SUOMEN GEOLOGINEN TUTKIMUS. KERTOMUS KARTTALEHTEEN FINSTRÖM TEHNYT BENJ. FROSTERUS JA J. J. SEDERHOLM. SUOMENTANUT G. V. LEVANDER.

Transkriptio

1 c r \ SUOMEN GEOLOGINEN TUTKIMUS. t KERTOMUS KARTTALEHTEEN M\7. FINSTRÖM TEHNYT BENJ. FROSTERUS JA J. J. SEDERHOLM. SUOMENTANUT G. V. LEVANDER. v J

2

3 SUOMEN GEOLOOGINEN TUTKIMUS. KERTOMUS KARTTALEHTEEN N = FINSTRÖM. TEHNEET BENJ. FROSTERUS ja J. J. SEDERHOLM. HELSINGISSÄ, SUOMALAISEN KIRJALLISUUDEN SEURAN KIRJAPAINOSSA, 1892.

4 Finström'in karttalehden tutkimus toimitettiin suurimmaksi osaksi kesällä 1888, ja ylimääräisinä apulaisina ottivat siihen osaa seuraavat henkilöt: filosofian kandidaatit N. J. Arppe ja H. Bus s, ylioppilas O. Wichmann sekä allekirjoittanut Benj. Frosterus, jotapaitsi allekirjoittanut J. J. Sederholm geoloogina johti tutkimuksia. Sen ohessa oli insinööri B. Boos jo edellisenä kesänä tutkinut pienemmän alueen lehclen läntisimmässä osassa. Korkomittauksen on tehnyt insinööri O. L. Åkerblom, joka myöskin on tehnyt kertomukseen liitetyn korkeuskartan ja piirtänyt itse karttalehden. Mutta sitten kun allekirjoittanut Frosterus oli tullut vakinaiseksi geoloogiksi Toimikuntaan, päätettiin meidän kesken, että toimittaisimme karttalehden yhdessä. Kartograafisten töiden tarkastus sekä kerättyjen havaintoainesten yhteensovittaminen on siinä pääasiallisesti ollut allekirjoittaneen Frosteruksen toimena, joka myöskin on tehnyt kemialliset analyysit, jotavastoin me molemmat yhdessä olemme tehneet erittäinkin petrograafiset kertomukset ja toimitustyön yleensä. Monen mielestä ehkä liian laajaperäinen yksityiskohtien kuvaaminen saakoon selityksensä siitä vilkkaasta mieltymyksestä, joka meissä tämän työn kestäessä on herännyt tätä pientä saarimaata, sen omituista luontoa ja reipasmielistä kansaa kohtaan! Helsingissä Lokakuussa Benj. Frosterus. J. J. Sederholm.

5

6 K arttaleliti Finström" käsittää seuraavat pitäjänosat Turun ja Karttalehden Porin läänissä ja Ahvenanmaan kihlakunnassa: maantieteellinen ala. Luoteisimman osan Sundista; melkein koko Saltvikin, pohjoisimman ja suurimman osan Finströni'iä ja koko sen alle kuuluvan Getan kappelin, sekä pohjoiset osat Hammarlandin ja Ekkeron pitäjistä. Se käsittää Ahvenanmaan mantereen pohjoisen puoliskon sekä siihen kuuluvan saariston, jota pohjoisessa ja lännessä ympäröivät Pohjanlahti, n. s. Pohjanmeri ja Ahvenanmeri. Suurin osa alueesta on selvästi saaristoluontoa. Meri ym- seudun yieipäröi., Ahvenanmaata.,. ioka puolella. ia uurtaa kaikkialla, lahtia,,, nen laatu. luoimou - mitkä usein laajenevat aavemmiksi seliksi, joita kapeat salmet eroittavat. Ainoastaan keskellä Ahvenanmaan manteretta löytyy seutuja, joissa ei joka askeleella huomaa meren läheisyyttä ja jotka sentähden enemmän muistuttavat maisemaluontoa Suomen mannermaalla. Etupäässä herättää Ahvenanmaalla tarkastajan huomiota nuo punaisenruskeat kalliot, jotka pistävät esiin kaikkialla, muodostaen sekä ulkosaariston paljaat, pehmeästi pyöristyneet vuoret ja luodot että nuo kauniit, metsäiset, usein äkkijyrkät kukkulat maan sisä-osissa. Ulkona meren selällä olevat luodot, joita meren aallot alituisesti huuhtovat, näyttävät paljailta ja autioilta, sillä matalat pensaat ja ruohokasvit muodostavat koko kasvullisuuden. Suuremmat saaret sitävastaan ovat tavallisesti metsäisiä aina rantaan asti. Mutta vasta sisemmissä lahdissa tapaa tuon hymyilevän saaristoluonnon, josta Ahvenanmaata syyllä on kehuttu.

7 Viljeltäviä Korkeus-suhteet 6 Täällä reunustavat rantoja tuuheat lehtipuut, miellyttävänä vastakohtana vuorilla kasvavan havumetsän tummalle vihannuudelle. Mehevillä niityillä rehoittava kukkaisrikkaus on tehnyt Ahvenanmaan kasvintutkijain suosikiksi. Laajat, viljellyt pellot vaihtelevat metsien, laidunten ja lehtojen kanssa ja kaikkialla antavat nuo punaiset kalliot erityisen luonteen maisemalle. Getan pohjoisosalle on omituista sen mahtavat, autiot, harvametsäiset vuoriryhmät, joiden rotkoissakaan ei ole soraa. Myöskin Saltvikissa ovat vuoret tavallisesti korkeita ja jyrkkiä, mutta ainoastaan pohjoisosassa ne muodostavat suurempia yhtäjaksoisia ryhmiä, jotavastoin saman pitäjän kaakkoisosassa usein äkkijyrkkinä kohoovia vuoria eroittaa toisistaan vihreäpukuiset notkot ja hymyilevät sisäjärvet. Alueen keskiosassa on maa jo vähemmän mäkistä ja kaukaisimpana lännessä oleva Ekkerö muodostaa pääasiallisesti yhden ainoan matalan ja lakean vuoritasangon, jota siellä täällä suojaa ohut sora- tai savipeite. Seudun vuorinen laatu tekee, että suurempia viljeltäviä tasankomaita on jotenkin harvassa. Suurimmat kaikista lienevät ne savipellot, jotka leviävät Hagan kartanon ympärillä Saltvikin lahden luoteisessa päässä. Huomattavia ovat myöskin Saltvikin kirkon itäpuolella olevat tasangot sekä Länsi- ja Itägetan kylien välillä oleva lakeus. Suurin tasankomaa alueen keskiosassa löytyy keskellä HammarlandiaBrändbolstadinjaLillbolstadin kylien välillä. Mainitsemista ansaitsevat myöskin Finströmissä, Svartsmaran kylän itä- ja eteläpuolella olevat rämeiset savimaat. Kaikista näistä tasaisemmista maista pistää kuitenkin vuoriperä tuon tuostakin esiin, milloin pieninä Iitteinä kallioina, milloin suurempina kukkuloina. Vuoriperä voi tällä alueella tuoda esiin hyvinkin huomatta- via epätasaisuuksia. Niinkuin jo mainittiin, on luoteinen ja itäinen osa enimmän epätasaista. Täällä löytyvät myöskin korkeimmat vuoret. Korkein kohta alueella on Asgårdan kylässä Saltvikin pitäjässä oleva, kauniista näköalastaan tunnettu vuori Orrdalsklint, jonka korkeus on 131,9 m. Tämän vuoren sekä luoteis- että kaakkoispuolella on useampia huomattavia kukkuloita, jotka muodostavat melkoisen vuoriharjanteen, minkä ai-

