SENSORI 1 / 2009 PVTT 90V JUHLANUMERO

Transkriptio

1

2 SENSORI 1 / 2009 PVTT 90V JUHLANUMERO

3 SENSORI 1 / 2009 PVTT 90V JUHLANUMERO

4 SENSORI 1 / 2009 PVTT 90V JUHLANUMERO

5 Teksti: SEPPO HÄRKÖNEN Mistä on EIOS tehty Sähköteknillinen tutkimus puolustusvoimissa Sähköinen viestintä alkoi Suomessa Krimin sodan aikana vuonna Tällöin Helsinkiin valmistui ensimmäinen lennätinyhteys. Suomalaisten jääkäreiden Saksassa saamaa koulutusta ja venäläisiltä joukoilta maahan jäänyttä viestikalustoa hyödynnettiin vapaussodassa. Sodan jälkeen vuonna 1918 koottiin viestikalusto Santahaminaan, jossa alkoi viestiaselajin organisoituminen ja kaluston kehitystyö. Vuosien aikana viestitoiminnan keskeisinä joukko-osastoina olivat Kipinälennätinpataljoona, Kipinälennätinkoulu, Radiojoukot ja Radiopataljoona. Tutkimusta ja uuden kaluston kehittämistä varten perustettiin 1. toukokuuta vuonna 1925 Puolustusministeriön Radiolaborato- rio. Siihen keskitettiin Santahaminan pajojen toiminta ja muiden aselajien kokeileva radiotoiminta. Kaksi vuotta toimittuaan se muuttui Puolustusministeriön Sähkölaboratorioksi ja teki tutkimus- ja tuotantolaitoksena useita radioita ja viestivälineitä. Sähkölaboratorio oli toisen maailmansodan aikana merkittävässä asemassa puolustuslaitoksen radiokaluston kehittäjänä ja ylläpitäjänä. Vuonna 1945 puolustusministeriö määräsi Sähkölaboratorion ja kaikki viestikorjaamot yhdistettäviksi. Näin syntyi Valtion Sähköpaja, jota uhkasi kuitenkin pian lakkauttaminen. Tähän oli osittain syynä poliittisesti ja yhteiskunnallisti epävarma tilanne ja se, että puolustuslaitoksen tilaukset alkoivat vähentyä. Vuonna 1948 Sähköpajan teollisuustuotantoyksikkö siirrettiin Posti- ja lennätinlaitokseen ja tutkimusyksikkö liitettiin VTT:een. Posti- ja lennätinlaitokseen tuli siis viranomaisorganisaation lisäksi teollisuusosasto, mutta vuonna 1962 tästä eriytyi valtion oma teollisuusyritys, Televa Oy. Vuonna 1981 Nokia Oy hankki Televasta enemmistöosuuden ja syntyi Tele-Nokia. Yhtiö siirtyi kokonaan Nokian omistukseen 1987 ja viisi vuotta myöhemmin nimeksi vaihdettiin Nokia Telecommunications. Tutka tulee Suomeen Tutkan periaate keksittiin 1900-luvun alkupuolella, mutta Suomessa ei tätä asiaa tiedostettu tai tutkittu ennen toista maailmansotaa. Keväällä 1942 alkoi liikkua SENSORI 1 / 2009 PVTT 90V JUHLANUMERO

6 Koeasema ja Sähköteknillinen koulu vuonna Koeaseman maa-alue oli noin 6 hehtaaria ja siihen kuului pieni mäki, joka sopi erinomaisesti tutkakokeiluihin. Vuonna 1973 rakennettiin 500 m 2 lisätilaa viipalekouluratkaisuna ja vuonna 1985 valmistui 400 m 2 tiilitalolaajennus. Vuonna 1999 tapahtuneen muuton jälkeen Kivenlahden alue siirtyi Espoon kaupungin haltuun. Parin seuraavan vuoden aikana kaikki rakennukset revittiin ja alueelle rakennettiin pienkerrostaloja. (KoeAs) Sähkötekniikan tutkimustiloja Kivenlahdessa noin vuonna Vasemmalla DI Risto Ivars, teknikko Pentti Termonen ja DI Max Nybergh. (KoeAs) huhuja saksalaisten Lapissa käyttämistä uusista laitteista. Saksalaisilla oli radiosuunnin, Funkmessgerät, tyyppinimeltään Würzburg-C, johon suomalaiset pääsivät tutustumaan Alakurtissa 4. kesäkuuta 1942 ilmeisesti sopivan voitelun ja asevelihengen myötä. Suomalainen valtuuskunta lähti Berliiniin lokakuussa 1942 ja tutustui laitteen valmistajan, Telefunkenin tehtaaseen. Joulukuussa 1942 marsalkka Mannerheim hyväksyi kahdeksan tutkan hankkimisen Suomeen. Maaliskuussa 1943 ensimmäiset tutkat saapuivat laivalla Poriin. Ne olivat ilmavalvontaan tarkoitettuja Freya (Raija)-tutkia ja tulenjohtoon soveltuvia Würzburg (Irja)-tutkia, joita käytettiin muun muassa Helsingin ilmapuolustuksessa. Sodan jälkeen vuonna 1949 perustettiin kunnostus- ja koulutustoimintaa varten ilmavoimien alainen Tutkakorjaa- mo Helsingin Maurinkadulle. Se laajeni koko puolustuslaitosta käsittäväksi vuonna Maurinkadun tutkakorjaamosta muodostettiin vuonna 1955 Sähköteknillinen Koulu, jonka vastuulle jäi myös korjaus- ja ylläpitotoiminta. Tutka-alan seuraaminen ja uudet hankinnat siirtyivät vuonna 1952 perustetun Pääesikunnan Sähköteknillisen toimiston vastuulle. Sähköteknillinen oli tuolloin peitenimi, jolla tarkoitettiin tutkaa. Korjaus- ja ylläpitotoimintaa varten perustettiin Riihimäelle vuonna 1960 Viestikeskuskorjaamo ja Sähköteknillinen Koulu keskittyi pelkästään koulutukseen. Kivenlahden joukko-osasto Sähköteknillinen Koulu muutti vuonna 1956 Helsingistä Espoon Kivenlahteen. Tilat saatiin Porkkalan vuokra-alueen palauttamisen jälkeen vapautuneesta rajavartioston kiinteistöstä. Kolme vuotta Kivenlahdessa toimittuaan se muutti Riihimäelle. Kivenlahteen jäi kuitenkin Sähköteknillisen Koulun Koeasema, joka aloitti työt vuonna 1959 kymmenen henkilön voimin. Heistä insinöörejä oli kaksi. Tehtävät liittyivät tutkien suorituskykyyn, häirintään ja yleiseen radiotekniikkaan. Viiden vuoden aikana toiminta laajeni, ja henkilökunnan määrä kasvoi pariinkymmeneen. Töinä olivat muun muassa rannikkotykistön kauko-ohjattava maalialus, ilmatorjunnan maalilennokin osumanilmaisin, kannettava radiomajakka ja pohjamiina. VHF-alueen häirintäkaluston kehittämiseksi tehtiin ensimmäisiä kokeiluja 1960-luvun lopulla. Koeaseman toiminta kuitenkin muuttui vähitellen kokeilusta ja tutkimuksesta enemmänkin suunnitteluun ja tuotekehitykseen. Side Sähköteknilliseen Kouluun katkesi viimein vuonna 1974, kun Koeasema itsenäistyi Sähköteknilliseksi Tutkimuslaitokseksi Pääesikunnan Sähköteknillisen osaston alaisuuteen. Tuolloin henkilökuntaa oli 35, joista 11 insinöörejä. Sähköteknillinen Tutkimuslaitos siirtyi edelleen pääinsinöörin alaisuuteen vuonna Tällöin henkilömäärä oli jo lähes 50. Nämä johtosuhteiden muutokset eivät juurikaan näkyneet laitoksen toiminnassa, vaan se jatkoi suunnittelevana insinööritoimistona. Päätuotteina olivat ohjelmistot ja sarjatuotantodokumentit, joilla teollisuus valmisti tuotteet. Pienemmät sarjat ja salattavuussensitiiviset laitteet tehtiin itse. Koeaseman ja Sähköteknillisen Tutkimuslaitoksen johtajana vuosina toiminut insinöörieversti Jouni Koivisto nosti määrätietoisella työllään Kivenlahden joukko-osaston vahvaksi osaajaksi puolustusvoimissa. Toiminta oli vilkkaimmillaan 1980-luvulla. Silloin ilmavoimien projekteihin käytettiin noin puolet laitoksen resursseista ja henkilökuntaa oli enimmillään noin luvulla haluttiin muuttaa puolustusvoimien kustannusrakennetta ja sitä kautta myös organisoida tutkimustoimintaa uudelleen. Eräänä ratkaisuna oli, että SENSORI 1 / 2009 PVTT 90V JUHLANUMERO

