätevedenpuhdistus pääkaupunkiseudulla

Lisätiedot

Ilmanlaatu pääkaupunkiseudulla vuonna 2005

Ilmanlaatu pääkaupunkiseudulla vuonna 2005 Maria Myllynen, Päivi Aarnio, Tarja Koskentalo, Marjatta Malkki Ilmanlaatu pääkaupunkiseudulla vuonna 25 Sisältää katsauksen kevään 26 ilmanlaatuun Mittausaineisto: Jari Bergius, Tero Humaloja, Anssi Julkunen,

Lisätiedot

ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET

ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET 2013 VALKEAKOSKEN KAUPUNKI Ympäristöpalvelut Katja Sippola 2 YHTEENVETO Valkeakosken yhdyskuntailman tarkkailua suoritettiin vuonna 2013 ympäristönsuojelulain mukaisten ilmoitusvelvollisten

Lisätiedot

YTV:n ja energiantuotantolaitosten ilmanlaadun yhteistarkkailutyöryhmä Ehdotus /korjattu

YTV:n ja energiantuotantolaitosten ilmanlaadun yhteistarkkailutyöryhmä Ehdotus /korjattu YTV:n ja energiantuotantolaitosten ilmanlaadun yhteistarkkailutyöryhmä Ehdotus 11.4.2008 /korjattu 28.8.2008 EHDOTUS PÄÄKAUPUNKISEUDUN ENERGIANTUOTANTOLAITOSTEN ILMANLAADUN YHTEIS- TARKKAILUSUUNNITELMAKSI

Lisätiedot

TYPPIDIOKSIDIMÄÄRITYKSET 2002; KEHÄ I:N YMPÄRISTÖ SISÄLLYSLUETTELO. Tiivistelmä 2. Taustaa 3. Ilmanlaadun luokittelu 4. Tapiola 7.

TYPPIDIOKSIDIMÄÄRITYKSET 2002; KEHÄ I:N YMPÄRISTÖ SISÄLLYSLUETTELO. Tiivistelmä 2. Taustaa 3. Ilmanlaadun luokittelu 4. Tapiola 7. 1 TYPPIDIOKSIDIMÄÄRITYKSET 2002; KEHÄ I:N YMPÄRISTÖ SISÄLLYSLUETTELO Tiivistelmä 2 Taustaa 3 Ilmanlaadun luokittelu 4 Tapiola 7 Leppävaara 8 Konala 9 Myllypuro 11 Kurkimäki 11 Viikki 13 Tulosten tarkastelua

Lisätiedot

VT 12 (Tampereen Rantaväylä) välillä Santalahti-Naistenlahti Tiesuunnitelma 2011

VT 12 (Tampereen Rantaväylä) välillä Santalahti-Naistenlahti Tiesuunnitelma 2011 16 3T-10 VT 12 (Tampereen Rantaväylä) välillä Santalahti-Naistenlahti Tiesuunnitelma 2011 Ilmanlaatuselvitysten yhteenveto Mikko Inkala, Pöyry Finland Oy Katja Lovén, Ilmatieteen laitos 1 Tausta ja tavoitteet

Lisätiedot

ILMANTARKKAILUN VUOSIRAPORTTI 2016

ILMANTARKKAILUN VUOSIRAPORTTI 2016 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ILMANTARKKAILUN VUOSIRAPORTTI 2016 Kaupunkirakenteen toimiala Rakentaminen ja Ympäristö Jyväskylän ilmantarkkailun vuosiraportti 2016 Sisällysluettelo 1 YLEISTÄ... 1 2 JYVÄSKYLÄN ILMANLAADUN

Lisätiedot

Kotkan ilmanlaadun vuosiraportti 2014

Kotkan ilmanlaadun vuosiraportti 2014 1 Kotkan ilmanlaadun vuosiraportti 214 Eija Värri Kotkan kaupunki, ympäristökeskus Kansikuva: Jari Pitkäkangas 3 ESIPUHE Kotkan seudulla ilmanlaatua on tarkkailtu vuodesta 1983 lähtien. Vuodesta 199 alkaen