8 noastaan siellä täällä katkaisee joku sisään pistävä merenlahti tai syvä notko. Orrdalsklintin luoteispuolella on 109,5 m:n korkuinen kasavuori. Karttalehden kaakkoisosassa ovat vuoret vähän matalampia. Strömbolstadin kylässä löytyy kuitenkin 60 m:n korkuisia vuoria, Hullbyssä 69 m:n, Långbergsödan kylässä 53 m:n, (Långberg), 49 m:n ja 44 m:n korkuisia. Orrdalsklintistä luoteiseen päin ovat ylänteet korkeampia. Embolstadin kylässä Getassa löytyy eräs 93,i m:n korkuinen vuori, Bolstaholmassa eräs 67,4 m:n korkuinen. Korkein vuori näissä seuduissa on Länsi-Getau kasavuori 96,5 m. Alueen muissa osissa ovat vuoret paljon matalampia. Finströmissä on Brantbölevuori kirkon länsipuolella 64,9 m:n korkuinen. Vielä suurempi on eroitus Hammarlandissa ja Ekkerössä. Edellisessä on eräs korkeimmista vuorista ainoastaan 21 m. ja jälkimmäisessä on esim. seutu kirkon pohjoispuolella 6 m. ylempänä meren pintaa. Saaret Hammarlandin ja Ekkerön saaristossa ovat myöskin matalia. Finbo on korkeimmalta kohdaltaan noin 20 m. ja harvat alueen läntisimmässä osassa olevista luodoista lienevät korkeampia kuin 10 m. Tästä näkyy, että suurin korkeus on koillisessa lähellä meren rantaa olevalla vuorenharjanteella ja että seutu tulee yhä matalammaksi ja matalammaksi kuta kauvemmaksi lounaiseen tullaan. Siksi tavataankin suurimmat yhtäjaksoiset vuoriryhmät alueen itäisessä ja luoteisessa osassa. Vuoret täällä ovat muodoltaan tavallisesti äkkijyrkkiä, katkonaisia, rakoilemisen kautta särkyneitä. Suurempia vuoriryhmiä, vaikka paljon matalampia, löytyy myöskin kaakkoisessa Finströmissä, itäisessä ja läntisessä Hammarlandissa sekä Ekkerössä varsinkin pitkin länsirantaa. Olemme jo maininneet, että aluetta ympäröivä meri erit-hydrografiaa. täin suuressa määrässä uurtaa sitä. Pohjoisen Ahvenanmaan eroittavat lahdet ja selät kolmeen pääosaan: luoteiseen ja itäiseen, keskimmäiseen ja läntiseen osaan. Bajana kahden edellisen välillä on Lumparfjärdistä pohjoiseen pistävä Saltvikin lahti, jota reunustavat äkkijyrkät metsäiset rannat. Vähän matkan 7

9 8 päässä Färjsundista pohjoiseen jakaantuu se kahteen haaraan, joista läntisempi menee ylös Ödkarbyhyn ja itäisempi Hagan kartanoon ja Åsgårdan kylään. Alueen länsiosassa eroittaa kapea Marsundin salmi Ekkerön kokonaan muista osista. Itäisen ja luoteisen rannikon katkaisevat useammat enimmäkseen lounaista ja etelää kohti käyvät lahdet. Suurimpia näistä on luonnonihanista rannoistaan tunnettu Nötvik, joka alueen itäisimmässä osassa ulottuu Tengsödan kylän läheisyyteen. Muista mainittakoon Långvik, Höckbölen kasalahti y. m. Alueen keskimmäinen osa on itäiseen verrattuna paljon runsaammin uurrettu. Getan ja Hammarlandin väliin tunkeutuu laajoja vesiä, jotka ulottuvat kauvaksi Finströmiin, missä ne sitten jakaantuvat suurempiin selkiin n. k. Vandön selkä Torrbolstadin kylän koillispuolella, jonka ainoastaan kapea maakaistale eroittaa Ödkarbyn lahdesta, suuri Bergön salmi Svartsmaran kylän ja Bergön välillä, Ivarskärin selkä Hammarlandin ja Björkömaan välillä. Hammarlandin pohjoisella rannikolla on myöskin suurempia lahtia n. k. Sandvikin selkä ja kauvaksi etelään pistävä Bovik. Lopuksi tavataan myöskin Ekkerössä useampia pitkiä ja kapeita vesiä, jotka kaikki käyvät suunnassa P E. Niistä runsaista saaristoryhmistä, jotka ympäröivät Ahvenanmaan mantereen rantoja, ovat luoteisessa olevat Båxö ja Saggö ryhmät huomattavimpia. Pohjois-Getalta sitävastoin puuttuu saaristo melkein kokonaan, mutta se on taas tunnettu runsaista salakareistaan, jotka tekevät purjehduksen näissä seuduissa hyvin vaaralliseksi. Kappelin länsirannalla taas on sitä laajempi saaristo. Täällä kohoovat saaret Dånö ja Bånö Gamlan korkeina ja jyrkkinä. Kauvempana etelässä ovat Äppelö, Isaksö, Andersö ja Snäkkö, joita ympäröi joukko pieniä ja suuria saaria. Kaikilla näillä on hyvin rikas metsäkasvullisuus, joka antaa saaristolle miellyttävän ulkonäön. Hammarlandin ja Finströmin välisissä meren selissä on suuri Bergö ja tämän saaren läheisyydessä lehtevät ja kauniit saaret Ekö ja Bastö, joista jälkimmäinen nykyään on yhdistynyt Lindesholmaan. Hammarlandin saaristo ei ole kovin suuri. Lukuisimmat ovat saaret Skarp-

10 9 näten pohjoispuolella. Marsundin pohjoisessa suussa on myöskin pienempi joukko saaria, joiden joukossa Truten, Björkskär. Lähinnä Ekkerön länsirantaa tavataan taas useita saaria, joiden joukossa monta suurempaa n. k. Mellanö ja Vesterö. Kauvempana meressä ovat saaret kaikki pienempiä. Poikkeuksena on kumminkin lähes 5 km. pitkä Finbo, pohjoisen Ahvenanmaan suurin saari. Kauvimpana pohjoisessa ovat Sälskärin kalliot sekä läntinen ja itäinen Malen. Kaukaisimpana lännessä pistää suuri joukko luotoja ja kareja ylös vedenpinnasta, niiden joukossa Höggrunden, Flyttjorna, Uiko- ja Sisä Borgen sekä etimpänä Ahvenanmeren ulapalla Märken-luodot. Kun tarkastaa karttaa näistä osista, pistää heti silmiin rantapiirteiden yhdensuuntaisuus. Alueen itäosassa olevat lahdet käyvät tavallisesti suorastaan lounaisessa suunnassa, jonka ohessa maan piirteissä tässä osassa huomataan selvä länsiluoteinen tai myöskin P E suunta. Myöskin alueen keskiosissa ovat nämä suunnat vallitsevina. Sen ohessa huomataan useissa paikoin enemmän I Lä sekä luoteinen suunta. Alueen itäisimmässä osassa ovat P E ja ala-arvoisina I Lä suuntaiset rantaviivat vallitsevina. Sekä lahtien että saarien ja mannermaan rannat ovat tuskin ollenkaan pyöristyneet, vaan käyvät tavallisesti suorina eteenpäin joko yhdessä tai useammissa näistä suunnista; myöskin ovat lahdet ja salmet usein jotenkin syviä ja niiden rannat jäykkämuotoisia ja jyrkkiä. Huomattavimmin esiintyvät mainitut suhteet alueen keskiosassa. Syy näihin ilmiöihin lienee laajalle ulottuvassa rakoiiemisessa ja tämän yhteydessä tapahtuneissa syrjäytyksissä. Järviä löytyy pääasiallisesti alueen pohjois- ja itäosissa. Ne ovat tavallisesti vuorien välissä, korkeiden ja jyrkkien rantojen ympäröiminä. Saltvikin pitäjässä on pitkä ja kapea Långsjö sekä Åsgårdan ja Tobölen lammet y. m. G-etan järvistä on suurin Vestanträsk, Tjudön länsipuolella. Bolstaholman ja Olsnäsin välillä on useampia järviä, samoin Getan pohjoisimmassa osassa, niiden joukossa Gröndalsträsk. Useat näistä ovat muinoin olleet merenlahtia, niin esim. Långsjö, joka kahden sen Järviä,

