LAUSUNTO SEUTUTERVEYSKESKUSHANKKEEN HALLINTO- JA RAHOITUSMALLISTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LAUSUNTO SEUTUTERVEYSKESKUSHANKKEEN HALLINTO- JA RAHOITUSMALLISTA"

Transkriptio

1 Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus LAUSUNTO SEUTUTERVEYSKESKUSHANKKEEN HALLINTO- JA RAHOITUSMALLISTA 138/01/016/2005 Khall 8 Jyväskylän seututerveyskeskus -hankkeesta on valmistunut liitteen mukainen esiselvitys. Esiselvityksessä on selvitetty perusterveydenhuollon seudullista järjestämistä. Ns. seututerveyskeskus -hankkeen esiselvitykseen ovat osallistuneet verkostokaupungin kunnat: Jyväskylä, Jyväskylän mlk, Petäjävesi, Toivakka, Uurainen, Muurame, Korpilahti, Hankasalmi ja Laukaa sekä lisäksi Konnevesi, Keuruu ja Multia. Alueen väestömäärä on noin asukasta. Esiselvityksen tavoitteena on ollut määrittää toiminnan nykytilan kuvaus ja vertailu kunnittain, seudullisen palvelurakenteen vaihtoehdot vuonna 2010, seudullisen palvelutoiminnan organisointija hallintovaihtoehdot, yhteistyö ja työnjako vanhusten hoidon ja hoivan palveluihin, seudullisen toiminnan edut ja heikkoudet sekä päätösehdotukset peruskunnille. Työryhmän puheenjohtajana on toiminut ylilääkäri Reijo Räsänen ja sihteerinä avohoidon johtaja Silja Ässämäki Palokan thky:stä. Esiselvityksessä ehdotetaan, että lähipalveluiden järjestäminen toteutetaan ko. kunnissa muodostamalla seitsemän terveyskeskuksen tilalle kolme terveyskeskusta: - Jyväskylän, Palokan ja Korpilahti-Muuramen terveyskeskusten tilalle "Jyväskylän seututerveyskeskus" - Laukaan, Hankasalmen ja Konneveden terveyskeskusten tilalle yksi terveyskeskus - Keuruun-Multian terveyskeskus jatkaa itsenäisenä tai hakeutuu yhteistyöhön lähimpien vastaavien organisaatioiden kanssa ellei palvelurakennelainsäädännöstä aiheudu muita pakollisia muutoksia. Laajemmin keskitettävien palvelujen tuottaminen (aluepäivystys, keskitetty puhelinneuvonta ja ajanvaraus, endoskopiatoiminta, suun erikoishoidot, työterveyshuolto, sairaankuljetus, teknisen ja laitehuollon yhteistyö, koulutus- ja rekrytointiyhteistyö, muut erikseen sovittavat palvelut) järjestetään yhteistoiminta-alueella "Jyväskylän seututerveyskeskuksen" toimesta. Terveyskeskusten raja-alueilla asuville asukkaille mahdollistetaan toisen organisaation palvelujen käyttö. Seututerveyskeskushankkeesta pyydettyjen kuntien lausuntojen perusteella malliksi on muotoutunut kahden terveyskeskuksen malli; Jyväskylän seututerveyskeskus ja Laukaa-Konneveden

2 terveyskeskus. Lausuntojen mukaan Jyväskylä seututerveyskeskus voisi tuottaa ympäristölleen, tarvittaessa koko maakuntaan laajemmin keskitettävät palvelut. Lausuntojen perusteella esitetään myös jatkohanketta, johon voidaan ottaa mukaan myös Joutsan seudun kunnat erityisesti laajemmin keskitettävien palvelujen käyttäjinä. Joutsan kunnan (ja seudun) perusterveydenhuollon järjestelyjä on pohdittu kunta- ja palvelurakenneuudistuksen ja toiminnan kehittämisen vuoksi. Joutsan, Leivonmäen, Toivakan ja Kangasniemen kuntien perusturvajärjestelyistä valmistui yhteinen selvitys maaliskuussa Joutsan ja Kangasniemen kuntien kuntaparityöskentelyllä on myös pyritty selvittämään, voisiko kuntien yhteinen asukaspohja olla riittävä perusterveydenhuollon palvelujen järjestämiselle. Joutsan seudun kuntien ja Kangasniemen kunnan yhteinen väestöpohja on noin asukasta. Terveydenhuoltopalvelut voidaan jakaa kolmeen osa-alueeseen: lähipalveluihin, laajemmin keskitettäviin palveluihin ja erikoissairaanhoidonpalveluihin. Lähipalvelut ja laajemmin keskitettävät palvelut ovat perusterveydenhuollon palveluja, joihin puitelaissa ehdotetaan asukkaan väestöpohjaa. Joutsan kunnan (ja seudun) kannalta tarkoituksenmukaista olisi järjestää lähipalvelut Joutsassa ja hankkia laajemmin keskitettävät palvelut suuremmasta järjestämiskokonaisuudesta. Seututerveyskeskus voisi järjestää ko. palvelut. Erikoissairaanhoito on tarkoituksenmukaista järjestää edelleen Keski-Suomen sairaanhoitopiirin kautta. Terveydenhuollon kustannukset ovat Joutsan seudulla melko korkeat väestön ikääntymisestä ja sairastuvuudesta johtuen. Kaikkia perusterveydenhuollon palveluja ei ole myöskään saatu järjestettyä rekrytointivaikeuksien ja terveyskuntayhtymän koon vuoksi. Lisäksi mm. päivystysjärjestelyt kuormittavat henkilöstöä, kun kaikkia virkoja ei ole täytetty eikä työterveyshuollossa ole ollut jatkuvasti pysyvää henkilöstöä. Seututerveyskeskus -hankkeen jatkohankkeessa pyritään valmistamaan suunnitelma Jyväskylän seututerveyskeskuksen muodostamiseksi niin, että terveyskeskus voisi aloittaa toimintansa vuoden 2009 alusta lukien. Selvityksen tekemiseen pyritään saamaan hankerahoitus sosiaali- ja terveysministeriöstä, kansallisen terveyshankkeen määrärahoista. Selvityksessä laaditaan toiminta- ja johtamismallit sekä perussopimus, arvioidaan hankkeen talous- ja muut hyödyt, selvitetään hallintomalli ja palveluverkosto, laaditaan palvelutarvearvio yhdessä sairaanhoitopiirin kanssa ja harmonisoidaan nykyisiä toimintatapoja ja kustannuseroja. Joutsan seudun kuntien osalta voidaan erityisesti selvittää kuntien osallistumista perusterveydenhuoltoon laajemmin keskitettävien palvelujen käyttäjinä. Seututerveyskeskushankkeen jatkoselvityksestä ei ole vielä valmistunut rahoitussuunnitelmaa, mutta tarkoituksena on hankkia hankkeelle STM:n rahoitus ja jakaa loput kustannukset kuntien asukasluvun suhteessa. Joutsan seudun kuntien osalta huomioidaan vielä kuntien osallistuminen selvitykseen