Lisätiedot

Ilmanlaatu Ämmässuolla vuonna 2016

Ilmanlaatu Ämmässuolla vuonna 2016 Ilmanlaatu Ämmässuolla vuonna 2016 Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä Samkommunen Helsingforsregionens miljötjänster Helsinki Region Environmental Services Authority Helsingin seudun ympäristöpalvelut

Lisätiedot

RAUMAN KESKUSTAN ILMANLAATU 2015

RAUMAN KESKUSTAN ILMANLAATU 2015 RAUMAN KESKUSTAN ILMANLAATU 2015 Yhteenveto PM₁₀- ja NO₂-mittauksista Hallikadun mittausasemalla Rauman kaupunki Tekninen virasto Ympäristönsuojelu Katriina Mannonen SISÄLLYSLUETTELO 1 SANASTOA... 3 2

Lisätiedot

PUMPPUPUISTO KAIVOKSELA ILMANLAATUSELVITYS

PUMPPUPUISTO KAIVOKSELA ILMANLAATUSELVITYS PUMPPUPUISTO KAIVOKSELA ILMANLAATUSELVITYS Maaliskuu 2014 PUMPPUPUISTO, KAIVOKSELA ILMANLAATUSELVITYS Päivämäärä 19.3.2014 Laatinut Tarkastanut Silja Laine, Kimmo Salokannel Jukka Räsänen, Olli-Matti Luhtinen

Lisätiedot

Oulun ilmanlaatu Mittaustulokset 2014

Oulun ilmanlaatu Mittaustulokset 2014 Oulun ilmanlaatu Mittaustulokset 214 OULUN ILMANLAATU Mittaustulokset 214 Oulun kaupunki Oulun seudun ympäristötoimi Julkaisu 2/215 SISÄLTÖ JOHDANTO 1 TIIVISTELMÄ 2 ILMANLAADUN SEURANTAA KOSKEVA LAINSÄÄDÄNTÖ

Lisätiedot

Ilmanlaatu pääkaupunkiseudulla vuonna 2007

Ilmanlaatu pääkaupunkiseudulla vuonna 2007 Ilmanlaatu pääkaupunkiseudulla vuonna 27 Ilmanlaatu pääkaupunkiseudulla vuonna 27 YTV Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunta Raportti: ilmansuojeluasiantuntija Jarkko Niemi ilmansuojeluasiantuntija Outi

Lisätiedot

Ilmanlaatu pääkaupunkiseudulla vuonna 2015

Ilmanlaatu pääkaupunkiseudulla vuonna 2015 Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä Samkommunen Helsingforsregionens miljötjänster Helsinki Region Environmental Services Authority Ilmanlaatu pääkaupunkiseudulla vuonna 2015 Helsingin seudun

Lisätiedot

Ilmanlaatudata 2014. Ilmanlaatu pääkaupunkiseudulla vuonna 2014 -raportin liitteet www.hsy.fi/ilmanlaatudata2014

Ilmanlaatudata 2014. Ilmanlaatu pääkaupunkiseudulla vuonna 2014 -raportin liitteet www.hsy.fi/ilmanlaatudata2014 Ilmanlaatudata 214 Ilmanlaatu pääkaupunkiseudulla vuonna 214 -raportin liitteet www.hsy.fi/ilmanlaatudata214 Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä Samkommunen Helsingforsregionens miljötjänster