11 10 eteläpuolella olevan lammen kautta on yhteydessä Saltvikin kanssa. Sama on Ramsdalin, Tobölen ja Yestanträskin lampien laita. Suurin järvi Hammarlandissa on Trutsvikin lampi, joka on Bovikin eteläpuolella. Myöskin tämä on jäännös eräästä suurimmaksi osaksi kuivuneesta merenlahdesta. Useimmat järvet purkavat vetensä pienten, mitättömien, kuumimmalla vuodenajalla melkein kokonaan kuivuneiden purojen kautta. Jokia tai suurempia juoksevia vesiä ei alueella ole ollenkaan. Taru kertoo, että Ahvenanmaata muinoin peitti mahtava metsä, jossa hirvet ja muut, Suomen sisämaassakin harvinaiset eläinlajit asustivat. Nykyään ovat metsät suureksi osaksi kaadetut, niin että paksumpia hirsipuita tuskin löytyy missään. Suurimmat metsämaat ovat alueen itäosissa, missä kuuset ja petäjät peittävät vuorten selkiä ja rinteitä. Raaka-aineen ulosvienti on nykyään kuitenkin hyvin vähäinen, ainoastaan ohuempia hirsiä viedään yhä vieläkin Ruotsiin. Yhteen aikaan lienee metsänhoito kumminkin ollut hyvin tuottava elinkeino Ahvenanmaan asukkaille. Metsä ei yleensä ole korkeata. Tämä koskee varsinkin merenrantaa, jossa tuuli on ehkäissyt nuorien puiden kasvua. Niinpä tavattiin esim. useissa saariston pohjoiseen päin pistävissä niemissä havupuita, jotka kaikki ojensivat taipuneet ja käyristyneet oksansa etelää kohti, jotavastoin ne pohjoispuolelta olivat paljaita ja alastomia. Jos tukkimetsä onkin harvinaista alueella, niin on sen sijaan puiden lajirikkaus sitä runsaampi. Tuskin mikään paikka Suomen mannermaalla voi tässä kohden kilpailla Ahvenanmaan kanssa. Tavallisimmat puulajit ovat petäjä, kuusi, koivu, pihlaja ja kataja. Sisemmissä, meren myrskyiltä paremmin suojatuissa osissa lyötyy sitäpaitse runsaasti saarnia, vaahteria, omenapuita, useita orapihlajan lajeja, tammia, pähkinäpuita j. n. e. Nämä kasvavat niin sekaisin, että joskus voi pienessä saaressa tavata kaikki äsken mainitut lajit. Myöskin ruohokasvien rikkaus on hyvin suuri; primula lajeja (P. vera ja farinosa), orchideitä ja muita Suomessa vähemmän tavallisia kasvia löytyy täällä run-

12 saasti ja kauniilla, vaihtelevilla värillään antavat ne niittymaille erittäin miellyttävän ulkonäön. Vaikka kaikki suuremmat tasangot ovat käytetyt maanvil- viljeltyjä jelykseen, ei viljelty pinta-ala kumminkaan ole laaja, koska paimaita - jas vuoriperä anastaa niin suuren osan maata. Ikäänkuin korvaukseksi muuten vaikeista luonnon suhteista on ahvenanmaalainen saanut viljavan maan. Se on useimmissa paikoin helposti viljeltyä, harmahtavaa, tuskin ollenkaan hiedan sekaista savea, jota melkein joka paikassa alustaa keltaisenharmaa, tavallisesti vähän hiedan sekainen ja usein runsaasti kalkkia sisältävä kerroksinen savi. Monin paikoin jää tämä muodostus myöskin näkyviin, ja 011 silloin huomattu olevan erinomaista peltomaata. Myöskin murtosora ja muutamin paikoin eräs hienorakeinen punainen hieta ovat osoittaneet olevansa hyvin sopivaa maata niissä löytyvän runsaan kalkin tähden. Myöskin paikka paikoin hyvinkin suuret raakkumaa-kerrokset edistävät hedelmällisyyttä. Näin suotuisissa suhteissa on aivan luonnollista, että maanviljelys Ahvenanmaalla on tuottava elinkeino. Yleisimmät viljalajit ovat samat kuin muuallakin Suomessa: ruis, ohra, kaura; lisäksi tulee sitten vehnä, jota täällä viljellään suurella menestyksellä, luultavasti siksi, että tuhoa tuottavat hallat ovat näissä seuduissa harvinaisia. Ahvenanmaa on tunnettu kauniista luonnostaan ja jota kau-luonnonkaunis saaristo ja suuremmoiset merimaisemat viehättävät, hän älneusköön jättäkö näitä seutuja näkemättä. Itäisissä ja koillisissa osissa on paljon näkemistä ansaitsevia paikkoja. Korkeita, metsäisiä vuoria, joiden rinteet usein ovat jyrkkiä ja täynnä halkeamia ja niiden välissä vaihtelee herttaisia, vihantia laaksoja täynnä kukkien tuoksua tai idyllisiä sisäjärviä ja auringon paisteessa kimaltelevia selkiä ja hymyileviä rantoja. Kauneimpia paikkoja itäisessä osassa ovat Nötvikin lahti jyrkkine, ihanine rantoineen, sekä Sonnrödan soma tila samannimisen lammin rannalla. Getassa taas on Bolstaholman ympäristössä monta kaunista paikkaa. Useimmat Saltvikin ja Getan korkeista vuorista tarjoovat viehättävän näköalan. Paras 11

13 Asukkaat, ja 12 tässä suhteessa on jo ennen mainittu Orrdalsklint. Jyrkkänä, rinteet rikki revenneinä kohoo se korkeutta kohti. Syvät halkeamat ja niiden yli riippuvat lohkareet vaikeuttavat kulkijan pääsyä sen huipulle, mutta kerran sinne päästyään ei hän suinkaan kadu matkaansa. Melkein koko Ahvenanmaan manner avautuu siellä hänen silmiensä eteen, Bomarsundista aina Getaan asti. Muista näkövuorista mainittakoon vielä Gunnarsklint ja Kummelberg lähellä Bolstaholmaa. Laajoilta Getan vuorilta avautuu mahtava näköala pohjoiseen päin, halkeilleita, jylhiä, alastomia vuorimaisemia ja niiden takana meri. Enemmän idyllisiä ja miellyttävämpiä ovat maisemat alueen keskiosassa, varsinkin Finströmissä, jossa esim. Bergön selkä vihantine saarineen viehättää silmää samoin kuin Getan saaristo Äppelön ja Isaksön ympärillä. Kauniista näköaloista mainittakoon viimein se, joka näkyy Bergön pohjoiselta huipulta. Muut alueen osat ovat etupäässä huomattavat mahtavista merimaisemista n. k. esim. Ekkerön länsiranta, Fihbo y. m. Huolimatta alueen pienestä pinta-alasta ovat muutamat seudut hyvinkin tiheästi asuttuja. Tämä koskee varsinkin Etelä- Saltvikiä, joka luultavasti on aikaisimmin asuttu ja viljelty osa Ahvenanmaasta, sekä Finströmiä ja Etelä-Hammarlandia. Sitävastoin ovat Itä-Saltvik, Geta ja suuri osa Ekkerötä harvemmin asuttuja. Kansa on synnyltään kokonaan ruotsalaista, paitsi muutamia sinne muuttaneita suomalaisia. Sivistys ja varallisuus on yleensä suuri, edellinen sittenkin, vaikka sivistyslaitoksia viime aikoihin asti on kokonaan puuttunut. Mutta ahvenanmaalainen hankkiikin tietonsa purjehtiessaan vierailla mailla. Joku aika takaperin oli kaikista elinkeinoista merenkulku enimmin tuottava, jonka tähden ei ole ihmettelemistäkään, että jokainen, jolla vaan oli tilaisuutta siihen, jätti peltotilkun oman onnensa nojaan ja koetti merellä hankkia itselleen rikkautta. Mutta kauppaolot muuttuivat, laivakulku yksin ei tuottanut tarpeeksi. Silloin oli talonpojan pakko hankkia elatuksensa muilla keinoilla. Vaikka siis merenkulku viime aikoina on oi-