7 Insinööri Jouko Pelkonen työskentelee Tutkatyöasema M85 kehityslaboratoriossa 1990-luvulla. Risto Liukkonen kehittää kenttätykistölle ja kranaatinheittimistölle tarkoitettua laskinta 1980-luvun lopulla. kaikki tuotesuunnitteluun ja -kehitykseen liittyvä toiminta siirretään teollisuuden tehtäväksi. Sähköteknilliseen Tutkimuslaitokseen kohdistui suuria muutospaineita ja laitosta oltiin siirtämässä milloin Ylöjärvelle, Riihimäelle tai VTT:n yhteyteen. Epävarmuus tulevaisuudesta johti siihen, että konkreettiseen tuotekehitykseen ja pääkaupunkiseutuun sitoutuneet ihmiset vähitellen hakeutuivat uusiin tehtäviin. Vuonna 1998 Sähköteknillisen Tutkimuslaitoksen henkilökunnan määrä oli pudonnut 39 henkilöön. EIOS syntyy Vuoden 1999 alusta muodostettiin uusi Puolustusvoimien Teknillinen Tutkimuslaitos. Se tapahtui liittämällä yhteen Sähköteknillinen Tutkimuslaitos ja Puolustusvoimien Tutkimuskeskus. Sähköteknillinen Tutkimuslaitos siirtyi juhannusviikolla 1999 puolustusvoimien elektroniikkakeskittymään Riihimäen varuskuntaan. Tiloiksi osoitettiin tarkoitusta varten saneerattu Oravan kiinteistö. Kun muutto Riihimäelle tapahtui, siirtyi kivenlahtelaisia uuteen organisaatioon 20 henkilöä. Kaikeksi onneksi Riihimäelle lähti osaava ja sitoutunut perusjoukko, joten PVTT: n Elektroniikka- ja informaatiotekniikkaosasto saatiin mukavasti käyntiin. Riihimäellä keskitytään kolmeen tutkimusalaan: elektroniseen sodankäyntiin, radiotaajuisiin sensoreihin ja johtamisjärjestelmiin. Näissä tutkitaan ja selvitetään, mitkä olisivat tulevaisuuden optimaalisia, suorituskykyisiä ja kustannustehokkaita puolustusratkaisuja. Pitäisi esimerkiksi tietää millaisia sensoreita muun muassa ajoneuvoihin, panssarivaunuihin, ilma- ja vesialuksiin kannattaa asentaa, millaisia suojausmenetelmiä tarvitaan erilaisia uhkia vastaan, mitkä ovat edistyksellisiä ja kansainvälisesti yhteensopivia tietoliikennevaihtoehtoja, millaista operaatioanalyyttistä tukea päätöksentekijöille voidaan järjestää ja miten omat järjestelmät selviävät hankalassa elektronisen sodankäynnin ympäristössä. Tutkimuksen painopistealueille on perustettu uusia toimia ja virkoja, joten osastossa on nyt 46 henkilöä. Toiminta on myös kansainvälistynyt nopeasti ja Euroopan puolustusviraston sekä Naton työryhmiin osallistutaan aktiivisesti. Eräs merkittävä projekti on ohjelmistoradiohanke, joka tähtää konkreettiseen eurooppalaiseen, Nato-yhteensopivaan tuotteeseen. Suomalainen teollisuus osallistuu myös tähän omalla vahvalla tuotepanoksellaan. Muuttunut työ Insinöörin, suunnittelijan ja tutkijan työn luonne on muuttunut kovasti eri tutkimusyksiköiden elinkaaren aikana. Kivenlahdessa insinöörit ja suunnittelijat tekivät tutka- ja radioteknistä kokeilua ja myöhemmin puhdasta laitesuunnittelua. Lopulta ohjelmistokehitys alkoi viedä suunnittelusta leijonanosan, koska mikrotietokone tai - prosessori alkoi olla lähes jokaisen tuotteen ytimessä. Henkilöstörakenne Kivenlahdessa oli enemmänkin tuotanto-orientoitunut. Insinöörejä oli noin kolmannes koko henkilöstöstä ja loput edustivat konstruktiivista osaamista ja hallintoa. Riihimäen Elektroniikka- ja informaatiotekniikkaosastossa työ on enemmän sitä mitä tutkimuksella varsinaisesti ymmärretään. Tutkijoita on 2/3 henkilökunnasta ja loput edustavat tutkimuksen tukea ja hallintoa. Muutos Kivenlahdesta Riihimäelle oli SENSORI 1 / 2009 PVTT 90V JUHLANUMERO

8 suuri, koska silloin vaihtui organisaatio, paikkakunta ja työn luonne. Muutosta pelättiin ja monet eivät lähteneet mukaan. Samoin arveltiin, että Riihimäki syrjäisenä paikkana ei pysty houkuttelemaan päteviä tutkijoita. Rekrytointi on onnistunut kuitenkin yllättävän hyvin, mutta todellisuudessa se on tapahtunut hyvällä tuurilla. Työhakukierroksilla on hakijoita ollut vähän ja hyviä hakijoita vain jokunen, joten haluttu lopputulos on ollut usein veitsenterällä. Tilanne on kuitenkin positiivinen, sillä nykyinen joukko on osaavaa, työstään innostunutta ja haluaa yrittää parastaan. Puolustusvoimien Elektroniikka- ja informaatiotekniikkaosasto sijaitsee Riihimäellä entisessä Oravan tehdasrakennuksessa. Sähköteknillisen Tutkimuslaitoksen voidaan perustellusti sanoa olleen muutamalla alueella tekninen edelläkävijä. Vaati tiettyä näkökykyä ja rohkeutta ottaa käyttöön uusinta, juuri markkinoille tullutta teknologiaa. Näin tapahtui muun muassa digitaalisten TTLpiirien ja PDP11-sarjan tietokoneiden kanssa. Niiden avulla rakennettiin useita menestystuotteita luvun alussa Sähköteknillisen koulun Koeasema saavutti merkittävän onnistumisen. Ennakkoluulottoman kehitystyön päätteeksi Ilmailulaitos tilasi Helsinki-Vantaan lentoasemalle tutkanäyttölaitteet. Tämä vakuutti myös ilmavoimat kivenlahtelaisten osaamisesta. Koeaseman ja Tutkimuslaitoksen merkittävimmät työt tehtiinkin ilmavoimien projekteissa, joilla automatisoitiin koko valtakunnan ilmavalvontaverkosto. Näissä kehitettiin tutka-aseman näyttölaite NL70, johtokeskuksen ilmatilannekuvan esitysjärjestelmä EJÄ, maalin automaattiseuranta, KoeAseman ja SähkötTutkL:n elinkaari ja päätuotteet. (Seppo Härkönen, Pirjo Laurimaa) SENSORI 1 / 2009 PVTT 90V JUHLANUMERO

9 korkeudenmittauksen automatisointi ja edelleen käytössä oleva tutkatyöasema M85, josta on sovelluksena muun muassa taistelunjohtolaskenta. Ilmavalvontaan liittyen Tutkimuslaitos osallistui yhteistyössä VTT:n kanssa myös niin sanotun matalavalvontatutkan kehittämiseen. Tutkatyöasema M85:n pohjalta käynnistyi toinen iso projekti, joka oli merivalvonnan alue- ja johtokeskusten automatisointi MEVAT. Se on edelleen merivoimien käytössä luvulla aloitettiin vesikuuntelulaitteiden kehittäminen merivoimille. Tutkimuslaitoksella valmistettiin paineen ja meriveden kestäviä hydrofoniyksiköitä, jotka laskettiin merenpohjaan ja kytkettiin kaapeleilla kuunteluasemille. Tätä kalustoa myytiin myös Ruotsin FMV:lle sen jälkeen, kun Tukholman saaristossa alkoi esiintyä epämääräisiä äänihavaintoja. Myynnistä vastasi Elesco Oy. Myös kenttätykistön ammunnanhallintaa uusittiin. Mikroprosessorien ja mikrotietokoneiden laskentateho kasvoi nopeasti, jolloin voitiin laskea koko kenttätykkipatteriston tykkien ampuma-arvot muutamassa sekunnissa. Kenttätykistön ja kranaatinheittimistön laskimen ohjelmisto kehitettiin Kivenlahdessa ja Nokia Erikoiselektroniikka valmisti itse laskimen. Kenttätykistölle kehitettiin myös PC-pohjainen johtamislaite JOHLA. Johtamislaite ja laskimet ovat edelleen käytössä ja JOHLAn viimeisintä versiota käytetään työkaluna Jari Paunonen rakentaa koejärjestelyä radiokaiuttomassa mittahuoneessa. (PVTTEIOS) maavoimien MATI-johtamisjärjestelmän kehittämisessä. Koeasema ja Tutkimuslaitos saivat kokea sähkötekniikan ja elektroniikan murroksen kaikki merkittävät vaiheet. Näitä olivat putkitekniikan valtakausi, puolijohteiden tulo (transistori keksittiin vuonna 1948), digitaalitekniikan nousu (TTLperhe 1970-luvulla), mikroprosessorin keksiminen (Intel 4004 vuonna 1971) ja lopulta PC-pohjaisen mikrotietokoneen syntyminen (alkuperäinen IBM PC 5150 vuonna 1981). Sähköteknillisen Koulun Koeaseman johtajat Ivars Risto, diplomi-insinööri Koivisto Jouni, insinöörieverstiluutnantti Sähköteknillisen Tutkimuslaitoksen johtajat Koivisto Jouni, insinöörieversti Marjanen Reijo, insinöörieversti Jäppinen Tapio, insinöörieverstiluutnantti Halkola Tapio, insinöörieverstiluutnantti PVTT:n Elektroniikka- ja informaatiotekniikkaosaston johtajat 1999 Halkola Tapio, insinöörieverstiluutnantti Serkola Arvi, insinöörieverstiluutnantti Eskelinen Pekka, tekniikan tohtori Serkola Arvi, insinöörieverstiluutnantti Lindgren Jukka, tekniikan tohtori 2008 Härkönen Seppo, diplomi-insinööri SENSORI 1 / 2009 PVTT 90V JUHLANUMERO 9