Lisätiedot

ILMANLAATU PÄÄKAUPUNKISEUDULLA VUONNA 2010. Helsingin seudun ympäristöpalvelut

ILMANLAATU PÄÄKAUPUNKISEUDULLA VUONNA 2010. Helsingin seudun ympäristöpalvelut ILMANLAATU PÄÄKAUPUNKISEUDULLA VUONNA 21 Helsingin seudun ympäristöpalvelut ILMANLAATU PÄÄKAUPUNKISEUDULLA VUONNA 21 ilmanlaatu pääkaupunkiseudulla vuonna 21 ILMANLAATU PÄÄKAUPUNKISEUDULLA VUONNA 21 Raportti:

Lisätiedot

YHDYSKUNTAILMAN RAPORTTI

YHDYSKUNTAILMAN RAPORTTI Valkeakosken kaupunki Ympäristönsuojelu PL 2 (Sääksmäentie 2) 3761 VALKEAKOSKI YHDYSKUNTAILMAN RAPORTTI HEINÄ-SYYSKUU 215 2 Yhteenveto ilmanlaadusta neljännesvuosijaksolla heinä-syyskuu: Valkeakosken kaupungin

Lisätiedot

Ympäristölautakunta 21.08.2014 Sivu 1 / 37. Kaupunginhallituksen kokoushuone, Asemakuja 2 C, 4. krs

Ympäristölautakunta 21.08.2014 Sivu 1 / 37. Kaupunginhallituksen kokoushuone, Asemakuja 2 C, 4. krs Espoon kaupunki Pöytäkirja Ympäristölautakunta 21.08.2014 Sivu 1 / 37 Kokoustiedot Aika 21.08.2014 torstai klo 17:43-18:31 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, Asemakuja 2 C, 4. krs Saapuvilla olleet

Lisätiedot

ILMANLAATU PÄÄKAUPUNKISEUDULLA VUONNA 2009. HSY Helsingin seudun ympäristöpalvelut

ILMANLAATU PÄÄKAUPUNKISEUDULLA VUONNA 2009. HSY Helsingin seudun ympäristöpalvelut ILMANLAATU PÄÄKAUPUNKISEUDULLA VUONNA 29 HSY Helsingin seudun ympäristöpalvelut ILMANLAATU PÄÄKAUPUNKISEUDULLA VUONNA 29 1 Ilmanlaatu pääkaupunkiseudulla vuonna 29 2 ILMANLAATU PÄÄKAUPUNKISEUDULLA VUONNA

Lisätiedot

PORIN ILMANLAATU. Porin kaupungin ilmanlaatu vuosina 1992-2002 mittaustulosten perusteella

PORIN ILMANLAATU. Porin kaupungin ilmanlaatu vuosina 1992-2002 mittaustulosten perusteella PORIN ILMANLAATU Porin kaupungin ilmanlaatu vuosina 1992-2002 mittaustulosten perusteella PORIN KAUPUNKI ILMANSUOJELUJULKAISU YMPÄRISTÖTOIMISTO 2/2003 JOHANNA LAAKSO TIIVISTELMÄ Porin kaupungissa ilmanlaatua

Lisätiedot

SUONSIVUNKATU, TAMPERE ILMANLAATUSELVITYS

SUONSIVUNKATU, TAMPERE ILMANLAATUSELVITYS Vastaanottaja Peab Oy Asiakirjatyyppi Ilmanlaatuselvitys Päivämäärä 12.12.2012 SUONSIVUNKATU, TAMPERE ILMANLAATUSELVITYS SUONSIVUNKATU, TAMPERE ILMANLAATUSELVITYS Päivämäärä 12.12.2012 Tekijä Tarkastaja

Lisätiedot

ILMANLAADUN SEURANTATARPEEN ARVIOINTI

ILMANLAADUN SEURANTATARPEEN ARVIOINTI ILMANLAADUN SEURANTATARPEEN ARVIOINTI itta : Birg ppula Kom Kuva ASIANTUNTIJAPALVELUT ILMANLAATU JA ENERGIA 214 ILMANLAADUN SEURANTATARPEEN ARVIOINTI Birgitta Komppula Pia Anttila Mika Vestenius Timo Salmi