3 vain laajemmin keskitettävien palvelujen osalta. (Asian valmistelija kunnanjohtaja Harri Nissinen, puh ) Joutsan kunta osallistuu Jyväskylän seututerveyskeskus -hankkeen jatkoselvitykseen. Lisäksi kunta toivoo, että Joutsan seudun kunnat voisivat nimetä hankkeen ohjausryhmään oman edustajansa. Kunnanjohtajan ehdotus hyväksyttiin siten, että ohjausryhmään nimettiin kunnanjohtaja Harri Nissinen ja Joutsan seudun terveydenhuollon kuntayhtymän yhtymähallituksen puheenjohtaja Pentti Sukanen. Khall 71 Hankekoordinaattori, ylilääkäri Reijo Räsänen on lähettänyt liitteen nro 1 mukaisen Jyväskylän seututerveyskeskuksen hankesuunnitelman vuosille Hankkeesta on tehty esisuunnitelma, joka oli kuntien ja kuntayhtymien lausuttavana syksyllä Hankesuunnitelman mukainen hankkeen talousarvio on yhteensä , johon valtionavustusta haetaan 75 % eli Hankesuunnitelmassa on laskelma kuntien osuudesta. Joutsan kunnan osuus on vuosina yhteensä 798,91. Kuntien osuus määräytyy asukasluvun mukaisessa suhteessa. Alustavasti on kuntaosuudeksi laskettu niille kunnille, jotka käyttäisivät vain keskitettyjä palveluja, 1/5 kaikkia palveluja käyttävien kuntien asukaskohtaisesta osuudesta. Suunnitelman mukaan hanketta hallinnoi Palokan terveydenhuollon kuntayhtymä. Kaikilta hankkeeseen osallistuvilta kunnilta tarvitaan mennessä ilmoitus: 1) osallistumisestaan hankkeeseen ja 2) sitoutumisestaan kunnan omaan rahoitusosuuteen. Kuntien ei vielä tarvitse ottaa lopullista kantaansa hankesuunnitelman mukaisiin ehdotuksiin. Lopullinen hankkeen tulos selviää vasta hankkeen edetessä. Hankkeen etenemistä ohjaa kuntien nimeämä ohjausryhmä ja verkostokaupungin ohjausryhmä. Joutsan kunnasta ohjausryhmään kuuluvat Harri Nissinen ja Pentti Sukanen. Hankkeen etenemisestä tiedotetaan myös muutoin hankkeessa mukana oleville kunnille. (Asian valmistelija kunnanjohtaja Harri Nissinen, puh ) Joutsan kunta osallistuu Jyväskylän seututerveyskeskus

4 hankkeeseen ja sitoutuu kunnan omaan rahoitusosuuteen, vuosina yhteensä 798,91. Kunnanjohtajan ehdotus hyväksyttiin. Khall 109 Jyväskylän seututerveyskeskushankkeessa on valmisteltu esitys seututerveyskeskuksen hallintomalliksi (liite 1). Esitys luovutettiin verkostokaupungin kunnanjohtajille ja seututerveyskeskushankkeen ohjausryhmälle Ohjausryhmän tekemän päätöksen mukaisesti kunnilta pyydetään lausunnot esitettyyn malliin mennessä. Kuntia pyydetään lausuntonsa aluksi vastaamaan seuraaviin: 1. Onko kuntanne valmis jatkamaan seututerveyskeskushankkeen toteutusta esitetyn kuntayhtymäperusteisen hallintomallin pohjalta, jossa palvelujen tuottamisesta vastaa kuntayhtymän liikelaitos? (Vaihtoehtoisesti malliksi voi tulla suoraan liikelaitoskuntayhtymä, jos siihen syntyy lainsäädännöllisesti kestävät perusteet). Liittyykö tähän reunaehtoja? 2. Onko kuntanne valmis hyväksymään, että seututerveyskeskuksen rahoitus järjestetään tuotteistamalla palvelut terveyskeskus-/terveysasemakohtaisesti sekä toimintokohtaisesti ja laskuttamalla kuntia kyseisten palvelujen käytön mukaisesti. (Tällöin vain selvityksessä mainitut kiinteät kulut jaettaisiin asukaspohjaisesti kuntien kesken, tai nekin siirrettäisiin kuntalaskutushintoihin vyörytysmenoina). Liittyykö tähän reunaehtoja? 3. Mitä muita asioita kuntanne haluaa nostaa esille tehdystä selvitystyöstä ja sen ehdotuksista? (Asian valmistelija Harri Nissinen p ) Joutsan kunta pitää parhaana seututerveyskeskuksen hallintomallina kuntayhtymäperusteista hallintomallia, jossa palvelujen tuottamisesta vastaa kuntayhtymän liikelaitos. Joutsan kunta ei pidä isäntäkuntamallia seututerveyskeskukselle sopivana hallintomallina. Joutsan kunta hyväksyy seututerveyskeskuksen rahoitusmallin, jossa rahoitus järjestetään tuotteistamalla palvelut terveyskeskus-/terveysasemakohtaisesti sekä toimintokohtaisesti ja

5 laskuttamalla kuntia kyseisten palvelujen käytön mukaisesti. Joutsan kunta pitää seututerveyskeskushankeen hallintomallin valmistelua riittävänä. Kunnanjohtajan ehdotus hyväksyttiin. Khall 142 Seututerveyskeskushankkeen ohjausryhmä pyytää Hankasalmen, Joutsan, Jyväskylän, Jyväskylän maalaiskunnan, Keuruun, Konneveden, Korpilahden, Laukaan, Leivonmäen, Luhangan, Multian, Muuramen, Petäjäveden, Toivakan ja Uuraisten kunnan-/kaupunginhallitukselta uudelleen lausuntoa seututerveyskeskuksen hallintomallista. Tämä toinen lausuntokierros järjestetään kuntien johdon ja hankkeen ohjausryhmän toiveesta. Lausuntoa pyydetään edellä mainittujen kuntien lisäksi henkilöstöjärjestöiltä ja Äänekosken kaupungilta. Tämän lausuntopyynnön liitteenä on aiempaa valmistelutyötä täydentämässä Reijo Räsäsen tekemä koonti eri hallintovaihtoehdoista sekä kuntien rahoitusosuuk sista eri toteutusvaihtoehdoilla. Liitteenä on myös sopimus hank keen hallinnoimisesta ja organisoimisesta. Se kuntien tulee hyväk syä, jotta hankkeen aloitusilmoitus voidaan tehdä lääninhallitukselle. Lisäksi liitteenä on Matti Mäkisen laatima lyhyt vertailu kuntayhtymä mallin ja isäntäkuntamallin eroista. Ennen lausunnon antamista pyydetään erityisesti perehtymään kuntayhtymän, liikelaitoskun tayhtymän ja isäntäkunnan vahvuuksiin ja heikkouksiin, sillä kaikki mukana olevat kunnat ovat tähän asti olleet valmiita hyväksymään seututerveyskeskuksen liikelaitosmallisen tuotantotavan, joten rat kaisua vaatii ylin hallinto-organisaatio ja sen toteutusmalli. Kuntia pyydetään lausuntonsa aluksi vastaamaan seuraaviin kysymyksiin ja kirjoittamaan vastauksensa perään mahdolliset perustelut. Lausunnon lopussa toivotaan tuotavan esille ne seikat, joita esitettyjen kysymysten ohel la tulisi kunnan mielestä ottaa huomioon seututerveyskeskuksen hallinnon järjestämisessä. Lausuntojen laatiminen yhtenäisessä jär jestyksessä helpottaa vastausten pohjalta laadittavan muistion ko koamista. Kysymykset (ja niihin liittyvät Joutsan kunnan vastaukset): 1. Voisiko kuntanne käydyn keskustelun ja lausuntokierroksen jälkeen hyväksyä seututerveyskeskus - hankkeen toteuttamisen esitetyn kuntayhtymäperusteisen hallintomallin pohjalta, jossa palvelujen tuottamisesta vastaa kuntayhtymän liikelaitos? (mallit A 0 - A 1 - A 2). Asettaisitteko ratkaisulle, joitain reunaehtoja? Joutsan kunta on valmis hyväksymään kuntayhtymäperusteisen hal-

