Liikutaan yhdessä minäkäsitystä ja osallisuutta vahvistaen, taitoja soveltaen.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Liikutaan yhdessä minäkäsitystä ja osallisuutta vahvistaen, taitoja soveltaen."

Transkriptio

1 LIIKUNTA Oppiaineen tehtävä Liikunnan opetuksen tehtävänä on vaikuttaa oppilaan hyvinvointiin tukemalla sekä myönteistä suhtautumista omaan kehoon että fyysistä, sosiaalista ja psyykkistä toimintakykyä samalla vahvistaen liikunnallisen elämäntavan perustaa. Liikunnassa korostuvat kehollisuus, fyysinen aktiivisuus ja yhdessä tekeminen. Liikunnan avulla edistetään tasa-arvoa ja yhteisöllisyyttä sekä tuetaan kulttuurien moninaisuutta ja ympäristön kestävää kehitystä. Opetus on yhdenvertaista, turvallista sekä vuodenaikoihin ja paikallisiin olosuhteisiin perustuvaa. Oppimisympäristöjen käyttö on tarkoituksenmukaista ja monipuolista. Liikunnassa oppilas kasvaa liikkumaan ja liikunnan avulla. Liikkumaan kasvamisen osatekijöitä ovat oppilaiden ikä- ja kehitystason mukainen fyysisesti aktiivinen toiminta, motoristen perustaitojen oppiminen ja fyysisten ominaisuuksien harjoitteleminen sekä liikuntatilanteissa toimimiseen liittyvän tiedon soveltaminen. Asiallinen ja turvallinen toiminta ovat osa liikkumaan kasvamista. Liikunnan avulla kasvamisella tarkoitetaan toisia kunnioittavaa ja eettisesti kestävää vuorovaikutusta, vastuullisuutta, pitkäjänteistä itsensä kehittämistä, tunteiden tunnistamista ja säätelyä sekä myönteisen minäkäsityksen kehittymistä. Liikunta tarjoaa mahdollisuuksia iloon, keholliseen ilmaisuun, osallisuuden kokemuksiin, sosiaalisuuteen, rentoutumiseen, terveyden edistämiseen, leikinomaiseen mittelyyn ja ponnisteluun sekä ratkaisukeskeiseen toimintaan ja toisten auttamiseen. Liikunnassa korostuu turvallinen oppimisilmapiiri, jonka edistämiseen oppilaita ohjataan ja sitoutetaan. LIIKUNTA VUOSILUOKILLA 7-9 Liikutaan yhdessä minäkäsitystä ja osallisuutta vahvistaen, taitoja soveltaen. Vuosiluokilla 7-9 pääpaino on monipuolisessa perustaitojen soveltamisessa ja fyysisten ominaisuuksien harjoittamisen opiskelussa eri liikuntamuotojen ja -lajien avulla. Erityisen tärkeää on myönteisen minäkäsityksen vahvistamisen ja oman muuttuvan kehon hyväksyminen. Opetus tukee oppilaiden hyvinvointia, kasvua itsenäisyyteen, osallisuuteen sekä kannustaa terveyttä edistävään omaehtoiseen liikunnan harrastamiseen. Oppilaat osallistuvat kehitysvaiheensa mukaisesti toiminnan suunnitteluun sekä ottavat vastuuta omasta ja ryhmän toiminnasta. Oppiaineen opetuksen tavoitteet vuosiluokilla 7-9 Nro Opetuksen tavoitteet Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet Opetuksen tavoitteena on Fyysinen toimintakyky T1 kannustaa oppilaita kokeilemaan ja harjoittelemaan parhaansa yrittäen T2 edelleen kehittymään havaintomotorisissa taidoissaan Havaintomotoriikka on metakognitiivinen eli oppimaan oppimiseen liittyvä taito T3 harjoittelun avulla kehittämään tasapaino-, liikkumis- ja käsittelytaitojaan, jotta oppilas osaa käyttää, soveltaa ja yhdistää niitä turvallisesti ja monipuolisesti liikkuessaan erilaisissa oppimisympäristöissä ja eri Laajaalainen osaaminen L1 ja L2 L1 ja L3 L3

2 vuodenaikoina eri liikuntamuodoissa. T4 ohjata ja kannustaa oppilasta arvioimaan, ylläpitämään ja kehittämään fyysisiä ominaisuuksiaan (voimaa, nopeutta, kestävyyttä ja liikkuvuutta). T5 vahvistaa uima- ja vesipelastustaitoja, jotta oppilas osaa sekä uida että pelastautua ja pelastaa vedestä. T6 turvalliseen ja asialliseen toimintaan sekä puhtaudesta huolehtimiseen. Sosiaalinen toimintakyky T7 käyttämään vuorovaikutus- ja työskentelytaitoja yhdenvertaisuuden ja keskinäisen kunnioituksen ilmapiirissä sekä antaa mahdollisuuksia myönteisiin yhteisöllisyyden kokemuksiin. T8 säätelemään toimintaansa ja tunneilmaisuaan liikuntatilanteissa toiset oppilaat huomioon ottaen ja heitä auttaen. T9 tukea oppilaan yhdessä työskentelyn taitoja, jotta oppilas osallistuu toimintaan reilun pelin periaatteella ja ottaa vastuuta yhteisistä oppimistilanteista. Psyykkinen toimintakyky T10 kannustaa oppilasta ottamaan vastuuta omasta toiminnasta ja vahvistaa oppilaan itsenäisen työskentelyn taitoja. T11 huolehtia siitä, että oppilaat saavat riittävästi myönteisiä liikunnallisia pätevyyden kokemuksia. T12 auttaa oppilasta ymmärtämään riittävän fyysisen aktiivisuuden ja liikunnallisen elämäntavan merkitys hyvinvoinnille, terveelle kasvulle ja kehitykselle. T13 tutustuttaa oppilas yleisten liikuntamuotojen harrastamiseen liittyviin mahdollisuuksiin, tietoihin ja taitoihin. Oppiaineen tavoitteisiin liittyvät keskeiset sisältöalueet vuosiluokilla 7-9 L3 L3 L3, L6 ja L7 L6 ja L7 L2, L3, L6 ja L7 L2, L6 ja L7 L1, L2 ja L3 L1 ja L2 L3 L1 ja L3 Fyysinen toimintakyky: Liikunnan opetukseen valitaan havainto- ja ratkaisuntekotaitoja ja niiden soveltamista monipuolisesti kehittäviä tehtäviä (esimerkiksi liikuntaleikit ja pallopelit). Tasapaino-, liikkumis- ja käsittelytaitoja vahvistetaan liikuntamuotojen (kuten ilmaisu-, jää-, lumi-, luonto-, musiikki- ja perusliikunta sekä palloilut ja voimistelut) ja liikuntalajien avulla monipuolisesti eri vuodenaikoina ja erilaisissa oppimisympäristöissä. Liikunnan opetukseen kuuluu uinnin, vesiliikunnan ja vesipelastuksen opetusta. Monipuoliset tehtävät, leikit, harjoitteet ja pelit mahdollistavat osallisuuden, pätevyyden, itsenäisyyden sekä kehollisen ilmaisun ja esteettisyyden kokemuksia. Liikunnan opetukseen valitaan tehtäviä, joilla opetellaan harjoittelemaan fyysisiä ominaisuuksia (voimaa, nopeutta, kestävyyttä ja liikkuvuutta). Liikuntatehtävien avulla oppilas oppii arvioimaan, ylläpitämään ja kehittämään omaa fyysistä toimintakykyään. Valtakunnallisen fyysisen toimintakyvyn seurantajärjestelmä Move!:n mittaukset tehdään mahdollisuuksien mukaan niin, että ne tukevat 8. vuosiluokalla koulussa järjestettäviä laajoja terveystarkastuksia. Sosiaalinen toimintakyky: Liikunnan opetukseen valitaan erilaisia pari- ja ryhmätehtäviä, leikkejä, harjoituksia ja pelejä, joissa opitaan ottamaan toiset huomioon sekä auttamaan ja avustamaan muita. Tehtävien myötä opitaan vastuun ottamista yhteisistä asioista ja niiden järjestelyistä sekä säännöistä. Myönteistä yhteisöllisyyttä lisätään ryhmätehtävillä.

