AmisKOODI. AmisKOODI tarjoaa keskustelujen pohjaksi tehtäväkokonaisuuksia sovellettavaksi opintojen eri vaiheisiin aiheina

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "AmisKOODI. AmisKOODI tarjoaa keskustelujen pohjaksi tehtäväkokonaisuuksia sovellettavaksi opintojen eri vaiheisiin aiheina"

Transkriptio

1 OPETTAJALLE Työelämä odottaa ammattiin valmistuvilta nuorilta ammattiosaamisen lisäksi yleisiä työelämätaitoja, jotka auttavat toimimaan kehittyvässä työelämässä. Työelämätaitoja, kuten vuorovaikutus- ja yhteistyötä, ongelmaratkaisua sekä työelämän toimintatapoja opiskellaan koko opintojen ajan liitettynä eri oppiaineisiin. Näiden taitojen lisäksi opiskelijat toivovat riittävästi aikaa opintoihin perehtymiseen, omaan alaan tutustumiseen sekä tulevien työllistymisnäkymien tarkastelemiseen. AmisKOODI tehtäväkirjan aiheet on koottu opiskelijoilta, opettajilta ja työelämän edustajilta. Tehtäväkirjan tarkoituksena on tarjota opettajille ja opiskelijoille väline, jonka avulla perehtyä ja käsitellä omia opintoja, ammattialaa, työelämän toimintatapoja sekä työllistymismahdollisuuksia. AmisKOODI tarjoaa keskustelujen pohjaksi tehtäväkokonaisuuksia sovellettavaksi opintojen eri vaiheisiin aiheina omaan alaan perehtyminen työpaikan toimintatavat pulmatilanteet työllistymismahdollisuudet

2 PerusKOODI Omaan alaan perehtyminen Osion tavoitteena on tarkastella tulevaa ammattia ja sen tehtäviä. Alustuksen voi pitää opettaja tai opiskelija ja siinä voidaan hyödyntää esim. video- tai lehtimateriaaleja. Yksilötehtävän tarkoituksena on johdattaa ajatukset aiheeseen, mikä auttaa ryhmätehtävään siirtymistä. Ohjeista opiskelijat piirtämään tikkutyttö/ ukko tai käyttämään miellekarttaa Pyydä opiskelijoita kirjaamaan mielikuviaan tulevasta ammatistaan. Ryhmätehtävän tarkoituksena on tulevaan ammattiin liittyvien ajatusten jakaminen muiden kanssa. Jaa opiskelijat pienryhmiin. Pyydä opiskelijoita täydentämään miellekarttaan tulevan ammattiin liittyvillä tehtävillä ja asioilla. Pyydä ryhmiä esittelemään muille omat karttansa. Yhteiskeskustelun tarkoituksena on käsitellä aihetta yhdessä. Laittakaa miellekartat kaikkien nähtäväksi taululle t. seinälle. Aihetta käsitellään opettajan johdolla miellekarttoja hyödyntäen. Opettajana voit täydentää opiskelijoiden tuotoksia ja tarvittaessa korjata virheellisiä käsityksiä. Miellekarttoihin voidaan palata myöhemmin, esim. 1. vuoden lopussa, jolloin voidaan katsoa, ovatko opiskelijoiden käsitykset omasta alasta muuttuneet, onko tullut jotain lisää tai jäänyt pois. Tuntipohja käy sellaisenaan myös muihin PerusKOODIn tuntiaiheisiin. Oman alan työtehtävät

3 TOPKOODI Oman oppimisen tarkastelu TOP-jakson jälkeen Osion tavoitteena on vahvistaa sitä mitä on opittu ja mikä sujuu sekä käsitellä työssäoppimiseen liittyviä epäselvyyksiä ja mahdollisia ongelmakohtia. Alustuksen voi pitää opettaja tai opiskelija ja siinä voidaan hyödyntää jonkun opiskelijan omia TOP-kokemuksia. Yksilötehtävän tarkoituksena on palauttaa mieleen TOP-jakson kokemuksia sekä tehdä näkyväksi opittuja taitoja. Ohjeista opiskelijat kirjaamaan vastaukset yksilötehtävän kysymyksiin. Ryhmätehtävän tarkoituksena on vaihtaa kokemuksia ja lisätä ymmärrystä erilaisten työpaikkojen toimintatavoista. Jaa opiskelijat pienryhmiin. Pyydä heitä kertomaan toisilleen asioita, jotka ovat jääneet mietityttämään tai epäselviksi. Yhteiskeskustelun tarkoituksena on tehdä näkyväksi TOP-jaksolla opittuja taitoja sekä jakaa erilaisia oppimiskokemuksia. Opiskelijoiden on tärkeä saada jakaa kokemuksiaan myös ohjatusti. Opettaja toimii ohjaajana mahdollisissa epäselvyyttä aiheuttavissa tilanteissa ja auttaa opiskelijoita hyödyntämään kokemuksiaan seuraavaa työssäoppimisjaksoa varten. Turvallisuus- ja toimintakykytaidot Ammattietiikka

4 PulmaKOODI Miten Pulmien Kanssa Kannattaa Toimia Osion tavoitteena on tehdä näkyväksi pulmien merkitys oppimisessa sekä kannustaa opiskelijoita pulmien käsittelyyn yhdessä muiden kanssa. Alustuksen voi pitää opettaja tai opiskelija ja siinä voidaan hyödyntää TOP-jaksolla ilmennyttä pulmaa. Yksilötehtävän tarkoituksena on johdattaa ajatukset pulmiin ja niiden merkitykseen oppimisessa. Ohjaa opiskelijat tarkastelemaan aiemmin laadittua listaa Pienistä, Kohtalaisista ja Järeistä pulmista. Ryhmätehtävän tarkoituksena on pohtia mitä erilaiset suhtautumistavat pulmiin tuottavat. Jaa opiskelijat ryhmiin ja anna jokaiselle ryhmälle oma pulma-alue keskusteltavaksi. Ohjaa ryhmät pohtimaan minkälainen suhtautumistapa edistää pulmien käsittelyä. Pyydä ryhmiä kirjaamaan pulmien käsittelyä edistäviä asioita paperille ja esittelemään muille ryhmille. Yhteiskeskustelun tarkoituksena on miettiä kenen kanssa erilaisia pulmia voi jakaa. Kootaan pulmat pulma kerrallaan, keskustellaan niistä ja pohditaan erilaisia suhtautumistapoja niihin opettajajohtoisesti koko ryhmän kesken. Kompastuminen on oppimista, ylösnousu on kehittymistä! Suhtautumistavat pulmiin ja pulmien ratkaisutavat Ammattietiikka Turvallisuus- ja toimintakykytaidot

5 Tee miellekartta Minkälaisia mielikuvia sinulla on tulevasta ammatistasi? Lisää tekstikehyksiä tarvittaessa. Minun ammattini

Tehtäväkirja ryhmänohjaajien ja TOP-jaksoja ohjaavien opettajien tunneille opintojen eri vaiheissa.