6 lintomallin, jossa palvelu jen tuottamisesta vastaa kuntayhtymän liikelaitos. Joutsan kunnalla on oltava edustus kuntayhtymän hallinnossa. 2. Voisiko kuntanne käydyn keskustelun ja lausuntokierroksen jälkeen hyväksyä seututerveyskeskus - hankkeen toteuttamisen liikelaitos kuntayhtymäperusteisen hallintomallin pohjalta( mallit C 1 - C 2), jossa siinäkin palvelujen tuottamisesta vastaa kuntayhtymän liikelai tos, mutta organisaatiorakenne on edellistä mallia selkeämpi ja ke vyempi? Asettaisitteko ratkaisulle, joitain reunaehtoja? Joutsan kunta on valmis hyväksymään liikelaitoskuntayhtymäperusteisen hallintomallin, jos sa palvelujen tuottamisesta vastaa kuntayhtymän liikelaitos. Joutsan kunta pitää hallintomallia selkeämpänä. Joutsan kunnalla on oltava edustus kuntayhtymän hallinnossa. 3. Voisiko kuntanne käydyn keskustelun ja lausuntokierroksen jälkeen hyväksyä seututerveyskeskus - hankkeen toteuttamisen isäntäkun tapohjaisen hallintomallin pohjalta, jossa palvelujen tuottamisesta vastaa isäntäkunnan liikelaitos? ( mallit B 1 - B 2) Asettaisitteko rat kaisulle, joitain reunaehtoja? Joutsan kunta on valmis hyväksymään tarvittaessa isäntäkuntamallin, jos se takaa palvelujen hinnan ja laadun sekä terveyspalvelujen säilymisen Joutsassa. Pal velujen hankintatapaan on luotava selkeä sopimusjärjestelmä. 4. Haluaisiko kuntanne käydyn keskustelun ja lausuntokierroksen jäl keen päätyä kuitenkin ratkaisuun, jossa seututerveyskeskus - hank keen toiminnallista suunnittelua jatketaan ja taloudellisia vaikutuksia jatkoselvitellään, ennen kuin tehdään ratkaisu valittavasta hallinto mallista ja lopullisesti seututerveyskeskuksessa mukana olevista kunnista? (kysymyksiin 1-3 pyydetään vastamaan huolimatta kannasta tähän kysymykseen) Tässä vaihtoehdossa on riskinä, että toiminnallinen suunnittelu ei sovellukaan myöhemmin valittavaan hallinnolliseen malliin. Toiminnallista suunnittelua ei voida myöskään onnistuneesti tehdä, ellei tiedetä, missä laajuudessa kukin kunta on jatkossa palvelujen käyttäjänä. Jatkoselvittely ei ole enää tarpeen, vaan edetään hankesuunnitelman mukaisesti. 5. Hankkeeseen sitoutumista konkretisoiden: mitkä kaikki lausuntopyynnön liitteessä 1 esitetyistä malleista A0), A1), A2), B1), B2) ja C1) ja C2 ovat niitä, joihin kuntanne on valmis sitoutumaan mukaan huomioiden kunnan omarahoitusosuuden hankkeessa? Liittyykö sitoutumiseen joitain reunaehtoja? Periaatteessa kaikki mallit ovat mahdollisia. Pidämme kuntayhtymäpohjaisia malleja parhaina, jos kaikki mukanaolevat kunnat osallistuvat seututerveyskeskuksen perustamiseen ja toimintaan.

7 6. Hyväksyykö kuntanne liitteessä 4 olevan sopimuksen hankkeen hal linnoimisesta? Joutsan kunta hyväksyy hankesuunnitelman. Ja lisäksi tiedustellaan kantoja kahteen hallintomalliselvittelyn ulkopuoliseen asiaan: 7. Onko kuntanne kaikissa vaihtoehdoissa valmis sitoutumaan siihen päämäärään, että viimeistään terveyskeskuspalveluja on mahdollista nyt lausuntopyynnössä mukana olevien kuntien välillä käyttää yli kuntarajojen yhdessä sovittuja laskutusperiaatteita käyt täen, eli kuntalaisia palvelee lähin terveysasema? Liittyykö tähän reunaehtoja Olemme valmiita sitoutumaan asetettuun päämäärään. 8. Mikä on kuntanne kanta sosiaali- ja terveyspiiriin tai terveyspiiriin pit kän aikavälin tavoitteena? Vai näettekö sen vaihtoehtoiseksi toteu tustavaksi jo tässä vaiheessa? Sosiaali- ja terveyspiirin muodostaminen ei ole realistinen vaihtoehto tässä vaiheessa, tuskin myöhemminkään. (Asian valmistelija Harri Nissinen p ) Joutsan kunnanhallitus antaa em. vastaukset seututerveyshankkeesta. Kunnanjohtajan ehdotus hyväksyttiin.

LAUSUNTO SEUTUTERVEYSKESKUSHANKKEEN HALLINTO- JA RAHOITUSMALLISTA

LAUSUNTO SEUTUTERVEYSKESKUSHANKKEEN HALLINTO- JA RAHOITUSMALLISTA Kunnanhallitus 8 08.01.2007 Kunnanhallitus 71 19.02.2007 Kunnanhallitus 109 16.04.2007 LAUSUNTO SEUTUTERVEYSKESKUSHANKKEEN HALLINTO- JA RAHOITUSMALLISTA 138/01/016/2005 Khall 8 Jyväskylän seututerveyskeskus

Lisätiedot

Muistio Jyväskylän terveydenhuollon yhteistoiminta alueen, Keski. Suomen seututerveyskeskuskuntien ja Keski Suomen sairaanhoitopiirin

Muistio Jyväskylän terveydenhuollon yhteistoiminta alueen, Keski. Suomen seututerveyskeskuskuntien ja Keski Suomen sairaanhoitopiirin 1 Keski Suomen sairaanhoitopiiri Muistio Jyväskylän terveydenhuollon yhteistoiminta alueen, Keski Suomen seututerveyskeskuksen ja Keski Suomen sairaanhoitopiirin aikuispsykiatrian avohoidon yhdistämistä

Lisätiedot

Yhteenveto kuntien arvioiduista menoista

Yhteenveto kuntien arvioiduista menoista Yhteenveto kuntien arvioiduista menoista Hoitopalvelujen myyntitulot eli laskutus kunnilta sisältävät: Erikoissairaanhoidon palvelut, joihin kuuluvat omana toimintana tuotetut palvelut ja hoito muissa

Lisätiedot

ALUEELLISESTI YHTENÄINEN TIETOJÄRJESTELMÄARKKITEHTUURI PALVELUIDEN JA RAKENTEIDEN KEHITTÄMISEN TUKENA

ALUEELLISESTI YHTENÄINEN TIETOJÄRJESTELMÄARKKITEHTUURI PALVELUIDEN JA RAKENTEIDEN KEHITTÄMISEN TUKENA ALUEELLISESTI YHTENÄINEN TIETOJÄRJESTELMÄARKKITEHTUURI PALVELUIDEN JA RAKENTEIDEN KEHITTÄMISEN TUKENA Tietohallintojohtaja Martti Pysäys Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Tapas-seminaari 19.4.2011 KESKI-SUOMEN

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin lähtökohdat sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestämiseen ja vastaukseen VM:lle syksyllä 2012

Jyväskylän kaupungin lähtökohdat sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestämiseen ja vastaukseen VM:lle syksyllä 2012 Jyväskylän kaupungin lähtökohdat sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestämiseen ja vastaukseen VM:lle syksyllä 2012 Keski-Suomen liiton tilaisuus 27.9.2012 Jyväskylän kaupunki Kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 302/00.04.02/2013 81 Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta 2013-2016 Tiivistelmä Turun kaupunki on pyytänyt kuntia hyväksymään terveydenhuoltolain

Lisätiedot

Yhteistoiminta-alueen luominen sosiaali- ja terveydenhuoltoon puitelain edellyttämällä tavalla

Yhteistoiminta-alueen luominen sosiaali- ja terveydenhuoltoon puitelain edellyttämällä tavalla Yhteistoiminta-alueen luominen sosiaali- ja terveydenhuoltoon puitelain edellyttämällä tavalla SOSTERV 19.5.2011 22 Eduskunnalle annettiin 26.11.2010 hallituksen esitys laeiksi kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta

Lisätiedot

2. "Keski-Suomen seututerveyskeskuksen perustamissuunnitelma; Seututerveyskeskushankkeen ensimmäisen vaiheen loppuraportti", Liite nro 2.