3 Psyykkinen toimintakyky: Liikunnassa ponnistellaan pitkäjännitteisesti yksin ja yhdessä muiden kanssa tavoitteen saavuttamiseksi ottaen vastuuta omasta ja ryhmän toiminnasta. Liikuntatehtävillä tuetaan myönteisen minäkuvan kehittymistä. Opetuksen yhteydessä annetaan tietoa liikunnan merkityksestä kasvulle ja kehitykselle tutustumalla harjoittelun periaatteisiin sekä lisäämällä tietoa liikunnan harrastusmahdollisuuksista ja toimintatavoista eri liikuntamuodoissa. Oppiaineen oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät tavoitteet vuosiluokalla 7-9 Liikunnan tehtävää ja tavoitteita toteutetaan opettamalla turvallisesti ja monipuolisesti erilaisissa oppimisympäristöissä sisä- ja ulkotiloissa. Liikunnanopetuksessa otetaan huomioon vuodenajat, paikalliset olosuhteet sekä koulun ja ympäristön tarjoamat mahdollisuudet tarkoituksenmukaisella tavalla. Opetuksen yhteydessä korostetaan fyysistä aktiivisuutta ja yhteistoiminnallisuutta lisääviä työtapoja, kannustavaa vuorovaikutusta ja toisten auttamista sekä henkisesti ja fyysisesti turvallista toimintaa. Liikuntateknologian hyödyntämisellä tuetaan liikunnanopetuksen tavoitteiden saavuttamista. Ohjaus ja tuki oppiaineessa vuosiluokilla 7-9 Liikunnan tehtävää ja tavoitteita tuetaan korostamalla sosiaalisia ja psyykkisiä tekijöitä fyysisten tekijöiden rinnalla. Toiminnan tulee antaa kaikille oppilaille mahdollisuus onnistumiseen ja osallistumiseen sekä tukea hyvinvoinnin kannalta riittävää toimintakykyä. Opetuksessa on keskeistä oppilaan yksilöllisyyden huomioon ottaminen, turvallinen työskentelyilmapiiri ja selkeys (esim. oppimisympäristö, opetusviestintä, työtavat ja rutiinit). Pätevyydenkokemuksia ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta tuetaan oppilaslähtöisillä työtavoilla, sopivilla tehtävillä ja rohkaisevalla palautteella. Oppilaan oppimisen arviointi oppiaineessa vuosiluokilla 7-9 Oppilaan kasvamista liikuntaan ja liikunnan avulla tuetaan kannustavalla ja ohjaavalla palautteella ja arvioinnilla. Ne tukevat oppilaan myönteistä käsitystä itsestään liikkujana. Palautteessa ja arvioinnissa otetaan huomioon oppilaan yksilölliset vahvuudet sekä kehittymistarpeet ja tuetaan niitä. Liikunnan opetuksessa ja arvioinnissa tulee ottaa huomioon oppilaan terveydentila ja erityistarpeet. Arviointi perustuu monipuoliseen näyttöön oppilaan fyysisestä aktiivisuudesta ja vastuullisesta työskentelystä, liikuntataidoista sekä liikuntatilanteisiin liittyvistä sosiaalisista taidoista. Arviointi toteutetaan oppilaan toimintaa ja työskentelyä havainnoimalla. Oppilaat tekevät itsearviointia. Päättöarviointi sijoittuu siihen lukuvuoteen, jona oppiaineen opiskelu päättyy kaikille yhteisenä oppiaineena. Päättöarvioinnilla määritellään, miten oppilas on opiskelun päättyessä saavuttanut liikunnan oppimäärän tavoitteet. Päättöarvosana muodostetaan suhteuttamalla oppilaan osaamisen taso liikunnan valtakunnallisiin päättöarvioinnin kriteereihin. Osaaminen liikunnassa kehittyy kumulatiivisesti. Päättöarvosanan muodostamisessa otetaan huomioon kaikki valtakunnalliset päättöarvioinnin kriteerit riippumatta siitä, mille vuosiluokalle vastaava tavoite on asetettu paikallisessa opetussuunnitelmassa. Oppilas saa arvosanan kahdeksan (8), mikäli hän osoittaa keskimäärin kriteerien määrittämää osaamista. Arvosanan kahdeksan tason ylittäminen joillakin osaamisen alueilla voi kompensoida tasoa heikomman suoriutumisen joillakin muilla osa-alueilla. Oppilaille järjestetään mahdollisuuksien mukaan Move!-mittaukset niin, että mittausten tulokset ovat käytettävissä 8. vuosiluokan laajojen terveystarkastusten yhteydessä. Move! ohjaa terveyttä edistävään elämäntapaan ja fyysisen toimintakyvyn ylläpitämiseen. Move!-mittausten tuloksia ei käytetä oppilaan arvioinnin perusteina.

4

5 Oppiaineen päättöarvioinnin kriteerit hyvälle osaamiselle (arvosanalle 8) oppimäärän päättyessä ja niitä täydentävät kuvaukset Opetuksen tavoite Fyysinen toimintakyky T1 kannustaa oppilaita kokeilemaan ja harjoittelemaan parhaansa yrittäen T2 edelleen kehittymään havaintomotorisissa taidoissaan Sisältöalueet Arvioinnin kohteet oppiaineessa Osallistuminen ja yrittäminen Havaintojen ja tarkoituksenmukaisten ratkaisujen teko liikuntatilanteissa Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen Oppilaan osallistuminen ja yrittäminen liikuntatunneilla vaihtelee Oppilas hyödyntää havaintojaan liikuntatilanteissa Arvosanan kahdeksan osaaminen Oppilas osallistuu ja yrittää liikuntatunneilla Oppilas hyödyntää liikunnassa erilaisia havaintojaan käyttäen niitä ratkaisujen teossa Arvosanan kahdeksan ylittävä osaaminen Oppilas osallistuu liikuntatunneilla parhaansa yrittäen Oppilas soveltaa liikunnassa monipuolisesti havaintojaan tarkoituksenmukaisiin ratkaisuihin T3 harjoittelun avulla kehittämään tasapaino-, liikkumisja käsittelytaitojaan, jotta oppilas osaa käyttää, soveltaa ja yhdistää niitä turvallisesti ja monipuolisesti liikkuessaan erilaisissa oppimisympäristöissä ja eri vuodenaikoina eri liikuntamuodoissa. Motoristen perustaitojen (tasapaino-, liikkumisja käsittelytaidot) käyttäminen eri liikuntamuodoissa Oppilas käyttää ja soveltaa motorisia perustaitoja turvallisesti ja monipuolisesti joissakin opetetuissa liikuntamuodoissa Oppilas käyttää, soveltaa ja yhdistää motorisia perustaitoja yleensä turvallisesti ja monipuolisesti opetetuissa liikuntamuodoissa (esim. juoksuvauhdin ja ponnistuksen yhdistäminen) Oppilas käyttää, soveltaa ja yhdistää motorisia perustaitoja turvallisesti ja monipuolisesti erilaisissa liikuntatilanteissa

6 T4 ohjata ja kannustaa oppilasta arvioimaan, ylläpitämään ja kehittämään fyysisiä ominaisuuksiaan (voimaa, nopeutta, kestävyyttä ja liikkuvuutta). T5 vahvistaa uima- ja vesipelastustaitoja, jotta oppilas osaa sekä uida että pelastautua ja pelastaa vedestä. T6 turvalliseen ja asialliseen toimintaan sekä puhtaudesta huolehtimiseen. Sosiaalinen toimintakyky T7 käyttämään vuorovaikutus- ja työskentelytaitoja yhdenvertaisuuden ja keskinäisen kunnioituksen ilmapiirissä sekä antaa Fyysisten ominaisuuksien arviointi, ylläpito ja kehittäminen Uima- ja vesipelastustaidot Turvallinen ja asiallinen toiminta sekä puhtaudesta huolehtiminen Vuorovaikutus- ja työskentelytaidot Oppilas osaa arvioida fyysisiä ominaisuuksiaan Oppilas on perusuimataitoinen ja osaa pelastautua Oppilas toimii opettajan ohjauksessa turvallisesti ja asiallisesti sekä huolehtii puhtaudestaan Oppilas toimii opettajan ohjauksessa yhdenvertaisuutta ja keskinäistä kunnioitusta tukien Oppilas osaa arvioida, ylläpitää ja kehittää fyysisiä ominaisuuksiaan Oppilas osaa uida, pelastautua ja pelastaa vedestä Oppilas toimii turvallisesti ja asiallisesti sekä huolehtii puhtaudestaan Oppilas toimii omaaloitteisesti yhdenvertaisuutta ja keskinäistä kunnioitusta tukien Oppilas osaa arvioida, ylläpitää ja kehittää monipuolisesti fyysisiä ominaisuuksiaan Oppilas osaa uida eri uintitavoilla, pelastautua ja pelastaa vedestä Oppilas edistää toiminnallaan opetustilanteiden turvallisuutta sekä toimii asiallisesti ja huolehtii puhtaudestaan Oppilas toimii yhdenvertaisuuden ja keskinäisen kunnioituksen ilmapiiriä edistäen