10 Puolustusvoimien Tutkimuskeskus Harakan saaressa. Teksti: KRISTIINA NEVANPÄÄ Kaksi vuosikymmentä valmistelua HARAKKA MUUTTI LAKIALAAN Keväällä 1967 tehtiin päätös Puolustuslaitoksen Tutkimuskeskuksen siirrosta pois Helsingin Harakan saarelta. Puolustusvoimien silloinen komentaja Yrjö Keinonen oli tullut Harakkaan ja ilmoittanut, että laitos siirretään Ylöjärven Lakialaan. Tutkimuskeskuksen johtajana oli tuolloin eversti Gerd Gustafsson, josta professori Lasse Salonen kertoo: Gustafsson oli heti johtajaksi tultuaan saanut tehtäväkseen siirtää Tutkimuskeskuksen pois Helsingin seudulta. Siirtoa oli ryhdytty välittömästi valmistelemaan, mutta vanhan ajan johtajana Gustafsson ilmoitti alkavasta siirrosta työntekijöille vasta edellisen vuoden joulukuussa, kun siirto tapahtuisi jo seuraavassa kesäkuussa. Harakan toiminnot siirrettiin Lakialaan neljässä vaiheessa. Kesällä vuonna 1967 Lakialaan siirtyivät Gustafssonin johdolla laitoksen johtaja ja toimisto. Fysiikan laboratorion vuoro oli vuonna 1971, jolloin se sai Lakialasta käyttöönsä peruskorjatut tilat. Vuonna 1974 siirtyi Ruutija räjähdysainejaosto uusiin tiloihin, jotka olivat moninkertaiset aiempiin verrattuna. Pääosa kemian tutkimuksesta suojelu, analytiikka ja teknokemia jäi kuitenkin vielä Harakkaan, mutta selvää oli, että siirtyminen olisi vain ajan kysymys. Helsingin vaatimus Perusteluna siirrolle mainittiin muun muassa se, että Harakan tilat olivat riittämättömät tutkimustoiminnalle. Syynä oli myös Helsingin kaupungin kasvavat vaatimukset saaren saamiseksi omaan virkistyskäyttöönsä. Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat vauhdittivat kirjoituksillaan puolustusvoimien lähtöä Harakan saarelta. Helsingin kaupunki oli tehnyt puolustusvoimien kanssa sopimuksen, jossa kaupunki lupautui rakentamaan kaksi kivitaloa puolustusvoimille. Näistä maksuksi kau- pungin piti saada Harakan saari. Kaupunki rakensi kivitalot Hopeatielle Pohjois-Haagaan, mutta puolustusvoimat ei luopunut oikeuksistaan Harakkaan. Lasse Salosen mukaan yksi Helsingin Sanomien kirjoitus pisti isot herrat liikkeelle ja tutkimuskeskuksen siirto Harakan saarelta sai vauhtia. Lehti moitti Raimo Ilaskiven johtamaa kaupunkia huonosta asioiden hoidosta. Kaupunki oli ostanut puolustusvoimilta Harakan saaren, maksanut kauppahinnan rakentamalla kivitalot, mutta ei ollutkaan saanut ostamaansa tavaraa. Myös Ilta-Sanomat kirjoitteli Harakka-aiheesta useita kirjoituksia. Marraskuun alussa vuonna 1978 kemian osaston johtajana aloittanut professori Erkki Kantolahti kertoo saaneensa Ilta-Sanomista puhelinsoittoja, joissa tehtiin hyvinkin provosoivia kysymyksiä. Kantolahdella ei kuitenkaan ollut lupaa julkistaa asioita. Jos olisin antanut lausuntoja, niin olisin varmasti löytänyt itseni kenraalin puhuttelusta. 10 SENSORI 1 / 2009 PVTT 90V JUHLANUMERO

11 Lippu laskeutuu viimeisen kerran 22. kesäkuuta Harakan aika on päättynyt. Mitään ei saanut puhua. Painostusta puolustusvoimia kohtaan tehtiin myös Helsingin kaupungin asukkaiden toimesta. Kantolahti muistelee, miten Helsingin eteläisten kaupunginosien yhdistys teki keväisin maihinnousuja Harakan saarelle. Lämmittäjät ajoivat kuitenkin mielenosoittajat pois kielletyltä sotilasalueelta. Harakkalaisilla oli sellainen yhteishenki, että saareen ei tulla. Tutkimuskeskuksen johtajaksi heinäkuussa 1985 tullut eversti Olli Heiskanen muistuttaa kuitenkin, että kaikista asioita vauhdittavista lehtikirjoitteluista ja kansalaisliikkeistä huolimatta siirtymistä hidasti eniten rahapula. Päätös oli tehty, mutta rahaa toteuttamiseen ei ollut. sekä FM Erkki Päiväläinen ja FM Torsti Ruuskanen. Työnantaja oli kuitenkin antanut Kantolahdelle tehtäväksi osaston siirron. Hän arveleekin työnantajan valinneen hänet osastonjohtajaksi juuri siksi, että hän oli Hämeestä kotoisin. Hänen siis arveltiin ajattelevan positiivisesti siirron puolesta, mikä ehkä pitikin paikkansa. Harakkalaiset olivat miettineet vastarinnan ja varasuunnitelmat hyvin tarkkaan. Tutkimuksen ulkoistamistakin mietittiin. Johonkin yliopiston laitokseen liittymistäkin väläyteltiin, mutta VTT oli vahvin ehdokas. Kun saarelta kerran joudutaan Vastarintaa ja vaihtoehtoja Muutosvastarinta tutkimuskeskuksen työntekijöiden joukossa oli suurta, erityisesti Harakan viimeisessä linnakkeessa, Kemian osastossa. Harakassa oli poikkeuksellisen tiivis työpaikkahenki ja muuttoa Ylöjärven metsiin pidettiin vihonviimeisenä vaihtoehtona. Kantolahdelle ilmoitettiin heti, että Lakialaan ei lähdetä missään tapauksessa. Uutta johtajaa asiassa kasvattivat sodan käyneet miehet FM Lasse Kalervo joka oli asennekasvatuksen päämuokkaaja Harakkaan kuljettiin sulan veden aikaan veneellä. Kipparina toimi Pekka Wilén. SENSORI 1 / 2009 PVTT 90V JUHLANUMERO 11

12 Kemian osaston peruskivi muurattiin Lakialassa 5. toukokuuta vuonna Kuvassa vasemmalta työmaan vastaava mestari Esa Risku, Puolustusvoimien pääinsinööri Juhani Saloranta, Sisä-Suomen sotilasläänin komentaja Martti Alatalo, Puolustusvoimien Tutkimuskeskuksen johtaja Olli Heiskanen ja Kemian osaston johtaja Erkki Kantolahti. Lakialan Räjähde- ja suojelutekniikkaosasto keväisen auringon loisteessa. (Elisa Pääkkönen) lähtemään, mentäköön sitten Otaniemeen. Tutkimuskeskusta ajateltiin VTT:n laajennukseksi. Insinööri Martti Röyskö kertoo Fysiikan osaston silloisen johtajan, tohtori Juhani Pietikäisen mielipiteestä: Pietikäisen mukaan Tutkimuskeskus olisi pitänyt hajottaa VTT:lle. Joka laboratoriossa olisi ollut sotaväen kämppä, jossa olisi ollut puolustusvoimien tutkija tutkimassa armeijan hommia. Kriisin aikana johtajan kyltti olisi sitten vaihdettu huoneen ovelle ja otettu haltuun koko laboratorio. Puhuttiin myös että jos Tampereelle muutetaan, niin sitten kaupunkialueelle. Hervanta oli jo silloin olemassa ja sitäkin pidettiin mahdollisena vaihtoehtona. Lakialassakaan ei varauksettomasti odotettu Kemian osaston saapumista alueelle. Tutkimuskeskuksessa oli kolme osastoa: fysiikan osasto, ruuti- ja räjähdysainelaboratorio ja kemian osasto. Lakialassa sijaitsevien fysiikan ja ruudin yhteistyö Harakan kemian osaston kanssa rajoittui lähinnä joihinkin metallianalyyseihin ja erityisesti Lapuan patruunatehtaan onnettomuuden tutkimuksen aikana. Pääesikunta työllisti sekä kemian että fysiikan osastoa. Tutkimuskeskuksesta saatiin ilmaiseksi tutkimusta, josta muualla olisi jouduttu maksamaan. Harakassa tehtiin myös mm. palvelututkimusta Finnairille, suojelumittauksia Puolustusministeriölle ja annettiin työsuojelulausuntoja. Kantolahden mukaan Harakkaan saatiin aina analyyttisen kemian osaajia. Tutkimus oli lähinnä perustutkimuksen tyyppistä yleensä tehtiin näytteistä kemiallisia analyysejä. Lakialaan mars! Kemian osaston siirtoa valmisteltiin eversti Kai Oinosen aikana vuosina , mutta asia konkretisoitui vasta eversti Pentti Karppasen ollessa johtajana vuosina Tuolloin perustettiin toimikunta suunnittelemaan uutta Kemian osaston rakennusta sekä muuttoa Lakialaan. Kantolahti kertoo, että toimikunnassa oli Harakasta mukana viisi henkilöä ja hän halusi toimikuntaan myös naisen. Tästä asiasta piti vääntää oikein kättä vanhojen herrojen kanssa. Naisjäseneksi valittiin kemisti Sirkka Juntto, joka omalla panoksellaan on edesauttanut onnistuneissa laboratorioratkaisuissa. Kemian uuden rakennuksen suunnittelivat arkkitehdit Pajarinen, Ruokonen ja Löyskä. Eversti Olli Heiskanen aloitti Tutkimuskeskuksen johdossa 1. heinäkuuta Hän kertoo saapumisestaan uuteen työpaikkaansa: Minä ihmettelin, että mihin Lakialan Tutkimuskeskukseen johtajaksi. Luulin Vatialaksi, joka oli Tampereen kupeessa. Oli kauhistus, kun tulin. Jouduin 12 SENSORI 1 / 2009 PVTT 90V JUHLANUMERO