2. Keski-Suomen seututerveyskeskuksen perustamissuunnitelma; Seututerveyskeskushankkeen ensimmäisen vaiheen loppuraportti, Liite nro 2. Joutsan kunnanhallitus 231 21.09.2009 KUNTA- JA PALVELURAKENNEUUDISTUSTA KOSKEVAN PUITELAIN TOTEUTTAMINEN TERVEYDENHUOLLON JA SIIHEN KIINTEÄSTI LIITTYVÄN SOSIAALITOIMEN JÄRJESTÄMISEKSI SEKÄ KESKI-SUOMEN

Lisätiedot

Sote-uudistus ja Keski-Suomen kuntien talous

Sote-uudistus ja Keski-Suomen kuntien talous Sote-uudistus ja Keski-Suomen kuntien talous 27.1.2015 Ari Hirvensalo Talousjohtaja 27.1.2015 2 27.1.2015 3 27.1.2015 7 Reunaehtoja: Sote-laki hyväksytään maaliskuussa SHP:n toiminta lakkaa 31.12.2016

Lisätiedot

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 302/00.04.02/2013 65 Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta 2013-2016 Tiivistelmä Turun kaupunki on pyytänyt kuntia hyväksymään terveydenhuoltolain

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI

KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI TIIVISTÄ TIETOA KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI Keski-Suomen sairaanhoitopiiri tuottaa jäsenkuntiensa tarvitsemia erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon päivystyksen sekä eräitä sosiaalihuollon palveluja

Lisätiedot

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 65 13.3.2013 Asianro 302/00.04.02/2013 155 Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta 2013-2016 Tiivistelmä

Lisätiedot

MENOT JA RAHOITUS Yhteensä %-osuus. Henkilöstömenot, joista Projektiin palkattava henkilöstö Työpanoksen siirto

MENOT JA RAHOITUS Yhteensä %-osuus. Henkilöstömenot, joista Projektiin palkattava henkilöstö Työpanoksen siirto 942 538 965 729 1 908 267 63,3 % 716 038 784 229 1 500 267 49,8 % 226 500 181 500 408 000 13,5 % 492 298 468 783 961 081 31,9 % 253 750 188 750 442 500 14,7 % 7 000 5 000 12 000 0,4 % 24 278 20 763 45

Lisätiedot

Lausunnon antaminen Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvityksen väliraportista

Lausunnon antaminen Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvityksen väliraportista Valtuusto 4 10.02.2014 Lausunnon antaminen Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvityksen väliraportista 63/00.04.01/2013 KH 239 Kunnanhallitus 18.6.2013 Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas Taustaa

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 66 30.09.2014 Kaupunginhallitus 306 06.10.2014. Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislakiluonnoksesta

Perusturvalautakunta 66 30.09.2014 Kaupunginhallitus 306 06.10.2014. Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislakiluonnoksesta Perusturvalautakunta 66 30.09.2014 Kaupunginhallitus 306 06.10.2014 Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislakiluonnoksesta PETUR 30.09.2014 66 Sosiaali- ja terveysministeriön asettama sosiaali-

Lisätiedot

Ennuste kunnittain palvelujen laskutuksesta

Ennuste kunnittain palvelujen laskutuksesta Talousosasto Ennuste kunnittain palvelujen laskutuksesta Toteumatiedot vuodelta 2017 eivät ole vielä valmiit, joulukuun laskutuksesta esitetään vielä ennustetieto joka voi kuntakohtaisesti vielä muuttua.

Lisätiedot

:06. KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI Talousosasto

:06. KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI Talousosasto Raportti sisältää sairaanhoitopiirin laskutettujen hoitopalveluiden tuotemäärät jäsenkunnittain esitettyinä. Tiedot on esitetty sairaanhoitotoiminnan osalta summana sekä toimialueittain omilla sivuillaan.

Lisätiedot

:36. KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI Talousosasto

:36. KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI Talousosasto Raportti sisältää sairaanhoitopiirin laskutettujen hoitopalveluiden tuotemäärät jäsenkunnittain esitettyinä. Tiedot on esitetty sairaanhoitotoiminnan osalta summana sekä toimialueittain omilla sivuillaan.

Lisätiedot

:50. KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI Talousosasto

:50. KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI Talousosasto Raportti sisältää sairaanhoitopiirin laskutettujen hoitopalveluiden tuotemäärät jäsenkunnittain esitettyinä. Tiedot on esitetty sairaanhoitotoiminnan osalta summana sekä toimialueittain omilla sivuillaan.

Lisätiedot

Katsaus SOTE-valmisteluun. Silja Ässämäki Kehittämisjohtaja, KS SOTE 2020-hankkeen vastuuhenkilö 15.4.2015

Katsaus SOTE-valmisteluun. Silja Ässämäki Kehittämisjohtaja, KS SOTE 2020-hankkeen vastuuhenkilö 15.4.2015 Katsaus SOTE-valmisteluun Silja Ässämäki Kehittämisjohtaja, KS SOTE 2020-hankkeen vastuuhenkilö 15.4.2015 Keski-Suomen sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän valmistelu kuntien yhteistyönä Kuntien päätöksenteko

Lisätiedot

Aika: Tiistai klo Paikka: Keski Suomen keskussairaala, Neuvotteluhuone 5 Ohjausryhmän jäsenet: Jyväskylän perusturvalautak.

Aika: Tiistai klo Paikka: Keski Suomen keskussairaala, Neuvotteluhuone 5 Ohjausryhmän jäsenet: Jyväskylän perusturvalautak. 1 Keski Suomen sairaanhoitopiiri Muistio Jyväskylän terveydenhuollon yhteistoimintaalueen ja Keski Suomen sairaanhoitopiirin aikuispsykiatrian avohoidon yhdistämistä valmistelevan ohjausryhmän kokouksesta

Lisätiedot

Kukoistava kotihoito. Keski-Suomen ikäihmisten kotona pärjäämisen tuen uudistus

Kukoistava kotihoito. Keski-Suomen ikäihmisten kotona pärjäämisen tuen uudistus Kukoistava kotihoito Keski-Suomen ikäihmisten kotona pärjäämisen tuen uudistus Hakukonsortio Jyväskylän kaupunki, hallinnoija Hankasalmen kunta Joutsan kunta Jämsän kaupunki Keuruun kaupunki Kinnulan kunta

Lisätiedot

Terveydenhuoltolain mukaisen järjestämissuunnitelman hyväksyminen

Terveydenhuoltolain mukaisen järjestämissuunnitelman hyväksyminen Terveydenhuoltolain mukaisen järjestämissuunnitelman 2013-2016 hyväksyminen 219/00.01/2013 SOS 19.11.2013 144 Keski-Suomen sairaanhoitopiiri pyytää jäsenkuntia tekemään 5.12.2013 mennessä päätöksen terveydenhuoltolain

Lisätiedot

Jyväskylän yhteistoiminta alueen ja Keski Suomen seututerveyskeskuksen aikuispsykiatrian avohoidon toimintamalli 2011

Jyväskylän yhteistoiminta alueen ja Keski Suomen seututerveyskeskuksen aikuispsykiatrian avohoidon toimintamalli 2011 1 Keski Suomen sairaanhoitopiiri Jyväskylän terveydenhuollon yhteistoimintaalueen, Keski Suomen seututerveyskeskuksen ja Keski Suomen sairaanhoitopiirin aikuispsykiatrian avohoidon yhdistämistä valmisteleva

Lisätiedot

Ennuste kunnittain palvelujen laskutuksesta

Ennuste kunnittain palvelujen laskutuksesta Talousosasto Ennuste kunnittain palvelujen laskutuksesta Ennuste jäsenkunnittain laaditaan kuukausittain ja julkaistaan sairaanhoitopiirin www-sivuilla. Ennusteen julkaisemisen ajankohta on noin 20. päivä.

Lisätiedot

Keski-Suomi. Keski-Suomi on yksi Suomen 19 maakunnasta

Keski-Suomi. Keski-Suomi on yksi Suomen 19 maakunnasta Keski-Suomi Keski-Suomi on yksi Suomen 19 maakunnasta Metsien, vesistöjen ja vuorimaiden maakunta Vuosittaisen väestönkasvun maakunta Perusteollisuuden ja uuden teknologian maakunta Liikenteen ja logistiikan

Lisätiedot

Työryhmien 1-3 Sparrauspäivä ti klo Kuusa, Varjolan tila

Työryhmien 1-3 Sparrauspäivä ti klo Kuusa, Varjolan tila Työryhmien 1-3 Sparrauspäivä ti 19.9.2017 klo 8.30-15.30 Kuusa, Varjolan tila Kukoistava Kotihoito -hanke: Visio: Kotihoidolla on koko Keski- Suomen maakunnassa yhteinen palvelulupaus, yhteiset palvelukriteerit

Lisätiedot

Terveydenhuollon tilaverkosta ja vuoden 2012 taloudesta JYVÄSKYLÄ. JJ Koski

Terveydenhuollon tilaverkosta ja vuoden 2012 taloudesta JYVÄSKYLÄ. JJ Koski Terveydenhuollon tilaverkosta ja vuoden 2012 taloudesta JYVÄSKYLÄ JJ Koski SEUTUTERVEYSKESKUS JA JYVÄSKYLÄN YHTEISTOIMINTA-ALUE KONNEVESI MULTIA UURAINEN KEURUU LAUKAA HANKASALMI PETÄJÄVESI JYVÄSKYLÄ MUURAME

