Sivistystoimen lautakunta Kunnanhallitus Kotihoidon ja yksityisen hoidon tuen kuntalisä 1.8.

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sivistystoimen lautakunta Kunnanhallitus Kotihoidon ja yksityisen hoidon tuen kuntalisä 1.8."

Transkriptio

1 Sivistystoimen lautakunta Kunnanhallitus Kotihoidon ja yksityisen hoidon tuen kuntalisä alkaen SIVLTK 21 vs. varhaiskasvatuksen päällikkö Kunnanvaltuusto päätti kokouksessaan kotihoidon tuen kuntalisän käyttöönotosta ajalle Kuntalisä maksetaan yhdestä alle 2-vuotiaasta lapsesta / perhe (poikkeuksena monikkoperheet) ja sen suuruus on 150 euroa/kk. Kuntalisän kustannus vuositasolla on noin euroa. Päätös kotihoidon kuntalisän muutoksesta on ilmoitettava Kansaneläkelaitoksen paikallistoimistolle viimeistään kaksi kuukautta ennen muutoksen voimaantuloa eli mennessä. Kotihoidon tuen kuntalisän käyttöönotosta päätettäessä sen oletettiin ja toivottiin vähentävän päivähoidon kysyntää pienten lasten (alle 3 -vuotiaiden) perheissä. Tilastojen valossa tämä toive ei ole toteutunut, päinvastoin alle 3-vuotiaiden osuus päivähoidossa olevista on kasvanut (v ,3 % ja v ,8 %). Kotihoidon tuen hakijoiden määrä on pysynyt vertailuajanjaksolla suurin piirtein samana. Kuntalisän saajien määrä on vähentynyt syyskuusta 2011 alkaen, mikä näkyy alle 3-vuotiaiden osuuden kasvuna päivähoidossa vastaavasta ajankohdasta alkaen. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että nykyisen suuruinen kotihoidon tuen kuntalisä ei vähennä päivähoidon kysyntää perheissä, joissa on alle 3-vuotiaita lapsia. Mikäli kuntalisällä halutaan myöhentää pienten lasten hoidon aloitusta, olisi sen euromäärää reilusti korotettava, jotta sillä olisi todellista vaikutusta perheiden valintaan kotihoidon ja päivähoidon välillä. Euromäärän pysyessä nykyisellään sillä on merkitystä vain kunnan imagon kannalta. Liitteenä nro 1 olevassa taulukossa on kotihoidon tuen ja siihen sisältyvän kuntalisän luku- ja euromääräinen kehitys ajalta sekä päivähoidossa olevien lasten lukumääräinen kehitys samalta ajanjaksolta eriteltynä vielä alle 3-vuotiaiden osalta erikseen. Lisäksi liitteenä nro 2 on laskelma kotihoidon tuen kustannuksista kuntalisän erilaisilla euromäärillä. Kotihoidon tuen kuntalisän käyttöönoton yhteydessä jouduttiin myös yksityisen hoidon tuen kuntalisäsopimus muuttamaan määräaikaiseksi ajalle Kuntalisää on maksettu kaikista perheen alle kouluikäisistä yksityisen hoidon tuen maksamisen ehdot täyttävistä lapsista, minkä lisäksi lapsen viikoittaisen hoitoajan tulee ylittää 25 tuntia. Kuntalisän suuruus on ollut 185,00 euroa/kk/lapsi. Yksityisen hoidon tuen kustannus vuositasolla on ollut noin euroa. Palvelualuejohtaja Ehdotus Lisätietoja antaa vs. varhaiskasvatuksen päällikkö Heikki Niskanen, p ja Sivistystoimen lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että kokeilua kotihoidon tuen kuntalisän maksamista ei jatketa alkaen, koska se ei ole odotusten mukaisesti vähentänyt päivähoidon kysyntää.

2 Lisäksi sivistystoimen lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että yksityisen hoidon tuen kuntalisän maksamista jatketaan entisin ehdoin alkaen toistaiseksi, ja sen suuruus on 185,00 euroa/kk/lapsi. Sivistystoimen lautakunta Käydyn keskustelun aikana puheenjohtaja esitti, että sivistystoimen lautakunta esittää kunnanhallitukselle, että kokeilua kotihoidon tuen kuntalisän maksamista jatketaan alkaen määräaikaisena saakka ja tuen suuruus on 150 euroa/kk kuten tälläkin hetkellä. Ennen lopullista päätöstä kokeilun jatkamiseksi tulee kuitenkin selvittää mahdollisuus kotihoidon tuen kuntalisän maksamisen kytkemisestä tulorajoihin. Lisäksi sivistystoimen lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että yksityisen hoidon tuen kuntalisän maksamista jatketaan entisin ehdoin alkaen määräaikaisena saakka, ja sen suuruus on 185,00 euroa/kk/lapsi. Puheenjohtajan esityksestä käydyn keskustelun aikana sivistystoimen lautakunnan jäsenet kannattivat puheenjohtajan kokouksessa antamaa esitystä. Päätös Puheenjohtajan tiedusteltua sivistystoimen lautakunnan kantaa esitykseen, sivistystoimen lautakunta päätti hyväksyä yksimielisesti puheenjohtajan tekemän esityksen. KHALL 66 vs. varhaiskasvatuksen päällikkö Sivistystoimen lautakunta päätti kokouksessaan esittää kunnanhallitukselle, että kotihoidon tuen kuntalisän maksamista jatketaan määräaikaisena Tukea maksettaisiin edelleen yhdestä perheen alle 2-vuotiaasta (poikkeuksena monikkoperheet) kotihoidon tuen maksamisen edellytykset täyttävästä lapsesta, ja tuen suuruus olisi 150 euroa/kk. Päätöksessään lautakunta kuitenkin edellyttää selvitystä, onko mahdollista kytkeä kuntalisä tulosidonnaiseksi. Erilisenä liitteenä olevassa taulukossa on kotihoidon tuen ja siihen sisältyvän kun ta li sän lu ku- ja euromääräinen kehitys ajalta sekä päi vä hoi dossa olevien lasten lukumääräinen kehitys samalta ajanjaksolta eritel tynä vielä alle 3-vuotiaiden osalta erikseen. Erillisenä liitteenä on las kel ma ko ti hoi don tuen kustannuksista kuntalisän erilaisilla euromäärillä. Kotihoidon tuen kuntalisä on maksettu hoitorahan korotuksena, jolloin sitä on maksettu kaikille kotihoidon tuen kuntalisän ehdot täyttäville perheille tuloista riippumatta. Kuntalisä on mahdollista maksaa n korotuksena, jolloin siitä tulee tulosidonnainen. Kelan käyttämät n maksamisen tulorajat ovat seuraavat: Perheen koko Tulot, joilla saa Vähennysprosentti Tulot, joilla (henkilöä täyden n ä e/kk 11, ,79 e/kk