13 Raimo Blomqvist ja Marja Metsävuori pakkaavat Harakan suojelulaboratorion välineitä Lakialaan muuttoa varten. ensiksi ottamaan käteeni puhelinluettelon saadakseni selville tutkimuskeskuksen organisaation. Kemian laitoksen tunsin, kun olin suorittanut Harakassa maisteri Olli Ollilan johdolla legendaarisia kemian töitä luvulla. Silloin ei vielä puhuttu mitään Kemian laitoksen muutosta. Heiskanen kertoo, että Kemian osaston rakennustöiden käynnistämiseen ei ollut sen enempää Tutkimuskeskuksen johtajilla kuin Pääesikunnallakaan mahdollisuutta vaikuttaa. Pääesikunta oli tehnyt hankkeen esityksen Puolustusministeriöön, jonka päätöksestä kaikki oli kiinni. Kemian osasto oli Puolustusministeriön rakennushankkeissa, mutta se oli vuodesta toiseen siirtynyt. Viimein 5. toukokuuta 1986 muurattiin uudisrakennuksen peruskivi ja Pääesikunnan päällikön, vara-amiraali Jan Klenbergin 8. lokakuuta 1987 allekirjoittamalla käskyllä käynnistettiin Kemian osaston siirto Harakasta Lakialaan. Erkki Kantolahti muistelee muuton aikaa: Muuttoa tietenkin valmisteltiin jo vuosia aikaisemmin siten, että mitään isompia tutkimuslaitehankintoja ei Harakkaan enää tehty. Varsinaista tavaroiden pakkaamista ruvettiin tekemään loppuvuonna Klenbergin käskyn mukaan muuton piti olla suoritettuna 1. heinäkuuta Ja näin myös toteutui. Tavaroita pakattiin kontteihin ja ne luetteloitiin ja inventoitiin samalla. Kontit siirrettiin saarelta kalustolautalla mantereelle ja nostettiin rekkoihin. Tällainen, vartioitu rekkakolonna kulki sitten Helsingin ja Lakialan välillä useampana päivänä ja vielä eri reittejä pitkin. Tutkijat eivät kuitenkaan osallistuneet itse muuttoon vaan se organisoitiin laitoksen esikunnan toimesta. Tavoitteena oli, että muutto ei saanut häiritä tutkimustyötä. Harakkaan oli jätettävä museoviraston arvokkaiksi määrittämiä esineitä, kuten valaisimia ja työpöytiä. Joitain näistä jouduttiin jopa Lakialasta palauttamaan takaisin. Myöhemmin ne Harakasta kuitenkin salaperäisesti hävisivät, toteaa Kantolahti. Olli Heiskanen arvelee, että kaikista tulevaisuuden näkymistä huolimatta tutkijat ja laborantit eivät olleet vakavasti ajatelleet, että muutto todella tulee. Laboranttien tilanne oli parempi, heille löytyi Helsingin seudulta helpommin töitä kuin tutkijoille. Kaikkiaan neljätoista työntekijää muuttikin Lakialaan, hankki edullisemman asunnon kuin ruuhka-suomessa ja kiinnostus Helsinkiin palaamisesta hiipui vähitellen. Kun tieto Kemian osaston muutosta vahvistui, alettiin Lakialan alueelle suunnitella asuinhuoneistoja. Niitä oli tarkoitus rakentaa 27 kappaletta. Esikuntapäällikkö Osmo Eskonmaa ideoi myös Ylöjärven keskustan läheisyyteen, Veittijärven rantaan taloja. Muun muassa Kantolahti varasi tontin alueelta. Rakennussuunnitelmat eivät kuitenkaan koskaan toteutuneet. Lakialassa saatiin loistavat työtilat, jotka myös innostivat pysymään Tutkimuskeskuksen palveluksessa. Aiemmat arvelut siitä, että Lakialaan ei saataisi ammattitaitoista työvoimaa, osoittautuivat täysin vääriksi. Kaiken kaikkiaan Tutkimuskeskuksen siirtäminen Ylöjärvelle Tampereen kupeeseen osoittautui onnistuneeksi ratkaisuksi. Häviöstä voitoksi Harakan työntekijät siis hävisivät pitkän hivutustaistelun, sillä Kemian osaston muutto Lakialaan toteutettiin sotilaskäskyllä. Osa työntekijöistä luopui työpaikastaan, hakeutui uusille urille ja jäi Helsinkiin. Osa pakkasi tavaransa ja muutti työn perässä. Asuinpaikat heille löytyivät lähinnä Lakialasta, Ylöjärveltä ja Tampereelta. Muuttajat ovat pääsääntöisesti jääneet Puolustusvoimien Teknillisen Tutkimuslaitoksen palvelukseen ja ovat toimineet viroissaan eläkkeelle asti. Ikävä Harakan saarelle ja Helsinkiin on vuosien saatossa helpottunut ja eläkkeelle jäämisen myötä muutto takaisin Helsingin seudulle on mahdollistunut, mikäli se on vielä ollut ajankohtaista. Tätä kirjoitettaessa Puolustusvoimien Teknillisessä Tutkimuslaitoksessa työskentelee vielä neljä alkuperäistä harakkalaista tutkimusalajohtaja FM Ilkka Hallenberg, erikoistutkija FM Sirpa Mustalahti, laboratoriomestari Marja Metsävuori-Koskinen ja osastonhoitaja Juha Brander. Yli kaksikymmentä vuotta on kulunut kemian osastonkin muutosta Lakialaan, ja koti ja perhe ovat nyt Pirkanmaalla. Harakasta ja Helsingistä on jääty kaipaamaan lähinnä sitä lujaa harakkalaista yhteishenkeä, joka saarella työskennelleiden keskuudessa oli. Sellaista ei Lakialassa ole koskaan saavutettu, edes harakkalaisten kesken! Kirjoittaja FM Kristiina Nevanpää toimii informaatikkona PVTT:n tietopalvelussa. Hän on artikkelia varten haastatellut Olli Heiskasta, Erkki Kantolahtea, Martti Röysköä ja Lasse Salosta. SENSORI 1 / 2009 PVTT 90V JUHLANUMERO 13

14 Teksti: ALPO JULKUNEN "Jos kukaan ei vastusta ajatteluasi, et ole tekemässä mitään uutta!" Kokemuksiani muutoksen johtamisesta Määräykseni laitoksen johtajaksi tuli yllättäen ja pyytämättä. Sähköteknillinen Tutkimuslaitos Kivenlahdessa ja Puolustusvoimien Teknillinen Tutkimuskeskus Ylöjärvellä yhdistyivät Puolustusvoimien Teknilliseksi Tutkimuslaitokseksi. Suurin järistys oli Kivenlahden insinööritoimiston muutos Elektroniikkaja Informaatiotekniikkaosastoksi ja siirto Riihimäelle. Näin tutkimuslaitoksen kaikki osat olivat siirtyneet pääkaupunkiseudulta Hämeeseen kolmen vuosikymmenen aikana. Tollan raportin, Pääesikunnan suunnitelmien ja huoltopäällikön suunnitteluohjeen perusteella aloitettiin PVTT:n perustamisen suunnittelu. Lisäksi VTT:n ja Helsingin Yliopiston evaluoinnissa (1998) oli todettu, ettei päällekkäistä tutkimusta juuri ollut ja että tutkimuksen laatu oli hyvä. Perustamissuunnitelma valmistui keväällä PVTT:n tutkimus keskittyy soveltavaan tutkimukseen ja teollisuutta palvelevaan demonstraattoreiden kehittämiseen. Puolustushallinto on kehittänyt jatkuvasti teknillistä tutkimustoimintaansa. Aina asioita voi hoitaa paremmin tai toisin ja kehittää toimintaa. Välillä keskitetään ja välillä hajautetaan, hoidetaan omana työnä tai ulkoistetaan, yhtä totuutta ei ole. On helpompi repiä kuin rakentaa, mutta hävitettyä kompetenssia ei hetkessä ylösrakenneta. Suuret muutokset saattavat olla paljon haitallisempia kuin jatkuva parantaminen. voin sanoa, että me teimme sen ja esittelin työn keskeisiä kohtia jo maaliskuun 1999 seminaarissa. Tehtävääni auttoivat monet keskustelut pääinsinöörin kanssa. Puolustustutkimus tuli suunnata kriittisistäkin teknologioista tehtävien ja puolustusvoimien kehittämisen vaatimille painopistealoille yhteistoiminnassa ja verkottuneena. Lähtökuopat olivat valmiina laitoksen perustamista pohtineen työryhmän jäljiltä. Suunnittelimme tulevaisuuttamme strategisen johtamisen näkökulmasta, johon olin ihastunut jo edellisissä tehtävissäni. Työssä on keskeistä vuoropuhelu omistajan, asiakkaiden, muiden tiedeyhteisöjen sekä omien asiantuntijoiden kanssa. Jouduimme hieman oikaisemaan iteraatiokierroksissa ja niiden laajuudessa aikavaatimuksen takia. Tarkastelimme laitoksen olemisen oikeutusta eli tehtävää, toimintaajatusta, toimintaympäristön muutoksia, visiota, arvoja ja organisaatiota. Tutkimuslaitokselle keskeisin osio on teknologiastrategia. Muita keinoja tavoitetilaan olivat muun muassa asiakaslähtöisyyden lisääminen, osaamisen ja henkilöstön kehittäminen, keskittyminen maanpuolustuksen kannalta tärkeille ja välttämättömille tutkimusaloille, yhteistoimintaverkoston luominen ja tutkimustulosten siirtäminen käyttäjälle; ja koska sitä saa mitä mittaa, oikeiden mittareiden valinta. Luullakseni aikaansaamamme teknologiapyramidi ja muu aineisto oli meille kaikille lajinsa ensimmäinen. Osaamisen ja henkilöstön kehittäminen Kun tutkimuslaitoksissa alettiin suunnitella tulevaisuutta, niin usko ja toivo palasivat. Takavuosina oli totuttu henkilöstösupistuksiin ja summittaiseksi koettuun arvosteluun. Suurin ilon aiheeni oli henkilöstön into kehittää itseään opiskelemalla, täyden- Toiminta- ja teknologiastrategia Pääinsinööri käski esittelemään toimintastrategiamme laitoksen täyttäessä 80 vuotta. Tehtävä tuntui ylivoimaiselta, koska strategian laatimiseen menee Tekesin ohjeen mukaan puolitoista vuotta. Onneksi Sotakorkeakoulu oli opettanut suurehkon työmäärän tekemiseen pienehkössä ajassa vajavaisin perustein. Jälkeenpäin Juhlaillallisella Vanajanlinnassa 15. kesäkuuta Kuvassa vasemmalla Seppo Härkönen, Jari Rankila, Alpo Julkunen, Kristiina Nevanpää ja Ari Virekunnas. (Kirsi Sundell) 14 SENSORI 1 / 2009 PVTT 90V JUHLANUMERO