Lisätiedot

Keski-Suomi. Keski-Suomi on yksi Suomen 19 maakunnasta

Keski-Suomi. Keski-Suomi on yksi Suomen 19 maakunnasta Keski-Suomi Keski-Suomi on yksi Suomen 19 maakunnasta Metsien, vesistöjen ja vuorimaiden maakunta Vuosittaisen väestönkasvun maakunta Perusteollisuuden ja uuden teknologian maakunta Liikenteen ja logistiikan

Lisätiedot

Leivonmäen kunnanhallitus perustelee ehdotustaan seuraavasti:

Leivonmäen kunnanhallitus perustelee ehdotustaan seuraavasti: Kunnanhallitus 241 24.10.2005 Kunnanhallitus 245 31.10.2005 Kunnanhallitus 294 20.12.2005 Kunnanhallitus 42 20.02.2006 LEIVONMÄEN KUNNAN EHDOTUS KUNTALIITOSSELVITYSRAHOITUKSEN HAKEMISEEN JA SELVITYKSEN

Lisätiedot

HALLINTOHENKILÖSTÖ/ 1000 AS

HALLINTOHENKILÖSTÖ/ 1000 AS 1(6) Jyväskylän erityinen kuntajakoselvitys HALLINTO- JA TUKIPALVELUT -RYHMÄN RAPORTTI 1. NYKYTILANTEEN KUVAUS Hallinto- ja tukipalvelujen nykytilanteen kuvaus toteutettiin liitteenä olevilla lomakkeilla.

Lisätiedot

Työryhmien 1-3 Sparrauspäivä ke klo Kuusa, Varjolan tila

Työryhmien 1-3 Sparrauspäivä ke klo Kuusa, Varjolan tila Työryhmien 1-3 Sparrauspäivä ke 6.9.2017 klo 8.30-15.30 Kuusa, Varjolan tila Kukoistava Kotihoito -hanke: Visio: Kotihoidolla on koko Keski- Suomen maakunnassa yhteinen palvelulupaus, yhteiset palvelukriteerit

Lisätiedot

Kokemuksia alueellisesta rekisterinpidosta

Kokemuksia alueellisesta rekisterinpidosta Kokemuksia alueellisesta rekisterinpidosta 29.5.2013 Jarmo J Koski Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus (JYTE) Terveydenhuoltolaki 9 Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän alueen kunnallisen perusterveydenhuollon

Lisätiedot

Keskustelua Keski-Suomen sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisen strategisista periaatteista Esityslistan kohta 5

Keskustelua Keski-Suomen sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisen strategisista periaatteista Esityslistan kohta 5 Keskustelua Keski-Suomen sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisen strategisista periaatteista Esityslistan kohta 5 Kokous 8.4.2015 Työryhmä Raija Kolehmainen, Matti Mäkinen, Reijo Räsänen, Marja Heikkilä

Lisätiedot

PUOLUSTUSVOIMAT KIRJE 1 (3) Keski-Suomen aluetoimisto KESKI-SUOMEN ALUETOIMISTON JÄRJESTÄMÄT MAANPUOLUSTUSTAPAHTUMAT

PUOLUSTUSVOIMAT KIRJE 1 (3) Keski-Suomen aluetoimisto KESKI-SUOMEN ALUETOIMISTON JÄRJESTÄMÄT MAANPUOLUSTUSTAPAHTUMAT PUOLUSTUSVOIMAT KIRJE 1 (3) Keski-Suomen aluetoimisto Jyväskylä 18.6. Arvoisa Vastaanottaja KESKI-SUOMEN ALUETOIMISTON JÄRJESTÄMÄT MAANPUOLUSTUSTAPAHTUMAT 2020-2025 1 Yleistä 2 Maanpuolustusjuhlat Tämän

Lisätiedot

Keski-Suomen kaupallinen palveluverkko Kaupan keskukset ja kehitysmahdollisuudet. Liite 3. Kuntakartat (verkkoliite)

Keski-Suomen kaupallinen palveluverkko Kaupan keskukset ja kehitysmahdollisuudet. Liite 3. Kuntakartat (verkkoliite) Keski-Suomen kaupallinen palveluverkko Kaupan keskukset ja kehitysmahdollisuudet Liite 3. Kuntakartat (verkkoliite) Kuntakartat liittyvät Keski-Suomen liiton Defris-hankkeen Palveluselvitykseen. Jokaisesta

Lisätiedot

Kokousaika Maanantai 16.4.2007 klo 17.00 19.30

Kokousaika Maanantai 16.4.2007 klo 17.00 19.30 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 16.4.2007 klo 17.00 19.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat Pykälä liite 94 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 95 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA 96

Lisätiedot

Keski-Suomi. Keski-Suomi on yksi Suomen 19 maakunnasta

Keski-Suomi. Keski-Suomi on yksi Suomen 19 maakunnasta Keski-Suomi Keski-Suomi on yksi Suomen 19 maakunnasta Metsien, vesistöjen ja vuorimaiden maakunta Vuosittaisen väestönkasvun maakunta Perusteollisuuden ja uuden teknologian maakunta Liikenteen ja logistiikan

Lisätiedot

Iisalmen kaupunki Pöytäkirjanote Dno 267/ Lausunnon antaminen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän

Iisalmen kaupunki Pöytäkirjanote Dno 267/ Lausunnon antaminen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän 414 Lausunnon antaminen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän väliraportista Kaupunginhallitus 7.10.2013 414 Valmistelijat: hallintojohtaja Esa Laukkanen ja yhteysjohtaja Kaarina

Lisätiedot

Lähipalvelut ja palveluverkko työryhmä. Riitta Pylvänen 26.11.2014

Lähipalvelut ja palveluverkko työryhmä. Riitta Pylvänen 26.11.2014 Lähipalvelut ja palveluverkko työryhmä Riitta Pylvänen 26.11.2014 SOTE-ALUE Järjestämisvastuu Kunnat päättävät Valtio ohjaa TUOTANTO-ALUE Tuotantovastuu Keski-Suomen SOTE 2020-hanke selvittää Kunnat päättävät

Lisätiedot

ALUETILASTO 2007 KUNNITTAISIA TIETOJA KESKI-SUOMEN ERIKOISSAIRAANHOIDOSTA JA PERUSTERVEYDENHUOLLOSTA VUOSINA

ALUETILASTO 2007 KUNNITTAISIA TIETOJA KESKI-SUOMEN ERIKOISSAIRAANHOIDOSTA JA PERUSTERVEYDENHUOLLOSTA VUOSINA Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Sairaanhoitopiirin toimisto 2008 www.ksshp.fi ALUETILASTO 2007 KUNNITTAISIA TIETOJA KESKI-SUOMEN ERIKOISSAIRAANHOIDOSTA JA PERUSTERVEYDENHUOLLOSTA VUOSINA 2002-2007 Tietosisällöstä

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI. TALOUSARVION MUUTOS talousjohtaja Ari Luostarinen. Jämsä elämäsi tarina

JÄMSÄN KAUPUNKI. TALOUSARVION MUUTOS talousjohtaja Ari Luostarinen. Jämsä elämäsi tarina JÄMSÄN KAUPUNKI TALOUSARVION MUUTOS 9.4.2017 talousjohtaja Ari Luostarinen Jämsä elämäsi tarina 1 TULOSLASKELMAN TUNNUSLUVUT Tavoitetaso Tuloslaskelman tunnusluvut 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016

Lisätiedot

Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon ensihoidon sopeutus ja talousraami vuodelle 2014, lausunto

Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon ensihoidon sopeutus ja talousraami vuodelle 2014, lausunto Kunnanhallitus 243 07.10.2013 Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon ensihoidon sopeutus ja talousraami vuodelle 2014, lausunto 240/05.00.00/2013 Kunnanhallitus 243 Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

KUNTAJAON MUUTTAMISEN VALMISTELU LEIVONMÄEN JA JOUTSAN KESKEN

KUNTAJAON MUUTTAMISEN VALMISTELU LEIVONMÄEN JA JOUTSAN KESKEN Kunnanhallitus 72 19.02.2007 Kunnanhallitus 87 12.03.2007 Kunnanvaltuusto 12 26.03.2007 KUNTAJAON MUUTTAMISEN VALMISTELU LEIVONMÄEN JA JOUTSAN KESKEN 165/01/019/2005 Khall 72 Leivonmäen kunnanvaltuusto