3 e/kk 9, ,21 e/kk 4 tai enemmän e/kk 7, ,17 e/kk Kotihoidon tuen än vaikuttavat perheen koko ja bruttotulot. Hoitolisä on enintään 175,24 e/kk ja sitä maksetaan vain yhdestä lapsesta. Perheen kokoon lasketaan mukaan enintään 4 henkilöä: vanhemmat ja enintään 2 alle kouluikäistä lasta. Lasta, jonka perusteella maksetaan vanhempainpäivärahaa, ei huomioida perheen henkilömäärässä. Hoitolisä maksetaan täysimääräisenä, jos perheen kuukausitulot eivät ylitä perheen koon mukaan määräytyvää tulorajaa. Tulorajan ylittävä tulo vähentää n täyttä määrää perheen koon mukaan määräytyvällä prosenttiosuudella tulorajan ylittävästä tulosta (esimerkkilaskelmat liite 3). Kunnalla on mahdollisuus määrittää, maksetaanko kotihoidon tuen kuntalisä kaikille, jotka ovat tulojensa perusteella oikeutettuja än vai määritelläänkö pienin mahdollinen n määrä, joka oikeuttaa n. Oheisessa taulukossa on suuntaa antavasti esitetty muutamia vaihtoehtoja pienimmästä mahdollisesta n määrästä, joka oikeuttaa n. Perheen koko 20 euroa 30 euroa 40 euroa 50 euroa 60 euroa 70 euroa 80 euroa tai enemmän Esimerkki: Mikäli kuntalisän saannin edellytykseksi vaaditaan vähintään 50 euron ä, niin 2-henkisen perheen bruttotulojen tulee jäädä pienemmäksi kuin 2250 euroa, 3 henkisen perheen pienemmäksi kuin 2760 euroa ja 4-henkisen tai tätä suuremman perheen pienemmäksi kuin 3290 euroa, jotta maksetaan. Tammikuun kotihoidon tuen maksatustilaston perusteella edellytys 50 euron stä tarkoittaisi, että tämän hetkisistä kuntalisän saajista (48 perhettä) 24 perheellä ei olisi jatkossa oikeutta n. Näistä 24 perheestä 21 perheelle ä ei makseta tälläkään hetkellä. Kuukausitasolla kustannussäästö olisi siis noin 50 %, mikä tarkoittaa v maksatustilaston perusteella noin 5600 euroa/kk ja vuositasolla noin euroa. Yksityisen hoidon tuen kuntalisä voidaan jatkossakin maksaa hoitorahan korotuksena, jolloin se ei ole tulosidonnainen. Vs. varhaiskasvatuksen päällikkö Heikki Niskanen esittelee asiaa kokouksessa. Kunnanjohtaja Ehdotus Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että koti hoidon tuen kuntalisän maksamista jatketaan muilta osin entisin eh-

4 doin, paitsi että tällä ajalla kuntalisä maksetaan n ko ro tuksena, jolloin siitä tu lee tulosidonnainen. Tulorajoina käytetään Ke lan tu lorajoja ja kunta lisää maksetaan niille perheille, joille Kela maksaa koti hoi don tuen hoi toli sää vä hintään 50 euroa. Yksityisen hoidon tuen kuntalisä maksetaan hoitorahan korotuksena entisin ehdoin , ja sen määrä on 185 euroa/kk/lapsi. Kunnanhallitus Käydyn keskustelun aikana Marko Niskanen esitti, että kotihoidon tuen kuntalisän maksamista jatketaan entisin ehdoin. Yksityisen hoidon tuen kuntalisä maksetaan hoitorahan korotuksena entisin ehdoin , ja sen määrä on 185 euroa/kk/lapsi. Marko Niskasen esitystä kannattivat Päivi Korhonen, Vesa Tolonen ja Marja- Leena Korhonen. Kari Sirviö kan natti kunnanjohtajan ehdotusta. Koska oli tehty kunnanjohtajan ehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys, puheenjohtaja määräsi suoritettavaksi äänestyksen. Äänestystavaksi hyväksyttiin kädennostoäänestys. Suoritetussa äänestyksessä Marko Niskasen esitys sai kuusi (6) ääntä (Marja-Leena Korhonen, Päivi Korhonen, Marko Niskanen, Osmo Polvinen, Anna Rossi ja Vesa Tolonen). Kunnanjohtajan ehdotus sai viisi (5) ääntä (Aimo Korhonen, Kari Sirviö, Juha Mustonen, Mirja Okkonen ja Niina Tervo). Kunnanhallitus Päätös Puheenjohtaja totesi Marko Niskasen esityksen tulleen päätökseksi. Kunnanhallitus ehdottaa kunnanvaltuustolle, että kotihoidon tuen kuntalisän maksamista jatketaan entisin ehdoin. Yksityisen hoidon maksetaan hoitorahan korotuksena entisin ehdoin ja sen määrä on 185 euroa/kk/lapsi. Merkittiin pöytäkirjaan Minna Kaipaisen kotiäitien puolesta allekirjoittama vetoomus. Otteet Kunnanvaltuusto

5

Sivistystoimen lautakunta 21 16.02.2012 Kunnanhallitus 66 13.03.2012 Kunnanvaltuusto 16 27.03.2012

Sivistystoimen lautakunta 21 16.02.2012 Kunnanhallitus 66 13.03.2012 Kunnanvaltuusto 16 27.03.2012 Sivistystoimen lautakunta 21 16.02.2012 Kunnanhallitus 66 13.03.2012 Kunnanvaltuusto 16 27.03.2012 Kotihoidon ja yksityisen hoidon tuen kuntalisä 1.8.2012 alkaen SIVLTK 21 vs. varhaiskasvatuksen päällikkö

Lisätiedot

Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset.

Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset. 176 07.08.2012 186 21.08.2012 254 06.11.2012 Tehdastuotantotilojen jatkokäyttö/incap Oy // KHALL 176 Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoo-lisän maksaminen lasten yksityisen hoidon tuen lakisääteisen hoitolisän korotuksena

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoo-lisän maksaminen lasten yksityisen hoidon tuen lakisääteisen hoitolisän korotuksena 18.10.2016 Sivu 1 / 1 4303/2016 02.05.01 43 Espoo-lisän maksaminen lasten yksityisen hoidon tuen lakisääteisen hoitolisän korotuksena Valmistelijat / lisätiedot: Anne Peltonen, puh. 050 320 9753 Titta

Lisätiedot

Kunnanhallitus 55 05.02.2013 Keskusvaalilautakunta 4 04.03.2013 Kunnanhallitus 101 12.03.2013 Kunnanvaltuusto 27 25.03.2013