7 mahdollisuuksia myönteisiin yhteisöllisyyden kokemuksiin. T8 säätelemään toimintaansa ja tunneilmaisuaan liikuntatilanteissa toiset oppilaat huomioon ottaen ja heitä auttaen. T9 tukea oppilaan yhdessä työskentelyn taitoja, jotta oppilas osallistuu toimintaan reilun pelin periaatteella ja ottaa vastuuta yhteisistä oppimistilanteista. Psyykkinen toimintakyky T10 kannustaa oppilasta ottamaan vastuuta omasta toiminnasta ja vahvistaa oppilaan itsenäisen työskentelyn taitoja. T11 huolehtia siitä, että oppilaat saavat riittävästi myönteisiä Tunteiden ja toiminnan säätely sekä toisten huomioon ottaminen Vastuun ottaminen omasta toiminnasta ja yhteisistä oppimistilanteista Vastuu omasta toiminnasta ja itsenäisen työskentelyn taidot Liikunnalliset pätevyyden kokemukset Oppilas säätelee useimmiten tunteitaan toiminnallisissa tilanteissa sekä huomioi toiset pyydettäessä Oppilas ottaa vastuuta omasta toiminnastaan oppimistilanteissa Oppilas työskentelee vastuullisesti ja itsenäisesti opettajan ohjaamissa tilanteissa Oppilas säätelee tunteitaan toiminnallisissa tilanteissa sekä ottaa yleensä toiset huomioon ja auttaa heitä pyydettäessä Oppilas osallistuu toimintaan reilun pelin periaatteella sekä kantaa vastuunsa omasta toiminnasta ja yhteisistä oppimistilanteista Oppilas työskentelee vastuullisesti ja itsenäisesti Annetaan palautetta, mutta ei vaikuta arvosanan muodostumiseen Oppilas hallitsee tunteitaan toiminnallisissa tilanteissa sekä ottaa toiset huomioon ja auttaa heitä omaaloitteisesti Oppilas edistää reilun pelin periaatteen toteutumista oppitunneilla sekä edistää toiminnallaan ja esimerkillään yhteisten oppimistilanteiden onnistumista Oppilas toimii vastuullisesti ja itsenäisesti sekä pyrkii kehittämään toimintaansa

8 liikunnallisia pätevyyden kokemuksia. T12 auttaa oppilasta ymmärtämään riittävän fyysisen aktiivisuuden ja liikunnallisen elämäntavan merkitys hyvinvoinnille, terveelle kasvulle ja kehitykselle. T13 tutustuttaa oppilas yleisten liikuntamuotojen harrastamiseen liittyviin mahdollisuuksiin, tietoihin ja taitoihin. Fyysisen aktiivisuuden ja liikunnallisen elämäntavan tärkeyden ymmärtäminen Tutustuttaminen harrastamisen mahdollisuuksiin, tietoihin ja taitoihin Annetaan palautetta, mutta ei vaikuta arvosanan muodostumiseen Annetaan palautetta, mutta ei vaikuta arvosanan muodostumiseen

Nro Opetuksen tavoitteet Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet

Nro Opetuksen tavoitteet Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet LIIKUNTA Oppiaineen tehtävä Liikunnan opetuksen tehtävänä on vaikuttaa oppilaan hyvinvointiin tukemalla sekä myönteistä suhtautumista omaan kehoon että fyysistä, sosiaalista ja psyykkistä ä samalla vahvistaen

Lisätiedot

LIIKUNTA. Merja Kuosmanen Savonlinnan normaalikoulu

LIIKUNTA. Merja Kuosmanen Savonlinnan normaalikoulu LIIKUNTA Merja Kuosmanen Savonlinnan normaalikoulu OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Liikunnan opetuksen tehtävänä on vaikuttaa oppilaan hyvinvointiin tukemalla sekä myönteistä suhtautumista omaan kehoon että fyysistä,

Lisätiedot

S1 Valitaan monipuolisesti erilaisia liikuntamuotoja erilaisissa ympäristöissä ja eri vuodenaikoina.

S1 Valitaan monipuolisesti erilaisia liikuntamuotoja erilaisissa ympäristöissä ja eri vuodenaikoina. Oppiaineen nimi: LIIKUNTA 3-6 Vuosiluokat Opetuksen tavoite Sisältöalueet Laaja-alainen osaaminen Fyysinen toimintakyky 3 T1 kannustetaan oppilaita fyysiseen aktiivisuuteen, kokeilemaan erilaisia liikuntatehtäviä

Lisätiedot

LIIKUNTA VL LUOKKA. Laajaalainen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet. osaaminen

LIIKUNTA VL LUOKKA. Laajaalainen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet. osaaminen LIIKUNTA VL.7-9 7.LUOKKA Opetuksen tavoitteet Fyysinen toimintakyky T1 kannustaa oppilasta fyysiseen aktiivisuuteen, kokeilemaan erilaisia liikuntamuotoja ja harjoittelemaan parhaansa yrittäen - Liikuntamuodoilla

Lisätiedot

Liikuntaluokkien liikunnan arviointi suoritetaan yleisten liikunnan arviointiohjeiden mukaisesti.

Liikuntaluokkien liikunnan arviointi suoritetaan yleisten liikunnan arviointiohjeiden mukaisesti. 1 Lisäys Luostarivuoren koulun opetussuunnitelmaan lukuun 1.4 LIIKUNTA Painotettu opetus Painotetussa liikunnanopetuksessa tuetaan oppilaiden kehittymistä omassa lajissaan sekä kokonaisvaltaista kasvua

Lisätiedot

OPS2016 ja Move! Fyysisen toimintakyvyn seurantajärjestelmä

OPS2016 ja Move! Fyysisen toimintakyvyn seurantajärjestelmä OPS2016 ja Move! Fyysisen toimintakyvyn seurantajärjestelmä Sami Kalaja Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Kuntotestauspäivät 2015 Kisakallio OPS2016 Käyttöönotto lukuvuoden 2016 alusta Keskiössä

Lisätiedot

Siilinjärven OPS-veso / Marja Rytivaara TAVOITTEENA LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN

Siilinjärven OPS-veso / Marja Rytivaara TAVOITTEENA LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN Siilinjärven OPS-veso / Marja Rytivaara TAVOITTEENA LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN 19.4.2016 Laaja-alainen osaaminen Tietojen, taitojen, arvojen, asenteiden ja tahdon muodostama kokonaisuus Kykyä käyttää tietoja

Lisätiedot

LIIKUNTA VUOSILUOKAT 7-9

LIIKUNTA VUOSILUOKAT 7-9 LIIKUNTA VUOSILUOKAT 7-9 Oppiaineen tehtävä Liikunnan opetuksen tehtävänä on vaikuttaa oppilaiden hyvinvointiin tukemalla fyysistä, sosiaalista ja psyykkistä toimintakykyä sekä myönteistä suhtautumista

Lisätiedot

MUSIIKKI. Sari Muhonen Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi. Sari Muhonen

MUSIIKKI. Sari Muhonen Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi. Sari Muhonen MUSIIKKI Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ luoda edellytykset monipuoliseen musiikilliseen toimintaan ja aktiiviseen kulttuuriseen osallisuuteen ohjata

