SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET KULJETUSPALVELUT

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET KULJETUSPALVELUT"

Transkriptio

1 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET KULJETUSPALVELUT ALKAEN JA KULJETUSPALVELUKOKEILU ASI- OINTILIIKENTEENÄ JOUTSAN TAA- JAMA-ALUEELLA Perusturvalautakunta Liite 104

2 Kuljetuspalvelujen tavoitteena on edistää ja ylläpitää kuljetuspalvelua saavan henkilön toimintamahdollisuuksia. Sosiaalihuoltolain mukainen kuljetuspalvelu on kunnan järjestämien kotihoidon palveluiden tukipalvelua (sosiaalihuoltoasetus 9 1 mom 2 kohta). Kuljetuspalvelun tarvetta arvioitaessa selvitetään myös muiden palveluiden kokonaisuus, palvelutarpeen kartoitus (esim. kotihoito, ateriapalvelu, omaishoito) sekä kuljetuksen merkitys itsenäiseen selviytymiseen kotona. Myönnettävien matkojen tulee edistää hakijan selviytymistä jokapäiväisessä elämässä ja toimintakyvyn ylläpitämisessä. Sosiaalihuoltolain mukainen kuljetuspalvelu on kunnalle harkinnanvaraista toimintaa. Kuljetuspalveluun ei ole ehdotonta oikeutta, vaan palvelua myönnetään käytettävissä olevan määrärahan rajoissa. Kuljetuspalvelua on järjestetty kimppakyytinä Ruokorannan ja Joutsan taajama-alueella, Uimaniemen kyläkunnalta sekä Pappisten ja Angesselän kyläkuntien alueilta. Kimppakyydit ovat tapahtuneet kerran viikossa. Leivonmäeltä on järjestetty kerran kuukaudessa kuljetus Joutsaan, mikä on tapahtunut joukkoliikenteen kuljetuksena. Autoilijoilta kyseltiin keväällä kiinnostusta kimppakyyteihin. Kiinnostus oli vähäistä, sopimukset on tehty tämän vuoden loppuun saakka suorahankintana autoilijoiden kanssa. Tarkoituksenmukaista jatkossakin olisi, että samalta suunnalta kuljetusta tarvitsevat henkilöt ohjataan yhteiseen ns. kimppakyytiin.

3 Asiointi- ja kimppakyytikokeilu Joutsan taajaman alueella Joutsan keskustan alueella on esiintynyt tarvetta ja kiinnostuneisuutta ns. asiointiliikenteelle. Erityisryhmiin kuuluvat henkilöt, jotka asuvat esim. Rautamäessä tai Valkharjun alueella, kokevat matkan pitkäksi palveluiden pariin. Asiointiliikenne kiertäisi aikataulullisesti kerran viikossa asuntoalueet Joutsan taajaman alueella ja toisi kyytiä tarvitsevat henkilöt kirkonkylään. Asioimisaika olisi n. puolitoistatuntia, minkä jälkeen olisi paluukuljetus. Asiakkaat maksaisivat omavastuuosuuden meno- ja paluukyydistä, perusturvalautakunnan vahvistaman taksan mukaan. Asiointiliikenne voidaan tehdä suorahankintana, koska se alittaa kilpailutuksen rajan, jolloin hankintayksikkö neuvottelee sopimuksen. Kokeilu olisi vuoden, jolloin vuodenaikojen vaihtelut ja kuljetuksen tarve tulisi esille. Asiointi- ja kimppakyytihankinta ei ylitä euron kansallista kynnysarvoa (Hankintalaki 15 ). Perusturvalautakunta on päättänyt sosiaalihuoltolain mukaisten kuljetuspalveluiden myöntämisperusteet lukien seuraavasti: 1) Sosiaalihuoltolain mukaista kuljetuspalvelua myönnetään vain yli 70 - vuotiaalle. 2) Sosiaalihuoltolain mukaista kuljetuspalvelua myönnetään vain erityisillä perusteilla. Asiakkaalle, jolla on ikääntymisen ja sairauksien vuoksi tai elinympäristöstä johtuen vaikea käyttää yleisiä kulkuneuvoja. Ensimmäistä kertaa palvelua haettaessa edellytetään selvitys terveydentilasta. 3) Kuljetuspalvelua myönnetään vuosittain talousarvioon varattujen määrärahojen puitteissa. Jos määräraha loppuu kesken vuoden, toimin-

4 ta päättyy siinä vaiheessa. 4) Pääasiassa kyydit järjestetään kimppakyyteinä niiltä kyläkunnilta, joista kuljetuspalvelun tarvetta on useammalla asiakkaalla ja kuljetustarpeen kriteerit täyttyvät. 5) Joutsan taajama-alueella järjestetään kimppakyyti kerran viikossa. (Asiointiliikennekokeilu korvaa taajama-alueen kimppakyydin.) 6) Taksikortteina myönnetään enintään neljä (4) yhdensuuntaista matkaa kuukaudessa, jos asiakas asuu alueella, josta ei ole kimppakyytireittiä tai muuta kuljetusta. 7) Leivonmäeltä asiointi Joutsaan järjestetään kerran kuukaudessa joukkoliikenteenä. 8) Kuljetuspalvelusta päätettäessä huomioidaan asiakkaan tai asiakasperheen tulot ja varallisuus, viimeksi vahvistetun valtion verotuksen mukaan. Tulorajat: 1 henkilön talous; 980 euroa/kk/brutto 2 henkilön talous; 1800 euroa/kk/brutto. Tulot huomioidaan kuten säännöllisen kotihoidon kuukausimaksua määrättäessä. Varallisuusrajat: 1 henkilön talous euroa 2 henkilön talous euroa 9) Kuljetuspalvelun käyttöalue on Joutsan kunnan rajojen sisällä. Jos hakijan tarkoituksenmukaisin lähin asiointi- tai palvelukeskus ei ole Joutsa, voidaan asiakkaalle myöntää poikkeus taksikortin käyttöaluee-

5 seen (Rutalahti/Toivakka). 10) Asiakas maksaa kuljetuspalvelusta omavastuuosuuden perusturvalautakunnan vahvistaman taksan mukaan. Kuljetuspalvelua ei myönnetä: 1) Asumispalveluiden tai laitoshoidon asiakkaille 2) Lääkärissäkäynteihin tai tutkimus- ja hoitomatkoihin, joihin on mahdollisuus hakea korvausta Kansaneläkelaitokselta 3) Mikäli tulo- tai varallisuusrajat ylittyvät, ei sosiaalihuoltolain mukaista kuljetuspalvelua pääsääntöisesti myönnetä. Sosiaalihuoltolain mukaista liikennettä korvaava asiointi- ja kimppakyytikokeilu toteutetaan vuonna 2015 Joutsan taajaman alueella yllä esitettyjen periaatteiden mukaisesti. Mikäli kuljetuksessa on tilaa, voivat sitä käyttää myös muut erityisryhmien asiakkaat kyseisellä reitillä.

SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELUTUKI SOVELTAMISOHJEET 1.3.2012 alkaen. Kyh 24.1.2012 6 Kyh liite 4

SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELUTUKI SOVELTAMISOHJEET 1.3.2012 alkaen. Kyh 24.1.2012 6 Kyh liite 4 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELUTUKI SOVELTAMISOHJEET 1.3.2012 alkaen Kyh 24.1.2012 6 Kyh liite 4 2 Kuljetuspalvelun tavoite ja laajuus Kuljetuspalveluiden tavoitteena on edistää ja ylläpitää

Lisätiedot

Hyväksytty johtokunta SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN TOIMINTAOHJE ALKAEN

Hyväksytty johtokunta SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN TOIMINTAOHJE ALKAEN Hyväksytty johtokunta 12.12.2011 191 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN TOIMINTAOHJE 1.1.2012 ALKAEN Tämä toimintaohje kumoaa Sosiaalihuoltolain mukaisesta kuljetuspalvelusta 1.5.2010 voimaan

Lisätiedot

Liite 3 / johtokunta 17.11.2014 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN TOIMINTAOHJE 1.1.2015 ALKAEN

Liite 3 / johtokunta 17.11.2014 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN TOIMINTAOHJE 1.1.2015 ALKAEN Liite 3 / johtokunta 17.11.2014 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN TOIMINTAOHJE 1.1.2015 ALKAEN Tämä toimintaohje kumoaa Sosiaalihuoltolain mukaisesta kuljetuspalvelusta 1.1.2013 voimaan tulleen

Lisätiedot

Kuljetuspalvelujen laajuus

Kuljetuspalvelujen laajuus 85 Sosiaalihuoltolain mukaisten kuljetuspalvelujen siirto sosiaalipalveluihin ja myöntämisperusteiden tarkistaminen Perusturvalatk 167 / 15.12.2011 (otsikolla Sosiaalihuoltolain mukaisten kuljetuspalvelujen

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolain mukaisen liikkumista tukevan palvelun kuljetuspalvelun myöntämisen perusteet alkaen

Sosiaalihuoltolain mukaisen liikkumista tukevan palvelun kuljetuspalvelun myöntämisen perusteet alkaen Sosiaalihuoltolain mukaisen liikkumista tukevan palvelun kuljetuspalvelun myöntämisen perusteet 1.1.2018 alkaen Yhtymähallitus 12.12.2017 158 Sisällys 1. Sosiaalihuoltolain mukaisen liikkumista tukevan

Lisätiedot

SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN LIIKKUMISTA TUKEVA PALVELU (KULJETUSPALVELU) - toimintaohje alkaen

SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN LIIKKUMISTA TUKEVA PALVELU (KULJETUSPALVELU) - toimintaohje alkaen SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN LIIKKUMISTA TUKEVA PALVELU (KULJETUSPALVELU) - toimintaohje 1.1.2018 alkaen 1. TAVOITE JA MÄÄRITTELY Sosiaalihuoltolain (1301/2014 23) mukaista tarveharkintaan ja Suupohjan

Lisätiedot

Johtokunta SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN LIIKKUMISTA TUKEVA PALVELU (KULJETUSPALVELU) - toimintaohje alkaen

Johtokunta SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN LIIKKUMISTA TUKEVA PALVELU (KULJETUSPALVELU) - toimintaohje alkaen Johtokunta 19.12.2016 142 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN LIIKKUMISTA TUKEVA PALVELU (KULJETUSPALVELU) - toimintaohje 1.2.2017 alkaen 1. TAVOITE JA MÄÄRITTELY Sosiaalihuoltolain (1301/2014 23) mukaista tarveharkintaan

Lisätiedot

SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN MYÖNTÄMISPERUSTEET ENONTEKIÖN KUNNASSA

SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN MYÖNTÄMISPERUSTEET ENONTEKIÖN KUNNASSA Perusturvaltk. 24.3.2014 32 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN MYÖNTÄMISPERUSTEET ENONTEKIÖN KUNNASSA kuva Anne-Maria Näkkäläjärvi SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN MYÖNTÄMISPERUSTEET

Lisätiedot

SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.2.2013 ALKAEN

SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.2.2013 ALKAEN 1 Yhall 22.1.2013 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.2.2013 ALKAEN 1 YLEISTÄ Kuljetuspalveluja voidaan järjestää sosiaalihuoltolain (710/1982) ja vammaispalvelulain (380/1987)

Lisätiedot

Vammaispalvelulain mukainen vaikeavammaisten kuljetuspalvelu

Vammaispalvelulain mukainen vaikeavammaisten kuljetuspalvelu Kuljetuspalveluhakemus 1 (5) Vammaispalvelulain mukainen vaikeavammaisten kuljetuspalvelu Virkistys- ja asiointimatkat (enintään 18 yhdensuuntaista matkaa/kk) Sipoon kunnan ja lähikuntien alueilla, ei

Lisätiedot

LIIKKUMISTA TUKEVIEN PALVELUIDEN MYÖNTÄMISPERUSTEET ALKAEN

LIIKKUMISTA TUKEVIEN PALVELUIDEN MYÖNTÄMISPERUSTEET ALKAEN LIIKKUMISTA TUKEVIEN PALVELUIDEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.2.2017 ALKAEN 1. YLEISTÄ Liikkumista tukevia palveluita voidaan järjestää sosiaalihuoltolain (1301/2014) nojalla. Liikkumisen tukea järjestetään sellaisille

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolai 23 :n. tukevat palvelut alkaen. Limingan kunta perusturvapalvelut Luonnos

Sosiaalihuoltolai 23 :n. tukevat palvelut alkaen. Limingan kunta perusturvapalvelut Luonnos Sosiaalihuoltolai n 23 :n l i i k k u m i s t a tukevat palvelut S o v e l t a m i s o h j e e t 1.1.2017 alkaen Limingan kunta perusturvapalvelut Luonnos Sisällys Sosiaalihuoltolain 23.n mukaisten liikkumista

Lisätiedot

KULJETUSPALVELU HAKEMUS

KULJETUSPALVELU HAKEMUS 1 Vammaispalvelulain mukaan vaikeavammaisille: Sosiaalihuoltolain mukaan: Hakemuksen saapumispvm. / 200 vapaa-ajan matkat, enintään 18 yhdensuuntaista matkaa/kk Kokkolan kaupungin ja lähikuntien alueilla,

Lisätiedot

JÄRVI-POHJANMAAN KOTIHOIDON TUKIPALVELUT

JÄRVI-POHJANMAAN KOTIHOIDON TUKIPALVELUT Oheismateriaali ltk 20.10.2015 JÄRVI-POHJANMAAN KOTIHOIDON TUKIPALVELUT Alajärvi, Vimpeli, Soini 1 SISÄLTÖ 1. KOTIHOIDON TUKIPALVELUT... 3 2. Ateriapalvelu... 3 3. Kauppapalvelu... 4 4. Kylvetyspalvelu...