Tehtäväkirja ryhmänohjaajien ja TOP-jaksoja ohjaavien opettajien tunneille opintojen eri vaiheissa. Tehtäväkirja ryhmänohjaajien ja TOP-jaksoja ohjaavien opettajien tunneille opintojen eri vaiheissa. Sisältää tehtäviä seuraavista aiheista: PerusKOODI Oma ala ja opiskelu Omaan alaan perehtyminen Millaista

Lisätiedot

TEEMAHAASTATTELU / TYÖNANTAJA. Yleistä oppilaitosyhteistyöstä

TEEMAHAASTATTELU / TYÖNANTAJA. Yleistä oppilaitosyhteistyöstä TEEMAHAASTATTELU / TYÖNANTAJA Yleistä oppilaitosyhteistyöstä - Kokemukset oppilaitosyhteistyöstä - Yhteistyön muodot - Työssäoppimisjaksojen mahdollistaminen - Työssäoppimisjaksoon valmistautuminen työpaikalla

Lisätiedot

Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu

Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Työssäoppiminen ammatillisessa peruskoulutuksessa Kaikissa toisen asteen

Lisätiedot

Työssäoppimisen (TOP) palaute 2014-2015

Työssäoppimisen (TOP) palaute 2014-2015 Työssäoppimisen (TOP) palaute 2014-2015 TOP palaute Työssäoppimisesta palautetta antoi yhteensä 431 opiskelijaa ja 16 työpaikkaohjaajaa Kokonaisarvio työssäoppimisesta asteikolla 1-5: opiskelijat 4,19

Lisätiedot

OPAS- TUSTA Työpaikoille. Ammattiosaamisen näyttöjen arviointi

OPAS- TUSTA Työpaikoille. Ammattiosaamisen näyttöjen arviointi OPAS- TUSTA Työpaikoille Ammattiosaamisen näyttöjen arviointi MITÄ OVAT AMMATTI- OSAAMISEN NÄYTÖT koulutuksen järjestäjän ja työelämän yhdessä suunnittelemia, toteuttamia ja arvioimia työtehtäviä työssäoppimispaikassa

Lisätiedot

LUOTSATEN TYÖSSÄOPPIMAAN

LUOTSATEN TYÖSSÄOPPIMAAN TYÖSSÄOPPIMISEN OHJAUSPROSESSI LUOTSATEN TYÖSSÄOPPIMAAN LaVaTo laatua ja valinnaisuutta työssäoppimiseen Loppuseminaari 15.11.2012 Hillevi Kivelä, Vaasanammattiopisto ammattiopisto Työssäoppimisen laatukriteereitä

Lisätiedot

Osaamisen arviointi, arvosanan antaminen ja arvioinnin dokumentointi ammatillisessa peruskoulutuksessa

Osaamisen arviointi, arvosanan antaminen ja arvioinnin dokumentointi ammatillisessa peruskoulutuksessa Osaamisen arviointi, arvosanan antaminen ja arvioinnin dokumentointi ammatillisessa peruskoulutuksessa 2011 Osaamisen arviointi (1) Osaaminen (oppimisen tulosta) arvioidaan mahdollisimman aidoissa työelämän

Lisätiedot

NUKO Yleiskysely ja sijoittumiskysely 2013

NUKO Yleiskysely ja sijoittumiskysely 2013 NUKO Yleiskysely ja sijoittumiskysely 2013 1. Y1 OPPILAITOS -Toimiala / yksikkö 2. Y2. Ikä 3. S0 Valmistutko tänä kevään? 4. S 1a Millaisen arvioit elämäntilanteesi olevan 4 kuukauden kuluttua valmistumisesi

Lisätiedot

Sovellusidea Nexus-kyselyn käyttöä varten

Sovellusidea Nexus-kyselyn käyttöä varten Sovellusidea Nexus-kyselyn käyttöä varten Tämän materiaalipaketin avulla voit käsitellä Nexus-kyselyn teemoja ja tuloksia esimerkiksi hopsryhmässä. Ohje: Tulosta tämä tiedosto yksipuoleisena joko A4-koossa

Lisätiedot

Näyttö/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus

Näyttö/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus SEURAKUNTAOPISTO LAPSI-JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Näyttö/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Näytön työpaikat ja ajankohdat

Lisätiedot

Työssäoppimisen kyselyt, ISKUT oppilaitokset

Työssäoppimisen kyselyt, ISKUT oppilaitokset Työssäoppimisen valmistelu ja suunnittelu Työssäoppimisen kyselyt, ISKUT oppilaitokset ver 21.11.2013 Taustamuuttujina opiskelijatiedoissa ovat mm. tutkinnon nimi, työssäoppimispaikan nimi, suoritetaanko

Lisätiedot

Ammattiosaamisen näyttöjen toteuttaminen ja arviointi. Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov

Ammattiosaamisen näyttöjen toteuttaminen ja arviointi. Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov Ammattiosaamisen näyttöjen toteuttaminen ja arviointi Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov Ammattiosaamisen näyttö Ammatillisiin perustutkintoihin on liitetty ammattiosaamisen näytöt osaksi opiskelijan arviointia

Lisätiedot

Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus

Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus SEURAKUNTAOPISTO LAPSI-JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuuden

Lisätiedot

työpaikkaohjaajan opas

työpaikkaohjaajan opas työpaikkaohjaajan opas LUKIJALLE Tähän oppaaseen on koottu ohjauksessa huomioitavat ydinasiat, jotka antavat vinkkejä työssä tapahtuvan oppimisen suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin. Paljon lisämateriaalia

Lisätiedot

Ammattiosaamisen näytöt

Ammattiosaamisen näytöt Työpaikkaohjaaja kouluttajakoulutus Veijo Kykkänen Ammattiosaamisen näytöt Ammattiosaamisen näytöt ovat ammatillisten perustutkintojen opetussuunnitelmaperusteisessa koulutuksessa osa opiskelijan arviointia.