14 lut vähemmän arvoinen, luullaan nykyään kumminkin, että muutos parempaan päin on tulossa. Lähin seuraus merenkulun vähenevästä arvosta oli, että ahvenanmaalainen rupesi pitämään parempaa liuolta maanviljelyksestä. Vaikka tämä elinkeino luultavasti yhtä aikaiseen tuli käytäntöön, kun maa tuli asutuksi, pysyi se pitkät ajat kokonaan syrjään sysättynä. Työaseet ovat tähän asti olleet mitä alkuperäisimpiä ja käsitykset perusteellisesta maanviljelyksestä kovin nurinpuoliset. Nyt on asianlaita kuitenkin vähän parempi. Voinee sentähden sanoa, että maanviljelyksellä nykyään on kunniasija maan elinkeinoista. Myöskin karjanhoito 011 viime aikoina voittanut enemmän arvoa. Luonnollisesti ei maanviljelys niin vuorisessa maassa, kuin tämä alue, voi elättää kaikkia asukkaita. Kalastusta, etupäässä silakanpyyntiä harjoitetaan sen vuoksi rannikoilla hyvin suuressa määrässä. Ekkerössä, Finbossa, Appelössä, Isaksössä, Dånössä y. m. on suuria kalapaikkoja. Enin käytetään silakkaverkkoja. Nuotanveto on nykyään useimmissa paikoin joutunut pois käytännöstä. Vaikka kalastus muutamina vuosina onkin hyvin tuottava, on se kuitenkin epävarma tulolähde, sillä välistä on saalis niin pieni, että pyydykset tuskin tulevat maksetuiksi. Paitsi silakan kalastusta harjoitetaan myöskin hylkeen- ja Unnunpyyntiä hyvin uutterasti. Edellistä toimitetaan enimmäkseen talvella, kun meri on jäässä. Linnunpyyntiä taas harjoitetaan pääasiallisesti keväällä, jolloin allit, liaahkatelkät, koskelot y. m. tulevat kuville. Kesän kuluessa harjoitetaan sitten järjestelmällistä munaukokoomista, jolloin linnulta ryöstetään niin paljon munia, kuin voidaan ilman että se hylkää pesänsä. Sitten kun poikueet ovat lähteneet pesästä, tulee usein hyvinkin tuottavan untuvan keräämisen aika. Muista elinkeinoista mainittakoon vielä laivanrakennus. Sen loistavin aika on jo ohitse, nykyään lienee se merikulun rinnalla kohoomaan päin. 13

15 14 Kallioperän laatu. Seutu on kallioperältään melkein kokonaan rapakiviryhmään kuuluvia vuorilajeja. Ainoastaan muutamilla äärimmäisillä kareilla lännessä esiintyy vanhempia vuorilajeja. Vaikka eri vuorilajien vaihtelu geneetisessä katsannossa on vähäinen, ansaitsee seutu suurta huomiota rapakivi-vuorilajien rakenteellisen moninaisuuden tähden, sillä täällä ne eivät ole kehitykseltään läheskään niin yksitoikkoisia, kuin vastaavat vuorilajit Etelä-Suomessa. Eri rakenne-toisinnot, joista äärimmäiset ovat hyvinkin erilaisia, liittyvät lukuisten vaihdos-muotojen kautta toisiinsa. Sekä tämän että usein myöskin esiintymisensä kautta näkyvät ne selvästi kuuluvan samaan purkaumissarjaan. Ne voi eroittaa seuraaviin päämuotoihin, joihin vaihdostoisinnot liittyvät. Rap aki vi-vuorila j ej a. Muoto 1. Ahvenan rapakiveä. Tyypillinen ahvenan rapakivi on keskirakeista, porfyyristä vuorilajia, jonka punaisessa perusaineessa näkyy porfyyrisesti eroittuneita, pyöreitä, 0,5 2 stm. suuruisia ortoklaasikiteitä, joita verhoo plagioklaasikuori. Kun ortoklaasilla porfyyrisissä kiteissään on melkein sama punertava väri, kuin ympäröivällä pienirakeisella perusaineella, jota vastoin tuoreessa tilassaan vaaleanvihreä plagioklaasi muuttuu atmosferiilien vaikutuksesta vaaleammaksi, eroittuu jälkimmäinen hyvin selvästi vaaleina renkaina vuoren pinnassa. Ahvenan rapakiven voi helposti eroittaa Etelä-Suomen rapakivestä, jossa on paljon suurempia (2 3 stm. kokoisia) maasälpäpalloja ja välillä oleva aine on jotenkin karkearakeista, ei kirjagraniittista sekoitusta graniitin mineraaleista, joiden joukossa tavallisesti on runsaasti biotiittia. Sen pinnalla näkyy sentähden vaaleampia renkaita, joita ympäröi verrattain karkearakeinen ja tumma mosaiikki, jotavastoin ahvenan rapakivi ortoklaasipallojen ja perusaineen yhdennäköisyyden tähden näyttää

16 yksitoikkoisen punertavalta ainejoukolta, jossa on pieniä valkoisia renkaita. Mikroskooppisesi tutkittaessa huomataan, että ortoklaasi palloissa ei ole puhdasta, vaan läheisesti läpi kasvanut plagiolaasin ja kvartsin kanssa. Jälkimmäistä löytyy usein niin runsaasti, ettei pallojen ulkonäkö paljaalla silmälläkään suuresti eroa ympäröivästä perusaineesta. Renkaissa olevaan plagioklaasiin, joka sammumisesta päättäen on oligoklaasia, on samalla tavalla sekoittunut ortoklaasia ja kvartsia. Palloja ympäröivä hienorakeinen perusaine on suuremmaksi osaksi kirjagraniittisesti yhteenkasvanutta punaista ortoklaasia ja harmaanvalkoista kvartsia. Jälkimmäinen muodostaa pieniä sälöjä, jotka poikkileikkauksessa näyttävät enemmän tai vähemmän selviä kiteen reunapiirteitä ja jotka usein näkyvät olevan samalla tavalla järjestyneet jotenkin suurella pinnalla. Plagioklaasia löytyy ala-arvoisessa määrässä, usein jotenkin hyvin muodostuneina kiteinä, jotka näyttävät syntyneen ennen kuin ortoklaasi perusaineessa. Kiillettä, joka on tummanruskeata biotiittia, ei ole kovin runsaasti ja usein se näyttää kokonaan puuttuvan. Amfiboolia sitävastoin löytyy aina siellä täällä yhteenkerääntyneinä kiteinä. Näissä on joskus kalpeanvihreä pyrokseeni-ydin, joka osaksi on rombinen, osaksi monosymmetrinen ja esiintyy myöskin yksinään. Amfiboolikiteiden sisässä ja niiden läheisyydessä löytyy tavallisesti jotenkin paljon apatiittia, joka useista muista tähän kuuluvista vuorilajeista puuttuu. Paitse näitä aineksia löytyy vielä titaanirauta-malmia mitättömässä määrässä, fluorisälpää siellä täällä sikerökolojen täytteenä, sekä epidoottia myöskin niukasti. Sitäpaitsi on sekä tässä että muissa läheissukuisissa vuorilajeissa huomattu pieniä kiteitä kovasti valoa taittavasta mineraalista, joista toiset ovat optillisesti yksiakselisia ja ominaisuuksiltaan jotenkin samanlaisia kuin sirkkooni, ja toiset taas optillisesti kaksiakselisia eivätkä sovi mihinkään tunnettuun mineraalilajiin, vaikka niiden ominaisuuksista päättäen näyttää luultavalta, että ne kuuluisivat sirkkooni- ja titaanihappojen mineraaliryhmiin. 15

17 16 Mineraalit ovat yleensä jotenkin tuoreita. Ortoklaasi on kumminkin sameata kaoliinintapaisista aineksista ja erittyneistä rautaoksiidihydraateista, joista se saa punaisenruskean värinsä. Plagioklaasi on myöskin enemmän tai vähemmän kaoliiniksi muuttunutta. Biotiitti on usein muuttunut kloriitiksi. Joskus tavataan myöskin muskoviittia vähässä määrässä. Amfibooli on samoin usein muuttunut kloriittisiksi tai serpentiinisiksi aineksiksi. Amfiboolin rapaantuminen on vuorilajin pinnalla useinkin mennyt niin pitkälle, että kiteet ovat kokonaan kadonneet, joten pinta on saanut pienikuoppaisen näön. Ahvenan rapakivi ei ole mikään helposti rapaantuva vuorilaji ja eriää siis siinäkin Etelä-Suomen vuorilajista. Se näkyy päinvastoin olevan harvinaisen kova vastuttamaan atmosferiilien vaikutusta, sillä jäänaikaisen kulutuksen paljastamat ja sileiksi hiomat kalliot ovat tavallisesti melkein kokonaan tuoreita aina pintaan asti. Nimeä rapakivi ei siis voi käsittää alkuperäisessä merkityksessään, vaan ainoastaan rakennekäsitteenä. Sama vastustusvoima atmosferiilien vaikutusta vastaan huomataan myöskin muissa tämän yhteydessä esiintyvissä vuorilajeissa. Mitä on sanottu yksityisistä mineraaleista ahvenan rapakivessä, voidaan harvoilla poikkeuksilla sanoa myöskin muista rakennemuunnoksista, joita nyt rupeemme kuvaamaan. Muoto 2. Rapakivimäistä graniittia. Tämä muoto liittyy hyvin läheisesti edelliseen. Ero on etupäässä siinä, että maasälpäpallot tässä ovat enemmän epäselviä tai puuttuvat kokonaan. Sen sijaan esiintyy usein oligoklaasi, jota on hyvin runsaasti, yksinään porfyyrimäisenä aineksena, muodostaen pieniä, reunapiirteiltään selviä kiteitä, jotka pinnalla esiintyvät rektangulaarisina valkoisina pilkkuina. Tuoreessa murroksessa ja enemmän rapaantuneessa vuorilajissa ei porfyyrimäinen luonne ole kovin selvä, mutta varsinainen kirjagraniittinen rakenne on tässä verrattain harvinainen ja kvartsilla 011 vähemmän selvä kiteen reunapiirre kuin rapakivessä. Amfiboolia löytyy usein runsaasti. Vuorilaji on