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN VÄLIAIKAISEN VALMISTELUTOIMIELIMEN KOKOONPANO

KESKI-SUOMEN VÄLIAIKAISEN VALMISTELUTOIMIELIMEN KOKOONPANO NEUVOTTELUPÖYTÄKIRJA KESKI-SUOMEN VÄLIAIKAISEN VALMISTELUTOIMIELIMEN KOKOONPANO 1. Neuvottelun osapuolet Hankasalmen kunta Joutsan kunta Kannonkosken kunta Karstulan kunta Kinnulan kunta Kivijärven kunta

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunkiseudun erityisen kuntajakoselvityksen toteutus

Jyväskylän kaupunkiseudun erityisen kuntajakoselvityksen toteutus Jyväskylän kaupunkiseudun erityisen kuntajakoselvityksen toteutus Kuntajakoselvittäjä Jarmo Asikainen, Paavo Kaitokari ja Jouko Luukkonen Sähköposti: etunimi.sukunimi@vm.fi Jyväskylän valtuuston seminaari

Lisätiedot

Kuntien nettokustannukset vuonna 2014 Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella: erikseen

Kuntien nettokustannukset vuonna 2014 Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella: erikseen Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Kuntien nettokustannukset vuonna 2014 Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella: erikseen 1. sosiaalitoimi: 351,1 M, ei sisällä lasten päivähoitoa 2. perusterveydenhuolto:

Lisätiedot

KUNTA- JA PALVELURAKENNEMUUTOKSESTA ANNETUN LAIN MUUTOKSET JA KUNTIEN PÄÄTÖKSENTEKO

KUNTA- JA PALVELURAKENNEMUUTOKSESTA ANNETUN LAIN MUUTOKSET JA KUNTIEN PÄÄTÖKSENTEKO Kunnanhallitus 61 21.02.2011 Valtuusto 23 28.03.2011 Kunnanhallitus 167 06.06.2011 Valtuusto 42 20.06.2011 KUNTA- JA PALVELURAKENNEMUUTOKSESTA ANNETUN LAIN MUUTOKSET JA KUNTIEN PÄÄTÖKSENTEKO KHALL 61 Valmistelija:

Lisätiedot

Kukoistava kotihoito hanke

Kukoistava kotihoito hanke Kukoistava kotihoito hanke Kotiin vietävien palvelujen sisältö ja kohdentuminen ANNE-MARI HAKALA: Palvelutarjonta ja sen kohdentuminen EIJA JANHUNEN: Kuntoutus ja ennaltaehkäisy Palveluntarjonta ja sen

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunkiseutu 1. kuntajakoselvityksen aikataulu 2. Tavoitteet ja toimenpiteet. Selvitysryhmän kokous

Jyväskylän kaupunkiseutu 1. kuntajakoselvityksen aikataulu 2. Tavoitteet ja toimenpiteet. Selvitysryhmän kokous Jyväskylän kaupunkiseutu 1. kuntajakoselvityksen aikataulu 2. Tavoitteet ja toimenpiteet Selvitysryhmän kokous 11.3.2014 Selvitysprosessi ja aikataulu 2013 Elo-Joulukuu 2014 Tammi-Huhtikuu Syyskuu Joulukuu

Lisätiedot

Kukoistava kotihoito hankkeen esittely

Kukoistava kotihoito hankkeen esittely 24.3.2017 Yksityisten palvelujentuottajat Kukoistava kotihoito hankkeen esittely Keski-Suomen ikäihmisten kotona pärjäämisen tuen uudistus VISIO ja PÄÄTAVOITE Visio Koko Keski-Suomen maakunnassa kotihoidolla

Lisätiedot

Suomen malli Sosiaali- ja terveydenhuolto viidelle sote-alueelle

Suomen malli Sosiaali- ja terveydenhuolto viidelle sote-alueelle Suomen malli Sosiaali- ja terveydenhuolto viidelle sote-alueelle Sosiaali- ja terveysministeriö Kari Haavisto 11.4.2014 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen Tavoitteet Lyhyt historia Uusi palvelurakenne

Lisätiedot

JOHTAMINEN JA TUOTANNON ORGANISOINTI Mitä hankkeessa / Keski-Suomessa asiasta ajatellaan, missä aikataulussa tulee edetä

JOHTAMINEN JA TUOTANNON ORGANISOINTI Mitä hankkeessa / Keski-Suomessa asiasta ajatellaan, missä aikataulussa tulee edetä JOHTAMINEN JA TUOTANNON ORGANISOINTI Mitä hankkeessa / Keski-Suomessa asiasta ajatellaan, missä aikataulussa tulee edetä Marja Heikkilä Workshop 6 Peurunka 6.10.2014 2 SOTE-ALUE Järjestämisvastuu Kunnat

Lisätiedot

Tähän kalvosarjaan on koottuna elinkeinotilastoja keväällä 2013 käytettävissä olevista tiedoista

Tähän kalvosarjaan on koottuna elinkeinotilastoja keväällä 2013 käytettävissä olevista tiedoista Tähän kalvosarjaan on koottuna elinkeinotilastoja keväällä 213 käytettävissä olevista tiedoista Laatija kunnanjohtaja elinkeino- ja työllisyyspoliittisen ohjelman laadinnan yhteydessä Kunnan väestön jakautuminen

Lisätiedot

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 1 32 Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta Kunnanhallitus 22.9.2014 Sosiaali- ja terveysministeriön asettama sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen

Lisätiedot

Suomen malli Sosiaali- ja terveydenhuolto viidelle sote-alueelle

Suomen malli Sosiaali- ja terveydenhuolto viidelle sote-alueelle Suomen malli Sosiaali- ja terveydenhuolto viidelle sote-alueelle Sosiaali- ja terveysministeriö Pekka Järvinen 2.4.2014 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen Tavoitteet Lyhyt historia Uusi palvelurakenne

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunkiseutu Askeleet joukkoliikenteessä vuoteen 2014

Jyväskylän kaupunkiseutu Askeleet joukkoliikenteessä vuoteen 2014 Jyväskylän kaupunkiseutu Askeleet joukkoliikenteessä vuoteen 2014 Lähtökohta Jyväskylän seutu Jyväskylä, Laukaa ja Muurame ovat muodostaneet 1.1.2012 alkaen kaupunkiseudun joukkoliikenteen toimivaltaisen

Lisätiedot

Ikääntyneiden palveluiden kehittäminen Keski- Suomessa

Ikääntyneiden palveluiden kehittäminen Keski- Suomessa Ikääntyneiden palveluiden kehittäminen Keski- Suomessa Raili Haaki 25.11.2009 Perustietoa Koskesta Lakisääteistä toimintaa, Laki voimaan v.2002 Koske on maakunnallinen organisaatio, verkosto ja koordinaattori

Lisätiedot

Uudenmaan maakuntatilaisuus , Porvoo Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen

Uudenmaan maakuntatilaisuus , Porvoo Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen Uudenmaan maakuntatilaisuus 26.10.2011, Porvoo Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen Sami Uotinen va. johtaja, sosiaali- ja terveysyksikkö Esityksen sisältö Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Joutsan kunnanhallitus Joutsan kunnanhallitus Joutsan kunnanhallitus

Perusturvalautakunta Joutsan kunnanhallitus Joutsan kunnanhallitus Joutsan kunnanhallitus Perusturvalautakunta 89 28.10.2009 Joutsan kunnanhallitus 280 09.11.2009 Joutsan kunnanhallitus 143 28.06.2010 Joutsan kunnanhallitus 13 10.01.2011 JOUTSAN SEUDUN KOTOUTTAMISOHJELMAN 2010 HYVÄKSYMINEN

Lisätiedot

Kuntauudistus Henna Virkkunen hallinto- ja kuntaministeri

Kuntauudistus Henna Virkkunen hallinto- ja kuntaministeri Kuntauudistus Henna Virkkunen hallinto- ja kuntaministeri Keski-Suomen maakuntavaltuusto Hallitus toteuttaa koko maan laajuisen kuntauudistuksen Kuntauudistuksen tavoitteena on vahvoihin peruskuntiin pohjautuva