Kunnanhallitus 55 05.02.2013 Keskusvaalilautakunta 4 04.03.2013 Kunnanhallitus 101 12.03.2013 Kunnanvaltuusto 27 25.03.2013 Kunnanhallitus 55 05.02.2013 4 04.03.2013 Kunnanhallitus 101 12.03.2013 Kunnanvaltuusto 27 25.03.2013 Äänestysaluejaon muuttaminen // KHALL 55 KESKV 54 sihteeri Seuraavat vaalit ovat Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Yritysvaikutusten arviointi:

Yritysvaikutusten arviointi: Kh 19.10.2015 259 NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA Sivistyslautakunta 67 08.10.2015 Lasten kotihoidon tuen kuntalisän seuranta ajalla 1.10.2002-31.3.2015 SIVIS 67 Lasten kotihoidon tuen kuntalisä on

Lisätiedot

LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET. Valmistelija: Varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen

LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET. Valmistelija: Varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen Sivistyslautakunta 103 27.11.2012 Kunnanhallitus 319 12.12.2012 Kunnanvaltuusto 74 20.12.2012 Sivistyslautakunta 14 18.03.2014 LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET

Lisätiedot

Hakuajan päättymiseen mennessä virkaa hakivat seuraavat henkilöt:

Hakuajan päättymiseen mennessä virkaa hakivat seuraavat henkilöt: Kunnanhallitus 154 19.06.2012 Kunnanhallitus 177 07.08.2012 Hallintojohtajan viran täyttäminen // KHALL 154 Hallintojohtaja Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 17.04.2012 julistaa hallintojohtajan viran

Lisätiedot

Hakuajan päättymiseen mennessä virkaa hakivat seuraavat henkilöt:

Hakuajan päättymiseen mennessä virkaa hakivat seuraavat henkilöt: Kunnanhallitus 154 19.06.2012 Kunnanhallitus 177 07.08.2012 Kunnanvaltuusto 57 27.08.2012 Hallintojohtajan viran täyttäminen // KHALL 154 Hallintojohtaja Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 17.04.2012

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto Kiinteistöveroprosentin määräminen vuodelle 2014

Kunnanvaltuusto Kiinteistöveroprosentin määräminen vuodelle 2014 Kunnanvaltuusto 101 11.11.2013 Kiinteistöveroprosentin määräminen vuodelle 2014 KVALT 101 KHALL 273 Kunnanjohtaja Kiinteistöverolain (654/1992) 11 :n mukaan kunnanvaltuusto määrää kunnan kiinteistöveroprosenttien

Lisätiedot

LASTEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄ / ALOITTEET 75/08.050/2010 142/08.050/2009. Ptltk 40 Liitteet 1-2.

LASTEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄ / ALOITTEET 75/08.050/2010 142/08.050/2009. Ptltk 40 Liitteet 1-2. Perusturvalautakunta 40 07.04.2010 Kunnanhallitus 79 12.04.2010 Perusturvalautakunta 48 21.04.2010 Kunnanhallitus 93 26.04.2010 Perusturvalautakunta 56 19.05.2010 Kunnanhallitus 127 07.06.2010 Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Palvelualueiden tarkemmat talousarviomuutokset ovat eriteltyinä oheisissa liitteissä.

Palvelualueiden tarkemmat talousarviomuutokset ovat eriteltyinä oheisissa liitteissä. Kunnanhallitus 144 23.06.2014 Vuoden 2014 talousarvion muutokset KHALL 144 Hallintojohtaja Kunnanvaltuusto on hyväksynyt 23.12.2013 130 talousarvion vuodelle 2014. Talousarvion hyväksymisen jälkeen kunnassa

Lisätiedot

Päätös: Valtuusto lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi

Päätös: Valtuusto lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi Varavaltuutettu Antti Ahosen ja kahden muun valtuutetun allekirjoittama valtuustoaloite: Lapsiperheissä on tulevaisuus lasten kotihoidontuen Hämeenlinna-lisään on löydyttävä kestävä, pysyvä ratkaisu KV

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Yksityisen hoidon tuen kuntalisä alkaen. Sivistyslautakunta

Sivistyslautakunta Yksityisen hoidon tuen kuntalisä alkaen. Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta 16 02.03.2016 tuen kuntalisä 1.8.2016 alkaen Sivistyslautakunta 02.03.2016 16 Lakia lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta muutetaan 1.8.2016 alkaen. Muutokset koskevat pääosin

Lisätiedot

LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET. Valmistelija: Varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen

LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET. Valmistelija: Varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen Sivistyslautakunta 103 27.11.2012 Kunnanhallitus 319 12.12.2012 Kunnanvaltuusto 74 20.12.2012 Sivistyslautakunta 14 18.03.2014 Kunnanhallitus 63 14.04.2014 Kunnanvaltuusto 17 23.04.2014 LASTEN KOTIHOIDON

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA Sivistystoimen toimiala Varhaiskasvatuspalvelut 12.8.2011 1(8)

NURMIJÄRVEN KUNTA Sivistystoimen toimiala Varhaiskasvatuspalvelut 12.8.2011 1(8) Varhaiskasvatuspalvelut 12.8.2011 1(8) LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN SEURANTA AJALLA 1.10.2002 31.3.2011 - YHTEENVETO 1. Lähtökohtia Lasten kotihoidon tuen kuntalisää on maksettu Nurmijärven kunnassa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13 10.02.2016 Sivu 1 / 1 522/2016 02.05.00 13 Muutokset lasten yksityisten hoidon tukea koskevaan lainsäädäntöön sekä niiden vaikutus Espoon yksityisen hoidon tuen järjestelyihin ja kuntalisään Valmistelijat

Lisätiedot

Tilapäisen valiokunnan esitys kunnanvaltuustolle kunnanjohtajan irtisanomista koskevassa asiassa

Tilapäisen valiokunnan esitys kunnanvaltuustolle kunnanjohtajan irtisanomista koskevassa asiassa Kunnanvaltuusto 21 24.03.2014 Tilapäisen valiokunnan esitys kunnanvaltuustolle kunnanjohtajan irtisanomista koskevassa asiassa KVALT 21 KHALL 14.01.2014 21 Av. hallintojohtaja Tilapäisen valiokunnan asettaminen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 21

Espoon kaupunki Pöytäkirja 21 17.02.2016 Sivu 1 / 1 522/2016 02.05.00 21 Muutokset lasten yksityisten hoidon tukea koskevaan lainsäädäntöön sekä niiden vaikutus Espoon yksityisen hoidon tuen järjestelyihin ja kuntalisään Valmistelijat

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA Sivistystoimen toimiala Varhaiskasvatuspalvelut (9)

NURMIJÄRVEN KUNTA Sivistystoimen toimiala Varhaiskasvatuspalvelut (9) Varhaiskasvatuspalvelut 29.9.2016 1(9) LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN SEURANTA AJALLA 1.10.2002 31.3.2016 - YHTEENVETO 1. Lähtökohtia Lasten kotihoidon tuen kuntalisää on maksettu Nurmijärven kunnassa

Lisätiedot

Sosiaalilautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kun nan valtuus tol le, että

Sosiaalilautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kun nan valtuus tol le, että Sosiaalilautakunta 10 01.03.2016 Kunnanhallitus 59 21.03.2016 Kunnanhallitus 71 11.04.2016 Kunnanvaltuusto 15 18.04.2016 RAVITSEMISTYÖNTEKIJÄN OPPISOPIMUSTOIMEN PERUSTAMINEN KESKUSKEITTIÖLLE Sosltk 01.03.2016

Lisätiedot

Hakuajan päättymiseen mennessä virkaa hakivat seuraavat henkilöt:

Hakuajan päättymiseen mennessä virkaa hakivat seuraavat henkilöt: Kunnanhallitus 256 18.11.2014 Kunnanhallitus 54 17.02.2015 Teknisen johtajan viran täyttäminen KHALL 256 Hallintojohtaja Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 15.09.2014 201 julistaa teknisen johtajan viran

Lisätiedot

Selvitys valtuustoaloitteeseen koskien yksityisen perhepäivähoitajien tukea

Selvitys valtuustoaloitteeseen koskien yksityisen perhepäivähoitajien tukea Liite 23 Opetus- ja kasvatusltk 27.11.2014 Selvitys valtuustoaloitteeseen koskien yksityisen perhepäivähoitajien tukea Kuntaliitto (Lahtinen & Selkee) on vuonna 2014 tehnyt selvityksen varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna 15.06.2016 Sivu 1 / 1 2626/2016 02.05.01 101 Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. 09 816 23300 Anne

Lisätiedot

SOTKAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu

SOTKAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu SOTKAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2012 23 Kunnanvaltuusto 27.03.2012 ASIAT Otsikko Sivu 13 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 26 14 Pöytäkirjantarkastajien valitseminen 27 15 Kunnan omavelkaisen takauksen

Lisätiedot

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat Kunnanhallitus 106 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 08.06.2015 Kunnanvaltuusto 19 17.06.2015 TALOUSARVIORAAMI VUODELLE 2016 KHALL 106 Valmistelija: controller Kari Jahnsson Johtoryhmässä on päätetty esittää

Lisätiedot

Sopimus lastenhoidon tuen kuntalisän maksamisesta Kansaneläkelaitoksen maksaman tuen yhteydessä

Sopimus lastenhoidon tuen kuntalisän maksamisesta Kansaneläkelaitoksen maksaman tuen yhteydessä Mallisopimus lastenhoidon tuen kunnallisesta lisästä Kunnan tulee kirjoittaa tämä sopimus kokonaisuudessaan, puuttuvien kohtien täydentäminen ei riitä. Sopimus lastenhoidon tuen kuntalisän maksamisesta

Lisätiedot

Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto

Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto Resurssivaliokunta 7 17.10.2016 Kunnanhallitus 303 31.10.2016 Valtuusto 81 07.11.2016 KIINTEISTÖVERON MÄÄRÄÄMINEN VUODELLE 2017 1355/02.03.01/2016 RESVK 7 Valmistelija vs. talousjohtaja Tarja Lempeä (p.

Lisätiedot

juha.leppialho@asikkala.fi 1. Sivistyslautakunta kuulee ATK-päällikkö Veijo Heikkistä internet-pohjaisesta hälytysjärjestelmästä

juha.leppialho@asikkala.fi 1. Sivistyslautakunta kuulee ATK-päällikkö Veijo Heikkistä internet-pohjaisesta hälytysjärjestelmästä Sivistyslautakunta 91 17.12.2012 Kunnanhallitus 77 18.03.2013 Valtuustoaloite / Kotihoidontuen kuntalisä 485/00.02.00/2012 379/00.02.00/2012 SLTK 91 17.12.2012 SLTK 28.8.2012 Valmistelija/lisätietoja Juha

Lisätiedot

Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen koskien

Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen koskien Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 754/01.00.01/2016 345 Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen 5.10.2016 93 koskien Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen

Lisätiedot

Vastuuvapauden myöntäminen vuosien 2011-2012 aikana toimineelle kunnanhallitukselle ja kunnanjohtajalle sekä muille tilivelvollisille

Vastuuvapauden myöntäminen vuosien 2011-2012 aikana toimineelle kunnanhallitukselle ja kunnanjohtajalle sekä muille tilivelvollisille Kunnanvaltuusto 65 25.06.2013 Vastuuvapauden myöntäminen vuosien 2011-2012 aikana toimineelle kunnanhallitukselle ja kunnanjohtajalle sekä muille tilivelvollisille KVALT 65 Khsal 31 Tarkastuslautakunta

Lisätiedot

Sopimus lastenhoidon tuen kuntalisän maksamisesta Kansaneläkelaitoksen maksaman tuen yhteydessä

Sopimus lastenhoidon tuen kuntalisän maksamisesta Kansaneläkelaitoksen maksaman tuen yhteydessä Mallisopimus lastenhoidon tuen kunnallisesta lisästä 1.8.2016 alkaen Kunnan tulee kirjoittaa tämä sopimus kokonaisuudessaan, puuttuvien kohtien täydentäminen ei riitä. Sopimus lastenhoidon tuen kuntalisän

Lisätiedot

Vaalikelpoisuutta kunnanhallitukseen rajoitetaan kuntalain 5 luvun 35 :ssä seuraavasti:

Vaalikelpoisuutta kunnanhallitukseen rajoitetaan kuntalain 5 luvun 35 :ssä seuraavasti: Kunnanhallitus 4 13.01.2015 Kunnanvaltuusto 5 26.01.2015 Kunnanhallitus 31 03.02.2015 Kunnanvaltuusto 13 09.02.2015 Kunnanhallituksen valitseminen KHALL 4 Hallintojohtaja Kuntalain 3 luvun 17 :n mukaan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna 08.06.2016 Sivu 1 / 1 2626/2016 02.05.01 33 Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Anne Peltonen, puh. 050 320 9753 Titta Tossavainen,

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 9 18.03.2014 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 14 24.04.2014 Kunnanhallitus 216 12.05.2014 Valtuusto 36 26.05.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014

Lisätiedot

(Valmistelija/lisätietoja: päivähoidon päällikkö Erja Sihlman puh. 040 314 5734)

(Valmistelija/lisätietoja: päivähoidon päällikkö Erja Sihlman puh. 040 314 5734) Perusturvalautakunta 53 21.05.2014 Perusturvalautakunta 5 28.01.2015 Kunnanhallitus 57 02.03.2015 Kunnanhallitus 68 09.03.2015 Lasten kotihoidon tuen kuntalisä / Kuntalaisaloite 52/02.05.01/2014 Perusturvalautakunta

Lisätiedot

26.4.2013 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ

26.4.2013 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ 26.4.2013 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ ERI VAIHTOEHDOT ALLE KOULUIKÄISEN LAPSEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ Kotihoidon tuki

Lisätiedot

VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ

VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ ERI VAIHTOEHDOT ALLE KOULUIKÄISEN LAPSEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ Kotihoidon tuki alle 3-vuotiaista

Lisätiedot

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh ) Tekninen lautakunta 78 09.08.2016 Kunnanhallitus 267 22.08.2016 Valtuusto 55 29.08.2016 Valtuusto 2 30.01.2017 MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE 494-403-155-46 429/6/63/631/2016 Teknltk 09.08.2016

Lisätiedot

Sosiaalilautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kun nan valtuus tol le, että

Sosiaalilautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kun nan valtuus tol le, että Sosiaalilautakunta 10 01.03.2016 Kunnanhallitus 59 21.03.2016 Kunnanhallitus 71 11.04.2016 Kunnanvaltuusto 15 18.04.2016 Kunnanhallitus 109 30.05.2016 Kunnanhallitus 157 15.08.2016 RAVITSEMISTYÖNTEKIJÄN

Lisätiedot

Teknisen johtajan virka / Irtisanoutuminen / Saapuneet hakemukset / Julistetaan uudelleen haettavaksi / Saapuneet hakemukset / Virkavaali

Teknisen johtajan virka / Irtisanoutuminen / Saapuneet hakemukset / Julistetaan uudelleen haettavaksi / Saapuneet hakemukset / Virkavaali Kunnanhallitus 281 20.06.2016 Kunnanhallitus 335 05.09.2016 Kunnanhallitus 433 14.11.2016 Kunnanhallitus 479 12.12.2016 Kunnanhallitus 20 16.01.2017 Valtuusto 3 25.01.2017 Tekninen lautakunta 4 16.02.2017

Lisätiedot

27.2.2009 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ

27.2.2009 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ 27.2.2009 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ ERI VAIHTOEHDOT ALLE KOULUIKÄISEN LAPSEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ Kotihoidon tuki

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto PÄIVÄKODIN ETÄYKSIKÖN PERUSTAMINEN PYHÄTUNTURILLE. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto PÄIVÄKODIN ETÄYKSIKÖN PERUSTAMINEN PYHÄTUNTURILLE. Khall Kunnanhallitus 311 13.11.2017 Kunnanvaltuusto 97 15.11.2017 PÄIVÄKODIN ETÄYKSIKÖN PERUSTAMINEN PYHÄTUNTURILLE Khall 13.11.2017 311 Kunnanvaltuusto on 9.10.2017 84 päättänyt selvittää mahdollisuutta kunnan

Lisätiedot

Oikarinen Hannu Perttunen Jimmy. Suokanerva Hanne

Oikarinen Hannu Perttunen Jimmy. Suokanerva Hanne Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu Kunnanvaltuusto ESITYSLISTA 1 No 1/2008 KOKOUSAIKA Perjantaina 18.01.2008 kello 13.00-14.00 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen kunnanviraston, valtuustosali SAAPUVILLA

Lisätiedot

VUORENMAAN KOULUN LAKKAUTTAMINEN ALKAEN

VUORENMAAN KOULUN LAKKAUTTAMINEN ALKAEN Sivistyslautakunta 30 03.11.2015 Sivistyslautakunta 34 22.12.2015 Sivistyslautakunta 7 09.02.2016 VUORENMAAN KOULUN LAKKAUTTAMINEN 1.8.2016 ALKAEN 257/12.00/2015, 249/12.00/2014 SIVLTK 30 (Asian valmistelija

Lisätiedot

Opetuslautakunta 7 26.01.2016 Kaupunginhallitus 52 15.02.2016. Varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 117/12.06/2016. Opetuslautakunta 26.01.

Opetuslautakunta 7 26.01.2016 Kaupunginhallitus 52 15.02.2016. Varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 117/12.06/2016. Opetuslautakunta 26.01. Opetuslautakunta 7 26.01.2016 Kaupunginhallitus 52 15.02.2016 Varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 117/12.06/2016 Opetuslautakunta 26.01.2016 7 Valmistelija: varhaiskasvatuspalveluiden esimies Anna Karlsson,

Lisätiedot

JHL 206/ Elvi Niskanen esitys harkinnanvaraisten avustusten jäädyttämisestä vuonna 2013

JHL 206/ Elvi Niskanen esitys harkinnanvaraisten avustusten jäädyttämisestä vuonna 2013 Kunnanhallitus 111 27.03.2013 Kunnanhallitus 134 15.04.2013 Kunnanvaltuusto 38 25.04.2013 JHL 206/ Elvi Niskanen esitys harkinnanvaraisten avustusten jäädyttämisestä vuonna 2013 179/02.05.01/2013 Kunnanhallitus

Lisätiedot

1.9.2012 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ

1.9.2012 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ 1.9.2012 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ ERI VAIHTOEHDOT ALLE KOULUIKÄISEN LAPSEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ Kotihoidon tuki

Lisätiedot

4.9.2012 klo 17.30-19.30. Teva Tarja puheenjohtaja JÄSENET

4.9.2012 klo 17.30-19.30. Teva Tarja puheenjohtaja JÄSENET KUHMOISTEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5 Sivistyslautakunta Sivu 54 KOKOUSAIKA 4.9.2012 klo 17.30-19.30 KOKOUSPAIKKA Kuntala SAAPUVILLA OLLEET Teva Tarja puheenjohtaja JÄSENET Korpela Heljä Korvenranta

Lisätiedot

Lastenhoidon tuen ilmoitus

Lastenhoidon tuen ilmoitus Lastenhoidon tuen ilmoitus Ohjeita käyttäjälle Voit lähettää ilmoituksen verkkopalvelussamme paperilomakkeen sijaan. Voit toimittaa liitteet asiointipalvelussa tai postittaa ne. Saat ohjeet Saapumisvahvistus-sivulla,

Lisätiedot

VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ

VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ 2 ERI VAIHTOEHDOT ALLE KOULUIKÄISEN LAPSEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ Kotihoidon tuki alle 3-vuotiaista

Lisätiedot

REHTORI-SIVISTYSTOIMENJOHTAJAN IRTISANOUTUMINEN VIRASTA, VIRAN HAETTAVAKSI JULISTAMINEN JA VIRAN VAALI

REHTORI-SIVISTYSTOIMENJOHTAJAN IRTISANOUTUMINEN VIRASTA, VIRAN HAETTAVAKSI JULISTAMINEN JA VIRAN VAALI Sivistyslautakunta 8 18.02.2015 Kunnanhallitus 42 16.03.2015 Kunnanhallitus 58 20.04.2015 Kunnanhallitus 65 27.04.2015 REHTORI-SIVISTYSTOIMENJOHTAJAN IRTISANOUTUMINEN VIRASTA, VIRAN HAETTAVAKSI JULISTAMINEN

Lisätiedot

Kuntalisien määrät eri kunnissa /kk:

Kuntalisien määrät eri kunnissa /kk: Sosiaalilautakunta 66 22.08.2006 Sosiaalilautakunta 1 17.01.2007 Sosiaalilautakunta 79 14.11.2007 YKSITYISEN HOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSAMINEN 49/03.15/2007 52/03.15/2006 144/00.25/2005 SOSLTK 66 Valmistelija

Lisätiedot

TEKSTIILITYÖN OPETTAJAN NIMITTÄMINEN MÄÄRÄAIKAISESTI PUULAN SEUTUOPISTOON / VAKINAISESTI NIMITTÄMINEN

TEKSTIILITYÖN OPETTAJAN NIMITTÄMINEN MÄÄRÄAIKAISESTI PUULAN SEUTUOPISTOON / VAKINAISESTI NIMITTÄMINEN Kunnanhallitus 97 08.05.2006 Kunnanhallitus 99 28.03.2007 Kunnanhallitus 118 16.04.2007 TEKSTIILITYÖN OPETTAJAN NIMITTÄMINEN MÄÄRÄAIKAISESTI PUULAN SEUTUOPISTOON / VAKINAISESTI NIMITTÄMINEN 86//2006 Opistolautakunta

Lisätiedot

Riitta Voutila Virpi Piispanen Rauni Kauppinen Manu Pasanen Jorma Teini. Jonna Leppänen Mikko Ihanti Juha Urpilainen

Riitta Voutila Virpi Piispanen Rauni Kauppinen Manu Pasanen Jorma Teini. Jonna Leppänen Mikko Ihanti Juha Urpilainen KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 9/2012 1 Kokousaika To 29.11.2012 klo 15.00-16.39. Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Kunnanjohtajan vuosiloman ajankohdan vahvistaminen ajalle / /Ajalle

Kunnanjohtajan vuosiloman ajankohdan vahvistaminen ajalle / /Ajalle Kunnanhallitus 117 27.04.2015 Kunnanhallitus 97 11.04.2016 Kunnanhallitus 264 24.10.2016 Kunnanhallitus 37 23.01.2017 Kunnanjohtajan vuosiloman ajankohdan vahvistaminen ajalle 04.07.2016-05.08.2016/31.10.2016-01.11.2016/Ajalle

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2013 Sivu 93 (97) Kunnanhallitus

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2013 Sivu 93 (97) Kunnanhallitus KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2013 Sivu 93 (97) Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Torstai 2.5.2013 kello 20.00-21.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Konneveden

Lisätiedot

PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUTIEDOTE 1.8.2014 1(4) Päivähoitomaksun määräytyminen

PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUTIEDOTE 1.8.2014 1(4) Päivähoitomaksun määräytyminen PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUTIEDOTE 1.8.2014 1(4) Päivähoitomaksun määräytyminen Päivähoitomaksujen määräytyminen perustuu lakiin sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista (734/1992). Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Voit toimittaa liitteet asiointipalvelussa tai postittaa ne. Saat ohjeet Saapumisvahvistussivulla, kun olet lähettänyt ilmoituksen.

Voit toimittaa liitteet asiointipalvelussa tai postittaa ne. Saat ohjeet Saapumisvahvistussivulla, kun olet lähettänyt ilmoituksen. Ohjeita käyttäjälle Voit lähettää ilmoituksen verkkopalvelussamme paperilomakkeen sijaan. Paperista hakemuslomaketta ei tarvitse toimittaa, jos lähetät sähköisen ilmoituksen. Voit toimittaa liitteet asiointipalvelussa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 128

Espoon kaupunki Pöytäkirja 128 26.10.2016 Sivu 1 / 1 4410/2016 02.05.00 128 Kotihoidon palvelusetelien nimistä ja arvoista päättäminen sekä muistisairaiden päivätoiminnan palvelusetelin käyttöönotto Valmistelijat / lisätiedot: Raija

Lisätiedot

Kokous todettiin laillisesti koollekutsutuksi. Asiat Pöytäkirjan Pöytäkirjan tarkastajiksi valitaan sivistyslautakunnan jäsenet:

Kokous todettiin laillisesti koollekutsutuksi. Asiat Pöytäkirjan Pöytäkirjan tarkastajiksi valitaan sivistyslautakunnan jäsenet: KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 11/19.11.2013 Kokousaika Tiistai 19.11.2013 klo 19.00 21.46 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Kinnulan

Lisätiedot

MATTI POHJOLAN VALTUUSTOALOITE LAPSIPERHEIDEN TUKEMISEKSI

MATTI POHJOLAN VALTUUSTOALOITE LAPSIPERHEIDEN TUKEMISEKSI Perusturvalautakunta 112 03.10.2007 Perusturvalautakunta 127 21.11.2007 Kunnanhallitus 645 10.12.2007 MATTI POHJOLAN VALTUUSTOALOITE LAPSIPERHEIDEN TUKEMISEKSI 649/21/211/2007 PERUST 112 Matti Pohjola

Lisätiedot

Yksityisen hoidon tuen ja yksityisen hoidon tuen kuntalisän muutokset alkaen

Yksityisen hoidon tuen ja yksityisen hoidon tuen kuntalisän muutokset alkaen Perusturvalautakunta 57 19.05.2016 Yksityisen hoidon tuen ja yksityisen hoidon tuen kuntalisän muutokset 1.8.2016 alkaen 241/05.10.00/2016 Perusturvalautakunta 57 Lainsäädännöllistä ja valtuuston päättämää

Lisätiedot

5 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma / Budget 2018 och ekonomiplan

5 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma / Budget 2018 och ekonomiplan Valtuusto 119 13.11.2017 Kunnanhallitus/Kommunstyrel 5 28.11.2017 sen 5 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien 2018-2020 taloussuunnitelma / Budget 2018 och ekonomiplan 2018-2020 322/02.02.00/2017 KH 267 Kunnanhallitus

Lisätiedot

2. antaa vuokrataloyhtiölle omavelkaisen takauksen 2.596.000 euron osake kau pan ja 75.000 euron tonttikaupan tekemiseen, ja

2. antaa vuokrataloyhtiölle omavelkaisen takauksen 2.596.000 euron osake kau pan ja 75.000 euron tonttikaupan tekemiseen, ja Virolahden kunnanhallitus 50 21.03.2016 Virolahden kunnanhallitus 64 25.04.2016 Kuntalaisaloite Asunto Oy Virolahden Sulkutie 1:n koko osakekannan ja rivitalojen tontin ostamiseksi, takauksen myöntämiseksi

Lisätiedot

Palveluseteliselvitys koskien Vihdin yksityistä päiväkotihoitoa

Palveluseteliselvitys koskien Vihdin yksityistä päiväkotihoitoa Palveluseteliselvitys koskien Vihdin yksityistä päiväkotihoitoa Yksityisen hoidon tuki Lapsen hoidon järjestämiseksi vanhemman tai muun huoltajan osoittamalle hoidon tuottajalle suoritettavaa tukea. Tuottaja