Lisätiedot

Erillisopintooikeuslomake. Täyttäkää ja antakaa kouluttajille Jos et muista opiskelijanumeroasi, niin henkilötunnus riittää

Erillisopintooikeuslomake. Täyttäkää ja antakaa kouluttajille Jos et muista opiskelijanumeroasi, niin henkilötunnus riittää Erillisopintooikeuslomake Täyttäkää ja antakaa kouluttajille Jos et muista opiskelijanumeroasi, niin henkilötunnus riittää A! PEDA INTRO (5 op) LP 1: Minä yliopisto-opettajana Yliopistopedagoginen koulutus

Lisätiedot

Ammattiosaajan työkykypassi Vahvista työkykyäsi!

Ammattiosaajan työkykypassi Vahvista työkykyäsi! Ammattiosaajan työkykypassi Vahvista työkykyäsi! Keski-Pohjanmaan ammattiopisto Työkykypassi Jotain yleistä tekstiä työkykypassista? Suoritukset Liikunta (40 h) Terveys (40 h) Työvalmiudet (40 h) Kiinnostukset

Lisätiedot

TERVETULOA TYÖPAIKKAOHJAAJA- KOULUTUKSEEN! 1.-2.2.2011

TERVETULOA TYÖPAIKKAOHJAAJA- KOULUTUKSEEN! 1.-2.2.2011 TERVETULOA TYÖPAIKKAOHJAAJA- KOULUTUKSEEN! 1.-2.2.2011 TI 1.2.2011 TYÖSSÄ OPPIMISEN OHJAAMINEN 8.00 -> Linjastoaamiainen (ruokala, Rustholli) 9.00 -> Työpaikkaohjaajan tietoperusta 9.30 -> Oppimis- ja

Lisätiedot

AJATUKSIA TYÖPAIKKAOHJAAJALLE PARTURI- KAMPAAJA OPISKELIJAN OHJAAMISESTA JA MOTIVOINNISTA TYÖPAIKALLA

AJATUKSIA TYÖPAIKKAOHJAAJALLE PARTURI- KAMPAAJA OPISKELIJAN OHJAAMISESTA JA MOTIVOINNISTA TYÖPAIKALLA AJATUKSIA TYÖPAIKKAOHJAAJALLE PARTURI- KAMPAAJA OPISKELIJAN OHJAAMISESTA JA MOTIVOINNISTA TYÖPAIKALLA OPISKELIJAN OHJAAMINEN - Työssäoppijalle määritellään henkilökohtainen työpaikkaohjaaja, joka on vastuussa

Lisätiedot

Opiskelijan kannustaminen työssäoppimiseen ja näyttöihin

Opiskelijan kannustaminen työssäoppimiseen ja näyttöihin Opiskelijan kannustaminen työssäoppimiseen ja näyttöihin Kotityö ja puhdistuspalvelujen perustutkinnossa Nakkila Pirkko 29.11.2012 Työllistyminen on yksi keskeinen keino syrjäytymisen ehkäisemiseen Riittävät

Lisätiedot

Tiedonhankinta- ja tutkimustaitoja ilmiöprojektissa

Tiedonhankinta- ja tutkimustaitoja ilmiöprojektissa Tiedonhankinta- ja tutkimustaitoja ilmiöprojektissa Eija Nevalainen & Heini Kurki Kirjaston ja koulujen yhteistyötapaaminen Mikkelin kaupunginkirjasto 24.8.2016 Ilmiöprojektit: kirjasto mukana aidossa

Lisätiedot

Osaamisen arviointi, arvosanan antaminen ja arvioinnin dokumentointi ammatillisessa peruskoulutuksessa M. Lahdenkauppi

Osaamisen arviointi, arvosanan antaminen ja arvioinnin dokumentointi ammatillisessa peruskoulutuksessa M. Lahdenkauppi Osaamisen arviointi, arvosanan antaminen ja arvioinnin dokumentointi ammatillisessa peruskoulutuksessa 7.2.2013 M. Lahdenkauppi Osaamisen arviointi (1) Osaaminen (oppimisen tulos) arvioidaan mahdollisimman

Lisätiedot

EVÄSPAKETTI OPISKELIJAN TYÖSSÄOPPIMISEEN

EVÄSPAKETTI OPISKELIJAN TYÖSSÄOPPIMISEEN EVÄSPAKETTI OPISKELIJAN TYÖSSÄOPPIMISEEN TYÖSSÄOPPIMINEN 1. Neuvottele ensin opettajan kanssa Kerro opettajalle minne työpaikkaan aiot soittaa. Työpaikka: Puhelinnumero: Varaa itsellesi - rauhallinen

Lisätiedot

Oppilaitoksesta oppisopimukseen

Oppilaitoksesta oppisopimukseen Oppilaitoksesta oppisopimukseen opiskelijoiden näkemyksiä ammatillisesta koulutuksesta Katarina Ojala katarina.ojala@gmail.com Kasvatustieteiden yksikkö, Tampereen yliopisto Tutkimuksen toteutus Laadullinen

Lisätiedot

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat 1(6) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Finanssipalvelut 30 osp Tavoitteet: Opiskelija valmistautuu ja hoitaa finanssipalvelun työtehtäviä. Hän seuraa työnsä tuloksellisuutta ja

Lisätiedot

Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Monikulttuurisessa ympäristössä toimiminen:

Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Monikulttuurisessa ympäristössä toimiminen: SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Monikulttuurisessa ympäristössä toimiminen: AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuuden työpaikat ja

Lisätiedot

TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Huippuosaajana toimiminen 15 osp Tavoitteet:

TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Huippuosaajana toimiminen 15 osp Tavoitteet: TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Huippuosaajana toimiminen 15 osp Tavoitteet: alan vaativissa tehtävissä. Hän hallitsee alan työt ja työtehtäväkokonaisuudet sekä laajan materiaalivalikoiman.