Lisätiedot

Valmistelu: Sosiaali- ja terveysjohtaja Eliisa Tornberg, p. 050-3771 513

Valmistelu: Sosiaali- ja terveysjohtaja Eliisa Tornberg, p. 050-3771 513 Sosiaali- ja terveyslautakunta 41 23.04.2013 Kunnanhallitus 121 06.05.2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 68 27.08.2013 Kunnanhallitus 217 16.09.2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 60 26.08.2014 Kunnanhallitus

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2013 Sivu 51 (61) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 3 varavaltuutettua

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2013 Sivu 51 (61) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 3 varavaltuutettua KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2013 Sivu 51 (61) Valtuusto KOKOUSAIKA Maanantai 27.5.2013 kello 18.00-18.50 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET 18 valtuutettua LIITE

Lisätiedot

Kunnan terveyspalvelujen suunnittelu - indikaattorit. Terveyskäyttäytyminen (12 kpl) Sairastavuus (17 kpl) Palvelujen käyttö (13 kpl) Väestö (14 kpl)

Kunnan terveyspalvelujen suunnittelu - indikaattorit. Terveyskäyttäytyminen (12 kpl) Sairastavuus (17 kpl) Palvelujen käyttö (13 kpl) Väestö (14 kpl) Kunnan terveyspalvelujen suunnittelu - indikaattorit Terveyskäyttäytyminen (12 kpl) Sairastavuus (17 kpl) Palvelujen käyttö (13 kpl) Väestö (14 kpl) Lähde: THL/Sotkanet v. 2013 Koonnut Hanketyöntekijä

Lisätiedot

HE 198/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kansanterveyslain väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta

HE 198/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kansanterveyslain väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kansanterveyslain väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

JOUTSA - KANGASNIEMI -KUNTAPARITYÖSKENTELYN VALMISTELUN ALOITTAMINEN

JOUTSA - KANGASNIEMI -KUNTAPARITYÖSKENTELYN VALMISTELUN ALOITTAMINEN Kunnanhallitus 199 02.10.2006 Kunnanvaltuusto 34 09.10.2006 JOUTSA - KANGASNIEMI -KUNTAPARITYÖSKENTELYN VALMISTELUN ALOITTAMINEN 182/01/016/2006 Khall 199 Kuntien toimintaympäristö on voimakkaassa muutoksessa.

Lisätiedot

Seutukirjastoselvitys seutukirjasto 1

Seutukirjastoselvitys seutukirjasto 1 Seutukirjastoselvitys 2006 17.11.2006 seutukirjasto 1 Miksi seutukirjasto Kunta- ja palvelurakenneuudistus Opm: n kirjastostrategia 2010 KirjL 904/1998: kunta voi järjestää kirjastopalvelut kokonaan tai

Lisätiedot

Kokemuksia potilaan oikeudesta valita hoitopaikka ja miten potilastiedot välittyvät uuden ja vanhan hoitopaikan välillä

Kokemuksia potilaan oikeudesta valita hoitopaikka ja miten potilastiedot välittyvät uuden ja vanhan hoitopaikan välillä 18.5.2014 Kokemuksia potilaan oikeudesta valita hoitopaikka ja miten potilastiedot välittyvät uuden ja vanhan hoitopaikan välillä Jyväskylässä 20.5. 2014 vastuualuejohtaja Ari Kukka, Jyväskylän yhteistoiminta-alueen

Lisätiedot

9 Keski-Suomi. 9.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

9 Keski-Suomi. 9.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 9 Keski-Suomi 9.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 9.1. KESKI-SUOMI Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 1 kpl Taajaan asutut: 5 kpl Maaseutumaiset: 17 kpl Keski-Suomi

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuusto Kunnanhallitus Valtuusto

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuusto Kunnanhallitus Valtuusto Kunnanhallitus 315 26.05.2008 Kunnanhallitus 334 03.06.2008 Valtuusto 72 12.06.2008 Kunnanhallitus 481 15.09.2008 Valtuusto 103 24.09.2008 PERUSSOPIMUKSEN MUUTOKSET / SEUTUKUNNALLISEN SOSIAALI- JA TERVEYS-

Lisätiedot

HE 174/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kansanterveyslain väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta

HE 174/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kansanterveyslain väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kansanterveyslain väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Kukoistava kotihoito hanke

Kukoistava kotihoito hanke Kukoistava kotihoito hanke Kotiin vietävien palvelujen sisältö ja kohdentuminen ANNE-MARI HAKALA: Palvelutarjonta ja sen kohdentuminen EIJA JANHUNEN: Kuntoutus ja ennaltaehkäisy Palveluntarjonta ja sen

Lisätiedot

Kunta- ja palvelurakenneuudistus ja kehittyvä Keski-Suomi

Kunta- ja palvelurakenneuudistus ja kehittyvä Keski-Suomi Kunta- ja palvelurakenneuudistus ja kehittyvä Keski-Suomi Maakuntajohtaja Anita Mikkonen Keski-Suomen visio 2010: Tiedolla, taidolla ja yrittäjyydellä tulevaisuuttaan rakentava elämänlaadun maakunta Keski-Suomen

Lisätiedot

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen Tekninen lautakunta 75 18.11.2015 Kunnanhallitus 298 07.12.2015 Kunnanhallitus 175 29.06.2016 Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen

Lisätiedot

Multian kunnanhallitus ja Keuruun kaupunginhallitus, valtuustojen puheenjohtajat ja johtoryhmät

Multian kunnanhallitus ja Keuruun kaupunginhallitus, valtuustojen puheenjohtajat ja johtoryhmät Keskustelutilaisuus - Kuntajakoselvityksen käynnistäminen Aika Läsnä Maanantai 5.5.2014 klo 16.00-17.40 Keuruun kaupungintalo Multian kunnanhallitus ja Keuruun kaupunginhallitus, valtuustojen puheenjohtajat

Lisätiedot

TerveydenhuollonLaatupäivät Helsinki 17.4.2012 Lääkintöneuvos Ulla Mattelmäki TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISSUUNNITELMA ON MAHDOLLISUUS

TerveydenhuollonLaatupäivät Helsinki 17.4.2012 Lääkintöneuvos Ulla Mattelmäki TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISSUUNNITELMA ON MAHDOLLISUUS TerveydenhuollonLaatupäivät Helsinki 17.4.2012 Lääkintöneuvos Ulla Mattelmäki TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISSUUNNITELMA ON MAHDOLLISUUS SUUNNITELMAN PERUSTEET Terveydenhuoltolaki 30.12.2010/1326 Valtioneuvoston

Lisätiedot

Rakennustarkastaja antaa asiaan tarkemman esityksen kokouksessa.

Rakennustarkastaja antaa asiaan tarkemman esityksen kokouksessa. Teknisen lautakunnan lupajaosto 58 10.09.2009 Teknisen lautakunnan lupajaosto 78 09.12.2010 Teknisen lautakunnan lupajaosto 23 07.04.2011 Teknisen lautakunnan lupajaosto 28 05.05.2011 Teknisen lautakunnan

Lisätiedot

Keski-Suomen väestön hyvinvoinnin ja terveyden nykytila

Keski-Suomen väestön hyvinvoinnin ja terveyden nykytila Keski-Suomen väestön hyvinvoinnin ja terveyden nykytila Liiteosa II Keski-Suomen Sote - aineistoa, syksy 2017 Markku Harvisalo, Keski-Suomen sairaanhoitopiiri KESKI-SUOMEN SOTE AINEISTOA, SYKSY 2017 15.9.2017

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuolto. Kari Haavisto Sosiaali- ja terveysministeriö

Sosiaali- ja terveydenhuolto. Kari Haavisto Sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaali- ja terveydenhuolto uudistuu Kari Haavisto Sosiaali- ja terveysministeriö 16.9.2013 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen Tavoitteet Keskeinen sisältö Jatkovalmistelu Uudistuksen toimeenpano

Lisätiedot

Raision yhteistoiminta-alueen terveyskeskuksen virka-ajan ulkopuolisen päivystyksen järjestäminen

Raision yhteistoiminta-alueen terveyskeskuksen virka-ajan ulkopuolisen päivystyksen järjestäminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 449/00.04.01/2012 150 Raision yhteistoiminta-alueen terveyskeskuksen virka-ajan ulkopuolisen päivystyksen järjestäminen Tiivistelmä Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