18 yleensä jotenkin karkearakeista, paikoittain keskirakeista, jolloin plagioklaasin porfyyrinen muoto esiintyy selvemmin. Muoto 3. Kvartsiporfyyrimäistä rapdkiveä. Tämä melkein suklaanruskea porfyyrinen vuorilaji on hienorakeista tai tiivistä perusainetta, jossa on runsaasti ortoklaasi-, kvartsi- ja oligoklaasi-kiteitä. Ortoklaasia on runsaimmin ja se muodostaa usein parin stm:n pituisia, leikkaukseltaan rektangulaarisia yksilöitä. Välistä se esiintyy myöskin soikeina, pyöristyneinä palloina, joita joskus ympäröi harmaanvihreä oligoklaasirengas. Tavallisesti on niihin sekoittunut paljon kvartsia ja plagioklaasia, niin että ne sen kautta ainoastaan epäselvästi eroovat perusaineesta. Porfyyrinen kvartsi on myöskin hyvin yleistä ja esiintyy soikeina, pyöristyneinä rakeina, joiden läpileikkaus on korkeintaan 1 stm. Porfyyrisesti muodostunutta plagioklaasia on ortoklaasin ja kvartsin rinnalla vähemmän runsaasti. Perusaine on selvästi granofyyristä ja mikroskoopilla katsoessa näkee siinä mitä somimpia sulkamaisia yhteenkasvettumia maasälvästä ja kvartsista. Apatiittia on runsaasti. Muoto 4. Hag an-graniittia. Tämä on keskirakeista, joskus jotenkin karkearakeista punaista graniittia, joka pääasiallisesti on ortoklaasia ja kvartsia. Biotiittia ja amfiboolia löytyy hyvin niukasti. Varsinaista kirjagraniittista ortoklaasin ja kvartsin yhteenkasvamista ei ole, vaan edellinen muodostaa tavallisesti noin 5 mm. kokoisia, reunapiirteiltään enemmän tai vähemmän selviä kiteitä, joiden väliin harmaanvalkoiset, 1 2 mm. kokoiset, pyöristyneet, mutta ei koskaan kokonaan muodottomat kvartsirakeet ovat likistyneet. Kun kaikki ainekset näin muodostavat jotenkin yksilöllisiä rakeita, on vuorilajilla omituinen rakeinen ulkonäkö. Muoto 5. Ahvenan-graniittia. Tämä on hienorakeista, joskus keskirakeista, ruskeata tai vaaleanpunaista, usein melkein tiilinpunaista graniittia. Siinä 2 17

19 18 huomaa usein hyvin selvän granofyyrirakenteen. Löytyy kuitenkin lajimuunnoksia, jotka lähenevät oikeita graniitteja, vaikka kvartsilla kaikissa tapauksissa on hyvin selvä kiteen reunapiirre eikä se koskaan tule muodottomaksi sementiksi muiden aineksien välillä. Se vaihtuu myöskin rapakiveksi siten, että se joskus sisältää tyypillisiä oligoklaasi-rengasten ympäröimiä rapakivipalloja. Usein ovat myöskin pienet kvartsi- ja plagioklaasikiteet porfyyrisesti erinneet. Mineraalikokoomus on sama kuin edellisissä muodoissa. Plagioklaasia löytyy kuitenkin runsaammin kuin missään näistä. Niukasti esiintyvistä tummista mineraaleista 011 biotiitti tavallisempaa kuin amfibooli. Tämä graniittilaji liittyy sekä rakenteensa että esiintymisensä suhteen ulkona luonnossa läheisesti seuraavaan muotoon. Muoto 6. Ahvenan-granofyyriä. Tämä on keski- tai hienorakeista vuorilajia ja on pääasiallisesti ortoklaasia ja kvartsia. Nämä ovat, niinkuin jo paljaalla silmälläkin voi huomata, kirjagraniittisesti yhteen kasvaneet. Mikroskoopilla tutkittaessa nähdään, että kvartsi tavallisesti muodostaa maasälvän keskellä pieniä sälöjä, joiden poikkileikkauksessa usein huomaa triangulaarisen reunapiirteen. Yhdessä maasälvän kanssa muodostaa se epäselvästi rosettimaisia tai enemmän tai vähemmän kauniisti sulkamaisia yhtymiä. Paitsi tätä ortoklaasin ja kvartsin hienorakeista yhtymistä löytyy näistä mineraaleista myöskin vähän karkeampia rakeita, jotka ovat niin jakaantuneet, että ne muodostavat ikäänkuin niukan liiteaineen siellä täällä mikropegmatiittisten osien välissä. Karkeampi- ja hienompirakeisten osien erinäköisyys antaa vuorilajille luonteenomaisen, vaikka heikosti esiintyvän pilkullisen näön. Että nämä karkeammat osat, ovat viimeksi kiteytyneet, näkyy siitä, että sikeröt aina ovat juuri niiden sisässä. Vuorilajissa on usein erittäin runsaasti sikerökoloja, niin että se joskus saa melkein huokoisen näön. Sikerökoloihin pistää kvartsi- ja ortoklaasikiteiden kärkiä. Ortoklaasin kanssa järjestyksessä yhteenkasvaneena löy-

20 tyy tavallisesti albiittia, joka ohuena päällyksenä peittää kliinopinakoiidin edellisessä. Ortoklaasia ja kvartsia löytyy myöskin siellä täällä yksinäisinä kiteinä, joita silloin melkein aina ympäröi kapea kiehkura erittäin hienorakeista mikropegmatiittia. Kvartsi muodostaa tässä muodossa reunapiirteiltään selviä, vaikka pieniä kiderakeita. Plagioklaasi, joka edellisissä muodoissa on jotenkin yleistä, puuttuu tässä melkein kokonaan. Kaikki nyt kuvatut eri lajit ovat täydellisesti massamaisia vuorilajia, joissa ei ole merkkiäkään rinnakkaisrakenteesta eikä mitään muutakaan jälkeä regionaalimetamorfisista vaikutuksista. 19 Eri muotojen esiintyminen luonnossa. Nyt kuvatut eri vuorilajitoisinnot ovat luonnossa osaksi vaihdosten kautta liittyneet toisiinsa, osaksi selvästi rajoitetut. Laajimmalle on levinnyt varsinainen ahvenan-rapakivi, joka erittäinkin karttalehden itäisessä puoliskossa muodostaa päämassan vuoriperässä. Sitä löytyy näet eteläisessä ja suurimmassa osassa Saltvikiä ja siihen kuuluvassa saaristossa sekä siinä osassa Sundia, joka ulottuu karttalehden rajojen sisäpuolelle. Tämä vuorilaji on myöskin ominaista Kaakkois-ja Pohjois-Finströmille, sekä suurimmalle osalle Getaa ja rajalla olevalle osalle Hammarlandia. Sitäpaitsi löytyy sitä pienemmissä määrissä Finströmin muissa osissa (Brantbölevuori), Hammarlandissa (Berghamnin niemi), Luoteis-Ekkerössä j. n. e. Ahvenan-rapakiven jälkeen on rapakivimäinen graniitti laajimmalle levinnyt. Sitä tavataan varsinkin alueen keski- ja länsiosissa; melkein koko Ekkerö ja Hammarland sekä Finströmin etelä- ja keski-osat saavat siitä ominaisen luonteensa. Ekkerössä ei kuitenkaan löydy sitä enimmin luonteenomaista muotoa, joka tunnetaan porfyyrisistä plagioklaaseista, vaan erästä vuorilajia, joka on lähempänä rapakiveä, josta se eriää pääasiallisesti siinä, että porfyyriset ortoklaasipallot ovat niin täynnä muita