Lisätiedot

AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA / LIIKUNTA 3-6

AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA / LIIKUNTA 3-6 AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA / LIIKUNTA 3-6 Liikutaan yhdessä toimien ja taitoja harjoitellen. Vuosiluokilla 3-6 opetuksen pääpaino on motoristen perustaitojen vakiinnuttamisessa ja monipuolistamisessa

Lisätiedot

LIIKUNNAN OPETUSSUUNNITELMA

LIIKUNNAN OPETUSSUUNNITELMA LIIKUNNAN OPETUSSUUNNITELMA Oppiaineen tehtävä vuosiluokilla 7-9 Liikutaan yhdessä minäkäsitystä ja osallisuutta vahvistaen, taitoja soveltaen. Vuosiluokilla 7-9 pääpaino on monipuolisessa perustaitojen

Lisätiedot

HYVINVOINTI JA TOIMINTAKYKY OSANA UUTTA OPETUSSUUNNITELMAA. Jyväskylän yliopisto Liikuntakasvatuksen laitos

HYVINVOINTI JA TOIMINTAKYKY OSANA UUTTA OPETUSSUUNNITELMAA. Jyväskylän yliopisto Liikuntakasvatuksen laitos HYVINVOINTI JA TOIMINTAKYKY OSANA UUTTA OPETUSSUUNNITELMAA Jyväskylän yliopisto Liikuntakasvatuksen laitos TOIMINTAKYVYN MERKITYS IHMISEN ELÄMÄNKULUSSA Aikuisuuden toimintakyvyn ja työkyvyn tulevaisuuden

Lisätiedot

Pysyvätkö suomalaiset lapset pinnalla eli onko koulujen uimaopetuksella merkitystä? Matti Pietilä Opetushallitus OPS2016_SUH 11.1.

Pysyvätkö suomalaiset lapset pinnalla eli onko koulujen uimaopetuksella merkitystä? Matti Pietilä Opetushallitus OPS2016_SUH 11.1. Pysyvätkö suomalaiset lapset pinnalla eli onko koulujen uimaopetuksella merkitystä? Matti Pietilä Opetushallitus OPS2016_SUH 11.1.2017 Haasteenamme ISTUVA ELÄMÄNTAPA 07/01/2017 Opetushallitus Liikuntasuosituksen

Lisätiedot

Arvioinnin perusteista yksilön havainnointiin Mirja Hirvensalo, Jyväskylän yliopisto. Kuva Erkki Tervo

Arvioinnin perusteista yksilön havainnointiin Mirja Hirvensalo, Jyväskylän yliopisto. Kuva Erkki Tervo Arvioinnin perusteista yksilön havainnointiin Mirja Hirvensalo, Jyväskylän yliopisto Kuva Erkki Tervo OPS 2016 Oppilaiden kasvamista liikuntaan ja liikunnan avulla tuetaan monipuolisella, kannustavalla

Lisätiedot

MATEMATIIKKA. Elina Mantere Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi. Elina Mantere

MATEMATIIKKA. Elina Mantere Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi. Elina Mantere MATEMATIIKKA Helsingin normaalilyseo elina.mantere@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Kehittää loogista, täsmällistä ja luovaa matemaattista ajattelua. Luoda pohja matemaattisten käsitteiden ja rakenteiden

Lisätiedot

LIIKUNTA VUOSILUOKAT 3-6

LIIKUNTA VUOSILUOKAT 3-6 LIIKUNTA VUOSILUOKAT 3-6 Oppiaineen tehtävä Liikunnan opetuksen tehtävänä on vaikuttaa oppilaiden hyvinvointiin tukemalla fyysistä, sosiaalista ja psyykkistä toimintakykyä sekä myönteistä suhtautumista

Lisätiedot

Aulis Pitkälä Opetushallitus sekä koulun liikunta ja koululiikunta

Aulis Pitkälä Opetushallitus sekä koulun liikunta ja koululiikunta Aulis Pitkälä Opetushallitus 7.10.2014 sekä koulun liikunta ja koululiikunta Yleissivistävä koulutus uudistuu: Esi-, perus- ja lisäopetuksen opetussuunnitelmatyö 2012-2016 2012 2013 2014 2015 2016 OPETUSSUUNNITELMAN

Lisätiedot

Luokat 1 2: Fyysinen toimintakyky

Luokat 1 2: Fyysinen toimintakyky Vuosiluokat 1-2 Liikutaan yhdessä leikkien Tavoitteet Sisällöt Sisältöjen avaaminen ja tarkentaminen Arviointi Laaja-alainen Fyysinen T1 kannustaa oppilasta fyysiseen aktiivisuuteen, kokeilemaan itsenäisesti

Lisätiedot

Kemia. Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta. Hannes Vieth Helsingin normaalilyseo

Kemia. Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta. Hannes Vieth Helsingin normaalilyseo Kemia Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta Hannes Vieth Helsingin normaalilyseo OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Kemian opetus tukee oppilaan luonnontieteellisen ajattelun sekä maailmankuvan kehittymistä. auttaa ymmärtämään

Lisätiedot

Hyvinvointi ja liikkuminen

Hyvinvointi ja liikkuminen Hyvinvointi ja liikkuminen varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa Varhaiskasvatuslaissa määritellyt tavoitteet 1) edistää jokaisen lapsen iän ja kehityksen mukaista kokonaisvaltaista kasvua, terveyttä

Lisätiedot

Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma 2016 Liikunta vuosiluokat 1-9

Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma 2016 Liikunta vuosiluokat 1-9 2016 Liikunta vuosiluokat 1-9 Liikunta vuosiluokat 1-9 Oppiaineen tehtävä Liikunnan opetuksen tehtävänä on vaikuttaa oppilaiden hyvinvointiin tukemalla fyysistä, sosiaalista ja psyykkistä toimintakykyä

Lisätiedot

KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS LUOKAT. Oppiaineen tehtävä

KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS LUOKAT. Oppiaineen tehtävä KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS 7. -9. LUOKAT Oppiaineen tehtävä Kuvataiteen opetuksen tehtävä on ohjata oppilaita tutkimaan ja ilmaisemaan kulttuurisesti moninaista todellisuutta taiteen keinoin. Oppilaiden

Lisätiedot

OPS Turvallisuus opetussuunnitelmauudistuksessa

OPS Turvallisuus opetussuunnitelmauudistuksessa OPS 2016 Turvallisuus opetussuunnitelmauudistuksessa Helsingin kaupungin peruskoulujen opetussuunnitelma LUKU 3 PERUSOPETUKSEN TEHTÄVÄT JA TAVOITTEET 3.1. Perusopetuksen tehtävä 3.2 Koulun kasvatus- ja

Lisätiedot

Ohjaus, eriyttäminen ja tuki liikunnassa Terhi Huovinen, Jyväskylän yliopisto

Ohjaus, eriyttäminen ja tuki liikunnassa Terhi Huovinen, Jyväskylän yliopisto 4.11.2015 Liikkuva koulu seminaari Hämeenlinna Ohjaus, eriyttäminen ja tuki liikunnassa Terhi Huovinen, Jyväskylän yliopisto Vähän liikkuville liikuntatunnit merkityksellisiä: Vapaa-ajallaan fyysisesti

Lisätiedot

MUSIIKKI. Oppiaineen tehtävä

MUSIIKKI. Oppiaineen tehtävä 1 MUSIIKKI Oppiaineen tehtävä Musiikin opetuksen tehtävänä on luoda edellytykset monipuoliseen musiikilliseen toimintaan ja aktiiviseen kulttuuriseen osallisuuteen. Opetus ohjaa oppilasta tulkitsemaan

Lisätiedot

Kolmen teeman kokonaisuus omien ja kaverien vahvuuksien tunnistamiseen ja hyödyntämiseen.