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGIN ILMANSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA

HELSINGIN KAUPUNGIN ILMANSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA HELSINGIN KAUPUNGIN ILMANSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA 2008-2016 Ilmansuojelutyöryhmä Helsinki 29.4.2008 SISÄLLYSLUETTELO Tiivistelmä... 3 OSA A: TAUSTATIEDOT...4 1 Johdanto... 4 2 Toimintaohjelman rajaukset

Lisätiedot

Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun kehitys vuosina 2006-2010 sekä esitys ilmanlaadun seurannaksi vuosille 2012-2016

Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun kehitys vuosina 2006-2010 sekä esitys ilmanlaadun seurannaksi vuosille 2012-2016 Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun kehitys vuosina 2006-2010 sekä esitys ilmanlaadun seurannaksi vuosille 2012-2016 JPP Kalibrointi Ky 2011 Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun kehitys vuosina 2006-2010 sekä

Lisätiedot

RIIHIMÄEN ILMANLAATUSELVITYS

RIIHIMÄEN ILMANLAATUSELVITYS RIIHIMÄEN ILMANLAATUSELVITYS LYHENNELMÄ Valo kuva : Sky Energiantuotannon, teollisuuden ja autoliikenteen typenoksidi- ja hiukkaspäästöjen leviämislaskelmat ILMANLAADUN ASIANTUNTIJAPALVELUT 2011 Foto Riihimäen

Lisätiedot

Valtatie 7, raskaan liikenteen etäodotusalueen rakentaminen Vaalimaalla. Liikenteen päästöselvitys ja ilmanlaatuvaikutukset

Valtatie 7, raskaan liikenteen etäodotusalueen rakentaminen Vaalimaalla. Liikenteen päästöselvitys ja ilmanlaatuvaikutukset Valtatie 7, raskaan liikenteen etäodotusalueen rakentaminen Vaalimaalla Liikenteen päästöselvitys ja ilmanlaatuvaikutukset VALTATIE 7 RASKAAN LIIKENTEEN ETÄODOTUSALUEEN RAKENTAMINEN VAALIMAALLA LIIKENTEEN

Lisätiedot

Liite 2. Lappeenrannan

Liite 2. Lappeenrannan Liite 2 Yhteenveto Lappeenrannan yhdyskuntailmanlaadun tarkkailutuloksista 27 211 Lappeenrannan seudun ympäristötoimi 11..12.2122 2(15) Taulukko 1: Lappeenrannan ilmanlaadun mittauspisteet ja mitatut ilman

Lisätiedot

Kaupunki-ilman mittaus- ja mallinnustarpeet, tekniikat ja tulosten hyödyntäminen pääkaupunkiseudulla. Jarkko Niemi Ilmansuojeluasiantuntija, FT

Kaupunki-ilman mittaus- ja mallinnustarpeet, tekniikat ja tulosten hyödyntäminen pääkaupunkiseudulla. Jarkko Niemi Ilmansuojeluasiantuntija, FT Kaupunki-ilman mittaus- ja mallinnustarpeet, tekniikat ja tulosten hyödyntäminen pääkaupunkiseudulla Jarkko Niemi Ilmansuojeluasiantuntija, FT INKA-ILMA/EAKR päätösseminaari 17.8.2017 Taustaa: mittaus-

Lisätiedot

OULUN ILMANLAATU MITTAUSTULOKSET 2007

OULUN ILMANLAATU MITTAUSTULOKSET 2007 JULKAISU 2/28 OULUN SEUDUN YMPÄRISTÖVIRASTO OULUN ILMANLAATU MITTAUSTULOKSET 27 1 µg/m3 Typpidioksidi Otsoni 8 6 4 2 18.2. 19.2. 2.2. 21.2. 22.2. OULUN SEUDUN YMPÄRISTÖVIRASTO JULKAISU 2/28 OULUN ILMANLAATU

Lisätiedot