Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA"

Transkriptio

1 Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Opetusministeriön hallinnonalalla myönnettävät valtionosuudet ja -avustukset budjetoidaan vuonna myöntöpäätöksen perusteella poiketen tulojen ja menojen kohdentamista koskevista yleisistä määräyksistä. Valtuusmenettelyn piiriin kuuluvat valtionosuudet ja -avustukset budjetoidaan kuitenkin maksuperusteisesti. S e l v i t y s o s a : Tutkimuksen, innovaatioiden ja tuotekehittelyn sekä erikoistuvan huippuosaamisen merkitys korostuu osana globaalia kilpailukykyä. Suomen kansainvälinen menestyminen perustuu korkeatasoiseen koulutukseen ja tutkimukseen, luovuuteen ja omaleimaiseen kansalliseen kulttuuriin sekä modernin tieto- ja viestintätekniikan hyödyntämiseen. Väestön ikääntymisestä johtuvat poistumat työelämästä vaikuttavat myös koulutustarpeisiin. Työvoiman saatavuus vaikeutuu. Ammattirakenne kehittyy kaikilla aloilla yhä korkeampaa tietotaitoa ja osaamista vaativaksi. Työvoiman ja palvelujen keskittyessä uhkana on työvoimatarpeen ja koulutuksen alueellinen kohtaamattomuus. Tietoyhteiskuntakehityksessä on kiinnitettävä erityistä huomiota demokratian ja yhteiskunnallisen tasa-arvon toteutumiseen. Väestön työ- ja toimintakyvyn merkitys korostuu. Opetusministeriö toteuttaa hallituksen koulutus-, tiede-, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopolitiikkaa yhdessä hallinnonalan virastojen ja laitosten sekä toimialan yhteisöjen kanssa. Hallinnonalan arvoja ovat sivistys, tasa-arvo, luovuus ja hyvinvointi. Tavoitteena on vahvistaa sivistystä, jonka varaan talouden kestävä kasvu ja Suomen henkinen ja aineellinen hyvinvointi rakentuvat. Hallitus asettaa hallitusohjelman, hallituksen strategia-asiakirjan, koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman ja muiden valtioneuvoston periaatepäätösten mukaisesti opetusministeriön toimialalle vaikuttavuustavoitteet. Koulutuksellista ja kulttuurista tasa-arvoa edistetään turvaamalla eri väestöryhmien ja alueiden tasavertaiset ja monipuoliset mahdollisuudet koulutukseen ja kulttuuripalveluihin. Koulutuksen perusturvan toteutumista vahvistetaan. Kulttuuri-, taide- ja liikuntapalvelujen saatavuutta, tarjontaa ja saavutettavuutta vahvistetaan kattavasti koko maassa. Vähintään 96 % peruskoulun päättävistä aloittaa samana vuonna lukiossa, ammatillisessa koulutuksessa tai perusopetuksen lisäopetuksessa vuonna Taide- ja kulttuurilaitosten toimintaedellytyksiä kehitetään. Lisätään teattereiden, orkestereiden ja museoiden valtionosuuden piirissä olevia henkilötyövuosimääriä. Vahvistetaan kirjastojen monipuolisten ja laadukkaiden palveluiden tuottamista ja saatavuutta. Yhteiskunnan sivistyksellistä ja taloudellista kilpailukykyä edistetään vahvistamalla osaamista ja luomalla edellytyksiä innovaatiotoiminnalle. Tavoitteena on osaavan työvoiman saatavuuden turvaaminen ja työurien pidentäminen. Vahvistetaan tietoyhteiskunnan toimivuutta. Tieteen ja kulttuurin keinoin vahvistetaan luovan hyvinvointiyhteiskunnan innovaatioperustaa. Laaditaan luovuusstrategia, minkä pohjalta parannetaan luovan työn ja osaamisen edellytyksiä. Tutkimus- ja innovaatiotoimintaa vahvistetaan lisäämällä kilpailtavaa tiederahoitusta. Tutkimusjärjestelmää kehitetään vuoden aikana toteutetun rakenteiden arvioinnin pohjalta. Koulutuksen läpäisy paranee lukiossa ja toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa ja korkeakoulutuksessa. Korkeakoulutuksen aloittamisikä alenee yhdellä vuodella vuoteen 2008 mennessä ja tutkinnon suorittamisikä vähintään vuodella vuoteen 2012 mennessä. Yrittäjyyden ja yritystoiminnan osaamista vahvistetaan koko koulutusjärjestelmässä. Luodaan edellytyksiä kulttuuriyrittäjyydelle. Kulttuuriviennin edellytyksiä, rakenteita ja yhteistyömuotoja kehitetään. Kulttuuriviennin osuus Suomen kokonaisviennistä kasvaa. Vuoteen 2007 mennessä kaikilla opintonsa päättävillä on mahdollisuus omaksua tietoyhteiskunnassa tarvittavat perustiedot ja taidot, opettajista 75 % saavuttaa tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön taidot ja verkko-opetus vakiinnutetaan. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 1

2 Vahvistetaan kotimaisen sisällöntuotannon monipuolisuutta, runsautta ja saatavuutta sekä edistetään kansallisen kulttuuriperinnön digitointia. Väestön henkistä ja fyysistä hyvinvointia sekä yhteiskunnallista osallisuutta ja osallistumista edistetään. Lisätään aikuisten mahdollisuuksia opiskeluun. Edistetään lasten kasvuympäristön terveellisyyttä ja turvallisuutta, parannetaan nuorten elinoloja ja jatketaan syrjäytymisen ehkäisyä. Edistetään väestön terveyttä ja toimintakykyä. Maahanmuuttajien kotoutumista edistetään. Vuosittain koulutukseen osallistuvien osuus työikäisestä aikuisväestöstä kasvaa vähintään 60 %:iin vuoteen 2008 mennessä. Ilman perusasteen jälkeistä tutkintoa olevien ja syrjäytymisuhan alaisten aikuisten osallistuminen koulutukseen kasvaa maan kaikilla alueilla. Väestön terveyttä edistävää liikuntatoimintaa vahvistetaan. Väestön liikunta-aktiivisuus lisääntyy. Nuorten aktiivinen osallistuminen yhteiskuntaan kasvaa ja nuorten elämänhallinnan edellytykset paranevat. Hallinnonalan määrärahat luvuittain vuosina v. tilinpäätös 1000 v. varsinainen talousarvio 1000 v. esitys 1000 Muutos 1000 % 01. Opetusministeriö Kirkollisasiat Opetushallitus Kansainvälinen yhteistyö Yliopisto-opetus ja -tutkimus Ammattikorkeakouluopetus Yleissivistävä koulutus Ammatillinen koulutus Ammatillinen lisäkoulutus ja vapaa sivistystyö Opintotuki Tiede Taide ja kulttuuri Liikuntatoimi Nuorisotyö Yhteensä Henkilöstön kokonaismäärä Valtionosuudet opetusministeriön hallinnonalalla (1 000 euroa) varsinainen talousarvio esitys / lisäys Ammattikorkeakoulut Yleissivistävä koulutus Ammatillinen koulutus Oppisopimuskoulutus Kansalaisopistot Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 2

3 Kansanopistot Ammatilliset erikoisoppilaitokset Opintokeskukset Kesäyliopistot ja 52 Kirjastot ja 52 Teatterit ja orkesterit ja 52 Museot ja 52 Liikunnan koulutuskeskukset Kuntien kulttuuritoiminta Kuntien liikuntatoimi Kuntien nuorisotyö Yhteensä Arvio valtionosuuksien jakautumisesta Kunnat ja kuntayhtymät (77 %) * Kunnat * Kuntayhtymät Yksityiset (23 %) Valtionosuuksien mitoituksessa on otettu huomioon valtion ja kuntien välisen kustannustenjaon tarkistuksen aiheuttamien menolisäysten jaksottaminen neljälle vuodelle. Hallitus antaa talousarvioesitykseen liittyvän esityksen valtionosuuslainsäädännön muuttamisesta. Opetustusministeriön hallinnonalan valtuusyhteenveto (milj. euroa) Valtuuden käytöstä aiheutuvat kaikki menot yhteensä Ennen vuotta tehdyt sitoumukset 242,9 158,5 74,6 32,0 63,9 571,9 Vuoden sitoumukset 57,3 101,0 79,3 33,7 50,2 321,5 Valtuudet yhteensä 300,2 259,5 153,9 65,7 114,1 893,4 01. Opetusministeriö S e l v i t y s o s a : Opetusministeriö asettaa toiminnalleen seuraavat alustavat tulostavoitteet vuodelle : Opetusministeriön strategista ohjausta vahvistetaan. Hallinnonalan tulossuunnittelussa ja -seurannassa käytetään vaikuttavuuden, laadun ja kustannusten tunnuslukuja ja laadullista arviointia. Delegointi- ja alueellistamisselvitysten perusteella valmistellaan tehtävien mahdollista siirtämistä. Valmistellaan opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuusjärjestelmän uudistus osana kuntien rahoitusjärjestelmän kokonaisuudistamista. Tavoitteena on turvata koko maassa tasapuoliset lakisääteiset opetus- ja kulttuurihallinnon palvelut. Vakiinnutetaan arviointitoiminta osaksi opetus- ja kulttuurihallinnon toiminnan kehittämistä. Opetus- ja kulttuurihallinnon tuottavuushankkeella tuetaan ja vauhditetaan hallinnonalalla toteutettavia tuottavuuden lisäämiseen johtavia toiminnallisia ja rakenteellisia uudistuksia ja tietotekniikan käyttöä. Verkkopalvelu- ja verkkotoimintastrategian toteuttamista jatketaan tavoitteena siirtyä pääsääntöisesti sähköisiin prosesseihin vuonna Verkkopalveluja parannetaan uudistamalla www-sivusto, kehittämällä tulosohjauksen tueksi Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 3