Lisätiedot

Onnistunut työssäoppiminen M.O.T. -hankkeen hyviä käytäntöjä

Onnistunut työssäoppiminen M.O.T. -hankkeen hyviä käytäntöjä Onnistunut työssäoppiminen M.O.T. -hankkeen hyviä käytäntöjä Liisi Mattila ja Anu Parantainen 3.5.2016 M.O.T. monenlaisia oppijoita työpaikalla Mukana menossa: Turun kaupungin sivistystoimiala, ammatillinen

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteuttaminen

Työssäoppimisen toteuttaminen Työssäoppimisen toteuttaminen 1 Sisällöt Määritelmät Valmistautuminen työssäoppimisen ohjaamiseen Mitä meidän työyhteisössä voi oppia? Yhteistyö oppilaitoksen kanssa Tutkinnon perusteiden merkitys työssäoppimisessa

Lisätiedot

Sulautuva yliopisto opetus, syksy 2009

Sulautuva yliopisto opetus, syksy 2009 Sulautuva yliopisto opetus, syksy 2009 Opettaja: verkkopedagogiikan asiantuntija Taina Joutsenvirta Aika: keskiviikkoina klo 16 18 4.11., 18.11., 2.12., 16.12.2009 Paikka: Metsätalo U40, sali 27 Kurssin

Lisätiedot

Kokeilujen vaikuttavuuden arviointi hyvinvointiteknologian osaamisalalla

Kokeilujen vaikuttavuuden arviointi hyvinvointiteknologian osaamisalalla Kokeilujen vaikuttavuuden arviointi hyvinvointiteknologian osaamisalalla Anna Levy 2016 Sivu 1 Kokeilujen arvioinnin toteuttamisen lähtökohta Tuottaa arviointitietoa osana kokeilujen etenemisprosessia

Lisätiedot

Mitä ja miten ammattiin opiskeleva oppii ja mikä muuttuu uuden lainsäädännön myötä

Mitä ja miten ammattiin opiskeleva oppii ja mikä muuttuu uuden lainsäädännön myötä Mitä ja miten ammattiin opiskeleva oppii ja mikä muuttuu uuden lainsäädännön myötä 5.10.2017 Pirjo Kauhanen pirjo.kauhanen@jao.fi Kuva: Mathias Falk / Skills Finland AMISreformi Koulutukseen joustavasti

Lisätiedot

Lähihoitajan ammattitaito (Tutkinnon perusteet 2010)

Lähihoitajan ammattitaito (Tutkinnon perusteet 2010) Lähihoitajan ammattitaito (Tutkinnon perusteet 2010) Lähihoitajan ammattitaito muodostuu: ammattieettisestä osaamisesta eettisten ongelmien tunnistaminen, käsittely ja ratkaisu vastuullinen ja oikeudenmukainen

Lisätiedot

POLKU OSAAMISEN YTIMEEN

POLKU OSAAMISEN YTIMEEN OSAAMISMATKA POLKU OSAAMISEN YTIMEEN MIKSI OSATA? Ohjauksen ja opetuksen roolin tulee muuttua siten, että se tukee oppijan osaamisidentiteetin kehittymistä ja antaa valmiuksia rakentaa omia yksilöllisiä

Lisätiedot

Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille

Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille Mitä on osaaminen ja osaamisen kehittäminen työssä? Työpaikoilla eletään jatkuvassa muutoksessa. Asiakkaiden tarpeet muuttuvat ja työpaikalla

Lisätiedot

ARVIOINTISUUNNITELMA Sivu 1/5

ARVIOINTISUUNNITELMA Sivu 1/5 ARVIOINTISUUNNITELMA Sivu 1/5 Tutkinnon osa: ksi valmentautuminen 2 ov Ammattitaidon osoittamistavat: työprosessin työmenetelmien, -välineiden ja materiaalin hallinnasta opiskelijan ohjaamisen, oppimisen

Lisätiedot

Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi

Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi Opiskelijan ohjaus Opiskelijan ohjaus Työpaikkaohjaaja (arviointikriteerit OPH 2012): varmistaa yhdessä koulutuksen tai tutkinnon järjestäjän edustajan ja

Lisätiedot

Opinnollistaminen oppilaitoksen näkökulmasta

Opinnollistaminen oppilaitoksen näkökulmasta Opinnollistaminen oppilaitoksen näkökulmasta Marjut Nyström, lehtori Keskuspuiston ammattiopisto 23.9.2015 Erityisesti Sinulle Opinnollistamisen määritelmä Opinnollistamisella tarkoitetaan ammatillisen

Lisätiedot

KASILUOKKA. Koulutusvalinnat ja sukupuoli

KASILUOKKA. Koulutusvalinnat ja sukupuoli KASILUOKKA Koulutusvalinnat ja sukupuoli Tavoite ja toteutus Tunnin tavoitteena on rohkaista nuoria tekemään koulutusvalinnat omien kykyjen ja kiinnostuksen kohteiden perusteella sukupuolen ja siihen liitettyjen

Lisätiedot

Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi

Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi Opiskelijan ohjaus Oulun TOPPI Opiskelijan ohjaus Työpaikkaohjaaja (arviointikriteerit OPH 2012): varmistaa yhdessä koulutuksen tai tutkinnon järjestäjän edustajan

Lisätiedot

OPISKELIJAN ARVIOINTI TYÖSSÄOPPIMINEN NÄYTTÖ

OPISKELIJAN ARVIOINTI TYÖSSÄOPPIMINEN NÄYTTÖ OPISKELIJAN ARVIOINTI TYÖSSÄOPPIMINEN NÄYTTÖ ARVIOINNIN PERUSLÄHTÖKOHTIA Arviointikriteerit ovat kirjalliset, jotka toimitetaan työpaikalle Arvioinnin perustana on aina etukäteen sovitut tavoitteet Arvioinnin

Lisätiedot

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 Kirjanpito tutkinnon osa (KIPI) MÄÄRÄYS 20/011/2013 AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON PERUSTEET mercuria.fi Kirjanpito Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2. Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Työssäoppiminen laissa (630/1998)ja asetuksessa (811/1998) koulutuksesta

Lisätiedot

A! PEDA INTRO (5 op)