21 20 mineraaleja, että ne ainoastaan epäselvästi eroittuvat ainejoukosta. Sitäpaitsi tavataan sitä pienemmissä joukoissa useissa paikoin alueen itäpuoliskolla, n. k. Daglösan, Pättbölen ja Tjudön kylissä; Saggön saarilla Pohjois-Saltvikissa sekä Gröndalin lammen läheisyydessä Pohjois-Getassa. Niinkuin ennen on mainittu on tämä muoto joka paikassa mitä läheisimmässä yhteydessä ahvenan-rapakiven kanssa. Täysin selviä rajoja ei niiden välillä yleensä ole huomattu, vaan ne ovat kaikkialla liittyneet toisiinsa vähitellen tapahtuvien vaihdosten kautta. Vaihdos tapahtuu siten, että ortoklaasi rapakivessä osaksi vähenee, osaksi kadottaa pyöreän muotonsa ja ympäröivän oligoklaasirenkaan ja muodostaa siihen sijaan pyöristyneitä tai särmäisiä yksilöitä. Oligoklaasi taas alkaa, varsinkin lähempänä rapakiveä, esiintyä pienempinä, porfyyrisesti erinneinä, neliskulmaisina kiteinä, jotka usein ovat runsaasti hyöstetyt kvartsilla. Samalla kun rapakivirakenne vähenee, tulee rakeisuus vähän karkeammaksi, mutta samalla tasaisemmaksi. Sen ohessa on useissa paikoin (n. k. Tobölen kylässä olevan kasalahden itäpuolella Saltvikissa, Lindesholmassa ja Brantbölevuoressa Finströmissä) huomattu kvartsin esiintyvän yhä selvemmin sekä myöskin taipumusta sikerömuodostukseen. Nämä vaihdokset tapahtuvat osaksi hyvin nopeasti, niin että vaihdos on täydellinen metrin päässä rajasta, joka silloin on jotenkin selvä, osaksi tapahtuvat ne vähitellen, niin ett'ei voi sanoa, missä yksi vuorilaji loppuu ja toinen alkaa. Niitä huomaa melkein joka paikassa, missä nämä molemmat muodot koskevat toisiinsa. Niinpä löytyy hyviä esimerkkiä tästä pitkin koko Toböle Pättböle-alueen rajoja, varsinkin länsipuolella; samoin Saggössä, Itä-Getassa, Bastössä, Snäkkössä, Strömman kylässä Hammarlandissa y. m. paikoissa. Mutta ei ainoastaan näistä vuorilajeista muodostuneitten, suurempien alueiden rajoilla, vaan niiden sisässäkin huomataan usein vaihdoksia. Molemmat näinä muodot tavataan nimittäin usein sekaantuneina toisiinsa aivan pienillä aloilla. Siten voi vuoressa, joka melkein kokonaan on rapakivimäistä graniittia,

22 aivan äkkiarvaamatta tavata pienempiä osia, joilla on selvä rapakivirakenne, ja silloin tavallisesti näkee äsken mainittuja vaihdoksia. Semmoisia paikkoja 011 esim. huomattu useissa paikoin Finström'issä, Långbergs öd an luona Saltvikissa, Gretassa, sekä Hammarlandissa Mörbyn, Fågelön, Svartön ja Bovikin luona. Ekkerössä ne ovat vähemmän yleisiä. Kvartsiporfyyrimäistä rapakiveä löytyy ainoastaan muutamilla pienillä kallioilla, Flyttjoilla ja Långbådalla ulkona Ahvenanmeressä. Se näyttää myöskin vaihtuvan ahvenan-rapakiveksi, sillä perusaineen rakenne, joka Långbådassa on hienorakeinen tai tiivis, on Flyttjoilla enemmän keskirakeinen, jonka ohessa oligoklaasikehän ympäröimiä ortoklaasierittymiä on runsaammin. Nyt kuvatun vuorilajin ja karkeampirakeisten porfyyristen rapakivitoisintojen välisenä'vaihtomuotona voi myöskin pitää Angelskärissä ja sen läheisissä saarissa Ekkerössä olevaa vuorilajia, jossa pyöreitä kvartsirakeita esiintyy porfyyrisinä aineksina, vaikka vuorilajia muuten voi pitää rapakivimäisenä graniittina. Rakenteeltaan hyvin tämän seudun kvartsiporfyyrimäisen rapakiven kaltainen on eräs vähän porfyyrinen, tiivis, melkein felsiittinen juonivuorilaji, joka Koppskärsklubbissa alueen koillisessa saaristossa lävistää rapakivimäistä graniittia. Porfyyriset osat ovat pääasiallisesti pieniä kvarsti- ja maasälpärakeita. Eri rakennetoisinnoista näyttää hag an-graniitti esiintyvän hyvin itsenäisenä, sillä sitä tavataan etupäässä selvästi rajoitetuissa massiiveissa. Laajimmalle levinneenä esiintyy se Hagan kartanon ympäristössä Saltvikissa, jossa se muodostaa monta neliökilometriä laajan alueen. Sitä löytyy vielä siellä täällä karttalehden piirissä, n. k. Bolstaholman läheisyydessä Getassa, Strömsvikin kartanon luona Finströmissä ja Vänskärissä Ekkerössä. Kun edelliset muodot yleensä esiintyvät usein hyvinkin mahtavina vuorina, muodostaa hagan-graniitti ainoastaan matalia törmiä ja kallioita. Kosketus tämän toisinnon ja viereisten vuorilajien välillä on enimmäkseen jyrkkä, varsinkin Hagan alueen rajoilla. Muissa paikoin huomataan joskus vaihdoksia rapakivimäiseksi graniitiksi. Lähempänä rajaa enenee plagio- 21

23 22 klaasi, maasälvät tulevat suuremmiksi ja kvartsi kadottaa osittain selvän kide-reunapiirteensä. Nämä vaihdokset tapahtuvat enimmäkseen hitaasti ja niitä voi hyvin tutkia Strömvikin kartanon läheisyydessä. Samoin kuin varsinainen rapakivi ja rapakivimäinen graniitti, osaksi myöskin kvartsiporfyyrimäinen rapakivi kaikkialla ovat vaihdosten kautta liitetyt toisiinsa, samoin esiintyvät myöskin ahvenan-graniitti ja ahvenan-granofyyri kaikkialla mitä likeisimmässä yhteydessä keskenään, mutta ovat sitävastaan jyrkästi eroitetut edellisistä. Näistä tavataan Ahvenan-granofyyriä ainoastaan pienemmissä osissa, tavallisesti niiden alueiden rajoilla, joissa enemmän graniittinen rakenne on vallitsevana. Tärkein löytö on tavattu alueen itäisimmässä osassa siellä esiintyvän hienorakeisen graniitti-massiivin rajoilla, varsinkin Långbergsödan kylässä. Rakenne on täällä yleensä mitä tyypillisin. Muutamin paikoin, esim. 1,5 kilom. Långbergsödan kylästä pohjoiseen, käy se kuitenkin enemmän graniittiseksi ja vaihtuu myöskin keskirakeiseksi ahvenan-graniitiksi. Muissa paikoissa taas on sikerörakenne voitolla. Ympäröivien vuorilajien rajoilla on monin paikoin huomattu rakenteellisia vaihdoksia näissä. Niinpä vaihtuu granofyyri Långbergissä Långbergsödan kylässä rapakiveksi siten, että siihen ilmestyy rapakivipalloja. Alussa on palloja harvassa, mutta likempänä rajaa ne tulevat lukuisemmiksi. Monin paikoin löytyy kuitenkin jyrkät rajat; niin esim. Vestanträskin koillispäässä Saltvikissa, jossa granofyyri koskettaa rapakivimäistä graniittia, vaikka niiden välillä useissa muissa paikoin tavataan vaihdoksia. Rakeisuus tulee karkeammaksi ja porfyyrisesti erinnyttä oligoklaasia alkaa ilmaantua. Saltasbergissä Svartsmaran kylässä Finströmin pitäjässä löytyy selviä juonimuodostuksia, joilla 011 jyrkät kosketukset, mutta myöskin osia, jotka ilman huomattavaa rajaa ikäänkuin yhtyvät ympäröivään rapakivimäiseen graniittiin. Sama seikka huomataan Hammarlandissa Skarpnåten kylän pohjoispuolella olevissa vuorissa, missä granofyyrissä runsassikeröiset osat vaihtelevat