4 vuorovaikutteista sähköistä asiointia tukeva yliopistojen tulosohjausportaali ja lisäämällä valtionavustusprosessissa sähköisiä osuuksia. Pääosa opetusministeriön hallinnonalan virastoista ja laitoksista on uuden palkkausjärjestelmän piirissä vuoden loppuun mennessä. Strategisella henkilöstösuunnittelulla varaudutaan opetus- ja kulttuurihallinnon henkilöstön ikärakenteen muutokseen. 10. Eräiden kiinteistöjen käyttö ja kunnossapito (siirtomääräraha 3 v) S e l v i t y s o s a : Momentti ehdotetaan poistettavaksi talousarviosta ja sen määräraha budjetoitavaksi momentille Opetusministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää muiden kuin erikseen arvonlisäverovelvollisten hallinnonalan virastojen ja laitosten tavaroiden ja palvelujen ostoihin sisältyvien arvonlisäverojen maksamiseen. S e l v i t y s o s a : Valtion kulutus- ja investointimenot on budjetoitu ilman arvonlisäveroa. Muille kuin erikseen verovelvollisille valtion virastoille ja laitoksille myönnetään määrärahat verottomin hinnoin. Toiminnan tulot ja menot (1 000 euroa) talousarvio talousarvio tilinpäätös Opetusministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa. S e l v i t y s o s a : Opetusministeriö on vastuullinen, avoin, yhteistyöhakuinen ja tulevaisuuteen suuntautunut sivistyspolitiikan asiantuntijaorganisaatio. Ministeriö vastaa hallinnonalansa strategisesta ohjauksesta ja toimii taloudellisesti, tuottavasti ja laadukkaasti sekä kehittää henkisiä voimavarojaan. TP TA TAE Tulot maksullinen toiminta muut tulot Menot henkilöstömenot toimitilavuokrat palvelujen osto (myös ostot toiselta virastolta) muut toiminnan menot (aineet, tarvikkeet yms.) Toiminnan rahoitus toimintamenomomentille budjetoidut tulot toimintamenomomentille budjetoidut menot toimintamenorahoitus, netto Momentin käyttö siirtynyt edelliseltä vuodelta myönnetty käytetty siirtynyt seuraavalle vuodelle Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 4

5 Määrärahan mitoituksessa on otettu lisäyksenä huomioon euroa uuteen palkkausjärjestelmään siirtymisen johdosta ja euroa yhden henkilötyövuoden palkkausmenojen siirtona momentilta talousarvio lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös Kehittämistoiminta (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää opetusministeriön hallinnonalan kehittämis-, kokeilu-, suunnittelu-, tutkimus- ja tiedotustoiminnasta, koulutuksen arviointitoiminnasta, niihin liittyvästä kansainvälisestä yhteistyöstä sekä eri hallinnonalojen yhteishankkeista aiheutuvien toimintamenojen ja avustusten maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös sisältötuotannon edistämiseen, kulttuuriperinnön digitointiin, kirjastojen sisältöpalveluiden ja tekijänoikeusjärjestelmän kehittämiseen sekä opettajien täydennyskoulutukseen ja digitaalisen opetusmateriaalin tuotannon tukemiseen. Määrärahaa saa käyttää myös EU:n hyväksymien muiden kuin rakennerahastoista rahoitettavien tutkimus-, koulutus- ja kulttuurihankkeiden maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös enintään 11 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen määräaikaisiin tehtäviin. S e l v i t y s o s a : Määrärahasta on tarkoitus rahoittaa tietoyhteiskuntaohjelmaa ja kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelmaa. Määrärahan käytön arvioitu jakautuminen Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisotoimen toimialan hankkeet Nuorten osallisuushanke Koulutuksen arviointi Koulutuksen ja tieteen toimialan hankkeet Tietoyhteiskuntaohjelma Kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelma Yhteensä Määrärahan mitoituksessa on otettu lisäyksenä huomioon euroa tietoyhteiskuntaohjelman ja euroa kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelman rahoitukseen ja vähennyksenä euroa siirtona momentille talousarvio talousarvio tilinpäätös Eräät kopiointi- ja käyttöoikeuskorvaukset (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää tekijänoikeuslakiin (404/1961) perustuvien kopiointi- ja muiden käyttökorvausten sekä kopiointia, tallennusta ja käyttöoikeuksia koskevan tiedotus- ja selvitystoiminnan menojen maksamiseen. S e l v i t y s o s a : Momentin määräraha on muutettu kaksivuotiseksi siirtomäärärahaksi. Määrärahan mitoituksessa on otettu lisäyksenä huomioon euroa valokopiointimäärien kasvun johdosta ja korvaustason jälkeenjääneisyyden korjaamiseksi, johon sisältyy euroa opetustoiminnan ja yleisten kirjastojen digitaalisten käyttöoikeuksien hankintaan. talousarvio talousarvio tilinpäätös Eräät avustukset (kiinteä määräraha) Momentille myönnetään euroa. Määrärahasta saa käyttää euroa Svenska Finlands folkting -nimisestä järjestöstä annetun lain (1331/) mukaisen valtionavustuksen ja euroa Paasikivi-Seuralle myönnettävän valtionavustuksen maksamiseen. S e l v i t y s o s a : Määrärahan mitoituksessa on otettu vähennyksenä huomioon euroa siirtona momentille talousarvio talousarvio tilinpäätös EU:n rakennerahastojen valtion rahoitusosuus opetusministeriön osalta (arviomääräraha) Momentille myönnetään euroa. Vuonna saa uusia myöntämispäätöksiä tehdä yhteensä eurolla. Mikäli vuoden myöntämisvaltuutta on jäänyt käyttämättä, saa käyttämättä jääneestä osasta Kainuun maakunnassa toteutettavaa tavoite 1 -ohjelmaa lukuun ottamatta tehdä myöntämispäätöksiä vuonna. Määrärahaa saa käyttää Euroopan aluekehitys- ja sosiaalirahastosta rahoitettavien tavoite 1-, 2- ja 3 -ohjelman Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 5

6 sekä Equal-, Interreg- ja Urban-yhteisöaloitteiden ja innovatiivisten toimien hankkeiden valtion rahoitusosuuden maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös teknisen avun ja edellä mainittujen ohjelmien toteuttamiseen tarvittavan henkilöstön palkkaamiseen yhdessä momenteilla ja olevien EU-osuuksien kanssa. Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena. S e l v i t y s o s a : Määräraha on alueiden kehittämislaissa tarkoitettua alueiden kehittämisen rahoitusta. Määrärahasta on tarkoitus rahoittaa työllisyysohjelmaa ja yrittäjyyden politiikkaohjelmaa. Huolehditaan ohjelmakauden EU:n rakennerahasto-ohjelmien tehokkaasta toimeenpanosta ja koordinoinnista. Tavoitteena on tukea kansallista koulutus- ja kulttuuripolitiikkaa hyödyntämällä täysimääräisesti hallinnonalalle kohdistetut EU:n rakennerahastoresurssit. Määrärahasta arvioidaan käytettävän euroa Euroopan aluekehitysrahaston hankkeiden valtion rahoitusosuutena ja euroa Euroopan sosiaalirahaston hankkeiden valtion rahoitusosuutena. Myöntämisvaltuuksien käytöstä valtiolle aiheutuvat menot (milj. euroa) Myöntämisvaltuusvuosi Yhteensä Vuosien 2002 sitoumukset 49,509 18,312-67,821 Vuoden sitoumukset 17,620 29,007 19,988 66,615 Yhteensä 67,129 47,319 19, ,436 Momentin myöntämisvaltuuden arvioitu jakautuminen rahastoittain ja ohjelmittain (milj. euroa) Tavoite 1 Tavoite 2 Tavoite 3 Interreg Urban Yhteensä Euroopan aluekehitysrahasto 8,191 8,409-2,764 0,144 19,508 Euroopan sosiaalirahasto 13,295 8,491 25, ,107 Yhteensä 21,486 16,900 25,321 2,764 0,144 66,615 Myöntämisvaltuuden ja määrärahan käyttö eri ohjelmiin (milj. euroa) Budjetoitu Budjetoitu valtuutta määrärahaa v Myöntämis- v talousarvio+ valtuus talousarvio+ Määräraha Ohjelma lisätalousarviot v. lisätalousarviot v. Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR) Tavoite 1 34,515 8,191 28,352 7,189 Tavoite 2 39,631 8,409 34,505 8,794 Interreg 11,284 2,764 8,527 2,985 Urban 0,592 0,144 0,392 0,139 Yhteensä 86,022 19,508 71,776 19,107 Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Tavoite 1 67,416 13,295 59,679 12,867 Tavoite 2 37,152 8,491 30,608 7,606 Tavoite 3 126,808 25, ,595 24,749 Equal 7,792-6,016 2,800 Yhteensä 239,168 47, ,898 48,022 Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 6