15 tämällä opintojaan tai ryhtymällä jatkoopiskelijaksi. Näin tapahtui niin parjatun hallinnon kuin tutkimuksenkin puolella ja tässä varsinkin osastojen johto teki suuriarvoista työtä ammattitaidolla. Tarvittiin verkostoja ja pelisilmää. Teknologiastrategian mukaisesti tutkimusosastoilla selvitettiin osaamisvajeet ja vietiin asiat tehtävänkuvauksiin ja kehittymissuunnitelmiin. Itsensä kehittäminen ja kielitaito kuuluivat työnkuvaan. Teoriassa tämäkin on yksinkertaista, käytännössä ei. Henkilöstön lisääminen tutkimukseen ja hallinnon supistaminen käy puolustusvoimissa hitaasti, koska hyvä työnantaja ei irtisano toiminnan kannalta väärää henkilöstöä. Tutkijoiden rekrytointi varsinkin ICT-alalle oli tuskaista talouselämän buumin ja palkkapolitiikan takia. Jokainen henkilöstövaihdos ja rekrytointi on mahdollisuus suunnata tutkimusta tulevaisuuteen strategian mukaisesti. Tavoitteena oli myös lisätä tutkijoiden osuus 60 prosenttiin, tutkimuksen tuen 20 prosenttiin ja supistaa hallintoa 20 prosenttiin. Nykyään tutkijan peruskoulutus on tohtorin tutkinto. Suurimman epäonnistumiseni koin tutkimusjohtajan viran täyttämisessä. Perussyy oli, ettei tarjoamallamme palkalla talon ulkopuolelta löytynyt riittävän pätevää tutkijakoulutettua henkilöä. Lisäksi kaikki sekin, minkä piti olla selvää, meni päin prinkkalaa. Tehtävän muuttaminen sotilasviraksi ratkaisi pulman. Tosin verenpaineeni on ollut siitä lähtien koholla. Olen edelleen sitä mieltä, että varttunut tutkija olisi ollut sopivin koordinoimaan tutkimusta sekä kansainvälistä ja kotimaista tutkimusyhteistyötä. Tuolloin Puolustusvoimissa oli mahdollista tehdä uraa vain sotilasviroissa ja halusin luoda saman mahdollisuuden myös tutkijoillemme: vaikka tutkija kuinka pätevöityi, se ei juuri näkynyt tittelissä tai palkassa, ellei ryhtynyt esimiestehtäviin. VTT: ssa oli erilaisia tutkijan vakansseja opiskeluvirasta nuoremmasta tutkijasta aina tutkimusprofessoriin. Saamani mallin mukaisesti aloimme nimittää tutkijoita vanhemmiksi ja erikoistutkijoiksi tiukkojen kriteerien mukaan. Virkoja ja tehtävänimikkeitä ei ollut, mutta uusi palkkausjärjestelmä on asian myöhemmin korjannut. Henkilöstöjohdolta ei esityksellemme myötätuntoa herunut. Otimme käytännön palkita vuoden tutkija. Mallin sain Topografikunnasta. Keskustelimme yhden henkilöstöryhmän palkitsemisen oikeutuksesta ja lienen suurin syyllinen siihen, että päädyimme tutkimuksen painottamiseen. Valinta tehtiin aina hyvistä ehdokkaista ja oli lopulta Eversti Alpo Julkunen keskustelee Onnettomuustutkintakeskuksen johtaja Kari Lehtolan kanssa vuosipäiväseminaarissa 14. huhtikuuta vuonna (Tellervo Vormisto) johtajalle kuuluva oikeus. Muita henkilöstöryhmiä voitiin palkita toisin tavoin. Siviilienemmistöisen laitoksen henkilöstön tasapuolisen, toimivan ja tarvittaessa nopeasti reagoivan palkitsemisjärjestelmän kehittäminen on todella haasteellista. Tutkimusta tehtiin joustavasti omissa tai kumppanin tiloissa. Omat tutkijamme pätevöityivät muissa tiedeyhteisöissä ja vastaavasti tarjosimme tiloja muille tutkijoille projekteissamme. Opiskelijat tekivät opinnäytetöitään hyväksemme. Yhteistyö varsinkin uusilla tutkimusaloilla muiden tiedeyhteisöjen kanssa laajeni ja alkuun se oli oikeastaan ainoa tapa vastata kysyntään. Riittävän kokeneista tutkimusprojektien johtajista, kuten tutkijoistakin, oli pulaa. Tutkimuksen hankkimiseen ja valvontaankin menee tutkijaresursseja. Kansainvälisyys lisääntyi, ja saimme tutkijoita muun muassa Ruotsiin ja Iso- Britanniaan. Ensimmäiset eurooppalaiset projektit käynnistyivät NATO PfP -merkeissä. Valmisteluihin meni tuskastuttavat kaksi vuotta. Kukin osasto vuorollaan järjesti yhden kansainvälisen seminaarin vuosittain. Varsinkin Ruotsin puolustustutkimukseen tutustuttiin, haettiin parhaita käytäntöjä ja yhteisiä tutkimushankkeita systemaattisesti. Asiantuntijaorganisaation johtamisesta Voiko asiantuntijaorganisaatiota johtaa? (Tätä kirjoitettaessa HUS:in organisaatiouudistus on kohdannut suuria vaikeuksia.) Asiantuntijuuden rakentaminen kestää pitkään ja on tutkijan tärkein pääoma. On luonnollista, että tällainen henkilö haluaa tulla kuulluksi omassa asiassaan. Johtaja voi vain vedota järkeen ja tunteeseen sekä kestää kritiikkiä saadakseen aikaan innostusta. Kunnioitus, kuuntelu ja keskustelu sekä kompromissit kuuluvat valikoimaan. Tarvitaan paljon yhteisiä keskusteluja ja viestintää turvallisuushakuisten ihmisten vakuutteluun muutoksen tarpeellisuudesta ja suunnasta. Matkalla kohti visiota tarvitaan paineensietokykyä, toimivia suhteita päättäjiin ja onnea. Työilmapiirikyselyissä ilmeni, että asiantuntijaorganisaatiossa johtajiksi nimetään asiantuntijoita ilman erillistä johtamiskoulutusta. On yleinen ilmiö, että hyvästä tutkijasta ei aina tule sopivaa johtajaa. Laitoksessa järjestettiin koulutusta. Lähiesimiehet tunnistettiin tärkeimmäksi ryhmäksi. Mukaan otettiin lisäksi ylempiä esimiehiä sekä varttuneita tutkijoita kasvamaan. Yhteisöllisyyttä yritimme lisätä järjes- SENSORI 1 / 2009 PVTT 90V JUHLANUMERO 15