Kolmen teeman kokonaisuus omien ja kaverien vahvuuksien tunnistamiseen ja hyödyntämiseen. Esiopetus ja 1.-3.lk Kolmen teeman kokonaisuus omien ja kaverien vahvuuksien tunnistamiseen ja hyödyntämiseen. Tutustu verkkosivuihin nuoriyrittajyys.fi Tutustu ohjelmavideoon nuoriyrittajyys.fi/ohjelmat/mina-sina-me

Lisätiedot

Viljakkalan Yhtenäiskoulu. Valinnaisaineiden valinta

Viljakkalan Yhtenäiskoulu. Valinnaisaineiden valinta Viljakkalan Yhtenäiskoulu Valinnaisaineiden valinta lukuvuodeksi 2017 2018 Valinnaiset opinnot 3.-4. luokkalaisilla on kaksi tuntia taide- ja taitoaineiden valinnaisia opintoja viikossa. Lukuvuoden aikana

Lisätiedot

A1. OPS-UUDISTUS JA TEKNOLOGIA Oppiaineiden näkökulmia Taide- ja taitoaineet

A1. OPS-UUDISTUS JA TEKNOLOGIA Oppiaineiden näkökulmia Taide- ja taitoaineet A1. OPS-UUDISTUS JA TEKNOLOGIA Oppiaineiden näkökulmia Taide- ja taitoaineet VALTAKUNNALLISET VIRTUAALIOPETUKSEN PÄIVÄT 8.-9.12.2014, Helsinki, Messukeskus Mikko Hartikainen Opetushallitus Kuvataiteen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖOPPI. Marita Kontoniemi Jyväskylän normaalikoulu marita.kontoniemi@norssi.jyu.fi

YMPÄRISTÖOPPI. Marita Kontoniemi Jyväskylän normaalikoulu marita.kontoniemi@norssi.jyu.fi YMPÄRISTÖOPPI Marita Kontoniemi Jyväskylän normaalikoulu marita.kontoniemi@norssi.jyu.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Rakentaa perusta ympäristö- ja luonnontietoaineiden eri tiedonalojen osaamiselle Tukea oppilaan

Lisätiedot

OPPILAAN ARVIOINNISTA OPPIMISEN ARVIOINTIIN alkaen

OPPILAAN ARVIOINNISTA OPPIMISEN ARVIOINTIIN alkaen OPPILAAN ARVIOINNISTA OPPIMISEN ARVIOINTIIN 1.8.2016 alkaen Uusi opetussuunnitelma astuu voimaan 1.8.2016 ja se otetaan käyttöön portaittain. Lukuvuonna 2016 2017 uuden opetussuunnitelman mukaan opiskelevat

Lisätiedot

Horisontti

Horisontti Horisontti 19.11.2015 Vuosiluokkaistaminen. Mitä tehdään ennen sitä? Oppimiskäsitys Eriyttäminen ja oppimisen tuki Oppiaine Laaja-alainen osaaminen Oppimisen arvioinnin periaatteet Oppimisympäristöt Tärkeää

Lisätiedot

YHTEISKUNTAOPPI. Vuosiluokka 9 - Yhteiskuntaopin tavoitteet ja sisällöt. Oppiaineen tehtävä vuosiluokalla 9. Arviointi

YHTEISKUNTAOPPI. Vuosiluokka 9 - Yhteiskuntaopin tavoitteet ja sisällöt. Oppiaineen tehtävä vuosiluokalla 9. Arviointi YHTEISKUNTAOPPI Oppiaineen tehtävä vuosiluokalla 9 Vuosiluokan 9 yhteiskuntaopin opetuksessa korostetaan oppilaiden vaikuttamismahdollisuuksia ja taitoja demokratiassa sekä vastuuta omaan elämään liittyvien

Lisätiedot

Vuosiluokkien 7-9 lisävuosiviikkotunti siirretään 8. luokan taide- ja taitoaineiden valinnaisista tunneista 8. luokan valinnaisiin aineisiin.

Vuosiluokkien 7-9 lisävuosiviikkotunti siirretään 8. luokan taide- ja taitoaineiden valinnaisista tunneista 8. luokan valinnaisiin aineisiin. VASARAMÄEN KOULU MUUTOSEHDOTUKSET: 1.4 Tuntijako Vuosiluokkien 7-9 lisävuosiviikkotunti siirretään 8. luokan taide- ja taitoaineiden valinnaisista tunneista 8. luokan valinnaisiin aineisiin. 6.4.1 Arviointi

Lisätiedot

1. Oppimisen arviointi

1. Oppimisen arviointi 1. Oppimisen arviointi Koulu vaikuttaa merkittävästi siihen, millaisen käsityksen oppilaat muodostavat itsestään oppijana ja ihmisenä. Arviointi ohjaa ja kannustaa oppilasta opiskelussa sekä kehittää oppilaan

Lisätiedot

Yleisten osien valmistelu

Yleisten osien valmistelu Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet Yleisten osien valmistelu Alustavien luonnosten tarkastelua Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen 15.4.2016 Opetushallitus

Lisätiedot

YHTEISKUNTAOPPI. Mervi Kemppainen Oulun normaalikoulu Linnanmaa 0-6

YHTEISKUNTAOPPI. Mervi Kemppainen Oulun normaalikoulu Linnanmaa 0-6 YHTEISKUNTAOPPI Mervi Kemppainen Oulun normaalikoulu Linnanmaa 0-6 OPPIAINEEN TEHTÄVÄ on tukea oppilaan kasvua aktiiviseksi, vastuuntuntoiseksi ja yritteliääksi toimijaksi ohjata oppilasta toimimaan erilaisuutta

Lisätiedot

Oppimista tukeva, yhteisöllinen arviointi

Oppimista tukeva, yhteisöllinen arviointi Oppimista tukeva, yhteisöllinen arviointi Nokia 16.9.2015 Päivi Nilivaara 1 17.9.2015 Mikä edistää oppimista? Resurssit Opiskeluun käytetty aika Palautteen anto Tvt opetusvälineenä Kotitausta Luokalle

Lisätiedot

LIIKUNTA. Oppiaineen tehtävä

LIIKUNTA. Oppiaineen tehtävä 14.4.13 LIIKUNTA Oppiaineen tehtävä Liikunnan opetuksen tehtävänä on vaikuttaa oppilaiden hyvinvointiin tukemalla fyysistä, sosiaalista ja psyykkistä toimintakykyä sekä myönteistä suhtautumista omaan kehoon.

Lisätiedot

Sisältö Eri liikuntalajeja monipuolisesti ottaen huomioon vuodenajat ja paikalliset olosuhteet.

Sisältö Eri liikuntalajeja monipuolisesti ottaen huomioon vuodenajat ja paikalliset olosuhteet. Kuvaukset 1 (6) (päivitetty 10.6.2014) Liikuntaa monipuolisesti 1, 1 ov, (YV7LI1) (HUOM! 1. vuoden opiskelijoille) kokeilee erilaisia liikuntalajeja hikoillen ja hengästyen saa kokemuksia eri liikuntalajien

Lisätiedot

VALINNAINEN MUSIIKKI -OPPIAINEEN YLEINEN KUVAUS VUOSILUOKALLA 4-6

VALINNAINEN MUSIIKKI -OPPIAINEEN YLEINEN KUVAUS VUOSILUOKALLA 4-6 VALINNAINEN MUSIIKKI -OPPIAINEEN YLEINEN KUVAUS VUOSILUOKALLA 4-6 Oppiaineen tehtävä Syventää ja laajentaa oppilaiden musiikillista osaamista. Luoda edellytykset monipuoliseen musiikilliseen toimintaan

Lisätiedot

Uudet tuulet puhaltavat liikunnan opetuksessa Näkökulmia uuden OPS:n toteuttamiseen teknologiaa hyödyntäen

Uudet tuulet puhaltavat liikunnan opetuksessa Näkökulmia uuden OPS:n toteuttamiseen teknologiaa hyödyntäen Uudet tuulet puhaltavat liikunnan opetuksessa Näkökulmia uuden OPS:n toteuttamiseen teknologiaa hyödyntäen Tuomas Korhonen, Sampo Forsström, Mikko Vesisenaho 2 Älyä liikuntaan -projekti Taustaa Sähköinen

Lisätiedot

Erityistä tukea saavan oppilaan arvioinnin periaatteet määritellään henkilökohtaisessa opetuksen järjestämistä koskevassa suunnitelmassa (HOJKS).