7 EAKR + ESR YHTEENSÄ 325,190 66, ,674 67,129 talousarvio lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös Kaluston hankinta (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää opetusministeriön tilajärjestelyjen aiheuttamien kalusto- ja varustehankintojen sekä niiden suunnittelumenojen maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös yhtä henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen määräaikaisiin tehtäviin. talousarvio talousarvio Kirkollisasiat S e l v i t y s o s a : Opetusministeriön tavoitteena on turvata suotuisat toimintaedellytykset evankelis-luterilaiselle kirkolle, ortodoksiselle kirkkokunnalle ja muille uskonnollisille yhdyskunnille, edistää mahdollisuuksia uskonnon tunnustamiseen ja harjoittamiseen sekä muilla tavoin edistää uskonnonvapauden toteutumista. Pääasiallisena keinona on kirkollisasioiden toimialan lainsäädännön valmistelu. Tavoitteena on kansankirkkojen itsehallinnon vahvistaminen niiden sisäistä toimintaa ja hallintoa koskevissa asioissa. Lisäksi toimialaan kuuluu hautaustoimen yleinen järjestäminen. Lähtökohtana on uskonnonvapauden ja yhdenvertaisuuden sekä arvokkuuden ja kunnioittavuuden toteutuminen hautaustoimessa. Vuoden aikana uudistetaan ortodoksista kirkkokuntaa koskeva lainsäädäntö. Uudistuksella pyritään mm. vahvistamaan kirkon itsehallintoa sen sisäistä toimintaa ja hallintoa koskevissa asioissa, kehittämään kirkon päätöksentekoa ja hallintoa nykyistä selkeämmäksi, tehokkaammaksi ja joustavammaksi. 21. Ortodoksisen kirkollishallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään euroa. Toiminnan menot (1 000 euroa) S e l v i t y s o s a : TP TA TAE Menot henkilöstömenot toimitilavuokrat palvelujen osto (myös ostot toiselta virastolta) muut toiminnan menot (aineet, tarvikkeet yms.) Momentin käyttö siirtynyt edelliseltä vuodelta - myönnetty Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 7

8 käytetty siirtynyt seuraavalle vuodelle 7 talousarvio talousarvio tilinpäätös Eräät avustukset (kiinteä määräraha) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää käyttösuunnitelmassa yksilöityjen avustusten maksamiseen. Suomen Merimieskirkolle myönnettävästä avustuksesta saa käyttää enintään euroa Hampurin merimieskirkon ja enintään euroa Lontoon merimieskirkon rakennusavustuksiin ja rakennuslainojen hoitoon edellyttäen, että evankelisluterilaisen kirkon keskusrahasto suorittaa vähintään vastaavat osuudet. Käyttösuunnitelma Eräät avustukset ortodoksisen kirkkokunnan seurakunnille ja laitoksille Avustus Suomen Merimieskirkolle mistä Lontoon merimieskirkon rakentamisavustuksiin (enintään) mistä Hampurin merimieskirkon rakentamisavustuksiin (enintään) mistä yleisavustus toimintaan Eräiden siirtoväen sankarihautojen hoito Kaatuneiden muiston vaaliminen sekä luovutetun alueen hautausmaiden kunnostaminen Yhteensä S e l v i t y s o s a : Ortodoksisen kirkkokunnan seurakunnille ja laitoksille myönnettävät avustukset on tarkoitus käyttää muun ohella Suomen ortodoksisen kirkkomuseon, Lapin ortodoksisen seurakunnan ja Valamon konservointilaitoksen toiminnan tukemiseen. Määrärahan mitoituksessa on otettu lisäyksenä huomioon euroa siirtona momentilta talousarvio talousarvio tilinpäätös Opetushallitus S e l v i t y s o s a : Opetusministeriö asettaa talousarvioesityksen valmistelun yhteydessä alustavasti Opetushallitukselle vuodelle seuraavat tulostavoitteet: Opetushallitus seuraa ja tukee koulutuksen järjestäjiä ja oppilaitoksia opetussuunnitelmatyössä ja opetuksen kehittämisessä, koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan kehittämisessä ja oppilashuollon lainsäädännön toteuttamisessa, kehittää ammatillisen koulutuksen tutkintoja, opetussuunnitelman perusteita, työssäoppimista ja näyttöjä sekä ennakoi koulutustarpeita ja hallinnoi ESR-rahoituksella rahoitettuja ammatillisen koulutuksen kehittämishankkeita, tarkistaa ja uudistaa aikuisten näyttötutkintojen perusteita yhteistyössä työelämän järjestöjen ja muiden toimijoiden kanssa, kehittää kielitutkintojärjestelmää ja kielitutkintojen järjestäjäverkostoa, tukee oppisopimuskoulutuksen aseman vahvistamista sekä kehittää vapaan sivistystyön ohjaus- ja seurantajärjestelmiä yhteistyössä opetusministeriön ja alan toimijoiden kanssa, kehittää oppilaan- ja opinto-ohjausta sekä koulutustiedotusta ja -neuvontaa, tukee eri koulumuotojen paikallisen ja seudullisen yhteistyön lisäämistä, kehittää yksilöllisiin lähtökohtiin ja tarpeisiin perustuvaa opetusta ja erilaisten oppijoiden edellytysten huomioon ottamista sekä kaventaa poikien ja tyttöjen välisiä osaamiseroja, kehittää ja tukee maahanmuuttajien koulutusta ja opintoja, tukee opetustoimen henkilöstön kehittämistä järjestämällä täydennyskoulutusta, Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 8

9 käyttää arviointituloksia opetuksen kehittämistyössä, osallistuu osana koulutuksen arviointiverkostoa oppimistulosten arviointiin ja kehittää koulutuksen järjestäjien käyttöön laadunhallinnan ja arvioinnin malleja, kehittää toimialansa tietovaraston sisältöä ja parantaa tuotteiden laatua ja saatavuutta sekä tekee tietovarantojen pohjalta temaattisia selvityksiä ja raportteja koulutuksen kehittämiseen yhdessä koulutuksen järjestäjien kanssa, tuottaa koulutuksen indikaattoreita ja ennakointitietoa kansallisiin, maakuntien, seutukuntien ja koulutuksen järjestäjien tarpeisiin sekä osallistuu kansallisten tietojen tuottajana kansainvälisten järjestöjen indikaattorien tuotantoon, tukee suomalaisen koulutuksen kansainvälistymistä Euroopan unionin sopimien ja kansallisten tavoitteiden mukaisesti, vastaa kansallisen ja EU-rahoituksen suuntaamisesta koulutuspolitiikkaa tukevalla tavalla, osallistuu Venäjä- ja lähialueyhteistyö -ohjelmien toimeenpanoon sekä pohjoismaiseen yhteistyöhön, vahvistaa asemaansa opetustoimialan kansainvälisenä osaamis- ja palvelukeskuksena, ylläpitää ja kehittää valtakunnallisia opiskelijavalinta- ja koulutustiedotusjärjestelmiä, hoitaa opetus- ja kulttuuritoimen rahoituslainsäädännön edellyttämät valtionosuuslaskelmat, hoitaa tutkintojen kansalliseen ja kansainväliseen tunnustamiseen kuuluvat tehtävät sekä hoitaa Opetushallituksen tehtäväksi säädetyt ja määrätyt viranomaistehtävät ja tuottaa palveluja koulutusalan toimijoille. Opetushallitus parantaa toimintansa laatua toiminnan arvioinnista saatujen tulosten perusteella sekä tukee henkilöstönsä työhyvinvointia ja kehittymistä. Opetushallituksen tulostavoitteiden toteuttamiseen käytetään myös momenttien , 20.22, 20.25, 40.25, 60.25, ja määrärahoja. Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (1 000 euroa) TP TA TAE Maksullisen toiminnan tuotot Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) Kustannusvastaavuus, % Opetushallituksen maksullisen palvelutoiminnan suoritteita, kpl toteutuma arvio arvio Koulutus- ja konsultointi Koulutettavapäiviä Ulkomaisen tutkinnon vastaavuus Näyttötutkintojen järjestämisedellytysten arviointi Julkisoikeudellisia suoritteita Opetushallinnon tutkinto Korkeakouluopintojen rinnastaminen Valtion kielitutkinnot Oppimateriaali Myytävien tuotteiden nimikkeitä Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 9

10 Myydyt oppimateriaalituotteet Myydyt julkaisut Opetushallituksen viranomaissuoritteita, kpl toteutuma arvio arvio Opetussuunnitelman perusteet Ammattitutkinnon perusteet Oppimistulosten arvioinnit Koulutustiedon haut oppilaitostietojärjestelmästä Opetushallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa. Toiminnan tulot ja menot (1 000 euroa) Määrärahaa saa käyttää myös oppimateriaalin kehittämiseen sekä ruotsinkielisen ja muun vähälevikkisen oppimateriaalin tuottamiseen. Määrärahasta käytetään euroa avustuksena saamelaiskäräjille jaettavaksi saamenkielisen oppimateriaalin tuottamista varten. S e l v i t y s o s a : TP TA TAE Tulot maksullinen toiminta yhteisrahoitteisen toiminnan tuotot muulta valtion virastolta yhteisrahoitteisen toiminnan tuotot valtionhallinnon ulkopuolelta (myös EU:lta saatava rahoitus) muut tulot Menot henkilöstömenot toimitilavuokrat palvelujen osto (myös ostot toiselta virastolta) muut toiminnan menot (aineet, tarvikkeet yms.) Toiminnan rahoitus toimintamenomomentille budjetoidut tulot toimintamenomomentille budjetoidut menot toimintamenorahoitus, netto muu erittelemätön talousarviorahoitus Momentin käyttö siirtynyt edelliseltä vuodelta myönnetty käytetty siirtynyt seuraavalle vuodelle Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 10