16 tämällä tapahtumia koko henkilöstölle liikunnan, juhlien ja itsearvioinnin merkeissä. Lukuisat toimikunnat lisäsivät laitoksen eri osien yhteistoimintaa. Yhteisiä tutkimushankkeitakin alkoi syntyä. Johtoryhmän kokouksia pidettiin eri paikkakunnilla ja itselläni oli työhuone myös Riihimäellä. Kulttuurierot juontavat juurensa jo eri alojen opiskelupaikoista ja eri paikkakunnilla olleista työpaikoista. Heterogeeniset ja eri-ikäiset osat hitsautuvat hitaasti mehenkiseksi laitokseksi. Itse tunsin olevani tutkimuslaitokselainen mutten laitostunut! Tutkimuksessakin tarvitaan hyvien yksilösuoritusten lisäksi tiimityöskentelyä. Keskity ja verkostoidu sekä luopumisen tuska On helppo kirjoittaa että keskitymme maanpuolustuksen kannalta tärkeille ja välttämättömille aloille, joilla maassa ei ole muuta tutkimusta. Vielä vaikeampaa on pystyttää tutkimusympäristö, hankkia osaajat ja rahoitus. Tarvitaan pitkäjänteisyyttä ja omistajan alkurahoitusta. Strategiseen osaamisalueeseen pitäisi olla jatkuva rahoitus silloinkin, kun ei ole maksavaa asiakasta. Verkostoitumista edesauttaa se, että Suomi on pieni maa ja kunkin alan osaajat tai osaamiskeskukset tunnetaan. Puolustustutkimusta tekeviä ryhmiä on monissa tiedeyhteisöissä. MATINE on organisaationa tyypillinen suomalainen hyvä käytäntö. Järjestelmä tarjoaa tutkijalähtöisiä aiheita. Laitoksen tutkijat toimivat jaostojen sihteereinä omilla teknologia-aloillaan. Kansainvälinen verkostoituminen on tuskastuttavan hidasta mutta välttämätöntä. Verkostot perustuvat ihmisten välisiin suhteisiin ja luottamukseen, koska organisaatioilla ei ole muistia. Maailman monimutkaistuessa ja teknologian kallistuessa ainoa mahdollisuutemme on pyrkiä niihin pöytiin, missä huipputiedettä tehdään. Tällä hetkellä NATO-yhteisö on ainoa vaihtoehto. Entä milloin jokin tutkimusalue voidaan lopettaa? Silloin kun on enää yksi tutkija, joka on palvellut kuitenkin hyvin asiakkaita? Käytimme eräänä keinona analyysipalvelun maksullisuutta. Koska henkilöstön suhteen pelataan nollasummapeliä, vanhasta täytyy harkitusti luopua. Aiemmin puhuttiin OTO-tehtävistä. Poistimme tämän halventavan nimityksen käsketyistä tai lakisääteisistä velvollisuuksista ja nimesimme ne erityistehtäviksi, jotka kirjattiin tehtävänkuvauksiin. Minua kiusasi käytäntö, jossa jokaikisen pienen joukko-osaston ja laitoksen piti pyörittää samanlaista byrokratiaa kuin suurten. Voisiko toimintoja hoitaa keskitetysti ja ulkoistaen? Aloitteestani pääesikunta toteutti nopeasti työnantajavirkamiehen tietopankin. Mutta vieläkö kukin näpyttelee viiteen eri järjestelmään paikalla- ja poissaolonsa? Laadulla on tekijänsä ja järjestelmällinen tapa toimia Tiedeyhteisöt suhtautuvat usein torjuvasti laatujärjestelmiin, koska niillä on oma järjestelmä tieteellisen laadun valvontaan. Järjestelmät kieltämättä lisäävät byrokratiaa. Kallistuin sertifioidun laatujärjestelmän puolustajaksi. Vuosittaiset auditoinnit pakottavat jatkuvaan mutta järjestelmälliseen parantamiseen. Itsearvioinnin ja laatujärjestelmän kriteerit ovat lähentyneet toisiaan. Järjestelmällinen tapa hankkia ja käsitellä palautetta oman toiminnan kehittämisessä on haastava, mutta välttämätön osio. Tutkimuksen laadussa meille tärkeillä teknologia-aloilla asetimme tähtäimen kansainväliseen tasoon. Maanpuolustuksen kannalta maakuntasarjan paras tai Suomen mestari ei vielä riitä. Tutkimusta oppii vain tekemällä sitä ja mieluusti vielä alan parhaiden laitosten ja ihmisten kanssa eri ympyröissä Käytimme kohtuullisesti aikaa pohtiessamme tunnettuuttamme. Tehdäkseni pitkästä tarinasta lyhyen kerron, että päädyimme lyhentämään lyhenteemme PvTeknTL: sta PvTT:een. Suomenkielisen logon tulisi olla asiakkaallemme ja kumppanille tuttu ja tunnustettu laadun tae, kuten VTT:n ja FOI:n logotkin ovat. Eversti Alpo Julkunen nimitti FM Juho Hyypän ensimmäiseksi vuoden tutkijaksi PVTT:n 81. vuosipäivänä (Tellervo Vormisto) Ruotsin FOI evaluoi PVTT:n tutkimustoimintaa ja tieteellistä tasoa vuonna Prosessi oli meille paitsi työläs myös opettavainen. Lyhyesti: kompetenssimme todettiin tutkimusaloillamme korkeaksi ja työn laatu hyväksi. Toki raportissa esitettiin myös parannuskohteita, joita osittain olimme todenneet jo itsearvioinneissakin. Tutkimuslaitteet ovat kalliita ja laitos on kai alati kärsinyt rahapulasta. Kaikkia tarpeellisia laitteita ei ole pystytty uusimaan ajoissa, jolloin laatu ja toimintavarmuus ovat kärsineet. Yli kymmenen vuotta vanhoihin laitteisiin ei saa varaosia kuin museoista ja ne maksavat maltaita. Arvot ohjaavat toimintaa Toimimmeko arvojemme mukaan? Tämä kysymys esitettiin useissa visaisissa pohdinnoissa. Arvojen ja muun strategian jalkauttaminen vaatii kaikilta johtajilta jatkuvaa keskustelua henkilöstön kanssa. Jos joukossa on yksikin änkyrä, se näkyy. Tietysti joskus harvoin änkyräkin voi olla oikeassa. Tilannettamme vaikeutti puolustusvoimien arvojen puuttuminen ja se, että henkilöstöstrategiamme oli täysin eri suuntaan. En juuri kokenut saavamme ymmärrystä henkilöstöjohdolta laitoksen tarpeille. Arvoista haluan nostaa erikseen asiakaslähtöisyyden ja yksilön kunnioituksen. Vaativa asiakas on tervetullut, mutta ei se tule pyytämättä. Yhdessä kasvaminen olisi kiva yllätys. Omistaja-asiakkaan soisi ole- 16 SENSORI 1 / 2009 PVTT 90V JUHLANUMERO