A! PEDA INTRO (5 op) A! PEDA INTRO (5 op) LP 1: Minä yliopisto-opettajana Oppimispalvelut Yliopistopedagoginen koulutus Miia Leppänen (SCI) ja Päivi Kinnunen (BIZ) 3.2.2016 Ohjaajat ja yhteystiedot Miia Leppänen Asiantuntija

Lisätiedot

NÄYTÖT JA TYÖSSÄOPPIMINEN -pikaohje

NÄYTÖT JA TYÖSSÄOPPIMINEN -pikaohje NÄYTÖT JA TYÖSSÄOPPIMINEN -pikaohje KIRJAAMINEN PRIMUKSESSA Uudet rekisterit Näytöt ja Työssäoppiminen. Asettelutiedostot ovat liitteenä tässä paketissa (suornaytot.ase, suortopit.ase) Näytöt ja TOPit

Lisätiedot

15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN Hyväksymismerkinnät 1 (5).5.2015 Tämä asiakirjan osio kuvaa ammattiosaamisen näyttöä. Näyttötutkinnossa tutkintotilaisuuden järjestelyt ja osaamisen arviointi toteutuvat sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunnan

Lisätiedot

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat 1(8) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Sähköinen kaupankäynti 15 osp Tavoitteet: Opiskelija osallistuu verkkokaupan ylläpitämiseen. Hän seuraa kilpailutilannetta ja alan trendejä

Lisätiedot

Kontiolahden koulu

Kontiolahden koulu Kontiolahden koulu 18.3.2017 MIKÄ ON JOPO-LUOKKA? Opetus joustaa ei oppilas JOPO (joustava perusopetus) on työelämäpainotteinen ja toiminnallinen tapa suorittaa peruskoulun yhdeksäs vuosiluokka. Tavoitteena

Lisätiedot

TYÖRYHMÄ: Marjaana Karhia, Jaana Kenola-Krusberg, Sanna-Maija Kohonen, Minna Partanen-Rytilahti, Jaana Puurunen, Tuulikki Vuorinen, Kirsi Ylönen

TYÖRYHMÄ: Marjaana Karhia, Jaana Kenola-Krusberg, Sanna-Maija Kohonen, Minna Partanen-Rytilahti, Jaana Puurunen, Tuulikki Vuorinen, Kirsi Ylönen Opiskelijan työkirja TEKIJÄ: Vesa Silander TYÖRYHMÄ: Marjaana Karhia, Jaana Kenola-Krusberg, Sanna-Maija Kohonen, Minna Partanen-Rytilahti, Jaana Puurunen, Tuulikki Vuorinen, Kirsi Ylönen TAITTO: Mari

Lisätiedot

Eurooppalainen kielisalkku

Eurooppalainen kielisalkku EKStyökalupakki Eurooppalainen kielisalkku Kielisalkussa on kolme osaa kielenoppimiskertomus kielipassi työkansio Kielisalkussa on materiaaleja eri-ikäisille perusopetuksen oppilaille vl 1 3 vl 4 6 vl

Lisätiedot

Hyvässä ohjauksessa opiskelija:

Hyvässä ohjauksessa opiskelija: Tuula Ritvanen 2013 Työpaikkaohjaajakoulutus 2 ov Osaamisen arviointi Tavoitteena on, että työpaikkaohjaaja osaa suunnittella millaisia työtehtäviä tekemällä opiskelija voi näyttää keskeisen osaamisensa

Lisätiedot

Työpaikkaohjaajakoulutus 2 ov

Työpaikkaohjaajakoulutus 2 ov Tuula Ritvanen 2012 Työpaikkaohjaajakoulutus 2 ov Arviointi Tavoitteena on, että työpaikkaohjaaja osaa suunnittella millaisia työtehtäviä tekemällä opiskelija voi näyttää keskeisen osaamisensa ja osaa

Lisätiedot

Voiko työtä tehden oikeasti oppia? Sirpa Rintala projektityöntekijä Tekemällä oppii projekti

Voiko työtä tehden oikeasti oppia? Sirpa Rintala projektityöntekijä Tekemällä oppii projekti Voiko työtä tehden oikeasti oppia? Sirpa Rintala projektityöntekijä Tekemällä oppii projekti Muistele kokemuksiasi ensimmäisistä työpaikoista. Oliko Sinulla aiempaa kokemusta tai koulutusta sen tekemiseen?

Lisätiedot

Suunnitelma työpaikkavalmentajana toimimiseen

Suunnitelma työpaikkavalmentajana toimimiseen Suunnitelma työpaikkavalmentajana toimimiseen Sisältö Työn räätälöinti on työn mukauttamista yksilöllisin edellytyksin Työelämän pelisäännöt ja työelämätaidot SWOT-analyysi: Mitä työpaikallani työntekijältä

Lisätiedot

Työpaikkaohjaajakoulutus

Työpaikkaohjaajakoulutus Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov Ilmoittautuminen: www.osao.fi/koulutuskalenteri Lisätietoja: Minna-Liisa Myllylä, suunnittelija, OSAO minna-liisa.myllyla@osao.fi Koulutuksen toteutus Kontaktiopetuksena ryhmälle:

Lisätiedot

SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1

SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkinnon osa: Palvelujen tuottaminen AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Näytön työpaikat ja ajankohdat suunnitellaan ja henkilökohtaistetaan yhteistyössä

Lisätiedot

OPAS TYÖSSÄOPPIMISEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖN TOTEUTTAMISEEN

OPAS TYÖSSÄOPPIMISEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖN TOTEUTTAMISEEN OPAS TYÖSSÄOPPIMISEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖN TOTEUTTAMISEEN SISÄLTÖ LUKIJALLE 1. MITÄ ON TYÖSSÄOPPIMINEN? 2. MIKÄ ON AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ? 2.1. Oppilaitosnäyttö ja työpaikkanäyttö 3. TYÖSSÄOPPIMISPROSESSI

Lisätiedot

Työpaikkaohjaus. Ydinosaajat. Suurhankkeiden osaamisverkosto Pohjois-Suomessa

Työpaikkaohjaus. Ydinosaajat. Suurhankkeiden osaamisverkosto Pohjois-Suomessa Työpaikkaohjaus Ydinosaajat Suurhankkeiden osaamisverkosto Pohjois-Suomessa Sisältö 1. Pohjois-Suomen koulutusverkosto 2. Perehdyttämisen tavoitteet 3. Suomen koulutusjärjestelmä 4. Työpaikalla tapahtuva