11 Määrärahan mitoituksessa on otettu vähennyksenä huomioon euroa yhden henkilötyövuoden palkkausmenojen siirtona momentille talousarvio talousarvio tilinpäätös Kansainvälinen yhteistyö S e l v i t y s o s a : Kansainvälisen yhteistyön tarkoituksena on edistää korkeatasoisen suomalaisen koulutuksen, kulttuurin ja sivistyksen kansainvälistä näkyvyyttä sekä muiden kulttuurien esittäytymistä Suomessa ja lisätä tietoutta muiden maiden ja alueiden yhteiskunta- ja kulttuurielämästä. Opetusministeriön merkittäviä kansainvälisiä toimintafoorumeita ovat mm. YK, erityisesti Unesco, WIPO, WTO, Euroopan unioni, Euroopan neuvosto ja Pohjoismaiden ministerineuvosto sekä muut alueneuvostot. Näiden piirissä tehdyt strategiat, toimintaohjelmat ja linjaukset samoin kuin kansainväliset sopimukset ohjaavat osaltaan myös opetusministeriön toimintaa. Toimintaan vaikuttavat lisäksi hallinnonalan järjestöjen hallitustenväliset kokoukset ja huippukokoukset kestävästä kehityksestä ja tietoyhteiskunnasta, joiden koordinaatiosta ja seurannasta huolehditaan. Myös tulevan EU- puheenjohtajuuskauden valmistelut ohjaavat osaltaan toimintaa. Talousarvioesityksen valmisteluun yhteydessä opetusministeriö asettaa alustavasti seuraavat kansainvälisen yhteistyön toteuttamista koskevat tulostavoitteet vuodelle : Opetusministeriö huolehtii osaltaan Suomen etujen varmistamisesta ja toimintatavoitteiden edistämisestä sekä vaikuttavuuden lisäämisestä monenkeskisissä hallitustenvälisissä järjestöissä sekä globaalilla, alueellisella että kansallisella tasolla. Ministeriö vaikuttaa osaltaan kansainvälisten järjestöjen työhön ja sen kehittämiseen sekä on aktiivinen neuvoteltaessa uusista kansainvälisistä yleissopimuksista, suosituksista ja päätöslauselmista vaikuttaen Suomen kannalta edullisten ratkaisujen etsimiseen ja konsensuksen löytymiseen. Edistetään suomalaisen kulttuurin vientiä ja kansainvälistä näkyvyyttä. Tuetaan korkeatasoisen suomalaisen kulttuurin esittäytymistä merkittävillä ulkomaisilla foorumeilla. Kehitetään toimia, jotka edistävät muiden kulttuurien esittäytymistä Suomessa, ulkomailla asuvien suomalaisten koulutus- ja kulttuuritoimintaa sekä suomensukuisten kansojen kielten ja kulttuurin säilymistä ja elpymistä. 22. Venäjän ja Itä-Euroopan instituutin toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa. S e l v i t y s o s a : Opetusministeriö asettaa talousarvioesityksen valmistelun yhteydessä alustavasti Venäjän ja Itä- Euroopan instituutille vuodelle seuraavat tulostavoitteet: Toiminnan tulot ja menot (1 000 euroa) Keskitetään toiminta strategisiin painopistealueisiin, joita ovat kirjasto- ja tietopalvelun sekä julkaisutoiminnan kehittäminen. Erityistä huomiota kiinnitetään asiakastyytyväisyyden lisäämiseen ja uuden tekniikan hyväksikäyttöön. Instituutti kehittää mittarit, joiden avulla voidaan seurata asiakaskunnan rakennetta, sen kasvua ja palvelujen saatavuutta sekä asiakastyytyväisyyttä, erityisesti maahanmuuttajille tarkoitetun kirjallisuuden sekä tietopalvelun osalta. Kehitetään yhteistoimintaa eri sidosryhmien kanssa maahanmuuttajien kielen ja kulttuurin tukemiseksi. Yhteistyötä kehitetään kansalaisjärjestöjen, oppilaitosten, viranomaisten ja muiden alan toimijoiden kanssa. Instituutti lisää yhteisrahoitteisia hankkeita yhteistyötahojen kanssa. Lisätään ulkopuolisen rahoituksen avulla toteutettavia monenkeskisiä hankkeita merkittävämmän yhteiskunnallisen vaikuttavuuden saavuttamiseksi. Instituutti kehittää ja lisää hanketoimintaansa ulkopuolisen rahoituksen avulla siten, että sen osuus nousee eri hankkeissa vuosittain. TP TA TAE Tulot maksullinen toiminta Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 11

12 Menot henkilöstömenot toimitilavuokrat palvelujen osto (myös ostot toiselta virastolta) muut toiminnan menot (aineet, tarvikkeet yms.) Toiminnan rahoitus toimintamenomomentille budjetoidut tulot toimintamenomomentille budjetoidut menot toimintamenorahoitus, netto Momentin käyttö siirtynyt edelliseltä vuodelta 3 myönnetty 768 käytetty 729 siirtynyt seuraavalle vuodelle 42 talousarvio talousarvio tilinpäätös Kansainvälinen kulttuuriyhteistyö (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää menoihin, jotka aiheutuvat osallistumisesta kansainvälisten järjestöjen toimintaan ja pohjoismaiseen kulttuuriyhteistyöhön sekä kulttuurisopimusten ja vaihto-ohjelmien toimeenpanosta. Määrärahasta saadaan myöntää ulkomaille suuntautuvan kulttuuri- ja sivistystoiminnan edellyttämiin palkkaus- ja ohjelmamenoihin tarkoitettuja avustuksia ja apurahoja henkilöille ja yhteisöille, jotka edistävät opetus-, tiede- ja kulttuurivaihtoa sekä Suomen kulttuurin tunnetuksi tekemistä ulkomailla. Määrärahaa saa lisäksi käyttää määräaikaisen henkilöstön palkkaamiseen enintään yhtä henkilötyövuotta vastaavasti. S e l v i t y s o s a : Monenkeskisessä, pohjoismaisessa ja EU-yhteistyössä edistetään Suomen tavoitteita opetusministeriön hallinnonalalla mahdollisimman tehokkaasti, yhteistyöhakuisesti ja avoimesti. Painopisteenä on globalisaation vaatimusten huomioiminen vuonna opetusministeriössä tehtävän selvityksen tulosten perusteella. Globalisaatiokehitys huomioidaan myös tukemalla kahdenvälisiä korkeatasoisia hankkeita EU:n ulkopuolisissa maissa. Kulttuurisen moninaisuuden ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi erityisesti monenkeskisessä yhteistyössä osallistutaan opetusministeriön hallinnonalaa koskevan kansainvälisen sopimusjärjestelmän ajantasaistamiseen sekä kansainvälisen, oikeudellisesti sitovan kehyksen luomiseen kansalliselle, alueelliselle ja kansainväliselle politiikalle ja toiminnalle. Lisäksi osallistutaan Unescon 33. yleiskokoukseen ja vastataan Suomen osalta kokouksen sisältövalmisteluista laajapohjaisesti. Harkinnanvaraisten valtionavustusten myöntämisessä keskitytään yhä enemmän strategisesti merkittäviin hankkeisiin. Tavoitteena on vähentää käsiteltävien hakemusten määrää vähintään 10 %. Lisäksi yksittäisiä hankkeita ohjataan entistä enemmän opetusministeriön alaisille toimijoille ja muille yhteistyötahoille. Kehitetään avustettavien hankkeiden rahoitusperiaatteita priorisoimallayhteisrahoitteisia, laajan rahoituspohjan omaavia projekteja. Selvitetään mahdollisuuksia tehostaa ulkomailla asuvien suomalaisten koulutus- ja kulttuuritoimintaa sekä kehittää ulkosuomalaisten medioiden ja järjestöjen rahoitusmalleja. Sukukansaohjelma arvioidaan ja ohjelmaan liittyviä toimintamalleja kehitetään. Määrärahan käytön arvioitu jakautuminen Monenkeskinen yhteistyö Kahdenkeskinen yhteistyö Euroopan integraatiosta aiheutuvat menot Ulkosuomalaisten sivistysolojen edistäminen Pohjoismainen yhteistyö Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 12