24 hienorakeisten, enemmän graniittisten osien kanssa; samoin Hammarlandin ja Ekkerön välisen salmen saarissa, sekä myöskin muutamissa paikoin viimeksi mainitun maan itärannalla. Hagan kartanon läheisyydessä taas vaihtuu ahvenan-granofyyri ilman jyrkkiä rajoja siellä esiintyvään hagan-graniittiin. Kaikesta päättäen on siis ahvenan-granofyyri yleensä ainoastaan paikallinen rakennemuoto, joka pääasiallisesti esiintyy lähempänä eri vuorilajitoisintojen rajoja. Ahvenan-graniitti esiintyy kolmella eri tavalla: milloin suurempina massiivina tai pienempinä osina kahden ensimmäisen muodon alueella, milloin juonina lävistäen muita muotoja, milloin murtokappaleina niissä. Laajimmalle on ahvenan-graniitti levinnyt alueen itäosassa, jossa se Längbergsödan ja Tobölen kylien välillä peittää 8 tai 9 neliökilometrin alan. Tällä graniittialueella on myöskin alueen korkein vuori, Orrdalsklint. Missä ahvenan-graniitti ei vaihdu granofyyriksi, siellä se joko jyrkästi ja selvästi koskettaa ympäröivää vuorilajia tai vaihtuu siksi. Aluksi huomataan silloin joukko jotenkin harvassa olevia, pieniä, enimmäkseen neliskulmaisia oligoklaasiyksilöitä, jotka rapaantumisesta syntyneellä harmaanvalkoisella värillään antavat hienorakeiselle graniitille saman valkopilkkuisen ulkonäön, joka on omituinen rapakivimäiselle graniitille. Joku ortoldaasikide löytyy siellä täällä muiden aineksien seassa. Kuta likemmäksi rajaa tullaan, sitä runsaammaksi käy ortoklaasi ja siihen sijaan, että sen muodot ennen usein ovat kulmikkaita, muodostaa se nyt yhä runsaammin pyöreitä, oligoklaasikuoren ympäröimiä palloja. Perusaine on kumminkin vielä hienorakeista, mutta vähitellen muuttuu sekin keski- tai karkearakeiseksi eikä vuorilaji enää missään eriä rapakivestä. Tämä vaihdos tapahtuu joskus muutaman metrin matkalla, useammin kuitenkin paljon nopeammin. Kuva 2, taulu I koettaa kuvata tämmöistä vaihdosta. Heti kosketuksen vieressä on hienorakeisessa graniitissa muutamia hyvin muodostuneita ortoklaasipalloja ja amfiboolikokoja. 23

25 24 Mainittuja vaihdoksia 011 paitsi Tobölen massiivissa tavattu useimmissa paikoissa, missä eri muodot kohtaavat toisiansa. Erittäin selvästi huomaa niitä Lökössä Getan ja Hammarlandin rajalla. Muista paikoista mainittakoon Saggö, suuret rapakivimassiivit Finströmin kirkon ja Grelsbyn välillä, Brantbölevuoren pohjoispää (Finströmin kirkon länsipuolella), useat saaret Getan saaristossa j. n. e. Mainituissa paikoissa käy alivenan-graniitti etupäässä kosketuksessa porfyyriseksi, mutta löytyy myöskin useita tapauksia, jolloin sillä kokonaisuudessaan on tämä rakenne. Se eriää silloin rapakivestä ainoastaan siinä, että perusaine on hienorakeista ja pallot harvassa, sekä myöskin siinä, että sekä plagioklaasi että kvartsi esiintyvät porfyyrisesti muodostuneina. Edellinen on silloin tavallisesti jotenkin tuore aina pintaan asti. Tavallisimmin esiintyy kuitenkin ahvenan-rapakivi juonina. Semmoisia löytyy alueella melkein joka vuoressa, kaikissa eri rakennetoisinnoissa, paitsi kvartsiporfyyrimäisessä rapakivessä ja ahvenan-granofyyrissä. Näiden juonien leveys vaihtelee muutaman metrin ja parin sentimetrin välillä. Pituus on hyvin vaihteleva, samoin suunta. Viimeksi mainittu on kuitenkin useissa paikoin jotenkin sama, kuin seudun yleiset rakoilemissuunnat. Niinpä on alueen itäosassa P.-Ko:nen tai Ko:nen suunta hyvin yleinen. Apofyysit ovat hyvin tavallisia; esim. Tobölen pohjoispuolella olevassa massiivissa tavataan niitä runsaasti. Muutamissa näistä juonista on rakenne lähinnä kosketusta hiukan hienorakeisempi, kuin juonen pääosassa. Välistä näyttää siltä, kuin olisi juoni muodostunut kahdessa asteessa. Kuva 1, Taulussa I kuvaa erästä semmoista juonimuodostusta, joka tavataan Hammarlandissa noin kilometrin päässä Bovikista pohjoiseen. Siinä näyttää siltä, kuin olisi keskimmäinen osa jähmettynyt ensiksi ja juonen rako sitten levinnyt kummallekin puolelle, jolloin taas näihin välipaikkoihin tunkeutunut tahdas on jähmettynyt hienorakeiseksi graniitiksi. Rajat ahvenan-graniitin ja ympäröivän vuorilajin välillä ovat milloin jyrkät ja selvät, milloin epämääräiset. Edellinen on tavallista silloin, kun suunta on sama kuin rakoilemissuunta

26 (Kuv. 5 taulu II). Jälkimmäisessä tapauksessa on juonimuodostus tavallisesti hyvin kiemurteleva, graniitin hienorakeinen aine ikäänkuin tunkee tai sekaantuu rajoilla ympäröivään vuorilajiin, ja useimmiten ovat ortoklaasipallot silloin kokonaisia eikä juonen leikkaamia. Kuv. 4 taul. II kuvaa semmoista juonta Tullarössä Bergön saaristossa. Rajat ovat pykäleiset ja epämääräiset. Juonen keskellä on eräs murtokappaleen tapainen osa sekä useampia pienempiä kimpaleita ympäröivästä vuorilajista. Maasälpä ei ole missään näissä särmistään poikkileikattu, vaan jokainen kvartsin kanssa läpikasvanut ortoklaasikide on rajoillakin täydellisesti muodostunut. Sekä hienorakeisen graniitin että ympäröivän rapakivimäisen graniitin läpi käy toinen kapea graniittijuoni, joka rakenteeltaan on enemmän pääaineen kuin nuoremman juonen aineen kaltainen. Edellisessä se katookin toisessa päässä ilman jyrkkää rajaa. Rakenne näissä juonissa on yleensä tasaisesti hienorakeinen. Muutamin paikoin huomaa kuitenkin, niinkuin ennen on mainittu, että juoni lähempänä kosketusta on tiiviimpi, kuin keskellä. Kuv. 3 taul. I koettaa kuvata semmoista tapausta. Useissa paikoin on huomattu juonen pituussuunnan kanssa yhdensuuntainen vyöhykemäinen järjestely eri rakennetoisinnoista. Finströmissä Svartsmaran kylän eteläpuolella tavattiin tämmöinen juoni. Lähinnä kosketuksia sekä juonen keskellä käy kapea juova jotenkin hyvin kiteytynyttä maasälpä-kvartsia, jossa mineraalit tulevat parin millimetrin kokoisiksi, jotavastoin juonimuodostuksen muu osa on hyvin hienorakeista. Juonesta lähtee päähän päin kapeneva apofyysi, joka on niin samannäköinen kuin ympäröivä rapakivimäinen graniitti, että se vaan epäselvästi eroittuu siitä. Samanlainen vyöhykerakenne huomattiin myöskin Tobölen massiivin etelärajalla vähän matkaa Nötvikistä pohjoiseen päin. Lähinnä rapakiveä vastaan olevaa kosketusta on graniitissa joukko rajan kanssa yhdensuuntaisia kapeita vyöhykkeitä, joiden rakenne vaihtelee. Ne ovat milloin hienompi, milloin karkeampi rakeisia ja myöskin mineraalin laadussa huomataan muutamia, vaikka tosin pieniä toisintoja, jotka antavat niille milloin vaaleamman, 25