17 van kaukonäköinen ja johdonmukainen. Meillä oli myös hyviä ja vaativia asiakkaita. Yksilön kunnioitus on työyhteisön ydinasioita. Eri mieltä voi olla, mutta toista ymmärtäen. Avoimessa ilmapiirissä uskaltaa varautuneempikin henkilö tuoda ajatuksensa julki: vuorovaikutustaidot ja palaute, erilaisuuden sietäminen, nuoruus ja ideat, kokemus ja luovuus, hyvässä työyhteisössä kukkivat kaikki kukat huononakin päivänä. Asiasuuntautuneena minua on aina jaksanut riemastuttaa ihmisten erilaisuus. Kuinka kukaan voi kehuksi tarkoittamaani pitää loukkauksena? Avoimuus potkii takaisin huopasyylingillä ja kasvattaa johtajan luonnetta. Eri tehtävissä tarvitaan erilaisia ihmisiä. Törmäsin onneksi harvoin hoitamatta jääneisiin ihmissuhdeongelmiin. Niitä peitellään, niihin mennään mukaan ja hienotunteisuuden nimissä ei haluta puuttua. Eikä niistä ole tapana ainakaan esimiehille kertoa. Pitkittyessään asiat vain mutkistuvat. Mutta ei asiakaskaan aina ole oikeassa. Hupaisin juttu oli Ähtärin onnettomuuden tutkinta. Siinä asiakkaamme pääsi tutkimaan omaa onnettomuuttaan, joka oli meillä jo ennustettu vuosia aiemmin ja varikon varastokentällä havaittu. Asia kääntyi niin, että poliisi tulikin meille auditoimaan tutkimustoimintamme laatua. Kyseinen syyttäjä osoitti fiksuutensa, eikä käynyt syyttämään. Vielä loppuraportin tiedotteeseen tuli tutkimustiedon vastainen syy, joten puhelun päätin sanoihin kenraali ei ole kemisti. No, rinnakkaisten organisaatioiden johtajista on oikeassa se, jolla on suurempi palkka... Selvityksistä sekä organisoinnista ja ohjauksesta Puolustushallinnon tutkimustoiminnan uudelleen organisointia selvittäneen Tollan työryhmän (1994) raportti. Ongelmina mm. organisointi, rahoituksen sattumanvaraisuus, elektroniikka-alan hajanaisuus, tutkimustoiminnan vähäisyys ja pitkän tähtäimen suunnittelua tukevan tutkimusohjelman puute. Uudistuksina T&K-johtoryhmä, T&K-runkosuunnitelma, TTK-suunnitelma, kriittiset teknologiat -selvitys, teknologiaohjelma ja STAE:n uudistaminen. Toteutuivat. Puolustushallinnon tutkimustoiminnan uudelleen organisointia selvittäneen Sivulan työryhmän (1998) raportti. Huomio strategisen ohjauksen ja pitkäjänteisyyden puutteisiin. Esityksenä PVTT:n ja Merivoimien Tutkimuslaitoksen yhdistäminen ja systeemianalyysiosaston perustaminen. Eivät toteutuneet. VTT:n laatima PvTK:n evaluointi 1998 PVTT:n perustamissuunnitelma 1998 Panostus tulevaisuuteen TTK-tilausvaltuus mahdollisti suunnitelmallisen ja pitkäjänteisen toiminnan, mutta siihen on rakennettu itseään tuhoava systeemi: kun herrat vaihtuvat, vaihtuvat myös prioriteetit. Strategioita pohditaan suurella joukolla aivoja, jotta ne eläisivät evoluutiossa, ja päivitetään vuosittain. Mutta rahoitusraameihin, joilla on saatu muutos alulleen, loppuu kärsivällisyys ja taas laaditaan uudet käyttösuunnitelmat eikä siirtyvistä eristä taaskaan päästy. Sotatalouspäällikkö haukkui minut niistä ensimmäisenä työpäivänäni sotatalousesikunnassa jo 1980-luvulla, mutten kokenut haukkuja aiheelliseksi. Nyt tiedän asian paremmin olen syyllistynyt. Elektroniikka- ja informaatiotekniikkaosasto aloitti hyvin vajaalla miehityksellä. Pikkuhiljaa saatiin rekrytoitua tutkijakoulutettua väkeä ja rakennettua tutkimusympäristöjä uusille tutkimusaloille. Henkilöstön rekrytointi oli todella takkuista. Verkostoituminen oli avainasemassa ja siinä osasto onnistui erinomaisesti teki laitoksesta TV:stä tutun, kun äkkiä kaikki televisiokanavat halusivat tutustua suojelututkimukseemme. Turvallisuussyistä kuvakulmat mietittiin etukäteen. Itse pääsin tarjoamaan puffin toimittajan kysyessä tutkimuksen tavoitetta. Voitettu sota ja menestys vientituote oli vastaukseni. Toimittaja oli vielä vaihtanut eteen kysymyksen, että miksi te niitä myrkkyjä tutkitte? Mutta miksi tämä kappale on tämän otsikon alla? Pääesikunnassa oli vakavaa pyrkimystä lopettaa koko tutkimusala. Luimme kansainvälisiä signaaleja toisin silmälasein ja päätimme säilyttää tutkimusalan. Osoittautui, että ajatus olikin vain yhden henkilön mielipide, joka ui kaikkiin asiakirjoihin, koska kyseinen henkilö oli kaikissa työryhmissä sihteerinä! Vauhtia ja vaarallisia tilanteita Maailma on täynnä yllätyksiä. Omalle johtajakaudelleni niitä sattuivat y2k (joka tosin on tiedetty jo ajanlaskun alusta), Kosovon sota, Ähtärin onnettomuus ja Myyrmanni. Kaikki tulivat suunnitelmien ulkopuolelta ja aiheuttivat johtamisliikkeitä. Onneksi matkapuhelin tavoittaa päättäjän matkalta, lomalta tai vapaalta. Vaativiin ja kiireellisiin tutkimuksiin on pystyttävä irrottamaan heti parhaat tutkijat. Vuosituhannen vaihtuminen teetätti näin jälkikäteen arvioiden tietotekniikassa paljon turhaa työtä. Laitos sai tehtäväkseen laatia Kosovon sodan raportoinnin teknisessä mielessä. Verkosto toimi, laadultaan ja kieleltään epätasainen raportti valmistui keskellä kesää. Ähtärin onnettomuuden tekninen syy saatiin selville. Perussyyhän oli itse aiheutettu ja hyvin tiedetty. Työmäärä oli suurehko mutta mahdottomiakin, voimavaramme ylittäviä tutkimusmääriä meiltä pyydettiin tai suorastaan edellytettiin. Lopuksi Päällimmäiseksi kokemukseksi jäi ihmetys, kuinka Suomi on voinut säilyä itsenäisenä valtiona? Mutta aina on jostakin löytynyt se innostunut osaaja, joka henkilökohtaisin uhrauksin on vienyt myös tutkimuksen liekkiä eteenpäin kansakunnan parhaaksi. Puolustustutkimuksen alalla resurssimme ovat todella vajavaiset. Ruotsiin verrattuna käytämme resursseja vain kymmenesosan, mutta tästä huolimatta olemme saaneet paljon vaikuttavuutta aikaiseksi. Monilla tutkimusaloilla voitaisiin saada pienellä lisähenkilöstöllä ja -panostuksella paljon parempia tuloksia. Jossakin se raja kai aina on, mutta itse en tiedä tärkeämpää toimialaa kuin tutkimus. Uskon pitkäjänteiseen toimintaan ja jatkuvaan parantamiseen, joka perustuu vuosittaiseen strategiatyöhön. Tempoileva ohjaus vaikuttaa erittäin kielteisesti tärkeimpään voimavaraan, henkilöstöön. Ulkoa täytyy saada uutta osaamista ja oman väen täytyy olla välillä muualla oppimassa ja verkostoitumassa. Kokemusta ja menneiden muistajaa arvostan. Samaa ruutia ei tarvitse keksiä uudelleen. Kirjoittaja, eversti Alpo Julkunen on toiminut PVTT:n johtajana välisenä aikana. SENSORI 1 / 2009 PVTT 90V JUHLANUMERO 17

18 Teksti: ELISA PÄÄKKÖNEN Reikänauhasta tutkijan työpöytään ATK tuli taloon Puolustusvoimien Tutkimuskeskuksen Kemian osastolla Harakassa on ollut automaattisen tietojenkäsittelyn sovelluksia jo 1960-luvulta lähtien. Tietotekniikkaa osastolle toi vuosina laboratorion johtajana toiminut FT Olavi Jäntti. Hän oli kiinnostunut automaattisesta tietojenkäsittelystä ja ohjelmoinnista. Harakassa osallistui atk-työhön myös insinööri Kirsti Kannisto. Professori Erkki Kantolahden mukaan Jäntti sovelsi sen aikaista, reikänauhalla toimivaa tietotekniikkaa muun muassa aktiivihiilitutkimuksessa laskemalla hiilen huokoisuutta ja sen ominaispinta-alaa. Toinen uuden tietotekniikan soveltaja oli FM Lasse Kalervo, joka tulkitsi infrapunaspektrejä. Tutkimustiedon yhtenä ongelmana on ollut ja on edelleen sen nopea löytäminen. Tähän problematiikkaan törmättiin Harakassakin. Suojeluteknillisen jaoston johtaja, maisteri Toivo Korosuo löysi ongelmaan oman ratkaisunsa, kertoo Kantolahti: Korosuo, joka jäi laitoksesta eläkkeelle jo vuonna 1977, oli koodannut tiettyjä asiasisältöjä koskevat tutkimuskortit reikäsysteemillä. Kortit olivat lisäksi täsmällisessä järjestyksessä pahvisissa korttikoteloissa. Kun kortissa olevaan reikään työnsi sukkapuikon ja nosti ylös, niin kaikki tiettyä asiayhteyttä koskevat selosteet saatiin nopeasti ja kerralla laatikosta. Tämä oli eräänlaista automaattista tiedonhakua paljon ennen nykyisiä tietokoneita. Professori Lasse Salonen oli mukana Lakialan ajan tietotekniikan alkumetreiltä asti: Vuoden 1970 kieppeillä fysiikalle hankittiin isokokoinen HP-laskin, jossa oli mukana myös piirturi. Sillä pystyi piirtämään esimerkiksi koordinaatiston ja viemään siihen havaintopisteitä. Ohjelmointimahdollisuus oli vaatimaton ja ohjelmat tallennettiin magneettikortille. Laite ostettiin sirpalekranaattiprojektin rahoilla ja sillä laskettiin sirpalejakaumia, eli paljonko sirpaleita kuului mihinkin grammaluokkaan. Siinä tehtävässä se oli kätevä, sillä siihen aikaan muut laskuvälineet olivat käsinlasku, laskutikku, logaritmitaulut ja veivattava kerto- ja jakolaskukone. Seuraava HP-taskulaskin ostettiin syksyllä 1973 pääinsinööri Pentti Myyryläisen aikana. Saimme markkaa rahaa, jolla ostettiin neljä laskinta. Yksi meni fysiikkaan, yksi ruutiin ja yksi varmaan kemiallekin. Yhdestä ei ole tietoa. Yhden laskimen hinta 2500 markkaa vastasi tuolloin osastonjohtajan nettokuukausipalkkaa. 18 SENSORI 1 / 2009 PVTT 90V JUHLANUMERO