13 Sukukansaohjelma Yhteensä Määrärahan mitoituksessa on otettu vähennyksenä huomioon euroa kulttuuri-instituuttien projektitoiminnan määrärahojen siirtona momentille talousarvio talousarvio tilinpäätös Eräät avustukset (kiinteä määräraha) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää eräiden kulttuuri- ja koulutusyhteistyötä tekevien ulkomaanyhdistysten toimintaan myönnettävien avustusten maksamiseen. S e l v i t y s o s a : Määrärahan mitoituksessa on otettu vähennyksenä huomioon euroa kulttuuri-instituuttien toiminta-avustusten ja euroa kansainväliseen levitykseen tarkoitettujen julkaisujen tuen siirtona momentille talousarvio talousarvio tilinpäätös Rahoitusosuudet kansainvälisille järjestöille (arviomääräraha) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää Unescon ja muiden hallitustenvälisten monenkeskisen sivistyksellisen yhteistyön järjestöjen ja ohjelmien jäsenmaksujen ja rahoitusosuuksien maksamiseen. S e l v i t y s o s a : Määrärahan käytön arvioitu jakautuminen Unescon jäsenmaksu Suomen maksuosuus Euroopan nuorisosäätiöön Suomen maksuosuus Euroopan neuvoston nuorisokortin osittaissopimuksesta Suomen maksuosuus WIPOlle/Bernin unionille Suomen maksuosuus ICCROMille Maailman kulttuuri- ja luonnonperinnön suojelua koskevasta sopimuksesta aiheutuva meno OECD/CERI jäsenmaksu Suomen maksuosuus Euroopan neuvoston EURIMA- GES-rahastoon Suomen maksuosuus Euroopan audiovisuaaliselle observatoriolle Suomen maksuosuus Euroopan nykykielten keskukselle Suomen maksuosuus WADAlle OECD/INES jäsenmaksu Yhteensä talousarvio talousarvio tilinpäätös Yliopisto-opetus ja -tutkimus S e l v i t y s o s a : Yliopistojen, teknillisten korkeakoulujen, kauppakorkeakoulujen ja taidekorkeakoulujen (jäljempänä yliopistot) kehittäminen perustuu korkeakoululaitoksen kehittämisestä annettuun lakiin (1052/1986) ja valtioneuvoston vahvistamaan koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaan. Korkeakoululaitoksen kehittämisestä annetun lain mukaan yliopistojen toimintamenomomentille osoitettua määrärahaa korotetaan vuosittain vähintään määrällä, mikä vastaa valtion keskustason palkkauksia koskevista sopimusratkaisuista aiheutuvaa palkkausmenojen kasvua. Säännös koskee vuosia Eduskunta on hyväksynyt hallituksen esityksen laiksi korkeakoululaitoksen kehittämisestä annetun lain 3 :n muuttamisesta (HE 18/ vp). Yliopistojen merkitys korostuu kansallisessa ja alueellisessa innovaatiojärjestelmässä sekä kansallisen kilpailukykymme ja hyvinvointimme kehittämisessä. Tämä edellyttää yliopistojen kansainvälistymisen ja innovaatiotoiminnan edellytysten kehittämistä lähivuosina. Tavoitteena on yliopistojen tutkimuksen, tutkijankoulutuksen, opetuksen ja taiteellisen toiminnan korkea kansainvälinen taso ja laatu. Opetusministeriö asettaa yliopistoille vuodelle seuraavat tavoitteet: Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 13

14 Vaikuttavuus ja laadunhallinta Yliopistoissa harjoitettavassa tieteellisessä tutkimuksessa painotetaan korkealaatuista, kansainvälisesti kilpailukykyistä ja eettisesti kestävää tutkimusta. Yliopistot vahvistavat ammattimaisen tutkijanuran edellytyksiä. Tutkijakouluja kehitetään tärkeimpänä väylänä tohtorintutkintoon. Yliopistot tiivistävät ja lisäävät kansainvälistä yhteistyötä ja verkostoitumista. Yliopistot lisäävät yhteistyötä Venäjän kanssa ja vahvistavat suomalaista Venäjän-asiantuntemusta. Yliopistot lisäävät englanninkielistä opetustarjontaa vahvuusaloillaan ja kiinnittävät erityistä huomiota opetuksen ja opetusmenetelmien laatuun. Suomen tai ruotsin kielen ja suomalaisen kulttuurin opetusta ulkomaisille tutkinto-opiskelijoille lisätään. Yliopistot vahvistavat tutkimuksen ja opetuksen perusedellytyksiä kehittämällä niitä tukevia kirjasto- ja tietopalvelujaan sekä tieto- ja viestintätekniikan infrastruktuuriaan. Yliopistot kehittävät virtuaaliopetuksen tarjontaa osana muuta opetuksen kehittämistä. Yliopistot ottavat käyttöön kaikilla aloilla opiskelijoiden kanssa laadittavan henkilökohtaisen opintosuunnitelman vuoteen 2006 mennessä. Yliopistot valmistelevat ja toteuttavat kaksiportaisen tutkintorakenteen toimeenpanon ja opintojen mitoituksen uudistuksen niin, että uuteen rakenteeseen voidaan siirtyä joustavasti syyslukukaudesta 2006 lähtien. Työelämässä toimiville kehitetään täydennyskoulutusta, soveltuvaa tutkintoon johtavaa koulutusta ja avoimen yliopisto-opetuksen tarjontaa. Yliopistot kehittävät yhteyksiään elinkeinoelämään tehostamalla liiketoimintaosaamistaan, innovaatiopalvelujaan sekä tutkimustulosten kaupallista hyödyntämistä. Yliopistojen alueellista vaikuttavuutta vahvistetaan verkostoitumalla alueiden keskeisten toimijoiden kanssa. Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen Yliopistot kehittävät työyhteisöään siten, että niiden kilpailukyky työnantajina paranee ja henkilöstön työkyky ja - tyytyväisyys lisääntyvät. Yliopistot edistävät tasa-arvoisen työ- ja tiedeyhteisön kehittymistä. Toiminnallinen tehokkuus Yliopistot kehittävät toiminnallista tehokkuuttaan ja rakenteita siten, että perusvoimavaroja voidaan uudelleen kohdentaa opetuksen ja tutkimuksen edellytysten parantamiseen ja painoalojen vahvistamiseen. Yliopistot laajentavat toimintansa rahoituspohjaa suoran budjettirahoituksen lisäksi hankkimallaan täydentävällä rahoituksella. Täydentävän rahoituksen tulee tukea yliopistojen perustehtäviä ja niihin liittyviä tavoitteita. Opiskelijavalintojen kehittämiseksi laaditaan toimenpideohjelma, jonka avulla nopeutetaan opintoihin sijoittumista, alennetaan opintojen aloittamisikää, vähennetään valintayksiköiden määrää sekä kevennetään yleisesti valintamenettelyjä. Opetuksen laatua ja opintojen suunnittelu-, ohjaus- ja seurantajärjestelmiä kehitetään niin, että opintojen läpäisy tehostuu ja tutkintojen suorittamisajat lyhenevät erityisesti humanistisella, matemaattis-luonnontieteellisellä ja teknistieteellisellä koulutusalalla. Yliopistojen keskimääräiset määrälliset tavoitteet vuosiksi toteutuma 2002 toteutuma toteutuma 2006 tavoite Ylemmät korkeakoulututkinnot Tohtorin tutkinnot Uusien opiskelijoiden määrä Uusista opiskelijoista samana vuonna toisen asteen koulutuksen päättäneitä (%) 34,9 1) 50 Ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden määrä Perustutkintoa suorittavista ulkomailla opiskelemassa yli 3 kk jakson ) Tieto ei vielä saatavilla Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 14

15 Avoimen yliopisto-opetuksen laskennalliset kokovuotiset opiskelijapaikat Avoimen yliopisto-opetuksen väylän kautta tutkinto-opiskeluun siirtyvät Budjettirahoitusta täydentävän rahoituksen osuus vähintään kokonaisrahoituksesta (%) 36,4 36,5 35,0 36,0 Yliopistoilla arvioidaan olevan käytössä EU:n maataloustuotannon tukia noin euroa. Yliopistoilla säilytetään oikeus luovuttaa tiloja opiskelijaruokaloille sekä opinala- ja harrastejärjestöille vastikkeetta siitä huolimatta, että Senaatti-kiinteistöt perii yliopistoilta vuokraa näistä tiloista. 21. Yliopistojen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa. Määrärahasta saa käyttää täydennyskoulutuksen hintojen alentamiseen enintään euroa yliopistojen omien päätösten mukaisesti. Määrärahasta saa käyttää 1.8. lähtien myös enintään euroa opetusministeriön päätöksellä tarkemmin määrättävissä yliopistoissa ja päätöksessä tarkemmin osoitetuissa rajoissa yliopistolaissa yliopistojen tehtäväksi säädetyssä yhteiskunnallisessa vuorovaikutuksessa sekä tutkimustulosten ja taiteellisen toiminnan yhteiskunnallisen vaikuttavuuden edistämisessä ja erityisesti yliopistojen tutkimustulosten ja taiteellisen toiminnan kaupallisessa hyödyntämisen samoin kuin yliopistojen koulutus- ja tutkimuspalveluiden kansainvälisen kaupallisen hyödyntämisen lisäämisessä tarvittavien, yliopiston yksin tai yhdessä muiden kanssa perustamien osakeyhtiöiden perustamisesta ja valtiolle kuuluvien osakkeiden merkitsemisestä, käynnistämisestä ja muista omistusjärjestelyistä aiheutuviin menoihin. Edellytyksenä määrärahan käytölle tähän tarkoitukseen on, että perustettava osakeyhtiö toteuttaa välittömästi yliopistolaissa yliopiston tehtäväksi säädettyä yhteiskunnallista vuorovaikutusta sekä tutkimustulosten ja taiteellisen toiminnan yhteiskunnallisen vaikuttavuuden edistämistä tai vahvistamalla mahdollisuuksia hyödyntää yliopistojen koulutus- ja tutkimuspalveluita kaupallisesti myös kansainvälisesti ja että tämä on määrätty asianmukaisella tavalla yhtiön toimialaksi. Yliopistot oikeutetaan luovuttamaan hallinnassaan olevia valtiolle kuuluvia immateriaalioikeuksia apporttina perustettaville yhtiöille enintään euron arvosta. Tässä tarkoitetuissa osakeyhtiöissä valtiolle kuuluvien osakkeiden hallinnointi on asianomaisen yliopiston tehtävänä. Yliopistot oikeutetaan hyväksymään tässä tarkoitettujen yhtiöiden valtiolle kuuluvien osakkeiden luovutus, merkitsemättä jättäminen tai muu vastaava osakejärjestely, joka aiheuttaa valtion määräysvallan tai määräenemmistövallan menetyksen taikka, muussa kuin valtionyhtiössä, määrävähemmistön hallinnan menetyksen. Toimialaltaan ja toiminnaltaan yliopistolaissa säädettyä yliopiston yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen sekä tutkimustulosten ja taiteellisen toiminnan yhteiskunnallisen vaikuttavuuden edistämistä välittömästi toteuttavien osakeyhtiöiden osakkeiden hallinnoinnista ja myynnistä saatavat tulot otetaan euroon saakka nettobudjetoinnissa huomioon asianomaisen yliopiston tuloina. Määrärahaa saa käyttää myös yliopistojen opettajille, tutkijoille ja opiskelijoille myönnettävien tutkimusta ja koulutusta edistävien apurahojen maksamiseen, opiskelijoille opintoihin liittyvän harjoittelun järjestämiseen sekä yliopistojen toimintaan liittyvien kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksuista ja rahoitusosuuksista aiheutuvien menojen maksamiseen. Vuoden aikana saa tehdä sellaisia yliopistojen tiloja lisääviä vuokrasopimuksia, joista aiheutuu menoja vasta vuoden jälkeen siten, että nettomenojen lisäys on vuositasolla enintään euroa. S e l v i t y s o s a : Momentin määräraha on muutettu kaksivuotiseksi siirtomäärärahaksi. Määrärahasta on tarkoitus rahoittaa tietoyhteiskuntaohjelmaa ja yrittäjyyden politiikkaohjelmaa. Teknologian siirtotoiminnan tehostamiseksi sekä tutkimuksesta ja koulutuspalvelujen kehittämisestä syntyvien tulosten kaupalliseksi hyödyntämiseksi opetusministeriön päätöksellä määrätyt yliopistot voivat perustaa osakeyhtiöitä sekä hallinnoida, hankkia ja myydä tai muutoin luovuttaa osakkeita näitä tarkoituksia varten perustetuista osakeyhtiöistä. Määrärahan mitoituksessa on otettu huomioon osakeyhtiöistä saatavat osinko- ja muut tulot sekä osakkeiden myynnistä saatavat tulot. Hallitus antaa eduskunnalle esityksen valtion talousarviosta annetun lain nettobudjetointia koskevan 3 a :n muuttamisesta. Yliopistoille annettavassa osakeyhtiöiden valtiolle kuuluvien osakkeiden hallinnoinnissa noudatetaan muutoin mitä laissa valtion osakasvallan käytöstä eräissä taloudellista Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 15