Erityistä tukea saavan oppilaan arvioinnin periaatteet määritellään henkilökohtaisessa opetuksen järjestämistä koskevassa suunnitelmassa (HOJKS). 8. OPPILAAN ARVIOINTI 8.1. Arviointi opintojen aikana 8.1.1. Tukea tarvitsevan oppilaan arviointi Oppimisvaikeudet tulee ottaa huomioon oppilaan arvioinnissa. Tämä koskee myös oppilaita, joiden vaikeudet

Lisätiedot

Tuula Nyman, päiväkodin johtaja, Kartanonrannan oppimiskeskus, Kirkkonummi. Päivi Järvinen, esiopettaja, Saunalahden koulu, Espoo

Tuula Nyman, päiväkodin johtaja, Kartanonrannan oppimiskeskus, Kirkkonummi. Päivi Järvinen, esiopettaja, Saunalahden koulu, Espoo Tuula Nyman, päiväkodin johtaja, Kartanonrannan oppimiskeskus, Kirkkonummi Päivi Järvinen, esiopettaja, Saunalahden koulu, Espoo 1 Edistää lapsen kasvu-, kehitys ja oppimisedellytyksiä Vahvistaa lapsen

Lisätiedot

Nro Opetuksen tavoitteet Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet

Nro Opetuksen tavoitteet Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet YHTEISKUNTAOPPI Oppiaineen tehtävä Yhteiskuntaopin opetuksen tehtävänä on tukea oppilaan kasvua aktiiviseksi, vastuuntuntoiseksi ja yritteliääksi toimijaksi. Oppilasta ohjataan toimimaan erilaisuutta ymmärtävässä,

Lisätiedot

Aikuisten perusopetus

Aikuisten perusopetus Aikuisten perusopetus Laaja-alainen osaaminen ja sen integrointi oppiaineiden opetukseen ja koulun muuhun toimintaan 23.1.2015 Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS Uudet opetussuunnitelman

Lisätiedot

MIKAELIN KOULU LISÄYSEHDOTUKSET: 12.1 Taide- ja taitoaineiden valinnaiset tunnit KUVATAIDE Tavoitteet Kuntakohtainen / koulukohtainen 3.

MIKAELIN KOULU LISÄYSEHDOTUKSET: 12.1 Taide- ja taitoaineiden valinnaiset tunnit KUVATAIDE Tavoitteet Kuntakohtainen / koulukohtainen 3. MIKAELIN KOULU LISÄYSEHDOTUKSET: 12.1 Taide- ja taitoaineiden valinnaiset tunnit 3. luokka KUVATAIDE Taide- ja taitoaineiden valinnaiset tunnit, 1vvh Tavoitteet 3. luokka T1 kannustaa oppilasta havainnoimaan

Lisätiedot

OPS Minna Lintonen OPS

OPS Minna Lintonen OPS 26.4.2016 Uuden opetussuunnitelman on tarkoitus muuttaa koulu vastaamaan muun yhteiskunnan jatkuvasti muuttuviin tarpeisiin. MINNA LINTONEN Oppilaat kasvavat maailmaan, jossa nykyistä suuremmassa määrin

Lisätiedot

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen KEMIA Kemian päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Merkitys, arvot ja asenteet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta kemian opiskeluun T2 ohjata ja

Lisätiedot

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen 1 FYSIIKKA Fysiikan päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Merkitys, arvot ja asenteet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta fysiikan opiskeluun T2 ohjata

Lisätiedot

Tuomas Korhonen & Annu Kaivosaari. Opettajankoulutus lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistäjänä

Tuomas Korhonen & Annu Kaivosaari. Opettajankoulutus lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistäjänä Tuomas Korhonen & Annu Kaivosaari Opettajankoulutus lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistäjänä T ä y d e n n y s k o u l u t u s Liikuntakasvatuksen koulutusjärjestelmä Suomessa Koulutus (liikuntakasvatus)

Lisätiedot

Siilinjärven alakoulujen opettajat Marja Rytivaara, Kasurilan koulu 1

Siilinjärven alakoulujen opettajat Marja Rytivaara, Kasurilan koulu 1 Siilinjärven alakoulujen opettajat 4.4.2017 Marja Rytivaara, Kasurilan koulu 1 Ohjelma Klo 13.45 Asiaa arvioinnista formatiivisesta arvioinnista oppiaineiden arvioinnista nivelvaiheiden arvioinnista Asiaa

Lisätiedot

SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN

SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN Ohessa osa-alueittain alueittain taulukot, joihin on jo täytetty riittävän tason kuvaus kaikista osa-alueista. Taulukon perässä ovat kysymykset,

Lisätiedot

KÄSITYÖ. Oppiaineen tehtävä

KÄSITYÖ. Oppiaineen tehtävä 1 KÄSITYÖ Oppiaineen tehtävä Käsityön oppiaineen tehtävänä on ohjata oppilaita kokonaiseen käsityöprosessin hallintaan, johon kuuluu tuotteen tai teoksen itsenäinen tai yhteisöllinen suunnittelu, valmistus

Lisätiedot

15.4.5 BIOLOGIA. Oppiaineen tehtävä

15.4.5 BIOLOGIA. Oppiaineen tehtävä 15.4.5 BIOLOGIA Oppiaineen tehtävä Biologian opetuksen tehtävänä on auttaa oppilaita ymmärtämään elämää ja sen kehittymistä, kartuttaa oppilaan luonnontuntemusta sekä ohjata oppilaita ymmärtämään ekosysteemien

Lisätiedot

OPS2016 painottaa toimintakulttuurin muutosta

OPS2016 painottaa toimintakulttuurin muutosta OPS2016 painottaa toimintakulttuurin muutosta, projektitutkija 2.11.2016 OPS2016 Muovaa käsitystä oppimisesta Oppimisen ilo Oppijan aktiivinen rooli, ongelmanratkaisutaidot Monipuoliset oppimisympäristöt

Lisätiedot

Tanssinopetuksen tavoitteita ja sisältöjä syvennetään vuosiluokalta toiselle siirryttäessä.

Tanssinopetuksen tavoitteita ja sisältöjä syvennetään vuosiluokalta toiselle siirryttäessä. TANSSIN PAINOTUSOPETUS 7.-9. LUOKAT Oppiaineen tehtävä Tanssinopetuksen tehtävänä on tukea oppilaan kokonaisvaltaista kasvua. Yleisenä tavoitteena on, että oppilas oppii kuuntelemaan ja havainnoimaan omaa

Lisätiedot

LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN

LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN Mitä laaja-alainen osaaminen tarkoittaa? Mitä on hyvä opettaminen? Miten OPS 2016 muuttaa opettajuutta? Perusopetuksen tavoitteet ja laaja-alainen osaaminen

Lisätiedot

Eheyttäminen ja aihekokonaisuudet liikunnan opetussuunnitelmassa:

Eheyttäminen ja aihekokonaisuudet liikunnan opetussuunnitelmassa: 3.19 Liikunta Liikunnanopetuksen tehtävänä on edistää terveellistä ja aktiivista elämäntapaa sekä ohjata opiskelijaa ymmärtämään liikunnan merkitys fyysiselle, psyykkiselle ja sosiaaliselle hyvinvoinnille.

Lisätiedot

USKONTO. Oppiaineen tehtävä

USKONTO. Oppiaineen tehtävä 1 USKONTO Oppiaineen tehtävä Uskonnon opetuksen tehtävänä on antaa oppilaalle laaja uskonnollinen ja katsomuksellinen yleissivistys. Opetus perehdyttää oppilasta opiskeltavaan uskontoon ja sen monimuotoisuuteen,

Lisätiedot

Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma 2016 Yhteiskuntaoppi vuosiluokat 4-6 ja 9

Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma 2016 Yhteiskuntaoppi vuosiluokat 4-6 ja 9 2016 Yhteiskuntaoppi vuosiluokat 4-6 ja 9 Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma Yhteiskuntaoppi vuosiluokat 4-6 Rauman normaalikoulun yhteiskuntaopin opetuksen pohjana ovat perusopetuksen opetussuunnitelman

Lisätiedot

ELÄMÄNKATSOMUSTIETO - VUOSILUOKAT 7-9. Oppiaineen tehtävä

ELÄMÄNKATSOMUSTIETO - VUOSILUOKAT 7-9. Oppiaineen tehtävä ELÄMÄNKATSOMUSTIETO - VUOSILUOKAT 7-9 Oppiaineen tehtävä Elämänkatsomustiedon opetuksen ydintehtävänä on edistää oppilaiden kykyä etsiä hyvää elämää. Elämänkatsomustiedossa ihmiset ymmärretään kulttuuriaan