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelut Huittisten kaupunki

Ikäihmisten palvelut Huittisten kaupunki 2016 2016 Ikäihmisten palvelut Huittisten kaupunki 1 Sisällys 1. Sosiaalihuoltolain mukainen kuljetuspalvelu eli asiointikuljetus... 2 1.1 Huomioon otettavat tulot ja menot... 3 1.2 Hakumenettely... 4

Lisätiedot

JÄRVI-POHJANMAAN KOTIHOIDON TUKIPALVELUT

JÄRVI-POHJANMAAN KOTIHOIDON TUKIPALVELUT Oheismateriaali ltk 20.12.2016 JÄRVI-POHJANMAAN KOTIHOIDON TUKIPALVELUT Alajärvi, Vimpeli 1 SISÄLTÖ 1. KOTIHOIDON TUKIPALVELUT... 3 2. Ateriapalvelu... 3 3. Asiointipalvelu... 4 4. Kylvetyspalvelu... 4

Lisätiedot

Liite 1 / johtokunta 21.12.2015 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN LIIKKUMISTA TUKEVA PALVELU (KULJETUSPALVELU) - toimintaohje 1.1.

Liite 1 / johtokunta 21.12.2015 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN LIIKKUMISTA TUKEVA PALVELU (KULJETUSPALVELU) - toimintaohje 1.1. Liite 1 / johtokunta 21.12.2015 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN LIIKKUMISTA TUKEVA PALVELU (KULJETUSPALVELU) - toimintaohje 1.1.2016 alkaen 1. TAVOITE JA MÄÄRITTELY Sosiaalihuoltolain (1301/2014 23) mukaista

Lisätiedot

SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN MYÖN- TÄMISPERUSTEET JA OHJEET PIRKKALAN YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA 1.3.2014 ALKAEN

SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN MYÖN- TÄMISPERUSTEET JA OHJEET PIRKKALAN YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA 1.3.2014 ALKAEN 1 (7) Perusturvaosasto Vanhusten palvelut Liite nro PER 19.2.2014 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN MYÖN- TÄMISPERUSTEET JA OHJEET PIRKKALAN YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA 1.3.2014 ALKAEN id: 426700

Lisätiedot

KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN SISÄLTÖ JA MYÖNTÄMISEN PERUSTEET ALKAEN

KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN SISÄLTÖ JA MYÖNTÄMISEN PERUSTEET ALKAEN KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN SISÄLTÖ JA MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.1.2012 ALKAEN SISÄLLYSLUETTELO 1. Ateriapalvelu... 3 2. Kylvetyspalvelu... 4 3. Kauppapalvelu... 4 4. Päiväkeskustoiminta... 4 5. Kuljetuspalvelu...

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolain mukaisten liikkumista tukevien taksipalveluiden järjestäminen

Sosiaalihuoltolain mukaisten liikkumista tukevien taksipalveluiden järjestäminen Sosiaalihuoltolain mukaisten liikkumista tukevien taksipalveluiden järjestäminen Sosiaalilautakunta 16.11.2017 83 2 Sisällys 1. Sosiaalihuoltolain mukaiset liikkumista tukevat palvelut... 3 1.1. Liikkumista

Lisätiedot

Sosiaalilautakunta päättää hyväksyä 1.1.2014 alkaen seuraavat kuljetuspalveluiden myöntämisperusteet ja laskutusohjeet.

Sosiaalilautakunta päättää hyväksyä 1.1.2014 alkaen seuraavat kuljetuspalveluiden myöntämisperusteet ja laskutusohjeet. Asia 5 67 Kuljetuspalveluiden myöntämisperusteet 1.1.2014 alkaen Kuljetuspalvelut ovat osa vanhus- ja vammaispalvelua. Palvelun myöntäminen perustuu kullekin hakijalle tehtävään palveluntarpeen arviointiin.

Lisätiedot

KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN SISÄLTÖ JA MYÖNTÄMISEN PERUSTEET ALKAEN

KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN SISÄLTÖ JA MYÖNTÄMISEN PERUSTEET ALKAEN KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN SISÄLTÖ JA MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.6.2010 ALKAEN SISÄLLYSLUETTELO 1. Ateriapalvelu... 3 2. Saunapalvelu... 4 3. Kauppapalvelu... 4 4. Päiväkeskustoiminta... 4 5. Kuljetuspalvelu...

Lisätiedot

KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN ASIAKKUUSKRITEERIT

KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN ASIAKKUUSKRITEERIT Sosiaali- ja terveyslautakunta 19.8.2013 11 Liite 1.4.4. VANTAAN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveydenhuollon toimiala Vanhus- ja vammaispalvelut KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN ASIAKKUUSKRITEERIT 1.9.2013 ALKAEN

Lisätiedot

Kuljetuspalvelumatkoja ei saa käyttää terveyskeskus- tai sairaalakäynteihin, jotka ovat korvattavissa sairausvakuutuslain nojalla.

Kuljetuspalvelumatkoja ei saa käyttää terveyskeskus- tai sairaalakäynteihin, jotka ovat korvattavissa sairausvakuutuslain nojalla. 1 KULJETUSPALVELUHAKEMUS Hakemus on saapunut Kuljetuspalvelumatkoja ei saa käyttää terveyskeskus- tai sairaalakäynteihin, jotka ovat korvattavissa sairausvakuutuslain nojalla. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi

Lisätiedot

HOIDON JA HOIVAN PALVELUT / KOTIHOIDON, KOTIHOIDON TUKIPALVELUIDEN, MUISTINEUVOLATOIMINNAN JA PÄIVÄTOIMINNAN ASIAKASMAKSUT 1.1.

HOIDON JA HOIVAN PALVELUT / KOTIHOIDON, KOTIHOIDON TUKIPALVELUIDEN, MUISTINEUVOLATOIMINNAN JA PÄIVÄTOIMINNAN ASIAKASMAKSUT 1.1. HOIDON JA HOIVAN PALVELUT / KOTIHOIDON, KOTIHOIDON TUKIPALVELUIDEN, MUISTINEUVOLATOIMINNAN JA PÄIVÄTOIMINNAN ASIAKASMAKSUT 1.1.2016 ALKAEN Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja ohjaava lainsäädäntö

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolain mukaisten liikkumista tukevien palvelujen soveltamisohjeet Oulun kaupungissa alkaen

Sosiaalihuoltolain mukaisten liikkumista tukevien palvelujen soveltamisohjeet Oulun kaupungissa alkaen Sosiaalihuoltolain mukaisten liikkumista tukevien palvelujen soveltamisohjeet Oulun kaupungissa 1.5.2016 alkaen 1 2 Sosiaalihuoltolain mukaisten liikkumista tukevien palvelujen soveltamisohjeet Oulun kaupungissa

Lisätiedot

Kotihoidon tukipalvelujen sisältö ja myöntämisen perusteet alkaen

Kotihoidon tukipalvelujen sisältö ja myöntämisen perusteet alkaen Kotihoidon tukipalvelujen sisältö ja myöntämisen perusteet 1.1.2014 alkaen Ikäihmisten lautakunta 17.12.2013 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Ateriapalvelu... 3 2. Kylvetyspalvelu... 4 3. Kauppapalvelu... 4 4. Päiväkeskustoiminta...