16 toimintaa harjoittavissa osakeyhtiöissä (740/1991) säädetään. Tulot maksullisesta palvelutoiminnasta perustuvat opetusministeriön asetukseen yliopistojen eräistä suoritteista Yliopistokohtaiset tutkintotavoitteet keskimäärin vuosiksi 2006 perittävistä maksuista (1317/2001) sekä opetusministeriön päätöksiin kirjasto- ja tietopalveluista perittävistä maksuista (82/1993) ja avoimesta korkeakouluopetuksesta korkeakouluissa perittävistä maksuista (83/1993). Ylemmät korkeakoulututkinnot Tohtorintutkinnot toteutuma tavoite toteutuma tavoite Helsingin yliopisto Jyväskylän yliopisto Oulun yliopisto Joensuun yliopisto Kuopion yliopisto Turun yliopisto Tampereen yliopisto Åbo Akademi Vaasan yliopisto Lapin yliopisto Teknillinen korkeakoulu Tampereen teknillinen yliopisto Lappeenrannan teknillinen yliopisto Helsingin kauppakorkeakoulu Svenska handelshögskolan Turun kauppakorkeakoulu Sibelius-Akatemia Teatterikorkeakoulu Taideteollinen korkeakoulu Kuvataideakatemia Yhteensä Määrärahan käytön arvioitu jakautuminen Helsingin yliopisto, mistä euroa Svenska social- och kommunalhögskolanille ja euroa kansalliskirjaston valtakunnallisena osuutena Jyväskylän yliopisto Oulun yliopisto Joensuun yliopisto Kuopion yliopisto Turun yliopisto Tampereen yliopisto Åbo Akademi Vaasan yliopisto Lapin yliopisto Teknillinen korkeakoulu Tampereen teknillinen yliopisto Lappeenrannan teknillinen yliopisto Helsingin kauppakorkeakoulu Svenska handelshögskolan Turun kauppakorkeakoulu Sibelius-Akatemia Teatterikorkeakoulu Taideteollinen korkeakoulu Kuvataideakatemia Opetusministeriön käytettäväksi Yhteensä Määrärahan mitoituksessa on otettu lisäyksenä huomioon euroa yliopistojen perusrahoituksen vahvistamiseen ja euroa yhden henkilötyövuoden palkkausmenojen siirtona momentilta Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 16

17 Toiminnan tulot ja menot (1 000 euroa) TP TA TAE Tulot maksullinen toiminta yhteisrahoitteisen toiminnan tuotot muulta valtion virastolta yhteisrahoitteisen toiminnan tuotot valtionhallinnon ulkopuolelta (myös EU:lta saatava rahoitus) muut tulot Menot henkilöstömenot toimitilavuokrat palvelujen osto (myös ostot toiselta virastolta) muut toiminnan menot (aineet, tarvikkeet yms.) Toiminnan rahoitus toimintamenomomentille budjetoidut tulot toimintamenomomentille budjetoidut menot toimintamenorahoitus, netto Suomen Akatemian tutkimusmäärärahat Veikkauksen ja raha-arpajaisten voittovarat tieteen edistämiseen muu erittelemätön talousarviorahoitus Muilta momenteilta tuleva rahoitus yhteensä Momentin käyttö siirtynyt edelliseltä vuodelta myönnetty käytetty siirtynyt seuraavalle vuodelle Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelma (1 000 euroa) TP TA TAE Maksullisen toiminnan tuotot, suoritteiden myyntituotot Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) Kustannusvastaavuus, % Hintatuki Kustannusvastaavuus tuen jälkeen Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 17

10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus

10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus 10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus S e l v i t y s o s a : Yliopistojen, teknillisten korkeakoulujen, kauppakorkeakoulujen ja taidekorkeakoulujen (jäljempänä yliopistot) kehittäminen perustuu korkeakoululaitoksen

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Opetusministeriön hallinnonalalla myönnettävät valtionosuudet ja -avustukset budjetoidaan vuonna myöntöpäätöksen perusteella poiketen tulojen ja menojen kohdentamista

Lisätiedot

05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus

05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus 05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus S e l v i t y s o s a : EU:n ohjelmakauden 2000 2006 sekä ohjelmakauden 2007 2013 rakennerahasto-ohjelmia rahoittavan Euroopan sosiaalirahaston toimenpiteillä

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Opetusministeriön hallinnonalalla myönnettävät valtionosuudet ja -avustukset budjetoidaan vuonna 2005 myöntöpäätöksen perusteella poiketen tulojen ja menojen

Lisätiedot

10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus

10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus 10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus S e l v i t y s o s a : Yliopistojen, teknillisten korkeakoulujen, kauppakorkeakoulujen ja taidekorkeakoulujen (jäljempänä yliopistot) kehittäminen perustuu korkeakoululaitoksen

Lisätiedot

50. (29.10, osa) Yliopisto-opetus ja -tutkimus

50. (29.10, osa) Yliopisto-opetus ja -tutkimus Talousarvio 50. (29.10, osa) Yliopisto-opetus ja -tutkimus S e l v i t y s o s a : Korkeakoululaitoksen kehittämisestä annetun lain mukaan yliopistojen toimintamenomomentille osoitettua määrärahaa korotetaan

Lisätiedot

01. (29.01, 05, 07, 08, osa ja 10, osa) Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot

01. (29.01, 05, 07, 08, osa ja 10, osa) Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. (29.01, 05, 07, 08, osa ja 10, osa) Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot S e l v i t y s o s a : Opetusministeriö vastaa osana valtioneuvostoa koulutus-, tiede-, kulttuuri-, liikunta-

Lisätiedot

10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus

10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus 10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus S e l v i t y s o s a : Yliopistojen, teknillisten korkeakoulujen, kauppakorkeakoulujen ja taidekorkeakoulujen (jäljempänä yliopistot) kehittäminen perustuu korkeakoululaitoksen

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. (29.01, osa) Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille

Lisätiedot

10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus

10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus 10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus S e l v i t y s o s a : Yliopistojen, teknillisten korkeakoulujen, kauppakorkeakoulujen ja taidekorkeakoulujen (jäljempänä yliopistot) kehittäminen perustuu korkeakoululaitoksen

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 565

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään

Lisätiedot

60. Ammatillinen koulutus

60. Ammatillinen koulutus 60. Ammatillinen koulutus S e l v i t y s o s a : Ammatillisen koulutuksen kehittäminen perustuu valtioneuvoston 4.12. hyväksymään koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaan vuosille 2008. Ammatillisen

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 02. Opetushallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentilta vähennetään 75 000

Lisätiedot

01. Sosiaali- ja terveysministeriö

01. Sosiaali- ja terveysministeriö 01. Sosiaali- ja terveysministeriö S e l v i t y s o s a : Sosiaali- ja terveysministeriö johtaa ja ohjaa sosiaaliturvan sekä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen kehittämistä ja toimintapolitiikkaa.