Lisätiedot

30 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. ja suunnitelmallinen toteuttaminen

30 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. ja suunnitelmallinen toteuttaminen Hyväksymismerkinnät 1 (5) Tämän asiakirjan osio kuvaa ammattiosaamisen näyttöä. Näyttötutkinnossa tutkintotilaisuuden järjestelyt ja osaamisen arviointi toteutuvat kauneudenhoitoalan tutkintotoimikunnan

Lisätiedot

Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö

Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö Ammattilaisen kädenjälki 8.11.2017 Helsinki Kiertotalous ja kestävän kehityksen osaaminen koulutusreformissa Kiertotalous ja kestävän kehityksen osaaminen

Lisätiedot

MATEMATIIKAN PERUSKURSSI b

MATEMATIIKAN PERUSKURSSI b MATEMATIIKAN PERUSKURSSI b Anna Kaasinen Itä-Suomen yliopisto Syksy 2016 Anna Kaasinen (Itä-Suomen yliopisto) MATEMATIIKAN PERUSKURSSI b Syksy 2016 0 / 9 MITÄ FLIPPED CLASSROOM ON? Flipped classroom eli

Lisätiedot

TAUSTATIEDOT. 1. Ikäryhmä. 2. Sukupuoli. 3. Äidinkieli. 4. Maakunta, jossa opiskelet

TAUSTATIEDOT. 1. Ikäryhmä. 2. Sukupuoli. 3. Äidinkieli. 4. Maakunta, jossa opiskelet TAUSTATIEDOT Tervetuloa kehittämään ammatillisen koulutuksen digitalisaation tulevaisuutta! Kyselyllä saadaan tietoa siitä, kuinka digitalisaation vaikutukset näkyvät ammatillisessa koulutuksessa opiskelijan

Lisätiedot

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 Palkanlaskenta tutkinnon osa (PALA) MÄÄRÄYS 20/011/2013 AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON PERUSTEET mercuria.fi Palkanlaskenta Ammattitaitovaatimukset nnlaskee palkanmaksukaudelta

Lisätiedot

AUD 4.2.16 Hyvinvointia mediasta 20ov

AUD 4.2.16 Hyvinvointia mediasta 20ov AMMATILLINEN PAIKALLISESTI TUOTETTU TUTKINNON OSA AUD 4.2.16 Hyvinvointia mediasta 20ov Ammattitaitovaatimukset osaa: suunnitella ja laatia toiminnan tavoitteet asiakkaan tarpeet huomioiden ottaa huomioon

Lisätiedot

KOULUTUSOHJELMA JA TUTKINTONIMIKE: Artesaani. TUTKINNON OSA: Kulttuurin soveltaminen käsityöhön LAAJUUS: 10 ov TUTKINNON OSAN AMMATTITAITOVAATIMUKSET

KOULUTUSOHJELMA JA TUTKINTONIMIKE: Artesaani. TUTKINNON OSA: Kulttuurin soveltaminen käsityöhön LAAJUUS: 10 ov TUTKINNON OSAN AMMATTITAITOVAATIMUKSET TUTKINTO: Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto KOULUTUSOHJELMA JA TUTKINTONIMIKE: Artesaani TYÖVALTAINEN OPETUSSUUNNITELMA TUTKINNON OSA: Kulttuurin soveltaminen käsityöhön LAAJUUS: 10 ov TUTKINNON

Lisätiedot

OSAII. Miten toteutan pedagogista dokumentointia? Videoluento 2. Lapsen ja huoltajien tasot

OSAII. Miten toteutan pedagogista dokumentointia? Videoluento 2. Lapsen ja huoltajien tasot OSAII Miten toteutan pedagogista dokumentointia? Videoluento 2. Lapsen ja huoltajien tasot Tukimateriaalin rakenne OSA I Johdanto pedagogiseen dokumentointiin Videoluento 1: Johdanto, Kirsi Tarkka OSA

Lisätiedot

SUOMI100-MESSUJEN VALMISTELUTUNNIT

SUOMI100-MESSUJEN VALMISTELUTUNNIT SUOMI100-MESSUJEN VALMISTELUTUNNIT 1. ENSIMMÄINEN TUNTI: tiistai 19.9. klo 11.00 11.45 Kaikille 9.luokkalaisille yhtä aikaa luokassa X! n. klo 11.00, n. 15 20 min LÄMMITTELY/VIRITTÄYTYMINEN AIHEESEEN MINDMAP

Lisätiedot

Työpaikkaohjaajan tehtävät. momutoko. monimuotoinen työpaikkaohjaajien koulutus

Työpaikkaohjaajan tehtävät. momutoko. monimuotoinen työpaikkaohjaajien koulutus Työpaikkaohjaajan tehtävät momutoko monimuotoinen työpaikkaohjaajien koulutus Työpaikkaohjaaja voi monin tavoin auttaa opiskelijan oppimista työssäoppimisjaksoilla. Ohjaaja voi ottaa huomioon oppimisen

Lisätiedot

Miten selvitä matematiikasta? Tutkitusti hyviä opiskelutaitovinkkejä

Miten selvitä matematiikasta? Tutkitusti hyviä opiskelutaitovinkkejä Miten selvitä matematiikasta? Tutkitusti hyviä opiskelutaitovinkkejä Panu Erästö Matemaatikko-tilastotieteilijä (Ph.D) Opettaja/pedagogi/opetuksen kehittäjä Kaikilla on edellytykset Usko omiin kykyihin

Lisätiedot

Näyttötutkinto ja tutkintotilaisuuksien arviointi Peruskoulutus

Näyttötutkinto ja tutkintotilaisuuksien arviointi Peruskoulutus Näyttötutkinto ja tutkintotilaisuuksien arviointi Peruskoulutus Sisältö 1. Suomen koulutusjärjestelmä 2. Ammattitaidon hankkiminen (näyttötutkinto ja ammatillinen peruskoulutus) 3. Arviointi KORKEAKOULUTUTKINTO

Lisätiedot

Työpaikkaohjaajakoulutus

Työpaikkaohjaajakoulutus Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov Ilmoittautuminen: www.osao.fi/koulutuskalenteri Lisätietoja: Anu Hultqvist Koulutuspäällikkö, OSAO anu.hultqvist@osao.fi Koulutuksen toteutus Kontaktiopetuksena: Oppilaitoksella

Lisätiedot

Yhteistyöllä osaamista

Yhteistyöllä osaamista Yhteistyöllä osaamista Opas työpaikalla tapahtuvan oppimisen suunnitteluun Yhteistyöllä osaamista Opas työpaikalla tapahtuvan oppimisen suunnitteluun Työpaikalla tapahtuva oppiminen* on osa työyhteisöjen

Lisätiedot

Tämä opas on tarkoitettu kaikille niille, jotka työssään ohjaavat erilaisia oppijoita. Oppaan tarkoitus on auttaa sinua ohjaustyössäsi.