Lisätiedot

Ikäneuvo-hanke Asiakasohjauksen kokeiluun osallistuvien kuntien yhteiset kotihoidon ja tukipalvelujen kriteerit

Ikäneuvo-hanke Asiakasohjauksen kokeiluun osallistuvien kuntien yhteiset kotihoidon ja tukipalvelujen kriteerit Ikäneuvo-hanke Asiakasohjauksen kokeiluun osallistuvien kuntien yhteiset kotihoidon ja tukipalvelujen kriteerit 1 Kotihoito yhteiset kriteerit 1/2 Kotihoitoa järjestetään eri-ikäisille asiakkaille, jotka

Lisätiedot

Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus. Osoite Puhelin. Osoite. Pystyttekö käyttämään julkisia liikennevälineitä?

Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus. Osoite Puhelin. Osoite. Pystyttekö käyttämään julkisia liikennevälineitä? HAMINAN KAUPUNKI Ikäihmisten palvelut Kotihoitokeskus Pikkuympyräkatu 3 49400 HAMINA P. 0400 801 831 KULJETUSPALVELUHAKEMUS Sosiaalihuoltolain mukainen kuljetuspalvelu Saap.pv Dnro HAKIJA Sukunimi ja etunimet

Lisätiedot

Ikäihmisten koti- ja tukipalveluiden, sekä asumispalveluiden maksut

Ikäihmisten koti- ja tukipalveluiden, sekä asumispalveluiden maksut Ikäihmisten koti- ja tukipalveluiden, sekä asumispalveluiden maksut Ensisijaisena toimenpiteenä ennen hoitomaksun alentamista edellytetään aina, että asiakas anoo Kelalta ne etuudet, joihin yleensä kotihoidon

Lisätiedot

KULJETUSPALVELUN HAKEMUS / TARKISTUS

KULJETUSPALVELUN HAKEMUS / TARKISTUS KULJETUSPALVELUN HAKEMUS / TARKISTUS 1 (5) Hakemuksen saapumispäivä / / Sosiaalihuoltolain mukaista kuljetuspalvelua myönnetään erityisillä perusteilla, mikäli asiakas terveydellisistä syistä johtuen ei

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 19.12.2013 220. KULJETUSPALVELUIDEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2014 ALKAEN Pellon kunnassa

Perusturvalautakunta 19.12.2013 220. KULJETUSPALVELUIDEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2014 ALKAEN Pellon kunnassa 1 Perusturvalautakunta 19.12.2013 220 KULJETUSPALVELUIDEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2014 ALKAEN Pellon kunnassa 2 SISÄLLYS 1. VAIKEAVAMMAISTEN HENKILÖIDEN KULJETUSPALVELU 1.1. Kenelle? 1.2. Myönnettävät matkat

Lisätiedot

Lähtökohta: Myöntämisperusteet ohjaavat kotihoidon palvelujen. voimavarojen käyttöä ja päätöksentekoa kotihoidossa.

Lähtökohta: Myöntämisperusteet ohjaavat kotihoidon palvelujen. voimavarojen käyttöä ja päätöksentekoa kotihoidossa. Kotihoidon id myöntämisen perusteet 1.4.2014 alkaen - Rovaniemi Lähtökohta: Myöntämisperusteet ohjaavat kotihoidon palvelujen kohdentumista t (oikea-aikaisuus, i saavutettavuus), tt varattujen voimavarojen

Lisätiedot

Kuljetuspalveluiden (VpL, ShL) myöntämisperusteet alkaen

Kuljetuspalveluiden (VpL, ShL) myöntämisperusteet alkaen Kuljetuspalveluiden (VpL, ShL) myöntämisperusteet 1.1.2017 alkaen 363/02.08.00/2013 Sotelk 74 Kuljetuspalvelut on osa vanhus- ja vammaispalvelua. Palvelun myöntäminen perustuu kullekin hakijalle tehtävään

Lisätiedot

OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET

OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET OMAISHOIDONTUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Laki omaishoidontuesta (937/2005) on tullut voimaan 1.1.2006 alkaen ja se korvaa aikaisemmat omaishoidontukea koskevat sosiaalihuoltolain säännökset sekä asetuksen omaishoidontuesta.

Lisätiedot

Ikäneuvo Työryhmä kokous

Ikäneuvo Työryhmä kokous Ikäneuvo Työryhmä 2 12.4.2017 kokous 1 Kotihoito yhteiset kriteerit 1/2 Kotihoitoa järjestetään eri-ikäisille asiakkaille, jotka eivät selviydy kotona arkielämän toiminnoissa itsenäisesti, omaisten tuella

Lisätiedot

VAIKEAVAMMAISTEN KULJETUSPALVELUN MYÖNTÄMISPERUSTEET

VAIKEAVAMMAISTEN KULJETUSPALVELUN MYÖNTÄMISPERUSTEET VAIKEAVAMMAISTEN KULJETUSPALVELUN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.3.2016 1. YLEISTÄ Kuljetuspalveluja myönnetään hakemuksesta sellaiselle vaikeavammaiselle henkilölle joka ei saa kulkemiseen tukea muiden säädösten

Lisätiedot

Ikäihmisten päivätoiminnan toimintamalli 1.6.2014 alkaen

Ikäihmisten päivätoiminnan toimintamalli 1.6.2014 alkaen 1 Sosiaali- ja terveystoimiala Koti- ja laitoshoidon palvelut Ikäihmisten päivätoiminnan toimintamalli 1.6.2014 alkaen Sosiaali- ja terveyslautakunta 16.4.2014 36 2 Ikäihmisten päivätoiminnan tarkoitus

Lisätiedot

Henkilömäärä Tuloraja /kk Maksuprosentit

Henkilömäärä Tuloraja /kk Maksuprosentit Hyväksytty johtokunta 29.2.2009 230 SUUPOHJAN PERUSPALVELULIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄN KOTIHOIDON ASIAKASMAKSUT..200 ALKAEN Asetus sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista (92/92): Kotona annettava palvelu

Lisätiedot

VANHUSTEN PALVELUT JOUTSENOSSA

VANHUSTEN PALVELUT JOUTSENOSSA VANHUSTEN PALVELUT JOUTSENOSSA ASUKASFOORUMI 15.3.2011 Minna-Maria Behm, Teija Malinen, Erja Inkiläinen & Eeva-Liisa Saarinen Vanhusten palvelut Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksotessa Vanhusten

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 128

Espoon kaupunki Pöytäkirja 128 26.10.2016 Sivu 1 / 1 4410/2016 02.05.00 128 Kotihoidon palvelusetelien nimistä ja arvoista päättäminen sekä muistisairaiden päivätoiminnan palvelusetelin käyttöönotto Valmistelijat / lisätiedot: Raija

Lisätiedot

11-20 tuntia/kk. 5-10 tuntia/kk

11-20 tuntia/kk. 5-10 tuntia/kk JUUPAJOEN KUNNAN SOSIAALIPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 1.1.2015 (keltaisella merkityt muutoksia/tarkennuksia) Sosiaalihuoltolain (388/2008) mukaisista palveluista perittäviä maksuja, korvauksia ja vuokria