Lisätiedot

50. Yliopisto-opetus ja -tutkimus

50. Yliopisto-opetus ja -tutkimus Talousarvio 29 5. Yliopisto-opetus ja -tutkimus S e l v i t y s o s a : Yliopistojen rahoitusmallissa vuosille 27 29 painopistettä on siirretty siten, että vahvistetaan tutkimuksen, tutkijakoulutuksen

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 02. Opetushallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä

Lisätiedot

Talousarvioesitys Nuorisotyö

Talousarvioesitys Nuorisotyö 91. Nuorisotyö S e l v i t y s o s a : Opetus- ja kulttuuriministeriö vastaa nuorisotyön ja -politiikan yleisestä kehittämisestä ja nuorisopolitiikan yhteensovittamisesta valtakunnan tasolla. Tukenaan

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016

Talousarvioesitys 2016 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Momentille myönnetään 242 324 000 euroa. a saa käyttää: 1) EU:n ohjelmakauden

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 30/2015 vp (28.9.2015) Momentille myönnetään 242

Lisätiedot

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007 1 24.3.2006 METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 60. Metsäntutkimuslaitoksen tulot Momentille

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 10. Yleissivistävä koulutus 01. Valtion yleissivistävän koulutuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 1 300 000

Lisätiedot

70. (32.30, osa, ja 26.98, osa) EU:n rakennerahastojen ohjelmien toteutus

70. (32.30, osa, ja 26.98, osa) EU:n rakennerahastojen ohjelmien toteutus 70. (32.30, osa, 34.05 ja 26.98, osa) EU:n rakennerahastojen ohjelmien toteutus S e l v i t y s o s a : Kansallisen rakennerahastostrategian yleisenä tavoitteena on vahvistaa sekä kansallista että alueellista

Lisätiedot

29.88.22 ARKISTOLAITOS

29.88.22 ARKISTOLAITOS 14.3.2006 TALOUSARVIOEHDOTUS 2007 29.88.22 ARKISTOLAITOS KANSALLISARKISTO 1 29.88.22 Arkistolaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Liitemuis- Momentille myönnetään nettomäärärahaa 16 435 000 euroa.

Lisätiedot

20. (29.60) Ammatillinen koulutus

20. (29.60) Ammatillinen koulutus Yhteiskunnallinen vaikuttavuus 2. (29.6) Ammatillinen koulutus Ammatillisen koulutuksen päämääränä on vahvistaa työelämän ja yhteiskunnan hyvinvointia ja kilpailukykyä kansainvälistyvässä toimintaympäristössä

Lisätiedot

01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot

01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot Talousarvio 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot S e l v i t y s o s a : Opetus- ja kulttuuriministeriö vastaa osana valtioneuvostoa koulutus-, tiede-, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopolitiikan

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Opetusministeriön hallinnonalalla myönnettävät valtionosuudet ja -avustukset budjetoidaan vuonna myöntöpäätöksen perusteella poiketen tulojen ja menojen kohdentamista

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentilta vähennetään

Lisätiedot

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 1 VAIN VIRKAKÄYTTÖÖN METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala (60.) Metsäntutkimuslaitoksen

Lisätiedot

HE 103/2004 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 93/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 103/2004 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 93/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 103/2004 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 93/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA SIBELIUS-AKATEMIAN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2006

OPETUSMINISTERIÖN JA SIBELIUS-AKATEMIAN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2006 OPETUSMINISTERIÖ 9.1.2006 OPETUSMINISTERIÖN JA SIBELIUS-AKATEMIAN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2006 TAVOITTEET VAIKUTTAVUUS JA LAADUNHALLINTA Yliopistojen toiminnan tavoitteita

Lisätiedot

10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus

10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus 10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus S e l v i t y s o s a : Yliopistojen, teknillisten korkeakoulujen, kauppakorkeakoulujen ja taidekorkeakoulujen (jäljempänä yliopistot) kehittäminen perustuu korkeakoululaitoksen

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään

Lisätiedot

Määrärahaa saa käyttää valtionavustusten maksamiseen käyttösuunnitelmassa mainituille yhteisöille.

Määrärahaa saa käyttää valtionavustusten maksamiseen käyttösuunnitelmassa mainituille yhteisöille. 90. Ulkoasiainministeriön hallinnonalan muut menot Kioton joustomekanismit Tavoitteena on vahvistaa Suomen toimintaa kansainvälisessä ympäristöpolitiikassa, mihin pyritään mm. toteuttamalla Kioton pöytäkirjan

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 10. Yleissivistävä koulutus 34. Valtionosuus ja -avustus oppilaitosten ja päiväkotien perustamiskustannuksiin (siirtomääräraha 3 v) Momentille

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 Asiakirjayhdistelmä 01. Liikenteen turvallisuusviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvio HE 30/ vp (28.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 47 866 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentilta vähennetään

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2017

Talousarvioesitys 2017 Talousarvio 02. (29.01.02, 03 ja 30.20, osa) Opetushallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 46 077 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää myös: 1) oppimateriaalin

Lisätiedot

10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus

10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus 10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus S e l v i t y s o s a : Yliopistojen, teknillisten korkeakoulujen, kauppakorkeakoulujen ja taidekorkeakoulujen (jäljempänä yliopistot) kehittäminen perustuu korkeakoululaitoksen

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2017

Talousarvioesitys 2017 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Momentille myönnetään 357 458 000 euroa. a saa käyttää: 1) EU:n ohjelmakauden

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN KORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003

LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN KORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 OPETUSMINISTERIÖ 6.9.2000 LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN KORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 TAVOITTEET Yliopistojen yhteiset tavoitteet Yliopistojen tehtävät on asetettu

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN TEKNILLISEN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004

OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN TEKNILLISEN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004 OPETUSMINISTERIÖ 22.12.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN TEKNILLISEN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004 TAVOITTEET Yliopistojen toiminnan tavoitteita ohjaa

Lisätiedot

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-975-07 9042008 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2009 Liitteenä on myös Cognos Planning-järjestelmällä tehdyt rahoitustaulukot: - peruslaskelma

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 30. Valtionosuus ja -avustus yleissivistävän koulutuksen käyttökustannuksiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 844 023 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää:

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Opetusministeriö vastaa toimialaansa kuuluvien koulutus-, tiede-, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopolitiikan tehtävien hoitamisesta. Ministeriö edistää koulutusta,

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2004. 88. Tiede

Asiakirjayhdistelmä 2004. 88. Tiede 88. Tiede Suomen Akatemian momenteilta 29.88.5 ja 29.88.53 rahoitettaviin tutkimushankkeisiin saa vuonna 24 hyväksyä sitoumuksia 172 59 euron arvosta. Tieteellisten seurain valtuuskunnalle voidaan edelleen

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Opetusministeriön hallinnonalalla myönnettävät valtionosuudet ja -avustukset budjetoidaan vuonna myöntöpäätöksen perusteella poiketen tulojen ja menojen kohdentamista

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013.

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013. SAATE TK-21-1084-11 2.4.2012 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013. Ehdotuksen liitteenä on peruslaskelma. Tilastokeskus ei esitä erillistä kehittämisvaihtoehtoa

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN KAUPPAKORKEAKOULUN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004

OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN KAUPPAKORKEAKOULUN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004 OPETUSMINISTERIÖ 22.12.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN KAUPPAKORKEAKOULUN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004 TAVOITTEET Yliopistojen toiminnan tavoitteita ohjaa yliopistolaki

Lisätiedot

SIBELIUS-AKATEMIAN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE

SIBELIUS-AKATEMIAN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE OPETUSMINISTERIÖ 6.9.2000 SIBELIUS-AKATEMIAN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 TAVOITTEET Yliopistojen yhteiset tavoitteet Yliopistojen tehtävät on asetettu yliopistolaissa ja

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot Momentille myönnetään nettomäärärahaa

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 22. Tutkimus ja kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään lisäystä 510 000 euroa. S e l v i t y s o s a : 1.1.2015 toimintansa

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Opetusministeriön hallinnonalalla myönnettävät valtionosuudet ja -avustukset budjetoidaan vuonna 2004 myöntöpäätöksen perusteella poiketen tulojen ja menojen

Lisätiedot

Opetusministeriön ja Opetushallituksen vuosia 2007-2009 koskevan tulossopimuksen liite 2

Opetusministeriön ja Opetushallituksen vuosia 2007-2009 koskevan tulossopimuksen liite 2 Arvio Tavoite Tavoite Tavoite YHTEISKUNNALLINEN VAIKUTTAVUUS 2002 2006 2007 2008 2009 Koulutustakuu: perusopetuksen suorittaneiden välitön sijoittuminen koulutukseen Ammatilliseen peruskoulutukseen sijoittuneet

Lisätiedot

EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE Dnro 78/20/06

EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE Dnro 78/20/06 EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 Dnro 78/20/06 PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TAE 2007 30. Yrityspolitiikka 21. Patentti- ja rekisterihallituksen

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-881-09 31.3.2010 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen annettujen kehysten puitteisiin laadittu talousarvioehdotus vuodelle 2011. Tilastokeskuksen ehdotus vuosia 2011-2014

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA VAASAN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2005

OPETUSMINISTERIÖN JA VAASAN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2005 OPETUSMINISTERIÖ 10.1.2005 OPETUSMINISTERIÖN JA VAASAN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2005 TAVOITTEET VAIKUTTAVUUS JA LAADUNHALLINTA Yliopistojen toiminnan tavoitteita

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA TAIDETEOLLISEN KORKEAKOULUN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2006