Tämä opas on tarkoitettu kaikille niille, jotka työssään ohjaavat erilaisia oppijoita. Oppaan tarkoitus on auttaa sinua ohjaustyössäsi. Lukijalle Tämä opas on tarkoitettu kaikille niille, jotka työssään ohjaavat erilaisia oppijoita. Oppaan tarkoitus on auttaa sinua ohjaustyössäsi. Tavoitteena on mahdollistaa opiskelijalle onnistunut työpaikalla

Lisätiedot

ENNAKKOTEHTÄVÄ: Oppimista tukeva arviointikulttuuri

ENNAKKOTEHTÄVÄ: Oppimista tukeva arviointikulttuuri ENNAKKOTEHTÄVÄ: Oppimista tukeva arviointikulttuuri Perehtyminen kotona: Millainen on oppimista tukeva arviointikulttuuri? Palauta mieleen OPSin luku 6. Koonti ja keskustelu opettajainkokouksessa: Mikä

Lisätiedot

Yhdessä tehden, oppien ja yrittäen -peli

Yhdessä tehden, oppien ja yrittäen -peli Yhdessä tehden, oppien ja yrittäen -peli OPETTAJAN OHJE JOHDANTO Yhdessä tehden, oppien ja yrittäen -pelissä opiskellaan opetussuunnitelmiin kuuluvia asioita yhdessä tekemällä. Tavoitteena on luoda uutta

Lisätiedot

Opinto-ohjaus ja työelämätaidot

Opinto-ohjaus ja työelämätaidot Opinto-ohjaus ja työelämätaidot Aikuisten perusopetus 2018 Lisää ohjausta luku- ja kirjoitustaidon koulutus, aikuisten perusopetukseen valmistava koulutus, nykyinen aikuisten perusopetus yhdistyvät oppivelvollisuusiän

Lisätiedot

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8. Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille Hyväksytty 1.0/27.8.2009 Johtoryhmä Opetussuunnitelma 2.0/24.06.2010 2 (20) Sisällysluettelo 1 Tietoa Ammattiopisto

Lisätiedot

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Tietostrategiaa monimuotoisesti Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Miksi? Koska oppilaalla on oikeus monipuolisiin oppimisympäristöihin sekä TVT-taitoihin Change is voluntary but inevitable!

Lisätiedot

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 Sähköinen kaupankäynti tutkinnon osa (SÄKA) MÄÄRÄYS 20/011/2013 AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON PERUSTEET mercuria.fi Sähköinen kaupankäynti Ammattitaitovaatimukset

Lisätiedot

Onnistunut työssäoppiminen M.O.T. -hankkeen hyviä käytäntöjä

Onnistunut työssäoppiminen M.O.T. -hankkeen hyviä käytäntöjä Onnistunut työssäoppiminen M.O.T. -hankkeen hyviä käytäntöjä Liisi Mattila ja Anu Parantainen 22.4.2016 M.O.T. monenlaisia oppijoita työpaikalla Mukana menossa: Turun kaupungin sivistystoimiala, ammatillinen

Lisätiedot

LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO

LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Ilmaisutaitojen ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuuden työpaikat ja ajankohdat suunnitellaan

Lisätiedot

AIKUISKOULUTUKSEN VALMISTUVIEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE 2017

AIKUISKOULUTUKSEN VALMISTUVIEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE 2017 1 AIKUISKOULUTUKSEN VALMISTUVIEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE 2017 Vastausprosentti 50,0 % 1. Koulutuksen sisällöt ja tavoitteet 2. Opetusmenetelmät ja työtavat 2 eri eri Ei Koulutuksessa käytetyt opetusmenetelmät

Lisätiedot

Monilukutaitoa kehittävän ilmiöopetuksen laatiminen. POM2SSU Kainulainen

Monilukutaitoa kehittävän ilmiöopetuksen laatiminen. POM2SSU Kainulainen Monilukutaitoa kehittävän ilmiöopetuksen laatiminen POM2SSU Kainulainen Tehtävänä on perehtyä johonkin ilmiöön ja sen opetukseen (sisältöihin ja tavoitteisiin) sekä ko. ilmiön käsittelyyn tarvittavaan

Lisätiedot

Tiedonhankinta- ja tutkimustaitoja ilmiöprojektissa

Tiedonhankinta- ja tutkimustaitoja ilmiöprojektissa Tiedonhankinta- ja tutkimustaitoja ilmiöprojektissa Eija Nevalainen & Mikko Siitonen Kirjaston ja koulujen yhteistyötapaaminen Mikkelin kaupunginkirjasto 23.8.2017 Ilmiöprojektit: kirjasto mukana aidossa

Lisätiedot

LAAJENNETTU TYÖSSÄOPPIMINEN JA PBL-OPETUSSUUNNITELMA

LAAJENNETTU TYÖSSÄOPPIMINEN JA PBL-OPETUSSUUNNITELMA LAAJENNETTU TYÖSSÄOPPIMINEN JA PBL-OPETUSSUUNNITELMA Rovaniemen koulutuskuntayhtymä Lapin ammattiopisto, palvelualat Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto Anna-Leena Heikkilä LAAJENNETTU TYÖSSÄOPPIMINEN

Lisätiedot

AMMATTILAISEKSI KANSAINVÄLISESTI, 15 osp

AMMATTILAISEKSI KANSAINVÄLISESTI, 15 osp AMMATTILAISEKSI KANSAINVÄLISESTI, 15 osp OPPIMISTAVOITTEET n opintokortin runko Työelämälähtöiset työtehtävät Arvioidaan S = oppimistavoite saavutettu Valmentautuminen ja raportointi Valmentautuminen työelämässä