Lisätiedot

Kotihoidon palvelusetelit

Kotihoidon palvelusetelit Kotihoidon palvelusetelit Tuetun kotona asumisen palveluseteli Tilapäisen kotihoidon palveluseteli TILAPÄISEN KOTIHOIDON PALVELUSETELI Tilapäisen kotihoidon palveluseteliä myönnetään kotihoidon kehittämissuunnitelman

Lisätiedot

KOTIHOIDON ASIAKASMAKSUT ALKAEN

KOTIHOIDON ASIAKASMAKSUT ALKAEN KOTIHOIDON ASIAKASMAKSUT..0 ALKAEN Asetus sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista (9/9): Kotona annettava palvelu (648/9): Jatkuvasti ja säännöllisesti annetusta kotisairaanhoidosta ja sosiaalihuoltoasetuksen

Lisätiedot

Miten onnistutaan palvelurakenteen keventämisessä. 30.9.2010 Eeva Laine Kotihoidon johtaja. Järvenpään kaupunki 1

Miten onnistutaan palvelurakenteen keventämisessä. 30.9.2010 Eeva Laine Kotihoidon johtaja. Järvenpään kaupunki 1 Miten onnistutaan palvelurakenteen keventämisessä 30.9.2010 Eeva Laine Kotihoidon johtaja 1 30.9.2010 Miksi tarvittiin palvelurakenteen keventäminen? Kaupunginhallitus päätti v. 2007, että kaikkien hoidon

Lisätiedot

Kotihoidon asiakasmaksut alkaen

Kotihoidon asiakasmaksut alkaen Hallitus 263 16.12.2015 Kotihoidon asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen H 263 (Valmistelija: vs. vastuualuepäällikkö Marja Heikkinen) Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän hallitus on edellisen kerran

Lisätiedot

Päätös voimaan Perusturvalautakunta Liite 8. KOTIHOIDON, PÄIVÄTOIMINNAN JA PALVELUASUMISEN ASIAKASMAKSUT 1.3.

Päätös voimaan Perusturvalautakunta Liite 8. KOTIHOIDON, PÄIVÄTOIMINNAN JA PALVELUASUMISEN ASIAKASMAKSUT 1.3. Päätös voimaan 1.5.2013. Perusturvalautakunta 27.2.2013 Liite 8 KOTIHOIDON, PÄIVÄTOIMINNAN JA PALVELUASUMISEN ASIAKASMAKSUT 1.3.2013 alkaen (Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulaki ja asetus 17.11.2011)

Lisätiedot

ASIAKKUUDEN PERIAATTEET ESPOON VANHUSTEN PALVELUJEN KOTIHOIDOSSA

ASIAKKUUDEN PERIAATTEET ESPOON VANHUSTEN PALVELUJEN KOTIHOIDOSSA 1 ASIAKKUUDEN PERIAATTEET ESPOON VANHUSTEN PALVELUJEN KOTIHOIDOSSA Toimintaohjeen tarkoituksena on antaa tietoa Espoon vanhusten palvelujen kotihoidon toimintaperiaatteista kuntalaisille, kotihoidon asiakkaille

Lisätiedot

YHTENÄISET KRITEERIT LÄNSI-POHJASSA

YHTENÄISET KRITEERIT LÄNSI-POHJASSA YHTENÄISET KRITEERIT LÄNSI-POHJASSA VANHUSTEN, VAMMAISTEN JA PITKÄAIKAISSAIRAIDEN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET KOTIHOIDON KRITEERIT IKÄIHMISTEN SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISTEN ASUMIS- JA HOIVAHOITOPALVELUJEN

Lisätiedot

LLKY:N KOTIHOIDON JA TUKIPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 1.1.2012 ALKAEN

LLKY:N KOTIHOIDON JA TUKIPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 1.1.2012 ALKAEN LLKY:N KOTIHOIDON JA TUKIPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 1.1.2012 ALKAEN Asetus sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista (912/92): Kotona annettava palvelu (1648/92): Jatkuvasti ja säännöllisesti annetusta

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALA SAAPUNUT / 200

SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALA SAAPUNUT / 200 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN HAKEMUS SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALA SAAPUNUT / 200 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELU Sosiaalihuoltolain mukaisella kuljetuspalvelulla edistetään

Lisätiedot

Vammaispalvelut Helsingissä. Reija Lampinen vammaisasiamies 26.9.2013 Kampin palvelukeskus

Vammaispalvelut Helsingissä. Reija Lampinen vammaisasiamies 26.9.2013 Kampin palvelukeskus Vammaispalvelut Helsingissä Reija Lampinen vammaisasiamies 26.9.2013 Kampin palvelukeskus Vammaispalvelulaki Vammaispalvelulain mukaan vammaisella henkilöllä tarkoitetaan henkilöä, jolla on vamman tai

Lisätiedot

KOTIHOIDON TUKIPALVELUMAKSUT

KOTIHOIDON TUKIPALVELUMAKSUT JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Asiakasmaksut 1 Vanhus- ja vammaispalvelut 2013 KOTIHOIDON TUKIPALVELUMAKSUT Ateriapalvelut Lounas koulussa/päiväkodissa 5,20 Lounas päiväkeskuksessa/palveluasumisessa 6,20 Kotiin toimitettu

Lisätiedot

Liikkumisen tuki. Vammaispalvelujen neuvottelupäivät 18.-19.2.2016 Riitta Hakoma

Liikkumisen tuki. Vammaispalvelujen neuvottelupäivät 18.-19.2.2016 Riitta Hakoma Liikkumisen tuki Vammaispalvelujen neuvottelupäivät 18.-19.2.2016 Liikkumisen tuki pilotti, miksi? Asiakkaiden tarve joustavampaan ja yksilöllisempään liikkumisen tukeen Liikkumisen tuen /kuljetuspalveluiden

Lisätiedot

4.3.2015 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISTEN LAPSIPERHEIDEN PERHETYÖN JA KOTIPALVELUN

4.3.2015 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISTEN LAPSIPERHEIDEN PERHETYÖN JA KOTIPALVELUN 4.3.2015 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISTEN LAPSIPERHEIDEN PERHETYÖN JA KOTIPALVELUN PALVELUKRITEERIT 1. Mitä on lapsiperheiden kotipalvelu ja perhetyö? Lapsiperheiden kotipalvelun ja perhetyön tavoitteena on

Lisätiedot

Tunnit / kk ja maksuprosentti tulorajan ylittävistä tuloista 1.1.2016 alkaen 1 563 573 6 % 10 % 15 % 15 % 23 % 27 % 32 % 35 %

Tunnit / kk ja maksuprosentti tulorajan ylittävistä tuloista 1.1.2016 alkaen 1 563 573 6 % 10 % 15 % 15 % 23 % 27 % 32 % 35 % LIITE VANHUSPALVELUJEN ASIAKASMAKSUT VUONNA 2016 (VUONNA 2015 PERITTY MAKSU YLIVIIVATTU) VANHUSPALVELUT Kotihoito, jatkuva ja säännöllinen Jatkuvasti ja säännöllisesti annetusta kotihoidosta peritään maksuasetuksen

Lisätiedot

LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN JA PERHETYÖN KRITEERIT

LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN JA PERHETYÖN KRITEERIT TAMPERE Lanula 27.8.2009, 111 Päivitetty 1.2.2015 LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN JA PERHETYÖN KRITEERIT TAMPERE 2(6) Sisällysluettelo 1. LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN JA PERHETYÖN KRITEERIT: TAUSTA JA PERUSTEET...