Päihdehoitajatoiminta perusterveydenhuollossa Keski- Suomessa

Päihdehoitajatoiminta perusterveydenhuollossa Keski- Suomessa Päihdehoitajatoiminta perusterveydenhuollossa Keski- Suomessa 6.10.2016 Yhteistyön kokonaisuus peruspalveluissa Laukaa, Keuruu, Saarikka, Äänekoski ja ympäristö Marja-Leena Peura, p. 050 3153355 alueena

Lisätiedot

HE 304/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sosiaalihuoltolain. annetun lain ja kansanterveyslain väliaikaisesta

HE 304/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sosiaalihuoltolain. annetun lain ja kansanterveyslain väliaikaisesta Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaalihuoltolain väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain ja kansanterveyslain väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännösten muuttamisesta ESITYKSEN

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Tekninen lautakunta

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Tekninen lautakunta Kunnanhallitus 199 02.10.2006 Kunnanvaltuusto 34 09.10.2006 Kunnanhallitus 244 13.11.2006 Tekninen lautakunta 21 24.05.2007 KUNTAPARISELVITYKSEN LAATIMINEN 182/01/016/2006 Khall 199 Kuntien toimintaympäristö

Lisätiedot

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEIS- PALVELUSTA (TYP)

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEIS- PALVELUSTA (TYP) YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEIS- PALVELUSTA (TYP) 1 Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta (TYP) annetun lain (1369/2014)

Lisätiedot

Lausuntopyyntö kuntajakolain (1698/2009) 4 luvun mukaisen erityisen selvityksen asettamisesta KH

Lausuntopyyntö kuntajakolain (1698/2009) 4 luvun mukaisen erityisen selvityksen asettamisesta KH Lausuntopyyntö kuntajakolain (1698/2009) 4 luvun mukaisen erityisen selvityksen asettamisesta KH 13.5.2013 103 Jyväskylän kaupunki on tehnyt valtiovarainministeriölle esityksen erityisen kuntajakoselvityksen

Lisätiedot

SOTE rakenneuudistus

SOTE rakenneuudistus SOTE rakenneuudistus 29.5.2013 Esimerkki perustason alueesta ja sote alueesta Kunta C: 15 000 as. SOTE-ALUE (laaja perustaso) PERUSTASON ALUE Kunta E: 3000 as. Kunta A: 50 000 as. SOTE ALUEEN VASTUUKUNTA

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JA JYVÄSKYLÄN MAALAISKUNNAN KUNTAJAKOSELVITYS

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JA JYVÄSKYLÄN MAALAISKUNNAN KUNTAJAKOSELVITYS JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JA JYVÄSKYLÄN MAALAISKUNNAN KUNTAJAKOSELVITYS SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TOIMIALARYHMÄN LOPPURAPORTTI 2.11.2007 Pj. Jouni Arnberg JOHDANTO Työvaliokunta nimesi 17.9.2007 neljä

Lisätiedot

Palokan mielenterveystoimisto tuottaa psykiatrisia avohoitopalveluita Uuraisten kunnalle.

Palokan mielenterveystoimisto tuottaa psykiatrisia avohoitopalveluita Uuraisten kunnalle. 2 Muuramen terveyskeskuksen mielenterveystoimisto hoitaa Muuramen kunnan ja entisen Korpilahden kunnan alueen potilaat. Keskeisesti hoidetaan seuraavat sairausryhmät: Masennus- ja ahdistuneisuussairaudet

Lisätiedot

Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta Kaupunginhallitus 373 06.10.2014 Kaupunginvaltuusto 92 13.10.2014 Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 518/00.01.00/2013 KHALL 06.10.2014 373 Seutukaupunkiverkoston

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS JOUKKOLIIKENTEEN JÄRJESTÄMISTAPASUUNNITELMA REIJO VAARALA 2013/04/09

KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS JOUKKOLIIKENTEEN JÄRJESTÄMISTAPASUUNNITELMA REIJO VAARALA 2013/04/09 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS JOUKKOLIIKENTEEN JÄRJESTÄMISTAPASUUNNITELMA SUUNNITTELUN TAVOITE Keski-Suomen ELY-keskuksella on suunnittelun päättyessä tiedossa, millä järjestämistavalla kunkin alueen liikenteet

Lisätiedot

RAUTAVAARAN KUNTA Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

RAUTAVAARAN KUNTA Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 12.03.2012 131 Kunnanhallitus 26.03.2012 149 Kunnanvaltuusto 10.4.2012 15 LAUSUNTOPYYNTÖ KUNNALLISHALLINNON RAKENNETYÖRYHMÄN SELVITYKSESTÄ SEKÄ KUNTAUUDISTUKSEEN LIITTYVISTÄ MUISTA UUDISTUKSISTA

Lisätiedot

Terveydenhuolto Etelä-Kymenlaaksossa

Terveydenhuolto Etelä-Kymenlaaksossa Terveydenhuolto Etelä-Kymenlaaksossa l Maakuntatilaisuus 22.4.2010 Kouvola Tauno Telaranta Palvelujohtaja Kotkan kaupunki 0400 659925 tauno.telaranta@kotka.fi Etelä-Kymenlaakso 87 371 asukasta 2 279 2,6%

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus. Väliaikainen hallinto alkaen

Sote- ja maakuntauudistus. Väliaikainen hallinto alkaen Sote- ja maakuntauudistus Väliaikainen hallinto 1.7.2017 alkaen 6.2.2017 Valmistelun vaiheet 9/2016 1.7.2017 1.7.2017 28.2.2018 1.3. 31.12.2018 Esivalmistelu 10 kk Väliaikainen hallinto 8 kk Käynnistäminen

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNGIN JA LAPINJÄRVEN KUNNAN SOPIMUS SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA

LOVIISAN KAUPUNGIN JA LAPINJÄRVEN KUNNAN SOPIMUS SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA LOVIISAN KAUPUNGIN JA LAPINJÄRVEN KUNNAN SOPIMUS SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA Loviisan kaupunginvaltuusto xx.xx.2014 xx Lapinjärven kunnanvaltuusto xx.xx.2014 xx 2

Lisätiedot

KSSHP TASKUTIETOA 2017

KSSHP TASKUTIETOA 2017 KSSHP TASKUTIETOA 2017 KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI Keski-Suomen sairaanhoitopiiri tuottaa jäsenkun tiensa tarvitsemia erikoissairaanhoidon palveluja, perusterveydenhuollon päivystyksen sekä eräitä sosiaalihuollon

Lisätiedot

Terveyttä Lapista Kari Haavisto

Terveyttä Lapista Kari Haavisto Terveyttä Lapista 2013 Kari Haavisto Terveyttä Lapista Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus Alkoholilain uudistaminen Raittiustyölain uudistaminen Terveyttä Lapista Sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoon kaupungin lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevasta lainsäädännöstä (Kh)

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoon kaupungin lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevasta lainsäädännöstä (Kh) 24.09.2014 Sivu 1 / 1 3447/03.00.00/2014 73 Espoon kaupungin lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevasta lainsäädännöstä (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Katri Makkonen, puh. 043 825

Lisätiedot

Kuntatiedot hankekunnat (osittain tarkastamattomat) Liite 3

Kuntatiedot hankekunnat (osittain tarkastamattomat) Liite 3 Kuntatiedot hankekunnat (osittain tarkastamattomat) Liite 3 Vanhuspalvelulain seurantaindikaattoreiden toteutuminen Keski-Suomessa 2013 Â ; THL, Tilasto- ja indikaattoripankki SOTKAnet 2005-2013 Suluissa

Lisätiedot

SOTE- uudistuksen valtakunnalliset reunaehdot. apulaiskaupunginjohtaja Pekka Utriainen

SOTE- uudistuksen valtakunnalliset reunaehdot. apulaiskaupunginjohtaja Pekka Utriainen SOTE- uudistuksen valtakunnalliset reunaehdot apulaiskaupunginjohtaja Pekka Utriainen 16.8.2013 Uudistuksen keskeinen sisältö Integroidaan sosiaali- ja terveydenhuolto sekä perus- ja erikoistason palvelut

Lisätiedot

KASTE maakunnan näkökulmasta Tarja Myllärinen Etelä-Karjalan alueellinen sosiaali- ja terveyspolitiikan kehittämispäivä 8.5.2008 Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri taustaa Huoli väestön ikääntymisen

Lisätiedot