Lisätiedot

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma SISÄLLYS 1 Ohjauksen järjestämisen rakenteet, sisällöt, tavoitteet ja toimintatavat... 4 1.1 Vuosiluokat 1-2... 4 1.1.1 Tavoitteet... 4 1.1.2 Sisällöt

Lisätiedot

1(7) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Verkkopalvelujen tuottaminen ja ylläpito 15 osp Tavoitteet:

1(7) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Verkkopalvelujen tuottaminen ja ylläpito 15 osp Tavoitteet: 1(7) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Verkkopalvelujen tuottaminen ja ylläpito 15 osp Tavoitteet: Opiskelija tuottaa verkkopalvelujen sisältöä verkkopalvelusovellukseen. Hän osallistuu

Lisätiedot

Miten minun tulisi toimia, jotta toimisin oikein?

Miten minun tulisi toimia, jotta toimisin oikein? Miten minun tulisi toimia, jotta toimisin oikein? Verkkopohjainen dilemmakeskustelu sosiaali- ja terveysalan opiskelijoiden eettisen ajattelun kehittäjänä Soile Juujärvi ja Kaija Pesso SULOP 2013 3/7/2013

Lisätiedot

Yritysvierailut: verkostoitumista ja tietoa nuorille

Yritysvierailut: verkostoitumista ja tietoa nuorille Yritysvierailut: verkostoitumista ja tietoa nuorille Nuorten työelämätaidot ja syrjimätön työelämä koulutus 9.11.2012 Yritysvierailut eri tarkoituksiin Kysy pois! Tutustutaan yrityksen kokonaisvaltaiseen

Lisätiedot

Työssäoppimispaikan työtehtävien ja ammattiosaamisen näytön suorittaminen työssäoppimisja näyttösuunnitelman mukaan hyväksytysti.

Työssäoppimispaikan työtehtävien ja ammattiosaamisen näytön suorittaminen työssäoppimisja näyttösuunnitelman mukaan hyväksytysti. TARKENNETTU OPINTOKUVAUS Tutkinnon osa: 10 ov Tutkinnon osaan kuuluvat opinnot: tuottaminen 6 ov Työssäoppiminen 4 ov Opinto: Työssäoppiminen 4 ov Tavoitteet: Opiskelija osaa kartoittaa sähköisten liiketoiminnan

Lisätiedot

Sosiaalisen ja yhteisöllisen median hyödyntäminen ja käyttäminen marata-alan koulutuksessa

Sosiaalisen ja yhteisöllisen median hyödyntäminen ja käyttäminen marata-alan koulutuksessa Sosiaalisen ja yhteisöllisen median hyödyntäminen ja käyttäminen marata-alan koulutuksessa Myötätuulessa toimintaa ja tuloksia ammatilliseen koulutukseen 19-21.3.2012 OPH seminaari Riitta Karusaari Koulutuspäällikkö

Lisätiedot

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan. Ammattitaidon osoittamistavat

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan. Ammattitaidon osoittamistavat 1(6) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Kehitysympäristön käyttö Tavoitteet: Opiskelija osaa määritellä, suunnitella ja toteuttaa ohjelmiston sekä dokumentoida ja testata valittua

Lisätiedot

Harjoite 1: Kysymyksiä valmentajalle lasten innostuksesta ja motivaatiosta

Harjoite 1: Kysymyksiä valmentajalle lasten innostuksesta ja motivaatiosta Harjoite 1: Kysymyksiä valmentajalle lasten innostuksesta ja motivaatiosta 30-60 minuuttia valmentajan aikaa, ja Harjoituslomake ja kynä noin 1-2 viikkoa oman työn tarkkailuun. Tavoitteet Harjoite on kokonaisvaltainen

Lisätiedot

A1. Työyhteisön hyvinvoinnin

A1. Työyhteisön hyvinvoinnin A1. Työyhteisön hyvinvoinnin OPH Opetusalan johtamisen foorumi 7.6.2017 johtaminen Tarinoita hyvästä työyhteisön hyvinvoinnista. Mitä voimme yhdessä tehdä työhyvinvoinnin hyväksi? Mistä saamme apua, jos

Lisätiedot

Sulautuvan opetuksen seminaari, Helsingin yliopisto, Saara Repo, HY, Avoin yliopisto Paavo Pylkkänen, Filosofian laitos, HY ja Skövden

Sulautuvan opetuksen seminaari, Helsingin yliopisto, Saara Repo, HY, Avoin yliopisto Paavo Pylkkänen, Filosofian laitos, HY ja Skövden Sulautuvan opetuksen seminaari, Helsingin yliopisto, 8.3.2012 Saara Repo, HY, Avoin yliopisto Paavo Pylkkänen, Filosofian laitos, HY ja Skövden korkeakoulu, Ruotsi Kurssin esittely Opiskelijapalautteen

Lisätiedot

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat 1(6) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Tietokantojen hallinta 15 osp Tutkinnon osan ammattitaitovaatimukset: Työssäoppimisen toteutus: työtehtävien suunnittelu ja valmistelu oman

Lisätiedot

Työpaikkaohjaajakoulutus Kouvolan seudun ammattiopistossa

Työpaikkaohjaajakoulutus Kouvolan seudun ammattiopistossa Ideoita ohjauksen haasteisiin Työpaikkaohjaajakoulutus Kouvolan seudun ammattiopistossa Carry on - kärryllinen työkaluja ohjaukseen Työpaikalla järjestettävässä koulutuksessa työpaikkaohjaajaa saattaa

Lisätiedot

Tutkinnon osan nimi ja laajuus: Ekologiset hiuspalvelut 15 osp, paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuva tutkinnon osa

Tutkinnon osan nimi ja laajuus: Ekologiset hiuspalvelut 15 osp, paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuva tutkinnon osa Tutkinto: Hiusalan perustutkinto Tutkinnon osan nimi ja laajuus: Ekologiset hiuspalvelut 15 osp, paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuva tutkinnon osa KESKEISET ASIAT 1. Kuvaus osaamisen tunnustamisen

Lisätiedot