Lisätiedot

YHTEISKUNTAOPPI VUOSILUOKKA 9

YHTEISKUNTAOPPI VUOSILUOKKA 9 YHTEISKUNTAOPPI VUOSILUOKKA 9 Oppiaineen tehtävä vuosiluokalla 9 Vuosiluokan 9 yhteiskuntaopin opetuksessa korostetaan oppilaiden vaikuttamismahdollisuuksia ja taitoja demokratiassa sekä vastuuta omaan

Lisätiedot

Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen

Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen Opetussuunnitelmat uudistuvat 2016 Tarja Ruohonen OPS-uudistuksen tavoitteita: Kasvun ja oppimisen jatkumon vahvistaminen Rakennetaan olemassaoleville vahvuuksille Määritellään kasvatustyötä ja toimintakulttuurin

Lisätiedot

SEURA. Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? RYHMÄ YKSILÖ YHTEISÖLLISYYS HARJOITTELEMINEN YKSILÖLLISYYS KILPAILEMINEN OHJAAMINEN VIESTINTÄ

SEURA. Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? RYHMÄ YKSILÖ YHTEISÖLLISYYS HARJOITTELEMINEN YKSILÖLLISYYS KILPAILEMINEN OHJAAMINEN VIESTINTÄ Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? SEURA YHTEISÖLLISYYS JA YKSILÖLLISYYS RYHMÄ YKSILÖ HARJOITTELEMINEN JA KILPAILEMINEN Omien motiivien mukaista kasvua ja kehitystä tukevaa toimintaa VIESTINTÄ

Lisätiedot

Oppimisympäristöstä toimintaympäristöön Oppimisympäristö tukemaan oppimista. Kaisa Nuikkinen

Oppimisympäristöstä toimintaympäristöön Oppimisympäristö tukemaan oppimista. Kaisa Nuikkinen Oppimisympäristöstä toimintaympäristöön Oppimisympäristö tukemaan oppimista Kaisa Nuikkinen 10.5.2006 kaisa.nuikkinen@edu.hel.fi TYÖTURVALLISUUSLAKI TYÖYMPÄRISTÖ on tarkoituksenmukainen toimintaan nähden,

Lisätiedot

Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa.

Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa. Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa. LUKU 4 YHTENÄISEN PERUSOPETUKSEN TOIMINTAKULTTUURI 4.5 Paikallisesti päätettävät asiat Toimintakulttuuri

Lisätiedot

KOTIEN OPS-OPAS. OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan ARVOT

KOTIEN OPS-OPAS. OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan ARVOT KOTIEN OPS-OPAS OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan - mitkä arvot ohjaavat koulun toimintaa - millainen oppimiskäsitys ohjaa oppimista - mitä milläkin vuosiluokalla opiskellaan - miten opiskellaan

Lisätiedot

TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA

TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA Oppimisen ja osaamisen iloa Uudet opetussuunnitelmalinjaukset todeksi Irmeli Halinen Opetusneuvos Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPPIMINEN OPETUS JA OPISKELU PAIKALLISET

Lisätiedot

Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta. Uudistuva esiopetus Helsinki Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen

Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta. Uudistuva esiopetus Helsinki Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta Uudistuva esiopetus Helsinki 4.12.2014 Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen Uudistus luo mahdollisuuksia Pohtia omaa opettajuutta Pohtia

Lisätiedot

ALUEELLINEN ASIAKASRAATI VÄINÖLÄN PÄIVÄKOTI

ALUEELLINEN ASIAKASRAATI VÄINÖLÄN PÄIVÄKOTI ALUEELLINEN ASIAKASRAATI VÄINÖLÄN PÄIVÄKOTI 12.12.2016 VARHAISKASVATUSSUUNNITELMAN PERUSTEET Varhaiskasvatuksen tehtävä on vahvistaa lasten hyvinvointiin ja turvallisuuteen liittyviä taitoja sekä ohjata

Lisätiedot

VESO yläkoulun opettajat. OPS 2016 ARVIOINTI Jokivarren koululla

VESO yläkoulun opettajat. OPS 2016 ARVIOINTI Jokivarren koululla VESO yläkoulun opettajat OPS 2016 ARVIOINTI Jokivarren koululla 29.3.2017 Oppimisen arviointi Erja Vitikka 6.3.2015 Laaja-alainen osaaminen Laaja-alaisella osaamisella tarkoitetaan tietojen, taitojen,

Lisätiedot

Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen esija perusopetuksessa ja toisen asteen koulutuksessa.

Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen esija perusopetuksessa ja toisen asteen koulutuksessa. Lasten ja nuorten kanssa työskentelevien mahdollisuudet lihavuuden ehkäisyssä. Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen esija perusopetuksessa ja toisen asteen koulutuksessa. Opetusneuvos Marjaana Manninen,

Lisätiedot

Oppimisen arviointi uusissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa. Erja Vitikka Opetusneuvos

Oppimisen arviointi uusissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa. Erja Vitikka Opetusneuvos Oppimisen arviointi uusissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa Erja Vitikka Opetusneuvos Vuoden 2014 opetussuunnitelman perusteiden päälinjauksia Lainsäädännön määrittelemän arvioinnin pedagogisen

Lisätiedot

Sisällys. Liikkuminen ja lapsen kokonais valtainen kasvu ja kehitys. Esipuhe...11 Johdanto... 15

Sisällys. Liikkuminen ja lapsen kokonais valtainen kasvu ja kehitys. Esipuhe...11 Johdanto... 15 Sisällys Esipuhe...11 Johdanto... 15 Liikkuminen ja lapsen kokonais valtainen kasvu ja kehitys Fyysinen kasvu ja kehitys...25 Kehon koko...25 Kehon koon muutokset...26 Kehityksen tukeminen eri ikävaiheissa...28

Lisätiedot

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän PORVOON KAUPUNKI Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma Porvoon kaupunki / Sivistyslautakunta 4.9.2007 1. TOIMINTA-AJATUS... 2 2. ARVOT JA OPETUKSEN YLEISET TAVOITTEET, OPPIMISKÄSITYS,

Lisätiedot

Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä

Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä Oppimiskäsityksen kuvaus Helsinki 6.3.2015 1 Oppimiskäsitys perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa Perusteissa kuvataan oppimiskäsitys, jonka pohjalta opetussuunnitelman

Lisätiedot

Joukkuepelit pallopelit, pallonkäsittelyn perustaidot ( heittäminen, kiinniotto, potkaisu, pompottaminen) mailapelit viestit

Joukkuepelit pallopelit, pallonkäsittelyn perustaidot ( heittäminen, kiinniotto, potkaisu, pompottaminen) mailapelit viestit 9.2.16. Liikunta Koulumme liikunnan opetuksen tarkoituksena on antaa oppilaalle onnistumisen kokemuksia ja elämyksiä liikkuen ja leikkien. Liikunnan opetus antaa hyvän mahdollisuuden vahvistaa oppilaan

Lisätiedot

Vasu 2017 suhde hyvinvointiin ja liikkumisen edistämiseen

Vasu 2017 suhde hyvinvointiin ja liikkumisen edistämiseen Vasu 2017 suhde hyvinvointiin ja liikkumisen edistämiseen Ylitarkastaja Anu Liljeström Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue, Itä-Suomen aluehallintovirasto Anu Liljeström, ISAVI OKT-vastuualue 5.10.2016

Lisätiedot

Valterilla on kuusi toimipistettä, joiden yhteydessä toimii Valteri-koulu. Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri toimii Opetushallituksen alaisuudessa.

Valterilla on kuusi toimipistettä, joiden yhteydessä toimii Valteri-koulu. Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri toimii Opetushallituksen alaisuudessa. Valtakunnallinen Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri tukee lähikouluperiaatteen toteutumista tarjoamalla monipuolisia palveluja yleisen, tehostetun ja erityisen tuen tarpeisiin. Valterin palvelut täydentävät

Lisätiedot

ELÄMÄNKATSOMUSTIETO. Tavoitteen numero. Laaja-alainen osaaminen, johon tavoite liittyy 1. liittyvät sisältöalueet

ELÄMÄNKATSOMUSTIETO. Tavoitteen numero. Laaja-alainen osaaminen, johon tavoite liittyy 1. liittyvät sisältöalueet ELÄMÄNKATSOMUSTIETO Oppiaineen tehtävä Elämänkatsomustiedon opetuksen ydintehtävänä on edistää oppilaiden kykyä etsiä hyvää elämää. Elämänkatsomustiedossa ihmiset ymmärretään kulttuuriaan uusintavina ja

Lisätiedot

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012 1 Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012 Taiteen perusopetus, lasten tanssi- ja balettiopetus Yleinen oppimäärä Limingan kunta Sivistyslautakunta Voimassa 1.8.2012 alkaen 2 1. Toiminta-ajatus

Lisätiedot

Move! fyysisen toimintakyvyn seurantajärjestelmä peruskoulun 5. ja 8. - vuosiluokille

Move! fyysisen toimintakyvyn seurantajärjestelmä peruskoulun 5. ja 8. - vuosiluokille Move! fyysisen toimintakyvyn seurantajärjestelmä peruskoulun 5. ja 8. - vuosiluokille Fyysisen toimintakyvyn seurantajärjestelmän (Move!) valmisteluvaihe vuosina 2008-2009 Fyysinen toimintakyky vaikuttaa

Lisätiedot

KUVATAIDE. Oppiaineen tehtävä

KUVATAIDE. Oppiaineen tehtävä 1 KUVATAIDE Oppiaineen tehtävä Kuvataiteen opetuksen tehtävä on tutkimaan ja ilmaisemaan kulttuurisesti moninaista todellisuutta taiteen keinoin. Oppilaan identiteettien rakentumista, kulttuurista osaamista

Lisätiedot

Arkistot ja kouluopetus

Arkistot ja kouluopetus Arkistot ja kouluopetus Arkistopedagoginen seminaari 4.5.2015 Heljä Järnefelt Erityisasiantuntija Opetushallitus Koulun toimintakulttuuri on kokonaisuus, jonka osia ovat Lait, asetukset, opetussuunnitelman

Lisätiedot

Oppimisen arviointi uusissa opetussuunnitelman perusteissa. Ops-työpajakoulutus Helsinki

Oppimisen arviointi uusissa opetussuunnitelman perusteissa. Ops-työpajakoulutus Helsinki Oppimisen arviointi uusissa opetussuunnitelman perusteissa Ops-työpajakoulutus 21.10.2015 Helsinki Perusopetuslaki 628/1998 22 Oppilaan arviointi Oppilaan arvioinnilla pyritään ohjaamaan ja kannustamaan

Lisätiedot

Elämänkatsomustieto. Arto Vaahtokari Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu arto.vaahtokari@helsinki.fi. Sari Muhonen

Elämänkatsomustieto. Arto Vaahtokari Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu arto.vaahtokari@helsinki.fi. Sari Muhonen Elämänkatsomustieto Arto Vaahtokari Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu arto.vaahtokari@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Elämänkatsomustiedon opetuksen ydintehtävänä on edistää oppilaiden kykyä etsiä

Lisätiedot

Formatiivinen arviointi Miten arvioinnilla edistetään oppimista?

Formatiivinen arviointi Miten arvioinnilla edistetään oppimista? Formatiivinen arviointi Miten arvioinnilla edistetään oppimista? Katja Elo katja.elo@tuusula.fi luokanopettaja Tuusulan kunta Tuusulan OPS2016 arviointityöryhmän jäsen OPS2016: Arvioinnin merkitys oppilaalle

Lisätiedot

Uudistustyön suunta IRMELI HALINEN

Uudistustyön suunta IRMELI HALINEN Uudistustyön suunta Missä perusteiden linjauksissa muutos ilmenee? (1) Koulun ja opetuksen suhde muuttuvaan yhteiskuntaan Arvoperusta, tehtävä ja velvoitteet Toimintakulttuuri ja koulutyön järjestäminen

Lisätiedot

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia. Erja Vitikka 25.11.2014

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia. Erja Vitikka 25.11.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia Erja Vitikka 25.11.2014 1 Ops-uudistuksen keskeisiä lähtökohtia Pedagoginen uudistus Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan? Kysymykseen MITEN opitaan?

Lisätiedot

Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat. 3.10.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus

Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat. 3.10.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat 3.10.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset

Lisätiedot

Liikunnan integroiminen, erilaiset oppijat ja vuorovaikutus 30.1.2013. Virpi Louhela Sari Koskenkari

Liikunnan integroiminen, erilaiset oppijat ja vuorovaikutus 30.1.2013. Virpi Louhela Sari Koskenkari Liikunnan integroiminen, erilaiset oppijat ja vuorovaikutus 30.1.2013 Virpi Louhela Sari Koskenkari Miksi lisätä liikuntaa? Liikunta edistää koululaisten hyvinvointia ja viihtymistä lapsen hermoverkosto

Lisätiedot

Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015

Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015 Terveisiä ops-työhön Heljä Järnefelt 18.4.2015 Irmeli Halinen, Opetushallitus Opetussuunnitelman perusteet uusittu Miksi? Mitä? Miten? Koulua ympäröivä maailma muuttuu, muutoksia lainsäädännössä ja koulutuksen

Lisätiedot

Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Lielahden koulun huoltajille

Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Lielahden koulun huoltajille Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Lielahden koulun huoltajille Mikä on opetussuunnitelma? Se on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta Siinä kerrotaan Mitä opiskellaan milläkin vuosiluokalla

Lisätiedot

Munkkiniemen ala-aste

Munkkiniemen ala-aste Munkkiniemen ala-aste Mikä on ops? Opetuksen järjestämistä ohjaava suunnitelma Määrittelee: Mitä opiskellaan Miten paljon oppitunteja käytetään Miten opiskellaan Miten arvioidaan Uusitaan n. 10v. välein

Lisätiedot

HISTORIA. Oppiaineen tehtävä

HISTORIA. Oppiaineen tehtävä 1 HISTORIA Oppiaineen tehtävä Historian opetuksen tehtävänä on kehittää oppilaan historiatietoisuutta ja kulttuurien tuntemusta sekä ohjata hänet omaksumaan vastuullisen kansalaisuuden periaatteet. Menneisyyttä

Lisätiedot

Opetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus

Opetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus Opetussuunnitelmauudistus Suomessa 2.6.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset tarpeet ja linjaukset

Lisätiedot

Tilat ja opetussuunnitelmien perusteet

Tilat ja opetussuunnitelmien perusteet Tilat ja opetussuunnitelmien perusteet Eija Kauppinen 13.4.2016 Perusopetuksen oppimiskäsitys Oppilas on aktiivinen toimija ja oppii asettamaan tavoitteita, ratkaisemaan ongelmia ja toimimaan muiden kanssa.

Lisätiedot

Opetussuunnitelma uudistui- mikä muuttuu?

Opetussuunnitelma uudistui- mikä muuttuu? Opetussuunnitelma uudistui- mikä muuttuu? Joensuun seudun opetussuunnitelma Mikä on opetussuunnitelma? Se on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta Siinä kerrotaan: mitkä arvot ohjaavat oppimista

Lisätiedot

Fyysisen toimintakyvyn seurantajärjestelmä peruskoululaisille. Jyväskylän yliopisto Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta

Fyysisen toimintakyvyn seurantajärjestelmä peruskoululaisille. Jyväskylän yliopisto Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Fyysisen toimintakyvyn seurantajärjestelmä peruskoululaisille Jyväskylän yliopisto Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Työskentelyn käynnistyminen - Opetus- ja kulttuuriministeriön sekä Opetushallituksen

Lisätiedot

LIIKUNNAN ARVIOINNISTA. Heikki Toivio

LIIKUNNAN ARVIOINNISTA. Heikki Toivio LIIKUNNAN ARVIOINNISTA Heikki Toivio OPS:n tavoitteena ohjata kohti liikunnallista elämäntapaa KESKEISIÄ TEKIJÖITÄ, esim. Onnistumisen kokemukset Tunne pätevyydestä Oppimisen ja oivaltamisen ilo Kokonaisvaltaisen

Lisätiedot