19 1990-luvun alussa tehtiin systeemisuunnittelua näin. Kuvassa on hahmoteltu tutkimustilauksen ja tutkimuksen kulkua sekä siihen liittyviä toimintoja. Sidoksia kuvaava vuokaavio on tyypillinen systeemisuunnitelutyössä käytetty monimutkaisia prosesseja havainnollistava työkalu. Seuraava värkki hankittiin vuoden 1982 kieppeillä ja se oli HP-85 henkilökohtainen tietokone. Se oli Basic-ohjelmoitava, ei käyttöjärjestelmää, vaan sen käyttöjärjestelmä on itse asiassa se Basic. Sillä pystyi jo tekemään ohjelmia ja kommunikoimaan mittalaitteiden kanssa IE488-väylällä, sai siis otettua tuloksia. Tietotekniikkaa tuotiin Lakialan tutkimuskeskukseen innolla 1980-luvun alussa eversti Pentti Karppasen johdolla. Hänen aikanaan alkoivat massiiviset Commodore 64 -kurssit vaikka talossa oli vain yksi kone ja se oli everstillä itsellään. Eversti Olli Heiskanen muistelee, että hän sai ensimmäisen tietokoneensa ollessaan Tutkimuskeskuksessa johtajana 1980-luvun puolivälin jälkeen. Sen hän sitten myös vei mukanaan Etelä-Suomen Sotilasläänin Esikuntaan. Harakkalaisten saavuttua Lakialaan tietokoneita alettiin hankkia enemmän. Koulutusta omin voimin Eversti Karppanen huolehti myös atkosaamisesta ja koulutti itse Lakialassa ohjelmointia. Lasse Salonen osallistui myös Karppasen kurssille: Karppanen piti Basic-ohjelmointikurssin syksyn aikana aina maanantaisin. Kurssiin liittyi tehtäviä ja seuraavana maanantaina oli tehtävien tarkastus. Siinä oli se hyvä puoli, että kun hän oli johtaja ja päätti palkasta, täytyi kaikkien yrittää. Lopuksi ohjelmointikurssista pidettiin koe ja siitä piti päästä läpi. Olen sen Karppaselle sanonutkin, että se oli paras atk-kurssi, minkä olen käynyt. Lasse Salonen muistelee: Fysiikan osastolla oli ennen IBM-aikakautta Osborne-tietokone, joka muistutti hieman oskilloskooppia ja siinä oli erittäin pieni ruutu. Se hankittiin vuonna Laitteessa oli DO Sin edeltäjä CP/M-käyttöjärjestelmä. Siinä oli Word Star-tekstinkäsittelyohjelma ja Excelin tapainen taulukko-ohjelma. Osbornella pystyi jo kirjoittamaan raportteja. Osbornessa oli kuitenkin yksi hankala ominaisuus, jolla oli staattisen sähkön kanssa jotain tekemistä. Kun kirjoitit raporttia ja hankasit takapuolella tuolia, niin takapuoleen tuli staattista sähköä. Kun nousit tuolilta ja koskit sitä konetta, niin kaikki häipyi mitä olit kirjoittanut. Ei aina, mutta aika usein luvun puolenvälin paikkeilla ostettiin IBM:n 086:ia, jo ennen Heiskasen johtajakautta. Sitten tuli DOS, mutta siihen ei ollut mitään yleistä kurssitarjontaa. Meneteltiin siten, että jokainen vuorollaan piti jostakin aiheesta kurssin: Insinöörimajuri Martti Röyskö piti DOS-opetusta käyttöjärjestelmästä, Lasse Salonen puhui WordPerfect-tekstinkäsittelystä, FL Pekka Vähäkangas IBM Basicista ja DI Markus Lehkonen piti Turbo-Pascal -kurssin. Siihen aikaan ei ollut vielä matriisikirjoittimia eikä lasereita tunnettu. Oli kuitenkin tarve tuottaa parempaa jälkeä kuin mihin pistekirjoittimella pystyttiin. Löytyi Olivetti-sähkökirjoituskone, jossa oli RS232-sarjaväylä ja jonka saattoi kytkeä tietokoneeseen. Sellaista yritettiin ostaa ja se maksoi markkaa. Silloin tuli Salosen mukaan ankara ukaasi: Kun teillä ei ole konekirjoittajan virkaa, te ette voi ostaa kirjoituskonetta. Se on pysyväismääräys. Eversti Heiskanen kuitenkin ilmoitti, että ne ostetaan. Asia oli sillä selvä ja kolme konetta hankittiin. Väyläkaapeli oli aina kerrallaan yhteen huoneeseen, jossa oli kirjoituskone. Katkaisijasta väännettiin, että mihin huoneeseen se ottaa yhteyttä. Sitten painettiin ja pistettiin paperi ensin koneeseen ja sitten se kirjoitti yhden sivun ja sitten vaihdet- Kerhotalo Kiltakolon vintillä on paloja Tutkimuslaitoksen atk-historiasta. Laitokselle hankitut Hewlett-Packard 9100 laitteet palvelivat kemian ja fysiikan osastoja. Koneisiin kuului myös piirturit, jolla voitiin havainnollistaa laskutuloksia graafisesti. Ominaisuuksiltaan koneet vastasivat taskulaskimia ja niissä oli vaatimaton ohjelmointimahdollisuus. Hankinta-aikaan niiden hinta oli kuitenkin huima. (Sirpa Korpela) SENSORI 1 / 2009 PVTT 90V JUHLANUMERO 19

20 tiin paperi koneeseen ja sitten toinen sivu. Kalkkeerinkin voi pistää väliin, jos halusi kopion. Raportointi nopeutuu Tutkijoiden raporttien kirjoittamistapa muuttui kokonaan atk:n myötä. Siihen asti raportit kirjoitettiin niin, että tutkija kirjoitti ensin käsin ja lähetti tuotoksen esikuntaan konekirjoittajalle. Koneella kirjoitettu raportti tuli takaisin tutkijalle. Mahdollisten virheiden korjauksen jälkeen se meni jälleen esikunnan konekirjoittajalle. Kun puhtaaksikirjoitus oli valmis, tutkija allekirjoitti sen. Tällaisessa edestakas seilaamisessa kului yleensä viikko. Konekirjoittajilla oli tavallisesti myös hallinnon omat kirjoitustyöt etusijalla, joten raportit eivät kovin äkkiä lähteneet talosta liikkeelle. Kun tekstinkäsittelyjärjestelmät viimein tulivat ja saatiin kunnon tulostusjälki, alkoivat tutkijat kirjoitella raporttinsa itse. Aluksi moni kyllä epäili, ettei moinen toimintatavan muutos tule niin vain onnistumaan. Ei mennyt kauaakaan, kun joka iikka naputteli itse tutkimustodistuksensa. Atk riippuvuus Tutkimuskeskus oli atk-verkon suhteen edelläkävijä, sillä jo aluetta rakennettaessa oli huomioitu tuleva tietoverkko. Verkko toteutettiin kuitenkin väärällä kaapelilla, joten sen toimintaikä jäi lyhyeksi. Alueelle rakennettiin myös kulunvalvonta. Se tehtiin Karppasen johtajakauden aikana ensin mekaanisin sovelluksin ja muutettiin myöhemmin tietokonepohjaiseksi. Tutkimuskeskuksesta löytyi sekä atk: n kannattajia että koviakin vastustajia, muun muassa esikunnasta. Eversti Vesa Kämärin aikana laadittiin laitoksen tietotekniikasta määrittely ja hän meni tämän paksun pumaskan kanssa Pääesikuntaan. Tietotekniikkaan alkoikin sen jälkeen tulla resursseja. Erkki Kantolahti olisi halunnut aikoinaan rakennettavaksi tunnelin ruutilaboratoriosta päärakennukseen. Verkko olisi saatu kaapeloitua hyvin sen kautta ja kulkeminen olisi ollut helpompaa. Se olisi myös tuonut yhteenkuuluvaisuutta eikä olisi ollut kovin kalliskaan toteuttaa. Idea kuitenkin tyrmättiin. Lopullinen atk-riippuvuus tuli esikuntajärjestelmän eli EJ:n myötä vuosien paikkeilla eikä vanhaan ollut enää paluuta. Teksti: ELISA PÄÄKKÖNEN Systemaattista suunnittelua PVTT:n räjähdetekniikassa työskentelevä erikoistutkija, tohtori Matti Harkoma oli vahvasti mukana Tutkimuskeskuksen atk: n kehittämisessä ennen kuin talossa oli yhtäkään päätoimista atk-eksperttiä. Ennen atk-ajan rynnistystä oli Tutkimuskeskuksen tietotekninen edistäminen muutamien asiasta kiinnostuneiden henkilöiden innostuksen varassa. Edistyksellisimpiin kuului fysiikan osastossa tuohon aikaan vaikuttanut insinöörimajuri Martti Mape Röyskö. Matti Harkoma aloitti Tutkimuskeskuksessa syyskuun alussa vuonna Hänen opiskelutaustansa antoi hyvän pohjan paitsi räjähdetutkimukselle, myös tietotekniikkaan. Harkoma tuli yliopistomaailmasta ja vertailukohtana oli yliopistojen kehittynyt tietotekniikka. Sitä taustaa vasten Lakialan tilanne näytti aika alkeelliselta, vaikkakin tutkimuksen parissa työskenteleviä oli koulutettu eversti Karppasen toimesta aiemmin 1980-luvulla. Lakialan tietotekniikan kehittämistar- ve oli kuitenkin jo selkeästi tiedostettu. Silloinen pääinsinööri Raimo Issakainen ja Tutkimuskeskuksen johtaja eversti Olli Heiskanen halusivat edistää tietotekniikan tuloa Lakialaan ja varustaa työntekijät ajanmukaisin laittein. Samoihin aikoihin ajoittuu myös Harakan kemian osaston muutto alueelle. Matti kiinnitettiin saman tien talon systeemisuunnitteluryhmän vetäjäksi. Hän aloitti suunnittelutyön, jossa muun muassa haastateltiin melkein kaikki talon työntekijät ja selvitettiin tietotekniset tarpeet. Työhön osallistui myös tutkija Risto Hiukka, joka haastatteli muun muassa Harakan väen. Matin työhuoneen seinät oli tuolloin vuorattu paperiarkeilla ja keltaisilla lapuilla. Nämä olivat havainnollisia systeemisuunnittelun työkaluja, joiden avulla toteutettava ratkaisu ohjelmistoineen ja tietokantoineen vähitellen hahmottui. Tätä työtä tehtiin noin vuosi ja suunnittelutyön tuloksena julkaistiin paksu systeemisuunnitteluraportti. Tietokone- ja verkkoratkai- Kirjoittaja FM YTM Elisa Pääkkönen on haastatellut eversti Olli Heiskasta ja professoreita Lasse Salonen ja Erkki Kantolahti. Erikoistutkija Sirpa Mustalahti käynnistelee vanhan "hyvän ajan MikroMikko 3:sta analytiikan laboratoriossa. Kone on yhä käytössä hiukkaslaskimen oheiskoneena ja siihen on liitetty myös kirjoitin. (Elisa Pääkkönen) 20 SENSORI 1 / 2009 PVTT 90V JUHLANUMERO