Lisätiedot

Kodista palvelukotiin Palveluasumisen monet mahdollisuudet

Kodista palvelukotiin Palveluasumisen monet mahdollisuudet Kodista palvelukotiin Palveluasumisen monet mahdollisuudet Johanna Sinkkonen Koti- ja erityisasumisen johtaja Järvenpään kaupunki Kolme kokeilua menossa: 1. tyhjillään oleva liikehuoneisto muutetaan asumiskäyttöön

Lisätiedot

5 Lapsiperheiden kotipalvelun myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016

5 Lapsiperheiden kotipalvelun myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 Sosiaali- ja terveyslautakunta 78 15.12.2015 Sosiaali- ja terveyslautakunta 5 26.01.2016 5 Lapsiperheiden kotipalvelun myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 SOSTER 78 Uusi sosiaalihuoltolaki (1301/22014)

Lisätiedot

Vaikeavammaisten kuljetuspalveluesite

Vaikeavammaisten kuljetuspalveluesite Vaikeavammaisten kuljetuspalveluesite Asiointi- ja virkistysmatkat Hakeminen Vaikeavammaisten kuljetuspalvelua voi hakea henkilö, jolla on erityisiä vaikeuksia liikkumisessa ja joka ei vammansa tai sairautensa

Lisätiedot

Yhteiset toiminnot Asukasluku , , , , , ,

Yhteiset toiminnot Asukasluku , , , , , , Lasten, nuorten ja TP 2013 TA 2014 Menot ajalta 1.1-31.3.2014 TP 2014 arvio josta perheiden palvelut Yhteensä Yhteensä Yhteensä Yhteensä Vihti Karkkila Tuote Suorite Nettomenot Suor.lkm Y-hinta Nettomenot

Lisätiedot

Rautavaaran kunta Ikäihmisten sosiaalipalvelut

Rautavaaran kunta Ikäihmisten sosiaalipalvelut Rautavaaran kunta Ikäihmisten sosiaalipalvelut 2013 Sisältö 1 KOTIHOITO... 3 1.1 Kotisairaanhoito... 3 1.2 Kodinhoitoapu... 3 1.3 Maksut... 4 2 IKÄIHMISTEN TUKIPALVELUT... 5 2.1 Päiväkeskustoiminta...

Lisätiedot

Vammaispalvelujen asiakasmaksut

Vammaispalvelujen asiakasmaksut Vammaispalvelujen asiakasmaksut 1 (6) Sisältö 1 Vammaispalvelujen asiakasmaksut... 3 2 Kuljetuspalvelu... 3 3 Asuminen... 4 3.1 Pysyvä asuminen... 4 3.2 Vaikeavammaisen tilapäinen asuminen (esim. asumisharjoittelu

Lisätiedot

LAPINLAHDEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMIS- JA MAKSUPERUSTEET 1.6.2012 ALKAEN

LAPINLAHDEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMIS- JA MAKSUPERUSTEET 1.6.2012 ALKAEN 1 LAPINLAHDEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMIS- JA MAKSUPERUSTEET 1.6.2012 ALKAEN (Laki omaishoidontuesta 2.12.2005/937) Omaishoidon tuen sisältö: Omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen

Lisätiedot

VAIKEAVAMMAISTEN KULJETUSPALVELUHAKEMUKSEN TÄYTTÖOHJE

VAIKEAVAMMAISTEN KULJETUSPALVELUHAKEMUKSEN TÄYTTÖOHJE Vammaispalvelut Viranomainen täyttää Hakemus saapunut / / Vireillepano / / Selvitys / / Vireillepano / / Selvitys / / VAIKEAVAMMAISTEN KULJETUSPALVELUHAKEMUKSEN TÄYTTÖOHJE Täytä hakemuksen kaikki kohdat

Lisätiedot

HOIDON JA HOIVAN PALVELUT / KOTIHOIDON, KOTIHOIDON TUKIPALVELUIDEN, MUISTINEUVOLATOIMINNAN JA PÄIVÄTOIMINNAN ASIAKASMAKSUT 1.1.

HOIDON JA HOIVAN PALVELUT / KOTIHOIDON, KOTIHOIDON TUKIPALVELUIDEN, MUISTINEUVOLATOIMINNAN JA PÄIVÄTOIMINNAN ASIAKASMAKSUT 1.1. HOIDON JA HOIVAN PALVELUT / KOTIHOIDON, KOTIHOIDON TUKIPALVELUIDEN, MUISTINEUVOLATOIMINNAN JA PÄIVÄTOIMINNAN ASIAKASMAKSUT 1.1.2015 ALKAEN Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja ohjaava lainsäädäntö

Lisätiedot

VPL KULJETUSPALVELUN TOIMINTAOHJE LÄHTIEN Sosiaali- ja terveyslautakunta

VPL KULJETUSPALVELUN TOIMINTAOHJE LÄHTIEN Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveydenhuollon toimiala Vanhus- ja vammaispalvelut VPL KULJETUSPALVELUN TOIMINTAOHJE 1.7.2016 LÄHTIEN Sosiaali- ja terveyslautakunta 13.6.2016 Sisällys ERITYISEN JÄRJESTÄMISVELVOLLISUUDEN

Lisätiedot

Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet. Johdanto

Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet. Johdanto Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet 1 (5) Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet Johdanto n ja Imatran kaupungin kotihoidon toiminta perustuu lakiin sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista,

Lisätiedot

Maanantai 22.10.2012 klo 10.00-12.30. Tauno Räsänen, puheenjohtaja. Aino-Marjatta Holopainen

Maanantai 22.10.2012 klo 10.00-12.30. Tauno Räsänen, puheenjohtaja. Aino-Marjatta Holopainen Viranomainen PÖYTÄKIRJA Nro 7/2012 TUUSNIEMEN KUNTA Sosiaalilautakunta KOKOUSAIKA Maanantai 22.10.2012 klo 10.00-12.30 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN KUNTA Vammaispalvelulain mukaisten kuljetus- ja saattajapalvelujen myöntämisperusteet ja ohjeet 1.6.2013 alkaen

SIILINJÄRVEN KUNTA Vammaispalvelulain mukaisten kuljetus- ja saattajapalvelujen myöntämisperusteet ja ohjeet 1.6.2013 alkaen SIILINJÄRVEN KUNTA Vammaispalvelulain mukaisten kuljetus- ja saattajapalvelujen myöntämisperusteet ja ohjeet 1.6.2013 alkaen Sosiaali- ja terveyslautakunnan hyväksymä 6 / 6 2013 63 2 (7) VAMMAISPALVELULAIN

Lisätiedot

PoSan vammaispalvelut ja kehitysvammahuolto Viranomaisesite

PoSan vammaispalvelut ja kehitysvammahuolto Viranomaisesite Vammaispalvelut ja kehitysvammahuolto: Aikuissosiaalityön päällikkö Puh. 044 577 2746, ma-ti, to-pe klo 9.00 10.00 Työnjohto ja hallinto Vakituiset ja tilapäiset asumispalvelusijoitukset (sis. myös Vpl:n

Lisätiedot

Vamma tai sairaus. Millaisia vaikeuksia teillä on liikkumisessa (sisätiloissa ja ulkona)? Kuinka pitkän kokonaismatkan jaksatte kävellä?

Vamma tai sairaus. Millaisia vaikeuksia teillä on liikkumisessa (sisätiloissa ja ulkona)? Kuinka pitkän kokonaismatkan jaksatte kävellä? KULJETUSPALVELUHAKEMUS LAPINJÄRVEN KUNTA Sosiaalitoimisto Lapinjärventie 20 Saapunut / 20 07800 Lapinjärvi puh. (019) 510 860 Sosiaalihuoltolain mukainen kuljetus fax (019) 610 124 HAKIJA Sukunimi ja etunimet

Lisätiedot

Vammaispalvelujen asiakasmaksut

Vammaispalvelujen asiakasmaksut 11.12.2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta, Liite 1 Vammaispalvelujen asiakasmaksut 1.2.2014 Kehitysvammaisten erityishuollon palveluista perittävät maksut: 1. Pitkäaikainen hoito ja asuminen: Pitkäaikaisesta

Lisätiedot

LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PERUSTEET JA MAKSUT 1.3.2016

LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PERUSTEET JA MAKSUT 1.3.2016 LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN PERUSTEET JA MAKSUT 1.3.2016 Perusturvalautakunta 25.2.2016 Liite Sivu 2 / 7 Sisällys LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.3.2016 -----------------------------

Lisätiedot

Hyväksytty perusturvalautakunnassa PERUSTURVA 24.1.2012, 6 OMAISHOIDON TUEN HAKEMINEN JA MYÖNTÄMISPERUSTEET VUODELLE 2012

Hyväksytty perusturvalautakunnassa PERUSTURVA 24.1.2012, 6 OMAISHOIDON TUEN HAKEMINEN JA MYÖNTÄMISPERUSTEET VUODELLE 2012 PYHÄNNÄN KUNTA Hyväksytty perusturvalautakunnassa PERUSTURVA 24.1.2012, 6 OMAISHOIDON TUEN HAKEMINEN JA MYÖNTÄMISPERUSTEET VUODELLE 2012 Pyhännän kunnassa omaishoidon tukea haetaan oheisella lomakkeella.

Lisätiedot

KULJETUSPALVELUOHJEET TAVALLISEN TAKSIN KÄYTTÄJILLE SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELU

KULJETUSPALVELUOHJEET TAVALLISEN TAKSIN KÄYTTÄJILLE SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELU KULJETUSPALVELUOHJEET TAVALLISEN TAKSIN KÄYTTÄJILLE SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELU Hyvä kuljetuspalvelun asiakas! Tässä on avuksenne kuljetuspalvelujen käyttöohje. Kuljetuspalvelumatkat on

Lisätiedot

Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ

Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ Kotiin annettavat palvelut Kotiin annettavien palveluiden tavoitteena on tukea ikäihmisten selviytymistä omassa asuinympäristössään. Ikääntyvän

Lisätiedot

PoSan vammaispalvelut ja kehitysvammahuolto -viranomaisesite-

PoSan vammaispalvelut ja kehitysvammahuolto -viranomaisesite- PoSan vammaispalvelut ja kehitysvammahuolto -viranomaisesite- Tavoitteenamme on edistää vammaisen henkilön itsenäistä selviytymistä ja vähentää vamman aiheuttamia rajoitteita tai esteitä asiakkaidemme

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolain mukaisten asumispalvelujen maksut

Sosiaalihuoltolain mukaisten asumispalvelujen maksut Sosiaalihuoltolain mukaisten asumispalvelujen maksut 1.1.2014 Tehostettu palveluasuminen on tarkoitettu henkilölle, joka ei selviydy omassa kodissaan tehostetun kotihoidon turvin. Asukkaan maksut koostuvat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaalihuoltolain ja vammaispalvelulain mukaisten kuljetuspalvelujen toimintaohjeiden tarkistaminen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaalihuoltolain ja vammaispalvelulain mukaisten kuljetuspalvelujen toimintaohjeiden tarkistaminen 13.11.2013 Sivu 1 / 1 4802/00.01.01/2013 110 Sosiaalihuoltolain ja vammaispalvelulain mukaisten kuljetuspalvelujen toimintaohjeiden tarkistaminen Valmistelijat / lisätiedot: Elina Lindström, puh. 046 877

Lisätiedot

KULJETUSPALVELUOHJEET TAVALLISEN TAKSIN KÄYTTÄJILLE sosiaalihuoltolain mukainen kuljetuspalvelu

KULJETUSPALVELUOHJEET TAVALLISEN TAKSIN KÄYTTÄJILLE sosiaalihuoltolain mukainen kuljetuspalvelu KULJETUSPALVELUOHJEET TAVALLISEN TAKSIN KÄYTTÄJILLE sosiaalihuoltolain mukainen kuljetuspalvelu Hyvä kuljetuspalvelun asiakas! Tässä on avuksenne kuljetuspalveluiden käyttöohje. Kuljetuspalvelumatkat on

Lisätiedot

Kotipalvelun ja kotisairaanhoidon kuukausimaksu, Palveluseteli Ylittävältä osalta

Kotipalvelun ja kotisairaanhoidon kuukausimaksu, Palveluseteli Ylittävältä osalta Liite Peruspalvelulautakunta 11.12.2014 Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä Peruspalveluliikelaitos Jyta SOSIAALIPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 2015 1. Säännöllinen kotihoito Henkilömäärä

Lisätiedot

VAMMAISPALVELULAIN JA SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN ASIAKASOHJEET 2015

VAMMAISPALVELULAIN JA SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN ASIAKASOHJEET 2015 VAMMAISPALVELULAIN JA SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN ASIAKASOHJEET 2015 Pertunmaan palvelutuotantoyksikön vammaispalvelu on ottanut 1.7.2015 alkaen käyttöön Tiketti 2 matkakortin vammaispalvelulain

Lisätiedot

Talousarvion 2016 oheismateriaali

Talousarvion 2016 oheismateriaali Talousarvion 2016 oheismateriaali Lasten, nuorten ja TP 2014 TA 2015 TA 2016 josta perheiden palvelut Yhteensä Yhteensä Yhteensä Vihti Karkkila Yhteiset toiminnot Asukasluku 379490,82 38003 9,99 426949

Lisätiedot

OHJE SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN KÄYTÖSTÄ VUODELLE 2015. Sosiaalihuoltolain mukaisten kuljetuspalveluiden järjestäminen:

OHJE SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN KÄYTÖSTÄ VUODELLE 2015. Sosiaalihuoltolain mukaisten kuljetuspalveluiden järjestäminen: OHJE SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN KÄYTÖSTÄ VUODELLE 2015 Sosiaalihuoltolain mukaisten kuljetuspalveluiden järjestäminen: Sosiaalihuoltolain perusteella voidaan järjestää kuljetuspalveluja