27 26 milloin tummemman värin. Lähinnä rajaa olevassa noin 3 stin:in levyisessä vyöhykkeessä on runsaasti pieniä sikerökoloja. Edellä kerrotut usein tavattavat rakenteelliset vaihdokset ahvenan-graniitin ja rapakiven pääaineen välillä sekä suhteet niiden keskinäisissä kosketuksissa todistavat kyllin selvästi, että hienorakeisen graniitin, vaikka se pääasiassa onkin myöhäisempi, kuin suuremmissa joukoissa esiintyvä vuorilaji, on täytynyt saada alkunsa samasta tahtaasta kuin tämäkin. Sen on täytynyt muodostua tahtaan viimeksi ilmestyneistä osista, kun tahdas on tunkeutunut rakoilemisen kautta (joka osaksi ehkä on tapahtunut itse jähmettymisen aikana) muodostuneisiin rakoihin ja onteloihin ja muuttuneiden olosuhteiden vaikutuksesta jähmettynyt vähän erilaiseen muotoon, kuin itse pääaine. Paras todistus rapakiven ja hienorakeisen graniitin välisestä yhteydestä on eräs Finströmissä, Brantbölevuoren pohjoisrinteessä oleva juoni. Tämä juoni on matalassa kalliossa erään jyrkän vuoriseinän pohjoispuolella vähän matkaa kaakkoiseen päin kaakkoisimmasta siellä olevasta mökistä. Pieni polku vie sen ylitse. Kuv. 7 taul. III koettaa selvittää tätä seikkaa. Ympäröivä vuorilaji on vaaleanruskeata, jotenkin tyypillistä ahvenan-rapakiveä. Juoni on keskimäärin noin 20 stm. leveä ja sen täyttää osaksi hienorakeinen, tyypillinen ahvenan-rapakivi, osaksi eräs rapakivilaji, joka selvästi eroaa ympäröivästä rapakivestä, vaikka se on melkein saman näköinen. Juonessa olevassa rapakivessä on runsaasti amfiboolia ja ortoklaasipallot ovat hyvin lähetysten sekä varsinkin siinä, missä vuorilaji vaihtuu ahvenan-rapakiveksi, hyvin pyöristyneet. Raja juonen ja ympäröivän vuorilajin välillä on aina a:han asti (pohjoisesta päin) hyvin varma, sitten vähemmän selvä; b:n kohdalla se melkein yhtyy ympäröivään rapakiveen. Hienorakeinen graniitti ja rapakivi juonessa vaihtuvat ilman määrättyä rajaa toisiinsa. Ennen on jo mainittu, että ahvenan-graniittia myöskin on tavattu murtolohkareina varsinaisissa rapakivimuodoissa. Se on kuitenkin hyvin harvinaista. Labbnäsin luona olevassa rapakivessä, joka ei kumminkaan ole aivan tyypillistä, koska palloilta

28 usein puuttuu luonteenomainen oligoklaasirengas, löytyy joukko pyöristyneitä osia ahvenan-graniittia. Tämä on osittain höystetty harvaan hajaantuneilla ortoklaasipalloilla, eivätkä sen rajat ole erittäin jyrkät. Strömsvikin kartanon ympärillä olevassa rapakivimäisessä graniitissa on näillä pyöristyneillä osilla jyrkemmät rajat, joten ne täällä ovat enemmän murtokappaleiden kaltaisia kuin edellisissä paikoissa. Hienorakeisen graniitin rakenne on näissä osissa joskus hiukan karkeampi rakeinen kuin keskellä. Eräässä irtonaisessa kivessä Hockbölestä Gretassa tavattiin pieni mykiömäinen, 7 stm. pitkä, 2,5 stm. leveä murtokappale hieno- ja keskirakeista graniittia, jota, samoin kuin rapakivipalloja, ympäröi kapea oligoklaasijuova. Tämä juova on rapaantumaton ja jotenkin epäselvä. Tämä osoittaa selvästi, että hienorakeinen graniitti on muutamissa tapauksissa ollut muodostuneena aikaisemmin kuin rapakivessä olevia ortoklaasipalloja ympäröivän plagioklaasin irtaantuminen alkoi. Kaikissa eri tapauksissa ei voine päättää, ovatko nämä löydöt pidettävät murtokappaleina aikaisemmin jähmettyneistä osista tai ovatko ne kiteytyneet tahtaasta. Jälkimmäinen selitys sopinee viimeksi mainittuihin tapauksiin. Eräässä pienessä kalliossa noin l / 2 kilom. Svartsmaran kylästä kaakkoiseen tavattiin kuitenkin rapakivimäisessä graniitissa oikea murtokappale ahvenan-graniittia (katso kuv. 6 taul. II). Murtokappale on 31 stm. pitkä, 21 stm. leveä sekä hyvin pyöristynyt ja jyrkkärajainen. Sen läpi käy kapea, runsaasti maasälpää sisältävä graniittijuoni, jonka ympäröivä graniitti äkkiä katkaisee ja joka siis selvästi on muodostunut ennen kuin murtokappale on tullut suljetuksi siihen ainejoukkoon, joka sitä nyt ympäröi. Täällä löytyy siis kolme ikänsä puolesta erilaista kiteytymismuotoa samasta tahtaasta. Sivulla 24 mainittu juonimuodostus, jossa hienorakeisen grauiittijuonen katkaisee toinen, jonka aine rakenteeltaan on enemmän ympäröivän vuorilajin kaltaista, on myöskin todistus siitä, että rapakiven tahtaan kiteytyminen on tapahtunut useammissa eri jaksoissa. 27

29 28 Yleensä ei voine usein saada parempaa tilaisuutta tarkastaa kiteytymisilmiöitä suuressa tahdasjoukossa, semmoisina kuin ne ilmaantuvat siinä muodostuneina eri rakennemuotoina, kuin juuri rapakivi-vuorilajeissa Ahvenanmaalla, missä sileät, jään kiilloittamat kalliot ovat tarjona tutkijalle. Enin huomiota herättää näissä vuorilajeissa se seikka, ettei niissä, niinkuin jo mainittiin, päinvastoin kuin meidän muissa eruptiivisissa vuorilajeissamme, ole jälkeäkään regionaali-metamorfisista vaikutuksista ja että siis kaikki ne ilmiöt, jotka täällä tapaamme, ovat pidettävät primäärisinä, s. o. itse vuorilajin jähmettyessä syntyneinä. Ja me olemme myöskin vakuutetut siitä, ettei kukaan, joka pitemmäksi ajaksi antautuu tutkimaan näitä vuorilajeja luonnossa, voi olla tulematta samoihin johtopäätöksiin kuin mekin siinä, että kaikkien eri rakennetoisintojen on otaksuttava muodostuneen saman purkausjakson aikana ja siis syntyneen samasta tahtaasta. Rukoilemisia ja raontäytteitä. Kiinteä vuoriperä Ahvenanmaalla on joka paikassa täynnä rakoja ja halkeamia. Rakoilemiset käyvät, niinkuin jo 011 mainittu, suurimmaksi osaksi samassa suunnassa kuin rantapiirteet. Tavallisimmat rakoilemissuunnat ovat P E: nen tai melkein vielä useammin PKo ELo:nen ja I Lä:nen. Edellisistä ovat suunnat P 23 0 I *) ja P 8 0 I erittäin yleiset. Jälkimmäinen suunta vaihtelee suuntien P 67 0 Lä ja I Lä tai P 87 0 I välillä. Vähemmän yleisiä ovat Konien ja Lä:nen suunta, joita tavataan enemmän alueen länsiosassa. Esimerkkinä jotenkin selvistä, vuoriperän rakoilemisen kautta syntyneistä hautalaskeumista mainittakoon pieni Kvarnsjö, joka 011 Saltvikissa, pari kilom. Långbergsödan kylästä pohjoiseen. Järvi on keskellä kookasta rapakivimassiiviä. Sen rantoina 011 kaikilla puolilla jyrkät vuoret, jotka keskenään melkein muodos- *) Kompassin poikkeus on otaksuttu olevan 7 0 länteen.