Lisätiedot

myöntämisen saakka ja oikeuttaa

myöntämisen saakka ja oikeuttaa Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (6) 115 Varhaiskasvatuslautakunnan esitys kaupunginhallitukselle varhaiskasvatustoiminnan (päivähoitotoiminnan) käynnistämistuen vakinaistamisesta HEL 2014-014404

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanvaltuusto Nro 10/

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanvaltuusto Nro 10/ KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 10/ 2009 143 Kokousaika 12.11.2009 klo 19.00 19.55 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Valtuutettu Paikalla Paikalla jäsenet (merkintä,

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2012 Sivu 36 (42) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 1 varavaltuutettu

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2012 Sivu 36 (42) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 1 varavaltuutettu KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2012 Sivu 36 (42) Valtuusto KOKOUSAIKA Keskiviikko 23.4.2012 kello 18.00-18.40 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET 20 valtuutettua

Lisätiedot

Koulutuslautakunta Koulutuslautakunta Kotihoidon tuen kuntalisä/ Valtuustoaloite 94/ /2013. Koula

Koulutuslautakunta Koulutuslautakunta Kotihoidon tuen kuntalisä/ Valtuustoaloite 94/ /2013. Koula Koulutuslautakunta 82 18.09.2014 Koulutuslautakunta 50 28.05.2015 Kotihoidon tuen kuntalisä/ Valtuustoaloite 94/02.05.01/2013 Koula 18.09.2014 82 Valmistelija: sivistysjohtaja Manne Pärkö, puh. 02 761

Lisätiedot

Tilapäisen valiokunnan esitys kunnanvaltuustolle kunnanhallituksen erottamista koskevassa asiassa

Tilapäisen valiokunnan esitys kunnanvaltuustolle kunnanhallituksen erottamista koskevassa asiassa Kunnanvaltuusto 22 24.03.2014 Tilapäisen valiokunnan esitys kunnanvaltuustolle kunnanhallituksen erottamista koskevassa asiassa KVALT 22 KHALL 14.01.2014 20 Av. hallintojohtaja Tilapäisen valiokunnan asettaminen

Lisätiedot

Lisäksi päätettiin tehdä katselmus kaava-alueelle. Lisätietoja antaa kaavoitusinsinööri Juha Suominen, p.02.4745281

Lisäksi päätettiin tehdä katselmus kaava-alueelle. Lisätietoja antaa kaavoitusinsinööri Juha Suominen, p.02.4745281 Ympäristölautakunta 36 23.04.2013 Ympäristölautakunta 89 24.09.2013 Kaupunginhallitus 370 02.10.2013 Ympäristölautakunta 79 23.09.2014 Kaupunginhallitus 308 01.10.2014 HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, HYVÄKSYMINEN

Lisätiedot

Sivistyslautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle:

Sivistyslautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle: Sivistyslautakunta 78 04.11.2015 Sivistyslautakunta 87 08.12.2015 Sivistyslautakunta 5 07.03.2016 Kunnanhallitus 58 21.03.2016 Kunnanvaltuusto 14 18.04.2016 TUNTIPERUSTEINEN PÄIVÄHOITOMAKSU Sivltk 04.11.2015

Lisätiedot

Oikaisuvaatimus/Lääkkeiden annosjakelun kulut asiakkaalle 89/2013

Oikaisuvaatimus/Lääkkeiden annosjakelun kulut asiakkaalle 89/2013 Perusturvalautakunta 89 03.12.2013 Perusturvalautakunta 4 21.01.2014 Oikaisuvaatimus/Lääkkeiden annosjakelun kulut asiakkaalle 89/2013 Petula 03.12.2013 89 Eduskunnan oikeusasiamie antoi 7.3.2013 ratkaisun

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kannanotto maakunnanvaihtoesitykseen 270/ /2013. Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kannanotto maakunnanvaihtoesitykseen 270/ /2013. Kunnanhallitus Kunnanhallitus 244 13.10.2014 Kunnanvaltuusto 40 20.10.2014 Kannanotto maakunnanvaihtoesitykseen 270/00.01.00/2013 Kunnanhallitus 13.10.2014 244 Kunnanvaltuusto päätti 15.11.2011 valtuustoaloitteen pohjalta

Lisätiedot

Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18.

Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18. Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 8.12.2015 Kokoustiedot Aika Maanantaina 14.12.2015 kello 18.00 Käsiteltävät asiat Paikka Lomahotelli Jämin kokoustila 301 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Sivistyslautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle:

Sivistyslautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle: Sivistyslautakunta 78 04.11.2015 Sivistyslautakunta 87 08.12.2015 Sivistyslautakunta 5 07.03.2016 Kunnanhallitus 58 21.03.2016 TUNTIPERUSTEINEN PÄIVÄHOITOMAKSU Sivltk 04.11.2015 78 Päiväkodin johtaja Pasi

Lisätiedot

Keskiviikko 16.9.2015 klo 16.00-17.06

Keskiviikko 16.9.2015 klo 16.00-17.06 RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 7/ 2015 Sivistyslautakunta Sivu 1 (7) KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Keskiviikko 16.9.2015 klo 16.00-17.06 Rautalammin lukio Anu Hotti Riitta Hiironen

Lisätiedot

Keskusta-oikeisto valtuustoryhmän valtuustoaloite kotihoidon kuntalisän käyttöönotosta Äänekoskella

Keskusta-oikeisto valtuustoryhmän valtuustoaloite kotihoidon kuntalisän käyttöönotosta Äänekoskella Kaupunginvaltuusto 60 08.09.2008 Kaupunginhallitus, julkinen 287 15.09.2008 Perusturvalautakunta 86 30.09.2009 Kaupunginhallitus, julkinen 55 15.02.2010 Kaupunginvaltuusto 25 08.03.2010 Keskusta-oikeisto

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus 51 08.02.2016 Kaupunginhallitus 59 22.02.2016 Kaupunginvaltuusto 21 29.02.2016 Hyvinvointipalveluiden palvelualuejohtajan viran täyttäminen 483/02.022/2015 KH 08.02.2016 51 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain 13 :n muuttamisesta Työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen helpottamiseksi esityksessä ehdotetaan, että

Lisätiedot

Lisätietoja Varhaiskasvatuksen johtaja Kirsi Häkkinen, puh

Lisätietoja Varhaiskasvatuksen johtaja Kirsi Häkkinen, puh Opetus- ja kasvatuslautakunta 105 16.12.2015 Opetus- ja kasvatuslautakunta 4 27.01.2016 Opetus- ja kasvatuslautakunta 18 30.03.2016 Opetus- ja kasvatuslautakunta 31 27.04.2016 Opetus- ja kasvatuslautakunta

Lisätiedot

Fennovoima Oy on lähettänyt Pyhäjoen kunnalle 14.1.2008 päi vätyn 21.1.2008 ja 16.1.2008 saapuneen seuraavansisältöisen kirjeen:

Fennovoima Oy on lähettänyt Pyhäjoen kunnalle 14.1.2008 päi vätyn 21.1.2008 ja 16.1.2008 saapuneen seuraavansisältöisen kirjeen: Kunnanhallitus 225 23.06.2014 Kunnanhallitus 37 26.01.2015 Fennovoima Oy:n esitys maanvuokrasopimuksesta ja kiinteistökaupan esisopimuksesta / Kauppakirja Kunnanerkkilä RN:o 28:0 -tilasta / Kauppakirja

Lisätiedot

Kuntalaisaloite kevytmaidon tarjoamiseksi kouluissa rasvattoman maidon kanssa /selvitys ykkösmaidon kokeilusta Pihtiputaan sivistystoimen keittiöissä

Kuntalaisaloite kevytmaidon tarjoamiseksi kouluissa rasvattoman maidon kanssa /selvitys ykkösmaidon kokeilusta Pihtiputaan sivistystoimen keittiöissä Kunnanhallitus 180 08.09.2014 Tekninen lautakunta 92 29.10.2014 Kunnanhallitus 239 17.11.2014 Kunnanvaltuusto 79 15.12.2014 Tekninen lautakunta 99 23.09.2015 Kuntalaisaloite kevytmaidon tarjoamiseksi kouluissa

Lisätiedot

No 5/2017 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 1. Lautakuntien kokoushuone, kunnantalo

No 5/2017 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 1. Lautakuntien kokoushuone, kunnantalo KONNEVEDEN KUNTA KOKOUS ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA No 5/2017 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 1 KOKOUSAIKA 9.8.2017 klo 18.36 19.00 KOKOUSPAIKKA Lautakuntien kokoushuone, kunnantalo JÄSEN: VARAJÄSEN: Antti Waris, pj

Lisätiedot

Esimerkki vaikutusten ennakkoarvioinnista päätöksenteossa

Esimerkki vaikutusten ennakkoarvioinnista päätöksenteossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi www.thl.fi/iva Esimerkki vaikutusten ennakkoarvioinnista päätöksenteossa (Lähde: Tampereen sosiaali- ja terveyslautakunta, pöytäkirja

Lisätiedot

Kouluverkkoselvitykseen perustuvat Tuhkakylän koulua koskevat toimenpiteet

Kouluverkkoselvitykseen perustuvat Tuhkakylän koulua koskevat toimenpiteet Sivistystoimen lautakunta 84 08.11.2007 Kunnanhallitus 4 09.01.2008 Kunnanhallitus 28 22.01.2008 Kunnanvaltuusto 5 29.01.2008 Kunnanhallitus 266 08.12.2009 Kunnanvaltuusto 104 21.12.2009 Kouluverkkoselvitykseen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (7) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (7) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/216 1 (7) 25 Helsingin kaupungin päättämä varhaiskasvatuksen laajuus ja yksityisen hoidon tuen Helsinki-lisä 1.8.216 alkaen HEL 216-2236 T 2 5 1 Päätös päätti, että yksityisen

Lisätiedot

Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. krs, Espoo

Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. krs, Espoo Espoon kaupunki Pöytäkirja 18.10.2016 Sivu 1 / 17 Kokoustiedot Aika 18.10.2016 tiistai klo 17:30-20:10 Paikka Lautakuntien kokoushuone, os. Kamreerintie 3 B, 12. krs, 02770 Espoo Saapuvilla olleet jäsenet

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 10.6.14 72:

Sivistyslautakunta 10.6.14 72: Tekninen lautakunta 9 28.01.2015 Kunnanhallitus 78 20.04.2015 Kunnanvaltuusto 22 27.04.2015 Tekninen lautakunta 78 17.06.2015 Kunnanhallitus 133 03.08.2015 Kunnanhallitus 176 05.10.2015 Kirkonkylän perusopetuksen

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

Maanantai klo

Maanantai klo Viranomainen PÖYTÄKIRJA Nro 2/2015 TUUSNIEMEN KUNTA Sosiaalilautakunta KOKOUSAIKA Maanantai 16.03.2015 klo 10.00 11.40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Sivistystoimenjohtaja-hallintojohtajan viran hakuilmoitus jaetuissa asiakirjoissa.

Sivistystoimenjohtaja-hallintojohtajan viran hakuilmoitus jaetuissa asiakirjoissa. Kunnanhallitus 308 10.11.2014 Kunnanvaltuusto 60 10.11.2014 Kunnanhallitus 333 01.12.2014 Kunnanhallitus 341 08.12.2014 Kunnanhallitus 348 15.12.2014 Kunnanhallitus 26 26.01.2015 Kunnanhallitus 51 09.02.2015

Lisätiedot

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakennetyöryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakennetyöryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista Kunnanhallitus 69 26.03.2012 Kunnanvaltuusto 14 11.04.2012 Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakennetyöryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 17/10/101/2012 KH 69

Lisätiedot

Eija Bouraksen ym. valtuustoaloite palvelusetelin käyttöönotosta Asikkalan kunnan lasten päivähoidossa

Eija Bouraksen ym. valtuustoaloite palvelusetelin käyttöönotosta Asikkalan kunnan lasten päivähoidossa Varhaiskasvatusjohtokunta 37 10.12.2013 Kunnanhallitus 6 13.01.2014 Eija Bouraksen ym. valtuustoaloite palvelusetelin käyttöönotosta Asikkalan kunnan lasten päivähoidossa 204/00.02.00/2013 VARHJKT 37 10.12.2013

Lisätiedot

Vuoden 2014 kiinteistöveroprosenttien määrääminen

Vuoden 2014 kiinteistöveroprosenttien määrääminen Kunnanhallitus 255 28.10.2013 Kunnanvaltuusto 69 11.11.2013 Vuoden 2014 kiinteistöveroprosenttien määrääminen 349/02.03.02/2013 Kunnanhallitus 28.10.2013 255 Valmistelija: kunnansihteeri Eeva Suomalainen

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 33 28.11.2013 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 2 03.02.2014 Kunnanhallitus 67 10.02.2014 Valtuusto 19 24.02.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

HE 13/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 13/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 13/2000 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi rintamasotilaseläkelain 9 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan pienituloisten rintamaveteraanien taloudellisen

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto määrää (KiintVL 11, 12 ja 12 b ): Kunnanvaltuusto voi määrätä (KiintVL 12 a, 13, 13a ja 14 )

Kunnanvaltuusto määrää (KiintVL 11, 12 ja 12 b ): Kunnanvaltuusto voi määrätä (KiintVL 12 a, 13, 13a ja 14 ) Kunnanhallitus 456 28.10.2013 Kunnanvaltuusto 148 11.11.2013 Kunnan kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodeksi 2014 1644/02.03.01/2011 Kunnanhallitus 28.10.2013 456 Kiinteistön sijaintikunnalle suoritetaan

Lisätiedot