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA/ No 7/2014 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA ESITYSLISTA Sivu 74. Kunnantalo, hallituksen kokoushuone

KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA/ No 7/2014 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA ESITYSLISTA Sivu 74. Kunnantalo, hallituksen kokoushuone KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA/ No 7/2014 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA ESITYSLISTA Sivu 74 KOKOUSAIKA 09.12.2014 klo 18-18.55 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, hallituksen kokoushuone JÄSEN: VARAJÄSEN: Teemu

Lisätiedot

TAVOITTEET. Vammaispalvelulain tarkoituksena on edistää. vammaisten henkilöiden mahdollisuuksia elää ja toimia muiden kanssa yhdenvertaisina

TAVOITTEET. Vammaispalvelulain tarkoituksena on edistää. vammaisten henkilöiden mahdollisuuksia elää ja toimia muiden kanssa yhdenvertaisina 2015 LAKI Vammaispalvelulaissa on määritelty ne palvelut ja taloudelliset tukitoimet, joita kunnan sosiaalitoimi järjestää Vammaisille henkilöille. Lain tarkoituksena on edistää vammaisten henkilöiden

Lisätiedot

1. Tausta... 1. 1.1 Yleistä... 1. 1.2 Pohjois-Savon maakunta ja Pohjois-Savon liitto... 1. 1.3 Palveluseteli Suomessa... 1

1. Tausta... 1. 1.1 Yleistä... 1. 1.2 Pohjois-Savon maakunta ja Pohjois-Savon liitto... 1. 1.3 Palveluseteli Suomessa... 1 0 Sisältö: Tiivistelmä 1. Tausta... 1 1.1 Yleistä... 1 1.2 PohjoisSavon maakunta ja PohjoisSavon liitto... 1 1.3 Palveluseteli Suomessa... 1 2. Palvelusetelien käyttötilanne PohjoisSavossa... 3 2.1

Lisätiedot

Ikääntyvien asuminen ja arjen palvelut. Anna-Liisa Niemelä projektipäällikkö, FT Helsingin kaupungin terveyskeskus

Ikääntyvien asuminen ja arjen palvelut. Anna-Liisa Niemelä projektipäällikkö, FT Helsingin kaupungin terveyskeskus Ikääntyvien asuminen ja arjen palvelut Anna-Liisa Niemelä projektipäällikkö, FT Helsingin kaupungin terveyskeskus Terveyskeskuksen organisaatio Terveyslautakunta Toimitusjohtaja Terveysasemat 26 terveysasemaa

Lisätiedot

122 Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut 1.1.2015 alkaen. Esitys Sosiaali- ja terveysjohtaja Markus Hemmilä:

122 Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut 1.1.2015 alkaen. Esitys Sosiaali- ja terveysjohtaja Markus Hemmilä: ROVANIEMI Perusturvalautakunta KAUPKIRJ: 1160 /2013 PÖYTÄKIRJANOTE Kokouspäivämäärä 25.11.2014 Sivu 1 122 Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut 1.1.2015 alkaen Lain sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

VALAS2015 2104Luonnos

VALAS2015 2104Luonnos KYSELY VAMMAISIA HENKILÖITÄ KOSKEVAN SOSIAALIHUOLLON ERITYISLAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMISTA SELVITTÄVÄN TYÖRYHMÄN MUISTIOSTA (http://stm.fi/lausuntopyynnot) VALAS2015 2104Luonnos 1. Taustatiedot 1. Vastaajatahon

Lisätiedot

KULJETUSPALVELUOHJEET TAVALLISEN TAKSIN KÄYTTÄJILLE SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELU

KULJETUSPALVELUOHJEET TAVALLISEN TAKSIN KÄYTTÄJILLE SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELU KULJETUSPALVELUOHJEET TAVALLISEN TAKSIN KÄYTTÄJILLE SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELU Hyvä kuljetuspalvelun asiakas! Tässä on avuksenne kuljetuspalvelujen käyttöohje. Kuljetuspalvelumatkat on

Lisätiedot

Sotiemme veteraanien/leskien palveluseteli

Sotiemme veteraanien/leskien palveluseteli Sotiemme veteraanien/leskien palveluseteli Kajaani 26.11.2013 22.11.13 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä /Reijo Inget Kainuun rintamalisän saajat 2007-2013 2500 2000 1500 1000 500 2007

Lisätiedot

VANHUSPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 2015. Perusturvalautakunta 17.12.2014 116

VANHUSPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 2015. Perusturvalautakunta 17.12.2014 116 VANHUSPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 2015 Perusturvalautakunta 17.12.2014 116 2 (11) PALVELUASUMISEN ASIAKASMAKSUT 1.1.2015 Palveluasuminen/asiakasmaksu Maksun määräytymiseen käytetään säännöllisen kotihoidon

Lisätiedot

Liite n:o 2, Perusturvalautakunta 27.1.2010 9 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JOUTSASSA 2010 -

Liite n:o 2, Perusturvalautakunta 27.1.2010 9 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JOUTSASSA 2010 - 1 Liite n:o 2, Perusturvalautakunta 27.1.2010 9 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JOUTSASSA 2010 - Määritelmä Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon

Lisätiedot

Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan

Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2015 Mitä omaishoidon tuki on? Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojensa puitteissa. Omaishoidon

Lisätiedot

Vaikeavammaisten henkilöiden palveluasuminen. Soveltamisohje

Vaikeavammaisten henkilöiden palveluasuminen. Soveltamisohje Vaikeavammaisten henkilöiden palveluasuminen Soveltamisohje Sisällysluettelo Lainsäädäntö ja järjestämisvelvollisuus... 3 Menettely palveluasumista haettaessa... 3 Myöntämisen perusteet... 4 Palveluasumisen

Lisätiedot

Kiteen kaupunki Kotihoidon palvelut ja myöntämisperusteet

Kiteen kaupunki Kotihoidon palvelut ja myöntämisperusteet Kiteen kaupunki Kotihoidon palvelut ja myöntämisperusteet Perustuvalautaunta 17.12.2013 167, Liite 1 Kotihoito Kotihoidon palveluilla tarkoitetaan sosiaalihuoltolain (710/1982) ja sosiaalihuoltoasetuksen

Lisätiedot

IKÄÄNTYNEIDEN PALVELUT PAIMION KAUPUNGISSA

IKÄÄNTYNEIDEN PALVELUT PAIMION KAUPUNGISSA IKÄÄNTYNEIDEN PALVELUT PAIMION KAUPUNGISSA Sosiaali- ja terveysjohtaja Eeva-Sirkku Pöyhönen eeva-sirkku.poyhonen@paimio.fi Kemiönsaaren valtuustoseminaari 31.12.2016 Paimiossa oli 75 vuotta täyttäneitä

Lisätiedot

(Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää)

(Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää) 1 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2015 alkaen (Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää) 1. Omaishoidon tuen perusteet Laki omaishoidon tuesta (937/ 2005) Asiakasmaksulaki

Lisätiedot