OPETUSMINISTERIÖN JA TAIDETEOLLISEN KORKEAKOULUN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2006 OPETUSMINISTERIÖ 9.1.2006 OPETUSMINISTERIÖN JA TAIDETEOLLISEN KORKEAKOULUN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2006 TAVOITTEET VAIKUTTAVUUS JA LAADUNHALLINTA Yliopistojen toiminnan

Lisätiedot

Talousarvioesitys Nuorisotyö

Talousarvioesitys Nuorisotyö 91. Nuorisotyö S e l v i t y s o s a : Opetus- ja kulttuuriministeriöllä on nuorisolain mukaan vastuu nuorisotyön ja -politiikan yleisestä kehittämisestä. Tavoitteena on edistää nuorisolain kohderyhmään

Lisätiedot

Laki. Lain tarkoitus ja soveltamisala. Rahoituksen periaatteet. Määritelmä. HE 186/1996 vp. EV 207/1996 vp -

Laki. Lain tarkoitus ja soveltamisala. Rahoituksen periaatteet. Määritelmä. HE 186/1996 vp. EV 207/1996 vp - EV 207/1996 vp - HE 186/1996 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitusta koskevaksi lainsäädännöksi Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 186/1996 vp ammatillisen

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016

Talousarvioesitys 2016 1(5) Talousarvioesitys 30. Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto Selvitysosa: Valtion tilastotoimen tehtävänä on vastata yhteiskuntaoloja ja niiden kehitystä kuvaavien tilastojen laatimisesta

Lisätiedot

Talousarvioesitys Tiede

Talousarvioesitys Tiede 88. Tiede Suomen Akatemian momenteilta 29.88.50 ja 29.88.53 rahoitettaviin tutkimushankkeisiin saa vuonna hyväksyä sitoumuksia 205 590 000 euron arvosta. Tieteellisten seurain valtuuskunnalle voidaan edelleen

Lisätiedot

Talousarvioesitys Tiede

Talousarvioesitys Tiede 88. Tiede Suomen Akatemian momenteilta 29.88.50 ja 29.88.53 rahoitettaviin tutkimushankkeisiin saa vuonna hyväksyä sitoumuksia 175 590 000 euron arvosta. Tieteellisten seurain valtuuskunnalle voidaan edelleen

Lisätiedot

29.40.02 ARKISTOLAITOS

29.40.02 ARKISTOLAITOS 8.2.2013 TALOUSAVIOEHDOTUS 2014 29.40.02 AKISTOLAITOS KANSALLISAKISTO 1 29.40.02 Arkistolaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Liitemuis- Momentille myönnetään nettomäärärahaa 20 997 000 euroa.

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2015

Asiakirjayhdistelmä 2015 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 131/2014 vp (15.9.2014) Momentille myönnetään 444

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentilta vähennetään

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Työ- ja elinkeinoministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 895 000 euroa. Lisäksi momentin perusteluja

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Opetusministeriön hallinnonalan toimintayksiköt vastaavat koulutus-, tiede-, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopolitiikan toimeenpanosta. Hallinnonalan arvoja

Lisätiedot

TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007

TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 2 (6) Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2007 Tilastokeskuksen vuoden 2007 talousarvioehdotus perustuu Tilastokeskuksen ehdotukseen vuosia 2007-2011

Lisätiedot

50. (29.10, osa) Yliopisto-opetus ja -tutkimus

50. (29.10, osa) Yliopisto-opetus ja -tutkimus 5. (29.1, osa) Yliopisto-opetus ja -tutkimus S e l v i t y s o s a : Korkeakoululaitoksen kehittämisestä annetun lain mukaan yliopistojen toimintamenomomentille osoitettua määrärahaa korotetaan vuosittain

Lisätiedot

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-820-06 6.6.2007 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen päivitetty talousarvioehdotus vuodelle 2008. Liitteenä on kopiot Cognos Planning-järjestelmällä tehdyistä rahoitustaulukoista.

Lisätiedot

01. (29.01 ja 30, osa) Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot

01. (29.01 ja 30, osa) Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. (29.01 ja 30, osa) Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 18 032 000 euroa.

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä Tiede

Asiakirjayhdistelmä Tiede 88. Tiede Suomen Akatemian momenteilta 29.88.50 ja 29.88.53 rahoitettaviin tutkimushankkeisiin saa vuonna hyväksyä sitoumuksia 205 590 000 euron arvosta. Tieteellisten seurain valtuuskunnalle voidaan edelleen

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 83. Lainat tutkimus- ja innovaatiotoimintaan (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 90 400 000 euroa. innovaatiotoimintaan. Lainat voidaan myöntää vakuutta

Lisätiedot

Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä

Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuudet Maaliskuu 2019 Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju 6 Kehittämistehtävä Opetus-

Lisätiedot

Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen

Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa 7.3.2012 Tomi Halonen Ohjauksen kokonaisuus ja välineet Politiikkaohjaus Hallitusohjelma Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma Säädösohjaus

Lisätiedot

Alustava käyttösuunnitelma 2019 vs. 2018

Alustava käyttösuunnitelma 2019 vs. 2018 Alustava käyttösuunnitelma 2019 vs. 2018 TA-tili TA /SEUKO 2 RAHAPELITOIMINNAN VOITTOVARAT TAITEEN EDISTÄMISEEN TA 2018 TAE 2019 29.80.52. MOMENTTI YHTEENSÄ 238 294 000 246 260 000 1) Luova työ ja tuotanto

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto ja tutkimus 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 3 060 000 euroa.

Lisätiedot

EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2006

EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2006 EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2006 Dnro 25/20/2005 PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TAE 2006 30. Yrityspolitiikka 21. Patentti- ja rekisterihallituksen

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 Asiakirjayhdistelmä 02. Opetushallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvio HE 30/ vp (28.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 21 883 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää myös: 1) oppimateriaalin

Lisätiedot

50. Yliopisto-opetus ja -tutkimus

50. Yliopisto-opetus ja -tutkimus Talousarvio 29 5. Yliopisto-opetus ja -tutkimus S e l v i t y s o s a : Yliopistojen rahoitusmallissa vuosille 27 29 painopistettä on siirretty siten, että vahvistetaan tutkimuksen, tutkijakoulutuksen

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen neuvoston kokous 2/2018

Yleisten kirjastojen neuvoston kokous 2/2018 Yleisten kirjastojen neuvoston kokous 2/2018 Kuntaliiton ajankohtaiset Erityisasiantuntija Johanna Selkee, Suomen Kuntaliitto ry Sisältö Kulttuuripolitiikan ajankohtaiset. Alv-muutosesitys, VM179:00/2018:

Lisätiedot

90. (24.90 ja 24.10, osa) Kriisinhallinta ja ulkoasiainministeriön hallinnonalan muut menot

90. (24.90 ja 24.10, osa) Kriisinhallinta ja ulkoasiainministeriön hallinnonalan muut menot 90. (24.90 ja 24.10, osa) Kriisinhallinta ja ulkoasiainministeriön hallinnonalan muut menot Siviilikriisinhallinta Suomi osallistuu kansainväliseen kriisinhallintaan ulko- ja turvallisuuspoliittisin perustein

Lisätiedot

01. Sosiaali- ja terveysministeriö

01. Sosiaali- ja terveysministeriö S e l v i t y s o s a : 01. Sosiaali- ja terveysministeriö Perustehtävien ohella sosiaali- ja terveysministeriö keskittyy pääluokkaperustelujen selvitysosassa asetettujen hallinnonalan strategisten linjausten

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 196/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opetus- ja kulttuuritoimen

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Opetusministeriön hallinnonalan toimintayksiköt vastaavat koulutus-, tiede-, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopolitiikan toimeenpanosta.

Lisätiedot

30. Aikuiskoulutus. 2010 toteutuma

30. Aikuiskoulutus. 2010 toteutuma 30. Aikuiskoulutus S e l v i t y s o s a : Tämän luvun momenteilta rahoitetaan ammatillista lisäkoulutusta, oppisopimuskoulutusta, vapaata sivistystyötä, sivistys- ja neuvontajärjestöjä, opetustoimen henkilöstökoulutusta

Lisätiedot

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011 KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE KUV/1071/21/ 01. Kuluttajaviraston toimintamenot (siirtomäärärahat 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 4 789 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää Kuluttaja-lehden

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012.

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012. SAATE TK-21-837-10 7.4.2011 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012. Ehdotuksen liitteenä on peruslaskelma. Tilastokeskus ei esitä erillistä kehittämisvaihtoehtoa

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. (30.01, osa) Hallinto ja tutkimus 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016

Talousarvioesitys 2016 Talousarvio 02. Opetushallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 21 850 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää myös: 1) oppimateriaalin kehittämiseen ja tuottamiseen

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Opetusministeriö vastaa toimialaansa kuuluvien koulutus-, tiede-, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopolitiikan tehtävien hoitamisesta. Ministeriö edistää koulutusta,

Lisätiedot

01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot

01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot S e l v i t y s o s a : Opetusministeriö vastaa osana valtioneuvostoa koulutus-, tiede-, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopolitiikan kehittämisestä

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2015

Asiakirjayhdistelmä 2015 40. Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan tukeminen (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 131/2014 vp (15.9.2014) Momentille myönnetään 366 871 000 euroa. Vuonna 2015 uusia rahoituspäätöksiä saa

Lisätiedot

HE 137/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 137/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 137/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi komeakoululaitoksen kehittämisestä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Korkeakoululaitoksen kehittämisestä annetun lain mukaan

Lisätiedot

Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria. Elise Virnes

Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria. Elise Virnes Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria Elise Virnes 29.5.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot